Rahoitusjärjestelmän vakaus kotitalouksien velkaantumiseen puututtava ajoissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rahoitusjärjestelmän vakaus kotitalouksien velkaantumiseen puututtava ajoissa"

Transkriptio

1 Marja Nykänen Johtokunnan varapuheenjohtaja, Suomen Pankki Rahoitusjärjestelmän vakaus kotitalouksien velkaantumiseen puututtava ajoissa Euro & talous 2/2019 -tiedotustilaisuus

2 Suomen Pankin vakausarvio Arvio Suomen rahoitusjärjestelmän vakaudesta ja vakautta uhkaavista riskeistä ja haavoittuvuuksista Pääkirjoitus, vakausarvio, yhteenveto ja artikkeleita eri teemoista Runsaasti velkaantuneet vähentävät kulutusta, kun talouskasvu alkaa hidastua Tulosidonnainen velkakatto täydentäisi asuntolainakattoa Uudet keinot tarpeen kulutusluottojen hillitsemiseksi Taloussuhdanne ja toimiala vaikuttavat yritysten luottoriskiin Suomen ja ulkomaiden liikekiinteistömarkkinat entistä tiiviimmin kytköksissä toisiinsa Digitalisaation vaikutus pankkien kannattavuuteen Euro & talous -sivustolla 2

3 Esityksen pääviestit Kansainvälisen talouden epävarmuudet heikentävät Suomen talousnäkymiä Suomessa lisättävä keinoja, joilla ehkäistään kotitalouksien liiallista velkaantumista ja siitä kansantaloudelle aiheutuvia riskejä Suomen kiinteistösijoitusmarkkinat aiempaa tiiviimmin kytköksissä kansainvälisiin kiinteistömarkkinoihin Euroalueen rahoitusarkkitehtuuria tulee edelleen lujittaa viimeistelemällä pankkiunioni yhteisellä talletussuojajärjestelmällä ja edistämällä pääomamarkkinaunionia 3

4 Marja Nykänen Johtokunnan varapuheenjohtaja, Suomen Pankki Kansainvälisen talouden epävarmuudet heikentävät Suomen talousnäkymiä

5 Suomen talouden kasvu hidastunut ja suhdannenäkymät heikentyneet ennakoitua nopeammin Maailmantalouden epävarmuus lisääntynyt alkuvuonna 2019 Suomen kokonaistuotannon kasvu hidastumassa Tuotannon suhdannekuvaaja, trendi, volyymi (vasen asteikko) Tuotannon suhdannekuvaaja, trendi, 12 kk:n muutos (oikea asteikko) Yhdysvaltojen ja Kiinan välisen kauppakiistan laajeneminen ja brexit suurimmat lähiajan talousriskit Indeksi, 2010 = 100 % tuotannon taso 12 6 Euroalueen talousnäkymien ennakoitua nopeampi heikentyminen suurin Suomen talouteen kohdistuva riski vuosimuutos 0-6 Suomen talouden kasvu yhä enemmän kotimaisen kysynnän varassa Lähde: 5

6 Lainat asuntoyhteisöille ja kulutusluotot kasvaneet nopeasti asuntorakentamisen ja kulutuksen siivittäminä Luottolaitosten lainakannan ja BKT:n kehitys Kotitaloudet: asuntolainat Asuntoyhteisöt Kotitaloudet: kulutusluotot Nimellinen BKT 15 Vuosimuutos, % Lähteet: Tilastokeskus ja Suomen 6

7 Asuntojen hintojen kehitys pääosin maltillista, mutta alueelliset hintaerot kasvaneet edelleen Vanhojen asuntojen hintakehitys eriytynyt alueellisesti 2010-luvulla Helsinki Turku Koko Suomi Helsinki ja muu pääkaupunkiseutu Tampere Muu Suomi kuin pääkaupunkiseutu 180 Reaali-indeksi, 2000 = Lähde: 7

8 Asuntojen reaalihinnat nousseet vain muutaman kaupungin keskustassa Vanhojen osakeasuntojen reaalihinnat suhteessa vuoden 2010 tilanteeseen eräissä kaupungeissa 140 Reaali-indeksi 2019/I Vuosi 2010 = Lähde: 8

9 Marja Nykänen Johtokunnan varapuheenjohtaja, Suomen Pankki Suomessa lisättävä keinoja, joilla ehkäistään kotitalouksien liiallista velkaantumista ja siitä kansantaloudelle aiheutuvia riskejä

10 Kotitalouksien liiallisen velkaantumisen ei tule vaarantaa vakaata talouskehitystä Kotitalouksien velkaantuneisuus Suomessa Kotitalouksien velka, % suhteessa käytettävissä olevaan tuloon (vasen asteikko) Kotitalouksien korkomenot, % suhteessa käytettävissä olevaan tuloon (oikea asteikko) 150 % % 127,3 % ,5 % Lähteet: Tilastokeskus ja Suomen Pankin 10

11 Pankkisektorin ulkopuolinen kulutusluotonanto kasvussa 25 Kotitalouksien kulutusluottokanta arviolta jo lähes 22 mrd. euroa Vertaislainaus Ulkomaiset digipankit Pikaluottoyritykset Muut rahoituslaitokset (mm. ajoneuvorahoittajat) Luottolaitokset Mrd. euroa /IV 2017/I 2017/II 2017/III 2017/IV 2018/I 2018/II 2018/III 2018/IV Lähteet: Suomen Pankki, Tilastokeskus, valtiovarainministeriö, Ruotsin keskuspankki, tilinpäätökset ja kulutusluottojen myöntäjien julkiset 11

12 Velkaantuneet kotitaloudet alttiita vähentämään kulutusta, mikä voi syventää koko kansantalouden ongelmia Talouskasvu alkaa hidastua, tai korot alkavat nousta Kotitalouksien velanhoito vaikeutuu, ja varallisuushintojen lasku pienentää niiden nettovarallisuutta Pakolliset laskut maksetaan, mutta muuten supistetaan kulutusta, investointeja ja sijoituksia Kulutuksen supistuminen vähentää yritysten tuotteiden ja palveluiden kysyntää ja siten lisää yritysten maksuvaikeuksia, jotka voivat aiheuttaa pankeille suuriakin luottotappioita ja heikentää pankkien kykyä myöntää uusia lainoja Lähde: Suomen Pankki. 12

13 Makrovakauspolitiikka tukee pitkän aikavälin talouskasvua Tavoitteena pienentää finanssikriisien todennäköisyyttä ja haitallisia vaikutuksia reaalitalouteen Rahoitusjärjestelmän vakaus parantaa talouskasvun edellytyksiä pitkällä aikavälillä Makrovakaustoimilla pyritään erityisesti hillitsemään liiallista luotonantoa, velkaantumista ja niistä aiheutuvia riskejä kansantaloudelle 13

14 Kotitalouksien velkaantuneisuuden taso historiallisesti korkea Kotitalouksien velkaantumista hillitsevät makrovakaustoimet Kotitalouksien velka % suhteessa käytettävissä olevaan tuloon Maksuvarasuositus ja Takaisimaksusuositus Lainakatto ja Taloyhtiölainasuositus Riskipainolattia Pystyviivoilla neljännesvuosittain makrovakaustoimen voimaantulo. Lähteet: Tilastokeskus ja Suomen 14

15 Makrovakauspolitiikassa tarvitaan useita toisiaan täydentäviä keinoja Kotitalouksien kyky maksaa velkansa ja kuluttaa Riskinsietokyky Maksuvara-arvio + velkakatto (uusi) Asuntolainakatto Kotitalouksien kyky sietää varallisuushintojen laskua Luottolaitosten pääomapuskurit Luottolaitosten kyky myöntää lainoja Luottolaitosten kyky kestää tappioita 15

16 Makrovakausvälineitä tarpeen kohdistaa myös luottolaitossektorin ulkopuolelle Kokonaisvelan ja tulojen suhdetta rajoittava velkakatto Asuntolainojen ja taloyhtiölainojen enimmäispituus Uusien asuntojen yhtiölainaosuuksien enimmäismäärä ja lyhennysvaatimus Kulutusluottojen lyhennysvaatimus ja valvonnan laajentaminen 16

17 Marja Nykänen Johtokunnan varapuheenjohtaja, Suomen Pankki Suomen kiinteistösijoitusmarkkinat aiempaa tiiviimmin kytköksissä kansainvälisiin kiinteistömarkkinoihin

18 Suomen kiinteistömarkkinat aiempaa alttiimpia kansainvälisille riskeille Suomen liikekiinteistömarkkinoilla hinnat ovat kohonneet, kauppojen kokonaisarvo kasvanut ja kansainvälisten sijoittajien aktiivisuus lisääntynyt Ulkomaiset sijoittajat kytkevät Suomen kiinteistösijoitusmarkkinat tiiviimmin muun Euroopan kiinteistömarkkinoiden suhdannevaihteluihin Kansainvälisen markkina- tai taloustilanteen heikkeneminen voisi voimistaa kiinteistöjen hintavaihteluita Suomessakin 18

19 Ulkomaiset sijoittajat aiempaa useammin osallisina suurissa kiinteistökaupoissa Suomessa 19

20 Suomen liikekiinteistömarkkinat rakenteellisessa murroksessa Kaupungistuminen ja hyvä taloustilanne ovat lisänneet liike- ja toimistotilojen rakentamista kasvukeskuksissa Sijoittajat ovat kasvattaneet omistuksiaan myös vuokra-asunnoissa Kaupungistuminen ja digitalisaatio vähentävät etenkin sivummalla sijaitsevien liike- ja toimistotilojen kysyntää Verkkokaupan kasvu ja muutokset kuluttajakäyttäytymisessä ovat haaste kauppakeskusliiketoiminnalle 20

21 Kotimaisten pankkien kiinteistösidonnainen lainakanta kasvanut nopeasti viimeisten 20 vuoden aikana 21

22 Marja Nykänen Johtokunnan varapuheenjohtaja, Suomen Pankki Euroalueen rahoitusarkkitehtuuria tulee edelleen lujittaa viimeistelemällä pankkiunioni ja edistämällä pääomamarkkinaunionia

23 Nordean kotipaikkamuutos kytkee Suomen pankkisektorin entistä tiiviimmin muihin Pohjoismaihin Pankkisektorin koko, keskittyneisyys ja kytkeytyneisyys kasvoivat, kun Nordea siirsi kotipaikkansa Suomeen Pankkijärjestelmän vahva vakavaraisuus ja maksuvalmius tukevat sektorin tappionkanto- ja luotonantokykyä kaikissa olosuhteissa Pohjoismaiden ja Baltian maiden viranomaiset harjoittelivat tammikuussa 2019 maiden rajat ylittävien suurten pankkiryhmien kriisitilanteiden hoitamista 23

24 Euroopan pankkisektorin kannattavuusnäkymät vaimeat 24

25 Euroalueen rahoitusjärjestelmän kriisinsietokykyä ja rahoitusarkkitehtuuria lujitettava edelleen Pankkien saamisia kotimaidensa julkisilta sektoreilta tulisi edelleen supistaa Pankkiunioni tulisi viimeistellä yhteisellä talletussuojajärjestelmällä Pääomamarkkinoiden yhdentymisen esteitä tulisi purkaa nykyistä määrätietoisemmin ja edistää EU:n pääomamarkkinaunionin hankkeita 25

26 Kiitos! 26

Rahoitusjärjestelmän vakaus

Rahoitusjärjestelmän vakaus Marja Nykänen Suomen Pankki Rahoitusjärjestelmän vakaus Euro & talous 2/2018 1 Vakausarvio Julkaisu Suomen Pankin Euro & talous -sivustolla, ks. http://www.eurojatalous.fi/fi/rahoitusvakaus/ Vuosittainen

