ROTARY INTERNATIONAL. Aarno Kari piirikuvernööri Kansainvälisen Rotaryn piiri 1430 ry.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ROTARY INTERNATIONAL. Aarno Kari piirikuvernööri 2011 2012 Kansainvälisen Rotaryn piiri 1430 ry."

Transkriptio

1 ROTARY INTERNATIONAL Aarno Kari piirikuvernööri Kansainvälisen Rotaryn piiri 140 ry. Kuuntele sydäntäsi auttaaksesi muita Piirikuvernöörin kuukausikirje, helmikuu 01 Hyvät Rotarit Helmikuu on maailman yhteisymmärryksen kuukausi Helmikuu on rotarykalenterissa omistettu maailman yhteisymmärrykselle. Valitettavasti joudumme kuukausi toisensa jälkeen todistamaan yhteisymmärryksen puutetta kansojen välillä ja valtioiden sisällä. Missä on koossa useampia ihmisiä, siellä on aktiivisesti työskenneltävä yhteisymmärryksen saavuttamiseksi. Me rotarit olemme perinteisesti pyrkineet kaikin tavoin edistämään maailman yhteisymmärrystä erityisesti silloin, kun siitä on ollut huutava puute. Järjestömme oli jo 194 mukana kokouksessa Lontoossa, jossa tehtiin aloite UNESCON perustamiseksi. Hanke toteutui Rotarit olivat tärkeässä roolissa myös itse YK:n perustamisessa toukokuussa 1945 San Franciscossa. Eri maiden valtuuskunnissa oli yhteensä 49 rotaria, joista seitsemän toimi oman valtuuskuntansa johtajina. Nuorisovaihtomme on yhteisymmärryksen edistämistä parhaimmillaan. Olemme myös antaneet lukuisille varttuneemmille nuorille mahdollisuuden opiskella rauhan rakentamista ja konfliktien ratkaisua maailman johtavissa yliopistoissa. Työsarkaa riittää. Sitä saattaa löytyä jossakin määrin jopa oman järjestömme sisältäkin. End Polio Now 00 MUSD:n haste Rotaryt ovat täyttäneet lupauksensa. Rotarysäätiön EPN-haastetilille oli kertynyt mennessä 0,6 MUSD. Kun Bill Ja Melinda Gatesin säätiön toimitusjohtaja Jeff Raikes luovutti säätiönsä haasteosuuden 55 MUSD Rotarysäätiölle, hän totesi, että Kunnianosoituksena Rotaryn suuresta työstä ja innostaaksemme rotareita jatkamaan polion hävittämistyötään, lahjoitamme vielä $ 50 miljoonaa lisää. Tämä lahjoitus ei edellytä rotareilta vastalahjoitusta. Työ polion hävittämiseksi jatkuu ja olisi mitä suotavinta, että piirimme kaikki klubit hoitaisivat osuutensa haasteesta. Toteutuma piirin tasolla on nyt yli 70 % ja PohjoisSavon AG-alue on jo ylittänyt sadan prosentin rajan. Onnittelen kaikkia osuutensa jo hoitaneita klubeja ja toivotan muille menestystä loppurutistuksessa! PETS ja piirikonferenssi lähestyvät Tulevien presidenttien ja muiden virkailijoiden koulutustilaisuus PETS lähestyy. Valmistautuminen edellyttää nykyisten ja tulevien virkailijoiden tiivistä yhteistyötä. Nyt on oikea hetki ryhtyä perehdyttämään seuraajia näihin tärkeisiin tehtäviin. Osoite: Purnukatu Kuopio Puhelin: Sähköposti:

2 Sivu / Ohjelmat ja kutsut PETSiin ja piirineuvotteluun Kouvolaan lähetetään presidenteille ja tuleville presidenteille viikolla 7. Ne ovat silloin myös nähtävissä piirin kotisivuilla kohdassa Piirin toiminta/pets. Sieltä löytyy myös ilmoittautumislomake ohjeineen. Piirikonferenssin valmistelut etenevät Kuopiossa vauhdilla. Ilmoittautumislomake avautuu piirin kotisivuilla kohdassa Piirin toiminta/piirikonferenssi. Suosittelen ripeää ilmoittautumista niille, jotka haluavat säästää. Ensimmäisen kuukauden aikana ilmoittautuneet saavat nimittäin reilun alennuksen osallistumismaksusta. Rantasalmen Rotaryklubi on helmikuun rotaryklubi Olen valinnut Rantasalmen Rotaryklubin kuukauden klubiksi. Valinta oli helppo. Klubi on aina ollut aktiivinen palveluprojektien toteuttaja ja on sitä erityisesti juuri nyt. Se on julkaissut kirjan Käsky on käynyt rantasalmelaisia sodissa , osa 1., jossa on veteraanimatrikkelin lisäksi tiivis kuvaus talvisodan tapahtumista rantasalmelaisten sotilaiden kannalta katsottuna sekä runsas kokoelma aikalaiskertomuksia ja kirjeitä, jotka on koottu haastatteluin ja Sota-arkistossa ahertamalla. Kirjaa myydään 50 euron kappalehinnalla. Tilausohjeet ovat tämän kirjeen liitteenä 1. Rantasalmen Rotaryklubilla on meneillään useita muitakin palveluhankkeita. Kun klubi on lisäksi pitänyt jäsenhuoltonsakin kunnossa, voin todeta, että klubi on tunnustuksensa ansainnut. Onnitteluni! Suomen rotarypiirien kotisivukilpailu 011 on ratkennut Suomen Rotaryn IT-toimikunta valitsee vuosittain parhaat klubien kotisivut. Tällä kertaa ykkössijan sai (kuten muistaakseni joskus aikaisemminkin?) Kuopio-Kallaveden Rotaryklubi (liite 5). Onnittelen sydämellisesti kaikkia asianosaisia Kallaveden Rotaryklubissa! Muut ilmoitukset Rotarydollarin arvo on tammikuussa edelleen 0,77 Vielä ehtii ilmoittautua valtakunnalliseen Säätiöseminaariin Tampereella Ohjeet löytyvät Suomen Rotaryn kotisivuilta. Säätiökomiteoiden yhteistoimintaryhmä on päättänyt järjestää säätiöseminaarin ruotsinkielisille rotareille Ahvenanmaalla. Tarkemmat tiedot tapahtumasta saamme myöhemmin. Tapahtumia: - Rotary Snow Golf Jämi..01 (liite ) - Rotaryn SM pilkkikisa Keuruu (liite ) Läsnäoloraportti joulukuu 011 (liite 4) Suomen Rotaryn suojatuilla sivuilla on useita päivitettyjä ohjeita (ks. liite 6) Yhteisymmärrystä ja hiihtokelejä kaikille!

3 Käsky on käynyt Rantasalmelaisia sodissa , osa 1. Toimittanut Marjut Vainio Kustantaja Rantasalmen Rotaryklubi ry. ISBN Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu sivua, joista matrikkelin osuus 0 sivua Tilausohjeet Kirja on tilattavissa 50 :n hintaan suoraan Lauri Muonalta Puh , Sähköposti: Osoite: Varolantie Rantasalmi Kirja toimitetaan postitse pankkisiirtokuitin kera.

