AMMATINHARJOITTAJIEN JA YRITTÄJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AMMATINHARJOITTAJIEN JA YRITTÄJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA"

Transkriptio

1 2014 AMMATINHARJOITTAJIEN JA YRITTÄJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA Sisältää liittymislomakkeen YRITTÄJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA AYT-kassa taloutesi turvaverkko

2 KASSAJÄSENYYS KANNATTAA Yrittäjäksi lähtemisen tarkoitus on yleensä menestyksen ja riippumattomuuden saavuttaminen. Muuttuvassa ja epävarmassa maailmassa menestys ei kuitenkaan ole aina taattu eikä useimmiten edes kiinni yrittäjän taidoista, hyvästä ideasta tai yritteliäisyydestä. Voit haluta lopettaa yritystoimintasi vaikkapa muuttuneen perhetilanteen, oman jaksamisen tai kiristyneen kilpailun myötä. Yrittäjänä sinulla on vapaus tehdä valintoja ja AYT-kassan jäsenenä varmistat, että myös päätös tulevaisuudesta jää sinulle itsellesi. Töitä oli tehtävä seitsemänä päivänä viikossa, sillä kauppakeskus vaati liikkeen aukipitämistä sen aukioloaikojen mukaisesti. Vuokran sain juuri ja juuri maksettua, mutta henkilöstön palkkaamiseen ei jäänyt enää varaa. Nyt olen tyytyväinen, että uskalsimme tehdä lopettamispäätöksen ennen kuin yrittäjyys uuvutti minut. Saan päivärahaa kassaan valitsemani euron työtulon mukaan bruttona noin 1500 euroa kuukaudessa. Päivärahalla kyllä pärjää, mutta etsin kokoajan aktiivisesti töitä ja pystyn nukkumaan yöni taas hyvin! Päivärahojen ansiosta olen pystynyt keskittymään liiketilan etsimiseen uudella asuinpaikkakunnalla ja tällä hetkellä näyttää siltä, että pääsen jatkamaan yritystoimintaani. Onneksi yrityksen sai jättää työttömyyden ajaksi kaupparekisteriin, jolloin toiminnan jatkaminen oli helpompaa ja edullisempaa! Lapsetkin ovat tyytyväisiä, vaikka paikkakunnan vaihto oli koko perheelle suuri muutos. Tämä oli kuitenkin ainoa mahdollisuus pitää koko perhe yhdessä. 2 AYT 2014

3 KASSAJÄSENYYS KANNATTAA Miksi AYT-kassaan kannattaa liittyä? AYT-kassaan liittymällä varmistat toimeentulosi vaikeina aikoina. Liittyminen ei tarkoita, että yritys aiottaisiin lopettaa. Kassaan liitytään, koska työttömyyden riski on aina olemassa ja huonot ajat voivat kohdata menestyneintäkin yrittäjää. Joskus myös yrittäjänä on helpompi jatkaa, kun tietää, ettei toiminnan lopettaminen ole katastrofi omalle taloudelle. Itse yrittämiseenkin jää enemmän voimavaroja, kun tietää talouden olevan turvattu eikä sen vuoksi tarvitse menettää yöuniaan. Tiesitkö, että voit opiskella itsellesi jopa uuden ammatin työttömyyspäivärahan turvin? Koulutusajalta voit saada korkeampaa päivärahaa ja lisäksi verottoman kulukorvauksen. Jäsenenä saat työttömyyden kohdatessa mahdollisuuden suunnitella tulevaisuuttasi rauhassa. Työttömyyspäivärahan turvin voit vaikka opiskella itsellesi uuden ammatin ja luoda uuden menestystarinan. Kassan jäsenmaksu voi maksaa itsensä takaisin parhaimmillaan jo muutaman työttömyyspäivän aikana. Työttömyysvakuutuksen kustannukset ovat pienet, mutta siitä saatava hyöty voi kuitenkin ratkaista koko loppuelämäsi suunnan. AYT

