Keskeiset ongelmat narsistisessa häriössä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keskeiset ongelmat narsistisessa häriössä"

Transkriptio

1

2

3

4

5 Keskeiset ongelmat narsistisessa häriössä

6 kun lapsi omalla olemassaolollaan tuottaa vanhemmilleen iloa ja tyydytystä kun lapsi tulee hyväksytyksi, ymmärretyksi ja rakastetuksi omana itsenään kun lapsen kehitystarpeet tulevat riittävässä määrin tyydytetyiksi. Lapsi saa tarvitsemaansa apua ja tukea vanhemmiltaan. Vanhempi täydentää ja korvaa lapsen vielä keskeneräisiä henkisiä ja fyysisiä kykyjä. Voisimme sanoa, että vanhempi toimii lapsen apuminänä, kun siihen on tarvetta. Jatkuu seuraavassa diassa

7 kun lapsen pyrkimykset ja erilaiset itsensä ilmentämiset tulevat huomatuiksi ja saavat arvostusta. Se mikä tulee nähdyksi ja huomatuksi on arvokasta ja hyvää. Lapsen minuus tarvitsee kipeästi mahdollisuutta peilaukseen rakentuakseen. Lapsella on hyvin varhain pakottava tarve löytää äidin katse. Vauva katsoo äitiä nähdäkseen sen, kuinka äiti näkee hänet. Äidin ilmeiden, eleiden ja kosketusten tarjoamien vihjeiden ja viestien perusteella lapsi vähitellen rakentaa kuvaa itsestään. Tässä hengessä muuttaisin Descartesin kuulun mietelauseen Cogito ergo sum (ajattelen, olen siis olemassa) muotoon: katson ja minut nähdään, olen siis olemassa. Tämä peilauksen tarve ei rajoitu vain varhaislapsuuteen, jossa sillä on tietenkin keskeinen asema, sitä me tarvitsemme läpi elämämme. kun vanhemmat myös ymmärtävät lapsensa erillisyydentarpeen, tukevat hänen itsenäistymistään eivätkä sido lasta liiaksi itseensä. On hyvä muistaa, että yksin oleminen on myös kyky, joka ei ole itsestäänselvyys. Se opitaan vuorovaikutuksessa vanhempien kanssa. Se edellyttää, että meillä on ollut lapsuudessa riittävästi kokemuksia yksin olemisesta turvallisen aikuisen läsnä ollessa.

8 Varhaisen peilauksen alkutilanne: vauvalla on pakottava tarve löytää äidin katse

9 Minuus, sen toiminnot ja kyvyt rakentuvat lapsuudessa kanssakäymisessä hoitavan ympäristön kanssa vuorovaikutuksessa, jota peilaukseksi kutsutaan Jos minuutta rakentavaa peilausta ei ole lapsuudessa ollut riittävästi, voidaan aikuisuudessa päätyä tilanteeseen, jossa narsisti yrittää paikata tätä puutetta tarvitsemalla jatkuvasti tällaista minuutta ja itsetuntoa rakentavaa ja ylläpitävää toista kokeakseen olevansa olemassa ja elinvoimainen

10 Narsisti on kehitysvuosinaan saanut puutteellista tai vääränlaista peilausta, jonka vuoksi oma minuus on jäänyt otetuksi puutteellisesti haltuun ja itsetunto jää haavoittuvaksi Tähän ovat syynä lasta hoitavan ympäristön sosiaaliset ja emotionaaliset ongelmat tai vanhempien omat narsistiset ongelmat Myös äidin lapsen varhaisvuosina kokema masennus altistaa narsistisille ongelmille, koska lapsi ei saa riittävää peilausta äidiltään Seuraavassa diassa on Giovanni Segantinin maalaus Die Bösen MÜtter (pahat äidit), jossa Segantini ehkä kuvaa omaa traumaattista äitisuhdettaan

11

12 Pettymykset varhaisessa minuutta rakentavassa vuorovaikutuksessa (peilauksessa) sekä vanhemmuudessa tekevät narsistista varautuneen ja epäluuloisen Sen vuoksi antautuminen todelliseen vuorovaikutukseen, sitoutuminen ja rakastuminen ovat narsistille uhkaavia ja pelottavia asioita Saadakseen haavoittuvalle minuudelleen tarvitsemaansa tukea narsisti luo hyväksikäyttö- ja pahimmillaan riistosuhteita, joissa hän itsekkäästi ottaa tarvitsemansa kykenemättä antamaan vastavuoroisesti Saamastaan narsisti ei tunne kiitollisuutta, koska hän kokee olevansa oikeutettu saamaan tarvitsemansa korvauksena kokemistaan lapsuudenaikaisista puutteista

13 Erilaiset menetykset, vastoinkäymiset ja epäonnistumiset minuuttaan ylläpitävissä suhteissa herättävät narsistissa vaikeasti siedettävää ahdistusta, jossa jopa koko olemassaolon kokemus on uhattuna (hulluksi tulemisen pelkoa) Kaikkiin keinoihin, joilla tätä oloa voi helpottaa, syntyy helposti riippuvuus Sellaisia ovat lääkkeiden, huumeiden ja alkoholin lisäksi myös monet hyvät asiat: työ, urheilu, harrastukset, Internet, seksi jne. Addiktion niistä tekee se, että niistä tulee pakonomainen välttämättömyys

14 Vaikeimmat narsistit eivät juurikaan itse hakeudu hoitoon, koska kokevat, että syyt vaikeuksiin ovat muissa tai olosuhteissa, joille he eivät voi mitään He tulevat yleensä ulkopuolisesta pakotuksesta Hoidon onnistumisen edellytykset ovat yleensä huonot Narsistisen suojamuurin petettyä ja masentuneina narsisti saattaa hakeutua hoitoon Useimmiten hoitoon tulevat narsistien uhrit, joiden minuuden ja itsetunnon narsisti on pahoin raunioittanut

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 1. Yleistä Pidä kiinni-projektista, Talvikista ja Tuuliasta 2. Äiti ja perhe päihdekuntoutuksessa

Lisätiedot

Henkinen väkivalta ja siitä selviytyminen

Henkinen väkivalta ja siitä selviytyminen Henkinen väkivalta ja siitä selviytyminen Vanha Satama Mielenterveysmessut 20.11.2012 Narsistien uhrien tuki ry Sirpa Polo FT, KM Henkinen väkivalta On ajassa ilmi tuleva oleva vakava ja laaja psyykkinen

Lisätiedot

Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen

Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen Riittämättömyys Se kääntyy usein itseämme ja läheisiämme vastaan En riitä heille He eivät riitä minulle Suorittaminen, vertailu

Lisätiedot

TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN. Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi

TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN. Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi Varhaisella vuorovaikutuksella tarkoitetaan kaikkea lapsen ja vanhempien yhdessä olemista, kokemista ja

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN

VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VARHAISESTA TUESTA 28.9.2011 1 Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lastenpsykoterapeutti ja theraplay-terapeutti kehittämispäällikkö, THL, lasten, nuorten ja perheiden osasto KEHITYKSEN

Lisätiedot

KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA

KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA Projektityöntekijä Sirpa Kumpuniemi Sateenvarjo-projekti Rovaniemi 4.2.2009 Taustaa Synnytyksen jälkeistä masennusta 10-15 % synnyttäneistä Vanhemman

Lisätiedot

Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten

Lisätiedot

Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet. Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015

Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet. Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015 Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015 Kasvu äidiksi Nainen siirtyy vauvan myötä äitiystilaan (Stern) Pystynkö pitämään pienen

Lisätiedot

ITSETUNTO JA PÄIHDE. Jukka Oksanen 2014

ITSETUNTO JA PÄIHDE. Jukka Oksanen 2014 ITSETUNTO JA PÄIHDE Jukka Oksanen 2014 Mitä päihteestä haetaan? Mukana tekemisen kokemusta. Seurustelun helpottumista. Mielihyväkokemusta. Tajunnan laajentamisen kokemusta. Psyykkisten olojen helpottumista.

Lisätiedot

Joustava kestävyys ja suojaavat tekijät

Joustava kestävyys ja suojaavat tekijät Joustava kestävyys ja suojaavat tekijät Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö THL LASTA-projektiryhmän puheenjohtaja jukka.makela@thl.fi

Lisätiedot

TYÖKALUJA, TIETOA JA UUDENLAISTA NÄKÖKULMAA - RASKAANA OLEVIEN JA SYNNYTTÄNEIDEN ÄITIEN KOKEMUKSIA ILOA VARHAIN- RYHMISTÄ

TYÖKALUJA, TIETOA JA UUDENLAISTA NÄKÖKULMAA - RASKAANA OLEVIEN JA SYNNYTTÄNEIDEN ÄITIEN KOKEMUKSIA ILOA VARHAIN- RYHMISTÄ TYÖKALUJA, TIETOA JA UUDENLAISTA NÄKÖKULMAA - RASKAANA OLEVIEN JA SYNNYTTÄNEIDEN ÄITIEN KOKEMUKSIA ILOA VARHAIN- RYHMISTÄ Terveydenhoitaja Reetta Koskeli ja sairaanhoitaja Noora Kapanen 27.9.2011 OPINNÄYTETYÖN

Lisätiedot

Yhdessä parempi. miksi yksinäisyydestä on niin vaikea päästä irti?

Yhdessä parempi. miksi yksinäisyydestä on niin vaikea päästä irti? Yhdessä parempi miksi yksinäisyydestä on niin vaikea päästä irti? PhD. Niina Junttila, Dosentti (kasvatuspsykologia, tilastomenetelmät) Oppimistutkimuksen keskus (OTUK), Opettajankoulutuslaitos & Lapsi-

Lisätiedot

Mielenterveys voimavarana

Mielenterveys voimavarana Mielenterveys voimavarana Mielenterveydestä on esitetty aikojen kuluessa useita erilaisia näkemyksiä. Moderni määritelmä mielenterveydestä on terveyslähtöinen eli salutogeeninen. Mielenterveys nähdään

Lisätiedot

Lastenpsykiatri, asiantuntijalääkäri ja tietokirjailija Raisa Cacciatore Väestöliitto www.vaestoliitto.fi, www.raisacacciatore.fi

Lastenpsykiatri, asiantuntijalääkäri ja tietokirjailija Raisa Cacciatore Väestöliitto www.vaestoliitto.fi, www.raisacacciatore.fi Lapsen itsetunto ja varhainen vuorovaikutus TERVEYDENHOITAJAPÄIVÄT 16.2.2011 Lastenpsykiatri, asiantuntijalääkäri ja tietokirjailija Raisa Cacciatore Väestöliitto www.vaestoliitto.fi, www.raisacacciatore.fi

Lisätiedot

Auta minua onnistumaan. Miss sä oot? aikuisen läsnäolon merkitys lapselle seminaari 9.4.2014 Lahti

Auta minua onnistumaan. Miss sä oot? aikuisen läsnäolon merkitys lapselle seminaari 9.4.2014 Lahti Auta minua onnistumaan Miss sä oot? aikuisen läsnäolon merkitys lapselle seminaari 9.4.2014 Lahti Auta minua onnistumaan Vaikeuksien kasautumisen ja vakavampien käytösongelmien ennaltaehkäisy myönteisen

Lisätiedot

Monikkoperheet. kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen. Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9.

Monikkoperheet. kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen. Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9. Monikkoperheet kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9.2014 Monikkoraskauksien lukumäärät Tilasto vuonna 2012 794

Lisätiedot

Miksi päihdeäitejä kannattaa kuntouttaa?

Miksi päihdeäitejä kannattaa kuntouttaa? Miksi päihdeäitejä kannattaa kuntouttaa? Päihdeongelmien hoitoon erikoituneen Ensikoti Iidan ja sen avopalveluyksikkö Liinan johtaja Pia Kotanen Avopalveluyksikkö Liinan va vastaava sosiaalityöntekijä

Lisätiedot

Käsitteitä omasta työstä omaan työhön

Käsitteitä omasta työstä omaan työhön Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Käsitteitä omasta työstä omaan työhön 1 LÄHTÖKOHTAINEN LUOTTAMUS LAPSEN TODELLISTUMINEN 2 Lähtökohtainen luottamus Luottamusta asiakkaaseen ja siihen, että

Lisätiedot

Epävakaa persoonallisuus näkyvä, mutta näkymätön Seminaari Espoossa 16.10.2013 Psykologi Hanna Böhme

Epävakaa persoonallisuus näkyvä, mutta näkymätön Seminaari Espoossa 16.10.2013 Psykologi Hanna Böhme Epävakaa persoonallisuus näkyvä, mutta näkymätön Seminaari Espoossa 16.10.2013 Psykologi Hanna Böhme pitää sinua välillä joko erittäin hyvänä tai erittäin pahana 0n sinulle ajoittain syyttä vihainen tai

Lisätiedot

KAVEREITA NOLLA lasten ja nuorten yksinäisyys

KAVEREITA NOLLA lasten ja nuorten yksinäisyys KAVEREITA NOLLA lasten ja nuorten yksinäisyys PhD. Niina Junttila, Dosentti (kasvatuspsykologia, tilastomenetelmät) Oppimistutkimuksen keskus (OTUK), Opettajankoulutuslaitos & Lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus

Lisätiedot

Mentalisaatiokyvyn kehittyminen

Mentalisaatiokyvyn kehittyminen Mentalisaatiokyvyn kehittyminen RF kyky kehittyy vain vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa varhaiset ihmissuhteet myöhemmät ihmissuhteet terapiasuhde Lapsen mentalisaatiokyky voi kehittyä vain jos

Lisätiedot

ERO JA VANHEMMUUS. Sirkku Kiesewetter Sosiaalityöntekijä Psykoterapeutti 11.6.2013

ERO JA VANHEMMUUS. Sirkku Kiesewetter Sosiaalityöntekijä Psykoterapeutti 11.6.2013 ERO JA VANHEMMUUS Sirkku Kiesewetter Sosiaalityöntekijä Psykoterapeutti 11.6.2013 A V I O E R O Avioero tuo syyllisyydentäyteinen ja traumaattinen sana. Mistä siinä oikeastaan on kyse? Avioerossa tulevat

Lisätiedot

Lasta odottavan perheen mielenterveys

Lasta odottavan perheen mielenterveys Lasta odottavan perheen mielenterveys Valtakunnalliset neuvolapäivät 9.10.2013 Anna-Maija Martelin Raskausajan psyykkiset prosessit Vanhemmaksi kasvaminen Suhde omiin vanhempiin ja lapsuuden kokemukseen

Lisätiedot

Isyyden kielletyt tunteet

Isyyden kielletyt tunteet Isyyden kielletyt tunteet Mitä isät vastasivat kyselyymme? Anja Saloheimo 1.3.2013 Kuvat: Osmo Penna Ensin äidit, sitten isät Äidin kielletyt tunteet herätti kysymyksen: entä isät? Kesällä 2009 käynnistettiin

Lisätiedot

Yksinhuoltajana monikkoperheessä

Yksinhuoltajana monikkoperheessä Yksinhuoltajana monikkoperheessä J A N N A R A N T A L A L A S T E N P S Y K I A T R I A N E R I K O I S L Ä Ä K Ä R I P A R I - JA P E R H E P S Y K O T E R A P E U T T I 4. 9. 2 0 1 5 w w w. j a n n

Lisätiedot

Turun Kaupunkilähetys ry

Turun Kaupunkilähetys ry Turun Kaupunkilähetys ry Perustettu vuonna 1880. Toiminta pohjautuu kristillis-sosiaalisiin arvoihin. Tavoitteena on syrjäytymisen ehkäisy, yksinäisyyden kokemuksen lievittäminen ihmisten omia voimavaroja

Lisätiedot

Arjen hurmaa ympäristöstä. Osallistumisen hurmaa loppuseminaari 3.11.2014 Kotka Dos. Erja Rappe HY

Arjen hurmaa ympäristöstä. Osallistumisen hurmaa loppuseminaari 3.11.2014 Kotka Dos. Erja Rappe HY Arjen hurmaa ympäristöstä Osallistumisen hurmaa loppuseminaari 3.11.2014 Kotka Dos. Erja Rappe HY Ympäristö Fyysinen ympäristö: luonnollinen ja rakennettu Sosiaalinen ympäristö: suhteet ihmisten välillä,

Lisätiedot

ÄIDIN JA LAPSEN VARHAINEN SUHDE KESKOSPERHEISSÄ

ÄIDIN JA LAPSEN VARHAINEN SUHDE KESKOSPERHEISSÄ ÄIDIN JA LAPSEN VARHAINEN SUHDE KESKOSPERHEISSÄ Riikka Korja PIPARI-projekti Lastenklinikka, TYKS 24.11.2009 Lastenpsykiatriyhdistys, Helsinki 24.11.2009/Korja Varhainen vuorovaikutus lapsen kehityksen

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Seksuaalisuus SISÄLTÖ Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Lapsen kysymykset Lapsen häiritty seksuaalisuus Suojele lasta ja nuorta

Lisätiedot

Miten lapset reagoivat, kun äiti sairastaa? Miten autamme lasta selviytymään?

Miten lapset reagoivat, kun äiti sairastaa? Miten autamme lasta selviytymään? Miten lapset reagoivat, kun äiti sairastaa? Miten autamme lasta selviytymään? RINTASYÖPÄYHDISTYS / DOCRATES Eva Nilson 13.10.2011 Kun äiti sairastaa, mikä on toisin? Syöpä on ruumiin sairaus, mutta se

Lisätiedot

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mielenterveys voimavarana Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mitä mielenterveys tarkoittaa Mielen terveys vs. mielen sairaus? Mielen kokemus hyvinvoinnista ja tasapainosta Sisäisiä,

Lisätiedot

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat?

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat? Raskauden alussa mielen täyttävät raskauden fyysiset muutokset ja ajatukset itse raskaudesta tunteellisuus huoli lapsen menettämisestä stressaantuminen väsymys Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä

Lisätiedot

Ytimenä validaatio. Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja

Ytimenä validaatio. Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja Ytimenä validaatio Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja 18.05.2015 on amerikkalaisen validaatiomenetelmän pohjalta suomalaiseen hoitokulttuuriin kehitetty vuorovaikutusmenetelmä validaatio tulee englannin

Lisätiedot

Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa

Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Tieto isäksi tulemisesta voi olla iloinen, hämmentävä, odotettu tai pelottava. Ajatus itsestä isänä konkretisoituu miehelle hitaasti mutta varmasti, kun

Lisätiedot

KIINNOSTUS, KUNNIOITUS, MYÖTÄTUNTO - - LAPSEN JA VANHEMMUUDEN

KIINNOSTUS, KUNNIOITUS, MYÖTÄTUNTO - - LAPSEN JA VANHEMMUUDEN KIINNOSTUS, KUNNIOITUS, MYÖTÄTUNTO - - LAPSEN JA VANHEMMUUDEN TUKEMISEN ASENNE LASTEN SUOJELUN KESÄPÄIVÄT 10.6.2015 1 Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten ja vanhempi-lapsisuhteiden psykoterapeutti Erityisasiantuntija,

Lisätiedot

HELSINGIN ENSIKODIN PERHEKUNTOUTUS

HELSINGIN ENSIKODIN PERHEKUNTOUTUS HELSINGIN ENSIKODIN PERHEKUNTOUTUS Sisällysluettelo: 1. Vanhemmuus 2. Odotus ja synnytys 3. Vauva 0-2kk 4. Vanhemmuuden väliarviointi kun vauva 2kk 5. Vauva 2-6kk 6. Vanhemmuuden väliarviointi kun vauva

Lisätiedot

LÄHISUHDEVÄKIVALTA JA ERO; VAIKUTUS LAPSIIN JA VANHEMMUUTEEN Koulutustilaisuus sosiaalialan ammattilaisille

LÄHISUHDEVÄKIVALTA JA ERO; VAIKUTUS LAPSIIN JA VANHEMMUUTEEN Koulutustilaisuus sosiaalialan ammattilaisille LÄHISUHDEVÄKIVALTA JA ERO; VAIKUTUS LAPSIIN JA VANHEMMUUTEEN Koulutustilaisuus sosiaalialan ammattilaisille Lähisuhdeväkivalta ja ero; vaikutus lapsiin ja vanhemmuuteen ROVANIEMI 22.5.2014 Marjatta Karhuvaara

Lisätiedot

Varhainen vanhemmuus ja sen haavoittuvuus

Varhainen vanhemmuus ja sen haavoittuvuus Varhainen vanhemmuus ja sen haavoittuvuus Luento 2007 Marja Schulman Marja Schulman 1 Äidin kannattelukyky Kun äidin kannattelun voimavarat riittävät 1. äiti suojaa vauvaa liian voimakkailta ärsykkeiltä,

Lisätiedot

Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry

Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry Perustettu vuonna 1998 Valtakunnallinen vertaistukiyhdistys Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistys Mielenterveyden keskusliiton

Lisätiedot

LAPSEN SEKSUAALITERVEYDEN TUKEMINEN LASTENNEUVOLASSA

LAPSEN SEKSUAALITERVEYDEN TUKEMINEN LASTENNEUVOLASSA LAPSEN SEKSUAALITERVEYDEN TUKEMINEN LASTENNEUVOLASSA Terveystarkastukset lastenneuvolassa ja kouluterveydenhuollossa -menetelmäkäsikirjassa (2011) todetaan että seksuaaliterveyden edistäminen on tärkeä

Lisätiedot

Äiti on tärkeä. Katja Koskinen kätilö, imetyskouluttaja, IBCLC

Äiti on tärkeä. Katja Koskinen kätilö, imetyskouluttaja, IBCLC Äiti on tärkeä Katja Koskinen kätilö, imetyskouluttaja, IBCLC Äitiys on Vaistonvaraista Opittua Muuttuvaa Yksilöllistä Osa naisen elämää osa naiseutta Millainen äiti olen? mielikuvat äitiydestä oma äitisuhde

Lisätiedot

Työskentely väkivaltaa käyttäneen isän kanssa

Työskentely väkivaltaa käyttäneen isän kanssa Työskentely väkivaltaa käyttäneen isän kanssa Työskentelyn tavoite Turvallisuustyö isän käsittää tässä neljän eri aihealuetta: riskien arviointi, riskien hallinta, vastuu ja yhteistyö Tunteiden tunnistaminen

Lisätiedot

VARHAINEN VUOROVAIKUTUS. KYMPPI-hanke 2007-2011 Turun ammattikorkeakoulu Terveys-AIKO Kätilöopiskelijat Kati Korhonen & Jenni Rouhiainen

VARHAINEN VUOROVAIKUTUS. KYMPPI-hanke 2007-2011 Turun ammattikorkeakoulu Terveys-AIKO Kätilöopiskelijat Kati Korhonen & Jenni Rouhiainen VARHAINEN VUOROVAIKUTUS KYMPPI-hanke 2007-2011 Turun ammattikorkeakoulu Terveys-AIKO Kätilöopiskelijat Kati Korhonen & Jenni Rouhiainen Varhainen vuorovaikutus on jatkumo, joka alkaa jo raskausaikana ja

Lisätiedot

Anne-Mari Hartikainen Liisa Kemppainen Mari Toivanen

Anne-Mari Hartikainen Liisa Kemppainen Mari Toivanen Anne-Mari Hartikainen Liisa Kemppainen Mari Toivanen Selvittää lasten perheiden ja terapeuttien välistä yhteistyötä ja arjen voimavaroja Tuleeko perhe kuulluksi ja huomioidaanko vanhempien mielipiteitä

Lisätiedot

Voikukkia -seminaari 23.5.2012. Tiina Teivonen 6.6.2012 1

Voikukkia -seminaari 23.5.2012. Tiina Teivonen 6.6.2012 1 Voikukkia -seminaari 23.5.2012 Tiina Teivonen 6.6.2012 1 Voiko toive onnistuneesta kotiutumisesta toteutua? Jos uskomme korjaamiseen ja parantumiseen, oppimiseen ja kehittymiseen, meidän on edelleen uskallettava

Lisätiedot

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN PÄIHDEPÄIVÄT 11.10.2011 TAMPERE Annikka Taitto 1 A-KLINIKKASAATIÖ LAPSI JA VANHEMPIEN ALKOHOLINKÄYTTÖ OPAS VARHAISKASVATUKSEN TYÖNTEKIJÖILLE Maritta

Lisätiedot

LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ

LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ LASTENOHJAAJIEN NEUVOTTELUPÄIVÄT 15.- 16.9.2011, Lahti Jouko Vesala (lähteinä Bent Falk, Pirjo Tuhkasaari, Jukka Mäkelä, Soili Poijula) Johdanto Lapsi/ nuori kehittyy vuorovaikutuksessa

Lisätiedot

Seksuaalisesta väkivallasta ja kaltoinkohtelusta voi ja saa selviytyä Sijaishuollon päivät 29.9.2015

Seksuaalisesta väkivallasta ja kaltoinkohtelusta voi ja saa selviytyä Sijaishuollon päivät 29.9.2015 Seksuaalisesta väkivallasta ja kaltoinkohtelusta voi ja saa selviytyä Sijaishuollon päivät 29.9.2015 Nina Vaaranen-Valkonen Asiantuntija, Lapset ja digitaalinen media Pelastakaa Lapset ry nina.vaaranen-valkonen@pelastakaalapset.fi

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee?

SISÄLTÖ. Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee? Teot SISÄLTÖ Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee? Lapsen taidot Tärkeitä kysymyksiä Yhteinen aika Tutkittua tietoa Teot ovat valintoja

Lisätiedot

MUUTOS JA MUUTOKSESSA ELÄMISEN TAIDOT EIJA HIMANEN 12.4.2015

MUUTOS JA MUUTOKSESSA ELÄMISEN TAIDOT EIJA HIMANEN 12.4.2015 MUUTOS JA MUUTOKSESSA ELÄMISEN TAIDOT EIJA HIMANEN 12.4.2015 Käsiteltäviä näkökulmia Mitä muutos on? Mitä ihmiselle muutoksessa tapahtuu? Työkaluja muutoksessa kipuilevan tukemiseen. Muutos Tilanteen tai

Lisätiedot

MIELENTERVEYDEN ENSIAPU

MIELENTERVEYDEN ENSIAPU Jyrki Tuulari 25.9.2007 1 MITÄ MASENNUKSELLA TARKOITETAAN? Masennustila eli depressio on yleinen ja uusiutuva mielenterveyden häiriö, joka ei ole sama asia kuin arkipäiväinen surullisuus tai alakuloisuus.

Lisätiedot

LAPSEN EROKRIISI (1/2)

LAPSEN EROKRIISI (1/2) LAPSEN EROKRIISI (1/2) Tässä diasarjassa käydään lyhyesti läpi lapsen huostaanoton tai sijoituksen jälkeistä aikaa lapsen eroa vanhemmastaan ja siitä seuraavan kriisin näkökulmasta. Lähde: Virpi Kujala,

Lisätiedot

Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015

Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015 Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015 Taustatiedot: 1. Sukupuoli * Mies Nainen 2. Ikä * 0-15 v. 15-17 v. 18-30 v. 31-45 v. 46-60 v. yli 60 v. Ympäristö 3. Käytetäänkö Hämeenlinnassa ja seutukunnissa

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUSKYLPY. Saara Jaskari. Turun ensi- ja turvakoti ry

VUOROVAIKUTUSKYLPY. Saara Jaskari. Turun ensi- ja turvakoti ry VUOROVAIKUTUSKYLPY Saara Jaskari Turun ensi- ja turvakoti ry Yleistä Turun ensi- ja turvakoti ry organisoima projekti. Raha-automaattiyhdistyksen kehittämisavustus vuosille 2010-2013 Projektin tavoite

Lisätiedot

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 Lapset palveluiden kehittäjiksi! Maria Kaisa Aula Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 1 YK-sopimuksen yleiset periaatteet Lapsia tulee kohdella yhdenvertaisesti eli lapsen oikeudet kuuluvat

Lisätiedot

F R I E N D S - sinut itsensä kanssa

F R I E N D S - sinut itsensä kanssa F R I E N D S - sinut itsensä kanssa Marianne Takala kehittämissuunnittelija, psykoterapeutti Iloa kouluun - koulutuspäiv ivä Seinäjoella 1.4.2011 Tavoitteena ja haasteena hyvä elämä Suomalainen koulu

Lisätiedot

Päihteet ja vanhemmuus

Päihteet ja vanhemmuus Miten auttaa päihderiippuvaista äitiä ja lasta 14.3.2016 Pirjo Selin Vastaava sosiaalityöntekijä Avopalveluyksikkö Aino Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry www.ksetu.fi Päihteet ja vanhemmuus Päihdeäiti

Lisätiedot

Isän kohtaamisen periaatteita

Isän kohtaamisen periaatteita TOIMIVAT KÄYTÄNNÖT Isän kohtaamisen periaatteita Isä määrittelee itse avun tarpeensa Voimavarakeskeisyys Sukupuolisensitiivisyys Ennaltaehkäisevyys Matala kynnys Dialogisuus Nopeasti yhteys myös isään,

Lisätiedot

Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus

Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus Terveydenhoitajapäivät 2015 Kuntoutussuunnittelija, sh (AMK), TtM Kaisa Parviainen, Projektipäällikkö, th, psykoterapeutti Kaisa Humaljoki 10.2.2015 ADHD-liitto ry

Lisätiedot

SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN MASENNUS 29.2.2012. Riitta Elomaa Kirsti Keskitalo

SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN MASENNUS 29.2.2012. Riitta Elomaa Kirsti Keskitalo SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN MASENNUS 29.2.2012 Riitta Elomaa Kirsti Keskitalo UUPUMUS /MASENNUS/AHDISTUS SYNNYTYKSEN JÄLKEEN n. 10% synnyttäjistä alkaa ensimmäisen vuoden kuluessa synnytyksestä tai ulottuu raskauden

Lisätiedot

Tukikeskustelukoulutus. Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET)

Tukikeskustelukoulutus. Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET) Tukikeskustelukoulutus Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET) Peter Vermeulen Olen jotakin erityistä Kuinka kertoa lapsille ja nuorille

Lisätiedot

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA Neuvolan perhetyö Kaarinassa Vuonna 2014 neuvolan perhetyö on vakiinnuttanut paikkansa osana ennaltaehkäisevää palvelujärjestelmää. Neuvolan perhetyössä toimii kaksi perheohjaajaa

Lisätiedot

PALUUMUUTTAJAN HAASTEET

PALUUMUUTTAJAN HAASTEET PALUUMUUTTAJAN HAASTEET YKSI PERHE MONTA KULTTUURIA Siirtolaisuusinstituutti, Turku 16.-17.11.2010 Päivi Oksi-Walter psykologi Tampereen kaupungin perheneuvola Monikulttuurisuus kasvava pääoma Suomessa

Lisätiedot

TARINALLISUUS ARKIPÄIVÄSSÄ

TARINALLISUUS ARKIPÄIVÄSSÄ 9.-10.10.2007 Rovaniemi TARINALLISUUS ARKIPÄIVÄSSÄ elämäkertatyöskentelyn mahdollisuudet lastensuojelussa Johanna Barkman Pesäpuu ry www.pesapuu.fi Elämäntarina Ihminen tarvitsee monipuolisen ja riittävän

Lisätiedot

Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille. Henry ry 21.10.2014

Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille. Henry ry 21.10.2014 Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille Henry ry 21.10.2014 Kuka minä olen? Heikki Syrjämäki Tampereen perheasiain neuvottelukeskus http://www.tampereenseurakunnat.fi/perheneuvonta http://www.city.fi/blogit/suhdeklinikka

Lisätiedot

Isät turvallisuuden tekijänä

Isät turvallisuuden tekijänä Isät turvallisuuden tekijänä Mitä on väkivalta Väkivalta on fyysisen voiman tai vallan tahallista käyttöä tai sillä uhkaamista, joka kohdistuu ihmiseen itseensä, toiseen ihmiseen tai ihmisryhmään tai yhteisöön

Lisätiedot

Vinkkejä vanhemmille. Nuoret ja päihteet

Vinkkejä vanhemmille. Nuoret ja päihteet Vinkkejä vanhemmille Nuoret ja päihteet Vinkkejä vanhemmille Päihteiden aiheuttamat terveysongelmat ovat vuosi vuodelta lisääntyneet. Mitä nuorempana päihteiden käyttö aloitetaan, sitä todennäköisemmin

Lisätiedot

Adoptiolapsen hoidollinen kohtaaminen. 20.2.2014 Psykoterapeutti Eeva-Liisa Junnola-Nyström

Adoptiolapsen hoidollinen kohtaaminen. 20.2.2014 Psykoterapeutti Eeva-Liisa Junnola-Nyström Adoptiolapsen hoidollinen kohtaaminen 20.2.2014 Psykoterapeutti Eeva-Liisa Junnola-Nyström Adoptiolapsella on aina takanaan ero syntymävanhemmistaan ja joillakin lapsilla saattaa olla useita kiintymyssuhteen

Lisätiedot

Tuettava kriisissä. 6.3.2015 Eija Himanen

Tuettava kriisissä. 6.3.2015 Eija Himanen Tuettava kriisissä 6.3.2015 Eija Himanen Kriisi Elämään kuuluu muutosvaiheita: Lapsuuden kodista poismuutto, parisuhteeseen asettuminen, lasten syntymät jne., ns. normatiiviset kriisit. Akuutteja kriisejä

Lisätiedot

Varhain mielessä Vanhemman varhaisen mentalisaatiokyvyn merkitys

Varhain mielessä Vanhemman varhaisen mentalisaatiokyvyn merkitys Varhain mielessä Vanhemman varhaisen mentalisaatiokyvyn merkitys Vauvan Taika-seminaari Lahti 10.10. 2014 Marjukka Pajulo Varhaislapsuuden psykiatrian dosentti Turun yliopisto & Suomen Akatemia Mentalisaatio

Lisätiedot

Eron jälkeinen isyys. Ilmo Saneri isätyöntekijä Isyyden Tueksi hanke

Eron jälkeinen isyys. Ilmo Saneri isätyöntekijä Isyyden Tueksi hanke Eron jälkeinen isyys Ilmo Saneri isätyöntekijä Isyyden Tueksi hanke Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi Miessakit ry miehiä tukevaa hyvinvointityötä

Lisätiedot

Rakkauden rakennusainekset Keijo Markova

Rakkauden rakennusainekset Keijo Markova Rakkauden rakennusainekset Keijo Markova 14.6.2013 Mitä on rakkaus? Rakkaus on tunne siitä, että sinä olet siinä minua varten, sinä jaat minun tunteeni ja autat tulemaan niiden kanssa toimeen. Sinun kanssasi

Lisätiedot

ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI HELSINKI 3.10.2012

ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI HELSINKI 3.10.2012 3. lokakuuta 2012 Miessakit ry ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI HELSINKI 3.10.2012 Isätyöntekijä Ilmo Saneri Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi

Lisätiedot

ONNEKSI OLKOON, TEILLE TULEE VAUVA

ONNEKSI OLKOON, TEILLE TULEE VAUVA Sinusta tulee isä! ONNEKSI OLKOON, TEILLE TULEE VAUVA Isä on lapselle tärkeä ja isyys on elämänmittainen tehtävä. Isät osallistuvat aikaisempaa enemmän perheen arkeen ja lastensa elämään. Isien vastuualueet

Lisätiedot

Perhenormit huostaanottoasiakirjoissa

Perhenormit huostaanottoasiakirjoissa Perhenormit huostaanottoasiakirjoissa Johanna Hiitola (johanna.hiitola@uta.fi) Yhteiskunta- ja kulttuuritutkimuksen yksikkö, naistutkimus Tampereen yliopisto Tutkimus Kohde: hallinto-oikeuksien tahdonvastaisten

Lisätiedot

PSYKOLOGI- PALVELUT. Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen

PSYKOLOGI- PALVELUT. Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen PSYKOLOGI- PALVELUT Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen Psykologipalveluiden vauvaperhetyö on suunnattu lastaan odottaville ja alle vuoden ikäisten lasten perheille. Se on yhtäaikaa ennaltaehkäisevää

Lisätiedot

TERVETULOA PERHE- VALMENNUKSEEN!

TERVETULOA PERHE- VALMENNUKSEEN! TERVETULOA PERHE- VALMENNUKSEEN! Perhevalmennuksen tavoitteena on tukea ja vahvistaa vanhempia heidän hoito- ja kasvatustehtävässään jotta arki vauvan kanssa sujuisi hyvin. Valmennus toteutetaan vuorovaikutteisesti

Lisätiedot

Kiintymyssuhteen rakentaminen ja vahvistaminen lastensuojelun vastaanottotyössä ja pitkäaikaiseen sijoitukseen siirryttäessä

Kiintymyssuhteen rakentaminen ja vahvistaminen lastensuojelun vastaanottotyössä ja pitkäaikaiseen sijoitukseen siirryttäessä Kiintymyssuhteen rakentaminen ja vahvistaminen lastensuojelun vastaanottotyössä ja pitkäaikaiseen sijoitukseen siirryttäessä Kirsi Tuomi FM, musiikki- ja theraplay terapeutti Asta Rossi Sosionomi (AMK),

Lisätiedot

KOHTUVAUVAN ÄÄNI Matkalla vanhemmuuteen

KOHTUVAUVAN ÄÄNI Matkalla vanhemmuuteen KOHTUVAUVAN ÄÄNI Matkalla vanhemmuuteen 0 Hyvät tulevat vanhemmat, Raskaus ja vanhemmaksi tulo on yksi merkittävimpiä elämän siirtymävaiheita. Tulevan uuden roolin omaksuminen on molemmilla vanhemmilla

Lisätiedot

Miten kuulluksi tuleminen vaikuttaa lapsen kehitykseen?

Miten kuulluksi tuleminen vaikuttaa lapsen kehitykseen? Miten kuulluksi tuleminen vaikuttaa lapsen kehitykseen? Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lasten psykoterapian ja theraplay-terapian kouluttaja; kehittämispäällikkö, Lasten, nuorten ja perheiden palvelut

Lisätiedot

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio HelsinkiMissio HelsinkiMissio on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö, joka toimii

Lisätiedot

Mitä kuuluu isä? Isäseminaari 5.3 2009 Mirjam Kalland

Mitä kuuluu isä? Isäseminaari 5.3 2009 Mirjam Kalland Mitä kuuluu isä? Isäseminaari 5.3 2009 Mirjam Kalland Teoreettinen lähtökohta Raskausaikana vanhemman varhaiset, tiedostamattomat, esi-verbaaliset kokemukset aktivoituvat ja vaikuttavat mielikuviin vauvasta

Lisätiedot

Nuoren itsetuhoisuus MLL koulutus. 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö

Nuoren itsetuhoisuus MLL koulutus. 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö Nuoren itsetuhoisuus MLL koulutus 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö Yleisyydestä WHO 2014: itsemurha on nuoruusikäisten kolmanneksi yleisin kuolinsyy (1. liikenneonnettomuudet, 2.

