OPINNÄYTETYÖOHJE YLEMPI AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO
|
|
- Kirsi-Kaisa Tikkanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 OPINNÄYTETYÖOHJE YLEMPI AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO
2 2 SISÄLTÖ 1. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyö 2. Opinnäytetyöprosessi 3. Opinnäytetyön arviointi 4. Opinnäytetyön julkaiseminen ja asiakirjat LIITTEET 1. Opinnäytetyön arviointikohteet ja kriteerit
3 3 1 Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyö Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyö on työelämää palveleva tutkimus tai kehitystyö, jolla on selkeästi käytäntöön soveltava luonne ja aluekehitystä tukeva tehtävä. Se on muodoltaan samankaltainen koko Jyväkylän ammattikorkeakoulussa. Opinnäytetyö voidaan tehdä osana laajempaa tutkimus- tai kehittämishanketta linkittyen alueen osaamiskeskittymiin ja innovaatioverkostoihin. Opinnäytetyö voi olla projekti, tutkimus tai kehitystehtävä. Opinnäytetyön tehtävää määriteltäessä teoreettisen tiedon soveltaminen, innovatiivisuus ja ammatillisen asiantuntijuuden syventäminen ovat keskeisessä asemassa. Opinnäytetyössä on olennaista erityyppisen tietoaineksen ja kokemustiedon yhdistäminen sekä tiedon arviointi. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöt ovat keskeisiä välineitä sekä elinkeinoelämän että alueellisen hyvinvoinnin ja innovaatiotoiminnan kehittämisessä ja alueellisten strategioiden toimeenpanossa. Oleellista opinnäytetyöprosessissa on jaetun asiantuntijuuden kehittyminen sekä julkisuus- ja vaikuttamisosaamisen vahvistuminen. Opinnäytetyö käynnistetään heti opintojen alussa. Laajuudeltaan opinnäytetyö on 30 op (800h) ja aikajänne työn tekemiselle on 1-2 vuotta.
4 4 2. Opinnäytetyöprosessi Opinnäytetyön aihe Opiskelija hankkii opinnäytetyön aiheen Aihe-ehdotus Opiskelija laatii kirjallisen suunnitelman opinnäytetyön aiheeksi ja aikatauluksi. No Jatkotutkintotiimin käsittely Jatkotutkintotiimi käsittelee suunnitelman. Koulutuspäällikkö hyväksyy aihesuunnitelman ja nimeää kaksi ohjaajaa. Sopimus Opinnäytetyösuunnitelma Ohjaus ja seuranta Opinnäytetyöseminaarit Raportin laadinta Opinnäytetyön julkistaminen Arviointi Työn ohjaaja, opiskelija ja työn tilaaja/ työelämän ohjaaja laativat ja allekirjoittavat kirjallisen yhteistyösopimuksen Opiskelija laatii opinnäytetyösuunnitelman Työn ohjaajat ja opiskelija sopivat työn ohjauksesta ja etenemisen seuraamisesta Opiskelija esittelee työnsä etenemistä opinnäytetyöseminaareissa. Opiskelija laatii opinnäytetyön raportin JAMK:n raportointiohjeen mukaisesti. Opiskelija julkistaa opinnäytetyön verkkojulkaisuna ja suullisena esityksenä. Ohjaavat opettajat laativat kirjallisen arviointilausunnon. Siihen vaikuttaa opiskelijan itsearviointi, vertaisarviointi ja työelämän ohjaajan arviointi. Arvosanan vahvistaminen Opinnäytetyöryhmä vahvistaa opinnäytetyön arvosanan. 1 5 Opinnäytetyö valmis
5 5 3. Opinnäytetyön arviointi Opinnäytetyöprosessin arviointi on kehittävää arviointia. Prosessiarviointi tapahtuu opinnäyteyön ohjauksissa ja opinnäytetyöseminaareissa. Lopullinen arviointi perustuu opinnäytetyön tietoperustaan, toteutukseen, tuloksiin ja niiden hyödynnettävyyteen sekä raportointiin ja julkistamiseen. Arviointikohteet ja -kriteerit on kuvattu liitteessä 1. Arvioinnissa käytetään sekä määrällistä (arviointiasteikolla 1-5) että laadullista arviointia. Arviointilausunto sisältää arvosanan perustelut. Jyväskylän ammattikorkeakoulussa on koulutusalojen yhteinen ylemmän AMK -tutkinnon opinnäytetyöryhmä, joka vastaa opinnäytetöiden laadusta ja arvosanojen vahvistamisesta. 4. Opinnäytetyön julkaiseminen ja asiakirjat Opinnäytetyöt julkaistaan verkkojulkaisuna PDF-muodossa Jyväskylän ammattikorkeakoulun kirjaston www- sivuilla ( Verkkojulkaisemista varten tarvitaan opiskelijan kirjallinen lupa. Lisäksi opinnäytetyöstä tarvitaan yksi paperituloste arkistointia varten. Opinnäytetyöhön liittyvät asiakirjat ja muu materiaali löytyvät verkkoympäristöstä. Opinnäytetyön raportointiohje Kansilehti Kuvailulehdet /kuvailulehti kirjoitetaan sekä suomen ja englannin kielellä Opinnäytetyön sopimus Opinnäytetyön arviointilomakkeet Lupa opinnäytetyön verkkojulkaisemista varten
Työelämäläheisyys ja tutkimuksellisuus ylemmän amktutkinnon. Teemu Rantanen yliopettaja 31.10.2008
Työelämäläheisyys ja tutkimuksellisuus ylemmän amktutkinnon opinnäytetöissä Teemu Rantanen yliopettaja 31.10.2008 aiheita Tutkimuksen ja kehittämisen suhde Laatusuositukset ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetöille
TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011
TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TI 1.2.2011 TYÖSSÄ OPPIMISEN OHJAAMINEN 8.00 -> Linjastoaamiainen (ruokala, Rustholli) 9.00 -> Työpaikkaohjaajan tietoperusta 9.30 -> Oppimis- ja
Näyttötutkinnon suorittaminen, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Näyttötutkinnon suorittaminen 2008
, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 1 1 Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot Sinä voit osoittaa eli näyttää ammattitaitosi, kun teet näyttötutkinnon. Näyttötutkinnon jälkeen voit saada tutkintotodistuksen,
10 osp Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
13..Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Tutkinnon osa Osaamis- Hyväksymismerkinnät 1 () Hiusalan perustutkinto Koodi: HIU3901 Päätös: LAO C3/201 Osaamisen arviointi Tutkinnon osan osaaminen arvioidaan työtehtävän
15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5).5.2015 Tämä asiakirjan osio kuvaa ammattiosaamisen näyttöä. Näyttötutkinnossa tutkintotilaisuuden järjestelyt ja osaamisen arviointi toteutuvat sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan
OKM:n laaturyhmän linjaukset Laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin toteutus ja kriteerien esittely
Työseminaari Vaasassa - Laadunhallintajärjestelmien itsearviointiosaaminen Vaasa 15.1.2015 klo 9.15-10.45 OKM:n laaturyhmän linjaukset Laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin toteutus ja kriteerien
Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov
Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttö Ammatillisiin perustutkintoihin on liitetty ammattiosaamisen näytöt osaksi opiskelijan arviointia
Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa
Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena
SOSIAALIALAN KÄYTÄNNÖN OPETTAJIEN JA OHJAAJIEN KOULUTUS 2013
SOSIAALIALAN KÄYTÄNNÖN OPETTAJIEN JA OHJAAJIEN KOULUTUS 2013 Koulutuksen kohderyhmänä on käytännön opettajina ja ohjaajina toimivat sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat (sosionomi ja sosionomi ylempi
Ammatillisten
23.11.2018 Ammatillisten Opettajakorkeakoulujen tapaaminen SAMOK tukee hankkeen tavoitteita välittämällä tietoa hankkeen toiminnasta opiskelijoille ja sidosryhmilleen. Jokainen korkeakoulu varmistaa opiskelijakunnan
Laatutyö opinnäytetyön kehittämisessä Case Stadia
Laatutyö opinnäytetyön kehittämisessä Case Stadia Työseminaari 24.11.2005 Taru Ruotsalainen Sosiaali- ja terveysala Hoitotyö ja ensihoito Kuntoutus Erityisalat Sosiaaliala Hoitotyö Apuvälinetekniikka Bioanalytiikka
Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun
Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun Tilannekartoitus ammatillisen toisen asteen koulutuksen ja AMK:n välisen siirtymävaiheen opintojen ja ohjauksen toteuttamisesta Sanna Lappalainen,
OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA
OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA Mikkelin ammattikorkeakoulun pedagogisen strategian mukaan ohjauksen tavoitteena on edistää opiskelijoiden sitoutumista opiskeluunsa, tukea
Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole
OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni
OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni Sanna Mäkinen, KM, sanna.makinen@joensuu.fi Kehittävä arviointi, Joensuun yliopisto TAUSTALLA: Hallitusohjelma:
Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa
Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Metropolia ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelma Mervi Nyman Koulutusohjelman toteutuksen lähtökohdat Koulutusohjelman opetussuunnitelma perustuu
MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ
1 MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ opiskelijan nimi: ryhmä: työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OSAAMISALASSA
JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU
Esityksen aihe JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU Mirja Immonen, koulutuspäällikkö 1 PERUSTIETOJA 2010 Opiskelijamäärä 8490, tutkinto opiskelijoita 6789 Suoritetut tutkinnot v. 2010 yhteensä 1634 Amk tutkintoja
LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN
LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN Vertaisarvioinnissa olivat mukana seuraavat koulutusorganisaatiot: - Centria
KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA
Kasvatustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta kauppatieteiden kandidaateille kevät 2014 Kasvatustieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 1. Yleistä Joustava opintopolun kasvatuspsykologian
VALINTAKRITEERIT. Suomen Terveydenhoitajaliitto ylläpitää erityispätevyys-rekisteriä, johon hakijalle myönnetty erityispätevyys kirjataan.
VALINTAKRITEERIT Terveydenhoitajan erityispätevyyttä hakevan henkilön tulee olla Suomen Terveydenhoitajaliiton jäsen. Hakijalla tulee olla suoritettuna terveydenhoitajan tutkinto (opistoaste tai amk) ja
TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke
TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke Yhdessä tekemällä -hanke (S10924) 1 TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Työssäoppimisen laatukriteerit työpaikalle on laadittu
Työssäoppimisen ohjaus soveltuu pääosin käytettäväksi myös opiskelijoiden liikkuvuusjaksoilla
Työssäoppimisen ohjaus soveltuu pääosin käytettäväksi myös opiskelijoiden liikkuvuusjaksoilla SUUNNITTELU JA VALMENNUS TYÖSSÄOPPIMISEEN TYÖSSÄOPPIMISEN ALOITUS TYÖELÄMÄYHTEISTYÖN SUUNNITELMA Työpaikka-analyysi
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu on toteuttanut
Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen, arvioinnin oikaiseminen, todistukset ja kv-liitteet M.Lahdenkauppi
Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen, arvioinnin oikaiseminen, todistukset ja kv-liitteet 7.2.2013 M.Lahdenkauppi Opintosuoritusten uusiminen ja arvosanojen korottaminen (A 603/2005, 12 ) Opiskelijalle,
FUAS-opinnot Irina Salminen
FUAS-opinnot 2012 Irina Salminen 2 FUAS-liikkuvuus FUAS-liittouman kesäopinnot 2010 alkaen Tavoitteena on, että jokainen koulutusohjelma järjestää yksin tai kumppaniamkien kanssa vähintään 15 op kesäopintoja
OPINNÄYTETY YTETYÖN. Teemu Rantanen dos., yliopettaja, Laurea teemu.rantanen@laurea.fi 15.5.2008
TYÖEL ELÄMÄLÄHEISYYS OPINNÄYTETY YTETYÖN LÄHTÖKOHTANA Teemu Rantanen dos., yliopettaja, Laurea teemu.rantanen@laurea.fi 15.5.2008 alustavia kysymyksiä Millainen on ammattikorkeakoulun opinnäytety ytetyö
Satakunnan vanhusneuvosto
Satakunnan vanhusneuvosto Tuula Rouhiainen-Valo 13.9.2016 Ammattikorkeakoulukoulutus /OKM sivuilta *Ammattikorkeakoulut (AMK), ovat luonteeltaan pääosin monialaisia ja alueellisia korkeakouluja, joiden
Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen ja arvioinnin oikaisu
Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen ja arvioinnin oikaisu 2011 Opintosuoritusten uusiminen ja arvosanojen korottaminen (A 603/2005, 12 ) Opiskelijalle. joka ei ole suorittanut tutkintoon kuuluvia
Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano
Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano 3. 4.12.2009, Helsinki Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen-yksikkö Liiisa.metsola@oph.fi Opetussuunnitelman
Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön!
Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön! Ammattistartin kokeilun päätösseminaari Jyväskylä 13.4.2010 Opetusneuvos Ulla Aunola OPH/Ammattikoulutus/Tutkinnot Osaamisen ja sivistyksen asialla Valmistavien
YAMK-TUTKINNON OPINNÄYTETYÖ YLEISESTI
YAMK-TUTKINNON OPINNÄYTETYÖ YLEISESTI Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon olennainen osa on opinnäytetyö, jolla tarkoitetaan työelämälähtöistä, koulutuksen ydinosaamisalueisiin liittyvää soveltavaa tutkimusta
YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO
Opetussuunnitelma 1 (5) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Automaatioteknologian koulutusohjelma Opintojen ohjeaika on 2 lukuvuotta ja opinto-oikeusaika
12.6.2014 AHOTOINTI TERVEYSPALVELUT-TUTKINTOKOKONAISUUDEN YAMK-TUTKINNOISSA
[ASIAKIRJAN NIMI] [nro] 1(5) [Nimen täydenne] AHOTOINTI TERVEYSPALVELUT-TUTKINTOKOKONAISUUDEN YAMK-TUTKINNOISSA AHOT tarkoittaa aiemmin hankitun osaamisen tunnistamista ja tunnustamista. Tutkintoon johtavan
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO 29 Seulonta, murskaus ja jauhatus Suorittaja: Järjestäjä Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 12/2009 1(9) Ohjeet tutkinnon osan
3.1. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen (11 osp)
1 YHTEISTEN TUTKINNON OSIEN ARVIOINTI 3.1. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen (11 osp) tiedot opintopolku.fi eperusteet -palvelussa 3.1.1. Äidinkieli Amisäikkä näyttö 1: oman alan teksti asiakirjamallilla
Ammatillisen koulutuksen reformi
Ammatillisen koulutuksen reformi Reformi työelämän näkökulmasta Työpaikalla tapahtuva koulutus Sosiaali- ja terveysalan uusi tutkinnon peruste 1.8.2018 alkaen Uusi ammatillinen koulutus Henkilökohtainen
LIITE 2: YAMK-OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT. Arvioinnin osa-alueet ylempään AMK-tutkintoon johtavassa koulutuksessa
LIITE 2: YAMK-OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT Arvioinnin osa-alueet ylempään AMK-tutkintoon johtavassa koulutuksessa I TEHTÄVÄN ASETTELU Työelämälähtöisyys: opinnäytetyö hyödyttää työelämää, kehittää
OPINNÄYTETYÖ TOIMINTAOHJE 1 (7) opinnäytetyöryhmä. Hyväksyjä. Pertti Puusaari. Rehtori lähtien. Voimassa
1 (7) OPINNÄYTETYÖ Laatija Ylläpitäjä opinnäytetyöryhmä vararehtori Hyväksyjä Pertti Puusaari Rehtori Voimassa 1.9.2016 lähtien Organisaatio Toiminta HAMK x Koulutus x HAMI TKI-toiminta Yhteiset palvelut
5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Opiskelija osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä suunnittelemalla ja ohjaamalla itsenäisesti kerhotoimintaa. Keskeisinä taitoina kerhontoiminnan ohjauksessa ovat kasvatuksellisesti
Fysioterapeuttiopiskelijan arviointipassi
Fysioterapeuttiopiskelijan arviointipassi Sisällysluettelo JOHDANTO OSAAMISEN KEHITTYMINEN ARVIOINNIT: JAMKin yhteiset osaamiset Sosiaali- ja terveysalan yhteiset osaamiset Fysioterapian ammattikohtaiset
Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole
Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivä: TUTKINTOJEN PERUSTEIDEN TOIMEENPANO
Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivä: TUTKINTOJEN PERUSTEIDEN TOIMEENPANO 30.1.2013 yli-insinööri Kati Lounema Opetushallitus Sisältö Tutkinnon perusteiden toimeenpano ammatillisena peruskoulutuksena
RATKAISUJA HAASTEISIIN
RATKAISUJA HAASTEISIIN EduFuturan Nopeat startit 2017 Aiheet Haku Rahoitus Johtoryhmän linjaus 18.1.2017 EduFutura Jyväskylä muodostaa tunnustetuilla kärkialoilla Suomeen merkittävän oppimisen, tutkimuksen,
EDELLÄKÄVIJÖIDEN KUMPPANUUS JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO
EDELLÄKÄVIJÖIDEN KUMPPANUUS JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO Ammattikorkeakoulut perustivat konsortion 14.11.2007. Konsortio
Sastamalan koulutuskuntayhtymä KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO
Sastamalan koulutuskuntayhtymä KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO Koul Kuvi Yhteenveto ammattiosaamisen näyttöjen arvosanoista ja niiden toteuttamistavoista lukuvuosina Johdanto Ammatillisen
OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto
OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 17.8.2011 TUTKINNON PERUSTEET Opiskelija suunnittelee ja tekee omaa osaamistaan
Mikkelin ammattikorkeakoululla on toimipisteet Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä.
Ohjeen nimi MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ Vastuuhenkilö Opetusjohtaja Tuija Vänttinen Voimaantulo 1.8.2011 Päätös Koulutustiimi 17.5.2011 76 Johtoryhmä 24.5.2011 74 AMK-hallitus 14.6.2011
Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE
Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus 5.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Arvioinnin kokonaisuus arvioinnin periaatteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen oppimisen
PERUSTEIDEN TOIMEENPANON SEURANTA: KYSELY KAIKILLE AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE 1
JÄRJESTÄJILLE 1 Taustatiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjätyyppi Kunta Kuntayhtymä Muu taustayhteisö Vastaajan nimi Vastaajan asema organisaatiossa Vastaajan sähköpostiosoite Vastaajan
Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta.
Arviointisuunnitelma Arviointisuunnitelma on osa Raahen Porvari- ja Kauppakoulun 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa Opetushallituksen määräyksiin perustuvien liiketalouden perustutkinnon (Dno
Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29)
Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29) Opetusharjoittelun aikana opettajaopiskelija osoittaa ammattipedagogisissa opinnoissa hankkimaansa osaamista. Tavoitteena on,
Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun projekti
Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun projekti 1.1.2011 31.12.2012 Tavoite Kehittää toiselta asteelta ammattikorkeakouluun tapahtuvan siirtymävaiheen sujuvuutta Ohjaus Ura ja jatko
HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus
HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus Opetusharjoittelu ammatillisessa opettajankoulutuksessa VE16-verkko-opiskeluryhmien infotilaisuus Adobe Connect -istunto 2.6.2016
Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa
Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa Hakemukseen kirjatut tavoitteet: 1. Lyhentää kokonaisopiskeluaikaa opintopolulla, joka koostuu ammatillisesta 2. asteen tutkinnosta ja ammattikorkeakoulututkinnosta 2.
LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa
LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa 1.2.2009-31.12.2011 Toimintalinja 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen Tilannekatsaus
POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA. Lukuvuosi
1 POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA Lukuvuosi 2015 2016 Opetussuunnitelma on käsitelty koulutustoiminnan ohjausryhmässä 5.5.2015. Poliisiammattikorkeakoulun hallitus on hyväksynyt
Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot
2015 Botniastrategia Kansainvälinen Nuorekas Vahva pedagoginen osaaminen Korkea teknologia Toiminnallinen yhteistyö Mikro- ja pk-yrittäjyys Vaikuttavuus Arvostettu aikuiskoulutus Tutkimus ja innovaatiot
Näkökulmia tvt:n opetuskäyttöön. TOPSEK-opintojakso 13.10.2009
Näkökulmia tvt:n opetuskäyttöön TOPSEK-opintojakso 13.10.2009 Tavoite johdattaa opintojakson työskentelyyn nostaa esille ajankohtaisia koulutuspolitiikan tavoitteita tarkastella tvt:n opetuskäytön haasteita
OPAS TUTKINTOTILAISUUDEN SUUNNITTELU JA NÄYTTÖTUTKINNON ARVIOINTI LÄHIHOITAJA SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO
OPAS TUTKINTOTILAISUUDEN SUUNNITTELU JA NÄYTTÖTUTKINNON ARVIOINTI SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO LÄHIHOITAJA YLEISTÄ Tämä opas on tarkoitettu - tutkintotilaisuuden suunnitteluun, toteutukseen ja
Oppimisen aikainen arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi. Markku Kokkonen Opetushallitus
Oppimisen aikainen arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus L ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (631/1998, 8 ) Koulutuksen järjestäjä päättää näyttötutkintoon valmistavan
OPAS TUTKINTOTILAISUUDEN SUUNNITTELU JA NÄYTTÖTUTKINNON ARVIOINTI LÄHIHOITAJA SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO
OPAS TUTKINTOTILAISUUDEN SUUNNITTELU JA NÄYTTÖTUTKINNON ARVIOINTI SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO LÄHIHOITAJA YLEISTÄ Tämä opas on tarkoitettu - tutkintotilaisuuden suunnitteluun, toteutukseen ja
Sastamalan koulutuskuntayhtymä KÄSI- TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO
Sastamalan koulutuskuntayhtymä Koul KÄSI- TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO Kuvi Yhteenveto ammattiosaamisen näyttöjen arvosanoista ja niiden toteuttamistavoista lukuvuosina - Johdanto Ammatillisen peruskoulutuksen
Opiskelijamäärätiedot 20.9.2005
OPETUSHALLITUS Laskentapalvelut PERUSTIEDOT/Ammattikorkeakoulu Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärätiedot 20.9.2005 1.Yhteystiedot Ammattikorkeakoulu Ammattikorkeakoulun numero Yhteyshenkilön
Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!
Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Anita Lehikoinen Koulutukseen siirtymistä ja tutkinnon suorittamisen nopeuttamista pohtivan työryhmän puheenjohtaja Nopeuttamisryhmän n toimeksianto Työryhmä ja ohjausryhmä
Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? Sirkka Hulkkonen
Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? 25.3.2010 Sirkka Hulkkonen Vaikuttavuus alkaa ideasta Mihin hanke perustuu? Onko taustalla Teknologian kehittyminen Rakenteiden muuttuminen
OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012
OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja ammattikorkeakoulut
YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO
Opetussuunnitelma 1 (6) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Palveluliiketoiminnan koulutusohjelma Opintojen laajuus on 90 opintopistettä, ja ohjeaika
ARVIOINTISUUNNITELMA
1 VERKOTTAJA 2013 2016 -projekti - Päihde- ja mielenterveystyön kokemusta, vertaisuutta ja ammattiapua ARVIOINTISUUNNITELMA 2 SISÄLLYS 1 Johdanto 3 2 Hankkeen kuvaus ja päämäärä 3 3 Hankkeen tavoitteet
Vähittäiskaupan vuoden 2016 työpaikkaohjaaja kilpailu
Vähittäiskaupan vuoden 2016 työpaikkaohjaaja kilpailu Oppilaitoksen edustajan arviointilomake Täytä taustatiedot ja perustele kilpailuun ehdotettavan työpaikkaohjaajan osaamista ja toimintaa eri osa-alueilla.
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Vahvaa osaamista
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Vahvaa osaamista Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu pähkinänkuoressa Toiminta alkanut 1992 Vakinaistettu 1996 Opiskelijoita yli 4000 Henkilökuntaa yli 400 Koulutusaloja
Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus
Turun Ammattikorkeakoulu Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Ajankohta 05.09.2019-25.09.2020 Päivämäärät ovat alustavia Missä Joukahaisenkatu 3, Turku. Hinta 1500 (alv 0%),
Ajatuksia arvioinnista. Marja Asikainen ja työpajaan osallistujat Yhteinen tuotos julkaistaan HYOL:n sivuilla
Ajatuksia arvioinnista Marja Asikainen ja työpajaan osallistujat Yhteinen tuotos julkaistaan HYOL:n sivuilla OPS 2014 ja arviointi Opintojen aikaisella arvioinnilla pyritään ohjaamaan oppimista, kannustamaan
Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus
Turun Ammattikorkeakoulu Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Ajankohta 05.09.2019-25.09.2020 Päivämäärät ovat alustavia Missä Joukahaisenkatu 3, Turku. Hinta 1500 (alv 0%),
Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration
1 of 5 8.6.2010 12:39 Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma
SOSIAALIALAN KÄYTÄNNÖN OPETTAJIEN JA OHJAAJIEN KOULUTUS 2013
SOSIAALIALAN KÄYTÄNNÖN OPETTAJIEN JA OHJAAJIEN KOULUTUS 2013 Koulutuksen kohderyhmänä ovat käytännön opettajina ja ohjaajina toimivat sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat (sosionomi ja sosionomi ylempi
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut
Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun
Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun Tilannekartoitus ammatillisen toisen asteen koulutuksen ja AMK:n välisen siirtymävaiheen opintojen ja ohjauksen toteuttamisesta Projektipäällikkö
Terveydenhoitaja AMK-tutkinto YAMK-tutkintona selvitys
Terveydenhoitaja AMK-tutkinto YAMK-tutkintona selvitys 6.9.2018 (Haarala Päivi (Metropolia), Liinamo Arja (Metropolia), Mellin Oili-Katriina (Metropolia), Nieminen Irmeli (TAMK), Nikula Anne (Metropolia),
INSSI hanke Oppimisprosessiryhmä Opinto ohjauksen työryhmä
INSSI hanke Oppimisprosessiryhmä Opinto ohjauksen työryhmä Opiskelijan ohjauksen nykytila insinöörikoulutuksessa 23.10.2012 Jari Kurtelius /KAMK & Lassi Salminen/KyAMK 1 Tutkimuksen tavoitteena oli: selvittää
OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 11.11.2009 Osaamisen tunnistaminen selvitetään ennen kyseisten opintojen alkamista, mitä ja millaista osaamista opiskelijalla
MITENKÄS ON SEN OSAAMISEN LAITA? AHOT-prosessi ammatillisessa opettajankoulutuksessa
MITENKÄS ON SEN OSAAMISEN LAITA? Lehtori Uudistuvassa ammattikorkeakoululaissa ja asetuksessa otetaan selkeä kanta opiskelijan oikeuksiin opintojen hyväksiluvun osalta. Valtioneuvoston asetuksessa ammattikorkeakouluista
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta
Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma
Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration Yrittäjyyden ja
Määräykset ja ohjeet 2010: 13. ISSN-L 1798 887X ISSN 1798 8888 (verkkojulkaisu)
Lukiodiplomi Kuvataide 2010 2011 Määräykset ja ohjeet 2010: 13 ISSN-L 1798 887X ISSN 1798 8888 (verkkojulkaisu) Kuvataiteen lukiodiplomin sisältö 1 Lukiodiplomin muoto, rakenne ja laajuus 3 2 Lukiodiplomikurssi
Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki
Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa Ops-työpajakoulutus 21.10.2015 Helsinki Perusopetuslaki 628/1998 22 Oppilaan arviointi Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan
ARVIOINTI MAAHANMUUTTAJIEN KOULUTUKSESSA (Henkilökohtaistaminen) Ulla Viskari-Lippojoki 20.3.2009.
ARVIOINTI MAAHANMUUTTAJIEN KOULUTUKSESSA (Henkilökohtaistaminen) Ulla Viskari-Lippojoki 20.3.2009. HENKILÖKOHTAISTAMINEN YHTEISTOIMINNALLISUUTTA; Tutkintoon hakeutuvan /suorittajan kanssa Tutkintovastaavan/tutkinnon
Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa
Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Ohjeet opiskelijalle Vaihtoehdoissa A ja B opiskelija harjoittelee joko
LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ
Tutkintosääntö 1 (6) LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ Lahden ammattikorkeakoulun tutkintosääntö antaa ohjeita opintojen suorittamisesta ja niiden järjestelyistä. Lahden ammattikorkeakoulun hallitus
Opiskelijapalautteen perusteella ammattikorkeakoulun neuvonta- ja ohjauspalvelut tukevat opiskelua hyvin. Myös työelämäyhteyksien tuki toimii hyvin.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu on laatinut
Väitöskirjan ja lisensiaatintutkimuksen tarkastaminen teologisessa tiedekunnassa
Väitöskirjan ja lisensiaatintutkimuksen tarkastaminen teologisessa tiedekunnassa 1 (Alleviivattuna uusittu ehdotus ja lisäykset) Säädökset Tohtorin ja lisensiaatin tutkinnoista säädetään asetuksessa yliopistojen
Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.
Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto
VERKKOKIRJASTO theseus
VERKKOKIRJASTO theseus ammattikorkeakoulujen Open Access toteutuksena a Sjölund ija a.sjolund@seamk.fi 02230 theseus verkkokirjasto Kaikille ammattikorkeakouluille yhteinen opinnäyte- j julkaisutietokanta.
Hyrian ja Laurean jatkoväylä projektiopintomalli
Jatkoväylä-seminaari Haaga-Helia 9.5.2017 Kaisa Tsupari Hyrian ja Laurean jatkoväylä projektiopintomalli 1 HYRIA KOULUTUS 9.5.2017 Liiketalouden pt/ nuoret Mahdollisuus suorittaa tutkinnonosa (15 osp)
LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ
1 LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ opiskelijan nimi: ryhmä: työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA
Eeva-Liisa Puumala Laboratoriohoitaja
Eeva-Liisa Puumala Laboratoriohoitaja Vieritutkimuskoulutus verkossa Työn tilaajana oli Labquality Oy Marja Heikkinen Päivi Rauvo Työssäni loin asiasisällön vieritutkimuksia käsittelevään verkkokoulutukseen
Mitä peruskoulun jälkeen?
Mitä peruskoulun jälkeen? Opinto-ohjaaja Pia Nissilä opintopolku.fi KEVÄÄLLÄ 2018 YHTEISHAKU Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on 20.2.-13.3.2018. Koulutukset alkavat syksyllä 2018.
Oppimisen aikainen arviointi Osallistumistodistukset
Oppimisen aikainen arviointi Osallistumistodistukset Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi L ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (631/1998,
OPISKELUHYVINVOINTITYÖ JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUSSA. Heini Pietilä 11.4.2012 1
OPISKELUHYVINVOINTITYÖ JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUSSA Heini Pietilä 11.4.2012 1 HYVINVOINTITYÖN TAVOITE Tavoitteena on edistää opiskelijan terveyttä ja opiskelukykyä sekä opiskeluyhteisöjen hyvinvointia