4 KASSAJÄSENYYS KANNATTAA Kenen kannattaa liittyä AYT-kassaan? AYT-kassan jäseneksi kannattaa liittyä aina, jos toimii yrittäjänä. Varsinaisten yrittäjien lisäksi AYT-kassa on perheyrityksessä työskentelevien ja yrityksen osaomistajien työttömyyskassa. Vaikka perheyrityksessä työskentelevät perheenjäsenet ja yrityksen osa-osaomistajat voivat olla eläkelainsäädännön mukaan palkansaajia, he eivät voi vakuuttaa itseään työttömyyden varalta palkansaajien työttömyyskassoissa. Tiesitkö, että myös perheyrityksessä työskentelevät yrittäjän perheenjäsenet sekä yrityksen osaomistajat ovat työttömyysturvassa yrittäjiä? Tarkista, missä kassassa sinä voit vakuuttaa itsesi. VAKUUTA ITSESI AYT-KASSASSA, JOS OLET YEL- tai MYEL-vakuutettu yrittäjä ja eläkevakuutuksesi vuosityötulo on vähintään euroa vuodessa tai yrityksen osaomistaja tai yrittäjän perheenjäsen ja yrityksestä nostamasi bruttoansio (TyEL-palkka) on vähintään 710 euroa kuukaudessa. Lisäksi edellytetään, että: -- työskentelet yrityksessä, josta omistat yhdessä perheesi kanssa tai perhe omistaa vähintään 50 % tai -- työskentelet johtavassa asemassa (hallituksen varsinainen jäsen tai toimitusjohtaja) yrityksessä, josta omistat itse vähintään 15 % -- tai työskentelet johtavassa asemassa yrityksessä, josta yhdessä perheesi kanssa, tai perhe omistaa vähintään 30%. Yrittäjän perheenjäseniä työttömyysturvassa ovat samassa taloudessa asuvat avo- tai aviopuoliso, lapset ja lastenlapset sekä omat vanhemmat ja isovanhemmat. 4 AYT 2014

5 KASSAJÄSENYYS KANNATTAA Milloin AYT-kassaan kannattaa liittyä? AYT-kassaan kannattaa liittyä silloin, kun yrityksellä menee hyvin, sillä jos huonot ajat yllättävät, kassaan liittyminen on yleensä liian myöhäistä. Saadaksesi päivärahaa, yrittäjyytesi on täytynyt kestää kassan jäsenyysaikana vähintään 15 kuukautta. Poikkeuksena tästä on palkkatyöstä yrittäjäksi siirtyneet palkansaajakassojen jäsenet. Jos olet palkansaajakassan jäsen ja haluat lisätietoa päivärahaoikeuden siirtymisestä, voit ottaa yhteyttä maksuttomaan palvelunumeroomme KASSANVAIHTAJAN KATKOTON ANSIOTURVA Yrittäjä voi vakuuttaa itsensä AYT-kassassa ja työntekijä palkansaajakassassa. Väärään kassaan jääminen aiheuttaa yleensä katkoksen ansioturvaan. Ansioturva kassaa vaihdettaessa AYT-kassaan liittymishetki Palkansaajan työttömyyspäiväraha Yrittäjän työttömyyspäiväraha Katkos työttömyyspäivärahaan, mikäli ei ole jäänyt työttömäksi ensimmäisen 18 kk aikana 1 15 kk YRITYSTOIMINNAN ALKAMINEN 2 3 kk 15 kk 6 kk 12 kk 3 kk 3 18 kk 15 kk 0 kk 6 kk 12 kk 18 kk 24 kk 30 kk 36 kk AYT

