KUNTIEN JA MAANMITTAUSLAITOKSEN KIINTEISTÖTEHTÄVIEN KOULUTUSPÄIVÄ
|
|
- Antero Lehtonen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KUNTIEN JA MAANMITTAUSLAITOKSEN KIINTEISTÖTEHTÄVIEN KOULUTUSPÄIVÄ Helsinki Avaus Heikki Lind Johtaja, Rekisterit
2 Kaikkea tekoälyä yhdistää kaksi seikkaa: Autonomisuus: Kyky tehdä asioita ilman käyttäjän jatkuvaa avustamista. Adaptoituminen: Kyky kehittää toimintakykyä oppimisen kautta. Tekoälyn ei ole tarkoitus syrjäyttää ihmisiä vaan tukea ihmisten työtä ja vapauttaa työaikaa puuduttavista yksinkertaisista työtehtävistä mielenkiintoisempiin työtehtäviin. TEKOÄLY JA ROBOTIIKKA TULEVAT MYÖS REKISTERITEHTÄVIIN
3 Maanmittauslaitoksen kiinteistörekisteritehtävissä työtään tekevät ammattilaiset kokoontuivat viime viikolla Tampereelle vuosittaisille RETIpäiville. Yhtenä tehtävänä oli pohtia ryhmissä tekoälyn ja automaattisen päätöksenteon mahdollisuuksia kiinteistörekisterin ylläpitoon liittyvissä tehtävissä. Pohdinnan tuloksena syntyi vakuuttava lista mahdollisuuksista. Seuraavalla kahdella dialla on esitetty 10 soveltamisaluetta. TEKOÄLYN SOVELTAMINEN KIINTEISTÖREKISTERITEHTÄVISSÄ
4 Kiinteistörekisterinpitäjän päätösten teko / niiden valmisteleminen esim. kiinteistöjen yhdistäminen tai pinta-alan korjaaminen mm. valmiit päätöspohjat sekä erilaiset tarkastukset (lainhuuto, kiinnitykset jne.) Asiakkaan ilmoittamien tietojen vienti (maksullisena tai maksuttomana) automaattisesti rekisteriin esim. kiinteistöjen nimen muutos, tiekuntien ja osakaskuntien yhteyshenkilöt Asiakkaiden tekemien sopimusten esim. rasitteet, tieoikeudet ja rajan paikka rekisteröinti suoraan tai tarkastettuna kiinteistörekisteriin Hakemuksen käsittely automaattiseksi (toimitus/päätös suoraan diaariin ja vireille) Asiakkaalta saapuvan postin automaattinen luku ja ohjaus esim. avainsanoja analysoimalla oikealle käsittelijälle/työjonoon vrt. roskapostisuodatin MITEN VOISIMME HYÖDYNTÄÄ AUTOMAATIOTA/TEKOÄLYÄ? Lainsäädäntö tai nykyohjeet eivät saa rajoittaa pohdintaa
5 Pöytäkirjojen ja erilaisten päätösten valmistaminen puheesta sekä kääntäminen automaattisesti eri kielille mm. ruotsi ja saame Kiinteistöluovutusten tietojen tallettaminen suoraan kauppahintarekisteriin ja tietojen tarkastus suoraan rekisteritiedoista mm. maastotietokannasta rantaan rajoittuvuus. Tiedot automaattisesti, mutta tarvittaessa manuaaliseen käsittelyyn. Kaavojen ja muiden maankäyttöpäätösten automatisoitu tuonti kiinteistörekisteriin Laserkeilauksen (esim. dronea apua käyttäen) pistepilvestä muodostetaan automaattisiin menetelmin kartta mm. käyrät, rakennukset, tiet, pyykit Autojen gps-laitteiden tuottaman datan hyödyntäminen uusien teiden sijainnin määrittämisessä MITEN VOISIMME HYÖDYNTÄÄ AUTOMAATIOTA/TEKOÄLYÄ?
