TESTITULOSTEN YHTEYDET FYYSISEEN SUORITUSKYKYYN PIENPELISSÄ NUORILLA JALKAPALLOILIJOILLA. Ville Vanttaja

Transkriptio

1 TESTITULOSTEN YHTEYDET FYYSISEEN SUORITUSKYKYYN PIENPELISSÄ NUORILLA JALKAPALLOILIJOILLA Ville Vanttaja Valmennus- ja testausopin kandidaatintutkielma Liikuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Kevät 2019

2 TIIVISTELMÄ Vanttaja, V Testitulosten yhteydet fyysiseen suorituskykyyn pienpelissä nuorilla jalkapalloilijoilla. Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto, valmennus- ja testausopin kandidaatintutkielma, 44 s, (2 liitettä). Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia: a. testitulosten keskinäisiä yhteyksiä, b. testitulosten ja fyysisen pienpelisuorituskyvyn yhteyksiä sekä c. biologisen kypsymisen vaikutuksia suorituskykyyn nuorilla jalkapalloilijoilla. Tutkimukseen rekrytoitiin 28 miespuolista kansallisen tason kenttäpelaajaa (ikä = ± 0.51 v, pituus = ± cm, paino = ± 6.71 kg, PHV-offset = ± 0.80 v). Fyysisinä suorituskykytesteinä mitattiin 10 ja 30 m nopeus, suunnanmuutosnopeus (SM), yo-yo endurance test level 1 (YETL1), kevennyshyppy (KH) sekä maksimivoima (MVF) ja voimantuoton nopeus (RFD ja ms) isometrisessä keskireidenvedossa. Pienpelinä pelattiin 3 x 4 minuuttia 2 minuutin passiivisella palautuksella 30 x 40 m alueella pelimuodolla 4v4 + maalivahdit. Pienpelin liikkumis- ja sykemuuttujat mitattiin puettavilla antureilla (10 Hz GPS, 200 Hz kiihtyvyysanturi, 1 Hz syke). Koettu rasittavuus mitattiin pienpelin jälkeen RPE CR-10 asteikolla. Pelaajat jaettiin kahteen ryhmään biologisen kypsymisen mukaan (pre- ja mid-phv). Yhteydet muuttujien välillä testattiin Pearsonin korrelaatiokertoimella ja erot joukkueiden sekä biologisen kypsymisen suhteen riippumattomien otosten T-testillä tai Mann-Whitneyn U-testillä. Vahvimmat korrelaatiot testien välillä saatiin YETL1:n & KH:n (r = 0.575, p < 0.01), YETL1:n & SM:n (r = , p < 0.01), MVF:n & SM:n (r = , p < 0.01), KH:n & 10 m (r = , p < 0.01), KH:n & 30 m (r = , p < 0.01), KH:n & SM:n kesken (r = , p < 0.01) ja 10 & 30 m kesken (r = 0.892, p < 0.01). YETL1 korreloi pienpelin kokonaismatkan ja intensiteetin (r = 0.736, p < 0.01), huippusykkeen (r = , p < 0.01) sekä keskinopeuden kanssa (r = 0.751, p < 0.01). RFD ms korreloi pienpelin keskisykkeen kanssa (r = , p < 0.01). KH korreloi kokonaismatkan ja intensiteetin (r = 0.557, p < 0.01) sekä keskinopeuden kanssa (r = 0.554, p < 0.01). 10 m korreloi sprinttien määrän (r = , p < 0.05) ja matkan >18 km/h kanssa (r = , p < 0.01). 30 m korreloi huippunopeuden (r = , p < 0.01), sprinttien määrän (r = , p < 0.01) ja matkan >18 km/h kanssa (r = , p < 0.01). YETL1, 30 m, SM (p < 0.01) ja 10 m (p < 0.05) erosivat merkitsevästi pre- ja mid-phv -ryhmien välillä. Pienpelimuuttujista kokonaismatka, intensiteetti, sprinttien määrä, keskinopeus, RPE (p < 0.05), alueen 1 kiihdytysten määrä (p < 0.01) ja huippunopeus (p < 0.001) erosivat merkitsevästi ryhmien välillä. Tulosten perusteella aerobinen kestävyyssuorituskyky, nopeus, suunnanmuutoskyky ja alaraajojen nopea voimantuotto ovat merkitsevästi yhteydessä fyysiseen pienpelisuorituskykyyn. Yhteyttä isometrisen maksimivoiman ja pienpelisuorituskyvyn välillä ei havaittu. Biologisesti kypsemmät pelaajat olivat merkitsevästi kestävämpiä ja nopeampia, mikä ilmeni myös fyysisessä pienpelisuorituskyvyssä. Asiasanat: GPS, jalkapallo, kestävyys, nopeus, pienpeli, suorituskyky, voima

3 ABSTRACT Vanttaja, V Relationships between test performance and small-sided game time-motion variables in youth footballers. Faculty of Sport and Health Sciences, University of Jyväskylä, Bachelor s thesis, 44 pp. 2 appendices. The purpose of this study was to examine: a. the relationships between physical capacity tests, b. the relationships between tests and small-sided game time-motion variables and c. the effects of maturation on performance variables in Finnish youth footballers. Twenty-eight young national level male football players were recruited from two teams of a local football club (age = ± 0.51 years, stature = ± cm, body mass = ± 6,71 kg, PHV-offset = ± 0.80 years). Tests included 10 and 30 m sprint times, change of direction test (COD), yo-yo endurance test level 1 (YETL1), vertical countermovement jump (CMJ), maximal voluntary force (MVF) and rate of force development (RFD) in and ms in the isometric mid-thigh pull. Small-sided game (SSG) was played as 4v4 + goalkeeper for 3 x 4 min with 2 minutes of passive rest in between periods. Field area was 30 x 40 m (150 m 2 /player). Timemotion and heart rate variables were measured with 10 Hz GPS, 200 Hz accelerometer and 1 Hz heart rate sensor. Rate of perceived exertion was measured with CR10 scale after the SSG. To determine the effects of maturation status on performance variables participants were divided into pre-phv and mid-phv groups. Pearson correlation coefficient was used to determine relationships between variables. Independent samples t-test or Mann-Whitney u-test were used to determine differences between teams and maturity status. Strongest correlations were found between YETL1 & CMJ (r = 0,575, p < 0.01), YETL1 & COD (r = , p < 0.01), MVF & COD (r = , p < 0.01), CMJ & 10 m (r = , p < 0.01), CMJ & 30 m (r = , p < 0.01), CMJ & COD (r = , p < 0.01) and 10 & 30 m (r = 0.892, p < 0.01). YETL1 correlated with SSG total distance and intensity (r = 0.736, p < 0.01), peak heart rate (r = , p < 0.01) and average speed (r = 0.751, p < 0.01). RFD ms correlated with mean heart rate (r = , p < 0.01). CMJ correlated with total distance, intensity (r = 0.557, p < 0.01) and mean speed (r = 0.554, p < 0.01). 10 m correlated with sprint frequency (r = , p < 0.05) and distance >18 km/h (r = , p < 0.01). 30 m correlated with top speed (r = , p < 0.01), sprint frequency (r = , p < 0.01) and distance >18 km/h (r = , p < 0.01) There was a significant difference between pre-phv and mid-phv in YETL1, 30 m, COD (p < 0.01) and 10 m (p < 0.05). SSG total distance, intensity, number of sprints, mean speed, RPE (p < 0.05), accelerations in zone 1 (p < 0.01) and top speed (p < 0.001) were significantly greater in mid-phv group. According to the results of the present study, aerobic fitness, linear speed, COD ability and lower limb explosive force production are significantly related to physical SSG performance. No significant relationships were found between isometric maximum force metrics and SSG performance. More biologically mature participants were fitter and faster compared to their biologically less mature peers. This difference was also evident in multiple SSG metrics. Key words: Endurance, Football, GPS, Performance, Small-sided game, Speed, Strength

