PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanhallitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanhallitus 01.02.2012 2"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus 1, 2, 3 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Khall 1 Valtuuston hyväksymän hallintosäännön 5 mukaan kokouskutsu kunnanhallituksen jäsenille ja valtuuston puheenjohtajille toimitetaan viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta. Kunnanhallitus on päätösvaltainen kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla (Kuntalaki 58 ). Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Khall 2 Kunnan hallintosäännön ( ) 16 :n mukaan kunnanhallituksen kokouksesta on pidettävä pöytäkirjaa. Pöytäkirjan kirjoittaa puheenjohtajan johdolla pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirjan tarkastavat kaksi (2) tähän tehtävään valittua pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina, jollei kokous muuta päätä. Pöytäkirja pyritään tarkastamaan heti kokouksen päätyttyä. Mikäli tämä ei ole mahdollista, niin pöytäkirja tarkastetaan viimeistään viikon kuluessa kokouksesta. Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen päättämänä aikana ja paikassa. Kunnanhallitus valitsee pöytäkirjantarkastajiksi Jari Tervon ja Jutta Pasman, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina. ASIALISTAN JA KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Khall 3 Kunnan hallintosäännön mukaan kokouksen esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä. Kokouskutsu lähetetään kirjallisesti tai sähköisessä muodossa jäsenille ja muille, joilla on oikeus osallistua kokoukseen, vähintään neljä (4) päivää ennen kokousta. Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä. Toimielin voi esittelijän esityksestä toimielimen yksimielisellä päätöksellä ottaa käsiteltäväksi sellaisenkin asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. Kunnanhallitus hyväksyy asialistan kokouksen työjärjestykseksi ja mahdolliset lisäasiat. Kunnanjohtaja muutti esitystään siten, että lisäasioina käsitellään 12 Edustajien nimeäminen kuntauudistusseminaariin, 13 Terveys

2 Kunnanhallitus 3 PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus keskuksen peruskorjaus ja laajennus / ylitysoikeuden myöntäminen, 14 Eläinlääkäritilojen muutostyöt / ylitysoikeuden myöntäminen, 15 Perusterveydenhuollon yksikön ohjausryhmän jäsenen nimeäminen ja 16 Lausunto Rovaniemen hallinto-oikeudelle Pekka Nymanin valitukseen.

3 Kunnanhallitus Kunnanhallitus 4 KUNNANHALLITUKSEN KOKOUSAJAT KEVÄT 2012 Khall 4 Pelkosenniemen kunnan hallintosäännön 4 :n mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja paikassa. Päätös tehdään toimielimen toimikaudeksi. Kunnanhallitus on kokouksessaan päättänyt, että kunnanhallituksen kokoukset pidetään pääsääntöisesti tiistaisin alkaen kello kunnanvirastolla. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Hallintosäännön 5 :n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä. Kokouskutsu lähetetään kirjallisesti tai sähköisessä muodossa jäsenille ja muille, joilla on oikeus osallistua kokoukseen, vähintään neljä (4) päivää ennen kokousta. Kunnanhallitus päättää kevätkauden 2012 kunnanhallituksen kokouksien ajankohdat (esitetään kokouksessa). Muuttuvasta ajankohdasta ilmoitetaan toimielimeen kutsuttaville hyvissä ajoin, samoin tarvittavista lisäkokouksista. Päätettiin kunnanhallituksen kokousajoiksi klo 18 (huom, myöhempi aloitusaika) klo 16 (tilinpäätöskokous) klo klo 16 Kunnanvaltuuston kokousajoiksi esitetään klo 16

4 Kunnanhallitus Kunnanhallitus 5 VUODEN 2012 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Khall 5 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan hyväksynyt talousarvion vuodelle Talousarvio voidaan panna täytäntöön ja kunnanhallitus antaa hallintokunnille liitteenä olevat ohjeet talousarvion täytäntöönpanoa varten. Liitteenä nro 1 talousarvion 2012 täytäntöönpano-ohjeet Kunnanhallitus hyväksyy liitteen mukaiset talousarvion 2012 täytäntöönpano-ohjeet.

5 Kunnanhallitus Kunnanhallitus 6 KÄYTTÖSUUNNITELMAN VAHVISTAMINEN VUODELLE 2012 Khall 6 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan vahvistanut talousarvion. Talousarviossa on toimielimille osoitettu määrärahat, tuloarviot ja tavoitteet. Käyttösuunnitelmalla toimielimet jakavat määrärahat ja tuloarviot osamäärärahoiksi ja osatuloarvioksi ja asettavat tarkennetut tavoitteet. Käyttösuunnitelmalla toteutetaan talousarviota ja se vahvistetaan toimielintasolla. Valtuuston kunnanhallitukselle myöntämät ulkoiset määrärahat vuodelle 2012 ovat: Käyttötalous: Yleishallinto Menot Tulot (merkittävä kasvu edelliseen vuoteen verrattuna johtuu energian myyntituottojen siirtymisestä kunnanhallituksen alle) Kate Elinkeinopalvelut Menot Palo- ja pelastustoimi Menot Terveydenhoitopalvelut Menot Kunnanhallitus yhteensä Menot Tulot Kate Tuloslaskelmaosassa käsitellään verotulot ja käyttötalouden valtionosuudet sekä korkotuotot ja -kulut ja muut rahoitustuotot ja -kulut. Verotuloja on arvioitu kertyvän yhteensä euroa. Talousarvioon verrattuna tuloslaskelmaan kirjattavat valtionosuudet ovat saatujen päätösten ( ) perusteella noin suuremmat kuin on arvioitu ( ).

6 Kunnanhallitus Kunnanhallitus 6 Investointiosaan määrärahat on myönnetty hankekohtaisena. Kunnanhallitus yhteensä Menot Tulot Netto Rahoitusosa käsittää lähinnä lainojen lyhentämisen ja uusien nostamisen sekä antolainat. Talousarviossa on varauduttu nostamaan uutta lainaa euroa, vanhojen lainojen lyhennyksiä on euroa. Antolainasaamisten odotetaan vähenevän Liitteenä nro 2 käyttösuunnitelma vuodelle Kunnanhallitus hyväksyy käyttösuunnitelman vuodelle Kunnanjohtaja esitti poistettavaksi neljännen kappaleen elinkeinopalveluista (koskien KOKO-ohjelmaa).

