LivingSkills toipumisen tukena. Niina Leinikka & Satu Seppälä
|
|
- Teemu Laakso
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LivingSkills toipumisen tukena Niina Leinikka & Satu Seppälä
2 LivingSkills taitovalmennus Lilinkotisäätiöllä arviointijärjestelmä on vaihtunut keväällä 2018 Ennen tehtiin erillinen arviointi toisen ohjelman avulla + kuntoutumisen suunnitelma, jonka LivingSkills taitovalmennus kokonaisuus (kartoitus + kehitys- ja tukisuunnitelma) on korvannut LivingSkills toimii hyvänä keskustelun herättäjänä toipumisesta ja elämästä ylipäänsä. Kartoitus ohjaa aiempaa paremmin yhteiseen keskusteluun (vrt. yksipuoleinen haastattelu) Edellinen ohjelmisto painottui kehittämiskohteiden kartoittamiseen ja siinä suunnattiin jonkin verran ajattelua kauas, menneisiin elämänkokemuksiin LivingSkillsissä pääpaino on voimavarojen löytymisessä ja se suuntaa ajattelua vahvasti tulevaisuuteen
3 Kartoitus LivingSkillsin lähtökohtana toipumisorientaatio: omat toiveet ja unelmat kannattelevat ja motivoivat kohti hyvää tulevaisuutta Kartoituksessa asukkaan voimavarat ja toiveet korostuvat aiempaa paremmin Ohjelmassa on erillinen toipumisorientaatio osuus, jossa kartoitetaan toiveikkuutta, oman näköistä elämää, toipumista, suhdetta itseen ja muihin, toimintaa sekä avun pyytämistä ja saamista
4 Kartoitus Kartoitus huomioi erikseen ohjaajan ja asukkaan näkemyksen tasa-arvoisesti asukkaan itsearviointiosio laaja. Ohjaaja ja asukas sopivat yhdessä tavoitteista kartoituksen aikana Asukaslähtöinen kysymyksenasettelutapa Kartoituksessa ei ole tiukkaa aikarajaa, jolloin yhteiselle pohdinnalle ja tavoitteelliselle keskustelulle jää enemmän aikaa Mittaa tuen vaikuttavuutta: uusi kartoitus tehdään vanhan päälle, joten muutokset nähtävissä välittömästi Visuaalinen lähestymistapa ja selkeät kysymykset
5
6 Kehitys- ja tukisuunnitelma Kehitys- ja tukisuunnitelmaan nostetaan voimavaroja ja kehittämiskohteita kartoituksen pohjalta Visuaalisuus asukas näkee, minkälaisia voimavaroja hän on nostanut esille ja pitänyt tärkeinä. Tuo esille myös sellaisia piileviä voimavaroja, joista asukas ei välttämättä ole ollut tietoinen
7
8 Kehitys- ja tukisuunnitelma "Taitojen harjoittelija on prosessin johtaja ja työntekijä hänen tukijansa kuntoutusprosessissa -LivingSkills Suunnitelmaa tehtäessä yhdessä pohdittava, mitkä tavoitteet ja keinot asukas haluaa nostaa yhteisen työskentelyn keskiöön. Nämä ohjaavat asukkaan ja omaohjaajan yhteistyötä. Kehitys- ja tukisuunnitelman myötä on mahdollista arvioida omaohjaajatyöskentelyn vaikuttavuutta omaohjaajan tehtävä on tukea tavoitteiden saavuttamisesta
9
10
11 Asukkaiden kommentteja LivingSkillsistä Nopeampi kuin vanha haastattelu En tiedä, miten arviointi tukee toipumistani Älyttömiä kysymyksiä Hyvää: vaihtoehdot oli valmiina, huonoa: paljon kysymyksiä Pidin enemmän vanhasta LS:n teko antaa tunteen, että välitetään. Saa kertoa omia mielipiteitä ja näkemyksiä Vähän lapsellinen hymynaamojen takia
12 Arviointi Lilinkotisäätiöllä jatkossa LivingSkills ollut käytössä vasta vähän aikaa, joten pitkän ajan vaikuttavuutta mahdoton vielä arvioida Ohjelman hyödyntämistä suunnitellaan osana muuttovalmennusta Betaversio on pilottivaiheessa, joten järjestelmä ei ole vielä täysin valmis ja sen käyttöä harjoitellaan. Ohjelman sisältöä kehitetään koko ajan tiiviissä yhteistyössä
13 KIITOS!
Recovery orietation vastaus
Käytännön näkökulma Toipumisorientaatioon asumispalvelun arjessa Mikä muuttuu kun asenne muuttuu? Lilinkotisäätiö Recovery orietation vastaus Lilinkotisäätiön asumispalveluissa on pitkään kehitetty - asukkaiden
TRUST-hankkeen havaintoja yksin tulleiden nuorten kokemuksista ja muistoista TRUST-koulutukset Anna-Kaisa Kuusisto, Tampereen yliopisto
TRUST-hankkeen havaintoja yksin tulleiden nuorten kokemuksista ja muistoista TRUST-koulutukset 23.4.2018 Anna-Kaisa Kuusisto, Tampereen yliopisto Sisältö Yksin tulleiden tilanne Euroopassa ja Suomessa
SELKEYTTÄMINEN. Yksin tulleiden sosiaalinen tuki vastaanottovaiheessa. TRUST-konsepti 2/2018
SELKEYTTÄMINEN Yksin tulleiden sosiaalinen tuki vastaanottovaiheessa TRUST-konsepti 2/2018 SAATTEEKSI TRUST-konseptit TRUST-konseptit ovat yksin tulleiden turvapaikanhakijanuorten hoivaan ja sosiaaliseen
Käytännön näkökulma Toipumisorientaatioon asumispalvelun arjessa. Lilinkotisäätiö
Käytännön näkökulma Toipumisorientaatioon asumispalvelun arjessa Lilinkotisäätiö Recovery orietation vastaus Lilinkotisäätiön asumispalveluissa on pitkään kehitetty - asukkaiden päätöksentekomallia - yhteisöllisiä
Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä
Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,
Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta mielenterveysongelmaisille? Anne Lemmetty
Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta mielenterveysongelmaisille? 15.10.2013 Anne Lemmetty Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta mielenterveysongelmaisille?
LAPSIPERHEIDEN VANHEMPIEN KOKEMUKSIA PERHETYÖSTÄ OSANA PÄIHDEONGELMASTA TOIPUMISTA
LAPSIPERHEIDEN VANHEMPIEN KOKEMUKSIA PERHETYÖSTÄ OSANA PÄIHDEONGELMASTA TOIPUMISTA Kaisa Pasanen 6.11.2015 TUTKIMUKSEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Helsingin kaupungin Sosiaali- ja terveysviraston Lännen päihdepoliklinikka
KKI-PÄIVÄT
Asiakas ja arvot -elintapamuutosprosessin keskiössä Anu Kangasniemi PsT, terveyspsykologian erikoispsykologi, LitM, sert. liikunta- ja urheilupsykologi Puheenvuoron teemoja Arvo- ja hyväksyntäpohjainen
Kankaanpään A-koti tarjoaa laadukasta yksilö- ja perhekuntoutusta valtakunnallisesti.
Kankaanpään A-koti tarjoaa laadukasta yksilö- ja perhekuntoutusta valtakunnallisesti. Kankaanpään A-koti sijaitsee maaseudulla Karvianjoen rannalla seitsemän kilometrin päässä Kankaanpään keskustasta.
TEEMA: TULEVAISUUDEN SUUNNITTELU
TEEMA: TULEVAISUUDEN SUUNNITTELU Tämän haastattelun /kyselyn tarkoituksena on kartoittaa niitä tekijöitä, jotka ovat vaikeuttaneet pääsemistäsi työhön tai koulutukseen. Aineisto tulee suunnitelmiesi toteuttamisessa
TIKON TIEKARTTA. Tavoitteista tuloksiin! Taloushallinnon kumppani 1
TIKON TIEKARTTA Tavoitteista tuloksiin! 15.5.2017 Taloushallinnon kumppani 1 TIEKARTAN PERUSAJATUS Tiekartta on Tikonin ja tilitoimiston yhdessä laatima suunnitelma tilitoimiston liiketoiminnan kehittämiseksi
Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012
Se on vähän niin kuin pallo, johon jokaisella on oma kosketuspinta, vaikka se on se sama pallo Sosiaalityön, varhaiskasvatuksen ja perheen kokemuksia päiväkodissa tapahtuvasta moniammatillisesta yhteistyöstä
HENKILÖKOHTAINEN BUDJETOINTI
HENKILÖKOHTAINEN BUDJETOINTI Vammaisten osallisuutta tukevassa toiminnassa Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE OSALLISUUTTA TUKEVA TOIMINTA PALVELUPOLKU Päijät-Hämeen maakunta 2020
Ratkaisukeskeinen lähestymistapa elämyspedagogiikassa
Ratkaisukeskeinen lähestymistapa elämyspedagogiikassa Ongelmien varaan ei voi rakentaa, voimavarojen ja onnistumisten varaan voi Yleistä ratkaisukeskeisyydestä Lyhytterapian /psykoterapian muoto, käytetään
Itsemääräämisoikeus käytännössä
Itsemääräämisoikeus käytännössä Koulutuspäivä 6.11.2017 Helsinki johtava lakimies Sirkka Sivula Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Itsemääräämisoikeus Henkilön oikeus määrätä omasta elämästään ja tehdä valintoja.
Suomen opinto-ohjaajat ry:n asiantuntijalausunto
Suomen opinto-ohjaajat ry:n asiantuntijalausunto 15.5.2018 1)Nykyistä henkilökohtaisempaa opinto-ohjausta 2)Oma opintosuunnitelma kaikille 3)Velvoite ohjata lukion päättäneitä nuoria Asia 1 Nykyistä henkilökohtaisempaa
Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 32 alaikäisyksikössä vuoden 2016 aikana. Vastaajia oli noin 610.
YHTEENVETO 10.10.2016 Maahanmuuttovirasto/ Vastaanottoyksikkö ALAIKÄISYKSIKÖIDEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 Taustaa Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin
Yleiset Perhepalvelut SHL:n 34 mukainen tuki ja. Tähän tarvittaessa otsikko. lastensuojeluasiakkuuden aktivointi
Yleiset Perhepalvelut SHL:n 34 mukainen tuki ja Tähän tarvittaessa otsikko lastensuojeluasiakkuuden aktivointi asiakas itse 9.8.2016 2 asiakas itse muu henkilö viranomainen asiakkaan suostumus 9.8.2016
Näkemyksiä kokemusasiantuntijatoiminnan vaikuttavuudesta
Näkemyksiä kokemusasiantuntijatoiminnan vaikuttavuudesta Esa Nordling, PsT Mielenterveysyksikkö Kehittämispäällikkö 22.11.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Kokemusasiantuntijatoiminnan vaikutuksia voidaan
Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli. Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1.
Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1.2015 Niina Helminen Anri Tanninen Yleistä Tupalasta Kiinteistöt omistaa
Perhe on enemmän kuin yksi
Perhe on enemmän kuin yksi Koko perheen huomioiminen perhekeskuksissa Emilia Säles, hankepäällikkö, Perhehoitoliitto ry Karolina Lamroth, projektityöntekijä, Leijonaemot ry Jaana Ylönen, yksikön vastaava,
Kuntien työskentelyn purku Maarit Kairala esosiaalityön maisterikoulutus -hanke, projektipäällikkö/ yliopisto-opettaja
Kuntien työskentelyn purku Maarit Kairala esosiaalityön maisterikoulutus -hanke, projektipäällikkö/ yliopisto-opettaja Maarit Kairala marit.kairala@ulapland.fi Miten kunnat varautuvat kansalliseen tietojärjestelmään?
Kyselyn toteuttaa Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi).
1 KYSELY YKSITYISILLE PERHEPÄIVÄHOITAJILLE Opetushallitus julkaisi syksyllä 2016 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, jotka ohjaavat kaikkea varhaiskasvatustoimintaa Suomessa. Perusteiden pohjalta kaikki
työseminaari 10.6.2010 Alice Pekkala Kartanonväkikoti
Terveydenhuoltoalan l siirtoergonomian i asiantuntija ij ja työseminaari 10.6.2010 Kannattavaa kumppanuuttakuntouttavallakuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväkikoti Kartanonväki kodit kdit
Työohjelman hanke-esittely Kestävän liikkumisen koulutus-, valistus- ja tiedotustyön
Hanke-esittely 1/5 Työohjelman hanke-esittely Kestävän liikkumisen koulutus-, valistus- ja tiedotustyön kehittäminen Lapissa Hanke-esittely 2/5 Sisältö 1 HANKKEEN SISÄLTÖ... 3 2 HANKKEEN TOTEUTTAMINEN...
Miten monikulttuurisuus ja tasa arvo kohtaavat nuorisotyössä? Veronika Honkasalo 27.1.2011
Miten monikulttuurisuus ja tasa arvo kohtaavat nuorisotyössä? Veronika Honkasalo 27.1.2011 Esityksen rakenne 1) Nuorisotyön tyttökysymys mistä kaikki alkoi? 2) Nuorisotyö ja sukupuolten tasa arvo (tasa
Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä
Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,
YHTEISTYÖLLÄ JA ASIAKASLÄHTÖISYYDELLÄ PAREMPIA PALVELUJA
YHTEISTYÖLLÄ JA ASIAKASLÄHTÖISYYDELLÄ PAREMPIA PALVELUJA LAURI KUOSMANEN, DOSENTTI, YHTEISTYÖKOORDINAATTORI HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI, HYKS PSYKIATRIA JA VANTAAN KAUPUNKI KIITOS! TILANNE
Perhekuntoutus KuPerKeikka
Perhekuntoutus KuPerKeikka Asiakaslähtöisyys Avoimuus Luottamuksellisuus Rehellisyys Suunnitelmallisuus Jaana Räsänen, Jaana Vainikainen, Pirjo Salmi ja Sebastian Martin Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen
HOITO- JA PALVELUTARPEEN KARTOITUS
A S I A K A S L Ä H T Ö I S T Ä J A V A I K U T T A V A A P A L V E L U A M I E L E N T E R V E Y S - J A P Ä I H- D E A S I A K K A I L L E - M O N I A M M A T I L L I S E T T I I M I T P E R U S T A
Vaikuttavuuden johtaminen, case: henkilökohtainen budjetti & vaikuttavuuskehittämö. Jonna Heliskoski, johtava asiantuntija
Vaikuttavuuden johtaminen, case: henkilökohtainen budjetti & vaikuttavuuskehittämö Jonna Heliskoski, johtava asiantuntija Vaikutusketju (The iooi method by Bertelsmann Stiftung) Ratkaisu (transformative
Kipuprojektin satoa. Pitkäkestoisen kivun moniammatillisen hoitomallin ja alueellisen palvelujärjestelmän kehittäminen Lapin sairaanhoitopiirissä
Kipuprojektin satoa Pitkäkestoisen kivun moniammatillisen hoitomallin ja alueellisen palvelujärjestelmän kehittäminen Lapin sairaanhoitopiirissä Osaraportti: nykytilan kuvaus ja toimijoiden haastattelut
Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä
Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,
Ikäihmisten perhehoidon valmennus
Ikäihmisten perhehoidon valmennus Arvioi tällä lomakkella perhehoitajan valmiuksiin liittyviä vahvuuksiasi ja kehittämistarpeitasi perhetapaamista ja yhteistä arviointia varten. Kokoa vahvuuksia, tarpeita
Vastuullisen maaseutumatkailun kehittämishanke 2018 Sanna Hiltunen
Helmi- Vastuullisen maaseutumatkailun kehittämishanke 2018 Kehittämistyöpaja 16.8.2018 Helmi - Vastuullisen maaseutumatkailun kehittämishanke 100 % rahoitus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta
AMMATTILAISET ARVAILEVAT TOISISTAAN. - tulkintaverkostot psykososiaalisessa työssä
SUB Qöttlngen 204 533 376 ESA E R I K S S O N T O M ERIK A R N K I L ( T O I M. ) AMMATTILAISET ARVAILEVAT TOISISTAAN - tulkintaverkostot psykososiaalisessa työssä STAKES SOSIAALI- JA TERVEYSALAN TUTKIMUS-
KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS
KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS Kuntayhtymän tehtävänä on järjestää jäsenkuntien puolesta niiden tarvitsemia päihdehuollon palveluja Tehtävänsä toteuttamiseksi kuntayhtymä ylläpitää Mainiemen kuntoutumiskeskusta
Orikedon palvelukeskus: 71 paikkanen
Orikedon palvelukeskus: 71 paikkanen Tarjoaa tehostettua ja palveluasumista kaikenikäisille päihdehuollon asiakkaille kuntouttavalla työotteella. 1 hengen asunto 518,00 / kk. 2 hengen asunto 696,00 / kk.
Hyvinvointia työstä. Rauma Palaute ennakkotehtävästä. Miten tunnistat asiakkaan kuntoutustarpeen?
Hyvinvointia työstä Rauma 7.6.2016 Palaute ennakkotehtävästä. Miten tunnistat asiakkaan kuntoutustarpeen? Tutkimuksissa todettua Yleisesti ottaen kuntoutuksella kuntoutettavien psyykkiset ja fyysiset voimavarat
Mahdollisuuksien Matka. Päätösseminaari 7.10.2010 Minna Laine ph, so, logoterapeutti (LTI) Oriveden hoivapalveluyhdistys ry projektikoordinaattori
Mahdollisuuksien Matka Päätösseminaari 7.10.2010 Minna Laine ph, so, logoterapeutti (LTI) Oriveden hoivapalveluyhdistys ry projektikoordinaattori Logos-projekti 2008-2010 Ray:n tuella Päämääränä on muistisairaan
ARJEN KESKIÖSSÄ
ARJEN KESKIÖSSÄ 2012-2014 Lähiyhteisöjen ja asuntoverkostojen suunnittelu Uudet asumisratkaisut yhteistoiminnallisena kehittämisenä Tulosten ja vaikutusten arviointi 1. Asukkaiden toiveet ja tarpeet: asuminen,
YKS YKSILÖKESKEINEN ELÄMÄNSUUNNITELMA
PUMPPU-HANKE (A31860) pumppu-hanke.blogspot.com YKS YKSILÖKESKEINEN ELÄMÄNSUUNNITELMA MAHDOLLISUUS KÄYTTÄJÄLÄHTÖISEEN AJATTELUUN JA TOIMINTAAN Lohja 5.9.2012 Merja Laurén Tiedetään, että (Val Williams
Ammatillinen kotoutuminen tulevaisuudessa Ene Härkönen, TAKK
Ammatillinen kotoutuminen tulevaisuudessa Ene Härkönen, TAKK 14.8.2019 Ammatillinen kotoutuminen tulevaisuudessa Kotoutumiskoulutus: moduulipohjainen Kotoutumiskoulutus: toiminnallinen Osaamisen kartoitus
Osallisuutta vai supermarkettiosallisuutta?