4 KÄYTETYT LYHENTEET GPS IMTP MVF RFD RPE La PHV PHV-offset SSG VO 2max YETL1 global positioning system, maailmanlaajuinen paikallistamisjärjestelmä isometric mid-thigh pull, isometrinen keskireidenveto maximum voluntary force, maksimaalinen tahdonalainen voima rate of force development, voimantuoton nopeus rating of perceived exertion, koetttu rasittavuus laktaatti peak height velocity, pituuskasvun huippunopeus kronologisen iän ja pituuskasvun huipun arvion erotus small-sided game, pienpeli maksimaalinen hapenotto yo-yo endurance test level 1, kestävyystesti

5 SISÄLLYS TIIVISTELMÄ 1 JOHDANTO PELIN FYYSISET VAATIMUKSET Fyysisten vaatimusten kasvu Jalkapalloilijan ominaisuuksista Nuorten pelaajien fyysiseen suorituskykyyn vaikuttavat tekijät Nuorten pelaajien voimantuotto PIENPELIT Liikkumismuuttujat ja fysiologiset muuttujat GPS Koettu rasittavuus Syke Pelaamisen intensiteettiin vaikuttavat tekijät Erot 11v11 pelaamiseen Pienpelien rajoitteita FYYSISTEN OMINAISUUKSIEN YHTEYDET PELISUORITUSKYKYYN TUTKIMUSKYSYMYKSET JA HYPOTEESIT MENETELMÄT Suorituskykytestit Nopeus Suunnanmuutosnopeus Kevennyshyppy... 16

6 6.1.4 Isometrinen keskireidenveto Aerobinen kestävyys Pienpelimittaukset Syke- ja liikkumismuuttujat Koettu rasittavuus Tilastolliset menetelmät TULOKSET Suorituskykytestit Pienpelimittaukset Biologisen kypsymisen vaikutukset suorituskykyyn Yhteydet suorituskykytestien välillä Suorituskykytestien ja pienpelimittausten yhteydet POHDINTA Yhteydet suorituskykytestien välillä Yhteydet suorituskykytestien ja fyysisen pienpelisuorituskyvyn välillä Biologisen kypsymisen vaikutukset suorituskykyyn Rajoitteet ja yhteenveto LÄHTEET...38 LIITTEET

7 1 JOHDANTO Jalkapallo on luultavasti maailman suosituin urheilulaji. Menestyminen edellyttää teknistä ja taktista osaamista sekä fyysistä suorituskykyä. Fyysisesti jalkapallo aiheuttaa pelaajalle monia haasteita. Pelaajan tulee kyetä toistuviin korkean intensiteetin suorituksiin, jotka vaativat voimaa, tehoa, nopeutta ja kestävyyttä. Pelin fyysiset vaatimukset ovat myös kasvaneet pelin katkonaisuuden ja intensiivisten jaksojen lisäännyttyä. Lisähaasteensa fyysiseen kuormittavuuteen tuovat usein pitkä kilpailukausi sekä palautumisen ja harjoittelun tasapainottaminen. Nykyään jo nuorten pelaajien harjoittelun tulee olla laadukasta, jotta ominaisuudet kehittyvät optimaalisesti ja mahdollisuudet huipputasolle pystytään ylläpitämään. Nuorille tulisi mahdollistaa riittävä laadukkaan harjoittelun määrä unohtamatta pitkäaikaista urheilijana kehittymisen merkitystä. Kehittymistä tulisi seurata monipuolisesti huomioiden biologisen kypsymisen vaikutukset. Pienpelit ovat yleinen jalkapallotutkimuksen aihe, sillä ne tarjoavat valmentajille harjoitusmuotona mahdollisuuden vaikuttaa teknisiin, taktisen ja fyysisiin muuttujiin. Lisäksi ne mahdollistavat pelaajille osallistavan ja motivoivan harjoittelumuodon. Mahdollisesti näistä syistä pienpelit ovat myös suosittu harjoittelumuoto nuorilla pelaajilla. Mittausteknologian ja erityisesti GPS-teknologian kehittyminen on mahdollistanut pienpelien liikkumismuuttujien käytännöllisen ja luotettavan mittaamisen ja näin pienpelien vaatimusten entistä tarkemman analysoinnin. Fyysisen suorituskykytestien ja pienpelisuorituskyvyn yhteyksien tutkiminen nuorilla pelaajilla mahdollistaa pienpelien vaatimusten ja kyseisissä peleissä vaadittavien fyysisten ominaisuuksien yhteyden paremman ymmärtämisen. Lisäksi lisääntynyt tietämys testien ja pienpelien suorituskykytekijöiden yhteyksistä voi olla arvokasta valmentajille ohjaamaan päivittäisen harjoittelun painopisteitä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia testitulosten yhteyksiä fyysisen pienpelisuorituskyvyn nuorilla jalkapalloilijoilla. Lisäksi tutkittiin testitulosten keskinäisiä yhteyksiä sekä biologisen kypsymisen vaikutuksia suorituskykyyn. 1

8 2 PELIN FYYSISET VAATIMUKSET Vaikka jalkapallossa menestyminen on riippuvaista muistakin tekijöistä kuin fyysisestä suorituskyvystä (esim. teknisistä, taktisista ja psyykkisistä tekijöistä), on selvää, että hyvän pelaajan tulee olla kokonaisvaltaisesti fyysisesti hyvässä kunnossa pärjätäkseen huipputasolla. Fyysisestä näkökulmasta pelin luonne vaatii pelaajalta aerobista ja anaerobista kestävyyttä, voimaa, tehoa, nopeutta, ketteryyttä ja suunnanmuutoskykyä. (Stølen ym ) 2.1 Fyysisten vaatimusten kasvu Jalkapallo on nopeutunut pelinä viime vuosikymmenien aikana. Vuosien maailmanmestaruuskisojen finaaleja tutkittaessa havaittiin, että pelin nopeus, intensiteetti ja näin pelin fyysinen vaatimustaso oli noussut 60-luvulta vuoteen Niinpä tutkijat esittivät, että nykyjalkapallossa vaaditaan yhä nopeampia ja taitavampia pelaajia, jotka pystyvät ylläpitämään kovaa pelin intensiteettivaatimusta. (Wallace & Norton 2013.) Sittemmin on havaittu pelin fyysisten ja teknisten vaatimusten lisääntymistä myös lyhyellä aikavälillä. Barnes ym. (2014) tutkivat fyysisten ja teknisten parametrien kehitystä Englannin Valioliigassa seitsemän kauden ajan kausina Tulokset osoittivat, että vaikka kuljettu kokonaismatka lyheni 2 %, kasvoivat sprinttien määrä 80 %, korkean intensiteetin juoksumatka 30 %, sprinttien kokonaismatka 35 %, syöttöjen määrä 12 % ja pelilliset tapahtumat 50 % vain seitsemän vuoden aikana. Tutkijoiden mukaan pelin intensiteetin kasvua ei voinut osittain selittää kasvaneella pelin katkonaisuudella toisin kuin edellä mainitussa Wallacen & Nortonin (2013) tutkimuksessa. Kirjoittajat ehdottivatkin, että kasvanut intensiteetti selittynee aikaisempaa paremmin harjoitelleilla ja näin suorituskykyisemmillä pelaajilla. (Barnes ym ) 2

9 2.2 Jalkapalloilijan ominaisuuksista Taulukossa 1 on esitelty huippupelaajilta mitattuja rasvaprosentin, maksimaalisen hapenottokyvyn (VO 2max ), nopeuden maksimihapenotolla (vvo 2max ), maksimaalisen juoksunopeuden, yhden toiston dynaamisen puolikyykkymaksimin ja kevennyshypyn arvoja. Kuten taulukosta nähdään, monipuolisuus ja laaja-alainen ominaisuuksien riittävä taso ovat jalkapalloilijan suorituskyvyssä avainasemassa. TAULUKKO 1. Huipputason miespelaajan fyysisiä ja fysiologisia ominaisuuksia. Muuttuja KA ± KH Lähde Rasva% 11.2 ± 1.8 Reilly ym. (2009) VO 2max (ml/kg/min) Kk a : ± 4.3 Manari ym. (2016) L b : ± 5.02 H c : ± 4.14 vvo 2max (km/h) 17.4 ± 0.8 Dellal ym. (2011) Maksiminopeus (km/h) ± 1.37 Djaoui ym. (2016) 1 RM puolikyykyssä (kg) d 171 ± 21.2 Wisløff ym. (2004) Kevennyshyppy (cm) 47.8 ± 5.5 Braz ym. (2017) a Keskikenttäpelaaja, b laitapelaaja, c hyökkääjä, d 1 RM = yhden toiston maksimi. Torreño ym. (2016) tutkivat virallisissa otteluissa GPS- ja sykeantureilla pelipaikkakohtaisia eroja sisäisessä (syke) ja ulkoisessa kuormituksessa (GPS) ja vertasivat 15-minuuttisia jaksoja keskenään. Päähavainnot olivat, että kokonaismatka ja matka nopeuksilla yli 13 km/h oli vähäisempää toisella jaksolla ja yli 13 km/h nopeuksilla juostun matkan lasku oli suurempaa toisen puoliajan aikana ensimmäiseen verrattuna. Lisäksi laitapelaajat sietivät parhaiten ja keskuspuolustajat huonoiten ulkoista kuormaa, mikä ilmeni muita pelipaikkoja heikompana ulkoisen ja sisäisen kuorman suhteena (m/min / HRmax%). (Torreño ym ) Myös aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu, että korkealla intensiteetillä kuljettu matka on vähäisempää toisella puoliajalla (Bradley ym. 2009; Rampini ym. 2007). Korkean intensiteetin suorituskyvyn yllä- 3

10 pitäminen 90-minuuttisen pelin ajan lienee yksi jalkapallosuorituskykyyn liittyvistä tärkeimmistä haasteista. Alla taulukossa 2 on esitetty ammattilaispelaajilla pelin aikana mitattuja liikkumis- ja sykemuuttujia. TAULUKKO v 11 peleistä mitattuja muuttujia ammattilaispelaajilla. Muuttuja KA ± KH Lähde Kokonaismatka (m) ± 524 Dellal ym. (2012a) Intensiteetti (m/min) ± 10.6 Torreño ym. (2016) Maksiminopeus (km/h) 28.6 ± 2.9 Djaoui ym. (2016) Sprinttien määrä (>24 km/h) 30.2 ± 10.5 Redkva ym. (2018) Sprinttien kokonaispituus (m) 295 ± 61.2 Dellal ym. (2012a) Juoksumatka korkealla intensiteetillä (m) 353 ± 59 Dellal ym. (2012a) Keskisyke (%HRmax) 86.0 ± 4.9 Torreño ym. (2016) 2m/s 2 kiihdytysten määrä 76 ± 22 Dalen ym. (2016) 2m/s 2 jarrutusten määrä 54 ± 16 Dalen ym. (2016) 2.3 Nuorten pelaajien fyysiseen suorituskykyyn vaikuttavat tekijät Lahjakkaiden pelaajien tunnistamisen on monialainen prosessi, jossa tulee huomioida antropometriset, tekniset, fysiologiset ja psykologiset ominaisuudet (Reilly ym. 2000). On osoitettu, että jalkapalloharjoittelu parantaa fyysistä suorituskykyä kolmen vuoden aikana riippumatta biologisesta kypsymisestä vuotiailla akatemiapelaajilla (Wrigley ym. 2014). Nuorilla jalkapalloilijoilla fyysisten ominaisuuksien kehittyminen muodostuu kuitenkin biologisen kypsymisen ja harjoittelun yhteisvaikutuksista (Brownlee ym. 2018; Buccheit ym. 2013; Hammami ym. 2016; Meylan ym. 2014). Onkin esitetty, että kasvuikäisten urheilijoiden tunnistamisprosessissa tulisi huomioida biologisen kehityksen vaikutukset ominaisuuksien kehittymiseen (Murtagh ym. 2018). Suorituskykytestien tulokset voidaan esimerkiksi suhteuttaa kehon mittasuhteisiin (Buccheit ym. 2013; Brownlee 2018; Meylan ym. 2014). Biologisen kypsymisen arviointiin voidaan käyttää pituuskasvun huippunopeutta (peak height velocity, PHV), joka lasketaan ennusteyhtälön avulla istumapituudesta ja seisomapituudesta saaduilla arvoilla. (Meylan 4

11 ym ) Biologinen kypsyminen ilmoitetaan usein PHV-offset arvona, joka on kronologisen iän ja arvioidun pituuskasvun huipun erotus. (Mirwald ym. 2002). Coelho ym. (2010) pyrkivät selvittämään U14-ikäisten kenttäpelaajien ominaisuuksia, jotka erottelivat aluejoukkueisiin päässeet pelaajat heikommin menestyneistä pelaajista. Tutkimukseen osallistui 128 portugalilaista pelaajaa useista seuroista. Mittaukset sisälsivät antropometriset mittaukset, luustoiän (biologisen kypsymisen mittari), räjähtävän voimantuoton (kyykkyhyppy ja kevennyshyppy), suunnanmuutostestin, toistosprinttitestin, yo-yo- intermittent endurance test level 1 kestävyystestin, pallotaitaitotestejä, taivoitesuuntautuneisuustestin ja harjoitteluhistorian. Tulosten mukaan merkittävimmät erot, parempien ja huonompien pelaajien välillä olivat biologisessa kypsymisessä, painossa, pituudessa, räjähtävässä suorituskyvyssä, toistosprinttikyvyssä, pallonhallinnassa ja egosuuntautuneisuudessa. Eroja pelipaikan suhteen ei havaittu. Toisessa tutkimuksessa Buccheit ym. (2013) tutkivat 807:llä 15-vuotiaalla ranskalaispelaajalla ja 64:llä qatarilaisella pelaajalla kehon koon vaikutuksia maksimaaliseen aerobiseen nopeuteen ja maksimaalisen juoksunopeuteen. Ensimmäiseksi tutkijat havaitsivat, että qataripelaajat olivat hitaampia, mutta kehonmassaan suhteutettuna nopeampia kuin ranskalaiset pelaajat. Toiseksi he havaitsivat, että vuoden ensimmäisenä neljänneksenä syntyneet pelaajat olivat pidempiä, painavampia ja nopeampia (myös suhteutettuna kehonmassaan) kuin myöhemmin syntyneet pelaajat. Viimeiseksi he havaitsivat, että maajoukkueisiin valitut pelaajat olivat isompia ja nopeampia (myös kehon mittausuhteisiin suhteutettuina) kuin ei-valitut pelaajat. Tulosten perusteella tutkijat pohtivat, että parempi fyysinen suorituskyky samassa otoksessa lienee joko paremman harjoittelun ja/tai suotuisamman geneettisen taustan seurausta. 2.4 Nuorten pelaajien voimantuotto Vaikka muita fyysisiä ominaisuuksia, kuten nopeutta, suunnanmuutoskykyä, kestävyyttä ja hyppysuorituskykyä on mitattu paljon nuorilla pelaajilla (Buccheit ym. 2013; Hammami ym. 2016), on alle 14-vuotiaiden jalkapalloilijoiden maksimivoimatutkimuksia tehty vähän. Brownlee ym. (2018) tutkivat 155 nuoren akatemiapelaajan (U9 - U21) isometristä maksimivoimaa ja sen kehittymistä kahdeksanviikkoisen harjoittelujakson vaikutuksesta. Tutkimuksen 5

12 verrokkiryhmänä (n = 93) toimivat kypsyyden ja kehon mittojen suhteen vertaiset harjoittelemattomat koululaiset. Isometrinen voima mitattiin keskireidenvedossa (isometric mid-thigh pull, IMTP). Pelaajat olivat harjoittelemattomia vahvempia alkumittauksissa, mutta harjoittelujaksolla ei ollut vaikutuksia isometriseen voimaan ryhmien sisällä tai niiden välillä. Tulosten perusteella on mahdollista esittää, että isometrinen voima on tärkeä ominaisuus juniorijalkapallossa. Toiseksi harjoittelujakso ei aiheuttanut riittävää harjoitusvastetta isometrisen voiman kehittymiseksi. Peñailillo ym. (2016) tutkivat nuorten pelaajien (12.5 ± 1.3 v) voimaa dynaamisessa polven ekstensiossa ja suorituskykyä erilaisissa nopeustesteissä (5, 20 ja lentävä 15 m, ketteryystesti). Voima polven ekstensiossa oli yhteydessä 5 m sprinttiaikaan, lentävään 15 m aikaan, 20 m sprinttiaikaan ja heikosti zigzag-testin aikaan. Lisäksi tutkijat saivat vahvoja merkitseviä korrelaatiota iän ja lentävän 15 m sprintin välillä sekä iän ja 20 m sprintin välillä, kehon massan ja 15 m sprintin välillä, kehon massan ja polven ekstensiovoiman välillä, pituuden ja polven ekstensiovoiman välillä ja pituuden ja lentävän 15 m sprintin välillä. Tulosten valossa tutkijat yhteenvetivät, että polven ekstensiovoima on yhteydessä nopeussuorituskykyyn nuorilla pelaajilla. Tämän lisäksi antropometristen muuttujien vaikutukset tulisi huomioida mitattaessa kyseistä populaatiota. (Peñailillo ym ) Zouitan ym. (2016) tutkimuksessa voimaharjoittelu vähensi vammojen määrää vuotiailla huippupelaajilla. Harjoittelu tapahtui 12 viikon ajan 2-3 kertaa viikossa 90 minuuttia kerrallaan. Vähälukuisempien vammojen (4 vs. 13) lisäksi harjoitellut ryhmä suoriutui suunnanmuutostestistä, hyppytesteistä ja 30 m (10 ja 20 m väliajat) juoksusta merkitsevästi paremmin kuin verrokkiryhmä, joka ei voimaharjoitellut. Näiden tutkimuksien perusteella jo nuorten pelaajien maksimivoimaominaisuuksiin ja voimaharjoitteluun tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. 6

13 3 PIENPELIT Pienpelit (Small-Sided Games=SSGs) ovat ottelukenttää pienemmällä kentän mittasuhteilla, pelaajien määrällä ja sääntömuutoksilla pelattavia eri ikäisillä käytettyjä harjoitteita. SSGmuotojen vahvuutena pidetään mahdollisuutta tavoitella samaan aikaan fysiologiaan, taitoon ja kognitioihin liittyviä tavoitteita. (Hill-Haas ym ) Fysiologisesta näkökulmasta pienpelit saavat aikaan samankaltaisia vasteita kuin jaksoittainen intervalliharjoittelu (Dellal ym. 2008). Pienpeleillä onkin saavutettu samankaltaisia muutoksia aerobisessa kapasiteetissa kuin juosten tehdyllä intervalliharjoittelulla (Sassi ym. 2004). Ajallisen tehokkuuden lisäksi pienpelien uskotaan olevan motivoivia ja niiden siirtovaikutuksen ottelupelaamiseen korkea (Stone & Kilding 2009). 3.1 Liikkumismuuttujat ja fysiologiset muuttujat Pienpeleistä voidaan mitata liikkumismuuttujia sekä fysiologisia muuttujia. Yleisimpiä ovat liikkumismuuttujat GPS-teknologialla, fysiologisista muuttujista syke sekä laktaatti ja koettu rasittavuus RPE-menetelmällä. (Hill-Haas ym ) Alla käsitellään tälle työlle olennaiset kolme mittaria: GPS, RPE ja syke GPS Maailmanlaajuinen paikallistamisjärjestelmä (GPS = Global Positioning System) on navigointijärjestelmä, joka hyödyntää 27 maata kiertävää satelliittia. Alun perin Yhdysvaltain sotilaskäyttöön tarkoitetun järjestelmän toiminnan mahdollistaa satelliittien atomikellot, jotka synkronoidaan GPS-vastaanottimen kanssa. Satelliittien ja vastaanottimen välinen valon nopeudella toimiva yhteys mahdollistaa paikan määrittämisen trigonometrian avulla. (Larsson 2003.) Jalkapallossa käytetään usein GPS-laitteistoja, joiden yhteydessä on kolmiulotteinen kiihtyvyysanturi, joka mahdollistaa kiihdytysten, jarrutusten ja kehoon kohdistuvien iskujen mittaamisen. Integroituja laitteistoja on käytetty moniin tarkoituksiin kuten pelaajien monitorointiin, harjoittelun, pelipaikkojen tai pelitavan kuormittavuuden ja vammariskin määrittämiseen, Ylei- 7

14 simpiä laitteistoista saatuja muuttujia ovat kokonaismatka, intensiteetti, keskinopeus, maksiminopeus, matka eri nopeusalueilla, kiihdytykset, jarrutukset ja näistä lasketut esimerkiksi energiankulutukseen tai kuormittuneisuuteen liittyvät arvot. Nykyaikaisilla 10 Hz otantataajuuden GPS-laitteistoilla on hyväksyttävä reliabiliteetti ja validiteetti. (Hennessy & Jeffreys 2018.) Koettu rasittavuus Alun perin Borgin (1990) esittelemä CR-10-asteikko on noninvasiivinen koettua psykofyysistä kuormittumista kuvaava mittari. Asteikko on 10-portainen ja pyrkii vastaamaan siihen, kuinka raskaalta kuormitus tuntuu. (Borg 1990.) On osoitettu, että CR10-asteikko on hyvä mittari jalkapalloharjoittelun aiheuttaman sisäisen kuormittumisen määrittämiseksi (Impellizzeri ym. 2004). Asteikkoa on käytettykin laajasti tähän tarkoitukseen muun muassa pienpelitutkimuksissa (Stevens ym. 2016; Olthof ym. 2015) Syke Syke on käytetyimpiä fysiologisen kuormittumisen ilmaisemiseen käytettyjä mittareita (Dellal ym. 2012b). Esposito ym. (2004) tutkivat sykkeen ja hapenkulutuksen yhteyden lineaarisuutta jalkapalloilijoilla harjoituksissa ja laboratoriossa. Tulokset osoittivat vahvan HR-VO 2 suhteen laboratoriossa ja kentällä eikä suhteissa ollut tilastollisesti merkitsevää eroa. Niinpä tutkijoiden mielestä syke on sopiva mittari kuvaamaan jalkapalloharjoittelun kuormittavuutta. Yleisiä jalkapallotutkimuksissa ilmoitettuja sykemuuttujia ovat saavutettu maksimisyke (%HRmax tai 1/min), sykereservi (%HRres) ja keskisyke (1/min tai %HRmax) sekä aika eri sykealuilla (Dellal ym. 2012b). 3.2 Pelaamisen intensiteettiin vaikuttavat tekijät Pienpelien kuormittavuuteen vaikuttavat monet tekijät, joista merkittävimmät ovat pelialueen koko ja pelaajien määrä (Hill Haas 2011; Tyndel 2018). Tyndelin (2018) katsaus tarkasteli alueen koon ja pelaajamäärän vaikutuksia pienpelin liikkumismuuttujiin ja fysiologisiin vasteisiin. Päähavainnot oli jaoteltu kolmeen osaan. Fysiologisia ja koettuja vasteita kasvattavat pelaajien 8