6 MAANMITTAUS- LAITOKSEN TEKEMÄN KIINTEISTÖREKISTERIN PERUSPARANNUKSEN ETENEMINEN SUOMESSA TILANNE, ELOKUU 2019
7 KOULUTUSPÄIVÄN OHJELMA 9:00 Aamukahvi 9:30 Avaus Heikki Lind 9:45 Ajankohtaista lainsäädännöstä Markku Markkula 10:10 Toimitusaineiston skannatut mikrofilmit kuntien käyttöön Mauno Pyykönen 10:30 MaaVero Ari Tella 11:00 Kuntaliiton ajankohtaiskatsaus Matti Holopainen Kuntaliitto 11:30 Lounas 12:15 PTA Risto Ilves 12:50 Sähköinen asiointi MML:ssa, mm. KVP, maanvuokra + kuntapuolen kokemuksia Hanna-Mari Aalto, Kimmo Sulonen Hämeenlinnan kaupunki 13:30 MML:n kehitysasioita, mm. sähköinen toimitushakemus Jani Hokkanen 14:00 Kahvi 14:30 Tietojen siirtyminen VRK:lta ja kunnilta Verohallinnolle, tarkennuksia tietojen vastaanottoaikatauluihin Auli Hirsjärvi Verohallinto 15:10 Huoneistotietojärjestelmä Liisa Kallela 15:40 Päivä päättyy
Huoneistotietojärjestelmä
Huoneistotietojärjestelmä ASREK-hanke / 31.10.2018 Liisa Kallela / MML Esitys sisältää tämän hetken käsityksen käyttöön tulevista toimintamalleista. Ne edellyttävät lainsäädäntömuutoksia, joista ei vielä
Maanmittauslaitos ja Yhteisten vesialueiden yhdistäminen
Maanmittauslaitos ja Yhteisten vesialueiden yhdistäminen 18.9. 2014 Kalle Konttinen 040-5636066, kalle.konttinen@maanmittauslaitos.fi Aiheet Maanmittauslaitoksen organisaatiouudistus Yhteisten vesialueiden
MML:N KEHITYSASIOITA MUUN MUASSA SÄHKÖINEN TOIMITUSHAKEMUS
MML:N KEHITYSASIOITA MUUN MUASSA SÄHKÖINEN TOIMITUSHAKEMUS 25.9.2019 17.9.2018 1 KIINTEISTÖJÄRJESTELMÄN VISIO 2025 Kiinteistöjärjestelmä on julkista luotettavuutta nauttiva reaaliaikainen rekisterijärjestelmä,
Kiinteistörekisterin perusparannus. Heikki Lind Johtaja, Rekisterit -tulosyksikkö , Kiinteistötehtävien koulutuspäivä
Kiinteistörekisterin perusparannus Heikki Lind Johtaja, Rekisterit -tulosyksikkö 7.9.2016, Kiinteistötehtävien koulutuspäivä KTJ:n perusparannuksen painopisteet KIINTEISTÖREKISTERI Epäselvät palstat Pinta-alat
MAAPOHJAN ARVOSTAMISJÄRJESTELMÄN UUDISTUS (MAAVERO-PROJEKTI) Kuntien ja MMLn kiinteistötehtävien koulutuspäivä Helsinki
MAAPOHJAN ARVOSTAMISJÄRJESTELMÄN UUDISTUS (MAAVERO-PROJEKTI) Kuntien ja MMLn kiinteistötehtävien koulutuspäivä Helsinki 25.9.2019 30.9.2019 Projektipäällikkö Ari Tella 1 KIINTEISTÖVEROUUDISTUS SIIRTYI
Perusparannustilanne
1 Perusparannustilanne Kiinteistörekisteri ja Lainhuutorekisteri Heikki Lind ja Janne Murtoniemi 6.9.2017 Kuntien ja Maanmittauslaitoksen yhteinen kiinteistötehtävien koulutuspäivä Tieoikeuksien perusparantaminen
Kaksisuuntainen sähköinen asiointi (2sasi) Jani Hokkanen
Kaksisuuntainen sähköinen asiointi (2sasi) Jani Hokkanen 7.9.2016 Kaksisuuntaisuus? Tavoitteena on tehdä kansalaisille, yrityksille ja yhteisöille palvelu, jossa kaikki kiinteistöihin liittyvä asiointi
MAAPOHJAN ARVOSTAMISJÄRJESTELMÄN UUDISTUS HSY:n Paikkatietoseminaari 2019
MAAPOHJAN ARVOSTAMISJÄRJESTELMÄN UUDISTUS HSY:n Paikkatietoseminaari 2019 20.3.2019 Dipoli, Espoo 22.3.2019 Projektipäällikkö Ari Tella 1 HANKE OLI ESILLÄ LÄHINNÄ VERKKOMEDIASSA 22.3.2019 2 2020 2022 Maapohjan
Huoneistotietojärjestelmä. Liisa Kallela Maanmittauslaitos
Huoneistotietojärjestelmä Liisa Kallela Maanmittauslaitos 25.2.2019 Kysymyksiä voi esittää koko esityksen ajan liveseinälle Pyritään vastaamaan lähetyksen aikana tai sen jälkeen osakehuoneistorekisteri.fi-sivustolla
Huoneistotietojärjestelmä. ASREK-hanke / Liisa Kallela, MML
Huoneistotietojärjestelmä ASREK-hanke / 21.1.2019 Liisa Kallela, MML Sisällys Lainsäädäntö Huoneistotietojärjestelmän sisältö Siirtymävaiheet Huoneistotietojärjestelmän tietosisällön karttuminen Lainsäädäntö
Maanmittauslaitoksen uusi valtakunnallinen korkeusmalli laserkeilaamalla
Maanmittauslaitoksen uusi valtakunnallinen korkeusmalli laserkeilaamalla MML:n korkeusmalliprosessin taustalla: Yhteiskunnallinen tarve tarkemmalle korkeustiedolle Tulvadirektiivi, Meludirektiivi Lentokenttäkartat,
MML:n sähköinen asiointi
1 MML:n sähköinen asiointi Asiointipalvelun kehittäminen Kiinteistötietopalvelun uudistaminen Jaakko Viitala 6.9.2017 Kuntien ja Maanmittauslaitoksen yhteinen kiinteistötehtävien koulutuspäivä 2 Asiointipalvelun
Maastotietokannan ylläpito
Maastotietokannan ylläpito Kuntien paikkatietoseminaari 10.-11.2.2015 Risto Ilves Kehityspäällikkö, Maastotietotuotanto Maanmittauslaitos Sisältö Nykytoiminta lyhyesti Kansallinen maastotietokanta hanke
KVP JA SEN RAJAPINTAPALVELUT
KVP JA SEN RAJAPINTAPALVELUT Hanna-Mari Aalto Tietopalveluasiantuntija 30.9.2019 kiinteistoasiat.fi 1 SUJUVA JA VIIVEETÖN KIINTEISTÖASIOINTI KAIKILLE HUOM! ESITYS SISÄLTÄÄ MML:N TOTEUTUKSET 30.9.2019 kiinteistoasiat.fi
Yksityistielain vaikutukset kunnan tehtäviin
Yksityistielain vaikutukset kunnan tehtäviin Johanna Vilkuna ja Minna Mättö, Kuntaliitto Tielautakuntien tehtävät lakkaavat Tielautakuntien yksityistielain mukaiset tehtävät lakkaavat 31.12.2019. Tielautakunnat:»
KIRJAAMISPROSESSIN MUUTOKSET. Janne Murtoniemi
KIRJAAMISPROSESSIN MUUTOKSET Janne Murtoniemi 12.4.2018 KIRJAAMISEN YLEISET TAVOITTEET Automaattinen kirjaaminen Pienin askelin Yhteinen asiakasprosessi Kiinteistökirjaamisen suhde huoneistojen kirjaamiseen
Tonttijaot Kiinteistötoimitukset Luvat ja valvonta. Infrasuunnittelu, rakennuttaminen ylläpito. Omaisuuden hallinta.
Tampereen Visio tiedon ja toiminnan ohjaus maankäytön kokonaisprosessissa MAD=Maankäytön kokonaisprosessin digitalisointi Infrasuunnittelu, rakennuttaminen ylläpito Kaavoitus Tonttijaot Kiinteistötoimitukset
Maanmittauslaitoksen ilmakuva- ja laserkeilausaineistot ktjkii-päivä
Maanmittauslaitoksen ilmakuva- ja laserkeilausaineistot ktjkii-päivä 20.9.2011 Pentti Kupari Maanmittauslaitos, ilmakuvakeskus pentti.kupari@maanmittauslaitos.fi 1 MAANMITTAUSLAITOS TIETOA MAASTA Maanmittauslaitoksen
Kampanjat ja uudet tuotteet. Road Show 2015
Kampanjat ja uudet tuotteet Road Show 2015 CGI Group Inc. 2015 Sisältö 1. Facta Kartta 2. Facta Maaomaisuuden kirjanpito KuntaNet-kunnille 3. Facta Ympäristöterveys ja -suojelu 4. FactaMap Yleiskaavoitus
Kuntien ja Maanmittauslaitoksen kiinteistötehtävien koulutuspäivä
Kuntien ja Maanmittauslaitoksen kiinteistötehtävien koulutuspäivä 17.9.2013 Prosessijohtaminen Maanmittauslaitoksessa ja sidosryhmäyhteistyön järjestäminen uudessa organisaatiossa Ari Tella Prosessijohtaminen
Laihia Pöytäkirja 4/ ( 10) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen
Laihia Pöytäkirja 4/2019 1 ( 10) Aika 24.04.2019, klo 13:03-15:10 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 30 Kokouksen avaus 31 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen
Huoneistotietojärjestelmä
Huoneistotietojärjestelmä ASREK-hanke / 26.10.2018 ja 14.12.2018 Esitys sisältää tämän hetken käsityksen käyttöön tulevista toimintamalleista. Ne edellyttävät lainsäädäntömuutoksia, joista ei vielä ole
Sujuva ja viiveetön kiinteistöasiointi
Sujuva ja viiveetön kiinteistöasiointi Tavoitetila ja kehittämistehtävät Kesäkuu 2016 Taustaa Nykytilan haasteita Kiinteistöasioiden digiloikka - 2 Sähköistä kiinteistökauppaa ja kiinnitysasiointia koskevan
Huoneistotietojärjestelmä. ASREK-hanke / Liisa Kallela, MML
