Avoin yliopisto abeille. Abipäivät
|
|
- Joonas Härkönen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Avoin yliopisto abeille Abipäivät
2 Avoin yliopisto abeille Oman opiskelualan etsiminen: Mahdollisuus tutustua yliopistoopiskeluun sekä eri koulutusaloihin ja oppiaineisiin Valmistautuminen opiskelijavalintaan: Tietyn alan opiskelu keinona valmistautua valintakokeisiin Suunnitelma B: Yliopisto-opintojen aloittaminen avoimessa yliopistossa, mikäli opiskelupaikka jää saamatta opiskelijavalinnassa 2
3 Yleistä avoimesta yliopistoopetuksesta Avoimuus: Osallistuminen avoimeen yliopisto-opetukseen on mahdollista iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta. Vastaavuus: Avoin yliopisto-opetus on yliopiston tiedekuntien opetussuunnitelmien mukaista - opinnot vastaavat aina yliopiston tutkintoihin sisältyviä opintoja. 3
4 Opiskelu avoimessa yliopistossa Avoimen yliopiston tarjonnassa tutkintoihin kuuluvia perus- ja aineopintoja sekä kieli- ja viestintäopintoja Opintoja järjestävät Oulun yliopiston avoimen yliopiston lisäksi myös avoimen yliopiston yhteistyöoppilaitokset (mm. kesäyliopistojen toimipisteet) Opintoja toteutetaan yhä enemmän myös verkko-opintoina lähi- ja monimuoto-opintojen lisäksi. 4
5 Hakeutuminen avoimen yliopiston opintoihin Opinto-oikeuden avoimen yliopiston opintoihin saa pääsääntöisesti suoraan ilmoittautumalla Ilmoittautuminen joko opintokokonaisuuteen (lukuvuosi) tai yksittäisille opintojaksoille. Ilmoittautuminen syyslukukaudella alkavaan opetukseen avataan elokuussa Ilmoittautuminen mahdollista myös kesken lukuvuoden yksittäiset opintojaksot ja opintokokonaisuudet (tietyin rajoituksin) 5
6 Avoimien yliopisto-opintojen suunnittelu Koulutusalaan tutustuminen, valmistautuminen tulevaan: Koulutusalaan tutustuminen, oman alan etsintä Oppiaineiden johdantokurssit tai perusopintokokonaisuudet Valintakokeisiin valmistautuminen, tieteenalan käsitteistöön ja perusteisiin tutustuminen Oppiaineiden johdantokurssit tai perusopintokokonaisuudet 6
7 Avoimien ylipisto-opintojen suunnittelu Yliopisto-opintojen aloittaminen avoimessa yliopistossa (suunnitelma B): 1) Koulutusohjelman rakenteeseen ja tutkintoon sisältyviin opintoihin tutustuminen (esim. 2) Tutkintoon sisältyvien opintojen etsiminen avoimen yliopiston tarjonnasta ( 3) Opintosuunnitelman rakentaminen 7
8 Opintosuunnitelman rakentaminen mitä voi opiskella? Huomioi avoimessa yliopistossa opiskeltavina opintoina koulutusohjelmaan sisältyvät pääaineopinnot, sivuaineet, kieli- ja viestintä opinnot sekä mahdolliset valinnaiset opinnot 8
9 Avoimen yliopiston tarjonnassa esimerkiksi: Erityispedagogiikka, perusopinnot 25 op Englantilainen filologia, perusopinnot 25 op ja aineopinnot 35 op Historia, perusopinnot 25 op Kasvatustiede, perusopinnot 25 op ja aineopinnot 35 op Kauppatiede, perusopinnot, 25 op Psykologia, perusopinnot 25 op Pohjoismainen filologia, perusopinnot 25 op ja aineopinnot 35 op Suomen kieli, perusopinnot 25op Terveystieteet, perusopinnot 25 op ja aineopinnot 35 op Tietojenkäsittelytiede, perusopinnot, 25 op Tuotantotalous, perusopinnot, 25 op Valtio-oppi, perusopinnot 25 op 9
10 Avoimen yliopiston opetustarjonta lukuvuonna alustavia suunnitelmia Tarjonnan laajentaminen uusien opintokokonaisuuksien ja opintojaksojen nostaminen tarjontaan Suunnitelmissa lisätä myös perusopetukseen integroitua tarjontaa mm. oppiaineiden johdantokurssit/peruskurssit Lukuvuoden opetustarjonta julkaistaan loppukeväästä 2016: 10
11 Mistä lisää tietoa avoimista yliopisto-opinnoista? Avoimen yliopiston opetustarjonnan löydät kootusti verkko-sivuiltamme: oulu.fi/avoinyliopisto/opetustarjonta Lisätietoa opiskelusta avoimessa yliopistossa: oulu.fi/avoinyliopisto Ohjausta ja neuvontaa avoimen yliopiston suunnittelijoilta ja opintotoimistosta Lukuvuoden tarjontatiedot julkaistaan opintopolku-palvelussa todennäköisesti keväällä
12
Sinulle avoin yliopisto!