Osallisuutta vai supermarkettiosallisuutta? Työpaja 23.4.2015 yh, TtT, YTM Minna Laitila Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Miksi osallisuus tärkeää? Yksilöllinen näkökulma: Palveluiden käyttäjien oikeus
Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin
Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin HENRY Foorumi 2012 Lisa Forss Liiketoimintajohtaja, Taitoprofiilit/StaffEdu Oy 1 Taitoprofiilit/StaffEdu Oy Koulutuspalveluita työhallinnolle
TOIMI MENETELMÄ TOIMINTAKYVYN KUVAAMISEEN
TOIMI MENETELMÄ TOIMINTAKYVYN KUVAAMISEEN Kuvat: www.papunet.fi Toimi - menetelmä Kehittäjät Heikki Seppälä ja Markus Sundin Kehitysvammaliitto 2011 Toimi on työväline yksilöllisen toimintakyvyn arviointiin
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI KUNTOUTUSTARVESELVITYKSEN PALVELULINJA Voimassa 1.1.2011 alkaen SISÄLLYS Sivu I YLEISET PERIAATTEET Kuntoutustarveselvitys...1
Keski-Suomen vammaisstrategia
Keski-Suomen vammaisstrategia Vammaispalvelutyöryhmän esitys Peurunka III -seminaari 27.10.2015 Erityiset näkökulmat ja keskustellut käsitteet: Näkökulmat: Lapset Kokemusasiantuntijat Tasa-arvoinen kansalaisuus
ETAITAVA KV-JAKSON JA TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN OHJAAMISEN TUKENA
ETAITAVA KV-JAKSON JA TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN OHJAAMISEN TUKENA Työpaikalla tapahtuvan oppimisen ohjauksen lähtökohtia On tärkeää, että opiskelija saa riittävästi tukea ja ohjausta Osaamiselle
Itsemääräämisoikeus ja tuettu päätöksenteko
Itsemääräämisoikeus ja tuettu päätöksenteko Itsemääräämisoikeus Itsemääräämisoikeus tarkoittaa, että ihmisellä on oikeus määrätä omasta elämästään ja tehdä omia valintoja. Useimmat päämiehet tarvitsevat
Kokemusohjaus mielenterveys- ja päihdetyön työmuotona
Kokemusohjaus mielenterveys- ja päihdetyön työmuotona Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 25.-26.1.2017, Lahti Vastaava kokemusohjaaja, YTL Mervi Piiroinen 1. Mitä kokemusohjaus on? - Uusi mielenterveys-
YHDESSÄ VOIMISTUEN laadukasta sosiaalityötä lappilaisille
YHDESSÄ VOIMISTUEN laadukasta sosiaalityötä lappilaisille 1.10.04-30.9.06 Tavoitteena tukea Lapin läänin sosiaalialalla ja sosiaalityössä työskentelevien ammattilaisten toimintaedellytyksiä Perussosiaalityön
Uudistuvaa vammaislainsäädäntöä kohti Valmennuksen ja tuen mahdollisuudet
Uudistuvaa vammaislainsäädäntöä kohti Valmennuksen ja tuen mahdollisuudet Valmennusta ja tukea suunnittelusta toteutukseen asiakkaan tarpeiden ja tavoitteiden mukaan Paula Tapani, Validia Asuminen Mitä
Yhdistystoiminnan kehittämisen tsekkauslista Missä meillä menee hyvin ja missä voisimme tulla yhdessä paremmiksi?
Yhdistystoiminnan kehittämisen tsekkauslista Missä meillä menee hyvin ja missä voisimme tulla yhdessä paremmiksi? Yhdistyksen toiminta-ajatus Onko meillä yhteinen näkemys siitä, miksi yhdistys on olemassa?
HAKEMUS KRIMINAALIHUOLLON TUKISÄÄTIÖN KUNTOUTTAVIIN TUKIASUMISPALVELUIHIN
HAKEMUS KRIMINAALIHUOLLON TUKISÄÄTIÖN KUNTOUTTAVIIN TUKIASUMISPALVELUIHIN Täytä tämä hakemus yhdessä vankilan työntekijän, yhdyskuntaseuraamustoimiston työntekijän tai sosiaalityöntekijän kanssa Tällä
OHJEITA KURSSIPÄIVÄKIRJAN LAATIMISEEN Terveystiedon kurssi 2: Nuoret, terveys ja arkielämä
OHJEITA KURSSIPÄIVÄKIRJAN LAATIMISEEN Terveystiedon kurssi 2: Nuoret, terveys ja arkielämä Palautetaan arvioitavaksi ennen koeviikkoa (palautelaatikkoon viimeistään ke 13.5.) Kurssipäiväkirja on oman oppimisesi,
LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ
LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ VIITEKEHYS POHJOIS-POHJANMAALLA Lasten ja perheiden palvelujen kokonaisuudistus Varhaiskasvatus ja koulu keskiössä mutta
Kotikuntoutuksen rooli liikkuvissa palveluissa
Kotikuntoutuksen rooli liikkuvissa palveluissa Koulutuspäivä Liikkuvat työryhmät mielenterveystyössä 27.3.2007 Vaasa, Jarkko Pirttiperä (Pohjanmaa hanke) KUNTOUTUKSEN KÄSITE Kuntoutus = jonkun selkeästi
Esimiehen tärkeä rooli RAIn käyttöönotossa ja arviointitiedon laadunvarmennuksessa Miia Inna Palvelupäällikkö hoiva- ja palveluasuminen,
Esimiehen tärkeä rooli RAIn käyttöönotossa ja arviointitiedon laadunvarmennuksessa 31.3.2015 Miia Inna Palvelupäällikkö hoiva- ja palveluasuminen, vanhustenpalvelut Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri
Kohti hyvinvointitaloutta. Johtaja Riitta Särkelä Helsinki
Kohti hyvinvointitaloutta Johtaja Riitta Särkelä 6.11.2013 Helsinki Seminaarin tavoitteet Käydä keskustelua hyvinvoinnin ja talouden suhteesta ja niiden keskinäisestä riippuvuudesta Mahdollisuuksista rakentaa
1 Huomioitavaa Tunnin paikka kursissa. Tunti on osa suurempaa kokonaisuutta. Tunnin tavoite joka määrittää sisältöä, toimintaa ja työyskentelytapojen
Tuntisuunnitelma Oppitunnin käsikirjoitus harjoittelijalle ja ohjaajalle. Tunnin pitämisen ja ohjaamisen tuki. Riittävän joustava. Passi oppitunnille: ilman hyväksyttyä tuntisuunnitelmaa ei harjoitustuntia
Päihde- ja mielenterveystyön ammatillinen ja vertaiskokemus yhdessä - Kokemus yhdistävänä tekijänä ammattilaisen ja asiakkaan välillä
Päihde- ja mielenterveystyön ammatillinen ja vertaiskokemus yhdessä - Kokemus yhdistävänä tekijänä ammattilaisen ja asiakkaan välillä Valtakunnalliset päihde- ja mielenterveyspäivät 10.10.2013 Tiina Saarinen
L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN
L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN VM, Valtiokonttori, Senaatti, Valtori Osa Johtamisen kehittämisen kärkihanketta #Työ2.0 Uutena toimijana mukana @D9Suomi Valtiolla tehdään töitä monenlaisin välinein monenlaisissa
Ohjaus ja osaamisidentiteetti Johanna Ollila, projektipäällikkö Turun yliopisto, Tulevaisuuden tutkimuskeskus
Ohjaus ja osaamisidentiteetti 1.11.2018 Johanna Ollila, projektipäällikkö Turun yliopisto, Tulevaisuuden tutkimuskeskus OSATA Osaamispolkuja tulevaisuuteen Kohderyhmät: 2. asteella opiskelevat nuoret,
Tavoitteet. Toiminnan ohjaus. Jyväskylän yliopisto 1(5) L A A T U T Y Ö Ryhmällä tarkoitetaan työryhmää, toimikuntaa tai neuvostoa.
Jyväskylän yliopisto 1(5) Ryhmällä tarkoitetaan työryhmää, toimikuntaa tai neuvostoa. Ryhmän nimi: Laadunkehittämisryhmä Ryhmän puheenjohtaja: Vararehtori Matti Leino Ryhmän sihteeri: Laatupäällikkö Halonen
Kokemuksia vanhempien tukemisesta lapsen sijoituksen aikana, VOIKUKKIA 2002-2015
Kokemuksia vanhempien tukemisesta lapsen sijoituksen aikana, VOIKUKKIA 2002-2015 Sijaishuollon päivät 30.9.2015 Lahti Iina Järvi Virpi Kujala ja Irja Ojala VOIKUKKIA-vertaistukiryhmä Vanhemmille, joiden
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 0 toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä kysely
Kohtaamispaikkojen kehittäminen Pohjois-Savossa. Henna Julkunen Pohjois-Savon Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma YHDESSÄ!
Kohtaamispaikkojen kehittäminen Pohjois-Savossa Henna Julkunen Pohjois-Savon Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma YHDESSÄ! Kehittäminen maakunnallisella tasolla Mukana 19 kuntaa Vanhemmuuden ja parisuhteen
PALVELUOHJAUS POHJOIS-SATAKUNNAN HANKEKUNNAT HONKAJOKI, JÄMIJÄRVI, KANKAANPÄÄN, KARVIA
POHJOIS-SATAKUNNAN HANKEKUNNAT HONKAJOKI, JÄMIJÄRVI, KANKAANPÄÄN, KARVIA 1 PALVELUOHJAUS - Asiakkaan etua korostava työmenetelmä, jolla kootaan palvelut asiakkaan tueksi ja lievennetään palvelujärjestelmän
Kohtaamisia 6.2.2015 Psykologi Salla Salo Tyks/kipuklinikka
Kohtaamisia 6.2.2015 Psykologi Salla Salo Tyks/kipuklinikka Eheydentunne mielekkään elämän perusta Kivunsäätely psyykkisenä prosessina Vuorovaikutuksen keinot tukea kivunsäätelyä Luottamusta siihen, että
Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin
Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Hyvää Ikää Kaikille seminaari Seinäjoella 18.9.2014 Marjut Mäki-Torkko Vammaispalvelujen johtaja, KM Mitä ajattelet ja sanot minusta Sitä luulet minusta Sinä olet
Palveluiden järjestäminen ja yhteisötoiminta uudessa, avoimen tiedon Oulussa
Palveluiden järjestäminen ja yhteisötoiminta uudessa, avoimen tiedon Oulussa Pasi Laukka 27.3.2014 Palvelut on järjestettävä Kaupunkistrategian kuntalaisten hyvinvointiin liittyvät strategiset linjaukset
Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta
Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta O P A S K A U N I A I S T E N V I R A N H A L T I J O I L L E J A L U O T T A M U S H E N K I L Ö I L L E L A S T E N J A N U O R T E N K U U L E M I S E E N 1
Tiimityö- ja esiintymistaitojen kehittäminen
Tiimityö- ja esiintymistaitojen kehittäminen Insinöörikoulutuksen foorumi 2012 Sata vuotta suomalaista insinöörikoulutusta -seminaari 4. 5.10.2012 Forma Eeva-Leena Tiimityö ja esiintymistaidot Asiantuntijaviestinnässä
Asiakkaiden työpajat. 2. työpaja Minä päätöksentekijänä Miten teen päätöksiä arjessa ja elämässä? Mitä toivon tulevaisuudelta?