6 KASSAA VAIHTAVAN KATKOTON ANSIOTURVA Ansioturva kassaa vaihdettaessa Jos siirryt palkansaajakassasta AYT-kassaan kolmen kuukauden sisällä yrittäjäksi ryhtymisestä, ansioturvaasi ei tule katkosta. Liittymisen tulee lisäksi tapahtua kuukauden sisällä edellisestä kassasta eroamisesta. Sinun ei kannata yrittäjänä jäädä palkansaajakassan jäseneksi, sillä se ei kerrytä sinulle päivärahaoikeutta ja lisäksi jo ansaittu päivärahaoikeus päättyy, kun yritystoiminta on kestänyt 18 kuukautta. Tiesitkö, että sinulla on oikeus siirtää vanha jäsenyys mukanasi AYT-kassaan? Parhaimman hyödyn vanhasta jäsenyydestäsi saat liittymällä AYT-kassaan heti, kun ryhdyt yrittäjäksi. Jos et ole ehtinyt liittyä heti, liity nyt, jotta katkos jää mahdollisimman lyhyeksi. Oikeutesi palkkatuloon perustuvaan päivärahaan säilyy enintään 18 kuukautta yritystoiminnan aloittamisesta ja oikeutesi yrittäjätuloon perustuvaan päivärahaan alkaa toimittuasi yrittäjänä AYT-kassan jäsenaikana vähintään 15 kuukautta. 6 AYT 2014

7 KASSAJÄSENYYS KANNATTAA Jäsenyyden hinta ja päivärahan suuruus AYT-kassan jäsenenä voit itse valita työtulon, josta itsesi vakuutat. Valitsemasi työtulo määrittelee sekä jäsenmaksun että mahdollisen päivärahan suuruuden ja se saa olla korkeintaan YEL-, MYEL- tai TyEL-työtulosi suuruinen. Kassan maksama päiväraha muodostuu perusosasta, ansio-osasta sekä mahdollisesti korotusosasta ja lapsikorotuksista. Vuonna 2014 perusosa on 32,66 ja ansio-osa 45 % perusosan ylittävästä päiväpalkan osasta vuosityötuloon ,60 saakka ja sen yli menevältä osalta 20 %. Lisäksi maksamme alle 18-vuotiaista huollettavista lapsistasi lapsikorotusta, joka on suuruudeltaan 5,27 /pv yhdestä, 7,74 /pv kahdesta ja 9,98 /pv kolmesta tai useammasta lapsesta. Päivärahasi voi kuitenkin olla enintään 90 % päivärahasi perusteena olevasta työtulosta. Työllistymistä edistävään palvelun, esimerkiksi työllistymissuunnitelmassa sovitun omaehtoisen opiskelun tai työvoimakoulutuksen, ajalta päiväraha voidaan maksaa korotettuna. Korotettu ansio-osa on 65 % päiväpalkan ja Tiesitkö, että AYT-kassasta saat valitsemasi suuruista päivärahaa? perusosan erotuksesta. Jos vuosityötulosi ylittää ,60, korotettu ansio-osa on sen ylimenevältä osalta 37,5 %. Lisäksi palveluun osallistumista tuetaan verottomalla kulukorvauksella, joka voi olla 9 tai 18 euroa päivässä. AYT

8 JÄSENYYDEN HINTA JA PÄIVÄRAHAN SUURUUS Työtulo / vuosi Jäsenmaksu /vuosi Päiväraha / päivä ,44 32, ,40 38,89 ESIMERKKEJÄ JÄSENMAKSUN JA PÄIVÄRAHAN SUURUUDESTA VUODELLE ,40 44, ,40 52, ,40 61, ,40 70,29 Voit laskea päivärahasi suuruuden kätevästi verkkosivustollamme ayt.fi ,40 79, ,40 87, ,40 104,35 Jäsenmaksu vuonna 2014 on 2,7 % vakuutuksen perusteeksi valitun työtulon euroa vuodessa ylittävästä osasta euron vuotuiseen työtuloon saakka ja tämän ylittävältä osalta 2,0 %. Yrittäjä ei maksa tuloistaan lakisääteistä työttömyysvakuutusmaksua, vaan yrittäjän ansioturva katetaan kokonaisuudessaan jäsenmaksuilla. Palkansaaja sen sijaan rahoittaa yhdessä työnantajansa kanssa osan omasta ansioturvastaan maksamalla pakollisia työttömyysvakuutusmaksuja. Tämän vuoksi palkansaajakassojen jäsenmaksut ovat usein alhaisempia. Kannattaa kuitenkin huomata, että AYT-kassan jäsenmaksu on verotuksessa kokonaan vähennyskelpoinen, joten vakuutuksen hinta mahdolliseen hyötyyn nähden jää varsin pieneksi! Tiesitkö, että jäsenmaksumme maksaa itsensä takaisin parhaimmillaan muutaman työttömyyspäivän aikana? 8 AYT 2014

9 TOIVOTTAVASTI VAKUUTIMME SINUT Mikä on AYT-kassa? AYT-kassa on yrittäjien perustama voittoa tavoittelematon itsenäinen ja riippumaton yrittäjien työttömyyskassa. Jäsenemme ovat kaiken ikäisiä, eri puolilla Suomea toimivia usean eri alan yrittäjiä. Osa jäsenistämme työskentelee itsenäisinä yrittäjinä tai ammatinharjoittajina, toiset yhtiöiden omistajina ja loput perheidensä omistamissa yrityksissä työntekijöinä. Toimintamme kulmakiviä ovat nopea ja tehokas päivärahojen maksatus sekä asiantunteva palvelu. Päivärahan maksatuksessa olemme olleet jo vuosia Suomen nopeimpia työttömyyskassoja. Kaikki yrittäjät toimialaan ja yritysmuotoon katsomatta: Tervetuloa AYT-kassaan! Olemme palveluksessasi silloin, kun tarvitset. MAKSUTON PALVELUNUMERO OSOITE AYT-kassa Ratavartijankatu 2 B HELSINKI FAKSI SÄHKÖPOSTI AYT

10 TOIVOTTAVASTI VAKUUTIMME SINUT Yrittäjän työttömyysturva lyhyesti Yrittäjä voi saada ansiosidonnaista päivärahaa jäädessään työttömäksi. Päivärahan maksamisen edellytyksenä on voimassaolevan työssäoloehdon lisäksi se, että TE-toimisto on todennut yritystoiminnan tai työskentelyn yrittäjänä päättyneen. TYÖSSÄOLOEHTO Yrittäjän työssäoloehto täyttyy, kun yrittäjä on työskennellyt AYT-kassan jäsenyysaikana päätoimisena yrittäjänä vähintään 18 kuukautta (vuoden 2015 alusta 15 kuukautta) siten, että lakisääteisen eläkevakuutuksen vuosityötulo on ollut vähintään euroa. Jos yrittäjä ei ole täyttänyt yrittäjän työssäoloehtoa jäädessään työttömäksi ja yritystoiminta on kestänyt alle 18 kuukautta, kassa selvittää, onko yrittäjän oikeus palkkaperusteiseen päivärahaan (ns. jälkisuojaoikeus) vielä voimassa. TYÖTTÖMYYDEN TOTEAMINEN Työttömäksi jäädessään kassan jäsenen on ilmoittauduttava TE-toimistoon työttömäksi työnhakijaksi. Työttömyyden osoittamiseksi edellytetään yleensä yritystoiminnan lopettamista siten, että yritys poistetaan verottajan rekistereistä ja YEL-vakuutus lakkautetaan. Tietyin edellytyksin päivärahaa voi saada myös oman työllistymisensä päätyttyä vaikka yrityksen toiminta jatkuisi. Haluatko lisätietoja? Tilaa yrittäjän työttömyysturvaopas maksutta numerosta tai sähköpostitse 10 AYT 2014