7 Kunnanhallitus Kunnanhallitus 7 LASKUJEN (TOSITTEIDEN) HYVÄKSYJÄT JA MAKSUMÄÄRÄYSTEN ANTAJAT VUODELLE 2012 Khall 7 Talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa määrätään, että kunnanhallitus ja lautakunnat määräävät vuoden alussa ne henkilöt, jotka sen puolesta hyväksyvät tositteita. Pelkosenniemen kunnan hallintosäännön mukaan kunnanjohtaja on oikeutettu kunnan maksettaviksi kuuluvien laskujen hyväksymiseen ja maksumääräyksen antamiseen koko kuntaorganisaation osalta. Muita laskujen ja tositteiden hyväksyjiä ovat osastojohtajat. Lisäksi hallintosäännön 59 3 momentin 7 kohdan mukaan osastonjohtajat voivat päättää itselleen kuuluvan asian siirtämisestä edelleen alaisellensa viran- /toimenhaltijalle. Siirretystä toimivallasta on pidettävä osastokohtaista luetteloa. Kunnanhallitus hyväksyy, että: 1) keskushallinnon laskujen hyväksyjäksi määrätään hallintosäännössä määrättyjen kunnanjohtajan ja kunnansihteerin lisäksi kunnanhallituksen puheenjohtaja ja rakennusmestari. 2) maksumääräysoikeus on hallintosäännössä määrätyn kunnanjohtajan lisäksi kunnansihteerillä, kunnanhallituksen puheenjohtajalla, rakennusmestarilla sekä kirjanpitäjällä. 3) sosiaalisihteerin ja kunnanjohtajan myöntäessä sosiaalitoimen tukea sekä välittäessä asiakkaiden eläkkeitä riittää pelkkä hyväksymismerkintä. 4) Lea Kaipainen, Marita Peuranen ja Sinikka Lintula vastaavat maksu- ja palkkatapahtumien lähetyksistä ATK:lla. Kunnanjohtajalla ja kunnansihteerillä on tilapäisissä sijaistustilanteissa mahdollisuus harkintansa perusteella myöntää vastaava oikeus myös muille. Lisäksi kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunnansihteerillä olisi kunnanjohtajaa sijaistaessaan oikeus hyväksyä laskuja koko kuntaorganisaation osalta. (Hallintosääntö antaa yksin oikeuden kunnanjohtajalle, 58 kohta 5.)

8 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus 8 POHJOLAN OSUUSPANKIN PELKOSENNIEMEN KONTTORIN LAKKAUTTAMINEN Khall 197 Pohjolan Osuuspankin hallitus on päättänyt lakkauttaa Pelkosenniemen konttorin lukien. Asiasta tiedotettiin kunnalle ja muille asiakkaille viikolla 48. Pelkosenniemen kunnanvaltuusto otti kokouksessaan pankin konttorin lakkauttamisasian kiireellisenä käsiteltäväkseen ja päätti nimetä asiaan kunnan puolesta pankin kanssa neuvottelemaan erillisen neuvottelukunnan (kunnanjohtaja, kunnansihteeri, Jari Tervo, Hannu Oikarinen ja Milja Pyhäjärvi). Valtuusto velvoitti neuvottelukuntaa seuraavasti: Neuvotteluissa on pyydettävä selvitys mitkä syyt ovat johtaneet lopettamispäätökseen ja selvitettävä asiaan liittyvät vaihtoehdot ja että miten pankkipalvelut saadaan Pelkosenniemellä turvattua. Lisäksi päätettiin, että pankin on perusteltava lopettamispäätös. Neuvotteluihin on pyydetty mukaan Pelkosenniemen- Savukosken kansanterveystyön kuntayhtymän johtava lääkäri Heikki Kouri, edustamaan po. kuntayhtymää ja sen asiakkaiden näkökulmaa. Asiassa on sovittu pankin edustajien kanssa neuvottelu tiistaina klo 14 Pelkosenniemellä. Neuvottelujen tuloksesta ja asian etenemisestä tiedotetaan hallitukselle. Neuvottelujen tilanteesta ja tuloksista tiedotetaan kunnanhallitukselle. Kunnanhallitus tekee tarvittavat päätökset jatkotoimien osalta. Kunnanjohtaja selosti käytyjä neuvotteluja ja totesi, että niissä oli saatu pankin toiminta-aikaa jatkettua helmikuun 2012 loppuun asti nykyisillä aukioloajoilla. Pankin, kunnan ja muiden toimijoiden (asiakkaat, yrittäjät ja Eläkeliiton Pelkosenniemen yhdistys jne.) kesken selvitetään tarpeet ja erilaiset mahdollisuudet turvata pankkipalvelut Pelkosenniemellä.

9 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus 8 Kunnanjohtaja esittää hallitukselle, että em. palveluiden tarve- ja turvaamisvaihtoehtoselvitysten jälkeen esitetään pankin edustajille uutta neuvottelua, jossa päätetään toimintavaihtoehdoista. * * * Khall 8 Pohjolan Osuuspankin kanssa on käyty neuvottelu Neuvottelun perusteella on käynyt selväksi, että aiemman tiedon mukaisesti nykyinen pankin toiminta päättyy ja konttori suljetaan. Sen sijaan pankki on esittänyt kunnalle yhteistoimintaa pankkipalveluiden tarjoamiseksi kunnan tiloissa ja tarjoutunut ostamaan kunnalta tilaa ja palvelua. Pankki on selvittänyt asiakkaiden tarpeita, kouluttaa asiakkaita verkkopalveluihin ja tarjoaa asiakkaille henkilökohtaista ohjausta jatkossakin sekä selvityksen alla on pankin toimihenkilön osallistuminen määräpäivinä asiakkaiden palveluun, mikäli sopimusperusteiseen yhteistyöhön kunnan tiloissa päädytään. Liitteenä nro 3 muistiot neuvotteluista ja Kunnanhallitus valtuuttaa selvittämään yksityiskohtia ja valmistelemaan Pohjolan Osuuspankin kanssa mahdollista yhteistoimintaa pankkipalveluiden tarjoamisesta kunnan tiloissa ja kunnan tarjoamana sopimuksen perusteella pankin suorittamaa korvausta vastaan. Merkittävänä osana selvitystä on mahdollisen pankin kanssa syntyvän yhteistyön sovittaminen kunnan nykyisten toimintojen ja nykyisen yhteispalvelun toimintoihin ja henkilöstön kanssa asiassa suoritettavat selvitykset ja toimintavarmuuden turvaaminen sekä henkilöstön aseman huomioon ottaminen. Selvityksen tuloksena syntyvä mahdollinen myönteinen lopputulos ja sitä koskeva sopimusluonnos tuodaan kunnanhallituksen päätettäväksi.

10 Kunnanhallitus Kunnanhallitus 9 TULVARYHMÄN JÄSENEN NIMEÄMINEN Khall 9 Maa- ja metsätalousministeriö on nimennyt Lapin ELY-keskuksen ehdotuksen mukaisesti Lapin alueelta viisi merkittävää tulvariskialuetta: Rovaniemi, Kittilä, Ivalo, Kemijärvi ja Tornio. Lapin ELY-keskus pyytää nimeämään edustajan ja varaedustajan Kemijoen vesistöalueen tulvaryhmään. Lapin ELY-keskuksen kirje liitteenä nro 4. Pelkosenniemen kunta nimeä Kemijoen vesistöalueen tulvatyöryhmään edustajaksi kunnanhallituksen puheenjohtaja Hannu Oikarisen ja varaedustajaksi rakennusmestari Panu Leinosen. Hanne Suokanerva esitti varsinaiseksi jäseneksi Pekka Nymania ja varajäseneksi Hannu Oikarista. Jutta Pasma kannatti esitystä. Puheenjohtaja totesi, koska oli tehty kunnanjohtajan päätösesityksestä poikkeava kannatettu esitys on asiasta äänestettävä. Ne, jotka kannattavat kunnanjohtajan esitystä Oikarinen - Leinonen äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Suokanervan esitys Nyman Oikarinen äänestävät EI. Äänestysesitys hyväksyttiin yksimielisesti. JAA ääniä annettiin kolme (3) Oikarinen, Hietala ja Tervo ja EI ääniä kolme (3) Nyman, Pasma ja Suokanerva. Äänten mennessä tasan puheenjohtajan äänellä JAA on ratkaistu päätökseksi kunnanjohtajan esitys. Valittiin edustajiksi Oikarinen ja Leinonen.

