Tänään. Aloitamme lyhyellä alustuksella, jossa käydään läpi muutamia tärkeitä uusia ja vanhoja asioita jäsenrekisteristä läpi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tänään. Aloitamme lyhyellä alustuksella, jossa käydään läpi muutamia tärkeitä uusia ja vanhoja asioita jäsenrekisteristä läpi"

Transkriptio

1 KUKSAN PERUSTEET Kankaanpää Lounais-Suomen Partiopiiri Jyri-Petteri Paloposki, Marianna Lindeman,

2 Tänään Aloitamme lyhyellä alustuksella, jossa käydään läpi muutamia tärkeitä uusia ja vanhoja asioita jäsenrekisteristä läpi Sen jälkeen jatkamme käymällä Kuksan toimintoja läpi kokeilemalla itse Kalvot ja lisätietoa löytyy osoitteesta Tavoitteena on, että tämän päivän jälkeen osaat hyödyntää Kuksaa jäsenrekisterin lisäksi muutoinkin lippukunnan toiminnan tukena.

3 Käyttöoikeudet Käyttöoikeuksia on monen tasoisia. Piirissä ja keskusjärjestössä on omat oikeutensa, mutta lippukunnassa: Sihteeri, jäsenrekisterihoitaja: laajimmat oikeudet lähes kaikkien tietojen muuttamiseen LPKJ, pestijohtaja, ohjelmajohtaja, LPKJA, taloudenhoitaja Koulutus- ja ohjelmavastaavat Ryhmien johtajat ja ikäkausivastaavat Lista löytyy SP:n Kuksa-sivustolta

4 Tärkeitä asioita jäsenyydestä Kaksi kohtaa jäsentiedoissa on erityisen tärkeitä yhdistyslaki velvoittaa lippukunnan hallitusta pitämään ne ajan tasalla: Jäsenen koko nimi eli myös toiset nimet. Kotikunta huomaa, ettei välttämättä ole sama kuin asuinkunta (esim. opiskelija), eli syytä varmistaa jäseneltä itseltään! Muistattehan myös, että yhdistyslain mukaan uudet jäsenet sekä vanhojen eroamiset on hyväksyttävä sääntöjen mukaan, käytännössä aina lippukunnan hallituksessa!

5 Tietosuoja Henkilötietoja on käsiteltävä huolella. Osallistujalistoja ei heitetä paperinkeräykseen, vaan ne tuhotaan Erityisesti yksityisiä tietoja (ruokavaliotiedot, terveystiedot, uskonto ym.) sisältävät raportit on pidettävä tallessa ja vain oikeiden henkilöiden saatavilla. Poista osallistujatiedostot myös omalta koneeltasi, kun tapahtuma on päättynyt!

6 Jäsenen siirtyminen Jos jäsen on jo toisessa lippukunnassa (esim. liittyy mukaan opiskelupaikkakunnan lippukunnan toimintaan) eli ns. toinen lippukunta -jäsenyys: Älä lisää jäsentä uutena jäsenenä, vaan hae hänet hakutoiminnolla ja lisää hänelle uusi jäsenyys omaan lippukuntaasi Jos jäsen haluaa erota, riippumatta siitä onko hän siirtymässä toiseen lippukuntaan vai haluaako erota kokonaan, merkitse jäsen eronneeksi! Hänet voidaan tämän jälkeen liittää toiseen lippukuntaan jäseneksi erikseen.

7 Huoltajaviesti Hei, teidät on lisätty huoltajaksi henkilölle Testi Henkilö Suomen Partiolaiset- Finlands Scouter ry:n jäsenrekisteriin, Kuksaan. Päivittääksenne lapsenne/lastenne yhteystietoja voitte rekisteröityä järjestelmään osoitteessa: Tarvitsette rekisteröitymiseen tätä sähköpostiosoitettanne sekä huoltajanumeroanne (kohtaan jäsennumero). Huoltajanumeronne on Partioon voi liittyä myös aikuisena. Mikäli olette kiinnostunut uudesta harrastuksesta ja vapaaehtoistyöstä, niin olette lämpimästi tervetullut mukaan! Ystävällisin terveisin

8 Osallistujaraportit K: Kaikki tiedot Valittavana osallistujan perustiedot ja lisävalinnat. M: Maksut Valittavana tapahtuman maksut, joista näytetään laskutus- ja maksamistieto. N: Nimikortit Luo nimikortit, joissa nimi ja lippukunta. L: Lisävalinnat Valittavana eri lisävalintavaihtoehdot, joista näytetään sen valinneet osallistujat. V: Valtuutetut tiedot Valittavana tapahtumaan valtuutettaviksi valitut tiedot, joista näytetään kunkin osallistujan tiedot.

Jäsenrekisteri Kuksa toiminnan tueksi

Jäsenrekisteri Kuksa toiminnan tueksi Jäsenrekisteri Kuksa toiminnan tueksi Lounais-Suomen Partiopiiri 20.1.2015 Jyri-Petteri Paloposki ja Leena Hongell jyri-petteri.paloposki@partio.fi leena.hongell@partio.fi Tänään Aloitamme lyhyellä alustuksella,

Lisätiedot

Kuksa perusteet luottiksen näkökulmasta

Kuksa perusteet luottiksen näkökulmasta Kuksa perusteet luottiksen näkökulmasta Lounais-Suomen Partiopiiri Jyri-Petteri Paloposki jyri-petteri.paloposki@partio.fi Tänään Aloitamme lyhyellä alustuksella, jossa käydään läpi muutamia tärkeitä uusia

Lisätiedot

Jäsenrekisterinhoitaja Lippukunnanjohtaja Sihteeri Akela/Sampo (voivat lisätä huoltajan jäsenelle, mutta eivät voi luoda uutta)

Jäsenrekisterinhoitaja Lippukunnanjohtaja Sihteeri Akela/Sampo (voivat lisätä huoltajan jäsenelle, mutta eivät voi luoda uutta) 15.3.2017 vj Oikeus: Jäsenrekisterinhoitaja Lippukunnanjohtaja Sihteeri Akela/Sampo (voivat lisätä huoltajan jäsenelle, mutta eivät voi luoda uutta) HUOLTAJAN LISÄÄMINEN Lippukunnat voi lisätä alaikäisille

Lisätiedot

Jäsenrekisteri Kuksa käyttödemo

Jäsenrekisteri Kuksa käyttödemo Jäsenrekisteri Kuksa käyttödemo Lounais-Suomen Partiopiirin lippukuntapäivä 28.9.2014 Jyri-Petteri Paloposki ja Leena Hongell jyri-petteri.paloposki@partio.fi leena.hongell@partio.fi Etusivu Etusivu 11

Lisätiedot

JÄSENTIETOJEN PÄIVITTÄMINEN

JÄSENTIETOJEN PÄIVITTÄMINEN 1.6.2017 vj Oikeus: Partiolainen tai huoltaja JÄSENTIETOJEN PÄIVITTÄMINEN Yhteystietojen päivittäminen ja jäsenkortin tulostaminen tehdään suoraan partiorekisteri Kuksassa. Tämän voi tehdä joko jäsen itse

Lisätiedot

JÄSENTIETOJEN PÄIVITTÄMINEN

JÄSENTIETOJEN PÄIVITTÄMINEN Versio Vastuu: 31.8.2015 vj Partiolainen tai huoltaja JÄSENTIETOJEN PÄIVITTÄMINEN Yhteystietojen päivittäminen ja jäsenkortin tulostaminen tehdään suoraan partiorekisteri Kuksassa. Tämän voi tehdä joko

Lisätiedot

JÄSENTIETOJEN PÄIVITTÄMINEN

JÄSENTIETOJEN PÄIVITTÄMINEN 1.3.2017 vj Oikeus: Partiolainen tai huoltaja JÄSENTIETOJEN PÄIVITTÄMINEN Yhteystietojen päivittäminen ja jäsenkortin tulostaminen tehdään suoraan partiorekisteri Kuksassa. Tämän voi tehdä joko jäsen itse

Lisätiedot

JÄSENTIETOJEN PÄIVITTÄMINEN

JÄSENTIETOJEN PÄIVITTÄMINEN 19.9.2017 vj Oikeus: Partiolainen tai huoltaja JÄSENTIETOJEN PÄIVITTÄMINEN Yhteystietojen päivittäminen ja jäsenkortin tulostaminen tehdään suoraan partiorekisteri Kuksassa. Tämän voi tehdä joko jäsen

Lisätiedot

JONOSSA OLEVIEN HAKEMUSTEN KÄSITTELY

JONOSSA OLEVIEN HAKEMUSTEN KÄSITTELY 15.5.2017 vj Oikeus: lippukunnanjohtaja jäsenrekisterinhoitaja sihteeri JONOSSA OLEVIEN HAKEMUSTEN KÄSITTELY Liity partioon sivuston kautta tulee partioon paljon uusia jäseniä. Palvelun kautta lippukunnan

Lisätiedot

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN Versio Oikeudet: 31.8.2015 vj huoltaja HUOLTAJAN OHJE Tämä ohje on tarkoitettu partiolaisen huoltajalle. Ohjeesta selviää kuinka huoltaja voi toimia huollettavansa partiojäsenyyteen liittyvissä asioissa.

Lisätiedot

Jäsenlaskutus Kuksassa

Jäsenlaskutus Kuksassa Jäsenlaskutus Kuksassa SISÄLLYSLUETTELO 1. Jäsenlaskutusaikataulu... 2 Uudet jäsenet... 2 Kevätkaudella (tammikuu-heinäkuu) liittyvät jäsenet... 2 Syyskaudella (elokuu-joulukuu) liittyvät jäsenet... 2

Lisätiedot

UUDEN JÄSENEN LISÄÄMINEN

UUDEN JÄSENEN LISÄÄMINEN 15.3.2017 vj Oikeus: jäsenrekisterinhoitaja sihteeri lippukunnanjohtaja UUDEN JÄSENEN LISÄÄMINEN Uuden jäsenen lisääminen tehdään vain siinä tapauksessa, että henkilöä ei ole vielä järjestelmässä. Jos

Lisätiedot

UUDEN JÄSENEN LISÄÄMINEN

UUDEN JÄSENEN LISÄÄMINEN 9.10.2017 vj Oikeus: jäsenrekisterinhoitaja sihteeri lippukunnanjohtaja UUDEN JÄSENEN LISÄÄMINEN Uuden jäsenen lisääminen tehdään vain siinä tapauksessa, että henkilöä ei ole vielä järjestelmässä. Jos

Lisätiedot

TILASTOT Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset osuudet Ikäkausien suhteellisten osuuksien muutos

TILASTOT Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset osuudet Ikäkausien suhteellisten osuuksien muutos TILASTOT 2015 4 Yhteenveto 7 Jäsenistö Suomen Partiolaisten jäsenet Jäsenmäärän muutos edellisvuoteen verrattuna: Jäsenmaksun maksaneet jäsenet Rekisteriin kirjatut jäsenet Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset

Lisätiedot

JÄSENKIRJEEN LÄHETTÄMINEN

JÄSENKIRJEEN LÄHETTÄMINEN 6.10.2015 vj JÄSENKIRJEEN LÄHETTÄMINEN Pyydän lippukuntien jäsenrekisterinhoitajien apua jäsenkirjeen lähettämiseksi omalle lippukunnalleen. Itseltäni ei viestin lähettäminen onnistunut tiedoston kasvettua

Lisätiedot

Kuksa -jäsenrekisterin käyttöohje huoltajille

Kuksa -jäsenrekisterin käyttöohje huoltajille Kuksa -jäsenrekisterin käyttöohje huoltajille Kuksa -jäsenrekisteri Kuksa on Suomen Partiolaisten jäsenrekisterijärjestelmä. Kuksaan on luotu oma profiili sekä partiolaisille että alaikäisten partiolaisten

Lisätiedot

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN 3.2.2016 vj Oikeudet: huoltaja HUOLTAJAN OHJE Tämä ohje on tarkoitettu partiolaisen huoltajalle. Ohjeesta selviää kuinka huoltaja voi toimia huollettavansa partiojäsenyyteen liittyvissä asioissa. Huoltajalla,

Lisätiedot

LIPPUKUNNA TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN

LIPPUKUNNA TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN 10.5.2017 vj Oikeus: lippukunnanjohtaja jäsenrekisterinhoitaja sihteeri LIPPUKUNNA TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN Jokaisella lippukunnalla on lippukuntakortti, jossa on välilehdillä tärkeää tietoa lippukunnasta.