Huoneistotietojärjestelmä ASREK-hanke / 7.1.2019 Liisa Kallela, MML Lainsäädäntö Sisällys Huoneistotietojärjestelmän sisältö Siirtymävaiheet Käyttöönotto Tuki Uudet yhtiöt ja RS-menettely Vaihdanta ja
3D kiinteistönmuodostus tilannekatsaus ja linjauksia
3D kiinteistönmuodostus tilannekatsaus ja linjauksia Kiinteistötehtävien koulutuspäivä 9.9.2015 Annamari Räty apulaiskaupungingeodeetti Espoon kaupunki Uudet asetetut 3 D ryhmät - Ohjausryhmä (projektien
Automatisoidut päätösprosessit kirjaamisasioissa
Automatisoidut päätösprosessit kirjaamisasioissa Kiinteistöasioiden Digipäivä Helsinki, Pasila 5.5.2017 Kari Niemi Johtava asiantuntija Maanmittauslaitos Yleistä oikeudellisen ratkaisutoiminnan automatisoinnista
Asiointiprosessi ja siihen liittyvät toiminnallisuudet
Asiointiprosessi ja siihen liittyvät toiminnallisuudet Kiinteistövaihdannan palvelu Kiinteistöasioiden digifoorumi 15.11.2016 2 Pankkien valmisteluvaihe KVP:ssa Kiinteistövälittäjä laatii lukitun kauppakirjan
Kaavatietojen ilmoittaminen Verohallinnolle
1/7 Valtuutussäännös Päivämäärä Laki verotusmenettelystä (1558/1995) 18 2.5.2017 Voimassaolo toistaiseksi Korvaa normin Diaarinumero A84/200/2017 Vastaanottaja Kunnat Kaavatietojen ilmoittaminen Verohallinnolle
Avoin hallinto Maanmittauslaitoksessa
Avoin hallinto Maanmittauslaitoksessa Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan Avoin hallinto verkostotapaaminen 20.4. Riitta-Liisa Niittymaa Oikeuspalvelut Avoin hallinto -hanke MML:ssa Toimenpide
KIINTEISTÖVAIHDANNAN PALVELU
KIINTEISTÖVAIHDANNAN PALVELU Kiinteistöasioiden digipäivä 12.4.2018 Satu Dahlqvist, MML satu.dahlqvist@maanmittauslaitos.fi 1 AGENDA Kiinteistövaihdannan palvelu Digitalisaation tavoitteet Kauppahinnan
KUNNAN TIELAUTAKUNTA
Kunnan tielautakunnan ja Maanmittauslaitoksen toimitukset yksityisteillä KUNNAN TIELAUTAKUNTA Yks.TL 6a : Tässä laissa tarkoitettuja tehtäviä varten kunnassa tulee olla tielautakunta tai kunnan määräämä
1) Lohjalla sijaitseva Uusi-Hontti-niminen kiinteistö (kiinteistötunnus )
Sivu 1 / 5 KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET MYYJÄ OSTAJA Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä y-tunnus: 1567535-0 osoite: HUS Tilakeskus/ PL 302, 00029 HUS Lohjan kaupunki y-tunnus: 1068322-0
Rakentamisen tiedonantovelvollisuus
Rakentamisen tiedonantovelvollisuus urakka- ja työntekijätiedoista lainsäädännön vaikuttavuus Selvityksen julkaisutilaisuus 14.3.2017 Ohjelma ja esiintyjät 9.00-9.10 Tilaisuuden avaus ja selvityksen taustat
Liperin kunnan päätöksenteko- ja asianhallinta (hallinnolliset asiat)
Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Palvelun nimi: Liperin kunnan päätöksenteko- ja asianhallinta (hallinnolliset
ARVONMUODOSTUS KIINTEISTÖVEROTUSTA VARTEN
ARVONMUODOSTUS KIINTEISTÖVEROTUSTA VARTEN Kansainvälinen katsaus ja kehitysnäkymiä Suomessa Arthur Kreivi 4.4.2019 ESITYKSEN SISÄLTÖ Erilaiset kiinteistöverojärjestelmät Verotuksen kohteena oleva kiinteistö
Johdatus sähköiseen kiinteistöasiointiin
Johdatus sähköiseen kiinteistöasiointiin Tavoitteena yhteinen digiloikka kiinteistöasioiden hoidossa Kiinteistöasioiden digipäivä 15.4.2016 Kiinteistöasioiden digiloikka - 2 Digitalisaatio ja sähköinen
Maanmittauslaitoksen palvelut. Osakeluettelonsiirto Huoneistotietojärjestelmään Anu Laaksonen / Erkki Tapola
Maanmittauslaitoksen palvelut Osakeluettelonsiirto Huoneistotietojärjestelmään 25.2.2019 Anu Laaksonen / Erkki Tapola Osakeluettelon siirron aikataulusta Osakeluettelon siirtopalvelun käyttöliittymän esittelyä
PSK BIM ammattilaisseminaari 09.05.2014 Järvenpää