4 la

5 ROTARYN SM-PILKKIKILPAILUT 01 Aika la klo Paikka Keurusselkä, Keuruu (kilpailukeskus Varuskuntakerho Viikinhovi) Sarjat Joukkuekisa ( henkilöä, myös sekajoukkueet) - joukkueen kokoonpano ilmoitettava kirjallisena kilpailun johtajalle ennen kilpailun alkua Lapset (alle 1 v.) Nuoret (alle 0 v.) Naiset Miehet Osanottomaksut 15 /henkilö 10 /nuoret ja lapset Maksettava viimeistään ma 7.. Nordea Keuruu Ilmoittautuminen 18.. mennessä sähköpostilla: teuvo.seppanen(at)pp.inet.fi Kisan säännöt nähtävänä kilpailupaikalla ja ajo-ohjeet voi katsoa netistä Tiedustelut ja lisätiedot kilpailunjohtaja Pertti Honkanen p sähköposti: honkanen.pertti(at)gmail.com Ruokailumahdollisuus järjestetty kisan yhteyteen. Majoitusta voi tiedustella esim. Hotelli Keurusselkä p. (014) tai Lehtiranta p HUOM. PAKKASRAJA -0 C

6 <Untitled> Päiväys Lajitteluperuste: Klubin nimi Ryhmittelyperuste: Summat klubeittain/piireittäin Listausyksikkö: Kaikki klubit LÄSNÄOLORAPORTTI AIKAVÄLILTÄ RI KLUBINUMERO Klubi/piiri JäsenmääräLäsnäoloprosenttiKokousten lukumäärä Elimäki 1000 Hamina-Vehkalahti 45 (4!) 58, Hamina 5769 Heinävesi 1001 Iisalmi 1 (0!) 46, Iisalmi-Paloisvirta 5656 Ilomantsi 14 64, Imatra-Vuoksi 74, Imatra 9 (7!) 74, Joensuu Eteläinen 51 48, Joensuu 54 68, Joutseno 4 (4!) Juva 56, Karhula 50 (49!) 70,6 14 Kitee 18 76, Kiuruvesi 19 (0!) 76, Kotka-Langinkoski 100 Kotka-Ruotsinsalmi 65, Kotka 1004 Kouvola-Ankkapurha 9 44, 1005 Kouvola-Kangas 1006 Kouvola-Sarkola 47 81, Kouvola 1008 Kuopio-Kallavesi 48 (49!) 6, Kuopio-Veljmies 48 57, Kuopion Huomenklubi 4 (48!) 70, Kuopio 66 7, Kuusankoski 1004 Lappeenranta Lappeenranta Linnoitus 1004 Lappeenranta-Leiri 51 6, Lauritsala 5 47,0-1-

7 <Untitled> YHTEENSÄ Leppävirta Lieksa Mikkeli-Naisvuori Mikkeli-Porrassalmi Mikkeli-Sankt Michel Outokumpu Parikkala-Simpelejärvi Pieksämäki Pieksämäki-Veturi Kuopio-Puijo Rantasalmi Ristiina Savonlinna Siilinjärvi Suonenjoki Tohmajärvi Warkaus 109 ±4 Klubeja: 49 Raportointitaso: 69.4 % (!) (17!) 46 4 (!) , ,7 65,00 56,80 47,50 58,70 68,5 8 57, 68,00 8,10 48,00 48,50 71,

8 Suomen Rotary - Finlands Rotary ry:n julistaman Parhaat nettisivut 011 kilpailun tulokset ovat selvillä. Suomen Rotaryn IT-toimikunta on arvioinut vuoden 011 Rotaryaiheiset nettisivut kaksivaiheisella prosessilla: kustakin piiristä valittiin kolme parasta loppukilpailuun. Kukin IT-toimikunnan jäsen valitsi finalisteista mielestään kolme parasta, joille annettiin, ja 1 pistettä. Kilpailu oli tiukka: äänestyksen jälkeen sekä ensimmäinen että toinen sija päätyi tasapeliin ja nekin vain pisteen päässä toisistaan. Kilpailutoimikunta päätti järjestää lisäkierroksen, jossa voittaja selvisi (neljä ykkösmainintaa kuudesta äänestä). Toiseksi valittiin toinen alunperin jaetulle ykkössijalle sijoittunut. Kolmanneksi äänestettiin klubi, joka sai myös selkeästi neljä ääntä kuudesta. Kolme parasta olivat seuraavat: Voittaja: Kuopio-Kallaveden Rotaryklubi - piiristä 140 kakkossijalla: Lempäälän Rotaryklubi - piiristä 190 ja kolmantena: Pasilan Rotaryklubi- piiristä 140 Näin arvokas kiertopalkinto siirtyy nyt Ekenäs Rotaryklubb ilta (Tammisaaren Rotaryklubi) Kuopio-Kallaveden Rotaryklubille seuraavaksi vuodeksi. Onnittelemme voittajaa! Kunniamaininnat: Koska kilpailu oli erittäin kova etenkin ensimmäisen äänestyksen jälkeen, on syytä antaa myös yksi kunniamaininta: Espoon Rotaryklubi - piiristä 140 Raati perusteli valintaansa seuraavalla tavalla: Kaikki palkitut ja kunniamaininnan saaneet olivat selkeytensä, johdonmukaisuutensa, ajantasaisuutensa ja informatiivisuutensa suhteen niin lähellä toisiaan, että paremmuusjärjestys riippuu lähinnä raadin yksilöiden henkilökohtaisista mieltymyksistä. Yleisenä huomiona raati totesi, että suurella osalla Suomen rotaryklubeista on omat nettisivunsa. Osa klubeista ylläpitää ja kehittää sivujaan kiitettävästi, mutta moni voisi vielä lisätä panostustaan tiedottamiseen nettisivujen kautta. IT-toimikunnan puolesta, Markus Saartio IT-toimikunnan puheenjohtaja

9 Suomen Rotary Finlands Rotary ry Uusia päivityksiä SR:n sivuilla joulukuussa 011 ja tammikuussa 01 Suojatut jäsensivut Ohjeet ja koulutus (suojattu) Suomenkieliset: Rotaryklubi / Rotarysäätiö / Ohjeita Paul Harris Fellow-tunnustuksen hakuohjeet /REk (pdf) Rotaryklubi / Klubin presidentti / RI:n oppaat Rotaryn käsikirja /REk (pdf) Klubin presidentin opaskirja (FI11(1111) /REk (pdf) Eläväisen klubin eväät - klubijohtosuunnitelma (45FI1) /REk (pdf) Rotaryklubi / Klubin presidentti / Presidentin kunniamaininta (900A-1FI-111) /REk (esite ja pdflomake) Rotaryn maailmanlaajuiset rauhanfoorumit (900B-1FI-111) /REk (pdf) RI teema /REk (pdf) Rotaryklubi / Klubikouluttaja / RI:n oppaat Eläväisen klubin eväät - klubijohtosuunnitelma (45FI1) /REk (pdf) Rotaryklubi / Sihteeri ja rahastonhoitaja / RI:n oppaat Sihteerin opaskirja (9FI11) /REk (pdf) Rotaryklubi / Klubihallinto / RI:n oppaat Rotaryn käsikirja /REk (pdf) Rotaryklubin järjestysmuoto /REk (pdf) Eläväisen klubin eväät - klubijohtosuunnitelma (45FI1) /REk (pdf) Rotary Internationalin säännöt ja strategiat Rotaryn käsikirja /REk (pdf) Tietojärjestelmien kuvaukset ja ohjeet / Ohjeita SR:n jäsentietojärjestelmän kuvaus ja käyttöohjeet /MKa (pdf) Suomen jäsentietojärjestelmän ja RI:n Member Access-järjestelmän integrointiohjeet (pdf) / MKa Muuta aineistoa Rotary at a glance /LOF (pdf) Rotary yleisesittely /LOF (pdf) 1

10 Suomen Rotary Finlands Rotary ry Nya uppdateringar på FR:s sidor i december 011 och januari 01 Medlemssidorna Anvisningar och utbildningsmaterial På svenska: Rotaryklubben / Klubbpresidenten Vägledning för en aktiv och framgångsrik klubb - Ledarskapsplan för er klubb (45SV) /REk (pdf) Rotaryklubben / Klubbpresidenten / Presidentens hedersomnämnade (900A-1SV-1011) /REk (pdfblankett) Rotarys globala fredsforum (900B-1SV-1011) /REk (pdf) RI Tema (900-1SV-1011) /REk (pdf) Rotaryklubben / Administration Vägledning för en aktiv och framgångsrik klubb - Ledarskapsplan för er klubb (45SV) /REk (pdf) Rotaryklubben / Rotary Foundation Anvisningar för ansökan av Paul Harris Fellow -utmärkelse /REk (pdf) Datasystemen Medlemsregistret (FR) - Beskrivning och handledning (pdf) / MKa Finlands medlemsregister och RI Member Access Integration (pdf) / MKa Övrikt material Rotary at a glance /LOF (pdf) Rotary i dag /LOF (pdf)

Hyvät Rotarit. Piirikuvernöörin kuukausikirje, marraskuu 2011

Hyvät Rotarit. Piirikuvernöörin kuukausikirje, marraskuu 2011 ROTARY INTERNATIONAL Aarno Kari piirikuvernööri 2011 2012 Kansainvälisen Rotaryn piiri 130 ry. Kuuntele sydäntäsi auttaaksesi muita Piirikuvernöörin kuukausikirje, marraskuu 2011 Hyvät Rotarit Rotarysäätiön

Lisätiedot

ROTARY INTERNATIONAL Aarno Kari, piirikuvernööri 2011 2012 Kansainvälisen Rotaryn piiri 1430 ry.

ROTARY INTERNATIONAL Aarno Kari, piirikuvernööri 2011 2012 Kansainvälisen Rotaryn piiri 1430 ry. ROTARY INTERNATIONAL Aarno Kari, piirikuvernööri 2011 2012 Kansainvälisen Rotaryn piiri 1430 ry. Kuuntele sydäntäsi auttaaksesi muita Piirikuvernöörin kuukausikirje, heinäkuu 2011 Esittely Kiitän rotarypiirimme

Lisätiedot

ROTARY INTERNATIONAL. Aarno Kari piirikuvernööri 2011 2012 Kansainvälisen Rotaryn piiri 1430 ry.

ROTARY INTERNATIONAL. Aarno Kari piirikuvernööri 2011 2012 Kansainvälisen Rotaryn piiri 1430 ry. ROTARY INTERNATIONAL Aarno Kari piirikuvernööri 2011 2012 Kansainvälisen Rotaryn piiri 1430 ry. Kuuntele sydäntäsi auttaaksesi muita Piirikuvernöörin kuukausikirje, lokakuu 2011 Hyvät Rotarit Neljän kysymyksen

Lisätiedot

Rotarypiiri D1430 Kuvernöörin kuukausikirje 2013-2014 Maaliskuu 2014

Rotarypiiri D1430 Kuvernöörin kuukausikirje 2013-2014 Maaliskuu 2014 Rotarypiiri D1430 Kuvernöörin kuukausikirje 2013-2014 Maaliskuu 2014 DG Mikko Heikkilä PETS 29-30.3. PETS JOENSUUSSA 29-30.3.2914 Kaikki on valmiina vuoden toista tärkeää piiritapahtumaamme PETSiä varten.

Lisätiedot

Rotarysäätiö. PETS 2016 Helena Piispa-Perälä Ari Jussila

Rotarysäätiö. PETS 2016 Helena Piispa-Perälä Ari Jussila Rotarysäätiö PETS Helena Piispa-Perälä Ari Jussila Vuosisata hyvän tekemistä Rotaryn presidentti Arch Klumph aloite säätiön perustamiseksi Atlantan konventiossa 1917 ensimmäinen lahjoitus säätiölle 26,50

Lisätiedot

Tietotekniikka klubihallinnon ja viestinnän tukena

Tietotekniikka klubihallinnon ja viestinnän tukena D 1390 PETS 2010 Tietotekniikka klubihallinnon ja viestinnän tukena 2010 / MKa Suomen Rotary 2009-2010 1 Klubin tietovirtoja Kirjeet ja laskut RI SR Klubipressa / kuvernööri Sihteeri Jäsenistö Rahastonhoitaja

Lisätiedot

1/5 KLUBI- JA JÄSENTIETOJEN RAPORTOINNIT

1/5 KLUBI- JA JÄSENTIETOJEN RAPORTOINNIT Klubihallinto 16.10.2014/MKa/REk Suomen Rotary - Finlands Rotary ry 1/5 KLUBI- JA JÄSENTIETOJEN RAPORTOINNIT Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 2 Raportoinnit ja maksut Rotary Internationalille... 2 2.1

Lisätiedot

TIETOTEKNIIKKA PIIRIJOHDON TUKENA. Copyright Suomen Rotary ry 13.1.2008 / MKa

TIETOTEKNIIKKA PIIRIJOHDON TUKENA. Copyright Suomen Rotary ry 13.1.2008 / MKa TIETOTEKNIIKKA PIIRIJOHDON TUKENA Copyright Suomen Rotary ry 13.1.2008 / MKa Tietotekniikka piirin johdon tukena Aineisto löytyy Suomen Rotary:n www-sivuilta www.rotary.fi/suoja (käyttäjätunnus: rotary

Lisätiedot

Risteilyn ohjelma ja ilmoittautumiskaavake (erillinen word-dokumentti) ovat tämän kirjeen liitteenä.

Risteilyn ohjelma ja ilmoittautumiskaavake (erillinen word-dokumentti) ovat tämän kirjeen liitteenä. Rotarypiiri D1430 Kuvernöörin kuukausikirje 2013-2014 Joulukuu 2013 DG Mikko Heikkilä Klubien säätiöasiamiehet kuuntelemaan JOHN KENNYÄ Tallinnan risteilyseminaariin 25-26.1.2014! John on entinen Rotary

Lisätiedot

ROTARYKLUBIN PRESIDENTIN TEHTÄVÄT

ROTARYKLUBIN PRESIDENTIN TEHTÄVÄT ROTARYKLUBIN PRESIDENTIN TEHTÄVÄT Esittäjä DG Timo Hänninen Päivämäärä 19.03.2011 Klubin presidentin opaskirja Tämä diasarja perustuu Rotaryklubin presidentin opaskirjaan 222-FI (111), jossa on lähtökohtana

Lisätiedot

Rotarypiiri D1430 Kuvernöörin kuukausikirje 2013-2014 Kesäkuu 2014

Rotarypiiri D1430 Kuvernöörin kuukausikirje 2013-2014 Kesäkuu 2014 Rotarypiiri D1430 Kuvernöörin kuukausikirje 2013-2014 Kesäkuu 2014 DG Mikko Heikkilä ROTARYVUOSI 2013-2014 LOPPUSUORALLA Kaksitoista kuukautta on lyhyt aika, ja se menee nopeasti, varsinkin jos on kiireinen.

Lisätiedot

Ole lahja maailmalle. Rotary Internationaalin Presidentti 2015-2016 K.R.Ravindran

Ole lahja maailmalle. Rotary Internationaalin Presidentti 2015-2016 K.R.Ravindran Ole lahja maailmalle Rotary Internationaalin Presidentti 2015-2016 K.R.Ravindran Pre-PETS / Post-PETS käsiteltyjä asioita: Vuosikello: mitä presidentin, sihteerin ja rahastonhoitajan pitää tehdä tiettyinä

Lisätiedot

ROTARYVUODEN SUNNITTELU. Päivämäärä: 17.03.2012

ROTARYVUODEN SUNNITTELU. Päivämäärä: 17.03.2012 ROTARYVUODEN SUNNITTELU Esittäjä: OLAVI MIETTINEN Päivämäärä: 17.03.2012 Esityksen tavoite: Tulevat presidentit, -sihteerit ja komiteat Innostaa sekä lisätä valmiuksia: Suunnitella klubin hallinto ja toiminta

Lisätiedot

Klubihallinto Corporate Governance Hyvä hallintotapa

Klubihallinto Corporate Governance Hyvä hallintotapa Klubihallinto Corporate Governance Hyvä hallintotapa 2013 / MKa 1 Klubihallinto Asianmukaisesti hoidettu klubihallinto on perusta ja edellytys sujuvalle toiminnalle Kun hallinto on kunnossa voi keskittyä

Lisätiedot

KLUBI- JA JÄSENTIETOJEN RAPORTOINNIT

KLUBI- JA JÄSENTIETOJEN RAPORTOINNIT Suomen Rotary - Finlands Rotary ry Koulutusaineisto Ohjeet, klubi ja jäsentietojen raportoinnit 1 / 5 Päivitys: 17.11.2010 / MKa Ryhmä: Klubin sihteeri KLUBI- JA JÄSENTIETOJEN RAPORTOINNIT Sisällysluettelo

Lisätiedot

JOHTOSUUNNITELMASTA TOIMINTASUUNNITELMAAN

JOHTOSUUNNITELMASTA TOIMINTASUUNNITELMAAN JOHTOSUUNNITELMASTA TOIMINTASUUNNITELMAAN Esittäjä: OLAVI MIETTINEN Päivämäärä 19.03.2011 Esityksen tavoite: Tulevat presidentit, -sihteerit ja komiteat Innostaa sekä lisätä valmiuksia: Suunnitella klubin

Lisätiedot

Piirin 1430 strateginen suunnitelma

Piirin 1430 strateginen suunnitelma RI:n piiri 1430 Piirin 1430 strateginen suunnitelma Erkki Pasanen 3/2010 Jäsenhuolto Jäsenlisäys > 5 %/v Strategian tavoitteet 2010-2015 Klubien lukumäärä sama tai suurempi kuin 2010 Palveluprojektit Piirillä

Lisätiedot

PRESIDENTIN VUODEN KIERTO

PRESIDENTIN VUODEN KIERTO PRESIDENTIN VUODEN KIERTO V e s a M a r t i k k a l a A s s i s t a n t G o v e r n o r P E T S 1 6. 3. 2 0 1 3 L a p p e e n r a n t a Presidenttikautta edeltävä syksy Perehdy matrikkeliin: rotaryn tavoite,

Lisätiedot

PrePETS 2015. Rotarypiiri 1430. Koulutuskomitea Sihteerien koulutus

PrePETS 2015. Rotarypiiri 1430. Koulutuskomitea Sihteerien koulutus PrePETS 2015 Rotarypiiri 1430 Koulutuskomitea Sihteerien koulutus Sihteeri on klubin avainhenkilö Olet ykkössihteerinä klubin presidentin lähin tuki ja koko klubin tietolähde Klubissa voi olla useampia

Lisätiedot

PETS D 1400 14.-15.3.2009

PETS D 1400 14.-15.3.2009 PETS D 1400 14.-15.3.2009 SERVICE ABOVE SELF RI on maailmanlaajuinen rotaryklubien yhteisö, joka palvelee, vaalii korkeita eettisiä arvoja, edistää maailman yhteisymmärrystä, hyvää tahtoa ja rauhaa johtavien

Lisätiedot

Rotary tekee hyvää! - Doing good in the world. Minttu Lampinen, RK Tammer Nova Piirin kouluttaja 14-15 & Piirin Rotarysääätiön varapj.

Rotary tekee hyvää! - Doing good in the world. Minttu Lampinen, RK Tammer Nova Piirin kouluttaja 14-15 & Piirin Rotarysääätiön varapj. Rotary tekee hyvää! - Doing good in the world Minttu Lampinen, RK Tammer Nova Piirin kouluttaja 14-15 & Piirin Rotarysääätiön varapj. Sisältö Rotarit ja rauha Polio Lääkäripankki Action groups Säätiö Painopistealueet

Lisätiedot

rotary tätä on rotary

rotary tätä on rotary rotary tätä on rotary Yhteystietoja RI:n keskushallinto One Rotary Center 1560 Sherman Avenue Evanston, IL 60201-3698 USA Puhelin +1 847 866 3000 Faksi +1 847 328 8554 tai +1 847 328 8281 www.rotary.org

Lisätiedot

Rotaryvuoden 2009-2010 teema ja linjaukset

Rotaryvuoden 2009-2010 teema ja linjaukset Rotaryvuoden 2009-2010 teema ja linjaukset Jorma Nykänen, Presidentti, Jyväskylä Päijänne rk 23.7.2009 Presidentin esitelmä klubin kokouksessa (Lähde pääosin: DG Eero Piipponen) Rotaryn tulevaisuus on

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma rotaryvuodelle 2014-2015

Toimintasuunnitelma rotaryvuodelle 2014-2015 Toimintasuunnitelma rotaryvuodelle 2014-2015 Tarja Repo, DG 2014-2015 Sivu 1/6 Rotareina perustehtävämme on palvella yhteiskuntaamme maailmanlaajuisena verkostona. Rotary on organisaatio, jossa jokaiselle

Lisätiedot

Säännöllinen kapasiteetti 13.12.2015-26.3.2016

Säännöllinen kapasiteetti 13.12.2015-26.3.2016 Junatyyppi Junanumero Kulkuväli Lähtöaika Tuloaika Kulkupäivät Voimassaoloaika IC 1 Helsinki asema Joensuu asema 7:12:00 11:40:00 Ma Ti Ke To Pe La Su 13.12.2015 26.3.2016 S 2 Joensuu asema Helsinki asema

Lisätiedot

PrePETS 2015. Rotarypiiri 1430. Koulutuskomitea Presidenttien koulutus

PrePETS 2015. Rotarypiiri 1430. Koulutuskomitea Presidenttien koulutus PrePETS 2015 Rotarypiiri 1430 Koulutuskomitea Presidenttien koulutus Haasteita Haasteita Perehdy ja kouluttaudu - Tutustu klubin johtamiseen osallistumalla jo kuluvana rotarivuonna hallituksen ja klubin

Lisätiedot

Rotarysäätiö. Viitasaari 20.10. Petäjävesi 21.10. Jyväskylä22.10. Tampere 27.10. Janakkala 28.10. Lahti 29.10.2015 Lahti-Wesijärvi 20.11 Akaa 1.2.

Rotarysäätiö. Viitasaari 20.10. Petäjävesi 21.10. Jyväskylä22.10. Tampere 27.10. Janakkala 28.10. Lahti 29.10.2015 Lahti-Wesijärvi 20.11 Akaa 1.2. Rotarysäätiö Viitasaari 20.10. Petäjävesi 21.10. Jyväskylä22.10. Tampere 27.10. Janakkala 28.10. Lahti 29.10.2015 Lahti-Wesijärvi 20.11 Akaa 1.2.2016 Säätiöseminaarit 2015-16 DRFCC Niko Niemi Lahti-Wesijärvi

Lisätiedot

Rotarysäätiö klubin työkaluna rotaryvuonna 2015 2016 Lahjoitukset. PDG, DRFC Leila Risteli PETS D1400 21.3.2015

Rotarysäätiö klubin työkaluna rotaryvuonna 2015 2016 Lahjoitukset. PDG, DRFC Leila Risteli PETS D1400 21.3.2015 Rotarysäätiö klubin työkaluna rotaryvuonna 2015 2016 Lahjoitukset PDG, DRFC Leila Risteli PETS D1400 21.3.2015 Säätiölahjoitukset Klubisi ja klubin jäsenten lahjoitukset kirjataan CRSraportteihin (Club

Lisätiedot

DG Kari Kivistö 1.8.2011 Kuuntele sydäntäsi auttaaksesi muita Lyssna till ditt hjärta för att hjälpa andra Reach Within to Embrace Humanity Kari Kivistö Päivämäärä 1.8.2011 1 INTERNATIONAL ASSEMBLY SAN

Lisätiedot

KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2013-2014

KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2013-2014 Suunnitelma 1 (5) KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2013-2014 1 Sisältö Klubijohtosuunnitelman 2013-2014 sisältö: Klubin säännöt Klubin strategiset tavoitteet Klubin vuosikello (Liite 1) Klubin toimintasuunnitelma

Lisätiedot

RI JA KLUBIT. L-OF 2012 Tehokas Rotaryklubi 1

RI JA KLUBIT. L-OF 2012 Tehokas Rotaryklubi 1 RI JA KLUBIT Rotary International on palvelujärjestö, johon maailman 34 000 klubia kuuluvat. Rotary International on juuri niin vahva ja toimintakykyinen kuin yksittäiset klubit ovat. Rotaryklubit muodostavat

Lisätiedot

SUUNNITTELUOPAS TEHOKKAILLE ROTARYKLUBEILLE

SUUNNITTELUOPAS TEHOKKAILLE ROTARYKLUBEILLE SUUNNITTELUOPAS TEHOKKAILLE ROTARYKLUBEILLE Huhtikuu 2012 Suunnitteluopas tehokkaille rotaryklubeille on hyvä apuväline, kun klubi arvioi nykytilaansa ja suunnittelee tulevan vuoden tavoitteita. Opas perustuu

Lisätiedot

Kuvernöörin vuosikello, PETS materiaali

Kuvernöörin vuosikello, PETS materiaali Kuvernöörin vuosikello, PETS materiaali PDG Rune Eklund DGE-info, 24.8.2013 Valmisteleva vuosi 2013-14 Koulutus - DGE-info - GETS - Kansainvälinen neuvottelu (Assembly) - PETS / AG-koulutus - RI Kongressi

Lisätiedot

KLUBIJOHTOSUUNNITELMA

KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2014-2017 2 Klubijohtosuunnitelma 2014-2017 Käsitellään klubineuvottelussa 27.7.2015 Johdanto... 3 1. Käyttöönotto... 3 2. Klubijohtosuunnitelman kuvaus... 3 3. Toimihenkilöt ja toimielimet... 3 3.1. Klubin

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

SUUNNITTELUOPAS TEHOKKAILLE ROTARYKLUBEILLE

SUUNNITTELUOPAS TEHOKKAILLE ROTARYKLUBEILLE Liite I: SUUNNITTELUOPAS TEHOKKAILLE ROTARYKLUBEILLE Tammikuu 2011 Suunnitteluopas tehokkaille rotaryklubeille on hyvä apuväline, kun klubi arvioi nykytilaansa ja suunnittelee tulevan vuoden tavoitteita.

Lisätiedot

Raision Rotaryklubin TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. GSM 0500 540032 erkki.haavisto@utu.fi

Raision Rotaryklubin TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. GSM 0500 540032 erkki.haavisto@utu.fi Raision Rotaryklubin TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012 4.1 Raision Rotaryklubin organisaatio 4.1.1 Hallitus Puheenjohtaja Presidentti Erkki Haavisto GSM 0500 540032 erkki.haavisto@utu.fi Jäsenet Pastpresidentti

Lisätiedot

Markus Lindström, 24.11.2015 D1420 Rotarysäätiökomitea. ROTARYSÄÄTIÖ TUTUKSI Lohjannummen Rotaryklubi Lohjan Rotaryklubi

Markus Lindström, 24.11.2015 D1420 Rotarysäätiökomitea. ROTARYSÄÄTIÖ TUTUKSI Lohjannummen Rotaryklubi Lohjan Rotaryklubi Markus Lindström, 24.11.2015 D1420 Rotarysäätiökomitea ROTARYSÄÄTIÖ TUTUKSI Lohjannummen Rotaryklubi Lohjan Rotaryklubi 1. Ajankohtaista säätiöstä 2. Säätiö - Klubin työkalu 3. Piiriapurahat 2016 ja kokemukset

Lisätiedot

KUVERNÖÖRIPOSTIA HELMIKUU 2015 HELMIKUUN TEHTÄVÄT. Matti Poikolainen, piirikuvernööri 2014-2015, piiri 1390 Helmikuu 2015

KUVERNÖÖRIPOSTIA HELMIKUU 2015 HELMIKUUN TEHTÄVÄT. Matti Poikolainen, piirikuvernööri 2014-2015, piiri 1390 Helmikuu 2015 KUVERNÖÖRIPOSTIA Matti Poikolainen, piirikuvernööri 2014-2015, piiri 1390 Helmikuu 2015 Hyvät rotarit Helmikuu on maailman yhteisymmärryksen kuukausi. Järjestömme 110- vuotisesta historiasta huolimatta

Lisätiedot

Hallinnoijana Rajupusu Leader ry

Hallinnoijana Rajupusu Leader ry Hallinnoijana Rajupusu Leader ry Suomessa 7 kalatalousryhmää Kalatalousryhmät valittu syksyllä 2008 Suomen ryhmien julkinen rahoitus ohjelmakaudelle on noin 8 400 000 /EKTR, tl 4 Tavoitteena uusi toimintamalli:

Lisätiedot

JÄLJENNÖS 1(5) 05.06.2014

JÄLJENNÖS 1(5) 05.06.2014 JÄLJENNÖS 1(5) Rekisterinumero: 153.337 Y-tunnus: 2627258-1 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi: Kotipaikka: Osoite: Rekisterinumero: Merkitty rekisteriin: Jäljennös annettu: Rotary lnternationalin piiri 1410 ry

Lisätiedot

Kuvernööri piirinsä johtajana ja piirien yhteistyön edistäjänä. PDG, DT Leila Risteli DGE-valmennus, Raahe 25.-26.8.2012

Kuvernööri piirinsä johtajana ja piirien yhteistyön edistäjänä. PDG, DT Leila Risteli DGE-valmennus, Raahe 25.-26.8.2012 Kuvernööri piirinsä johtajana ja piirien yhteistyön edistäjänä PDG, DT Leila Risteli DGE-valmennus, Raahe 25.-26.8.2012 Postia RI:lta Training Manuals LÄHTÖTILANNE Kuvernööri Piirin suunnitelmat Kuvernöörin

Lisätiedot

Rotarysäätiö rotarien väylä tehdä hyvää. Leila Risteli PDG, DRFC PETS Haapavesi 23.3.2014

Rotarysäätiö rotarien väylä tehdä hyvää. Leila Risteli PDG, DRFC PETS Haapavesi 23.3.2014 Rotarysäätiö rotarien väylä tehdä hyvää Leila Risteli PDG, DRFC PETS Haapavesi 23.3.2014 Rotarysäätiö on Rotary Internationalin työkalu, jolla se tekee hyvää maailmassa. Sen kautta me rotarit edistämme

Lisätiedot

VIESTINTÄ TAPAHTUMA VUOROVAIKUTUS

VIESTINTÄ TAPAHTUMA VUOROVAIKUTUS VIESTINTÄ TAPAHTUMA VUOROVAIKUTUS SANOMA PALAUTE SANOMA LÄHETTÄJÄ - ilmaisukyky - esitystapa - taustat (media/yksilö) KANAVA - häiriöt - no-signal VASTAANOTTAJA - tulkinta - taustat (kohdennettu/yleisö)

Lisätiedot

Leila Risteli, PDG, DRFC. Johtajuus rotaryjärjestössä

Leila Risteli, PDG, DRFC. Johtajuus rotaryjärjestössä Leila Risteli, PDG, DRFC Johtajuus rotaryjärjestössä Mitä tiedät Rotarysta? yli 1,2 miljoonaa rotaria noin 35 000 rotaryklubissa noin 200 maassa/itsehallintoalueella ensimmäinen klubi Chicagoon 1905, Suomeen

Lisätiedot

MIKÄ ON ROTARYSÄÄTIÖ JA MITÄ SE TEKEE?

MIKÄ ON ROTARYSÄÄTIÖ JA MITÄ SE TEKEE? MIKÄ ON ROTARYSÄÄTIÖ JA MITÄ SE TEKEE? Esittäjä Torbjörn Sonck Päivämäärä 16.02.2009 ROTARYSÄÄTIÖ (The Rotary Foundation of Rotary International) on Rotary Internationalin perustama stipendi- ja avustusrahasto

Lisätiedot

Rotarien toiminta Itämeren kuormituksen vähentämiseksi

Rotarien toiminta Itämeren kuormituksen vähentämiseksi 10.1.2014 Itämeri-tiedotustilaisuus Riihimäellä Piirikuvernööri Ilkka Torstila DG 1420 Rotarien toiminta Itämeren kuormituksen vähentämiseksi Maailmanlaajuinen Rotary International -järjestö perustettiin

Lisätiedot

ROTARY INTERNATIONAL

ROTARY INTERNATIONAL 1 ROTARY INTERNATIONAL DISTRICT 1390 FINLAND 08.11.2009/TH Piirin 1390 toimintasuunnitelma 2010-2011 1 Rotaryvuoden 2010 2011 teema ja painopisteet Rotary Internationalin presidentin Ray Klinginsmithin

Lisätiedot

M I T E N R O T A R Y N Ä K Y Y S O S I A A L I S E S S A M E D I A S S A

M I T E N R O T A R Y N Ä K Y Y S O S I A A L I S E S S A M E D I A S S A Rotary ja Internet 1 M I T E N R O T A R Y N Ä K Y Y S O S I A A L I S E S S A M E D I A S S A RI:n ryhmät 2 Kuva: http://www.bbrotary.w5h-global.com/ Rotarit sosiaalisessa mediassa 3 Facebook Miksi Facebook?

Lisätiedot

MIKSI MEIDÄN PITÄISI NÄKYÄ? Teemu Haapala IT, piiri 1400 21.3.2015

MIKSI MEIDÄN PITÄISI NÄKYÄ? Teemu Haapala IT, piiri 1400 21.3.2015 MIKSI MEIDÄN PITÄISI NÄKYÄ? Teemu Haapala IT, piiri 1400 21.3.2015 ORK:n klubikyselyn vastauksia Suomessakin on rotareiden syytä tulla ulos kaapista ja isosti! veli Oulun Rotaryklubista Uusien jäsenten

Lisätiedot

KEVÄT 2012 KOKOUKSET MAANANTAISIN KLO 17.00 SCANDIC PLAZA. turkuaboanova.org

KEVÄT 2012 KOKOUKSET MAANANTAISIN KLO 17.00 SCANDIC PLAZA. turkuaboanova.org KEVÄT 2012 KOKOUKSET MAANANTAISIN KLO 17.00 SCANDIC PLAZA turkuaboanova.org TURKU ABOA NOVA on nuorekas klubi, johon tällä hetkellä kuuluu kolmisenkymmentä jäsentä. Klubiin kuuluu sekä miehiä että naisia,

Lisätiedot

UUSINTA UUTTA SÄÄTIÖSTÄMME

UUSINTA UUTTA SÄÄTIÖSTÄMME UUSINTA UUTTA SÄÄTIÖSTÄMME Rotarysäätiö siirtyy toteuttamaan uutta strategiaansa (FVP) 1.7.2013 Olemmeko valmiita? RRFC Matti Wall, Rengastie 24 A 1, 37630 Valkeakoski puh: 0400335719 TALOUDESTA 30.06.2011

Lisätiedot

JÄSENKYSELY 2010. Jokaiseen pääkohtaan voit vapaasti lisätä täsmentävän kannanottosi.

JÄSENKYSELY 2010. Jokaiseen pääkohtaan voit vapaasti lisätä täsmentävän kannanottosi. 1/6 Rotarypiiri 1390 JÄSENKYSELY 2010 Tämä on rotarypiirin 1390 kaikkien rotaryklubien jäsenille suunnattu kysely, jonka tavoitteena on kartoittaa suhtautumista rotariuteen yleensä sekä oman klubin toimintaan.

Lisätiedot

MITEN NOSTAN KLUBINI JÄSENMÄÄRÄN 30 % TITLE PRESIDENTTIVUOTENANI. Piiri 1420 PETS 14.3.2015 Jussi Tuovinen Piiri 1420, AG Espoon seutu

MITEN NOSTAN KLUBINI JÄSENMÄÄRÄN 30 % TITLE PRESIDENTTIVUOTENANI. Piiri 1420 PETS 14.3.2015 Jussi Tuovinen Piiri 1420, AG Espoon seutu MITEN NOSTAN KLUBINI JÄSENMÄÄRÄN 30 % TITLE PRESIDENTTIVUOTENANI Piiri 1420 PETS 14.3.2015 Jussi Tuovinen Piiri 1420, AG Espoon seutu RI:n jäsenkehitys 1905-2010 Miksi uusilla jäsenillä on väliä? Klubin

Lisätiedot

Raili Töntsi, piirikuvernööri 2015-2016, piiri 1390 Huhtikuu 2016

Raili Töntsi, piirikuvernööri 2015-2016, piiri 1390 Huhtikuu 2016 KUVERNÖÖRIPOSTI Raili Töntsi, piirikuvernööri 2015-2016, piiri 1390 Huhtikuu 2016 Hyvät vastaanottajat! Äidin ja lapsen terveys Suomessa on äidin ja lapsen terveys hyvällä tasolla. Lastensuojelun Keskusliiton

Lisätiedot

Rotarysäätiö Tutuksi. Rotarysäätiö Tutuksi, 12.11.2015 Markus Lindström D1420 Rotarysäätiökomitea

Rotarysäätiö Tutuksi. Rotarysäätiö Tutuksi, 12.11.2015 Markus Lindström D1420 Rotarysäätiökomitea Rotarysäätiö Tutuksi Rotarysäätiö Tutuksi, 12.11.2015 Markus Lindström D1420 Rotarysäätiökomitea ROTARYSÄÄTIÖ TUTUKSI Vihti Vihti-Nummela - Karkkila 1. Ajankohtaista säätiöstä 2. Säätiö - Klubin työkalu

Lisätiedot

Perustietoa Rotarysta

Perustietoa Rotarysta Länderausschüsse Perustietoa Rotarysta Freqüência perfeita Divieto di propaganda Sovvenzioni paritarie Princípio de classificação 国 際 親 善 奨 学 金 La bandera oficial de Rotary RI Strategic Plan Socio Paul

Lisätiedot

Kauniainen Grankulla Rotary Club

Kauniainen Grankulla Rotary Club Kauniainen Grankulla Rotary Club Toimintasuunnitelma Rotaryvuosi 2008-2009 Juha Pulkkinen Toteuta unelmasi Förverkliga drömmen Make Dreams Real Yleistä Toiminta jatkuu noudattaen klubissa hyviksi koettuja

Lisätiedot

RI:n suosittelemat ROTARYKLUBIN MALLISÄÄNNÖT

RI:n suosittelemat ROTARYKLUBIN MALLISÄÄNNÖT RI:n suosittelemat ROTARYKLUBIN MALLISÄÄNNÖT Artikla Aihe Sivu 1 Määrittelyt... 213 2 Hallitus... 213 3 Vaalit ja tehtävien kestot... 213 4 Hallituksen tehtävät... 214 5 Kokoukset... 214 6 Liittymis- ja

Lisätiedot

Liikennealue // Nykyinen Waltti- Waltti Kunta // seutulipun yleiskausilipun *) kuntakausilipun **) Yhteysväli // hinta hinta hinta

Liikennealue // Nykyinen Waltti- Waltti Kunta // seutulipun yleiskausilipun *) kuntakausilipun **) Yhteysväli // hinta hinta hinta JOENSUUN LIIKENNEALUE Joensuu Paikallisliikenne 0-vyöhyke Paikallisliikenne 1-vyöhyke Joensuu-Ilomantsi 138 236 165 Joensuu-Juuka 138 254 178 Joensuu-Kitee 138 192 135 Joensuu-Lieksa 138 254 178 Joensuu-Polvijärvi

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015 2016

Toimintasuunnitelma 2015 2016 Kemin Rotaryklubi ry Toimintasuunnitelma 2015 2016 RI:n presidentti K. R. (Ravi) Ravindran: Ole lahja maailmalle Klubin hallitus ja komiteat 2015-2016 Klubin hallitus presidentti Mikko Henriksson varapresidentti

Lisätiedot

President: HRH The Duchess of Cornwall. www.shelterbox.org

President: HRH The Duchess of Cornwall. www.shelterbox.org ShelterBox is a charity independent of Rotary International and the Rotary Foundation. ShelterBox is a registered Charity no. 1096479. Company no. 4612652. President: HRH The Duchess of Cornwall www.shelterbox.org

Lisätiedot

Palveluprojektit- ja nuorisovaihtokomitean suunnitelma

Palveluprojektit- ja nuorisovaihtokomitean suunnitelma MYNÄMÄEN ROTARYKLUBI KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2015-2016 Service above self Palvelu itsekkyyden edelle Ole lahja maailmalle Be a gift to the world KLUBIN KEVÄTKOKOUS 28.4.2015 Sisältö Klubin säännöt Klubin

Lisätiedot

Rotarysäätiö. Hennala 30.10.2014 Piirin rotarysäätiökomitean pj Niko Niemi

Rotarysäätiö. Hennala 30.10.2014 Piirin rotarysäätiökomitean pj Niko Niemi Rotarysäätiö Hennala 30.10.2014 Piirin rotarysäätiökomitean pj Niko Niemi MIKÄ ROTARYSÄÄTIÖ? ROTARYSÄÄTIÖ (The Rotary Foundation of Rotary International) on Rotary Internationalin perustama stipendi- ja

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 16.8.03 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1. PIIRIN NIMI on Piiri Inner Wheel, Suomi. Nimen vahvistaa International Inner Wheelin hallitus, joka myös vahvistaa piirin rajat. Piirin jäseniä ovat kaikki piirissä

Lisätiedot

Kansainvälisen Rotaryn piiri 1430 ry.

Kansainvälisen Rotaryn piiri 1430 ry. Toimintakertomus 2010-2011 Toimintakertomus 2009 2010 Toimintakertomus Kansainvälisen Rotaryn piiri 1430 ry. 2009 2010 Kansainvälisen Rotaryn piiri 1430 ry. ROTARY INTERNATIONAL D 1430 ROTARY INTERNTIONAL

Lisätiedot

KEVÄT 2011 KOKOUKSET MAANANTAISIN KLO 17.00 SCANDIC PLAZA

KEVÄT 2011 KOKOUKSET MAANANTAISIN KLO 17.00 SCANDIC PLAZA KEVÄT 2011 KOKOUKSET MAANANTAISIN KLO 17.00 SCANDIC PLAZA TURKU ABOA NOVA on nuorekas klubi, johon tällä hetkellä kuuluu kolmisenkymmentä jäsentä. Klubiin kuuluu sekä miehiä että naisia, valtaosa aktiivisessa

Lisätiedot

SYKSY 2011 KOKOUKSET MAANANTAISIN KLO 17.00 SCANDIC PLAZA

SYKSY 2011 KOKOUKSET MAANANTAISIN KLO 17.00 SCANDIC PLAZA SYKSY 2011 KOKOUKSET MAANANTAISIN KLO 17.00 SCANDIC PLAZA TURKU ABOA NOVA on nuorekas klubi, johon tällä hetkellä kuuluu kolmisenkymmentä jäsentä. Klubiin kuuluu sekä miehiä että naisia, valtaosa aktiivisessa

Lisätiedot

Olet tervetullut osallistumaan Meton ja Metsänhoitajaliiton järjestämään Itä-Suomen metsäpäivään

Olet tervetullut osallistumaan Meton ja Metsänhoitajaliiton järjestämään Itä-Suomen metsäpäivään Olet tervetullut osallistumaan Meton ja Metsänhoitajaliiton järjestämään Itä-Suomen metsäpäivään Aika Keskiviikkona 26.9.2012 klo 14.00 20.00 Paikka Aihe Itä-Suomen yliopiston Carelia sali, Yliopistonkatu

Lisätiedot

Äänekosken Rotaryklubin vuosikymmenet 1947 2007 (2017)

Äänekosken Rotaryklubin vuosikymmenet 1947 2007 (2017) Äänekosken Rotaryklubin vuosikymmenet 1947 2007 (2017) Rotary tänään jäseniä 1.22 milj./ 34 000 klubissa mukana 200 maassa ja maantieteellisellä alueella palvelee, auttaa ja kehittää jäsenistöään noudattaa

Lisätiedot

District Grant 2014-2015. Piirin säätiökomitean puheenjohtaja PDG Niko Niemi kausi 2014-2015

District Grant 2014-2015. Piirin säätiökomitean puheenjohtaja PDG Niko Niemi kausi 2014-2015 Piirin säätiökomitean puheenjohtaja PDG Niko Niemi kausi 2014-2015 RI:n Piiri 1390:ssä järjestettiin seitsemällä paikkakunnalla Rotarysäätiöseminaarit syksyn 2014 aikana. Seminaarit olivat kaikille jäsenille

Lisätiedot

Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014

Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014 Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014 SBL:n hallitus on hyväksynyt SM-kilpailut ajalle 1.1.-31.7.2014 sitovasti. Loput vuoden 2014 SM kilpailut hallitus vahvistaa sitovasti maaliskuun

Lisätiedot

Stipendit. Terttu Vartiainen

Stipendit. Terttu Vartiainen Stipendit Terttu Vartiainen ROTARYSÄÄTIÖN KAKSIVUOTINEN STIPENDI LUKUVUOSIA 2014-2015 VARTEN Rauhan ja konfliktin stipendi Stipendi on 2-vuotinen apurahaohjelma opiskeluun yhdessä rotarisäätiön yhteistyöyliopistoista

Lisätiedot

Virpi Honkala, ARRFC Z15

Virpi Honkala, ARRFC Z15 Virpi Honkala, ARRFC Z15 25.8.2013Suomen Rotary 2 PYSYVÄ RAHASTO = ENDOWMENT FUND Pysyvän rahaston tavoite 200 miljoonaa USD saavutettiin v. 2005 Nykyinen tavoite on 1 miljardi USD v. 2025 mennessä Rotarysäätiön

Lisätiedot

Virve Eronen p. 040 702 3329 virve.eronen@pp.inet.fi

Virve Eronen p. 040 702 3329 virve.eronen@pp.inet.fi p. 040 702 3329 virve.eronen@pp.inet.fi Mitä VTT on? VTT tarjoaa lähtevän ryhmän jäsenille mahdollisuuden oppia uutta sekä vahvistaa omaa ammatillista osaamistaan vastaanottavassa klubissa / piirissä VTT-matka

Lisätiedot

Hallinnoijana Piällysmies ry

Hallinnoijana Piällysmies ry Hallinnoijana Piällysmies ry Suomessa 7 kalatalousryhmää Kalatalousryhmät valittu syksyllä 2008 Suomen ryhmien julkinen rahoitus ohjelmakaudelle on noin 8 400 000 /EKTR, tl 4 Tavoitteena uusi toimintamalli:

Lisätiedot

Klubin hallintokomitean opas

Klubin hallintokomitean opas Klubin hallintokomitean opas Klubin toimihenkilöiden oppaat -sarja 226A-FI (1212) Disclaimer Statement The translation of this manual from English into Finnish has been completed by the translation committee

Lisätiedot

Olet valmistautumassa oman klubisi tulevan kauden suunnitteluun. Tämä yhteenveto on tarkoitettu helpottamaan suunnittelutyötäsi.

Olet valmistautumassa oman klubisi tulevan kauden suunnitteluun. Tämä yhteenveto on tarkoitettu helpottamaan suunnittelutyötäsi. Heikki Keravuori / Matti Taipale 22.1.2015 Klubin toimintasuunnitelman laadinta Yleisiä ohjeita tuleville presidenteille 2015-16 A. TAUSTAKSI Olet valmistautumassa oman klubisi tulevan kauden suunnitteluun.

Lisätiedot

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Kauden kansainvälinen teema Kauden kansainvälinen teema oli Kuuntele sydäntäsi auttaaksesi muita RI presidenttinä toimi Kalyan Banerjee. Kokemäen rotaryklubilla oli

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

- IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe La Su + IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe

- IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe La Su + IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe - AE 30 Pietari_(Finljandski) Helsinki asema 5:40:00 9:16:00 Ma Ti Ke To Pe La Su - PVV 31 Helsinki asema Moskova_(Leningradski) 17:52:00 7:25:00 Ma Ti Ke To Pe La Su - PVV 32 Moskova_(Leningradski) Helsinki

Lisätiedot

Säätiön toiminta alkaen 1.7.2013 Rotarysäätiö siirtyy toteuttamaan uutta strategiaansa (FV) 1.7.2013 Olemmeko valmiita? Mikä muuttuu, mikä pysyy?

Säätiön toiminta alkaen 1.7.2013 Rotarysäätiö siirtyy toteuttamaan uutta strategiaansa (FV) 1.7.2013 Olemmeko valmiita? Mikä muuttuu, mikä pysyy? Säätiön toiminta alkaen 1.7.2013 Rotarysäätiö siirtyy toteuttamaan uutta strategiaansa (FV) 1.7.2013 Olemmeko valmiita? Mikä muuttuu, mikä pysyy? RRFC Matti Wall, Rengastie 24 A 1, 37630 Valkeakoski puh:

Lisätiedot

YSRG. Rotaryn Nuorisotoiminnot. (Interact, Roraract, Ryla, Nuorisovaihto) Youth Service Resource Group ja

YSRG. Rotaryn Nuorisotoiminnot. (Interact, Roraract, Ryla, Nuorisovaihto) Youth Service Resource Group ja YSRG Youth Service Resource Group ja Rotaryn Nuorisotoiminnot (Interact, Roraract, Ryla, Nuorisovaihto) Interact 14 18 v Tarkoitus: Antaa nuorille tilaisuus toimia yhdessä maailmanlaajuisessa toveripiirissä,

Lisätiedot

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions teema: Me Palvelemme Kansainvälisen presidentin teema: In a World of Service Palvelun Maailmassa Kotimainen teema: Palvelulla Hyvinvointia Piirin

Lisätiedot

KULTAKLUBIN UUTISET 1/2007

KULTAKLUBIN UUTISET 1/2007 KULTA- JA MINERAALIKLUBI r.y. Klubi perustettiin Helsingissä 13.02.1988. Jäseniä on ympäri maata Lappia myöten, keväällä 2006 n. 170. Klubi järjestää Helsingissä pari kokousta vuodessa. Kevätkokous pidetään

Lisätiedot

SATELLIITTIKLUBEISTA USEIN KYSYTTYÄ

SATELLIITTIKLUBEISTA USEIN KYSYTTYÄ SATELLIITTIKLUBEISTA USEIN KYSYTTYÄ Mikä on satelliittiklubi? Satelliittiklubit ovat uudenlainen mahdollisuus perustaa rotaryklubeja. Satelliittiklubi toimii lyhytkestoisena siirtymävaiheena matkalla täysivaltaiseksi,

Lisätiedot

Rotaryn historia ja kehitys Suomessa Detroitin kongressissa (konventio) 1950 hyväksyttiin viralliseeen käyttöön ja Rotaryn aatteelliseksi pohjaksi

Rotaryn historia ja kehitys Suomessa Detroitin kongressissa (konventio) 1950 hyväksyttiin viralliseeen käyttöön ja Rotaryn aatteelliseksi pohjaksi Rotaryn historia ja kehitys Suomessa Detroitin kongressissa (konventio) 1950 hyväksyttiin viralliseeen käyttöön ja Rotaryn aatteelliseksi pohjaksi Juhani Hannila 24.5.2012 Rotary Lontooseen 1911(Kv yhd

Lisätiedot

TAMMIKUU VIIKKO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Lipposen Talvirallisprint, Rantasalmi - K. Suonenjoki ralli - HRT

TAMMIKUU VIIKKO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Lipposen Talvirallisprint, Rantasalmi - K. Suonenjoki ralli - HRT TAMMIKUU 2009 VIIKKO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 1 2 OP 3 4 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Suonenjoki ralli - HRT Lipposen Talvirallisprint, Rantasalmi - K 12 13 14 15 16

Lisätiedot

ROTARY INTERNATIONAL

ROTARY INTERNATIONAL 1 (12) ROTARY INTERNATIONAL DISTRICT 1390 FINLAND 31.01.2011/ki Piirin toimintasuunnitelma 2011-2012 1 Rotaryvuoden tavoitteet, teema ja painopisteet Rotaryn tavoitteet on kuvattu Rotary Internationalin

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 5.12.2012 Hallitus hyväksyy kalenterin kokouksessaan.

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI

LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI JÄSENTIEDOTE Heinäkuu 2014 Heinäkuun läsnäoloprosentti 69,92 03.07. Ei kokousta 10.07. Kevätkokous o Alkaneen kauden ohjelma ja talousarvio 18.07. pe Kuokkalankosken markkinoiden

Lisätiedot

Lisätään jäsenten määrää rekrytoimalla erityisesti niiltä ammattialoilta joista puuttuu edustus klubissa.

Lisätään jäsenten määrää rekrytoimalla erityisesti niiltä ammattialoilta joista puuttuu edustus klubissa. MYNÄMÄEN ROTARYKLUBI KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2014-2015 Sisältö Service above self Palvelu itsekkyyden edelle Klubin säännöt Klubin vuosikello (liite 1) Klubin strategiset tavoitteet 2014-2017 Klubin toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Eläväisen klubin eväät. Klubijohtosuunnitelma

Eläväisen klubin eväät. Klubijohtosuunnitelma Eläväisen klubin eväät Klubijohtosuunnitelma Rotaryn tavoitteena on vaalia palvelemisen ihannetta kaiken arvossapidetyn yritteliäisyyden perustana: 1. edistämällä tuttavuussuhteiden syntymistä ja siten

Lisätiedot

KUTSU ja OHJELMA DGE-INFO 2011 TULEVIEN KUVERNÖÖRIEN VALMENNUSTILAISUUS 2011

KUTSU ja OHJELMA DGE-INFO 2011 TULEVIEN KUVERNÖÖRIEN VALMENNUSTILAISUUS 2011 1/5 Suomen Rotary- Finlands Rotary ry 22.6.2011 KUTSU ja OHJELMA DGE-INFO 2011 TULEVIEN KUVERNÖÖRIEN VALMENNUSTILAISUUS 2011 Aika: 27.-28.8.2011 (la - su) alkaen 27.8. klo 12:30 Paikka: Kokkola, Hotelli

Lisätiedot

Future Vision 09.02.2013

Future Vision 09.02.2013 Future Vision 09.02.2013 TAMPERE Yleisesitys: Säätiön uusi visio Matti Wall, RRFC Zone 15 2010-2013 Matti Wall Henkilöstöjohtaja, eläkkeellä Paperiteollisuus (UPM) Valkeakosken Rotaryklubi 1985 - Piirin

Lisätiedot

Antti Harkila DG 2014 2015 ROTARY INTERNATIONAL DISTRICT 1410 South-West Finland and Aland Islands

Antti Harkila DG 2014 2015 ROTARY INTERNATIONAL DISTRICT 1410 South-West Finland and Aland Islands Antti Harkila DG 2014 2015 ROTARY INTERNATIONAL DISTRICT 1410 South-West Finland and Aland Islands Marraskuun 2014 kuukausikirje Yksi rotaryjärjestön päätavoitteista polion hävittämisen lisäksi on jäsenistämme

Lisätiedot

Huom. Hyvä suunnittelu helpottaa klubin toimintaa, manageeraus vähenee, tilaa leadershipille!

Huom. Hyvä suunnittelu helpottaa klubin toimintaa, manageeraus vähenee, tilaa leadershipille! 28.1.2016 D 1420 Klubin toiminnan suunnittelu kaudella 2016-17 Koulutustilaisuudet 2016 tuleville toimihenkilöille Prepets ke 10.2. Mäntsälä / ti 16.2.Kauniainen / to 18.2. Helsinki PETS Viro 4.3. / Suomi

Lisätiedot

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw) N:o 434 1269 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.3 Digitaalinen televisiotoiminta Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu

Lisätiedot