11 Kunnanhallitus Kunnanhallitus 10 RAKENTAMISVELVOITTEEN SIIRTOPYYNTÖ Khall 10 Ursula Länsman on ostanut kauppakirjalla yksityishenkilöltä Pelkosenniemen kunnan Pyhäjärven kylästä Pyhän Loisto nimisen tilan RN:o 1:343, mikä vastaa asemakaavan korttelin 395 tonttia nro 1. Edellinen omistaja on ostanut po. tontin Pelkosenniemen kunnalta Kaupan kohde on vakituisen asumisen tontti ja kauppaa sitoo alkuperäisen kaupan rakentamisvelvoite 100 km2 kolmen vuoden alkuperäisestä kaupantekopäivästä. Rakentamisvelvoite täyttyy Ursula Länsman pyytää rakentamisvelvoitteelle jatkoaikaa kaksi vuotta hakemuskirjeessä esitetyillä perusteilla. Ursula Länsmanin kirje ja kauppakirja liitteenä nro 5. Pelkosenniemen kunta on myynyt nyt puheena olevan Lapinmuiston tien alueelta kaikki vakituisen asumisen kahdeksan tonttia vuosina eri ostajille. Kunta on rakentanut alueelle tien ja valaistuksen, ja alueelle on tehty vesihuoltoinfra. Lisäksi alueelle on valmius rakentaa kaukolämpö. Lapinmuiston tontit ovat rakentamatta lukuun ottamatta yhtä tonttia missä on rakentaminen aloitettu. Pelkosenniemen kunnalla ei ole, eikä muutoinkaan Pyhä alueella ole yhtään vapaata vakituisen asumisen tonttia. Kunnan ja matkailualueen kehittyminen edellyttää vakituisten asuntojen alueiden rakentumista ja lisää vakituisten asuntojen kantaa erityisesti Pyhän ydinalueelle. Ko. tonttialueella on rakentamisvelvoitteita umpeutunut ja umpeutumassa. Kauppakirjan ehtojen mukaiset, hyvin kohtuulliset, erääntyneet rakentamisvelvoitteet on laitettu maksuun. Tontinomistajia tulee kohdella yhdenvertaisesti. Pelkosenniemen kunta toteaa edellä esitetyillä perusteilla, ettei ole edellytyksiä myöntää jatkoaikaa rakentamisvelvoitteelle. Pidettiin tauko klo 17:42 18:06.

12 Kunnanhallitus Kunnanhallitus 11 ILMOITUSASIAT Khall 11 KOLPENEEN PALVELUKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄ 1. Hallituksen pöytäkirja jäljennös LAPIN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS 2. Joukkoliikenteen tavoitteellisen palvelutason vahvistaminen Lapin ELY- keskuksen alueella. LAPIN ALUEHALLINTOVIRASTO 3. Arjen turvaa kunnissa hankkeen valmistelu. PELKOSENNIEMEN KUNTA, SAVUKOSKEN KUNTA, SALLAN KUNTA JA KEMIJÄRVEN KAUPUNKI 4. Ilmoitus Lapin aluehallintovirastolle ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueiden tilanteesta. LAPIN JÄTEHUOLTO KUNTAYHTYMÄ 5. Hallituksen pöytäkirja jäljennös ja yhtymäkokouksen pöytäkirja. LAPIN LIITTO 6. Valtuuston pöytäkirja jäljennös VALTIOVARAINMINISTERIÖ 7. Kunnan peruspalvelujen valtionosuus ja opetustoimen muu rahoitus vuonna OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 8. Opetus- ja kulttuuriministeriön vahvistamat (1705/2009) 29 :n mukaiset perusopetuksen yksikköhinnat vuonna PELKOSENNIEMEN KUNTA 9. Lausunto Lapin liitolle Lapin eteläisten osien tuulivoimaselitys asiassa. Merkitään ilmoitusasiat tiedoksi. Merkittiin tiedoksi.

13 Kunnanhallitus Kunnanhallitus 12 EDUSTAJIEN NIMEÄMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖN ALUEKIERROKSEN KUNTAUUDISTUSSEMINAARIIN Khall 12 Valtionvarainministeriön asettaman kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvitys kullekin alueelle tarkoituksenmukaisesta kunta- ja palvelurakenteesta valmistuu alkuvuodesta Ministeriö järjestää selvityksestä aluekierrokset. Lapin osalta kuntauudistusseminaari pidetään Rovaniemellä. Tilaisuuteen pyydetään nimeämään kunnan edustajat (10 henkilö/kunta mukaan lukien henkilöstön edustaja). Edustajat tulee ilmoittaa keskitetysti sähköisesti mennessä. Uudistuksesta on mahdollisuus saman sähköisen linkin kautta lähettää myös etukäteen kysymyksiä uudistuksesta. Kysymyksiä hyödynnetään tilaisuuden valmistelussa. Edustajiksi on syytä nimetä johtavia luottamusmiehiä ja virkamiehiä sekä Savukosken kunnan kanssa on sovittu, että Pelkosenniemi nimeää terveyskeskuksen johtavan lääkärin ja Savukoski johtavan hoitajan. Henkilöstöryhmät nimeävät oman edustajan, joka ilmoitetaan em. keskitetyssä ilmoittautumisessa. Esityksessä täyttyy luottamusmiesten osalta myös valtuuston poliittinen edustus. Edustajia on syytä lyhyesti ohjeistaa tilaisuuteen. Valionvarainministeriön kutsukirje, liite nro 6. Pelkosenniemen kunta nimeää kuntauudistusseminaariin edustajiksi: kunnanhallituksen puheenjohtaja Hannu Oikarisen, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pekka Nymanin, kunnanvaltuuston ensimmäisen varapuheenjohtaja Milja Pyhäjärven, kunnanvaltuuston jäsen Jari Tervon, kunnanjohtaja Erkki Parkkisen, kunnansihteeri Jaana Koskelan, rakennusmestari Panu Leinosen, sosiaalisihteeri Nina Peroniuksen, terveyskeskuksen johtavan lääkärin Heikki Kourin sekä henkilöstöryhmien valitseman edustajan. Edustajia ohjeistetaan Pelkosenniemen kannasta valmisteltuun kuntauudistukseen seuraavasti: 1. Pelkosenniemen kunta on tehnyt useamman valtuustotason päätöksen siitä, että kunta säilyy itsenäisenä. Viime vuosina