Sinulle avoin yliopisto! Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston yleinen opintoinfo klo 17.30 keskiviikkona 14.8.2013 Joensuu torstaina 15.8. Kuopio torstaina 22.8. etäyhteydessä Sisältö ja illan tavoitteet:
Tampereen kesäyliopisto
Tampereen kesäyliopisto Avoin kaikille 11 Yhteistyökorkeakoulua 10 000 opintopistettä 5000 opiskelijaa 30 oppiainetta 12 kieltä Ilman opiskelupaikkaa? vietä välivuosi avoimen yliopiston opintojen parissa!
Tampereen kesäyliopisto
Tampereen kesäyliopisto Avoin kaikille 11 Yhteistyökorkeakoulua 10 000 opintopistettä 5000 opiskelijaa 30 oppiainetta 12 kieltä Miksi opiskella avoimia yliopisto-opintoja voit hyödyntää välivuoden pääset
KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio
1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden
Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Jyväskylän yliopisto KOKKOLAN YLIOPISTOKESKUS CHYDENIUS Avoin yliopisto
Kokkolan yliopistokeskus Chydenius kaikille avointa opetusta iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta opetus vastaa yliopiston opetussuunnitelmia opiskelu on sivutoimista opiskelu on maksullista opiskelutavoissa
Tampereen kesäyliopisto
Tampereen kesäyliopisto Avoin kaikille 11 Yhteistyökorkeakoulua 10 000 opintopistettä 5000 opiskelijaa 26 oppiainetta Miksi opiskella avoimia yliopisto-opintoja voit hyödyntää välivuoden pääset elämässä
Tieteenalaa tukevien opintokokonaisuuksien hakuohjeet ja valintaperusteet, kevät 2018
Tieteenalaa tukevien opintokokonaisuuksien hakuohjeet ja valintaperusteet, kevät 2018 Sisällys 1. Yleistietoa tieteenalaa tukevista opintokokonaisuuksista... 1 2. Hakuohjeet... 1 3. Valintamenettely...
VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO
VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO 22.3.2018 Presentation Name / Firstname Lastname 29/03/2018 1 KLO 16.00-17.00 YLEISINFO KLO 17.00-18.00 VALINNAISTEN OPINTOJEN ESITTELYÄ ERI PISTEISSÄ Presentation Name / Firstname
Kaukaa viisaaksi! yleistä Itä-Suomen yliopistosta yleistä avoimesta yliopistoopiskelusta. opintojen suunnittelusta ohjaus- ja neuvontapalvelut
Kaukaa viisaaksi! yleistä Itä-Suomen yliopistosta yleistä avoimesta yliopistoopiskelusta opintojen suunnittelusta ohjaus- ja neuvontapalvelut ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Monialainen, kansainvälinen tiedeyliopisto
Johdanto kasvatusalan opintoihin Itä- Suomen avoimessa yliopistossa
Johdanto kasvatusalan opintoihin Itä- Suomen avoimessa yliopistossa Sari Hakkarainen, Avoin yliopisto / Aducate Itä-Suomen yliopisto Neljä tiedekuntaa: filosofinen tiedekunta luonnon- ja metsätieteiden
AVOIN YLIOPISTO Opiskelu avoimessa yliopistossa... 4 Avoimen yliopisto-opetuksen maksut... 4 TÄYDENNYSKOULUTUS... 4
M SIBELIUS-AKATEMIA I vararehtori 3.5.2012 Valtuutus: KS (25.1.2012) 64, 69 ja 71 ja rehtorin delegointi 5.3.2012 OPISKELU SIBELIUS-AKATEMIAN NUORISOKOULUTUKSESSA, AVOIMESSA YLIOPISTOSSA JA TÄYDENNYSKOULUTUKSESSA
YLIOPISTOJEN avoimien yliopisto-opintojen järjestämisoikeuksien haku
OULUN JA LAPIN YLIOPISTOJEN avoimien yliopisto-opintojen järjestämisoikeuksien haku lukuvuodelle 2016 2017 Avoin yliopisto-opetus edistää koulutuksellista tasa-arvoa tarjoamalla kaikille kansalaisille
Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston opintoinfo torstaina klo alkaen
Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston opintoinfo torstaina 25.8.2011 klo 17.30 alkaen Kuopio: L 22, Snellmania Joensuu: AU100, Aurora ACP-videoneuvottelu: http://connect.joensuu.fi/avoin/ Sisältö: Yleistä
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON OPETUKSEN JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA LUKUVUODELLE (-2020)
Johtokunta hyväksyi 24.3.2017 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON OPETUKSEN JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2017 2018 (-2020) 1. Opetuksen järjestämissuunnitelmaan sisältyy: Opiskelijoille myönnettävät
Opetuksen järjestämisoikeuden haku lukuvuodelle
Opetuksen järjestämisoikeuden haku lukuvuodelle 2019 2020 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON YHTEISTYÖOPPILAITOKSILLE JYU. Since 1863. OPINTOMME SOPIVAT: OPINTOJAKSOT PERUSOPINTOTASO / yliopistojen
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2014 tai keväällä 2015 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot
Kaikille avoimia yliopisto-opintoja
Kaikille avoimia yliopisto-opintoja Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto 23.2.2016 opintoneuvoja Riina Kärkkäinen AVOIN YLIOPISTO Yliopiston opetussuunnitelmien mukaisia opintoja eli yliopistotutkintojen
PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA
PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA LV 2013 2014 1 Sisällysluettelo OPISKELU KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA... 3 KOULUTUSOHJELMAN
KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO
ERITYISKASVATUKSEN ASIANTUNTIJAKOULUTUS (EA) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla
PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA
PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA LV 2013 2014 1 Sisällysluettelo OPISKELU KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA... 3 KOULUTUSOHJELMAN
AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi
AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi Aineenopettajainfo 15.9.2017 - SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS - Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta
Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin
Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin Tervetuloa opiskelemaan Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 1 Ennen opiskelua Tutustu hyvin opinto-ohjelmaan verkkopalvelussa: luentojen ajat ja
KANDIVAIHEEN OPISKELIJAINFO
1 KANDIVAIHEEN OPISKELIJAINFO HOPS 2 TUTKINTORAKENNE TUTKINTOVAATIMUKSET OPETUSOHJELMA KAIKENLAISTA KÄTEVÄÄ Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori RS 2012 2 Tutkintojen koostaminen HuK (kaaviot Manuaalissa)
OPISKELU SOSIAALITYÖN OPPIAINEESSA. Koulutussuunnittelija Enna Toikka 31.8.2015
OPISKELU SOSIAALITYÖN OPPIAINEESSA Koulutussuunnittelija Enna Toikka 31.8.2015 Mistä löytyy tietoa opinnoista? Keneltä voin tarvittaessa kysyä apua? Mitä opintojaksoja minun tulee suorittaa? Mitä opintojaksoja
Kehity kasvatus- ja koulutusalan osaajana Johdanto kasvatusalan opiskeluun Itä-Suomen avoimessa yliopistossa
Kehity kasvatus- ja koulutusalan osaajana Johdanto kasvatusalan opiskeluun Itä-Suomen avoimessa yliopistossa suunnittelija Sari Hakkarainen Itä-Suomen yliopisto Avoin yliopisto Itä-Suomen yliopisto Kuopion
Tampereen teknillinen yliopisto (TTY)
Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi TTY:n opintotarjonta 24.9.2014 Kaisa Niskanen TTY Opiskelijapalvelut Perustettu vuonna 1965 Toiminut säätiömuotoisena vuoden
Tänään. * Sivuaineet tutkintorakenteessa * Mitä vaihtoehtoja sivuaineissa on * Miten sivuaineiden opinto-oikeutta haetaan
Tänään - Vaihto-info, Kaisa Leinonen - Sivuaineista, Minna Sainio * Sivuaineet tutkintorakenteessa * Mitä vaihtoehtoja sivuaineissa on * Miten sivuaineiden opinto-oikeutta haetaan SIVUAINEISTA ja niiden
AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi
AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi - SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS - Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta voi saada 15 pistettä; alin
TUTKINTORAKENNE TUTKINTOVAATIMUKSET OPETUSOHJELMA OPETUKSESTA KAIKENMOISTA HOPS
1 TUTKINTORAKENNE TUTKINTOVAATIMUKSET OPETUSOHJELMA OPETUKSESTA KAIKENMOISTA HOPS Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori RS 2012 2 OPINTOTUKI 3 + 2 Tummennetulla merkityt on pakko olla. Loput 70 pistettä
Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä
8.10.2014 Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Koulutusuudistuksen siirtymäaika Tampereen
Alkuorientaation tavoitteet
Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences SIS Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 2014 Alkuorientaation tavoitteet tutustuttaa yliopisto-opiskeluun tutustuttaa opiskelijoita Tampereen
AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi
AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi - SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS - Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta voi saada 15 pistettä; alin
Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ti klo Tervetuloa! UEF ADUCATE
Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ti 10.2.2015 klo 17.00-18 Tervetuloa! Kaikille avoin yliopisto Avoin yliopisto opetus vastaa yliopiston perusopetusta eli avoimessa yliopistossa tehdyt opintosuoritukset
Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset
Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset
Opintoihin orientointi
Opintoihin orientointi Tervetuloa opiskelemaan fysiikkaa Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 2.9.2014 1 Ennen opintojen alkua Tutustu huolellisesti ja hyvin opinto-ohjelmaan. Tee HOPS eli henkilökohtainen
AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi
AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta voi saada 15 pistettä; alin hyväksytty
Orientoivat opinnot 1a Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö
Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto, 180 op (tavoiteaika 3 vuotta)
TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013
TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 Päivän ohjelma 12.00 Opiskelukäytännöt INFIMissä 13.30 Kahvitauko 14.00 Tutkintokohtaiset
Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja
Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja Satu Helin, TtT Avoimen yliopiston johtaja Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Perustelut ja tausta tutkintotavoitteisten opiskelupolkujen
Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö
Orientoivat opinnot Ia 2014 Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto,
B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu
Aineenopettajan koulutukseen hakevien infotilaisuus 10.2.2010 Opintoasiainsuunnittelija Sanna Lumikko Teologinen tiedekunta B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa
YHTEISTYÖSOPIMUS OPINTOKOKONAISUUKSIEN JA OPINTOJAKSOJEN JÄRJESTÄ- MISESTÄ AVOIMENA YLIOPISTO-OPETUKSENA
1 YHTEISTYÖSOPIMUS OPINTOKOKONAISUUKSIEN JA OPINTOJAKSOJEN JÄRJESTÄ- MISESTÄ AVOIMENA YLIOPISTO-OPETUKSENA 1. Yhteistyösopimus Vaasan yliopiston (seuraavassa ) ja yhteistyöoppilaitos sopivat tällä sopimuksella
Johdanto kauppatieteiden opiskeluun UEF ADUCATE
Johdanto kauppatieteiden opiskeluun Kauppatieteiden opinnoista Suurin osa opinnoista mahdollista suorittaa joustavina verkkoopintoina, opintoihin jatkuva ilmoittautuminen Suoritustapoina esim. oppimispäiväkirja,
Gerontologian aineopintojen info Zoom-info klo Leea Huusko UEF, Päivi Eskola JYU, Susanna Nummi JYU
Gerontologian aineopintojen info 5.9.2019 Zoom-info klo 17-18 Leea Huusko UEF, Päivi Eskola JYU, Susanna Nummi JYU Infon sisältö Opintoihin ilmoittautuminen, opintooikeus ja opintomaksut Aineopintojen
TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET
TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET 1. Terveystieteiden tutkinto-ohjelman yleisrakenne ja vaadittavat opintosuoritukset Terveystieteiden tutkinto-ohjelmassa kandidaatin tutkinto
UKK - USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET - KAUPPATIETEET
UKK - USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET - KAUPPATIETEET OPISKELIJAKSI HAKEMINEN Kuinka pitkään saan opiskella? Opinto-oikeusaika on perusopintokokonaisuudessa kolme lukukautta, aineopintokokonaisuudessa neljä lukukautta
Johdanto kauppatieteiden opiskeluun lv. 2013-2014. Opiskelu avoimessa yliopistossa Itä-Suomen ylipiston Avoin yliopisto
Johdanto kauppatieteiden opiskeluun lv. 2013-2014 Opiskelu avoimessa yliopistossa Itä-Suomen ylipiston Kaikille avoin yliopisto opetus vastaa yliopiston perusopetusta eli avoimessa yliopistossa tehdyt
INFO AVOIMEN YLIOPISTON OIKEUSTIETEEN OPINNOT
INFO AVOIMEN YLIOPISTON OIKEUSTIETEEN OPINNOT 8.6.2015 Avoin yliopisto 1 INFON SISÄLTÖ Tutustut oikeustieteen opintoihin ja opiskeluun Avoimessa yliopistossa Mahdollisuus kysyä: paikalla myös tiedekunnan
Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä. Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot
Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot Henkilökunta syyslukukaudella 2016 Professorit Harri Mantila
Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS
Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö 21.10.2013 YKYY0 Orientoivat opinnot ja HOPS 2 op 1. Orientoivat I: Tutkinto- ja opintoasiat Ma 2.9
AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET
1 AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET Opiskelija täyttää itse hakemansa opintojakson tiedot eli mitä opintojaksoa tai opintojakson osaa hän hakee tunnustettavaksi. Samoin opiskelija
Avoin yliopisto-opetus Suomessa Valtakunnallinen strategia 2009 2012
Avoin yliopisto-opetus Suomessa Valtakunnallinen strategia 2009 2012 3.2.2009 2 1 JOHDANTO Avoimen yliopisto-opetuksen valtakunnallinen strategia vuosille 2009 2012 laadittiin avoimien yliopistojen yhteistyönä
Ilmoittautuminen opintoihin alkaa 16.8.
Helsingin yliopiston Avoin yliopisto - monipuolista yliopisto-opetusta Avoimessa yliopistossa voi opiskella yliopisto-opintoja noin sadassa oppiaineessa. Monesta oppiaineesta voi opiskella perusopintojen
TAMPEREEN YLIOPISTO AVOIN YLIOPISTO
TAMPEREEN YLIOPISTO AVOIN YLIOPISTO Opetustarjonta lukuvuonna 2011 2012 Opetusohjelmat TAMPERE SEINÄJOKI HÄMEENLINNA PORI TAMPERE Postiosoite TaY, Avoin yliopisto 33014 TAMPEREEN YLIOPISTO Käyntiosoite
VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO
VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO 2.4.2019 Presentation Name / Firstname Lastname 04/04/2019 1 FLINGA https://flinga.fi Access code: EQKVBS6 Presentation Name / Firstname Lastname 04/04/2019 2 KLO 16.00-16.30
Maisteriopiskelijan infopaketti. Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta
Maisteriopiskelijan infopaketti Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta 28.8.2012 Maisterintutkinnon eri opintosuunnat 1. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta 2. Asiakirjahallinnan
ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO
ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO kaikille englannin opiskelijoille to 21.4.2016 klo 16.00 Paikalla englannin oppiaineen pääedustaja professori Paula Kalaja, yliopistonopettaja Jaana Toomar ja amanuenssi Anna-Maria
Sosiaalialan polkuopinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa Sisällys
Sosiaalialan polkuopinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa Sisällys TERVETULOA AVOIMEN AMK:N POLKUOPINTOIHIN!... 2 Mikä on avoin AMK?... 2 Polkuopiskelun idea... 2 Sosiaalialan polulla opiskelu... 3 Polkuopinnoissa
Sosiaalitieteiden opintoinfo. Marja Andersson, Antti Kouvo, Tuukka Kaidesoja, Päivi Naumanen, Milla Salin & Outi Sarpila 27.11.
Sosiaalitieteiden opintoinfo Marja Andersson, Antti Kouvo, Tuukka Kaidesoja, Päivi Naumanen, Milla Salin & Outi Sarpila 27.11.2014 VTK- ja VTM-tutkinnon rakenne KAIKKI suorittavat ensin VTK-tutkinnon (180
Opetussuunnitelman rakenteesta opiskelija näkee opintojen sijoittumisen eri lukuvuosille.
1 OPETUSSUUNNITELMAN KÄYTTÖOHJE 1. Miksi opiskelijan tulee tutustua jo heti opintojen alussa koulutusohjelmansa sisältöön ja rakenteeseen? Opiskelijan tulee ymmärtää koulutusohjelmansa rakenne ja sen merkitys
INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47
INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen
Sisältö ja illan tavoitteet:
Sinulle avoin yliopisto! Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston yleinen opintoinfo klo 17.30 tiistaina 18.8. Joensuu keskiviikko 19.8. Kuopio torstaina 27.8. etäyhteydessä Sisältö ja illan tavoitteet:
TUTKINTORAKENNE ja TUTKINTOVAATIMUKSET AHOT ja KAIKENLAISTA MUUTA MERKILLISTÄ HARJOITTELU JA OPETUSOHJELMA. Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori
TUTKINTORAKENNE ja TUTKINTOVAATIMUKSET AHOT ja KAIKENLAISTA MUUTA MERKILLISTÄ HARJOITTELU JA OPETUSOHJELMA Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori 1 TUTKINTOJEN KOOSTAMINEN HUK (KAAVIOT MANUAALISSA) (SUORITUSAIKA
Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo)
Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma
Opiskelu avoimessa yliopistossa Itä-Suomen ylipiston Avoin yliopisto Kauppatieteet arvokasta osaamista tulevaisuuteen
Johdanto kauppatieteiden opiskeluun Opiskelu avoimessa yliopistossa Itä-Suomen ylipiston Avoin yliopisto Kauppatieteet arvokasta osaamista tulevaisuuteen Kaikille avoin yliopisto Avoin yliopisto on osa
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2014 tai keväällä 2015 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot
Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo
Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg Heli Alatalo Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma
Johdanto kasvatusalan opiskeluun Itä-Suomen avoimessa yliopistossa. Sari Hakkarainen, suunnittelija Avoin yliopisto/ ADUCATE / Itä-Suomen yliopisto
Johdanto kasvatusalan opiskeluun Itä-Suomen avoimessa yliopistossa Sari Hakkarainen, suunnittelija Avoin yliopisto/ ADUCATE / Itä-Suomen yliopisto Itä-Suomen yliopisto Kuopion ja Joensuun yliopistot yhdistyivät
SIVUAINEOPINNOT OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUSSA
SIVUAINEOPINNOT OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUSSA HuTK info 26.8.2016 Pia Heikkinen OyKKK:n Sivuainekokonaisuudet 2016-2017 Kauppatiede Perusopinnot 25 op, 200+ paikkaa (kaikille avoin) Aineopinnot
Miten suunnittelen opintoni?
Humanistinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos Miten suunnittelen opintoni? PL 35, 40014 Jyväskylän yliopisto 2 SISÄLLYSLUETTELO Opintojen suunnittelu... 3 Tärkeitä
FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Humanistinen osasto/suomen kieli ja kulttuuritieteet
Avoin yliopisto OPETUSTARJONTA 1 (5) ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON OPETUSTARJONTA YHTEISTYÖOPPILAITOKSILLE Oppiaineet tiedekunnittain ja laitoksittain p= perusopinnot a=aineopinnot s=syventävät
Fukseille TUTKINTORAKENNE TUTKINTOVAATIMUKSET OPETUSOHJELMA OPETUKSESTA KAIKENMOISTA HOPS. Reija Satokangas. FT, yliopistonlehtori
Fukseille 11.9.2013 TUTKINTORAKENNE TUTKINTOVAATIMUKSET OPETUSOHJELMA OPETUKSESTA KAIKENMOISTA HOPS Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori RS 2013 Tutkintojen koostaminen HuK (kaaviot Manuaalissa) OPINTOTUKI
Yleisen valtio-opin tutkintovaatimusten korvaavuustaulukko
POLITIIKAN JA TALOUDEN TUTKIMUKSEN LAITOS 2.5.2014/PS Yleisen valtio-opin tutkintovaatimusten 2014-17 korvaavuustaulukko SIVUAINEOPISKELIJOILLE 31.8.2014 mennessä suoritetut yleisen valtio-opin opinnot
Kieliä Jyväskylän yliopistossa
ieliä Jyväskylässä Kieliä Jyväskylän yliopistossa Pääainevalikoimaamme kuuluvat seuraavat kielet: englanti ranska ( romaaninen filologia ) ruotsi saksa suomi suomalainen viittomakieli venäjä Sivuaineena
Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena
Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena Matematiikan sivuainekokonaisuudet Matematiikasta voi suorittaa 25, 60 ja 120 opintopisteen opintokokonaisuudet. Matematiikan 25 op:n opintokokonaisuus Pakolliset
Opiskeluvaihtoehtoja Pohjois-Karjalassa
Opiskeluvaihtoehtoja Pohjois-Karjalassa Pohjois-Karjalan aikuisopisto, Karelia-amk ja Itä-Suomen yliopisto/avoin yliopisto Aducate www.aikuiskoulutuksenvoima.fi www.facebook.com/aikuiskoulutuksenvoima
Avoin ammattikorkeakoulu Infotilaisuus uusille opiskelijoille 19.8.2015 OULUN AMMATTIKORKEAKOULU
Avoin ammattikorkeakoulu Infotilaisuus uusille opiskelijoille 19.8.2015 OULUN AMMATTIKORKEAKOULU Tervetuloa opiskelemaan avoimeen ammattikorkeakouluun! Tilaisuuden ohjelma 15:45-16:15 Materiaalin jako
TUTUSTU HOPS- LOMAKKEEN ERI LEHTIIN ENNEN LOMAKKEEN TÄYTTÖÄ!!!
Sosiaalityön HOPS-lomake 2014, ohjeet, sivu 1 TURUN YLIOPISTO Sosiaalitieteiden laitos, sosiaalityö OHJEITA HOPS KESKUSTELUUN TULEVALLE Henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS) tavoitteena on tukea pääaineopiskelijaa
Siirtohaku, Historia, Joensuu Humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri (3v+2v)
YHTEISKUNTATIETEIDEN JA KAUPPATIETEIDEN TIEDEKUNTA Katso koulutusten kuvaukset yliopiston verkkosivulta tai koulutustarjontaesitteestä tai Opintopolusta. Siirtohaku, Historia, Joensuu Humanististen tieteiden
Orientointi Avoimen yliopiston opintoihin
Orientointi Avoimen yliopiston opintoihin Tervetuloa opiskelemaan maantiedettä Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! Syytä valmistautua ennen opintojen alkua Tutustu huolellisesti opinto-ohjelmaan.
SIVUAINEHAKU KTK:n opiskelijoille kevät
SIVUAINEHAKU KTK:n opiskelijoille kevät 2018 2.2.2018 Millä perusteella valitsen sivuaineen? Suosikkiaine vai kehittämisen paikka Työelämärelevanssi Mitä voi opiskella myöhemminkin elinikäinen oppiminen
Suomen kielen opinnot syksystä 2017 alkaen. Kielen kehitys ja vaihtelu Kielenhuolto Äänne- ja muoto-oppi
Suomen kielen opinnot syksystä 2017 alkaen Perusopinnot 2 EI MUUTOKSIA Kielen kehitys ja vaihtelu Kielenhuolto Äänne- ja muoto-oppi Lauseoppi Tekstioppi Aineopinnot 35 (sivuaine) tai 4 (pääaine) Tekstilajit
OPINTOJEN OHJAUS & OPINTOPALVELUT
OPINTOJEN OHJAUS & OPINTOPALVELUT 1 Opiskelijapalvelut Opintojen ohjaus -tiimimme ja opiskelijoiden asiakaspalvelutiimimme auttavat ja tukevat sinua kaikissa mahdollisissa opiskeluun liittyvissä asioissa.
HOPS ja opintojen suunnittelu
HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005
ehops-opastus 2015-2016 Sisältö Opintosuunnitelman luominen askeleittain Opintosuunnitelman muokkaus Opintojen aikatauluttaminen
ehops-opastus 2015-2016 Sisältö Opintosuunnitelman luominen askeleittain Opintosuunnitelman muokkaus Opintojen aikatauluttaminen Perustelujen lisäys Kyselyt: kv- ja oppiainetason kysely Opintosuunnitelman
KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP
1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2007-2009) KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT OPINNOT (20 op) KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun
Siirtohaku, Englannin kieli ja kulttuuri, Joensuu Humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri (3v+2v)
1 FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Katso koulutusten kuvaukset yliopiston verkkosivulta tai koulutustarjontaesitteestä tai Opintopolusta. Siirtohaku, Englannin kieli ja kulttuuri, Joensuu Humanististen tieteiden
Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi?
Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi? Uudet tutkintovaatimukset tulevat voimaan 1.8.12. Lue, miten jatkat opintojasi.
3 OPISKELIJAN VASTUU JA AKATEEMINEN VAPAUS OPINTOJEN VALINNOISSA
1 MIKÄ ON HOPS? HOPS on opiskelijan henkilökohtainen opintosuunnitelma, jonka tarkoituksena on auttaa omien opintojen suunnittelua ja kokonaisuuden hahmottamista, aikatauluttamista ja tavoitteiden saavuttamista.
Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä
Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Yleisen kielitieteen ja Fonetiikan peruskurssit ja Suomen kielen rakenne Luokanopettajien korvaavuudet Opettajan
Avoin a mmattikorkeakoulu ammattikorkeakoulu
3.9.2010 / sh Avoin ammattikorkeakoulu Lähellä Sinua Avoin ammattikorkeakoulu k k Sinulle, joka suunnittelet hakeutuvasi ammattikorkeakouluopintoihin haluat jouduttaa opintojasi ja suorittaa opintoja etukäteen
KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP
1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelma 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla
KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET
KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET 1.10.2010 Sivu 1 / 7 Kauppatieteellisessä ja teknillisessä tiedekunnassa suoritettavista kauppatieteellisen alan tutkinnoista ja opinnoista sekä opetuksesta ja
Avoin yliopisto: PSYKOLOGIA
Avoin yliopisto: PSYKOLOGIA 2017-2018 Info 21.8.2017 Avoin yliopisto Jutta Karhu 1. Yleistä opiskelusta 2. Psykologian perusopinnot 3. Psykologian aineopinnot 4. Monimuoto- ja verkkoopiskelu 5. Suorituskäytänteet
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2013 tai keväällä 2014 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot
4. Diplomi-insinöörin tutkinto ja koulutusohjelmien tutkintovaatimukset
34 4. Diplomi-insinöörin tutkinto ja koulutusohjelmien tutkintovaatimukset 4.1. DI-koulutusohjelmien rakenne ja tutkinnon suorittaminen Koulutusohjelman opintojen yleinen rakenne on Tampereen teknillisessä
Tervetuloa Avoimen yliopiston kesäopetuksen infotilaisuuteen!
Tervetuloa Avoimen yliopiston kesäopetuksen infotilaisuuteen! 12.4.2012 12.4.2012 1 Miksi opiskella avoimessa yliopistossa? Mahdollisuus Tutustua yliopistotasoiseen opiskeluun Perehtyä tiettyyn oppiaineeseen
Nykyiset aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiskäytännöt yliopistoissa
Nykyiset aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiskäytännöt yliopistoissa Tunnustetaanko osaaminen? Helsinki 3.12.2007 Riitta Pyykkö, Turun yliopisto Säädöspohjan antama tausta opiskelijavalintaa koskevat
Täsmähakuopas. Täsmähakuopas. Päivitetty 21.12.2010. www.avoinyliopisto.fi Sivu 1/5 1
Täsmähakuopas Päivitetty 2.2.200 www.avoinyliopisto.fi Sivu /5 Opetustietokanta Kaikki Suomessa järjestettävän avoimen yliopisto-opetuksen opetustiedot tallennetaan valtakunnalliseen Avoinyliopisto.fi