SOTE tukipalveluseminaari hotelli Santa Claus Rovanniemi Toimitusjohtaja Olavi Hiekka

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SOTE tukipalveluseminaari hotelli Santa Claus Rovanniemi Toimitusjohtaja Olavi Hiekka"

Transkriptio

1 SOTE tukipalveluseminaari hotelli Santa Claus Rovanniemi Toimitusjohtaja Olavi Hiekka

2 YHTIÖN VALMISTELUN TILANNE Perustettu Senaatti kiinteistöjen tytäryhtiöksi 1/2017, toimii tässä vaiheessa emoyhtiön rahoituksella Yhtiöön siirtyvän omaisuuden Due diligence tehty, mutta asioita on vielä merkittävästi tarkennettava Omaisuuden arvo 9/2017 luokkaa 3,4 Mrd, velat n. 2 Mrd, tulevia hankkeita yli 4 Mrd Tähän mennessä tehty edellisen lisäksi alustava liiketoimintamalli, taloushallinnon perusselvitys, alustava ICTarkkitehtuuri, palvelulupaus, vuokrauksen perusteet. ym Kunnilta vuokrattavien tilojen selvitys käynnistetty (FCG Konsultointi Oy) Yhtiön kiinteistöhallintajärjestelmäksi valittu Koki (CGI) Senaatin puitesopimuksen perusteella

3 VALMISTELUN HENKILÖRESURSSIT Yhtiössä 9/2017 yhteensä 13 työntekijää, oletus 12/2019 muutamia kymmeniä Henkilöstövuokraus sairaanhoito ja erityishuoltopiireistä alkanut hyvin, mutta toivomme jatkossa lisääntyvää aktiivisuutta Perusopimus tehty 4 sairaanhoitopiirin ja 1 erityishuoltopiirin kanssa, keskusteluja käyty useiden kanssa Työpanos syksyn 2017 aikana n. 10 henkilöä ja 60 viikkotyötuntia Peruselvityksiä hankittu suorahankintana mm. Inspiralta, Deloitelta, PWC:ltä KPMG valittu kilpailun perusteella 08/2017 johdon ja kehittämisen konsultointiin Yhtiölle valittu viestintäpäällikkö eli lisäämme merkittävästi viestintäämme

4 Maakuntien tilakeskus vuokraa maakunnille omasta taseesta MAAKUNTIEN TILATARPEET JA SELVITYKSEN TILANNE Maakuntien tilakeskus edelleen vuokraa maakunnille muiden taseesta Maakuntien tilakeskus edelleen vuokraa siirtymäkaudeksi pääosin kuntien tiloja Sairaanhoitopiirit 20 kpl, 3,2 Mm2 Karkea vuokra arvio n. 600 M /v Erityishuoltopiirit 17 kpl, 0,2 Mm2 Karkea vuokra arvio n. 50 M /v Maakuntien liittojen kiinteä omaisuus Vesistörakenteet Pääosin Pohjanmaalla olevia patorakenteita Karkea vuokra arvio 5 M /v ELY keskus 15 kpl TE toimisto 83 kpl Sopimuksia 264, m2 27,5 M /v Ympäristöterveys Alue kehittäminen Tienpito ja liikennesuun. Maaseudun keh. ja lomitus Omistetut kiinteistöyhtiöt 84kpl Tytär ja osakkuusyhtiöt Myös palvelutuotantoa Karkea vuokra arvio omasta taseesta 650 M /v edelleenvuokraus M /v Yhteensä 1,75 Mrd /v Kuntien perusterveydenhuollon tilat Terveyskeskukset, sairaalat Lasten neuvolat. muut Karkea neliöarvio 3,3 Mm2 Karkea vuokra arvio 500 M /v Kuntien sosiaalitoimen tilat Vanhustenhoito, vammaispalvelut Lastensuojelu, asumispalvelut, ym. Karkea neliöarvio 3,4 Mm2 Karkea vuokra arvio 450 M /v Pelastustoimen tilat Kunnilla paloasemia n. 770 kpl Muita paloasemia n. 190 kpl Karkea neliöarvio 0,62 Mm2 Karkea vuokra arvio 100 M /v

5 TILAKESKUKSEN SIMULOINTILUPAUS Alustavat vuokra arviot kyetään tarvittaessa tuottamaan vuoden 2017 loppuun mennessä. Kunnilta vuokrattavista tiloista arvioiden tarkkuudet riippuvat oleellisesti kunnilta saatavien tietojen kattavuudesta ja laadusta Vuokra arviot ja rajanveto siitä, mitä toimintoja (=kustannuksia) vuokriin sisältyy (kiinteistöhuoltoon, investointeihin ym. liittyvät tilakeskukselle siirtyvät tehtävät) huhtikuun 2018 loppuun mennessä Vuoden 2018 ja 2019 muutoksilla huomioidut lopulliset maakunta ja kohdekohtaiset vuokralaskelmat pystytään tuottamaan lopputalven 2019 aikana.

6 OHJEISTUS MAAKUNNILLE Palveluverkkosuunnittelu Toimitilastrategian laadinta Toimitilahallinnon järjestäminen Toimitiloihin liittyvien sopimusten selvittäminen ja siirto Vuokrattavien tilojen katselmointi ja tarkentaminen ja vuokrasopimusten hyväksymiskäsittely MYÖHEMMIN Tilatehokkuuden kehittäminen Asumispalveluiden määrittely ja rajaukset Tilatieto l. tietoa toimitiloista johtamisen tueksi

7 SOPIMUSTEN SELVITTÄMINEN Toimipaikkojen ja vuokrien lisäksi selvitetään yhdessä maakuntien kanssa 2017/2018 Siirtyvät vuokrasopimukset ja niiden vastuut Muut kiinteän omaisuuden sopimukset ja saanto (maanvuokra, rasitteet, maankäyttö, lahjakirjat, testamentit) Siirtyvien yhtiöiden tiedot 2018/2019 Investointihankkeiden sopimukset Ylläpidon sopimukset (ml. liittymissopimukset) Rahoitussopimukset ja takaukset Sopimukset, jotka päättymässä 2019, toivotaan jatkettavan =>2020 jatkuvuuden turvaamiseksi

8 TOIMINTAMALLISTA Tilakeskus tulee toimimaan paikallisesti, mutta osaamista valtakunnallisesti hyödyntäen Tilakeskus tulee toteuttamaan maakuntien puolesta edunvalvontaa edelleenvuokrauksessa Asioiden käsittely tullaan viemään mahdollisimman lähelle asiakkaan ratkaisuvaltaa Toimitilojen käsittelyn näkökulma kustannus vs. toiminnan puite vs lisäarvoa toiminnalle Investointien ohjaus tunnistettu tässä vaiheessa ainoaksi yhteistoiminta alueella käsiteltäväksi, sekin tapahtuu maakuntien kautta Yhtiön omistajina maakunnan tulevat määrittämään lopulliset linjaukset valmistelun jälkeen

9 Kunnilta vuokrattavien tilojen tietojen kerääminen pilotin tiedot 1879 dokumenttia (sopimusta, piirustusta) 952 toimipaikkaa 52 kuntaa / kuntayhtymää

10 KUNNILTA VUOKRATTAVIEN TILOJEN JA VUOKRIEN MÄÄRITYS Kunnan omistamien tilojen vuokran suuruus määräytyy Vn Asetuksen perusteella Mahdollisuus käyttää nykyistä sisäisen vuokran järjestelmää sekä maanvuokra, TARKENTUU Maakunnan käyttöön vuokrattavien tilojen tiedot kootaan kunnista syksyllä 2017 ja vuokranmääritys toteutetaan keväällä 2018 Tiedot kokoaa ja analysoi palveluottajaksi kilpailutettu FCG Konsultointi Oy Tietojen tuottamisvastuu on kunnilla, tiedot kootaan FCG:n verkkosovelluksen avulla Kuntien tekemät sisäänvuokrasopimukset siirtyvät Maakuntien Tilakeskus Oy:lle Tiedot sopimuksista kerätään samalla kyselyllä Samalla kerätään myös asema ja pohjapiirustukset Asumisyksiköiden osalta rajaus vielä auki / vuokrataanko asunnot, palvelutilat vai kaikki yhdessä

11 AIKATAULU Tietojen kerääminen (pilotteina Satakunta ja P Pohjanmaa + Tampere) Vuokran määrittelyvaihe Laadittavien, yhtenäisten vuokrasopimusten läpikäymiseen ja neuvottelemiseen (kunta Tilakeskus maakunta) aikaa syksystä 2018 kesään 2019 Maakunta ja kunnat katselmoivat yhdessä maakunnalle vuokrattavien tilojen (toiminnan) lopullisen laajuuden Vuosina 2018 ja 2019 tapahtuvien muutosten, investointien yms. vaikutukset vuokrasopimuksiin tarkistetaan keväällä 2019 Lopullisten vuokrasopimusten allekirjoitukset v aikana

12 TIETO YHTEISEEN KÄYTTÖÖN Koottavat tiedot tiloista muodostavat maakunnalle tarkan kuvan palveluverkkosuunnitteluun kaikista nykyisistä toimipaikoista ja niiden aiheuttamista tilakustannuksista budjetointiin Muodostaa kunnille erittäin hyvän tietopohjan annettavaan selvitykseen Kunnille tietojen kokoaminen ja vuokran määritys tuottaa tietoa tulevaan tilanteeseen Toimipaikat ja pisteet, jotka maakunnalle tullaan vuokraamaan ja niistä kunnalle maksettavat vuokrat 2020 eteenpäin Kuntaa nyt sitovat, Tilakeskukselle siirtyvät sisäänvuokrasopimukset kootaan ja selvitetään Tietojen kerääminen auttanee osaa kunnista myös jäsentämään tiloista aiheutuvia kustannuksia Teknisten arvojen (nykyarvojen) määritys tuo myös tarkempaa tietoa ao. tilojen kunnosta ja arvoista

13 Palvelulupaus maakunnille

14 Projektivaihe Yhtiö on toimintakunnossa ja sille on luoto toimiva hallintokoodi sekä talous ja hallintojärjestelmä. Tuloksel lisuus & palvelut Yhtiö vuokraa omistamiaan sairaala ja sosiaalihuollon erityistiloja toimintaa tukevilla vuokrasopimuksilla, jotka perustuvat oikeudenmukaiseen ja kaikki kustannukset kattavaan vuokrajärjestelmään Yhtiö selvittää kuntien käytössä olevat perusterveydenhuollon, sosiaalihuollon ja pelastustoimen tilat sekä laatii näistä asetuksenmukaiset vuokrasopimusluonnokset kuntien ja yhtiön sekä yhtiön ja maakunnan välille Yhtiö selvittää muut maakunnan tarvitsemat tilat ja rakenteet ja huolehtii näiden vuokrauksesta Yhtiö osallistuu tarvittaessa väliaikaishallinnon tilaratkaisuihin kunkin maakunnan kanssa erikseen sovittavalla tavalla Asiakkaat Yhtiö luo toimivan asiakkuudenhoitojärjestelmän ja informoi asiakkaitaan säännöllisesti valmistelun edistymisestä Sairaanhoitopiireillä ja erityishuoltopiireillä on edustus projektiryhmässä Yhtiö luo toimivat kontaktit asiakaskuntaan sen kaikilla toiminnan tasoilla Yhtiö tiedottaa toiminnastaan toukokuussa 2017 avattavien verkkosivujen välityksellä Yhtiön toiminnassa sovelletaan julkisuusperiaatetta Prosessit Yhtiö turvaa rakennusten käytettävyyden kaikissa olosuhteissa Yhtiö ottaa haltuun sairaanhoitopiirien ja erityishuoltopiirien kiinteistöjen hoidon ja kunnossapidon sekä rakennushankkeet ja luo lisäksi näille toimivat taloushallinnon prosessit Yhtiö huolehtii maakunnan toimintaan liittyvästä vuokrareskontrasta Tilakeskus ylläpitää tilatietoa ja tarjoaa tilatiedon maakuntakonsernin käyttöön Henkilöstö & osaaminen Sairaanhoito ja erityishuoltopiirien kiinteistöhallinnon henkilöstö siirtyy yhtiöön vanhoina työntekijöinä Yhtiö huolehtii sen palvelukseen tulevan henkilöstön vastaanotosta ja perehdyttämisestä toimintaan uudessa toimintakulttuurissa Yhtiö huolehtii asianmukaisen henkilöstöpolitiikan luomisesta Heikkilä Heikki

15 Varsinaisen toiminnan käynnistyminen Yhtiö tuottaa toimitilat kustannustehokkaasti jakamalla osaamista sekä hyödyntämällä yhtenäisiä prosesseja Tuloksel lisuus & palvelut Yhtiö tuottaa tiloihin liittyvää vuokrakustannustietoa asiakkaille ja valtioneuvostolle Yhtiö tuottaa yhdessä asiakkaidensa kanssa tilakonsepteja, jotka palvelevat sairaanhoidon ja maakunnan muun toiminnan prosesseja Yhtiö selvittää kansainvälisesti parhaat käytännöt ja huolehtii niiden jakamisesta koko asiakaskunnalle Asiakkaat Yhtiön toimintaa ohjaa hyvä tuntemus asiakkaiden tarpeista Yhtiöllä on selkeä asiakkuusjärjestelmä, missä maakunnan eri toimijoilla on tarvittavat yhdyshenkilöt yhtiössä Yhtiöllä on toimiva ja säännöllisesti kokoontuva asiakasneuvottelukunta Prosessit Yhtiö kehittää keskitetyllä ohjauksella tehokaita ylläpidon menetelmiä, joilla turvataan rakennusten kustannustehokas toiminta koko taloudellisen elinkaaren ajan Yhtiö kehittää keskitetyllä ohjauksella erilaisia rakennushankkeiden hallintamenetelmiä, jotka turvaavat rakennusten yhteiskuntavastuullisen ja kustannustehokkaan toteuttamisen sekä rakennusvirheiden minimoinnin Ympäristöasiat huomioidaan kaikessa toiminnassa Henkilöstö & osaaminen Yhtiö huolehtii vastuulisena työnantajana henkilöstönsä osaamisesta, työtehosta ja työhyvinvoinnista Heikkilä Heikki

16 MAAKUNTA HUOLEHTII ITSE Maakuntakonsernin käytössä olevien tilojen siivouksesta, kulunvalvonnasta, aulapalveluista sekä muista ns. toimitilapalveluista, jotka ovat osa maakuntakonsernin toimintaa ja prosesseja Irtaimesta omaisuudesta kuten lääkintäteknisistä ja muista laitteista ja kalusteista; vuokrasopimuksen vastuurajataulukossa sovitaan tarkemmin näiden rajapinnoista rakennukseen

17 Kiitos! Olavi Hiekka Toimitusjohtaja Maakuntien Tilakeskus Oy gsm

Palvelulupaus maakunnille

Palvelulupaus maakunnille Palvelulupaus maakunnille 23.3.2017 KESKEISET EDUT TILAKESKUKSEN TOIMINNASTA Tilakeskus tarjoaa parhaan tiloihin liittyvän osaamisen ja sitä kautta parhaat toimintaympäristöt maakuntien toiminnoille Tilakeskus

Lisätiedot

Jukka Latvala Tilaisuus Sote- ja maakuntauudistuksen muutostukiklinikka: Toimitilat Pvm

Jukka Latvala Tilaisuus Sote- ja maakuntauudistuksen muutostukiklinikka: Toimitilat Pvm Nimi Jukka Latvala Tilaisuus Sote- ja maakuntauudistuksen muutostukiklinikka: Toimitilat Pvm 14.9.2017 MAAKUNTAUUDISTUKSESSA KOLME PALVELUKESKUSTA Maakunnat Toimitila- ja kiinteistöhallinnon palvelukeskus

Lisätiedot

Olavi Hiekka Tilaisuus Maakunta - kuntavuokrasopimusryhmä Pvm

Olavi Hiekka Tilaisuus Maakunta - kuntavuokrasopimusryhmä Pvm Nimi Olavi Hiekka Tilaisuus Maakunta - kuntavuokrasopimusryhmä Pvm 29.9.2017 YHTIÖN DAY 1 1.1.2020 Valmistautumisen tämän hetken projektit Kunnilta vuokrattavien tilojen projekti (edelleen vuokraus) 1.5.2018

Lisätiedot

Olavi Hiekka Tilaisuus Eduskunnan ympäristövaliokunta Pvm

Olavi Hiekka Tilaisuus Eduskunnan ympäristövaliokunta Pvm Nimi Olavi Hiekka Tilaisuus Eduskunnan ympäristövaliokunta Pvm 8.6.2017 Yhtiö MAAKUNTIEN TILAKESKUS OY 1 Maakuntien yhteisesti omistama osakeyhtiö, jonka tehtävä on tuottaa tilapalvelut maakuntien kaikkeen

Lisätiedot

Mikko Hollmén Uudenmaan maakuntaparlamentti

Mikko Hollmén Uudenmaan maakuntaparlamentti Mikko Hollmén Uudenmaan maakuntaparlamentti 24.11.2017 YHTIÖ LYHYESTI Maakuntien tilakeskus Oy tarjoaa toimitiloja suomalaisten hyvinvointia ja alueiden elinvoimaisuutta edistäviin palveluihin. Tehtävämme

Lisätiedot

Olavi Hiekka Tilaisuus Uudenmaan liitto Pvm

Olavi Hiekka Tilaisuus Uudenmaan liitto Pvm Nimi Olavi Hiekka Tilaisuus Uudenmaan liitto Pvm 15.2.2017 Varmistamme, että suomalaisten hyvinvointia ja alueiden elinvoimaisuutta edistävät palvelut kyetään turvaamaan tulevaisuudessakin. Teemme sen

Lisätiedot

Olavi Hiekka Tilaisuus Maakuntaryhmän kokous Pvm

Olavi Hiekka Tilaisuus Maakuntaryhmän kokous Pvm Nimi Olavi Hiekka Tilaisuus Maakuntaryhmän kokous Pvm 19.5.2017 VALMISTELUN TILANNE 1 Yhtiöön siirtyvän omaisuuden ja henkilöstön Due diligence tehty Omaisuus, velat, kustannukset, rakennushankkeet, henkilöstö

Lisätiedot

Maakuntien tilakeskus Oy Kuntamarkkinat

Maakuntien tilakeskus Oy Kuntamarkkinat Maakuntien tilakeskus Oy Kuntamarkkinat 12.-13.9.2018 MAAKUNTIEN TILAKESKUS OY AUTTAA ASIAKKAITAAN PARANTAMAAN TILOJEN KÄYTÖN TEHOKKUUTTA JA PIENENTÄMÄÄN TILOISTA AIHEUTUVIA KUSTANNUKSIA MAAKUNTIEN OMISTAMA

Lisätiedot

Maakuntien tilakeskus Oy

Maakuntien tilakeskus Oy Maakuntien tilakeskus Oy Valtakunnalliset palvelukeskusselvittäjät Turussa 24.1.2017 Maakuntien tilakeskuksen selvityshenkilö ja yhtiön toimitusjohtaja Olavi Hiekka SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS Maakuntien

Lisätiedot

Olavi Hiekka Tilaisuus Palveluasuntokiinteistöt Sote- ja maakuntauudistuksessa Pvm

Olavi Hiekka Tilaisuus Palveluasuntokiinteistöt Sote- ja maakuntauudistuksessa Pvm Nimi Olavi Hiekka Tilaisuus Palveluasuntokiinteistöt Sote- ja maakuntauudistuksessa Pvm 30.5.2017 MAAKUNTIEN TILAKESKUS OY Yhtiön tehtävänä on tuottaa tilapalvelut kaikkeen maakunnan toimintaan inhouse-statuksella

Lisätiedot

Olavi Hiekka Sote-toimitilaseminaari

Olavi Hiekka Sote-toimitilaseminaari Olavi Hiekka Sote-toimitilaseminaari 20.11.2017 www.maakuntientilakeskus.fi NYKY-YMMÄRRYS MISSIOSTA JA VISIOSTA Missio: Varmistamme, että maakuntilla on käytössään edistykselliset, tehokkaat, ympäristöystävälliset

Lisätiedot

Palvelukeskukset sote-uudistuksessa Olavi Hiekka Helsinki

Palvelukeskukset sote-uudistuksessa Olavi Hiekka Helsinki Palvelukeskukset sote-uudistuksessa Olavi Hiekka 19.1.2018 Helsinki Maakuntien tilakeskus Oy tarjoaa toimitiloja suomalaisten hyvinvointia ja alueiden elinvoimaisuutta edistäviin palveluihin. Tehtävämme

Lisätiedot

Olavi Hiekka Tilaisuus Maakunnat kunnat, siirtymäkauden sopimukset Pvm

Olavi Hiekka Tilaisuus Maakunnat kunnat, siirtymäkauden sopimukset Pvm Nimi Olavi Hiekka Tilaisuus Maakunnat kunnat, siirtymäkauden sopimukset Pvm 22.2.2017 Agenda Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Johdatus aiheeseen Tehtävän määrittely Ratkaisuehdotus Ryhmän tuleva

Lisätiedot

Maakuntien tilakeskus

Maakuntien tilakeskus Maakuntien tilakeskus Esitys Kiinteistöt-teemaryhmässä Pirkanmaalla 21.12.2016 Selvityshenkilö Olavi Hiekka SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS Palvelukeskuksen taustaa Palvelukeskuksen tehtävä on tukea ja tuottaa

Lisätiedot

Nimi Olavi Hiekka Tilaisuus Sairaalatekniikan päivät Pvm

Nimi Olavi Hiekka Tilaisuus Sairaalatekniikan päivät Pvm Nimi Olavi Hiekka Tilaisuus Sairaalatekniikan päivät Pvm 8.2.2017 Varmistamme, e+ä suomalaisten hyvinvoin4a ja alueiden elinvoimaisuu+a edistävät palvelut kyetään turvaamaan tulevaisuudessakin. Teemme

Lisätiedot

Kiinteistökatsaus Mikko Hollmén, kiinteistöjohtaja Hallituksen seminaari

Kiinteistökatsaus Mikko Hollmén, kiinteistöjohtaja Hallituksen seminaari Kiinteistökatsaus Mikko Hollmén, kiinteistöjohtaja Hallituksen seminaari 28.2.2017 Hallinto- ja tukipalvelut Ensisijaisesti kuntien itsensä ratkaistava, miten tukipalvelut järjestetään Toivottu, että kuntajohtaja

Lisätiedot

Mitä palvelukeskukset tekevät?

Mitä palvelukeskukset tekevät? Mitä palvelukeskukset tekevät? Kuntamarkkinat 14.9.2017 Muutosjohtaja 1 20.9.2017 Tukipalvelumuutos ja Uusi maakunta Maakunta on hankintayksikkö Suhteet kuntiin hankintalain mukaiset Uudelleen järjestelytarve

Lisätiedot

Maakuntien työympäristöjen kehittäjä Olavi Hiekka. Kiinteistö- ja rakentamisnäkymät seminaari, Jyväskylä

Maakuntien työympäristöjen kehittäjä Olavi Hiekka. Kiinteistö- ja rakentamisnäkymät seminaari, Jyväskylä Maakuntien työympäristöjen kehittäjä Olavi Hiekka Kiinteistö- ja rakentamisnäkymät seminaari, Jyväskylä 12.2.2018 KESKEISET TEHTÄVÄT JA STRATEGIA Maakuntien tilakeskus Oy tarjoaa toimitiloja suomalaisten

Lisätiedot

Sote lähestyy olemmeko valmiit uuteen aikakauteen Olavi Hiekka Sairaalatekniikan päivät Oulu

Sote lähestyy olemmeko valmiit uuteen aikakauteen Olavi Hiekka Sairaalatekniikan päivät Oulu Sote lähestyy olemmeko valmiit uuteen aikakauteen Olavi Hiekka Sairaalatekniikan päivät Oulu 7.8.2018 KESKEISET TEHTÄVÄT JA STRATEGIA Maakuntien tilakeskus Oy tarjoaa toimitiloja suomalaisten hyvinvointia

Lisätiedot

Terveellisiä, turvallisia ja tehokkaita tiloja maakuntien tarpeisiin

Terveellisiä, turvallisia ja tehokkaita tiloja maakuntien tarpeisiin Terveellisiä, turvallisia ja tehokkaita tiloja maakuntien tarpeisiin Tarjoamme maakunnille vuodesta 2021 lähtien kaikki niiden tarvitsemat tilat ja työympäristöt: sairaalat, terveyskeskukset, sosiaalipalveluiden

Lisätiedot

Maakuntien toimitila- ja kiinteistöhallinnonpalvelukeskus

Maakuntien toimitila- ja kiinteistöhallinnonpalvelukeskus Maakuntien toimitila- ja kiinteistöhallinnonpalvelukeskus Esitys Etelä-Pohjanmaan maakunnan SOTEMAKU-seminaarissa 18.11.2016 Esitys perustuu hallituksen 29.6.2016 antamiin Sote- ja maakuntalakiehdotuksiin

Lisätiedot

Terveellisiä, turvallisia ja tehokkaita tiloja maakuntien tarpeisiin

Terveellisiä, turvallisia ja tehokkaita tiloja maakuntien tarpeisiin Terveellisiä, turvallisia ja tehokkaita tiloja maakuntien tarpeisiin Tarjoamme maakunnille vuodesta 2021 lähtien kaikki niiden tarvitsemat tilat ja työympäristöt: sairaalat, terveyskeskukset, sosiaalipalveluiden

Lisätiedot

SOTEMAKU esiselvitysraportti

SOTEMAKU esiselvitysraportti Esiselvitys SOTEMAKU esiselvitysraportti Talous / alatyöryhmä kiinteistöt: Jari Hakala, epshp pj Timo Hakala, Eskoo Jorma Hemminki, epshp Jussi Aittoniemi, Seinäjoen kaupunki Timo Ketola, Alajärvi Marko

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistuksen viestintäryhmä Katri Laukkanen Terveellisiä, turvallisia ja tehokkaita tiloja maakuntien tarpeisiin

Maakunta- ja sote-uudistuksen viestintäryhmä Katri Laukkanen Terveellisiä, turvallisia ja tehokkaita tiloja maakuntien tarpeisiin Maakunta- ja sote-uudistuksen viestintäryhmä Katri Laukkanen 1.11.2018 Terveellisiä, turvallisia ja tehokkaita tiloja maakuntien tarpeisiin SUOMEN SUURIN TOIMITILAYHTIÖ Tarjoamme maakunnille vuodesta 2021

Lisätiedot

Maakunnan ja kuntien yhteistyö ja sopimukset

Maakunnan ja kuntien yhteistyö ja sopimukset Maakunnan ja kuntien yhteistyö ja sopimukset Kuntapäivä 8.5.2018 Jukka Mäkilä Yhteiset asiakkaat Maakunnan asukkaat ovat yhteisiä asiakkaita ja verojen kautta maksavat toiminnan kustannukset Maakunnan

Lisätiedot

Terveys- ja talouspäivät Helsinki, Olavi Hiekka

Terveys- ja talouspäivät Helsinki, Olavi Hiekka Terveys- ja talouspäivät Helsinki, 23.8.2018 Olavi Hiekka TILAKESKUS PÄHKINÄNKUORESSA Yhtiö on perustettu 1/2017 Senaatti-kiinteistöjen tytäryhtiöksi ja se siirtyy maakuntien omistukseen viim. vuonna 20121.

Lisätiedot

Mitä tapahtuu kuntien sote-kiinteistöille?

Mitä tapahtuu kuntien sote-kiinteistöille? Mitä tapahtuu kuntien sote-kiinteistöille? Suomen Kuntaliitto ry:n ja Kuntarahoitus Oyj:n yhteinen riskienhallintapäivä 4.5.2017 Tuomas Määttä Inspira 1Copyright inspira Agenda 4.5.2017 1 2 Suomen sote-kiinteistökanta

Lisätiedot

Maailma muuttuu maakunta muuttuu seminaari

Maailma muuttuu maakunta muuttuu seminaari Maailma muuttuu maakunta muuttuu seminaari 18.1.2017 Kuntakiinteistöjen haasteet lähitulevaisuudessa Esko Eriksson, kiinteistöjohtaja Jyväskylän kaupunki Kuntakiinteistöjen haasteet lähitulevaisuudessa

Lisätiedot

Maakuntien tilat ja vuokrajärjestelmä

Maakuntien tilat ja vuokrajärjestelmä Maakuntien tilat ja vuokrajärjestelmä 9.5.2018 MAAKUNTIEN TILAKESKUS OY AUTTAA ASIAKKAITAAN PARANTAMAAN TILOJEN KÄYTÖN TEHOKKUUTTA JA PIENENTÄMÄÄN TILOISTA AIHEUTUVIA KUSTANNUKSIA MAAKUNTIEN OMISTAMA YHTIÖ

Lisätiedot

Omaisuusjärjestelyt sote- ja maakuntauudistuksessa HE 15/2017

Omaisuusjärjestelyt sote- ja maakuntauudistuksessa HE 15/2017 Omaisuusjärjestelyt sote ja maakuntauudistuksessa HE 15/2017 Ympäristövaliokunta 8.6.2017 MinnaMarja Jokinen Lainsäädäntöneuvos, Valtiovarainministeriö 1 6.6.2017 Etunimi Sukunimi Omaisuusjärjestelyjen

Lisätiedot

MAAKUNTIEN PALVELUKESKUKSET JA NIIDEN VALMISTELU. Muutosjohtaja Pauli Harju

MAAKUNTIEN PALVELUKESKUKSET JA NIIDEN VALMISTELU. Muutosjohtaja Pauli Harju MAAKUNTIEN PALVELUKESKUKSET JA NIIDEN VALMISTELU Muutosjohtaja 30.03.2017 ICT PALVELUKESKUS Palvelutarjooma *) Käyttövelvoitteen piirissä *) Toimialariippumattomat järjestelmät ja sähköiset palvelut Toimialasidonnaiset

Lisätiedot

Asiakkuuksien ja niiden johtamisen eri tasot Projektiryhmä

Asiakkuuksien ja niiden johtamisen eri tasot Projektiryhmä Asiakkuuksien ja niiden johtamisen eri tasot Projektiryhmä 25.4.2017 MAAKUNTIEN TILANKÄYTÖN JÄRJESTÄMINEN Maakunnissa toiveita / tarpeita saada ohjeistusta mitä tilahallintoon liittyviä tehtäviä niiltä

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus Palvelukeskukset

Maakunta- ja sote-uudistus Palvelukeskukset Maakunta- ja sote-uudistus Palvelukeskukset Ville-Veikko Ahonen Valtakunnallisen toimeenpanon koordinaattori Valtiovarainministeriö / VN-tilannekeskus Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 6.2.2018

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien yhteistyö toimitilaasioissa

Kuntien ja maakuntien yhteistyö toimitilaasioissa Finlands framgång skapas lokalt Yhteistyössä Kuntaliitto & Maakuntien tilakeskus: Kuntien ja maakuntien yhteistyö toimitilaasioissa Kuntamarkkinat 12.- 13.9.2018 Kuntaliitto, Toinen linja 14 Tilapalvelupäällikkö,

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja kiinteistö. Uudet työn tekemisen tavat, prosessit ja digitalisaatio kiinteistöistä palveluihin 3L Education, Helsinki 12.1.

Maakuntauudistus ja kiinteistö. Uudet työn tekemisen tavat, prosessit ja digitalisaatio kiinteistöistä palveluihin 3L Education, Helsinki 12.1. Maakuntauudistus ja kiinteistö Uudet työn tekemisen tavat, prosessit ja digitalisaatio kiinteistöistä palveluihin 3L Education, Helsinki 12.1.2017 Maakuntauudistus pähkinänkuoressa Rakennusneuvos Matti

Lisätiedot

Helsinki-Uudenmaan metropolimaakunnan tilapalvelut ja Maakuntien Tilakeskus Oy; Lähtökohdat ja valmistelun tilanne

Helsinki-Uudenmaan metropolimaakunnan tilapalvelut ja Maakuntien Tilakeskus Oy; Lähtökohdat ja valmistelun tilanne Helsinki-Uudenmaan metropolimaakunnan tilapalvelut ja Maakuntien Tilakeskus Oy; Lähtökohdat ja valmistelun tilanne Carl Slätis 9.2.2018 Tilajohtaja Uusimaa2019-hanke Uudenmaan asukasluku 1.650.000 Uusimaa

Lisätiedot

Poimintoja siirtolaskelmista, kehyksestä ja vastuiden siirrosta Kuntajohtajat

Poimintoja siirtolaskelmista, kehyksestä ja vastuiden siirrosta Kuntajohtajat Poimintoja siirtolaskelmista, kehyksestä ja vastuiden siirrosta Kuntajohtajat 30.5.2018 Ilari Soosalu Sisältö Viimeisimmistä siirtolaskelmista Kehysnäkymistä Vastuiden siirroista Rahoitus siirtymäaikana

Lisätiedot

Harri Lindqvist Helsinki

Harri Lindqvist Helsinki Harri Lindqvist Helsinki 8.5.2018 ASUMISPALVELUJEN TOIMINTAMALLIT MAAKUNNILLE JA TILAKESKUKSELLE SIIRTYVÄT ASUMISPALVELUTILAT Tilakeskus vuokraa maakunnille asumispalvelutiloja, joita ovat: Kuntayhtymiltä

Lisätiedot

Kuntien sote-kiinteistöt, omistaminen, kiinteistöjohtaminen

Kuntien sote-kiinteistöt, omistaminen, kiinteistöjohtaminen Kuntien sote-kiinteistöt, omistaminen, kiinteistöjohtaminen Hallitusneuvottelujen sote- neuvotteluryhmä Kuulemistilaisuus 17.5.2019 Jussi Niemi @twittertili 17.5.2019 Kuntien sote-tilat / kiinteistönomistaminen

Lisätiedot

Toimitilat ja kiinteistöt. Ohjausryhmä Valmistelija Pasi Keskitalo

Toimitilat ja kiinteistöt. Ohjausryhmä Valmistelija Pasi Keskitalo Toimitilat ja kiinteistöt Ohjausryhmä 24.4.2017 Valmistelija Pasi Keskitalo Rekrytoinnit Maakuntien tilakeskus Rekrytoinnit Talousjohtaja Jukka Latvala, KTM, DI 1.4. alkaen Asiakkuusjohtaja Mikko Hollmen

Lisätiedot

Siirtymäkauden jälkeinen vuokraaminen. Kunnat maakuntien vuokranantajina-seminaari Helsinki

Siirtymäkauden jälkeinen vuokraaminen. Kunnat maakuntien vuokranantajina-seminaari Helsinki Siirtymäkauden jälkeinen vuokraaminen Kunnat maakuntien vuokranantajina-seminaari 8.5.2018 Helsinki ALUKSI 4 ERILAISTA VUOKRAMALLIA Tilakeskuksen omistamat kiinteistöt Kuntien omistamat kiinteistöt Muiden

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 16.3.2018 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 3 / 2018 Lakipaketit saatu nyt suurimmalta osin eduskunnan käsittelyyn Maakunta(konserni)strategian

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistus Toimitilat ja kiinteistöt

Pohjois-Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistus Toimitilat ja kiinteistöt Pohjois-Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistus Toimitilat ja kiinteistöt Valmistelun tilanne 10.11.2017 Pasi Keskitalo Maakunnille vuokrattavat tilat Maakuntien tilakeskus yhtiö valmistelu Investointihankkeet

Lisätiedot

ICT- sopimussiirto- jen periaatteet Projektipäällikkö Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö

ICT- sopimussiirto- jen periaatteet Projektipäällikkö Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö ICT sopimussiirto jen periaatteet 2.5.2017 Projektipäällikkö Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö 1 5.5.2017 Tausta Maakuntauudistukseen tulee liittymään paljon kysymyksiä ICT:n ja tietojärjestelmien hankintoihin,

Lisätiedot

Maakuntien alustavat tilavuokrat

Maakuntien alustavat tilavuokrat Maakuntien alustavat tilavuokrat 16.5.2018 SISÄLLYS Vuokrajärjestelmä kokonaisuudessaan Näin vuokrat on laskettu Vuokrat maakunnittain Vuokrajärjestelmän perusteet Tilakeskuksen omistamat kiinteistöt VUOKRAJÄRJESTELMÄ

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen omaisuusjärjestelyt

Sote- ja maakuntauudistuksen omaisuusjärjestelyt Sote- ja maakuntauudistuksen omaisuusjärjestelyt Keskustelu- ja kuulemistilaisuus 31.3.2016 31.3.2016 1 Uudistuksessa valmisteltava lainsäädäntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki järjestämislain

Lisätiedot

POPmaakunta Pöytäkirja

POPmaakunta Pöytäkirja POPmaakunta Pöytäkirja 13.1.2017 Maakuntauudistus Toimitilat ja kiinteistöt / Valmisteluryhmän kokous 1 Aika 13.1.2017 klo 10.00 12.50 Paikka OYS, avohoitotalo neuvotteluhuone N8 329 Läsnä Pasi Keskitalo,

Lisätiedot

Miten tekniset tukipalvelut tuotetaan uudessa sote-mallissa?

Miten tekniset tukipalvelut tuotetaan uudessa sote-mallissa? Miten tekniset tukipalvelut tuotetaan uudessa sote-mallissa? Helena Tarkka Sairaalatekniikan päivät 8.2.2017 Omaisuus- ja palvelukeskusvalmistelu maakunta- ja soteuudistuksessa Miten tekniset tukipalvelut

Lisätiedot

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Paikkakunta: Päivämäärä: Muutosjohtajien maakuntakierros 1 23.2.17 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Maakunta

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 4/2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto 1.7.2017 alkaen 6.2.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk Väliaikainen hallinto 8 kk Käynnistäminen

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 13.3.2018 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 3 / 2018 Etelä-Pohjanmaan palvelurakenteen selvitystyö loppusuoralla Työterveyshuollon selvitys valmistuu

Lisätiedot

Henkilöstön asema maakuntauudistuksessa

Henkilöstön asema maakuntauudistuksessa Henkilöstön asema maakuntauudistuksessa - Maakuntauudistuksen henkilöstösiirrot Arvio maakuntiin ja Valtion lupa- ja valvontavirastoon siirtyvästä henkilöstöstä Arviot henkilöstömääristä ovat suuntaa-antavia.

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien tilajohdon yhteistyötapaaminen Mikko Tanhuamäki vastuuvalmistelija Hankinnat ja logistiikka Tila- ja tukipalvelut

Kuntien ja kuntayhtymien tilajohdon yhteistyötapaaminen Mikko Tanhuamäki vastuuvalmistelija Hankinnat ja logistiikka Tila- ja tukipalvelut Kuntien ja kuntayhtymien tilajohdon yhteistyötapaaminen 4.12.2018 Mikko Tanhuamäki vastuuvalmistelija Hankinnat ja logistiikka Tila- ja tukipalvelut Ohjelma 13.00 Tervetuloa ja uudistuksen ajankohtaiset

Lisätiedot

JOUTSAN TERVEYSKESKUS VALTUUSTOSEMINAARI Kunnanhallitus Jari Lämsä, tekninen johtaja

JOUTSAN TERVEYSKESKUS VALTUUSTOSEMINAARI Kunnanhallitus Jari Lämsä, tekninen johtaja JOUTSAN TERVEYSKESKUS VALTUUSTOSEMINAARI 30.1.2017 Kunnanhallitus 6.2.2017 - Jari Lämsä, tekninen johtaja Valmisteluvaiheet - Valtuustoseminaari 30.1.2017 (Terveyskeskus) - Valtuusto 19.12.2016, TA2017,

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 17.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija

HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija HENKILÖSTÖINFO 11.9.2018 / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija Maakuntaan siirtyvät tehtäväkokonaisuudet sote pelastuslaitos liitto ELY sosiaali- ja terveyspalvelut ympäristöterveydenhuolto varautuminen

Lisätiedot

Maakunnille siirtyvä vuokravastuu Asiakkuusjohtaja Mikko Hollmén

Maakunnille siirtyvä vuokravastuu Asiakkuusjohtaja Mikko Hollmén Maakunnille siirtyvä vuokravastuu Asiakkuusjohtaja Mikko Hollmén 20.11.2017 VUOKRAJÄRJESTELMÄN PERUSTEET Vuokrajärjestelmä tuottaa Maakuntien tilakeskus Oy:lle tulovirran, jolla katetaan yhtiön juoksevat

Lisätiedot

Pohjois-Savo Kuntajohtaja tapaaminen

Pohjois-Savo Kuntajohtaja tapaaminen Pohjois-Savo 2019 Kuntajohtaja tapaaminen 28.2.2017 Maakuntauudistus, esivalmistelun valmisteluryhmä 1.7. saakka Työvaliokunta Ympäristö poliittinen työryhmä, & ohjelma Maakuntavaltuusto ja - hallitus

Lisätiedot

Henkilöstön asema maakuntauudistuksessa

Henkilöstön asema maakuntauudistuksessa Henkilöstön asema maakuntauudistuksessa 1 Maakuntauudistuksen henkilöstösiirrot 2 Arvio maakuntiin siirtyvästä henkilöstöstä valtion sisällä siirtyvästä henkilöstöstä: Valtion lupa- ja valvontavirastoon

Lisätiedot

KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017

KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017 KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017 1. KUNNILTA MAAKUNNILLE SIIRTYVIEN TEHTÄVIEN JA NIIDEN RAHOITUKSEN SIIRTO MAAKUNNILLE SIIRTYVIEN

Lisätiedot

Toimitilat ja kiinteistöt

Toimitilat ja kiinteistöt Toimitilat ja kiinteistöt Valmistelija Pasi Keskitalo PPSHP Työryhmä Toimitilat- ja kiinteistöt Valmistelija: Pasi Keskitalo (varalla Kari-Pekka Tampio) Tytti Määttä, kunnanjohtaja, Vaala (Juho Leppänen,

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus

Maakunta- ja sote-uudistus Maakunta- ja sote-uudistus Hallituksen esitysluonnoksen ja eduskuntakäsittelyssä tehtyjen muutosten mukaisesti 1 2 Maakunnat perustetaan voimaanpanolain voimaantullessa (viimeistään joulukuu 2018). Maakunnan

Lisätiedot

INVESTOINNIT

INVESTOINNIT Kunnanjohtajainfo 30.8.2018 INVESTOINNIT 2019-2024 SATAKUNNAN KESKUSSAIRAALA SAIRAALA-ALUEEN MASTERPLAN INVESTOINNIT 2019-2024 v.2019 v.2020 v.2021 v.2022 v.2023 v.2024 Laitehankinnat -sairaanhoito 1,50

Lisätiedot

Tilannekatsaus

Tilannekatsaus Tilannekatsaus 1.3.2017 Muutoksen laatikot Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 3 5 10 1 6 1 1 1 28 9700 htv EP Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen Liikelaitos

Lisätiedot

Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa

Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa 30.3.2017 Muutoksen johtoryhmän 3. kokous Henkilöstöryhmän pj Leena Kaunisto

Lisätiedot

Maakunta-kuntavuokrasopimustyöryhmä Tilannekatsaus

Maakunta-kuntavuokrasopimustyöryhmä Tilannekatsaus Maakunta-kuntavuokrasopimustyöryhmä Tilannekatsaus 19.5.2017 PALVELUTUOTTAJAN KILPAILUTUS Hankintailmoitus julkaistu HILMAssa 18.5.2017 Tarjoukset pyydetty 19.6. ja valinta pyritään tekemään heti juhannuksen

Lisätiedot

Uudenmaan maakunnan tilatoiminnon valmistelutilanne

Uudenmaan maakunnan tilatoiminnon valmistelutilanne Uudenmaan maakunnan tilatoiminnon valmistelutilanne Esivalmistelun SOTE virkamieskoordinaatioryhmä 13.9.2018 Carl Slätis Hankejohtaja Uusimaa2019-hanke Asialista 1. Valmistelun tilanne 9/2018 2. Projektiaikataulu

Lisätiedot

Julkisten sote-tilojen kansallinen tilannekuva Asiakkuusjohtaja / KYS Kiinteistöjohtaja Mikko Hollmén

Julkisten sote-tilojen kansallinen tilannekuva Asiakkuusjohtaja / KYS Kiinteistöjohtaja Mikko Hollmén Julkisten sote-tilojen kansallinen tilannekuva Asiakkuusjohtaja / KYS Kiinteistöjohtaja Mikko Hollmén 21.5.2019 KESKITETYN TILAJOHTAMISEN JA YHTENÄISEN TIEDONHALLINNAN HYÖDYT Tiivistyvä palveluverkko Keskitetty

Lisätiedot

Toimitilat ja kiinteistöt

Toimitilat ja kiinteistöt Toimitilat ja kiinteistöt 5.5.2017 Valmistelija Pasi Keskitalo PPSHP Sisältö Asiakkuuksien ja niiden johtamisen eri tasot Kuntayhtymien osallistaminen Maakuntien väliaikaishallinnon tilatarpeet Alustavia

Lisätiedot

Toimitilat ja kiinteistöt. Pasi Keskitalo Vastuuvalmistelija p

Toimitilat ja kiinteistöt. Pasi Keskitalo Vastuuvalmistelija p Toimitilat ja kiinteistöt Pasi Keskitalo Vastuuvalmistelija p. 040 751 55 33 pasi.keskitalo@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta Youtube: POPmaakunta Kertausta

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen toimitilat ja kiinteistöt työryhmän väliraportti

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen toimitilat ja kiinteistöt työryhmän väliraportti Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen toimitilat ja kiinteistöt työryhmän väliraportti Valmistelija Pasi Keskitalo Puheenjohtaja Terho Ojanperä Sisällys Nykytilan kartoitus, mitä tehty... 3 Työryhmien

Lisätiedot

Maakuntien Tilakeskus Tukimateriaali pidettävän Maakuntien tilakeskuksen perustaminen -seminaariin

Maakuntien Tilakeskus Tukimateriaali pidettävän Maakuntien tilakeskuksen perustaminen -seminaariin Maakuntien Tilakeskus Tukimateriaali 15.5. pidettävän Maakuntien tilakeskuksen perustaminen -seminaariin 5.5.2017 SISÄLLYSLUETTELO Projektin tausta ja tarkoitus Mikä on Maakuntien Tilakeskus? Tilakeskuksen

Lisätiedot

Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa

Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa 30.3.2017 Muutoksen johtoryhmän 3. kokous Henkilöstöryhmän pj Leena Kaunisto

Lisätiedot

Maakunnan talous ja omaisuus

Maakunnan talous ja omaisuus Maakunnan talous ja omaisuus Sote ja maakuntauudistus 1 3Kunnan järjestämän perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sosiaalitoimen ja pelastustoimen käytössä olevat tilat maakunta vuokraa vähintään

Lisätiedot

Sote ja yleislääkärit

Sote ja yleislääkärit Sote ja yleislääkärit Yleislääkäripäivät 26.-27.11.2015 Hilton Kalastajatorppa Helsinki Heikki Pärnänen, Lääkäriliitto Päätoimi'aja Eila Kujansuu Professori Mauno Vanhala Johtava lääkäri Erkki Lehtomäki

Lisätiedot

Selvitys kuntien kiinteistöriskistä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa

Selvitys kuntien kiinteistöriskistä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa Selvitys kuntien kiinteistöriskistä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa Tiivistelmä Nordic Healthcare Group 2.9.2016 16.9.2016 1 Selvityksen tausta, tavoitteet ja toteutus Hallituksen linjaukset

Lisätiedot

LUOVUTUSKIRJA POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY

LUOVUTUSKIRJA POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY LUOVUTUSKIRJA POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY 31.12.2018 2 LUOVUTUSKIRJA 1. OSAPUOLET Tämän luovutuskirjan ( Luovutuskirja ) osapuolina ovat: 1.1. Luovuttaja Pohjois-Savon

Lisätiedot

Talousteemaryhmän väliraportti

Talousteemaryhmän väliraportti Talousteemaryhmän väliraportti 23.2.2017 28.2.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Työsuunnitelman toteutuminen, tehtävä 1 Teemaryhmän tehtävät, tekijät ja aikataulu Tehtävä 1 Seurata ja tukea valtakunnallisen