Lisätiedot

Turvallisuus osana hyvinvointia

Turvallisuus osana hyvinvointia Turvallisuus osana hyvinvointia Päijät-Hämeen sosiaalipoliittinen foorumi 12.5.2009 Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@helsinki.fi Hyvinvointi ja turvallisuus Hyvinvointi ja turvallisuus Hyvinvointi =

Lisätiedot

Unelma hyvästä urheilusta

Unelma hyvästä urheilusta Unelma hyvästä urheilusta Lasten ja nuorten urheilun eettiset linjaukset Kuva: Suomen Palloliitto Miksi tarvitaan eettisiä linjauksia? Yhteiskunnallinen huoli lapsista ja nuorista Urheilun lisääntyvät

Lisätiedot

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia Hannele Haapala, TYKS, Keskola Separaation vähentäminen Hoitojaksot keskolassa saattavat kestää kuusikin kuukautta. Keskosvauva kotiutuu

Lisätiedot

ELÄMÄÄ VUORISTORADALLA

ELÄMÄÄ VUORISTORADALLA ELÄMÄÄ VUORISTORADALLA Nuoren itsetuhoisuusomaisen kokemuksia Pirkko Haikola Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry Kokemusasiantuntijuus Omaisena vuodesta 1998. Kaksi lasta sairastunut psyykkisesti

Lisätiedot

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE Tieto isäksi tulemisesta Isän ja vauvan välinen suhde saa alkunsa jo silloin kun pariskunta suunnittelee vauvaa ja viimeistään silloin kun isä saa tiedon

Lisätiedot

2011 KURSSI-info 16-24v. nuorille

2011 KURSSI-info 16-24v. nuorille ...talking to You! 2011 KURSSI-info 16-24v. nuorille Invalidiliiton Lahden kuntoutuskeskus Kuntoutusta 16-24 vuotiaille nuorille siistii olla kimpassa Nuoruudessa tunne-elämä, fyysiset ominaisuudet ja

Lisätiedot

PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Piirrä sukupuuhun lapsuuden perheesi. Kirjaa myös sisarustesi syntymävuodet, perhesuhteet ja asuinpaikat.

PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Piirrä sukupuuhun lapsuuden perheesi. Kirjaa myös sisarustesi syntymävuodet, perhesuhteet ja asuinpaikat. Kotitehtävä 3 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä KOLMAS TAPAAMINEN Lapsen tarve kiintymykseen Sukupuu Sukupuu kuvaa perhettäsi ja sukuasi. Se kertoo keitä perheeseesi ja sukuusi kuuluu. Sukupuuhun voidaan

Lisätiedot

Mielenterveyden häiriöt

Mielenterveyden häiriöt Masennus Mielenterveyden häiriöt Ahdistuneisuushäiriöt pakkoajatukset ja -toiminnot paniikkihäiriöt kammot sosiaalinen ahdistuneisuus trauman jälkeiset stressireaktiot Psykoosit varsinaiset mielisairaudet

Lisätiedot

ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSTEET II-OSA

ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSTEET II-OSA ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSTEET II-OSA pe 28.10 - nauhoite d Pekka Matilainen ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSTEET II-osan aihepiirit Erityiskasvatus varhaislapsuudessa Erityisopetus perusopetuksessa Erityiskasvatus

Lisätiedot

Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke

Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke SOS-LAPSIKYLÄ RY Vuonna 1962 perustettu SOS-Lapsikylä ry on osa maailmanlaajuista SOS Children

Lisätiedot

Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja

Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja Esityksen teemat Mitä sairaus tarkoittaa lapselle ja nuorelle? Miten sairaus näkyy perheessä? Mitä ja

Lisätiedot

MIELI 2011 TURVALLISUUS JA PERHESUHTEET LASTEN NÄKÖKULMASTA. Virpi Hagström Vaasan ensi- ja turvakoti Vasa mödra- och skyddshem ry.

MIELI 2011 TURVALLISUUS JA PERHESUHTEET LASTEN NÄKÖKULMASTA. Virpi Hagström Vaasan ensi- ja turvakoti Vasa mödra- och skyddshem ry. MIELI 2011 TURVALLISUUS JA PERHESUHTEET LASTEN NÄKÖKULMASTA Virpi Hagström Vaasan ensi- ja turvakoti Vasa mödra- och skyddshem ry. 1 Mitä turvallisuus on lapsen mielestä? Turvallisuus on sitä, että ei

Lisätiedot

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 Saarnaajan kirjasta (4:9-12) voidaan lukea Kristus-keskeisen kumppanuuden periaate: Kaksin on parempi kuin yksin, sillä

Lisätiedot

M I K A L I N D É N 16.10.2013 1

M I K A L I N D É N 16.10.2013 1 NUORTEN KOKEMA NETTIRIKOLLISUUS M I K A L I N D É N 16.10.2013 1 FAKTOJA IRC galleriaa käyttää kuukausittain 70% maamme 15-24 vuotiaista nuorista IRC galleriaan lisätään joka päivä noin 70 000 valokuvaa

Lisätiedot

IHMISLAJIN PERUSKYSYMYKSET: OLENKO TOIVOTTU? RAKASTETTU? HYVÄKSYTTY?

IHMISLAJIN PERUSKYSYMYKSET: OLENKO TOIVOTTU? RAKASTETTU? HYVÄKSYTTY? VAATIVA YHTÄLÖ IHMISLAJIN PERUSKYSYMYKSET: OLENKO TOIVOTTU? RAKASTETTU? HYVÄKSYTTY? AMMATTILAISEN PERUSKYSYMYKSIÄ: ONKO PERUSTEHTÄVÄ POMO? MITEN TYÖNI OTETAAN VASTAAN? MITÄ LAATUA TUON TYÖMAALLE? MITEN

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot