Matkalla uuteen maakuntaan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Matkalla uuteen maakuntaan"

Transkriptio

1 Matkalla uuteen maakuntaan

2 Ajankohtaista esivalmistelusta Lapin esivalmistelun eteneminen

3 Maakuntaa rakennetaan vaiheittain Maakunta- ja soteuudistuksen esivalmistelu luodaan yhteinen näkemys lappilaisille tärkeistä asioista (visio) sekä kootaan tietoa nykytilasta SOTE-järjestämislaki ja maakuntalaki voimaan maakunnat perustetaan Väliaikaishallinnon vaihe asetetaan valmistelutoimielin, jonka kokoonpanosta sovitaan alueellisesti ja joka koostuu viranhaltijoista, joilla on hyvä asiantuntemus toimialansa hallinnosta ja toiminnasta tehtävänä johtaa valmistelua, valmistella, selvitellä, osallistua sekä tehdä aloitteita yhteistyöksi valmistelutoimielimen toimivalta rajattu ei voi tehdä periaatteellisia tai pidemmälle tulevaisuuteen liittyviä päätöksiä tai linjauksia toimielimen jäsenet käyttävät itsenäisesti toimivaltaa ja vastaavat maakunnan perustamisen valmistelusta ja maakunnan yleisestä edusta valmistelutoimielin osallistuu maakuntavaalien järjestämiseen (vaalit ) Maakuntavaltuusto aloittaa toimintansa tekee kaikki maakuntaa koskevat tärkeät päätökset Uusi maakunta käynnistää toimintansa ottaa vastatakseen sille annetut tehtävät ja henkilöstön

4

5 Maakunnan kansallinen palveluarkkitehtuuri Lähtökohta: Asiakkaille tarjotaan selkeät palveluketjut, jotka eivät pysähdy kuntien, maakuntien tai valtion organisaatioiden rajalle Maakunnan palvelukokonaisuudet: sosiaali- ja terveyspalvelut alueiden kehittämispalvelut alueiden käytön palvelut joukkoliikennepalvelut kasvupalvelut kotoutumispalvelut maa- ja elintarviketuotannon palvelut maaseudun kehittämispalvelut pelastus- ja turvallisuuspalvelut vesien- ja merenhoidon palvelut vesi- ja kalatalouden palvelut ympäristöterveydenhuollon palvelut Palveluarkkitehtuuri yksi teema muutosjohtajien maakuntakierroksella Torniossa Joentalolla

6 Maakuntauudistuksen esivalmistelun organisoituminen Esivalmistelun ohjausryhmä MOR Poliittinen ohjaus ryhmä Johtoryhmä Projektipäällikkö VIESTINTÄ SOTE-TEHTÄVÄT YHTEISET TEHTÄVÄT JA TEHTÄVIEN YHDYSPINNAT MAKU-TEHTÄVÄT Järjestäminen Tuotanto TKI Etunimi Sukunimi VERKOSTOT

7 Esivalmisteluvaiheen aikana 1. Määritetään uudistuksen alueellinen visio ja tavoitteet 2. Linjataan viestinnän tavoitteet ja viestitään 3. Organisoidaan tiedon keruu ja kootaan tiedot 4. Kirjoitetaan organisaatioiden, tehtävien ja palvelujen nykytilan kuvaukset 5. Rakennetaan verkostokarttaa 6. Tunnistetaan yhdyspinnat ja sovitaan tarvittavasta yhteistyöstä 7. Mahdollistetaan ja luodaan toimintamallit osallistumiselle ja osallisuudelle 8. Raportoidaan, osallistutaan tutkimukseen ja arviointiin 9. Systematisoidaan yhteistoimintaa koskevat menettelyt 10. Valmistaudutaan ja valmistellaan väliaikaishallinnon vaihetta Etunimi Sukunimi

8 Mitä tapahtuu juuri nyt? Arvokyselyyn on saatu ohjausryhmän ja henkilöstön näkemykset kysely avattu lappilaisille asukkaille ja sidosryhmille On kehitetty sivustojen sisältöä palautteiden pohjalta On laadittu organisaatioiden nykytilan kuvauksista raportti, joka käsitellään ohjausryhmässä On kartoitettu yli maakuntarajojen hoidettavat tehtävät ja nyt tiedossa olevat yhteistyötarpeet - raportti käsitellään ohjausryhmässä Kerätty siirtyvää henkilöstöä koskevat tiedot raportti ohjausryhmälle huhtikuussa Työstetään palvelujen ja toiminnan kuvauksia verkostovastaavien johdolla saakka käsittely ohjausryhmässä huhti- ja kesäkuussa Tehdään erilaisia kyselyjä ja kartoituksia nykytilasta selvitettäviä asioita on paljon Tunnistetaan tehtäviä, joissa tarvitaan tai halutaan tehdä yhteistyötä kuntien ja maakunnan kesken Haetaan lisäarvoa ja taloudellisia resursseja kehittämishankkeilla - verkostoidutaan Rakennetaan tulevan maakunnan verkostokarttaa ja luodaan yhteyksiä keskeisiin sidosryhmiin Edistetään tiedollista osallisuutta ja kuullaan eri tahoja ml. keskeiset sidosryhmät ja erityisryhmät Tunnistetaan tarpeet valmisteluryhmille, joita tarvitaan valmistelun avuksi ja tueksi Valmistaudutaan vähitellen väliaikaishallinnon vaiheeseen

9 Ohjausryhmä: Uudistuksen lappilaisittain tärkeäksi koetut asiat Henkilöstö: digitaalisuuden hyödyntäminen hyvä johtajuus itsehallinto lappilaisuus palvelujen saatavuus rohkeus vastuullisuus ammattitaitoinen ja osaava henkilöstö ammattitaitoinen ja osaava henkilöstö: palvelujen saatavuus palvelujen laatu yhdenvertaisuus asiakaslähtöinen palvelukulttuuri avoimuus hyvä johtajuus hyvinvoinnin edistäminen Avoin kysely lappilaisille käynnistynyt! Vaikuttamisen aika ja paikka meille kaikille

10 Maakuntarajat ylittäviä tehtäviä koskeva nykytilan kartoitus Maakuntahallitusten puheenjohtajiston ja maakuntien kansanedustajista koostuva Pohjois- Suomen neuvottelukunta on antanut alueen maakunnille ja sairaanhoitopiireille tehtäväksi kartoittaa maakuntarajat ylittävät tehtävät ja tarpeet maakuntien väliselle yhteistyölle Nykytila ja tarpeet kartoitettiin sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelijoiden toimesta uudistuksessa mukana olevien organisaatioiden johdolta sekä verkostovastaavilta ajalla Pohjoisten maakuntien kesken käytiin alustavat tunnustelukeskustelut , joiden tavoitteena oli hahmottaa kokonaisuus sekä tunnustella löytyykö yhteistä intressiä lähteä arvioimaan yhteistyön mahdollisuuksia tulevaisuudessa Tunnustelujen pohjalta laadittiin esitys Pohjois-Suomen neuvottelukunnalle pidettävään kokoukseen tehtävistä, joissa nähtiin mahdolliseksi tarkennettu arviointi yhteistyön mahdollisuuksista

11 Esitykset tehtävistä, joissa pohjoisten alueiden yhteistyön mahdollisuuksia esitetään tarkemmin arvioitavaksi Uusien maakuntien poliittinen ja strateginen yhteistyö, yhteistyöelimen ja sen tehtävien selvittäminen Kansainväliset asiat, yhteistyöverkostot ja niiden jäsenyydet sekä yhteinen Brysselin toimisto Rakennerahastotehtävät teknisen yhteistyön osalta esimerkiksi maksatukset ja takaisinperintä (kukin maakunta vastaa itse välittävän toimielimen roolista) Kuntien olemassa olevat yhteistyörakenteet, jotka ulottuvat vähintään kahden maakunnan alueelle (Lapissa koskee erityisesti maaseutuhallinnon, ympäristöterveydenhuollon ja maaseutuyrittäjien lomituspalvelun yhteistyörakennetta Kuusamon, Posion ja Taivalkosken kunnissa) ELY:n ja AVI:n nykyisellään keskitetysti hoidetut yksittäiset tehtävät tai toiminnot esimerkiksi vesienhoitoon ja kalatalouteen liittyvät tehtävät Tietyt digitaalisiin ratkaisuihin, logistiikkaan, henkilöstökoulutukseen ja toiminnan kehittämisen tukeen sekä tiedon huoltoon ja ennakointiin liittyviä yhteistyötarpeet Myös tulevan tukipalvelujen rakentamisen yhteydessä nähtiin tarpeelliseksi arvioida yhteistyön mahdollisuuksia, vaikka ratkaisuja haetaan ensisijaisesti maakuntien sisällä yhteistyössä kuntien kanssa Pohjois-Suomen neuvottelukunnan kannanotolla yhteistyön mahdollisuuksien arviointi käynnistetään kevään aikana.

12 Yhdyspintaselvitys Yhdyspintakokonaisuuksiksi on aiemmin tunnistettujen rajapintojen perusteella muodostettu: 1. Vaikuttaminen ja edunvalvonta (Maakunta-kunta-muut organisaatiot) 2. Elinkeinotyön koordinointi osana aluekehitystehtävää erityisesti matkailun, kaivannaisalan ja biotalouden osalta (maakunta-elinkeinot-muuta organisaatiot) 3. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ja suunnittelu, arjen turvaa toimintamallin ja varautumisen yhteensovittaminen (maakunta-järjestöt-kunnat) 4. Saamelaisten kulttuurinen itsehallinto ja palvelut (maakunta-kunnat-saamelaisalueen toimijat) 5. Tehtävien yhteensovittaminen erityisesti maankäytön, -työllisyydenhoidon ja tukipalveluiden osalta (maakunta-kunnat-palveluntuottajat) (täydentyy 10.2.)

13 Yhdyspintaselvitys Yhdyspintaselvityksen kick off tilaisuus on (Oppipoika, Rovaniemi) Selvitys toteutetaan sähköisellä kyselyllä sekä työpajoilla keskeisille toimijoille Yhteenveto kyselyn tuloksista ja työpajoista kootaan ohjausryhmälle Tavoitteena, että rajapinnoilla olevien toimintojen työnjakoesitys väliaikaishallinnolle tehdään kesäkuun kokouksessa

14 Esitys tarpeen mukaisista väliaikaishallinnolle valmistelua koordinoivista työryhmistä Esivalmistelun ohjausryhmä/väliaikaishallinto SOTEtehtävät/palvelut Yhteiset tehtäväalueet Maakunnan tehtävät Talous ja yleishallinto sekä hankinnat ICT Henkilöstö Kiinteistöt/toimitilat kiinteistö-, ruoka-, ja siivouspalvelut Viestintä Ryhmien keskinäinen yhteistyö ja yhteensovitus

15 Esitys väliaikaishallintoon liittyvien valmisteluryhmien tehtävistä Muodostaa tiedon keruun pohjalta kuva nykytilasta ja tarpeista Tehdä esitys tavoitetilasta ja pidemmälle tähtäimelle Määritellä toimenpiteet ja aikataulut, miten tavoitetilaan päästään Arvioida maakuntien välisen sekä maakunnan ja kuntien välisen yhteistyön mahdolliset tarpeet Tehdä esitys tarpeellisista henkilöstöresursseista, joita tarvitaan eri vaiheissa tavoitetilaan pääsemiseksi Koordinoi, tukee ja ohjaa operatiivisen tason valmistelua sekä vastaa valmistelun etenemisestä väliaikaishallinnolle ja maakuntavaltuustolle Työryhmien työ linkittyy toisiinsa yhteistyö! Tavoitetilana mahdollisimman häiriötön siirtymä

16 Väliaikatietona siirtyvästä henkilöstöstä Vuoden 2015 tilanteen mukaan noin hlöä SOTE-henkilöstö Pelastuslaitos 170 Lapin liitto hlöä Kunnat Maaseutuyrittäjien lomituspalvelut Ympäristöterveydenhuolto 70 Muut 50 Valtion organisaatiot ELY (htv) 125 TE-toimisto (htv) 100 AVI (htv) Etunimi Sukunimi 16

17 Valtakunnallinen tiedon keruu Valtakunnalliset ja alueelliset tiedot käytettävissä: Mukana kyselyssä talous-, henkilöstö-ja tietohallinnon palvelut uudistuksessa mukana olevissa organisaatioissa Tavoitteena oli muodostaa kokonaiskuva palveluihin liittyvistä volyymeista, kustannuksista, työmääristä sekä nykyjärjestelyistä osin tietoja pyydettiin arvioina Kokonaistulos on suuntaa antava ja tukee ICT sekä talous- ja henkilöstöhallinnon kokonaisuuksien suunnittelua Tavoitteena myös tämän tiedon pohjalta turvata mahdollisimman häiriötön siirtymä uusiin maakuntiin sekä antaa tukea maakunnille, jotta ne pääsevät tehtävissä käyntiin Kyselyn tuloksia hyödynnetään maakuntauudistukseen liittyvän palvelukeskusselvityksen ja suunnittelun lähtötietona (muutoksen kokoluokka, eri toimijatyyppien erityispiirteet ja toimintatavat, joita käytössä) Lisäksi kyselyn tuloksia hyödynnetään maakunnallisessa valmistelussa mm. työryhmien työskentelyssä

18 Tukipalveluista maakuntaan siirtyvä henkilöstö Kyselyn tulosten mukaan tilanne näyttäisi Lapissa tällaiselta Henkilöstöhallinto noin 48, 5 henkilötyövuotta Taloushallinto noin 63,4 henkilötyövuotta ICT noin 40,1 henkilötyövuotta Lapissa kyselyyn vastattiin todella kiitettävästi huomioiden, että ajankohta kyselylle oli haasteellinen!

19 Alustava ajatus väliaikaishallinnon organisoitumisesta Poliittinen ohjausryhmä Yhteistoimintalain mukainen toimielin SOTE Yhteiset MAKU Väliaikaishallinto SOTE/MAKU/YHTEISET TEHTÄVÄT Vastuu valmistelijat (valmistelun koordinointi) Perustettu Valmisteilla n? Ohjaa, johtaa, linjaa Valmistelusta keskusteluun Osallistuu valmisteluun V A L M I S T E L U R Y H M Ä T

20 Mistä tietoa ja miten päästä osallistumaan Lapissa? Aikataulutus löytyy kotisivulta näinä päivinä (päivityksessä) Linkki arvokyselyyn: Olemme myös Facebookissa!

21 Kiitos! Maakuntauudistuksen esivalmistelu, Lappi

Matkalla uuteen maakuntaan

Matkalla uuteen maakuntaan Matkalla uuteen maakuntaan Ajankohtaista esivalmistelusta Lapin esivalmistelun eteneminen Esimiesten virtuaalikahvit 23.2.2017 Mistä tietoa ja miten päästä osallistumaan Lapissa? http://lapinmaakunta.fi/

Lisätiedot

Matkalla uuteen maakuntaan

Matkalla uuteen maakuntaan Matkalla uuteen maakuntaan Ajankohtaista esivalmistelusta Lapin esivalmistelun eteneminen Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Maakuntaa rakennetaan vaiheittain Maakunta- ja soteuudistuksen esivalmistelu

Lisätiedot

Matkalla uuteen maakuntaan

Matkalla uuteen maakuntaan Matkalla uuteen maakuntaan Ajankohtaista esivalmistelusta Lapin esivalmistelun eteneminen Luottamusmiesten aamukahvit 23.2.2017 Maakuntaa rakennetaan vaiheittain Maakunta- ja soteuudistuksen esivalmistelu

Lisätiedot

Matkalla uuteen maakuntaan. Kemijärvi

Matkalla uuteen maakuntaan. Kemijärvi Matkalla uuteen maakuntaan Kemijärvi 21.3.2017 Maakuntaa rakennetaan vaiheittain Maakunta- ja soteuudistuksen esivalmistelu 30.6.2017 luodaan yhteinen näkemys lappilaisille tärkeistä asioista (visio)

Lisätiedot

Matkalla uuteen maakuntaan JYTY

Matkalla uuteen maakuntaan JYTY Matkalla uuteen maakuntaan JYTY 30.3.2017 Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelu TERVETULOA Maakuntaa rakennetaan vaiheittain Maakunta- ja soteuudistuksen esivalmistelu 30.6.2017 luodaan yhteinen näkemys

Lisätiedot

Matkalla uuteen maakuntaan. Mistä on kysymys ja miten valmistelua tehdään Lapissa?

Matkalla uuteen maakuntaan. Mistä on kysymys ja miten valmistelua tehdään Lapissa? Matkalla uuteen maakuntaan Mistä on kysymys ja miten valmistelua tehdään Lapissa? Parhaillaan valmisteilla oleva maakuntauudistus on suurimpia Suomessa koskaan tehtyjä julkisen hallinnon uudistuksia. Tammikuussa

Lisätiedot

Matkalla uuteen maakuntaan

Matkalla uuteen maakuntaan 1 Matkalla uuteen maakuntaan LAPIN MAAKUNTAUUDISTUKSEN ESIVALMISTELUN OHJAUSRYHMÄN KOKOUS Projektisuunnitelman toteutuminen ja tarkennukset Budjetti vuodelle 2017 ja muut rahoitushakemukset Valmistelutoimielin,

Lisätiedot

Matkalla uuteen maakuntaan. Ajankohtaista viikolla 15

Matkalla uuteen maakuntaan. Ajankohtaista viikolla 15 Matkalla uuteen maakuntaan Ajankohtaista viikolla 15 Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen Palveluiden yhdenvertainen saatavuus,

Lisätiedot

Matkalla uuteen maakuntaan

Matkalla uuteen maakuntaan Matkalla uuteen maakuntaan Miksi maakuntauudistus? Maakuntauudistuksen valmistelun vaiheet Väliaikaishallinnon vaihe Lapin esivalmistelu 14.12.2016 Lappi 1 21.12.2016 - Marja Perälä 2 21.12.2016 - Etunimi

Lisätiedot

Meidän maakuntamme Lappi 2020

Meidän maakuntamme Lappi 2020 Matkalla uuteen maakuntaan Meidän maakuntamme Lappi 2020 15.12.2017 Maakunnan kansallinen palveluarkkitehtuuri Lähtökohta: Asiakkaille tarjotaan selkeät palveluketjut, jotka eivät pysähdy kuntien, maakuntien

Lisätiedot

Matkalla uuteen maakuntaan. ICT-työpaja Rovaniemi 30.3,2017 Projektipäällikkö Marja Perälä Maakuntauudistuksen esivalmistelu, Lappi

Matkalla uuteen maakuntaan. ICT-työpaja Rovaniemi 30.3,2017 Projektipäällikkö Marja Perälä Maakuntauudistuksen esivalmistelu, Lappi Matkalla uuteen maakuntaan ICT-työpaja Rovaniemi 30.3,2017 Projektipäällikkö Marja Perälä Maakuntauudistuksen esivalmistelu, Lappi Uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena

Lisätiedot

Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu

Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu Alueiden kehittäminen Kasvupalvelut Maahanmuuttaja palvelut Liikenne palvelut Pelastus- ja turvallisuus Alueiden käyttö Luonnon suojelu Vesi- ja kalatalous

Lisätiedot

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta Ajankohtaista maakuntauudistuksesta 1. Valmistelun nykytila 2. Valmistelussa olevat asiat 3. Väliaikaisen toimielimen rooli, tehtävät ja kokoonpano 4. Keskustelussa ollut valmistelun jatkosuunnitelma,

Lisätiedot

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Maakuntauudistuksella luodaan maahamme nykyaikainen ja kustannustehokas, kaikkia

Lisätiedot

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 30.5.2017 Työ- ja elinkeino Ympäristöterveydenhuolto Sosiaalija terveydenhuolto TE-toimistot ELY-keskukset AVIt

Lisätiedot

Tekijän nimi Tätä tekstilaatikkoa voi kopioida

Tekijän nimi Tätä tekstilaatikkoa voi kopioida Tekijän nimi 12.3.2018 Tätä tekstilaatikkoa voi kopioida MIKSI MAAKUNTA- JA SOTE-UUDISTUS TEHDÄÄN? KUVA: Eeva Mäkinen Lapin materiaalipankki Tekijän nimi 12.3.2018 Tätä tekstilaatikkoa voi kopioida Tasa-arvo

Lisätiedot

Tilannekatsaus

Tilannekatsaus Tilannekatsaus 1.3.2017 Muutoksen laatikot Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 3 5 10 1 6 1 1 1 28 9700 htv EP Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen Liikelaitos

Lisätiedot

Maakunnan keskeiset tehtävät

Maakunnan keskeiset tehtävät Työ- ja elinkeinopalvelut Ympäristöterveydenhuolto Sosiaalija terveydenhuolto TE-toimistot ELY-keskukset AVIt Maakuntien liitot Kunnat ja kuntien yhteistoiminta-alueet Maakunnan keskeiset tehtävät Pelastustoimi

Lisätiedot

Lapin sote-valmistelun tilannekatsaus

Lapin sote-valmistelun tilannekatsaus Lapin sote-valmistelun tilannekatsaus 22.6.2016 Maija Valta Lapin liitto Koko Lapin Sote pitkospuita rakentamalla sote-uudistusta kohti Koko Lapin Sote -prosessi Lapin maakunnan kehittämisrahalla rahoitettu,

Lisätiedot

Miten turvataan palvelujen toimivuus ja arjen sujuvuus uuteen maakuntaan siirryttäessä? Torstai Lapin ICT seminaari Harri Ihalainen

Miten turvataan palvelujen toimivuus ja arjen sujuvuus uuteen maakuntaan siirryttäessä? Torstai Lapin ICT seminaari Harri Ihalainen Miten turvataan palvelujen toimivuus ja arjen sujuvuus uuteen maakuntaan siirryttäessä? Torstai 30.3.2017 Lapin ICT seminaari Harri Ihalainen 8.30 Tervetuloa Rovaniemelle aamukahvien merkeissä 9.00 Rovaniemen

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Jussi Rämet Pohjois-Pohjanmaa, maakuntajohtaja 10.1.2017 P-P liitto POPELY PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset AVI TE-toimisto Henkilöstöjärjestöt Viestintäryhmä Pj. Arja

Lisätiedot

Marja Perälä, maakuntauudistuksen esivalmistelu

Marja Perälä, maakuntauudistuksen esivalmistelu 17.2.2017 ICT-työryhmän jäsenet LAPIN MAKU- JA SOTEUUDISTUKSEN ICT-TYÖRYHMÄN PÖYTÄKIRJA 16.2.2017 Aika torstai 16.2.2017 klo 10.00 Paikka Asiantuntija/ Verkostovastaava Osallistujat Sihteeri Lapin ELY-keskus,

Lisätiedot

Sote ja maakuntauudistus

Sote ja maakuntauudistus Sote ja maakuntauudistus Pohjois Pohjanmaa 13.1.2017 1 P P liitto Ely PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset AVI TE toimisto Henkilöstöjärjestöt Viestintäryhmä Pj. Arja Hankivaara Pohjois Pohjanmaan maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Pohjois-Pohjanmaa 13.1.2017 P-P liitto Ely PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset AVI TE-toimisto Henkilöstöjärjestöt Viestintäryhmä Pj. Arja Hankivaara Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen

Lisätiedot

- palvelutuotanto - yhdyspinnat - hallittu siirto ja prosessin ohjaus (järjestämisen ja tuotannon yhteensovittaminen).

- palvelutuotanto - yhdyspinnat - hallittu siirto ja prosessin ohjaus (järjestämisen ja tuotannon yhteensovittaminen). Väliaikainen valmistelutoimielin 89 19.12.2017 Väliaikainen valmistelutoimielin 5 09.01.2018 Sote-valmistelun organisoituminen LLVate 19.12.2017 89 Väliaikainen valmistelutoimielin on kokouksessaan 24.10.2017

Lisätiedot

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti STM / VM linjaukset 26.5.2016 Maakunnan esivalmistelu 30.6.2017 asti 1 STM / VM viesti 26.5.2016 Esivalmistelu käyntiin kaikissa maakunnissa ennen kesälomakautta. Maakuntien liitot kutsuvat koolle esivalmistelun

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen esivalmistelusta kohti väliaikaista valmistelutoimielintä ja uutta maakuntaa. Tilannekatsaus Jukka Mäkilä 14.2.

Maakuntauudistuksen esivalmistelusta kohti väliaikaista valmistelutoimielintä ja uutta maakuntaa. Tilannekatsaus Jukka Mäkilä 14.2. Maakuntauudistuksen esivalmistelusta kohti väliaikaista valmistelutoimielintä 1.7.2017 ja uutta maakuntaa Tilannekatsaus Jukka Mäkilä 14.2.2017 MAAKUNTIEN YHTEISEN ARKKITEHTUURIN SUUNNITTELU VAIHEITTAIN

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Kuntajohtajakokous 24.3.2017 Kari Hakari muutosjohtaja Ajankohtaista Valtakunnallisesti:

Lisätiedot

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta Ajankohtaista maakuntauudistuksesta 1. Valmistelun nykytila 2. Yhdyspintakyselyn tulokset ja jatkotoimenpiteet 3. Kielilain edellytykset tulevalle maakunnalle Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017 56 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen

Lisätiedot

Matkalla uuteen maakuntaan Lähteet: Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma

Matkalla uuteen maakuntaan Lähteet:  Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma Matkalla uuteen maakuntaan Lähteet: www.alueuudistus.fi Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma Miksi maakuntauudistus? Paitsi organisaatiouudistus edellytyksenä lisäksi julkisen hallinnon

Lisätiedot

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen 9.10.2017 MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELU ETELÄ-SAVOSSA Laaja ohjausryhmä Henkilöst öryhmä Konsernipalvelut Tilahallinto

Lisätiedot

Lapin ja Länsi-Pohjan sotejohdon

Lapin ja Länsi-Pohjan sotejohdon Lapin ja Länsi-Pohjan sotejohdon seminaari Lapin- ICT 1 Soten tekoa aiottu jo vuosia 2 Soten kalvoista tuttu mantra 3 Ei tämä mitään rakettitiedettä ole Jos ongelmat olisivat rakettitiedettä, ne olisivat

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Maakuntahallitus 86 19.06.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017

Lisätiedot

Ylijohtaja Terttu Savolainen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen Alueelliset nuorisotyöpäivät

Ylijohtaja Terttu Savolainen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen Alueelliset nuorisotyöpäivät 23.8.2016 Ylijohtaja Terttu Savolainen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen 16.2.2017 Alueelliset nuorisotyöpäivät Mikä muuttuu julkisen hallinnon rakenteen muutoksen iso kuva Ministeriöt

Lisätiedot

Maakuntakonsernirakenne on pitkällä, samoin toimintamallien hahmotus

Maakuntakonsernirakenne on pitkällä, samoin toimintamallien hahmotus Missä uudistuksen valmistelussa mennään? Katseet ovat kääntyneet väliaikaishallinnon aikakauteen Vapaaehtoinen esivalmisteluvaihe lähenee loppua Raportti monialaisen maakunnan perustamisesta valmistuu

Lisätiedot

Maakuntauudistus Järjestämistehtävät

Maakuntauudistus Järjestämistehtävät Maakuntauudistus Järjestämistehtävät 31.1.2017 Keskeiset muutokset lausuntokierroksen jälkeen, maakuntalaki (1/4) Maakunnan palvelulaitos korvattiin maakunnan liikelaitossääntelyllä Maakunnan tehtävät:

Lisätiedot

Maakuntakonsernirakenne on laajassa yhteistyössä määritelty pitkällä, tilaajatuottaja- ja toimintamallien hahmotus

Maakuntakonsernirakenne on laajassa yhteistyössä määritelty pitkällä, tilaajatuottaja- ja toimintamallien hahmotus Missä uudistuksen valmistelussa mennään? Katseet ovat kääntyneet väliaikaishallinnon aikakauteen Vapaaehtoinen esivalmisteluvaihe lähenee loppua Raportti monialaisen maakunnan perustamisesta on valmistunut

Lisätiedot

SOTEMAKU-ohjausjärjestelmä ja esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma

SOTEMAKU-ohjausjärjestelmä ja esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma SOTEMAKU-ohjausjärjestelmä ja esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma Esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma Sisältää: 1. Esivalmistelun taustaa 2. Päämäärä: muutosvisio, tavoitteet tuotokset Hyvän

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 4/2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Meidän maakuntamme Lappi 2020

Meidän maakuntamme Lappi 2020 Matkalla uuteen maakuntaan Meidän maakuntamme Lappi 2020 Henkilöstöinfo 27.11.2017 28.11.2017 Uudistuksen keskeiset tavoitteet Toimivammat palvelut Toimintatapojen muutos Kustannustehokkuus Hallinnon sujuvuus

Lisätiedot

Meidän maakuntamme Lappi 2020

Meidän maakuntamme Lappi 2020 Matkalla uuteen maakuntaan Meidän maakuntamme Lappi 2020 30.11.2017 Uudistuksen keskeiset tavoitteet Toimivammat palvelut Toimintatapojen muutos Kustannustehokkuus Hallinnon sujuvuus Lisää demokratiaa

Lisätiedot

Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet / EP. 28 ~9700 htv

Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet / EP. 28 ~9700 htv Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet / EP 3 5 10 1 6 1 1 1 28 ~9700 htv EP Valmisteluvaiheet 21.4.2017 3 Ajankohtaista (1/2) Väliaikaishallinnon rakentaminen Väliaikaisen valmistelutoimielimen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto 1.7.2017 alkaen 6.2.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk Väliaikainen hallinto 8 kk Käynnistäminen

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA MUKANA SOTEVALMISTELUSSA Harri Tiuraniemi

LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA MUKANA SOTEVALMISTELUSSA Harri Tiuraniemi LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA MUKANA SOTEVALMISTELUSSA 29.6.2017 Harri Tiuraniemi 29.6.2017 Maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelu Lapin maakunnassa Maakunta- ja soteuudistuksen valmistelu

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 26.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mikä on sote-uudistus? Sote-uudistuksessa koko julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto uudistetaan. Uudistuksen tekevät valtio ja kunnat,

Lisätiedot

Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto

Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto Sote-uudistuksen eteneminen Lapin maakunnassa Koko Lapin Sote 2-6/2016 7/2016 6/2017 Soteuudistuksen esivalmisteluvaihe Väliaikaishallinnon valmistelutoimie

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Aluekehitys maakuntauudistuksen myllerryksessä Eira Varis

Aluekehitys maakuntauudistuksen myllerryksessä Eira Varis Aluekehitys maakuntauudistuksen myllerryksessä 22.3.2018 Eira Varis Vanhoilla rakenteilla ei turvata ihmisten perusoikeuksia ja palveluja Elämme nyt aivan erilaisessa murroksessa kuin olemme eläneet viime

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen ja sen johtaminen tulevaisuuden Pohjois-Savossa Elsa Paronen

Hyvinvoinnin edistäminen ja sen johtaminen tulevaisuuden Pohjois-Savossa Elsa Paronen Hyvinvoinnin edistäminen ja sen johtaminen tulevaisuuden Pohjois-Savossa Elsa Paronen HYTE, TKI, YTA, Ympäristöpoliittinen, Kiinteistö ja arviointi - valmistelua jatkavat 1. vaiheen työryhmät Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

Oma Häme kuntakierros Forssa

Oma Häme kuntakierros Forssa Oma Häme kuntakierros Forssa 23.8.2016 www.omahäme.fi Miksi Sote- ja maakuntauudistus > Hyvinvointi ja terveyserot vähenevät > Asiakaskeskeiset, kustannustehokkaat ja vaikuttavat palvelut Integraatio Sote-palvelut

Lisätiedot

Vaikuta vesiin Yhteistyötä vesien ja

Vaikuta vesiin Yhteistyötä vesien ja Vaikuta vesiin Yhteistyötä vesien ja meren parhaaksi Vesien ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten maakunnat valmistautuvat / case Satakunta Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto 5.9.2017,

Lisätiedot

Muutokseen valmistautuminen etenee Työmarkkinaseminaari Muutosjohtaja Pauli Harju

Muutokseen valmistautuminen etenee Työmarkkinaseminaari Muutosjohtaja Pauli Harju Muutokseen valmistautuminen etenee..2 Työmarkkinaseminaari Muutosjohtaja Pauli Harju 9..2 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 9..2 Pauli Harju Valtio Maakunnat Kunnat Työnjako kuntamaakuntavaltio

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 17.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 2.5.2017 Kari Hakari

Lisätiedot

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta 1.3.2017 Palvelukyky säilytetään muutoksen aikana sekä uusien maakuntien ja valtion viraston toiminnan alkuvaiheessa.

Lisätiedot

Oma Häme maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus

Oma Häme maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus Oma Häme maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus www.omahäme.fi OMA HÄMEEN MUUTOSVISIO Maakunta on YHTEINEN JA PALVELEE meitä, hämäläisiä. Maakunta valmistellaan YHDESSÄ MEILLE, nykyisille ja tuleville

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun käytännön toteutus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun käytännön toteutus Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun käytännön toteutus 9.12.2016 Soma-esivalmistelun organisaatio (maakuntahallitus 21.11.2016) Neuvottelukunta valmistelutahot,

Lisätiedot

Sote-maku-info. #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, Uudenmaan liitto Uudenmaan maakunta

Sote-maku-info. #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, Uudenmaan liitto Uudenmaan maakunta Sote-maku-info #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, Uudenmaan liitto Uudenmaan maakunta Uudenmaan maakunta #Uusimaa2019 Etunimi Sukunimi 60 80 % julkisista

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 2.5.2017 Kari Hakari

Lisätiedot

Maakuntien palvelukokonaisuudet. Maakuntauudistuksen projektiryhmä

Maakuntien palvelukokonaisuudet. Maakuntauudistuksen projektiryhmä Maakuntien palvelukokonaisuudet Maakuntauudistuksen projektiryhmä 20.12.2016 1 20.12.2016 - Pekka Häkkinen Johtopäätöksiä nykytilanteen kuvauksen perusteella Sote- ja maakuntauudistus ovat osa Suomen digiloikkaa

Lisätiedot

Talous ja valmistelun talouteen liittyvät asiat. Kesäetappi Tarja Miettinen

Talous ja valmistelun talouteen liittyvät asiat. Kesäetappi Tarja Miettinen Talous ja valmistelun talouteen liittyvät asiat Kesäetappi 19.6.2018 Tarja Miettinen Poliittinen päätöksenteko, luonnos 08.04.2018 Lakisääteiset lautakunnat Maakuntavaltuusto Vaikuttamistoimielimet nuoriso,

Lisätiedot

Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus. Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä

Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus. Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä 22.5.2017 Valmistelun vaiheet 12/2017 n. 9/2017 n. 9 kk Esivalmistelu Uudenmaan liiton alaisena projektina

Lisätiedot

Missä Pirkanmaalla nyt mennään?

Missä Pirkanmaalla nyt mennään? Missä Pirkanmaalla nyt mennään? Ministeri Saarikon ministerikierros Tampere 25.10.2017 Kari Hakari muutosjohtaja 31.10.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin

Lisätiedot

Meidän maakuntamme Lappi 2020

Meidän maakuntamme Lappi 2020 Matkalla uuteen maakuntaan Meidän maakuntamme Lappi 2020 13.12.2017 Järjestöt 13.12.2017 Uudistuksen elementit Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Palveluiden yhdenvertainen saatavuus, perusoikeudet

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus maakuntauudistukseen

Ajankohtaiskatsaus maakuntauudistukseen Ajankohtaiskatsaus maakuntauudistukseen Neuvotteleva virkamies Katja Palonen Valtiovarainministeriö 1 28.5.2018 Etunimi Sukunimi Miksi maakunta- ja sote-uudistus tehdään? Perustuslakivaliokunta kesällä

Lisätiedot

Meidän maakuntamme Lappi 2020

Meidän maakuntamme Lappi 2020 Matkalla uuteen maakuntaan Meidän maakuntamme Lappi 2020 LSHP valtuusto 29.11.2017 28.11.2017 Uudistuksen keskeiset tavoitteet Toimivammat palvelut Toimintatapojen muutos Kustannustehokkuus Hallinnon sujuvuus

Lisätiedot

Aluetyöverkosto Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori

Aluetyöverkosto Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Aluetyöverkosto Lahti 26.9.2017 Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Maakuntauudistuksen tavoitteena 1. Sovittaa yhteen valtion aluehallinto ja maakuntahallinto 2. Luoda tarkoituksenmukainen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudessa maakuntarakenteessa Uusi hankintalaki vihdoin täällä seminaari Kuntatalo

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudessa maakuntarakenteessa Uusi hankintalaki vihdoin täällä seminaari Kuntatalo Sosiaali- ja terveyspalvelut uudessa maakuntarakenteessa Uusi hankintalaki vihdoin täällä seminaari Kuntatalo 24.1.2017 johtava lakimies Kirsi Mononen, Suomen Kuntaliitto Maakunnat 18 maakuntaa Valtuustot,

Lisätiedot

Ajankohtaista maakunta- ja soteuudistuksen. Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM Kari Hakari Maakuntauudistuksen muutosjohtaja, VM

Ajankohtaista maakunta- ja soteuudistuksen. Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM Kari Hakari Maakuntauudistuksen muutosjohtaja, VM Ajankohtaista maakunta- ja soteuudistuksen toimeenpanosta Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM Kari Hakari Maakuntauudistuksen muutosjohtaja, VM 1 Aikataulu EK:n valiokunnissa 41 lakia Maantielaki-HE eduskuntaan

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Pertti Rajala

Maakuntauudistus. Pertti Rajala Maakuntauudistus Pertti Rajala 6.6.2016 Maakuntauudistus Vuoden 2019 alussa aloittavien maakuntien tehtävien perustana on selkeä työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä. Tulevaisuuden työnjaossa:

Lisätiedot

Hämeen työelämän kehittämisen kokoontumisajot Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori

Hämeen työelämän kehittämisen kokoontumisajot Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Hämeen työelämän kehittämisen kokoontumisajot Lahti 24.8.2017 Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Maakuntauudistuksen tavoitteena 1. Sovittaa yhteen valtion aluehallinto ja maakuntahallinto

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 26.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN PELASTUSTOIMEN JA VARAUTUMISEN VALMISTELU TYÖRYHMÄN TR3 TILANNEKATSAUS

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN PELASTUSTOIMEN JA VARAUTUMISEN VALMISTELU TYÖRYHMÄN TR3 TILANNEKATSAUS POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN PELASTUSTOIMEN JA VARAUTUMISEN VALMISTELU TYÖRYHMÄN TR3 TILANNEKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEN JOHTORYHMÄ 8.6.2017 Pelastusjohtaja Petteri Helisten Oulu-Koillismaan pelastuslaitos

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua Satakunnassa Kevät 2018

Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua Satakunnassa Kevät 2018 Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua Satakunnassa Kevät 2018 Mistä maakunta- ja soteuudistuksessa on kysymys? Video: www.alueuudistus.fi/viittomakieli Uuden maakunnan tehtävät sosiaali- ja terveydenhuolto

Lisätiedot

Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan mm. seuraavista asioista:

Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan mm. seuraavista asioista: Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan 17.3.2017 mm. seuraavista asioista: Väliaikaisen SOTE kuntayhtymän valmistelua ei jatketa, koska sen perustamiselle ei ole kuntakentässä riittävää

Lisätiedot

Sote-uudistuksen valmistelun tilanne Lapin maakunnassa. Miten asiakkaan ääni kuuluu ja kädenjälki näkyy valmistelutyössä?

Sote-uudistuksen valmistelun tilanne Lapin maakunnassa. Miten asiakkaan ääni kuuluu ja kädenjälki näkyy valmistelutyössä? Sote-uudistuksen valmistelun tilanne Lapin maakunnassa. Miten asiakkaan ääni kuuluu ja kädenjälki näkyy valmistelutyössä? Maija Valta Lapin Sote-Savotta hanke Lapin Liito Lapin liiton Sote-Savotta -hanke

Lisätiedot

Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015

Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015 Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015 2016 2017 2018 2019 2020 Sote I, II, III sote-esivalmistelu makuesivalmistelu pidennetty esivalmistelu VATE Maakunnat perustetaan (1.7.2018?) Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma P-P liitto P-P ely PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset Avi TE-toimisto Henkilöjärj... Viestintä Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM

Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi 13.11.2018 Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Palveluintegraation muutosohjelmaa koskevia linjauksia Palveluintegraation muutosohjelma kokoa

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 31 29.01.2018 Kaupunginhallitus 48 12.02.2018 Kaupunginhallitus 66 26.02.2018 Kaupunginhallitus 86 12.03.2018 Kaupunginhallitus 103 26.03.2018 Kaupunginhallitus 111 09.04.2018 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Näkökulmia maakuntauudistuksesta ja maakuntien yhteistyöstä sekä kehittämisinnosta

Näkökulmia maakuntauudistuksesta ja maakuntien yhteistyöstä sekä kehittämisinnosta Näkökulmia maakuntauudistuksesta ja maakuntien yhteistyöstä sekä kehittämisinnosta Maakuntajohtaja Jukka Ylikarjula Itä- ja Pohjois-Suomen huippukokous 30.-31.8.2016, Kokkola Maakuntauudistuksen ja maakuntien

Lisätiedot

Uudenmaan maakunnan elinvoimatoimialan valmistelun tilannekatsaus

Uudenmaan maakunnan elinvoimatoimialan valmistelun tilannekatsaus Uudenmaan maakunnan elinvoimatoimialan valmistelun tilannekatsaus Maakuntahallituksen konserni- ja elinvoimatoimikunta 1.10.2018 Hankejohtaja Jaakko Pesola jaakko.pesola@uusimaa2019.fi Maakunnalla 26 pakollista

Lisätiedot

Oma Häme. Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelutilanne Kanta-Hämeessä Jukka Lindberg Muutosjohtaja

Oma Häme. Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelutilanne Kanta-Hämeessä Jukka Lindberg Muutosjohtaja Oma Häme Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelutilanne Kanta-Hämeessä 7.6.2017 Jukka Lindberg Muutosjohtaja https://www.youtube.com/watch?v=0eryr7yjadk&list =PLoYgvGiwgZk539nYQhReTL7qSIcTVa7V_&index=1

Lisätiedot

Matkalla uuteen maakuntaan

Matkalla uuteen maakuntaan Matkalla uuteen maakuntaan Lapin maakuntauudistuksen viestintä & osallisuus Kemin henkilöstölle Jenni Lintula 27.11.2017 Maakunta- ja sote-uudistus on suurin Suomessa koskaan tehty julkisen hallinnon kokonaisuudistus.

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

VATE ja SOTEMAKUjory Johanna Sorvettula muutosjohtaja

VATE ja SOTEMAKUjory Johanna Sorvettula muutosjohtaja VATE ja SOTEMAKUjory 26.09.2017 Johanna Sorvettula muutosjohtaja Henkilötiedot www.ep2019.fi Henkilötiedot Yhteistoimintasopimus Henkilötietojen konvertointi testikantana monikantaan organisaatioittain

Lisätiedot

Maakunnan ja kuntien yhteistyö Kainuussa Kainuun liiton näkökulmia

Maakunnan ja kuntien yhteistyö Kainuussa Kainuun liiton näkökulmia Maakunnan ja kuntien yhteistyö Kainuussa Kainuun liiton näkökulmia Pentti Malinen, maakuntajohtaja Kainuun liiton tehtävät siirtyvät maakuntaan 1. Kainuun liiton kaikki lakisääteiset tehtävät siirtyvät

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen ja maakuntien toiminnan käynnistämisen esivalmistelu

Maakuntauudistuksen ja maakuntien toiminnan käynnistämisen esivalmistelu MUISTIO Maakuntauudistuksen ja maakuntien toiminnan käynnistämisen esivalmistelu (aikaisemmin aluehallintouudistus) ja sote-uudistus ovat Suomen hallintohistoriassa poikkeuksellisen suuria ja laajakantoisia

Lisätiedot

Luonnos kokonaisorganisaatioksi

Luonnos kokonaisorganisaatioksi Valtuusto voi nimetä myöhemmin valiokuntia MAAKUNTAVALTUUSTO 59 jäsentä, pj + X vpj TARKASTUS 7 jäsentä MAAKUNTAVAALI 5 jäsentä YLIMAA- KUNNALLINEN YHTEIS- TOIMINTA Mahdolliset jaostot MAAKUNTAHALLITUS

Lisätiedot

Matkalla uuteen maakuntaan

Matkalla uuteen maakuntaan Matkalla uuteen maakuntaan Rakennamme yhdessä maailman parhaat maakunnat 7.3.2018 Maakuntauudistus tehdään, koska Palvelujen saatavuudessa ja laadussa on eroja kuntien ja alueiden välillä. Myös palvelujen

Lisätiedot

Oma Häme LJS-työryhmä

Oma Häme LJS-työryhmä www.omahäme.fi Oma Häme LJS-työryhmä 21.4.2017 2015 Kanta-Hämeen sote- ja maakuntavalmistelu 2016 2017 2018 2019 Oma Häme selvitysvaihe (perusteet uudistuksen toteuttamiselle) 2015-2016 Oma Häme suunnitteluvaihe

Lisätiedot

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO TILAISUUDEN NIMI SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO Onnistumme mikäli ymmärrämme asiakkaitamme ja osaamme hyödyntää heidän palautettaan. Onnistumme vain, kun asiakkaat ovat kanssamme kehittämässä

Lisätiedot

Maakuntaja sote-uudistus

Maakuntaja sote-uudistus Maakuntaja sote-uudistus Tiedotustilaisuus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Miksi maakunta- ja sote-uudistus tehdään? Perustuslakivaliokunta kesällä 2017: Uudistus on välttämätön, kiireellinen

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen eteneminen Satakunnassa. Info Timo Vesiluoma Satakuntaliitto

Maakuntauudistuksen eteneminen Satakunnassa. Info Timo Vesiluoma Satakuntaliitto Maakuntauudistuksen eteneminen Satakunnassa Info 5.4.2017 Timo Vesiluoma Satakuntaliitto Maakunta- ja sote-uudistuksen yleisiä linjauksia Uudistuksen kansallisia tavoitteita: Maakuntauudistuksessa Suomeen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS

KESKI-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS KESKI-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS 2016-2019 VALMISTELUSUUNNITELMA ESIVALMISTELUVAIHE 9/2016-6/2017 19.09.2016 Luonnos Sisällys 1. KANSALLINEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS... 2 2. UUDISTUKSEN AIKATAULU...

Lisätiedot

Oma Häme. maakuntapalveluiden ajankohtaiskatsaus. Järjestöfoorumi Hämeenlinna

Oma Häme. maakuntapalveluiden ajankohtaiskatsaus. Järjestöfoorumi Hämeenlinna www.omahäme.fi Oma Häme maakuntapalveluiden ajankohtaiskatsaus Järjestöfoorumi Hämeenlinna 14.11.2017 www.omahäme.fi Maakuntauudistuksen palvelukokonaisuudet Yritykset Kansalaiset Viranomaiset & kumppanit

Lisätiedot

KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus

KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus 23.5.2017 @Jari_Parkkonen #PHliitto TILAISUUDEN AVAUS Lähde: Tilastokeskus,

Lisätiedot

Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin

Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin Hallitusneuvos Tarja Hyvönen Kuntamarkkinat 15.9.2016 16.9.2016 1 2 Työ- ja elinkeinopalvelut Sosiaalija terveydenhuolto Pelastustoimi Ympäristöterveydenhuolto Maakunnan

Lisätiedot