Asiakkaiden työpajat 1. työpaja 11.9.2018 Minun elämäni nyt Miksi oman äänen kuuluminen on tärkeää? Miten elämäni sujuu nyt? 2. työpaja 18.9.2108 Minä päätöksentekijänä Miten teen päätöksiä arjessa ja
Arjen Keskiössä
Arjen Keskiössä 6.3.2014 Yksilöllisen asumisen malli Kotkassa Arjen Keskiössä hankkeen myötä Kotkassa käytetään sanaa kortteliasuminen, siinä asiakas asuu itsenäisesti ja tarvittava tuki hänelle järjestetään
Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa
Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Lastensuojelun ja perhetyön kehittäminen Kokkolassa Mistä lähdettiin liikkeelle, mikä tarve? Yhteistyön puuttuminen Lastensuojelun vetäytyminen Laki Tutkimuksia
Kohtaamispaikkapäivät. Paikallisen järjestötoiminnan mahdollisuus ITUSPY asiakaslähtöinen mielenterveystyön kehittäjä
Kohtaamispaikkapäivät 9.5.2019 Paikallisen järjestötoiminnan mahdollisuus ITUSPY asiakaslähtöinen mielenterveystyön kehittäjä Paikallinen järjestötoimija Yhdistyspohjainen toimija Voittoa tavoittelematon,
Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015
Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015 TOP palaute Työssäoppimisesta palautetta antoi yhteensä 431 opiskelijaa ja 16 työpaikkaohjaajaa Kokonaisarvio työssäoppimisesta asteikolla 1-5: opiskelijat 4,19
Teema 1: Tiedonkulku. Vuorovaikutussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet. Luonnos 1/2019
Vuorovaikutussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet Luonnos 1/2019 Teema 1: Tiedonkulku Tavoite Toimenpiteet Asukkaat tietävät, mitä Oulussa tapahtuu ja mitä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia
KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKKEEN ULKOINEN ARVIOINTI. Piia Tienhaara & Pasi-Heikki Rannisto
KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKKEEN ULKOINEN ARVIOINTI Piia Tienhaara & Pasi-Heikki Rannisto 25.10.2016 TOIMEKSIANTO JA TAVOITE Keski-Suomen SOTE 2020 -hankkeen ulkoinen loppuarviointi Ajalla 1.10.-25.10.2016
Päihde- ja mielenterveysasiakkaiden avokuntoutuksen kehittäminen. Projektipäällikkö Anne Salo Sininauhaliitto PÄMI-HANKE
Päihde- ja mielenterveysasiakkaiden avokuntoutuksen kehittäminen Projektipäällikkö Anne Salo Sininauhaliitto PÄMI-HANKE PÄMI-hanke kehittämisen lähtökohtana PÄMI Päihde- ja mielenterveys avokuntoutuksen
Logoterapeuttinen ajattelu vanhusten hoidossa
Logoterapeuttinen ajattelu vanhusten hoidossa Vanhustyön seminaari Stadin Aikuisopisto 4.12.2013 Anna-Maija Ruhanen TtM, KM,Logoterapeutti LTI Mitä logoterapeuttinen ajattelu on? Logoterapia on voimavara-
Katsaus Portfolio- verkkojaksoon Heli Brander TY, Monimuoto-opetuksen kehittäminen
Katsaus Portfolio- verkkojaksoon 17.3.2005 Heli Brander TY, Monimuoto-opetuksen kehittäminen Portfolion työst stämisprosessi TieVie-asiantuntijakoulutuksessa Portfolio-verkkojakson perimmäinen inen tarkoitus?
Keskustelutilaisuus Toiminta-ajatus, visio ja arvot
Keskustelutilaisuus 22.10.2017 Toiminta-ajatus, visio ja arvot Espoon Akilles on espoolainen yleisseura, jonka alla toimii aktiivinen suunnistusjaos. Toiminnan pääpaino on kesäsuunnistuksessa. Jaosto tarjoaa
VIVA! taitoa ikääntyvien mielen hyvinvoinnin tukemiseen
VIVA! taitoa ikääntyvien mielen hyvinvoinnin tukemiseen 9.5.2017 Toimialapäällikkö Sirkkaliisa Heimonen ja kehittämisasiantuntija Mari Juote Al VIVA! Voimaantumista vahvistava ohjaus Tavoitteena luoda
10/23/2012 Olli Määttä
Oppitunnin käsikirjoitus harjoittelijalle ja ohjaajalle. Tunnin pitämisen ja ohjaamisen tuki. Riittävän joustava. Edellytys oppitunnille: ilman hyväksyttyä tuntisuunnitelmaa ei harjoitustuntia voi pitää.
Oppijan tukeminen moniammatillisesti
Oppijan tukeminen moniammatillisesti RATKAISUKESKEINEN AJATTELU- JA TYÖTAPA Maanläheinen ja myönteinen tapa kohdata erilaisia inhimillisen elämän pulmatilanteita. Innostaa kehittämään luovia ratkaisuja
Sovari vaikuttavuustiedon hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä. Riitta Kinnunen Etsivän nuorisotyön päivät, Tampere
Sovari vaikuttavuustiedon hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä Riitta Kinnunen Etsivän nuorisotyön päivät, Tampere 6.-7.2.2019 Sovari sosiaalisen vahvistumisen mittari Työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön
Muutoskokonaisuus I: Lapsen oikeuksia vahvistava toimintakulttuuri Muutoskokonaisuus II: Lapsi- ja perhelähtöiset palvelut
Lape kysely 1 LAPE-HANKKEEN TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma kuuluu hallituksen kärkihankkeisiin. Palveluita halutaan kehittää lapsi ja perhelähtöisemmäksi, asiakkaan
TYÖ- JA TOIMINTAKYKYÄ SEKÄ TYÖLLISTYMISEN EDELLYTYKSIÄ KARTOITTAVA PALVELU / INTENSIIVINEN KARTOITUSJAKSO
Liite 2 sääntökirjaan Palvelukokonaisuuden nimi TYÖ- JA TOIMINTAKYKYÄ SEKÄ TYÖLLISTYMISEN EDELLYTYKSIÄ KARTOITTAVA PALVELU / INTENSIIVINEN KARTOITUSJAKSO Säädösperusta Sosiaalihuoltolaki 17.9.1982/710
LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku
LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä 1.9.2017 Turku SOS- LAPSIKYLÄ VAHVISTAA LASTEN OSALLISUUTTA SOS- Lapsikylässä on vahvistettu lasten osallisuutta
Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta
Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta A. Vastaajan taustatiedot Mikä on asemasi organisaatiossa? 1. Ylempi toimihenkilö 2. Työnjohtaja 3. Toimihenkilö 4. Työntekijä Minkä
MIKÄ ON KESKEISIN KYSYMYS TYÖIKÄISTEN KUNTOUTUKSESSA? SOILE KUITUNEN KUNTOUTUSSÄÄTIÖ 2016 KUVE
MIKÄ ON KESKEISIN KYSYMYS TYÖIKÄISTEN KUNTOUTUKSESSA? SOILE KUITUNEN KUNTOUTUSSÄÄTIÖ 2016 KUVE 20.9.2016 ISO HINTALAPPU KUNTOUTUS MAKSAA 2 MILJARDIA EUROA TYÖTTÖMYYS MAKSAA 6 MILJARDIA EUROA ISOIN SIILO
Miten AMK voittaa johtamis- ja muutospelissä? AMK Päivät Lahdessa 2014 Tero J. Kauppinen
Miten AMK voittaa johtamis- ja muutospelissä? AMK Päivät Lahdessa 2014 Tero J. Kauppinen Ajankohtainen symboli Uskommeko oikeisiin asioihin? Johtamisen uusi symboli Voima vs. ketteryys voittamisesta Voittajia
Yritysmentorointi ammatillisessa koulutuksessa Voimavara oppilaitoksellenne
Yritysmentorointi ammatillisessa koulutuksessa Voimavara oppilaitoksellenne Tosielämä on moninkertaisesti monimutkaisempaa kuin paraskaan oppikirja voi kertoa. Supreme-mentorointiohjelma vastaa tähän haasteeseen
IT S HAPPENING HERE.
IT S HAPPENING HERE. Uusi kasvo Greenreality-viestintään Aloitin 6.3.2017 Lappeenrannan kaupungin elinkeinopoliittisena viestintäasiantuntijana. Yhtenä tehtävänä on koordinoida Greenreality-brändin viestintää
Opinnoista Osaajaksi -hanke ( ) PKS-KOKO Kesäseminaari
Opinnoista Osaajaksi -hanke (1.3.2010-28.2.2012) PKS-KOKO Kesäseminaari 9.6.2011 projektipäällikkö Tuija Hulkkonen, tuija.hulkkonen@vantaa.fi hankekoordinaattori Anna Suvilaakso, anna.suvilaakso@vantaa.fi
Toiminnallinen työ- ja toimintakyvyn arviointi Sytyke-Centrellä. Sytyke-Centre/Hengitysliitto ry
Toiminnallinen työ- ja toimintakyvyn arviointi Sytyke-Centrellä Sytyke-Centre/Hengitysliitto ry Toiminnallinen työ- ja toimintakyvyn arviointi 1. Jäljellä olevan työkyvyn selvittäminen 2. Nuorten työ-
Portfolio TieVie-koulutuksessa. Anna-Kaarina Kairamo Taru Valovirta
Portfolio TieVie-koulutuksessa Anna-Kaarina Kairamo anna-kaarina.kairamo@tkk.fi Taru Valovirta taru.valovirta@tkk.fi 1.9.2006 Esityksen sisältö Portfolion kaksi roolia Sanastoa ja käsitteitä Portfolio