Lisätiedot

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN 25.8.2016 vj Oikeus: Huoltaja HUOLTAJAN OHJE Tämä ohje on tarkoitettu partiolaisen huoltajalle. Ohjeesta selviää kuinka huoltaja voi toimia huollettavansa partiojäsenyyteen liittyvissä asioissa. Huoltajalla,

Lisätiedot

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN 18.9.2017 vj Oikeus: Huoltaja HUOLTAJAN OHJE Tämä ohje on tarkoitettu partiolaisen huoltajalle. Ohjeesta selviää kuinka huoltaja voi toimia huollettavansa partiojäsenyyteen liittyvissä asioissa. Huoltajalla,

Lisätiedot

Tietosuojaseloste Jäsenrekisteri

Tietosuojaseloste Jäsenrekisteri Tietosuojaseloste Jäsenrekisteri Tämä on EU:n yleisen tietosuoja - asetuksen (GDPR) mukainen rekisteri- ja tietosuojaseloste. Rekisterinpitäjä Pyöreän tornin kilta ry PL 69, 02151 Espoo Rekisteristä vastaava

Lisätiedot

LIPPUKUNNAN TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN

LIPPUKUNNAN TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN Versio Oikeudet: 1.9.2015 vj Jäsenrekisterinhoitaja LIPPUKUNNAN TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN Jokaisella lippukunnalla on lippukuntakortti, jossa on välilehdillä tärkeää tietoa lippukunnasta. YHTEYSTIEDOT Yhteystiedot

Lisätiedot

Suomen Partiolaisten jäsenrekisteri Kuksan pikaopas huoltajalle

Suomen Partiolaisten jäsenrekisteri Kuksan pikaopas huoltajalle Suomen Partiolaisten jäsenrekisteri Kuksan pikaopas huoltajalle A) Kuksaan rekisteröityminen (ensimmäisellä käyttökerralla) ja kirjautuminen (jatkossa) B) Huoltajan omien tietojen tarkastelu ja korjaaminen

Lisätiedot

KUKSAOHJEITA SAVUILLE

KUKSAOHJEITA SAVUILLE 8.4.2019 sn Oikeus: Savuun pestatut (savunjohtaja, ohjelmajohtaja, pestijohtaja) KUKSAOHJEITA SAVUILLE Savun tietoja pääsee Kuksassa tarkastelemaan savun johtokolmikko eli savunjohtaja ja savun ohjelmajohtaja

Lisätiedot

Prosessiteekkarit ry:n tietosuojapolitiikka

Prosessiteekkarit ry:n tietosuojapolitiikka Laatimis pvm. 12.05.2018 Prosessiteekkarit ry:n tietosuojapolitiikka Tämän dokumentin tarkoitus on välittää tieto Prosessiteekkarit ry:n (PT) tietosuojan periaatteista yhdistyksen jäsenille. Yhdistyksen

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiirin Ansiomerkkiohje

Lounais-Suomen Partiopiirin Ansiomerkkiohje Lounais-Suomen Partiopiirin Ansiomerkkiohje Tämän Lounais-Suomen Partiopiirin ansiomerkkiohje -vihkosen lisäksi partion ansiomerkkijärjestelmää kuvaa Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n Partiolaisten

Lisätiedot

Sähköiset palvelut. omayhdistys kiertue. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Sähköiset palvelut. omayhdistys kiertue. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Sähköiset palvelut omayhdistys kiertue Sähköiset palvelut aktiiveille ja jäsenille www.jhl.fi Tietoa liitosta ja jäsenyydestä Sähköiset liittymislomakkeet Kirjautuminen jäsenpalveluihin Jäsenille Jäsenpalvelu

Lisätiedot

VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT

VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT YHTEINEN TEHTÄVÄMME Partiokasvatuksen ansiosta yhä useammat lapset ja nuoret kasvavat tasapainoisiksi, vastuuntuntoisiksi, aktiivisiksi ja itsenäisiksi yhteisön jäseniksi SIKSI TAVOITTEENAMME ON: VAHVAT,

Lisätiedot

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Uskomatonta ja ennenkokematonta: Uskomatonta ja ennenkokematonta: LEIRI KESKELLÄ KAUPUNKIA! Oululaiset partiolaiset kokoontuvat yhteiselle leirille Kuusisaareen ensi kesänä. Ohjelmaa merellä, rannalla, keskellä kaupunkia. Uusien ja vanhojen

Lisätiedot

PARTIOON LIITTYMINEN. Partiohaku

PARTIOON LIITTYMINEN. Partiohaku 27.6.2018 vj PARTIOON LIITTYMINEN Partioon liitytään tavallisesti koulujen alussa. Partioon voi kuitenkin ilmoittautua minkä ikäisenä tahansa. Partion kohderyhmänä on 7 22 -vuotiaat, mutta toimintaa ja

Lisätiedot

Haen liiton ja työttömyyskassan jäsenyyttä Työpaikan vaihto Jäsenyhdistyksen vaihto Yhteistoimintajäsen

Haen liiton ja työttömyyskassan jäsenyyttä Työpaikan vaihto Jäsenyhdistyksen vaihto Yhteistoimintajäsen maksamistaan perimään maksamistaan etuuksista etuuksista liiton jäsenmaksu. liiton jäsenmaksu. Valtuutus raukeaa Valtuutus työsuhteen raukeaa työsuhteen päätyttyä. päätyttyä. perii jäsenmaksun perii jäsenmaksun

Lisätiedot

Lippukunnan tietoja pystyy päivittämään lippukunnanjohtaja, jäsenrekisterinhoitaja ja sihteeri.

Lippukunnan tietoja pystyy päivittämään lippukunnanjohtaja, jäsenrekisterinhoitaja ja sihteeri. 11.10.2017 vj Oikeus: lippukunnanjohtaja jäsenrekisterinhoitaja sihteeri LIPPUKUNNAN TIEDOT Jokaisella lippukunnalla on lippukuntakortti, jossa on välilehdillä tärkeää tietoa lippukunnasta. Nämä tiedot

Lisätiedot

Lippukunnanjohtajan. Tämän kortin omistaa:

Lippukunnanjohtajan. Tämän kortin omistaa: Lippukunnanjohtajan KOULUTTAUTUMISKORTTI Lippukunnanjohtajana olet vastuullisessa, mutta antoisassa pestissä. Tähän korttiin on koottu asioita, joiden osaaminen helpottaa työtäsi lippukunnanjohtajana.

Lisätiedot

Suomen Partiolaisten jäsenrekisteri Kuksan pikaopas huoltajalle

Suomen Partiolaisten jäsenrekisteri Kuksan pikaopas huoltajalle Suomen Partiolaisten jäsenrekisteri Kuksan pikaopas huoltajalle A) Kuksaan rekisteröityminen = partioid:n luominen (ensimmäisellä käyttökerralla) ja kirjautuminen (jatkossa) B) Huoltajan omien tietojen

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE Rekisterinpitäjä ja yhteyshenkilö Urheiluseura Katajanokan Kunto - Skattan Kondis ry Osoite: c/o Anu Pylkkänen, Vyökatu 4 b 22,

TIETOSUOJASELOSTE Rekisterinpitäjä ja yhteyshenkilö Urheiluseura Katajanokan Kunto - Skattan Kondis ry Osoite: c/o Anu Pylkkänen, Vyökatu 4 b 22, TIETOSUOJASELOSTE Rekisterinpitäjä ja yhteyshenkilö Urheiluseura Katajanokan Kunto - Skattan Kondis ry Osoite: c/o Anu Pylkkänen, Vyökatu 4 b 22, 00160 Helsinki Sähköposti: kunto@katajanokankunto.fi Jäsen-,

Lisätiedot

ENSIN KUITENKIN ALKU UN YKSI T ÄRKEÄ INFO JÄSENYYKSIEN PÄÄTT ÄM ISEST Ä:

ENSIN KUITENKIN ALKU UN YKSI T ÄRKEÄ INFO JÄSENYYKSIEN PÄÄTT ÄM ISEST Ä: 18.12.2014 1 (8) MOIKKA! Tämä on neljäs PäPan tuottama Kuksakirje ja se keskittyy erityisesti tapahtumalaskutukseen. Kirje kannattaakin välittää lippukunnassa taloudenhoitajalle ja jäsenrekisterinhoitajalle.

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN ANSIOMERKKIOHJE

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN ANSIOMERKKIOHJE LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN ANSIOMERKKIOHJE Lounais-Suomen Partiopiiri ry Ansiomerkkitoimikunta 2018. Ansiomerkkiohje on tullut voimaan 1.10.2018. Tämän Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n Ansiomerkkiohjeen

Lisätiedot

Suomen Muusikkojen Liitto ry Pieni Roobertinkatu 16, Helsinki Puh

Suomen Muusikkojen Liitto ry Pieni Roobertinkatu 16, Helsinki Puh Rekisteriseloste Päivitetty 24.5.2018 1. Rekisterin pitäjä Suomen Muusikkojen Liitto ry Pieni Roobertinkatu 16, 00120 Helsinki Puh. 09-6803 4070 www.muusikkojenliitto.fi Edustaja Tietosuojavastaava Jouni

Lisätiedot

JÄSENTEN, HUOLTAJIEN JA VAPAAEHTOISTEN TIEDOT

JÄSENTEN, HUOLTAJIEN JA VAPAAEHTOISTEN TIEDOT JÄSENTEN, HUOLTAJIEN JA VAPAAEHTOISTEN TIEDOT Henkilötietojen käsittelyä koskeva tietosuojaseloste Yleinen tietosuoja-asetus (EU) 2016/679 art. 13-14 REKISTERINPITÄJÄ Henkilötietojen rekisterinpitäjä on

Lisätiedot

Jäsen täyttää täyttöohjeet takasivulla!

Jäsen täyttää täyttöohjeet takasivulla! Valtuutan Kirkon alat ry:n irtisanomaan jäsenyyteni nykyisestä ammattiliitostani jatai työttömyyskassasta. Puhelinnumero kotigsm kokoaikainen väh. 18hvko alle 18 hvko Ammattikoulu ammatti-instituuttitutkinto

Lisätiedot

Yhdistyksen jäsenyys. www.pohjois-savonkylat.fi

Yhdistyksen jäsenyys. www.pohjois-savonkylat.fi Jäsenyys ja jäsenet Yhdistyksen jäsenyys Yhdistyksen jäsenenä voi olla yksityinen henkilö, yhteisö tai säätiö (katsokaa säännöt) Yhdistyksen jäsenistä on pidettävä luetteloa, johon merkitään kunkin jäsenen

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE EU:n tietosuoja-asetus 2016/679

TIETOSUOJASELOSTE EU:n tietosuoja-asetus 2016/679 TIETOSUOJASELOSTE HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY Sisällys 1. REKISTERIN PITÄJÄ... 2 2. YHTEYSHENKILÖ REKISTERIÄ KOSKEVISSA ASIOISSA... 2 3. REKISTERIN NIMI... 2 4. HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN TARKOITUS...

