Joustavia henkilöstöratkaisuja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Joustavia henkilöstöratkaisuja"

Transkriptio

1 Joustavia henkilöstöratkaisuja

2 Adecco Suomessa Adecco konserni Adecco Finland Oy on toiminut Suomessa vuodesta 1997 ja on Henkilöstöpalveluyritysten liiton auktorisoima yritys. Kauttamme työllistyy satoja eri alojen osaajia joka päivä ja tehtävien kestot vaihtelevat muutamasta päivästä useisiin vuosiin. Myös asiakasyrityksiin rekrytoimiemme ammattilaisten joukko on vahvassa kasvussa. Adecco SA:n historia ulottuu vuoteen 1957, jolloin Adia perustettiin Sveitsissä. Adia ja Ecco fuusioituivat Adeccoksi vuonna Adecco on maailman johtava henkilöstöpalveluyritys - päivittäin asiakasyrityksissämme työskentelee kauttamme yli henkilöä ja olemmekin maailman suurimpia työnantajia. Toimipaikkoja meillä on yli 60 maassa yhteensä Toimistomme sijaitsevat tällä hetkellä Helsingissä, Hyvinkäällä, Jyväskylässä, Kotkassa, Lohjalla, Oulussa, Raumalla, Tampereella, Turussa ja Vaasassa. Pääkaupunkiseudun toiminnot on keskitetty Helsinkiin, missä Professional Business Line-yksiköt ovat erikoistuneet eri toimialojen osaajien resursointiin.

3 4 Näitä palveluja tarjoamme Henkilöstövuokraus Rekrytointi Soveltuvuusarviointi ja potentiaalikartoitus Tallennus ja skannaus Ulkoistamispalvelut Henkilöstöpalvelumme on Turvallista - joustavat henkilöstöresurssit, oikeat osaajat. Vaivatonta - lähes kaikkien alojen osaajat yhdellä soitolla. Nopeaa - tehokas hakuverkosto. Kustannustehokasta - oman ajan säästö Palvelumme perustana ovat Palvelutakuut asiakkaille ja kumppaneille Jäsennellyt haastattelut ja suositusten tarkistukset Adecco ja yhteiskuntavastuu Adeccon arvot Soveltuvuuden arviointi better work, better life You&Adecco tyytyväisyyskyselyt Autamme ihmisiä yhdistämään tavoitteensa ja toiveensa työelämässä. Etsimme osaajia, jotka ovat motivoituneita kehittymään nyt ja tulevaisuudessa. Tarjoamme työelämätaitoja, urakehitysmahdollisuuksia ja erikoisosaamista. Etsimme koko ajan uusia toimintatapoja. Tahdomme työntekijöidemme hyötyvän työskentelystä kanssamme ja investoimme jatkuvasti uusiin ratkaisuihin, jotka tuovat lisäarvoa yhteistyöhön. Uskomme, että Adecco tarjoaa työntekijöilleen ja asiakkailleen mahdollisuuksia saada työelämässään uusia haasteita ja onnistumisia saavuttaakseen paremman työn ja elämän. better work, better life -ajattelu on Adeccon pitkäaikaisen yritysstrategian ytimessä. Adeccon toiminta ei ole vain työn tarjoamista ja tehtävien täyttämistä. Yhteiskuntavastuulla on maailmanlaajuisesti tärkeä rooli lähes adeccolaisen työssä. Liiketoimintaamme kuuluu ihmisten ja yritysten työhön liittyvien tarpeiden yhdistäminen, mikä tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa positiivisesti ihmisten, perheiden ja yhteisöjen hyvinvointiin ja menestykseen. Päivittäisessä toiminnassamme tarjoamme työnhakijoille tasavertaiset mahdollisuudet, esteettömän kulun työpaikalle sekä turvallisen työympäristön. Rekrytointiprosessimme perustana on tasa-arvoisuus. Henkilövalintamme pohjautuvat aina objektiivisiin kriteereihin, kuten koulutukseen, työkokemukseen ja ammatilliseen pätevyyteen. Jokapäiväistä toimintaamme ohjaavat arvot ovat: Joukkuehenki työntekomme perustuu kunnioitukseen, yhteistyöhön ja luottamukseen. Asiakaslähtöisyys räätälöimme asiakkaalle soveltuvat ratkaisut, löydämme oikeat osaajat tukemaan kasvua ja kehitystä ja sitoudumme rakentamaan pitkäaikaisia kumppanuuksia. Vastuunkanto olemme vastuuntuntoinen, rehellinen ja reilu kumppani kaikille sidosryhmillemme. Tasaarvoisuuden tukeminen on yrityksemme toiminnan tärkeä kulmakivi. Yritteliäisyys rohkaisemme aloitteellisuuteen ja luovien ratkaisujen kehittämiseen. Adeccon liiketoimintaa ohjaavat myös sille asetetut eettiset ohjeet, jossa keskeisiä tekijöitä ovat keskinäinen arvostus, koulutus ja urakehitys sekä terveellinen ja turvallinen työympäristö.

4 6 Joustavia henkilöstörat kaisuja - asiakaslähtöisesti Menestyvien yritysten toiminnan takaa osaava henkilöstö, joka toimii tehokkaasti, tuottaa laadukasta jälkeä ja nauttii aikaansaannoksistaan. Tiedämme sen, koska työskentelemme päivittäin juuri sellaisten yritysten kanssa niin kotimaisessa kuin kansainvälisessäkin liiketoimintaympäristössä. Tarjoamme yrityksille joustavia ja monipuolisia henkilöstö- ja rekrytointiratkaisuja. Rekrytoimme ja välitämme määräaikaisia ja vakituisia osaajia johto- ja asiantuntijatason sekä suorittavan tason tehtäviin. Adeccolta osaajat ja asiantuntijat toimialakohtaisesti Meidän kauttamme löytyvät pätevät ja motivoituneet osaajat erilaisiin resursointitarpeisiin. Tavoitamme päivittäin laajan kirjon eri alojen ammattilaisia ja tulevaisuuden kykyjä ja haemme ennakkoluulottomasti ratkaisuja muuttuvien työmarkkinoiden haasteisiin. Joustavan ja mukautuvan toimialakohtaisen liiketoimintamallin avulla voimme keskittyä toimialojen erilaisiin haasteisiin kokonaisvaltaisemmin ja kehittää palvelumme laatua. Professional Business line yksiköt Helsingissä ovat erikoistuneet eri toimialojen osaajien ja asiantuntijoiden resursointiin. Information Technology -yksikkö on vastaa IT-alan hauista. Haemme mm. teknisiä asiantuntijoita, suunnittelijoita, projektipäälliköitä ja IT-tukihenkilöitä. Engineering&Technical yksikkö on keskittynyt teknisen alan hakuihin. Asiakkaamme toimivat mm. talotekniikan, automaation, elektroniikan, mekaniikan, kunnossapidon ja huollon aloilla. Finance & Legal yksikkö on erikoistunut taloushallinnon, rahoituksen ja lakipuolen hakuihin. Asiakkaitamme ovat mm. pankit, vakuutusyhtiöt, yritysten taloushallinnon yksiköt sekä lakiasiaintoimistot. Office, Sales, Marketing&Events -yksikkö hakee henkilökuntaa mm. toimisto- ja HR-tehtäviin, contact centereihin, puhelinvaihde/aulapalveluihin, tapahtumiin sekä myynnin tehtäviin. Asiakkaitamme ovat mm. pk-yritykset sekä kansainväliset myynti- ja markkinointiyhtiöt. Industrial & Specialties yksikkö on erikoistunut logistiikka-, tuotanto- ja rakennusalojen resursointiin ja ulkoistamisratkaisuihin. Asiakkaitamme ovat mm. logistiikkakeskukset. Henkilöstövuokraus Henkilöstövuokraus on joustava tapa saada tekijöitä tehtäviin, joihin yrityksen ei ole mahdollista palkata omaa henkilöstöä. Se tarjoaa toimivia työnteon muotoja erilaisissa elämäntilanteissa ja tekijälle mahdollisuuden kartuttaa osaamistaan useissa tehtävissä ja työyhteisöissä. Henkilöstövuokrauksella on myös työllisyyttä tukeva vaikutus, sillä moni työ voisi jäädä tekemättä ilman tätä mahdollisuutta. Henkilöstövuokrauksen toimeksiannot voivat vaihdella muutaman päivän sairaslomasijaisuudesta useiden vuosien pituisiin projektitehtäviin. Kartoitamme yhdessä asiakkaan kanssa tehtävän sisällön, ammatillisen osaamisen vaatimukset ja millainen työpersoona tehtävässä menestyy. Etsimme hakijoita Adeccon hakijakannasta, käynnistämme haun ja julkaisemme sähköisen työpaikkailmoituksen. Haastattelemme hakukriteerit parhaiten täyttävät hakijat ja testaamme heidät tarvittaessa esikarsivin menetelmin Xpert Online testeillä. Esittelemme asiakkaalle mielestämme soveltuvimmat hakijat. Asiakkaan lopullisen henkilövalinnan jälkeen teemme työsopimuksen sekä huolehdimme kaikista työnantajavelvoitteista. Asiakasyritys vastaa työntekijän tehtävään perehdyttämisestä ja työnjohdosta. Henkilöstövuokraus on kumppanuutta Pidämme säännöllisesti yhteyttä työntekijään ja asiakkaaseemme. Haluamme kuunnella aktiivisesti ja ymmärtää asiakkaan muuttuvia resursointitarpeita löytääksemme juuri ne osaajat jotka auttavat asiakasyritystä menestymään.

