Soittaja kertojana, kertoja oppijana

Transkriptio

1 Tuuli Talvitie-Kella Tampereen yliopiston musiikintutkimuksen laitos Soittaja kertojana, kertoja oppijana Kasvatustieteen päivät Oulussa Tämä teksti tarkoitettu luettavaksi rinnakkain Power Point -dokumentin kanssa, joka on tallennettu otsikon nimellä. Kansilehti eli dia 1 Ensin positioin itseni musiikkikasvatuksen kenttään, jotta tiedätte mistä lähtökohdista aihettani esittelen. Kirjoitan väitöskirjaani Tampereen yliopiston musiikintutkimuksen laitokselle. Etnomusikologia pääaineena. Kasvatustiede on ollut pääsivuaineenani koko yliopistouran ajan. Vajaa 10 vuotta pienten lasten viulunsoitonopetusta taustalla tietyt erityispedagogiikat ja niiden koulutukset sekä kansanmusiikin että klassisen musiikin saralta. Lähestyn aihettani lähinnä kulttuurisena musiikintutkijana, etnomusikologina. Avaan otsikkoani Soittaja kertojana, kertoja oppijana. Soittajat, joista puhun eli tutkimusaineistoni ovat 1800-luvun lopulla, 1900-luvun alussa syntyneitä eteläpohjalaisia soittajia. Heidän elämänkertomustensa ja soitteittensa kautta hahmottelen kuvaa myös soittamaan oppimisesta ja soittajan urasta tuona aikana. Enkä tässä vaiheessa ala erittelemään mitä tarkoitan soittamaan oppimisella, koska siihen menisi ehkä koko päivä. Tutkimusaineistoni pääosa on siis elämäkerrallista suullista kerrontaa ja samoilta soittajilta tallennettua soivaa materiaalia. Vanhempien soittajien osalta aineisto on luonnollisesti arkistomateriaalia, nuorempien soittajien osalta se on itse haastatteluin keräämääni aineistoa.

2 Dia 2 Soittaja kertojana En sinänsä ala esittelemään nyt elämäkerrallista lähestymistapaa, sillä olen antanut itseni ymmärtää, että viime vuosien narratiivinen käänne on nimenomaan kääntynyt musiikkikasvatuksesta kulttuuriseen musiikintutkimukseen eikä päinvastoin. Sen sijaan avaan vähän elämäkerrallista tutkimusta kulttuurisen musiikintutkimuksen näkökulmasta. Eli kuinka elämäkerrallisuus ja musiikintutkimus kävelevät työssäni käsi kädessä. Kuinka molemmat avaavat portteja toisille, joita ei yksittäisellä lähestymistavalla olisi mahdollisuus availla. Kulttuurisessa musiikintutkimuksessa musiikin tekijöiden elämänkertomukset ovat pitkään jääneet musiikillisen toiminnan tuotteiden, itse musiikin analyysin varjoon. Nauhaa säästääkseen tutkijat ja perinteenkerääjät nauhoittivat vain tärkeimmän: soivan musiikin. Soittajan persoona ja elämänhistoria jäivät äänitteen ulkopuolelle luvulta lähtien nauhoituslaitteistot ja -materiaalit halpenivat (Laitinen 2006). Tutkijoiden oli mahdollista antaa nauhan pyöriä myös soittajien laskiessa soittimensa syrjään, heidän muistellessaan soiton myötä mieleen tulleita menneitä tapahtumia. Nauhalle saatiin palasia eletystä, koetusta, kerrotusta elämästä luvulta lähtien alalla harjoitettu biografinen tutkimus tarkoitti sitä, että elämäkerralliset tiedot on kirjoitettu tutkimukseen ikään kuin vain paikantamaan tutkimuksen varsinainen kohde kontekstiinsa. Viime vuosikymmenen aikana kiinnostus musiikin tekijän elettyä ja koettua elämää kohtaan on kasvanut. Se on tuottanut kysymyksenasetteluja, joissa huomio on kohdistunut kertomuksiin ja niiden tuottamiin merkityksiin. Elämäkerrallisessa tutkimuksessa tutkittavien kokemuksia, heidän todellisuuttaan pyritään ymmärtämään heidän kertomustensa pohjalta erilaisia analyysimenetelmiä yhdistäen. (Aho 2001; Honkonen 1995: 167.) Musiikintutkija ei kuuntele enää vain säveliä vaan myös kertomuksia, sanoja. Hän menee kertojan luokse ja kysyy musiikin tekijältä: Mitä tapahtui? Miltä se tuntui? Miten koit sen? Elämäkerrallisessa tutkimuksessa on kyse siitä, osaako tutkija liikkua ja tasapainoilla menneen elämän ja kertojan kokemusten, kirjallisten ja suullisten kertomusten sekä analyysin ja monitieteellisyyden maastossa.

3 Dia 3 Kertoja soittajana Musiikintutkijalle kohtaaminen haastateltavan kanssa saattaa tuottaa suunnitellusti tai suunnittelematta myös muunlaista tutkimusaineistoa kuin haastattelunauhat ainakin jos erehtyy ottamaan soittimensa mukaan. Näin kävi itselleni ollessani ensimmäisen kerran haastattelemassa pelimanni Martti Viitalähdettä. Martti on vuonna 1924 syntynyt, vielä hyvinkin voimissaan oleva isojokinen viulu- ja haitaripelimanni. Olemme jutelleet jo pari tuntia. Martin vaimo Armi keittää kahvia. Pöydässä on montaa sorttia pullaa ja pikkuleipää. Kahvipöydässä Martti ei meinaa pysyä penkissään. Juomme kupilliset, kaksi. Otakko viä kaffia? Martti kysyy, ja jatkaa samaan hengenvetoon: Juu emmäkää enää. Kuule kiitos ny taas Armi. Nousemme pöydästä. Martin silmissä on kysyvä katse hieman epäröivä. Onko sulla jo kiire vai viittittääskö viä vähä pelata? Ku minoon tässä tiiraallu, että sullon tua porstuas tollaanen fiululootannäköönen vehjet. Viritämme viulumme. Istumme vastakkain. Ikään kuin ohimennen ja huolettomasti, hieman epäröiden tapailemme melodianpätkiä. Kuulen hänen soittavan tutun katkelman. Tartun siihen ja lähden soittamaan samaa melodiaa ensin varovasti, sitten rohkeammin. Yhdessä tunnustelemme samaa kappaletta. Soitamme omilla tyyleillämme, toisiamme kuunnellen, toisen soittotapaan tutustuen ja siihen reagoiden. (Talvitie 2006.) Ensimmäinen oletukseni ja havaintoni on ollut se, että soitettaessa tutkittavalle tuttuja kappaleita hänelle tulee usein mieleen uusia kertomuksia, kertomatta jääneitä kokemuksia ja tapahtumia. Samalla tavalla kuin keskustelu jäsentää hiljaista tietoa, myös soittaminen tuo mieleen kokemuksia ja tunteita, joista voimme keskustella soiton lomassa. Toinen havaintoni on ollut se, että kun tutkittava toteaa tutkijankin olevan soittaja, hän huomaa, että ikään kuin puhumme samaa kieltä. Hän lakkaa puhumasta soittamisesta vähättelevästi tai pintapuolisesti. Hän alkaa käyttää omia käsitteitään ja puhua avoimemmin soittamiskokemuksistaan. Haastattelutilanteesta saattaakin parhaimmillaan kehkeytyä dialogi, jossa kaksi soittajaa jakaa elämänkokemuksiaan. Kolmas ja samalla ehkä tärkein havaintoni on kokemus, että yhdessä soittaminen luo ystävyyttä, läheisyyttä ja luottamusta. Se luo lämpöä ja yhteisymmärrystä soittajien tutkijan ja tutkittavan välille. Neljäs havaintoni on ollut tapahtumahetken kokemuksen kautta tutkijalle syntyvät tunteet ja nonverbaali tieto josta lisää myöhemmin.

4 Dia 4 Tutkija soittajana Kohta 4 edellisestä listasta Yhdessä kertojan kanssa soittaminen luo tutkijalle uusia kokemuksia ja uudenlaista aineistoa. Tilanteessa ovat läsnä sekä tutkittavan että tutkijan näkökulma ja kokemus sekä tutkijan pyrkimys päästä mahdollisimman lähelle tutkittavaansa. Tunnustelen tunteita ja tietoa, jotka itsessäni soittamishetkellä syntyvät. Ne eivät kuulu haastattelunauhalla. Ne syntyvät yhdessä soittamisen kokemuksen ja oman elämänhistorian kohdatessa siinä hetkessä. Voin tehdä havaintoja soiton sujuvuudesta, soittajan ilmeistä ja eleistä, keskittymisestä tai soittoasennoista. Näiden havaintojen perusteella voin puolestani tehdä päätelmiä soittajan elämänhistoriasta sekä soittajuudesta. Ne kertovat omalla sanattomalla kielellään soittajan mieltymyksistä, arvoista tai jopa hänen luonteestaan. Etnomusikologi Mantle Hood (1971) on korostanut tutkimuksen ja musisoimisen yhdistämisen tärkeyttä. Hood käyttää bimusikaalisuuden käsitettä kuvaamaan juuri tällaisen tutkijan ja kentän musiikillisen kohtaamisen ja dialogin kokonaisuutta. Se edellyttää tutkijan henkilökohtaista osallistumista tutkittavaan musiikkiperinteeseen. Vain itse soittamalla tai laulamalla musiikintutkija voi saada tarkkaa ja luotettavaa tietoa tarkastelemansa kulttuurin soitto- tai laulutyylistä (Hood 1971: 319), oli tarkastelun alla oleva kulttuuri sitten tuttu tai vieras, historiallinen tai nykypäivässä elävä. Suomalaisen kansanmusiikin tutkimuksessa muiden muassa Heikki Laitinen on korostanut musisoimisen ja tutkimisen välistä yhteyttä myös historiallisen näkökulman osalta. Hannu Saha (1996), Karoliina Kantelinen (2004) Pirjo-Liisa Niinimäki (2004). Tutkiva muusikko, musisoiva tutkija -asetelman innoittamana perustettiin vuonna 2003 myös Kansan- ja populaarimusiikin tutkijakoulu. Kaikissa edellä mainituissa tutkimuksissa tutkijat ovat käyttäneet musisointia osana tutkimustaan eri tavoin. He ovat lähteneet liikkeelle erilaisista lähtökohdista ja etsineet erilaista tietoa itse musiikista tai musiikkityylistä. Vakiintunutta tapaa tai menetelmää tuskin olisi hedelmällistä luodakaan. Jokaisen tutkijan musisoiva tutkija -menetelmä syntyy tutkimuskysymysten, musiikkityylin ja -kulttuurin, soittimen erityispiirteiden tai laulamisen erityistekniikoiden johdattelemana. Tutkimuskohteesta riippuen se saattaa jopa syntyä vasta vuorovaikutuksessa tutkittavan kanssa.

5 Dia 5 ja oppijana Oma kokemus soittamisesta haastateltavan tai arkistonauhan kanssa. Opetteleminen samalla tavalla kuin pelimanni on aikoinaan oppinut Rekonstruoitu oppiminen vai rekonstruoitu oppimisprosessi Dia 6 Outro Kuten alussa mainitsin, lähestyn soittajia eri analyysimenetelmiä käyttäen, eri näkökulmista. Tässä esitelmässä olen maininnut kolme tapaa: elämänkertomukset, soittaminen yhdessä haastateltavan kanssa, rekonstruoitu oppiminen. Kysymys siitä, voinko saada itse arkistonauhan kanssa soittamalla uutta tietoa muustakin kun soittajan tyylistä, eli voinko saada itse soittamalla uutta tietoa itse oppimisesta on tällä hetkellä suurin kysymysmerkkini, enkä osaa siihen vielä itse vastata. Ensi vuonna voin pitää teille esityksen, jossa havainnollista tätä rekonstruoidun oppimisen menetelmääni. Lupaan ottaa viulun mukaan