15 määrän laskeminen, suhteellisen alueen koon kasvattaminen (m 2 /pelaaja), vajaalla pelaaminen, fyysisesti vertaiset joukkueet, jatkuva peliaika, ilman maalivahteja pelaaminen, miesvartiointi, pallonhallintapelit, yhden kosketuksen rajoitus ja pelitapaan liittyvät lisäsäännöt. Juoksuvaatimuksiin (m/min, kokonaismatka ja korkean intensiteetin juoksumatka) lisäävästi vaikuttavat pelaajamäärän laskeminen < 6v6 > 2v2 välillä, pieni suhteellinen alueen koko (> m 2 ), jaksoittainen peliaika jatkuvan sijasta, fyysisesti vertaiset joukkueet, pelaajien taso, miesvartiointi, pallonhallintapelit, yhden toiston kosketusrajoitus ja pelitapaan liittyvät lisäsäännöt. Maksimaaliisiin suorituksiin (juoksunopeus, kiihdyttäminen ja jarruttaminen) lisäävästi vaikuttavat puolestaan pelaajien määrän ja absoluuttisen pelialueen kasvattaminen. (Tyndel 2018.) Näiden lisäksi muun muassa valmentajalta tuleva verbaalinen kannustaminen lisää pienpelien kuormittavuutta (Brandes & Elvers 2016). Kuten aikaisemmin mainittiin, pelaajien taso vaikuttaa pienpelien kuormittavuuteen. Hill-Haas ym. (2011) tutkivat amatööripelaajien ja ammattilaispelaajien fysiologisten, fyysisten ja teknisten muuttujien eroja pienpelissä. Pelimuotoja oli kolme (2v2, 3v3 ja 4v4) ja sääntörajoituksina oli 1 kosketus, 2 kosketusta tai ei rajoituksia. Amatöörit kuormittuivat enemmän laktaatin, sykkeen (ei %HRmax tai %HRreservi) ja koetun rasittavuuden perusteella, juoksivat lyhyemmän matkan sprintein ja korkealla intensiteetillä, syöttivät vähemmän onnistuneita syöttöjä ja menettivät pallonhallinnan useammin kuin ammattilaispelaajat. (Hill-Haas ym ) Myös pelaajien iän on havaittu vaikuttavan sijoittumiseen pienpeleissä. Olthof ym. (2015) tutkivat 39:llä nuorella hollantilaisella huippupelaajalla (U17 ja U19) sijoittumista 24:ssä pienpelissä. Päähavainnot olivat, että vanhempi ikäluokka käytti kentän leveyttä paremmin hyväkseen kuin nuorempi ikäluokka. U19-ikäluokka levittäytyi suuremmalle alueelle ja sen pituus/leveys suhde oli suurempi kuin U17-ikäluokalla. 3.3 Erot 11v11 pelaamiseen Beenham ym. (2017) tutkivat 2v2, 3v3 ja 4v4 pallonhallintapienpelien kuormittavuutta verrattuna 11v11 harjoituspelin kuormittavuuteen sekä pelipaikan vaikutusta tutkittuihin muuttujiin. Kuormittavuutta mitattiin 5 Hz GPS-laitteistolla ja 100 Hz kolmiulotteisella kiihtyvyysanturilla. Tulokset raportoitiin kumuloituneena kuormituksena kolmessa anatomisessa tasossa sekä 9

16 kokonaiskuormituksena (PL/min). Tutkijoiden päähavainnot olivat, että kaikki kolme pienpeliä johtivat suurempaan kuormittumiseen (PL/min) kuin 11v11 pelaaminen, keskikenttäpelaajat kuormittuivat eniten, keskuspuolustajat vähiten ja pienpelikuormitus kasvoi pelaajamäärän vähentyessä. Tutkijoiden yhteenvedon mukaan pienpelit johtivat ottelupelaamistakin suurempiin työmääriin varsinkin kiihtyvyyksien ja jarrutusten muodossa. Lisäksi kirjoittavat korostivat pelkän GPS-datan aliarvoivan pienpelien kuormittavuutta. (Beenham ym ) Ranskalaisilla huippupelaajilla tehdyssä tutkimuksessa pienpelit kuormittivat eniten keskuspuolustajia ja vähiten keskikenttäpelaajia, kun pienpelien vaatimukset suhteutettiin pelipaikkakohtaisiin 11v11 vaatimuksiin (Lacome ym. 2018). Myös Dellal ym. (2012a) tutkivat 11v11 pelaamisen eroja 4v4 pallonhallintapeliin ja pelipaikan vaikutuksia liikkumismuuttujiin (5 Hz GPS), fysiologisiin vasteisiin (La, %HRmax, %HRreservi, RPE) ja teknisiin suorituksiin (video). 40 kansainvälisen tason kenttäpelaajaa (25.3 ± 2.4 v) osallistui tutkimukseen. Kolme pienpeliä pelattiin yhden ja kahden kosketuksen sääntörajoituksilla sekä ilman rajoitteita. Pallonhallinnan mahdollisuutta lisättiin neljällä neutraalilla apupelaajalla, jotka sijaitsivat 30 x 20 m alueen rajoilla. 11v11 pelaamisen aineisto kerättiin kahdesta ystävyysottelusta. Pallonhallintapelit johtivat korkeampaan intensiteettiin (m/min), suurempaan korkean intensiteetin suoritusten määrään, useampiin kaksinkamppailuihin ja pallonmenetyksiin kuin 11v11 pelaaminen. Keskisyke oli ottelupelaamista kaikilla pelipaikoilla pienpeleissä. Lisäksi kosketusrajoitukset lisäsivät syöttöjen epäonnistumista. 3.4 Pienpelien rajoitteita Hill-Haas ym. (2011) esittivät pienpeleille muutamia tärkeitä rajoitteita. Näitä ovat niin sanottu kattoefekti, rajallinen intensiteetti, taitovaatimus korkealle intensiteetille, vammariski ja valmentajien riittävyys. Kattoefektin (eng. ceiling effect) mukaan taitavimmat ja kovakuntoisimmat pelaajat eivät kuormitu pienpeleissä maksimaalisesti. Pienpelit eivät aina vastaa 11v11 pelaamisen intensiivisimpiä jaksoja erityisesti toistuvien korkeiden juoksuvauhtien suhteen. Jotta pienpelin yleinen intensiteetti pysyisi korkeana, pitäisi pelaajien tekninen ja taktinen osaaminen olla riittävällä tasolla. Lisäksi pelaaminen altistaa pelaajat aina kontaktivammoille ja useamman samanaikaisen pienpelin intensiteetin valvominen voi olla logistisesti hankalaa ilman riittävää määrää valmentajia. (Hill-Haas ym ) 10

17 4 FYYSISTEN OMINAISUUKSIEN YHTEYDET PELISUORITUSKYKYYN Käyttääkö pelaaja nopeuttaan hyväksi kentällä? Tätä kysymystä selvittäessään Mendez-Villanueva ym. (2011) tutkivat maksimaalisen juoksunopeuden vaikutuksia pelissä havaittuun maksimivauhtiin U17-pelaajilla. Pelissä havaitut huippunopeudet olivat keskimäärin % hitaampia kuin pelaajien absoluuttiset maksiminopeudet. Nopeammat pelaajat ylsivät kovempiin vauhteihin ja pelipaikka vaikutti siihen, käyttikö pelaaja suurempaa suhteellista osuutta maksiminopeudestaan vai ei. (Mendez-Villanueva ym ) Redvka ym. (2018) tutkivat aerobisen ja anaerobisen suorituskyvyn yhteyksiä pelistä mitattuihin liikkumismuuttujiin. 18 ammattilaispelaajaa (23 ± 3 v) tekivät yo-yo endurance testin (YET) sekä anaerobisen RAST-testin (6 x 35 m 10 s palautuksella). Pelaajat pelasivat myös harjoituspelejä, joista mitattiin kuljettu matka, maksiminopeus, korkean intensiteetin suoritukset sekä sprinttien määrä 5 Hz GPS-laitteistolla. Tutkijat saivat merkitsevät korrelaatiot YET ja sprinttien määrän välillä (r = 0.88, p < 0.01), YET ja korkean intensiteetin suoritusten välillä (r= 0.78, p < 0.05) sekä YET ja kuljetun kokonaismatkan välillä (r = 0.72, p < 0.05). Nuorilla (14-17 v, n = 30) tehdyssä tutkimuksessa Rebelo ym. (2014) tutkivat eri kenttäkestävyystestien tulosten (yo-yo intermittent recovery level 1, yo-yo intermittent endurance test level 2) sekä maksimaalisen hapenottokyvyn (VO 2max ) yhteyksiä liikkumismuuttujiin ja sykkeeseen virallisissa otteluissa. VO 2max ei korreloinut otteluista mitattujen muuttujien kanssa, mutta sekä yo-yo IR1 että yo-yo IE2 korreloivat positiivisesti korkean intensiteetin suoritusten kanssa (r = 0.56 ja r = 0.57, p < 0.05). yo-yo IR1 korreloi myös sprinttien kokonaismatkan kanssa (r = 0.63, p < 0.05). Näiden tulosten valossa tutkijat arvioivat jaksoittaisen kestävyyssuorituskyvyn olevan tärkeä ominaisuus nuorilla pelaajilla ja kyseessä olevien kenttätestien määrittävän suorituskykyä paremmin kuin VO 2max. (Rebelo ym ) Myös Castagna ym. (2010) havaitsivat U15- pelaajilla positiivisia korrelaatioita eri kestävyystestien (yo-yo IR1, multistage fitness test ja Hoffin testi) ja korkean intensiteetin pelisuorituskyvyn välillä. MSFT korreloi positiivisesti myös kuljetun kokonaismatkan kanssa. 11