Lisätiedot

Pohjoismaiset kytkökset ja velkaantuneet kotitaloudet rahoitusvakauden riskeinä

Pohjoismaiset kytkökset ja velkaantuneet kotitaloudet rahoitusvakauden riskeinä Johtokunnan jäsen Marja Nykänen Suomen Pankki Pohjoismaiset kytkökset ja velkaantuneet kotitaloudet rahoitusvakauden riskeinä Euro & talous 2/2017 10.5.2017 1 Vakausarvio Julkaisu Suomen Pankin Euro &

Lisätiedot

Finanssivalvonnan johtokunnan päätös makrovakausvälineistä

Finanssivalvonnan johtokunnan päätös makrovakausvälineistä Finanssivalvonnan johtokunnan päätös makrovakausvälineistä Finanssivalvonnan johtokunnan puheenjohtaja Pentti Hakkarainen 16.3.2015 Taustaa makrovakausvälineiden käytölle Finanssikriisin opetus: pelkkä

Lisätiedot

Makrovakaus mitä ovat makrovakausvälineet ja miten ne vaikuttavat tavallisen kansalaiseen?

Makrovakaus mitä ovat makrovakausvälineet ja miten ne vaikuttavat tavallisen kansalaiseen? Makrovakaus mitä ovat makrovakausvälineet ja miten ne vaikuttavat tavallisen kansalaiseen? Katja Taipalus Suomen Pankki - Vakausanalyysitoimisto 24.3.2015 1 Sisältö 1. Kansainvälinen tausta: mitä on makrovakaus

Lisätiedot

Pankkisääntely ja asuntomarkkinat

Pankkisääntely ja asuntomarkkinat Johtokunnan jäsen Marja Nykänen Suomen Pankki Pankkisääntely ja asuntomarkkinat Asuntosijoittaja 2017 -tapahtuma, Helsinki, 12.10.2017 12.10.2017 1 Puheenvuoron aiheet Miksi pankkisääntelyä tarvitaan?

Lisätiedot

Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot

Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot Suomen Pankki Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot Säästöpankki Optia 1 Esityksen teemat Kansainvälien talouden kehitys epäyhtenäistä Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet

Lisätiedot

Taloustilanne, rahapolitiikka ja rahoitusvakaus

Taloustilanne, rahapolitiikka ja rahoitusvakaus Taloustilanne, rahapolitiikka ja rahoitusvakaus Julkinen kuuleminen eduskunnan talousvaliokunnassa 19.9.2019 Olli Rehn Suomen Pankki EUK-EK 18.9.2019 Julkinen Epävarmuus varjostaa maailmantalouden näkymiä

Lisätiedot

Kestääkö Suomen ja euroalueen talouskasvu epävarmuuden maailmassa?

Kestääkö Suomen ja euroalueen talouskasvu epävarmuuden maailmassa? Olli Rehn Suomen Pankki Kestääkö Suomen ja euroalueen talouskasvu epävarmuuden maailmassa? Suomen Pankin vuosikertomuksen 2018 julkaisutilaisuus 26.4.2019 26.4.2019 1 Maailmantalouden kasvu on hidastunut

Lisätiedot

Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä

Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Ylä-Savon kauppakamariosasto 16.5.2011 Pentti Hakkarainen Johtokunnan varapuheenjohtaja Suomen Pankki Maailmantaloudessa piristymisen merkkejä 60 Teollisuuden ostopäällikköindeksi,

Lisätiedot

Euro & talous 2/2012 Rahoitusjärjestelmän vakaus 2012

Euro & talous 2/2012 Rahoitusjärjestelmän vakaus 2012 Euro & talous 2/212 Rahoitusjärjestelmän vakaus 212 Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen 8.5.212 SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Teemat 1) Suomen rahoitusjärjestelmän vakaustilanne

Lisätiedot

Asuntoyhteisölainat lisäävät kotitalouksien

Asuntoyhteisölainat lisäävät kotitalouksien BLOGI Asuntoyhteisölainat lisäävät kotitalouksien velkaantumista ja nopeasti 11.12.2017 BLOGI Sampo Alhonsuo Kotitalouksien velkaantuminen on Suomessa historiallisella huipputasolla, laskettiinpa asiaa

Lisätiedot

Kansainvälisen talouden näkymät

Kansainvälisen talouden näkymät Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kansainvälisen talouden näkymät Näkymät heikentyneet nopeasti korjautuuko tilanne? Euro & talous Tiedotustilaisuus 15.3.2019 15.3.2019 1 Näkymät heikentyneet

Lisätiedot

Euro & talous 2/2011 Rahoitusjärjestelmän vakaus 2011

Euro & talous 2/2011 Rahoitusjärjestelmän vakaus 2011 Euro & talous 2/2011 Rahoitusjärjestelmän vakaus 2011 Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen 12.5.2011 12.5.2011 Pentti Hakkarainen Teemat 1) Suomen ja muun Euroopan rahoitusjärjestelmän vakaustilanne

Lisätiedot

Rahoitusmarkkinoiden tila ja yritysrahoituksen näkymät

Rahoitusmarkkinoiden tila ja yritysrahoituksen näkymät Rahoitusmarkkinoiden tila ja yritysrahoituksen näkymät EK:n Yrittäjävaltuuskunnan kokous 9.5.212 Pentti Hakkarainen johtokunnan varapuheenjohtaja Suomen Pankki 1 Rahoitusmarkkinoiden tila 2 Euroopan valtioiden

Lisätiedot

Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne

Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen, Suomen Pankki Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne Oulu 13.9.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Kansainvälinen kauppa kasvaa hitaammin kuin maailman bkt Öljymarkkinat

