Traficom postimarkkinaselvitys 2018
|
|
- Kimmo Nurminen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 (25) Traficom postimarkkinaselvitys
2 2 (25) Sisällysluettelo Tiivistelmä 2 Taustaa 3 Kirjelähetykset 6 Lehtijakelu 8 Osoitteeton jakelu 13 Pakettilähetykset 14 Liite: Kyselylomake 19 Tiivistelmä Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tehtävänä on valvoa postilain sekä sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista. Osana valvontatehtäväänsä Traficom seuraa postilähetyspalveluiden markkinoiden kehitystä Suomessa. Seurannan piiriin kuuluvat eri postilähetyslajit; kirjeet, lehdet, osoitteeton jakelu ja paketit. Toimiala on ollut koko 2000-luvun voimakkaassa muutoksessa. Digitalisaatio on käynnistänyt murroskauden joka muovaa koko mediakenttää ja viestinvälitystä. Jatkuvasti kehittyvät ja monipuolistuvat sähköiset ratkaisut korvaavat tehokkaasti perinteistä paperipostina toteutettua viestintää. Käynnissä olevalla kehityksellä on suuria vaikutuksia niin alalla toimiviin sisällöntuottajiin kuin jakelijoihinkin. Edellisvuosien tavoin kirjepostin määrä on jatkanut laskussa, viime vuonna laskua oli noin 7 %. Kokonaisvolyymi jakaantuu entistä laajemmalle toimijajoukolle, kun kilpailevat postiyritykset ovat saaneet vahvistettua jalansijaansa markkinoilla. Laskeva trendi on jatkunut myös painetuissa lehdissä. Traficomin arvion mukaan sanomalehdissä jakelumäärä väheni muutamia prosentteja ja aikakauslehdissä laskun arvioidaan olleen hieman nopeampaa. Pienemmät tilaajamäärät, uusien mediakanavien luoma kilpailu mainosrahoituksesta ja laskevien volyymien aiheuttama jakelukustannusten nousu nakertaa perinteisten mediayhtiöiden taloutta. Medialta vaaditaankin panostuksia ja kekseliäisyyttä uusien ansaintamallien luomiseen, jotta ne saisivat houkuteltua kuluttajat ja mainostajat maksamaan digitaalisesta sisällöstä. Suomalaisten sanomalehdet ovat onnistuneet säilyttämään kokonaistavoittavuutensa digitaalista tarjontaa lisäämällä, vaikka painetun sanomalehden lukijamäärät ovatkin laskeneet. Muusta painetusta viestinnästä poiketen osoitteeton jakelu näyttää vakiinnuttaneen asemansa, vaikka maailma ympärillä digitalisoituu kovalla vauhdilla. Muutokset jakelumäärissä ovat olleet hyvin pieniä. Vahva taloussuhdanne edesauttoi verkkokaupan vahvan kasvun jatkumista myös vuonna Pakettien määrän arvioidaan kasvaneen runsaat 10 %. Pakettijakelusta onkin tullut supistuvaa kirje- ja lehtijakelua korvaava liiketoiminta-alue. Kansainvälisen vertailun perusteella verkkokaupassa ja sen
3 3 (25) myötä pakettilogistiikassa voi olettaa olevan vielä runsaasti kasvupotentiaalia, sillä suomalaiset ovat ostoaktiivisuudessa vielä hyvin matalla tasolla moneen muuhun maahan verrattuna. Taustaa Postimarkkinaselvityksen tarkoituksena on arvioida vuosittain kirje- ja pakettimarkkinoita ja niiden toimivuutta Suomessa. Tässä selvityksessä läpikäytävillä postilähetyspalveluilla tarkoitetaan kirjeiden, pakettien, lehtien ja osoitteettomien lähetysten jakelua. Tarkastelun piiriin kuuluvat lähetykset Suomessa, sekä kansainvälinen maahan tuleva ja lähtevä liikenne. Tätä selvitystä varten tehdyssä kyselyssä alan toimijoille kerättiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa tietoja myös EU:n pakettiasetuksen tietotarpeisiin. Asetuksen mukaisesti Traficomin tulee kerätä tietyt kriteerit täyttäviltä pakettikuljetuspalveluja tarjoavilta toimijoilta vuosittain tietoja lähetysten hinnoista sekä tarkempia kuvauksia tarjottavista pakettien kuljetuspalveluista. Tietotarpeet ovat osin erilaiset verrattuna kansallisen valvontatehtävän vaatimiin tietoihin, joten kysymysten määrä on tämän seurauksen kasvanut. Selvityksen piiriin kuuluvista postilähetyspalveluista vain kirjelähetykset ja paketit yleispalveluun kuuluvilta osiltaan ovat postilain piirissä. Kirjelähetysten jakelussa toimivien yritysten edellytetään ilmoittavan toiminnastaan Traficomille postilaissa kuvatulla tavalla, joten kaikki tämän markkinan toimijat on tunnistettu. Pakettien, lehtien ja osoitteettomienlähetysten jakelusta ei ole erillistä lainsäädäntöä eikä toiminta vaadi erillistä lupaa, joten näistä toimijoista ei ole alakohtaista kattavaa rekisteriä. Yleispalvelu Postilain mukaan koko maassa on oltava pysyvästi tarjolla postipalvelujen yleispalvelu, joka on saatavilla tasapuolisin ehdoin. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tehtävänä on valvoa tämän saatavuuden toteutumista ja tarvittaessa päättää yleispalveluyritysten nimeämisestä. Traficomin on asetettava yhdelle tai useammalle postiyritykselle velvollisuus tarjota yleispalvelua, jos markkinoiden arviointi osoittaa sen olevan välttämätöntä yleispalvelun turvaamiseksi. Kirjeitä koskevat yleispalvelupäätökset pohjautuvat Viestintäviraston (nykyisin Traficom) vuonna 2011 suorittamaan markkinoiden arviointiin. Viestintävirasto nimesi antamillaan päätöksillä Posti Oy:n yleispalveluyritykseksi koko maahan (lukuun ottamatta Ahvenanmaan maakuntaa, joka noudattaa omaa postilainsäädäntöään) kirjelähetysten postipalvelujen tarjontaan. Vuoden 2016 keväällä julkistamassaan perustelumuistiossa Viestintävirasto arvioi postipakettipalveluiden yleispalveluvelvoitteiden tarpeellisuutta. Tämän tarkastelun lopputuloksena aiemmin voimassa olleet paketteja koskeneet yleispalvelupäätökset poistuivat valtaosiltaan. Arvioinnin lopputuloksena virasto päätyi siihen, että yleispalvelua voidaan pitää turvattuna muiden kuin kotimaasta ulkomaille lähetettävien postipakettien osalta. Tässä tuoteryhmässä
4 4 (25) yleispalvelun ei katsottu olevan turvattu, koska hinnaltaan vastaavia palveluja ei ole saatavilla keskenään kilpailevilta yrityksiltä. Tämän vuoksi koko maahan Ahvenanmaata lukuun ottamatta oli välttämätöntä nimetä yleispalveluyritys kotimaasta ulkomaille lähetettävien postipakettien postipalvelun sekä niihin liittyvien kirjaamis- ja vakuuttamispalvelujen tarjontaan. Lainsäädäntö Markkinoiden käynnissä oleva muutos, jossa kirjeiden ja lehtien lähetysmäärät laskevat, vaatii kaikilta osapuolilta mukautumista uudenlaiseen toimintaympäristöön. Digitalisaation myötä perinteinen painettu media muuntuu sähköiseen muotoon, joten kirje- ja lehtijakelun laskevat volyymit vaativat alalla toimivia yrityksiä mukauttamaan toimintaansa. Toisaalta kasvava tavaroiden verkkokauppa lisää tarvetta pakettijakelulle. Samanaikaisesti lainsäädäntöön tehtävillä muutoksilla pyritään mahdollistamaan alalle lisää joustavuutta ja uusia toimintatapoja, jotta monipuoliselle mediakentälle turvattaisiin toimintaedellytykset myös jatkossa tästäkin näkökulmasta. Postilakia on viimevuosien aikana uudistettu vaiheittain siten että valtioneuvoston myöntämistä postitoimiluvista on luovuttu ja sen sijaan kirjelähetyksiä koskeva postitoiminta edellyttää ilmoitusta Traficomille. Muutoksen tarkoituksena on helpottaa uusien postiyritysten pääsyä alalle ja pyrkiä sääntelyn keventämiseen. Aiempien toimilupaehtojen hakumenettelyineen katsottiin estäneen tai hidastaneen postiyritysten alalle pääsyä ja toiminnan käynnistämistä. Nykyisen lain mukaisina toiminnan edellytyksinä ovat ilmoitus postiyrityksen alueesta ja asiakasryhmästä, postilähetysten merkitseminen siten, että ne ovat tunnistettavissa ja erotettavissa muiden postiyritysten vastaavista lähetyksistä sekä virheellisesti jaettujen lähetysten palauttaminen. Postilain uudistuksen yhteydessä muutettiin yleispalvelukirjeiden jakeluvelvoitetta niin, että jakelu jatkuu viitenä päivänä viikossa niillä alueilla, joissa ei ole sanomalehtien varhaisjakelua. Näillä alueilla Postin tulee kilpailuttaa yleispalvelukirjeen viisipäiväinen jakelu. Vastaavasti alueilla, joissa on sanomalehtien varhaisjakeluverkko, sallitaan myös harvempi jakelu. Myös yleispalvelukirjeiden kulkunopeuden vaatimuksia on lievennetty ja hinnoitteluun on sallittu kohtuullinen kate. Lakiin tehtyjen muutosten tarkoituksena on mahdollistaa koko maan kattava postinjakelu laskevien volyymien ja nousevien yksikkökustannusten aikana ilman julkista tukea. Kilpailutus ei toistaiseksi ole tuonut merkittävissä määrin toimijoita viisipäiväisen jakeluvelvoitteen hoitamiseen, mutta Traficom kehittää käytettävää aluemäärittelymallia edelleen lain mahdollistamissa puitteissa. Postilakiin tehdyillä muutoksilla on pidemmällä aikavälillä tavoitteena mahdollistaa uusien, innovatiivisten jakelupalveluiden kehittyminen, jotka yhdistäisivät erilaisten tavaroiden ja palveluiden kuljetus- ja jakeluverkostojen muodostumisen. Euroopan parlamentti ja Euroopan unionin neuvosto hyväksyivät huhtikuussa 2018 asetuksen rajat ylittävistä pakettipalveluista. Pakettiasetus täydentää rajat ylittävien pakettipalveluiden osalta postipalveludirektiivissä annettuja sääntöjä, sillä direktiivin ole katsottu yksin riitä varmistamaan säh-