18 Fyysisen suorituskyvyn ja pienpelisuorituskyvyn yhteyksistä ei ole juuri tutkimustietoa (Rebelo ym. 2016). Koska maksimitestaaminen on monesti epämielekästä sarjakauden aikana ja pienpelit ovat yleisiä harjoitusmuotoja, tutkivat Stevens ym. (2016) toimisiko 6v6 + mv pienpeli keinona mitata pelaajien kestävyyssuorituskykyä. Koehenkilöinä oli ammattilaisia (n = 33), U17 ja U19 huippujunioreita (n = 30), amatöörejä (n = 62) sekä naisia (n = 16). yo-yo IR2 testin suorituskykyä verrattiin pienpeleistä mitattuihin muuttujiin, kuten arvioituun metaboliseen tehoon, juostuun matkaan, kiihdytyksiin, koettuun rasittavuuteen, keskisykkeeseen ja matkaan korkealla intensiteetillä. Vaikka yo-yo IR2 testin tulos korreloi vahvasti kokonaismatkaa lukuun ottamatta muiden liikkumismuuttujien kanssa, ei pienpeli sovellu yksittäisen pelaajan fyysisen suorituskyvyn seuraamiseen erityisesti korkean intensiteetin suoritusmuuttujien heikon toistettavuuden takia. (Stevens ym ) Kestävyyssuorituskyvyn lisäksi on tutkittu maksimaalisen ja nopean voimantuoton yhteyksiä pienpelisuorituskykyyn. Rebelo ym. (2016) tutkivat puoliammattilaispelaajilla (20.7 ± 1.0 v) 4v4 + maalivahdit ja 8v8 + maalivahdit pelien teknisiä ja fyysisiä vaatimuksia, näiden yhteyksiä hermolihasjärjestelmän suorituskykyyn sekä pelimuotojen aiheuttamaa väsymystä. Tutkitut hermolihasjärjestelmän suorituskyvyn muuttujat olivat maksimaalinen isometrinen voima polvenojennuksessa 90⁰ polvikulmalla, 5 ja 15 m sprintit, kevennyshyppy ja 15 sekunnin toistohyppytesti. Pienpeleistä mitattiin teknisten suoritusten lisäksi kuljettu kokonaismatka, matka eri nopeusalueilla, kiihdyttäen ja jarruttaen, syke, koettu rasittavuus ja laskimoveren laktaatti. Tutkimuksen päähavainnot olivat, että 4v4 johti pienempään kokonaismatkaan korkean intensiteetin juoksunopeuksilla kuin 8v8. Toisaalta 4v4 pelaaminen johti korkeampaan koettuun kuormittavuuteen, veren laktaattiin, pidempiin kokonaisjarrutusmatkoihin ja kiihdytysmatkoihin sekä suurempaan hermolihasjärjestelmän suorituskyvyn heikkenemiseen kuin 8v8. 4v4 pelissä havaittiin positiivinen korrelaatio kevennyshypyn tuloksen ja erittäin korkean intensiteetin suoritusten sekä erittäin korkean intensiteetin juoksumatkan välillä. Myös 15 s hyppytesti korreloi positiivisesti erittäin korkean intensiteetin juoksumatkan kanssa 4v4 pelissä. 15 metrin sprinttiaika korreloi positiivisesti korkeimman intensiteetin kiihdytysten (> 3m/s 2 ) matkan kanssa 8v8 pelissä. (Rebelo ym ) 12

19 5 TUTKIMUSKYSYMYKSET JA HYPOTEESIT Tämän tutkimuksen tarkoitus oli tutkia testitulosten yhteyksiä fyysiseen pienpelisuorituskykyyn nuorilla jalkapalloilijoilla. Lisäksi tutkittiin testitulosten keskinäisiä yhteyksiä sekä biologisen kypsymisen vaikutuksia suorituskykyyn. Hypoteeseina oli, että nopeuden, voiman, tehon ja kestävyyden sekä fyysisen pienpelisuorituskyvyn välillä havaitaan merkitseviä yhteyksiä (Brownlee ym. 2018; Castagna ym. 2010; Hill-Haas 2011; Rebelo ym. 2016; Redvka ym. 2018; Peñailillo ym. 2016). Toisena hypoteesina oli, että biologisesti kypsemmät pelaajat ovat suorituskyvyltään vahvempia kuin vähemmän biologisesti kypsyneet pelaajat (Coelho ym. 2010). 13

20 6 MENETELMÄT Tutkimukseen rekrytoitiin 28 paikallisen seuran miespuolista kenttäpelaajaa U13- ja U14-joukkueista (ikä = ± 0.51 v, pituus = ± cm, paino = ± 6.71 kg, PHV-offset = ± 0.80 v). Biologinen kypsyminen arvioitiin ajalla pituuskasvun huippuvaiheeseen (PHV-offset). Pituuskasvun huippuvaihe määritettiin ennustekaavasta Mirwaldin ym. (2002) mukaan sukupuolen, syntymäajan, istumapituuden, seisomapituuden ja painon avulla. Biologisen kypsymisen vaikutusten tutkimiseksi koehenkilöt jaettiin pre- (PHV-offset -4 < -1 v) ja mid-phv ryhmiin (PHV-offset -1 < 0.99 v) (Doncaster 2018). Joukkueiden antropometriset muuttujat on eritelty taulukossa 3. Pelaajat harjoittelivat keskimäärin 7.25 ± 0.35 h viikossa, josta lajiharjoittelua oli 5 h ja muuta harjoittelua 2.25 ± 0.35 h. Molemmat joukkueet pelasivat ikäluokkiensa korkeinta kansallista sarjaa (Puolen Suomen Liiga). Pelimuoto sarjoissa oli 11v11 täysikokoisella kentällä ja peliaika 60 min (U13) tai 70 min (U14). Tutkimuksen aikaan joukkueet pelasivat keskimäärin yhden pelin viikossa. Tutkimuksen mittaukset tapahtuivat harjoittelukaudella lokakuun 2018 ja maaliskuun 2019 välillä. Koehenkilöiden tuli välttää raskasta harjoittelua vähintään 24 h ennen mittauksia. Ennen tutkimuksen toteutusta koehenkilöt saivat kirjallisen tiedotteen tutkimuksen tarkoituksista ja sen mahdollisista riskeistä. Osallistuminen oli vapaaehtoista ja kaikilta koehenkilöiltä vaadittiin huoltajan kirjallinen hyväksyntä ennen tutkimukseen osallistumista. Tutkimuksessa noudatettiin Helsingin julistusta ja Jyväskylän yliopiston eettinen toimikunta hyväksyi tutkimuksen toimenpiteet. TAULUKKO 3. Joukkueiden antropometriset ominaisuudet. Joukkue Pituus (cm) Paino (kg) PHV-offset (v) U13 (n = 15) ± ± ± 0.38 U14 (n = 13) ± ± ±

21 6.1 Suorituskykytestit Hermolihasjärjestelmän suorituskykyä mitattiin lineaarisella nopeudella, suunnanmuutoskyvyllä, kevennyshypyllä sekä isometrisellä keskireidenvedolla (isometric mid-thigh pull, IMTP). Aerobista kestävyyssuorituskykyä mitattiin yo-yo endurance test level 1 testillä (YETL1) Nopeus Nopeustestit suoritettiin monitoimihallissa sisäjuoksuradalla. Koehenkilöillä oli jalassaan tasapohjaiset urheilukengät. Testissä koehenkilöllä oli kolme yritystä juosta 30 m mahdollisimman nopeasti. Suorituksista mitattiin 0-10 m väliaika sekä 0-30 m aika monitoimihallin kiinteillä valokennoilla (Spin Test, Tallinna, Viro). Lähtö tapahtui paikaltaan pystylähdöllä puoli metriä ensimmäisten kennojen takaa. Koehenkilöillä oli kolme yritystä ja suoritusten välissä vähintään 3 minuuttia. Tulokset kirjattiin sadasosan tarkkuudella. Nopeimmat suoritukset analysoitiin Suunnanmuutosnopeus Suunnanmuutoskykyä mitattiin kahdeksikkojuoksulla (Vänttinen ym. 2010). Mittaukset suoritettiin juoksuradalla monitoimihallissa tasapohjaisissa urheilukengissä. Testissä koehenkilö pujotteli kepeillä merkityn radan mahdollisimman nopeasti (kuva 1). Lähtö tapahtui 70 cm lähdön valokennojen (Newtest Oy, Suomi) takaa. Ensimmäiset ja viimeiset kaksi merkkiä tuli kiertää niitä kaatamatta, mutta kolmanteen merkkiin (kauimpana lähdöstä) riitti kosketus kädellä ja sen sai kaataa. Jokaisella koehenkilöllä tuli olla kaksi onnistunutta suoritusta. Suoritusten välissä oli vähintään 3 minuuttia. Tulokset kirjattiin sadasosan tarkkuudella. Nopeimmat suoritukset analysoitiin. 15

22 KUVA 1. Suunnanmuutostesti (Vänttinen ym. 2010) Kevennyshyppy Kevennyshyppy tehtiin hypyn lentoaikaa mittaavalla valomatolla (Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä, Suomi). Suorituksessa koehenkilöt ohjeistettiin keventämään nopeasti itse valittuun syvyyteen (polvikulma noin 90º) ja hyppäämään mahdollisimman korkealle kädet lanteilla sekä tulemaan alas alaraajojen nivelet ojennettuina. Koehenkilöillä oli kolme yritystä ja suoritusten välissä vähintään 2 minuuttia. Lentokorkeus laskettiin kaavalla h = g t 2 8-1, jossa h on painopisteen nousukorkeus, g on putoamiskiihtyvyys 9,81 m/s 2 ja t hypyn lentoaika (Bosco ym. 2002). Korkeimmat hypyt analysoitiin Isometrinen keskireidenveto Kuvassa 2 on skemaattinen kuvaus mittauksesta. Isometrinen keskireidenveto tehtiin Smithlaitteessa (Precor Icarian, Woodinville, Yhdysvallat) jonka tanko (paksuus 28 mm) lukittiin paikalleen laitteen koukkujen ja varmistimien avulla. Koehenkilöt lämmittelivät polkupyöräergometrillä (Technogym Excite, Cesena, Italia) 5 minuuttia sekä 5 minuuttia tehden dynaamisia venytyksiä koko kehon lihaksille. Alkulämmittelyä seurasi kolme submaksimaalista yritystä testauslaitteistolla. Koehenkilöiden polvi- (139 ± 6º) ja lonkkakulmat (142 ± 6º) mitattiin goniometrillä. Nivelkulmat vastasivat aikaisempia tutkimuksia (Brownlee 2018; Haff ym. 16

23 2013). Sopiva tangon korkeus säädettiin liikuttamalla laitteen tankoa ja/tai lisäämällä 15-kiloinen painonnostolevy (Eleiko, Halmstad, Ruotsi) koehenkilön jalkojen alle. Mittauksissa koehenkilö ohjeistettiin seisomaan voimalevyn päällä reidet kiinni laitteen tangossa, selkä suorana ja hartiat taakse vedettyinä. Paremman käsien pidon takaamiseksi suorituksissa käytettiin hihnoja, jotka kiedottiin koehenkilöiden ranteiden ja tangon ympäri. Mittaajan ohjeista 3, 2, 1, vedä koehenkilö veti laitteen tankoa mahdollisimman nopeasti ja maksimaalisella voimalla kunnes voima-aika -kuvaajassa havaittiin selvä tasanne ja/tai lasku (Haff ym. 2015). Koehenkilöillä oli kolme yritystä ja suoritusten välissä noin 60 sekuntia. KUVA 2. Skemaattinen kuvaus isometrisestä keskireidenvedosta sekä testissä käytettyjen polvi- ja lonkkakulmien keskiarvot ja keskihajonnat. Voimantuotto mitattiin voimalevyllä (Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä, Suomi) otantataajuudella 1000 Hz. Voimalevy oli A/D-muuntimen (CED Micro , Cambridge, Englanti) välityksellä yhteydessä PC-tietokoneeseen. Tulosten analysointiin käytettiin Signal ohjelmistoa (Cambridge, Englanti). Suoritus hylättiin, jos voima-aika käyrässä havaittiin kevennysliike. Kaikista yrityksistä analysoitiin koehenkilön tuottama maksimivoima sekä voimantuoton nopeus (N/s) (rate of force development, RFD) ja ms aikana (kuva 3). Maksimivoima ilmaistiin absoluuttisesti sekä allometrisesti skaalattuna (maksimivoima / kehon 17

24 massa 0.66 ) (Folland ym. 2008). Lopulliseen analyysiin otettiin ainoastaan suurimman voimantuoton kasvunopeuden ja maksimivoiman aikaansaamat suoritukset. KUVA 3. Isometrisen keskireidenvedon voima-aika kuvaaja Aerobinen kestävyys Pelaajien aerobinen kestävyys ja maksimisyke mitattiin yo-yo endurance test level 1 testillä. Testi tehtiin tekonurmialustalla jalkapallokengissä jalkapalloon tarkoitetussa ylipainehallissa. Testiä edelsi 20-minuuttinen standardoitu alkulämmittely. Testissä koehenkilöt juoksivat 20 m matkaa edestakaisin CD-soittimella soitetun testin ääninauhan merkkien tahdissa. Testin nopeus kasvoi portaittain (taulukko 4). Testi loppui, kun koehenkilö ei enää pysynyt ääninauhan tahdissa. Testin tulos ilmoitettiin kuljettuna matkana. Maksimisyke mitattiin joustavalla hihnalla rintaan puetulla 1 Hz sykeanturilla (Polar Team Pro, Polar Oy, Kempele, Suomi). Testin jälkeen anturit synkronoitiin laitteiston telakan ja Polar Team Pro pilvipalvelun kanssa, josta aineisto vietiin Microsoft Exceliin analysointia varten. 18

25 TAULUKKO 4. YETL1-testin tasot, nopeus ja matka. Taso Nopeus (km/h) 20 m sukkulat (n) Kumuloitunut matka (m) Pienpelimittaukset Pienpelimittaukset suoritettiin tekonurmella jalkapalloon tarkoitetussa ylipainehallissa. Testiä edelsi 20-minuuttinen standardoitu alkulämmittely. Valmentajat valitsivat peleihin subjektiivisesti tasavahvat joukkueet. Kaikki koehenkilöt pelasivat yhden täyden pienpelin. Pelimuotona sovellettiin Barnesin & Elveresin (2016) pelimuotoa pienemmällä kenttäkoolla soveltaen (30 x 40 m, 150 m 2 /pelaaja). Pienpelinä pelattiin 4v4 + maalivahdit täysikokoisiin jalkapallomaaleihin (7,32 x 2,44 m) koon 5 pallolla. Pienpelin kesto oli 3 x 4 minuuttia ja passiivisten palautu- 19

26 misjaksojen kesto oli 2 minuuttia. Ennen maalintekoa kaikkien hyökkäävän joukkueen pelaajien tuli olla vastustajan kenttäpuoliskolla. Pallon mennessä yli pelialueen rajojen jatkoi vastapuolen joukkueen maalivahti peliä uudella pallolla. Maalin tehnyt joukkue jatkoi peliä omalta maalivahdiltaan uudella pallolla. Ylimääräiset pallot pidettiin maalien sisällä pelin nopean jatkuvuuden takaamiseksi. Valmentaja antoi pelaajille jatkuvaa voimakasta verbaalista kannustusta koko pienpelin ajan. Vastaavanlaiset pienpelit olivat pelaajille tuttuja osana päivittäistä harjoittelua Syke- ja liikkumismuuttujat Pienpelin syke ja liikkumismuuttujat mitattiin joustavalla nauhalla pelaajien rintaan puetulla anturilla (Polar Team Pro, Polar Oy, Kempele, Suomi), johon kuului 1 Hz syketallennus, 10 Hz GPS ja 200 Hz 3D-kiihtyvyysanturi. Mitatut muuttujat olivat keskisyke (%HRmax), huippusyke (%HRmax), kokonaismatka (m), intensiteetti (m/min), keskinopeus (km/h), huippunopeus (km/h), sprinttien määrä, matka nopeusalueilla 1-4 (m), kiihdytysten määrä alueilla 1-3 sekä jarrutusten määrä alueilla 1-3. Nopeusalueet määritettiin mukaillen aikaisempaa tutkimusta (Hill-Haas ym. 2009). Alueet olivat: alue 1 seisten ja kävellen ( km/h), alue 2 hölkäten ( km/h), alue 3 juosten ( km/h) ja alue 4 juosten korkealla intensiteetillä (> 18 km/h). Sprintti rekisteröitiin pelaajan ylittäessä 18 km/h raja-arvon. Kiihdytykset rekisteröitiin kolmessa alueessa samoin kuin vastakkaissuuntaiset jarrutukset. Alueet olivat: alue 1 ( m/s 2 ), alue 2 ( m/s 2 ) ja alue 3 ( m/s 2 ). Anturit synkronoitiin laitteiston telakan ja Polar Team Pro pilvipalvelun kanssa. Aineisto vietiin Microsoft Exceliin analysointia varten. Ainoastaan aktiivisten pelijaksojen toiminta analysoitiin Koettu rasittavuus Noin minuutti pienpelin loppumisen jälkeen pelaajia pyydettiin ilmoittamaan pienpelin koettu rasittavuus käyttäen Borgin (1990) CR-10-asteikkoa (kuva 4). Asteikko oli pelaajille ennestään tuttu ja osa päivittäistä harjoittelun seurantaa. 20

27 KUVA 4. Pienpelimittauksissa käytetty koetun rasittavuuden CR-10-asteikko (Borg 1990). 6.3 Tilastolliset menetelmät Tulokset ilmaistiin keskiarvoina ja keskihajontoina. Aineiston normaalisuus testattiin Shapiro- Wilk testillä (n 50). Muuttujien arvojen välillä olevaa yhteyttä tutkittiin Pearsonin korrelaatiokerroimella (r). Korrelaatioiden voimakkuudet luokiteltiin: r < 0.1 triviaali, 0.1 < r < 0.3 pieni, 0.3 < r < 0.5 kohtalainen, 0.5 < r < 0.7 suuri, 0.7 < r < 0.9 todella suuri ja 0.9 < r < 1 melkein täydellinen (Hopkins ym. 2009). Erot biologisen kypsyysasteiden ja joukkueiden välillä testattiin riippumattomien otosten kaksisuuntaisella T-testillä. Jos muuttuja ei ollut normaalijakautunut, käytettiin Mann-Whitneyn U-testiä. Kaikki tilastolliset analyysit tehtiin IBM SPSS Statistics 24 ohjelmistolla Microsoft Windowsille (IBM Corp., Armonk, NY, Yhdysvallat). Tilastollisen merkitsevyyden taso oli p <

28 7 TULOKSET 7.1 Suorituskykytestit Suorituskykytestien tulokset on esitelty taulukossa 5. YETL1-testin matka oli 1834 ± 338 m ja testin maksimisyke ± 5.5 1/min. Isometrisen keskireidenvedon maksimivoima oli ± N ja allometrisesti suhteutettu maksimivoima ± N. Testin voimantuoton nopeus oli ms aikana ± N/s ja ms aikana ± N/s. Kevennyshypyn nousukorkeus oli 26.8 ± 3.8 cm. Tilastollisesti merkitsevät erot joukkueiden välillä havaittiin YETL1-testissä (p < 0.001), absoluuttisessa maksimivoimassa ja kevennyshypyssä (p < 0.05). 10 m aika oli 1.94 ± 0.06 s ja 30 m aika 4.80 ± 0.18 s. Suunnanmuutostestin aika oli 7.39 ± 0.34 s. Ero suunnanmuutostestissä joukkueiden välillä oli merkitsevä (p < 0.001). TAULUKKO 5. Fyysisten suorituskykytestien tulokset. Muuttuja U13 (n = 15) U14 (n = 13) Yht. (n = 28) YETL1 (m) 1623 ± ± 184*** 1834 ± 338 Maksimisyke (1/min) ± 4, ± 6, ± 5.5 Maksimivoima (N) ± ± * ± a MVF/BM 0.66 (N) ± ± ± RFD ms (N/s) ± 1294, ± ,79 ± RFD ms (N/s) ± ± ,21 ± Kevennyshyppy (cm) 25.3 ± ± 2.1* 26.8 ± m (s) 1.95 ± ± ± m (s) 4.84 ± ± ± 0.18 Suunnanmuutos (s) 7.61 ± ± 0.29*** 7.39 ± 0.34 a Allometrisesti skaalattu maksimivoima. *p < 0.05, ***p < tilastollisesti merkitsevä ero joukkueiden välillä. 22

29 7.2 Pienpelimittaukset Pienpelimittausten tulokset on esitetty taulukossa 6. Pienpelin kokonaismatka oli ± m ja intensiteetti ± 9.2 m/min. Sprinttien määrä oli 6.0 ± 3.2, huippunopeus 21.2 ± 1.7 km/h ja keskinopeus 7.7 ± 0.6 km/h. Kuljettu matka ja intensiteetti olivat korkeampia U14- joukkueessa (p < 0.05). Myös keskinopeus erosi joukkueiden välillä (p < 0.01). TAULUKKO 6. Pienpelimittausten tulokset. Muuttuja U13 (n = 15) U14 (n = 13) Yht. (n = 28) Kokonaismatka (m) ± ± 74.3* ± Intensiteetti (m/min) ± ± 6.2* ± 9.2 Sprintit (> 18 km/h) 6.2 ± ± ± 3.2 Huippunopeus (km/h) 20.7 ± ± ± 1.7 Keskinopeus (km/h) 7.4 ± ± 0.4** 7.7 ± 0.6 Matka km/h (m) ± ± ± 51.4 Matka km/h (m) 692 ± ± 107.6* ± Matka km/h (m) ± 47, ± 46, ± 47,4 Matka > 18 km/h (m) 34.9 ± ± ± 23.2 Kiihdytykset m/s ± ± ± 9.1 Kiihdytykset m/s ± ± 8.6* 75.6 ± 11.2 Kiihdytykset m/s ± ± ± 5.3 Jarrutukset m/s ± ± ± 7.9 Jarrutukset m/s ± ± ± 10.0 Jarrutukset m/s ± ± ± 8.0 Keskisyke (%HRmax) 90.0 ± ± ± 2.5 Huippusyke (%HRmax) 97.0 ± ± ± 2.2 RPE (0-10) 7.4 ± ± ± 0.9 *p < 0.05, **p < 0.01 tilastollisesti merkitsevä ero joukkueiden välillä. 23

30 Kuljettu matka eri nopeusalueilla on esitetty graafisesti kuvassa 5. Kuljettu matka eri nopeusaluilla oli ± 51.4 m seisten ja kävellen ( km/h), ± m hölkäten ( km/h), ± 47.4 m juosten ( km/h) ja 36.3 ± 23.2 m juosten korkealla intensiteetillä (> 18 km/h). Kuljetussa matkassa hölkäten oli merkitsevä ero joukkueiden välillä (p < 0.05). KUVA 5. Juostu matka eri nopeusalueilla. *p < 0.05 tilastollisesti merkitsevä ero joukkueiden välillä. Jarrutusten ja kiihdytysten määrä on esitetty graafisesti kuvassa 6. Jarrutusten määrä alueella 1 ( m/s 2 ) oli 63.7 ± 7.9, alueella 2 ( m/s 2 ) 72.7 ± 10.0 ja alueella 3 ( m/s 2 ) 27.2 ± 8.0. Kiihdytysten määrä alueella 1 ( m/s 2 ) oli 72.4 ± 9.1, alueella 2 ( m/s 2 ) 75.6 ± 11.2 ja alueella 3 ( m/s 2 ) 21.6 ± 5.3. Kiihdytysten määrä alueella 2 erosi merkitsevästi joukkueiden välillä (p < 0.05). Pienpelin huippusyke oli 97 ± 2.2 %HRmax ja keskisyke 90.0 ± 2.5 %HRmax. Pienpelin koettu rasittavuus oli 7.6 ±