AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi
|
|
- Kirsti Lahtinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi
2 SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS
3 Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta voi saada 15 pistettä; alin hyväksytty pistemäärä on 8 pistettä. Yksi koe syyslukukaudella ja yksi kevätlukukaudella. Soveltuvuuskokeeseen voi osallistua kaksi kertaa joko ensimmäisen opiskeluvuoden keväällä tai toisen opiskeluvuoden syksyllä.
4 Opintomenestys Opintomenestys lasketaan toisen opiskeluvuoden marraskuun loppuun mennessä suoritetuista pääaineen perusopinnoista kertomalla perusopintojen tarkka keskiarvo luvulla 3. Opintomenestyksestä voi saada 15 pistettä; alin hyväksytty pistemäärä on 8 pistettä Pyydä perusopintojen koostamista heti kun opinnot ovat valmiit! sähköpostia osoitteeseen study.humanities@oulu.fi
5 Opintomenestys Jos perusopintokokonaisuus on suoritettu kokonaisuudessaan ennen opintojen aloittamista esimerkiksi avoimessa yliopistossa, opintomenestys lasketaan näistä opinnoista. Voit halutessasi osallistua jo syksyn 2018 kokeeseen ja olla mukana vuodenvaihteen valinnassa. Ota yhteyttä johtavaan koulutusasiantuntijaan ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Todistukset ja opintosuoritusotteet mukaan!
6 Opintomenestys Jos perusopintokokonaisuus on määräajan päättyessä kesken, keskiarvo lasketaan suoritetuista opintojaksoista, mutta käyttämällä jakajana vaadittavien opintopisteiden määrää, ei suoritettujen pisteiden määrää. Huomaathan, että tämä laskee keskiarvoa.
7 Valinnan ja opintojen aikataulu Valinta aineenopettajankoulutukseen tehdään toisen opiskeluvuoden syyslukukauden lopussa soveltuvuuskokeen ja opintomenestyksen yhteispistemäärän perusteella. (opiskelijalle lähetetään tästä henkilökohtainen sähköposti) Opiskelija ottaa paikan vastaan ja sitoutuu noudattamaan opintojen aikataulua: pedagogisten opintojen 1. osuus (30 op) kolmannen opiskelu-vuoden aikana (kevät); opinnot kuuluvat kandidaatintutkintoon. pedagogisten opintojen 2. osuus (30 op) neljännen opiskeluvuoden aikana (syksy); opinnot kuuluvat maisterintutkintoon.
8 Aloituspaikat (syksyllä 2017 ja sen jälkeen opintonsa aloittaneet opiskelijat) äidinkieli ja kirjallisuus: 16 englanti: 18 ruotsi: 10 saksa: 6 historia: 10 saame: 2
9 Opintojen aloittaminen Pedagogisten opintojen aloittamisen edellytyksenä on vähintään 60 op:n opinnot opetettavassa aineessa; 25 op:n opinnot sivuaineessa/ toisessa opetettavassa aineessa. Opintojen tilanne tarkistetaan kolmannen opiskeluvuoden syyslukukauden lopulla. Perustellusta syystä (sairaus, varusmies-/siviilipalvelus, raskaus) opiskelija voi lykätä opintojen aloittamista yhdellä vuodella.
10 Opetettavat aineet äidinkieli (suomi) ja kirjallisuus suomesta/kirjallisuudesta perus-, aine- ja syventävät opinnot kirjallisuudesta/suomesta perus- ja aineopinnot puheviestintä 10 op* HUOM. Yleisen kielitieteen ja fonetiikan peruskurssi sekä Suomen kielen rakenne: kirjallisuus pääaineena: kurssit sisältyvät suomen kielen aineopintojen valinnaisiin opintoihin suomen kieli pääaineena: kurssit kuuluvat tutkinnon kieli- ja viestintäopintoihin * Puheviestintä: suomen kieli pääaineena: opinnot sisältyvät tutkintojen kieli- ja viestintäopintoihin (5 op kandiin ja 5 op maisteriin) kirjallisuus pääaineena: maisterintutkinnon sivuaine (10 op)
11 Opetettavat aineet historia historia-aineen perus-, aine- ja syventävät opinnot sivuaineena: historia-aineen perus- ja aineopinnot
12 Opetettavat aineet yhteiskuntaoppi (60 op) lakitiedon kurssi 5 op (pakollinen kaikille) yhdet tai kahdet (suositus) perusopinnot seuraavista aineista: Sosiologia, 25 op Kauppatiede, 25 op Politiikkatieteet, 25 op vapaasti valittavia opintoja em. aineista joko 5 op, tai (jatkuu)
13 yhteiskuntaoppi (60 op) tai yht. 30 op (kuusi jaksoa) seuraavalta listalta: Filosofia: P Johdatus filosofiaan, 5 op P Etiikka ja yhteiskuntafilosofia, 5 op A Arvot, etiikka ja politiikka nykypäivän maailmassa, 5 op Humanistiset ympäristöopinnot: P Energia ja ympäristö, 5 op Saamelainen kulttuuri: P Saamelainen nyky-yhteiskunta ja oikeudet, 5 op P Monikulttuuriset alkuperäiskansayhteisöt, 5 op Viestintä: P Johdatus viestintään, 5 op Nais- ja sukupuolentutkimus: P Valta, normittaminen ja sosiaaliset suhteet, 5 op Sosiologia: aineopintotojakso/-jaksoja, jos opiskelija on suorittanut sosiologian perusopinnot Ks. tarkemmin Yhteiskuntaopin opinto-opas (WebOodi)
14 Opetettavat aineet äidinkieli (saame) ja kirjallisuus saamen kielen perus-, aine- ja syventävät opinnot kirjallisuuden perusopinnot 25 op saamelaisen kulttuurin perusopinnot 25 op puheviestintä 5 op
15 Opetettavat aineet saame sivuaineena: saamen kielen perus- ja aineopinnot 60 op; sisältää yleisen kielitieteen ja fonetiikan peruskurssin ja suomen kielen rakenteen kurssin kirjallisuuden perusopinnot 25 op
16 Opetettavat aineet kieliaineet (englanti, saksa, ruotsi) pääaineesta perus-, aine- ja syventävät opinnot sivuaineena: perus- ja aineopinnot
17 Opetettavat aineet muut aineet filosofian perus- ja aineopinnot elämänkatsomustiedon perus- ja aine-opinnot antiikin kielten ja kulttuurin perus- ja aineopinnot (latina) ranskan kielen perus- ja aineopinnot
18 Aikataulu Ilmoittautuminen soveltuvuuskokeeseen päättyy Ilmoittautuminen tehdään WebOodissa: A Aineenopettajakoulutuksen soveltuvuuskoe
19 Kiitos! Lisätietoja: Elina Halonen Kari Kaskela
AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi
AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi Aineenopettajainfo 15.9.2017 - SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS - Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta
AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi
AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi - SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS - Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta voi saada 15 pistettä; alin
AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi
AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi - SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS - Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta voi saada 15 pistettä; alin
KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio
1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden
Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä
Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Yleisen kielitieteen ja Fonetiikan peruskurssit ja Suomen kielen rakenne Luokanopettajien korvaavuudet Opettajan
Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä. Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot
Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot Henkilökunta syyslukukaudella 2016 Professorit Harri Mantila
TUTKINTORAKENNE ja TUTKINTOVAATIMUKSET AHOT ja KAIKENLAISTA MUUTA MERKILLISTÄ HARJOITTELU JA OPETUSOHJELMA. Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori
TUTKINTORAKENNE ja TUTKINTOVAATIMUKSET AHOT ja KAIKENLAISTA MUUTA MERKILLISTÄ HARJOITTELU JA OPETUSOHJELMA Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori 1 TUTKINTOJEN KOOSTAMINEN HUK (KAAVIOT MANUAALISSA) (SUORITUSAIKA
v OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto 180 op
Tampereen yliopisto Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma v. 201 OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen
Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö
Orientoivat opinnot Ia 2014 Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto,
Matematiikka. Orientoivat opinnot /
Matematiikka Orientoivat opinnot / 30.8.2011 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot erillisiä
Historian kandidaattiohjelma (180op) ( 2023) Yleinen linja (luonnos)
Historian kandidaattiohjelma (180op) 2019 2020 ( 2023) Yleinen linja (luonnos) Perusopinnot 25 op HISP05 Teemaseminaari 5 op Aineopinnot 55 op HISA03 Historiantutkimuksen ajankohtaisia keskusteluja, 20
Orientoivat opinnot 1a Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö
Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto, 180 op (tavoiteaika 3 vuotta)
Suomen kielen opinnot syksystä 2017 alkaen. Kielen kehitys ja vaihtelu Kielenhuolto Äänne- ja muoto-oppi
Suomen kielen opinnot syksystä 2017 alkaen Perusopinnot 2 EI MUUTOKSIA Kielen kehitys ja vaihtelu Kielenhuolto Äänne- ja muoto-oppi Lauseoppi Tekstioppi Aineopinnot 35 (sivuaine) tai 4 (pääaine) Tekstilajit
Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir
Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 26.8.2016 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,
Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela
Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 25.8.2016 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi
Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela
Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi
Minustako opettaja? Liisa Ikkala-Toiviainen, Opettajan pedagogisten opinnot ja opiskelijavalinnat 2011 pähkinänkuoressa
1 Opettajan pedagogisten opinnot ja opiskelijavalinnat 2011 pähkinänkuoressa 2 Opettajan pedagogiset opinnot 60 op Koostuvat kahdesta osasta: kasvatustieteen perusopinnoista, 25 op sekä aine- ja syventävien
Viestintätieteiden kandidaattiohjelma
Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 30.8.2018 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,
Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman
Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken 25.8.2016 Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman Koulutusohjelman opinnot Amanuenssi Hanna Snellman (Fabriikki F3428B) puh.
Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne. 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir
Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,
SIIRTYMÄOHJEET UUSIIN OPETUSSUUNNITELMIIN
SIIRTYMÄOHJEET UUSIIN OPETUSSUUNNITELMIIN Pääaineen opinnot Pääaineen opinnot suoritetaan pääsääntöisesti uusien tutkintorakenteiden mukaisesti. Jo suoritetut pääaineiden opinnot korvaavat uusien tutkintorakenteiden
KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP
VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opintonsa 2009-2010 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2009-2010) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT
ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) 2018
LIITE 2 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) 2018 1. HAKUEDELLYTYKSET Yleisenä edellytyksenä erillisiin opettajan pedagogisiin opintoihin hakemiselle on, että hakija
Ohjeita uusille opiskelijoille. Venäjä äidinkielenä. Kielen ja kulttuurin asiantuntijaksi Opettajaksi
Ohjeita uusille opiskelijoille Venäjä äidinkielenä Kielen ja kulttuurin asiantuntijaksi Opettajaksi Kääntäjäksi Yhteiset perusopinnot www.helsinki.fi/yliopisto 15.9.2014 1 Venäjä äidinkielenä Venäjä äidinkielenä
KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP
1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelma 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla
OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla.
1 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla
Viestintätieteiden kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela
Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 31.8.2017 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,
HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS RANSKAN KIELI
HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS RANSKAN KIELI Nimi: Opiskelijanumero: Sähköpostiosoite: Puh: Pääaine: Yo-tutkinnon suoritusvuosi: Sivuaine(et): Minut valittiin ranskan kielen opiskelijaksi vuonna.
Tutkinnon rakenne. Kemian tekniikan korkeakoulu CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC Heli Järvelä
Tutkinnon rakenne Kemian tekniikan korkeakoulu CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC 5.9.2017 Heli Järvelä Ohjelma 5.9.2017 9:00 9:30 Tavoitteet /Jouni 9:30 10:15 Tutkinnon rakenne & sisältö 10:30 11:15
Kandidaatin tutkinnon rakenne
Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2016 2020 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op Kieli-, viestintä ja orientoivat opinnot 20 Kvo Orientoituminen opintoihin (HOPS) ja opiskelutaitojen
VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO
VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO 22.3.2018 Presentation Name / Firstname Lastname 29/03/2018 1 KLO 16.00-17.00 YLEISINFO KLO 17.00-18.00 VALINNAISTEN OPINTOJEN ESITTELYÄ ERI PISTEISSÄ Presentation Name / Firstname
Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien sekä välillä
Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien 2012 2015 sekä 2015 2018 välillä PERUS- JA AINEOPINNOT Perus- ja aineopintojen suurin muutos on se, että jaksot Suomen kielen ja sen tutkimuksen historia
HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI
HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI Nimi: Opiskelijanumero: Sähköpostiosoite: Pääaine: Puh: Yo-tutkinnon suoritusvuosi: Sivuaine(et): Ylioppilastutkinnon jälkeen / ennen saksan
Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä
8.10.2014 Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Koulutusuudistuksen siirtymäaika Tampereen
Tervetuloa opiskelemaan!
Tervetuloa opiskelemaan! Kandidaatin- ja maisterintutkinnon opiskelijan infopaketti Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkintoohjelma 28.8.2012 Sisältö Opinto-oikeus Onko sinulla aiempi
Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op
Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Tavoite Kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon tavoitteena käsityönopettajan koulutuksessa on antaa opiskelijalle perustiedot käsityön kentästä, materiaaleista
Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset
3 TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT Kielipalvelut-yksikkö Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) 6 määrätään kielitaidosta, että opiskelijan
KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP
1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2007-2009) KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT OPINNOT (20 op) KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun
Kasvatustieteiden tiedekunta Ennakkotietoja vuoden 2015 valintaperusteista. Faculty of Education/Kasvatustieteiden tiedekunta Helena Seppälä
Kasvatustieteiden tiedekunta Ennakkotietoja vuoden 2015 valintaperusteista Koulutukset ja aloituspaikat v. 2015 Kasvatustieteiden koulutus 25 Luokanopettajan koulutus 100 (sisältää teknologia- sekä taide-
Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen aloittaneille opiskelijoille
Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen 1.8.2005 aloittaneille opiskelijoille Kaikki ennen 1.8.2005 aloittaneet opiskelijat on siirretty uuden tutkintosäännön piiriin. Uuteen tutkintosääntöön siirtyvien opiskelijoiden
Opintopisteitä yht. 180op n. 60op n. 60op n. 60op
KANDIDAATIN TUTKINNON OPINTOJEN ETENEMISJÄRJESTYS 1. lukuvuosi 2. lukuvuosi 3.lukuvuosi Teologian kandidaatin tutkinto (180 op) A1-linja sl kl sl kl sl kl Yleis- ja kieliopinnot 25op YK10 Filosofia ja
Opettajan pedagogisten opintojen info
Opettajan pedagogisten opintojen info Humanistisen tiedekunnan perustutkinto-opiskelijoille Torstaina klo 16-18, Porthania IV Infon aiheet Opettajan pedagogisten opintojen valintaryhmät 2016 hakutiedot
PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA
PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA LV 2013 2014 1 Sisällysluettelo OPISKELU KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA... 3 KOULUTUSOHJELMAN
694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2
1 TIETOJA AIEMPIEN VUOSIEN OPINTOJAKSOISTA Informaatiotutkimuksen opintojaksot 2015-2016 Opintosuunnitelman uudistuksen myötä erityisesti perus- ja aineopinnot ovat muuttuneet (opintojaksojen nimet ja
Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset
3 TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT Kielipalvelut-yksikkö Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) 6 määrätään kielitaidosta, että opiskelijan
TUTKINTORAKENNE TUTKINTOVAATIMUKSET OPETUSOHJELMA OPETUKSESTA KAIKENMOISTA HOPS
1 TUTKINTORAKENNE TUTKINTOVAATIMUKSET OPETUSOHJELMA OPETUKSESTA KAIKENMOISTA HOPS Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori RS 2012 2 OPINTOTUKI 3 + 2 Tummennetulla merkityt on pakko olla. Loput 70 pistettä
Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelma (180 op) Suomen kielen ja kulttuurin opintosuunta lukuvuosi
Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelma (180 op) Suomen kielen ja kulttuurin opintosuunta lukuvuosi 2017 2018 Tässä opetusohjelmassa on opetustiedot niistä opinnoista, jotka on merkitty alla
Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma
ssa opiskellaan suomea ja ruotsia aidosti kaksikielisessä ympäristössä. Ohjelmaan sisältyy kolme pääainetta: suomenkieliset opiskelevat pääaineenaan ruotsia, ruotsinkieliset joko ruotsia äidinkielenä tai
ABI-INFO I. Älä muuta perustyylidiaa. Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio
ABI-INFO I Älä muuta perustyylidiaa Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio vs. rehtori Elina Karapalo puh. 040 8697 416 elina.karapalo@tampere.fi opinto-ohjaajat: Ritva Lintonen puh. 050 3257 409
B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu
Aineenopettajan koulutukseen hakevien infotilaisuus 10.2.2010 Opintoasiainsuunnittelija Sanna Lumikko Teologinen tiedekunta B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa
KANDIVAIHEEN OPISKELIJAINFO
1 KANDIVAIHEEN OPISKELIJAINFO HOPS 2 TUTKINTORAKENNE TUTKINTOVAATIMUKSET OPETUSOHJELMA KAIKENLAISTA KÄTEVÄÄ Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori RS 2012 2 Tutkintojen koostaminen HuK (kaaviot Manuaalissa)
AINEENOPETTAJAN PEDAGOGISTEN OPINTOJEN SOVELTUVUUSKOEAIKATAULUT (vk 20) 1+ VAIHEEN HAKIJAT
AINEENOPETTAJAN PEDAGOGISTEN OPINTOJEN SOVELTUVUUSKOEAIKATAULUT (vk 20) 1+ VAIHEEN HAKIJAT HUOM! - aikataulut on julkaistu opiskelijanumeroilla - saavuthan ajoissa paikalle ilmoitetun salin ulkopuolelle
Sinustako tulevaisuuden opettaja?
Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa
Kielikeskuksen järjestämät tutkintoihin kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot. Marja Vettenranta
Kielikeskuksen järjestämät tutkintoihin kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot Marja Vettenranta 29.8.2018 Kandidaatin tutkinnon viestintäja kieliopinnot 15 op I Äidinkieli 5 op: suomi: KSUO6000 Akateemiset
HISTORIATIETEIDEN OPISKELU OULUN YLIOPISTOSSA
HISTORIATIETEIDEN OPISKELU OULUN YLIOPISTOSSA Abipäivät 2018 MIKSI HISTORIA & OULUN YLIOPISTO? Huippuopetusta Huippututkimusta Kansainvälinen Hyvä henki Tiedeyhteisön jäseneksi heti Verkostoidut tulevaisuutta
SIVUAINEOPISKELIJOIDEN INFO
Anna-Leena Huttunen SIVUAINEOPISKELIJOIDEN INFO Kasvatustieteiden yhteiset perusopinnot 2010 Yleistä perusopinnoista sivuaineopinto-oikeus vapaa opinnot suoritetaan kasvatustieteiden laitoksen kursseilla
ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO
ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO kaikille englannin opiskelijoille to 21.4.2016 klo 16.00 Paikalla englannin oppiaineen pääedustaja professori Paula Kalaja, yliopistonopettaja Jaana Toomar ja amanuenssi Anna-Maria
HOPS (2) INFO. Kevät 2014 Reija Satokangas
HOPS (2) INFO Kevät 2014 Reija Satokangas Ainakin näistä aiheista on juttua: Ensi lukuvuoden opetus Toisen ja kolmannen vuoden opintojen rytmittäminen Kesäopinnot ja KELA Miten saada kansis =taloustiede
Lukujärjestyksen laatiminen, kursseille ilmoittautuminen KTK/KTM-opiskelijat TkK/DI-opiskelijat
Lukujärjestyksen laatiminen, kursseille ilmoittautuminen KTK/KTM-opiskelijat TkK/DI-opiskelijat 30.08.2018 Tekniikan ja innovaatiojohtamisen yksikkö Amanuenssi Elina Alho Opiskelun suunnittelu käytännössä
Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö
Kieliopinnot KTM-tutkinnossa 4.9.2017 Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelut: kielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten
4. Diplomi-insinöörin tutkinto ja koulutusohjelmien tutkintovaatimukset
34 4. Diplomi-insinöörin tutkinto ja koulutusohjelmien tutkintovaatimukset 4.1. DI-koulutusohjelmien rakenne ja tutkinnon suorittaminen Koulutusohjelman opintojen yleinen rakenne on Tampereen teknillisessä
OIKEUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO
OIKEUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO Osaamistavoitteet Oikeustieteen maisterin tutkinnon (120 op) suorittanut henkilö: - on syventänyt ja laajentanut oikeusnotaarin tutkinnossa hankkimaansa oikeudellista osaamista
Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info
Vaihto-opinnot ulkomailla Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info 10.4.2019 Vaihto-opinnoista yleisesti Vaihdossa suoritetut opinnot hyväksytään joko kandidaatin tai maisterin tutkintoihin (ainakin vähintään
Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma
Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelmassa tarkastellaan kriittisesti kielen, viestinnän ja median ilmiöitä useasta eri näkökulmasta.
Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen. 1. Kaikkien opintojen hyväksilukemista koskevat yleiset periaatteet
1(7) 2016 Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen Mikäli sinut on hyväksytty suorittamaan kandidaatin ja maisterin tutkintoa ja sinulla on aikaisempia korkeakouluopintoja,
Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad Info
Vaihto-opinnot ulkomailla Mari Trinidad Info 20.4.2017 Vaihto-opinnoista yleisesti Vaihdossa suoritetut opinnot hyväksytään joko kandidaatin tai maisterin tutkintoihin (ainakin vähintään vapaasti valittaviin
Tieto- ja palvelujohtamisen erikoistumisalue opintojen suunnittelu
Tieto- ja palvelujohtamisen erikoistumisalue opintojen suunnittelu 2019-2020 Tästä löydät ohjeita opintojen ajoittamiseen ja suunnitteluun kandidaattiopintojen 2. ja 3. lukuvuodelle. Tutkinnon suorittamiseksi
Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan
Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto abivuosi opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen mahdollisuus tutustua sähköisiin kokeisiin luokassa 2O Missä mennään?
Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta
Ulla Laakkonen KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 5.4.2017 Teknillinen tiedekunta Pääaineinfon ohjelma Pääaineen valintamenettely Ohjelman esittely Tuotantotalouden esittely Tietotekniikkan/tietojärjestelmätieteen
Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen
Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Sitova ilmoittautuminen syksyn 2017 tutkintoon ti 2.5. - ma 29.5. Wilmassa. Ilmoittautumisen allekirjoittaminen kansliassa viim. ma 29.5. Kevään tutkintoon ilmoittautuminen
KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info
KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info lv. 2016-2017 kasvatustieteen perusopintoja koordinoiva opettaja Anna-Leena Huttunen anna-leena.huttunen@jyu.fi Perusopinnot sivuaineopiskelijalle
Tärkeää huomioitavaa:
Siirtymäohjeistus tuotantotalouden kandidaattivaiheen opiskelijoille 2005 tutkintorakenteesta 2013 Teknistieteellisen kandidaattiohjelman tuotantotalouden pääaineeseen Tärkeää huomioitavaa: Pääsääntöisesti
Kielen ja kulttuurin asiantuntijaksi nykykielten laitoksessa. Helsingin yliopisto humanistinen tiedekunta
Kielen ja kulttuurin asiantuntijaksi nykykielten laitoksessa Helsingin yliopisto humanistinen tiedekunta Tätä kaikkea voit opiskella Nykykielten laitos tarjoaa opetusta kaikkiaan 23 kielessä sekä kieliteknologian
Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op
Siirtymäsäännökset 2010 YPAT KOULUTUSOHJELMASSA JATKAVILLE (YPATohjelman uusilla YAP-opintosuunnan opintojaksoilla suorittaville) Ohje siitä miten uuden ohjelman opintojaksot korvaavat vanhan koulutusohjelman
HOPS ja opintojen suunnittelu
HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005
Yleisen valtio-opin tutkintovaatimusten korvaavuustaulukko
POLITIIKAN JA TALOUDEN TUTKIMUKSEN LAITOS 2.5.2014/PS Yleisen valtio-opin tutkintovaatimusten 2014-17 korvaavuustaulukko SIVUAINEOPISKELIJOILLE 31.8.2014 mennessä suoritetut yleisen valtio-opin opinnot
YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista
Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki
694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2
1 TIETOJA AIEMPIEN VUOSIEN OPINTOJAKSOISTA Informaatiotutkimuksen opintojaksot 2016-2017 Opintosuunnitelman uudistuksen myötä erityisesti perus- ja aineopinnot ovat muuttuneet (opintojaksojen nimet ja
LUT Highway. Avoimen yliopiston väyläopintojen mukaiset opinnot mennessä. Elokuu 2018 LUT Highway 2
Avoimen yliopiston väyläopintojen mukaiset opinnot 31.5.2019 mennessä 2 väyläohjelma Ohjelmassa aloittaa opiskelijoita Kauppatiede 39 Tuotantotalous 26 Tietotekniikka 14 Energiatekniikka 3 Ympäristötekniikka
Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen
Johdatus akateemisiin opintoihin 1 op, kaikille yhteiset luennot Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen 4.9.2012 Yliopisto-opiskelun
Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön tutkintoja koskevat yleiset määräykset
Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön tutkintoja koskevat yleiset määräykset 2015-2018 Yliopistossa suoritettavista tutkinnoista säädetään valtioneuvoston asetuksella yliopistojen tutkinnoista
Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello Opintokoordinaattori Heli Tontti
Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello 11-12 Opintokoordinaattori Heli Tontti KTM, tutkinnon rakenne laajuus 120 op tutkinnon suorittamisaika tavoiteaika
Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset PÄÄAINEOPISKELIJOILLE
Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset PÄÄAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin tutkintovaatimukset uudistuvat 1.8.2012. Siirtymäaika uusiin tutkintovaatimuksiin päättyy 31.7.2014,
Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma
Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelman opintojen vastaavuudet 2012-2015 ja 2015-2018 Perusopinnot Aineopinnot Ei muutoksia.
Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien tutkintovaatimukset
Helsingin yliopisto / Käyttäytymistieteiden laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien 2012-2013 - 2014-2015 tutkintovaatimukset
Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!
Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen
Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa
Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa Oppiainekohtainen erillinen opintokokonaisuus 25 op Oppiainekohtainen erillinen opintokokonaisuus koostuu oppiaineen perusopinnoista (12 op), oppiaineen
YHTEISKUNTA- JA KULTTUURITIETEIDEN YKSIKKÖ 7.7.2015
1 YHTEISKUNTA- JA KULTTUURITIETEIDEN YKSIKKÖ 7.7.2015 HUMANISTISTEN TIETEIDEN, PSYKOLOGIAN JA YHTEISKUNTATIETEIDEN KANDIDAATIN, SEKÄ FILOSOFIAN, PSYKOLOGIAN JA YHTEISKUNTATIETEIDEN MAISTERIN TUTKINTOJA
Fukseille TUTKINTORAKENNE TUTKINTOVAATIMUKSET OPETUSOHJELMA OPETUKSESTA KAIKENMOISTA HOPS. Reija Satokangas. FT, yliopistonlehtori
Fukseille 4.9.2014 TUTKINTORAKENNE TUTKINTOVAATIMUKSET OPETUSOHJELMA OPETUKSESTA KAIKENMOISTA HOPS Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori RS 2014 HuK-tutkinto (kaaviot Manuaalissa) OPINTOTUKI 3 + 2 Tummennetulla
Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista
Infoa 1.8.2015 voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Kasvatustieteiden yksikkö 10.9.2015 Arja Tahvola PÄÄAINEPOHJAISTEN KOULUTUSTEN
Historian oppiaineen kandivaiheen HOPS2- info
Historian oppiaineen kandivaiheen HOPS2- info keskiviikko 16.9.2015 klo 12 14 salissa L9 yliopistonlehtori Ritva Kylli Tietoa luvassa O HOPSista eli Henkilökohtaisesta opintosuunnitelmasta O vanhoista
SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ
1 (9) JOHTAMISKORKEAKOULU Huom.! Päivitetty 19.12.2013 SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ talousjohtamisen opintosuunta (oppiaineet finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi
YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info
YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 14.11.2017 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras
Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset SIVUAINEOPISKELIJOILLE
Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset SIVUAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin tutkintovaatimukset uudistuvat 1.8.2012. Siirtymäaika uusiin tutkintovaatimuksiin päättyy 31.7.2014,
Ranskalainen filologia
Ranskalainen filologia uusien opiskelijoiden informaatiotilaisuus 29.8.2007 Mikä on romaanisten kielten laitos? useamman oppiaineen muodostama yksikkö laitoksessa on neljä oppiainetta: ranskalainen filologia,
Syksyllä 2010 opintonsa aloittavat uudet opiskelijat hyväksytään suoraan uuteen oppiaineeseen (tiedekuntaneuvoston päätös ).
INFORMAATIOTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tampereen yliopisto 6.5.2010 Hyväksytty tiedekuntaneuvostossa 12.5.2010. Liite B3/1 Informaatiotutkimuksen oppiainenimen muutoksesta ja uusista informaatiotutkimuksen ja
Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa
Tervetuloa! Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Ylioppilas Lukion oppimäärä min. 75 kurssia (pakolliset,
Antropologian vaatimukset vanhoissa ja uusissa koulutusohjelmissa: mikä eroaa?
Antropologian vaatimukset vanhoissa ja uusissa koulutusohjelmissa: mikä eroaa? Uusi maisteriohjelma Maisteritutkielma 30 op, vanhassa ohjelmassa 40 op Antropologian kurssimuotoisten opintojen laajuus 50-75
Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot
Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot 15.8.2018 Simo Ali-Löytty, Terhi Kaarakka ja Elina Viro Sisältö TTY:n aineenopettajakoulutuksen tutkintorakenne
USKONTOTIETEEN HOPS. Humanistinen tiedekunta
USKONTOTIETEEN HOPS Humanistinen tiedekunta ORIENTOIVIEN OPINTOJEN HOPS (2 op) Jakson aikana opiskelija hankkii valmiudet opintojensa aloittamiseen ja tutkintonsa suunnitteluun sekä tutustuu opiskeluympäristöönsä