Viisari Into -teemahanke helmikuu 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Viisari Into -teemahanke helmikuu 2018"

Transkriptio

1 Viisari Into -teemahanke helmikuu 2018 Into -teemahanke Tarkoitettu helpottamaan yhteisöjen mahdollisuuksia hyödyntää ohjelman rahoitusta Kootaan pieniä hankkeita yhteen ja hankkeen hakijana toimii Viisari Haetaan erillisellä haulla alahankkeita, joilla on rajattu toteutusaika Hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena on tarjota Leader-rahoituksella tarpeellista tukea yhteisöjen toiminnan kehittämiseen, monipuolistamiseen sekä tukea yhteisöjen ja asukkaiden aktiivisuutta ja parantaa elinoloja alueella. Erityisenä tavoitteena on lasten ja nuorten aktiivisuutta ja viihtyvyyttä tukevat toimenpiteet. Paikallistasolla hankkeen tavoitteena on lisätä asukkaiden mahdollisuuksia vapaa-ajan toimintaan, parantaa asumisviihtyvyyttä sekä tehostaa yhteisessä käytössä olevien kokoontumistilojen käyttöä. Investointien tuella lisätään asukkaiden sosiaalista kanssakäymistä ja yhteisöllisyyden tunnetta. 1

2 Into -teemahanke Hankkeiden toteutus Alahankkeiden toteutus voi alkaa hakijan omalla riskillä sopimuksen allekirjoituksen jälkeen. Alahankkeiden toteutuksesta vastaavat alahankkeiden hakijat tehtyjen hankesuunnitelmien mukaisesti. Alahankkeiden tuki haetaan maksuun yhdessä sovittujen määräaikojen mukaisesti. Alahankkeet tulee olla toteutettuna ja laskut maksettuina mennessä. Viisari hakee ja siirtää hankkeelle myönnettyä tukea alahankkeille toteutuneiden ja hyväksyttävien kustannusten mukaan yhteisesti sovitun aikataulun mukaan, viimeisen kerran toimenpiteiden toteutuksen päätyttyä. Hakija vastaa alahankkeen raportoinnista ja maksuhakemuksen toimittamisesta liitteineen määräaikaan mennessä. Into -teemahanke Tuki maksetaan jälkikäteen toteutuneiden kustannusten mukaan. Alahankkeiden tuki maksetaan hyväksyttäviä kustannuksia vastaan sen jälkeen, kun Maaseutuvirasto on suorittanut tuen maksun Viisarille. Tästä syystä hakijoiden on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, miten hankkeen aikaiset maksut saadaan hoidettua (välirahoitus)! Alahankkeet voivat toteutua eri tahdissa, maksatuksia haetaan kuitenkin yhdessä sovittavien ajankohtien mukaisesti. Mikäli toimenpide on toteutettu kokonaan maksuerän hakemisen määräaikaan mennessä, voi alahanke hakea jo loppumaksua. Alahankkeiden viimeinen toteutuspäivä on kuitenkin Tällöin loppumaksuhakemus liitteineen ja raportti on toimitettava Viisarille mennessä. Viisari laatii hankkeen loppuraportin ja maksuhakemuksen sekä tiedottaa hankkeen tuloksista ja vaikutuksista. 2

3 Into -teemahanke Hakemusten käsittely Alahankevalinnan teki Viisarin hallitus. Valinnan jälkeen tehtiin kirjalliset sopimukset alahankkeiden toteuttajien kanssa. Sopimuksella varmistetaan tuen myöntämisen ja maksamisen edellytysten täyttyminen sekä tuen ehtojen noudattaminen. Alahankkeiden virallisesta päätöksestä vastaa Keski-Suomen ELY-keskus. Heillä on myös tämän hankkeen kohdalla tarkoituksenmukaisuusharkinta. Täydennyspyyntöjä voi tulla vielä ELY-keskuksen käsittelyssä. Mahdollisiin täydennyspyyntöihin on vastattava pikaisesti. Hankkeen vastuut ja velvollisuudet Hankkeesta vastaa aina hakija. Teemahankkeessa useita pieniä hankkeita on laitettu yhteen ja hankkeen hakijana on Viisari. Teemahankkeen toteutustapa kuitenkin eroaa normaaleista hankkeista siten, että tuen saajan (Viisari) ja alahankkeen toteuttajan (teidän yhdistys) välillä tehdään sopimus tuen siirrosta. Toteuttajalla on velvollisuus perehtyä rahoitusehtoihin Hankkeen vetäjän ja hallituksen väliset pelisäännöt on hyvä sopia hankkeen alkuvaiheessa kirjallisesti ja hyväksyä yhdistyksen hallituksessa Esim. laskujen hyväksymiskäytäntö, hankintojen teko yms. asiat on hyvä sopia etukäteen Aineistoa on hyvä kerätä järjestelmällisesti hankkeen alusta lähtien 3

4 Hankkeen toteuttaminen 1/3 kun hanke on hyväksytty ELY-keskuksessa, alahankkeelle on hyväksytty kustannusarvio ja hankesuunnitelma, joiden mukaisesti hanke tulee toteuttaa tuen maksamisen edellytyksenä on, että tuensaaja on noudattanut tukipäätöksen mukaisia ehtoja jos hankkeen toteutus ja/tai kustannukset poikkeavat tukipäätöksestä, tulee tuen myöntäjältä, Viisarilta hakea aina muutospäätöstä (ennen muutoksen toteuttamista). Muutosta haetaan AINA ETUKÄTEEN! Hankkeen toteuttaminen 2/3 Kustannuksia voi syntyä hankkeen toteutusaikana, toteutusaika alahankkeille on saakka, jatkoaika ei ole mahdollista Ennen sopimuksen kirjoittamista tukikelpoisia kustannuksia ovat luvat ja rakentamisen suunnittelun kustannukset (jos kustannukset ovat hankesuunnitelmassa mukana) Vastikkeeton työ yleishyödyllisissä hankkeissa (talkootyö) Hankkeen toteuttamiseksi tarpeellista työtä, joka kuuluu olennaisesti hankkeen toteutukseen (suunnitelman mukaan) 4

5 Hankkeen toteuttaminen 3/3 Mikäli hankkeessa on sekä rakentamista että konehankintoja, molemmilla on omat kustannusarvionsa, jonka perusteella tuki aikanaan maksetaan. Näiden välillä ei siis voi olla liukumaa kokonaiskustannusarviossa, vaan molemmista tarkastellaan omaa kustannusarviotaan. Eli kumman tahansa kustannusarvion ylitys jää hakijan omalle kontolle, eikä sitä voida korvata toisen alittumisella. Helpottaa maksuvaihetta, kun nämä ovat myös omilla tileillään kirjanpidossa. Muutoshakemuksella näitäkin suhteita on toki mahdollista muuttaa, yhteys tässä tapauksessa ennen muutoksen toteutumista Viisariin! Toivomme, ettei muutoksia tehdä kymmenien eurojen takia. Jos hanke on toteutumassa arvioitua pienempänä (kaikki toimenpiteet kuitenkin tehtynä), voidaan muutoshakemuksella myös kohdistaa näitä säästyneitä varoja uudelleen. Huom! Hankkeen alitoteutuminen voi tuoda ongelmia muiden alahankkeiden talkootyön osuuden hyväksymiseen! Korvausvelvollinen on alitoteutuneen hankkeen toteuttaja. Päätöksen yleisehdot Kirjanpito osana tuen saajan kirjanpitoa Kirjanpito, muistiinpanot ja tositteet säilytettävä vähintään 3 vuotta siitä, kun ohjelman ei siis hankkeen - viimeinen maksu suoritetaan, arvion mukaan v loppuun Laki määrää myös pidempiä säilytysaikoja (esim. palkkatositteet) Tuen saajalla ilmoitusvelvollisuus päätöksestä poikkeavasta toteutuksesta Tuen kohteen on oltava vähintään 5 vuotta samassa käytössä hankkeen tuen viimeisen erän maksamisesta 5

6 Päätöksen yleisehdot Tuki maksetaan jälkikäteen tukikelpoisten kustannusten perusteella tukiprosenttien mukaisessa suhteessa (julkinen 50%, yksityinen 50%) Tukea maksetaan enintään tukitasoa ja myönnetyn tuen määrää vastaava osuus (kustannusten ylitys jää hakijan maksettavaksi) Tuki maksetaan päätöksellä hyväksyttyjen rahoitusosuuksien mukaisessa suhteessa (EU, valtio, kunta, yksityinen rahoitus jakautuen rahalliseen osuuteen ja mahdolliseen talkootyöhön) Sanktiouhka; ei kannata kokeilla menisikö jokin lasku läpi Valmistautuminen maksatukseen Ilmoita Viisarille, kun hanke on toteutettu aletaan yhdessä valmistautumaan maksuhakemuksen laadintaan huolimatta siitä, kuinka kaukana maksuhakemuksen jättämisen määräaika on Kun tekee heti, saa pois alta. Ja muistaa paremmin. Ja voi vielä reivata joitain asioita, jos eivät ole aivan kunnossa. Maksuhakemuksen jättäminen viimeisessä mahdollisessa saumassa ei ole suotavaa, jos hanke on toteutunut johonkin välimaksuvaiheeseen mennessä 6

7 Kirjanpito osana hankkeen toteuttamista Tiivis yhteistyö kirjanpitäjän kanssa. Kopio päätöksistä kirjanpitäjälle (mitkä kulut päätöksen mukaisia). Aina auttaa, jos kirjanpitäjällä on kokemusta hanke- /julkisenrahan kirjauskäytännöistä. Vientiselitteet mahdollisimman informatiivisia, tarvittaessa lisämerkintöjä Yksityinen rahoitus näyttävä kirjanpidossa Allekirjoitukset Maksuhakemuksen sekä talkootyölomakkeet allekirjoittavat aina nimenkirjoitusoikeuden omaava(t) Talkootyölistoissa tulee olla talkootyöntekijän nimi ja allekirjoitus Muista ilmoittaa, mikäli yhdistyksen virallinen nimenkirjoittaja(t) muuttuu! 7

8 Hanketuen maksamisen hakeminen Maksuhakemukset, aikataulu tilanteesta hakemus tilanteesta hakemus Tilanteesta hakemus mennessä (loppumaksun haku) Tukea ei makseta, mikäli hakemus viivästyy!!! Maksatukseen ei voi hakea jatkoaikaa eikä lisämaksukertoja Teemahanke käsitellään yhtenä hankkeena myös maksatuksessa, huolellisuudella edistätte myös muiden alahankkeiden maksatusta Hyväksyttävät / tuen ulkopuolelle jäävät kustannukset Hyväksyttävät kustannukset (hankesuunnitelman mukaan) Rakennuksen, rakennelman tai rakenteen rakentaminen, korjaaminen tai laajentaminen Koneiden, laitteiden ja välineiden hankinta (erittäin perustellusta syystä myös käytetyt) Viranomaisluvat Palo- ja talkoovakuutusmaksut hankkeen toteutusajalta Tuen ulkopuolelle jäävät kustannukset Sisäpiirihankinnat ilman kunnollista kilpailutusta Korot ja muut rahoituskulut esim. välirahoituksesta 8

9 Kustannusten toteutuminen Kustannusten alittuminen: Tukea haetaan kuitenkin tukipäätöksen prosenttiosuuden mukaan eli 50% Tällöin myös yksityisen rahoituksen osuus euroina pienenee Kustannusten ylittyminen: Kustannuksia esitetään ja tukea haetaan vain hyväksyttyihin kokonaiskustannuksiin saakka Hakijan on itse poistettava tositteita hakemukselta siten, että kokonaiskustannukset täyttyvät Käytännössä kannattaa poistaa pienten summien tositteita Muistettava vetää ko. kulut yli pääkirjalta tai liittää erillinen selvitys siitä, mihin kustannuksiin tukea ei haeta Maksatuksen hakijan muistilista (1/2) lue saamasi hankepäätös huolella ja toteuta hanke suunnitelman mukaan hae maksuun vain hankkeelle kuuluvia kustannuksia älä hae maksuun sellaisia kustannuksia, mitä on jo kerran avustettu tee selkeä kirjanpito numeroi tositteet kirjanpidon mukaisesti (laskut, tiliotteet) muista myös liitelomakkeet huomioi yksityisen rahoituksen kertymä ja että se on aidosti yksityistä rahoitusta (ei julkista) huomioi mahdollisen välirahoituksen osalta velka- / valtakirja ja sen sisältö 9

10 Maksatuksen hakijan muistilista (2/2) toimita maksuhakemus Viisarin toimistolle Saarijärvelle vastaa nopeasti mahdollisiin täydennyspyyntöihin varaudu tarkastuksiin niin, että voit esitellä rahoitetun kohteen ja hankkeelle kuuluvat alkuperäiset asiakirjat huolellisesti täytetty, täydellinen hakemus, nopeuttaa maksatushakemuksen käsittelyä muista, että tuetun investoinnin kohdetta ei saa käyttää muuhun kuin tuen kohteena olevaan toimintaan ennen kuin viisi vuotta on kulunut tuen viimeisen erän maksamisesta Maksamishakemuksen liitteet (1/3) kirjanpidon pääkirja Jos tukea ei haeta kaikkiin pääkirjan kustannuksiin, vedä sellaiset kustannukset yli pääkirjalta tai liitä mukaan erillinen selvitys Toisaalta et voi hakea maksuun sellaisia kustannuksia, joita ei ole pääkirjalla (eli kirjanpito on tehtävä) tositekopiot (lasku/kassakuitti) ja niihin mahdollisesti liittyvät liitteet (esim. matkaliput) jos ei laskussa näy tilauspäivää niin skannaa tilausvahvistus laskun liitteeksi jos ei ole tilausvahvistusta, selvitys tilauksen teosta esim. tilattu puhelimitse huom: käteiskuittien osalta on pystyttävä osoittamaan rahan lähde kirjanpitokirjauksilla, tiliotteilla tai muulla vastaavalla tavalla. Vältetään käteisostoja mahdollisuuksien mukaan. Jos näitä kuitenkin tulee, maksuhakemusvaiheessa ne on oltava tuen saajan maksamia ja kirjanpitoon kirjattuja. Jos maksu on merkittävä (500 ) tulee osoittaa rahan lähde. 10

11 Maksamishakemuksen liitteet (2/3) kilpailutusasiakirjat Selvitys kustannusten kohtuullisuudesta dokumentoidaan, mikäli selvityksiä (esim. tarjouksia) ei ole toimitettu jo hakuvaiheessa arkistointitunnukselliset maksutositteet (tiliote, verkkopankin kuitti) kun hankkeessa on ulkopuolista yksityistä rahaa (eli jotain muuta kuin yhdistyksen omaa rahaa), selvitys siitä ja ote pääkirjasta, tarvittaessa jäljennökset tositteista. kilpailutusasiakirjat Selvitys kustannusten kohtuullisuudesta dokumentoidaan, mikäli selvityksiä (esim. tarjouksia) ei ole toimitettu jo hakuvaiheessa Maksamishakemuksen liitteet (3/3) seurantatietolomakkeet 3306L ja 3306Dind (loppumaksatuksessa). Lomakkeessa säilytetään hakemushetkellä ollut tavoitetaso sellaisenaan ja täytetään sarake Toteuma hankkeen päätyttyä kopio rakennustarkastajan loppukatselmus- pöytäkirjasta (mikäli rakennuslupa sitä vaatii) palovakuutustodistus (jos ei ole toimitettu jo hakuvaiheessa) talkootyön tuntikirjanpito, lomake 3322L hankkeen ilmoitusten lehtileikkeet, hankkeesta tehdyt lehtijutut valokuvia hankkeesta loppuraportti 11

12 Talkootyö (vastikkeeton työ) Maksuhakemuksen liitteeksi täytetään Talkootyön tuntikirjanpito, lomake 3322L Voidaan täyttää joko talkookerroittain tai henkilöittäin Työn tekijä väh. 15-vuotias Arvo 15 euroa tunnilta, konetyö + 30 euroa (huomaa lomakkeen täyttö!) Talkootyö (vastikkeeton työ) 12

13 Raportointi Maksuhakemuksen yhteydessä selvitys suunnitelman toteuttamisesta maksuhakemuksen ajalta (joko lomakkeelle tai liitteenä) silloin, kun hanke ei hae vielä loppumaksua Oleellista on, että verrataan suunnitelmaa toteutuneeseen Loppuraportoinnille Viisarilla valmis lomake, jota ei ole pakko käyttää (raportointikaava löytyy päätöksestä), lomake Kilpailutus / hintatason selvitys 1/2 Rakentamisessa useimmiten hakijalta yksikkökustannuslaskelma, jonka ELYkeskus käsittelee viitekustannuksiin perustuen Yli euron hankinnoissa selvitys tavanomaisesta hintatasosta laaditaan muistio: miten toteutettu, milloin, keneltä pyydetty, keneltä saatu, hintatiedot ja muut olennaiset asiat. Käytännössä tämä tapahtuu kyselemällä puhelimitse, kiertämällä liikkeissä, tutkimalla netistä tai kuvastoista. pyydetään tarjoukset vähintään kolmelta muu selvitys, jonka perusteella mahdollista arvioida Apuna voi käyttää ELYn lomakkeita --> Hintatason selvitys Valinta perusteltava! Dokumentoi, dokumentoi ja dokumentoi!!! 13

14 Kilpailutus / hintatason selvitys 2/2 Jos kilpailutusasiakirjat on toimitettu hakuvaiheessa, niitä ei toimiteta maksatuksen liitteenä uudelleen Dokumentointi hankintojen kilpailutuksesta / hintatason selvityksestä maksuhakemuksen liitteenä. KAIKKI TOIMENPITEET ON KIRJATTAVA YLÖS / TULOSTETTAVA JA SÄILYTETTÄVÄ!!! (lähetetyt tarjouspyynnöt, saadut tarjoukset, tehdyt hankintapäätökset yms.). Kilpailutus / hintatason selvitys on mahdollisten tarkastusten pomminvarmin kohde. Mikäli hankintaperuste on jokin muu kuin halvin hinta, on se aina perusteltava. Tällöin perustelut hankinnan valinnasta on oltava tiedossa jo tarjouspyyntöä laadittaessa. Viestintäohjeet Tiedotuskyltti näkyville, viestinnässä tarkkana logojen yms. tietojen kanssa. Viestintäohjeet löytyvät osoitteesta stintaohjeet Tiedotettaessa hankkeesta on mainittava, että hanke on saanut Leaderrahoitusta Viisarilta. 14

15 Huomioi myös toimenpide on toteutettu ja siitä aiheutunut lopullinen kustannus on maksettu kustannus on tuensaajan maksama (kuluja ei makseta henkilökohtaisilta pankkitileiltä!) meno on kirjattu tuen saajan kirjanpitoon hankkeen menoksi Mikään ei ole niin varmaa kuin muutos lomakkeet tuppaavat matkan varrella muuttumaan, tarkista aina uusin versio lomakepalvelusta suomi.fi Maksuhakemus on laadittava voimassaolevalle (uusimmalle) lomakkeelle, jonka lomakenro Vakuutukset oltava kunnossa, todistus maksuhakemuksen liitteenä mikäli ei ole toimitettu aiemmin Aiemmin kaikki investointihankkeet tarkastettiin ELY-keskuksen toimesta paikan päällä ennen viimeisen erän maksamista. Oletuksena voidaan pitää, että näin menetellään myös nyt. Otantatarkastuksia arvonnan mukaan Tarkastuksia voivat tehdä ELY-keskus, MMM, maaseutuvirasto, komissio ja tilintarkastustuomioistuin Kiinnitä erityistä huomiota: Maksamishakemuksen aikatauluihin Allekirjoituksiin; nimenkirjoitusoikeus Kustannusten kohdentaminen; kustannukset kuuluvat hankkeen toteutukseen, tarvittaessa tositteelle lisätietoja (esimerkki: laskussa lukee lautaa, kirjoittakaa tositteelle esim. terassin lattiaan) Hankkeen ostoissa ei saa käyttää henkilökohtaisia etukortteja (esim.plussa, Bonus tms.) Kustannusten kohtuullisuus, dokumentointi! Investoinnin pysyvyys varmistettava: oltava samassa käytössä 5 vuotta tuen viimeisen erän maksamisesta, alueen omistajan suostumus, riittävän pitkä vuokrasopimus (10 vuotta) ja käyttöoikeuden säilyminen (vuokraoikeuden kirjaaminen maanmittauslaitoksella) Tukikelpoinen ei ole sama asia kuin tuettu. Esimerkki: Kylätalon kattoremontin yhteydessä huomataan, että rännit on vaihdettava. Rännit ovat kyllä tukikelpoisia, mutta jos ei niitä ole esitetty suunnitelmassa ja kustannusarviossa, niitä ei voida tukea! 15

16 Viisari vinkkaa Vinkkejä yhdistyksille Jäseneksi Viisariin! Liity osoitteessa Leader Viisari ry Virastotie SAARIJÄRVI Marja Salonen toiminnanjohtaja marja.salonen@saarijarvi.fi Mari Puro hankesihteeri mari.puro@saarijarvi.fi 16

17 Viisari Into -teemahanke helmikuu 2018 Into -teemahanke Tarkoitettu helpottamaan yhteisöjen mahdollisuuksia hyödyntää ohjelman rahoitusta Kootaan pieniä hankkeita yhteen ja hankkeen hakijana toimii Viisari Haetaan erillisellä haulla alahankkeita, joilla on rajattu toteutusaika Hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena on tarjota Leader-rahoituksella tarpeellista tukea yhteisöjen toiminnan kehittämiseen, monipuolistamiseen sekä tukea yhteisöjen ja asukkaiden aktiivisuutta ja parantaa elinoloja alueella. Erityisenä tavoitteena on lasten ja nuorten aktiivisuutta ja viihtyvyyttä tukevat toimenpiteet. Paikallistasolla hankkeen tavoitteena on lisätä asukkaiden mahdollisuuksia vapaa-ajan toimintaan, parantaa asumisviihtyvyyttä sekä tehostaa yhteisessä käytössä olevien kokoontumistilojen käyttöä. Investointien tuella lisätään asukkaiden sosiaalista kanssakäymistä ja yhteisöllisyyden tunnetta. 1

18 Into -teemahanke Hankkeiden toteutus Alahankkeiden toteutus voi alkaa hakijan omalla riskillä sopimuksen allekirjoituksen jälkeen. Alahankkeiden toteutuksesta vastaavat alahankkeiden hakijat tehtyjen hankesuunnitelmien mukaisesti. Alahankkeiden tuki haetaan maksuun yhdessä sovittujen määräaikojen mukaisesti. Alahankkeet tulee olla toteutettuna ja laskut maksettuina mennessä. Viisari hakee ja siirtää hankkeelle myönnettyä tukea alahankkeille toteutuneiden ja hyväksyttävien kustannusten mukaan yhteisesti sovitun aikataulun mukaan, viimeisen kerran toimenpiteiden toteutuksen päätyttyä. Hakija vastaa alahankkeen raportoinnista ja maksuhakemuksen toimittamisesta liitteineen määräaikaan mennessä. Into -teemahanke Tuki maksetaan jälkikäteen toteutuneiden kustannusten mukaan. Alahankkeiden tuki maksetaan hyväksyttäviä kustannuksia vastaan sen jälkeen, kun Maaseutuvirasto on suorittanut tuen maksun Viisarille. Tästä syystä hakijoiden on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, miten hankkeen aikaiset maksut saadaan hoidettua (välirahoitus)! Alahankkeet voivat toteutua eri tahdissa, maksatuksia haetaan kuitenkin yhdessä sovittavien ajankohtien mukaisesti. Mikäli toimenpide on toteutettu kokonaan maksuerän hakemisen määräaikaan mennessä, voi alahanke hakea jo loppumaksua. Alahankkeiden viimeinen toteutuspäivä on kuitenkin Tällöin loppumaksuhakemus liitteineen ja raportti on toimitettava Viisarille mennessä. Viisari laatii hankkeen loppuraportin ja maksuhakemuksen sekä tiedottaa hankkeen tuloksista ja vaikutuksista. 2

19 Into -teemahanke Hakemusten käsittely Alahankevalinnan teki Viisarin hallitus. Valinnan jälkeen tehtiin kirjalliset sopimukset alahankkeiden toteuttajien kanssa. Sopimuksella varmistetaan tuen myöntämisen ja maksamisen edellytysten täyttyminen sekä tuen ehtojen noudattaminen. Alahankkeiden virallisesta päätöksestä vastaa Keski-Suomen ELY-keskus. Heillä on myös tämän hankkeen kohdalla tarkoituksenmukaisuusharkinta. Täydennyspyyntöjä voi tulla vielä ELY-keskuksen käsittelyssä. Mahdollisiin täydennyspyyntöihin on vastattava pikaisesti. Hankkeen vastuut ja velvollisuudet Hankkeesta vastaa aina hakija. Teemahankkeessa useita pieniä hankkeita on laitettu yhteen ja hankkeen hakijana on Viisari. Teemahankkeen toteutustapa kuitenkin eroaa normaaleista hankkeista siten, että tuen saajan (Viisari) ja alahankkeen toteuttajan (teidän yhdistys) välillä tehdään sopimus tuen siirrosta. Toteuttajalla on velvollisuus perehtyä rahoitusehtoihin Hankkeen vetäjän ja hallituksen väliset pelisäännöt on hyvä sopia hankkeen alkuvaiheessa kirjallisesti ja hyväksyä yhdistyksen hallituksessa Esim. laskujen hyväksymiskäytäntö, hankintojen teko yms. asiat on hyvä sopia etukäteen Aineistoa on hyvä kerätä järjestelmällisesti hankkeen alusta lähtien 3

20 Hankkeen toteuttaminen 1/3 kun hanke on hyväksytty ELY-keskuksessa, alahankkeelle on hyväksytty kustannusarvio ja hankesuunnitelma, joiden mukaisesti hanke tulee toteuttaa tuen maksamisen edellytyksenä on, että tuensaaja on noudattanut tukipäätöksen mukaisia ehtoja jos hankkeen toteutus ja/tai kustannukset poikkeavat tukipäätöksestä, tulee tuen myöntäjältä, Viisarilta hakea aina muutospäätöstä (ennen muutoksen toteuttamista). Muutosta haetaan AINA ETUKÄTEEN! Hankkeen toteuttaminen 2/3 Kustannuksia voi syntyä hankkeen toteutusaikana, toteutusaika alahankkeille on saakka, jatkoaika ei ole mahdollista Ennen sopimuksen kirjoittamista tukikelpoisia kustannuksia ovat luvat ja rakentamisen suunnittelun kustannukset (jos kustannukset ovat hankesuunnitelmassa mukana) Vastikkeeton työ yleishyödyllisissä hankkeissa (talkootyö) Hankkeen toteuttamiseksi tarpeellista työtä, joka kuuluu olennaisesti hankkeen toteutukseen (suunnitelman mukaan) 4

21 Hankkeen toteuttaminen 3/3 Mikäli hankkeessa on sekä rakentamista että konehankintoja, molemmilla on omat kustannusarvionsa, jonka perusteella tuki aikanaan maksetaan. Näiden välillä ei siis voi olla liukumaa kokonaiskustannusarviossa, vaan molemmista tarkastellaan omaa kustannusarviotaan. Eli kumman tahansa kustannusarvion ylitys jää hakijan omalle kontolle, eikä sitä voida korvata toisen alittumisella. Helpottaa maksuvaihetta, kun nämä ovat myös omilla tileillään kirjanpidossa. Muutoshakemuksella näitäkin suhteita on toki mahdollista muuttaa, yhteys tässä tapauksessa ennen muutoksen toteutumista Viisariin! Toivomme, ettei muutoksia tehdä kymmenien eurojen takia. Jos hanke on toteutumassa arvioitua pienempänä (kaikki toimenpiteet kuitenkin tehtynä), voidaan muutoshakemuksella myös kohdistaa näitä säästyneitä varoja uudelleen. Huom! Hankkeen alitoteutuminen voi tuoda ongelmia muiden alahankkeiden talkootyön osuuden hyväksymiseen! Korvausvelvollinen on alitoteutuneen hankkeen toteuttaja. Päätöksen yleisehdot Kirjanpito osana tuen saajan kirjanpitoa Kirjanpito, muistiinpanot ja tositteet säilytettävä vähintään 3 vuotta siitä, kun ohjelman ei siis hankkeen - viimeinen maksu suoritetaan, arvion mukaan v loppuun Laki määrää myös pidempiä säilytysaikoja (esim. palkkatositteet) Tuen saajalla ilmoitusvelvollisuus päätöksestä poikkeavasta toteutuksesta Tuen kohteen on oltava vähintään 5 vuotta samassa käytössä hankkeen tuen viimeisen erän maksamisesta 5

22 Päätöksen yleisehdot Tuki maksetaan jälkikäteen tukikelpoisten kustannusten perusteella tukiprosenttien mukaisessa suhteessa (julkinen 50%, yksityinen 50%) Tukea maksetaan enintään tukitasoa ja myönnetyn tuen määrää vastaava osuus (kustannusten ylitys jää hakijan maksettavaksi) Tuki maksetaan päätöksellä hyväksyttyjen rahoitusosuuksien mukaisessa suhteessa (EU, valtio, kunta, yksityinen rahoitus jakautuen rahalliseen osuuteen ja mahdolliseen talkootyöhön) Sanktiouhka; ei kannata kokeilla menisikö jokin lasku läpi Valmistautuminen maksatukseen Ilmoita Viisarille, kun hanke on toteutettu aletaan yhdessä valmistautumaan maksuhakemuksen laadintaan huolimatta siitä, kuinka kaukana maksuhakemuksen jättämisen määräaika on Kun tekee heti, saa pois alta. Ja muistaa paremmin. Ja voi vielä reivata joitain asioita, jos eivät ole aivan kunnossa. Maksuhakemuksen jättäminen viimeisessä mahdollisessa saumassa ei ole suotavaa, jos hanke on toteutunut johonkin välimaksuvaiheeseen mennessä 6

23 Kirjanpito osana hankkeen toteuttamista Tiivis yhteistyö kirjanpitäjän kanssa. Kopio päätöksistä kirjanpitäjälle (mitkä kulut päätöksen mukaisia). Aina auttaa, jos kirjanpitäjällä on kokemusta hanke- /julkisenrahan kirjauskäytännöistä. Vientiselitteet mahdollisimman informatiivisia, tarvittaessa lisämerkintöjä Yksityinen rahoitus näyttävä kirjanpidossa Allekirjoitukset Maksuhakemuksen sekä talkootyölomakkeet allekirjoittavat aina nimenkirjoitusoikeuden omaava(t) Talkootyölistoissa tulee olla talkootyöntekijän nimi ja allekirjoitus Muista ilmoittaa, mikäli yhdistyksen virallinen nimenkirjoittaja(t) muuttuu! 7

24 Hanketuen maksamisen hakeminen Maksuhakemukset, aikataulu tilanteesta hakemus tilanteesta hakemus Tilanteesta hakemus mennessä (loppumaksun haku) Tukea ei makseta, mikäli hakemus viivästyy!!! Maksatukseen ei voi hakea jatkoaikaa eikä lisämaksukertoja Teemahanke käsitellään yhtenä hankkeena myös maksatuksessa, huolellisuudella edistätte myös muiden alahankkeiden maksatusta Hyväksyttävät / tuen ulkopuolelle jäävät kustannukset Hyväksyttävät kustannukset (hankesuunnitelman mukaan) Rakennuksen, rakennelman tai rakenteen rakentaminen, korjaaminen tai laajentaminen Koneiden, laitteiden ja välineiden hankinta (erittäin perustellusta syystä myös käytetyt) Viranomaisluvat Palo- ja talkoovakuutusmaksut hankkeen toteutusajalta Tuen ulkopuolelle jäävät kustannukset Sisäpiirihankinnat ilman kunnollista kilpailutusta Korot ja muut rahoituskulut esim. välirahoituksesta 8

25 Kustannusten toteutuminen Kustannusten alittuminen: Tukea haetaan kuitenkin tukipäätöksen prosenttiosuuden mukaan eli 50% Tällöin myös yksityisen rahoituksen osuus euroina pienenee Kustannusten ylittyminen: Kustannuksia esitetään ja tukea haetaan vain hyväksyttyihin kokonaiskustannuksiin saakka Hakijan on itse poistettava tositteita hakemukselta siten, että kokonaiskustannukset täyttyvät Käytännössä kannattaa poistaa pienten summien tositteita Muistettava vetää ko. kulut yli pääkirjalta tai liittää erillinen selvitys siitä, mihin kustannuksiin tukea ei haeta Maksatuksen hakijan muistilista (1/2) lue saamasi hankepäätös huolella ja toteuta hanke suunnitelman mukaan hae maksuun vain hankkeelle kuuluvia kustannuksia älä hae maksuun sellaisia kustannuksia, mitä on jo kerran avustettu tee selkeä kirjanpito numeroi tositteet kirjanpidon mukaisesti (laskut, tiliotteet) muista myös liitelomakkeet huomioi yksityisen rahoituksen kertymä ja että se on aidosti yksityistä rahoitusta (ei julkista) huomioi mahdollisen välirahoituksen osalta velka- / valtakirja ja sen sisältö 9

26 Maksatuksen hakijan muistilista (2/2) toimita maksuhakemus Viisarin toimistolle Saarijärvelle vastaa nopeasti mahdollisiin täydennyspyyntöihin varaudu tarkastuksiin niin, että voit esitellä rahoitetun kohteen ja hankkeelle kuuluvat alkuperäiset asiakirjat huolellisesti täytetty, täydellinen hakemus, nopeuttaa maksatushakemuksen käsittelyä muista, että tuetun investoinnin kohdetta ei saa käyttää muuhun kuin tuen kohteena olevaan toimintaan ennen kuin viisi vuotta on kulunut tuen viimeisen erän maksamisesta Maksamishakemuksen liitteet (1/3) kirjanpidon pääkirja Jos tukea ei haeta kaikkiin pääkirjan kustannuksiin, vedä sellaiset kustannukset yli pääkirjalta tai liitä mukaan erillinen selvitys Toisaalta et voi hakea maksuun sellaisia kustannuksia, joita ei ole pääkirjalla (eli kirjanpito on tehtävä) tositekopiot (lasku/kassakuitti) ja niihin mahdollisesti liittyvät liitteet (esim. matkaliput) jos ei laskussa näy tilauspäivää niin skannaa tilausvahvistus laskun liitteeksi jos ei ole tilausvahvistusta, selvitys tilauksen teosta esim. tilattu puhelimitse huom: käteiskuittien osalta on pystyttävä osoittamaan rahan lähde kirjanpitokirjauksilla, tiliotteilla tai muulla vastaavalla tavalla. Vältetään käteisostoja mahdollisuuksien mukaan. Jos näitä kuitenkin tulee, maksuhakemusvaiheessa ne on oltava tuen saajan maksamia ja kirjanpitoon kirjattuja. Jos maksu on merkittävä (500 ) tulee osoittaa rahan lähde. 10

27 Maksamishakemuksen liitteet (2/3) kilpailutusasiakirjat Selvitys kustannusten kohtuullisuudesta dokumentoidaan, mikäli selvityksiä (esim. tarjouksia) ei ole toimitettu jo hakuvaiheessa arkistointitunnukselliset maksutositteet (tiliote, verkkopankin kuitti) kun hankkeessa on ulkopuolista yksityistä rahaa (eli jotain muuta kuin yhdistyksen omaa rahaa), selvitys siitä ja ote pääkirjasta, tarvittaessa jäljennökset tositteista. kilpailutusasiakirjat Selvitys kustannusten kohtuullisuudesta dokumentoidaan, mikäli selvityksiä (esim. tarjouksia) ei ole toimitettu jo hakuvaiheessa Maksamishakemuksen liitteet (3/3) seurantatietolomakkeet 3306L ja 3306Dind (loppumaksatuksessa). Lomakkeessa säilytetään hakemushetkellä ollut tavoitetaso sellaisenaan ja täytetään sarake Toteuma hankkeen päätyttyä kopio rakennustarkastajan loppukatselmus- pöytäkirjasta (mikäli rakennuslupa sitä vaatii) palovakuutustodistus (jos ei ole toimitettu jo hakuvaiheessa) talkootyön tuntikirjanpito, lomake 3322L hankkeen ilmoitusten lehtileikkeet, hankkeesta tehdyt lehtijutut valokuvia hankkeesta loppuraportti 11

28 Talkootyö (vastikkeeton työ) Maksuhakemuksen liitteeksi täytetään Talkootyön tuntikirjanpito, lomake 3322L Voidaan täyttää joko talkookerroittain tai henkilöittäin Työn tekijä väh. 15-vuotias Arvo 15 euroa tunnilta, konetyö + 30 euroa (huomaa lomakkeen täyttö!) Talkootyö (vastikkeeton työ) 12

29 Raportointi Maksuhakemuksen yhteydessä selvitys suunnitelman toteuttamisesta maksuhakemuksen ajalta (joko lomakkeelle tai liitteenä) silloin, kun hanke ei hae vielä loppumaksua Oleellista on, että verrataan suunnitelmaa toteutuneeseen Loppuraportoinnille Viisarilla valmis lomake, jota ei ole pakko käyttää (raportointikaava löytyy päätöksestä), lomake Kilpailutus / hintatason selvitys 1/2 Rakentamisessa useimmiten hakijalta yksikkökustannuslaskelma, jonka ELYkeskus käsittelee viitekustannuksiin perustuen Yli euron hankinnoissa selvitys tavanomaisesta hintatasosta laaditaan muistio: miten toteutettu, milloin, keneltä pyydetty, keneltä saatu, hintatiedot ja muut olennaiset asiat. Käytännössä tämä tapahtuu kyselemällä puhelimitse, kiertämällä liikkeissä, tutkimalla netistä tai kuvastoista. pyydetään tarjoukset vähintään kolmelta muu selvitys, jonka perusteella mahdollista arvioida Apuna voi käyttää ELYn lomakkeita --> Hintatason selvitys Valinta perusteltava! Dokumentoi, dokumentoi ja dokumentoi!!! 13

30 Kilpailutus / hintatason selvitys 2/2 Jos kilpailutusasiakirjat on toimitettu hakuvaiheessa, niitä ei toimiteta maksatuksen liitteenä uudelleen Dokumentointi hankintojen kilpailutuksesta / hintatason selvityksestä maksuhakemuksen liitteenä. KAIKKI TOIMENPITEET ON KIRJATTAVA YLÖS / TULOSTETTAVA JA SÄILYTETTÄVÄ!!! (lähetetyt tarjouspyynnöt, saadut tarjoukset, tehdyt hankintapäätökset yms.). Kilpailutus / hintatason selvitys on mahdollisten tarkastusten pomminvarmin kohde. Mikäli hankintaperuste on jokin muu kuin halvin hinta, on se aina perusteltava. Tällöin perustelut hankinnan valinnasta on oltava tiedossa jo tarjouspyyntöä laadittaessa. Viestintäohjeet Tiedotuskyltti näkyville, viestinnässä tarkkana logojen yms. tietojen kanssa. Viestintäohjeet löytyvät osoitteesta stintaohjeet Tiedotettaessa hankkeesta on mainittava, että hanke on saanut Leaderrahoitusta Viisarilta. 14

31 Huomioi myös toimenpide on toteutettu ja siitä aiheutunut lopullinen kustannus on maksettu kustannus on tuensaajan maksama (kuluja ei makseta henkilökohtaisilta pankkitileiltä!) meno on kirjattu tuen saajan kirjanpitoon hankkeen menoksi Mikään ei ole niin varmaa kuin muutos lomakkeet tuppaavat matkan varrella muuttumaan, tarkista aina uusin versio lomakepalvelusta suomi.fi Maksuhakemus on laadittava voimassaolevalle (uusimmalle) lomakkeelle, jonka lomakenro Vakuutukset oltava kunnossa, todistus maksuhakemuksen liitteenä mikäli ei ole toimitettu aiemmin Aiemmin kaikki investointihankkeet tarkastettiin ELY-keskuksen toimesta paikan päällä ennen viimeisen erän maksamista. Oletuksena voidaan pitää, että näin menetellään myös nyt. Otantatarkastuksia arvonnan mukaan Tarkastuksia voivat tehdä ELY-keskus, MMM, maaseutuvirasto, komissio ja tilintarkastustuomioistuin Kiinnitä erityistä huomiota: Maksamishakemuksen aikatauluihin Allekirjoituksiin; nimenkirjoitusoikeus Kustannusten kohdentaminen; kustannukset kuuluvat hankkeen toteutukseen, tarvittaessa tositteelle lisätietoja (esimerkki: laskussa lukee lautaa, kirjoittakaa tositteelle esim. terassin lattiaan) Hankkeen ostoissa ei saa käyttää henkilökohtaisia etukortteja (esim.plussa, Bonus tms.) Kustannusten kohtuullisuus, dokumentointi! Investoinnin pysyvyys varmistettava: oltava samassa käytössä 5 vuotta tuen viimeisen erän maksamisesta, alueen omistajan suostumus, riittävän pitkä vuokrasopimus (10 vuotta) ja käyttöoikeuden säilyminen (vuokraoikeuden kirjaaminen maanmittauslaitoksella) Tukikelpoinen ei ole sama asia kuin tuettu. Esimerkki: Kylätalon kattoremontin yhteydessä huomataan, että rännit on vaihdettava. Rännit ovat kyllä tukikelpoisia, mutta jos ei niitä ole esitetty suunnitelmassa ja kustannusarviossa, niitä ei voida tukea! 15

32 Viisari vinkkaa Vinkkejä yhdistyksille Jäseneksi Viisariin! Liity osoitteessa Leader Viisari ry Virastotie SAARIJÄRVI Marja Salonen toiminnanjohtaja marja.salonen@saarijarvi.fi Mari Puro hankesihteeri mari.puro@saarijarvi.fi 16

33 Viisari Into -teemahanke helmikuu 2018 Into -teemahanke Tarkoitettu helpottamaan yhteisöjen mahdollisuuksia hyödyntää ohjelman rahoitusta Kootaan pieniä hankkeita yhteen ja hankkeen hakijana toimii Viisari Haetaan erillisellä haulla alahankkeita, joilla on rajattu toteutusaika Hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena on tarjota Leader-rahoituksella tarpeellista tukea yhteisöjen toiminnan kehittämiseen, monipuolistamiseen sekä tukea yhteisöjen ja asukkaiden aktiivisuutta ja parantaa elinoloja alueella. Erityisenä tavoitteena on lasten ja nuorten aktiivisuutta ja viihtyvyyttä tukevat toimenpiteet. Paikallistasolla hankkeen tavoitteena on lisätä asukkaiden mahdollisuuksia vapaa-ajan toimintaan, parantaa asumisviihtyvyyttä sekä tehostaa yhteisessä käytössä olevien kokoontumistilojen käyttöä. Investointien tuella lisätään asukkaiden sosiaalista kanssakäymistä ja yhteisöllisyyden tunnetta. 1

34 Into -teemahanke Hankkeiden toteutus Alahankkeiden toteutus voi alkaa hakijan omalla riskillä sopimuksen allekirjoituksen jälkeen. Alahankkeiden toteutuksesta vastaavat alahankkeiden hakijat tehtyjen hankesuunnitelmien mukaisesti. Alahankkeiden tuki haetaan maksuun yhdessä sovittujen määräaikojen mukaisesti. Alahankkeet tulee olla toteutettuna ja laskut maksettuina mennessä. Viisari hakee ja siirtää hankkeelle myönnettyä tukea alahankkeille toteutuneiden ja hyväksyttävien kustannusten mukaan yhteisesti sovitun aikataulun mukaan, viimeisen kerran toimenpiteiden toteutuksen päätyttyä. Hakija vastaa alahankkeen raportoinnista ja maksuhakemuksen toimittamisesta liitteineen määräaikaan mennessä. Into -teemahanke Tuki maksetaan jälkikäteen toteutuneiden kustannusten mukaan. Alahankkeiden tuki maksetaan hyväksyttäviä kustannuksia vastaan sen jälkeen, kun Maaseutuvirasto on suorittanut tuen maksun Viisarille. Tästä syystä hakijoiden on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, miten hankkeen aikaiset maksut saadaan hoidettua (välirahoitus)! Alahankkeet voivat toteutua eri tahdissa, maksatuksia haetaan kuitenkin yhdessä sovittavien ajankohtien mukaisesti. Mikäli toimenpide on toteutettu kokonaan maksuerän hakemisen määräaikaan mennessä, voi alahanke hakea jo loppumaksua. Alahankkeiden viimeinen toteutuspäivä on kuitenkin Tällöin loppumaksuhakemus liitteineen ja raportti on toimitettava Viisarille mennessä. Viisari laatii hankkeen loppuraportin ja maksuhakemuksen sekä tiedottaa hankkeen tuloksista ja vaikutuksista. 2

35 Into -teemahanke Hakemusten käsittely Alahankevalinnan teki Viisarin hallitus. Valinnan jälkeen tehtiin kirjalliset sopimukset alahankkeiden toteuttajien kanssa. Sopimuksella varmistetaan tuen myöntämisen ja maksamisen edellytysten täyttyminen sekä tuen ehtojen noudattaminen. Alahankkeiden virallisesta päätöksestä vastaa Keski-Suomen ELY-keskus. Heillä on myös tämän hankkeen kohdalla tarkoituksenmukaisuusharkinta. Täydennyspyyntöjä voi tulla vielä ELY-keskuksen käsittelyssä. Mahdollisiin täydennyspyyntöihin on vastattava pikaisesti. Hankkeen vastuut ja velvollisuudet Hankkeesta vastaa aina hakija. Teemahankkeessa useita pieniä hankkeita on laitettu yhteen ja hankkeen hakijana on Viisari. Teemahankkeen toteutustapa kuitenkin eroaa normaaleista hankkeista siten, että tuen saajan (Viisari) ja alahankkeen toteuttajan (teidän yhdistys) välillä tehdään sopimus tuen siirrosta. Toteuttajalla on velvollisuus perehtyä rahoitusehtoihin Hankkeen vetäjän ja hallituksen väliset pelisäännöt on hyvä sopia hankkeen alkuvaiheessa kirjallisesti ja hyväksyä yhdistyksen hallituksessa Esim. laskujen hyväksymiskäytäntö, hankintojen teko yms. asiat on hyvä sopia etukäteen Aineistoa on hyvä kerätä järjestelmällisesti hankkeen alusta lähtien 3

36 Hankkeen toteuttaminen 1/3 kun hanke on hyväksytty ELY-keskuksessa, alahankkeelle on hyväksytty kustannusarvio ja hankesuunnitelma, joiden mukaisesti hanke tulee toteuttaa tuen maksamisen edellytyksenä on, että tuensaaja on noudattanut tukipäätöksen mukaisia ehtoja jos hankkeen toteutus ja/tai kustannukset poikkeavat tukipäätöksestä, tulee tuen myöntäjältä, Viisarilta hakea aina muutospäätöstä (ennen muutoksen toteuttamista). Muutosta haetaan AINA ETUKÄTEEN! Hankkeen toteuttaminen 2/3 Kustannuksia voi syntyä hankkeen toteutusaikana, toteutusaika alahankkeille on saakka, jatkoaika ei ole mahdollista Ennen sopimuksen kirjoittamista tukikelpoisia kustannuksia ovat luvat ja rakentamisen suunnittelun kustannukset (jos kustannukset ovat hankesuunnitelmassa mukana) Vastikkeeton työ yleishyödyllisissä hankkeissa (talkootyö) Hankkeen toteuttamiseksi tarpeellista työtä, joka kuuluu olennaisesti hankkeen toteutukseen (suunnitelman mukaan) 4

37 Hankkeen toteuttaminen 3/3 Mikäli hankkeessa on sekä rakentamista että konehankintoja, molemmilla on omat kustannusarvionsa, jonka perusteella tuki aikanaan maksetaan. Näiden välillä ei siis voi olla liukumaa kokonaiskustannusarviossa, vaan molemmista tarkastellaan omaa kustannusarviotaan. Eli kumman tahansa kustannusarvion ylitys jää hakijan omalle kontolle, eikä sitä voida korvata toisen alittumisella. Helpottaa maksuvaihetta, kun nämä ovat myös omilla tileillään kirjanpidossa. Muutoshakemuksella näitäkin suhteita on toki mahdollista muuttaa, yhteys tässä tapauksessa ennen muutoksen toteutumista Viisariin! Toivomme, ettei muutoksia tehdä kymmenien eurojen takia. Jos hanke on toteutumassa arvioitua pienempänä (kaikki toimenpiteet kuitenkin tehtynä), voidaan muutoshakemuksella myös kohdistaa näitä säästyneitä varoja uudelleen. Huom! Hankkeen alitoteutuminen voi tuoda ongelmia muiden alahankkeiden talkootyön osuuden hyväksymiseen! Korvausvelvollinen on alitoteutuneen hankkeen toteuttaja. Päätöksen yleisehdot Kirjanpito osana tuen saajan kirjanpitoa Kirjanpito, muistiinpanot ja tositteet säilytettävä vähintään 3 vuotta siitä, kun ohjelman ei siis hankkeen - viimeinen maksu suoritetaan, arvion mukaan v loppuun Laki määrää myös pidempiä säilytysaikoja (esim. palkkatositteet) Tuen saajalla ilmoitusvelvollisuus päätöksestä poikkeavasta toteutuksesta Tuen kohteen on oltava vähintään 5 vuotta samassa käytössä hankkeen tuen viimeisen erän maksamisesta 5

38 Päätöksen yleisehdot Tuki maksetaan jälkikäteen tukikelpoisten kustannusten perusteella tukiprosenttien mukaisessa suhteessa (julkinen 50%, yksityinen 50%) Tukea maksetaan enintään tukitasoa ja myönnetyn tuen määrää vastaava osuus (kustannusten ylitys jää hakijan maksettavaksi) Tuki maksetaan päätöksellä hyväksyttyjen rahoitusosuuksien mukaisessa suhteessa (EU, valtio, kunta, yksityinen rahoitus jakautuen rahalliseen osuuteen ja mahdolliseen talkootyöhön) Sanktiouhka; ei kannata kokeilla menisikö jokin lasku läpi Valmistautuminen maksatukseen Ilmoita Viisarille, kun hanke on toteutettu aletaan yhdessä valmistautumaan maksuhakemuksen laadintaan huolimatta siitä, kuinka kaukana maksuhakemuksen jättämisen määräaika on Kun tekee heti, saa pois alta. Ja muistaa paremmin. Ja voi vielä reivata joitain asioita, jos eivät ole aivan kunnossa. Maksuhakemuksen jättäminen viimeisessä mahdollisessa saumassa ei ole suotavaa, jos hanke on toteutunut johonkin välimaksuvaiheeseen mennessä 6

39 Kirjanpito osana hankkeen toteuttamista Tiivis yhteistyö kirjanpitäjän kanssa. Kopio päätöksistä kirjanpitäjälle (mitkä kulut päätöksen mukaisia). Aina auttaa, jos kirjanpitäjällä on kokemusta hanke- /julkisenrahan kirjauskäytännöistä. Vientiselitteet mahdollisimman informatiivisia, tarvittaessa lisämerkintöjä Yksityinen rahoitus näyttävä kirjanpidossa Allekirjoitukset Maksuhakemuksen sekä talkootyölomakkeet allekirjoittavat aina nimenkirjoitusoikeuden omaava(t) Talkootyölistoissa tulee olla talkootyöntekijän nimi ja allekirjoitus Muista ilmoittaa, mikäli yhdistyksen virallinen nimenkirjoittaja(t) muuttuu! 7

40 Hanketuen maksamisen hakeminen Maksuhakemukset, aikataulu tilanteesta hakemus tilanteesta hakemus Tilanteesta hakemus mennessä (loppumaksun haku) Tukea ei makseta, mikäli hakemus viivästyy!!! Maksatukseen ei voi hakea jatkoaikaa eikä lisämaksukertoja Teemahanke käsitellään yhtenä hankkeena myös maksatuksessa, huolellisuudella edistätte myös muiden alahankkeiden maksatusta Hyväksyttävät / tuen ulkopuolelle jäävät kustannukset Hyväksyttävät kustannukset (hankesuunnitelman mukaan) Rakennuksen, rakennelman tai rakenteen rakentaminen, korjaaminen tai laajentaminen Koneiden, laitteiden ja välineiden hankinta (erittäin perustellusta syystä myös käytetyt) Viranomaisluvat Palo- ja talkoovakuutusmaksut hankkeen toteutusajalta Tuen ulkopuolelle jäävät kustannukset Sisäpiirihankinnat ilman kunnollista kilpailutusta Korot ja muut rahoituskulut esim. välirahoituksesta 8

41 Kustannusten toteutuminen Kustannusten alittuminen: Tukea haetaan kuitenkin tukipäätöksen prosenttiosuuden mukaan eli 50% Tällöin myös yksityisen rahoituksen osuus euroina pienenee Kustannusten ylittyminen: Kustannuksia esitetään ja tukea haetaan vain hyväksyttyihin kokonaiskustannuksiin saakka Hakijan on itse poistettava tositteita hakemukselta siten, että kokonaiskustannukset täyttyvät Käytännössä kannattaa poistaa pienten summien tositteita Muistettava vetää ko. kulut yli pääkirjalta tai liittää erillinen selvitys siitä, mihin kustannuksiin tukea ei haeta Maksatuksen hakijan muistilista (1/2) lue saamasi hankepäätös huolella ja toteuta hanke suunnitelman mukaan hae maksuun vain hankkeelle kuuluvia kustannuksia älä hae maksuun sellaisia kustannuksia, mitä on jo kerran avustettu tee selkeä kirjanpito numeroi tositteet kirjanpidon mukaisesti (laskut, tiliotteet) muista myös liitelomakkeet huomioi yksityisen rahoituksen kertymä ja että se on aidosti yksityistä rahoitusta (ei julkista) huomioi mahdollisen välirahoituksen osalta velka- / valtakirja ja sen sisältö 9

42 Maksatuksen hakijan muistilista (2/2) toimita maksuhakemus Viisarin toimistolle Saarijärvelle vastaa nopeasti mahdollisiin täydennyspyyntöihin varaudu tarkastuksiin niin, että voit esitellä rahoitetun kohteen ja hankkeelle kuuluvat alkuperäiset asiakirjat huolellisesti täytetty, täydellinen hakemus, nopeuttaa maksatushakemuksen käsittelyä muista, että tuetun investoinnin kohdetta ei saa käyttää muuhun kuin tuen kohteena olevaan toimintaan ennen kuin viisi vuotta on kulunut tuen viimeisen erän maksamisesta Maksamishakemuksen liitteet (1/3) kirjanpidon pääkirja Jos tukea ei haeta kaikkiin pääkirjan kustannuksiin, vedä sellaiset kustannukset yli pääkirjalta tai liitä mukaan erillinen selvitys Toisaalta et voi hakea maksuun sellaisia kustannuksia, joita ei ole pääkirjalla (eli kirjanpito on tehtävä) tositekopiot (lasku/kassakuitti) ja niihin mahdollisesti liittyvät liitteet (esim. matkaliput) jos ei laskussa näy tilauspäivää niin skannaa tilausvahvistus laskun liitteeksi jos ei ole tilausvahvistusta, selvitys tilauksen teosta esim. tilattu puhelimitse huom: käteiskuittien osalta on pystyttävä osoittamaan rahan lähde kirjanpitokirjauksilla, tiliotteilla tai muulla vastaavalla tavalla. Vältetään käteisostoja mahdollisuuksien mukaan. Jos näitä kuitenkin tulee, maksuhakemusvaiheessa ne on oltava tuen saajan maksamia ja kirjanpitoon kirjattuja. Jos maksu on merkittävä (500 ) tulee osoittaa rahan lähde. 10

43 Maksamishakemuksen liitteet (2/3) kilpailutusasiakirjat Selvitys kustannusten kohtuullisuudesta dokumentoidaan, mikäli selvityksiä (esim. tarjouksia) ei ole toimitettu jo hakuvaiheessa arkistointitunnukselliset maksutositteet (tiliote, verkkopankin kuitti) kun hankkeessa on ulkopuolista yksityistä rahaa (eli jotain muuta kuin yhdistyksen omaa rahaa), selvitys siitä ja ote pääkirjasta, tarvittaessa jäljennökset tositteista. kilpailutusasiakirjat Selvitys kustannusten kohtuullisuudesta dokumentoidaan, mikäli selvityksiä (esim. tarjouksia) ei ole toimitettu jo hakuvaiheessa Maksamishakemuksen liitteet (3/3) seurantatietolomakkeet 3306L ja 3306Dind (loppumaksatuksessa). Lomakkeessa säilytetään hakemushetkellä ollut tavoitetaso sellaisenaan ja täytetään sarake Toteuma hankkeen päätyttyä kopio rakennustarkastajan loppukatselmus- pöytäkirjasta (mikäli rakennuslupa sitä vaatii) palovakuutustodistus (jos ei ole toimitettu jo hakuvaiheessa) talkootyön tuntikirjanpito, lomake 3322L hankkeen ilmoitusten lehtileikkeet, hankkeesta tehdyt lehtijutut valokuvia hankkeesta loppuraportti 11

44 Talkootyö (vastikkeeton työ) Maksuhakemuksen liitteeksi täytetään Talkootyön tuntikirjanpito, lomake 3322L Voidaan täyttää joko talkookerroittain tai henkilöittäin Työn tekijä väh. 15-vuotias Arvo 15 euroa tunnilta, konetyö + 30 euroa (huomaa lomakkeen täyttö!) Talkootyö (vastikkeeton työ) 12

45 Raportointi Maksuhakemuksen yhteydessä selvitys suunnitelman toteuttamisesta maksuhakemuksen ajalta (joko lomakkeelle tai liitteenä) silloin, kun hanke ei hae vielä loppumaksua Oleellista on, että verrataan suunnitelmaa toteutuneeseen Loppuraportoinnille Viisarilla valmis lomake, jota ei ole pakko käyttää (raportointikaava löytyy päätöksestä), lomake Kilpailutus / hintatason selvitys 1/2 Rakentamisessa useimmiten hakijalta yksikkökustannuslaskelma, jonka ELYkeskus käsittelee viitekustannuksiin perustuen Yli euron hankinnoissa selvitys tavanomaisesta hintatasosta laaditaan muistio: miten toteutettu, milloin, keneltä pyydetty, keneltä saatu, hintatiedot ja muut olennaiset asiat. Käytännössä tämä tapahtuu kyselemällä puhelimitse, kiertämällä liikkeissä, tutkimalla netistä tai kuvastoista. pyydetään tarjoukset vähintään kolmelta muu selvitys, jonka perusteella mahdollista arvioida Apuna voi käyttää ELYn lomakkeita --> Hintatason selvitys Valinta perusteltava! Dokumentoi, dokumentoi ja dokumentoi!!! 13

46 Kilpailutus / hintatason selvitys 2/2 Jos kilpailutusasiakirjat on toimitettu hakuvaiheessa, niitä ei toimiteta maksatuksen liitteenä uudelleen Dokumentointi hankintojen kilpailutuksesta / hintatason selvityksestä maksuhakemuksen liitteenä. KAIKKI TOIMENPITEET ON KIRJATTAVA YLÖS / TULOSTETTAVA JA SÄILYTETTÄVÄ!!! (lähetetyt tarjouspyynnöt, saadut tarjoukset, tehdyt hankintapäätökset yms.). Kilpailutus / hintatason selvitys on mahdollisten tarkastusten pomminvarmin kohde. Mikäli hankintaperuste on jokin muu kuin halvin hinta, on se aina perusteltava. Tällöin perustelut hankinnan valinnasta on oltava tiedossa jo tarjouspyyntöä laadittaessa. Viestintäohjeet Tiedotuskyltti näkyville, viestinnässä tarkkana logojen yms. tietojen kanssa. Viestintäohjeet löytyvät osoitteesta stintaohjeet Tiedotettaessa hankkeesta on mainittava, että hanke on saanut Leaderrahoitusta Viisarilta. 14

47 Huomioi myös toimenpide on toteutettu ja siitä aiheutunut lopullinen kustannus on maksettu kustannus on tuensaajan maksama (kuluja ei makseta henkilökohtaisilta pankkitileiltä!) meno on kirjattu tuen saajan kirjanpitoon hankkeen menoksi Mikään ei ole niin varmaa kuin muutos lomakkeet tuppaavat matkan varrella muuttumaan, tarkista aina uusin versio lomakepalvelusta suomi.fi Maksuhakemus on laadittava voimassaolevalle (uusimmalle) lomakkeelle, jonka lomakenro Vakuutukset oltava kunnossa, todistus maksuhakemuksen liitteenä mikäli ei ole toimitettu aiemmin Aiemmin kaikki investointihankkeet tarkastettiin ELY-keskuksen toimesta paikan päällä ennen viimeisen erän maksamista. Oletuksena voidaan pitää, että näin menetellään myös nyt. Otantatarkastuksia arvonnan mukaan Tarkastuksia voivat tehdä ELY-keskus, MMM, maaseutuvirasto, komissio ja tilintarkastustuomioistuin Kiinnitä erityistä huomiota: Maksamishakemuksen aikatauluihin Allekirjoituksiin; nimenkirjoitusoikeus Kustannusten kohdentaminen; kustannukset kuuluvat hankkeen toteutukseen, tarvittaessa tositteelle lisätietoja (esimerkki: laskussa lukee lautaa, kirjoittakaa tositteelle esim. terassin lattiaan) Hankkeen ostoissa ei saa käyttää henkilökohtaisia etukortteja (esim.plussa, Bonus tms.) Kustannusten kohtuullisuus, dokumentointi! Investoinnin pysyvyys varmistettava: oltava samassa käytössä 5 vuotta tuen viimeisen erän maksamisesta, alueen omistajan suostumus, riittävän pitkä vuokrasopimus (10 vuotta) ja käyttöoikeuden säilyminen (vuokraoikeuden kirjaaminen maanmittauslaitoksella) Tukikelpoinen ei ole sama asia kuin tuettu. Esimerkki: Kylätalon kattoremontin yhteydessä huomataan, että rännit on vaihdettava. Rännit ovat kyllä tukikelpoisia, mutta jos ei niitä ole esitetty suunnitelmassa ja kustannusarviossa, niitä ei voida tukea! 15

48 Viisari vinkkaa Vinkkejä yhdistyksille Jäseneksi Viisariin! Liity osoitteessa Leader Viisari ry Virastotie SAARIJÄRVI Marja Salonen toiminnanjohtaja marja.salonen@saarijarvi.fi Mari Puro hankesihteeri mari.puro@saarijarvi.fi 16

49 Viisari Into -teemahanke helmikuu 2018 Into -teemahanke Tarkoitettu helpottamaan yhteisöjen mahdollisuuksia hyödyntää ohjelman rahoitusta Kootaan pieniä hankkeita yhteen ja hankkeen hakijana toimii Viisari Haetaan erillisellä haulla alahankkeita, joilla on rajattu toteutusaika Hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena on tarjota Leader-rahoituksella tarpeellista tukea yhteisöjen toiminnan kehittämiseen, monipuolistamiseen sekä tukea yhteisöjen ja asukkaiden aktiivisuutta ja parantaa elinoloja alueella. Erityisenä tavoitteena on lasten ja nuorten aktiivisuutta ja viihtyvyyttä tukevat toimenpiteet. Paikallistasolla hankkeen tavoitteena on lisätä asukkaiden mahdollisuuksia vapaa-ajan toimintaan, parantaa asumisviihtyvyyttä sekä tehostaa yhteisessä käytössä olevien kokoontumistilojen käyttöä. Investointien tuella lisätään asukkaiden sosiaalista kanssakäymistä ja yhteisöllisyyden tunnetta. 1

50 Into -teemahanke Hankkeiden toteutus Alahankkeiden toteutus voi alkaa hakijan omalla riskillä sopimuksen allekirjoituksen jälkeen. Alahankkeiden toteutuksesta vastaavat alahankkeiden hakijat tehtyjen hankesuunnitelmien mukaisesti. Alahankkeiden tuki haetaan maksuun yhdessä sovittujen määräaikojen mukaisesti. Alahankkeet tulee olla toteutettuna ja laskut maksettuina mennessä. Viisari hakee ja siirtää hankkeelle myönnettyä tukea alahankkeille toteutuneiden ja hyväksyttävien kustannusten mukaan yhteisesti sovitun aikataulun mukaan, viimeisen kerran toimenpiteiden toteutuksen päätyttyä. Hakija vastaa alahankkeen raportoinnista ja maksuhakemuksen toimittamisesta liitteineen määräaikaan mennessä. Into -teemahanke Tuki maksetaan jälkikäteen toteutuneiden kustannusten mukaan. Alahankkeiden tuki maksetaan hyväksyttäviä kustannuksia vastaan sen jälkeen, kun Maaseutuvirasto on suorittanut tuen maksun Viisarille. Tästä syystä hakijoiden on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, miten hankkeen aikaiset maksut saadaan hoidettua (välirahoitus)! Alahankkeet voivat toteutua eri tahdissa, maksatuksia haetaan kuitenkin yhdessä sovittavien ajankohtien mukaisesti. Mikäli toimenpide on toteutettu kokonaan maksuerän hakemisen määräaikaan mennessä, voi alahanke hakea jo loppumaksua. Alahankkeiden viimeinen toteutuspäivä on kuitenkin Tällöin loppumaksuhakemus liitteineen ja raportti on toimitettava Viisarille mennessä. Viisari laatii hankkeen loppuraportin ja maksuhakemuksen sekä tiedottaa hankkeen tuloksista ja vaikutuksista. 2

51 Into -teemahanke Hakemusten käsittely Alahankevalinnan teki Viisarin hallitus. Valinnan jälkeen tehtiin kirjalliset sopimukset alahankkeiden toteuttajien kanssa. Sopimuksella varmistetaan tuen myöntämisen ja maksamisen edellytysten täyttyminen sekä tuen ehtojen noudattaminen. Alahankkeiden virallisesta päätöksestä vastaa Keski-Suomen ELY-keskus. Heillä on myös tämän hankkeen kohdalla tarkoituksenmukaisuusharkinta. Täydennyspyyntöjä voi tulla vielä ELY-keskuksen käsittelyssä. Mahdollisiin täydennyspyyntöihin on vastattava pikaisesti. Hankkeen vastuut ja velvollisuudet Hankkeesta vastaa aina hakija. Teemahankkeessa useita pieniä hankkeita on laitettu yhteen ja hankkeen hakijana on Viisari. Teemahankkeen toteutustapa kuitenkin eroaa normaaleista hankkeista siten, että tuen saajan (Viisari) ja alahankkeen toteuttajan (teidän yhdistys) välillä tehdään sopimus tuen siirrosta. Toteuttajalla on velvollisuus perehtyä rahoitusehtoihin Hankkeen vetäjän ja hallituksen väliset pelisäännöt on hyvä sopia hankkeen alkuvaiheessa kirjallisesti ja hyväksyä yhdistyksen hallituksessa Esim. laskujen hyväksymiskäytäntö, hankintojen teko yms. asiat on hyvä sopia etukäteen Aineistoa on hyvä kerätä järjestelmällisesti hankkeen alusta lähtien 3

52 Hankkeen toteuttaminen 1/3 kun hanke on hyväksytty ELY-keskuksessa, alahankkeelle on hyväksytty kustannusarvio ja hankesuunnitelma, joiden mukaisesti hanke tulee toteuttaa tuen maksamisen edellytyksenä on, että tuensaaja on noudattanut tukipäätöksen mukaisia ehtoja jos hankkeen toteutus ja/tai kustannukset poikkeavat tukipäätöksestä, tulee tuen myöntäjältä, Viisarilta hakea aina muutospäätöstä (ennen muutoksen toteuttamista). Muutosta haetaan AINA ETUKÄTEEN! Hankkeen toteuttaminen 2/3 Kustannuksia voi syntyä hankkeen toteutusaikana, toteutusaika alahankkeille on saakka, jatkoaika ei ole mahdollista Ennen sopimuksen kirjoittamista tukikelpoisia kustannuksia ovat luvat ja rakentamisen suunnittelun kustannukset (jos kustannukset ovat hankesuunnitelmassa mukana) Vastikkeeton työ yleishyödyllisissä hankkeissa (talkootyö) Hankkeen toteuttamiseksi tarpeellista työtä, joka kuuluu olennaisesti hankkeen toteutukseen (suunnitelman mukaan) 4

53 Hankkeen toteuttaminen 3/3 Mikäli hankkeessa on sekä rakentamista että konehankintoja, molemmilla on omat kustannusarvionsa, jonka perusteella tuki aikanaan maksetaan. Näiden välillä ei siis voi olla liukumaa kokonaiskustannusarviossa, vaan molemmista tarkastellaan omaa kustannusarviotaan. Eli kumman tahansa kustannusarvion ylitys jää hakijan omalle kontolle, eikä sitä voida korvata toisen alittumisella. Helpottaa maksuvaihetta, kun nämä ovat myös omilla tileillään kirjanpidossa. Muutoshakemuksella näitäkin suhteita on toki mahdollista muuttaa, yhteys tässä tapauksessa ennen muutoksen toteutumista Viisariin! Toivomme, ettei muutoksia tehdä kymmenien eurojen takia. Jos hanke on toteutumassa arvioitua pienempänä (kaikki toimenpiteet kuitenkin tehtynä), voidaan muutoshakemuksella myös kohdistaa näitä säästyneitä varoja uudelleen. Huom! Hankkeen alitoteutuminen voi tuoda ongelmia muiden alahankkeiden talkootyön osuuden hyväksymiseen! Korvausvelvollinen on alitoteutuneen hankkeen toteuttaja. Päätöksen yleisehdot Kirjanpito osana tuen saajan kirjanpitoa Kirjanpito, muistiinpanot ja tositteet säilytettävä vähintään 3 vuotta siitä, kun ohjelman ei siis hankkeen - viimeinen maksu suoritetaan, arvion mukaan v loppuun Laki määrää myös pidempiä säilytysaikoja (esim. palkkatositteet) Tuen saajalla ilmoitusvelvollisuus päätöksestä poikkeavasta toteutuksesta Tuen kohteen on oltava vähintään 5 vuotta samassa käytössä hankkeen tuen viimeisen erän maksamisesta 5

54 Päätöksen yleisehdot Tuki maksetaan jälkikäteen tukikelpoisten kustannusten perusteella tukiprosenttien mukaisessa suhteessa (julkinen 50%, yksityinen 50%) Tukea maksetaan enintään tukitasoa ja myönnetyn tuen määrää vastaava osuus (kustannusten ylitys jää hakijan maksettavaksi) Tuki maksetaan päätöksellä hyväksyttyjen rahoitusosuuksien mukaisessa suhteessa (EU, valtio, kunta, yksityinen rahoitus jakautuen rahalliseen osuuteen ja mahdolliseen talkootyöhön) Sanktiouhka; ei kannata kokeilla menisikö jokin lasku läpi Valmistautuminen maksatukseen Ilmoita Viisarille, kun hanke on toteutettu aletaan yhdessä valmistautumaan maksuhakemuksen laadintaan huolimatta siitä, kuinka kaukana maksuhakemuksen jättämisen määräaika on Kun tekee heti, saa pois alta. Ja muistaa paremmin. Ja voi vielä reivata joitain asioita, jos eivät ole aivan kunnossa. Maksuhakemuksen jättäminen viimeisessä mahdollisessa saumassa ei ole suotavaa, jos hanke on toteutunut johonkin välimaksuvaiheeseen mennessä 6

55 Kirjanpito osana hankkeen toteuttamista Tiivis yhteistyö kirjanpitäjän kanssa. Kopio päätöksistä kirjanpitäjälle (mitkä kulut päätöksen mukaisia). Aina auttaa, jos kirjanpitäjällä on kokemusta hanke- /julkisenrahan kirjauskäytännöistä. Vientiselitteet mahdollisimman informatiivisia, tarvittaessa lisämerkintöjä Yksityinen rahoitus näyttävä kirjanpidossa Allekirjoitukset Maksuhakemuksen sekä talkootyölomakkeet allekirjoittavat aina nimenkirjoitusoikeuden omaava(t) Talkootyölistoissa tulee olla talkootyöntekijän nimi ja allekirjoitus Muista ilmoittaa, mikäli yhdistyksen virallinen nimenkirjoittaja(t) muuttuu! 7

56 Hanketuen maksamisen hakeminen Maksuhakemukset, aikataulu tilanteesta hakemus tilanteesta hakemus Tilanteesta hakemus mennessä (loppumaksun haku) Tukea ei makseta, mikäli hakemus viivästyy!!! Maksatukseen ei voi hakea jatkoaikaa eikä lisämaksukertoja Teemahanke käsitellään yhtenä hankkeena myös maksatuksessa, huolellisuudella edistätte myös muiden alahankkeiden maksatusta Hyväksyttävät / tuen ulkopuolelle jäävät kustannukset Hyväksyttävät kustannukset (hankesuunnitelman mukaan) Rakennuksen, rakennelman tai rakenteen rakentaminen, korjaaminen tai laajentaminen Koneiden, laitteiden ja välineiden hankinta (erittäin perustellusta syystä myös käytetyt) Viranomaisluvat Palo- ja talkoovakuutusmaksut hankkeen toteutusajalta Tuen ulkopuolelle jäävät kustannukset Sisäpiirihankinnat ilman kunnollista kilpailutusta Korot ja muut rahoituskulut esim. välirahoituksesta 8

57 Kustannusten toteutuminen Kustannusten alittuminen: Tukea haetaan kuitenkin tukipäätöksen prosenttiosuuden mukaan eli 50% Tällöin myös yksityisen rahoituksen osuus euroina pienenee Kustannusten ylittyminen: Kustannuksia esitetään ja tukea haetaan vain hyväksyttyihin kokonaiskustannuksiin saakka Hakijan on itse poistettava tositteita hakemukselta siten, että kokonaiskustannukset täyttyvät Käytännössä kannattaa poistaa pienten summien tositteita Muistettava vetää ko. kulut yli pääkirjalta tai liittää erillinen selvitys siitä, mihin kustannuksiin tukea ei haeta Maksatuksen hakijan muistilista (1/2) lue saamasi hankepäätös huolella ja toteuta hanke suunnitelman mukaan hae maksuun vain hankkeelle kuuluvia kustannuksia älä hae maksuun sellaisia kustannuksia, mitä on jo kerran avustettu tee selkeä kirjanpito numeroi tositteet kirjanpidon mukaisesti (laskut, tiliotteet) muista myös liitelomakkeet huomioi yksityisen rahoituksen kertymä ja että se on aidosti yksityistä rahoitusta (ei julkista) huomioi mahdollisen välirahoituksen osalta velka- / valtakirja ja sen sisältö 9

58 Maksatuksen hakijan muistilista (2/2) toimita maksuhakemus Viisarin toimistolle Saarijärvelle vastaa nopeasti mahdollisiin täydennyspyyntöihin varaudu tarkastuksiin niin, että voit esitellä rahoitetun kohteen ja hankkeelle kuuluvat alkuperäiset asiakirjat huolellisesti täytetty, täydellinen hakemus, nopeuttaa maksatushakemuksen käsittelyä muista, että tuetun investoinnin kohdetta ei saa käyttää muuhun kuin tuen kohteena olevaan toimintaan ennen kuin viisi vuotta on kulunut tuen viimeisen erän maksamisesta Maksamishakemuksen liitteet (1/3) kirjanpidon pääkirja Jos tukea ei haeta kaikkiin pääkirjan kustannuksiin, vedä sellaiset kustannukset yli pääkirjalta tai liitä mukaan erillinen selvitys Toisaalta et voi hakea maksuun sellaisia kustannuksia, joita ei ole pääkirjalla (eli kirjanpito on tehtävä) tositekopiot (lasku/kassakuitti) ja niihin mahdollisesti liittyvät liitteet (esim. matkaliput) jos ei laskussa näy tilauspäivää niin skannaa tilausvahvistus laskun liitteeksi jos ei ole tilausvahvistusta, selvitys tilauksen teosta esim. tilattu puhelimitse huom: käteiskuittien osalta on pystyttävä osoittamaan rahan lähde kirjanpitokirjauksilla, tiliotteilla tai muulla vastaavalla tavalla. Vältetään käteisostoja mahdollisuuksien mukaan. Jos näitä kuitenkin tulee, maksuhakemusvaiheessa ne on oltava tuen saajan maksamia ja kirjanpitoon kirjattuja. Jos maksu on merkittävä (500 ) tulee osoittaa rahan lähde. 10

59 Maksamishakemuksen liitteet (2/3) kilpailutusasiakirjat Selvitys kustannusten kohtuullisuudesta dokumentoidaan, mikäli selvityksiä (esim. tarjouksia) ei ole toimitettu jo hakuvaiheessa arkistointitunnukselliset maksutositteet (tiliote, verkkopankin kuitti) kun hankkeessa on ulkopuolista yksityistä rahaa (eli jotain muuta kuin yhdistyksen omaa rahaa), selvitys siitä ja ote pääkirjasta, tarvittaessa jäljennökset tositteista. kilpailutusasiakirjat Selvitys kustannusten kohtuullisuudesta dokumentoidaan, mikäli selvityksiä (esim. tarjouksia) ei ole toimitettu jo hakuvaiheessa Maksamishakemuksen liitteet (3/3) seurantatietolomakkeet 3306L ja 3306Dind (loppumaksatuksessa). Lomakkeessa säilytetään hakemushetkellä ollut tavoitetaso sellaisenaan ja täytetään sarake Toteuma hankkeen päätyttyä kopio rakennustarkastajan loppukatselmus- pöytäkirjasta (mikäli rakennuslupa sitä vaatii) palovakuutustodistus (jos ei ole toimitettu jo hakuvaiheessa) talkootyön tuntikirjanpito, lomake 3322L hankkeen ilmoitusten lehtileikkeet, hankkeesta tehdyt lehtijutut valokuvia hankkeesta loppuraportti 11

60 Talkootyö (vastikkeeton työ) Maksuhakemuksen liitteeksi täytetään Talkootyön tuntikirjanpito, lomake 3322L Voidaan täyttää joko talkookerroittain tai henkilöittäin Työn tekijä väh. 15-vuotias Arvo 15 euroa tunnilta, konetyö + 30 euroa (huomaa lomakkeen täyttö!) Talkootyö (vastikkeeton työ) 12

61 Raportointi Maksuhakemuksen yhteydessä selvitys suunnitelman toteuttamisesta maksuhakemuksen ajalta (joko lomakkeelle tai liitteenä) silloin, kun hanke ei hae vielä loppumaksua Oleellista on, että verrataan suunnitelmaa toteutuneeseen Loppuraportoinnille Viisarilla valmis lomake, jota ei ole pakko käyttää (raportointikaava löytyy päätöksestä), lomake Kilpailutus / hintatason selvitys 1/2 Rakentamisessa useimmiten hakijalta yksikkökustannuslaskelma, jonka ELYkeskus käsittelee viitekustannuksiin perustuen Yli euron hankinnoissa selvitys tavanomaisesta hintatasosta laaditaan muistio: miten toteutettu, milloin, keneltä pyydetty, keneltä saatu, hintatiedot ja muut olennaiset asiat. Käytännössä tämä tapahtuu kyselemällä puhelimitse, kiertämällä liikkeissä, tutkimalla netistä tai kuvastoista. pyydetään tarjoukset vähintään kolmelta muu selvitys, jonka perusteella mahdollista arvioida Apuna voi käyttää ELYn lomakkeita --> Hintatason selvitys Valinta perusteltava! Dokumentoi, dokumentoi ja dokumentoi!!! 13

62 Kilpailutus / hintatason selvitys 2/2 Jos kilpailutusasiakirjat on toimitettu hakuvaiheessa, niitä ei toimiteta maksatuksen liitteenä uudelleen Dokumentointi hankintojen kilpailutuksesta / hintatason selvityksestä maksuhakemuksen liitteenä. KAIKKI TOIMENPITEET ON KIRJATTAVA YLÖS / TULOSTETTAVA JA SÄILYTETTÄVÄ!!! (lähetetyt tarjouspyynnöt, saadut tarjoukset, tehdyt hankintapäätökset yms.). Kilpailutus / hintatason selvitys on mahdollisten tarkastusten pomminvarmin kohde. Mikäli hankintaperuste on jokin muu kuin halvin hinta, on se aina perusteltava. Tällöin perustelut hankinnan valinnasta on oltava tiedossa jo tarjouspyyntöä laadittaessa. Viestintäohjeet Tiedotuskyltti näkyville, viestinnässä tarkkana logojen yms. tietojen kanssa. Viestintäohjeet löytyvät osoitteesta stintaohjeet Tiedotettaessa hankkeesta on mainittava, että hanke on saanut Leaderrahoitusta Viisarilta. 14

63 Huomioi myös toimenpide on toteutettu ja siitä aiheutunut lopullinen kustannus on maksettu kustannus on tuensaajan maksama (kuluja ei makseta henkilökohtaisilta pankkitileiltä!) meno on kirjattu tuen saajan kirjanpitoon hankkeen menoksi Mikään ei ole niin varmaa kuin muutos lomakkeet tuppaavat matkan varrella muuttumaan, tarkista aina uusin versio lomakepalvelusta suomi.fi Maksuhakemus on laadittava voimassaolevalle (uusimmalle) lomakkeelle, jonka lomakenro Vakuutukset oltava kunnossa, todistus maksuhakemuksen liitteenä mikäli ei ole toimitettu aiemmin Aiemmin kaikki investointihankkeet tarkastettiin ELY-keskuksen toimesta paikan päällä ennen viimeisen erän maksamista. Oletuksena voidaan pitää, että näin menetellään myös nyt. Otantatarkastuksia arvonnan mukaan Tarkastuksia voivat tehdä ELY-keskus, MMM, maaseutuvirasto, komissio ja tilintarkastustuomioistuin Kiinnitä erityistä huomiota: Maksamishakemuksen aikatauluihin Allekirjoituksiin; nimenkirjoitusoikeus Kustannusten kohdentaminen; kustannukset kuuluvat hankkeen toteutukseen, tarvittaessa tositteelle lisätietoja (esimerkki: laskussa lukee lautaa, kirjoittakaa tositteelle esim. terassin lattiaan) Hankkeen ostoissa ei saa käyttää henkilökohtaisia etukortteja (esim.plussa, Bonus tms.) Kustannusten kohtuullisuus, dokumentointi! Investoinnin pysyvyys varmistettava: oltava samassa käytössä 5 vuotta tuen viimeisen erän maksamisesta, alueen omistajan suostumus, riittävän pitkä vuokrasopimus (10 vuotta) ja käyttöoikeuden säilyminen (vuokraoikeuden kirjaaminen maanmittauslaitoksella) Tukikelpoinen ei ole sama asia kuin tuettu. Esimerkki: Kylätalon kattoremontin yhteydessä huomataan, että rännit on vaihdettava. Rännit ovat kyllä tukikelpoisia, mutta jos ei niitä ole esitetty suunnitelmassa ja kustannusarviossa, niitä ei voida tukea! 15

64 Viisari vinkkaa Vinkkejä yhdistyksille Jäseneksi Viisariin! Liity osoitteessa Leader Viisari ry Virastotie SAARIJÄRVI Marja Salonen toiminnanjohtaja marja.salonen@saarijarvi.fi Mari Puro hankesihteeri mari.puro@saarijarvi.fi 16

65 Viisari Into -teemahanke helmikuu 2018 Into -teemahanke Tarkoitettu helpottamaan yhteisöjen mahdollisuuksia hyödyntää ohjelman rahoitusta Kootaan pieniä hankkeita yhteen ja hankkeen hakijana toimii Viisari Haetaan erillisellä haulla alahankkeita, joilla on rajattu toteutusaika Hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena on tarjota Leader-rahoituksella tarpeellista tukea yhteisöjen toiminnan kehittämiseen, monipuolistamiseen sekä tukea yhteisöjen ja asukkaiden aktiivisuutta ja parantaa elinoloja alueella. Erityisenä tavoitteena on lasten ja nuorten aktiivisuutta ja viihtyvyyttä tukevat toimenpiteet. Paikallistasolla hankkeen tavoitteena on lisätä asukkaiden mahdollisuuksia vapaa-ajan toimintaan, parantaa asumisviihtyvyyttä sekä tehostaa yhteisessä käytössä olevien kokoontumistilojen käyttöä. Investointien tuella lisätään asukkaiden sosiaalista kanssakäymistä ja yhteisöllisyyden tunnetta. 1

66 Into -teemahanke Hankkeiden toteutus Alahankkeiden toteutus voi alkaa hakijan omalla riskillä sopimuksen allekirjoituksen jälkeen. Alahankkeiden toteutuksesta vastaavat alahankkeiden hakijat tehtyjen hankesuunnitelmien mukaisesti. Alahankkeiden tuki haetaan maksuun yhdessä sovittujen määräaikojen mukaisesti. Alahankkeet tulee olla toteutettuna ja laskut maksettuina mennessä. Viisari hakee ja siirtää hankkeelle myönnettyä tukea alahankkeille toteutuneiden ja hyväksyttävien kustannusten mukaan yhteisesti sovitun aikataulun mukaan, viimeisen kerran toimenpiteiden toteutuksen päätyttyä. Hakija vastaa alahankkeen raportoinnista ja maksuhakemuksen toimittamisesta liitteineen määräaikaan mennessä. Into -teemahanke Tuki maksetaan jälkikäteen toteutuneiden kustannusten mukaan. Alahankkeiden tuki maksetaan hyväksyttäviä kustannuksia vastaan sen jälkeen, kun Maaseutuvirasto on suorittanut tuen maksun Viisarille. Tästä syystä hakijoiden on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, miten hankkeen aikaiset maksut saadaan hoidettua (välirahoitus)! Alahankkeet voivat toteutua eri tahdissa, maksatuksia haetaan kuitenkin yhdessä sovittavien ajankohtien mukaisesti. Mikäli toimenpide on toteutettu kokonaan maksuerän hakemisen määräaikaan mennessä, voi alahanke hakea jo loppumaksua. Alahankkeiden viimeinen toteutuspäivä on kuitenkin Tällöin loppumaksuhakemus liitteineen ja raportti on toimitettava Viisarille mennessä. Viisari laatii hankkeen loppuraportin ja maksuhakemuksen sekä tiedottaa hankkeen tuloksista ja vaikutuksista. 2

67 Into -teemahanke Hakemusten käsittely Alahankevalinnan teki Viisarin hallitus. Valinnan jälkeen tehtiin kirjalliset sopimukset alahankkeiden toteuttajien kanssa. Sopimuksella varmistetaan tuen myöntämisen ja maksamisen edellytysten täyttyminen sekä tuen ehtojen noudattaminen. Alahankkeiden virallisesta päätöksestä vastaa Keski-Suomen ELY-keskus. Heillä on myös tämän hankkeen kohdalla tarkoituksenmukaisuusharkinta. Täydennyspyyntöjä voi tulla vielä ELY-keskuksen käsittelyssä. Mahdollisiin täydennyspyyntöihin on vastattava pikaisesti. Hankkeen vastuut ja velvollisuudet Hankkeesta vastaa aina hakija. Teemahankkeessa useita pieniä hankkeita on laitettu yhteen ja hankkeen hakijana on Viisari. Teemahankkeen toteutustapa kuitenkin eroaa normaaleista hankkeista siten, että tuen saajan (Viisari) ja alahankkeen toteuttajan (teidän yhdistys) välillä tehdään sopimus tuen siirrosta. Toteuttajalla on velvollisuus perehtyä rahoitusehtoihin Hankkeen vetäjän ja hallituksen väliset pelisäännöt on hyvä sopia hankkeen alkuvaiheessa kirjallisesti ja hyväksyä yhdistyksen hallituksessa Esim. laskujen hyväksymiskäytäntö, hankintojen teko yms. asiat on hyvä sopia etukäteen Aineistoa on hyvä kerätä järjestelmällisesti hankkeen alusta lähtien 3

68 Hankkeen toteuttaminen 1/3 kun hanke on hyväksytty ELY-keskuksessa, alahankkeelle on hyväksytty kustannusarvio ja hankesuunnitelma, joiden mukaisesti hanke tulee toteuttaa tuen maksamisen edellytyksenä on, että tuensaaja on noudattanut tukipäätöksen mukaisia ehtoja jos hankkeen toteutus ja/tai kustannukset poikkeavat tukipäätöksestä, tulee tuen myöntäjältä, Viisarilta hakea aina muutospäätöstä (ennen muutoksen toteuttamista). Muutosta haetaan AINA ETUKÄTEEN! Hankkeen toteuttaminen 2/3 Kustannuksia voi syntyä hankkeen toteutusaikana, toteutusaika alahankkeille on saakka, jatkoaika ei ole mahdollista Ennen sopimuksen kirjoittamista tukikelpoisia kustannuksia ovat luvat ja rakentamisen suunnittelun kustannukset (jos kustannukset ovat hankesuunnitelmassa mukana) Vastikkeeton työ yleishyödyllisissä hankkeissa (talkootyö) Hankkeen toteuttamiseksi tarpeellista työtä, joka kuuluu olennaisesti hankkeen toteutukseen (suunnitelman mukaan) 4

69 Hankkeen toteuttaminen 3/3 Mikäli hankkeessa on sekä rakentamista että konehankintoja, molemmilla on omat kustannusarvionsa, jonka perusteella tuki aikanaan maksetaan. Näiden välillä ei siis voi olla liukumaa kokonaiskustannusarviossa, vaan molemmista tarkastellaan omaa kustannusarviotaan. Eli kumman tahansa kustannusarvion ylitys jää hakijan omalle kontolle, eikä sitä voida korvata toisen alittumisella. Helpottaa maksuvaihetta, kun nämä ovat myös omilla tileillään kirjanpidossa. Muutoshakemuksella näitäkin suhteita on toki mahdollista muuttaa, yhteys tässä tapauksessa ennen muutoksen toteutumista Viisariin! Toivomme, ettei muutoksia tehdä kymmenien eurojen takia. Jos hanke on toteutumassa arvioitua pienempänä (kaikki toimenpiteet kuitenkin tehtynä), voidaan muutoshakemuksella myös kohdistaa näitä säästyneitä varoja uudelleen. Huom! Hankkeen alitoteutuminen voi tuoda ongelmia muiden alahankkeiden talkootyön osuuden hyväksymiseen! Korvausvelvollinen on alitoteutuneen hankkeen toteuttaja. Päätöksen yleisehdot Kirjanpito osana tuen saajan kirjanpitoa Kirjanpito, muistiinpanot ja tositteet säilytettävä vähintään 3 vuotta siitä, kun ohjelman ei siis hankkeen - viimeinen maksu suoritetaan, arvion mukaan v loppuun Laki määrää myös pidempiä säilytysaikoja (esim. palkkatositteet) Tuen saajalla ilmoitusvelvollisuus päätöksestä poikkeavasta toteutuksesta Tuen kohteen on oltava vähintään 5 vuotta samassa käytössä hankkeen tuen viimeisen erän maksamisesta 5

70 Päätöksen yleisehdot Tuki maksetaan jälkikäteen tukikelpoisten kustannusten perusteella tukiprosenttien mukaisessa suhteessa (julkinen 50%, yksityinen 50%) Tukea maksetaan enintään tukitasoa ja myönnetyn tuen määrää vastaava osuus (kustannusten ylitys jää hakijan maksettavaksi) Tuki maksetaan päätöksellä hyväksyttyjen rahoitusosuuksien mukaisessa suhteessa (EU, valtio, kunta, yksityinen rahoitus jakautuen rahalliseen osuuteen ja mahdolliseen talkootyöhön) Sanktiouhka; ei kannata kokeilla menisikö jokin lasku läpi Valmistautuminen maksatukseen Ilmoita Viisarille, kun hanke on toteutettu aletaan yhdessä valmistautumaan maksuhakemuksen laadintaan huolimatta siitä, kuinka kaukana maksuhakemuksen jättämisen määräaika on Kun tekee heti, saa pois alta. Ja muistaa paremmin. Ja voi vielä reivata joitain asioita, jos eivät ole aivan kunnossa. Maksuhakemuksen jättäminen viimeisessä mahdollisessa saumassa ei ole suotavaa, jos hanke on toteutunut johonkin välimaksuvaiheeseen mennessä 6

71 Kirjanpito osana hankkeen toteuttamista Tiivis yhteistyö kirjanpitäjän kanssa. Kopio päätöksistä kirjanpitäjälle (mitkä kulut päätöksen mukaisia). Aina auttaa, jos kirjanpitäjällä on kokemusta hanke- /julkisenrahan kirjauskäytännöistä. Vientiselitteet mahdollisimman informatiivisia, tarvittaessa lisämerkintöjä Yksityinen rahoitus näyttävä kirjanpidossa Allekirjoitukset Maksuhakemuksen sekä talkootyölomakkeet allekirjoittavat aina nimenkirjoitusoikeuden omaava(t) Talkootyölistoissa tulee olla talkootyöntekijän nimi ja allekirjoitus Muista ilmoittaa, mikäli yhdistyksen virallinen nimenkirjoittaja(t) muuttuu! 7

72 Hanketuen maksamisen hakeminen Maksuhakemukset, aikataulu tilanteesta hakemus tilanteesta hakemus Tilanteesta hakemus mennessä (loppumaksun haku) Tukea ei makseta, mikäli hakemus viivästyy!!! Maksatukseen ei voi hakea jatkoaikaa eikä lisämaksukertoja Teemahanke käsitellään yhtenä hankkeena myös maksatuksessa, huolellisuudella edistätte myös muiden alahankkeiden maksatusta Hyväksyttävät / tuen ulkopuolelle jäävät kustannukset Hyväksyttävät kustannukset (hankesuunnitelman mukaan) Rakennuksen, rakennelman tai rakenteen rakentaminen, korjaaminen tai laajentaminen Koneiden, laitteiden ja välineiden hankinta (erittäin perustellusta syystä myös käytetyt) Viranomaisluvat Palo- ja talkoovakuutusmaksut hankkeen toteutusajalta Tuen ulkopuolelle jäävät kustannukset Sisäpiirihankinnat ilman kunnollista kilpailutusta Korot ja muut rahoituskulut esim. välirahoituksesta 8

73 Kustannusten toteutuminen Kustannusten alittuminen: Tukea haetaan kuitenkin tukipäätöksen prosenttiosuuden mukaan eli 50% Tällöin myös yksityisen rahoituksen osuus euroina pienenee Kustannusten ylittyminen: Kustannuksia esitetään ja tukea haetaan vain hyväksyttyihin kokonaiskustannuksiin saakka Hakijan on itse poistettava tositteita hakemukselta siten, että kokonaiskustannukset täyttyvät Käytännössä kannattaa poistaa pienten summien tositteita Muistettava vetää ko. kulut yli pääkirjalta tai liittää erillinen selvitys siitä, mihin kustannuksiin tukea ei haeta Maksatuksen hakijan muistilista (1/2) lue saamasi hankepäätös huolella ja toteuta hanke suunnitelman mukaan hae maksuun vain hankkeelle kuuluvia kustannuksia älä hae maksuun sellaisia kustannuksia, mitä on jo kerran avustettu tee selkeä kirjanpito numeroi tositteet kirjanpidon mukaisesti (laskut, tiliotteet) muista myös liitelomakkeet huomioi yksityisen rahoituksen kertymä ja että se on aidosti yksityistä rahoitusta (ei julkista) huomioi mahdollisen välirahoituksen osalta velka- / valtakirja ja sen sisältö 9

74 Maksatuksen hakijan muistilista (2/2) toimita maksuhakemus Viisarin toimistolle Saarijärvelle vastaa nopeasti mahdollisiin täydennyspyyntöihin varaudu tarkastuksiin niin, että voit esitellä rahoitetun kohteen ja hankkeelle kuuluvat alkuperäiset asiakirjat huolellisesti täytetty, täydellinen hakemus, nopeuttaa maksatushakemuksen käsittelyä muista, että tuetun investoinnin kohdetta ei saa käyttää muuhun kuin tuen kohteena olevaan toimintaan ennen kuin viisi vuotta on kulunut tuen viimeisen erän maksamisesta Maksamishakemuksen liitteet (1/3) kirjanpidon pääkirja Jos tukea ei haeta kaikkiin pääkirjan kustannuksiin, vedä sellaiset kustannukset yli pääkirjalta tai liitä mukaan erillinen selvitys Toisaalta et voi hakea maksuun sellaisia kustannuksia, joita ei ole pääkirjalla (eli kirjanpito on tehtävä) tositekopiot (lasku/kassakuitti) ja niihin mahdollisesti liittyvät liitteet (esim. matkaliput) jos ei laskussa näy tilauspäivää niin skannaa tilausvahvistus laskun liitteeksi jos ei ole tilausvahvistusta, selvitys tilauksen teosta esim. tilattu puhelimitse huom: käteiskuittien osalta on pystyttävä osoittamaan rahan lähde kirjanpitokirjauksilla, tiliotteilla tai muulla vastaavalla tavalla. Vältetään käteisostoja mahdollisuuksien mukaan. Jos näitä kuitenkin tulee, maksuhakemusvaiheessa ne on oltava tuen saajan maksamia ja kirjanpitoon kirjattuja. Jos maksu on merkittävä (500 ) tulee osoittaa rahan lähde. 10

75 Maksamishakemuksen liitteet (2/3) kilpailutusasiakirjat Selvitys kustannusten kohtuullisuudesta dokumentoidaan, mikäli selvityksiä (esim. tarjouksia) ei ole toimitettu jo hakuvaiheessa arkistointitunnukselliset maksutositteet (tiliote, verkkopankin kuitti) kun hankkeessa on ulkopuolista yksityistä rahaa (eli jotain muuta kuin yhdistyksen omaa rahaa), selvitys siitä ja ote pääkirjasta, tarvittaessa jäljennökset tositteista. kilpailutusasiakirjat Selvitys kustannusten kohtuullisuudesta dokumentoidaan, mikäli selvityksiä (esim. tarjouksia) ei ole toimitettu jo hakuvaiheessa Maksamishakemuksen liitteet (3/3) seurantatietolomakkeet 3306L ja 3306Dind (loppumaksatuksessa). Lomakkeessa säilytetään hakemushetkellä ollut tavoitetaso sellaisenaan ja täytetään sarake Toteuma hankkeen päätyttyä kopio rakennustarkastajan loppukatselmus- pöytäkirjasta (mikäli rakennuslupa sitä vaatii) palovakuutustodistus (jos ei ole toimitettu jo hakuvaiheessa) talkootyön tuntikirjanpito, lomake 3322L hankkeen ilmoitusten lehtileikkeet, hankkeesta tehdyt lehtijutut valokuvia hankkeesta loppuraportti 11

76 Talkootyö (vastikkeeton työ) Maksuhakemuksen liitteeksi täytetään Talkootyön tuntikirjanpito, lomake 3322L Voidaan täyttää joko talkookerroittain tai henkilöittäin Työn tekijä väh. 15-vuotias Arvo 15 euroa tunnilta, konetyö + 30 euroa (huomaa lomakkeen täyttö!) Talkootyö (vastikkeeton työ) 12

77 Raportointi Maksuhakemuksen yhteydessä selvitys suunnitelman toteuttamisesta maksuhakemuksen ajalta (joko lomakkeelle tai liitteenä) silloin, kun hanke ei hae vielä loppumaksua Oleellista on, että verrataan suunnitelmaa toteutuneeseen Loppuraportoinnille Viisarilla valmis lomake, jota ei ole pakko käyttää (raportointikaava löytyy päätöksestä), lomake Kilpailutus / hintatason selvitys 1/2 Rakentamisessa useimmiten hakijalta yksikkökustannuslaskelma, jonka ELYkeskus käsittelee viitekustannuksiin perustuen Yli euron hankinnoissa selvitys tavanomaisesta hintatasosta laaditaan muistio: miten toteutettu, milloin, keneltä pyydetty, keneltä saatu, hintatiedot ja muut olennaiset asiat. Käytännössä tämä tapahtuu kyselemällä puhelimitse, kiertämällä liikkeissä, tutkimalla netistä tai kuvastoista. pyydetään tarjoukset vähintään kolmelta muu selvitys, jonka perusteella mahdollista arvioida Apuna voi käyttää ELYn lomakkeita --> Hintatason selvitys Valinta perusteltava! Dokumentoi, dokumentoi ja dokumentoi!!! 13

78 Kilpailutus / hintatason selvitys 2/2 Jos kilpailutusasiakirjat on toimitettu hakuvaiheessa, niitä ei toimiteta maksatuksen liitteenä uudelleen Dokumentointi hankintojen kilpailutuksesta / hintatason selvityksestä maksuhakemuksen liitteenä. KAIKKI TOIMENPITEET ON KIRJATTAVA YLÖS / TULOSTETTAVA JA SÄILYTETTÄVÄ!!! (lähetetyt tarjouspyynnöt, saadut tarjoukset, tehdyt hankintapäätökset yms.). Kilpailutus / hintatason selvitys on mahdollisten tarkastusten pomminvarmin kohde. Mikäli hankintaperuste on jokin muu kuin halvin hinta, on se aina perusteltava. Tällöin perustelut hankinnan valinnasta on oltava tiedossa jo tarjouspyyntöä laadittaessa. Viestintäohjeet Tiedotuskyltti näkyville, viestinnässä tarkkana logojen yms. tietojen kanssa. Viestintäohjeet löytyvät osoitteesta stintaohjeet Tiedotettaessa hankkeesta on mainittava, että hanke on saanut Leaderrahoitusta Viisarilta. 14

79 Huomioi myös toimenpide on toteutettu ja siitä aiheutunut lopullinen kustannus on maksettu kustannus on tuensaajan maksama (kuluja ei makseta henkilökohtaisilta pankkitileiltä!) meno on kirjattu tuen saajan kirjanpitoon hankkeen menoksi Mikään ei ole niin varmaa kuin muutos lomakkeet tuppaavat matkan varrella muuttumaan, tarkista aina uusin versio lomakepalvelusta suomi.fi Maksuhakemus on laadittava voimassaolevalle (uusimmalle) lomakkeelle, jonka lomakenro Vakuutukset oltava kunnossa, todistus maksuhakemuksen liitteenä mikäli ei ole toimitettu aiemmin Aiemmin kaikki investointihankkeet tarkastettiin ELY-keskuksen toimesta paikan päällä ennen viimeisen erän maksamista. Oletuksena voidaan pitää, että näin menetellään myös nyt. Otantatarkastuksia arvonnan mukaan Tarkastuksia voivat tehdä ELY-keskus, MMM, maaseutuvirasto, komissio ja tilintarkastustuomioistuin Kiinnitä erityistä huomiota: Maksamishakemuksen aikatauluihin Allekirjoituksiin; nimenkirjoitusoikeus Kustannusten kohdentaminen; kustannukset kuuluvat hankkeen toteutukseen, tarvittaessa tositteelle lisätietoja (esimerkki: laskussa lukee lautaa, kirjoittakaa tositteelle esim. terassin lattiaan) Hankkeen ostoissa ei saa käyttää henkilökohtaisia etukortteja (esim.plussa, Bonus tms.) Kustannusten kohtuullisuus, dokumentointi! Investoinnin pysyvyys varmistettava: oltava samassa käytössä 5 vuotta tuen viimeisen erän maksamisesta, alueen omistajan suostumus, riittävän pitkä vuokrasopimus (10 vuotta) ja käyttöoikeuden säilyminen (vuokraoikeuden kirjaaminen maanmittauslaitoksella) Tukikelpoinen ei ole sama asia kuin tuettu. Esimerkki: Kylätalon kattoremontin yhteydessä huomataan, että rännit on vaihdettava. Rännit ovat kyllä tukikelpoisia, mutta jos ei niitä ole esitetty suunnitelmassa ja kustannusarviossa, niitä ei voida tukea! 15

80 Viisari vinkkaa Vinkkejä yhdistyksille Jäseneksi Viisariin! Liity osoitteessa Leader Viisari ry Virastotie SAARIJÄRVI Marja Salonen toiminnanjohtaja marja.salonen@saarijarvi.fi Mari Puro hankesihteeri mari.puro@saarijarvi.fi 16

81 Viisari Into -teemahanke helmikuu 2018 Into -teemahanke Tarkoitettu helpottamaan yhteisöjen mahdollisuuksia hyödyntää ohjelman rahoitusta Kootaan pieniä hankkeita yhteen ja hankkeen hakijana toimii Viisari Haetaan erillisellä haulla alahankkeita, joilla on rajattu toteutusaika Hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena on tarjota Leader-rahoituksella tarpeellista tukea yhteisöjen toiminnan kehittämiseen, monipuolistamiseen sekä tukea yhteisöjen ja asukkaiden aktiivisuutta ja parantaa elinoloja alueella. Erityisenä tavoitteena on lasten ja nuorten aktiivisuutta ja viihtyvyyttä tukevat toimenpiteet. Paikallistasolla hankkeen tavoitteena on lisätä asukkaiden mahdollisuuksia vapaa-ajan toimintaan, parantaa asumisviihtyvyyttä sekä tehostaa yhteisessä käytössä olevien kokoontumistilojen käyttöä. Investointien tuella lisätään asukkaiden sosiaalista kanssakäymistä ja yhteisöllisyyden tunnetta. 1

82 Into -teemahanke Hankkeiden toteutus Alahankkeiden toteutus voi alkaa hakijan omalla riskillä sopimuksen allekirjoituksen jälkeen. Alahankkeiden toteutuksesta vastaavat alahankkeiden hakijat tehtyjen hankesuunnitelmien mukaisesti. Alahankkeiden tuki haetaan maksuun yhdessä sovittujen määräaikojen mukaisesti. Alahankkeet tulee olla toteutettuna ja laskut maksettuina mennessä. Viisari hakee ja siirtää hankkeelle myönnettyä tukea alahankkeille toteutuneiden ja hyväksyttävien kustannusten mukaan yhteisesti sovitun aikataulun mukaan, viimeisen kerran toimenpiteiden toteutuksen päätyttyä. Hakija vastaa alahankkeen raportoinnista ja maksuhakemuksen toimittamisesta liitteineen määräaikaan mennessä. Into -teemahanke Tuki maksetaan jälkikäteen toteutuneiden kustannusten mukaan. Alahankkeiden tuki maksetaan hyväksyttäviä kustannuksia vastaan sen jälkeen, kun Maaseutuvirasto on suorittanut tuen maksun Viisarille. Tästä syystä hakijoiden on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, miten hankkeen aikaiset maksut saadaan hoidettua (välirahoitus)! Alahankkeet voivat toteutua eri tahdissa, maksatuksia haetaan kuitenkin yhdessä sovittavien ajankohtien mukaisesti. Mikäli toimenpide on toteutettu kokonaan maksuerän hakemisen määräaikaan mennessä, voi alahanke hakea jo loppumaksua. Alahankkeiden viimeinen toteutuspäivä on kuitenkin Tällöin loppumaksuhakemus liitteineen ja raportti on toimitettava Viisarille mennessä. Viisari laatii hankkeen loppuraportin ja maksuhakemuksen sekä tiedottaa hankkeen tuloksista ja vaikutuksista. 2

83 Into -teemahanke Hakemusten käsittely Alahankevalinnan teki Viisarin hallitus. Valinnan jälkeen tehtiin kirjalliset sopimukset alahankkeiden toteuttajien kanssa. Sopimuksella varmistetaan tuen myöntämisen ja maksamisen edellytysten täyttyminen sekä tuen ehtojen noudattaminen. Alahankkeiden virallisesta päätöksestä vastaa Keski-Suomen ELY-keskus. Heillä on myös tämän hankkeen kohdalla tarkoituksenmukaisuusharkinta. Täydennyspyyntöjä voi tulla vielä ELY-keskuksen käsittelyssä. Mahdollisiin täydennyspyyntöihin on vastattava pikaisesti. Hankkeen vastuut ja velvollisuudet Hankkeesta vastaa aina hakija. Teemahankkeessa useita pieniä hankkeita on laitettu yhteen ja hankkeen hakijana on Viisari. Teemahankkeen toteutustapa kuitenkin eroaa normaaleista hankkeista siten, että tuen saajan (Viisari) ja alahankkeen toteuttajan (teidän yhdistys) välillä tehdään sopimus tuen siirrosta. Toteuttajalla on velvollisuus perehtyä rahoitusehtoihin Hankkeen vetäjän ja hallituksen väliset pelisäännöt on hyvä sopia hankkeen alkuvaiheessa kirjallisesti ja hyväksyä yhdistyksen hallituksessa Esim. laskujen hyväksymiskäytäntö, hankintojen teko yms. asiat on hyvä sopia etukäteen Aineistoa on hyvä kerätä järjestelmällisesti hankkeen alusta lähtien 3

84 Hankkeen toteuttaminen 1/3 kun hanke on hyväksytty ELY-keskuksessa, alahankkeelle on hyväksytty kustannusarvio ja hankesuunnitelma, joiden mukaisesti hanke tulee toteuttaa tuen maksamisen edellytyksenä on, että tuensaaja on noudattanut tukipäätöksen mukaisia ehtoja jos hankkeen toteutus ja/tai kustannukset poikkeavat tukipäätöksestä, tulee tuen myöntäjältä, Viisarilta hakea aina muutospäätöstä (ennen muutoksen toteuttamista). Muutosta haetaan AINA ETUKÄTEEN! Hankkeen toteuttaminen 2/3 Kustannuksia voi syntyä hankkeen toteutusaikana, toteutusaika alahankkeille on saakka, jatkoaika ei ole mahdollista Ennen sopimuksen kirjoittamista tukikelpoisia kustannuksia ovat luvat ja rakentamisen suunnittelun kustannukset (jos kustannukset ovat hankesuunnitelmassa mukana) Vastikkeeton työ yleishyödyllisissä hankkeissa (talkootyö) Hankkeen toteuttamiseksi tarpeellista työtä, joka kuuluu olennaisesti hankkeen toteutukseen (suunnitelman mukaan) 4

85 Hankkeen toteuttaminen 3/3 Mikäli hankkeessa on sekä rakentamista että konehankintoja, molemmilla on omat kustannusarvionsa, jonka perusteella tuki aikanaan maksetaan. Näiden välillä ei siis voi olla liukumaa kokonaiskustannusarviossa, vaan molemmista tarkastellaan omaa kustannusarviotaan. Eli kumman tahansa kustannusarvion ylitys jää hakijan omalle kontolle, eikä sitä voida korvata toisen alittumisella. Helpottaa maksuvaihetta, kun nämä ovat myös omilla tileillään kirjanpidossa. Muutoshakemuksella näitäkin suhteita on toki mahdollista muuttaa, yhteys tässä tapauksessa ennen muutoksen toteutumista Viisariin! Toivomme, ettei muutoksia tehdä kymmenien eurojen takia. Jos hanke on toteutumassa arvioitua pienempänä (kaikki toimenpiteet kuitenkin tehtynä), voidaan muutoshakemuksella myös kohdistaa näitä säästyneitä varoja uudelleen. Huom! Hankkeen alitoteutuminen voi tuoda ongelmia muiden alahankkeiden talkootyön osuuden hyväksymiseen! Korvausvelvollinen on alitoteutuneen hankkeen toteuttaja. Päätöksen yleisehdot Kirjanpito osana tuen saajan kirjanpitoa Kirjanpito, muistiinpanot ja tositteet säilytettävä vähintään 3 vuotta siitä, kun ohjelman ei siis hankkeen - viimeinen maksu suoritetaan, arvion mukaan v loppuun Laki määrää myös pidempiä säilytysaikoja (esim. palkkatositteet) Tuen saajalla ilmoitusvelvollisuus päätöksestä poikkeavasta toteutuksesta Tuen kohteen on oltava vähintään 5 vuotta samassa käytössä hankkeen tuen viimeisen erän maksamisesta 5

86 Päätöksen yleisehdot Tuki maksetaan jälkikäteen tukikelpoisten kustannusten perusteella tukiprosenttien mukaisessa suhteessa (julkinen 50%, yksityinen 50%) Tukea maksetaan enintään tukitasoa ja myönnetyn tuen määrää vastaava osuus (kustannusten ylitys jää hakijan maksettavaksi) Tuki maksetaan päätöksellä hyväksyttyjen rahoitusosuuksien mukaisessa suhteessa (EU, valtio, kunta, yksityinen rahoitus jakautuen rahalliseen osuuteen ja mahdolliseen talkootyöhön) Sanktiouhka; ei kannata kokeilla menisikö jokin lasku läpi Valmistautuminen maksatukseen Ilmoita Viisarille, kun hanke on toteutettu aletaan yhdessä valmistautumaan maksuhakemuksen laadintaan huolimatta siitä, kuinka kaukana maksuhakemuksen jättämisen määräaika on Kun tekee heti, saa pois alta. Ja muistaa paremmin. Ja voi vielä reivata joitain asioita, jos eivät ole aivan kunnossa. Maksuhakemuksen jättäminen viimeisessä mahdollisessa saumassa ei ole suotavaa, jos hanke on toteutunut johonkin välimaksuvaiheeseen mennessä 6

87 Kirjanpito osana hankkeen toteuttamista Tiivis yhteistyö kirjanpitäjän kanssa. Kopio päätöksistä kirjanpitäjälle (mitkä kulut päätöksen mukaisia). Aina auttaa, jos kirjanpitäjällä on kokemusta hanke- /julkisenrahan kirjauskäytännöistä. Vientiselitteet mahdollisimman informatiivisia, tarvittaessa lisämerkintöjä Yksityinen rahoitus näyttävä kirjanpidossa Allekirjoitukset Maksuhakemuksen sekä talkootyölomakkeet allekirjoittavat aina nimenkirjoitusoikeuden omaava(t) Talkootyölistoissa tulee olla talkootyöntekijän nimi ja allekirjoitus Muista ilmoittaa, mikäli yhdistyksen virallinen nimenkirjoittaja(t) muuttuu! 7

88 Hanketuen maksamisen hakeminen Maksuhakemukset, aikataulu tilanteesta hakemus tilanteesta hakemus Tilanteesta hakemus mennessä (loppumaksun haku) Tukea ei makseta, mikäli hakemus viivästyy!!! Maksatukseen ei voi hakea jatkoaikaa eikä lisämaksukertoja Teemahanke käsitellään yhtenä hankkeena myös maksatuksessa, huolellisuudella edistätte myös muiden alahankkeiden maksatusta Hyväksyttävät / tuen ulkopuolelle jäävät kustannukset Hyväksyttävät kustannukset (hankesuunnitelman mukaan) Rakennuksen, rakennelman tai rakenteen rakentaminen, korjaaminen tai laajentaminen Koneiden, laitteiden ja välineiden hankinta (erittäin perustellusta syystä myös käytetyt) Viranomaisluvat Palo- ja talkoovakuutusmaksut hankkeen toteutusajalta Tuen ulkopuolelle jäävät kustannukset Sisäpiirihankinnat ilman kunnollista kilpailutusta Korot ja muut rahoituskulut esim. välirahoituksesta 8

89 Kustannusten toteutuminen Kustannusten alittuminen: Tukea haetaan kuitenkin tukipäätöksen prosenttiosuuden mukaan eli 50% Tällöin myös yksityisen rahoituksen osuus euroina pienenee Kustannusten ylittyminen: Kustannuksia esitetään ja tukea haetaan vain hyväksyttyihin kokonaiskustannuksiin saakka Hakijan on itse poistettava tositteita hakemukselta siten, että kokonaiskustannukset täyttyvät Käytännössä kannattaa poistaa pienten summien tositteita Muistettava vetää ko. kulut yli pääkirjalta tai liittää erillinen selvitys siitä, mihin kustannuksiin tukea ei haeta Maksatuksen hakijan muistilista (1/2) lue saamasi hankepäätös huolella ja toteuta hanke suunnitelman mukaan hae maksuun vain hankkeelle kuuluvia kustannuksia älä hae maksuun sellaisia kustannuksia, mitä on jo kerran avustettu tee selkeä kirjanpito numeroi tositteet kirjanpidon mukaisesti (laskut, tiliotteet) muista myös liitelomakkeet huomioi yksityisen rahoituksen kertymä ja että se on aidosti yksityistä rahoitusta (ei julkista) huomioi mahdollisen välirahoituksen osalta velka- / valtakirja ja sen sisältö 9

90 Maksatuksen hakijan muistilista (2/2) toimita maksuhakemus Viisarin toimistolle Saarijärvelle vastaa nopeasti mahdollisiin täydennyspyyntöihin varaudu tarkastuksiin niin, että voit esitellä rahoitetun kohteen ja hankkeelle kuuluvat alkuperäiset asiakirjat huolellisesti täytetty, täydellinen hakemus, nopeuttaa maksatushakemuksen käsittelyä muista, että tuetun investoinnin kohdetta ei saa käyttää muuhun kuin tuen kohteena olevaan toimintaan ennen kuin viisi vuotta on kulunut tuen viimeisen erän maksamisesta Maksamishakemuksen liitteet (1/3) kirjanpidon pääkirja Jos tukea ei haeta kaikkiin pääkirjan kustannuksiin, vedä sellaiset kustannukset yli pääkirjalta tai liitä mukaan erillinen selvitys Toisaalta et voi hakea maksuun sellaisia kustannuksia, joita ei ole pääkirjalla (eli kirjanpito on tehtävä) tositekopiot (lasku/kassakuitti) ja niihin mahdollisesti liittyvät liitteet (esim. matkaliput) jos ei laskussa näy tilauspäivää niin skannaa tilausvahvistus laskun liitteeksi jos ei ole tilausvahvistusta, selvitys tilauksen teosta esim. tilattu puhelimitse huom: käteiskuittien osalta on pystyttävä osoittamaan rahan lähde kirjanpitokirjauksilla, tiliotteilla tai muulla vastaavalla tavalla. Vältetään käteisostoja mahdollisuuksien mukaan. Jos näitä kuitenkin tulee, maksuhakemusvaiheessa ne on oltava tuen saajan maksamia ja kirjanpitoon kirjattuja. Jos maksu on merkittävä (500 ) tulee osoittaa rahan lähde. 10

91 Maksamishakemuksen liitteet (2/3) kilpailutusasiakirjat Selvitys kustannusten kohtuullisuudesta dokumentoidaan, mikäli selvityksiä (esim. tarjouksia) ei ole toimitettu jo hakuvaiheessa arkistointitunnukselliset maksutositteet (tiliote, verkkopankin kuitti) kun hankkeessa on ulkopuolista yksityistä rahaa (eli jotain muuta kuin yhdistyksen omaa rahaa), selvitys siitä ja ote pääkirjasta, tarvittaessa jäljennökset tositteista. kilpailutusasiakirjat Selvitys kustannusten kohtuullisuudesta dokumentoidaan, mikäli selvityksiä (esim. tarjouksia) ei ole toimitettu jo hakuvaiheessa Maksamishakemuksen liitteet (3/3) seurantatietolomakkeet 3306L ja 3306Dind (loppumaksatuksessa). Lomakkeessa säilytetään hakemushetkellä ollut tavoitetaso sellaisenaan ja täytetään sarake Toteuma hankkeen päätyttyä kopio rakennustarkastajan loppukatselmus- pöytäkirjasta (mikäli rakennuslupa sitä vaatii) palovakuutustodistus (jos ei ole toimitettu jo hakuvaiheessa) talkootyön tuntikirjanpito, lomake 3322L hankkeen ilmoitusten lehtileikkeet, hankkeesta tehdyt lehtijutut valokuvia hankkeesta loppuraportti 11

92 Talkootyö (vastikkeeton työ) Maksuhakemuksen liitteeksi täytetään Talkootyön tuntikirjanpito, lomake 3322L Voidaan täyttää joko talkookerroittain tai henkilöittäin Työn tekijä väh. 15-vuotias Arvo 15 euroa tunnilta, konetyö + 30 euroa (huomaa lomakkeen täyttö!) Talkootyö (vastikkeeton työ) 12

93 Raportointi Maksuhakemuksen yhteydessä selvitys suunnitelman toteuttamisesta maksuhakemuksen ajalta (joko lomakkeelle tai liitteenä) silloin, kun hanke ei hae vielä loppumaksua Oleellista on, että verrataan suunnitelmaa toteutuneeseen Loppuraportoinnille Viisarilla valmis lomake, jota ei ole pakko käyttää (raportointikaava löytyy päätöksestä), lomake Kilpailutus / hintatason selvitys 1/2 Rakentamisessa useimmiten hakijalta yksikkökustannuslaskelma, jonka ELYkeskus käsittelee viitekustannuksiin perustuen Yli euron hankinnoissa selvitys tavanomaisesta hintatasosta laaditaan muistio: miten toteutettu, milloin, keneltä pyydetty, keneltä saatu, hintatiedot ja muut olennaiset asiat. Käytännössä tämä tapahtuu kyselemällä puhelimitse, kiertämällä liikkeissä, tutkimalla netistä tai kuvastoista. pyydetään tarjoukset vähintään kolmelta muu selvitys, jonka perusteella mahdollista arvioida Apuna voi käyttää ELYn lomakkeita --> Hintatason selvitys Valinta perusteltava! Dokumentoi, dokumentoi ja dokumentoi!!! 13

94 Kilpailutus / hintatason selvitys 2/2 Jos kilpailutusasiakirjat on toimitettu hakuvaiheessa, niitä ei toimiteta maksatuksen liitteenä uudelleen Dokumentointi hankintojen kilpailutuksesta / hintatason selvityksestä maksuhakemuksen liitteenä. KAIKKI TOIMENPITEET ON KIRJATTAVA YLÖS / TULOSTETTAVA JA SÄILYTETTÄVÄ!!! (lähetetyt tarjouspyynnöt, saadut tarjoukset, tehdyt hankintapäätökset yms.). Kilpailutus / hintatason selvitys on mahdollisten tarkastusten pomminvarmin kohde. Mikäli hankintaperuste on jokin muu kuin halvin hinta, on se aina perusteltava. Tällöin perustelut hankinnan valinnasta on oltava tiedossa jo tarjouspyyntöä laadittaessa. Viestintäohjeet Tiedotuskyltti näkyville, viestinnässä tarkkana logojen yms. tietojen kanssa. Viestintäohjeet löytyvät osoitteesta stintaohjeet Tiedotettaessa hankkeesta on mainittava, että hanke on saanut Leaderrahoitusta Viisarilta. 14

95 Huomioi myös toimenpide on toteutettu ja siitä aiheutunut lopullinen kustannus on maksettu kustannus on tuensaajan maksama (kuluja ei makseta henkilökohtaisilta pankkitileiltä!) meno on kirjattu tuen saajan kirjanpitoon hankkeen menoksi Mikään ei ole niin varmaa kuin muutos lomakkeet tuppaavat matkan varrella muuttumaan, tarkista aina uusin versio lomakepalvelusta suomi.fi Maksuhakemus on laadittava voimassaolevalle (uusimmalle) lomakkeelle, jonka lomakenro Vakuutukset oltava kunnossa, todistus maksuhakemuksen liitteenä mikäli ei ole toimitettu aiemmin Aiemmin kaikki investointihankkeet tarkastettiin ELY-keskuksen toimesta paikan päällä ennen viimeisen erän maksamista. Oletuksena voidaan pitää, että näin menetellään myös nyt. Otantatarkastuksia arvonnan mukaan Tarkastuksia voivat tehdä ELY-keskus, MMM, maaseutuvirasto, komissio ja tilintarkastustuomioistuin Kiinnitä erityistä huomiota: Maksamishakemuksen aikatauluihin Allekirjoituksiin; nimenkirjoitusoikeus Kustannusten kohdentaminen; kustannukset kuuluvat hankkeen toteutukseen, tarvittaessa tositteelle lisätietoja (esimerkki: laskussa lukee lautaa, kirjoittakaa tositteelle esim. terassin lattiaan) Hankkeen ostoissa ei saa käyttää henkilökohtaisia etukortteja (esim.plussa, Bonus tms.) Kustannusten kohtuullisuus, dokumentointi! Investoinnin pysyvyys varmistettava: oltava samassa käytössä 5 vuotta tuen viimeisen erän maksamisesta, alueen omistajan suostumus, riittävän pitkä vuokrasopimus (10 vuotta) ja käyttöoikeuden säilyminen (vuokraoikeuden kirjaaminen maanmittauslaitoksella) Tukikelpoinen ei ole sama asia kuin tuettu. Esimerkki: Kylätalon kattoremontin yhteydessä huomataan, että rännit on vaihdettava. Rännit ovat kyllä tukikelpoisia, mutta jos ei niitä ole esitetty suunnitelmassa ja kustannusarviossa, niitä ei voida tukea! 15

96 Viisari vinkkaa Vinkkejä yhdistyksille Jäseneksi Viisariin! Liity osoitteessa Leader Viisari ry Virastotie SAARIJÄRVI Marja Salonen toiminnanjohtaja marja.salonen@saarijarvi.fi Mari Puro hankesihteeri mari.puro@saarijarvi.fi 16

Viisari KYLPIEN -teemahanke huhtikuu 2016

Viisari KYLPIEN -teemahanke huhtikuu 2016 Viisari KYLPIEN -teemahanke huhtikuu 2016 KYLPIEN -teemahanke Tarkoitettu helpottamaan yhteisöjen mahdollisuuksia hyödyntää ohjelman rahoitusta Kootaan pieniä hankkeita yhteen ja hankkeen hakijana toimii

Lisätiedot

Viisari Visiitti -koulutus helmikuu 2017

Viisari Visiitti -koulutus helmikuu 2017 Viisari Visiitti -koulutus helmikuu 2017 Koulutusmateriaalista Koulutusmateriaali on laadittu tämän hetkisten tietojen mukaan (helmikuu 2017). Tämän materiaalin löydät päivitettynä myöhemmin kotisivuilta

Lisätiedot

Hanki -koulutukset. Helmikuu 2013. Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin. www.viisaankivi.

Hanki -koulutukset. Helmikuu 2013. Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin. www.viisaankivi. Hanki -koulutukset Helmikuu 2013 Hankkeen vastuut ja velvollisuudet Hankkeesta vastaa aina hakija. Koordinointihankkeessa useita pieniä hankkeita on laitettu yhteen ja hankkeen hakijana on Viisari. Koordinointihankkeen

Lisätiedot

KIMPSU-teemahanke Koulutus alahankkeille. Leena Karjalainen

KIMPSU-teemahanke Koulutus alahankkeille. Leena Karjalainen KIMPSU-teemahanke Koulutus alahankkeille Leena Karjalainen 7.4.2016 Kimpsu -teemahanke Missä olemme nyt: - Alahankkeiden hakemukset jätetty 30.11. 2015 mennessä - Hallitus puoltanut rahoitusta 14 hankkeelle

Lisätiedot

Kampsu-teemahanke Koulutus alahankkeille. Leena Karjalainen

Kampsu-teemahanke Koulutus alahankkeille. Leena Karjalainen Kampsu-teemahanke Koulutus alahankkeille Leena Karjalainen 29.3.2017 Kampsu -teemahanke Missä olemme nyt: - Hallitus puoltanut rahoitusta 19 hankkeelle 9.2.2017 - Tuensiirtosopimukset allekirjoitettu -

Lisätiedot

Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke

Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke Info toimenpiteiden toteuttajille 29.10.2018 Leader Varsin Hyvä Eeva Mettala-Willberg Toimenpiteen aloittaminen Toimenpiteen toteuttamisen on saanut aloittaa

Lisätiedot

Aloituskoulutus Leena Karjalainen

Aloituskoulutus Leena Karjalainen Aloituskoulutus 13.3.2018 Leena Karjalainen Missä olemme nyt: Nuoret tekijät - Hallitus puoltanut rahoitusta 5 hankkeelle 25.1.2018 - Tuensiirtosopimukset allekirjoitettu - Alahankkeisiin liittyvät dokumentit

Lisätiedot

Viritys-teemahanke. Koulutus alahankkeille Leena Karjalainen

Viritys-teemahanke. Koulutus alahankkeille Leena Karjalainen Viritys-teemahanke Koulutus alahankkeille Leena Karjalainen 28.3.2019 Viritys-teemahanke Missä olemme nyt: - Hallitus puoltanut rahoitusta 12 hankkeelle, kustannukset yhteensä108 900,70 - Tuensiirtosopimukset

Lisätiedot

Ylä-Savon Veturi ry Tapahtumatonni teemahanke Maksuinfo kevät 2019

Ylä-Savon Veturi ry Tapahtumatonni teemahanke Maksuinfo kevät 2019 Ylä-Savon Veturi ry Tapahtumatonni 2019 - teemahanke Maksuinfo kevät 2019 Yleistä hankkeesta Toimenpiteen toteuttaja vastaa siitä, että toimenpide toteutetaan allekirjoitetun sopimuksen mukaisesti Hankintojen

Lisätiedot

Vauhtia hankkeeseen. Hankkeen aloittaminen ja dokumentointi

Vauhtia hankkeeseen. Hankkeen aloittaminen ja dokumentointi Vauhtia hankkeeseen Hankkeen aloittaminen ja dokumentointi Vastuut ja velvollisuudet Hankkeesta vastaa aina hakija = yhdistyksessä hallitus! Hakijalla on velvollisuus perehtyä rahoitusehtoihin. Hankkeen

Lisätiedot

Teemahankeinfo. Neuvontaa toteuttajille Jaana Joutsen

Teemahankeinfo. Neuvontaa toteuttajille Jaana Joutsen Teemahankeinfo Neuvontaa toteuttajille 28.2.2018 Jaana Joutsen Mikä teemahanke? Ykkösakselin hakema hanke, joka kokoaa yhteen pieniä yleishyödyllisiä kehittämistoimia tai investointeja Teemana voi olla

Lisätiedot

Hanketukien maksatus 2014-2020

Hanketukien maksatus 2014-2020 Hanketukien maksatus 2014-2020 Yksinkertaistetut kustannusmallit ja maksatuksen hakeminen Anette Mäkelä 18.3.2015 Yksinkertaistetut kustannusmallit 2014-2020 Käytetään pääsääntöisesti Perustuvat EU:n yleisasetuksen

Lisätiedot

Ylä-Savon Veturi ry KoKu-teemahanke. Maksuinfot 2019

Ylä-Savon Veturi ry KoKu-teemahanke. Maksuinfot 2019 Ylä-Savon Veturi ry KoKu-teemahanke Maksuinfot 2019 Yleistä hankkeesta Toimenpiteen toteuttaja vastaa siitä, että toimenpide toteutetaan allekirjoitetun sopimuksen mukaisesti Hankintojen toteuduttava pääosin

Lisätiedot

Kirjanpito ja kustannukset. Jarmo Heikkilä

Kirjanpito ja kustannukset. Jarmo Heikkilä Kirjanpito ja kustannukset Jarmo Heikkilä Kirjanpito Kirjanpitoon hankkeelle oma kustannuspaikka tai tili Kirjanpito on järjestettävä osaksi tuensaajan kirjanpitoa Tuettavan toimepiteen kirjanpito tulee

Lisätiedot

1. HAKIJA 1.1 Hakijan nimi 1.2 Y- tunnus tai yhdistyksen rekisterinumero

1. HAKIJA 1.1 Hakijan nimi 1.2 Y- tunnus tai yhdistyksen rekisterinumero MAKSUHAKEMUS TEEMAHANKE Lnro 3318 1(5) ROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Uusi maksuhakemus Korjaus/täydennys vireillä olevaan maksuhakemukseen

Lisätiedot

Vauhtia hankkeeseen. Hankkeen aloittaminen ja dokumentointi. Pirjo Ikäheimonen, päivitys

Vauhtia hankkeeseen. Hankkeen aloittaminen ja dokumentointi. Pirjo Ikäheimonen, päivitys Vauhtia hankkeeseen Hankkeen aloittaminen ja dokumentointi Pirjo Ikäheimonen, päivitys 11.4.2017 Vastuut ja velvollisuudet Hankkeesta vastaa aina hakija = yhdistyksessä hallitus! Hakijalla on velvollisuus

Lisätiedot

Mikä on teemahanke? Mitä teemahankkeella tavoitellaan? TEEMAHANKKEIDEN HAKUOHJEET

Mikä on teemahanke? Mitä teemahankkeella tavoitellaan? TEEMAHANKKEIDEN HAKUOHJEET Mikä on teemahanke? Teemahanke on Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman uusi tukimuoto. Hanketyyppi on tarkoitettu helpottamaan yhteisöjen mahdollisuuksia hyödyntää ohjelman rahoitusta paikallisessa

Lisätiedot

Yritystuen maksaminen

Yritystuen maksaminen Yritystuen maksaminen Leadertyön ajankohtaispäivät 28.10.2015 Maaseutuvirasto Tukien maksatusyksikkö Per-Ola Staffans Yritystuen maksamiseen liittyviä säännöksiä Ns. maaseuturahastoasetus (EU) N:o 1305/2013

Lisätiedot

Leader VIISARI. Maksamiskoulutus kevät Hankkeen vastuut ja velvollisuudet

Leader VIISARI. Maksamiskoulutus kevät Hankkeen vastuut ja velvollisuudet Leader VIISARI Maksamiskoulutus kevät 2017 Hankkeen vastuut ja velvollisuudet Hankkeesta vastaa aina hakija (yrityksessä yhtiömuodosta riippuen, yhdistyksessä (ry) hallitus tai vastaava) Hakijalla on velvollisuus

Lisätiedot

Ajankohtaista maksatuksessa. Raija Mikkonen ja Kati Niemilä

Ajankohtaista maksatuksessa. Raija Mikkonen ja Kati Niemilä Ajankohtaista maksatuksessa Raija Mikkonen ja Kati Niemilä 1 KEHA-keskus Hoitaa ELY-keskusten ja TE-toimistojen hallinto-, maksatus- ja yleiset kehittämistehtävät Hoitaa ja kehittää AVIen ja maistraattien

Lisätiedot

KIRJAUSMERKINNÄT ELY- keskuksen nimi Vastaanottajan nimi Saapunut, pvm Vireille tulo, pvm

KIRJAUSMERKINNÄT ELY- keskuksen nimi Vastaanottajan nimi Saapunut, pvm Vireille tulo, pvm MAKSUHAKEMUS TEEMAHANKE Lnro 3318 1(5) ROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Uusi maksuhakemus Korjaus/täydennys vireillä olevaan maksuhakemukseen

Lisätiedot

Leader VIISARI. Maksamiskoulutus syksy Hankkeen vastuut ja velvollisuudet

Leader VIISARI. Maksamiskoulutus syksy Hankkeen vastuut ja velvollisuudet Leader VIISARI Maksamiskoulutus syksy 2016 Hankkeen vastuut ja velvollisuudet Hankkeesta vastaa aina hakija (yrityksessä yhtiömuodosta riippuen, yhdistyksessä (ry) hallitus tai vastaava) Hakijalla on velvollisuus

Lisätiedot

Leader Viisari. Maksamisohjeita kevät Hankkeen vastuut ja velvollisuudet

Leader Viisari. Maksamisohjeita kevät Hankkeen vastuut ja velvollisuudet Leader Viisari Maksamisohjeita kevät 2019 Hankkeen vastuut ja velvollisuudet Hankkeesta vastaa aina hakija (yrityksessä yhtiömuodosta riippuen, yhdistyksessä (ry) hallitus tai vastaava) Hakijalla on velvollisuus

Lisätiedot

TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit

TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit Rajupusu Leader ry www.rajupusuleader.fi www.leadersuomi.fi Mikä on teemahanke? Leader-ryhmä hakee Elykeskuksesta tiettyyn teemaan liittyvää teemahanketta Ely-keskus

Lisätiedot

Maksatuksen terveiset

Maksatuksen terveiset Maksatuksen terveiset Ajankohtaista Työtilanne (tilanne 4.12.2013) - Kehittämishankkeet: Maksuhakemuksia vireillä 55 kpl Maksuhakemuksia käsitelty 203 kpl - Yritystuet: Maksuhakemuksia vireillä 8 kpl Maksuhakemuksia

Lisätiedot

Maatalouden investointitukien maksatus

Maatalouden investointitukien maksatus Maatalouden investointitukien maksatus 21.4.2015 1 Miten saada myönnetty investointituki maksuun? Hyrrän kautta Maksua ja nostolupaa on mahdollista hakea myös lomakkeella Tuki maksetaan/lainaa myönnetään

Lisätiedot

MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN, MAASEUDUN YRITYSTUEN JA TOIMINTARYHMÄN TOIMINTARAHAN MAKSUN HAKEMISESTA

MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN, MAASEUDUN YRITYSTUEN JA TOIMINTARYHMÄN TOIMINTARAHAN MAKSUN HAKEMISESTA 1(5) MÄÄRÄYS Nro 53/15 Dnro 1189/54/2015 Voimassaoloaika 2.7.2015-31.12.2023 MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN, MAASEUDUN YRITYSTUEN JA TOIMINTARYHMÄN TOIMINTARAHAN MAKSUN HAKEMISESTA Maaseutuvirasto

Lisätiedot

Maksatus. Hanketoimijoiden koulutus 15.6.2011, Hotelli Santa Claus, järj. Lapin maaseudun bioenergian alueellinen koordinaatiohanke

Maksatus. Hanketoimijoiden koulutus 15.6.2011, Hotelli Santa Claus, järj. Lapin maaseudun bioenergian alueellinen koordinaatiohanke Maksatus Hanketoimijoiden koulutus 15.6.2011, Hotelli Santa Claus, järj. Lapin maaseudun bioenergian alueellinen koordinaatiohanke Sivu 1 15.6.2011 Maksatuksen hakuajat Sivu 2 15.6.2011 Maksatuksen hakuajat

Lisätiedot

Mikä muuttui maaseuturahaston maksatuksessa? vs

Mikä muuttui maaseuturahaston maksatuksessa? vs Mikä muuttui maaseuturahaston maksatuksessa? 2014-2020 vs. 2007-2013 Maksua haetaan sähköisesti ja käsittely tapahtuu sähköisesti (paperillakin voi hakea, mutta ei mielellään) Hakijalle lähtee ilmoitus

Lisätiedot

KIMPSU-teemahanke. Yhdistysten ja yhteisöjen pienhankinnat ja rakentaminen

KIMPSU-teemahanke. Yhdistysten ja yhteisöjen pienhankinnat ja rakentaminen KIMPSU-teemahanke Yhdistysten ja yhteisöjen pienhankinnat ja rakentaminen Sivu 1 26.10.2015 Miten teemahanke toimii? Leader-ryhmä hakee Ely-keskuksesta tiettyyn teemaan keskittyvää hanketta Ely-keskus

Lisätiedot

KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi Kaisa Vihinen/PoKo ry

KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi Kaisa Vihinen/PoKo ry KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi 24.5.2016 Kaisa Vihinen/PoKo ry PoKo ry:n Navigaattorikehittämisstrategia Paikalliseen kehittämistyöhön paikallisella harkinnalla Yhteisöjen hankkeet Yritysten tukeminen Työnjakoa

Lisätiedot

Mansikan teemahaut syksyllä 2016

Mansikan teemahaut syksyllä 2016 Mansikan teemahaut syksyllä 2016 Miksi teemahakuja? Mahdollistaa myös pienempien hankkeiden tukemisen (normaalisti Mansikan ns. minimituki 5000, jota pienempiä tukia ei saa myöntää) Erillinen, tiettyyn

Lisätiedot

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Kansainvälisten hankkeiden koulutus Susanna Ollila, Maaseutuvirasto susanna.ollila@mavi.fi Kansainväliset yhteistyöhankkeet

Lisätiedot

Ajankohtaista maksatuksesta

Ajankohtaista maksatuksesta Ajankohtaista maksatuksesta Lapin ELY-keskus Anne Moilanen Sivu 1 7.2.2017 Tilastotietoa 2016 kehittämishankkeet - maksupäätösten teko alkoi heinäkuussa - maksupäätöksiä 41 kpl, n. 900.000 - käsittelyaika

Lisätiedot

2. TUETTAVA TOIMENPIDE 2.1 Nimi 2.2 Diaarinumero 2.3 Numero

2. TUETTAVA TOIMENPIDE 2.1 Nimi 2.2 Diaarinumero 2.3 Numero Työ- ja elinkeinokeskus 1(6) MAKSUHAKEMUS YRITYKSEN INVESTOINTITUKI Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 ROOPAN YHTEISÖ Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi

Lisätiedot

Maksujen ajankohtaiset & ohjelmakauden 2007-2013 sulkeminen. Kirsi Perälä, ylitarkastaja Emmi Leppämäki, ylitarkastaja Tukien maksatusyksikkö

Maksujen ajankohtaiset & ohjelmakauden 2007-2013 sulkeminen. Kirsi Perälä, ylitarkastaja Emmi Leppämäki, ylitarkastaja Tukien maksatusyksikkö Maksujen ajankohtaiset & ohjelmakauden 2007-2013 sulkeminen Kirsi Perälä, ylitarkastaja Emmi Leppämäki, ylitarkastaja Tukien maksatusyksikkö Maksujen ajankohtaisia asioita Ylitarkastaja Kirsi Perälä Maksupäätökset

Lisätiedot

Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen)

Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen) Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen) Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA Rahoituspäätökset EURA 2007 -järjestelmässä

Lisätiedot

Viisari. Ohjeita hankesuunnitteluun. Maaseudun kehittämisen eväät Viisarin alueella (strategiasta)

Viisari. Ohjeita hankesuunnitteluun. Maaseudun kehittämisen eväät Viisarin alueella (strategiasta) Viisari Ohjeita hankesuunnitteluun Kevät 2016 Maaseudun kehittämisen eväät Viisarin alueella (strategiasta) Alueemme maaseudun kehittäminen kiteytyy seuraavaan kolmeen osa-alueeseen: elinkeinot ja yrittäjyys

Lisätiedot

Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020. Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3.

Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020. Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3. Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020 Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3.2015 Lahti Esityksen sisältö Kehittämishanketuen hyväksyttävät kustannukset

Lisätiedot

Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille

Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille Kukka Kukkonen ja Pirjo Onkalo Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Päivitetty 2.2.2017 Sivu 1 3.2.2017

Lisätiedot

Mansikan teemahaut syksyllä 2015

Mansikan teemahaut syksyllä 2015 Mansikan teemahaut syksyllä 2015 Miksi teemahakuja? Mahdollistaa myös pienempien hankkeiden tukemisen (normaalisti Mansikan ns. minimituki 5000, jota pienempiä tukia ei saa myöntää) Erillinen, tiettyyn

Lisätiedot

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014 Sepra on käynnistämässä kaksi uutta koordinaatiohanketta: KAAKON KEHITTYVÄT KYLÄT ja KAAKON KYLÄKUNNOSTUKSET MIHIN TUKEA SAA? 1) Kaakon kehittyvät

Lisätiedot

YHDISTYSTEN PIENET INVESTOINNIT

YHDISTYSTEN PIENET INVESTOINNIT HAKUOHJE Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry teemahanke YHDISTYSTEN PIENET INVESTOINNIT Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry avaa teemahaun 1.9.2017 YHDISTYSTEN PIENILLE INVESTOINNEILLE. Haku päättyy 15.10.2017.

Lisätiedot

TARKASTUSHAVAINTOJA LEADER-RAHOITTEISISTA YRITYS- JA HANKETUISTA

TARKASTUSHAVAINTOJA LEADER-RAHOITTEISISTA YRITYS- JA HANKETUISTA Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 TARKASTUSHAVAINTOJA LEADER-RAHOITTEISISTA YRITYS- JA HANKETUISTA Leader-toimintaryhmätyön ajankohtaispäivät 25.5.2012 suunnittelija Taru Niemelä Jatkotoimenpideyksikkö,

Lisätiedot

Teemahankeinfo Suomusjärven VPK Jaana Joutsen

Teemahankeinfo Suomusjärven VPK Jaana Joutsen Teemahankeinfo 6.9.2017 Suomusjärven VPK Jaana Joutsen Esityslistalla 1.Lyhyt johdatus Leader-toimintaan ja teemahankkeisiin 2.Kokemuksia LIVE-teemahankkeesta 3.Uudet teemahankkeet ja niiden hakuprosessi

Lisätiedot

VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA 1.2.2012 1 VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA... 1 Maksatuksen yleisiä edellytyksiä... 1 Hakemuksen täyttöohjeita...

Lisätiedot

Maaseutuohjelman yritystuet Uudenmaan ELY-keskus

Maaseutuohjelman yritystuet Uudenmaan ELY-keskus Maaseutuohjelman 2014-2020 yritystuet Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Investointituki Yritystoiminnan kehittämisen/aloittamisen kannalta tarpeellisen ja kannattavan investoinnin hankintaan Tuotantotilat/rakennukset

Lisätiedot

Maaseutuvirasto pyytää tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan, ja tekee maksuhakemusta käsiteltyään päätöksen tuen maksamisesta.

Maaseutuvirasto pyytää tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan, ja tekee maksuhakemusta käsiteltyään päätöksen tuen maksamisesta. 1(5) LOMAKKEEN 3317 TOIMINTARYHMÄN TOIMINTARAHAN MAKSUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE Lnro 3316A EUROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Manner-Suomen

Lisätiedot

MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN JA YLEIS- HYÖDYLLISEN INVESTOINTIHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKE- MUSLOMAKKEESTA

MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN JA YLEIS- HYÖDYLLISEN INVESTOINTIHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKE- MUSLOMAKKEESTA MÄÄRÄYS Pvm. 17.6.2015 Dnro 1272/54/2015 Maaseutuviraston määräyskokoelma nro 58/15 Kumotaan Määräys Nro 33/15, Dnro 969/54/2015 Valtuutussäännökset: Laki (28/2014) 13 3. mom., 35 6. mom. 36 5. mom., 38

Lisätiedot

Kyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö

Kyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Kyläverkkokoulutus 1.9.2011 Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Sivu 1 16.9.2011 Kyläverkkohankkeet ja lisävaroilla rahoitettavat laajat laajakaista hankkeet HankeVNA 22 : - Yleishyödyllisen

Lisätiedot

Valtionavustuspäätös, avustuksen käyttö ja raportointi. Ohjeistus on suuntaa-antava. Tarkista tulkinta ollessasi epävarma valtiovarainministeriöstä.

Valtionavustuspäätös, avustuksen käyttö ja raportointi. Ohjeistus on suuntaa-antava. Tarkista tulkinta ollessasi epävarma valtiovarainministeriöstä. Valtionavustuspäätös, avustuksen käyttö ja raportointi Ohjeistus on suuntaa-antava. Tarkista tulkinta ollessasi epävarma valtiovarainministeriöstä. Valtionavustuspäätös Valtiovarainministeriö tekee kirjallisen

Lisätiedot

YRITYKSEN INVESTOINTITUKI TUEN MAKSAMINEN JA MAKSUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJEET LOMAKKEESEEN 2315A

YRITYKSEN INVESTOINTITUKI TUEN MAKSAMINEN JA MAKSUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJEET LOMAKKEESEEN 2315A 1 YRITYKSEN INVESTOINTITUKI TUEN MAKSAMINEN JA MAKSUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJEET LOMAKKEESEEN 2315A YLEISTÄ Hakemus toimitetaan toimivaltaiselle Työ- ja elinkeinokeskukselle tai jos rahoitus on myönnetty paikallisen

Lisätiedot

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Kansainvälisten hankkeiden koulutus Susanna Ollila, Maaseutuvirasto susanna.ollila@mavi.fi Kansainväliset yhteistyöhankkeet

Lisätiedot

Tällä maksuhakemuslomakkeella haetaan maksua myös Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukaisiin yritysryhmähankkeisiin.

Tällä maksuhakemuslomakkeella haetaan maksua myös Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukaisiin yritysryhmähankkeisiin. TÄYTTÖOHJE 1(6) KEHITTÄMIS- JA INVESTOINTIHANKKEEN MAKSUHAKEMUKSEEN EUROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Lisätiedot

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA 1 YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA Maksatuksen yleisiä edellytyksiä... 1 Hakemuksen täyttöohjeita... 2 Hakijan perustiedot... 3 Maksatuksen tiedot...

Lisätiedot

ELY-keskuksen avustukset rakennusperinnön ja saariston ympäristönhoitoon

ELY-keskuksen avustukset rakennusperinnön ja saariston ympäristönhoitoon ELY-keskuksen avustukset rakennusperinnön ja saariston ympäristönhoitoon Iisakin kevätpäivä Kouvola 9.3.2019 Tuija Mustonen, Kaakkois-Suomen ELY-keskus Ympäristö ja luonnonvarat vastuualueen myöntämät

Lisätiedot

Hankinnat ja kilpailuttaminen. Leena Karjalainen 27.4.2016

Hankinnat ja kilpailuttaminen. Leena Karjalainen 27.4.2016 Hankinnat ja kilpailuttaminen Leena Karjalainen 27.4.2016 Sivu 1 27.4.2016 Hanki huolella Nämä ohjeet koskevat maaseuturahastosta ohjelmakaudella 2014-2020 rahoitettavia hankkeita Muutoksia voi tulla,

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden ajankohtaisia asioita Mavista Susanna Ollila ja Merja Uusi-Laurila

Kansainvälisten hankkeiden ajankohtaisia asioita Mavista Susanna Ollila ja Merja Uusi-Laurila 27.3.2018 Kansainvälisten hankkeiden ajankohtaisia asioita Mavista Susanna Ollila ja Merja Uusi-Laurila Kansainvälisen toiminnan muodot Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 1. Varsinaiset kansainväliset

Lisätiedot

TeamFinland Explorer-rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta

TeamFinland Explorer-rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta TeamFinland Explorer-rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Rahoitusehdot: Yritysten de minimis -avustus 30.8.2017 DM 1817112 v.2 Copyright Tekes Projektin vastuullinen johtaja: Lue rahoituspäätös

Lisätiedot

YLEISHYÖDYLLINEN INVESTOINTIHANKE TUEN MYÖNTÄMINEN JA HAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJEET

YLEISHYÖDYLLINEN INVESTOINTIHANKE TUEN MYÖNTÄMINEN JA HAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJEET 1 YLEISHYÖDYLLINEN INVESTOINTIHANKE TUEN MYÖNTÄMINEN JA HAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJEET Lnro 2306D YLEISTÄ Tätä hakulomaketta käytetään haettaessa maaseudun kehittämiseen myönnettävistä tuista annetun lain (1443/2006),

Lisätiedot

Hanke- ja yritystukien maksaminen, sekä maksuhakemuksen vastaanottaminen paikallisessa toimintaryhmässä

Hanke- ja yritystukien maksaminen, sekä maksuhakemuksen vastaanottaminen paikallisessa toimintaryhmässä Hanke- ja yritystukien maksaminen, sekä maksuhakemuksen vastaanottaminen paikallisessa toimintaryhmässä Tilaisuus: Toimintaryhmien neuvottelupäivät 1.4.2009, Dipoli, Espoo Kirsi Murtomäki, ylitarkastaja,

Lisätiedot

Hanketukien maksatus. Lapin ELY-keskus. Säädöksiä

Hanketukien maksatus. Lapin ELY-keskus. Säädöksiä Hanketukien maksatus Lapin ELY-keskus Sivu 1 16.6.2016 Säädöksiä Laki maaseudun kehittämisen tukemisesta 28/2014 (muut. 1176/2014)(Laki) Valtioneuvoston asetus maaseudun hanketoiminnan tukemisesta 1174/2014

Lisätiedot

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Kansainvälisten hankkeiden koulutus Susanna Ollila, Maaseutuvirasto susanna.ollila@mavi.fi Kansainväliset yhteistyöhankkeet

Lisätiedot

Maksatus Lump sum -hankkeissa. Aila Jumppanen

Maksatus Lump sum -hankkeissa. Aila Jumppanen Maksatus Lump sum -hankkeissa Aila Jumppanen Maksatushakemus 1 Maksatushakemukset ja seurantaraportit tehdään EURA:ssa hankepäätöksen mukaisessa aikataulussa. Maksatuskaudet 1-2 ja palautuspäivät on mainittu

Lisätiedot

Rahoittajien työkokoukset, maaliskuu 2011 Rahoituspäätökset: ajankohtaista, havaintoja, kysymyksiä ja esimerkkejä

Rahoittajien työkokoukset, maaliskuu 2011 Rahoituspäätökset: ajankohtaista, havaintoja, kysymyksiä ja esimerkkejä Rahoittajien työkokoukset, maaliskuu 2011 Rahoituspäätökset: ajankohtaista, havaintoja, kysymyksiä ja esimerkkejä Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA Muutoksia EURA -järjestelmässä Rahoituspäätösten

Lisätiedot

Maaseutuohjelma Uusimaa Hankehallinnointikoulutus

Maaseutuohjelma Uusimaa Hankehallinnointikoulutus Maaseutuohjelma 2014 2020 Uusimaa Hankehallinnointikoulutus 15.1.2018 Kustannukset, kustannusmallit ja kustannusten tukikelpoisuus Juha Mäkinen Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Esityksessä mm. Kilpailutus /

Lisätiedot

Maksatus Lump sum -hankkeissa

Maksatus Lump sum -hankkeissa Maksatus Lump sum -hankkeissa Uudenmaan ELY-keskuksen Lump sum -koulutus 28.5.2013 Mikael Posti Uudenmaan ELY-keskus Maksatushakemus 1 Maksatushakemukset EURA:ssa rahoituspäätöksen mukaisessa aikataulussa

Lisätiedot

SISÄÄN - JA ULOS OPIN OVESTA

SISÄÄN - JA ULOS OPIN OVESTA 31.8.2012 SISÄÄN - JA ULOS OPIN OVESTA Hankkeen hallittu päättäminen Rahoituskoordinaattori Merja Rossi Kaakkois-Suomen ELY-keskus HANKKEEN PÄÄTTÄMINEN Päättäminen on osa hankkeen suunnitelmaa ja toteuttamista

Lisätiedot

EUSA-järjestelmän ohje maksatushakemuksille

EUSA-järjestelmän ohje maksatushakemuksille EUSA-järjestelmän ohje maksatushakemuksille 0 Sisällys Maksatushakemuksien täyttäminen sähköisessä järjestelmässä... 2 Ennakkomaksatushakemus... 2 Välimaksatushakemus... 3 Välimaksatushakemus operatiivinen

Lisätiedot

OHJE VALTION TUEN MAKSUHAKEMUSLOMAKKEEN TÄYTTÄMISESTÄ

OHJE VALTION TUEN MAKSUHAKEMUSLOMAKKEEN TÄYTTÄMISESTÄ Ohje 1 (5) 11.3.2013 OHJE VALTION TUEN MAKSUHAKEMUSLOMAKKEEN TÄYTTÄMISESTÄ Yleistä Maksuhakemuslomaketta käytetään haettaessa laissa laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueille (1186/2009, jäljempänä

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Jaana Airaksinen, asiantuntija Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutus vuonna 2014 tiedotustilaisuus 1.11.2013, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki

Lisätiedot

Valittavat kustannusmallit

Valittavat kustannusmallit Valittavat kustannusmallit 1. Todellisiin kustannuksiin perustuva 2. Kertakorvaus ( lump sum ) Julkinen tuki: enintään 100 000 3. Prosenttiperusteinen yleiskustannusten laskenta ( flat rate ) 24 % palkkakustannusten

Lisätiedot

Kehitetään kyliä yhdessä. Peräpohjolan Leader ry Toiminnanjohtaja Laura Vilander

Kehitetään kyliä yhdessä. Peräpohjolan Leader ry Toiminnanjohtaja Laura Vilander Kehitetään kyliä yhdessä Peräpohjolan Leader ry Toiminnanjohtaja Laura Vilander Eri hanketyypit Hankkeen sisältö ja toimenpiteet vaikuttavat rahoitettavaan hanketyyppiin sekä tukitasoon Ollaanko hankkimassa

Lisätiedot

Tempo! De minimis -rahoitus

Tempo! De minimis -rahoitus Tempo! De minimis -rahoitus Kustannusseurannan keventämisen pilotti 1.6.2017 31.5.2018 Miten projektin tavoitteita seurataan ja miten eteneminen raportoidaan Tekesille? Aluksi Lue rahoituspäätös sekä rahoitusehdot

Lisätiedot

Yksinkertaistetut kustannusmallit

Yksinkertaistetut kustannusmallit Yksinkertaistetut kustannusmallit Jukka Kotro 25.5.2015 Savonlinna 27.5.2015 Mikkeli Sivu 1 28.5.2015 Hankkeiden kustannusmallit Tuen hakija valitsee ja perustelee hakuvaiheessa, minkä kustannusmallin

Lisätiedot

Toimeenpanon valmistelu on hyvässä vauhdissa, mutta ei vielä valmis. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että vanhat menettelyt ylläpidetään

Toimeenpanon valmistelu on hyvässä vauhdissa, mutta ei vielä valmis. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että vanhat menettelyt ylläpidetään 1 Toimeenpanon valmistelu on hyvässä vauhdissa, mutta ei vielä valmis. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että vanhat menettelyt ylläpidetään sellaisenaan. EU-osarahoitteiset tuet vaativat mm otantatarkastukset

Lisätiedot

Maksuhakemus Hyrrässä

Maksuhakemus Hyrrässä Maksuhakemus Hyrrässä Laatiminen ja lähettäminen Taina Rönnblad 15.1.2018 Yleistä Maksuhakemuksen voi tehdä Hyrrässä tukipäätöksen teon jälkeen Käytä Mozilla Firefox tai Google Chrome selainta Tyhjennä

Lisätiedot

Maksatuksen hakeminen EUSAjärjestelmässä Elina Sillanpää

Maksatuksen hakeminen EUSAjärjestelmässä Elina Sillanpää Maksatuksen hakeminen EUSAjärjestelmässä 8.6.2017 Elina Sillanpää Yleistä Raportointi mahdollista, kun hanke on saanut tukipäätöksen Valmistautuminen raportointiin hyvissä ajoin Kokoa tiedot aina myös

Lisätiedot

OHJEET HANKKEEN TOTEUTTAMISEEN JA MAKSATUKSEEN

OHJEET HANKKEEN TOTEUTTAMISEEN JA MAKSATUKSEEN OHJEET HANKKEEN TOTEUTTAMISEEN JA MAKSATUKSEEN Alahankkeiden toteutusaika Hanke on toteutettava sopimuksella hyväksytyn suunnitelman, kustannusarvion ja rahoitussuunnitelman mukaisesti. Tuen myöntämisen

Lisätiedot

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013 Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013 Voimaa luonnosta ja yhteisöllisyydestä Innovaatioita eri toimijoiden yhteistyöstä Sivu 1 2.3.2011 Sivu 2 2.3.2011 Aktiivinen Pohjois-Satakunta

Lisätiedot

rakentaminen tai muu työ on tehtävä loppuun päätöksessä määrätyssä toteutusajassa.

rakentaminen tai muu työ on tehtävä loppuun päätöksessä määrätyssä toteutusajassa. MAKSATUKSET EU-HANKKEISSA (maaseuturahasto) Tuen maksaminen Eu-hankkeissa Kehittämis- tai investointihanke tulee toteuttaa rahoittajan päätöksessä hyväksytyn hankesuunnitelman, kustannusarvion ja rahoitussuunnitelman

Lisätiedot

Tempo-projektin raportointi

Tempo-projektin raportointi Tempo-projektin raportointi Aloituspalaveriohje: Näin raportoit projektista ja seuraat tavoitteiden saavuttamista 15.10.2018 (DM 2091936 v.1) Aluksi Lue rahoituspäätös sekä rahoitusehdot huolellisesti

Lisätiedot

Maksatus Hyrrässä. Tuen hakijan näkökulmasta. Pirjo Tuomikoski. https://hyrra.mavi.fi/login.html

Maksatus Hyrrässä. Tuen hakijan näkökulmasta. Pirjo Tuomikoski. https://hyrra.mavi.fi/login.html Maksatus Hyrrässä Tuen hakijan näkökulmasta https://hyrra.mavi.fi/login.html Pirjo Tuomikoski Sivu 1 2.2.2017 Maksuhakemuksen täyttäminen Hyrrässä vaatii Katso-oikeudet Lisätietoja saat sivuilta https//yritys.tunnistus.fi

Lisätiedot

PIKKU KAKE HANKKEEN ALOITUSKOKOUS TALOUS /FLAT RATE 17%

PIKKU KAKE HANKKEEN ALOITUSKOKOUS TALOUS /FLAT RATE 17% PIKKU KAKE HANKKEEN ALOITUSKOKOUS TALOUS /FLAT RATE 17% YLEISTÄ Joensuun KAKE hankkeen budjetti 1 274 914 Pikku KAKE Palkkakustannukset Ostopalvelut Muut kustannukset Joensuun kaupungin rahoitus Kaupunki

Lisätiedot

toiminta-aluettaan kehittämässä

toiminta-aluettaan kehittämässä toiminta-aluettaan kehittämässä Pirkan Helmi on Akaan, Pälkäneen, Urjalan ja Valkeakosken alueen Leaderryhmä perustettu vuonna 1999 rahoittanut Etelä-Pirkanmaalla hankkeita vuodesta 2001 lähtien ja yritystukia

Lisätiedot

Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet

Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Lokakuu 2018 Yleishyödyllisyys Yleishyödyllistä investointia voidaan tukea, jos siitä saatava hyöty

Lisätiedot

Maaseuturahasto syksyn hakuteemat

Maaseuturahasto syksyn hakuteemat Maaseuturahasto syksyn hakuteemat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Syyskuu 2019 ELY-keskus rahoittaa syksystä 2019 alkaen yleishyödyllisiä hankkeita seuraavin painotuksin: ELY-keskus osallistuu investointeihin

Lisätiedot

HANKETUKIHAKEMUS Yleishyödyllinen investointihanke

HANKETUKIHAKEMUS Yleishyödyllinen investointihanke 1(5) HANKETUKIHAKEMUS Ylshyödyllinen investointihanke Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 Uusi hakemus Korjaus/täydennys edelliseen hakemukseen Muutos saatuun rahoituspäätökseen Euroopan

Lisätiedot

Maksatuskoulutus yleishyödyllisille hankkeille

Maksatuskoulutus yleishyödyllisille hankkeille Maksatuskoulutus yleishyödyllisille hankkeille 21.2.2017 Hankkeen vastuut ja velvollisuudet Hankkeesta vastaa aina hakija ja hakijalla on velvollisuus perehtyä rahoitusehtoihin Hankkeen vetäjän ja hallituksen

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS 17.2. 19.2.2010, Helsinki

TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS 17.2. 19.2.2010, Helsinki ETELÄ-KARJALA ITÄ-UUSIMAA KANTA-HÄME KYMENLAAKSO PÄIJÄT-HÄME UUSIMAA VARSINAIS-SUOMI TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS 17.2. 19.2.2010, Helsinki Ohjeita jatkotyöskentelyyn 1 Varsinainen hakuaika

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Tosiasiallisesti aiheutuneiden suorien kustannusten malli - EAKR 14.6.2016 Tosiasiallisesti aiheutuneiden suorien kustannusten malli Toteutetaan kokonaan investointina tai

Lisätiedot

MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKEMUSLOMAKKEESTA

MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKEMUSLOMAKKEESTA MÄÄRÄYS Pvm. 29.4.2015 Dnro 969/54/2015 Maaseutuviraston määräyskokoelma nro 33/15 Kumotaan Määräys Nro 11/15, Dnro 307/54/2015 Valtuutussäännökset: Laki (28/2014) 13 3. mom., 35 6. mom. 36 5. mom., 38

Lisätiedot

Leader rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa. Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry

Leader rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa. Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry Leader 2014-2020 - rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry Sivu 1 17.11.2014 ü Leader-ryhmät kaikille avoimia maaseudun kehittämisyhdistyksiä. ü Tavoitteena yritysten ja yhdistysten

Lisätiedot

TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS

TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS 17.1.-20.1.2011, Helsinki Vinkkejä jatkotyöskentelyyn Petri Veijalainen VARSINAINEN HAKUAIKA Varsinainen hakuaika päättyy 16.2.2011 klo 15 Hakemus laadittu internetissä

Lisätiedot

Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke

Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke Info 4.6.2018 Leader Varsin Hyvä Eeva Mettala-Willberg Infon ohjelma 1. Mikä ihmeen Leader? 2. Teemahanke ja hakuprosessi 3. Kysymyksiä ja ideointia Lisätietoja

Lisätiedot

Maksatuksen hakeminen EUSAjärjestelmässä Elina Sillanpää

Maksatuksen hakeminen EUSAjärjestelmässä Elina Sillanpää Maksatuksen hakeminen EUSAjärjestelmässä 2.2.2017 Elina Sillanpää Yleistä Raportointi mahdollista, kun hanke on saanut tukipäätöksen Valmistautuminen raportointiin hyvissä ajoin Maksatushakemusluonnosta

Lisätiedot

KKI-hankkeiden tiliselvitysohjeet

KKI-hankkeiden tiliselvitysohjeet KKI-hankkeiden tiliselvitysohjeet TUEN KÄYTTÖAIKA KKI-hanketuki tulee käyttää, sekä selvittää päätöskirjeessä esitettyyn päivämäärään mennessä. Mikäli hanke ei toteudu, tulee tuki palauttaa takaisin LIKESin

Lisätiedot

MAARAYS Nro 4/18 Asianro 310/ /2018. Voimassaoloaika toistaiseksi

MAARAYS Nro 4/18 Asianro 310/ /2018. Voimassaoloaika toistaiseksi MAARAYS Nro 4/18 Asianro 310/04.00.00/2018 Voimassaoloaika 8.2.2018 - toistaiseksi Valtuutussaannokset Laki porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista (986/2011) Koittalaki (253/1995) MAASEUTUVIRASTON

Lisätiedot

EUSA-järjestelmän uudet ominaisuudet. Elina Sillanpää 7.11./

EUSA-järjestelmän uudet ominaisuudet. Elina Sillanpää 7.11./ EUSA-järjestelmän uudet ominaisuudet Elina Sillanpää 7.11./14.11.2018 Mikä muuttuu järjestelmäpäivityksen myötä? Viestitoiminnallisuus: Tukipäätöksen muutoksien hakeminen Yhteystietojen päivittäminen Oikaisun

Lisätiedot