Lisätiedot

Hyväksytty Pieksämäellä 31.1.2015

Hyväksytty Pieksämäellä 31.1.2015 LIPPUKUNNAN JOHTAMINEN - KOULUTUSKOKONAISUUDEN KUVAUS JA MODUULIKUVAUKSET Lippukunnan hallituksen jäsenet ja näihin pesteihin aikovat vaeltajat ja aikuiset Partiojohtaja-peruskoulutus Osaa johtaa lippukuntaa

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS SPH II/2019

HALLITUKSEN KOKOUS SPH II/2019 SPH II/2019 Pöytäkirja 15.2.2019 HALLITUKSEN KOKOUS SPH II/2019 AIKA Torstai 14.2.2019 klo 17.02-20.03 PAIKKA Töölönkatu 55, 00250 Helsinki Skype for Business & Teams LÄSNÄ Puheenjohtaja Maria Ruohola

Lisätiedot

Seinäjoen Hiihtoseura Ry:n jäsen- ja urheilijarekisterin tietosuojaseloste

Seinäjoen Hiihtoseura Ry:n jäsen- ja urheilijarekisterin tietosuojaseloste Seinäjoen Hiihtoseura Ry:n jäsen- ja urheilijarekisterin tietosuojaseloste 1. Rekisterinpitäjä Seinäjoen Hiihtoseura Ry 0549675-3 Ruukintie 2 60100 Seinäjoki 2. Rekisteriasioiden yhteyshenkilöt ja yhteystiedot

Lisätiedot

HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA?

HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA? HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA? PIIRIMATERIAALIPAKETTI 2 TOSUN TUEKSI, lähetetty 7.4.2016 Lippukuntatuen uudistamistyöryhmä Suomen Partiolaiset Finlands Scouter Tulevaisuudessa meillä on vahvempia ja elinvoimaisempia

Lisätiedot

HUOMIOITAVAA SAVUILMOITTAUTUMISESSA

HUOMIOITAVAA SAVUILMOITTAUTUMISESSA HUOMIOITAVAA SAVUILMOITTAUTUMISESSA Savuilmoittautumisen tekee lippukunnan Ryskääjä. Ilmoittautumista varten Ryskääjä tarvitsee savun johtokolmikossa toimivien johtajien jäsennumerot. 14.3. mennessä tulee

Lisätiedot

Kilta-rekisterin ohje Yhdistyskäyttäjille

Kilta-rekisterin ohje Yhdistyskäyttäjille Kilta-rekisterin ohje Yhdistyskäyttäjille 13.6.2016 Epilepsialiitto Sisällys Kirjautuminen ja valikko... 3 Uuden jäsenen lisääminen Kilta-jäsenrekisteriin... 4 Henkilön tietojen muutos... 10 Henkilön jäsenyyden

Lisätiedot

EPT:N LUOTTISHOMMAT JA TIETOSUOJA-ASETUS. Tiivistelmä EPT:n luottiksille Päivitetty

EPT:N LUOTTISHOMMAT JA TIETOSUOJA-ASETUS. Tiivistelmä EPT:n luottiksille Päivitetty EPT:N LUOTTISHOMMAT JA TIETOSUOJA-ASETUS Tiivistelmä EPT:n luottiksille Päivitetty 9.1.2019 MIKÄ ON GDPR? Tietosuoja-asetusta (General Data Protection Regulation, GDPR) sovelletaan lähtökohtaisesti kaikkeen

Lisätiedot

TAKAISIN PARTIOON Lippukuntapäivä

TAKAISIN PARTIOON Lippukuntapäivä TAKAISIN PARTIOON Lippukuntapäivä 7.10.2018 TERVETULOA. Keitä olemme ja mistä tulemme? Mitä tänään tapahtuu? Päivän aikataulu 11:45 Koulutussetti 1 Lippukunta, Piiri ja Järjestö / Suvi Kasvatustavoitteet

Lisätiedot

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 Nastapartion päätavoitteet vuonna 2015 Vahva lippukunta Tukea ja koulutusta kohdennetaan erityisesti yhdistystoiminnan kannalta tärkeimpiin tehtäviin. Pestikulttuuri

Lisätiedot

Jäsenrekisteri tietosuoja-asetus ja henkilötietolaki

Jäsenrekisteri tietosuoja-asetus ja henkilötietolaki Jäsenrekisteri tietosuoja-asetus ja henkilötietolaki Miten hoidamme yhdistyksen henkilötietoasiat lain mukaiselle tasolle? Merja Kaija, kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät ry Tietosuoja-asiat kuntoon ja jäsenrekisterit

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä LOKAKUU 2018 Illat pimenevät ja kelit kylmenevät, ja se jos mikä antaa syyn puhua ensi kesästä! Sinun kanssasi kesäfiilistä nostattaa kuukausittain ilmestyvä ryskeposti Rusahdus, joka tarjoaa paljon hyödyllistä

Lisätiedot

Hallituksen tiedote 3/16

Hallituksen tiedote 3/16 Kirkkonummen Metsänkävijät ry Hallituksen tiedote 3/16 16.10.2016 SISÄLLYS: 1 Ajankohtaisia asioita 1.1 Turvallisesti Yhdessä - koulutus 1.2 Kämpän vuokrausohjeet 1.3 Kaluston lainaus 1.4 Adventtikalenterimyynti

Lisätiedot

MERKITTY YHDISTYSREKISTERIIN JOULUKUUN 31. PÄIVÄNÄ 1960

MERKITTY YHDISTYSREKISTERIIN JOULUKUUN 31. PÄIVÄNÄ 1960 MERKITTY YHDISTYSREKISTERIIN JOULUKUUN 31. PÄIVÄNÄ 1960 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan lippukunnaksi, nimenä on Töölön Siniset ry. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA?

HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA? HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA? Ohjaajapestien uudistamistyöryhmä: Ida Ringbom, Mari Lähteinen, Kirsi Arolainen, Jarmo Komulainen, Maria Setälä, Satu Tammilehto-Hänninen Anna Bryk, Suomen Partiolaiset Finlands

Lisätiedot

Tietosuojaseloste Jäsenet, luottamushenkilöt ja vapaaehtoistoimijat

Tietosuojaseloste Jäsenet, luottamushenkilöt ja vapaaehtoistoimijat Tietosuojaseloste Jäsenet, luottamushenkilöt ja vapaaehtoistoimijat 17.5.2018 Tämä on henkilötietolain (523/1999) 10 :n ja 24 :n sekä EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (679/2016) 12 ja 13 artiklan mukainen

Lisätiedot

Päivitetyn jäsenrekisterin käyttöohje

Päivitetyn jäsenrekisterin käyttöohje Päivitetyn jäsenrekisterin käyttöohje 29.12.2016 Päivitetty jäsenrekisterisovellus on nyt käytössänne osoitteessa https://secure.jaicom.com/martat/emanagement. Jäsentietojen tarkistus ja tarvittaessa päivitys

Lisätiedot

EPT:N LUOTTISHOMMAT JA TIETOSUOJA-ASETUS. Tiivistelmä EPT:n luottiksille

EPT:N LUOTTISHOMMAT JA TIETOSUOJA-ASETUS. Tiivistelmä EPT:n luottiksille EPT:N LUOTTISHOMMAT JA TIETOSUOJA-ASETUS Tiivistelmä EPT:n luottiksille 22.5.2018 MIKÄ ON GDPR? Tietosuoja-asetusta (General Data Protection Regulation, GDPR) sovelletaan lähtökohtaisesti kaikkeen henkilötietojen

Lisätiedot

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry Toimintakilpailun säännöt Etelä-Karjalan Partiolaiset ry SISÄLLYSLUETTELO Partio-ohjelma Kilpailutoimintaan osallistuminen Koulutukset Kasvu Muut Säännöt astuvat voimaan 1.1.015 alkaen. 1 PARTIO-OHJELMA

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2020

ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2020 ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2020 (myöh. partiopiiri) toimii Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n (myöh. keskusjärjestö tai Suomen Partiolaiset) piirijärjestönä Etelä-Karjalan

Lisätiedot

Ainejärjestön jäsenrekisterin edustajina toimii kulloisenkin voimassaolevan hallituksen: - Puheenjohtaja - Sihteeri - Taloudenhoitaja

Ainejärjestön jäsenrekisterin edustajina toimii kulloisenkin voimassaolevan hallituksen: - Puheenjohtaja - Sihteeri - Taloudenhoitaja EU:n yleinen tietosuoja-asetus, artiklat 13 ja 14 Laadittu: 17.5.2018 1 / 5 1. Rekisterinpitäjä Nefa-Joensuu ry 2. Rekisterinpitäjän edustaja Ainejärjestön jäsenrekisterin edustajina toimii kulloisenkin

Lisätiedot

Edellinen liitto jäsenyysaika alkoi päättyi

Edellinen liitto jäsenyysaika alkoi päättyi 001 Kirkonpalvelijat 002 Helluntaiseurakuntien Kirkon Nuorisotyöntekijät työntekijät HELP 003 Kirkon Lähetyssihteerit 009 Kristillisten järjestöjen Järjestöjentyöntekijät Työntekijät 012 Kirkon Toimihenkilöt

Lisätiedot

AARNIVALKEA ILMOITTAUTUMISOHJE KOTEIHIN

AARNIVALKEA ILMOITTAUTUMISOHJE KOTEIHIN AARNIVALKEA ILMOITTAUTUMISOHJE KOTEIHIN TAMMILEIRI XVII AARNIVALKEA SUDENPENTUJEN OMA PIIRILEIRI Seitsemästoista Tammileiri järjestetään kesäkuussa 6.-9. päivä Sauvon Ahtelassa Turun kaupungin leirikeskuksessa.

Lisätiedot

Seurakäyttäjä: Ohje seurajäsenyyksien nippuostoon Suomisportissa

Seurakäyttäjä: Ohje seurajäsenyyksien nippuostoon Suomisportissa Seurakäyttäjä: Ohje seurajäsenyyksien nippuostoon Suomisportissa Milloin nippuosto tehdään? Nippuostot tehdään niiden pelaajien osalta, jotka ovat maksaneet seurajäsenyytensä suoraan seuralle (=jäsenmaksut

Lisätiedot

Lippukunta on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Lippukunta voi harjoittaa julkaisutoimintaa voittoa tavoittelematta.

Lippukunta on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Lippukunta voi harjoittaa julkaisutoimintaa voittoa tavoittelematta. 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Lapin Kiehiset ja Kivekkäät ry. Yhdistyksen kotipaikka on Sodankylän kunta ja yhdistyksen kielenä on suomi. Jäljempänä näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

Hallituksen tiedote 2/17

Hallituksen tiedote 2/17 Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Hallituksen tiedote 2/17 05.3.2017 SISÄLLYS 1 Ajankohtaisia asioita 1.1. Keväretki peruttu, kevätiltanuotio järjestetään 29.5. 1.2. hallitus@kime.fi-sähköpostiosoite väliaikasesti

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015.

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015. Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015. 1. Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Sen kotipaikka

Lisätiedot

Yhdistyksen rek. nro: Puh: info(ät)terve-mieli.fi. Yhteyshenkilö: Bror-Erik Skog be.skog(ät)terve-mieli.

Yhdistyksen rek. nro: Puh: info(ät)terve-mieli.fi. Yhteyshenkilö: Bror-Erik Skog   be.skog(ät)terve-mieli. Terve Mieli ry TIETOSUOJASELOSTE Päivitetty: 10.10.2018 1. npitäjä Terve Mieli ry Nurmijärvi Yhdistyksen rek. nro: 162.020 Puh: 045-332 1077 email: info(ät)terve-mieli.fi 2. asioiden yhteyshenkilö 3. t

Lisätiedot

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella

Lisätiedot

RYHMÄNJOHTAJA - JOULUKAMPANJA

RYHMÄNJOHTAJA - JOULUKAMPANJA 19.9.2018 Oikeudet: Kuksaan nimetyt ryhmänjohtajat (akela, sampo, luotsit) RYHMÄNJOHTAJA - JOULUKAMPANJA Ryhmänjohtaja voi hallita oman ryhmänsä joulukampanjaa ryhmätoimintojen kautta. Lisää myyjiä ryhmiin

Lisätiedot

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA LEIRILIPPUKUNTAINFO 4 MARRASKUU 2018 TÄSSÄ INFOSSA LEIRILIPPUKUNTAILMOITTAUTUMINEN KUKSASSA ILMOITTAUTUMISOHJE OHJE IKÄKAUDEN VALINNASTA SAMOAJA- JA VAELTAJALUOTSIEN OPPAAT LISÄTIETOA PERHELEIRISTÄ ILVES19

Lisätiedot

Jäsenrekisterin käyttöohje

Jäsenrekisterin käyttöohje Jäsenrekisterin käyttöohje 8.5.2019 Jäsenrekisterisovellus on käytössänne osoitteessa https://secure.jaicom.com/martat/emanagement Jäsentietojen tarkistus ja tarvittaessa päivitys niin yhteystietojen kuin

Lisätiedot

OPEN BADGE - OSAAMISMERKKI. Petri Louko / Hämeen partiopiiri ry:n johtajapäivä

OPEN BADGE - OSAAMISMERKKI. Petri Louko / Hämeen partiopiiri ry:n johtajapäivä OPEN BADGE - OSAAMISMERKKI Petri Louko / Hämeen partiopiiri ry:n johtajapäivä 25.3.2017 HTTPS://WWW.YOUTUBE.COM/WATCH?V=XC4XDGNBL6 Y OPEN BADGES - TAUSTAA - Mozilla-säätiö aloitti kehitystyön vuonna 2010

Lisätiedot

Hyväksytty 31.1.2015 Pieksämäellä

Hyväksytty 31.1.2015 Pieksämäellä IKÄKAUSIVASTAAVA-KOULUTUSKOKONAISUUDEN KUVAUS JA MODUULIKUVAUKSET Yhdestä tai useammasta Ikäkaudesta vastaavat ikäkausivastaavat, jatkokoulutusta kaipaavat akelat, sammot ja luotsit Partiojohtaja-peruskoulutus

Lisätiedot

KUMPPANUUDET JA VARAINHANKINTA

KUMPPANUUDET JA VARAINHANKINTA KUVA Juha Mustonen KUMPPANUUDET JA VARAINHANKINTA Koulutusta piireille SP:n yhteiskuntasuhdevaliokunta POHDITKO PROJEKTIN TAI MUUN HANKINNAN TOTEUTTAMISTA KUMPPANEIDEN TUELLA? MITÄ SINUN TULISI TIETÄÄ

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Helsingin Melojat ry on aatteellinen melontaseura, jonka tarkoituksena on melontaharrastuksen

Lisätiedot

ANSIOMERKKIEN HAKEMINEN

ANSIOMERKKIEN HAKEMINEN Versio Oikeudet: 22.3.2016 vj Kaikki 15-vuotta täyttäneet ANSIOMERKKIEN HAKEMINEN Ansiomerkkejä siirrytään hakemaan sähköisesti suoraan partiorekisteri Kuksasta. Haettavissa on kaikki keskusjärjestön ansiomerkit.

Lisätiedot

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla ILVES19 Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla 24.7.-1.8.2019 MIKÄ ON ILVES19? Hämeen Partiopiirin piirileiri Evolla Hämeenlinnassa Leirin ajankohta 24.7. 1.8.2019 seikkailijoille, tarpojille, samoajille,

Lisätiedot

PIRAATTIPUOLUE 26.11.2009 1(5)

PIRAATTIPUOLUE 26.11.2009 1(5) PIRAATTIPUOLUE 26.11.2009 1(5) SÄÄNNÖT Piraattipuolueen Varsinais-Suomen piiriyhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Piraattipuolueen Varsinais-Suomen piiriyhdistys(,

Lisätiedot

Invalidiliiton Kilta-rekisteri

Invalidiliiton Kilta-rekisteri Invalidiliiton Kilta-rekisteri Invalidiliitolla on käytössään Internet-selaimella käytettävä Kilta-rekisterisovellus. Rekisterisovellus löytyy osoitteesta https://kilta.invalidiliitto.fi, se on suojattu

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE. Suomen Reumaliitto ry:n jäsenyhdistyksen henkilörekisteri 1. REKISTERIN NIMI. Hyvinkään Reumayhdistys ry:n henkilörekisteri.

REKISTERISELOSTE. Suomen Reumaliitto ry:n jäsenyhdistyksen henkilörekisteri 1. REKISTERIN NIMI. Hyvinkään Reumayhdistys ry:n henkilörekisteri. Suomen Reumaliitto ry:n jäsenyhdistyksen henkilörekisteri REKISTERISELOSTE 1. REKISTERIN NIMI Hyvinkään Reumayhdistys ry:n henkilörekisteri. 2. REKISTERINPITÄJÄ Nimi: Hyvinkään Reumayhdistys ry. Katu-/postiosoite:

Lisätiedot

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla ILVES19 Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla 24.7.-1.8.2019 MIKÄ ON ILVES19? Hämeen Partiopiirin piirileiri Evolla Hämeenlinnassa Leirin ajankohta 24.7. 1.8.2019 seikkailijoille, tarpojille, samoajille,

Lisätiedot

AARNIVALKEA ILMOITTAUTUMISOHJE LIPPUKUNNILLE

AARNIVALKEA ILMOITTAUTUMISOHJE LIPPUKUNNILLE AARNIVALKEA ILMOITTAUTUMISOHJE LIPPUKUNNILLE TAMMILEIRI XVII AARNIVALKEA Sudenpentujen oma piirileiri Hei Tammileiri XVII Aarnivalkean yhteyshenkilö! Tammileiri vuosi starttaa helmikuussa aukeavalla ilmoittautumisella.