5 9 Soveltuvuusarviointi ja potentiaalikartoitus Rekrytointi Adeccon Rekrytointipalvelut tukevat yritystänne kaikissa rekrytointiasioissa, keskittyen erityisesti vaativiin ylempien toimihenkilöiden ja johdon rekrytointeihin. Arvioimme yksittäistä henkilöä aina suhteessa asiakkaamme liiketoimintaan ja osaamistarpeisiin. Arviointi voi liittyä rekrytointiin, organisaatioiden toiminnan muutoksiin ja tehostamiseen tai tulevaisuuden potentiaalin tunnistamiseen. Käymme arvioitavan kanssa aina henkilökohtaisen palautehaastattelun ja toimitamme hänelle arvioinnista kirjallisen lausunnon. Raportointikeskustelussa konsulttimme tarjoaa asiakkaalle luotettavaa ja objektiivista tietoa arvioiduista henkilöistä sekä tukea tilanteesta riippuen rekrytointipäätöksen tekemisessä, perehdytyksessä tai urasuunnittelussa. Adecco Finland Oy:ssä arviointityötä tekevät ainoastaan lisensoidut valintakonsultit, ja heidän työnsä pohjaa hyvään henkilöarviointikäytäntöön, lainsäädäntöön sekä tieteellisesti päteviksi todettuihin menetelmätyökaluihin. Soveltuvuusarvioinnilla tuemme asiakkaamme rekrytointiprosessia ja varmistamme hakijan soveltuvuuden erilaisin arviointimenetelmin. Valitsemme arviointimenetelmät tapauskohtaisesti siten, että ne ovat kunkin tilanteen kannalta tarkoituksenmukaisia. Käytössämme ovat mm. työelämän tarpeisiin kehitetyt arviointimenetelmät persoonallisuuden, motivaation ja kyvykkyyden mittaamiseen. simulaatioharjoitukset ja case-tehtävät, joilla voimme arvioida hakijan ammatillista osaamista ja sitä, miten realistinen käsitys hänellä on haettavasta tehtävästä verrattuna omaan osaamiseen. Potentiaalikartoituksessa arvioinnin kohteena on yrityksessä jo työskentelevä henkilö, eikä arvioinnilla välttämättä haeta tukea rekrytointipäätökselle. Potentiaalikartoituksella voidaan esim. edistää henkilön urasuunnittelua tai henkilökohtaista työssä kehittymistä. Potentiaalikartoituksen arviointimenetelmät valitaan aina tapauskohtaisesti. Rekrytointiprosessimme alkaa aina konsulttipalaverilla, jossa perehdymme huolellisesti asiakasyrityksemme toimintaympäristöön, organisaatioon ja liiketoimintaan. Tarkastelemme yhdessä asiakkaan kanssa niitä tekijöitä, joiden avulla henkilö menestyy tehtävässä halutulla tavalla. Prosessin lopulla käymme läpi asiakkaan kanssa sovitut kriteerit täyttävät finalistit, jotka olemme henkilökohtaisesti haastatelleet, tarvittaessa testanneet esikarsivin menetelmin ja joiden referenssit on tarkistettu. Toimitamme samalla kirjalliset esittelyt asiakkaalle. Suoritamme hakijoille halutessanne myös soveltuvuusarvioinnin, josta laadimme aina kirjallisen lausunnon. Rekrytointiprosessimme tähtää siihen, että valittava henkilö toimii ympäristössä ja työroolissa, jossa työn edellytykset ja hänen ammatillinen osaamisensa, työpersoonansa ja motivaationsa vastaavat toisiaan. Xpert Online testit Käytössämme on myös Adeccon kansainvälinen, erityisesti hakijoiden esikarsintaan ja osaamisen kartoitukseen suunniteltu testausjärjestelmä. Internet-pohjaisena testimenetelmänä se mahdollistaa etätestauksen ja suurenkin joukon esikarsinnan joustavasti ja luotettavasti. Xpert Online testeillä kartoitetaan erilaista ammatillista osaamista, tietoja ja taitoja, kuten Kielitaito: ruotsi, englanti saksa, ranska, espanja ja italia IT-taidot: Word, Excel, PowerPoint Tallennus- ja tarkkuustestit Xpert Online järjestelmällä voidaan myös tarvittaessa räätälöidä tiedollista ja taidollista osaamista mittaavia yrityskohtaisia testejä.

6 10 Tallennus ja skannaus Adecco Dataset yksikkö tarjoaa joustavat ratkaisut pysyvään, kausiluonteiseen tai ulkoistettuun asiakirjojen, rekisterien ja kyselyiden tallennukseen, skannaukseen ja hallinnointiin. Dataset on toteuttanut tallennuspalveluja yrityksille ja julkisen sektorin asiakkaille jo vuodesta Nopeus, virheettömyys ja joustavuus ovat kaiken toiminnan perusta. Esimerkkejä Adecco Datasetin palveluista: asiakirjojen esikäsittely ja lajittelu tallennus skannauspalvelut ja viivakooditallennus manuaalipostitus painatuspalvelut ja -yhteydet puhelinvaihde- ja asiakaspalvelut Ulkoistamispalvelut Ulkoistamisella haetaan pääomien säästöä, riskien jakamista ja kykyä toimia kilpailijoita nopeammin. Ulkoistamissopimuksella asiakasyritys antaa osan sisäisistä toiminnoistaan tai yksikön koko henkilöstöratkaisut Adeccon hoidettavaksi. Ulkoistettaessa otamme vastuun ulkoistettavan osan toiminnasta ja vastaamme laadusta ja työnjohdosta. Näin yritys pääsee keskittymään omaan ydinliiketoimintaansa. Hyvin suunnitellulla ulkoistuksella saavutettavia hyötyjä ovat mm. kustannusten ennakoiminen, henkilöstön hallinta, kausivaihteluiden tasaus, kustannustehokkuus ja oman henkilökunnan tehokkaampi ajankäyttö. Yritys voi ulkoistaa esimerkiksi asiakaspalvelun, varaston, IT-tuen tai vaikkapa tapahtumahenkilöstön Adeccolle. MSP (Managed Services Program) MSP-ratkaisun avulla yritys voi parantaa liiketoimintaprosessejaan ja tuottoaan. Adecco hallinnoi yrityksen puolesta resursointia ja kaikkia henkilöstöpalvelualihankkijoita. Neuvottelemme yhdenmukaiset hinnat ja sopimukset, hoidamme laskunmaksun, varmistamme laadun ja tuotamme raportit joiden pohjalta yritys voi tarvittaessa uudelleen arvioida ja mukauttaa resursointia. RPO (Recruitment Process Outsourcing) Adecco RPO-ratkaisu on kokonaisvaltainen yrityksen rekrytoinnin ulkoistaminen tai rekrytointiprosessin osan ulkoistamissopimus. RPO-ratkaisu sisältää koko rekrytointiprosessin hallinnoinnin eli ilmoittelun, hakemusten vastaanottamisen, esikarsinnat, haastattelut, hakijoiden esittelyt ja sopimuksen mukaan myös hakijoiden soveltuvuusarvioinnit.

7 12 Athlete Career Programme Huippu-urheilijoiden uraohjelma Huippu-urheilijoiden uraohjelman avulla urheilija ei joudu kohtaamaan näitä haasteita yksin vaan hänelle tarjotaan mahdollisuus uravalmennukseen. Suomen Olympiakomitea ja Adecco Finland Oy käynnistivät vuonna 2004 projektin, jonka tarkoituksena on tukea huippu-urheilijoiden ja valmentajien urasuunnittelua sekä auttaa heitä sijoittumaan työelämään. Kenelle uravalmennusta tarjotaan? Huippu-urheilun arvoista ja Adeccon toiminnan kulmakivistä löytyy paljon yhteneväisyyksiä. Menestys niin urheilussa kuin työelämässäkin vaatii mm. vahvaa sitoutumista, tiimityötaitoja, energisyyttä ja paineensietokykyä. Huippu-urheilu vaatii pitkäkestoisen, jopa vuosikymmenen mittaisen henkilökohtaisen panostuksen. Urheiluuralta työelämään siirtyminen saattaa olla ongelmallista mm. seuraavista syistä: Urheilijoilta puuttuu koulutus tai se on vanhentunut Urheilun ulkopuolinen työkokemus puuttuu Urheilijalla ei ole kokemusta työnhausta Työmarkkinoiden näkökulmasta urheilijat ovat ensimmäisen vakituisen työpaikan hakijoiksi usein varsin iäkkäitä Huippu-urheilijoiden uraohjelman kohderyhmänä ovat Olympiakomitean ohjelmien piirissä olevat yksilö- ja joukkuelajien urheilijat ja valmentajat. Projektista hyötyvät erityisesti urheilu-uransa päättämistä pohtivat urheilijat, mutta se tarjoaa palveluja myös opiskeleville ja opintojaan vasta suunnitteleville urheilijoille. Keskeisellä sijalla ovat suunnitelmien laatiminen, omien kykyjen ja kiinnostuksen kohteiden analysointi sekä opastus työnhakuprosessissa. Tehtävämme on luoda kontakteja työnantajiin ja oppilaitoksiin, mutta myös kannustaa ja ohjata urheilijoita sekä valmentajia omatoimiseen tiedonhakuun ja verkostojen luomiseen. Sosiaalinen vastuu osana yhteiskuntaa Maailman johtavana henkilöstöpalveluyrityksenä Adecco kantaa yhteiskuntavastuunsa. Meille on tärkeää tukea kestävää kehitystä työmarkkinoilla ja olemme valinneet kolme painopistealuetta, joiden kehittämiseen panostamme globaalisti. Turvallisuus Taidot Työntekijämme määrittävät toimintakykymme. Uskomme, että koulutus ja urakehitysmahdollisuudet houkuttelevat ja motivoivat parhaita osaajia. Tasavertaisuus Turvaamme työtekijöiden henkisen, fyysisen ja juridisen koskemattomuuden työpaikalla. Ponnistelemme, jotta työmarkkinat olisivat kaikkien saavutettavissa ja kaikille suodaan tasa-arvoinen mahdollisuus työntekoon.

8 14 Minkä lupaamme, sen takaamme! 6 palvelutakuuta adeccokumppaneillemme ja 6 palvelutakuuta asiakkaille Arvostamme työntekijöitämme ja tarjoamme kauttamme työskenteleville adeccokumppaneille parasta mahdollista palvelua. Annamme palveluistamme ainutlaatuiset takuut, joiden tarkoituksena on varmistaa onnistuminen ja kehittyminen työuralla tulevaisuudessa. Me Adeccossa tahdomme palvella asiakkaitamme henkilökohtaisesti ja kokonaisvaltaisesti. Pyrimme 100%:een tyytyväisyyteen ja annamme kirjallisen takuun palvelustamme: Tarjoamme sinulle sopivia toimeksiantoja Autamme sinua välttämään työtapaturmia Etsimme ja löydämme Varmistamme palvelujen jatkuvuuden Sitoudumme tarjoamaan toimeksiantoja, joissa taitosi ja odotuksesi kohtaavat - määrittelemällä ne yhdessä. Adecco-profiilisi laaditaan kirjallisena ja saat sen ensimmäisen asiakashaastattelun jälkeen pyytäessäsi sitä. Kerromme työn jatkumisesta Ilmoitamme mahdollisimman nopeasti toimeksiannon jatkumisesta. Mikäli toimeksiantosi on kestänyt vähintään puoli vuotta, pyrimme kertomaan työn päättymisestä kaksi viikkoa etukäteen. Teemme parhaamme löytääksemme sinulle uuden toimeksiannon ja tiedotamme asiasta välittömästi. Kehitämme taitojasi ja kokemustasi Ehdotamme sinulle erilaisia vaihtoehtoja ammatilliseen kehittymiseesi liittyen, mikäli olet työskennellyt Adeccolla vähintään 1800 tuntia 12 kuukauden sisällä. Käytämme kaikkia soveltuvia keinoja auttaaksemme sinua kehittämään taitojasi sekä nostamaan ansiotasoasi. Kerromme toimeksiantoosi liittyvistä mahdollisista työturvallisuusriskeistä. Asiakasyrityksiltämme edellytämme turvallisia työskentelyolosuhteita ja voit kertoa meille turvallisuusriskeistä, joista emme ole tietoisia. Välitämme tiedon asiakkaallemme. Mikäli koet olevasi työtapaturmavaarassa, takaamme sinulle oikeuden vetäytyä toimeksiannosta. Yhteyshenkilösi keskeyttää toimeksiannon eikä siitä seuraa sinulle taloudellisia menetyksiä kyseisenä päivänä. Tasavertaisuus henkilövalinnoissa Henkilövalintamme perustuu ammatillisiin kriteereihin - uskontoon, syntyperään, sukupuoleen, ikään tai invaliditeettiin katsomatta. Lainsäädännön lisäksi toimintaamme määrittävät Adeccon omat eettiset ohjeistukset ja yhteiskuntavastuuohjelma. Tarjoamme sinulle Adecco-etuuksia Tarjoamme sinulle erilaisia Adecco-etuuksia, kuten alennuksia liikuntapalveluista, kuntoutuspalveluista, hotelleista yms. Lisätietoa etuuksista saat nettisivuiltamme www. tai yhteyshenkilöltäsi. Ammattitaitoinen henkilökuntamme analysoi perusteellisesti toimeksiantoon vaadittavat taidot ja muut työhön liittyvät tiedot. Näin voimme ehdottaa sopivinta ratkaisua. Hakijoiden osaamista kartoittaessamme resursointimme perustuu ammatillisiin kriteereihin - uskontoon, syntyperään, sukupuoleen, ikään tai invaliditeettiin katsomatta. Vastaamme nopeasti kyllä tai ei! Ilmoitamme välittömästi, mikäli tietokannastamme löytyy sopiva kandidaatti. Viimeistään 4 tunnin* kuluessa yhteydenotosta kerromme, kuinka hakuprosessi etenee (poislukien muut aikarajat, jotka on sovittu yhdessä). Jos epäonnistumme, sitoudumme hyvittämään ensimmäiset 4 tuntia seuraavassa tilauksessa. *Toimistojen aukioloajat huomioiden. Pyrimme 100%:n tyytyväisyyteen alusta asti Mikäli adeccokumppani ei sovi työtehtävään koeaikana, ehdotamme uutta kandidaattia* puolen päivän sisällä. Jos epäonnistumme ja toimeksianto kestää yli 5 päivää, hyvitämme tehdyn työn määrän seuraavassa tilauksessa (maksimi 1 päivä). *Tai sopimalla toisen ratkaisun (esim. uusi tehtäväkuvaus, uusi aikaraja tai tehtäväkierto) toimistojen aukioloajat huomioiden. Esittelemme uuden kandidaatin 24* tunnin sisällä, mikäli Adeccon työntekijä ei saavu paikalle. Jos epäonnistumme, hyvitämme yhden päivän seuraavassa tilauksessa.** *Tai toisen ratkaisun (esim. uusi tehtäväkuvaus tai uusi aikaraja). **Koeajan jälkeen sekä yli kahden päivän pituisissa toimeksiannoissa. Toimistojen aukioloajat huomioiden. Kehitämme työturvallisuutta kanssasi Onnistuaksemme vähentämään / välttämään työtapaturmia, kerromme adeccokumppaneillemme turvallisuusriskeistä, joita he voivat kohdata työssään. Kunnioitamme adeccokumppaneidemme mahdollisuutta kieltäytyä riskialttiista työtehtävistä. Tarjoamme erikoisratkaisuja Kehitämme ja koulutamme henkilökuntaamme ja etsimme erikoisosaajia, jotka keskittyvät erityisosaamista vaativien asiakkaiden toimeksiantoihin. Jokainen erikoisosaamista vaativa toimeksianto neuvotellaan ja ratkaistaan asiakas- ja tapauskohtaisesti.

9 Adecco SA on maailman johtava henkilöstöratkaisuja tuottava yritys. Adeccolla on toimipisteitä yli 60 maassa yhteensä Suomessa Adecco on toiminut vuodesta 1997 ja palvelemme 10 paikkakunnalla eri puolilla maata. Rekrytoimme ja välitämme osaajia vakituisiinja määräaikaisiin tehtäviin. 3/2010

KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA.

KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA. KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA. 2 Talous, työelämä ja markkinat muuttuvat nopeammin kuin koskaan. Pääoma ja teknologia

Lisätiedot

Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE

Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE Poolia Suomi Oy - Rekrytointiohjelma ProCountor International Oy:n tilitoimistokumppaneille Poolia on toiminut ProCountorin

Lisätiedot

TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ!

TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ! TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ! VMP PÄHKINÄNKUORESSA Mikä VMP Group on? Olemme yksi Suomen suurimmista työnantajista ja rekrytoijista. Toimimme Suomen lisäksi Virossa, Ruotsissa, Espanjassa ja Romaniassa.

Lisätiedot

Q3 2009. Athlete Friendly Company verkosto Yhteistyössä Suomen Olympiakomitea ja Adecco Finland

Q3 2009. Athlete Friendly Company verkosto Yhteistyössä Suomen Olympiakomitea ja Adecco Finland Q3 2009 Athlete Friendly Company verkosto Yhteistyössä Suomen Olympiakomitea ja Adecco Finland OHJEET YHTEISTYÖYRITYKSELLE, jotka haluavat mukaan Athlete Friendly Company- verkostoon Verkostoon pääsee

Lisätiedot

Poolian hakijatutkimus 2012

Poolian hakijatutkimus 2012 Poolian hakijatutkimus 2012 Hakijatutkimuksen taustoja ja tietoja Pooliasta Tämän hakijatutkimuksen tarkoituksena on täydentää vuosittaisen palkkatutkimuksemme antamaa kuvaa työnhakijoidemme toiveista

Lisätiedot

Vuokratyöntekijätutkimus 2014

Vuokratyöntekijätutkimus 2014 Vuokratyöntekijätutkimus 2014 Reilusti kohti tulevaisuuden työelämää seminaari 7.10.2014 Vastaajia 5552 Pekka Harjunkoski Tutkimuksen tausta Kuudes valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus Tiedonkeruu

Lisätiedot

HRV-palvelut yritysten käyttöön

HRV-palvelut yritysten käyttöön V O I M A A T Y Ö Y H T E I S Ö Ö N T E H O A T O I M I N T A A N HRV-palvelut yritysten käyttöön Edessä rekrytointi? Muutospaineita työyhteisössä? Hukassa hyvä työilmapiiri? Uuteen suuntaan? HRV-palvelut

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Yhteistyötoimikunta 14.4.2014 Henkilöstöjaosto 12.5.2014 Kunnanhallitus 16.6.2014 Kunnanvaltuusto 22.9.2014 Mustasaaren kunnassa rima on korkealla. Haluamme

Lisätiedot

Kun vain paras rekrytointi on kyllin hyvä.

Kun vain paras rekrytointi on kyllin hyvä. Kun vain paras rekrytointi on kyllin hyvä. Rekrytointi voi tulla kalliiksi ilman luotettavaa kumppania. Onnistuneen ja epäonnistuneen rekrytoinnin ero on taloudellisesti merkittävä. Rekrytointi on kriittinen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖVUOKRAUKSEN AUKTORISOINTISÄÄNNÖT

HENKILÖSTÖVUOKRAUKSEN AUKTORISOINTISÄÄNNÖT HENKILÖSTÖVUOKRAUKSEN AUKTORISOINTISÄÄNNÖT T y ö n t e k i j ä l l e Henkilöstövuokrauksen auktorisointi Henkilöstöpalveluyritysten auktorisoinnilla varmistetaan, että henkilöstövuokraus on aina reilua

Lisätiedot

StaffPoint -yritysesittely. Yhtis-projekti Unto Nokelainen 29.11.2004

StaffPoint -yritysesittely. Yhtis-projekti Unto Nokelainen 29.11.2004 StaffPoint -yritysesittely Yhtis-projekti Unto Nokelainen 29.11.2004 StaffPoint Oy Suomen suurin henkilöstöpalveluyritys syntyi, kun Extra Henkilöstöpalvelut ja Jokela Capital yhdistyivät kesällä 2004.

Lisätiedot

VARAMIESPALVELU-YHTIÖT

VARAMIESPALVELU-YHTIÖT VARAMIESPALVELU-YHTIÖT vuonna 1988 perustettu valtakunnallinen henkilöstöpalveluja tuottava yritysketju 60 palvelualuetta Suomessa ja Virossa alan markkinajohtaja Suomessa sekä liikevaihdon että palvelualueiden

Lisätiedot

TYÖNHAKUINFO. Materiaali on tarkoitettu kaikille työuransa alussa oleville työnhakijoille.

TYÖNHAKUINFO. Materiaali on tarkoitettu kaikille työuransa alussa oleville työnhakijoille. TYÖNHAKUINFO Materiaali on tarkoitettu kaikille työuransa alussa oleville työnhakijoille. SISÄLTÖ: Työnhausta Työnantajan odotuksia työnhakijaa kohtaan Työnhakuprosessi Työhakemus Ansioluettelo (CV) Työhaastattelu

Lisätiedot

LAATUKÄSIKIRJA. www.tulkkauspalvelut.fi

LAATUKÄSIKIRJA. www.tulkkauspalvelut.fi LAATUKÄSIKIRJA 2015 www.tulkkauspalvelut.fi SISÄLLYSLUETTELO Tulkkauspalvelun esittely 2 Toiminnan kuvaus 3 Tulkkimme & kielet 4 Laatu ja laadun mittaaminen 5 Yhteystiedot 6 TULKKAUSPALVELUN ESITTELY Oulan

Lisätiedot

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja EVENTES BUSINESS GARDEN Espoo 1 Liikeideamme Peab on rakennusalan yritys, jonka tärkein tavoite on ehdoton LAATU ja AMMATTITAITO rakennusprosessin kaikissa vaiheissa.

Lisätiedot

Autismisäätiö. - osallisuutta ja onnistumisia

Autismisäätiö. - osallisuutta ja onnistumisia Autismisäätiö - osallisuutta ja onnistumisia Räätälöiden töihin 20.5.2015 Kaikille sopiva työ- seminaari Autismisäätiö Autismisäätiö on voittoa tavoittelematon säätiö, joka tuottaa asiantuntevia palveluja

Lisätiedot

Henkilöstöpalveluyrityksissä työskentely

Henkilöstöpalveluyrityksissä työskentely Henkilöstöpalveluyrityksissä työskentely 23.10.2014 HPL Mikä on HPL? Edustamme vajaata 300 jäsenyritystä, jotka tarjoavat mm. henkilöstövuokraus-, rekrytointi-, ulkoistus-, henkilöarviointi- ja uudelleensijoittumispalveluita

Lisätiedot

OSAAMISEEN JA TULOKSIIN POHJAUTUVAT PALVELURATKAISUT

OSAAMISEEN JA TULOKSIIN POHJAUTUVAT PALVELURATKAISUT OSAAMISEEN JA TULOKSIIN POHJAUTUVAT PALVELURATKAISUT VARMISTA, ETTÄ TÄRKEIMMÄT VOIMAVARASI TUKEVAT LIIKETOIMINTAASI Työelämä on muuttunut entistä vaativammaksi, arvaamattomammaksi ja monimutkaisemmaksi.

Lisätiedot

Vuonna 2009 perustettu palveluyritys Erikoistunut rekrytointi-, vuokraus- ja ulkoistamispalveluihin Osa Innolink -konsernia

Vuonna 2009 perustettu palveluyritys Erikoistunut rekrytointi-, vuokraus- ja ulkoistamispalveluihin Osa Innolink -konsernia Vuonna 2009 perustettu palveluyritys Erikoistunut rekrytointi-, vuokraus- ja ulkoistamispalveluihin Osa Innolink -konsernia VALINTANA KILPAILUETU Työelämän jatkuva muutos tekee henkilöstötarpeiden ennakoinnista

Lisätiedot

Rekrytointijärjestelmän hyödyntäminen Fenniassa

Rekrytointijärjestelmän hyödyntäminen Fenniassa Rekrytointijärjestelmän hyödyntäminen Fenniassa Rekrytoinnin uudet haasteet -seminaari HR-partner Eija Ronkainen 6.5.2010 Fennia-ryhmästä kokonaisvaltaiset vakuutuspalvelut Fennia vahinkovakuutuspalvelut

Lisätiedot

Vuonna 2009 perustettu palveluyritys Erikoistunut rekrytointi-, vuokraus- ja ulkoistamispalveluihin Osa Innolink -konsernia

Vuonna 2009 perustettu palveluyritys Erikoistunut rekrytointi-, vuokraus- ja ulkoistamispalveluihin Osa Innolink -konsernia Vuonna 2009 perustettu palveluyritys Erikoistunut rekrytointi-, vuokraus- ja ulkoistamispalveluihin Osa Innolink -konsernia VALINTANA KILPAILUETU Työelämän jatkuva muutos tekee henkilöstötarpeiden ennakoinnista

Lisätiedot

KÄYTÄNNÖN OSAAJIA. Työelämäyhteistyö liiketalouden koulutusohjelmassa

KÄYTÄNNÖN OSAAJIA. Työelämäyhteistyö liiketalouden koulutusohjelmassa KÄYTÄNNÖN OSAAJIA Työelämäyhteistyö liiketalouden koulutusohjelmassa HYVÄT TYYPIT PALVELUKSESSASI Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, tekee työelämälähtöistä tutkimus-

Lisätiedot

Poolian palkkatutkimus 2011

Poolian palkkatutkimus 2011 Poolian palkkatutkimus 2011 Palkkatutkimuksen taustoja Palkkatutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa työnhakijoidemme nykyistä palkkatasoa ja verrata sitä heidän koulutukseensa ja työkokemukseensa sekä

Lisätiedot

Henkilöstöpalveluyritysten Liitto Jäsenkysely 2011 4.5.2011

Henkilöstöpalveluyritysten Liitto Jäsenkysely 2011 4.5.2011 Henkilöstöpalveluyritysten Liitto Jäsenkysely 4.5. Sisältö: Menetelmä 3 Taustatiedot yrityksistä 4 Työvoiman määrä 11 Työsuhteet 18 Rekrytointi 21 Ulkomaiset työntekijät 26 Asiakkaat 28 Yritysten liikevaihto

Lisätiedot

KASVU KOHTI KORKEUKSIA ON INHIMILLISESTI MAHDOLLISTA. Experis TM a different kind of talent company

KASVU KOHTI KORKEUKSIA ON INHIMILLISESTI MAHDOLLISTA. Experis TM a different kind of talent company KASVU KOHTI KORKEUKSIA ON INHIMILLISESTI MAHDOLLISTA Experis TM a different kind of talent company 2 Huippuosaajat erottavat sinun organisaatiosi kilpailijoista ja ratkaisevat liiketoimintasi menestyksen.

Lisätiedot

Healthcare Security Terveydenhuollon turvallisuuspalvelut

Healthcare Security Terveydenhuollon turvallisuuspalvelut Healthcare Security Terveydenhuollon turvallisuuspalvelut Terveydenhuollon toimintaympäristössä korostuvat ihmisläheisyys, luottamuksellisuus ja kyky toimia ripeästi tilanteiden muuttuessa. Nämä ominaisuudet

Lisätiedot

Uuden sukupolven rekrytointiportaali nuorille, koulutetuille ammattilaisille

Uuden sukupolven rekrytointiportaali nuorille, koulutetuille ammattilaisille Uuden sukupolven rekrytointiportaali nuorille, koulutetuille ammattilaisille Anna työnantajille mahdollisuus löytää juuri sinut! www.heebo.fi Mikä ihmeen Heebo? Nuorten, koulutettujen ammattilaisten rekrytointiportaali

Lisätiedot

Henkilöstöpalveluyritysten Liitto Jäsenkysely 2012. 15.5.2013 Vastaajia yhteensä: 107

Henkilöstöpalveluyritysten Liitto Jäsenkysely 2012. 15.5.2013 Vastaajia yhteensä: 107 Henkilöstöpalveluyritysten Liitto Jäsenkysely 2012 15.5.2013 Vastaajia yhteensä: 107 Toteutus Sisältö Jäsenkysely Henkilöstöpalveluyritysten Liiton jäsenyrityksille Kysymyksiä yritysten palvelutarjonnasta,

Lisätiedot

TYÖELÄMÄN VASTUULLINEN UUDISTAJA TYÖELÄMÄN UUSI SUUNTA >> W W W. OPTEAM. COM

TYÖELÄMÄN VASTUULLINEN UUDISTAJA TYÖELÄMÄN UUSI SUUNTA >> W W W. OPTEAM. COM TYÖELÄMÄN VASTUULLINEN UUDISTAJA Opteam pähkinänkuoressa» Vastuullisesti toimiva, työelämää uudistava henkilöstöpalvelualan yritys» Henkilöstöpalveluyritysten Liiton (EK), Suomen Franchising-yhdistyksen

Lisätiedot

Hannele Leinonen Yolda Ky Järjestäjä Adulta Oy Uudista ja uudistu tapahtuma Wanhassa Satamassa 23.04.09

Hannele Leinonen Yolda Ky Järjestäjä Adulta Oy Uudista ja uudistu tapahtuma Wanhassa Satamassa 23.04.09 Hannele Leinonen Yolda Ky Järjestäjä Adulta Oy Uudista ja uudistu tapahtuma Wanhassa Satamassa 23.04.09 Ammatillinen aikuiskoulutuskeskus Perustettu 1972 Tarjoaa perus-, jatko- ja täydennyskoulutusta yrityksille

Lisätiedot

Soveltuvuusarviointi auttaa haastavissa rekrytoinneissa

Soveltuvuusarviointi auttaa haastavissa rekrytoinneissa Soveltuvuusarviointi auttaa haastavissa rekrytoinneissa Jokainen työnantaja haluaa palkata päteviä ja tulosta aikaan saavia henkilöitä. Soveltuvuusarviointi auttaa jäsentämään näkemystä oikeasta rekrytointipäätöksestä.

Lisätiedot

Poolian Palkkatutkimus 2013 05/2013

Poolian Palkkatutkimus 2013 05/2013 Poolian Palkkatutkimus 2013 05/2013 Palkkatutkimuksen taustoja Palkkatutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa työnhakijoidemme nykyistä palkkatasoa ja verrata sitä heidän koulutukseensa ja työkokemukseensa

Lisätiedot

Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin

Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin HENRY Foorumi 2012 Lisa Forss Liiketoimintajohtaja, Taitoprofiilit/StaffEdu Oy 1 Taitoprofiilit/StaffEdu Oy Koulutuspalveluita työhallinnolle

Lisätiedot

13.05.2013. 13.05.2013 Markku Savolainen. Jykesin Sijoittumispalvelut 7.5.2013. Markku Savolainen, yhteyspäällikkö

13.05.2013. 13.05.2013 Markku Savolainen. Jykesin Sijoittumispalvelut 7.5.2013. Markku Savolainen, yhteyspäällikkö 13.05.2013 Markku Savolainen Jykesin Sijoittumispalvelut 7.5.2013 Markku Savolainen, yhteyspäällikkö 1 Kiinnostaako seudulle sijoittuminen nyt tai ensi vuonna? Markkinatutkimus keväällä 2011: noin 3000

Lisätiedot

1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä?

1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä? Kestävä kehitys Kelassa 2012 Sisältö 1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä? 3 Painopisteenä kestävyys 3 Ohjelman perusta ja tavoite 3 Yhteinen globaali haaste 3 Kestävyys on monien asioiden summa 4 2

Lisätiedot

Rekrytointiviidakosta paratiisiin

Rekrytointiviidakosta paratiisiin Rekrytointiviidakosta paratiisiin HENRY FOORUMI 2010 Vihreä kilpailukyky inhimillinen vallankumous HR-partner Eija Ronkainen 9.11.2010 Fennia-ryhmästä kokonaisvaltaiset vakuutuspalvelut Yritykset Yrittäjät

Lisätiedot

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015 REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ Tero Lausala, 24.9.2015 TYÖN MUUTOS JA MURROS TYÖPAIKOISTA TYÖTEHTÄVIIN: MONIMUOTOISET TAVAT TEHDÄ TYÖTÄ TYÖN TARJONNAN JA KYSYNNÄN KOHTAANTO-ONGELMA

Lisätiedot

Verkkoperehdytyksen kehittäminen SOL konsernissa

Verkkoperehdytyksen kehittäminen SOL konsernissa Verkkoperehdytyksen kehittäminen SOL konsernissa Tausta SOL konserni on Suomen suurimpia palvelualan työllistäjiä. SOLIssa työskentelee tällä hetkellä lähes 10 000 työntekijää, joista n 7500 Suomessa.

Lisätiedot

Kumppanuutta Ammattitaitoa Käytännöllisyyttä Yksilöllisyyttä Arvontuotantoa. Valtakunnallinen toimija

Kumppanuutta Ammattitaitoa Käytännöllisyyttä Yksilöllisyyttä Arvontuotantoa. Valtakunnallinen toimija Kumppanuutta Ammattitaitoa Käytännöllisyyttä Yksilöllisyyttä Arvontuotantoa Valtakunnallinen toimija Suomen Yrittäjäopisto yrittäjyyden osaaja ja uudistaja Valtakunnallinen liikealan erikoisoppilaitos

Lisätiedot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot KAARI-TYÖHYVINVOINTIKYSELY 1 (8) Kysymykset ja vastausvaihtoehdot JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Tässä osiossa arvioit lähiesimiehesi työskentelyä. Myös esimiehet arvioivat omaa lähiesimiestään. en enkä Minun

Lisätiedot

SULKAVAN KUNTAKONSERNIN HENKI- LÖSTÖSTRATEGIA Sisältää tasa-arvosuunnitelman

SULKAVAN KUNTAKONSERNIN HENKI- LÖSTÖSTRATEGIA Sisältää tasa-arvosuunnitelman Yhteistyötoimikunta 5.11.2007 37 Kunnanhallitus 12.11.2007 344 Kunnanvaltuusto 4.12.2007 116 SULKAVAN KUNTAKONSERNIN HENKI- LÖSTÖSTRATEGIA Sisältää tasa-arvosuunnitelman Sulkavan kunnan henkilöstöpoliittinen

Lisätiedot

Vauhtia Venäjänliiketoimintaan. Palvelut yrityksille

Vauhtia Venäjänliiketoimintaan. Palvelut yrityksille Vauhtia Venäjänliiketoimintaan Palvelut yrityksille Oikeita vastauksia oikeisiin kysymyksiin Suomalais-Venäläinen kauppakamari auttaa yrityksiä onnistumaan kaikissa Venäjän-liiketoiminnan elinkaaren vaiheissa.

Lisätiedot

Oppilaitosten turvallisuusratkaisut

Oppilaitosten turvallisuusratkaisut Oppilaitosten turvallisuusratkaisut Securitas Education Oppilaitosturvallisuudesta on viime vuosina keskusteltu runsaasti, ja oppilaitokset ovatkin aloittaneet työn yhteiskunnan asettamien uusien turvallisuusvaatimusten

Lisätiedot

YHTEISHANKINTAKOULUTUS

YHTEISHANKINTAKOULUTUS Yhteishankintakoulutus on yritykselle sen eri muutostilanteisiin räätälöityä aikuiskoulutusta, joka suunnitellaan yhdessä Ely-keskuksen, yrityksen ja kouluttajan kesken. Koulutuksen toteuttaa aikuiskoulutukseen

Lisätiedot

Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali. LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja

Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali. LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja Mikä on työpaikkavalmentaja? Sirpa Paukkeri-Reyes, Silta työhön projekti (STM) 2014 Työpaikkavalmentaja? Kun työpaikalle tulee

Lisätiedot

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2008. Henkilöstöpalveluyritysten Liitto Toukokuu 2008

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2008. Henkilöstöpalveluyritysten Liitto Toukokuu 2008 Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2008 Henkilöstöpalveluyritysten Liitto Toukokuu 2008 Vuokratyöntekijätutkimuksen toteutus Sisältö Toisto vuoden 2007 vuokratyöntekijätutkimuksesta Aihealueet:

Lisätiedot

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Pankki- ja rahoituspalvelut tutkinnon osa (PARA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Pankki- ja rahoituspalvelut Ammattitaitovaatimukset

Lisätiedot

Työhakemuksen tekeminen

Työhakemuksen tekeminen Työhakemuksen tekeminen Annamari Rovamo Työelämäpalvelut kevätlukukausi 2015 annamari.rovamo@jyu.fi CV-työpaja 20.2. Lähetä CV osoitteeseen annamari.rovamo@jyu.fi Deadline ke 18.2. Työskentely pienryhmissä

Lisätiedot

Dream Broker. Jani Heino Asiakkuusjohtaja

Dream Broker. Jani Heino Asiakkuusjohtaja Dream Broker Jani Heino Asiakkuusjohtaja Dream Broker lyhyesti Dream Broker on online-videoratkaisuja toimittava ohjelmistoyritys Tarjoamme SaaS-ohjelmiston online-videoiden tuotantoon, editointiin, hallintaan,

Lisätiedot

Kansainväliset koulutusskenaariot

Kansainväliset koulutusskenaariot seminaari, Vanajanlinna 14-15.2.2006 Kansainväliset koulutusskenaariot Johdatus iltapäivän ryhmätöihin Tuomo Kuosa Tutkija Turun kauppakorkeakoulun Tulevaisuuden tutkimuskeskus Ohjelma 1. Palautetaan mieliin.

Lisätiedot

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen Canon Essential Business Builder Program Avain yrityksesi menestykseen Essential Business Builder Program: esittely Painotoimintaan liittyy monenlaisia haasteita, ja toiminnan kasvattaminen on usein vaikeaa.

Lisätiedot

TIEDÄTKÖ TUKEEKO HR YRITYKSESI LIIKETOIMINTAA? mittaamalla oikea suunta johtamiseen

TIEDÄTKÖ TUKEEKO HR YRITYKSESI LIIKETOIMINTAA? mittaamalla oikea suunta johtamiseen TIEDÄTKÖ TUKEEKO HR YRITYKSESI LIIKETOIMINTAA? mittaamalla oikea suunta johtamiseen Uudista ja Uudistu 28.9.2011 Sirpa Ontronen ja Jori Silfverberg MARTELA OYJ SISÄLTÖ Mittaamalla oikea suunta johtamiseen

Lisätiedot

Sähköpostin työkäyttötutkimus 31.5.2012. Sähköpostin työkäyttötutkimus 31.5.2012

Sähköpostin työkäyttötutkimus 31.5.2012. Sähköpostin työkäyttötutkimus 31.5.2012 Sähköpostin työkäyttötutkimus 1 Lähtotilanne Katrium España S.L. toteutti toukokuun 2012 aikana D-Fence Oy:n toimeksiannosta sähköpostin työkäyttötutkimuksen. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää miten

Lisätiedot

Löydä oikeat osaajat. ja vahvista työnantajamielikuvaa

Löydä oikeat osaajat. ja vahvista työnantajamielikuvaa Löydä oikeat osaajat ja vahvista työnantajamielikuvaa Täytämme tyhjän paikan. in kautta tavoitat työnhakijat kattavasti ympäri Suomea, nopeasti ja kustannustehokkaasti. Työpaikkailmoitukset Perushaku....

Lisätiedot

Näy netissä! Hio LinkedIn profiilisi kuntoon ja paranna näkyvyyttäsi

Näy netissä! Hio LinkedIn profiilisi kuntoon ja paranna näkyvyyttäsi Näy netissä! Hio LinkedIn profiilisi kuntoon ja paranna näkyvyyttäsi 19.10.2015 1 Agenda Lyhyesti atalentista Miksi LinkedIn Profiilin hionti Kansikuva Otsikko Yhteystiedot Summary Skills Kiinnostuksenkohteet

Lisätiedot

SPARRAUSAAMU Työnhaun dokumentit 26.1.2010 klo 9.00-11.00. Sirja Kulmala, KTM SEFE

SPARRAUSAAMU Työnhaun dokumentit 26.1.2010 klo 9.00-11.00. Sirja Kulmala, KTM SEFE SPARRAUSAAMU Työnhaun dokumentit 26.1.2010 klo 9.00-11.00 Sirja Kulmala, KTM SEFE Workshop 4-5 henkilön ryhmissä Ryhmä jakaa keskenään hyviä käytäntöjä ja onnistuneita ratkaisuja - omat vahvuudet - osaamisesta

Lisätiedot

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä. 28.4.2015 Kemi

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä. 28.4.2015 Kemi Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 Kemi Maintpartner Suomessa Liiketoimintamme on 100 % teollisuuden kunnossapitoa Varmistamme teollisuuden tuotannon ja julkisen sektorin teknisten prosessien

Lisätiedot

Kuinka onnellisia suomalaiset ovat työssään? Human@Work 30/09/2014 1

Kuinka onnellisia suomalaiset ovat työssään? Human@Work 30/09/2014 1 Kuinka onnellisia suomalaiset ovat työssään? Human@Work 30/09/2014 1 Human@Work Human@Work auttaa asiakkaitaan rakentamaan innostavasta yrityskulttuurista kestävää kilpailuetua palveluliiketoimintaan.

Lisätiedot

Poolian palkkatutkimus 2012

Poolian palkkatutkimus 2012 Poolian palkkatutkimus 2012 Palkkatutkimuksen taustoja Palkkatutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa työnhakijoidemme nykyistä palkkatasoa ja verrata sitä heidän koulutukseensa ja työkokemukseensa sekä

Lisätiedot

Työhaastattelut ja henkilöarvioinnit. Sari Anetjärvi

Työhaastattelut ja henkilöarvioinnit. Sari Anetjärvi Työhaastattelut ja henkilöarvioinnit Sari Anetjärvi Työhaastattelu Virkaan tai työsuhteeseen hakijoiden haastattelun tarkoituksena on selvittää heidän soveltuvuuttaan tehtävään ja syventää tietoa heidän

Lisätiedot

Advisory Board palveluopas

Advisory Board palveluopas Advisory Board palveluopas Advisory Board palveluopas MIKÄ ON ADVISORY BOARD? Advisory Board (AB) tarjoaa kolme kansainvälisen kaupan asiantuntijaa yritysjohdon tueksi tärkeisiin kansainvälisen kasvun

Lisätiedot

Keskitä yhteydet kasvun paikkaan.

Keskitä yhteydet kasvun paikkaan. Joensuun seutu Keskitä yhteydet kasvun paikkaan. Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy Investoi osaajiin ASIAKASPALVELUA, KOMMUNIKAATIOTA, VIESTINTÄÄ, TUKIPALVELUJA, SÄHKÖISTÄ LIIKETOIMINTAA, MARKKINOINTIA,

Lisätiedot

HPL:n jäsentutkimus 2007

HPL:n jäsentutkimus 2007 HPL lehdistötilaisuus 4.6.2007 HPL:n jäsentutkimus 2007 Henkilöstöpalveluyritysten Liitto HPL 4.6.2007 Merru Tuliara 1 Menetelmä Sisältö Jäsenkysely HPL:n jäsenyrityksille Kysymyksiä yritysten palvelutarjonnasta,

Lisätiedot

REXEL TEOLLISUUSAUTOMAATIO

REXEL TEOLLISUUSAUTOMAATIO N KOKONAISRATKAISUT Toimiva teollisuusautomaatio toimii koko tehtaan prosessitoiminnan keskitettynä työkaluna. Lisäksi oikeaoppinen automaatiokokonaisuus vähentää energiankulutusta jopa 30 prosenttia!

Lisätiedot

Strategia 2014-2017 Versio 1.0

Strategia 2014-2017 Versio 1.0 Strategia 2014-2017 Versio 1.0 Urheiluakatemiaohjelma Olympiakomitean Huippu-urheilu yksikön johtama Urheiluakatemiaohjelma vastaa koko Urheilijan polun kattavasta akatemiaverkoston johtamisesta Visio

Lisätiedot

HENRY Foorumi 2010 Taitoprofiilit Oy/Saana Rantsi

HENRY Foorumi 2010 Taitoprofiilit Oy/Saana Rantsi Aiemmin hankitun n osaamisen tunnistaminen HENRY Foorumi 2010 Taitoprofiilit Oy/Saana Rantsi Osaamisen tunnistamisesta Osaamisen hallinta muuttuvassa toimintaympäristössä i i ä Tilanteen ja tavoitteiden

Lisätiedot

Juna kulkee pienin askelin Heli Kaarniemi, TYPKE-hanke, UEF, Aducate. Ilman työnantajia ei ole työpaikkoja Sanna Soppela, TYPKE-hanke, UEF, Aducate

Juna kulkee pienin askelin Heli Kaarniemi, TYPKE-hanke, UEF, Aducate. Ilman työnantajia ei ole työpaikkoja Sanna Soppela, TYPKE-hanke, UEF, Aducate Juna kulkee pienin askelin Heli Kaarniemi, TYPKE-hanke, UEF, Aducate Osaamisen kehittäminen Sanna Saastamoinen, TYPKE-hanke, UEF, Aducate Ilman työnantajia ei ole työpaikkoja Sanna Soppela, TYPKE-hanke,

Lisätiedot

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Maahanmuuttajien valmennus työpajoilla Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Työpaja monialainen yhteistyökumppani työpajojen kanssa yhteistyössä toimivia tahoja ovat muun muassa työ-

Lisätiedot

Yksityisen sosiaalihuollon omavalvonta 9.10.2013 Pilvi Heiskanen, toiminnanjohtaja Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry www.kotikunnas.

Yksityisen sosiaalihuollon omavalvonta 9.10.2013 Pilvi Heiskanen, toiminnanjohtaja Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry www.kotikunnas. Yksityisen sosiaalihuollon omavalvonta 9.10.2013 Pilvi Heiskanen, toiminnanjohtaja Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry www.kotikunnas.fi Turun lähimmäispalveluyhdistys ry Kotikunnas Yhdistys on perustettu

Lisätiedot

CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla

CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla http://smallbiztrends.com/2011/09/workshifting-changingway-we-work.html Kiinko Tulevaisuuden kaupunki - työ - asuminen - liikkuvuus 6.2.2014

Lisätiedot

Vuokratyöntekijätutkimus

Vuokratyöntekijätutkimus Vuokratyöntekijätutkimus Tiedonkeruu helmikuu 2012 Vastaajia yhteensä 6124 Tutkimuksen virhemarginaali +/- 2%-yksikköä Johdanto - Promenade Research toteutti Henkilöstöpalveluyritysten Liiton toimeksiannosta

Lisätiedot

vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat

vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat Kuinka Tapiolan vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat henkilöstöjohtamisessa? ht i Henry Foorumi Veera Lammi 9.11.2010 9.11.2010 1 Agenda Miksi vastuullinen johtaminen on tärkeää? Miten vastuullista

Lisätiedot

SIKATILOJEN TYÖNANTAJAOSAAMINEN

SIKATILOJEN TYÖNANTAJAOSAAMINEN SIKATILOJEN TYÖNANTAJAOSAAMINEN 2.10.2012 14.2.2013 Rekrytointi REKRYTOINTI Työnantajakuva? Työn sisällöt? Osaava työvoima? Työn kannustearvo (palkkaus/palkitseminen)? Työvoiman liikkuvuus/pysyvyys? Mitä

Lisätiedot

CELECTUS. Enemmän parempaa myyntiä

CELECTUS. Enemmän parempaa myyntiä CELECTUS Enemmän parempaa myyntiä CELECTUS PEOPLE HENKILÖSTÖPALVELUT MYYNNIN REKRYTOINTI TYÖNANTAJAKUMPPANUUS HRM automaatio LISÄPALVELUT Analog / Digital / Omnichannel 1 200 rekrytointia 15 000 työnhakijaa

Lisätiedot

ARVIOINTISUUNNITELMA Sivu 1/5

ARVIOINTISUUNNITELMA Sivu 1/5 ARVIOINTISUUNNITELMA Sivu 1/5 Tutkinnon osa: ksi valmentautuminen 2 ov Ammattitaidon osoittamistavat: työprosessin työmenetelmien, -välineiden ja materiaalin hallinnasta opiskelijan ohjaamisen, oppimisen

Lisätiedot

ARVO. Järvenpää 2.12.2008 Ryhmätyö: osaamisen vaatimukset tulevaisuudessa, aikaperspektiivi 3 vuotta

ARVO. Järvenpää 2.12.2008 Ryhmätyö: osaamisen vaatimukset tulevaisuudessa, aikaperspektiivi 3 vuotta ARVO Järvenpää 2.12.2008 Ryhmätyö: osaamisen vaatimukset tulevaisuudessa, aikaperspektiivi 3 vuotta Asiakas/ kumppanuus ja toimintaympäristö Ryhmä 1 ja 5 (opponoi) Kasvatuskumppanuuden toteutuminen vauvasta

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Vakuutus- ja eläkepalvelut 15 osp Opinnon tavoitteet: Opiskelija tunnistaa erilaisia asiakkuuksia ja asiakasryhmiä sekä kartoittaa asiakkaiden

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Vakuutus- ja eläkepalvelut tutkinnon osa (VAEL) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Vakuutus- ja eläkepalvelut Ammattitaitovaatimukset

Lisätiedot

WE WILL DO IT FOR YOU!

WE WILL DO IT FOR YOU! WE WILL DO IT FOR YOU! Contact Center-palvelut Tutkimus-palvelut Kansainvälistymispalvelut Liiketoiminnan tukipalvelut VIRO, TALLINNA ESPANJA, FUENGIROLA WWW.KATRIUM.EU YRITYS Kansainvälinen Contact Center-

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Pankki- ja rahoituspalvelut 10 osp Opinnon tavoitteet: Opiskelija tunnistaa erilaisia asiakkuuksia ja asiakasryhmiä sekä kartoittaa asiakkaiden

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 VAKUUTUS- JA ELÄKEPALVELUT

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 VAKUUTUS- JA ELÄKEPALVELUT Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 VAKUUTUS- JA ELÄKEPALVELUT Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Vakuutus- ja eläkepalvelut Ammattitaitovaatimukset o tunnistaa erilaisia asiakkuuksia ja asiakasryhmiä

Lisätiedot

MARKKINAT MUUTTUVAT - hallitsetko haasteet

MARKKINAT MUUTTUVAT - hallitsetko haasteet MARKKINAT MUUTTUVAT - hallitsetko haasteet MYYNNILLÄ MENESTYKSEEN BN Advisors Finland Oy Ilkka Ruuska Menestys - perustuu kasvuun? Kasvu - perustuu myyntiin? MENESTYVÄN LIIKETOIMINNAN VIITEKEHYS Kasvu

Lisätiedot

VAHVA POHJA ELÄMÄÄN - hanke 1.11.2011 31.10.2013. 22.5.2013 Osallisuuden helmi

VAHVA POHJA ELÄMÄÄN - hanke 1.11.2011 31.10.2013. 22.5.2013 Osallisuuden helmi VAHVA POHJA ELÄMÄÄN - hanke 1.11.2011 31.10.2013 22.5.2013 Osallisuuden helmi Hallinnointi: Hanketta hallinnoi Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Hankkeen johtajana toimii Päijät-Hämeen

Lisätiedot

APTEEKIN KUMPPANI HENKILÖSTÖ- HALLINNASSA

APTEEKIN KUMPPANI HENKILÖSTÖ- HALLINNASSA APTEEKIN KUMPPANI HENKILÖSTÖ- HALLINNASSA www.farentaverkko.fi www.farenta.fi FARENTA - LÄÄKEALAN JÄRKEISTÄJÄ Farenta yhdistää lääketeollisuuden asiantuntijoiden osaamisen, apteekkien farmasistien ammattitaidon

Lisätiedot

Keneltä ICT-palvelut hankitaan tulevaisuudessa: perinteiseltä IT-palveluntarjoajalta, tietoliikennepalveluntarjoajalta vai molemmilta?

Keneltä ICT-palvelut hankitaan tulevaisuudessa: perinteiseltä IT-palveluntarjoajalta, tietoliikennepalveluntarjoajalta vai molemmilta? Keneltä ICT-palvelut hankitaan tulevaisuudessa: perinteiseltä IT-palveluntarjoajalta, tietoliikennepalveluntarjoajalta vai molemmilta? 8.2.2005 Tommi Rinnemaa Market-Visio Oy www.marketvisio.fi Potentiaalisten

Lisätiedot

Oppijan polku - kohti eoppijaa. Mika Tammilehto

Oppijan polku - kohti eoppijaa. Mika Tammilehto Oppijan polku - kohti eoppijaa Mika Tammilehto Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia Yhteistyössä palvelu pelaa määritellään julkisen hallinnon asiakaspalvelujen visio ja tavoitetila vuoteen 2020 Asiakaspalvelun

Lisätiedot

TE-toimistouudistuksen tilanne SeutuYp koordinaattoreiden työkokous 20.3.2012

TE-toimistouudistuksen tilanne SeutuYp koordinaattoreiden työkokous 20.3.2012 TE-toimistouudistuksen tilanne SeutuYp koordinaattoreiden työkokous 20.3.2012 Jarmo Palm Työ- ja elinkeinotoimistot uudistuvat Uusituksen tavoitteena on työnvälityksen tehostaminen, yrityslähtöisyyden

Lisätiedot

When people and products connect a workplace comes to life.

When people and products connect a workplace comes to life. 130903 Tuotanto: Valentin&Byhr. Paino: Strokirk-Landströms. Paperi: Munken Polar. When people and products connect a workplace comes to life. www.efg.fi Tutustu meihin. EFG on johtava toimisto- ja julkisten

Lisätiedot

Palvelumme. Versa Start. Versa Premium. Versa Julkissektori

Palvelumme. Versa Start. Versa Premium. Versa Julkissektori Aika kasvaa yhdessä Versa Finland Missiomme on yksinkertainen: Autamme asiakkaitamme säästämään ulkoisissa kustannuksissa vaivattomasti, ammattitaitoisesti ja luottamuksella. Yrityspäättäjät tietävät että

Lisätiedot

Henkilöstöpalveluyritysten Liitto HPL on henkilöstöpalveluita

Henkilöstöpalveluyritysten Liitto HPL on henkilöstöpalveluita Henkilöstöpalveluyritysten Liitto HPL - henkilöstöpalvelualan asiantuntija Henkilöstöpalveluyritysten Liitto HPL on henkilöstöpalveluita tarjoavien yritysten työn antaja- ja toimialaliitto. Liittomme keskeinen

Lisätiedot

Valio Olo:n juuret ovat Valion arvoissa: Vastuu hyvinvoinnista

Valio Olo:n juuret ovat Valion arvoissa: Vastuu hyvinvoinnista Risto Hietala 10.11.2009 Miksi Valio Olo? Valio Olo:n juuret ovat Valion arvoissa: Vastuu hyvinvoinnista Valio-konsernin visio 2015 määrittää vahvasti Valion tahtotilaa Valio on alansa johtava brändi Suomessa

Lisätiedot

Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media Yrityskysely Viestintätoimisto Manifesto Hanna Pätilä 6.9.2011

Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media Yrityskysely Viestintätoimisto Manifesto Hanna Pätilä 6.9.2011 Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media Yrityskysely Viestintätoimisto Manifesto Hanna Pätilä 6.9.2011 Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media -kyselyn tausta Kyselyssä selvitettiin, miten suomalaiset

Lisätiedot

SULKAVAN KUNTAKONSERNIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA

SULKAVAN KUNTAKONSERNIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA Yhteistyötoimikunta 11.10.2011 9 Kunnanhallitus 8.11.2011 215 Kunnanvaltuusto 15.11.2011 47 SULKAVAN KUNTAKONSERNIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA Sisältää tasa-arvosuunnitelman Sulkavan kunnan henkilöstöpoliittinen

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi Kun yrityksessä tarvitaan uutta, osaavaa työvoimaa tai näköpiirissä on uutta osaamista vaativa muutostilanne, kannattaa hyödyntää TE-palveluja. Olemme

Lisätiedot

JOUSTAVUUS JA LUOTTAMUS -MITTAUS

JOUSTAVUUS JA LUOTTAMUS -MITTAUS JOUSTAVUUS JA LUOTTAMUS -MITTAUS Joustavuus ja luottamus -mittaristo selvittää, miten yrityksenne esimiestoiminta koetaan. 1 Tutkimusten mukaan organisaatiot kokevat suurimpina haasteina esimiestaitojen

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. PANKKI- JA RAHOITUSPALVELUT PARA 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. PANKKI- JA RAHOITUSPALVELUT PARA 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 PANKKI- JA RAHOITUSPALVELUT PARA 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Pankki- ja rahoituspalvelut, 15 osp Ammattitaitovaatimukset o tunnistaa erilaisia

Lisätiedot

ASIAKASPALVELUN LYHYT ULKOISTUSOPAS

ASIAKASPALVELUN LYHYT ULKOISTUSOPAS ASIAKASPALVELUN LYHYT ULKOISTUSOPAS Milloin ja miten kannattaa ulkoistaa asiakaspalvelu? Part of Eniro Group Pohditaanko yrityksessäsi näitä asioita? Onko teidän yrityksessä pohdittu asiakaspalvelun ulkoistamista

Lisätiedot

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä VAIHDA MUKAVAMPAAN. Oikeanlainen koti kaikkiin elämäntilanteisiin Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä Sp-Koti on perustettu juuri sinua ja sinun asuntoasioitasi varten. Meidän arvomaailmamme lähtee

Lisätiedot