Lisätiedot

Sote-uudistuksen ajankohtainen tilanne. Lauri Vuorenkoski terveyspolitiikan asiantuntija

Sote-uudistuksen ajankohtainen tilanne. Lauri Vuorenkoski terveyspolitiikan asiantuntija Sote-uudistuksen ajankohtainen tilanne Lauri Vuorenkoski terveyspolitiikan asiantuntija Val$o 4 palvelukeskusta yhteistyöalue Maakunta Palvelulaitos yksityiset tuotantoyh$öt julkiset tuotantoyh$öt Maakunta

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 26.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa. Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014

SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa. Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014 SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014 Tuottajalle asetetut vaatimukset Tuottamisvastuullisella pitää olla kyky vastata ehkäisevistä, korjaavista,

Lisätiedot

Väliaikaishallinnon kokous Maakunnallinen näkökulma

Väliaikaishallinnon kokous Maakunnallinen näkökulma M A A K U N TA U U D I S T U S Väliaikaishallinnon kokous 15.6.2017 15.6.2017 Eija-Liisa Heikkilä 13.9.2017 Maakunnallinen näkökulma 1 M A A K U N TA U U D I S T U S MUUTOSJOHTAJIEN JORY Valmistelusuunnitelma

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksen henkilöstötyöryhmän tilannekatsaus

Pohjois-Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksen henkilöstötyöryhmän tilannekatsaus Pohjois-Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksen henkilöstötyöryhmän tilannekatsaus 24.4.2017 Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Valmistelija Juha Jääskeläinen 2 Työryhmän tavoitteet ja tehtävä Henkilöstötyöryhmän

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA/KOKOUSKUTSU 2/2017. Perusturvalautakunta (8)

SAVONLINNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA/KOKOUSKUTSU 2/2017. Perusturvalautakunta (8) Perusturvalautakunta 03.05.2017 1(8) Esityslista 03.05.2017 Aika Kello 16:30 Paikka Kh:n iso kabinetti, Olavinkatu 27 Läsnä Linnamurto Erja puheenjohtaja Jantunen Mikko varapuheenjohtaja Cederström Tiina

Lisätiedot

Aluehallintouudistus kuntien näkökulmasta

Aluehallintouudistus kuntien näkökulmasta Aluehallintouudistus kuntien näkökulmasta Maanrakennuspäivä 29.9.2016 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Aluehallintouudistus kuntien näkökulmasta Kysymys on pääosin kuntien (ja kuntayhtymien) tehtävien ja

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 22.2.2018 1 Maakuntavalmistelun ohjaus Viranhaltijavalmistelu Poliittinen ohjaus ja linjaukset Kuntayhteistyö Sidosryhmäinformaatio VATE SOTEMAKUohjausryhmä

Lisätiedot

Kuntien sote-toimitilat maakuntauudistuksessa

Kuntien sote-toimitilat maakuntauudistuksessa Kuntien sote-toimitilat maakuntauudistuksessa Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus, 26.4.2018 Oulu Sari Korento Omaisuusjärjestelyjen vaikutuksia kuntiin Lakisääteiset kuntayhtymät (shp), erityishuoltopiirit

Lisätiedot

LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY

LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY 31.12.2018 LUOVUTUSKIRJA 2 1. OSAPUOLET Tämän luovutuskirjan ( Luovutuskirja ) osapuolina ovat: 1.1. Luovuttaja 1.2. Vastaanottaja 2. TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

Sote-ICT Alustavia arvioita kustannuksista ja resurssitarpeista

Sote-ICT Alustavia arvioita kustannuksista ja resurssitarpeista Sote-ICT Alustavia arvioita kustannuksista ja resurssitarpeista Johtavien viranhaltijoiden kokous 16.5.2017 KUNTIEN TIETOHALLINTO- JA ICT-PALVELUT MAAKUNNAN TIETOHALLINTO JA ICT- PALVELUT Hankkeen päävaiheet

Lisätiedot

Loppuraportti

Loppuraportti Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen talous- ja tukipalveluiden työryhmä Loppuraportti 12.6.2017 Ari Hirvensalo, puheenjohtaja Talous- ja tukipalvelut työryhmän tavoitteet Työryhmän tarkoitus ja tavoite:

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla

Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla Sami Suikkanen, 7.3.2017 Yleistä uudistuksesta Uudistusta koskevat lait ovat tulossa keväällä eduskunnan käsittelyyn. Lakiluonnosten lähtökohtana

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 59 Lausunto valtiovarainministeriölle valtioneuvoston asetusluonnoksesta kunnan ja maakunnan välisen siirtymäkauden vuokrasopimuksen vuokran määräytymisestä

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN MAHDOLLINEN ORGANISAATIORAKENNE JA TEHTÄVÄT Laura Saurama

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN MAHDOLLINEN ORGANISAATIORAKENNE JA TEHTÄVÄT Laura Saurama VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN MAHDOLLINEN ORGANISAATIORAKENNE JA TEHTÄVÄT 11.4.2018 Laura Saurama VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNTA LUONNOS 11.4.2018 LAUTAKUNNAT VALTUUSTO HALLITUS MUU TOIMIELIN?

Lisätiedot

Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen

Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen www.omahäme.fi Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen 27.3.2017 2015 Kanta-Hämeen sote- ja maakuntavalmistelu 2016 2017 2018 2019 Oma Häme selvitysvaihe (perusteet uudistuksen toteuttamiselle)

Lisätiedot

HTH 2016 RAPORTOINNIN TULOKSET

HTH 2016 RAPORTOINNIN TULOKSET HTH 2016 RAPORTOINNIN 1.1.-30.6.2016 - TULOKSET TULOKSET Valtion henkilömäärät 2016 ennustea 2015issa Muutosissa Henkilö lkm. 73 000 73 300-0,2 % HTV 70 800 72 500-2,3 % Toimisto-HTV 50 700 51 400-1,3

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 26.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

ESIVALMISTELU VÄLIAIKAINEN VALMISTELUTOIMIELIN Maakuntauudistuksen hallintotehtävät, aikataulu ja vastuutus

ESIVALMISTELU VÄLIAIKAINEN VALMISTELUTOIMIELIN Maakuntauudistuksen hallintotehtävät, aikataulu ja vastuutus Maakuntauudistuksen hallintotehtävät, aikataulu ja vastuutus Tehtävä Säädös Aikataulu Työryhmä ESIVALMISTELU - 1.7.2017 Asiakkuus-, palvelu ja tietokuvaukset 11/2016-2/2017 Sote- ja maku-valmisteluryhmät

Lisätiedot

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa?

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Tarja Myllärinen Johtaja Kuntaliitto Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.2014 Lahti Mitä tavoitellaan Sote-uudistuksen tarkoitus 1)

Lisätiedot

Luonnos Kuntaliiton lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta Lakiasiain johtaja Arto Sulonen

Luonnos Kuntaliiton lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta Lakiasiain johtaja Arto Sulonen Luonnos Kuntaliiton lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta 22.9.2016 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen Lausuntoluonnoksen tarkoitus Tukea kuntia niiden valmistellessa omia lausuntojaan Antaa kunnille

Lisätiedot