5 5 (25) köisessä kaupassa käytettävien palvelujen kohtuuhintaisuutta. Pakettiasetuksella tavoitellaan markkinoiden toiminnan paranemista tehostamalla viranomaisvalvontaa ja edistämällä kilpailua. Sääntelyn tavoitteena on parantaa rajat ylittävien pakettipalveluiden hintaluetteloiden avoimuutta ja hintojen vertailtavuutta, mikä alentaisi erityisesti yksittäisten kuluttajien ja pienten sähköistä kauppaa harjoittavien vähittäismyyjien maksamia rajat ylittävien pakettipalveluiden hintoja etenkin syrjäseuduilla. Hintojen paremman avoimuuden nähdään hyödyttävän etenkin yksittäisiä kuluttajia, mikroyrityksiä ja pienyrityksiä. Yksittäisten pakettien hintojen avoimuuden ja kohtuullisuuden parantamisen on katsottu olevan välttämätöntä myös verkkokaupan kehittymiselle. Traficom toimii Suomessa asetuksessa määriteltyjen tietojen kerääjänä ja arvioijana sekä tietojen edelleen toimittajana komissiolle. Arvonlisäverolain muutos tulee voimaan siten, että lehtien ja kirjojen myyntiin sovelletaan 10 prosentin verokantaa riippumatta siitä, onko julkaisumuoto digitaalinen tai painettu. Alemman verokannan piiriin siirtyvät sähköisten lehtien ja kirjojen ohella myös painettujen lehtien irtonumerot, jotka digijulkaisujen tavoin ovat tällä hetkellä yleisessä 24 prosentin verokannassa. Tämän muutoksen voi olettaa auttavan mediakenttää siirtymässä digiaikaan ja toisaalta antavan parempia mahdollisuuksia lehtien irtonumeromyynnille. Selvityksen toteutustapa Selvityksessä käsiteltävät eri lähetyslajit poikkeavat toisistaan sen suhteen, kuinka helposti yksilöitävästä kokonaisuudesta on kyse. Tämä vaikuttaa suoraan siihen, kuinka alan toimijat eri lähetyslajeja raportoivat ja kuinka tarkasti kokonaisvolyymit pystytään arvioimaan. Kirjeiden ja lehtien osalta markkinoiden hahmottaminen on verrattain selkeää jakeluoperaattorien rajallisen määrän ja tuotteiden yksiselitteisyyden vuoksi. Tältäkin osin tilanne tosin on alkanut elämään vuodesta 2016 alkaen, kun uudet postitoimijat ovat aloittaneet toimintansa yrityskirjeiden sekä aikakauslehtien jakelumarkkinoilla. Hankalinta volyymien arviointi on pakettimarkkinoiden kohdalla. Tämä on seurausta pakettijakelumarkkinoiden luonteesta; toimijoita on paljon ja sen myötä myös erilaisia käytäntöjä mm. raportoinnin suhteen. Pakettikuljetukset ketjuuntuvat usein siten, että sama paketti voi kulkea useamman operaattorin toimesta tai kokonaan toisen, yhteistyökumppanina toimivan operaattorin verkossa. Myös kappalemäärien kirjaamistavoissa on eroja, tilanteesta riippuen paketti kirjautuu yksilöidysti tai osana useita paketteja sisältävää kuljetusyksikköä. Kansainvälisten pakettioperaattorien volyymien raportoinnissa on myös eroja sen suhteen, kirjautuvatko ulkomailta tulevat lähetykset yksilöidysti suomalaisen tytäryhtiön vai ainoastaan lähetysmaan yhtiön lukuihin. Edellä mainituista syistä johtuen tässä selvityksessä on pyritty käyttämään useita eri tietolähteitä ja arviointikeinoja. Postimarkkinaselvitys perustuu pitkälti Traficomin vuosittain suorittamaan kyselyyn. Kysely lähetettiin alan
6 6 (25) suurimmille toimijoille, siinä pyydettiin yrityskohtaisia tietoja kappalemääräisestä volyymista ja liikevaihdosta koskien vuotta Näiden tietojen perusteella on voitu arvioida markkinoiden kokoa, huomioimalla mm, yritysten ilmoittamat kappalemäärät ja liikevaihdot, sekä näiden muutokset edellisiin vuosiin verrattuna. Lisäksi tässä selvityksessä on hyödynnetty lukuisia muita tietolähteitä, mm. yritysten omia tiedotteita, lehtiartikkeleita, sekä toimialaa käsitteleviä tutkimuksia. Kirjelähetykset Tässä selvityksessä kirjeellä tarkoitetaan postilaissa määriteltyä osoitteellista, enintään kahden kilon painoista kirjettä tai postikorttia joka on jätetty postiyritykselle kuljetettavaksi. Tarkastelun ulkopuolelle jää siten esim. lähettiyritysten toimittama kuriiriposti. Traficomin ylläpitämään postitoimintarekisteriin on ilmoittautunut kaikkiaan 16 postitoimintayritystä. Postilain uudistuksen myötä ilmoittautuneet toimijat eivät pääsääntöisesti ole alalla kokonaan uusia, vaan useat näistä ovat eri lehtiyhtiöiden omistamia jakeluyhtiöitä, jotka jo aiemmin ovat suorittaneet sanomalehtien varhaisjakelua. Näiden yhtiöiden omistama Jakeluyhtiö Suomi myy asiakkailleen eri lähetyslajien jakelupalvelua, jonka alueelliset yhtiöt toteuttavat. Toimimalla myös kirjejakelussa pyritään siten hyödyntämään olemassa olevaa jakeluverkkoa. Alan uudempien tulokkaiden osuus koko kirjevolyymista on vielä suhteellisen matala, vaikka kasvu viime vuonna olikin ripeää. Tämän osuuden voi olettaa jatkossa nousevan, kun Jakeluyhtiö Suomen taustalla olevat yhtiöt perustivat vuoden 2018 loppupuolella uuden jakeluyhtiön myös pääkaupunkiseudulle. Yhtiön ilmoituksen mukaan tämä kasvattaa toiminnan kattavuuden noin 70 prosenttiin Suomen kotitalouksista. Kirjelähetysten markkinaa leimaa uusien toimijoiden lisäksi kirjemäärien laskun jatkuminen. Nykyinen, nopeasti laskeva trendi alkoi Suomessa vuonna 2010 ja sen uskotaan jatkuvan voimallisena myös tulevina vuosina. Kehitys on ollut saman suuntaista myös muualla Euroopassa. Merkittävänä ajurina pidetään digitalisaatiota, joka on vaikuttanut voimakkaasti juuri viestinvälitykseen. Erilaiset sähköiset viestintäpalvelut kuten sähköposti, sosiaalisen median sovellukset ja sähköinen asiointi ovat aiheuttaneet perinteisen kirjepostin volyymien voimakasta laskua kaikkialla maailmassa. Viestinvälityksen uudet ratkaisut sähköpostia ja sosiaalisen median sovelluksia hyödyntävine palveluineen tarjoavat sekä organisaatioille että kuluttajille mahdollisuuden käyttää helppoja, nopeita, kustannustehokkaita ja juuri tavoitellun kohderyhmän saavuttavia viestintäpalveluja. Osoitteellisten kirjeiden volyymit laskivat vuoden 2018 aikana noin 7 %, samaa tahtia edellisvuoteen verrattuna. Postin jakama kirjemäärä laski hieman nopeammin, koska uudet toimijat ovat saaneet lähetyksistä aiempaa suuremman osuuden omaan jakeluunsa. Kehitys on ajanut Postin toteuttamaan kustannussäästöjä ja mikäli ennakoitu trendi lähetysmäärien osalta jatkuu, on säästötarvetta yhtiön ilmoituksen mukaan jatkossakin. Toimenpiteet ovat
7 7 (25) seurausta siitä, että pienemmät jakeluvolyymit aiheuttavat kasvavia yksikkökustannuksia, joita on vaikea kompensoida suoraan hinnoittelua muuttamalla. Postin mukaan kirjeiden jakelumäärä Suomessa on puolittunut kymmenessä vuodessa ja painettujen sanomalehtien jakelumäärä on pudonnut 1950-luvun tasolle. Yhtiö kertookin, että se jakaa kotitalouksiin päiväjakelussa keskimäärin vain 8 lähetystä viikossa. Perinteisesti valtaosa kaikista kirjeistä on ollut yritysten tai viranomaisten lähettämiä. Digitalisaatio vaikuttaa juuri tässä ryhmässä voimakkaasti, kun julkishallinto siirtää asiointia yhä enemmän sähköiseen muotoon ja samaa kehitystä tapahtuu myös yritysten viestinnässä omille kohderyhmilleen. Aiemmin laskut edustivat kirjeistä merkittävää osaa, mutta nopeasti edenneen siirtymän seurauksena paperisten laskujen osuus on supistunut pieneksi ja esimerkiksi monet yritykset eivät ota niitä enää vastaan. Osoitteellisen mainonnan määrä ei ole laskenut yhtä nopeassa tahdissa muun kirjepostin kanssa. Selitys tähän voi olla se, että perinteisellä kirjeellä pystyy erottautumaan ja herättämään asiakkaan huomion helpommin, kun digitaalisten kanavien kautta tapahtuva markkinointiviestintä saattaa hukkua huomiosta kilpailevan viestinnän valtavaan massaan. Perinteiselle painetulle kirjeelle voikin jäädä oma paikkansa ainakin jossain laajuudessa nimenomaan siksi, että se tarjoaa mahdollisuuden erottautua, niin kaupallisen markkinoinnin kuin kuluttajien välisen viestinnän osalta. Kuluttajien kohdalla esimerkkeinä tällaisesta viestinnästä on mm. jouluun, pääsiäiseen ja ystävänpäivään liittyvät tervehdykset. Kirjepostin jakelijat ovat samojen, laskevien volyymien mukanaan tuomien haasteiden edessä käytännössä kaikkialla maailmassa. Kirjemäärien laskiessa tilalle haetaan liiketoimintaa kokonaan uusilta alueilta ja olemassa olevaa jakelukoneistoa pyritään hyödyntämään erilaisten kuljetusta vaativien tavaroiden ja palveluiden markkinoilta. Verkkokaupan maailmanlaajuinen nopea kasvu on osaltaan paikannut kirjeiden jättämää aukkoa.