Lisätiedot

PUNAPORTIN BLUES RY:N JÄSEN-, LUOTTAMUSHENKILÖ-, TOIMIHENKILÖ-, YHTEISTYO KUMPPANI- JA ASIAKASREKISTERIN TIETOSUOJASELOSTE

PUNAPORTIN BLUES RY:N JÄSEN-, LUOTTAMUSHENKILÖ-, TOIMIHENKILÖ-, YHTEISTYO KUMPPANI- JA ASIAKASREKISTERIN TIETOSUOJASELOSTE PUNAPORTIN BLUES RY:N JÄSEN-, LUOTTAMUSHENKILÖ-, TOIMIHENKILÖ-, YHTEISTYO KUMPPANI- JA ASIAKASREKISTERIN TIETOSUOJASELOSTE Punaportin Blues ry toimii rekisterinpitäjänä niille henkilötiedoille, joita keräämme

Lisätiedot

Aivoliitto ry:n jäsenrekisteri Ohjeita yhdistyksille

Aivoliitto ry:n jäsenrekisteri Ohjeita yhdistyksille Aivoliitto ry:n jäsenrekisteri Ohjeita yhdistyksille Lisätiedot ja neuvonta: p. 040 845 0430, linda.lindroos@aivoliitto.fi Tästä osoitteesta löydät lisää ohjeita Sense rekisterin käyttöön: https://senseohjeisto.avoine.fi/

Lisätiedot

Tämä tietosuojaseloste antaa EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) edellyttämiä tietoja rekisteröidylle.

Tämä tietosuojaseloste antaa EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) edellyttämiä tietoja rekisteröidylle. 1 (5) TIETOSUOJASELOSTE 1 YLEISTÄ Tämä tietosuojaseloste antaa EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) edellyttämiä tietoja rekisteröidylle. 2 REKISTERINPITÄJÄ JA REKISTERINPITÄJÄN YHTEYSTIEDOT Yhteisinä rekisterinpitäjinä

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

Aivovammayhdistysten hyvä hallintotapa

Aivovammayhdistysten hyvä hallintotapa Aivovammayhdistysten hyvä hallintotapa Mikä yhdistyksen toimintaa ohjaa - Yhdistyslaki - Yhdistyksen omat säännöt - Hyväksi koetut yhdistyskäytänteet Yhdistyksen hallitus Selkeä tehtävien jako selkeyttää

Lisätiedot

Tämä tietosuojaseloste antaa EU:n tietosuoja-asetuksen ("Tietosuoja-asetus") edellyttämiä tietoja rekisteröidylle.

Tämä tietosuojaseloste antaa EU:n tietosuoja-asetuksen (Tietosuoja-asetus) edellyttämiä tietoja rekisteröidylle. 1 (5) TIETOSUOJASELOSTE 1 YLEISTÄ Tämä tietosuojaseloste antaa EU:n tietosuoja-asetuksen ("Tietosuoja-asetus") edellyttämiä tietoja rekisteröidylle. 2 REKISTERINPITÄJÄ JA REKISTERINPITÄJÄN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Purasten sukuseura ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka

Purasten sukuseura ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka Purasten sukuseura ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Purasten sukuseura ry ja kotipaikka Rautalammin kunta. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimitystä sukuseura tai seura.

Lisätiedot

PIRAATTIPUOLUEEN KESKI-SUOMEN PIIRIYHDISTYS SÄÄNNÖT

PIRAATTIPUOLUEEN KESKI-SUOMEN PIIRIYHDISTYS SÄÄNNÖT 1 (6) PIRAATTIPUOLUEEN KESKI-SUOMEN PIIRIYHDISTYS SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Piraattipuolueen Keski-Suomen piiriyhdistys, ruotsiksi Piratpartiets distriktsorganisation

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS SPH I/2019

HALLITUKSEN KOKOUS SPH I/2019 SPH I/2019 Pöytäkirja 20.1.2019 HALLITUKSEN KOKOUS SPH I/2019 AIKA Sunnuntai 20.1.2019 klo 9.00-12.25 PAIKKA Karijärventie 125, Suomusjärvi Savottakämppä Kerkkä LÄSNÄ Puheenjohtaja Maria Ruohola Varapuheenjohtaja

Lisätiedot

https://njr.yap.fi/cgi-bin/soj2/dispat.exe

https://njr.yap.fi/cgi-bin/soj2/dispat.exe Jäsenrekisteriin kirjautuminen Avaa internet ja kirjoita selaimen osoitekenttään: https://njr.yap.fi/cgi-bin/soj2/dispat.exe Kirjoita käyttäjätunnus ja salasana, ja paina Sisäänkirjaus. Kirjauduttua avautuu

Lisätiedot

EU:n TIETOSUOJA-ASETUKSEN SOVELTAMINEN ALKAA TÄNÄÄN, TIEDÄ JA TUNNE OIKEUTESI!

EU:n TIETOSUOJA-ASETUKSEN SOVELTAMINEN ALKAA TÄNÄÄN, TIEDÄ JA TUNNE OIKEUTESI! JÄSENTIEDOTE 25.5.2018 Haukilahden venekerho ry EU:n TIETOSUOJA-ASETUKSEN SOVELTAMINEN ALKAA TÄNÄÄN, TIEDÄ JA TUNNE OIKEUTESI! Tietosuojan historian suurin mullistus tapahtuu tänään 25.5.2018, kun EU:n

Lisätiedot

POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N SÄÄNNÖT

POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N SÄÄNNÖT POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N SÄÄNNÖT Pohjanmaan Partiolaiset ry:n perustava kokous 29. 9. 2007 Kokkolassa. Merkitty yhdistysrekisteriin 2. 11. 2007. Sääntömuutos hyväksytty Pohjanmaan Partiolaiset ry:n

Lisätiedot

SYYSKOKOUS 2017 KOKOUKSEN ASIAT. AIKA sunnuntai PAIKKA

SYYSKOKOUS 2017 KOKOUKSEN ASIAT. AIKA sunnuntai PAIKKA SYYSKOKOUS 2017 AIKA sunnuntai 22.10.2017 13.00 PAIKKA Joutseno-talo, Kesolantie 1, 54100 Joutseno KOKOUKSEN ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAAMINEN 2 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 3 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot