Leader Viisari. Maksamisohjeita kevät Hankkeen vastuut ja velvollisuudet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Leader Viisari. Maksamisohjeita kevät Hankkeen vastuut ja velvollisuudet"

Transkriptio

1 Leader Viisari Maksamisohjeita kevät 2019 Hankkeen vastuut ja velvollisuudet Hankkeesta vastaa aina hakija (yrityksessä yhtiömuodosta riippuen, yhdistyksessä (ry) hallitus tai vastaava) Hakijalla on velvollisuus perehtyä rahoitusehtoihin Tuensaaja vastaa maksuhakemuksella esitetyistä kustannuksista. Maksupäätös tehdään maksuhakemuksessa esitetyn aineiston perusteella Jos täydennyspyyntöön ei vastata, tehdään päätös olemassa olevan aineiston perusteella Riittävä hallinnollinen osaaminen, tukipäätöksen ja maksatuksen ohjeisiin perehtyminen. Kannattaa miettiä, onko järkevämpää teettää maksuhakemus esim. kirjanpitäjällä. Hankkeen vetäjän ja hallituksen väliset pelisäännöt on hyvä sopia hankkeen alkuvaiheessa kirjallisesti ja hyväksyä yhdistyksen hallituksessa Kirjallinen työsopimus kaikilta hankkeesta palkkaa saavilta, hankkeeseen palkattujen pidettävä työpäiväkirjaa Jos henkilö on organisaatiossa työskentelevä, on hankkeen työtehtävistä tehtävä työsopimus tai toimeksianto, josta selviää hankkeen työtehtävät, työaika ja palkan määrä. Näistä myös pidettävä työpäiväkirjaa. Esim. laskujen hyväksymiskäytäntö, hankintojen teko yms. asiat on hyvä sopia etukäteen Aineistoa raportteihin on hyvä kerätä järjestelmällisesti hankkeen alusta lähtien 1

2 Hankkeen toteuttaminen kun hanke on hyväksytty ELY-keskuksessa, hankkeelle on hyväksytty kustannusarvio ja hankesuunnitelma, joiden mukaisesti hanke tulee toteuttaa tuen maksamisen edellytyksenä on, että tuensaaja on noudattanut tukipäätöksen mukaisia ehtoja jos hankkeen toteutus ja/tai kustannukset poikkeavat tukipäätöksestä, tulee tuen myöntäjältä hakea aina muutospäätöstä (ennen muutoksen toteuttamista). Muutosta haetaan AINA ETUKÄTEEN sieltä mistä tuki on haettu! Kehittämishankkeissa kustannuslajien välillä voi olla pientä elämistä, tarkastellaan kokonaiskustannusarviota Investoinneissa voi olla kaksi eri kustannusarviota eli Kone- ja laitehankinnat sekä rakentaminen. Kummankin kustannusarvio on omansa eli esim. kone- ja laitehankintojen alittuessa ei voi siirtää säästyneitä varoja rakentamiseen. Hankkeen toteuttaminen Tukikelvottomat kustannukset Sisäpiirihankinnat ilman KUNNOLLISTA kilpailusta, riippumatta hankinnan arvosta. Vähintään kolme tarjouspyyntöä asianmukaisilta tahoilta. Korot ja rahoituskulut Tavanomaisen toiminnan kulut Muut kuin lakisääteiset palkkaukseen kuuluvat kulut Matkakulut siltä osin, kun ne ylittävät valtion matkustussäännön rajat (työehtosopimuksesta riippumatta) Etukorttiostokset (ei saa käyttää henkilökohtaisia plussa, bonus tms. kortteja 2

3 Päätöksestä huomioitavaa Päätöspäivämäärän huomioiminen, maksatusta haettava vuoden kuluessa tästä päivästä (poikkeuksena alle 24 kk kestävät hankkeet) Kustannuksia voi syntyä hankkeen toteutusaikana, toteutusaika näkyy päätöksessä, poikkeuksena rakentamisen suunnittelun kustannukset sekä lomarahat Mahdolliset erityisehdot Kirjanpito osana hankkeen toteutusta Tiivis yhteistyö kirjanpitäjän kanssa. Kopio päätöksistä, hankesuunnitelmasta ja kustannusarvioerittelystä kirjanpitäjälle (mitkä kulut päätöksen mukaisia). Raportointimuoto syytä käydä läpi kirjanpitäjän kanssa, esim. pääkirjalle ei muita kuin hankekuluja, ei varauksia tms. Erityisesti tärkeää huomioida mahdollinen flat rate! Aina auttaa, jos kirjanpitäjällä on kokemusta hanke-/julkisenrahan kirjauskäytännöistä. Vientiselitteet mahdollisimman informatiivisia, tarvittaessa lisämerkintöjä 3

4 Kilpailutus Mikäli kustannusten kohtuullisuus on todennettu hakuvaiheessa ja hyväksytty hanketukipäätöksessä (maininta löydyttävä päätöksestä), ei tarvitse toimittaa enää maksuhakemuksen yhteydessä mitään selvityksiä hintatasosta tai kilpailutuksesta. Hankinnan arvo yli alle Maksuhakemukseen liitetään selvitys tavanomaisesta hintatasosta, esim. tarjouspyynnöt, saadut tarjoukset tai muistio hintatason selvityksestä (miten toteutettu, milloin toteutettu, keneltä pyydettiin, keneltä saatiin, hintatiedot ja muut olennaiset asiat) Valintaperusteet eli selvitys millä perusteella on valittu Lähipiirihankinnoissa nollaraja eli aina pyydettävä tarjoukset Hankinnan arvo yli (ei saa pilkkoa keinotekoisesti) HILMA-palvelun kilpailutus Lisätietoja Suositellaan käytettäväksi ELYn lomakkeita Hintatason selvitys Hankintalain mukaisen kilpailutuksen selvitys Viestintäohjeet Tiedotuskyltti näkyville, viestinnässä tarkkana logojen yms. tietojen kanssa. Viestintäohjeet löytyvät osoitteesta _ pdf Tiedotettaessa hankkeesta on mainittava, että hanke on saanut rahoitusta Leader Viisari ry:ltä. Kaikissa Viisarin rahoittamien hankkeiden julkaisuissa (kuten mainoslehtisissä, esitteissä ja tiedotteissa, myös sähköisissä julkaisuissa, kuten internetsivuilla sekä av-aineistossa) on käytettävä EU-lippua tunnuslauseineen (Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin.) sekä Leader-logoa. Julkaisun tietosisällöstä vastaavan tahon yhteystiedot on ilmoitettava. 4

5 Maksatuksen muistilista lue saamasi hankepäätös huolella ja toteuta hanke suunnitelman mukaan (hae tarvittaessa muutosta etukäteen) hae maksuun vain hankkeelle kuuluvia kustannuksia älä hae maksuun sellaisia kustannuksia, mitä on jo kerran avustettu tee selkeä kirjanpito (hankkeelle oma kustannuspaikka) numeroi tositteet kirjanpidon mukaisesti (laskut, tiliotteet) ja erottele ne kustannuslajeittain muista myös liitelomakkeet Maksatuksen muistilista vastaa nopeasti mahdollisiin täydennyspyyntöihin varaudu tarkastuksiin niin, että voit esitellä rahoitetun kohteen ja hankkeelle kuuluvat alkuperäiset asiakirjat huolellisesti täytetty, täydellinen hakemus, nopeuttaa maksatushakemuksen käsittelyä muista, että tuetun investoinnin kohdetta ei saa käyttää muuhun kuin tuen kohteena olevaan toimintaan ennen kuin viisi vuotta on kulunut tuen viimeisen erän maksamisesta 5

6 Huomioi myös Investointi tai toimenpide on toteutettu ja siitä aiheutunut lopullinen kustannus on maksettu. Kustannus on tuensaajan maksama. Meno on kirjattu tuen saajan kirjanpitoon hankkeen menoksi. Vakuutukset oltava kunnossa, todistus maksuhakemuksen liitteenä mikäli ei ole toimitettu aiemmin. Vakuuttamisen raja menee jossakin rakennelmien välissä. Rakennukset oltava aina vakuutettuja, rakenteiden ei. Rakennelmien osalta tukipäätöksessä voidaan edellyttää palovakuutustodistusta ensimmäisen maksuhakemuksen liitteenä. Otantatarkastuksia arvonnan mukaan Tarkastuksia voivat tehdä ELY-keskus, MMM, ruokavirasto, komissio ja tilintarkastustuomioistuin Flat rate erityispiirteet Välilliset kustannukset hyväksytään prosenttimääräisenä osuutena hyväksyttävistä palkkakustannuksista Tukikelvottomien palkkakustannusten osalta pienenee myös välilliset kustannukset Välillisiä kustannuksia ei todenneta asiakirjoin maksuhakemuksessa, niistä ei toimiteta kuitteja. Välilliset kustannukset pidettävä erillään välittömistä kuluista. Välittömiin kustannuksiin ei saa sisältyä mitään kustannusta, joka on hyväksytty Flat Rateen. Välittömät menot kirjataan tuen saajan kirjanpitoon ja erotetaan esim. omalle hankkeen kustannuspaikalle 6

7 Kertakorvaushankkeen erityispiirteet Jos tuki myönnetään kertakorvauksena, maksuerät voidaan maksaa tukipäätöksessä hyväksyttyjen tavoitteiden tai toimenpiteiden toteuduttua. Viimeinen erä voidaan maksaa, kun hyväksytyn suunnitelman mukaiset toimenpiteet on kokonaisuudessaan toteutettu. Kertakorvaushankkeeseen ei voi hakea muutosta. Hankkeen toteutumisen kannalta on oleellista että se on toteutettu vähintään sillä kustannustason laadulla kuin on haettu. Mikäli hanke on toteutettu kalliimmalla ratkaisulla mutta tulos on sama, tässä ei ole ongelmaa. Hankkeen toteuttaminen kustannusarviossa suunniteltua edullisemmin siten, että se vaikuttaa hankkeen toteutumiseen ja tulokseen ei ole hyväksyttävää. Kertakorvaushankkeen erityispiirteet Kertakorvaushankkeelle voi hakea maksua vain erillisellä lomakkeella (3316A), ei suoraan Hyrrä-järjestelmän kautta Hyrrään tulee linkki, josta pääsee suoraan maksuhakemuslomakkeelle Lomake löytyy aikanaan myös Suomi.fi:n ja Ruokaviraston sivuilta Maksuhakemus toimitetaan Keski-Suomen ELY-keskukseen (sähköpostin liitteenä tai postitse) Maksuhakemukseen noudetaan Hyrrän hankehakemuksesta /päätöksestä paperihakemuksella haettujen osioiden suunnitellut kustannukset; hakija ei merkitse summia hakemukseen, vaan haettavat osiot Maksuhakemuksessa ei yksilöidä toteutuneita kustannuksia tai toimiteta niitä koskevia tositteita, vaan maksu perustuu hankkeessa syntyneen tuloksen tai toimenpiteen todentamiseen Talkootyölomakkeita ei tarvitse toimittaa, talkootyön määrä raportoidaan seurantatiedoissa HUOM! Mahdollinen talkootyö on kuitenkin hankesuunnitelmaan merkittävä sekä kustannuksena että rahoituslajina ELY:n (tai Ruokaviraston) hallinnollinen tarkastuskäynti hankkeen päättyessä, tarkastuskäynnillä tarkastetaan hankkeen tulos 7

8 Kertakorvaushankkeen erityispiirteet Kertakorvausmaksun hakemuksen liitteenä tulee olla: Raportti, jossa selviää hankkeen osioiden toteutuminen (todentaminen merkitty tukipäätöksellä) Leader:in kautta rahoitetun hankkeen kuntaraha tosite tulee Leader-ryhmältä ELY-keskuksen lähettämän maksupyynnön jälkeen Muusta julkisesta tuesta ja rahoituksesta sekä ulkopuolisesta yksityisestä rahoituksesta tulee liittää selvitys (ote pääkirjasta sekä tarvittaessa jäljennökset rahoitustapahtumat osoittavista tositteista) Rakentamista koskevaan maksuhakemukseen tulee liittää jäljennökset rakennuslupapäätöksessä edellytettyjen katselmusten pöytäkirjoista Yleisimmät ongelmat maksuhakemuksissa Täydennykset toimitettava Hyrrän kautta, ellei toisin pyydetä. Maksatuskäsittelijä ei voi korjata esim. kustannuksia ja rahoitusta, täydennykset on tultava tuen saajalta. Rahoitukseen merkitään ELY / kuntarahaosuudet päätöksen mukaisessa suhteessa. Hankinnat on tehty ennen vireilletuloa. Tuensaaja ei ole erotellut kustannuksia, joihin avustusta haetaan. Tuensaajan hakee tavanomaiseen toimintaan liittyviä kustannuksia. Kilpailutuksessa tai kilpailutuksen dokumentoinnissa on puutteita. Maksutositteet puuttuvat. Liitteet skannattu puutteellisesti. Osa tekstistä ei näy. Pääkirja ei vastaa maksuhakemuksen tietoja. Hyvä apu on pääkirjan avain lomake. Selvitys yksityisen rahan kertymisestä puuttuu tai ei ole todennettavissa kirjanpidon otteista (vain jos yksityistä rahaa muualta). Jos talkootyötä on syntynyt enemmän ja kyse on maksuerästä, täytyy tuensaajan täsmentää, mitkä talkootyötunnit kohdistetaan kyseiseen maksuhakemukseen ja mitkä siirtyvät seuraavaan. 8

9 Yleisimmät ongelmat maksuhakemuksissa Investointihankkeet Rakentamisen kustannukset eivät ole tasetilillä. Kehittämishankkeet Palkkalaskelmat ja palkkakortit, työsopimus tai toimeksiantosopimus hankkeelle mukaan puuttuvat. Lakisääteisten sivukulujen todenteet (myös maksutositteet) puuttuvat. Tuntiseurannassa kiinnitettävä huomiota työn kuvaukseen; pelkkä hanketyö ei riitä. Seurantojen oltava päiväkohtaisia. Palkat sisältävät lomapalkkavarauksia. Oikaisut palkkoihin liittyvissä lakisääteisissä maksuissa (KELA-korvaukset, työeläkemaksut ) huomioitava hankekuluissa. Lomapäivien kertyminen-> hankkeelta voi hakea lomapalkkoja vain niiltä lomapäiviltä, jotka ovat hankkeelta kertyneitä. Ilmoituslaskuista puuttuvat kopiot ilmoituksista -> koskee myös muuta hankkeessa tuotettua materiaalia. Laskun liitteeksi todenne; kopio, kuva, mallikappale jne. Maksatusten hakuajat Ensimmäistä maksua haettava viimeistään vuoden kuluessa tukipäätöksen päivämäärästä! Jos hankkeen kesto alle 24 kk, voidaan hakea vain kerran. Saa ja suositellaankin - haettavan useamminkin. Loppumaksatusta on haettava neljän kuukauden kuluessa hankeajan päättymisestä. Poikkeuksena palkkakustannuksiin liittyvä lomaraha, jonka voi hakea kuukauden kuluessa siitä, kun lomaraha työsuhteen perusteella on viimeistään maksettava. Maksatukseen ei voi hakea jatkoaikaa tai lisämaksukertoja. Maksuhakemusten määrä vaihtelee hanketyypeittäin, tarkista omasta päätöksestä Loppumaksuhakemuksen voi laatia, kun hanke on valmis. Ei siis tarvitse odottaa hankkeen toteutusajan päättymistä. 9

10 Yksityinen rahoitus Yksityistä rahoituksen kertymiseen on kiinnitettävä huomiota hankkeen alusta alkaen! Maksatusta voidaan hakea vain samassa suhteessa, kun yksityistä rahoitusta on kertynyt. Yksityisellä rahoituksella (ei esim. kehittämisyhtiöt) toimivilla tahoilla on mahdollisuus osoittaa omia varojaan yksityiseksi rahoitukseksi ja oikoa sitä myöhemmissä maksatuksissa, jos yksityisen rahoituksen on tarkoitus tulla vaikkapa osallistujilta tai talkootyönä. Tällöin tarkat selvitykset maksuhakemuksen liitteeksi. Yksityinen rahoitus koko hankkeen ajalta lasketaan prosenttimääräisesti toteutuneista kustannuksista. Jos kustannukset alittuvat, myös yksityistä rahoitusta tarvitaan euroina vähemmän. Ylimääräinen yksityinen rahoitus vähentää maksettavaa tukea. Hyrrä-verkkopalvelu ja Katso-tunnisteet Hyrrän käyttöön tarvitaan Katso-tunniste, johon voi tutustua osoitteessa Katso-tunnistus on Verohallinnon tarjoama tapa tunnistautua viranomaisten sähköisiin palveluihin. Katso-tunnisteen pystyy luomaan yksi nimenkirjoitusoikeuden omaava henkilö. Hyrrä -verkkopalvelu ohjaa ja opastaa hakemuksen teossa. Palvelun käyttöön tarvitaan verkkoyhteys. Kehittämishanketuen (myös maksuhakemuksen) täyttöohje: Yritystuen täyttöohje: 10

11 Hyrrä-verkkopalvelu Kannattaa tutustua! Huomaa lukea tiedotteet Hyrrän kirjautumissivulta, missä mainitaan jos on tulossa käyttökatkoja päivitysten takia. Asioita ei ole syytä jättää viime tippaan Hyrrä-verkkopalvelu Internet Explorer Mozilla Firefox Google Chrome Käytä Hyrrän kanssa selaimena Google Chromea tai Mozilla Firefoxia, yksityisessä ikkunassa. ( Hyrrän UKK: 11

12 Katso-tunnisteen ongelma nro 1 Jos Hyrrään kirjautumisen yhteydessä ei tule organisaatiovalintaa, Katso-tunniste todennäköisesti lukkiutunut. Avaa Tunniste lukossa / Salasana unohtunut Hyrrä -verkkopalvelu Pdf-tiedostot Hyrrän liitteiden on oltava pdf-muodossa, nimeä fiksusti! Hyvä ohjelmisto pdf-tiedostojen tekemiseen on mm. PdfCreator ( Ohjelmisto toimii tulostimena ja sillä voi muuttaa muussa tiedostomuodossa olevia dokumentteja pdf-muotoon ja tulostaa esim. sähköpostissa olevan tarjouspyynnön pdf-muotoon Ohjelmistolla pystyy myös yhdistämään useita eri pdf-tiedostoja yhteen eli jos esim. skannaat tositteita paperilta pdf-muotoon, pystyt tällä ohjelmistolla yhdistämään ne samaan tiedostoon Hyrrässä yhden liitetiedoston maksimikoko on 10 Mt Hakemukseen liittyviä liitelomakkeita löytyy osoitteesta 12

13 Maksuhakemusta lähdetään tekemään tukihakemuksen päätöksen kautta eli Valitaan se hanke, johon maksuhakemusta lähdetään tekemään Klikataan kohtaa tukipäätös tehty Maksuhakemus tulee näkyviin tähän, kun se on tallennettu ja tästä voit sen myöhemmin valita avattavaksi 13

14 Päätös-välilehdeltä valitaan maksuhakemuksen tyyppi, joko maksuerä (hanke kesken) tai loppumaksu (hanke valmis) Tarkista tiedot! Valitse maksuhakemuksen ajankohta, maksuhakemukset eivät saa mennä päällekkäin eikä väliin saa jäädä päivänkään aukkoja! Lisää / tarkista tilinumero, huom! Muista, että jos teillä on välirahoituslainaa, pitääkö tuki maksaa lainanantajan tilille? Sopimus tästä toimitettuna aiemmin tai maksuhakemuksen yhteydessä. 14

15 Lisää tarvittaessa allekirjoittajia sääntöjen mukaan. Tässä kerrotaan mitä on tehty maksuhakemuksen ajalla. Ei riitä pelkästään toteutunut suunnitelman mukaan. Peilatkaa hyväksyttyyn hankesuunnitelmaan. Jos muutoksia, ne mainitaan tässä. Yleensä ei ole mitään niin vakavaa, että tässä mainittaisiin. Liitevalikko, lisää liitteitä tätä kautta. Huom. Ei menotositteita tässä, ei myöskään talkootyölistoja. 15

16 Raportointi Loppuraportti laaditaan hankkeen päätyttyä Maksuhakemuksen yhteydessä selvitys suunnitelman toteuttamisesta, kerrotaan mitä maksuhakemuksen ajanjaksolla on tehty. Ei siis pelkästään toteutettu suunnitelman mukaan. Saa käyttää myös loppuraportin lomaketta tässä, jolloin laatikkoon kirjoitetaan Selvitys liitteenä. Loppuraportoinnille Viisarilla valmis lomake, jota ei ole pakko käyttää (raportointikaava löytyy päätöksestä), lomake Oleellista on, että verrataan suunnitelmaa toteutuneeseen Liitteet Nimeä liitteet kuvaavasti! Pääkirja Jos tukea ei haeta kaikkiin pääkirjan kustannuksiin, vedä sellaiset kustannukset yli pääkirjalta tai liitä mukaan erillinen selvitys Toisaalta et voi hakea maksuun sellaisia kustannuksia, joita ei ole pääkirjalla tositekopiot (lasku/kassakuitti) lisätään kustannus ja rahoitus välilehdelle kustannuslajeittain maksutositteet, esim. tiliote, verkkopankin kuitti tai maksunsaajan antama kuitti, voidaan lisätä myös kustannus ja rahoitus välilehdelle esim. tositenipun kanssa samaan tiedostoon. Jos omanaan, niin tässä kohdassa liitetyyppi on muu liite, asiakas. Huomaa myös, että maksutositteessa tulee näkyä arkistointitunnus! huom: käteiskuittien osalta on pystyttävä osoittamaan rahan lähde kirjanpitokirjauksilla, tiliotteilla tai muulla vastaavalla tavalla. Vältetään käteiskuitteja mahdollisuuksien mukaan. Jos näitä kuitenkin tulee, maksuhakemusvaiheessa ne on oltava tuen saajan maksamia ja kirjanpitoon kirjattuja. Jos maksu on merkittävä (500 ) tulee osoittaa rahan lähde. Kilpailutusasiakirjat tarvittaessa Jos hankkeessa on ulkopuolista yksityistä rahaa (eli jotain muuta kuin yhdistyksen omaa rahaa), selvitys siitä ja ote pääkirjasta, tarvittaessa jäljennökset tositteista. (ei koske, jos yksityinen rahoitus kokonaan yhdistyksen omista varoista) 16

17 Liitteet kopio rakennustarkastajan loppukatselmus- pöytäkirjasta (mikäli rakennus- tms. luvassa on sitä vaadittu) selvitys kehittämishankkeen hyväksi tehdystä työstä (talkootyölistat, lomake 3322L) Matkakustannuksista - Matkalaskun jäljennös (lomake 3320L tai vastaava) - Tositteet matkakuluista, esim. junaliput - Matkan tarkoitus ilmi joko matkalaskulla tai liitteellä - Tarvittaessa matkaohjelma, seminaarin ohjelma tms. Ulkomaan-/opintomatkoista matkaraportti ja matkaohjelma Näytekappaleet hankerahalla tehdyistä esitteistä, tiedotteista, käyntikortit ym. painotuotteista Lehti-ilmoitukset skannataan ko. laskun liitteeksi, samoin esim. tilaisuuksien kustannusten osalta osallistujaluettelot Lehtiartikkelit hankkeesta skannattuna liitteeksi Nettisivuista osoite sivulle, esim. Hyrrässä hakemuksen lisätietoihin Liitteet Palkkakustannukset - Ensimmäiseen hakemukseen työsopimus liitteeksi, samoin mahdollinen paikan hakuilmoitus - Tuntikirjanpidot allekirjoitettuna (lomake 3321L tai vastaava) - Palkka- ja palkkiomenot sekä näiden sivukulut osoitetaan jäljennöksillä menotositteista TAI - Isommilta yhteisöiltä ote pääkirjasta tai palkkakirjanpidosta, josta käyvät ilmi palkkojen ja sivukulujen meno- ja velkakirjaukset (voidaan osoittaa myös jäljennöksillä menotositteista) - Maksuperusteinen, ei esim. lomapalkkavarauksia - Palkkakustannusten selvittämiseksi suositellaan käytettäväksi lisäksi ELYn lomaketta Selvitys hankkeelle työskentelevän hankehenkilöstön palkoista - Palkkatositteet kuukausilta, joina tehty hanketyötä (esim. palkkakortti) - Tositteet maksetuista työnantajamaksuista (laskut ja maksutositteet). - Selvitys loma-ajan palkan ja lomarahan ansainnasta, suositellaan käytettäväksi ELYn lomaketta Lomapäivien, loma-ajan palkan ja lomarahan kohdentaminen hankkeelle Tositteet liitetään kustannus ja rahoitus välilehden kustannuslajin riville. Muita liitteitä voi skannata tositteiden kanssa samaan nippuun tai lisätä niitä (selkeästi nimettynä) perustietojen liitekohtaan. Palkkiot: jäljennös sopimuksen tai asiakirjan kohdasta, jonka perusteella palkkio maksetaan. 17

18 Allekirjoitukset Työtuntikirjanpidossa tarvitaan sekä työntekijän että työnantajan allekirjoitus. Huom! Työtuntikirjanpitoa täyttävät kaikki palkkaa hankkeen kautta saavat, myös esim. kirvesmies rakennustyömaalla. Talkootyölistoissa tulee olla talkootyöntekijän nimi ja allekirjoitus Muistathan, että vain yli 15-vuotiaiden tekemälle talkootyölle voidaan laskea arvoa Talkootyölistat allekirjoitetaan nimenkirjoitusoikeuden mukaisesti Muista ilmoittaa, mikäli yhdistyksen virallinen nimenkirjoittaja(t) muuttuu! Tällöin Hyrrään liitteeksi myös uusi yhdistysrekisteriote. Huomioi nämä, jotta skannaat allekirjoitetut versiot maksuhakemuksen liitteeksi! Valitaan rivin kustannuslaji Lisätään selite, tässä esimerkissä samaa kustannuslajia tulee useammalle riville Huom! Palkkauskulutkustannuslajin tositeliite tallentuu automaattisesti salaiseksi liitteeksi eikä ole enää avattavissa! Lisätään tositeliitteet, skannattuna pääkirjan mukaiseen järjestykseen! Muista liitteiden max koko 10 Mt Voit hakea kustannuksia vain niissä kustannuslajeissa, jotka on hanketukipäätöksessä hyväksytty. Esim. jos et ole hakenut vuokrakuluihin mitään, et voi hakea niille myöskään tukea. Hyrrä laskee automaattisesti kustannuksia yhteen. 18

19 Kustannuslajit vaihtelevat hanketyypin mukaan. Talkootyölistat lisätään tänne, kehittämishankkeilla kustannuslajina vastikkeeton työ. Lisää rivejä painikkeella. Talkootyö ilmoitetaan aina kustannuserittelyssä. Investoinneissa sen kustannuslajina on rakentaminen, kehittämisessä vastikkeeton työ. Tositteista huomioitavaa: Skannaa tositteet pääkirjan mukaisessa järjestyksessä Jos ei laskussa näy tilauspäivää niin skannaa tilausvahvistus laskun liitteeksi Jos ei ole tilausvahvistusta, selvitys tilauksen teosta esim. tilattu puhelimitse Jos laskulla lukee vaikka lähetyslistan mukaan, niin lähetyslista silloin laskun liitteeksi Varmista, että liitteistä saa selvän Jos tositteet ja pääkirja eivät ole yksi yhteen haettavan tuen määrän kanssa, liitä mukaan lisäselvitys jossa eroavaisuudet on kerrottu Jos tositteita on liitteiden maksimikoon vuoksi pakko jakaa, jaa järkevästi esim. kuukausittain 19

20 Tuen osuus päätöksen mukaan, tarkasta omasta! Haettava tuki pääsääntöisesti 80% tuen määrästä Kuntaraha Leader-ryhmältä pääsääntöisesti 20% tuen määrästä Yksityistä rahoitusta kerryttävä samassa suhteessa per hakemus, kuin mitä tukipäätöksessä on hyväksytty. Talkootyötä voidaan hyväksyä per hakemus maksimissaan samassa suhteessa kuin tukipäätöksessä. Talkootyötä voidaan hyväksyä per hakemus maksimissaan samassa suhteessa kuin tukipäätöksessä. Esim. tässä tapauksessa: - Tukipäätöksessä ns. ostettavien tarvikkeiden summa on kokonaiskustannukset miinus talkootyö eli , ,00 = ,56 euroa. - Talkootyö / ostettavat tarvikkeet ,56 x 100 = 31,67% - Maksuhakemuksella ostetut tarvikkeet (=tositeliitteiden summa) ,23 euroa - Talkootyötä voidaan maksuhakemuksella esittää ,23 x 31,67% = 9.018,17 - Jos talkootyötä on kertynyt enemmän, jätä listat jemmaan seuraavaan maksuhakemukseen (huomioi, että maksuhakemuksen talkootyölistojen tulee sisältää vähintään hyväksyttävän summan verran talkootyön kustannuksia) - Jos talkootyötä on kertynyt vähemmän, huomioidaan talkootyön osuuden tasaaminen viimeistään loppumaksussa 20

21 Kustannusten alittuminen: - Tukea haetaan kuitenkin tukipäätöksen prosenttiosuuden mukaan eli esim. yleishyödyllisissä investoinneissa 50% - Tällöin myös yksityisen rahoituksen osuus euroina pienenee, myös mahdollisen talkootyön osuus edellisellä kalvolla olevan laskukaavan mukaisesti Kustannusten ylittyminen: - Kustannuksia esitetään ja tukea haetaan vain hyväksyttyihin kokonaiskustannuksiin saakka - Talkootyötä voidaan hakea maksimimäärään saakka - Hakijan on itse poistettava tositteita hakemukselta siten, että kokonaiskustannukset täyttyvät - Käytännössä kannattaa poistaa pienten summien tositteita vähentää skannausta - Muistettava vetää ko. kulut yli pääkirjalta tai liittää erillinen selvitys siitä, mihin kustannuksiin tukea ei haeta Määrällisten tavoitteiden toteutuminen Seurantatiedot ilmoitetaan (Hyrrään täytetyt määrälliset tavoitteet) tammikuun loppuun mennessä ( tilanteesta) sekä hankkeen päätyttyä. Tavoitteissa säilytetään hakemushetkellä ollut tavoitetaso sellaisenaan ja täytetään sarake Toteuma. Tiedot syötetään Hyrrään vuosittain kumulatiivisesti eli ei lasketa vuosia itse yhteen vaan ko. raportointivuoden lukemat. Selitteitä kannattaa käyttää hyväkseen, jotta itsekin muistaa mitä on tarkoittanut Kaikki kohdat kuitataan, vaikka sitten nollana 21

22 Maksuhakemuksen käsittely Maksupäätös tehdään maksuhakemuksessa esitetyn aineiston perusteella, joten ole huolellinen! Tarvittaessa Viisari auttaa, ei saa allekirjoittaa ja lähettää ennen sitä! Viisarin tarkastukseenkin kuitenkin tarvitaan kaikki tiedot, sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen! Ei siis kannata pyytää tarkastamaan keskeneräistä hakemusta. ELY pyytää tarvittaessa lisätietoja hakemukseen, määräaika pääsääntöisesti kaksi viikkoa. Näin täydennät hakemuksesi tietoja (lisätietopyyntöön vastaaminen): Vähennysmenettely, jos maksuhakemukseen sisältyy tukikelvottomia kustannuksia yli 10 %. ELY-keskus käsittelee maksuhakemukset, käsittelyaikatavoite heillä 60 vrk. ELY ilmoittaa Viisarille maksettavan kuntarahan osuuden ja Viisari maksaa tämän hakijan ilmoittamalle tilille. Ruokavirasto maksaa tuen eu ja valtion osuudet parin viikon sisällä maksupäätöksen tekemisestä. Maksupäätöksestä tulee ilmoitus Hyrrästä (maanmittauslaitokselta) vastuu- ja yhteyshenkilöiden sähköpostiin. Mikäli maksua ei ala kuulumaan muutaman viikon odottelun jälkeen, on todennäköisesti arpaonni käynyt Tarkastusta odottelemaan! Leader Viisari ry Virastotie SAARIJÄRVI Marja Salonen toiminnanjohtaja marja.salonen@saarijarvi.fi Mari Puro hankesihteeri mari.puro@saarijarvi.fi 22

Leader VIISARI. Maksamiskoulutus kevät Hankkeen vastuut ja velvollisuudet

Leader VIISARI. Maksamiskoulutus kevät Hankkeen vastuut ja velvollisuudet Leader VIISARI Maksamiskoulutus kevät 2017 Hankkeen vastuut ja velvollisuudet Hankkeesta vastaa aina hakija (yrityksessä yhtiömuodosta riippuen, yhdistyksessä (ry) hallitus tai vastaava) Hakijalla on velvollisuus

Lisätiedot

Leader VIISARI. Maksamiskoulutus syksy Hankkeen vastuut ja velvollisuudet

Leader VIISARI. Maksamiskoulutus syksy Hankkeen vastuut ja velvollisuudet Leader VIISARI Maksamiskoulutus syksy 2016 Hankkeen vastuut ja velvollisuudet Hankkeesta vastaa aina hakija (yrityksessä yhtiömuodosta riippuen, yhdistyksessä (ry) hallitus tai vastaava) Hakijalla on velvollisuus

Lisätiedot

Maksatuskoulutus yleishyödyllisille hankkeille

Maksatuskoulutus yleishyödyllisille hankkeille Maksatuskoulutus yleishyödyllisille hankkeille 21.2.2017 Hankkeen vastuut ja velvollisuudet Hankkeesta vastaa aina hakija ja hakijalla on velvollisuus perehtyä rahoitusehtoihin Hankkeen vetäjän ja hallituksen

Lisätiedot

Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke

Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke Info toimenpiteiden toteuttajille 29.10.2018 Leader Varsin Hyvä Eeva Mettala-Willberg Toimenpiteen aloittaminen Toimenpiteen toteuttamisen on saanut aloittaa

Lisätiedot

Hanki -koulutukset. Helmikuu 2013. Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin. www.viisaankivi.

Hanki -koulutukset. Helmikuu 2013. Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin. www.viisaankivi. Hanki -koulutukset Helmikuu 2013 Hankkeen vastuut ja velvollisuudet Hankkeesta vastaa aina hakija. Koordinointihankkeessa useita pieniä hankkeita on laitettu yhteen ja hankkeen hakijana on Viisari. Koordinointihankkeen

Lisätiedot

Hanketukien maksatus 2014-2020

Hanketukien maksatus 2014-2020 Hanketukien maksatus 2014-2020 Yksinkertaistetut kustannusmallit ja maksatuksen hakeminen Anette Mäkelä 18.3.2015 Yksinkertaistetut kustannusmallit 2014-2020 Käytetään pääsääntöisesti Perustuvat EU:n yleisasetuksen

Lisätiedot

Kirjanpito ja kustannukset. Jarmo Heikkilä

Kirjanpito ja kustannukset. Jarmo Heikkilä Kirjanpito ja kustannukset Jarmo Heikkilä Kirjanpito Kirjanpitoon hankkeelle oma kustannuspaikka tai tili Kirjanpito on järjestettävä osaksi tuensaajan kirjanpitoa Tuettavan toimepiteen kirjanpito tulee

Lisätiedot

Ajankohtaista maksatuksesta

Ajankohtaista maksatuksesta Ajankohtaista maksatuksesta Lapin ELY-keskus Anne Moilanen Sivu 1 7.2.2017 Tilastotietoa 2016 kehittämishankkeet - maksupäätösten teko alkoi heinäkuussa - maksupäätöksiä 41 kpl, n. 900.000 - käsittelyaika

Lisätiedot

Maksatus Hyrrässä. Tuen hakijan näkökulmasta. Pirjo Tuomikoski. https://hyrra.mavi.fi/login.html

Maksatus Hyrrässä. Tuen hakijan näkökulmasta. Pirjo Tuomikoski. https://hyrra.mavi.fi/login.html Maksatus Hyrrässä Tuen hakijan näkökulmasta https://hyrra.mavi.fi/login.html Pirjo Tuomikoski Sivu 1 2.2.2017 Maksuhakemuksen täyttäminen Hyrrässä vaatii Katso-oikeudet Lisätietoja saat sivuilta https//yritys.tunnistus.fi

Lisätiedot

Viisari Into -teemahanke helmikuu 2018

Viisari Into -teemahanke helmikuu 2018 Viisari Into -teemahanke helmikuu 2018 Into -teemahanke Tarkoitettu helpottamaan yhteisöjen mahdollisuuksia hyödyntää ohjelman rahoitusta Kootaan pieniä hankkeita yhteen ja hankkeen hakijana toimii Viisari

Lisätiedot

Viisari Visiitti -koulutus helmikuu 2017

Viisari Visiitti -koulutus helmikuu 2017 Viisari Visiitti -koulutus helmikuu 2017 Koulutusmateriaalista Koulutusmateriaali on laadittu tämän hetkisten tietojen mukaan (helmikuu 2017). Tämän materiaalin löydät päivitettynä myöhemmin kotisivuilta

Lisätiedot

Viisari KYLPIEN -teemahanke huhtikuu 2016

Viisari KYLPIEN -teemahanke huhtikuu 2016 Viisari KYLPIEN -teemahanke huhtikuu 2016 KYLPIEN -teemahanke Tarkoitettu helpottamaan yhteisöjen mahdollisuuksia hyödyntää ohjelman rahoitusta Kootaan pieniä hankkeita yhteen ja hankkeen hakijana toimii

Lisätiedot

Mikä muuttui maaseuturahaston maksatuksessa? vs

Mikä muuttui maaseuturahaston maksatuksessa? vs Mikä muuttui maaseuturahaston maksatuksessa? 2014-2020 vs. 2007-2013 Maksua haetaan sähköisesti ja käsittely tapahtuu sähköisesti (paperillakin voi hakea, mutta ei mielellään) Hakijalle lähtee ilmoitus

Lisätiedot

KIMPSU-teemahanke Koulutus alahankkeille. Leena Karjalainen

KIMPSU-teemahanke Koulutus alahankkeille. Leena Karjalainen KIMPSU-teemahanke Koulutus alahankkeille Leena Karjalainen 7.4.2016 Kimpsu -teemahanke Missä olemme nyt: - Alahankkeiden hakemukset jätetty 30.11. 2015 mennessä - Hallitus puoltanut rahoitusta 14 hankkeelle

Lisätiedot

Ylä-Savon Veturi ry Tapahtumatonni teemahanke Maksuinfo kevät 2019

Ylä-Savon Veturi ry Tapahtumatonni teemahanke Maksuinfo kevät 2019 Ylä-Savon Veturi ry Tapahtumatonni 2019 - teemahanke Maksuinfo kevät 2019 Yleistä hankkeesta Toimenpiteen toteuttaja vastaa siitä, että toimenpide toteutetaan allekirjoitetun sopimuksen mukaisesti Hankintojen

Lisätiedot

Maksatus Hyrrässä. Tuen hakijan näkökulmasta. Pirjo Tuomikoski. https://hyrra.mavi.fi/login.html. Sivu 1

Maksatus Hyrrässä. Tuen hakijan näkökulmasta. Pirjo Tuomikoski. https://hyrra.mavi.fi/login.html. Sivu 1 Maksatus Hyrrässä Tuen hakijan näkökulmasta https://hyrra.mavi.fi/login.html Pirjo Tuomikoski Sivu 1 22.2.2017 Maksuhakemuksen täyttäminen Hyrrässä vaatii Katso-oikeudet Lisätietoja saat sivuilta https//yritys.tunnistus.fi

Lisätiedot

Maksuhakemus Hyrrässä

Maksuhakemus Hyrrässä Maksuhakemus Hyrrässä Laatiminen ja lähettäminen Taina Rönnblad 15.1.2018 Yleistä Maksuhakemuksen voi tehdä Hyrrässä tukipäätöksen teon jälkeen Käytä Mozilla Firefox tai Google Chrome selainta Tyhjennä

Lisätiedot

MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN, MAASEUDUN YRITYSTUEN JA TOIMINTARYHMÄN TOIMINTARAHAN MAKSUN HAKEMISESTA

MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN, MAASEUDUN YRITYSTUEN JA TOIMINTARYHMÄN TOIMINTARAHAN MAKSUN HAKEMISESTA 1(5) MÄÄRÄYS Nro 53/15 Dnro 1189/54/2015 Voimassaoloaika 2.7.2015-31.12.2023 MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN, MAASEUDUN YRITYSTUEN JA TOIMINTARYHMÄN TOIMINTARAHAN MAKSUN HAKEMISESTA Maaseutuvirasto

Lisätiedot

Aloituskoulutus Leena Karjalainen

Aloituskoulutus Leena Karjalainen Aloituskoulutus 13.3.2018 Leena Karjalainen Missä olemme nyt: Nuoret tekijät - Hallitus puoltanut rahoitusta 5 hankkeelle 25.1.2018 - Tuensiirtosopimukset allekirjoitettu - Alahankkeisiin liittyvät dokumentit

Lisätiedot

Vauhtia hankkeeseen. Hankkeen aloittaminen ja dokumentointi

Vauhtia hankkeeseen. Hankkeen aloittaminen ja dokumentointi Vauhtia hankkeeseen Hankkeen aloittaminen ja dokumentointi Vastuut ja velvollisuudet Hankkeesta vastaa aina hakija = yhdistyksessä hallitus! Hakijalla on velvollisuus perehtyä rahoitusehtoihin. Hankkeen

Lisätiedot

Maaseutuvirasto pyytää tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan, ja tekee maksuhakemusta käsiteltyään päätöksen tuen maksamisesta.

Maaseutuvirasto pyytää tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan, ja tekee maksuhakemusta käsiteltyään päätöksen tuen maksamisesta. 1(5) LOMAKKEEN 3317 TOIMINTARYHMÄN TOIMINTARAHAN MAKSUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE Lnro 3316A EUROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Manner-Suomen

Lisätiedot

Maksatuksen terveiset

Maksatuksen terveiset Maksatuksen terveiset Ajankohtaista Työtilanne (tilanne 4.12.2013) - Kehittämishankkeet: Maksuhakemuksia vireillä 55 kpl Maksuhakemuksia käsitelty 203 kpl - Yritystuet: Maksuhakemuksia vireillä 8 kpl Maksuhakemuksia

Lisätiedot

Kampsu-teemahanke Koulutus alahankkeille. Leena Karjalainen

Kampsu-teemahanke Koulutus alahankkeille. Leena Karjalainen Kampsu-teemahanke Koulutus alahankkeille Leena Karjalainen 29.3.2017 Kampsu -teemahanke Missä olemme nyt: - Hallitus puoltanut rahoitusta 19 hankkeelle 9.2.2017 - Tuensiirtosopimukset allekirjoitettu -

Lisätiedot

1. HAKIJA 1.1 Hakijan nimi 1.2 Y- tunnus tai yhdistyksen rekisterinumero

1. HAKIJA 1.1 Hakijan nimi 1.2 Y- tunnus tai yhdistyksen rekisterinumero MAKSUHAKEMUS TEEMAHANKE Lnro 3318 1(5) ROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Uusi maksuhakemus Korjaus/täydennys vireillä olevaan maksuhakemukseen

Lisätiedot

Hanketukien maksatus. Lapin ELY-keskus. Säädöksiä

Hanketukien maksatus. Lapin ELY-keskus. Säädöksiä Hanketukien maksatus Lapin ELY-keskus Sivu 1 16.6.2016 Säädöksiä Laki maaseudun kehittämisen tukemisesta 28/2014 (muut. 1176/2014)(Laki) Valtioneuvoston asetus maaseudun hanketoiminnan tukemisesta 1174/2014

Lisätiedot

KIRJAUSMERKINNÄT ELY- keskuksen nimi Vastaanottajan nimi Saapunut, pvm Vireille tulo, pvm

KIRJAUSMERKINNÄT ELY- keskuksen nimi Vastaanottajan nimi Saapunut, pvm Vireille tulo, pvm MAKSUHAKEMUS TEEMAHANKE Lnro 3318 1(5) ROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Uusi maksuhakemus Korjaus/täydennys vireillä olevaan maksuhakemukseen

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Flat rate 15% - EAKR 24.8.2016 Yksinkertaistettu kustannusmalli Flat rate 15% Käytössä perustelluissa rahoittajan hyväksymissä poikkeustapauksissa, joissa hankkeen sisällöstä

Lisätiedot

Yritystuen maksaminen

Yritystuen maksaminen Yritystuen maksaminen Leadertyön ajankohtaispäivät 28.10.2015 Maaseutuvirasto Tukien maksatusyksikkö Per-Ola Staffans Yritystuen maksamiseen liittyviä säännöksiä Ns. maaseuturahastoasetus (EU) N:o 1305/2013

Lisätiedot

Ajankohtaista maksatuksessa. Raija Mikkonen ja Kati Niemilä

Ajankohtaista maksatuksessa. Raija Mikkonen ja Kati Niemilä Ajankohtaista maksatuksessa Raija Mikkonen ja Kati Niemilä 1 KEHA-keskus Hoitaa ELY-keskusten ja TE-toimistojen hallinto-, maksatus- ja yleiset kehittämistehtävät Hoitaa ja kehittää AVIen ja maistraattien

Lisätiedot

Tällä maksuhakemuslomakkeella haetaan maksua myös Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukaisiin yritysryhmähankkeisiin.

Tällä maksuhakemuslomakkeella haetaan maksua myös Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukaisiin yritysryhmähankkeisiin. TÄYTTÖOHJE 1(6) KEHITTÄMIS- JA INVESTOINTIHANKKEEN MAKSUHAKEMUKSEEN EUROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Lisätiedot

Maksatus. Hanketoimijoiden koulutus 15.6.2011, Hotelli Santa Claus, järj. Lapin maaseudun bioenergian alueellinen koordinaatiohanke

Maksatus. Hanketoimijoiden koulutus 15.6.2011, Hotelli Santa Claus, järj. Lapin maaseudun bioenergian alueellinen koordinaatiohanke Maksatus Hanketoimijoiden koulutus 15.6.2011, Hotelli Santa Claus, järj. Lapin maaseudun bioenergian alueellinen koordinaatiohanke Sivu 1 15.6.2011 Maksatuksen hakuajat Sivu 2 15.6.2011 Maksatuksen hakuajat

Lisätiedot

Maksatus Hyrrässä. Tuensaajan näkökulmasta

Maksatus Hyrrässä. Tuensaajan näkökulmasta Maksatus Hyrrässä Tuensaajan näkökulmasta 24.8.2016 Sivu 1 24.8.2016 Maksatushakemuksen aloittaminen Maksuhakemuksen täyttäminen vaatii Katso-oikeudet - Lisätietoja saat sivuilta https//yritys.tunnistus.fi

Lisätiedot

Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille

Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille Kukka Kukkonen ja Pirjo Onkalo Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Päivitetty 2.2.2017 Sivu 1 3.2.2017

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Flat rate 24% - EAKR 24.8.2016 Yksinkertaistettu kustannusmalli Flat rate 24% Hankkeen välilliset kustannukset korvataan prosenttimääräisenä hyväksyttävistä välittömistä

Lisätiedot

Teemahankeinfo. Neuvontaa toteuttajille Jaana Joutsen

Teemahankeinfo. Neuvontaa toteuttajille Jaana Joutsen Teemahankeinfo Neuvontaa toteuttajille 28.2.2018 Jaana Joutsen Mikä teemahanke? Ykkösakselin hakema hanke, joka kokoaa yhteen pieniä yleishyödyllisiä kehittämistoimia tai investointeja Teemana voi olla

Lisätiedot

Maksatus Lump sum -hankkeissa

Maksatus Lump sum -hankkeissa Maksatus Lump sum -hankkeissa Uudenmaan ELY-keskuksen Lump sum -koulutus 28.5.2013 Mikael Posti Uudenmaan ELY-keskus Maksatushakemus 1 Maksatushakemukset EURA:ssa rahoituspäätöksen mukaisessa aikataulussa

Lisätiedot

Maatalouden investointitukien maksatus

Maatalouden investointitukien maksatus Maatalouden investointitukien maksatus 21.4.2015 1 Miten saada myönnetty investointituki maksuun? Hyrrän kautta Maksua ja nostolupaa on mahdollista hakea myös lomakkeella Tuki maksetaan/lainaa myönnetään

Lisätiedot

Valittavat kustannusmallit

Valittavat kustannusmallit Valittavat kustannusmallit 1. Todellisiin kustannuksiin perustuva 2. Kertakorvaus ( lump sum ) Julkinen tuki: enintään 100 000 3. Prosenttiperusteinen yleiskustannusten laskenta ( flat rate ) 24 % palkkakustannusten

Lisätiedot

2. TUETTAVA TOIMENPIDE 2.1 Nimi 2.2 Diaarinumero 2.3 Numero

2. TUETTAVA TOIMENPIDE 2.1 Nimi 2.2 Diaarinumero 2.3 Numero Työ- ja elinkeinokeskus 1(6) MAKSUHAKEMUS YRITYKSEN INVESTOINTITUKI Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 ROOPAN YHTEISÖ Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi

Lisätiedot

Yksinkertaistetut kustannusmenettelyt. Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info

Yksinkertaistetut kustannusmenettelyt. Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info Yksinkertaistetut kustannusmenettelyt Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.2015 Sivu 1 27.5.2015 Kustannusmallivaihtoehdot Prosenttiperusteinen yleiskustannusten laskenta

Lisätiedot

Tietoisku maksatushakemuksista

Tietoisku maksatushakemuksista Tietoisku maksatushakemuksista Sisäasioiden rahastot Sonja Lyytikäinen 8.6.2017 Miksi raportoidaan? Hankkeen seuranta niin rahoittajan kuin tuen saajankin näkökulmasta Rahoituksen käyttäminen tukipäätöksen

Lisätiedot

Maksatushakemusklinikka EU:n sisäasioiden rahastot. Artsi Alanne, Riikka Karlsson, Tuure Lehtinen ja

Maksatushakemusklinikka EU:n sisäasioiden rahastot. Artsi Alanne, Riikka Karlsson, Tuure Lehtinen ja Maksatushakemusklinikka EU:n sisäasioiden rahastot Artsi Alanne, Riikka Karlsson, Tuure Lehtinen 7.2.2018 ja 12.2.2018 Raportointijaksot Vakioidut raportointijaksot: Kustannukset jaksolta 1.1.-30.6.N 1.7.-31.12.N

Lisätiedot

Viritys-teemahanke. Koulutus alahankkeille Leena Karjalainen

Viritys-teemahanke. Koulutus alahankkeille Leena Karjalainen Viritys-teemahanke Koulutus alahankkeille Leena Karjalainen 28.3.2019 Viritys-teemahanke Missä olemme nyt: - Hallitus puoltanut rahoitusta 12 hankkeelle, kustannukset yhteensä108 900,70 - Tuensiirtosopimukset

Lisätiedot

Mitä EIP-hankkeessa voidaan rahoittaa hyväksyttävät kustannukset ja hakemuksen teko Hyrrä-järjestelmässä

Mitä EIP-hankkeessa voidaan rahoittaa hyväksyttävät kustannukset ja hakemuksen teko Hyrrä-järjestelmässä Mitä EIP-hankkeessa voidaan rahoittaa hyväksyttävät kustannukset ja hakemuksen teko Hyrrä-järjestelmässä Kati Vaissalo Ylitarkastaja Maaseudun kehittämistukiyksikkö Infotilaisuus Maaseudun innovaatioryhmien

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Tosiasiallisesti aiheutuneiden suorien kustannusten malli - EAKR 14.6.2016 Tosiasiallisesti aiheutuneiden suorien kustannusten malli Toteutetaan kokonaan investointina tai

Lisätiedot

YRITYKSEN INVESTOINTITUKI TUEN MAKSAMINEN JA MAKSUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJEET LOMAKKEESEEN 2315A

YRITYKSEN INVESTOINTITUKI TUEN MAKSAMINEN JA MAKSUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJEET LOMAKKEESEEN 2315A 1 YRITYKSEN INVESTOINTITUKI TUEN MAKSAMINEN JA MAKSUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJEET LOMAKKEESEEN 2315A YLEISTÄ Hakemus toimitetaan toimivaltaiselle Työ- ja elinkeinokeskukselle tai jos rahoitus on myönnetty paikallisen

Lisätiedot

Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020

Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020 Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020 Yksinkertaistetut kustannusmallit 12/2014 Noora Hakolan esityksen pohjalta Pekka Selkälä Yksinkertaistetut kustannusmallit (KehL 28/2014 13 ) Prosenttiperusteinen

Lisätiedot

Maksujen ajankohtaiset & ohjelmakauden 2007-2013 sulkeminen. Kirsi Perälä, ylitarkastaja Emmi Leppämäki, ylitarkastaja Tukien maksatusyksikkö

Maksujen ajankohtaiset & ohjelmakauden 2007-2013 sulkeminen. Kirsi Perälä, ylitarkastaja Emmi Leppämäki, ylitarkastaja Tukien maksatusyksikkö Maksujen ajankohtaiset & ohjelmakauden 2007-2013 sulkeminen Kirsi Perälä, ylitarkastaja Emmi Leppämäki, ylitarkastaja Tukien maksatusyksikkö Maksujen ajankohtaisia asioita Ylitarkastaja Kirsi Perälä Maksupäätökset

Lisätiedot

Hanke- ja yritystukien toimeenpano Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti

Hanke- ja yritystukien toimeenpano Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020 Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti 10.02.2015 Sivu 1 9.2.2015 Yksinkertaistetut kustannusmallit Tavoitteena on, että ohjelmakaudella 2014-2020 käytetään

Lisätiedot

Maaseutuohjelma Uusimaa Hankehallinnointikoulutus

Maaseutuohjelma Uusimaa Hankehallinnointikoulutus Maaseutuohjelma 2014 2020 Uusimaa Hankehallinnointikoulutus 15.1.2018 Kustannukset, kustannusmallit ja kustannusten tukikelpoisuus Juha Mäkinen Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Esityksessä mm. Kilpailutus /

Lisätiedot

Vauhtia hankkeeseen. Hankkeen aloittaminen ja dokumentointi. Pirjo Ikäheimonen, päivitys

Vauhtia hankkeeseen. Hankkeen aloittaminen ja dokumentointi. Pirjo Ikäheimonen, päivitys Vauhtia hankkeeseen Hankkeen aloittaminen ja dokumentointi Pirjo Ikäheimonen, päivitys 11.4.2017 Vastuut ja velvollisuudet Hankkeesta vastaa aina hakija = yhdistyksessä hallitus! Hakijalla on velvollisuus

Lisätiedot

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha Rahoitushakemus Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha (AIKO) Maakunnan kehittämisraha Haettava rahoitus on Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha

Lisätiedot

Yksinkertaistetut kustannusmallit

Yksinkertaistetut kustannusmallit Yksinkertaistetut kustannusmallit Jukka Kotro 25.5.2015 Savonlinna 27.5.2015 Mikkeli Sivu 1 28.5.2015 Hankkeiden kustannusmallit Tuen hakija valitsee ja perustelee hakuvaiheessa, minkä kustannusmallin

Lisätiedot

VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA 1.2.2012 1 VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA... 1 Maksatuksen yleisiä edellytyksiä... 1 Hakemuksen täyttöohjeita...

Lisätiedot

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Kansainvälisten hankkeiden koulutus Susanna Ollila, Maaseutuvirasto susanna.ollila@mavi.fi Kansainväliset yhteistyöhankkeet

Lisätiedot

Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020. Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3.

Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020. Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3. Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020 Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3.2015 Lahti Esityksen sisältö Kehittämishanketuen hyväksyttävät kustannukset

Lisätiedot

Maksatus. Maaseuturahaston hankekoulutus (flat rate)

Maksatus. Maaseuturahaston hankekoulutus (flat rate) Maksatus Maaseuturahaston hankekoulutus (flat rate) 14.1.2016 Maksuhakemus Maksua haetaan Maaseutuviraston ylläpitämässä sähköisessä verkkopalvelussa (Hyrrä) Voidaan hakea myös kehittämishanketuen maksuhakemuslomakkeella

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus Hanke on Alueellinen kehittämishanke EU-rahoitteisen hankkeen valmisteluhanke Kyseessä on Uusi hakemus Jatkorahoitushakemus Korjaus/täydennys edelliseen hakemukseen

Lisätiedot

TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit

TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit Rajupusu Leader ry www.rajupusuleader.fi www.leadersuomi.fi Mikä on teemahanke? Leader-ryhmä hakee Elykeskuksesta tiettyyn teemaan liittyvää teemahanketta Ely-keskus

Lisätiedot

Hanke- ja yritystukien maksaminen, sekä maksuhakemuksen vastaanottaminen paikallisessa toimintaryhmässä

Hanke- ja yritystukien maksaminen, sekä maksuhakemuksen vastaanottaminen paikallisessa toimintaryhmässä Hanke- ja yritystukien maksaminen, sekä maksuhakemuksen vastaanottaminen paikallisessa toimintaryhmässä Tilaisuus: Toimintaryhmien neuvottelupäivät 1.4.2009, Dipoli, Espoo Kirsi Murtomäki, ylitarkastaja,

Lisätiedot

Hankesuunnitelma (Hyrrä-palvelun mukainen hankesuunnitelma, jonka hakija kirjaa hyrrään)

Hankesuunnitelma (Hyrrä-palvelun mukainen hankesuunnitelma, jonka hakija kirjaa hyrrään) Luethan ensin hakemuksen täyttöohjeet. Huom! Hyrrä toimii parhaiten Mozilla Firefox selaimella varmista, että selaimen oikeassa yläkulmassa olevasta pudotusvalikosta, kohdasta uusi yksityinen ikkuna selain

Lisätiedot

Pois syrjästä hankkeen toteuttamisaika on 1.1.2014 31.10.2016.

Pois syrjästä hankkeen toteuttamisaika on 1.1.2014 31.10.2016. Tiedote 4.9.2014 1(5) Kehittämisosioiden vastuuhenkilöille Hanketyöntekijöille Kehittämisosion taloudesta vastaavat MAKSATUSHAKEMUSTEN TOIMITTAMINEN JA RAPORTOINTI 1. AIKATAULU Pois syrjästä hankkeen toteuttamisaika

Lisätiedot

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus Kymenlaakson liitto täyttää Saapumispvm Hakemusnumero Valmistelija Diaari-/muu tunnus 1. HANKE Kyseessä on Uusi hakemus Jatkorahoitushakemus Korjaus/täydennys

Lisätiedot

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA 1 YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA Maksatuksen yleisiä edellytyksiä... 1 Hakemuksen täyttöohjeita... 2 Hakijan perustiedot... 3 Maksatuksen tiedot...

Lisätiedot

Yksinkertaistetut kustannusmallit

Yksinkertaistetut kustannusmallit Yksinkertaistetut kustannusmallit Rahoitusinfo Noormarkun klubi 12.2.2015 Satakunnan ELY-keskus, Maaseutuyksikkö, Raija Wessman 2.2.2015 1 Yksinkertaistetut kustannusmallit Käytetään ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

Maksatus Lump sum -hankkeissa. Aila Jumppanen

Maksatus Lump sum -hankkeissa. Aila Jumppanen Maksatus Lump sum -hankkeissa Aila Jumppanen Maksatushakemus 1 Maksatushakemukset ja seurantaraportit tehdään EURA:ssa hankepäätöksen mukaisessa aikataulussa. Maksatuskaudet 1-2 ja palautuspäivät on mainittu

Lisätiedot

Ylä-Savon Veturi ry KoKu-teemahanke. Maksuinfot 2019

Ylä-Savon Veturi ry KoKu-teemahanke. Maksuinfot 2019 Ylä-Savon Veturi ry KoKu-teemahanke Maksuinfot 2019 Yleistä hankkeesta Toimenpiteen toteuttaja vastaa siitä, että toimenpide toteutetaan allekirjoitetun sopimuksen mukaisesti Hankintojen toteuduttava pääosin

Lisätiedot

Maksatuksen hakeminen EUSAjärjestelmässä Elina Sillanpää

Maksatuksen hakeminen EUSAjärjestelmässä Elina Sillanpää Maksatuksen hakeminen EUSAjärjestelmässä 8.6.2017 Elina Sillanpää Yleistä Raportointi mahdollista, kun hanke on saanut tukipäätöksen Valmistautuminen raportointiin hyvissä ajoin Kokoa tiedot aina myös

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Jaana Airaksinen, asiantuntija Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutus vuonna 2014 tiedotustilaisuus 1.11.2013, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki

Lisätiedot

EUSA-järjestelmän ohje maksatushakemuksille

EUSA-järjestelmän ohje maksatushakemuksille EUSA-järjestelmän ohje maksatushakemuksille 0 Sisällys Maksatushakemuksien täyttäminen sähköisessä järjestelmässä... 2 Ennakkomaksatushakemus... 2 Välimaksatushakemus... 3 Välimaksatushakemus operatiivinen

Lisätiedot

Lump sum pähkinänkuoressa

Lump sum pähkinänkuoressa Lump sum pähkinänkuoressa Kertakorvausmallin käyttöönoton tarkoituksena on: pienten hankkeiden ja tuensaajien hallinnon keventäminen kansalaisjärjestöjen ja pienten toimijoiden osallistumisen lisääminen

Lisätiedot

Hyrrä-verkkopalvelu. Hanketukien infotilaisuus. Mari Puro

Hyrrä-verkkopalvelu. Hanketukien infotilaisuus. Mari Puro Hyrrä-verkkopalvelu Hanketukien infotilaisuus Mari Puro 14.11.2014 Hyrrä on uusi maaseudun tukien verkkopalvelu. Hyrrä opastaa hakijan tukiprosessin alusta loppuun - aina tukihakemuksesta siihen asti,

Lisätiedot

KKI-hankkeiden tiliselvitysohjeet

KKI-hankkeiden tiliselvitysohjeet KKI-hankkeiden tiliselvitysohjeet TUEN KÄYTTÖAIKA KKI-hanketuki tulee käyttää, sekä selvittää päätöskirjeessä esitettyyn päivämäärään mennessä. Mikäli hanke ei toteudu, tulee tuki palauttaa takaisin LIKESin

Lisätiedot

Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta suoraan haettujen kehittämishankkeiden toteuttajille

Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta suoraan haettujen kehittämishankkeiden toteuttajille Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta suoraan haettujen kehittämishankkeiden toteuttajille Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Päivitetty 23.8.2016 Sivu 1 25.8.2016

Lisätiedot

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2)

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2) UUSI HAKEMUS Tuen hakemiseksi JATKOHAKEMUS RAHOITUSHAKEMUS MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHASTA ETELÄ-KARJALAN KEHITTÄMISRAHASTOSTA KORJAUS/TÄYDENNYS EDELLISEEN HAKEMUKSEEN Viranomainen, jolle rahoitushakemus osoitetaan

Lisätiedot

PIKKU KAKE HANKKEEN ALOITUSKOKOUS TALOUS /FLAT RATE 17%

PIKKU KAKE HANKKEEN ALOITUSKOKOUS TALOUS /FLAT RATE 17% PIKKU KAKE HANKKEEN ALOITUSKOKOUS TALOUS /FLAT RATE 17% YLEISTÄ Joensuun KAKE hankkeen budjetti 1 274 914 Pikku KAKE Palkkakustannukset Ostopalvelut Muut kustannukset Joensuun kaupungin rahoitus Kaupunki

Lisätiedot

VERSIO 3: KORJATTU DIAT 10 JA 13

VERSIO 3: KORJATTU DIAT 10 JA 13 VERSIO 3: KORJATTU DIAT 10 JA 13 Flat rate rahoitteisten hankkeiden art. 13 mukainen menojen varmentaminen Kuopio 31.8., Oulu 13.9., Seinäjoki 20.9., Helsinki 27.9.2011 Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

Lisätiedot

SISÄÄN - JA ULOS OPIN OVESTA

SISÄÄN - JA ULOS OPIN OVESTA 31.8.2012 SISÄÄN - JA ULOS OPIN OVESTA Hankkeen hallittu päättäminen Rahoituskoordinaattori Merja Rossi Kaakkois-Suomen ELY-keskus HANKKEEN PÄÄTTÄMINEN Päättäminen on osa hankkeen suunnitelmaa ja toteuttamista

Lisätiedot

Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen)

Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen) Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen) Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA Rahoituspäätökset EURA 2007 -järjestelmässä

Lisätiedot

KKI-hankkeiden tiliselvitysohjeet

KKI-hankkeiden tiliselvitysohjeet KKI-hankkeiden tiliselvitysohjeet TUEN KÄYTTÖAIKA KKI-hanketuki tulee käyttää, sekä selvittää päätöskirjeessä esitettyyn päivämäärään mennessä. Mikäli hanke ei toteudu, tulee tuki palauttaa takaisin LIKESin

Lisätiedot

Maksatuksen hakeminen EUSAjärjestelmässä Elina Sillanpää

Maksatuksen hakeminen EUSAjärjestelmässä Elina Sillanpää Maksatuksen hakeminen EUSAjärjestelmässä 2.2.2017 Elina Sillanpää Yleistä Raportointi mahdollista, kun hanke on saanut tukipäätöksen Valmistautuminen raportointiin hyvissä ajoin Maksatushakemusluonnosta

Lisätiedot

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2)

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2) Tuen hakemiseksi RAHOITUSHAKEMUS UUSI HAKEMUS JATKOHAKEMUS ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) -RAHASTA: Ennakoitu rakennemuutos Lappeenranta - Imatra -kasvusopimus ETELÄ-KARJALAN KEHITTÄMISRAHASTOSTA

Lisätiedot

RAHOITUSHAKEMUS BOTNIA-ATLANTICA-OHJELMA

RAHOITUSHAKEMUS BOTNIA-ATLANTICA-OHJELMA 1(6) RAHOITUSHAKEMUS BOTNIA-ATLANTICA-OHJELMA HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen lomakkeen täyttämistä! Uusi hakemus 1. Viranomainen, jolle hanke-esitys osoitetaan

Lisätiedot

Valtionavustuspäätös, avustuksen käyttö ja raportointi. Ohjeistus on suuntaa-antava. Tarkista tulkinta ollessasi epävarma valtiovarainministeriöstä.

Valtionavustuspäätös, avustuksen käyttö ja raportointi. Ohjeistus on suuntaa-antava. Tarkista tulkinta ollessasi epävarma valtiovarainministeriöstä. Valtionavustuspäätös, avustuksen käyttö ja raportointi Ohjeistus on suuntaa-antava. Tarkista tulkinta ollessasi epävarma valtiovarainministeriöstä. Valtionavustuspäätös Valtiovarainministeriö tekee kirjallisen

Lisätiedot

Tempo! De minimis -rahoitus

Tempo! De minimis -rahoitus Tempo! De minimis -rahoitus Kustannusseurannan keventämisen pilotti 1.6.2017 31.5.2018 Miten projektin tavoitteita seurataan ja miten eteneminen raportoidaan Tekesille? Aluksi Lue rahoituspäätös sekä rahoitusehdot

Lisätiedot

Toimeenpanon valmistelu on hyvässä vauhdissa, mutta ei vielä valmis. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että vanhat menettelyt ylläpidetään

Toimeenpanon valmistelu on hyvässä vauhdissa, mutta ei vielä valmis. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että vanhat menettelyt ylläpidetään 1 Toimeenpanon valmistelu on hyvässä vauhdissa, mutta ei vielä valmis. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että vanhat menettelyt ylläpidetään sellaisenaan. EU-osarahoitteiset tuet vaativat mm otantatarkastukset

Lisätiedot

Maksatushakemus flat rate -hankkeissa. Osaamisen ja sivistyksen asialla

Maksatushakemus flat rate -hankkeissa. Osaamisen ja sivistyksen asialla Maksatushakemus flat rate -hankkeissa Osaamisen ja sivistyksen asialla Flat rate: maksatusprosessi Tuensaaja tekee maksatushakemuksen toteutuneista projektisuunnitelman mukaisista välittömistä kustannuksista.

Lisätiedot

Pois syrjästä hankkeen toteuttamisaika on 1.1.2014 31.10.2016. Hankkeen hallinnoijan Satakunnan sairaanhoitopiirin esittämä maksatusaikataulu:

Pois syrjästä hankkeen toteuttamisaika on 1.1.2014 31.10.2016. Hankkeen hallinnoijan Satakunnan sairaanhoitopiirin esittämä maksatusaikataulu: Tiedote 10.8.2015 1(5) Kehittämisosioiden vastuuhenkilöille Hanketyöntekijöille Kehittämisosion taloudesta vastaavat MAKSATUSHAKEMUSTEN TOIMITTAMINEN JA RAPORTOINTI 1. AIKATAULU Pois syrjästä hankkeen

Lisätiedot

TARKASTUSHAVAINTOJA LEADER-RAHOITTEISISTA YRITYS- JA HANKETUISTA

TARKASTUSHAVAINTOJA LEADER-RAHOITTEISISTA YRITYS- JA HANKETUISTA Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 TARKASTUSHAVAINTOJA LEADER-RAHOITTEISISTA YRITYS- JA HANKETUISTA Leader-toimintaryhmätyön ajankohtaispäivät 25.5.2012 suunnittelija Taru Niemelä Jatkotoimenpideyksikkö,

Lisätiedot

Hankkeiden seurantatietojen merkitys

Hankkeiden seurantatietojen merkitys Hankkeiden seurantatietojen merkitys Hanke- ja yritystukien koulutus 7.-8.2.2017 Inka Ahonen Rahoitusasiantuntija Lapin ELY-keskus Sivu 1 6.2.2017 Säädöspohja Hankkeiden seurantatietovaatimus perustuu

Lisätiedot

Tempo-projektin raportointi

Tempo-projektin raportointi Tempo-projektin raportointi Aloituspalaveriohje: Näin raportoit projektista ja seuraat tavoitteiden saavuttamista 15.10.2018 (DM 2091936 v.1) Aluksi Lue rahoituspäätös sekä rahoitusehdot huolellisesti

Lisätiedot

Viisari. Ohjeita hankesuunnitteluun. Maaseudun kehittämisen eväät Viisarin alueella (strategiasta)

Viisari. Ohjeita hankesuunnitteluun. Maaseudun kehittämisen eväät Viisarin alueella (strategiasta) Viisari Ohjeita hankesuunnitteluun Kevät 2016 Maaseudun kehittämisen eväät Viisarin alueella (strategiasta) Alueemme maaseudun kehittäminen kiteytyy seuraavaan kolmeen osa-alueeseen: elinkeinot ja yrittäjyys

Lisätiedot

OHJE VALTION TUEN MAKSUHAKEMUSLOMAKKEEN TÄYTTÄMISESTÄ

OHJE VALTION TUEN MAKSUHAKEMUSLOMAKKEEN TÄYTTÄMISESTÄ Ohje 1 (5) 11.3.2013 OHJE VALTION TUEN MAKSUHAKEMUSLOMAKKEEN TÄYTTÄMISESTÄ Yleistä Maksuhakemuslomaketta käytetään haettaessa laissa laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueille (1186/2009, jäljempänä

Lisätiedot

Maaseuturahaston hankekoulutus ELY-keskuksesta suoraan haettujen kehittämishankkeiden toteuttajille

Maaseuturahaston hankekoulutus ELY-keskuksesta suoraan haettujen kehittämishankkeiden toteuttajille Maaseuturahaston hankekoulutus ELY-keskuksesta suoraan haettujen kehittämishankkeiden toteuttajille 14.1.2016 Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Sivu 1 26.2.2016 Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden ajankohtaisia asioita Mavista Susanna Ollila ja Merja Uusi-Laurila

Kansainvälisten hankkeiden ajankohtaisia asioita Mavista Susanna Ollila ja Merja Uusi-Laurila 27.3.2018 Kansainvälisten hankkeiden ajankohtaisia asioita Mavista Susanna Ollila ja Merja Uusi-Laurila Kansainvälisen toiminnan muodot Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 1. Varsinaiset kansainväliset

Lisätiedot

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Kansainvälisten hankkeiden koulutus Susanna Ollila, Maaseutuvirasto susanna.ollila@mavi.fi Kansainväliset yhteistyöhankkeet

Lisätiedot

Leader-yritystukien maksatus maaseuturahastosta Pirjo Tuomikoski

Leader-yritystukien maksatus maaseuturahastosta Pirjo Tuomikoski Leader-yritystukien maksatus maaseuturahastosta 22.2.2017 Pirjo Tuomikoski Yleistä maksatukseen liittyvistä asioita Noudatetaan annettua tukipäätöstä ja hyväksyttyä kustannusarviota sekä rahoitusta (EU+valtio+mahdollinen

Lisätiedot

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 rakennerahasto-ohjelma rahoitusasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 30.3.2015 Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

Maksatushakemusklinikka EU:n sisäasioiden rahastot. Sonja Lyytikäinen, Riikka Karlsson, Tuure Lehtinen 6.2. ja

Maksatushakemusklinikka EU:n sisäasioiden rahastot. Sonja Lyytikäinen, Riikka Karlsson, Tuure Lehtinen 6.2. ja Maksatushakemusklinikka EU:nsisäasioidenrahastot Sonja Lyytikäinen, Riikka Karlsson, Tuure Lehtinen 6.2. ja 12.2.2019 Tulossaseuraavatmaksatushakemusten raportoinnit Välimaksatushakemus määräaika 15.2.2019

Lisätiedot