VIRTUAALISEN SUUNNITTELUN JA RAKENTAMISEN IT ASIANTUNTIJA PSK BIM ammattilaisseminaari 09.05.2014 Järvenpää Säästöjä ja hyötyjä investointiprojekteihin uusilla työprosesseilla Sekä rakennusteollisuuden-,
Paikannimet viranomaisviestinnässä
Paikannimet viranomaisviestinnässä Viestinnässä on tärkeää voida puhua yksittäisistä paikoista ja kohteista. Oikein perille mennyt sanoma auttaa toimimaan ja ajattelemaan oikein kussakin tilanteessa. Sirkka
Ansionmenetyksiin ja työkyvyttömyyksiin liittyvät epäselvyydet,
1 (5) KUTSU AUTOVAKUUTUSASIANTUNTIJAT RY:N KOULUTUSSEMINAARIIN Tervetuloa koulutuspäivään Verkatehtaalle Hämeenlinnaan! Autovakuutusasiantuntijat ry järjestää mielenkiintoisen korvausseminaaripäivän. Koulutuspäivässä
Lapuan kaupunki Maanmittauslaitos Dnro MML /00 04 00/2015 KUNTA PAIKKATIETOAINEISTOJEN HANKINTAA JA KÄYTTÖOIKEUTTA KOSKEVA SOPIMUS
Maanmittauslaitos Dnro MML /00 04 00/2015 KUNTA PAIKKATIETOAINEISTOJEN HANKINTAA JA KÄYTTÖOIKEUTTA KOSKEVA SOPIMUS Sopimusosapuolet: Yhteyshenkilö: Jaakko Rissanen Maanmittauslaitos, Yhteyshenkilö: Kari
Maanmittauslaitoksen laserkeilaustoiminta - uusi valtakunnallinen korkeusmalli laserkeilaamalla
Maanmittauslaitoksen laserkeilaustoiminta - uusi valtakunnallinen korkeusmalli laserkeilaamalla Juha Vilhomaa Ilmakuvakeskus MAANMITTAUSLAITOS TIETOA MAASTA Korkeusmallityön taustalla: Yhteiskunnallinen
KOKOUSKUTSU KARKUNKYLÄN KÄRPPÄLÄN ALUEIDEN OSAKASKUNTIEN KOKOUKSIIN
KOKOUSKUTSU KARKUNKYLÄN KÄRPPÄLÄN ALUEIDEN OSAKASKUNTIEN KOKOUKSIIN tiistaina 6.2.2018 Sastamalan kaupunginhallituksen kokoustila (Aarnontie 2 A, 4. krs) Kokouksissa päätetään vesialueen osakaskuntien
Rakennuttajan pätevöityskoulutus RAP 24 Talonrakentajille & infrarakentajille
1. päivä 9.10.2013 YHTEINEN PÄIVÄ KOKONAISUUDEN HALLINTA Puheenjohtaja: 9.00 Avaus ja rakennuttajan pätevyyden toteaminen 9.30 Rakennuttajan (RAP pätevyyden omaavan) tehtäväkenttä 11.15 Tauko (syötävää
Julkinen Mobiililaserkeilaukset rataverkolla
Julkinen Tero Savolainen & Tommi Turkka 19.9.2018 Julkinen Tero Savolainen 2011 VR Track Oy Ratatekniikka DI, konetekniikka ABB Drive, mekaniikkasuunnittelu Pöyry Civil, teräsrakennesuunnittelu 2009 Infra
Kielellisten palvelujen toimikunta PÖYTÄKIRJA 2/2013
Kielellisten palvelujen toimikunta 04.12.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 13 Kokouksen avaus 14 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 15 Pöytäkirjan tarkastajat 16 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
o Kempeleen kunta o klo copyright Yt isännöinti Oy
o Kempeleen kunta o 13.3.2019 klo 18.00-21.00 Suomen tieverkko voidaan karkeasti jakaa kolmeen ryhmään 1. Maantiet ovat valtion ylläpitämiä teitä -> tienpitäjänä valtio 2. Kadut ovat asemakaava-alueiden
KUNTANÄKÖKULMA LAHDESTA KIRJAAMISASIOIDEN KÄSITTELYYN
Mika Järvelä, Lahden kaupunki Kuntien ja Maanmittauslaitoksen kiinteistötehtävien koulutuspäivä 21.9.2010 KUNTANÄKÖKULMA LAHDESTA KIRJAAMISASIOIDEN KÄSITTELYYN KUNNAN TOIMITUSTUOTANTO JA KIRJAAMISASIAT
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (10) Tarkastuslautakunta
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 12:00-15:20 Paikka Kaarisairaala, Kabinetti 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Anna Olkkonen,
KARTTASOVELLUSTEN KÄYTTÖ RAJOJEN ETSINNÄSSÄ Juho Kotakorva, Maanmittauslaitos, Ikaalinen 1
KARTTASOVELLUSTEN KÄYTTÖ RAJOJEN ETSINNÄSSÄ 27.11.2017 Juho Kotakorva, Maanmittauslaitos, Ikaalinen 1 MOBIILISOVELLUKSET - Erilaisia karttasovelluksia on paljon. Useimmista ei löydy rajatietoa (esim. Maastokartat,
Kiinteistökaupan verkkopalvelu
Kiinteistökaupan verkkopalvelu Esityksen runko: Kirjaamisasiat Pohjanmaan maanmittaustoimistossa, lyhyt esittely Kiinteistökaupan verkkopalvelu Yleisesittely Ominaisuudet Aikataulu 1 MAANMITTAUSLAITOS
TOIMINNANOHJAUKSEN TEHTÄVÄNKUVAUS Ranta-asemakaava RANTA-ASEMAKAAVA >>
1/6 RANTA-ASEMAKAAVA >> TEHTÄVÄN TARKOITUS n tai ranta-asemakaavan muutoksen laatiminen. Maanomistaja laatii kaavan. Laatiminen perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin ja maapoliittiseen ohjelmaan. (MRL
Kuusamon kaupungin Tiejaoston puheenjohtaja. Kuusamon kaupungin Tiejaoston puheenjohtaja
21.2.2019 Kuusamon kaupungin Tiejaoston puheenjohtaja Kuusamon kaupunki Maanmittauslaitos Kuusamon kaupunki Kuusamon kaupungin Tiejaoston puheenjohtaja Vaihde 040 8608 600 yhdyskuntatekniikka@kuusamo.fi
ASIAKASTIETO LYHYESTI
ASIAKASTIETO LYHYESTI Yksi Suomen johtavia yritys-, kuluttaja- ja kiinteistötietopalveluyhtiöitä Tarjoaa tietopalveluita yritysjohdon, taloushallinnon, riskienhallinnan sekä myynnin ja markkinoinnin tueksi
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Nina Alanen ja Risto Holma. Taina Tuohimaa puheenjohtaja
KIRKKONEUVOSTO 8/2018 1 (5) Aika Keskiviikko 19.9.2018 klo 18 18.16 Paikka Seurakuntakeskus, Arkki Saapuvilla olleet Reinikainen Kimmo puheenjohtaja Alanen Nina Holma Risto Itämetsä Risto Nummela Aulis
Yhteistyössä Kansalliseen Maastotietokantaan Risto Ilves
Yhteistyössä Kansalliseen Maastotietokantaan Risto Ilves 12.5.2016 LUCAS -työpaja Maastotietojen avaaminen 2012 Aalto yliopiston tutkimus Maastotietojen avaamisen menestystekijöitä Ilmainen aineisto Helpot
Maanmittauslaitoksen palvelut
Maanmittauslaitoksen palvelut ASREK info 27.8.2018 Liisa Kallela/ASREK-hankkeen käyttöönottoprojekti Esitys sisältää tämän hetken käsityksen käyttöön tulevista toimintamalleista. Ne edellyttävät lainsäädäntömuutoksia,
OUKA/10235/ /2017
Rekisterin tiedot 1. Henkilörekisterin nimi Oulun kaupungin kiinteistöjen vikailmoitusten rekisteri 2. Rekisterin pitäjä, Liikelaitosten johtokunta Usean viranomaisen yhteisrekisteri Rekisterinpitäjät
2. Rekisterinpitäjän edustajat Vastuuhenkilö: Nimi: maankäyttöpäällikkö
Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Rekisterin/palvelun nimi: Kiinteistöveroselvitysrekisteri Tiedonanto laadittu:
KIINTEISTÖREKISTERIOTE Sivu 1 (2) Rekisteriyksikkö TAKALA
KIINTEISTÖREKISTERIOTE 5.7.2018 Sivu 1 (2) Perustiedot Kiinteistötunnus: Nimi: TAKALA Rekisteriyksikkölaji: Tila Kunta: Karstula (226) Arkistoviite: 226:2000:46 Rekisteröintipvm: 5.9.2000 Kokonaispinta-ala:
Osoitetiedot kuntoon!
Osoitetiedot kuntoon! Ajankohtaista osoitteiden laadunparannustyöstä Mikko Väisänen 1 Tavoitteena valtakunnallinen osoitetietovaranto Jossa osoitetieto on ajantasaisena osoitteiden kirjoitusasu on moitteeton
Kiinteistöjärjestelmän uudistushankkeita
Kiinteistöjärjestelmän uudistushankkeita Sähköinen kiinteistönluovutus 3D-kiinteistöjärjestelmä vuonna 2017 Kiinteistötoimitus 2020 Katasteri 2035 strategia Kiinteistökaupan verkkopalvelu 2014 http://www.maanmittauslaitos.fi/kiinteistoasiat
Kiinteistönmuodostamislain (KmL) 4 luvun mukaisesta tontin lohkomisesta suoritetaan perushinta /tontti:
KAUPUNKIMITTAUKSEN HINNASTO 2014 KIINTEISTÖTOIMITUSTEN HINNASTO jonka mukaan Porin kaupungille suoritetaan maksu kiinteistötoimitusmaksulain (558/95) 1 :ssä tarkoitetuista toimituksista, toimenpiteistä
SAHANKOULU, MYYNTI 2019
SAHANKOULU, MYYNTI 2019 Kuva: ajantasakaava/ilmakuva ja viistokuva Kiinteistö: 748-417-43-18 Kiinteistön nimi: Kiinteistörekisterin mukainen maapinta-ala: 0,3400 hehtaaria Kaavatilanne: Asemakaava, Ruukin
EVA-treffit: Hei me evataan!
EVA-treffit: Hei me evataan! Kuntatalo 4.6.2018 Maria Salenius Erityisasiantuntija Kuntaliitto Etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi Twitter: @Maria_Salenius OHJELMA 9.15 Aamukahvit 9.45 Ennakkoarviointia tässä
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/ Finlands Kommunförbund rf
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/2009 1 Kokoustiedot Aika: 5.5.2009 klo 13.00 13.57 Paikka: Jyväskylän Paviljonki Messukatu 10, Jyväskylä Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/2009 2 Sisällysluettelo Sivu
Virheiden korjaaminen. Kiinteistörekisterinhoitajien koulutuspäivät
Virheiden korjaaminen Kiinteistörekisterinhoitajien koulutuspäivät 29.9.2010 Arja Lankinen Etelä-Suomen maanmittaustoimisto 1 Virheiden korjaaminen Päätös Toimitus Kiinteistönmääritys toimituksen rekisteröinnin
Kielellisten palvelujen toimikunta PÖYTÄKIRJA 2/2015
Kielellisten palvelujen toimikunta 03.09.2015 PÖYTÄKIRJA 2/2015 12 Kokouksen avaus 13 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 14 Pöytäkirjan tarkastaminen 15 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
MAAPOHJAN ARVOSTAMISJÄRJESTELMÄ- UUDISTUS
MAAPOHJAN ARVOSTAMISJÄRJESTELMÄ- UUDISTUS MAAVERO-PROJEKTIN EDISTYMINEN 11.12.2017 Prjektipäällikkö Ari Tella 1 MITÄ TEHTY Hinta-alueiden autmaattisen mudstamisen selvittäminen Hinta-alueiden mudstamisen
SAUL SM -rullahiihdot /Nokia: Tulokset Kunto-Pirkat
SAUL SM -rullahiihdot 11.9.2016/Nokia: Tulokset Kunto-Pirkat (Kaikissa sarjoissa ensiksi sprinttimatka, sitten pitkä matka ja joukkuekilpailu: Sija Nimi Seura Loppuaika Ero) M30H Miehet 30 vuotta 7.2 km
KUNTALAKI - toimielimet ja johtaminen. Arto Sulonen
KUNTALAKI - toimielimet ja johtaminen Arto Sulonen Uudistuksen organisointi Parlamentaarinen seurantaryhmä, pj. hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Työvaliokunta, pj. ylijohtaja Päivi Laajala,
Maanmittauslaitoksen palvelut
Maanmittauslaitoksen palvelut ASREK info 31.10.2018 Liisa Kallela/ASREK-hankkeen käyttöönottoprojekti Esitys sisältää tämän hetken käsityksen käyttöön tulevista toimintamalleista. Ne edellyttävät lainsäädäntömuutoksia,
Huoneistotietojärjestelmä MML Palvelut. ASREK-hanke / Liisa Kallela, MML
Huoneistotietojärjestelmä MML Palvelut ASREK-hanke / 11.2.2019 Liisa Kallela, MML Sisällys Hakemukset Osakeluettelon siirto Tietopalvelut Asiakkaiden tuki Hakemuslomakkeet ohjeineen (su/ru) omistuksen,
VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ
VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 19.12.2016 klo 14.05 15.33 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Pöytäkirjan
4 48 Lausunto luottamushenkilöorganisaatiota tarkastelevan työryhmän loppuraportista (liite)
JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2018 1 AIKA 11.10.2018 klo 18.00 PAIKKA Sivu / Neulaskodilla, Pihkatie 4, Keljonkangas Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3
Paikkatietoalustatilannekatsaus
Paikkatietoalustatilannekatsaus PATINE 19.4.2018 Antti Jakobsson hankepäällikkö 1 Biotalous Energiatalous Kansalainen Paremmat palvelut, oman elämän parempi hallinta Liikenne ja logistiikka Rakennettu
XX PSK BIM ammattilaisseminaari Helsinki, Finlandia-talo
XX PSK BIM ammattilaisseminaari 09.09.2016 Helsinki, Finlandia-talo Allianssimuotoinen projekti investointihankkeen toteutusmuotona PSK STANDARDISOINTI Profox Companies Ltd; 2016 SEMINAARIN AJATUS -Jakaa
KIINTEISTÖ- JA HUONEISTOTIETOPALVELUT
KIINTEISTÖ- JA HUONEISTOTIETOPALVELUT KIINTEISTÖTIETOPALVELUT - Kiinteistötietotodistukset ja -raportit - Karttapalvelut - Rakennustiedot, asukastiedot - Kauppahintarekisterin tiedot HUONEISTOTIETOPALVELUT
HE 151/2012 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötietojärjestelmästä
HE 151/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistötietojärjestelmästä ja siitä tuotettavasta tietopalvelusta annetun lain 7 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötietojärjestelmästä
3Dkiinteistönmuodostaminen
3Dkiinteistönmuodostaminen Maankäyttötieteiden päivä Paavo Häikiö 29.10.2015 3Dkiinteistönmuodostaminen lainsäädäntö tekninen toteutus tietopalvelu asemakaava 3D-kiinteistönmuodostamisen edellytyksenä
Kangasniemi Pöytäkirja 2/ ( 8) Kunnanhallituksen kehittämisjaosto
Kangasniemi Pöytäkirja 2/2018 1 ( 8) Aika 27.08.2018, klo 13:00-14:59 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 4 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5 Pöytäkirjan tarkastus
KVP tilannekatsaus Kiinteistöasioiden digifoorumi
KVP tilannekatsaus Kiinteistöasioiden digifoorumi 31.3.2017 Satu Dahlqvist 2 Muutokset sähköiseen kiinnitysasiointiin 3 Kiinnityshakemus Valmistelu ennakkoon 4 Taustalla oleva tarve Pankit eivät ole voineet
Kiinteistö- ja mittaustoimen kysely v. 2010
1.2 Tontin lohkomisen yhteydessä tehtyjä kiinnitysten käsittelypäätöksiä (kpl) 1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk) 1.1 Tontinlohkomisia 1.1.1 Näissä tontteja suoritettu(kpl) yhteensä
KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 6/ 2017 Jalasjärven kappelineuvosto 2017
1 KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 6/ 2017 2017 Kokousaika: 14.12.2017 klo 17.08-18.20 Kokouspaikka: Jalasjärven Seurakuntatalon pieni sali Osanottajat Jani Latva-Nikkola puheenjohtaja Jarmo Alajoki varapuheenjohtaja
Lähdekorpi Anita jäsen. Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen
1 KOKOUSAIKA Maanantai 30.10.2017 klo 17.55 18.40 KOKOUSPAIKKA Torikatu, Olohuone KUTSUTUT JÄSENET: Malmberg Erkki puheenjohtaja, kirkkoherra Ylivakeri Paula varapuheenjohtaja Immonen Anna-Kaisa jäsen
Mobiilikartoituspäivä Pistepilvien ja kuvien hyödyntäminen Locusympäristössä
Mobiilikartoituspäivä Pistepilvien ja kuvien hyödyntäminen Locusympäristössä Trimble Locus tuoteperhe Yleisten alueiden luvat Ympäristöluvat Palaute Omaisuuden hallinta - Katu- ja viheralueet - Kunnossapito
Kiinteistöverotuksen uudistus
Kiinteistöverotuksen uudistus Jukka Hakola Kiinteistöverouudistus ja muut kiinteistöverotuksen muutokset Muutokset vuosille 2018 ja 2019 Tilitykset syksyllä 2017 Kiinteistöverouudistus» Maapohjien uudistus»
Lahden kaupunki. Sähköiseen arkistointiin siirtyminen ja kokemuksia luvanhakuprosessista
Lahden kaupunki Sähköiseen arkistointiin siirtyminen ja kokemuksia luvanhakuprosessista SISÄLTÖ: -Sähköisen säilyttämisen lupaprosessi ja kokemuksia siitä -Luvan myöntäminen ja kuinka sähköinen säilyttäminen
JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO
JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2018 1 AIKA 12.6.2018 klo 18.00 PAIKKA Sivu / Neulaskodilla, Neulastie 4, Keljonkangas Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3
Baswaren verkkolaskuratkaisut PK-yritykselle. Mikael Ylijoki VP, Network Services Product Management
Baswaren verkkolaskuratkaisut PK-yritykselle Mikael Ylijoki VP, Network Services Product Management Mikä on verkkolasku? Verkkolasku on lasku, joka: Lähetetään ja/tai vastaanotetaan sähköisesti Sisältää
Ajankohtaisia terveisiä Verohallinnosta. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013
Ajankohtaisia terveisiä Verohallinnosta Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013 Vero.fi/tilitoimistot 2 Palvelunumero tilitoimistoille 020 697 072 / suomeksi 020 697 073 / ruotsiksi Yksi
Huoneistotietojärjestelmä
Huoneistotietojärjestelmä Esitys sisältää tämän hetken käsityksen käyttöön tulevista toimintamalleista. Ne edellyttävät lainsäädäntömuutoksia, joista ei vielä ole tehty lopullisia päätöksiä. Huoneistotietojärjestelmä
KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall)
Pöytäkirja Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Torstai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Nro 2 / 2019 ASIA LIITE 5 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Paikkatietoalusta. Kuntien digitaaliset paikkatiedot tehokäyttöön. Kuntakiertue Kari Hautamäki ja Jaakko Uusitalo
Paikkatietoalusta Kuntien digitaaliset paikkatiedot tehokäyttöön Kuntakiertue 2019 - Kari Hautamäki ja Jaakko Uusitalo Datalle on tarvetta. Tiedon pitää olla luotettavaa. Toiminta tehostuu Yhdenvertaisuus
Teknisen- ja ympäristötoimen paikkatietopohjaiset asiointipalvelut
Liite 17 Teknisen- ja ympäristötoimen paikkatietopohjaiset asiointipalvelut Käyttöliittymäluonnokset - Hakemukset Yleistä käyttöliittymäluonnoksista Käyttöliittymäluonnoksien kaavioissa käytetyt värit
Perjantaina kello 16.30
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 9/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 20.04.2018 Kokoustiedot Aika Perjantaina 27.4.2018 kello 16.30 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Areena Sisäänkäynti harjun puoleisesta
Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016)
Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Palvelun nimi: Henkilötietojen käsittelyn tietopyynnöt Tiedonanto laadittu:
Kiinteistöverotuksen uudistus
Onnistuva Suomi tehdään lähellä Kiinteistöverotuksen uudistus Taloustorstai 26.10.2017 Jukka Hakola Kehityspäällikkö, verotus Kiinteistöverouudistus ja muut kiinteistöverotuksen muutokset Muutokset vuosille
4 48 Lausunto luottamushenkilöorganisaatiota tarkastelevan työryhmän loppuraportista (liite)
JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2018 1 AIKA 11.10.2018 klo 18.00 PAIKKA Sivu / Neulaskodilla, Pihkatie 4, Keljonkangas Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3
Y-tunnus 0208852-8 Osoite: Kauppatie 109, 62200 Kauhava
Kh 22.2.2016 liite x 1/5 Asianumero MH 833/2016, 06.04.01 KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET Myyjä: Ostaja: Suomen valtio, Metsähallitus Kotipaikka Vantaa, Y-tunnus 0116726-7 Osoite: PL 94, 01301 VANTAA Kauhavan