Lisätiedot

Asuntojen hinnat, kotitalouksien velka ja makrotalouden vakaus

Asuntojen hinnat, kotitalouksien velka ja makrotalouden vakaus Asuntojen hinnat, kotitalouksien velka ja makrotalouden vakaus XXXIV valtakunnallinen asunto- ja yhdyskuntapäivä 10.5.2012 Lauri Kajanoja Esityksen sisältö 1. Suomen Pankki, rahapolitiikka ja asuntomarkkinat

Lisätiedot

Kansainvälinen talous vahvistuu, kotimaan näkymät huonot

Kansainvälinen talous vahvistuu, kotimaan näkymät huonot Pentti Hakkarainen, johtokunnan varapuheenjohtaja Suomen Pankki Kansainvälinen talous vahvistuu, kotimaan näkymät huonot Suurten kaupunkien talous- ja rahoitusjohtajien tilaisuus Vantaa 6.8.2015 6.8.2015

Lisätiedot

Julkinen. Asuntopolitiikan kehittämiskohteet, teema taloyhtiölainojen ongelmakohdat ja kehittämistarpeet (asia 061/2018 vp)

Julkinen. Asuntopolitiikan kehittämiskohteet, teema taloyhtiölainojen ongelmakohdat ja kehittämistarpeet (asia 061/2018 vp) Lausunto SP 1 (11) 1.9.2 Asuntopolitiikan kehittämiskohteet, teema taloyhtiölainojen ongelmakohdat ja kehittämistarpeet (asia 61/2 vp) Suomen Pankin lausunto eduskunnan tarkastusvaliokunnalle, 1.9.2 1

Lisätiedot

Talouden näkymät finanssikriisin uudessa vaiheessa

Talouden näkymät finanssikriisin uudessa vaiheessa Talouden näkymät finanssikriisin uudessa vaiheessa Helsingin seudun kauppakamari 16.11.2011 Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen 1 Teemat 1. Finanssikriisin uusi vaihe uhkaa katkaista maailmantalouden

Lisätiedot

Talouden näkymät vuosina

Talouden näkymät vuosina Talouden näkymät vuosina 211 213 Euro & talous 5/211 Pääjohtaja Erkki Liikanen Talouskasvu hidastuu Suomessa tuntuvasti 18 Talouden elpyminen pysähtyy Prosenttimuutos edellisestä vuodesta (oikea asteikko)

Lisätiedot

Asuntomarkkinakatsaus/ekonomistit 10.2.2015

Asuntomarkkinakatsaus/ekonomistit 10.2.2015 Asuntomarkkinakatsaus/ekonomistit 10.2.2015 2 Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä asuntomarkkinoiden kehityksestä 2. Asuntojen hinnat 3. Asuntojen hinnat alueilla 4. Asuntojen hintojen suhde palkkaan 5. Vuokrat

Lisätiedot

Makrovakausvalvonta - mitä ovat makrovakausvälineet ja miten ne vaikuttavat tavalliseen kansalaiseen?

Makrovakausvalvonta - mitä ovat makrovakausvälineet ja miten ne vaikuttavat tavalliseen kansalaiseen? Makrovakausvalvonta - mitä ovat makrovakausvälineet ja miten ne vaikuttavat tavalliseen kansalaiseen? Sampo Alhonsuo Finanssivalvonta 24.3.2015 Suomen Pankin Rahamuseo Sisältö 3. Makrovakausvälineet: mitä

Lisätiedot

Euro & talous 2/2014 Rahoitusjärjestelmän vakaus

Euro & talous 2/2014 Rahoitusjärjestelmän vakaus Euro & talous 2/214 Rahoitusjärjestelmän vakaus Pentti Hakkarainen Johtokunnan varapuheenjohtaja 15.5.214 Talous- ja luottosuhdanteisiin liittyvät riskit Rahoituksen saatavuuden paraneminen tukee euroalueen

Lisätiedot

Kestävä talouskasvu maailma ja Suomi

Kestävä talouskasvu maailma ja Suomi Suomen Pankki Kestävä talouskasvu maailma ja Suomi Hallitusohjelmaneuvotteluiden aloitusseminaari Säätytalo 8.5.2019 8.5.2019 1 Kansainvälisen ilmastopolitiikan periaatteita taloustieteen näkökulmasta

Lisätiedot

Makrovakauspäätökset. Lehdistötilaisuus klo 15. Finanssivalvonta Finansinspektionen Financial Supervisory Authority

Makrovakauspäätökset. Lehdistötilaisuus klo 15. Finanssivalvonta Finansinspektionen Financial Supervisory Authority Makrovakauspäätökset Lehdistötilaisuus 29.6.2018 klo 15 Teemat Makrovakausvalvonta ja makrovakausvälineet Systeemisesti merkittävien luottolaitosten puskurit ja järjestelmäriskipuskuri Finanssivalvonnan

Lisätiedot

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125

Lisätiedot

Miten rahoitan asunnon hankinnan ajankohtaista lainoituksesta

Miten rahoitan asunnon hankinnan ajankohtaista lainoituksesta Miten rahoitan asunnon hankinnan ajankohtaista lainoituksesta Asuntoreformiyhdistys r.y. seminaari 24.11.2009 Bottan juhlasali Kaija Erjanti, Finanssialan Keskusliitto Alustuksen teemat > Asuntorahoituksen

Lisätiedot

Järjestelmäriskipuskuri Finanssivalvonnalle uusi makrovakausväline

Järjestelmäriskipuskuri Finanssivalvonnalle uusi makrovakausväline Järjestelmäriskipuskuri Finanssivalvonnalle uusi makrovakausväline 24.10.2017 Rahoitusmarkkinaosasto Uudistuksen tausta Baselin pankkivalvontakomitean suositukset vuonna 2010 pankkien vakavaraisuus- ja

Lisätiedot

Talouskasvun näkymät epävarmuuden oloissa: Eurooppa ja Suomi

Talouskasvun näkymät epävarmuuden oloissa: Eurooppa ja Suomi Olli Rehn Pääjohtaja, Suomen Pankki Talouskasvun näkymät epävarmuuden oloissa: Eurooppa ja Suomi Rauman ja Satakunnan kauppakamarit 1 Kriisien sarjan kuusi vaihetta reaalitalouden syvä taantuma valtionvelkakriisi

Lisätiedot

Talous. TraFi Liikenteen turvallisuus- ja ympäristöfoorumi. Toimistopäällikkö Samu Kurri 3.10.2012. 3.10.2012 Samu Kurri

Talous. TraFi Liikenteen turvallisuus- ja ympäristöfoorumi. Toimistopäällikkö Samu Kurri 3.10.2012. 3.10.2012 Samu Kurri Talous TraFi Liikenteen turvallisuus- ja ympäristöfoorumi Toimistopäällikkö Samu Kurri 3.10.2012 1 Esityksen aiheet Talouden näkymät Suomen Pankin kesäkuun ennusteen päätulemat Suomen talouden lähiaikojen

Lisätiedot

Miten ehkäistä kotitalouksien liiallista velkaantumista?

Miten ehkäistä kotitalouksien liiallista velkaantumista? Miten ehkäistä kotitalouksien liiallista velkaantumista? 1.10.2019 Leena Mörttinen, osastopäällikkö, ylijohtaja Tiedotustilaisuus työryhmän ehdotuksista Rahoitusmarkkinat Työryhmän tehtävänä oli arvioida

Lisätiedot

Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu

Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu Meri Obstbaum Suomen Pankki Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu Euro ja talous 5/2018 18.12.2018 1 Euro ja talous 5/2018 Pääkirjoitus Ennuste 2018-2021 Kehikot Julkisen talouden arvio Työn tuottavuuden

Lisätiedot

Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät

Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät Suomen Pankki Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät MuoviSki 1 Pörssikurssit laskeneet 160 Euroalue Yhdysvallat Japani Kiina Indeksi, 1.1.2008 = 100 140 120 100 80 60 40 20 2008 2009 2010 2011

Lisätiedot

Rahoitusjärjestelmän vakaus

Rahoitusjärjestelmän vakaus Pentti Hakkarainen Suomen Pankki Rahoitusjärjestelmän vakaus 19.5.2016 Julkinen 1 Vakausarvio Julkaisu Suomen Pankin Euro & talous -sivustolla, ks. http://www.eurojatalous.fi/fi/rahoitusvakaus/ Vuosittainen

Lisätiedot

Suomen talouden ennuste: hidastuvaa kasvua kansainvälisen epävarmuuden varjossa

Suomen talouden ennuste: hidastuvaa kasvua kansainvälisen epävarmuuden varjossa Meri Obstbaum Suomen Pankki Suomen talouden ennuste: hidastuvaa kasvua kansainvälisen epävarmuuden varjossa Euro ja talous -tiedotustilaisuus 11.6.2019 11.6.2019 1 Euro ja talous 3/2019 Pääkirjoitus Ennuste

Lisätiedot

Talouskasvun edellytykset

Talouskasvun edellytykset Pentti Hakkarainen Suomen Pankki Talouskasvun edellytykset Martti Ahtisaari Instituutin talousfoorumi 16.5.2016 16.5.2016 Julkinen 1 Talouden supistuminen päättynyt, mutta kasvun versot hentoja Bruttokansantuotteen

Lisätiedot

Komissio ennustaa taloudelle nollakasvua vuosina

Komissio ennustaa taloudelle nollakasvua vuosina EUROOPAN KOMISSIO LEHDISTÖTIEDOTE Komissio ennustaa taloudelle nollakasvua vuosina 2011 2013 Bryssel 10. marraskuuta 2011 EU:n talouden elpyminen on pysähtynyt. Voimakkaasti heikentynyt luottamus vaikuttaa

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016 2018 9.6.2016 Kansainvälisen talouden lähtökohtien vertailua Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu 2015 2015 2016 2017 2018

Lisätiedot

Euro & talous 2/2013: Rahoitusjärjestelmän vakaus

Euro & talous 2/2013: Rahoitusjärjestelmän vakaus Euro & talous 2/213: Rahoitusjärjestelmän vakaus Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen 23.5.213 1 Vakausjulkaisun teemat Kansainvälinen toimintaympäristö Kotimainen toimintaympäristö ja finanssisektori

Lisätiedot

Euro & talous 4/2015. Kansainvälisen talouden tila ja näkymät Tiedotustilaisuus

Euro & talous 4/2015. Kansainvälisen talouden tila ja näkymät Tiedotustilaisuus Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Euro & talous 4/2015 Kansainvälisen talouden tila ja näkymät Tiedotustilaisuus 24.9.2015 24.9.2015 Julkinen 1 Euro & talous 4/2015 Rahapolitiikka

Lisätiedot

Suomen talous ja rahoitusmarkkinat: näkymät ja haasteet

Suomen talous ja rahoitusmarkkinat: näkymät ja haasteet Suomen talous ja rahoitusmarkkinat: näkymät ja haasteet Osuuspankkiviikon pääjuhla 4.10.2010 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 Talouden näkymät 2 Edessä kasvun väliaikainen hidastuminen BKT:n kasvu keskeisillä

Lisätiedot

Miniseminaari rahoitusjärjestelmän vakauden edistämisestä

Miniseminaari rahoitusjärjestelmän vakauden edistämisestä Miniseminaari rahoitusjärjestelmän vakauden edistämisestä 5.2.2016 Rahoitusmarkkinat Ohjelma 1. Avaus Ylijohtaja Pentti Pikkarainen 2. Työryhmän selvityksen esittely Neuvotteleva virkamies Virva Walo 3.

Lisätiedot

Euro & talous 4/2010 ja Rahoitusjärjestelmän vakaus -erikoisnumero

Euro & talous 4/2010 ja Rahoitusjärjestelmän vakaus -erikoisnumero Euro & talous 4/21 ja Rahoitusjärjestelmän vakaus -erikoisnumero Pääjohtaja Erkki Liikanen Teemat Valtioiden velkakriisi ja Suomen rahoitusjärjestelmän vakaus Maailmantalouden näkymät Euroalueen taloustilanne

Lisätiedot

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus Juha Kilponen Suomen Pankki Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus ELY Areena Talousseminaari Turku, 25.1.2016 25.1.2016 Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Talvi 2017 Tiedotustilaisuus 19.12.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 19.12.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Noususuhdanne jatkuu tulevina vuosina. Maailmantaloudessa

Lisätiedot

Euroalueen talousnäkymät 2016 tilannekuva

Euroalueen talousnäkymät 2016 tilannekuva Euroalueen talousnäkymät 2016 tilannekuva 9.2.2016 Lähde: komission ennuste Euroalueen vakausyksikkö Maailmantalouden kasvunäkymät heikentyneet - Kehittyneiden maiden kasvu alle keskiarvon - Kiinan tilanne

Lisätiedot

Uhkaako työvoimapula alueiden kehitystä?

Uhkaako työvoimapula alueiden kehitystä? Uhkaako työvoimapula alueiden kehitystä? Pohjois-Pohjanmaan maakuntapäivät Oulu 3.11.2008 Pankinjohtaja Seppo Honkapohja Suomen Pankki 1 Alueiden kehityksen haasteita Suomessa Talouskasvun hidastuminen

Lisätiedot

Talouden näkymät vuosina

Talouden näkymät vuosina Talouden näkymät vuosina 2012-2014 Euro & talous 5/2012 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 Kansainvälisen talouden viestit kaksisuuntaisia 2 Tilanne rahoitusmarkkinoilla kohentunut kesän jälkeen Osake-indeksejä

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 Euro & talous Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla euroalueen heikoimpien joukkoon Suomen

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kevät 2019 Tiedotustilaisuus 4.4.2019 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 4.4.2019 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Nousukauden lopulla: Työllisyys on korkealla ja työttömyys

Lisätiedot

Pentti Hakkarainen Suomen Pankki. Rahoitusjärjestelmän vakaus. Euro & talous 2/2015 21.5.2015. Julkinen

Pentti Hakkarainen Suomen Pankki. Rahoitusjärjestelmän vakaus. Euro & talous 2/2015 21.5.2015. Julkinen Pentti Hakkarainen Suomen Pankki Rahoitusjärjestelmän vakaus Euro & talous 2/2015 21.5.2015 Julkinen 1 Vakausarviota uudistettu Julkaisu Suomen Pankin uudella Euro & talous -sivustolla Koostuu pääkirjoituksesta,

Lisätiedot

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Samu Kurri Suomen Pankki Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Euro & talous 1/2015 25.3.2015 Julkinen 1 Maailmantalouden suuret kysymykset Kasvun elementit nyt ja tulevaisuudessa

Lisätiedot

Muistio 1 (11) Rahoitusmarkkina- ja tilastoosasto. Julkinen

Muistio 1 (11) Rahoitusmarkkina- ja tilastoosasto. Julkinen Muistio 1 (11) Pankkisektorin rakennemittareiden laskentaperusteet Järjestelmäriskipuskurin viralliset mittarit ja niiden määritelmät, tilastolähteet ja datan aikasarjatunnukset 1 Johdanto Tähän muistioon

Lisätiedot

Globaaleja kasvukipuja

Globaaleja kasvukipuja Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Globaaleja kasvukipuja Euro & talous 1/2016 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 22.3.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Maailmantalouden

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2018 2020 19.6.2018 11:00 EURO & TALOUS 3/2018 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2018 2020 kesäkuussa 2018. Kesäkuu 2018 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden

Lisätiedot

Osakeasuntojen hinnat Helsingissä loka joulukuussa 2013

Osakeasuntojen hinnat Helsingissä loka joulukuussa 2013 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 1 2014 Osakeasuntojen hinnat Helsingissä loka joulukuussa 2013 Valokuva: Kallio Virva Kuparinen Asuntojen keskihinta 3 973 /m 2 Keskihinta kerrostaloasunnoissa

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Syksy 2018 Tiedotustilaisuus 14.9.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 14.9.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talous on nyt suhdanteen huipulla. Työllisyys on

Lisätiedot

Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia

Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia Hanna Freystätter Vanhempi neuvonantaja, Suomen Pankki Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia Euro ja talous 1/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 30.3.2017 Julkinen 1 Teemat

Lisätiedot

Kansainvälisen talouden näkymät

Kansainvälisen talouden näkymät Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kansainvälisen talouden näkymät Elvyttävä talouspolitiikka vauhdittaa kasvua 1 Teemat Maailmantalouden näkymät ja riskit: Heikomman kehityksen riskit varjostavat noususuhdannetta

Lisätiedot

Viitekorkouudistuksesta ja vähän muustakin

Viitekorkouudistuksesta ja vähän muustakin Tuomas Välimäki Suomen Pankki Viitekorkouudistuksesta ja vähän muustakin ACI Forex Finlandin vuosikokous Katajanokan kasino 1 Puheen runko Viitekorot Euroalueen ja Suomen talouskehitys Rahapolitiikan strategia:

Lisätiedot

Talouden näkymät : Suhdannenousu ei yksin korjaa talouden ongelmia

Talouden näkymät : Suhdannenousu ei yksin korjaa talouden ongelmia Talouden näkymät 2010-2012: Suhdannenousu ei yksin korjaa talouden ongelmia Euro & talous erikoisnumero 2/2010 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 Ennusteen yleiskuva 2 Edessä kasvun väliaikainen hidastuminen

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2018 2021 18.12.2018 11:00 EURO & TALOUS 5/2018 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2018 2021. Joulukuu 2018 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin,

Lisätiedot

Kuvio 1. Suomen rahalaitoksista nostetut kotitalouksien uudet asuntolainat ja uusien nostojen keskikorko

Kuvio 1. Suomen rahalaitoksista nostetut kotitalouksien uudet asuntolainat ja uusien nostojen keskikorko Kuvio. Suomen rahalaitoksista nostetut kotitalouksien uudet asuntolainat ja uusien nostojen keskikorko asuntolainat, m keskikorko, %,,,,,, Lähde: Suomen Pankki Kuvio. Suomen rahalaitoksista nostetut kotitalouksien

Lisätiedot

Suomen talous korkeasuhdanteessa

Suomen talous korkeasuhdanteessa Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Suomen talous korkeasuhdanteessa Euro & talous 3/2018 19.6.2018 1 E & t -julkaisu 3/2018 Pääkirjoitus Suhdanne-ennuste 2018 2020 Kehikot Ennusteen oletukset,

Lisätiedot

Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet

Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet Juha Kilponen Suomen Pankki Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet 18.12.2017 18.12.2017 Julkinen 1 Talouden yleiskuva Kasvu laajentunut vientiin, ja tuottavuuden kasvu

Lisätiedot

Asuntomarkkinakatsaus 21.5.2015. Ekonomistit

Asuntomarkkinakatsaus 21.5.2015. Ekonomistit Asuntomarkkinakatsaus 21.5.2015 Ekonomistit 2 Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä asuntomarkkinoiden kehityksestä 2. Asuntojen hinnat 3. Asuntojen hinnat alueilla 4. Asuntojen hintojen suhde palkkaan 5. Vuokrat

Lisätiedot

Talouden näkymät ja Suomen rahoitusmarkkinat

Talouden näkymät ja Suomen rahoitusmarkkinat Talouden näkymät ja Suomen rahoitusmarkkinat Suomen arvo-osuusjärjestelmä 2 vuotta Juhlaseminaari 1.5.212 Pentti Hakkarainen Johtokunnan varapuheenjohtaja Suomen Pankki Päätalousalueiden kehitys eritahtista

Lisätiedot

Kotitalouksien velkaantuneisuus. Elina Salminen, Analyytikko

Kotitalouksien velkaantuneisuus. Elina Salminen, Analyytikko Kotitalouksien velkaantuneisuus Elina Salminen, Analyytikko 19.4.2017 Lähde: Macrobond Kotitalouksien velkaantumisasteen kehitys maltillista 150 % % 12,5 125 10,0 7,5 100 5,0 75 2,5 50 0,0 25-2,5 0 2000

Lisätiedot

Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013

Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013 3 213 BKT SUPISTUU VUONNA 213 Suomen kokonaistuotannon kasvu pysähtyi ja kääntyi laskuun vuonna 212. Ennakkotietojen mukaan bruttokansantuote supistui myös vuoden 213 ensimmäisellä neljänneksellä. Suomen

Lisätiedot

Turun rooli ja asema Suomen kiinteistösijoitusmarkkinoilla

Turun rooli ja asema Suomen kiinteistösijoitusmarkkinoilla Turun rooli ja asema Suomen kiinteistösijoitusmarkkinoilla Lounais-Suomen Rakennuspäivä 10.2.2017 Hanna Kaleva Esityksen sisältö Kiinteistömarkkinat kasvussa: Suomen kiinteistösijoitusmarkkinoiden rakenne

Lisätiedot

Ajankohtaista rahoitusmarkkinoilta

Ajankohtaista rahoitusmarkkinoilta Erkki Liikanen Suomen Pankki Ajankohtaista rahoitusmarkkinoilta Kesäkuu 2015 Eduskunnan talousvaliokunta 30.6.2015 Julkinen 1 Sisällys Keveä rahapolitiikka tukee euroalueen talousnäkymiä EU:n tuomioistuimen

Lisätiedot

Miten euro pärjää epävarmuuden maailmassa?

Miten euro pärjää epävarmuuden maailmassa? Miten euro pärjää epävarmuuden maailmassa? TELA:n seminaari, Oodi, Helsinki 5.2.2019 Pääjohtaja Olli Rehn 1 10 Maailmantalouden kasvu jatkuu, mutta aiempaa vaimeampana ei niin vahvana kun vielä kesällä

Lisätiedot

Asuntomarkkinakatsaus/ekonomistit 12.9.2014

Asuntomarkkinakatsaus/ekonomistit 12.9.2014 Asuntomarkkinakatsaus/ekonomistit 12.9.2014 2 Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä asuntomarkkinoiden kehityksestä 2. Asuntojen hinnat 3. Asuntojen hinnat alueilla 4. Asuntojen hintojen suhde palkkaan 5. Vuokrat

Lisätiedot

Ennuste vuosille (kesäkuu 2019)

Ennuste vuosille (kesäkuu 2019) ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2019 2021 (kesäkuu 2019) 11.6.2019 11:00 EURO & TALOUS 3/2019 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2019 2021 kesäkuussa 2019. Kesäkuu 2019 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT

Lisätiedot

Euroalueen talous ja EKP:n rahapolitiikka

Euroalueen talous ja EKP:n rahapolitiikka Suomen Pankki Euroalueen talous ja EKP:n rahapolitiikka Eduskunnan talousvaliokunnan julkinen kuuleminen 1 Esityksen sisältö I. EKP:n rahapolitiikka II. Rahoitusjärjestelmän vakaus III. Suomen talous 2

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016-2019 13.12.2016 Kansainvälisen talouden kasvu hieman kesäkuussa ennustettua hitaampaa Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2020 18.12.2017 11:00 EURO & TALOUS 5/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2017 2020 joulukuussa 2017. Tässä esitetyt luvut voivat poiketa hieman

Lisätiedot

Suomi jäljessä euroalueen talouskasvusta Mitä tehdä?

Suomi jäljessä euroalueen talouskasvusta Mitä tehdä? Suomen Pankki Suomi jäljessä euroalueen talouskasvusta Mitä tehdä? Euro & talous 3/2015 1 Keventynyt rahapolitiikka tukee euroalueen talousnäkymiä 2 Rahapolitiikan ohella öljyn hinnan lasku keskeinen taustatekijä

Lisätiedot

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Kotitalouksien taantuma syvenee Mara-alan ahdinko jatkuu MaRan tiedotustilaisuus 25.6.214 Jouni Vihmo, ekonomisti Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa MaRa ry ry Käänne hitaaseen kasvuun loppuvuonna

Lisätiedot

Pankkijärjestelmä tukee suuryrityksiä

Pankkijärjestelmä tukee suuryrityksiä Zuzana Fungáčová & Laura Solanko Suomen Pankki Pankkijärjestelmä tukee suuryrityksiä BOFIT Venäjä-tietoisku 5.6.215 5.6.215 Julkinen 1 Investointien rahoitus vaikeuksissa Ulkomainen rahoitus (lainat ja

Lisätiedot

Yleinen taloustilanne ja kuntatalous

Yleinen taloustilanne ja kuntatalous Onnistuva Suomi tehdään lähellä Yleinen taloustilanne ja kuntatalous 28.11.2017 Helsinki Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Kansainvälinen talous kasvupyrähdyksessä Euroalue

Lisätiedot

Nordea siirtyy Suomeen ja pankkiunioniin - kriisinratkaisu ja talletussuoja

Nordea siirtyy Suomeen ja pankkiunioniin - kriisinratkaisu ja talletussuoja Johtokunnan jäsen Marja Nykänen Suomen Pankki Nordea siirtyy Suomeen ja pankkiunioniin - kriisinratkaisu ja talletussuoja 19.9.2017 1 Nordean siirtyminen Suomeen Nordean mahdolliseen tuloon varauduttu

Lisätiedot

Talouden näkymät vuosina

Talouden näkymät vuosina Talouden näkymät vuosina 2012-2014 Euro & talous 3/2012 Pääjohtaja 1 Kasvunäkymät vaimenevat 2 Suomen talous kasvaa lähivuosina hitaasti 180 Prosenttimuutos edellisestä vuodesta (oikea asteikko) Viitevuoden

Lisätiedot

Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit

Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit 26.1.2016 Maailmantalouden kasvu verkkaista ja painottuu kulutukseen ja palveluihin 2 3 Korot eivät nouse paljoa Yhdysvalloissakaan 6 5 4 3

Lisätiedot

Suomen talouden kehitysnäkymät alkaneet kirkastumaan. Roger Wessman 14.04.2010

Suomen talouden kehitysnäkymät alkaneet kirkastumaan. Roger Wessman 14.04.2010 Suomen talouden kehitysnäkymät alkaneet kirkastumaan Roger Wessman 14.04.2010 1 2 Luvut ennakoivat maailmanteollisuudelle vahvinta kasvua 30 vuoteen Lainaraha halventunut 27.5 25.0 22.5 20.0 17.5 15.0

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kesä 2019 Tiedotustilaisuus 17.6.2019 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 17.6.2019 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talouden kasvu jää viime vuosia maltillisemmaksi.

Lisätiedot

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Markkinoilla turbulenssia indeksi 2010=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Johtava ekonomisti Petteri Rautaporras Twitter: @PRautaporras 4.4.2019 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden näkymät heikentyneet 4.4.2019 Teknologiateollisuus

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 13.6.2017 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2017 2019 kesäkuussa 2017. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia

Lisätiedot

Talouden näkymät ja Suomen haasteet

Talouden näkymät ja Suomen haasteet Talouden näkymät ja Suomen haasteet Juhlaseminaari Suomen talous ja tulevaisuus muuttuvassa maailmassa Raahesali 12.12.2012 Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen 1 Finanssikriisi jättänyt pitkän

Lisätiedot

Finanssivalvonnan lehdistötilaisuus Finanssivalvonta Finansinspektionen Financial Supervisory Authority

Finanssivalvonnan lehdistötilaisuus Finanssivalvonta Finansinspektionen Financial Supervisory Authority Finanssivalvonnan lehdistötilaisuus 19.3.2018 Tervetuloa Finanssivalvontaan Ohjelma: Makrovakauspäätös enimmäisluototussuhteesta Taloyhtiölainat Kulutusluottojen teema-arvio Nordean kotipaikka Euroopan

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017 2019 (kesäkuu 2017) 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 EILEN 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.12.2015 11:00 EURO & TALOUS 5/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Rakenneuudistuksissa ja kustannuskilpailukyvyssä tavoitteet korkealle 3 PÄÄKIRJOITUS Rakenneuudistuksissa ja kustannuskilpailukyvyssä tavoitteet

Lisätiedot

Finanssikriisin pitkä jälki ja Suomi

Finanssikriisin pitkä jälki ja Suomi Finanssikriisin pitkä jälki ja Suomi Pääjohtaja Erkki Liikanen 20.5.2011 Finanssikriisistä velkakriisiin Velkaantuminen, kiinteistöjen hintojen nousu Hintakupla puhkeaa, luottotappiot kasvavat, taantuma

Lisätiedot

Suomen talouden haasteet ja yritysten rahoitusolot Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Suomen talouden haasteet ja yritysten rahoitusolot Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Suomen talouden haasteet ja yritysten rahoitusolot Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki 2.11.214 Julkinen Esityksen sisältö I. Suomen talouden haasteet II. Yritysten rahoitusolot 2.11.214

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2016 2018 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 3/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2016 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017-2019 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 5/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2016

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kevät 2018 Tiedotustilaisuus 13.4.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 13.4.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Kasvu jatkuu yli 2 prosentin vuosivauhdilla. Maailmantaloudessa

Lisätiedot

Suomen taloudesta, rahapolitiikasta ja rahoitusvakaudesta

Suomen taloudesta, rahapolitiikasta ja rahoitusvakaudesta Suomen Pankki Suomen taloudesta, rahapolitiikasta ja rahoitusvakaudesta 10.12. 2015 klo 11.00 1 Talouden tulonmuodostus vähentynyt, rahoitus nojaa entistä enemmän velanottoon Viisi tärkeää muutosta: 2

Lisätiedot