14 Kunnanhallitus ovat entisestään vahvistuneet sekä taloudelliset että toiminnalliset perusteet kunnan säilymiselle itsenäisenä. 2. Itsenäisenä kuntana pystytään parhaiten turvaamaan Pelkosenniemen asukkaille yhdenvertaiset ja mahdollisimman hyvät ja laadukkaat peruspalvelut lähipalveluina ja kuntalaisille mahdollisimman hyvin saavutettavissa. 3. Itsenäisenä kuntana Pelkosenniemi kykenee parhaiten turvaamaan elinkeinojen ja erityisesti Pyhätunturin matkailualueen tasapainoisen ja jatkuvan kehityksen ja kehityksen myönteiset heijastusvaikutukset koko kunnan alueelle ja asukkaille. Kuluneet viimeiset viisi vuotta ovat tästä erinomaisen hyvänä osoituksena. Taantumista huolimatta Pyhä on kasvanut ja kehittynyt ja matkailualueelle on tehty niin kunnan kuin muiden toimijoiden toimesta merkittäviä kehitysinvestointeja. 4. Kuntalaiset ja valtuustossa päättäjät ovat vahvasti ja hyvin pitkälle yksimielisinä sitoutuneet oman kunnan ja matkailualueen määrätietoiseen kehittämiseen niin strategisesti kuin käytännön päätöksissä ja toimenpiteissä investointeineen. 5. Osana mahdollista suurkuntaa tai suurempaa kuntaa lähipalvelut keskittyisivät ja siirtyisivät kauemmaksi, asukkaiden motivaatio ja sitoutuminen alueen kehittämiseen hiipuisi ja nykyisen kunnan alueen elinvoima vähenisi. Kärsijöinä olisivat pitkien etäisyyksien ja harvan asutuksen vuoksi nykyisen Pelkosenniemen asukkaat. 6. Mahdollisella suuremmalla peruskunnalla ei saataisi aikaan säästöä, ei kehitystä eikä elinvoimaa, päinvastoin. 7. Pelkkä perusteeton liitoskeskustelu ja sen uhka saa aikaan merkittävää henkistä ja fyysistä pahoinvointia sekä taloudellista vahinkoa ja perusteeton valmistelukin tulisi jo tästä syystä lopettaa. 8. Edellä kerrotuista syistä Pelkosenniemen kunta vastustaa jo tässä vaiheessa kuntaan ja Itä-lappiin kohdistuvia kuntaliitossuunnitelmia ja mahdollisia kuntaliitosesityksiä perusteettomina, perustuslain vastaisena ja kansalaisten yhdenvertaisuutta ja perusoikeuksia loukkaavina. 9. Ehdottoman kielteinen suhtautuminen kunnalla on kaikissa olosuhteissa pakkoliitoksiin.

15 Kunnanhallitus Palvelujen tuottamisessa tehdään alueella jo nyt merkittävää yhteistyötä ja palveluja tuleekin kehittää tarvittaessa entistä laajemmalla ja monipuolisemmalla yhteistyöllä ja yhteistyön muodot tulee harvaan asutussa Lapissa olla mahdollisimman joustavia.

16 Kunnanhallitus Hallitus Kunnanhallitus 13 TERVEYSKESKUKSEN PERUSKORJAUS JA LAAJENNUS / YLITYSOIKEUDEN MYÖNTÄMINEN Hall 87 Toimistonhoitaja: Kuntayhtymän talousarvio on jäsenkuntiin nähden sitova jäsenkuntien maksuosuuksien, käyttötalouden ja investointien nettosumman osalta. Jäsenkuntien vahvistama investointimääräraha Pelkosenniemen terveyskeskuksen peruskorjaukseen ja laajennukseen on yhteensä euroa. Määrärahaa jaksotettiin kahdelle vuodelle. Peruskorjauksen ja laajennuksen kustannukset olivat yhteensä ,14 euroa. Kustannukset muodostuivat seuraavasti: Kustannuslaji Pääurakka ,00 - lisätyöt 40911,97 LVI-urakka ,33 - lisätyöt 40620,76 Sähköurakka ,02 - lisätyöt 17773,18 Potilaskutsujärjestelmä 52200,00 - lisätyöt 4243,00 Sprinklerijärjestelmä 46590,00 - lisätyöt 2300,00 Suunnittelukustannukset yhteensä 38356,60 Kopiot 2482,40 Valvontakustannukset, rakennuslupa 7160,00 Liittymät (potilaskutsu, paloturva) 875,00 Viemäritutkimukset 1858,80 Sijaistilojen muutostyöt (tarvittavat sähkö- ja lukkotyöt) 868,08 Yhteensä ,14 Ylitystä muodostui ,14 e. Ylitykset tulivat pääasiassa sellaisista lisätöistä, joita suunnittelussa ei ollut voitu huomioida. Ehdotus: Jl. Hallitus 1. toteaa Pelkosenniemen terveyskeskuksen peruskorjauksen ja laajennuksen kustannusten ylityksen aiheutuneen tarpeellisiksi katsotuista toimenpiteistä, 2. hyväksyy ,14 euron ylityksen ja 3. esittää ylityksen jäsenkuntien valtuustojen hyväksyttäväksi.

17 Kunnanhallitus Hallitus Kunnanhallitus 13 Päätös: Khall 13 Hallitus 1. totesi Pelkosenniemen terveyskeskuksen peruskorjauksen ja laajennuksen kustannusten ylityksen aiheutuneen tarpeellisiksi katsotuista toimenpiteistä, 2. hyväksyi ,14 euron ylityksen ja 3. esittää ylityksen jäsenkuntien valtuustojen hyväksyttäväksi. * * * Kunnanhallitus hyväksyy kuntayhtymän hallituksen päätösesityksen ja esittää ylityksen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

18 Kunnanhallitus Hallitus Kunnanhallitus 14 ELÄINLÄÄKÄRITILOJEN MUUTOSTYÖT / YLITYSOIKEUDEN MYÖNTÄMINEN Hall 88 Toimistonhoitaja: Kuntayhtymän talousarvio on jäsenkuntiin nähden sitova jäsenkuntien maksuosuuksien, käyttötalouden ja investointien nettosumman osalta. Jäsenkuntien vahvistama investointimääräraha Kiinteistö Oy Sau-Herrasta ostetun huoneiston kunnostukseen eläinlääkärin toimitiloiksi on euroa. Muutostöiden kustannukset olivat yhteensä ,61 euroa. Kustannukset muodostuivat seuraavasti: Kustannuslaji Pääurakka 82450,00 Suunnittelukustannukset yhteensä 6730,00 Kopiot 604,07 Valvontakustannukset, rakennuslupa 919,65 Lisätyöt 6600,38 Erilliskalustus (leikkausvalaisin, sermi) 5815,51 Yhteensä ,61 Ylitystä muodostui ,61 e. Ehdotus: Jl. Hallitus 1. toteaa eläinlääkäritilojen kunnostuksen kustannusten ylityksen aiheutuneen tarpeellisiksi katsotuista toimenpiteistä 2. hyväksyy ,61 euron ylityksen ja 3. esittää ylityksen jäsenkuntien valtuustojen hyväksyttäväksi. Päätös: Hallitus 1. totesi eläinlääkäritilojen kunnostuksen kustannusten ylityksen aiheutuneen tarpeellisiksi katsotuista toimenpiteistä 2. hyväksyi ,61 euron ylityksen ja 3. esittää ylityksen jäsenkuntien valtuustojen hyväksyttäväksi. Khall 14 * * * Kunnanhallitus hyväksyy kuntayhtymän hallituksen päätösesityksen ja esittää ylityksen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

19 Kunnanhallitus Kunnanhallitus 15 PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKÖN OHJAUSRYHMÄN JÄSENEN NIMEÄMINEN Khall 15 Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymään on perustettu lukien perusterveydenhuollon yksikkö. Yksikön tehtävät perustuvat uuteen terveydenhuoltolakiin ja ilmenevät oheisesta sairaanhoitopiirin kirjeestä. Ohjausryhmään toivotaan edustajia terveydenhuollon ammattilaisten lisäksi kunnan ylimmästä virkamiesjohdosta ja sosiaalitoimesta. Pelkosenniemen-Savukosken kansanterveystyön kuntayhtymälle on lähetetty oma nimeämispyyntö. Lapin sairaanhoitopiirin kirje, liite nro 7. Pelkosenniemen kunta nimeää ehdolle Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymän perusterveydenhuollon yksikön ohjausryhmään edustajiksi kunnanjohtaja Erkki Parkkisen, sosiaalisihteeri Nina Peroniuksen ja sairaanhoitaja Sirpa Hämäläisen tässä ensisijaisuusjärjestyksessä.

20 Kunnanhallitus Kunnanhallitus 16 LAUSUNTO ROVANIEMEN HALLINTO-OIKEUDELLE PEKKA NYMANIN VALITUKSEEN KIINTEISTÖVEROPROSENTIN MÄÄRÄÄMISESTÄ VALTION OMISTAMILLE SUOJELUALUEILLE Khall 16 Pekka Nyman on valittanut Pelkosenniemen kunnanvaltuuston päätöksestä kiinteistöveroprosentin määräämisestä valtion omistamille suojelualueille koskevilta osin. Nyman vaatii päätöksen kumoamista. Rovaniemen hallinto-oikeus pyytää kunnanvaltuustolta lausuntoa valitukseen. Hallintosäännön 57 :n mukaan kunnanhallitus päättää selityksen antamisesta kunnanvaltuuston päätöksestä tehtyyn valitukseen kunnanhallituksen voidessa yhtyä valtuuston päätökseen. Valitus ja muut asiakirjat, liite nro 8. Kunnanhallitus antaa valitukseen seuraavan lausunnon: Kunnanhallitus hyväksyy valittajan esityksen valituksen saapumisesta määräajassa ja toteaa, että päätöksessä on erehdyksessä osin virheelliset päivämäärät ja valitus voidaan näin ollen tutkia. Kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on laillinen ja valitus perusteeton ja että valitus tulee hylätä. Yksityisillä vähäisillä suojelualueilla ei ole merkitystä kiinteistöverotuksessa eikä arvoa kiinteistöveromielessä ja täten maanomistajia ei ole kohdeltu epätasa-arvoisesti. Päätettyjen suojelualueiden täytäntöönpano ei vaikeudu verotuspäätöksistä yleensä eikä edellisessä kappaleessa esitetyistä syistä. Täytäntöönpanoon on olemassa sinänsä omat menettelyt ja keinot. Suojelualueiden kiinteistövero päinvastoin edistää suojelua ja paikallisten asukkaiden suojelumyönteisyyttä, koska kunnalla on mahdollisuus saada tuloja kiinteistöveron kautta suojelualueista ja myös mahdollisuus käyttää po. tuloja suojelun ja virkistyskäytön edistämiseen. Luonnonsuojelu ei varsinaisesti kuulu kunnan toimialaan, ympäristönsuojelu sen sijaa viranomaistoimintona ja muutoin esim. matkailun ja kuntalaisten virkistyskäytön edistämiseen liittyen.

21 Kunnanhallitus Kunnanhallitus 16 Jokamiehen oikeudet nauttivat perustuslain suojaa ja vapaa metsästysoikeus perustuu lakiin. Nämä eivät vaarannu tällä päätöksellä. Kiinteistöverolaki mahdollistaa suojelualueiden verottamisen ja asia ratkaistaan verotusmenettelyssä ja mahdollisissa sitä koskevissa muutoksenhakumenettelyissä. Vaatimus lainvastaisuudesta ja täytäntöönpano kelvottomuudesta on siten ennenaikainen. Pekka Nyman poistui esteellisenä asiakohdan käsittelyn ajaksi klo 18:25 18:30. Päätettiin kokous klo 18:44.

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk)

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 310 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 15/2009 KOKOUSAIKA Perjantaina 04.12.2009 kello 15.00 15.40 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali 3 Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA 58 4/2011 KOKOUSAIKA Torstaina 05.05.2011 kello 16.00-16.42 Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanhallitus 15.05.2012 80

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanhallitus 15.05.2012 80 Kunnanhallitus 15.05.2012 80 Kunnanhallitus 46, 47, 48 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Khall 46 Valtuuston 11.12.2008 hyväksymän hallintosäännön 5 mukaan kokouskutsu kunnanhallituksen jäsenille

Lisätiedot

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA 1 No 1/2008 KOKOUSAIKA Perjantaina 18.01.2008 kello 13.00-14.00 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanviraston, valtuustosali SAAPUVILLA

Lisätiedot

Hyötylä Pirkko (kesk) Arvola Anneli (kesk) Poikela Marko (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 104

Hyötylä Pirkko (kesk) Arvola Anneli (kesk) Poikela Marko (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 104 Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 104 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 7/2007 KOKOUSAIKA Tiistaina 24.04.2007 kello 16.06-17.06 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 365 15/2011

Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 365 15/2011 Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 365 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 15/2011 KOKOUSAIKA Tiistaina 20.12.2011 kello 18.00 20.10 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Tekninen lautakunta 29.02.2016 AIKA 29.02.2016 klo 17:00-17:40 PAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 299. Ilmoitustaulunhoitaja Lea Kaipainen 12/2011

Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 299. Ilmoitustaulunhoitaja Lea Kaipainen 12/2011 Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 299 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 12/2011 KOKOUSAIKA Tiistaina 01.11.2011 kello 16.00 16.54 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

Arvola Anneli (kesk) Karila Juhani (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 327. Ilmoitustaulunhoitaja Lea Kaipainen

Arvola Anneli (kesk) Karila Juhani (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 327. Ilmoitustaulunhoitaja Lea Kaipainen Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 327 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 13/2006 KOKOUSAIKA Perjantaina 10.11.2006 kello 9.00-10.00 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali 3 Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA 51 3/2011 KOKOUSAIKA Torstaina 24.03.2011 kello 16.35-16.40 Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 71

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 71 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 71 Kunnanhallitus 23.02.2015 AIKA 23.02.2015 klo 08:04-09:04 PAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 31 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Oikarinen Hannu. Pyhäjärvi Milja. Suokanerva Hanne

Oikarinen Hannu. Pyhäjärvi Milja. Suokanerva Hanne 3 Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA 93 5/2009 KOKOUSAIKA Tiistaina 23.06.2009 kello 17.30 17.55 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali SAAPUVILLA

Lisätiedot

Kirkonkylän palo- ja pelastusasema

Kirkonkylän palo- ja pelastusasema PELKOSENNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Maanantai 05.07.2010 klo 17.00 19.00 KOKOUSPAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Sivu Asia 59 88 60 88 61 89

Lisätiedot

Kirkonkylän palo- ja pelastusasema

Kirkonkylän palo- ja pelastusasema PELKOSENNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Maanantai 23.04.2012 klo 18.00 18.55 KOKOUSPAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Sivu Asia 26 49 27 49 28 49

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 8.2.2016 klo 14 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Sari Keskitalo pj olleet jäsenet Jaakko Alamattila

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 67

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 67 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 67 Kunnanvaltuusto 06.08.2014 AIKA 06.08.2014 klo 14:00-14:06 PAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 31 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Sivistyslautakunta 22.05.2017 AIKA 22.05.2017 klo 18:00-21:10 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA 160 No 7/2006 KOKOUSAIKA Torstaina 14.12.2006 kello 16.00-16.45 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen yläkoulu, ruokasali SAAPUVILLA Honkanen

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2012. Sivistyslautakunta 17.01.2012 1. Tiistai 17.01.2012 klo 18.00 18.40

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2012. Sivistyslautakunta 17.01.2012 1. Tiistai 17.01.2012 klo 18.00 18.40 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2012 Sivistyslautakunta 17.01.2012 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 17.01.2012 klo 18.00 18.40 Puumilan Taitotalo Inkinen Anneli Räsänen Jesse

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 Sivistyslautakunta No 28.10.2009 4/2009. Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 Sivistyslautakunta No 28.10.2009 4/2009. Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 No 28.10.2009 4/2009 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 28.10.2009 kello 14.00 14.55 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Varsinaiset

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 22.05.2017 klo 18:00 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 31 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA 18.05.2011 15. KOKOUSAIKA Keskiviikkona 18.05.2011 kello 16.00 16.

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA 18.05.2011 15. KOKOUSAIKA Keskiviikkona 18.05.2011 kello 16.00 16. SIVISTYSLAUTAKUNTA 18.05.2011 15 ASIALISTA KOKOUSAIKA Keskiviikkona 18.05.2011 kello 16.00 16.40 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla, ruokasali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 10 17 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Hyötylä Pirkko (kesk) Arvola Anneli (kesk) Poikela Marko (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 74

Hyötylä Pirkko (kesk) Arvola Anneli (kesk) Poikela Marko (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 74 Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 74 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 4/2007 KOKOUSAIKA Tiistaina 13.03.2007 kello 17.06-18.04 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen paloasema SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Varsinaiset

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 56 Tekninen lautakunta 26.04.2016 AIKA 26.04.2016 klo 18:00-19:15 PAIKKA Pyhän palo- ja pelastusasema KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 27 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

Hyötylä Pirkko (kesk) Arvola Anneli (kesk) Poikela Marko (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 1

Hyötylä Pirkko (kesk) Arvola Anneli (kesk) Poikela Marko (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 1 Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 1 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 1/2008 KOKOUSAIKA Perjantaina 11.01.2008 kello 13.38-16.22 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen:

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: JÄÄLIIKUNTAKESKUS KARSTULA-AREENA OY:N TOTEUTTAMINEN Khall 113 17.05.2010 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: Jääliikuntakeskuksen

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanhallitus 30.08.2012 160

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanhallitus 30.08.2012 160 Kunnanhallitus 30.08.2012 160 Kunnanhallitus 92, 93, 94 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Khall 92 Valtuuston 11.12.2008 hyväksymän hallintosäännön 5 mukaan kokouskutsu kunnanhallituksen jäsenille

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016. Sivistyslautakunta 28.01.2016 1

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016. Sivistyslautakunta 28.01.2016 1 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016 Sivistyslautakunta 28.01.2016 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Torstai 28.01.2016 klo 18.00 18.25 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Oksanen Annika

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA 30.10.2013 63

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA 30.10.2013 63 KOKOUSKUTSU ASIALISTA SIVISTYSLAUTAKUNTA 30.10.2013 63 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 30.10.2013 klo 18.00-19.15 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koulu KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 46 65 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Erkki Parkkinen 33-42, 44-45 kunnanjohtaja

Erkki Parkkinen 33-42, 44-45 kunnanjohtaja Pelkosenniemen kunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA/ Sivu 50 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 2/2013 KOKOUSAIKA Tiistaina 5.2.2013 kello 17.00-19:10 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvaltuuston valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSLAUTAKUNTA 26.03.2013 12 ASIALISTA KOKOUSAIKA Tiistaina 26.03.2013 klo 18.00 19.13 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 10 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 Tekninen lautakunta 6.3.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 6.3.2014 klo 16.30 (TORSTAI) Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Satu Hoffren Irja

Lisätiedot

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk)

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 180 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 10/2010 KOKOUSAIKA Maanantaina 13.09.2010 kello 14.00 15.25 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen paloaseman kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 VALTUUSTO 1.2.2016 SISÄLLYSLUETTELO

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 VALTUUSTO 1.2.2016 SISÄLLYSLUETTELO JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA... 3 3 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN JA VALTIOVARAINMINISTERIÖN LAUSUNTOPYYNTÖ

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanvaltuusto 11.4.2012 19

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanvaltuusto 11.4.2012 19 Kunnanvaltuusto 11.4.2012 19 Kunnanvaltuusto 9, 10, 11 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kvalt 9 Kutsu valtuuston kokoukseen on työjärjestyksessä mainitussa ajassa ennen kokousta julkaistu kunnantoimiston

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali SOSIAALILAUTAKUNTA 29.10.2013 50 KOKOUSKUTSU / ASIALISTA KOKOUSAIKA 29.10.2013 kello 18.00-20.50 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 44 52 Kokouksen

Lisätiedot

Kirkonkylän palo- ja pelastusasema

Kirkonkylän palo- ja pelastusasema PELKOSENNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Maanantai 21.01.2013 klo 18.00 18.56 KOKOUSPAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Sivu Asia 1 2 2 2 3 2-3 4

Lisätiedot

Kirkonkylän palo- ja pelastusasema

Kirkonkylän palo- ja pelastusasema PELKOSENNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Maanantai 02.07.2012 klo 18.00 19.00 KOKOUSPAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Sivu Asia 57 95 58 95 59 95

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali 3 Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA 151 9/2009 KOKOUSAIKA Torstaina 10.12.2009 kello 14.00-17.00 Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA

Lisätiedot

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma Vesihuoltolaitoksen johtokunta 4 19.01.2011 Vesihuoltolaitoksen johtokunnan käyttösuunnitelma vuodelle 2011 2/02.02.02/2010 VESI 4 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio on kunnan kaikkia

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu Kunnanhallitus ESITYSLISTA 29. ALLEKIRJOITUS Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä

Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu Kunnanhallitus ESITYSLISTA 29. ALLEKIRJOITUS Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä No Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu Kunnanhallitus ESITYSLISTA 29 2/2004 KOKOUSAIKA Tiistaina 17.02.2004 kello 15.00-19.10 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali SAAPUVILLA

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANHALLITUS Nro 3 / 2016. KOKOUSAIKA 2.3.2016 kello 16.00-17.00

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANHALLITUS Nro 3 / 2016. KOKOUSAIKA 2.3.2016 kello 16.00-17.00 PÖYTÄKIRJA KUNNANHALLITUS Nro 3 / 2016 KOKOUSAIKA 2.3.2016 kello 16.00-17.00 KOKOUSPAIKKA: KUNNANTOIMISTO Jäsenet paikalla: Varajäsenet: paikalla: Nivala Kirsti, pj. x Keskikorpi Sointu - Sakko Antti,

Lisätiedot

20.8.2012 klo 9.00-15.00 kunnanvirastossa

20.8.2012 klo 9.00-15.00 kunnanvirastossa HUMPPILAN KUNTA KUNNANHALLITUS 15/2012 KOKOUSAIKA Maanantai 13.8.2012 klo 18.00 KOKOUSKUTSU KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 169 170 171 172 Liite 18 173 Liite 19 174 175 176 Liite 20 177 Liite 21 178 179

Lisätiedot

Hannu Rantala Juhani Heikkilä Reetta Hulmi Jukka Männistö Teuvo Sulin Liisa Yski. Pirjo Kotiranta. Esittelijä-sihteeri Pertti Ollikka

Hannu Rantala Juhani Heikkilä Reetta Hulmi Jukka Männistö Teuvo Sulin Liisa Yski. Pirjo Kotiranta. Esittelijä-sihteeri Pertti Ollikka Viranomainen No 2//2014 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Tekninen lautakunta Sivu 16 KOKOUSAIKA 16.4.2014 klo 17.00-18.25 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanviraston

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSLAUTAKUNTA 07.12.2011 35 ASIALISTA KOKOUSAIKA Keskiviikkona 07.12.2011 klo 17.00 18.10 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla, ruokasali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 30 37 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Oikarinen Hannu. Pyhäjärvi Milja. Suokanerva Hanne jäsen saapui klo. 16.06

Oikarinen Hannu. Pyhäjärvi Milja. Suokanerva Hanne jäsen saapui klo. 16.06 3 Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA 158 8/2011 KOKOUSAIKA Tiistaina 15.11.2011 kello 16.00-17.18 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali SAAPUVILLA

Lisätiedot

SIMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1

SIMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 SIMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Ympäristölautakunta 06.02.2014 AIKA 06.02.2014 klo 16:00-17:10 PAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA 23.05.2012 15

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA 23.05.2012 15 SIVISTYSLAUTAKUNTA 23.05.2012 15 ASIALISTA KOKOUSAIKA Keskiviikkona 23.05.2012 klo 17.00 18.08 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 11 17 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali 3 Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA 121 7/2009 KOKOUSAIKA Maanantaina 07.09.2009 kello 16.00-16.15 Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA

Lisätiedot

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille Kunnanvaltuusto 65 25.06.2013 Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille KVALT 65 Khsal 31 Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1. Tekninen lautakunta 19.1.2011

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1. Tekninen lautakunta 19.1.2011 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1 Tekninen lautakunta 19.1.2011 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 19.1.2011 klo 16.30 17.25 Kunnanviraston kokoushuone Keskinen Irja Vierikko Jussi Silvennoinen

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall)

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Pöytäkirja Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Torstai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Nro 2 / 2019 ASIA LIITE 5 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Kulpakko Aino vpj. (sit) klo 08.11 lähtien Mettiäinen Seija (sit)

Kulpakko Aino vpj. (sit) klo 08.11 lähtien Mettiäinen Seija (sit) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 161 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 9/2008 KOKOUSAIKA Tiistaina 01.07.2008 kello 8.09-9.06 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009. Sivistyslautakunta Tiistai klo

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009. Sivistyslautakunta Tiistai klo ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009 Sivistyslautakunta 27.01.2009 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 27.01.2009 klo 18.00 18.40 Kunnanviraston kokoushuone Hietala Ritva Mattila

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 4 / 2016. KOKOUSAIKA 13.4.2016 kello 19.00-20.30

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 4 / 2016. KOKOUSAIKA 13.4.2016 kello 19.00-20.30 PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 4 / 2016 KOKOUSAIKA 13.4.2016 kello 19.00-20.30 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kilpukka-sali Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani

Lisätiedot

Erkki Parkkinen 123-126, 128-130 kunnanjohtaja

Erkki Parkkinen 123-126, 128-130 kunnanjohtaja Pelkosenniemen kunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA/ Sivu 191 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 9/2013 KOKOUSAIKA Maanantaina 12.8.2013 kello 17.00-18:19 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanviraston valtuustosali SAAPUVILLA

Lisätiedot

10 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

10 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 0 ASIALISTA Asiat 10 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 11 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 12 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 13 Sosiaalilautakunnalle tiedoksi 14

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kokousaika 25.5.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 141 142 143 144 145 146 147 148 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2015. KOKOUSAIKA 11.2.2015 kello 19.00-20.10

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2015. KOKOUSAIKA 11.2.2015 kello 19.00-20.10 PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2015 KOKOUSAIKA 11.2.2015 kello 19.00-20.10 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS SEO huoltoasema Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani

Lisätiedot

Sivistyslautakunta KIHNIÖN KUNTA (12) Sivistyslautakunta. Esityslista 1/2019. Kokousaika ke kello 17:30

Sivistyslautakunta KIHNIÖN KUNTA (12) Sivistyslautakunta. Esityslista 1/2019. Kokousaika ke kello 17:30 30.1.2019 1 (12) Kokousaika ke 30.1.2019 kello 17:30 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone Osallistujat Törmä Leila Puheenjohtaja Jokioja Tiina 1. Varapuheenjohtaja Haapamäki Arsi Kortesluoma Sirpa

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 31.3.2014 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 31.3.2014 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 25 Kokousaika 25.3.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Päiväkoti Kuunari Käsiteltävät asiat 22 23 24 25 26 27 28 29 30 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 17. Kunnanhallitus

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 17. Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 17 Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Keskiviikko 22.12.2010 kello 17.00 18:00 Kunnanvirasto Markkola Juha-Matti Keskinen Irja Aho Pirjo Hellgren Jussi

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 2 / 2015. KOKOUSAIKA 15.4.2015 kello 19.00-20.40

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 2 / 2015. KOKOUSAIKA 15.4.2015 kello 19.00-20.40 PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 2 / 2015 KOKOUSAIKA 15.4.2015 kello 19.00-20.40 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kilpukan ruokala Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNTA ESITYSLISTA 1 /2019 Sivu. Kunnanvaltuusto Kunnantalo, valtuustosali

PYHÄRANNAN KUNTA ESITYSLISTA 1 /2019 Sivu. Kunnanvaltuusto Kunnantalo, valtuustosali Kunnanvaltuusto 11.2.2019 1 Kokousaika Kokouspaikka Kutsutut 11.2.2019 klo 18.00- Kunnantalo, valtuustosali Puonti, Mervi Lisäksi 18 valtuutettua puheenjohtaja Muut osallistujat Hiitiö, Harri Haapala,

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 76 PELKOSENNIEMEN KUNNANVIRASTO, VALTUUSTOSALI

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 76 PELKOSENNIEMEN KUNNANVIRASTO, VALTUUSTOSALI PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 76 Sosiaalilautakunta 02.11.2015 AIKA 02.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA PELKOSENNIEMEN KUNNANVIRASTO, VALTUUSTOSALI KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 45 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 10.2.2016 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 10.2.2016 klo 9.00-15.00 Kokousaika 8.2.2016 klo 17.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 25 26 27 28 29 30 31 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Nuorten kesätyöpaikkatuki

Lisätiedot

103 ohm Toimeksiantosopimus/Kaakkois-Suomen Metsätilat Oy

103 ohm Toimeksiantosopimus/Kaakkois-Suomen Metsätilat Oy 134 Kokousaika Tiistai 28.6.2011 kello 17.50 18.55 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanvaltuuston istuntosali Käsitellyt asiat nro liite 98 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 99 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Läsnä jäsenet Huovila Juhani kirkkoherra, pj. Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja

Läsnä jäsenet Huovila Juhani kirkkoherra, pj. Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja ANJALANKOSKEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ Nro 10/2011 Sivu 1 (6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika tiistaina klo 17.00 20.10 Paikka Anjalan seurakuntatalo Läsnä et Huovila Juhani kirkkoherra, pj. Lehtomäki Elina

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2014 Kunnanhallitus. Maanantai 1.9.2014 klo 17.00 17.40. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2014 Kunnanhallitus. Maanantai 1.9.2014 klo 17.00 17.40. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2014 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 1.9.2014 klo 17.00 17.40 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

Talousarviomuutos 2015

Talousarviomuutos 2015 Kunnanhallitus 232 30.11.2015 Valtuusto 50 07.12.2015 Talousarviomuutos 2015 362/02.02.02/2015 Kunnanhallitus 30.11.2015 232 Valmistelija: kunnansihteeri Vuoden 2015 talousarvion muutosesitys perustuu

Lisätiedot

Hyötylä Pirkko (kesk) Arvola Anneli (kesk) Poikela Marko (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 15

Hyötylä Pirkko (kesk) Arvola Anneli (kesk) Poikela Marko (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 15 Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 15 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 2/2008 KOKOUSAIKA Maanantaina 04.02.2008 kello 16.35-18.28 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 2 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 2 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 2 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 Kokousaika 23.2.2012, kello 18.00 19.30 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Seppälän nuorisotalo Löppönen Markku, puheenjohtaja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2013

PÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2013 91 PÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2013 KOKOUSAIKA 28.10.2013 klo 19.30 21.05 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto, valtuustosali Seppo Haapasuo, pj Niina Alatalo Juha Alkio,

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 10/2015 122. Otsikko Sivu 98 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 124 99 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 125

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 10/2015 122. Otsikko Sivu 98 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 124 99 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 125 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 10/2015 122 Kasvatus- ja opetuslautakunta 10.11.2015 AIKA 10.11.2015 klo 18:00 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 98 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Nro 3/2013. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone.

Tekninen lautakunta Nro 3/2013. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone. [Kirjoita teksti] RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Nro 3/2013 KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 28.2.2013 kello 17.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia nro 1 2 3 4 16 17 18 19 20 21 22

Lisätiedot

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta. Sosiaalilautakunta 2.5.2012 29 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Sos. ltk 26 Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Lisätiedot

(x) (x) (x) (x) (x) (x) (x) Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen

(x) (x) (x) (x) (x) (x) (x) Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 14/6.6.2011 250 Kokousaika 6.6.2011 klo 17.00 20.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 1. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 27.1.2016 klo 17.00

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 1. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 27.1.2016 klo 17.00 ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 1. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 27.1.2016 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza OLLEET JÄSENET Alatörmänen

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 1/2016 1

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 1/2016 1 ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 1/2016 1 Kokousaika 20.01.2016 kello 18.00 19.40 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali, Koulutie 2 Läsnä Anne-Mari Kaarto, puheenjohtaja Ilkka

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali. jäsen. jäsen

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali. jäsen. jäsen 3 Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA 53 2/2013 KOKOUSAIKA Tiistaina 12.2.2013 kello 18.00-19:03 Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA Honkanen

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 14/2014

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 14/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 14/2014 KOKOUSAIKA 23.10.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 154 155 156 157 158 159 160

Lisätiedot

17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 0 ASIALISTA Asiat 17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 18 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 19 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 20 Vastaavan sairaanhoitajan valinta

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kokousaika 14.4.2014 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 86 87 88 89 90 91 92 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

NordLabin yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis 5b krs., Kiviharjuntie 11, 90220 Oulu. Otsikko Sivu

NordLabin yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis 5b krs., Kiviharjuntie 11, 90220 Oulu. Otsikko Sivu Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 2/2014 1 Työsuojelutoimikunta 18.06.2014 Aika 18.06.2014 klo 12:15-13:00 Paikka NordLabin yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis 5b krs., Kiviharjuntie

Lisätiedot

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17 Iitin kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2015 Aika Maanantai 27.04.2015 klo 18:00-20:00 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku puheenjohtaja, esittelijä

Lisätiedot

KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO

KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO Kunnanhallitus 61 21.02.2011 Valtuusto 23 28.03.2011 Kunnanhallitus 167 06.06.2011 Valtuusto 42 20.06.2011 KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO KHALL 61 Valmistelija:

Lisätiedot

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta. Sosiaalilautakunta 13.11.2011 85 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Sos. ltk 65 Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta 27.10.2015. Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta 27.10.2015. Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 75 76 77 78 79 80 81 82 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Maanantaina 22.4.2013 klo 9.00 10.00 ja 13.10-13.18. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Maanantaina 22.4.2013 klo 9.00 10.00 ja 13.10-13.18. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone ENONTEKIÖN KUNTA Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka PÖYTÄKIRJA Maanantaina 22.4.2013 klo 9.00 10.00 ja 13.10-13.18 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Sari Keskitalo pj olleet jäsenet

Lisätiedot

Haapamäki Arsi. Nevanperä Mikko Pietikäinen Petteri. Kortesluoma Sirpa

Haapamäki Arsi. Nevanperä Mikko Pietikäinen Petteri. Kortesluoma Sirpa 30.1.2019 1 (12) Kokousaika ke 30.1.2019 kello 17:30-18:08 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone Osallistujat Jokioja Tiina Puheenjohtaja Annala Hanna Haapamäki Arsi Kortesluoma Sirpa Kuusisto Kosti

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON KY. Yhtymävaltuusto 29.10.2015

TERVEYDENHUOLLON KY. Yhtymävaltuusto 29.10.2015 MUONION-ENONTEKIÖN ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Kokousaika To 29.10.2015 klo 19.00 19.32 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Muonion kunnasta: Hietala Kosti, I vpj. Kangosjärvi Ulla-Maija

Lisätiedot

SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza OLLEET JÄSENET Alatörmänen Seppo Kotavuopio Kari. Eira-Keskitalo Satu-Marja Kurkela Outi

SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza OLLEET JÄSENET Alatörmänen Seppo Kotavuopio Kari. Eira-Keskitalo Satu-Marja Kurkela Outi ENONTEKIÖN KUNTA Kunnanvaltuusto PÖYTÄKIRJA KOKOUSAIKA Maanantaina 22.4.2013 klo 10.00-13.04 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza OLLEET JÄSENET Alatörmänen

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Kunnanhallitus. Kokousnumero 18/ 2010 Aika Maanantai 27.09.2010 klo 18.30 19.37 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Kunnanhallitus. Kokousnumero 18/ 2010 Aika Maanantai 27.09.2010 klo 18.30 19.37 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 18/ 2010 Aika Maanantai 27.09.2010 klo 18.30 19.37 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU Maanantaina 27.09.2010 klo 18.30 18 / 2010 Nro Kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanhallitus

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanhallitus Kunnanhallitus 22.02.2012 26 Kunnanhallitus 17, 18, 19 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Khall 17 Valtuuston 11.12.2008 hyväksymän hallintosäännön 5 mukaan kokouskutsu kunnanhallituksen jäsenille

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA Aika: 9.9.2016 klo 9.00 12.25 Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Läsnä: Marja Jalli puheenjohtaja Timo Hacklin varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Viestitie 2 87700 KAJAANI Tarkastuslautakunta 2.3.2010 nro 1/2010

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Viestitie 2 87700 KAJAANI Tarkastuslautakunta 2.3.2010 nro 1/2010 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) KOKOUSAIKA Tiistai 2.3.2010 kello 9.00 13.00 KOKOUSPAIKKA Kuhmon kaupungintalo Kaupunginhallituksen kokoushuone, Joki 88900 KUHMO SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Kunnanhallitus. Kokousnumero 5 / 2018 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Kunnanhallitus. Kokousnumero 5 / 2018 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall) Pöytäkirja Kokousnumero 5 / 2018 Aika Maanantai 07.05.2018 klo 18.30-20.30 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina 07.05.2018 klo 18.30-20.30 Kokoushuone 1 (khall) Nro 5 / 2018

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. APTEEKKIEN TYÖNANTAJALIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2

Lisätiedot

Kuntalaisaloite/Pohjois-Kuoreveden asukkaille Ylä-Pirkanmaan terveydenhuoltoalueen palveluja

Kuntalaisaloite/Pohjois-Kuoreveden asukkaille Ylä-Pirkanmaan terveydenhuoltoalueen palveluja Kaupunginhallitus 76 07.03.2011 SoTe -tilaajalautakunta 30 28.04.2011 Kuntalaisaloite/Pohjois-Kuoreveden asukkaille Ylä-Pirkanmaan terveydenhuoltoalueen palveluja 1651/06.00.00/2010 Khall 76 Valmistelija:

Lisätiedot