1 OPINNÄYTETYÖN TAVOITTEET JA VASTUUT
|
|
- Juho Nurminen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PERUSTUTKINNON OPINNÄYTETYÖOHJE Versio
2 2 SISÄLLYS 1 OPINNÄYTETYÖN TAVOITTEET JA VASTUUT OPINNÄYTETYÖPROSESSI Aloitusvaihe Aiheen valinta Suunnitteluvaihe Tutkimuksen tai hankkeen suunnittelu Toteutusvaihe - Tutkimuksen/hankkeen teoria ja empiria Raportointivaihe Tulosten analysointi ja julkaiseminen Päätösvaihe Opinnäytetyön arviointi ja kypsyysnäyte Kypsyysnäyte Julkaisuohje... 11
3 3 1 OPINNÄYTETYÖN TAVOITTEET JA VASTUUT Opinnäytetyö on joko tutkimus- tai muu hanke, joka koostuu aiheeseen perehtymisestä, varsinaisen työn suorittamisesta ja kirjallisen raportin laatimisesta. Lisäksi opinnäytetyöprosessi sisältää ryhmäohjaukseen, henkilökohtaiseen ohjaukseen ja vaadittaviin seminaareihin osallistumisen. Opinnäytetyö tehdään pääsääntöisesti yksin. Tehtävän kokonaisuuden ja laajuuden vaatiessa työ voidaan antaa useamman opiskelijan työryhmälle. Ryhmätyössäkin tulee jokaisen opiskelijan osuus olla osoitettavissa ja erikseen arvioitavissa. Jokaisen tulee myös osallistua opinnäytetyön esitysseminaariin. Opinnäytetyön tavoitteena on innostaa opiskelijaa kriittiseen ajatteluun, luovuuteen, ongelmanratkaisuun sekä oman työn ja ammattialan kehittämiseen. Opinnäytetyöllään opiskelija osoittaa kykenevänsä toimimaan tulevan ammatillisen osaamisalueensa asiantuntija- ja esimiestehtävissä. Hän osoittaa kykenevänsä laatimaan tutkimus- tai projektisuunnitelman, noudattamaan aikatauluja, pitämään yhteyksiä eri osapuoliin, raportoimaan, hankkimaan itsenäisesti tietoa, analysoimaan ja käsittelemään hankkimaansa tietoa ja aineistoa, dokumentoimaan työtään ja huolehtimaan dokumenttien ja työn kieli- ja ulkoasusta. (Taulukko 1). Opinnäytetyössä kirjallisuudesta tai muista lähteistä saatuja tietoja suoraan tai epäsuorasti lainattaessa on aina mainittava alkuperäinen lähde. Sanatarkassa lainauksessa käytetään lainausmerkkejä. Jokaisen kappaleen jälkeen tulee oma lähdeviite, ellei kappale ole kirjoittajan omaa ajattelua. Jokaisen lainatun kuvion ja taulukon tulee viedä ajattelua eteenpäin, ja myös näihin lähdeviitteet tulee merkitä selkeästi. Ammattikorkeakoulussa on käytössä Urkund-ohjelma, jota hyödynnetään sekä opinnäytetöiden että muiden kirjallisten töiden tarkastamisessa tekstin alkuperän varmistamiseksi ja plagioinnin estämiseksi. Opinnäytetyössä noudatetaan kaikin osin tutkimuseettisiä periaatteita.
4 4 Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö sisältää aina työn kohteen/aiheen teoreettista tarkastelua ja sen empiiristä soveltamista joko tutkimuksellisin keinoin tai esimerkiksi projektituotoksena. Taulukko 1. Opinnäytetyöhön liittyvä vastuunjako. Opiskelija Ohjaava opettaja Työn toimeksiantaja - omaa riittävät tiedolliset, metodologiset ym. valmiudet aloittaa opinnäytetyön tekeminen - on vastuussa omasta opinnäytetyöstään - etsii aktiivisesti opinnäytetyön aihetta ja neuvottelee siitä ohjaajan kanssa - huolehtii yhteistyöstä työn toimeksiantajan kanssa - allekirjoittaa omalta osaltaan opinnäytetyöhön liittyvät sopimukset ja noudattaa niissä sovittuja ehtoja ja käytäntöjä - hankkii tarvittaessa tutkimusluvat - laatii tutkimus- tai projektisuunnitelman, joka sisältää myös toteutusaikataulun ja raportoi säännöllisesti työn etenemisestä ohjaajalle - osallistuu ohjaukseen ja seminaareihin sekä esittää eri vaiheissa työnsä ja opponoi toisen opiskelijan työn - toteuttaa suunnitelman mukaisesti työtään ja on yhteydessä ohjaajaansa sovitulla tavalla ja sovituissa työn vaiheissa - laatii tutkimus- tai projektiraportin opinnäytetyöohjeita noudattaen - lähettää opinnäytetyön Urkund-tarkistukseen - toimittaa valmiin raportin sähköisessä muodossa Theseukseen sekä kansitetun raportin toimeksiantajalle ja ohjaajalle - ohjaa annetun resurssin puitteissa hänelle nimetyt opinnäytetyöt - avustaa ja tukee opiskelijoita opinnäytetyöaiheen löytämisessä - ilmoittaa ohjattaville opiskelijoille selvästi, koska on tavattavissa ohjausta varten - huolehtii, että opinnäytetyölle asetettu vaatimustaso täyttyy - järjestää seminaarit ja muut opinnäytetyöhön liittyvät tilaisuudet - noudattaa opinnäytetyön tekemisestä laaditussa sopimuksessa sovittuja ehtoja ja käytäntöjä - seuraa opinnäytetyön etenemistä ja arvioi opinnäytetyön - kirjoittaa arviointilausunnon - laatii kypsyysnäytteen ja huolehtii kypsyysnäytteen vaatimista järjestelyistä - toimittaa opinnäytetyön ja kypsyysnäytteen arviointitiedot opintorekisteriä varten - varmistaa, että opiskelija toimittaa raportit asianomaisille tahoille - nimeää työlle työelämän yhteyshenkilön - allekirjoittaa osaltaan työn teettäjän ominaisuudessa työhön liittyvät sopimukset ja noudattaa niissä sovittuja ehtoja ja käytäntöjä - on tarpeen vaatiessa yhteydessä ohjaavaan opettajaan - varmistaa edellytykset työn tekemiselle
5 5 2 OPINNÄYTETYÖPROSESSI Tässä luvussa esitetyt asiat ovat yleisiä opinnäytetyöprosessin vaiheisiin liittyviä periaatteita. Opinnäytetyöprosessi käsittää aloitus-, suunnittelu-, toteutus- ja raportointivaiheet. 2.1 Aloitusvaihe Aiheen valinta Ennen opinnäytetyön aloittamista opiskelija suorittaa ne opintokokonaisuudet, jotka antavat opinnäytetyön edellyttämät sisällölliset ja menetelmälliset valmiudet. Opinnäytetyöprosessi käynnistyy aiheen valinnalla. Aiheesta neuvotellaan opinnäytetyön ohjaavan opettajan ja mahdollisen työelämän edustajan kanssa. Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö on luonteeltaan soveltavaa tutkimusta, jolloin opinnäytetyön aihe pyritään valitsemaan työelämälähtöisesti. Tavoitteena on, että kaikki opinnäytetyöt ovat työelämälle hankkeistettuja ja näin työelämän todellisia tarpeita palvelevia. Hankkeistetulla työllä tarkoitetaan sitä, että vähintään yksi seuraavista ehdoista täyttyy: 1. toimeksiantajan kanssa tehdään sopimus 2. toimeksiantajan nimi ja ohjaaja on kirjoitettu opinnäytetyöpassiin 3. opinnäytetyöstä maksetaan korvaus. Aihevalintaan vaikuttavat käytännön/työelämän hyödyn lisäksi aiheen mahdollinen uutuusarvo sekä tekijän oma mielenkiinto ja motivaatio aiheeseen. Kun ammattikorkeakoulun edustaja on hyväksynyt aihevalinnan, laatii opinnäytetyön tekijä aiheesta opinnäytetyösuunnitelman. 2.2 Suunnitteluvaihe Tutkimuksen tai hankkeen suunnittelu Opinnäytetyö käynnistyy perusteellisella aiheeseen perehtymisellä ja opinnäytetyösuunnitelman laadinnalla. Aiheeseen perehdyttäessä etsitään tietoa siitä, mitä on tutkittu aiemmin, jolloin saadaan käsitys työn merkittävyydestä, ajankohtaisuudesta ja uutuus- tai lisäarvosta toimeksiantajatahon ja tutkimuksen/ hankkeen
6 6 kannalta. Opinnäytetyösuunnitelmassa kuvataan työn tausta, tutkittava ongelma tai tehtävä, tarkoitus ja tavoitteet, keskeiset käsitteet ja/tai teoria(t), metodiset ratkaisut (kuten tutkimusote, tiedonkeruumenetelmä, analyysimenetelmät ja/tai projektin toteuttamisen tapa ja/tai kehittämishankkeen vaiheet) sekä alustava aikataulu prosessin etenemiselle. Kysymysmuotoon muotoiltu tutkimusongelma kertoo, mihin peruskysymykseen etsitään vastausta tai ratkaisua. Ongelmasta voidaan johtaa tarkempia kysymyksiä/tavoitteita, jotka tukevat ja auttavat ongelman ratkaisussa. Myös projektityyppisissä opinnäytetöissä tulee olla selkeä ja kiteytetty käytännön ongelma, johon työssä etsitään ratkaisua. Opiskelija laatii opinnäytetyösuunnitelman ja esittää sen aloitusseminaarissa tai toimittaa sen muutoin ohjaavalle opettajalle tarkistettavaksi ja hyväksyttäväksi. Ohjaava opettaja antaa luvan siirtyä toteutusvaiheeseen. 2.3 Toteutusvaihe - Tutkimuksen/hankkeen teoria ja empiria Tutkimusprosessi jatkuu opinnäytetyösuunnitelman hyväksymisen jälkeen opinnäytetyön taustan ja tarkoituksen kiteyttämisellä sekä teoriaosion (teoreettinen viitekehyksen) kirjoittamisella. Perehtyminen aiempiin tutkimuksiin ja hankkeisiin sekä muuhun alan relevanttiin kirjallisuuteen ja teorioihin luo pohjan käytännön työskentelyn tarkemmalle suunnittelulle ja kuvaamiselle opinnäytetyössä. Tutkimuksellisen opinnäytetyön empiirisen osion (käytännön toteutuksen) suunnittelu käsittää kohderyhmän, tutkimusotteen, tiedonkeruu- ja aineiston analyysimenetelmien valintaperusteet. Väliseminaarissa opiskelija esittää tutkimuksen tai projektin teoriataustan sekä suunnitelman empirian toteuttamiseksi. Ohjaava opettaja voi myös ilman väliseminaariesitystä antaa opiskelijalle luvan ohjaustapaamisessa empirian suorittamiselle on sitten kysymyksessä tutkimus- tai kehittämishanke.
7 7 2.4 Raportointivaihe Tulosten analysointi ja julkaiseminen Opinnäytetyön raportointi koostuu sekä teoria- että käytännön osan raportoinnista. Opinnäytetyön viitteellinen rakenne (otsikot muutetaan työn sisällön mukaan kuvaaviksi otsikoiksi) on taulukon 2 kaltainen. Esimerkin projekti voi olla esimerkiksi suunnittelutehtävä tai muu asiantuntijatehtävä, jonka tavoite on ennakolta määritelty/selvä. Kehittämishanketyyppisessä työssä tiedetään ongelma, mutta hankkeen tavoitteet eivät ole selvillä vielä hankkeen alkuvaiheessa. Kehittämishanke voi siten olla esimerkiksi uuden toimintatavan kehittäminen/määrittely. Taulukko 2. Opinnäytetyön sisällysluetteloesimerkit. Tutkimus Projekti Kehittämishanke 1. Johdanto 2. Tutkimuksen tausta, tutkimusongelma(t) ja tarkoitus 3. Teoreettinen viitekehys 4. Tutkimuksen metodologia 5. Tulokset 6. Johtopäätökset ja pohdinta tulosten tarkastelu eettiset kysymykset luotettavuuden pohdinta Lähteet Liitteet 1. Johdanto 2. Projektin tausta ja tarkoitus 3. Teoriatausta 4. Projektin lähestymistapa ja toteutus 5. Projektin tuotokset 6. Johtopäätökset ja pohdinta arviointi projektin vaiheista ja resurssien hallinnasta aikataulussa pysyminen projektin tuloksen hyödyntäminen ja arviointi projektin jatkuminen ja keskeiset uudet ideat johtopäätökset Lähteet Liitteet 1. Johdanto 2. Tarveanalyysi ja nykytilan kuvaus 3. Teoriatausta 4. Kehittämisprosessin kuvaus 5. Kehittämistoiminnan kuvaus 6. Kehittämistoiminnan tuloksen kuvaus 7. Johtopäätökset ja arviointi luotettavuus käyttökelpoisuus siirrettävyys johtopäätökset Lähteet Tutkimuksen tai hankkeen empiirisen eli käytännön toteutuksen pohjalta tulokset julkaistaan omana lukunaan. Tulosten julkaisemisessa tulee huomioida sekä toimeksiantajan että tutkimukseen osallistuneiden kannalta tutkimuseettiset ja luottamukselliset näkökohdat. Keskeistä julkaisemisessa on rehellinen ja objektiivinen
8 8 tulosten analyysi ja kuvaus, jossa on syytä kiinnittää huomio tekstin ja mahdollisten taulukoiden ja kuvioiden havainnollistamisten selkeyteen. Ammattikorkeakoulun opinnäytetyötä ei voida luokitella salaiseksi, vaan kaikki opinnäytetyöt tulee opiskelijan joko tallettaa sähköiseen Theseus-järjestelmään ( tai toimittaa korkeakoulun kirjastoon kirjaversiona. Tämän lisäksi opiskelija toimittaa ohjaavalle opettajalle ja mahdolliselle työn toimeksiantajalle vähintään yhden liimakansiversion opinnäytetyöstään (arkistokappale). Opinnäytetyön liitteen voi julistaa salaiseksi, jos opinnäytetyö sisältää toimeksiantajan kannalta luottamuksellista tietoa. Opinnäytetyö voi olla myös kirjoitettu siten, että siitä ei selviä toimeksiantajatahon nimeä. Opinnäytetyö päättyy lukuun johtopäätökset ja pohdinta, jossa arvioidaan tutkimuksen sisällöllistä (substanssi) sekä toteutuksen (prosessi) onnistumista. Johtopäätöksissä arvioidaan tutkimuksen tärkeimpien tulosten tai hankkeen tuotosten merkitystä ja tutkimuksen tai hankkeen tarkoituksen saavuttamista (tutkimusongelmiin vastauksen saaminen). Pohdinta painottuu lähestymistavan, menetelmien ja tulosten soveltuvuuden, luotettavuuden sekä tulosten ja tuotosten uskottavuuden rehelliseen arviointiin. Lopuksi esitetään mahdollisia aiheeseen liittyviä jatkotutkimusehdotuksia. Opiskelija lähettää ennen viimeistelyvaihetta opinnäytetyönsä Urkundiin sähköpostin liitetiedostona word- tai pdf-muodossa sekä ohjaajan antaman sähköpostiosoitteen, joka on muotoa missä xxx on opettajan käyttäjätunnus, opettaja on saanut oman osoitteensa tietojärjestelmistä. Urkund analysoi työn vuorokauden kuluessa ja lähettää tarkistuksesta opettajalle sähköpostina vastauksen. Lähetettävässä tiedostossa ei saa olla asetettuna kopiointi- tai muita suojauksia. 2.5 Päätösvaihe Opinnäytetyön arviointi ja kypsyysnäyte Ohjaavan opettajan kanssa sovitaan opinnäytetyön esittelyajankohta ja ohjaaja nimeää opponentin esitystilaisuuteen. Ohjaavan opettajan annettua julkaisuluvan
9 9 ja opiskelijan toimitettua opinnäytetyöpassin, ohjaava opettaja arvioi opinnäytetyön. Arvioinnista vastaa työtä ohjaava opettaja ottaen huomioon kielten opettajien kommentit ja mahdollisen toimeksiantajatahon näkemykset työn tasosta ja käytännön hyödynnettävyydestä. Esitysseminaarissa opiskelija esittelee valmiin opinnäytetyönsä suullisesti yleisölle koulutusohjelman mukaisella kielellä. Kirjallinen raportti toimitetaan ohjaajille ja opponentille kaksi viikkoa ennen seminaaria. Opiskelijat toimivat vuorollaan opponentteina. Opponentin tehtävänä on esittää kysymyksiä ja arvioida kriittisesti ja asiallisesti sekä opinnäytetyötä että suullista esitystä. Tarkoituksena on tuoda esille työn vahvuudet ja puutteet sekä opponentin perustellut mielipiteet opinnäytetyöstä. Opponentti täyttää Opponointiarvio-lomakkeen ja palauttaa sen opponoitavan työn ohjaajalle esitystilaisuudessa. Esitysseminaari on julkinen. Opinnäytetyöt arvioidaan asteikolla 1 5, ja huomioon otetaan aiheen valinta, tutkimus- tai hankeprosessin hallinta, teoreettinen tausta, toteutus, tulokset ja raportointi. Erinomaisessa (5) opinnäytetyössä aihe kehittää ammattialaa ja on sen kannalta merkityksellinen, tutkimuksen tai hankkeen teoria ja käytännön toteutus muodostavat yhdessä selkeän, loogisen ja tasokkaan kokonaisuuden. Erinomaisessa opinnäytetyössä on myös käsitelty työn ja sen tulosten luotettavuutta (reliabiliteetin vaade) ja menetelmien kelpoisuutta (validiteetin vaade). Erinomaisessa tutkimuksellisessa opinnäytetyössä on käytetty laadullisia ja/tai määrällisiä tutkimusmenetelmiä ansiokkaasti huomioiden laadullinen ja/tai tilastollinen arviointi. Erinomaisessa projekti- tai hanketyyppisessä työssä on osoitettu kiitettävää asiantuntijaosaamista ja lisäksi käytettyjä menetelmiä ja tuloksia on arvioitu. Arviointikriteereissä on huomioitu EQF-tason 6 kriteerit. Jos ohjaava opettaja esittää työlle arvosanaa 1 (heikko) tai 5 (erinomainen) tulee työllä olla toinen tarkastaja. Opinnäytetyön arviointikriteerit ovat erillisessä liitteessä.
10 Kypsyysnäyte Ammattikorkeakoulututkintoa varten opiskelijan on kirjoitettava opinnäytetyönsä alalta kypsyysnäyte, joka osoittaa perehtyneisyyttä alaan ja suomen tai ruotsin kielen taitoa. Kypsyysnäyte kirjoitetaan koulusivistyskielellä. Koulusivistyskielellä tarkoitetaan kieltä, joka on ollut opiskelijan peruskoulun tai lukion opetuskieli ja josta opiskelija on saanut hyväksytyn äidinkielen arvosanan päättötodistukseen. Ne englanninkielisessä koulutusohjelmassa opiskelevat, joiden koulusivistyskieli on suomi tai ruotsi, kirjoittavat kypsyysnäytteen suomeksi tai ruotsiksi, eivät englanniksi. Opiskelija sopii ohjaavan opettajan kanssa kypsyysnäytteen kirjoittamisesta. Kypsyysnäytteellä opiskelija osoittaa hallitsevansa opinnäytetyönsä aihealueen ja kielitaitonsa. Kypsyysnäyte kirjoitetaan valvotussa koetilanteessa ilman oheismateriaalia. Ohjaaja antaa kaksi aihetta, joista kirjoittaja valitsee toisen. Aihe voi olla valmis otsikko tai otsikon tarkka muotoilu voidaan jättää opiskelijan tehtäväksi. Kypsyysnäytteen ohjepituus on noin neljä tenttivastauspaperin sivua joka riville kirjoitettuna, jos kyseessä on isoruutuinen konsepti ja joka toiselle riville, jos kyseessä on pieniruutuinen konsepti ( sanaa). Kirjoittamiseen on aikaa kolme tuntia. Kypsyysnäytteen tarkastavat opinnäytetyön ohjaaja ja kielentarkastaja. Kypsyysnäyte arvioidaan asteikolla suoritettu/hylätty. Lukivaikeuksisella on oikeus erityisjärjestelyihin edellyttäen, että hänellä on asiantuntijan lausunto lukivaikeudestaan. Hyväksyttävän kypsyysnäytteen vaatimukset: 1. Kypsyysnäytteen ja opinnäytetyö sisällön tulee vastata toisiaan. 2. Teksti on luettavaa, ja isot ja pienet kirjaimet sekä sanarajat erottuvat. 3. Kirjoituksella on otsikko. Sisällön ja otsikon tulee vastata toisiaan.
11 11 4. Teksti on jaettu selvästi erottuviin kappaleisiin. 5. Oikeinkirjoituksen ja välimerkkien käytön perusasiat ovat kunnossa. 6. Virkkeiden ja lauseiden väliset suhteet on ilmaistu selkeästi. 7. Sanajärjestys on yksiselitteinen ja sopusoinnussa esitetyn informaation kanssa. 8. Tyyli on asiatyyliä. 9. Teksti etenee kielen varassa eikä esimerkiksi kaavojen, kaavioiden ja kuvien varassa. 10. Kirjoitus on rakenteeltaan jäsennelty ja yhtenäinen kokonaisuus. 11. Lukijan on ymmärrettävä teksti omana kokonaisuutenaan. Kirjoittaja ei saa olettaa, että lukija on tutustunut hänen tutkielmaansa. Kypsyysnäyte voidaan hylätä, jos sen sisällössä tai kieli- ja muotoseikoissa on suuria ja toistuvia puutteita tai virheitä. Opiskelija voi ilmoittautua uuteen kokeeseen tutustuttuaan tarkistettuun kypsyysnäytteeseen ja saatuaan lisäohjausta. Kypsyysnäytteen kielestä annetaan merkintä tutkintotodistukseen. 2.7 Julkaisuohje Kun ohjaaja on hyväksynyt opinnäytetyöraportin lopullisen version, tulee opiskelijan 1. Ensisijaisesti tallentaa työnsä Theseus-verkkokirjastoon PDF-muodossa ennen valmistumisen anomista. Opinnäytetyön voi muuttaa PDFmuotoiseksi tekstinkäsittelyohjelmassa käskyllä Tallenna nimellä (Save as) ja valitsemalla tallennusmuodoksi pdf. Työ tallennettaan Tallennuksen aikana kysytään esimerkiksi haluaako tekijä teostaan käsiteltävän kuin kirjaa (kaikki oikeudet pidätetään)
12 12 vai antaako tekijä työlle käyttöoikeuden ilman, että tekijältä kysytään lupaa (Creative commons lisenssi). Tallennuksen aikana kysytään sähköpostiosoite, johon tieto tallennuksesta lähetetään, sekä tallentajan opiskelijatunnus ja salasana. Mahdolliset laajat liitetiedostot voi tallentaa erillisinä. Työ ei näy heti Theseuksessa, vaan kirjaston henkilökunta tarkistaa tallennetut tiedot ja julkaisee työn Theseuksessa. Jos tekijöitä on useita, yksi heistä tallentaa työn. Lisää ohjeita löytyy osoitteesta Arkistointia varten opinnäytetyön ohjaaja lähettää opinnäytetyön sähköisesti osoitteeseen ja mainitsee, jos työ on merkittävä ja siitä on annettu arvosana Jos opiskelija ei anna julkaisulupaa Theseukseen, hän toimittaa omalla kustannuksellaan työn kovissa kansissa ohjaajalle. Kovakantinen versio menee kirjastoon. Lisäksi tiivistelmä tulee toimittaa ohjaajalle sähköisesti kirjastoa varten. Kovakantisen version opiskelija tilaa esimerkiksi Kirjasitomo Bokfixistä ( Kotimäentie 21 B, Vaasa; puh ; s-posti Arkistointia varten opinnäytetyön ohjaaja lähettää opinnäytetyön sähköisesti osoitteeseen ja mainitsee, jos työ on merkittävä ja siitä on annettu arvosana 5. Opinnäytetyön julkaiseminen on valmistumisen edellytys. Valmiin opinnäytetyön tulee sisältää kaikki opinnäytetyön tavoitteiden, prosessin luotettavuuden, johtopäätösten ja niiden yleistettävyyden arviointiin tarvittavat aineistot. Mikäli työ on ainutkertainen teos, esitys tai näyttely, tulee se dokumentoida kuvaesimerkkeinä niin, että työstä saadaan selkeä käsitys ilman alkuperäisen produktion näkemistä.
PERUSTUTKINNON OPINNÄYTETYÖOHJE Versio 2,
PERUSTUTKINNON OPINNÄYTETYÖOHJE Versio 2,0 03.03.2011 2 SISÄLLYS 1 OPINNÄYTETYÖN TAVOITTEET JA VASTUUT... 3 2 OPINNÄYTETYÖPROSESSI... 6 2.1 Aloitusvaihe Aiheen valinta... 6 2.2 Suunnitteluvaihe Tutkimuksen
LisätiedotYLEMMÄN AMMATTIKORKEA- KOULUTUTKINNON OPINNÄYTETYÖOHJE. Versio 3.0
YLEMMÄN AMMATTIKORKEA- KOULUTUTKINNON OPINNÄYTETYÖOHJE Versio 3.0 29.1.2015 2 SISÄLLYS 1 OPINNÄYTETYÖN TAVOITTEET JA VASTUUT... 3 2 OPINNÄYTETYÖPROSESSI... 4 2.1 Aloitusvaihe Aiheen valinta... 4 2.2 Suunnitteluvaihe
LisätiedotPERUSTUTKINNON OPINNÄYTETYÖOHJE Versio
PERUSTUTKINNON OPINNÄYTETYÖOHJE Versio 2.1 15.6.2012 2 SISÄLLYS 1 OPINNÄYTETYÖN TAVOITTEET JA VASTUUT... 3 2 OPINNÄYTETYÖPROSESSI... 6 2.1 Aloitusvaihe Aiheen valinta... 6 2.2 Suunnitteluvaihe Tutkimuksen
LisätiedotOPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto
OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 31.8.2011 TUTKINNON PERUSTEET Opiskelija suunnittelee ja tekee omaa osaamistaan
LisätiedotYAMK-TUTKINNON OPINNÄYTETYÖ YLEISESTI
YAMK-TUTKINNON OPINNÄYTETYÖ YLEISESTI Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon olennainen osa on opinnäytetyö, jolla tarkoitetaan työelämälähtöistä, koulutuksen ydinosaamisalueisiin liittyvää soveltavaa tutkimusta
LisätiedotKajaanin ammattikorkeakoulu Opinnäytetyösuunnitelman ohje
Kajaanin ammattikorkeakoulu Opinnäytetyösuunnitelman ohje Tutkintonimike Koulutus Syksy / Kevät 201X Opinnäytetyön aiheen valinnan ja aiheanalyysin hyväksynnän jälkeen tehdään opinnäytetyösuunnitelma.
LisätiedotOPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto
OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 17.8.2011 TUTKINNON PERUSTEET Opiskelija suunnittelee ja tekee omaa osaamistaan
LisätiedotOPINNÄYTETYÖ TOIMINTAOHJE 1 (7) opinnäytetyöryhmä. Hyväksyjä. Pertti Puusaari. Rehtori lähtien. Voimassa
1 (7) OPINNÄYTETYÖ Laatija Ylläpitäjä opinnäytetyöryhmä vararehtori Hyväksyjä Pertti Puusaari Rehtori Voimassa 1.9.2016 lähtien Organisaatio Toiminta HAMK x Koulutus x HAMI TKI-toiminta Yhteiset palvelut
LisätiedotOPINNÄYTETYÖOHJE YLEMPI AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO
OPINNÄYTETYÖOHJE YLEMPI AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO 16.3.2005 2 SISÄLTÖ 1. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyö 2. Opinnäytetyöprosessi 3. Opinnäytetyön arviointi 4. Opinnäytetyön julkaiseminen
LisätiedotLausunto opinnäytetyöstä (AMK-tutkinto) Tekijä/tekijät: Työn nimi: Paikka ja aika:
Lausunto opinnäytetyöstä (AMK-tutkinto) Tekijä/tekijät: Työn nimi: Paikka ja aika: 1. Tehtävän asettelu Työelämälähtöisyys ja työelämän tarpeisiin vastaaminen Ammatillinen osaaminen ja sen kehittymisen
LisätiedotKandidaatintyöprosessi Sähköenergiatekniikan laitoksella
kn 5.2.2009 Kandidaatintyöprosessi Sähköenergiatekniikan laitoksella Tiedoksi kandidaatintöiden ohjaajille: Valmistautuminen kandityön tekemiseen, esitietovaatimukset: Kandidaatintyö voidaan aloittaa tyypillisesti
LisätiedotOpinnot ja tiedonhankinta. 1op
1op Opintojaksosuunnitelma Oppimistavoite Opiskelija sitoutuu opintoihinsa, ottaa vastuun oppimisestaan ja osaa suunnitella opintojaan työelämään suuntautuen. Opiskelija perehtyy ammattikorkeakoulun oppimisympäristöön
LisätiedotTiivistelmä, yhteenveto (yhteenveto = kypsyysnäyte, jos työ on muulla kuin koulusivistyskielellä)
Tiivistelmä, yhteenveto (yhteenveto = kypsyysnäyte, jos työ on muulla kuin koulusivistyskielellä) Kandidaattiseminaari Tiivistelmä Suppea ja itsenäinen teksti, joka kuvaa olennaisen opinnäytteen sisällöstä.
LisätiedotTyöelämäläheisyys ja tutkimuksellisuus ylemmän amktutkinnon. Teemu Rantanen yliopettaja 31.10.2008
Työelämäläheisyys ja tutkimuksellisuus ylemmän amktutkinnon opinnäytetöissä Teemu Rantanen yliopettaja 31.10.2008 aiheita Tutkimuksen ja kehittämisen suhde Laatusuositukset ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetöille
LisätiedotOhjeistus opiskelijalle opinnäytetyön tallentamiseksi Theseus-verkkokirjastoon.
Kirjasto- ja tietopalvelut Theseus opas Ohjeistus opiskelijalle opinnäytetyön tallentamiseksi Theseus-verkkokirjastoon. Pikaohje: 2 1. Aloita tallennus kun työsi on valmis ja ohjaava opettajasi on hyväksynyt
LisätiedotOPETTAJAN ARVIO OPINNÄYTETYÖSTÄ LIITE 9/1. Aihe on alan haastava, uutta luova tai tavanomaista vaativampi kehittämistehtävä
OPETTAJAN ARVIO OPINNÄYTETYÖSTÄ LIITE 9/ TYÖN AIHE JA TAVOITE Aiheen ajankohtaisuus ja vaativuus Yhteys työelämän kehittämistavoitteisiin ja koulutusohjelman ammatillisiin tavoitteisiin Työn tavoitteen
LisätiedotLIITE 1: OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT AMK- TUTKINTO. Arvioinnin osa-alueet perustutkintoon (AMK-tutkinto) johtavassa koulutuksessa
LIITE 1: OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT AMK- TUTKINTO Arvioinnin osa-alueet perustutkintoon (AMK-tutkinto) johtavassa koulutuksessa I TEHTÄVÄN ASETTELU Työelämälähtöisyys: opinnäytetyö hyödyttää työelämää,
LisätiedotTIETOJENKÄSITTELYN JA VIESTINNÄN OPINNÄYTETYÖOHJEET
Satakunnan ammattikorkeakoulu Tietojenkäsittelyn ja viestinnän koulutusohjelmat TIETOJENKÄSITTELYN JA VIESTINNÄN OPINNÄYTETYÖOHJEET Ennen kuin syvennyt näihin ohjeisiin sinun on syytä lukea huolellisesti
LisätiedotOhjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma
Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma Tutkintoja koskevan asetuksen (794/2004) 7 :n mukaan alempaan korkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen tulee antaa
LisätiedotOPINNÄYTETYÖN MENETTELYT
Satakunnan ammattikorkeakoulu Liiketoiminta ja kulttuuri Pori Liiketalous ja matkailu OPINNÄYTETYÖN MENETTELYT Jokaisen koulutusohjelman opinnäytetyöhön liittyy Liiketoiminta ja kulttuuri Porissa kaksi
LisätiedotAalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit)
Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit) Kevät 2016 Aloitusluento 20.01.2016 TkT Eero Hiltunen 1 Tänään Yleistä kandidaattiseminaarista Aikataulut ja osasuoritukset Aiheet ja ohjaajat
LisätiedotKandidaatintutkielman arviointikriteerit
Kandidaatintutkielman arviointikriteerit Kandidaatintutkielman laajuus on 10 op, josta kypsyysnäyte 1 op ja tieteellinen tiedonhankinta 2 op. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmassa tieteellinen tiedonhankinta
LisätiedotArviointiperuste 1 2 3 4 5. opinnäytetyön aihe perustellaan niukasti aihe on työelämälähtöinen
1 PELASTUSOPISTO Toiminnallisen opinnäytetyön arviointiperusteet Opinnäytetyön arviointi perustuu tähän kriteeristöön. Jokainen opinnäytetyön arvioitava osa on purettu taulukossa sanalliseen muotoon, näitä
LisätiedotOpettajan ohje kypsyysnäytteen toteuttamiseen ja arvioimiseen sähköisenä Exam-tenttinä
Opettajan ohje kypsyysnäytteen toteuttamiseen ja arvioimiseen sähköisenä Exam-tenttinä Sisällys Prosessin kuvaus... 3 1. Tilaa kielentarkastajan rooli... 4 2. Luo kypsyysnäyte (tentti)... 5 3. Julkaise
LisätiedotPro gradu -tutkielmien arvostelu maantieteessä
Pro gradu -tutkielmien arvostelu maantieteessä Tutkielman arvostelussa on käytössä viisiportainen asteikko (1-5): o Ykkönen (1) merkitsee, että työ on hyväksyttävissä, mutta siinä on huomattavia puutteita.
LisätiedotEXAM Kypsyysnäytteen toteuttaminen ja arvioiminen
EXAM Kypsyysnäytteen toteuttaminen ja arvioiminen Tarkista onko asennettu Korkeakoulu voi itse päättää, asennetaanko heidän EXAM-järjestelmään kypsyysnäyte-toiminto vai ei. Osassa kouluja kypsyysnäytteet
LisätiedotOPISKELIJAN MUISTILISTA
Kuvataiteen lukiodiplomin tukimateriaali opiskelijalle OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomi muodostuu teoksesta sekä työskentelyprosessia, itsearviointia ja kuvataiteen tuntemusta kuvaavasta
LisätiedotJyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Syventävien opintojen tutkielman arviointi
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Syventävien opintojen tutkielman arviointi Syventävien opintojen tutkielmat arvioidaan 5-portaisella asteikolla arvosanoilla (1) välttävä, (2) tyydyttävä, (3) hyvä,
LisätiedotEläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet
Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet Eläinlääketieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto 2017 1 Yleistä Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielman seminaarityöskentelyyn
LisätiedotOpinnäytetyön prosessikuvaus
OPTISEN MITTAUSTEKNIIKAN LABORATORIO Opinnäytetyön prosessikuvaus Raportti, PAL hanke, TP 2.2 Versio: 13.8.08, tekniikan johtoryhmän hyväksymä. Harri Pikkarainen, Jani Sipola, Kemi-Tornion amk, tekniikka
LisätiedotPro gradu - tutkielma. Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto KT HANNU Heikkinen
Pro gradu - tutkielma Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto KT HANNU Heikkinen Usein kysyttyjä kysymyksiä infon teemat Pro gradu-tutkielman lähtökohdat Kandista graduun vai uusi tutkielma? Yksin
LisätiedotEeva-Liisa Puumala Laboratoriohoitaja
Eeva-Liisa Puumala Laboratoriohoitaja Vieritutkimuskoulutus verkossa Työn tilaajana oli Labquality Oy Marja Heikkinen Päivi Rauvo Työssäni loin asiasisällön vieritutkimuksia käsittelevään verkkokoulutukseen
LisätiedotAMK-OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT päivitetty 24.10.2008
1 AMK-OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT päivitetty 24.10.2008 Arviointikriteerit K 5 H 4 H 3 T 2 T 1 Hylätty Aiheen valinta Yhteys koulutusohjelman ammattiopintoihin Yhteys työelämään työ kehittää opiskelijan
LisätiedotTiivistelmä, yhteenveto (kypsyysnäyte, jos työ on muulla kuin koulusivistyskielellä)
Tiivistelmä, yhteenveto (kypsyysnäyte, jos työ on muulla kuin koulusivistyskielellä) Kandidaattiseminaari 1. pajaan tiivistelmäversio Jos kirjoitat kandidaatintyösi muulla kuin koulusivistyskielelläsi,
LisätiedotLausunto opinnäytetyöstä (YAMK-tutkinto) Tekijä/tekijät: Työn nimi: Paikka ja aika:
Lausunto opinnäytetyöstä (YAMK-tutkinto) Tekijä/tekijät: Työn nimi: Paikka ja aika: 1. Tehtävän asettelu Työelämälähtöisyys ja työelämän tarpeisiin vastaaminen Ammatillinen osaaminen ja sen kehittymisen
LisätiedotEXAM Kypsyysnäytteen laatiminen ja arviointi
EXAM Kypsyysnäytteen laatiminen ja arviointi Tarkista onko asennettu Korkeakoulu voi itse päättää, asennetaanko heidän EXAM-järjestelmään kypsyysnäyte vai ei. Opettajan ohje kypsyysnäytteen toteuttamiseen
LisätiedotKandin opas. Lukijalle. Proseminaarin tavoitteet ja suorittaminen. Helsingin yliopisto Uskontotieteen laitos
Helsingin yliopisto Uskontotieteen laitos Kandin opas Lukijalle Tämä opas kertoo uskontotieteen aineopintoihin kuuluvan proseminaarin, kandidaatintutkielman ja kypsyyskokeen suorittamisesta. Kandidaatintutkielma
LisätiedotXamk liiketalouden yksikkö Mikkeli Tulevaisuuden liiketoiminnan johtaminen
Xamk liiketalouden yksikkö Mikkeli Tulevaisuuden liiketoiminnan johtaminen VALINTAKOEAINEISTO 15.5.2018 Tämä aineisto (tulostettuna) saa olla mukana valintakokeessa 15.5.2018. Valmistaudu kirjoittamaan
LisätiedotAmmattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov
Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttö Ammatillisiin perustutkintoihin on liitetty ammattiosaamisen näytöt osaksi opiskelijan arviointia
LisätiedotLIITE 2: YAMK-OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT. Arvioinnin osa-alueet ylempään AMK-tutkintoon johtavassa koulutuksessa
LIITE 2: YAMK-OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT Arvioinnin osa-alueet ylempään AMK-tutkintoon johtavassa koulutuksessa I TEHTÄVÄN ASETTELU Työelämälähtöisyys: opinnäytetyö hyödyttää työelämää, kehittää
LisätiedotKoulutusohjelman vastuunhenkilön hyväksyntä nimen selvennys, virka-asema / arvo
Oulun yliopisto Lääketieteellinen tiedekunta Terveystieteiden laitos PRO GRADU-TUTKIELMAN ARVIOINTILOMAKE Tutkielman tekijä(t): Tutkielman nimi: Pääaine: Tutkielman ohjaaja(t): Tutkielman arviointi Tutkielman
LisätiedotTutkimuksellinen vai toiminnallinen opinnäytetyö
Tutkimuksellinen vai toiminnallinen opinnäytetyö (Salonen 2013.) (Salonen (Salonen 2013.) Kajaanin ammattikorkeakoulun opinnäytetyön arviointi (opettaja, opiskelija ja toimeksiantaja) https://www.kamk.fi/opari/opinnaytetyopakki/lomakkeet
LisätiedotSÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMAN KANDIDAATINTYÖOHJE
SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMAN KANDIDAATINTYÖOHJE Ohje hyväksytty osastoneuvostossa 17.8.2005 1 Sisällys 1. Kandidaatintyö ja sen tarkoitus...2 2. Kandidaatintyön aihe ja tarkastaja...3 3. Kandidaatintyön
LisätiedotKypsyysnäytteen laatiminen ja arvioiminen Examissa
Kypsyysnäytteen laatiminen ja arvioiminen Examissa Sähköisen tentin järjestelmän EXAMin käyttöön suositellaan Firefox selainta. Järjestelmän www-osoite opettajille ja opiskelijoille on https://exam.utu.fi
LisätiedotProseminaarin tavoitteet ja suorittaminen
1 Helsingin yliopisto Uskontotiede Kandin opas Lukijalle Tämä opas kertoo uskontotieteen aineopintoihin kuuluvan proseminaarin, kandidaatintutkielman ja kypsyyskokeen suorittamisesta. Kandidaatintutkielma
LisätiedotHAJANAISIA AJATUKSIA DIPLOMITYÖSTÄ
HAJANAISIA AJATUKSIA DIPLOMITYÖSTÄ 29.11.2013 Hannu Rantanen Professori hannu.rantanen@lut.fi Suunnittelu Diplomityön aiheidean jalostaminen työn tavoite rahoittajan kannalta aikataulu + alustava suunnitelma
LisätiedotFilosofisen tiedekunnan syventävien opintojen opinnäytetöiden arviointi DP 270/2019
Filosofisen tiedekunnan syventävien opintojen opinnäytetöiden arviointi DP 270/2019 Tutkielman arviointikriteerit ovat seuraavat: Tutkimusaihe ja tutkimuksen tarkoitus Teoreettinen perehtyneisyys ja tutkimuskirjallisuus
LisätiedotTietotekniikan kandidaattiseminaari
Tietotekniikan kandidaattiseminaari Luento 1 14.9.2011 1 Luennon sisältö Seminaarin tavoitteet Seminaarin suoritus (tehtävät) Kandidaatintutkielman aiheen valinta Seminaarin aikataulu 2 2011 Timo Männikkö
LisätiedotOPISKELIJAN MUISTILISTA
OPISKELIJAN MUISTILISTA Käsityön lukiodiplomi muodostuu käsityötuotteesta tai -teoksesta ja sen syntyä esittävästä portfoliosta. Käsityön lukiodiplomi on yhden lukiokurssin laajuinen kokonaisuus. Ennen
LisätiedotVÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI
Tuija Nikkari 2012 VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI Raportointikoulutus 23.8.12 Raportoinnin tarkoitus Raportoinnin tehtävänä on tuottaa tietoa projektin etenemisestä ja tuloksista rahoittajalle, yhteistyökumppaneille
LisätiedotTutkimusyksikön johtajan/tutkinto-ohjelman vastuunhenkilön hyväksyntä
Oulun yliopisto Hoitotieteen ja terveyshallintotieteen tutkimusyksikkö PRO GRADU-TUTKIELMAN ARVIOINTILOMAKE Tutkielman tekijä(t): Tutkielman nimi: Pääaine: Tutkielman ohjaaja(t): Tutkielman arviointi Tutkielman
LisätiedotVäitöskirjan kirjoittaminen ja viimeistely
1 Väitöskirjan kirjoittaminen ja viimeistely Pekka Kohti tohtorin tutkintoa 19.4.2017 UniOGS 2 Ensimmäinen versio väitöskirjasta Käytä Acta -kirjoituspohjaa Aloita väitöskirjan / yhteenvedon tekeminen
Lisätiedot1Blogin arvostelu. Blogin tarkoitus. Arvostelun filosofia. Blogin sisältö. Blogin kieli ja tyyli. Viikkotehtävät. Blogin viikoittainen sisältö
1Blogin arvostelu Blogin tarkoitus Blogin pitäminen on tapa välittää tietoa ryhmän päätöksentekoprosessista ulkopuolisille tahoille. Samalla se toimii ryhmän sisäisenä resurssina ja tapana pitää kirjaa
LisätiedotKypsyysnäytteen laatiminen ja arvioiminen Examissa
Kypsyysnäytteen laatiminen ja arvioiminen Examissa Käytä EXAM:issa Firefox tai Chrome selainta. Järjestelmän www-osoite opettajille ja opiskelijoille on https://exam.utu.fi Kypsyysnäytteen voit osoittaa
LisätiedotOpinnäytteen tallennus Theseus-verkkokirjastoon
Opinnäytteen tallennus Theseus-verkkokirjastoon Opinnäytetyö tallennetaan Theseukseen vasta kun se on valmis ja hyväksytty. Työ ei kuitenkaan näy Internetissä välittömästi tallennuksen jälkeen vaan vasta
LisätiedotTutkimussuunnitelmaseminaari. Kevät 2011 Inga Jasinskaja-Lahti
Tutkimussuunnitelmaseminaari Kevät 2011 Inga Jasinskaja-Lahti Osa II Tämän kurssin tutkimussuunnitelma Tehdään gradun toteuttamista varten Kohderyhmänä kurssin osanottajat, kurssin vetäjä ja gradun ohjaaja
LisätiedotKandiaikataulu ja -ohjeita
Kandiaikataulu ja -ohjeita Kandin tavoitteet Opinto-opas LuK-tutkielma: kirjallinen työ, osoittaa perehtyneisyyttä tutkielman kohteena olevaan aihepiiriin, kykyä tieteelliseen kirjoittamiseen ja tieteellisten
LisätiedotKandidaatintyö Elektroniikan laitoksella. Kandidaatintyöluennot (Ala kirjoittaa! -luentosarja)
1 Kandidaatintyö Elektroniikan laitoksella Kandidaatintyövastaavat: Aki Korpela (sähkömagnetiikka) Jarmo Tanskanen (elektroniikka) Kandidaatintyö koostuu seuraavista osista: kandidaatintyöluennot, yhteiset
LisätiedotOpettajan ohje kypsyysnäytteen toteuttamiseen ja arvioimiseen sähköisenä tenttinä
A. Kypsyysnäytteen luominen 1/12 Opettajan ohje kypsyysnäytteen toteuttamiseen ja arvioimiseen sähköisenä tenttinä A. Kypsyysnäytteen luominen Avaa Firefox- tai Chrome -selain ja kirjaudu Karelia-amk:n
LisätiedotOhjeet. Kandidaattiseminaariin integroitu kypsyysnäytesuorittaminen * tietopitoiset luennot (2) & * tekstipajat (2)
Ohjeet Kandidaattiseminaariin integroitu kypsyysnäytesuorittaminen * tietopitoiset luennot (2) & * tekstipajat (2) Tekstipajaohje ja kypsyysnäytteen suorittaminen Integroitu kypsyysnäyte & tekstipajatyöskentely
LisätiedotPSY181 Psykologisen tutkimuksen perusteet, kirjallinen harjoitustyö ja kirjatentti
PSY181 Psykologisen tutkimuksen perusteet, kirjallinen harjoitustyö ja kirjatentti Harjoitustyön ohje Tehtävänäsi on laatia tutkimussuunnitelma. Itse tutkimusta ei toteuteta, mutta suunnitelman tulisi
LisätiedotTutkimussuunnitelmaseminaari. Kevät 2012 Inga Jasinskaja-Lahti
Tutkimussuunnitelmaseminaari Kevät 2012 Inga Jasinskaja-Lahti Osa I Seminaarin tavoite Tukea pro gradu -tutkielman aiheen valintaa Perehdyttää tutkimussuunnitelman laatimiseen ja Käynnistää tutkielman
LisätiedotE-KANDIT LATURI TEKIJÄNOIKEUDELLISET KYSYMYKSET. KIRJASTO/Anna-Kaarina Linna
1 E-KANDIT LATURI TEKIJÄNOIKEUDELLISET KYSYMYKSET KIRJASTO/Anna-Kaarina Linna 2 OPINNÄYTTEEN PALAUTUSPROSESSI Ohjaaja toimittaa opintosihteerille tutkielman pohjatiedot. Ohjaaja lataa tutkielman Laturista
LisätiedotOodi ja Laturi Ohje opinnäytteiden kirjaamisesta Oodiin, pro gradu -tutkielmat ja diplomityöt
Oodi ja Laturi Ohje opinnäytteiden kirjaamisesta Oodiin, pro gradu -tutkielmat ja diplomityöt 20.10.2015 Kuva: Sanna Waris Laturi Oulun yliopistossa Oulun yliopiston kirjasto ottaa syksyllä 2012 käyttöön
LisätiedotYLEMPI AMK -OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT Päivitetty 19.11.2008
YLEMPI AMK -OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT Päivitetty 19.11.2008 Aiheen valinta ankohtainen, innovatiivinen, vaativa erityisen merkittävä kannalta, uutta tietoa synnyttävä hyvin harkittu se liittyy kiinteästi
LisätiedotOodi ja Laturi Ohje opinnäytteiden kirjaamisesta Oodiin, kandidaatintyöt
Oodi ja Laturi Ohje opinnäytteiden kirjaamisesta Oodiin, kandidaatintyöt 20.10.2015 Kuva: Kati Molin / Shutterstock Laturi Oulun yliopistossa Oulun yliopiston kirjasto on ottanut syksyllä 2012 käyttöön
LisätiedotAalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit)
Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit) Syksy 2015 Aloitusluento 16.09.2015 TkT Eero Hiltunen Tänään Yleistä kandidaattiseminaarista Aikataulut ja osasuoritukset Koulutusohjelmien omat
LisätiedotKÄYNNISTYSVAIHE. Aiheen valmistelu Ajankohta: syys-lokakuu/helmi-maaliskuu
1. Aiheen valmistelu Ajankohta: syys-lokakuu/helmi-maaliskuu valmistelee toimeksiannon. määrittää seuraavan kauden tarjonnan. Valitaan kehitysaiheet lle työstettäväksi. Yhteys n yhteyshenkilöön. Ollaan
LisätiedotTUTKIELMA 5 OP A. Oulun yliopisto Täydentävien opintojen keskus Avoin yliopisto Kevät 2016
TUTKIELMA 5 OP 402964A Oulun yliopisto Täydentävien opintojen keskus Avoin yliopisto Kevät 2016 Aikataulu Orientaatiojakso 21.3.-3.4.2016 Opponointijakso 2.5.-29.5.2016 Opintojakso päättyy 29.5.2016 Tutkielman
LisätiedotMONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN. Pertti Alasuutari
MONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN Pertti Alasuutari Lyhyt kuvaus Monografia koostuu kolmesta pääosasta: 1. Johdantoluku 2. Sisältöluvut 3. Päätäntäluku Lyhyt kuvaus Yksittäinen luku koostuu kolmesta osasta
LisätiedotKuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS
Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen 15.9.2014 I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS I NÄKÖKULMIA Hyvä tutkimussuunnitelma Antaa riittävästi tietoa, jotta ehdotettu tutkimus voidaan arvioida. Osoittaa,
LisätiedotLaadukas opinnäytetyöprosessi? Ari Jolkkonen Turun ammattikorkeakoulu Bioalat ja liiketalous Liiketalouden koulutusohjelma
Laadukas opinnäytetyöprosessi? Ari Jolkkonen Turun ammattikorkeakoulu Bioalat ja liiketalous Liiketalouden koulutusohjelma Prosessi -produkti Opinnäyte prosessi p r o d u k t i aiheen valinta esitys Lopetus
Lisätiedot5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely.
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osa ei sisällä ammattiosaamisen näyttöä. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen
Lisätiedotegradu-hanke Ylemmän tutkintovaiheen opinnäytetöiden elektroninen arkistoiminen ja esilletuonti
egradu-hanke Ylemmän tutkintovaiheen opinnäytetöiden elektroninen arkistoiminen ja esilletuonti Lähtökohdat Kaikki opinnäytteet elektronisina saataville Syöttöjärjestelmä ja julkaisuarkisto Ei graduprosessin
LisätiedotOsaamispisteet. Vapaasti valittava
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammattiopiskelun S2 3 osp Osaaminen arvioidaan opiskelijan keräämän oman alan sanaston sekä portfolion avulla. Oman alan sanavaraston Tekstien ymmärtäminen Luku- ja opiskelustrategioiden
LisätiedotTK080903 Tietojenkäsittelyn seminaari 4 op Kevät 2015. Tietojenkäsittelyn seminaari
TK080903 Tietojenkäsittelyn seminaari 4 op Kevät 2015 Tietojenkäsittelyn seminaari Suoritetaan 3. opintovuonna. Sisältyy moduuleihin TK0809 ja TK0811. Miksi? Amk tutkinto on KORKEAkoulututkinto. seminaari
LisätiedotJoustavuus ja eettisyys: Opiskelija osaa tehdä päätöksiä ja toimia itsenäisesti terveystieteiden eettisten perusteiden mukaisesti
Terveystieteiden kandidaatin tutkinnon osaamistavoitteet Osaamistavoitteet vastaavat tutkintojen ja muun osaamisen kansallista viitekehystä, ja laaja- alaisen terveystieteiden kandidaatin tutkinnon suoritettuaan
LisätiedotKandidaatintyön arvosteluohjeet
1 (5) Kandidaatintyön arvosteluohjeet Hyväksytty sähkötekniikan akateemisessa komiteassa 19.9.2011. Näillä arviointiohjeilla on kaksi tarkoitusta. Yhtäältä niillä välitetään selvä viesti sekä ohjaajille
LisätiedotSeminaariesitys. Jokainen pitää työstään seminaariesityksen. Kesto n. 10 min Käytössä piirtoheitin ja dataprojektori
1 Seminaariesitys Jokainen pitää työstään seminaariesityksen Kesto n. 10 min Käytössä piirtoheitin ja dataprojektori Jokainen opponoi jonkun toisen työn ja esityksen. Esityksen pitäjä lähettää omalle opponentilleen
LisätiedotOodi ja egradu Ohje opinnäytteiden kirjaamisesta Oodiin
Oodi ja egradu Ohje opinnäytteiden kirjaamisesta Oodiin 19.2.2013 Kuva: Sanna Waris egradu Oulun yliopistossa Oulun yliopiston kirjasto ottaa syksyllä 2012 käyttöön egradu-järjestelmän. Kyseessä on lopputöiden
LisätiedotLapin yliopisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta
1 Lapin yliopisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tutkielmien arvosteluperusteet Kandidaatintutkielma Kandidaatintutkielma arvostellaan kuten normaalit opintojaksot eli asteikolla 1 5. Todistukseen arvosana
LisätiedotGradu-seminaari (2016/17)
Gradu-seminaari (2016/17) Tavoitteet Syventää ja laajentaa opiskelijan tutkimusvalmiuksia niin, että hän pystyy itsenäisesti kirjoittamaan pro gradu -tutkielman sekä käymään tutkielmaa koskevaa tieteellistä
Lisätiedot5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (6) Lapin ammattiopisto Märkätilojen vedeneristystyöt - josta Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus osoittaa osaamisensa näytössä tai tutkintotilaisuudessa tekemällä märkätilojen
LisätiedotOpinnäytetöiden kirjaaminen Wilmaan. Tammikuu 2018
Opinnäytetöiden kirjaaminen Wilmaan Tammikuu 2018 A-kohdassa on esitelty opiskelijan tietojen haku ja ontopintopisteiden kirjaaminen yksityiskohtaisemmin perusopparin tilanteessa, A-kohdan ohje soveltuu
LisätiedotMikkelin ammattikorkeakoululla on toimipisteet Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä.
Ohjeen nimi MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ Vastuuhenkilö Opetusjohtaja Tuija Vänttinen Voimaantulo 1.8.2011 Päätös Koulutustiimi 17.5.2011 76 Johtoryhmä 24.5.2011 74 AMK-hallitus 14.6.2011
Lisätiedot5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osa ei sisällä ammattiosaamisen näyttöä. OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
LisätiedotOpinnäytteen edellytyksistä ammattikorkeakoulussa
Opinnäytteen edellytyksistä ammattikorkeakoulussa Tuulikki Viitala Oulun seudun ammattikorkeakoulu AMMATILLINEN OPETTAJAKORKEAKOULU Opinnäytetyöt ja työelämä Opinnäytetyön tavoitteena on kehittää ja osoittaa
LisätiedotALAN ASIANTUNTI- JATEHTÄVISSÄ TOIMIMINEN, KE- HITTÄMINEN JA ONGELMANRAT- KAISU - perustella asiantuntijatehtävissä. toimiessaan tekemiään
ALKUVAIHEEN MINEN MISALUEET Tasot ALAN TEORIOIDEN, KÄSITTEIDEN, ME- NETELMIEN JA PE- RIAATTEIDEN MINEN 5 - käyttää keskeisiä teorioita, käsitteitä ja menetelmiä johdonmukaisesti erilaisissa - kirjoittaa
Lisätiedot811393A JOHDATUS TUTKIMUSTYÖHÖN
811393A JOHDATUS TUTKIMUSTYÖHÖN Harjoitus 1: Tutkimussuunnitelma 19.9.2017 Mari Karjalainen 1 Yleistä kurssin suorittamisesta Tutkimusaiheen päätät itse, voit laajentaa JTT-tutkielman pohjalta kandityön
Lisätiedot5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Opiskelija osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä suunnittelemalla ja ohjaamalla itsenäisesti kerhotoimintaa. Keskeisinä taitoina kerhontoiminnan ohjauksessa ovat kasvatuksellisesti
LisätiedotOpetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29)
Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29) Opetusharjoittelun aikana opettajaopiskelija osoittaa ammattipedagogisissa opinnoissa hankkimaansa osaamista. Tavoitteena on,
LisätiedotOodi ja egradu Ohje opinnäytteiden kirjaamisesta Oodiin
Oodi ja egradu Ohje opinnäytteiden kirjaamisesta Oodiin 30.10.2012 Kuva: Sanna Waris egradu Oulun yliopistossa Oulun yliopiston kirjasto ottaa syksyllä 2012 käyttöön egradu-järjestelmän. Kyseessä on lopputöiden
Lisätiedot15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5).5.2015 Tämä asiakirjan osio kuvaa ammattiosaamisen näyttöä. Näyttötutkinnossa tutkintotilaisuuden järjestelyt ja osaamisen arviointi toteutuvat sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan
LisätiedotPL OULUN YLIOPISTO (7) KANDIDAATINTYÖTÄ KOSKEVAT OHJEET
PROSESSI- JA YMPÄRISTÖTEKNIIKAN OSASTO PL 4000 90014 OULUN YLIOPISTO 10.3.2008 1(7) KANDIDAATINTYÖTÄ KOSKEVAT OHJEET Uuden tutkintorakenteen mukaisesta kandidaatintyöstä määrätään valtioneuvoston asetuksessa
LisätiedotAiheesta tutkimussuunnitelmaan
Aiheesta tutkimussuunnitelmaan Aihepiiri Kiinnostaa, mutta ei ole liian tuttu oppii jotain uutta Mikä on se kysymys tai asia, jonka haluan selvittää? Miten jalostan pähkäilyni tieteellisesti tarkasteltavaksi
LisätiedotKÄYNNISTYSVAIHE. Aiheen valmistelu Ajankohta: syys-lokakuu/helmi-maaliskuu
1. Aiheen valmistelu Ajankohta: syys-lokakuu/helmi-maaliskuu valmistelee toimeksiannon. määrittää seuraavan kauden tarjonnan. Valitaan kehitysaiheet lle työstettäväksi. Yhteys n yhteyshenkilöön. Ollaan
LisätiedotKandidaatintutkielma 6 op (Äidinkielinen viestintä 3 op) (Ttkimustiedonhaku 1 op) (Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2011 Jaakko Kurhila
Kandidaatintutkielma 6 op (Äidinkielinen viestintä 3 op) (Ttkimustiedonhaku 1 op) (Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2011 Jaakko Kurhila Päivän ohjelma Nimenhuuto Tärkeimmät asiat tutkielman tekemiseen ( muista
LisätiedotTutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa
Tutkinto: Hiusalan perustutkinto Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa KESKEISET ASIAT 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen
LisätiedotB-ruotsin opintoihin kuuluu pakolliset kurssit BB01- BB05
B-RUOTSI B-ruotsin opintoihin kuuluu pakolliset kurssit BB01- BB05 Tämän lisäksi b-ruotsissa on kaksi syventävää kurssia: BB06 ja BB07. Tämän lisäksi b-ruotsissa on kaksi syventävää kurssia: BB06 ja BB07.
LisätiedotSyventävien opintojen opinnäytetyö
Syventävien opintojen opinnäytetyö 17. 11.2017 OPINNÄYTE Valtioneuvoston asetuksen (2004/794) 15 mukaan tutkinnon pääaineen tai siihen rinnastettavan kokonaisuuden tai koulutusohjelman syventäviin opintoihin
Lisätiedot