8 8 (25) Kirjepostin arvioitu kokonaismäärä Lehtijakelu Painettuun mediaan vaikuttaa muutosvoimia useammasta suunnasta. Digitalisaatio on keskeisessä roolissa myös printtilehtien ja niitä kustantavien mediatalojen toimintaympäristön kehityksessä. Kuluttajien ajan- ja rahankäytöstä lehtien lukemisen rinnalla kilpailee jatkuvasti uudenlaisia harrastuksia ja mediasisältöjä. Valeuutiset puolestaan saattavat nakertavaa kuluttajien yleistä luottamusta koko mediakenttään ja lisäävät epävarmuutta mediavalintojen suhteen. Mainosrahoituksen jakaantuminen entistä useamman toimijan kesken, sekä laskevien jakelumäärien aiheuttama jakelukustannusten kasvu hankaloittaa entisestään pärjäämistä muuttuvassa toimintaympäristössä, jossa kuitenkin vaadittaisiin resursseja kehittää toimintaa uudenlaisen ympäristön vaatimusten mukaiseksi. Internetin ja sosiaalisen median kasvun myötä perinteisten painettujen lehtien toimintakenttä on suuren muutoksen keskellä, kun mediasisältö on muuttunut sähköiseksi ja siten se on helposti ja nopeasti jaeltavissa ympäri maailmaa. Samalla sisällön tuottajien määrä on uusien jakelukanavien myötä kasvanut valtavasti. Sisältöä voi periaatteessa tuottaa kuka tahansa ja mistä päin maailmaa tahansa, isosta yrityksestä yksittäiseen ihmiseen ja kaikki nämä tahot kilpailevat kuluttajan huomiosta sekä mainostajan käyttämästä rahasta. Samoista asiakkaista kilpailee hyvinkin erilaisista lähtökohdista toimivat yritykset. Paikallisesti toimivaa, maksullista mediasisältöä tuottavaa yritystä vastassa voi olla kansainvälisesti toimivia jättiläisiä, joiden
9 9 (25) ilmaiseksi jakama sisältö rahoitetaan laajan asiakaspeiton mukanaan tuomalla mainosrahoituksella. Perinteisten lehtikustantajien haasteena onkin erottua massasta, seurata kuluttajien tarpeita ja tarjota sellaista lisäarvoa josta ollaan valmiita maksamaan. Uusimmaksi median toimintakenttää hämmentäväksi ilmiöksi on noussut valeuutiset, joiden tarkoitus on virheellisen, usein sisällöntuottajan tarkoitusperiä tukevan sanoman levittäminen joka kohderyhmässään voi aiheuttaa negatiivisia seurauksia. Digitalisaatio on tuonut mukanaan tähän sinänsä kauan tunnettuun ilmiöön uudenlaisia, tehokkaita ja helposti saatavilla olevia työkaluja. Median sisältömäärän valtava kasvu ja globalisoituminen johtavat mediasisällön sekoittumiseen massaksi, josta kuluttajan voi olla vaikea saada otetta ja löytää luotettavaa sisältöä. Tämä kehitys voi mahdollistaa kotimaisen mediatuotannon aseman vahvistumisen siten, että perinteiset, luotettavina pidetyt mediayhtiöt edustavat sellaista pysyvyyttä, johon luotetaan jatkossa entistä vahvemmin. Kansallisen Mediatutkimuksen (KMT) mukaan 91 prosenttia suomalaisista lukee viikoittain sanoma- tai aikakauslehteä jollakin välineellä ja välineistä suosituin on painettu lehti, jota lukee 75 prosenttia lukijoista. Vaikka lukutavat monipuolistuvat ja ilmaisenkin sisällön tarjonta kasvaa, suomalaiset taloudet maksavat ja tilaavat edelleen merkittävässä määrin lehtensä, sillä 63 prosentilla suomalaisista on painetun sanomalehden tai digitaalisen sisällön tai näiden yhdistelmän maksettu tilaus taloudessaan. Sanomalehtien viikoittainen lukeminen eri lukuvälineillä Lähde: KMT 2018 Suomalaiset sanomalehdet ovat onnistuneet säilyttämään kokonaistavoittavuutensa digitaalista tarjontaa lisäämällä, vaikka painetun sanomalehden lukijamäärät ovatkin laskeneet. Kokonaistavoittavuus tarkoittaa sekä painetun
10 10 (25) lehden, että lehden ilmaisen tai maksullisen digitaalisen sisällön lukemisen yhdistämistä. Varsinkin aikakauslehdissä painettu lehti on lukemistapana suosituin. Sanomalehdissä puolestaan etenkin iltapäivälehtien lukeminen on siirtynyt digitaaliseen versioon. Suomessa ilmestyy kaikkiaan noin 250 sanoma- ja kaupunkilehteä. Väkilukuun suhteutettuna sanomalehtien määrä Suomessa on korkea. Kun verrataan päivälehtien kokonaislevikkiä asukasmäärään maailmanlaajuisesti, sijoittuu Suomi vertailussa kolmanneksi. Sanomalehtien jakelu tapahtuu Suomessa Postin ja eri puolella maata toimivien alueellisten jakeluyritysten toimesta, valtaosa lehdistä jaetaan varhaisjakelussa. Varhaisjakelu on tyypillisesti taajamissa käytettävä jakelutapa, kun haja-asutusalueilla sanomalehdet jaetaan muun postin jakelun yhteydessä. Sanomalehtien varhaisjakelun arvioidut päivävolyymit Painettu sanomalehti vaikuttaa säilyttävän asemansa hieman paremmin kuin aikakauslehti. Jakeluvolyymissa laskuvauhti näyttää ainakin toistaiseksi rauhoittuneen, sillä kyselyssä saatujen vastausten perusteella varhaisjakelun volyymien arvioidaan laskeneen vain muutamia prosentteja viime vuonna. Päiväjakelu huomioitunakin kokonaisjakelumäärä pysyi melko lähellä edellisvuoden tasoa. Sanomalehtien irtonumeromyynnin voi vastausten perusteella olettaa laskeneen tilausmääriä nopeammin. Painetun lehden tilaajamäärän pidemmän aikavälin laskutrendiin vaikuttavat digitalisaation ohella myös ihmisten kulutustottumusten ja yleinen käyttäy-
11 11 (25) tymisen muutos. Sähköinen viestintä mahdollistaa ympäröivän maailman tapahtuminen seurannan lähes reaaliajassa. Seuranta ei ole myöskään aikaan tai paikkaan sidottua, kun mobiililaite kulkee useimmiten mukana. Erityisesti nuoren sukupolven keskuudessa tilattavien sanomalehtien lukeminen korvautuu yhä useammin mainosrahoitteisten uutissivustojen, maksullisten verkkolehtien ja sosiaalisen median seurannalla. Mainosrahoitus on perinteisesti ollut myös printtimedialle tärkeä tulonlähde. Uusien mediakanavien myötä tästä rahoituksesta kilpailee entistä suurempi toimijoiden joukko. Mainostajat seuraavat oman kohderyhmänsä liikkeitä, ja siirtyvät perässä heidän käyttämiinsä medioihin. Kokonaisuudessaan mediamainontaan käytettiin vuonna 2018 yhteensä miljoonaa euroa ja mainonnan määrä kasvoi +2,3 % edellisvuoteen verrattuna Kantar TNS Oy:n mukaan. Mediamainonnan jakautuminen eri välineisiin vuonna 2018 Lähde: Kantar TNS Painettuun sanomalehteen käytettiin 11 prosenttia vähemmän mainosrahaa edelliseen vuoteen verrattuna, painetussa kaupunkilehdessä laskua oli 7 prosenttia ja aikakauslehdessä 2 prosenttia. Kun tilannetta tarkastelee kokonaisuutena siten, että painettu ja digilehti lasketaan yhteen, on sanomalehdistön osuus kaikista mediainvestoinneista yhteensä 33 prosenttia. Tällä osuudella sanomalehdistö oli suurin mediaryhmä. Kotimaiset mediayhtiöt saavat osan digitaalisiin kanaviin suunnatuista mainosrahoista, mikäli niillä sisältöä on verkkopalveluissa. Kuitenkin merkittävä osa mainosrahoista valuu kansainvälisten nettiyhtiöiden kuten Googlen tai Facebookin kaltaisille tahoille. Samasta potista käydään siten kisaa painetun ja sähköisen median välillä, mutta myös suomalaisten ja kansainvälisten toimijoiden kesken. Sanomalehtien Liiton julkaiseman tiedon mukaan lehtien suuri haaste on ollut löytää lisää digituloja paikkaamaan painetun lehden pieneneviä tuloja. Päivälehtien yhteenlasketut tilaus- ja mainostulot laskivat vuosien 2017 ja
12 12 (25) 2018 välillä runsaat 4 prosenttia. Tilattavien päivälehtien nettotuloista vasta 10 prosenttia tulee digitaalisesta sisällöstä ja loput printistä. Kaikilla sanomalehdillä vastaava luku on 15 prosenttia. Tulot jakaantuvat hyvin epätasaisesti, sillä jopa 73 prosenttia kaikista digitaalisista tuloista kerää neljän lehden ryhmä: iltapäivälehdet, Helsingin Sanomat ja Kauppalehti. Aikakauslehdiksi luokitellaan lehdet, jotka ovat joko tilattavia, irtonumeroina ostettavia tai jäsenyyden tai asiakkuuden perusteella vastaanotettavia julkaisuja ja jotka ilmestyvät säännöllisesti vähintään kerran vuodessa. Mainosten osuus ei aikakauslehdessä ylitä toimituksellisen sisällön osuutta. Lehti voi painettuna olla kooltaan, muodoltaan ja painomateriaaliltaan millainen tahansa ja digitaalisena luettavissa millä laitteella tahansa. Valtaosa lehdistä kulkee postijakelun kautta vastaanottajalle ja irtonumeromyynnin osuus on pieni. Aikakauslehtien jakelu on perinteisesti tapahtunut pääasiassa Postin päiväjakelun yhteydessä mutta uudet postiyritykset ovat tulleet mukaan myös tähän markkinaan, joten osa aikakauslehdistä tulee vastaanottajalleen jo varhaisjakelun mukana. Sanomalehtien tapaan myös aikakauslehdet elävät murrosvaihetta. Saatujen vastausten perusteella jakelumäärän arvioidaan laskeneen viime vuonna noin 10 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna ja myös irtonumeromyynti oli laskussa. Painettuja aikakauslehtiä lukee kuukausittain 79 % suomalaisista. Printtilehti on edelleen suosituin tapa seurata sisältöjä, mutta myös aikakausmediassa mobiilisisältöjen seuraaminen on kasvussa. Aikakauslehtien jakeluvolyymin arvioitu kehitys
13 13 (25) Osoitteeton jakelu Osoitteeton jakelu pitää sisällään osoitteettoman suoramainonnan, kuten mainoslehtisten ja ilmaisjakelulehtien jakelun. Muutokset tässä segmentissä ovat olleet maltillisia muihin painetun median lähetyslajeihin verrattuna. Vuonna 2018 osoitteettoman jakelun arvioidaan pysyneen lähellä edellisvuoden tasoa. Tämä lienee seurausta taloudellisen tilanteen vahvasta vireestä ja vähittäiskaupan kasvusta. Osoitteettoman jakelun suosiota on kannatellut sen helposti toteutettava alueellinen kohdennettavuus ja suhteellisen edullinen toteutuskustannus. Tutkimusten mukaan paperille painettuihin ja kotiin jaettuihin mainoksiin suhtaudutaan myönteisemmin kuin moniin muihin mainosmuotoihin. Suoramainonta myös muistetaan paremmin ja pidempään kuin perinteiset lehtimainokset. Ilmaisjakelulehtien kiinnostavuutta lukijoiden ja sen myöstä myös mainostajien kohdalla selittää toimitukselliseen sisältöön panostaminen. Osoitteetonta suoramainontaa käytetään erityisesti paikallisissa kampanjoissa. Etuna osoitteelliseen suoramainontaan verrattuna ovat edullisemmat kohdistamiskustannukset. Kirje- ja lehtijakelusta poiketen tämä ryhmä on kasvanut koko 2000-luvun alkupuolen, keskimääräinen vuosikasvu oli 6-7 % vuosina Kasvu kuitenkin pysähtyi sittemmin ja kääntyi hienoiseen laskuun. Viimeiset viisi vuotta lähetysmäärissä on ollut vain pientä vaihtelua vuosittain ja vuonna 2018 määrät näyttävät pysyneen hyvin lähellä edellisvuoden tasoa. Digitalisoituminen ja erilaiset sähköiset mainonnan välineet eivät ole siten syrjäyttäneet osoitteetonta jakelua täysin, vaikka nykyisin esimerkiksi monet sosiaalisen median sovellukset tarjoavat käytännössä lähes ilmaisen mainoskanavan tavallisen pienyrittäjän käyttöön. Suoramainonta mediamuotona hyödyntää myös itse digitalisoitumisen tuomia mahdollisuuksia, kun eri lähteistä kerättyä tietoa yhdistämällä ja jalostamalla jakelua voidaan kohdentaa halutuille kohderyhmille tarvittaessa hyvinkin hienojakoisesti. Osoitteettoman jakelun pitkään jatkuneeseen suosioon on saattanut osaltaan vaikuttaa mainonnan edullisen toteutuksen lisäksi edulliset jakelukustannukset. Jakelukustannusten nousua hillitsee toimijoiden runsaus, kun alalle tulon kynnys on matala ja muuta jakelua tarjoavat postiyritykset etsivät lisää jaeltavia tuotteita. Valtaosa Suomen osoitteettomasta jakelusta kulkee Postin ja Suomen Suoramainonta Oy:n kautta. Keskittymistä tapahtuu tälläkin alalla, kun mediayhtiö Keskisuomalainen ilmoitti vuoden 2018 lopulla ostavansa Suomen Suoramainonta yhtiön. Suomen Suoramainonta -ketjuun kuuluu 23 jakeluyhtiötä, joilla on paikallistoimipisteitä eri puolilla Suomea. Posti hoitaa mainosten jakelun valtakunnallisen päiväjakelun yhteydessä. Näitä kahta selvästi pienempinä toimijoina osa sanomalehtien omistamista jakeluorganisaatioista jakaa osoitteetonta postia sanomalehtien varhaisjakelun yhteydessä. Lisäksi myös mm. erilaiset yhdistykset ja seurat suorittavat osoitteetonta jakelua osana varainhankintaansa, joten tarkkoja volyymitietoja koko osoitteettoman jakelun määrästä ei ole saatavilla.
14 14 (25) Osoitteettoman jakelun arvioitu kokonaismäärä Pakettilähetykset Pakettien määrä jatkoi reippaassa kasvussa vuonna 2018, kasvuvauhdin arvioidaan olleen runsaan 10 prosentin luokkaa edelliseen vuoteen verrattuna. Paketit poikkeavatkin kehityssuuntansa osalta muista postijakelutuotteista. Verkkokaupan kasvava osuus kaikesta vähittäiskaupasta yhdessä vahvan yleisen taloussuhdanteen kanssa vaikuttaa suoraan lähetysvolyymien kasvuun. Edellisvuosien tavoin verkkokauppa kasvoi viime vuonna huomattavasti nopeammin kuin koko talous tai vähittäiskauppa. Paytrailin Verkkokauppa Suomessa raportin mukaan verkkokaupan arvo kasvoi vuoteen 2017 verrattuna peräti 18 prosenttia, kun mukaan lasketaan matkustaminen ja muut palvelut. Koko verkkokaupan arvo jakautuu siten, että matkustamisen osuus on lähes puolet, tavaroiden runsas kolmannes ja loppuosa on palveluita. Netin kautta ostettavista tavaroiden tuoteryhmistä ovat suosituimpia vaatteet ja kengät, elektroniikka sekä kosmetiikka. Digitalisaatio on tuonut globalisaation konkreettisesti myös vähittäiskauppaan ja lähelle kuluttaja-asiakasta. Verkko-ostaminen ei käytännössä tunne rajoja ja kuluttajan on mahdollista tehdä ostoksia kaikkialta maailmasta. Tämän seurauksena postilähetyslajeista pakettimarkkinat ovat kasvaneet samaan tahtiin verkko-ostamisen tarjonnan ja suosion kanssa. Postina Kiinasta tulevien verkkokauppalähetysten määrä Kiinasta Suomeen kasvoi kovalla vauhdilla pitkään, mutta viime vuonna tahti rauhoittui. Kiinalaiset verkkokaupat ovat hyötyneet kansainvälisestä postisopimuksesta,
15 15 (25) joka on mahdollistanut edulliset toimitukset ulkomaille. Nämä maailman postiliiton (UPU) määrittelemät päätemaksut ovat nyt sopimuksen mukaisesti nousseet ja sillä on ollut vaikutusta verkkokauppojen hintoihin ja toimitusehtoihin. Kysymys päätemaksuista on ollut esillä viime aikoina laajasti, kun Yhdysvallat on ilmoittanut harkitsevansa vetäytymistä kansainvälisestä postisopimuksesta, joka sen mukaan antaa Kiinalle epäreilun hyödyn halvemmista postimaksuista. Eurooppalaiset verkkokaupat ovat olleet huolissaan kilpailutilanteen tasapuolisuudesta, koska kuluttajien tekemistä etäostoksista EU:n ulkopuolisista maista ei makseta arvonlisäveroa, mikäli ostos on alle 22 euron arvoinen. Hintarajan tarkoituksena on ollut vähentää byrokratiaa joka syntyisi yksittäisten pakettien verotuksesta. Suureksi kasvaneiden volyymien vuoksi eurooppalaiset kilpailijat näkevät tämän vapautuksen vääristävän kilpailua. EU:n komissio onkin päättänyt, että verovapaus poistuu vuonna Verkkokaupat kilpailevat keskenään hinnan lisäksi myös mm. toimitusnopeudella. Molemmat seikat vaikuttavat suoraan pakettijakelijoiden toimintaan, joka täytyy pyrkiä pitämään kustannustehokkaana, mutta samaan aikaan nopeana. Esimerkiksi Posti on panostanut pakettiautomaattiverkostonsa kehittämiseen, joita on asennettu ostoskeskuksiin, yritysten toimitiloihin sekä taloyhtiöihin. Postin mukaan automaattiverkostosta on tarkoitus rakentaa yksi Euroopan suurimmista. Matkahuolto on ilmoittanut satsaavansa voimakkaasti pakettiautomaattiverkostoon, kun se kehittää Pakettipiste-palvelua yhdessä Lehtipisteen kanssa. Myös Agora Networks on kertonut suunnitelmistaan rakentaa robotisoitujen pakettikioskien verkosto. Pakettiautomaattien näin laajamittainen suosio onkin jossain määrin suomalainen erityispiirre. International Post Corporationin (IPC) julkaiseman selvityksen mukaan suomalaisista 40 prosenttia suosii paketin noutamisessa pakettiautomaattia, kun muiden maiden kuluttajista näin tekee vain 10 prosenttia. Vastaavasti Postin teettämän tutkimuksen mukaan vain 13 prosenttia verkkohankintoja tehneistä suomalaisista pitää kotiinkuljetusta mieluisimpana toimitustapana. Kansainvälisessä verkkokaupassa on useita suuria toimijoita, kuten yhdysvaltalaiset Amazon, Wish ja ebay sekä kiinalainen Alibaba. Ne käyttävät pelkästään tuotekehitykseensä miljardeja dollareita ja pystyvät siten kasvattamaan etumatkaansa muihin nähden edelleen. Esimerkiksi Amazonin suunnitelmat laukaista avaruuteen tuhansia internet yhteyden tarjoavia satelliitteja, elokuvapalvelut, pilvipalvelut ja pitkälle kehitetyn verkkokaupan sitouttavat kanta-asiakkuusohjelmat ovat elementtejä, joita yhdistelemällä yhtiö voi entistäkin tehokkaammin houkutella sekä verkkokaupan asiakkaita, että markkinointiin käytettyä rahaa tuotteitaan mainostavilta yrityksiltä. Kehityksen eturintamassa olevien kauppapaikkojen jo käyttöönottamat puheen- ja kuvantunnistusteknologiat verkko-ostamisen apuvälineenä eivät takaa pitkäaikaista etua, kun kilpajuoksu mm. keinoäly-ohjelmistojen ja toimintaprosessien kehityksessä jatkuu. Paytrailin selvityksen mukaan suomalaiset tekevät mielellään ostoksia ulkomaisissa verkkokaupoissa, ja usein syynä on edulliset hinnat ja laaja tuotevalikoima. Vastaajista 71 prosenttia sanoo, että alhaisemmat hinnat ovat
16 16 (25) pääsyy siihen, miksi he ostavat ulkomaisista verkkokaupoista ja 40 prosenttia valitsee ulkomaisen verkkokaupan laajemman tuotevalikoiman takia. Verkko-ostaminen ylipäätään valitaan siksi, että se säästää aikaa, on aukioloajoista riippumaton ja kolmanneksi tärkeimpänä syynä tulee edullisemmat hinnat. Suuruuden ekonomia toimii myös verkkokaupassa, joten esim. tehokkuudella tai hinnalla kilpaileminen on pienemmille toimijoille hyvin haasteellista. Valtavat myyntimäärät tuovat mukanaan entistä enemmän neuvotteluvoimaa tavarantoimittajiin, jotka kilpailevat keskenään näkyvyydestä kauppapaikalla. Tulevaisuus näyttää, kuinka pitkälle keskittyminen voi edetä, millaiset toimintamahdollisuudet pienemmille verkkokaupoille jää ja mikä on perinteisten kivijalkakauppojen rooli jatkossa. Tutkimusten mukaan hinta tai tarjonnan laajuus tosin eivät ole ainoita kilpailuvaltteja joilla markkinoilla voi pärjätä. Postin teettämän Suuren verkkokauppatutkimuksen mukaan nettihankintoja tehneet suomalaiset pitävät tarkkoja tuotekuvauksia ja kuvia verkkokaupan olennaisimpana ominaisuutena. Yhtä tärkeitä kuluttajille ovat myös kustannuksiin, maksamiseen ja jakeluun liittyvät tekijät, kuten selkeästi ilmoitetut toimituskustannukset sekä mahdollisuus valita itselle sopiva toimitustapa, noutopiste ja maksutapa. Kysymyksiä, joita verkkokaupat ja pakettioperaattorit joutuvat tulevaisuudessa ratkomaan liittyy myös kasvavaan ympäristötietoisuuteen. Kuinka globaalit tavaravirrat ylipäätään ovat ympäristön kannalta kestävimmällä tavalla järjestettävissä? Miten voidaan pienentää verkko-ostosten tällä hetkellä suuria palautusmääriä ja siitä syntyvää ympäristöä kuormittavaa logistiikkaa? Suomalaiset palauttavat verkko-ostoksistaan Postin mukaan keskimäärin noin joka viidennen. Palautusprosentti vaihtelee suuresti tuoteryhmittäin, sillä muotikaupassa se on korkeimmillaan jopa 50 kun se elektroniikkakaupassa on vain 1-2 prosentin luokkaa. Kansainvälisesti vertaillen suomalaiset palauttavat edelleen huomattavasti vähemmän tuotteita kuin maailmalla keskimäärin, jossa palautusprosentti on Suomeen verrattuna kaksinkertainen. Ostosten tekemisen merkitys kuluttajille saattaa myös olla muutoksessa, ympäristöä tarpeettomasti kuormittavien tavaroiden osto voi muuttua epätrendikkääksi ja siirrytään esim. vaateteollisuuden osalta nopeassa syklissä kiertävästä muodista kohti kestävämmän kehityksen arvoja, jossa tuotteen käyttöikä kasvaa. Verkkokaupan ja siihen olennaisesti liittyvän pakettien kuljetuksen voi siten ennakoida olevan jatkuvassa kehitystilassa myös jatkossa. Verkkokaupassa ja sen logistiikassa on Suomessa vielä huomattavaa kasvupotentiaalia. Moneen muuhun maahan verrattuna täällä ollaan vielä kehityskaaren alkuvaiheessa, kun nykytilannetta vertaillaan kansainvälisesti. Suomalaisten vähintään kerran kuukaudessa ostaneiden verkko-ostajien osuus oli 59 prosenttia, kun esimerkiksi Kiinassa aktiivisten verkko-ostajien osuus oli 95 prosenttia, Yhdysvalloissa 89 prosenttia ja Ruotsissa 67 prosenttia IPC:n julkaiseman tutkimuksen mukaan. Tämän tutkimuksen mukaan 53 prosenttia suomalaisten ulkomailla tehdyistä verkko-ostoksista tehdään kiinalaisissa verkkokaupoissa. Myös Kaupan liiton teettämä tutkimus ennustaa
17 17 (25) kasvua, sen mukaan verkkokaupan ennakoidaan kasvavan Suomessa vuoteen 2023 mennessä runsaat 40 prosenttia, suurin piirtein samaa vauhtia kuin muissakin Pohjoismaissa. Pakettimarkkinoiden volyymin arvioiminen on aiemmin mainitun mukaisesti hankalaa, koska alalla on runsaasti yrityksiä erilaisine toimintamalleineen ja siten myös erilaisia käytäntöjä volyymien kirjaamisessa. Paketti saattaa kirjautua yksilönä tai olla osa isompaa kuljetusyksikköä (lava, rullakko, kontti tms.). Lisäksi paketit kulkevat monesti useamman operaattorin verkon kautta tai kirjautuvat kahdelle eri yhtiölle, vaikka kuljetus todellisuudessa tapahtuisi vain toisen yhtiön toimesta. Tässä selvityksessä on pyritty arvioimaan kokonaismarkkinoiden kokoa käyttämällä mahdollisimman montaa eri tietolähdettä. Näitä tietoja yhdistämällä on päästy tässä esitettyihin tuloksiin. Suomalaisilla pakettimarkkinoilla yritykset toimivat keskenään hieman eri rooleissa, kansainväliset yhtiöt ovat vahvoilla rajat ylittävissä kuljetuksissa ja vastaavasti kattavan kotimaan jakeluverkoston yhtiöiden, kuten Postin ja Matkahuollon toiminta painottuu erityisesti rajojen sisäpuolella tapahtuvaan operointiin. Paikallisesti toimii lisäksi runsaasti pienempiä yhtiöitä, jotka ovat alihankkija-suhteessa isompiin toimijoihin. Bring Express Suomi Oy, FedEx Express Oy, General Logistics Systems Finland Oy, DHL Express Oy, PostNord Oy, Schenker Oy, TNT Suomi Oy ja UPS Finland Oy ovat ulkomaalaisten yritysten suomalaisia tytäryhtiöitä ja vahvistaneet asemiaan mm. siksi että tavaroiden verkkokaupasta ulkomaisten yritysten osuus on suuri ja nämä ovat hakeneet laajalla maantieteellisellä kattavuudella toimivia jakelukumppaneita. Useat kansainvälisesti merkittävät verkkokaupat ovat tehneet kuljetussopimuksia maailmanlaajuisesti toimivien pakettikuljetusyritysten kanssa ja nämä tekevät edelleen tarpeen mukaan sopimuksia paikallisten jakelijoiden kanssa, mikäli niiden oma verkko ei kata kaikkia tarvittavia alueita. Osa näistä kansainvälisistä pakettioperaattoreista on ulkoistanut Suomen rajojen sisäpuolella suoritettavan jakelun joko osin tai kokonaan kotimaisille yhteistyökumppaneille. Useat isot verkkokaupat pyrkivät tarjoamaan asiakkailleen mahdollisuuden valita juuri heille sopivin toimitustapa ja tämän seurauksena paketit jakautuvatkin entistä useamman toimituskanavan kesken. Edellä mainittujen lisäksi Suomessa toimii lukuisa joukko huomattavasti pienempiä kuriiriyrityksiä, jotka monesti keskittyvät vain tietylle rajatulle maantieteelliselle alueelle. Pakettien kokonaismäärien arviointi perustuu Traficomin suurimmille toimijoille lähettämään kyselyyn. Vastaajajoukko edustaa merkittävää otosta suurimmista toimijoista, joten sen perusteella pystyy muodostamaan kuvaa kokonaismarkkinoista ja suhteuttamaan näin saatuja lukuja muista lähteistä kerättyihin tietoihin. Arvioinnissa on huomioitu myös toimijoiden muissa yhteyksissä, kuten omissa tiedotteissaan julkistamat tiedot.
18 18 (25) Pakettien kokonaismäärän arvioitu kehitys Suomessa
19 19 (25) Liite: Kyselylomake Posti- ja pakettilähetyksiä koskeva selvitys Liikenne- ja viestintävirastolla (Traficom) on lakisääteinen velvollisuus seurata kirje- ja pakettipalveluiden markkinoita. Postilaki velvoittaa toimijoita luovuttamaan Traficomille sen pyytämiä tietoja. Traficom kerää tietoa postitoimialan markkinakehityksestä sekä omiin, että mm. Euroopan komission (asetus (EU) 2018/644 rajat ylittävistä pakettipalveluista) tietotarpeisiin. Keskeinen tiedonkeruun väline on kyselytutkimus, joka selvittää markkinoiden kokoa ja kehitystä lähetyslajeittain, joita ovat kirjeet, paketit, lehdet, osoitteeton jakelu ja ulkomaan lähetykset. Vuosittaisen kyselyn avulla pyritään selvittämään kirje-, lehti- ja pakettimarkkinoiden kokoa keräämällä tietoa alan suurimpien toimijoiden volyymeista. Lomakkeella kerätään tietoja vuodelta Pyydämme vastaamaan kysymyksiin niiltä osin kuin ne liittyvät liiketoimintaanne ja tarkan tiedon puuttuessa esittämään arvionne. Vastauksia käsitellään luottamuksellisesti eikä yksittäisten yhtiöiden tietoja julkaista. Vastaukset pyydetään palauttamaan viimeistään sähköpostitse osoitteeseen Viestissä tulee mainita asian diaarinumero Traficom/465/ /2019 Lisätietoja Traficomissa antavat: Sami Vilvala, Viestintämarkkina-asiantuntija puh Petri Peutere, Viestintämarkkina-asiantuntija puh Perustiedot 1.1. Yhtiön nimi 1.2. Yhtiön liikevaihto Suomessa vuonna Vastaajan nimi 1.4. Vastaajan sähköposti 1.5. Vastaajan puhelinnumero 1.6. Yhtiön työntekijämäärä Suomessa 1.7. Kattaako yhtiön toiminta koko maan? Kyllä Ei 1.8. Jos ei, millä alueella toimintaa on? 1.9. Jakeluun liittyvien omien toimipisteiden lukumäärä Suomessa Merkittävimmät yhteistyökumppanit kotimaan lähetyksissä Merkittävimmät yhteistyökumppanit ulkomaan lähetyksissä Lisätietoja
20 20 (25) 2. Kirjelähetykset (enintään 2 kg), osoitteellinen jakelu 2.1. Kotimaan kirjelähetykset (enintään 2kg), osoitteellinen jakelu Liikevaihto (, alv 0%) 2.2. Kirjelähetykset ulkomaille (enintään 2kg) Liikevaihto (, alv 0%) 2.3. Kirjelähetykset ulkomailta (enintään 2kg) Liikevaihto (, alv 0%) 2.4. Arvio niiden kotimaan kirjeiden osuudesta, jotka kulkevat joltain osin myös toisen jakelijan verkoston kautta (%)? 2.5. Arvio niiden ulkomaille menevien/ulkomailta tulevien kirjeiden osuudesta, jotka kulkevat joltain osin (rajanylitys/kotimaa) myös toisen jakelijan verkoston kautta (%)? 2.6. Tarjoatteko kirjaamispalvelua kauttanne lähetettäville kirjelähetyksille? 2.7. Tarjoatteko vakuuttamispalvelua kauttanne lähetettäville kirjelähetyksille? Lisätietoja (esim. mikäli yhtiönne määrittelee kirjeen enintään 2kg -tavasta poiketen, voitte laittaa tähän käyttämänne luokittelun ja vastaavat kpl-määrät) 3. Pakettilähetykset 3.1. Kotimaan pakettilähetykset (0-10kg) Liikevaihto (, alv 0%) 3.2. Kotimaan pakettilähetykset (yli 10-50kg) Liikevaihto (, alv 0%) 3.3. Pakettilähetykset ulkomailta (0-50kg)
21 21 (25) Liikevaihto (, alv 0%) 3.4. Pakettilähetykset ulkomailta alle 20kg Liikevaihto (, alv 0%) 3.5. Pakettilähetykset ulkomaille (0-50kg) Liikevaihto (, alv 0%) 3.6. Pakettilähetykset ulkomaille (0-10kg) 3.7. Kuinka suuren osan yhtiönne Suomessa kuljettamista 0-50kg paketeista arvioitte kulkevan myös jonkun toisen jakelijan verkoston kautta (%)? 3.8. Kuinka suuren osan yhtiönne ulkomaille/ulkomailta kuljettamista 0-50kg paketeista arvioitte kulkevan joltain osin (rajanylitys/kotimaa) myös jonkun toisen jakelijan verkoston kautta (%)? 3.9. Yhteistyökumppaninne rajan ylittävissä kuljetuksissa? Tarjoatteko vakuuttamispalvelua kauttanne lähetettäville enintään 10kg pakettilähetyksille? Mikäli ei ole omaa kuluttajia palvelevaa lähetyspalvelua, onko palvelua järjestetty yhteistyökumppanin kautta (palvelumalli ja nimi) Niiden palvelupisteiden lukumäärä, joista kuluttaja-asiakas voi lähettää paketteja? Näiden palvelupisteiden sijainti (osoitteet) Arvionne pakettikuljetus markkinoiden koosta kotimaan liikenteessä ja omasta markkinaosuudestanne? /kpl/% Arvionne pakettikuljetusmarkkinoiden koosta ulkomaille lähtevästä liikenteessä ja omasta markkinaosuudestanne? /kpl/% Arvionne pakettikuljetusmarkkinoiden koosta ulkomailta tulevasta liikenteessä ja omasta markkinaosuudestanne? /kpl/% Tarjoatteko pakettipalveluita Kuluttajille kotimaan lähetyksiin Kuluttajille ulkomaille lähteviin lähetyksiin Yrityksille kotimaan lähetyksiin Yrityksille ulkomaille lähteviin lähetyksiin Toisille pakettipalveluja tarjoaville yrityksille kotimaan lähetyksiin Toisille pakettipalveluja tarjoaville yrityksille ulkomaille lähteviin lähetyksiin Lisätietoja
22 22 (25) EU:n asetukseen (EU) 2018/644 rajat ylittävistä pakettipalveluista liittyvät kysymykset A -F Edellisenä kalenterivuonna käsiteltyjen pakettien määrä ja pakettipalvelujen vuosittainen liikevaihto edelliseltä kalenterivuodelta siinä jäsenvaltiossa, johon pakettipalvelujen tarjoaja on sijoittautunut A. Kotimaan pakettipalvelut Yksikkö Sopimus tehty lähettäjän kanssa Käsitelty toisen palveluntarjoajan puolesta Huomautuksia Pakettien määrä Pakettipalvelujen liikevaihto B. Saapuvia rajat ylittäviä paketteja koskevat palvelut (unionin/euroopan talousalueen (ETA) sisältä ja ulkopuolelta saapuvat paketit) Saapuneiden pakettien kokonaismäärä josta unionin/eta:n sisältä saapuneita josta unionin/eta:n ulkopuolelta saapuneita Saapuvia paketteja koskevien palvelujen liikevaihto josta unionin/eta:n sisältä Yksikkö Sopimus tehty lähettäjän kanssa Käsitelty toisen palveluntarjoajan puolesta Huomautuksia
23 23 (25) saapuneiden liikevaihto josta unionin/eta:n ulkopuolelta saapuneiden liikevaihto C. Lähteviä rajat ylittäviä paketteja koskevat palvelut (unionin/eta:n sisälle ja ulkopuolelle lähtevät paketit) Pakettien määrä josta unionin/eta:n sisälle lähteneitä josta unionin/eta:n ulkopuolelle lähteneitä Lähteviä paketteja koskevien palvelujen kokonaisliikevaihto josta unionin/eta:n sisälle lähteneiden liikevaihto josta unionin/eta:n ulkopuolelle lähteneiden liikevaihto Yksikkö Sopimus tehty lähettäjän kanssa Käsitelty toisen palveluntarjoajan puolesta Huomautuksia D. Pakettipalvelujen tarjoajan lukuun edellisen kalenterivuoden aikana työskennelleiden sellaisten henkilöiden määrä, jotka ovat osallistuneet pakettipalvelujen tarjoamiseen siinä jäsenvaltiossa, johon palveluntarjoaja on sijoittautunut Huomautuksia
24 24 (25) Kokoaikaiset Osa-aikaiset Tilapäiset työntekijät Itsenäiset ammatinharjoittajat Yhteensä E. Tiedot pakettipalvelujen tarjoajien alihankkijoiden tarjoamien pakettipalvelujen luonteesta keräily lajittelu kuljetus jakelu Huomautuksia Alihankkijoiden kokonaismäärä Alihankkija 1 Alihankkija 2 Alihankkija 3 Alihankkija 4 Alihankkija ( ) Alihankkijan nimi F. Pakettipalvelujen tarjoajien alihankkijoiden nimet Alihankkijat numeroituina Alihankkijan nimi Huomautuksia ( ) Lisätietoja ja täyttöohjeita EU:n asetukseen liittyen:
25 25 (25) 4. Osoitteeton jakelu ja lehtijakelu Suomessa 4.1. Osoitteeton jakelu Liikevaihto (, alv 0%) 4.2. Arvionne omasta markkinaosuudestanne osoitteettomassa jakelussa? 4.3. Sanoma- ja paikallislehtien varhaisjakelu Liikevaihto (, alv 0) 4.4. Sanoma- ja paikallislehtien päiväjakelu Liikevaihto (, alv 0) 4.5. Aikakauslehtien jakelu Liikevaihto (, alv 0%) 4.6. Kuinka suuren osan yhtiönne kuljettamista osoitteettomasta- ja lehtijakelusta arvioitte kulkeneen myös jonkun toisen toimijan verkoston kautta (%)? Lisätietoja
Viestintäviraston postimarkkinaselvitys
Viestintäviraston postimarkkinaselvitys 2017 20.6.2018 Postimarkkinaselvitys 2017 Dnro: 446/919/2018 2 (21) Sisällysluettelo Tiivistelmä 2 Taustaa 3 Selvityksen toteutustapa 4 Kirjelähetykset 5 Lehtijakelu
Viisipäiväiseen jakeluun kuuluvien alueiden määrittely
Menettelymuistio 1 (7) Dnro: 7.3.2019 Traficom/2/11.01.0 9/2019 Viisipäiväiseen jakeluun kuuluvien alueiden määrittely 2 (7) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Sovellettavat säännökset... 3 2.1 Postilaki...
Viestintäviraston postimarkkinaselvitys 2016
Viestintäviraston postimarkkinaselvitys 2016 30.6.2017 Dnro: 599/919/2017 2 (20) Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä 2 2. Taustaa 3 3. Selvityksen toteutustapa 4 4. Kirjelähetykset 5 5. Lehtijakelu 7 6. Osoitteeton
Viestintäviraston postimarkkinaselvitys 2012-2013
Viestintäviraston postimarkkinaselvitys 2012-2013 31.3.2014 Postimarkkinaselvitys 2012-2013 1 Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä 1 2. Taustaa 2 3. Selvityksen toteutustapa 2 4. Kirjelähetykset 3 5. Lehtijakelu
Viestintäviraston postimarkkinaselvitys 2015
Viestintäviraston postimarkkinaselvitys 2015 28.6.2016 Postimarkkinaselvitys 2015 1 Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä 1 2. Taustaa 2 3. Selvityksen toteutustapa 4 4. Kirjelähetykset 4 5. Lehtijakelu 7 6.
Viestintäviraston postimarkkinaselvitys 2014
Viestintäviraston postimarkkinaselvitys 2014 23.6.2015 Postimarkkinaselvitys 2014 1 Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä 1 2. Taustaa 2 3. Selvityksen toteutustapa 3 4. Kirjelähetykset 3 5. Lehtijakelu 6 6.
Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 23 päivänä marraskuuta 2019.
1(10) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi postilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi postilakia. Postilakiin ehdotetaan lisättäväksi rajatylittävistä
UUSI POSTILAKI -mitä muuttuu ja miksi? Hallituksen esityksen esittely
UUSI POSTILAKI -mitä muuttuu ja miksi? Hallituksen esityksen esittely 21.10.2010 1 Soveltamisala ja voimaantulo kokonaan uusi laki postipalvelulain tilalle soveltamisala ennallaan; osoitteellisten kirjelähetysten
HE 6/2019 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 23 päivänä marraskuuta 2019.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi postilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi postilakia. Postilakiin ehdotetaan lisättäviksi rajatylittäviä pakettipalveluita
Postilain uudistaminen. Perustuslakivaliokunta
Postilain uudistaminen Perustuslakivaliokunta 23.2.2017 1 Postimarkkinoiden tilanne nyt Postimarkkinat käyvät läpi hyvin rajua monivuotista rakennemuutosta, kun digitalisaatio vähentää voimakkaasti kirjeiden
Postilain uudistaminen. Liikenne- ja viestintävaliokunta
Postilain uudistaminen Liikenne- ja viestintävaliokunta 15.3.2017 1 Postimarkkinoiden tilanne nyt Postimarkkinat käyvät läpi hyvin rajua monivuotista rakennemuutosta, kun digitalisaatio vähentää voimakkaasti
Päätös postipakettipalveluiden yleispalvelusta
Päätös 1 (9) Dnro: 28.6.2016 788/911/2016 Posti Oy Posti Group Oyj/lakiasiat PL 1 00011 POSTI Päätös postipakettipalveluiden yleispalvelusta Yritys, jota päätös koskee Tiivistelmä Päätös Posti Oy (jäljempänä
Sujuvampi arki Postin strategia
Sujuvampi arki Postin ja logistiikan palveluyhtiö Paketit ja verkkokauppa Postipalvelut Rahti ja kuljetus Sisälogistiikka Elintarvikelogistiikka Kotipalvelut Varastopalvelut Ohjelmistoratkaisut Logistiikkapalvelut
Suurin yksityinen osoitteettoman erillisjakelun yritys Suomessa, liikevaihto n. 45 M
SUOMEN SUORAMAINONTA LYHYESTI Suurin yksityinen osoitteettoman erillisjakelun yritys Suomessa, liikevaihto n. 45 M Vastuullinen ja yksi Suomen suurimpia nuorten ja osa-aikaisten työnantajia Oma jakeluverkko,
Lehdistön tulevaisuus
Lehdistön tulevaisuus Lehtiasiain neuvottelukunnan raportti 17.12.2013 Lehtiasiain neuvottelukunta Toimikausi 2.1.2012 30.4.2015 Yhteistyöfoorumina, jossa painettuun ja sähköiseen julkaisutoimintaan liittyviä
Osavuosikatsaus Q1/
Osavuosikatsaus Q1/2018 1 Sisältö Q1/2018 kohokohdat Tammi-maaliskuu 2018 Segmentit - Posti-, paketti- ja logistiikkapalvelut - Itella Venäjä - OpusCapita Tulevaisuuden näkymät 2 Q1/2018 kohokohdat 3 Tammi-maaliskuu
Päivämäärä/Datum/Date
Päivämäärä/Datum/Date Nro/Nr/No. 29.12.2011 1646/9210/2011 Itella Posti Oy PL 7 / Itella Oyj 00011 ITELLA Viite Ref. Ref. Asia Ärende Subject VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS ITELLA POSTI OY:N NIMEÄMISESTÄ YLEISPALVELUYRITYKSEKSI
Postipakettipalvelujen tarjontaan velvollisten yleispalveluyritysten nimeäminen
Perustelumuistio 1 (26) Dnro: 9.5.2016 20/910/2016 LUONNOS Postipakettipalvelujen tarjontaan velvollisten yleispalveluyritysten nimeäminen 2 (26) Sisältö 1 Nimeämismenettelyn vireilletulo ja asian käsittely
Päivämäärä/Datum/Date
Päivämäärä/Datum/Date Nro/Nr/No. 29.12.2011 1645/9210/2011 Itella Posti Oy PL 7 / Itella Oyj 00011 ITELLA Viite Ref. Ref. Asia Ärende Subject VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS ITELLA POSTI OY:N NIMEÄMISESTÄ YLEISPALVELUYRITYKSEKSI
Viisipäiväiseen jakeluun kuuluvien alueiden määrittely
Menettelymuistio 1 (9) Dnro: 31.8.2017 240/919/2017 Viisipäiväiseen jakeluun kuuluvien alueiden määrittely DOHA-#4525634-v13-Viisipäiväiseen_jakeluun_kuuluvien_alueiden_määrittely.docx 2 (9) Sisällysluettelo
Yhteenveto lausunnoista
Yhteenveto 1 (11) Yhteenveto lausunnoista Viestintäviraston luonnokseen 6.11.2015 yleispalveluun kuuluvien postipakettipalvelujen tarjontaan velvollisten postiyritysten nimeämisessä noudatettavasta menettelystä
UUSI POSTILAKI - mitä laki mahdollistaa ja velvoittaa?
UUSI POSTILAKI - mitä laki mahdollistaa ja velvoittaa? Jakelun ajankohtaispäivä 25.11.2010 Viestintäneuvos Elina Normo, Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Postilain käsittelyvaihe hallituksen esityksen
Yleispalveluun kuuluvien postipakettipalvelujen tarjontaan velvollisten postiyritysten nimeämisessä noudatettava menettely
Muistio 1 (14) Yleispalveluun kuuluvien postipakettipalvelujen tarjontaan velvollisten postiyritysten nimeämisessä noudatettava menettely Muistio 2 (14) Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Yleispalveluun kuuluvat
Markkinointiviestintäpanostukset kasvoivat 4,1 % vuonna 2011
Tiedote 31.5.2012 Markkinointiviestintäpanostukset kasvoivat 4,1 % vuonna 2011 Markkinointiviestintäpanostukset olivat vuonna 2011 Suomessa 3,385 miljardia euroa. Investoinnit kasvoivat 4,1 % edellisvuoteen
Kiinan verkkokaupan trendit FLYING LYNX Oy Myyntikanavaratkaisut yritysten kansainvälisiin myynteihin
Kiinan verkkokaupan trendit 2017 FLYING LYNX Oy Myyntikanavaratkaisut yritysten kansainvälisiin myynteihin Kiinan verkkokauppa Numeroina Kiinan väestömäärä 1,36 miljardia Internet-penetraatio 52 %, kasvu
MARKKINAKATSAUS 10/2012. Postipalvelujen käyttö 2012. Toimipaikoissa asiointi ja palvelujen saatavuus
MARKKINAKATSAUS 10/2012 Postipalvelujen käyttö 2012 Toimipaikoissa asiointi ja palvelujen saatavuus Viestintävirasto 2012 Tiedustelut: markkinaselvitykset@ficora.fi Tietoja lainatessa lähteenä on mainittava
Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt
Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt 2018 WWW.PITKOSPUU.FI Sosiaalisen median mahdollisuudet Sosiaalinen media eli some, on tuonut tulleessaan muutoksen markkinointiin niin suunnittelussa kuin toteutuksessa.
VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS ITELLA POSTI OY:N NIMEÄMISESTÄ YLEISPALVELUYRITYKSEKSI KIRJELÄHETYSTEN POSTIPALVELUN TARJONTAAN
Päivämäärä/Datum/Date Nro/Nr/No. 29.12.2011 1644/9210/2011 Itella Posti Oy PL 7 / Itella Oyj 00011 ITELLA Viite Ref. Ref. Asia Ärende Subject VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS ITELLA POSTI OY:N NIMEÄMISESTÄ YLEISPALVELUYRITYKSEKSI
Pakettivolyymit säilyivät ennätyksellisellä tasolla merkittävä tulosparannus viime vuoteen verrattuna
Posti Group Oyj Osavuosikatsaus Q3/2018 Pakettivolyymit säilyivät ennätyksellisellä tasolla merkittävä tulosparannus viime vuoteen verrattuna 1 Postin heinä-syyskuun kohokohdat Pakettimäärät jatkoivat
Venäjänverkkokaupan trendit FLYING LYNX Oy Myyntikanavaratkaisut yritysten kansainvälisiin myynteihin
Venäjänverkkokaupan trendit 2017 FLYING LYNX Oy Myyntikanavaratkaisut yritysten kansainvälisiin myynteihin Venäjän verkkokauppa Numeroina Venäjän väestömäärä 143,7 miljoonaa Internet-penetraatio 59 % Verkko-ostosten
Viestintäviraston kertomus hinnoitteluvalvonnasta ja kustannuslaskentajärjestelmän noudattamisesta Itella Posti Oy:ssä 2014
Kertomus 1 (6) Dnro: 19.12.2014 556/912/2014 Viestintäviraston kertomus hinnoitteluvalvonnasta ja kustannuslaskentajärjestelmän noudattamisesta Itella Posti Oy:ssä 2014 1 Yhteenveto Viestintäviraston tekemästä
Yhteenveto lausunnoista
Yhteenveto 1 (14) Yhteenveto lausunnoista Viestintäviraston luonnoksiin 6.11.2015 ja 11.3.2016 yleispalveluun kuuluvien postipakettipalvelujen tarjontaan velvollisten postiyritysten nimeämisessä noudatettavasta
Mainosbarometri 2007 ennakoi mainonnan kasvua
Mainosbarometri 2007 ennakoi mainonnan kasvua TIEDOTUSVÄLINEILLE JULKAISTAVISSA 20.9.2006 KLO 9.00 Markkinointiviestinnän panostusaikeita selvittävä Mainosbarometri 2007 -tutkimus ennakoi mainonnan lisääntyvän
Mediamaailman haasteet Viestintä edunvalvonnassa A G R O S E N I O R I T 1. 1 2. 2 0 1 5 M I K A E L P E N T I K Ä I N E N
Mediamaailman haasteet Viestintä edunvalvonnassa A G R O S E N I O R I T 1. 1 2. 2 0 1 5 M I K A E L P E N T I K Ä I N E N Murros muuttaa maailman Murros on teknologialähtöinen. Sen ilmentymä on internet
Verkkokauppatilasto 2013. Perustietoa verkkokauppaseurannasta sekä ensimmäinen vuosipuolisko
Verkkokauppatilasto 2013 Perustietoa verkkokauppaseurannasta sekä ensimmäinen vuosipuolisko Verkkokauppatilasto Suomalaisen verkkokaupan arvo Verkkokauppatilasto sisältää kaiken verkkokauppaostamisen Kaikki
POSTILAKI. Työryhmän ehdotus postilainsäädännön uudistamisesta. Työryhmän ehdotusten luovutustilaisuus Viestintäneuvos Elina Normo
POSTILAKI Työryhmän ehdotus postilainsäädännön uudistamisesta Työryhmän ehdotusten luovutustilaisuus 16.3.2010 Viestintäneuvos Elina Normo Postityöryhmän tehtävä työryhmän tehtävänä tehdä ehdotus postipalvelulain
Online Advertising Mainonnan panostukset
Online Advertising 212 Mainonnan panostukset TNS 212 Verkkomainonnan määrä ja kehitys 29 211 (display- ja luokiteltu, hakusanamainonta ja sähköiset hakemistot) 25 2 15 1 5 Milj. Euroa 14,7 Muutos-% 18
Vaatetuksen markkinat ja kuluttajan ostopolku
Vaatetuksen markkinat ja kuluttajan ostopolku Jaana Kurjenoja Poimintoja selvityksestä. Koko selvitys on Kaupan liiton jäsenten saatavilla Kauppa.fi:n jäsensivuilla, Tutkimukset-osiossa. Selvityksen taustaa:
Markkinointiviestinnän määrä kasvoi vuonna 2010
Viestimille 18.05.2011 Markkinointiviestinnän määrä kasvoi vuonna 2010 Mainosalan järjestöjä edustavan Mainonnan Neuvottelukunnan TNS Gallupilla teettämän selvityksen mukaan markkinointiviestinnän määrä
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Fintech-yritykset tuovat markkinoille uudenlaisia rahoituspalveluita 3 BLOGI Fintech-yritykset tuovat markkinoille uudenlaisia rahoituspalveluita
Viestintäviraston menettelymuistio viisipäiväiseen jakeluun kuuluvien alueiden määrittelystä
Yhteenveto 1 (7) Yhteenveto lausunnoista Viestintäviraston menettelymuistio viisipäiväiseen jakeluun kuuluvien alueiden määrittelystä Yhteenveto 2 (7) Sisältö 1 Aluksi... 3 2 Saadut lausunnot ja niiden
Japanin verkkokaupan trendit FLYING LYNX Oy Myyntikanavaratkaisut yritysten kansainvälisiin myynteihin
Japanin verkkokaupan trendit 2017 FLYING LYNX Oy Myyntikanavaratkaisut yritysten kansainvälisiin myynteihin Japanin verkkokauppa Numeroina Japanin väestömäärä 126 miljoonaa Internet-penetraatio 52 %, kasvu
Media ja mainonta 2010 luvulla
Media ja mainonta 2010 luvulla VTT Asiakasseminaari 20.9.2010 Anna Viljakainen 2 AGENDA Mediamainonta kansainvälisesti Mediamainonta Suomessa Mediamarkkinoiden kehitystrendit mediaryhmittäin Mediamarkkinoiden
Postin muutos markkinatoimijaksi - monopolista vapaaseen kilpailuun Timo J. Anttila Sidosryhmäjohtaja Posti Group
Postin muutos markkinatoimijaksi - monopolista vapaaseen kilpailuun 8.4. 2016 Timo J. Anttila Sidosryhmäjohtaja Posti Group 1 Tapiolan Rotarit 8.4. 2016 Päivän teemat: Monopolista vapaaseen kilpailuun
Itellan osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2008. 22.10.2008 Itella Oyj
Itellan osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2008 1 Itella lyhyesti Palveluita tieto ja tuotevirtojen hallintaan viestinvälitys informaatiologistiikka palvelulogistiikka Liikevaihto 1 688 meuroa, tulos 102 meuroa
Postin näkemyksiä postilain muutokseen HE 272/2016 vp Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta
Postin näkemyksiä postilain muutokseen HE 272/2016 vp Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta Sääntelyn keventämisellä turvataan yleispalvelu Esitys postilain muuttamisesta on oikeansuuntainen ja tärkeä
Lehtitarjonta lisännyt kilpailua lukijoista
Kansallinen Mediatutkimus KMT TIEDOTUSVÄLINEILLE Tilaaja: Levikintarkastus Oy JULKAISTAVISSA Toteuttaja: TNS Gallup Oy 4.3.2008 klo 00.05 Lehtitarjonta lisännyt kilpailua lukijoista Suomalaiset lukevat
B2b-ostaminen kuluttajistuu
B2b-ostaminen kuluttajistuu B2b-ostaminen kuluttajistuu Yritysostajat haluavat ostaa verkossa helposti ja maksaa vaivattomasti, selviää Enterpay Oy:n ja Lindorff Oy:n tekemästä b2b-ostamista kartoittaneesta
Big Datan hyödyntäminen yritysten markkinoinnin ja myynnin tehostamisessa: mitä ennakoiva analytiikka mahdollistaa. CEO, Teemu Neiglick.
Big Datan hyödyntäminen yritysten markkinoinnin ja myynnin tehostamisessa: mitä ennakoiva analytiikka mahdollistaa CEO, Teemu Neiglick. Omnicom MediaGroup Finland: ToinenPHD, OMD Finland & Ainoa Resolution
Itella Oyj Tulos 2007
Itella Oyj Tulos 2007 15.2.2008 1 Itella lyhyesti Palveluita tieto ja tavaravirtojen hallintaan Itella Viestinvälitys kirjeiden, lehtien ja suoramainosten jakelupalvelut Itella Informaatio informaatiologistiikan
Markkinointiviestinnän määrä supistui 0,5 miljardia euroa vuonna 2009
Mainonnan Neuvottelukunnan tiedote 15.06.2010 Markkinointiviestinnän määrä supistui 0,5 miljardia euroa vuonna 2009 Mainosalan järjestöjä edustava Mainonnan Neuvottelukunnan TNS Gallupilla teettämän selvityksen
Viestintäviraston julkiset toimialatiedot. Viestintäviraston tietoseminaari
Viestintäviraston julkiset toimialatiedot Viestintäviraston tietoseminaari 27.11.2015 Viestintäviraston toimialatiedot Mitä ovat Viestintäviraston toimialatiedot? Mikä on seminaarin tavoite? Mihin Viestintävirasto
Posti- ja pienkuljetustoiminnan tilasto 2008
Posti- ja pienkuljetustoiminnan tilasto 2008 2 E S IPUHE Posti- ja pienkuljetustoiminnan tilasto on Tilastokeskuksen laatima ja Tilastokeskuksen ja Viestintäviraston yhdessä julkaisema tilastojulkaisu.
Käsitteitä ja määritelmiä
Käsitteitä ja määritelmiä Sanomalehti on 1-7 kertaa viikossa ilmestyvä, maksullinen ja painettu julkaisu, joka sisältää uutisia, artikkeleita, kirjeitä, kommentteja, mielipiteitä ja mainoksia. Lisäksi
Viestinnän Keskusliiton syysseminaari. Tuleva postitoimintalaki ja jakelumarkkinat Itellan näkökulmasta
Viestinnän Keskusliiton syysseminaari Tuleva postitoimintalaki ja jakelumarkkinat Itellan näkökulmasta 2.12.2010 Jukka Alho Konsernijohtaja 1 Mistä lähtökohdista tulevaisuuteen? Perinteinen printtimedia
Alma Median tulos Q Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja
Alma Median tulos Q3 2011 Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 1 Agenda Avainkohdat Markkinoiden kehitys Segmenttikatsaukset Taloudellinen kehitys ja näkymät 2 Avainkohdat
Avoimen julkisen tiedon vaikutus suomalaisiin yrityksiin
Avoimen julkisen tiedon vaikutus suomalaisiin yrityksiin Maankäyttötieteiden laitos Geoinformatiikan tutkimusyhmä Julkisen tiedon avaaminen - tutkimustietoa avaamispäätöksen tueksi Tarve Paikkatietojen
Sanomalehtitietokannoilla monipuolisuutta kirjastojen ja tietopalveluiden tarjontaan. Aleksi Tykkä LM Tietopalvelut Oy
Sanomalehtitietokannoilla monipuolisuutta kirjastojen ja tietopalveluiden tarjontaan Aleksi Tykkä LM Tietopalvelut Oy Palvelukonsepti Taustaa Tilastokeskuksen Tieto- ja viestintätekniikan käyttötutkimus
TIEDOTE 13.06.2013 MARKKINOINTIVIESTINNÄN MÄÄRÄ LASKI VIIME VUONNA 0,6 %
TIEDOTE 13.06.2013 MARKKINOINTIVIESTINNÄN MÄÄRÄ LASKI VIIME VUONNA 0,6 % Markkinointiviestinnän määrä Suomessa vuonna 2012 oli 3 380 miljoonaa euroa. Investoinnit laskivat 0,6 prosenttia edelliseen vuoteen
13.9.2010. Postilähetyspalvelututkimus 2009
13.9.2010 Postilähetyspalvelututkimus 2009 Esipuhe Postilähetyspalvelututkimus 2009 on Nordic Adviser Groupin laatima ja Viestintäviraston julkaisema tilastojulkaisu. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää,
Tavara- ja tietovirrat oikenevat. Markku Säkö
Tavara- ja tietovirrat oikenevat Markku Säkö Netti mullistaa perinteisen kaupan Kuisma Niemelä perustelee lähtöään S-ryhmän uuden strategian toteutuksen asettamilla vaatimuksilla. Hän huomauttaa tiedotteessa,
Alma Median tulos Q1 2013. Kai Telanne, toimitusjohtaja Juha Nuutinen, talous- ja rahoitusjohtaja 26.4.2013
Alma Median tulos Q1 2013 Kai Telanne, toimitusjohtaja Juha Nuutinen, talous- ja rahoitusjohtaja 26.4.2013 Agenda Pääkohdat Q1 Markkinoiden kehitys Taloudellinen kehitys Strategia ja tulevaisuuden näkymät
FiCom ry:n lausunto sisältöjen siirrettävyydestä
Eduskunnan sivistysvaliokunnalle 29.2.2016/JM U-kirjelmä U 3/2016 vp FiCom ry:n lausunto sisältöjen siirrettävyydestä Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto, FiCom ry kiittää mahdollisuudesta lausua
Globalistoituva kauppa - verkkokauppa kasvun moottorina
Globalistoituva kauppa - verkkokauppa kasvun moottorina Pasi Ketonen, pasi.ketonen@posti.com Linked: fi.linkedin.com/pub/pasi-ketonen/0/40a/590/en @ KetonenPasi 1 Euroopassa verkkokaupan kasvu on nopeinta
Kohti kevyempää sääntelyä
Kohti kevyempää sääntelyä Viestintäviraston näkemyksiä komission 6.5.2015 tiedonantoon Pääjohtaja Asta Sihvonen-Punkka Mediainfo, Asta Sihvonen-Punkka 1 Euroopan komission Digitaaliset sisämarkkinat tiedonanto
Aina Group -konserni
Aina Group -konserni Suomalainen AINA GROUP ICT Aina Group konserni on yritysten viestintäratkaisujen toimittaja, jolla on kaksi liiketoiminta-aluetta: media ja ICT. Konsernin emoyhtiö on Aina Group Oyj.
Pk-yritysbarometri, syksy 2017
Pk-yritysbarometri, syksy 017 Alueraportti, 1 Pk-yritysbarometri, syksy 017 alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 1 7 7 61 61 Pk-yritysbarometri,
PLUSMARK PRINTTI TÄNÄÄN JA MITÄ SE MAKSAA?
PLUSMARK PRINTTI TÄNÄÄN JA MITÄ SE MAKSAA? HENGÄHDYSTAUKO PRINTTI ON KUOLLUT? Mieti, jos postilaatikostasi tulisi yhtä paljon mainoksia kuin mitä näät päivän aikana sähköisessä muodossa? Et ehkä edes
Yleispalveluun kuuluvien postipakettipalvelujen tarjontaan velvollisten postiyritysten nimeämisessä noudatettava menettely
Muistio 1 (21) 11.3.2016 Dnro: 1190/911/2015 Yleispalveluun kuuluvien postipakettipalvelujen tarjontaan velvollisten postiyritysten nimeämisessä noudatettava menettely 2 (21) Sisältö 1 Johdanto... 3 2
Asetuksen mukaan tarkoituksenmukaisen internetyhteyden vähimmäisnopeudesta
Raportti 1 (5) Dnro: 29.11.2017 1310/922/2017 Selvitys tarkoituksenmukaisen internetyhteyden vähimmäisnopeudesta Tietoyhteiskuntakaaren yleispalvelusääntelyllä taataan kaikille tietyt perustasoiset viestintäpalvelut
Tutkimuksen toteutus. - Haastattelut maaliskuun puolivälissä Tutkimuksen toteutti Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta TNS Gallup Oy Media.
Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoite - Kuluttajien mielikuvat eri mediaryhmistä - Mukana 5 mediaryhmää - Kuluttajat arvioivat mediaryhmiä 44 ominaisuuden avulla Kohderyhmä ja tutkimusmenetelmä - Kohderyhmänä
Kotimaisen median arvostus
5 Kotimaisen median arvostus Mediapäivä 1..201 Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimus tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin. Tutkimuksen
SUOMEN VAHINKOTEKNIIKKA OY:n tietosuojaseloste. EU:n tietosuoja-asetuksen mukainen tietosuojaseloste.
SUOMEN VAHINKOTEKNIIKKA OY:n tietosuojaseloste EU:n tietosuoja-asetuksen mukainen tietosuojaseloste. 1. Rekisterinpitäjä SUOMEN VAHINKOTEKNIIKKA OY Y-tunnus: 2757081-2 Osoite: Ahokaari 1 B 05460 HYVINKÄÄ
YLEISPALVELUYRITYSTEN NIMEÄMINEN POSTIPALVELUIDEN TARJONTAAN
Viestintäviraston perustelumuistio 1643 /9210/2011 29.12.2011 YLEISPALVELUYRITYSTEN NIMEÄMINEN POSTIPALVELUIDEN TARJONTAAN SISÄLLYSLUETTELO 1. NIMEÄMISMENETTELYN VIREILLETULO JA KÄSITTELY VIESTINTÄVIRASTOSSA...
Tietoyhteiskuntakaaren käsitteistöä
Teleyritysten ABC -koulutus 12.10.2016 Mitä tarkoittaa olla teleyritys ja Viestintäviraston asiakas? Saara Punkka Tietoyhteiskuntakaaren käsitteistöä Viestinnän välittäminen Yleinen teletoiminta Verkkotoimilupaa
Pk-yritysbarometri, syksy 2018
Pk-yritysbarometri, syksy 1 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 0 1 4 7 62 69 Uusimaa 2 2: Henkilökunnan määrän muutosodotukset seuraavan
Median tulevaisuus alan murroksessa. Metsäakatemia, Mikael Pentikäinen, 7.5.2013.
Median tulevaisuus alan murroksessa Metsäakatemia, Mikael Pentikäinen, 7.5.2013. Media on historiallisessa murroksessa Murros on teknologialähtöinen. Sen ilmentymä on internet ja uusi mobiiliteknologia.
Alma Median tulos Q4 ja 2011
Alma Median tulos Q4 ja 2011 Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 1 Agenda Avainkohdat Markkinoiden kehitys Segmenttikatsaukset Taloudellinen kehitys ja näkymät 2 Liikevaihto
Pk-yritysbarometri, syksy 2017
Pk-yritysbarometri, syksy 7 Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy 7 alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 4 7 Uusimaa Pk-yritysbarometri,
Alma Media Oyj:n yhtiökokous. Kai Telanne, toimitusjohtaja
Alma Media Oyj:n yhtiökokous Kai Telanne, toimitusjohtaja 1 Esityksen sisältö Uutisvuosi 2009 Toimintaympäristö 2009 Alma Media vaikeassa markkinatilanteessa Tulos 2009 Alma Media tänään Strategia tulevaan
Minun mediapäiväni 2012 kuluttajatutkimuksen yhteenveto. Lisätietoja: kristiina.markkula@vkl.fi
Minun mediapäiväni 2012 kuluttajatutkimuksen yhteenveto Lisätietoja: kristiina.markkula@vkl.fi Kuluttajatutkimukset 2012 Mediaan koukuttuminen ja fragmentoitunut media käyttö: edelläkävijänuoret ja nuoret
VAIKUTTAVUUSANALYYSI
RADIOMAINONNAN VAIKUTTAVUUSANALYYSI Radiomedia Ilkka Keskiväli 13.2.2018 ANALYYSIN TAVOITTEET Analyysin tavoitteena on tutkia radiomainonnan vaikuttavuutta, sen kehitystä ja vertailla radion tehokkuutta
YLEISPALVELUN TARJONTAAN VELVOLLISTEN POSTIYRITYS- TEN NIMEÄMISESSÄ NOUDATETTAVA MENETTELY
Viestintäviraston muistio 778/9210/2011 29.12.2011 YLEISPALVELUN TARJONTAAN VELVOLLISTEN POSTIYRITYS- TEN NIMEÄMISESSÄ NOUDATETTAVA MENETTELY SISÄLLYSLUETTELO 1. NIMEÄMISMENETTELYN VIREILLETULO JA KÄSITTELY
Mediavertailu Sisältöotsikot:
Mediavertailu Yritysmaailman viestinnän ja markkinoinnin kanavat ovat muuttumassa nopeasti. in käyttömuodot yleistyvät kovaa vauhtia samalla, kun panostus painettuun mainontaan laskee. Sisältöotsikot:
Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 kolmas neljännes TEEMA:JOULUN VERKKOKAUPPA
Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 kolmas neljännes TEEMA:JOULUN VERKKOKAUPPA Pohjoismaista verkkokauppaa 34,5 miljardilla Ruotsin kruunulla ESIPUHE Pohjoismaiset kuluttajat arvioivat tehneensä verkko-ostoksia
Joulukauppa Jaana Kurjenoja
Joulukauppa 2017 Taustaa Joulukauppaa yleisesti kuvaavien laskelmien taustatilastot ovat Tilastokeskuksesta. Kantar TNS toteutti otokseen perustuvan kuluttajakyselyn marraskuussa 2017. Kysely toteutettiin
Suomalaisia 15-79-vuotiaita internetin käyttäjiä on yli 3,9 miljoonaa.
Verkkokaupan tilanne Suomalaisia 15-79-vuotiaita internetin käyttäjiä on yli 3,9 miljoonaa. 65 %:lla suomalaisista on käytössään älypuhelin. Suomalaisista kuluttajista 45 % tekee verkko-ostoksia. Vuonna
Levikkimarkkinointi Itellan hoitamana. Jakelun ajankohtaispäivä 26.11.2009 Hanne Bergholm
Levikkimarkkinointi Itellan hoitamana Jakelun ajankohtaispäivä 26.11.2009 Hanne Bergholm Postiluukku on mieluinen i media Suoramainonnalla puhuttelet henkilökohtaisesti ja erotut joukosta aktivoit it asiakkaasi
Espoolaisten mielikuva Espoon yritysilmastosta on kehittynyt myönteisesti
Tuula Miettinen Espoolaisten mielikuva Espoon yritysilmastosta on kehittynyt myönteisesti Espoon kaupungin yritysilmasto arvioitiin edellisvuosia paremmaksi Kantar TNS:n (ent. TNS Gallup) keväällä 2017
Pk-yritysbarometri, syksy 2017
Pk-yritysbarometri, syksy 17 Alueraportti, 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 1 7 7 1 1 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy 17 : Henkilökunnan määrän muutosodotukset
Consumers Online 2010 Tietoa suomalaisten internet-käytöstä
ISO 9001 -sertifioitu Consumers Online 2010 Tietoa suomalaisten internet-käytöstä TNS Gallup Oy Huhtikuu 2010 Digital Consumers Online 2010 Consumers Online kertoo tiivistetysti viimeisimmät tiedot suomalaisten
Pk-yritysbarometri, syksy 2017
Pk-yritysbarometri, syksy 7 Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy 7 alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 7 9 7 9 Lähde: Pk-yritysbarometri,
Pk-yritysbarometri, syksy 2018
Pk-yritysbarometri, syksy 1 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 3 1 7 1 1 1 0 62 2 Pk-yritysbarometri, syksy 1 alueraportti, 2: Henkilökunnan
Pk-yritysbarometri, syksy 2017
Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy alueraportti, Keski-Pohjanmaan.9. : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut Keski-Pohjanmaa
0 1 "02-20fg I Valtioneuvosto (vip^tiis fja I
SMPÜNlJf^l 0 1 "02-20fg I Valtioneuvosto (vip^tiis fja I HSS Media - bolagen Ab hakee postitoimilupaa sopimusasiakkaiden postipalveluun seuraavien kuntien alueille: Isokyrö, Kaskinen, Korsnäs, Kristiinankaupunki,
Yleispalveluun kuuluvien postipakettipalvelujen tarjontaan velvollisten postiyritysten nimeämisessä noudatettava menettely
Muistio 1 (21) 4.5.2016 Dnro: 1190/911/2015 Yleispalveluun kuuluvien postipakettipalvelujen tarjontaan velvollisten postiyritysten nimeämisessä noudatettava menettely 2 (21) Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Yleispalveluun
Postilähetyksiä koskeva selvitys
Kyselylomake 1 (12) 6.11.2015 Dnro: 1190/911/2015 Postilähetyksiä koskeva selvitys Viestintävirastolla on lakisääteinen velvollisuus seurata kirje- ja pakettipalveluiden markkinoita. Postilaki velvoittaa
Vaaranpaikat verkko-ostoksilla
Vaaranpaikat verkko-ostoksilla 4.6.2019 Saija Kivimäki Suomalaiset verkko-ostoksilla noin 80 % suomalaisista ostaa verkosta vähintäänkin vuosittain vuonna 2017 suomalaiset ostivat tavaroita verkosta yhteensä
Joukkoviestintämarkkinoiden arvon lasku jatkui
Kulttuuri ja viestintä 201 Joukkoviestintä Joukkoviestintämarkkinat Joukkoviestintämarkkinoiden arvon lasku jatkui Joukkoviestintämarkkinoiden arvo vuonna oli yhteensä noin,1 miljardia euroa. Se oli lähes
Avoimen B2B-verkkokaupan haasteet eivät ole todellisia. Webinaari Juho Putkonen & Jarkko Anttiroiko
Avoimen B2B-verkkokaupan haasteet eivät ole todellisia Webinaari 24.5.2017 Juho Putkonen & Jarkko Anttiroiko 1 Keitä me olemme? Juho Putkonen @juhoputkonen linkedin.com/in/juhoputkonen Jarkko Anttiroiko