Kehittyvän ja kehittävän organisaation johtaminen Case Hämeenlinna
|
|
- Oskari Penttilä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kehittyvän ja kehittävän organisaation johtaminen Case Hämeenlinna Peurunka3 seminaari Jukka Lindberg Tilaajajohtaja Terveyden ja toimintakyvyn sekä Ikäihmisten palvelut
2 Tärkeitä johtajaksi tulemisessa VTM, perheterapeutti (80-luku), työnohjaaja (90-luku) Sosiaali- ja terveysjohtamisen PD (2000-luku) EMBA, Public Administration (2010-luku) European Social Network Working group: Performance, Leadership and Innovation (2011- edelleen) Palvelun järjestämisen ja toteuttamisen erottaminen Hämeenlinnassa 2009 (NPM) Jos NPM ei riitä ja Weberiläisiin hierarkioihin ei voi palata, niin mikä on polku kohti New Public Governancea Johtamisen ja kehittämisen tulokset on hyvä mitata aina monitahoisesti ja kriittisesti käytännössä
3 Kehittäminen (ja kehittyminen) ajassa ja kontekstissa Laajenevan hyvinvointivaltion 80-luku Tutkiva työn kehittäminen, työmenetelmät, sisällöt, yhteiskuntakritiikki Laman ja supistusten 90-luku Kriisissä leikkaukset eivät ole rationaalisia Tuottavuus, laatu, vaikuttavuus Kiihtyvästi kohti seinää 2000-luku Kasvuun uskomisesta finanssikriisiin Sote-rakenne, joka ensin etenee ja sitten alkaa jumittaa Supistavan suunnittelun 2010-luku On mahdollista supistaa ja tehostaa laadun ja vaikuttavuuden kärsimättä Vielä enemmän, mutta kuinka paljon? Vaikuttavuus keskiöön Onko edessä seinään ajamisen (rajujen leikkausten) 2020-luku? Miten sosiaali- ja terveyspalvelujen rakennemuutos toteutetaan ja miten kustannuksista leikataan noin 15% Miten ylläpitää kehittämisagendaa (investointiajattelu) supistamisen ja leikkausten keskellä
4 Yksikkökohtainen asiakastyytyväisyys 5 4,5 4 3,5 3 2,5 2 1,5 1 0,5 0 Pieni, yksityinen, yrittäjävetoinen Hoivan tekniset ominaisuudet alle keskitason
5 Johtokunnat Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginjohto Konsernipalvelut Sopimusohjaus Asukkaat ja palvelujen käyttäjät Asukas raadit ja palautejärjestelmä Rahoitusvastuu Strategia Omistajapolitiikka Vaikuttavuus Järjestämisvastuu Hankinnat Tilaukset Palvelujen tuottamisen vastuu Palvelut Varhaiskasvatuspalvelut Opetuspalvelut untalainen Lasten ja nuorten lautakunta Elämänlaatulautakunta Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen Lautakunta n. 160 M netto Ikäihmisten lautakunta n. 60 M netto Lasten ja nuorten kasvua tukevat palvelut Kulttuuripalvelut Liikuntapalvelut Toimintakykyä edistävät palvelut Koti- ja asumispalvelut Vanhusten hoivapalvelut Keskusvaalilautak. Tarkastuslautak. Ympäristö- ja rakennuslautakunta Yhdyskuntalautakunta Maakunnallinen pelastuslautakunta Maankäyttö ja ympäristöi Yhdyskuntarakenne Palo- ja pelastustoimi Terveyspalvelut - liikelatios Linnan Tilapalvelut -liikelaitos Linnan Ateria-liikelaitos Linnan Lomituspalvelut -liikelaitos Aluetoimikunnat. Ulkoinen palvelutuotanto
6 Tilaajajohtajan unelma 2009 ja realiteetti 2015 Hämeenlinnan sote-kustannukset/asukas olivat maan kuntien joukossa 132. kalleimmat vuonna 2009 olimme kalleimman kolmanneksen alarajalla Kuka tahansa tekee hyvää toiminnallista tulosta isolla rahalla Johtamisen kautta tavoitellaan hyvää laatua ja vaikuttavuutta keskimääräisin kustannuksin Hämeenlinnan sote-kustannukset olivat maan kuntien joukossa 213. kalleimmat vuonna 2013 olimme halvimman kolmanneksen ylärajalla Asiakaslaatu on kauttaaltaan hyväksyttävää Vaikuttavuus ei ole ainakaan romahtanut Mutta sijainniltaan hyvän keskisuuren kaupungin talous ei ole tasapainossa Toimintaympäristö on muuttunut radikaalisti johtamisen tavoitteet asetettava uudelleen poliittisesti ja operatiivisesti
7 Case ikäihmisten palvelujen rakennemuutos Kokonaisuus, jossa saatiin nopeasti aikaan perusteellinen muutos Hoiva siirretty pois terveydenhuollosta (- noin 160 paikkaa) Laitoshoidon purkaminen ja modernien asumispalveluiden rakentaminen Kotihoidon osaulkoistus ja oman kotihoidon tehostaminen Modernien toiminnanohjausvälineiden käyttöönotto kotihoidossa Päivätoimintojen muutos osittain kumppanuustoiminnaksi Sektorit ylittävien prosessien johtaminen
8 75 vuotta täyttäneiden lkm hoivassa (sininen) % 75 v. lukumäärästä (punainen) 8
9 Ympärivrk hoivassa vuotta täyttäneet 75+ lkm Väestö 75 + % v % v % v % v % v % % 9
10 Kehittämisen ja kehittymisen avainkohdat Strategia ja käsikirjoitus, mitä tavoitellaan, johon poliittinen sitoutuminen, ja jonka toteutumista jossa poliitikot kykenevät tekemään vaikeita päätöksiä ja kestävät kuntalaisten turbulenssin ja paineen. Lisäksi tarvitaan tuotantorakenne, jossa säästöt saadaan heti realisoitua, ja oma tuotanto, joka sitoutuu supistamiseen. Ja vielä järjestäjän hankintaosaamista, jossa vaikuttavuudesta aiheutuu bonusta/sanktioita. Hyvä olla kaupunki, jonka maankäyttö ja kaavoitus taipuvat nopeisiin prosesseihin.
11 Kehittämisen ja kehittymisen avainkohdat Lisäksi tavoitteen toteutumista seurataan jatkuvasti up-todate, samoin kuin systemaattisesti ja kattavasti laadun ja vaikuttavuuden toteutumista ja tietysti hintoja outhouse ja inhouse. Jos kehitys ei jatku etsitään syyt ja toimitaan. Markkinoiden kanssa jollaan jatkuvassa vuorovaikutuksessa, ja vaalitaan monituottajamallia, ja vältetään liikaa keskittymistä markkinoilla, mutta haetaan pitkäaikaisia lisäarvoa tuovia kehittämiskumppanuuksia eri toimijoiden kanssa. Lisäksi asiakasprosesseja kehitetään jatkuvasti siten että laaja toimijajoukko tuntee yhteiset toimintatavat ja pelisäännöt.
12 Case terveyshyötymalli, kanavamalli ja sähköiset palvelut perusterveydenhuollossa Taustalla ideointi ja innovointi, jossa koko perusterveydenhuollon toimintamalliin tavoiteltiin paradigmattista muutosta Realisoitui terveyshyöty-ajatteluna, cronic-care-model, potilaiden segmentointi, Kanavamalli (episodikanava, terveyshyötykanava) Kirjaamisen kehittäminen (perusindikaattorit kuntoon) Palveluintegraatio (somaattinen perusterveydenhoito, suun terveydenhuolto, mt-palvelut, päihdepalvelut) Terveys- ja hoitosuunnitelma Sähköisten palvelujen kehittäminen minunterveyteni.fi, eomahoito)
13 Kehittämisen ja kehittymisen avainkohdat Lähtökohta bottom-up. Innovaatiot syntyvät toiminnassa harvoin top-down Muutos kirjoitettiin osaksi strategista ja poliittista käsikirjoitusta, ja sille haettiin kehittämisrahoitusta (Kaste, Sitra), ja siitä muodostui kehittyvä ja laajeneva prosessi, jossa aikaisemman innovoinnin päälle syntyi uutta kehittämistä, ja kehittäminen herätti valtakunnallista kiinnostusta. Positiivisen kehittämiskierteen rinnalla muutoksen käytäntöön vienti alkoi takkuilla palveluintegratio kohtasi monia käytännön esteitä (tietojärjestelmät) Kehittämisen kytkentä tuloksellisuuteen jäi ohueksi kehittämisen edellyttämä riittävä koheesio eri toimijoiden välillä alkoi murentua
14 Kehittämisen ja kehittymisen avainkohdat Erilaisia ryhmäilmiöitä alkoi ilmaantua (taistelu-pako, riippuvuus) ja haitata kehittämistä organisaation muutoksen käytäntöön vienti takkuili ryhmäilmiöt levisivät myös poliittiselle tasolle eikä asioista saatu sovittua, vaikka tavoite oli yhteinen Tilanne huipentui siihen, että yhteistä arviota ei saatu tehtyä ja koko hanke oli vaarassa kariutua ja myös ohjausryhmän ote herpaantui ja pääosa 1. sukupolven kehittäjistä lähti muualle hanke oli vaarassa romahtaa sisäänpäin. Raunioilta alkoi kuitenkin nopeasti versoa, sillä kehittäminen jatkui vanhalta pohjalta, mutta uudella porukalla ja dynamiikalla työryhmätilasta käsin yhteistoiminnallisena.
15 Kehittämisen (top down) johtamishaasteet Politiikasta tarinaksi, tarinasta toiminnaksi Maan ja alueiden strategisen johdon osaamisen ja uudistumisen haaste on: luoda uskottava strategia, jolla kestävyysvaje kurotaan umpeen Muuntaa strategia uskottavaksi politiikaksi muuntaa politiikka uskottavaksi muutostarinaksi ja muutostarina uskottavaksi tiekartaksi vahdittava, että tiekartta muuttuu uskottavaksi toimenpideohjelmaksi ja varmistettava, että toimenpideohjelma tulee uskottavasti viedyksi käytäntöön ja siihen tehdään käytännössä tarvittavat korjausliikkeet ja hallitaan muutosta estävät voimat ja muutoksessa tarvittava tieto ja määritellään käyttäjän ja palvelujen suhde uudella tavalla.
16 Kehittymisen (bottom-up) johtamishaasteet Innovaatioiden tuottaminen Innovaatioiden ja muutoksen johtaminen asiakas- ja henkilöstörajapinnassa Tuottavuuden, vaikuttavuuden ja laadun johtaminen Liiketoiminnallinen ajattelu (yksikköhinnat, benchmark, kilpailu Prosessien kokonaisuuden ja avainkohtien hahmottaminen ja prosessien kokonaisuuden johtaminen Asiakashallinnan osaaminen Henkilöstöprosessin johtaminen Tiedon hallinta
17 Henkilökohtaisia osaamisen ja uudistumisen kulmakiviä Johtamiskoulutus (ei tullut kelpoisuuslaissa vaatimukseksi) Taitavat alaiset ja alaisilta saatu palaute Tehdyt virheet Uteliaisuus ja nöyrä asenne omiin kykyihin sekä sinnikkyys ja korkea vaatimustaso Tiedon käyttö johtamisen tukena Toiminta työryhmien työnohjaajana opettaa avainkohtien löytämisessä Perheterapiatyössä opittu kyky säilöä omia tunnelmia Performace, Leadership and Innovation työryhmä ja kansainvälinen benchmark Pakko tehdä muutoksia
18 Kiitos
Hämeenlinnan tilaaja-tuottaja - malli
Hämeenlinnan tilaaja-tuottaja - malli Hämeenlinna 2012 tavoitteet (kh 12/2005) 1) Palveluiden tuottavuuden ja vaikuttavuuden kasvu 2) Palveluiden organisointi ja tuottaminen asiakaslähtöisesti 3) Kustannustietoisuuden
Strategiasta toiminnaksi asukkaiden osallisuus strategiatyön tukena
Strategiasta toiminnaksi asukkaiden osallisuus strategiatyön tukena Kehitysjohtajien verkoston tapaaminen 4.12.2012 Tarja Majuri Kehitysjohtaja Hämeenlinna Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginjohto
Elämänkaari-malli ja ikäihmisten palvelut Hämeenlinnassa. 2.4.2008 /suunnittelupäällikkö Päivi Heinonen
Elämänkaari-malli ja ikäihmisten palvelut Hämeenlinnassa 2.4.2008 /suunnittelupäällikkö Päivi Heinonen Uusi Hämeenlinna palvelujen uudistamisen tavoitteita (HML KH 12/2005) 1) Palveluiden tuottavuuden
Suurten kaupunkien organisaation kehittäminen. Organisaatiotoimikunta 22.11.2011
Suurten kaupunkien organisaation kehittäminen Organisaatiotoimikunta 22.11.2011 Kaupunkien organisaatioiden uudistaminen Kaupunkiorganisaation perustaksi on otettu prosessiajattelu, joka on syrjäyttänyt
Hämeenlinnan seudun seutuyhteistyö Hattula, Hämeenlinna, Janakkala, Kalvola, Lammi, Renko ja Tuulos
Hämeenlinnan seudun seutuyhteistyö Hattula, Hämeenlinna, Janakkala, Kalvola, Lammi, Renko ja Tuulos Kaupunkiseutupalautetilaisuus 3.4. Messukeskus Kehittämispäällikkö Aija Tuimala PARAS -valmistelu Hämeenlinnan
Uuden sukupolven organisaation ja toimintamalli. Uusi Kunta 2017-seminaari 26.11. Sakari Möttönen
Uuden sukupolven organisaation ja toimintamalli Uusi Kunta 2017-seminaari 26.11. Sakari Möttönen 1. Strategiaperusta tasapainoisen kaupunkistrategian perustekijät Suorituskyky - Vaikuttavuus - Taloudellisuus
LAPSI PALVELUTUOTANNON KESKIÖSSÄ
LAPSI PALVELUTUOTANNON KESKIÖSSÄ KOULUN KEHITTÄMINEN LAPSEN KASVUA TUKEVIEN ERILAISTEN PALVELUJEN YHTEISÖNÄ STRATEGINEN AJATTELU JA YHTEINEN NÄKEMYS Kaupunginvaltuusto Tarkastuslautakunta Kaupunginhallitus
Nykyisen sosiaali- ja terveydenhuollon vahvuudet, korjaustarpeet ja valinnanmahdollisuudet Jukka Lindberg Muutosjohtaja Oma Häme -hanke
Nykyisen sosiaali- ja terveydenhuollon vahvuudet, korjaustarpeet ja valinnanmahdollisuudet 23.1.2018 Jukka Lindberg Muutosjohtaja Oma Häme -hanke Jukka Lindberg - Muutosjohtaja, Kanta-Hämeen sote-valmistelu
Miten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa?
Miten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa? Valtuustoseminaari 23.3.2015 ----------------------------------- Kari Hakari johtaja, HT Tampereen kaupunki, tilaajaryhmä
Häme-sote henkilöstöratkaisun. näkökulmasta Jukka Lindberg Muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistus.
Häme-sote henkilöstöratkaisun näkökulmasta 2.11.2017 Jukka Lindberg Muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistus Rekrytoija 2017 Jukka Lindberg - Muutosjohtaja, Kanta-Hämeen sote-valmistelu 2016
Sosiaalialan osaamisen ajankohtaispäivä Toimintaympäristö, tulevaisuus, haasteet Jukka Lindberg, tilaajajohtaja
Sosiaalialan osaamisen ajankohtaispäivä 17.5.2013 Toimintaympäristö, tulevaisuus, haasteet Jukka Lindberg, tilaajajohtaja Toimintaympäristön voimavaroja Lähes kaikilla hyvinvoinnin (sosiaalisen koheesion)
NodeHealth: Innovaatioiden haltuunotto ja diffuusio julkisyksityisissä terveyspalveluissa
: Innovaatioiden haltuunotto ja diffuusio julkisyksityisissä terveyspalveluissa Jani Johanson, professori, Johtamiskorkeakoulu, Tampereen yliopisto Päivi Husman, teemajohtaja, Työhön osallistuminen ja
Koukkuniemi 2020- hanke. Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä
Koukkuniemi 2020- hanke Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä Hankkeen tavoitteet 1. Yhteiskunnallisen yrityksen perustaminen vanhustenhuollon
Sosiaalipolitiikan uudistumisen esteet
Sosiaalipolitiikan uudistumisen esteet SOSIAALIPOLITIIKAN PÄIVÄT KARI VÄLIMÄKI 23.10.2015 Sosiaalipolitiikka julkiset toimet, joilla pyritään takaamaan väestölle kohtuullinen elintaso, turvallisuus ja
Oma Häme etenee maakunnan sotevalmistelun
Oma Häme etenee maakunnan sotevalmistelun askelmerkit Kanta-Hämeen vetovoima- ja kuntapäivä Jukka Lindberg Projektipäällikkö Hämeen liitto Hämeen parasta kehittämistä! 2015 Kanta-Hämeen sote-valmistelun
Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016
Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016 Työelämän laatu ja johtaminen muutoksessa TOIMINTAYMPÄRISTÖN KAAOS RESURSSIEN NIUKKUUS JA KUNTALAISTEN RAJOTTOMAT TARPEET OVAT JO HAASTANEET
MITEN KUNTAA JOHDETAAN VAIKUTTAVUUDELLA JA HYVINVOINTITIEDOLLA. Kuntaliitto 6.5.2014 Kehitysjohtaja Soile Kuitunen
MITEN KUNTAA JOHDETAAN VAIKUTTAVUUDELLA JA HYVINVOINTITIEDOLLA Kuntaliitto 6.5.2014 Kehitysjohtaja Soile Kuitunen Kunnan tehtävänä on hyvinvoinnin tuottaminen asukkailleen ja kestävän kehityksen edistäminen
Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018
Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Mitä lakiesitykset sanovat maakunnan rakenteesta Maakunnalla tulee olla: Maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntajohtaja Tarkastuslautakunta
10 VUOTTA PALKANLASKENNAN ULKOISTAMISESTA. - mitä hyötyä Hämeenlinnan kaupungille? Henkilöstöjohtaja Raija Hätinen
10 VUOTTA PALKANLASKENNAN ULKOISTAMISESTA - mitä hyötyä Hämeenlinnan kaupungille? HÄMEENLINNA - Suomen vanhin sisämaakaupunki Hämeenlinna Suomen keskipiste (väestöllinen) HÄMEENLINNA pitkä historia lyhyesti
Palvelustrategia Helsingissä
Palvelustrategia Helsingissä Strategiapäällikkö Marko Karvinen Talous- ja suunnittelukeskus 13.9.2011 13.9.2011 Marko Karvinen 1 Strategiaohjelma 2009-2012 13.9.2011 Marko Karvinen 2 Helsingin kaupunkikonsernin
Kannattava sosiaalityö- työpaja Aikuissosiaalityön päivät
Kannattava sosiaalityö- työpaja Aikuissosiaalityön päivät 23.1.2013 Kannattavuuden pohdintoja ja esimerkkejä Hämeenlinnan kaupungista Tilaajajohtaja Jukka Lindberg, Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen
Henkilöstötuottavuuden johtamisella muutoksiin
Henkilöstötuottavuuden johtamisella muutoksiin 13.9.2017 Ossi Aura Tieteellinen johtaja, FT HPM Dashboard Oy johtajuus johtajuus johtajuus johtajuus Alustuksen sisältöä 2019... 202x... Henkilöstötuottavuus
Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018
Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Mitä lakiesitykset sanovat maakunnan rakenteesta Maakunnalla tulee olla: Maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntajohtaja Tarkastuslautakunta
Kanta-Hämeen kysymyksenasettelut ja tilaajatoiminta Kuntapäivä Sote-uudistus Lapissa
Kanta-Hämeen kysymyksenasettelut ja tilaajatoiminta Kuntapäivä Sote-uudistus Lapissa Jukka Lindberg Tilaajajohtaja Terveyden ja toimintakyvyn sekä Ikäihmisten palvelut Esityksen rakenne Hämeenlinnasta
Sote-uudistus ja Kuntaliiton tuki kuntien tuottavuuden ja vaikuttavuuden parantamisessa
Sote-uudistus ja Kuntaliiton tuki kuntien tuottavuuden ja vaikuttavuuden parantamisessa DRG-käyttäjäpäivät 2015 Lahti 4.12.2015 toimitusjohtaja Kuntaliitto Sote palvelurakenneuudistuksen tavoitteet Luoda
TERVEYSPALVELUIDEN YHTEENSOVITTAMINEN MUUTTUVASSA MAAILMASSA IX Terveydenhuollon laatupäivä 17.4.2012, Helsinki
POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI TERVEYSPALVELUIDEN YHTEENSOVITTAMINEN MUUTTUVASSA MAAILMASSA IX Terveydenhuollon laatupäivä 17.4.2012, Helsinki Aino-Liisa Oukka Dos., johtajaylilääkäri Pohjois-Pohjanmaan
Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen
Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Hankepäällikkö Marja Heikkilä Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Eläköön elämä ja työ V Laajavuori
OMAHOIDON TUKI JA SÄHKÖISET PALVELUT -HÄMEENLINNAN TARINA- Palvelupäällikkö Suna Saadetdin, TtM, MBA 16.4.2015
OMAHOIDON TUKI JA SÄHKÖISET PALVELUT -HÄMEENLINNAN TARINA- Palvelupäällikkö Suna Saadetdin, TtM, MBA 16.4.2015 21.4.2015 Tarve kehittää palveluita Tilanne vuonna 2010 palveluiden saatavuus ei ollut riittävä
VAIKUTTAVAA HOITOA POTILAAN PARHAAKSI
VAIKUTTAVAA HOITOA POTILAAN PARHAAKSI P Ä Ä M Ä Ä R Ä T Potilaslähtöinen ja oikea-aikainen hoito Tiivistyvä kumppanuus perusterveydenhuollon kanssa Korkeatasoinen tutkimus ja opetus Vaikuttava ja kilpailukykyinen
Uudenmaan sote- ja maakuntauudistusvalinnanvapaus,
Uudenmaan sote- ja maakuntauudistusvalinnanvapaus, HB #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Uudenmaan maakunta #Uusimaa2019 Etunimi Sukunimi Tarve muutokselle - Ikääntyminen Mahdollisuus muutokseen
kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki
Johda kehitystä, kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki TAVOITTEENA SOSIAALISESTI KESTÄVÄ SUOMI 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia yhteiskunnan jäseniä
Aidosti asiakaslähtöinen kunta? Tekijän ja tutkijan havaintoja
Aidosti asiakaslähtöinen kunta? Tekijän ja tutkijan havaintoja Keva 1.4.2014 ----------------------------------- Kari Hakari Tilaajajohtaja, HT Tampereen kaupunki Uusi julkinen hallinta hallinnonuudistusten
VSSHP talouden ja toiminnan muutostarpeet 2016- Kuntaneuvottelut 27.10.2015 Samuli Saarni, jyl
VSSHP talouden ja toiminnan muutostarpeet 2016- Kuntaneuvottelut 27.10.2015 Samuli Saarni, jyl Toiminnan muutostarpeet Kustannuspaineet (kuntatalous, kestävyysvaje) Kysynnän kasvu (ikääntyminen) Tarjonnan
VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen
VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen Maarit Lahtonen, asiantuntija Työelämän innovaatiot ja kehittäminen DM 629213 11-2011 VetoVoimaa! tekesläisen silmin
KOHTI ASIAKASLÄHTÖISEMPIÄ JA TUOTTAVAMPIA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJA
KOHTI ASIAKASLÄHTÖISEMPIÄ JA TUOTTAVAMPIA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJA Kuntien tuottavuusseminaari 16.6.2011 Reijo Väärälä Apulaisosastopäällikkö YT, Dosentti Sosiaali- ja terveysministeriö Reijo Väärälä
Yhteiseen johtajuuteen Esimerkkinä Hämeenlinnan päiväkodin johtajuuden muutos Marja-Liisa Akselin, Palvelujohtaja Lasten ja nuorten palvelut
Yhteiseen johtajuuteen Esimerkkinä Hämeenlinnan päiväkodin johtajuuden muutos Marja-Liisa Akselin, Palvelujohtaja Lasten ja nuorten palvelut 16.4.2015 VARHAISKASVATUKSEN STRATEGISET VALINNAT 2011-2015
Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut
Kaupunginhallitus 16.5.2016 Liite 1 185 Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut 16.5. 2016 Mikkelin poliittis-hallinnollinen rakenneluonnos Konsernijaosto (5) Elinvoimajaosto (ryhmien & KH pj:t) Valtuusto
Systeemisen muutoksen johtaminen sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä. To Be or Wellbe, Oulu 27.9.2011 Sirkku Kivisaari, VTT
Systeemisen muutoksen johtaminen sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä To Be or Wellbe, Oulu 27.9.2011 Sirkku Kivisaari, VTT 2 Jäsennys 1. Systeemisten innovaatioiden tarve 2. Monitasoinen näkökulma
Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteet. Versio
Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteet Versio 6.7.2012 Johdantoa kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden käsitteisiin Käsitemäärittelyssä tavoitteena selkeys, johdonmukaisuus ja käytettävyys, ei
Jukka Lindberg Projektipäällikkö Hämeen liitto. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä!
Hämeen parasta kehittämistä! Näköaloja kunnan mahdollisuuksiin kuntoutuksen ja uuden työn yhteen saattamisessa - Kuntoutus - näkökulmat - Synkeitä näkymiä - ja niihin ratkaisuja, mutta - uusi työ onko
Varhaisen puuttumisen strategiset lähtökohdat ja poikkisektorinen johtaminen Nurmijärvellä
Varhaisen puuttumisen strategiset lähtökohdat ja poikkisektorinen johtaminen Nurmijärvellä Perhe ja sosiaalipalveluiden päällikkö Mervi Herola Perhekeskus palvelumallina seminaari 28.8.2008 Nurmijärven
Salon kaupunki Organisaation uudistaminen 24.6.2013. johtava konsultti Jaakko Joensuu
Salon kaupunki Organisaation uudistaminen johtava konsultti Jaakko Joensuu Taustaa Kevään 2013 aikana Salossa on valmisteltu selviytymissuunnitelmaa, jossa tavoitellaan 33 miljoonan euron muutosta kaupungin
Kuntamaisemasta apua omaan päätöksentekoomme. Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen 25.5.2010 Kuntamaisema Seminaari
Kuntamaisemasta apua omaan päätöksentekoomme Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen 25.5.2010 Kuntamaisema Seminaari Raisio Asukkaita reilu 24 000 Yrityksiä yli 1400 Sosiaali- ja terveyspalvelut isäntäkuntamallilla
Päijät-Häme Pohdintaa maakunnan konsernirakenteesta Maaliskuu 2018
Päijät-Häme Pohdintaa maakunnan konsernirakenteesta Maaliskuu 2018 Mitä lakiesitykset sanovat maakunnan rakenteesta Maakunnalla tulee olla: Maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntajohtaja Tarkastuslautakunta
Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa
Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan
Kuntoutus ja soteuudistus. - kohti vaikuttavampaa ja ihmiskeskeisempää palvelua. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3.
Kuntoutus ja soteuudistus - kohti vaikuttavampaa ja ihmiskeskeisempää palvelua Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3.2016 1 Sote -uudistus on toiminnallinen uudistus, jossa keskiössä ihminen ja
Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit
Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit Esi- ja perusopetuksen kehittämisverkoston päätösseminaari katse kohti tulevaisuutta 11.5.2006 Tampere Veli-Matti Kanerva, kehityspäällikkö Kasvatus- ja
Tuottavuuden parantamisestako ratkaisu terveydenhuollon kustannus- ja työvoiman saantiongelmiin?
Tuottavuuden parantamisestako ratkaisu terveydenhuollon kustannus- ja työvoiman saantiongelmiin? Kalevi Luoma To be or Well be IV seminaari Oulu 11.2.2010 Julkisen talouden kestävyysvaje Suomen julkisessa
Kuntainfran palveluiden. organisoitumista vat Vaihtoehtojen edut ja haitat. organisoitumistavat Vaihtoehtojen edut ja haitat
Kuntainfran palveluiden organisoitumistavat Vaihtoehtojen edut ja haitat Kuntainfran palveluiden organisoitumista vat Vaihtoehtojen edut ja haitat Mikko Belov, Projekti-insinööri Sisältö Kuntien kadunpidon
Toimialan ja yritysten uudistuminen
Toimialan ja yritysten uudistuminen - mahdollisuuksia ja karikoita Jari Kuusisto MIT Sloan School of Management University of Vaasa 1 Jari Kuusisto University of Vaasa Esityksen rakenne Metsäsektorin lähtötilanne
Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT
Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Etelä Karjalan sosiaali ja terveydenhuollon ky, Eksote järjestää maakunnan
KOTISAIRAANHOITO HARMONIA OY. Kotimainen hyvinvointipalveluiden tuottajaverkosto
KOTISAIRAANHOITO HARMONIA OY Kotimainen hyvinvointipalveluiden tuottajaverkosto Kotisairaanhoito Harmonia Oy Pienestä suureksi v.2001-2010 Tuotteet: Kotihoidon palvelut Kaikki palvelut samasta osoitteesta.
Sote- integraatio. pj. Janne Parikka siht. Jukka Lindberg
Sote- integraatio pj. Janne Parikka siht. Jukka Lindberg Aihe: Sote-integraatio ja asukas- ja asiakaslähtöisyys - Vammaispalveluissa asiakkaat ovat 100% myös terveydenhuollon asiakkaita, ei pidä luukuttaa
SOTE:n strategiset lähtökohdat Uudellamaalla. Timo Aronkytö Sote-muutosjohtaja Uusimaa2019-hanke
SOTE:n strategiset lähtökohdat Uudellamaalla Timo Aronkytö Sote-muutosjohtaja 2019-hanke Uuden soten perusta 1.Maakunta on vahva järjestäjä Järjestäjä ja tuottaja on erotettu toisistaan Tuottajien toiminta
Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko
Järjestäjätoiminto Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjän perusta Maakunta vastaa asukkaan laissa
Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes.
Tutkimushaku 2013 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes DM 1098753 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tutkimushaku 2013
Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa
Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa Työhyvinvointi ja johtaminen kotihoidossa seminaari 7.10.2014 Etelä-Suomen ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelma Hankejohtaja Katariina
Vammaispalvelut maakuntarakenteessa
Vammaispalvelut maakuntarakenteessa Pirkko Valtanen Tulosaluejohtaja, vammaispalvelut PHHYKY 2017 12 kunnan omistama kuntayhtymä 212 550 asukasta 7 500 työntekijää 703 M liikevaihtoa 5 toimialaa 2 liikelaitosta
Palveluasumisen haasteita Millainen toimintamalli, minne (tontit) ja milloin?
Palveluasumisen haasteita Millainen toimintamalli, minne (tontit) ja milloin? Kuntamarkkinat 11.9.2013. Marko Kankare kaupungingeodeetti KAUPUNKI PÄHKINÄNKUORESSA Asukasluku 46 000, kasvu alle 1 % / vuosi,
Sote osana valtakunnallista ja paikallista reformia
Sote osana valtakunnallista ja paikallista reformia Jukka Lindberg Projektipäällikkö Kanta-Hämeen maakunnan Sote III hanke (15.2.2016 lähtien) 18.2.2016 Page 1 Sote-uudistuksen taloudelliset tavoitteet
STRATEGISEN HYVINVOINNIN JOHTAMINEN. Ossi Aura & Guy Ahonen
STRATEGISEN HYVINVOINNIN JOHTAMINEN Ossi Aura & Guy Ahonen Talentum Pro Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media ja kirjoittajat ISBN 978-952-14-2780-0 ISBN 978-952-14-2781-7 (sähkökirja) ISBN 978-952-14-2782-4
SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTAMINEN KESKI-SUOMESSA - Hankepäällikkö Marja Heikkilä, Keski- Suomen SOTE 2020 hanke
SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTAMINEN KESKI-SUOMESSA - Hankepäällikkö Marja Heikkilä, Keski- Suomen SOTE 2020 hanke Laajavuori SAIRAANHOIDON ERITYISVASTUUALUEET JA SAIRAANHOITOPIIRIT,
UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA
UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA #UKI2O3OO Tavoitteena 20300 asukasta vuonna 2030 Oikeenlaista kemiaa korostaa uusikaupunkilaista asukasnäkökulmaa ja yhteisöllisyyttä. Autotehtaan ja muiden yritysten työpaikkojen
KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava
KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)
Hyte tulevien maakuntien organisaatioissa
Hyte tulevien maakuntien organisaatioissa Maakuntien hyte-valmistelijoiden vertaisfoorumi Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Kuntaliitto Muuttuvat kuntien hallintomallit Lautakunta hoitaa kunnanhallituksen
Perusterveydenhuollon suunta 2011 kyselytutkimuksen tulokset. Nordic Healthcare Group Oy Suomen Lääkäriliitto 1.4.2011
Perusterveydenhuollon suunta 0 kyselytutkimuksen tulokset Nordic Healthcare Group Oy Suomen Lääkäriliitto..0 Johdanto Perusterveysbarometri 0 Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto ovat toteuttaneet
Yleistä Maisema-mallista
Tiedä Vertaa - Ohjaa Yleistä Maisema-mallista Tiedä Vertaa - Ohjaa liite 1 Raision mallista Maisema-malliin 2000-luvun alkuvuodet Miten saada menojen kasvu kuriin? Miten reagoida kysynnän muutoksiin? Miten
HYVINVOINTIKERTOMUS JA- TILINPITO
HYVINVOINTIKERTOMUS JA- TILINPITO Irmeli Leino, Turun AMK, Salon toimipiste Marita Päivärinne, Salon terveyskeskus 28-29.3 2011 Esityksen sisältö } Miten hyvinvoinnin seurantajärjestelmä Salossa syntyi
Case Kouvola: Sivistystoimen palveluissa tilaaja-tuottajamallista prosessiorganisaatioon
Case Kouvola: Sivistystoimen palveluissa tilaaja-tuottajamallista prosessiorganisaatioon Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 3.-4.10.2012 Kuntatalo Ismo Korhonen, sivistysjohtaja Kouvolan
Palvelutuotannon ja palveluinnovaation avoin kehittämismalli älykkäässä kaupungissa: toimintakonsepti ja -malli julkisen päätöksenteon tueksi
Palvelutuotannon ja palveluinnovaation avoin kehittämismalli älykkäässä kaupungissa: toimintakonsepti ja -malli julkisen päätöksenteon tueksi Laurea University of Applied Sciences, Espoo, Finland Prof.
Henkilökohtainen budjetointi. Johanna Perälä
Henkilökohtainen budjetointi Johanna Perälä 18.3.2019 Henkilökohtainen budjetointi ja sote-uudistus Tulevaisuudessa sote-palveluita tuotetaan ja käytetään hyvin erilaisessa toimintaympäristössä kuin nyt
yritystoiminnan kehitykseen
Palvelustrategialla l t ll vaikutetaan t palvelujen l ja yritystoiminnan kehitykseen HYVÄÄ YRITTÄJYYDESTÄ Hoito- ja hoivapalvelualan l l valtakunnalliset lli t kehittäjäpäivät äi ät Aulangolla ll 19.-20.9.2012
Järjestäjän rooli ja tehtävät maakuntahallinnossa
Järjestäjän rooli ja tehtävät maakuntahallinnossa Maakuntakonsernin johtaminen -seminaari 6.6.2017 Kuntaliitto Kari Hakari Muutosjohtaja 1 Maakuntahallinto 2 Maakunnan organisaatiomalli (esimerkki) MAAKUNTAVALTUUSTO
Toimintaorganisaatioiden kehityssuunnat kunnissa. Salpausselän kuntajakoselvitys Iitti 4.3.2014 Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HTT
Toimintaorganisaatioiden kehityssuunnat kunnissa Salpausselän kuntajakoselvitys Iitti 4.3.2014 Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HTT Puheenvuoroni sisältö 1. Monimutkaistuva toimintaympäristö
SSTL, puhtausalan kehityspäivä Tuija Silván, tuotantopäällikkö,tampereen Voimia Liikelaitos 11/11/ Tampereen Voimia
Ateria- ja puhtauspalvelut yhdessä vai erikseen Case Tampereen Voimia Liikelaitos Tampereen Voimian muutosprosessi ateria- ja puhtauspalveluja tuottavaksi liikelaitokseksi. 20.10.2017 SSTL, puhtausalan
Meidän maakunta Jukka Lindberg Muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistus
Meidän maakunta 27.10.2017 Jukka Lindberg Muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistus Kanta-Hämeen maakunta; kunnat ja seudut Hämeenlinnan seutu n. 95 000 as. Forssan seutu n. 35 000 as. Riihimäen
Yksityinen sosiaali- ja terveysala toimintaympäristön muutoksessa - missä ollaan, minne mennään
Yksityinen sosiaali- ja terveysala toimintaympäristön muutoksessa - missä ollaan, minne mennään HYVÄ -hankeryhmä Ulla-Maija Laiho, kehitysjohtaja, TEM/HYVÄ Joensuu 23.1.2014 Sisältö Keskeiset muutokset
Parempaa työelämää Ulkoisen arvioinnin tuloksia. SoteNavi-hankkeen loppuseminaari
Parempaa työelämää 2020. Ulkoisen arvioinnin tuloksia SoteNavi-hankkeen loppuseminaari 15.1.2019 Tuottava ja tuloksellinen työelämäkoordinaatiohanke 2014-2020 www.tuottavajatuloksellinentyoelama.blogspot.fi
Kuntasektorin valtakunnallisten tuottavuustavoitteiden toteutuminen Hannele Savioja
Kuntasektorin valtakunnallisten tuottavuustavoitteiden toteutuminen 12.6.2014 Hannele Savioja Valtakunnallisten tavoitteiden asettaminen 20 suurimman kaupungin työ: kuntien, ministeriöiden, THL:n, VATT,
TAMPEREEN KAUPUNKI. Avopalvelut - yhdessä tehden Esittely 2015
Avopalvelut - yhdessä tehden Esittely 2015 Toiminta-ajatus Avopalvelut edistävät, tukevat ja hoitavat tamperelaisten terveyttä, psyykkistä hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta sekä valmiuksia sujuvaan
HANKI Innovatiivisten hankintojen johtaminen -projekti. Tampereen tiekartta innovatiivisiin hankintoihin
HANKI Innovatiivisten hankintojen johtaminen -projekti Tampereen tiekartta innovatiivisiin hankintoihin Projektin taustalla Tampereen strategisissa linjauksissa innovatiiviset hankinnat näkyneet pitkään
Sote-järjestäminen. - Asiakaspäivät. Antti Larsio / Sitra Tampere-talo. Kuvakaappaukset esimerkkeihin: D365. Antti Larsio 1/2018
Sote-järjestäminen - Asiakaspäivät Antti Larsio / Sitra 17.1.2018 Tampere-talo Kuvakaappaukset esimerkkeihin: D365 Keskeiset asiat esityksen sisältö 1) Järjestämisen ja tuottamisen erottaminen toisistaan
Henkilöstövoimavarojen arviointi. suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen
Henkilöstövoimavarojen arviointi suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen Suosituksen tavoitteet Tämä suositus tukee strategista henkilöstöjohtamista sekä henkilöstön ja työyhteisöjen jatkuvaa kehittämistä
Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke
Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Luonnos: Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä
Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM
Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa Erityisasiantuntija, STM Lähde: Maakuntakonsernin johtaminen kehittämisaloite, Kuntaliitto 2017 2 Maakunta järjestäjänä vastaa Palvelujen tuottaminen
Asiakasohjauksen tiekartta PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ
Asiakasohjauksen tiekartta 2019-2020 Satunnaisesti palveluja tarvitsevien tuki Riskiryhmien tunnistaminen ja tuki Paljon palveluja tarvitsevien tuki PALVELUMALLIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA -Strategia 2022
Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012
Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi Jaana Lerssi-Uskelin Ohjelma: Verkostot työhyvinvoinnin tukena Alustuspuheenvuorot ja työpaja Jatketaan toimintaa yhdessä! Yhteenveto Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin
Hoito- ja hoivapalvelualan tila ja tulevaisuudennäkymät OTE
Hoito- ja hoivapalvelualan tila ja tulevaisuudennäkymät OTE Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja TEM raportteja 3/2015 26 4.5 Yksityisen sektorin asema Nykyisessä sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmässä
Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi
Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Vastaa alueen sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudesta. Väestö 132.000 Budjetti 410 M Työntekijöitä 4200 Helsinki tai Pietari
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa
Uuden kunnan talousarviorakenne. Työvaliokunta 26.5.2008
Uuden kunnan talousarviorakenne Työvaliokunta 26.5.2008 Määräraharakenne Talousarvion suunnittelussa käytetään tässä ( dia 3 ) esitettyä määräraharakennetta Mahdollisista muutostarpeista tulee tehdä perustellut
Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti. Henkilökunnan osallistuminen, osa 3.
Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti Henkilökunnan osallistuminen, osa 3. Henkilökunnan kommentit toimintamallin uudistamisen tavoitteisiin ja muihin päälinjauksiin Loorassa e-lomake
Palvelutarpeen kasvu ja talouden tasapainottaminen tilaajien näkemyksiä tasapainon edellytyksistä
Palvelutarpeen kasvu ja talouden tasapainottaminen tilaajien näkemyksiä tasapainon edellytyksistä Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari Tampere-talo 4.5.2015 Kari Hakari johtaja tilaajaryhmä
TARKENTAMINEN UUDISTUVA HÄMEENLINNA 2015 STRATEGIA
KAUPUNKISTRATEGIAN TARKENTAMINEN UUDISTUVA HMEENLINNA 2015 STRATEGIA STRATEGIA OHJAA UUDISTUNEEN KAUPUNGIN TOIMINTAA Strategia ohjaa kaupungin kokonaissuunnittelua sekä lautakuntien suunnittelua ja toimintaa
Tavoitteena uusia työpaikkoja - yritysten kasvun ja menestyksen kautta
Tavoitteena uusia työpaikkoja - yritysten kasvun ja menestyksen kautta 12.05.2011 Juha Ala-Mursula, BusinessOulu Juha Ala-Mursula Tästä aion puhua Business Oulu Burning platform: työttömyys Kuntien sosilaalimenojen
Mitä priorisoinnilla tarkoitetaan?
Johanna Lammintakanen FT Ma. professori Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos Mitä priorisoinnilla tarkoitetaan? Terveydenhuollon priorisointi Käsitteestä: Mistä on kyse? Muutama ajatus ilmiöstä Keskustelun,
Osaamisen kehittäminen uusissa sote-rakenteissa
Osaamisen kehittäminen uusissa sote-rakenteissa SeAMK Foorumi 9.2.2017 Harri Jokiranta Osallisuus ja elinvoimakunta Kokonaisreformi Uuden rakenne uudet osaamiset? Maakuntien yhteiset palvelukeskukset (Toimitila,
Tiedostosta ei löytynyt kuvaosaa, jonka suhdetunnus on rid3. KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKE PÄÄTTYY - JATKUU
Tiedostosta ei löytynyt kuvaosaa, jonka suhdetunnus on rid3. KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKE PÄÄTTYY - JATKUU KESKI-SUOMEN SOTE 2020-HANKKEEN TAVOITTEET Kokonaistavoite: Keski-Suomen SOTE 2020 -hankkeen tavoite
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,
Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide
Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen Varhaisen puuttumisen resurssien kohdentaminen ja palveluiden kehittäminen poikkihallinnollisesti 1. Liikuntapalveluissa