11 Liittymislomake Sukunimi Henkilötunnus Katuosoite Etunimi Puhelinnumero Postinumero- ja toimipaikka Sähköposti Yrityksen nimi Yritystoiminnan alkamispäivä Eläkevakuutustiedot, omistussuhteet ja asema yrityksessä Lakisääteisen eläkevakuutuksen laji ja vuosityötulo YEL tai MYEL Vahvistettu vuosityötulo /vuosi TyEL TyELin alainen bruttopalkka /vuosi Oma asema yrityksessä hallituksen varsinainen jäsen toimitusjohtaja muu, mikä Yrityksen omistussuhteet Omistan itse % Samassa taloudessa asuvat perheenjäsenet omistavat % Omistan itse tai samassa taloudessa asuvat perheenjäseneni omistavat toisen yhtiön kautta osuuden yrityksestä, jossa työllistyn päätoimisesti. Vakuutustaso ja laskutus Päivärahan ja jäsenmaksun peruste on kassaan valitsemasi työtulo, joka voi olla enintään eläkevakuutuksesi (YEL, MYEL tai TyEL) vuosityötulon suuruinen ja jonka tulee olla vähintään /vuosi. Pienemmällä työtulolla et voi liittyä AYT-kassaan. Valitsemani työtulo /v. Haluan maksaa jäsenmaksun 1. erässä 2. erässä 4. erässä Kassan siirto Aiemman työttömyyskassan nimi Valtuutan AYT-kassan irtisanomaan jäsenyyteni edellisessä kassassa. Huom. Jos olet ollut kassan lisäksi jäsenenä myös ammattiliitossa, otathan itse yhteyttä liittoosi jäsenyytesi jatkamiseksi tai erotaksesi liitosta. Haluan liittyä AYT-kassan jäseneksi ja vakuutan, että minulla on yllämainitun suuruisen eläkevakuutus tai että olen sellaisen ottamassa viimeistään liittymisajankohdasta lähtien. Päiväys Allekirjoitus

12 Vastaanottaja maksaa postimaksun TUNNUS VASTAUSLÄHETYS Taita ja sulje sivuilta Taita ja sulje sivuilta Ammatinharjoittajien ja yrittäjien työttömyyskassa AYT Maksuton palvelunumero faksi Asiakaskäynnit arkisin klo 9-13 Ratavartijankatu 2 B, 1. krs HELSINKI

AMMATINHARJOITTAJIEN JA YRITTÄJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA

AMMATINHARJOITTAJIEN JA YRITTÄJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA 2017 AMMATINHARJOITTAJIEN JA YRITTÄJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA Sisältää liittymislomakkeen YRITTÄJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA KASSAJÄSENYYS KANNATTAA Yrittäjäksi lähtemisen tarkoitus on yleensä toimeentulon ja riippumattomuuden

Lisätiedot

Osuuskunnat ja ansioturva

Osuuskunnat ja ansioturva Osuuskunnat ja ansioturva Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö Mäkelänkatu 2 C, 4 krs. 00500 HELSINKI www.tyj.fi Sisältö Yrittäjä määritelmä työttömyysturvalaissa Ansiopäivärahan saamisen edellytykset Yrittäjän

Lisätiedot

Työttömyysturva. Esko Salo

Työttömyysturva. Esko Salo Työttömyysturva Esko Salo 16.9.2015 Työttömyysetuuksien saajat 2014 Työttömyysetuuksia maksettiin yhteensä 4,8 mrd ansioturva: saajia 332 000, etuudet 2,7 miljardia peruspäiväraha: saajia 75 000, etuudet

Lisätiedot

Työttömyysturvan muutokset 2017

Työttömyysturvan muutokset 2017 Työttömyysturvan muutokset 2017 METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Sisällys Lainmuutokset 2017 Päivärahakauden enimmäisaika Päivärahan korotusosat Omavastuuaika Päivärahan määrittelyn muutoksia Alle kahden

Lisätiedot

Työttömyysturvaa yrittäjille, osakkaille ja yrittäjän perheenjäsenille

Työttömyysturvaa yrittäjille, osakkaille ja yrittäjän perheenjäsenille Työttömyysturvaa yrittäjille, osakkaille ja yrittäjän perheenjäsenille Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa www.syt.fi 2017 Työttömyysturvaa yrittäjille, osakkaille ja yrittäjän perheenjäsenille Uskalla yrittää,

Lisätiedot

PÄIVÄRAHAN HAKIJALLE

PÄIVÄRAHAN HAKIJALLE PÄIVÄRAHAN HAKIJALLE JÄSENYYS Varmista, että Sinulla ei ole maksamattomia jäsenmaksuja. Jos olet itse maksanut jäsenmaksusi, liitä hakemukseesi kopio viimeisestä maksutositteesta. Maksamattomat jäsenmaksut

Lisätiedot

Työttömyysturvan muutokset. Pääluottamusmiestapaaminen

Työttömyysturvan muutokset. Pääluottamusmiestapaaminen Työttömyysturvan muutokset Pääluottamusmiestapaaminen 14.10.2016 Lakimuutokset Osa ehdotuksista on jo valiokuntakäsittelyssä ja ovat olleet tiedossa jo keväästä 2016 SEN LISÄKSI: Hallituksen kokoama työllisyystyöryhmä

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,4 8,2 10,2 9,6

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,4 8,2 10,2 9,6 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

20. (33.17 ja 34.06, osa) Työttömyysturva

20. (33.17 ja 34.06, osa) Työttömyysturva 20. (33.17 ja 34.06, osa) Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa

Lisätiedot

Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen

Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen Etelä-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto MUUTOKSET PALKKATUKEEN Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen Välityömarkkinatoimijoille määräkiintiöt - yhdistyksille,

Lisätiedot

Sisältää liittymislomakkeen. Yrittäjän työttömyysturvaopas 2011

Sisältää liittymislomakkeen. Yrittäjän työttömyysturvaopas 2011 Sisältää liittymislomakkeen Yrittäjän työttömyysturvaopas 2011 2 AYT:N JÄSENMAKSU JA PÄIVÄRAHAN SUURUUS VUONNA 2011 JÄSENMAKSU: PÄIVÄRAHA: 2,7 % 5.800 /v ylittävästä työtulon osasta 25.000 /v työtuloon

Lisätiedot

Jäsenmaksu vuonna 2016 on vain 1,45 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa!

Jäsenmaksu vuonna 2016 on vain 1,45 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa! Liittymällä Sähköliiton jäseneksi olet hyvässä seurassa. Meitä sähköliittolaisia on noin 34 000 ajamassa parempia työehtoja kaikille. Meitä on niin rakennustyömailla, voimalaitoksissa ja tehtaissa kuin

Lisätiedot

Työttömyysaste (%) 8,7 9,4 9,3 9,0

Työttömyysaste (%) 8,7 9,4 9,3 9,0 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

JÄSENYYDEN. Vakuuttava työttömyyskassa. Vakuutetun oikeudet ja velvollisuudet

JÄSENYYDEN. Vakuuttava työttömyyskassa. Vakuutetun oikeudet ja velvollisuudet JÄSENYYDEN Vakuuttava työttömyyskassa Vakuutetun oikeudet ja velvollisuudet JÄSENYYDEN ABC Yleinen työttömyyskassa YTK YTK on kaikkien palkansaajien työttömyyskassa. Meillä on jäseniä jo noin 350.000 ja

Lisätiedot

Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko

Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko Työllistämisvelvoite Eija Ahava 26.1.2017 1 Työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluminen JTYPL 11 luku 1 Kunnan työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluu vuonna 1950 tai sen jälkeen syntynyt henkilö, joka on

Lisätiedot

Työnhakijan työttömyysturva

Työnhakijan työttömyysturva - - - Työnhakijan työttömyysturva te-palvelut.fi Työttömän työnhakijan oikeudet ja velvollisuudet Työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuneella henkilöllä on oikeus fftyö- ja elinkeinotoimiston tarjoamiin

Lisätiedot

Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,3 8,2

Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,3 8,2 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

Sisältää liittymislomakkeen

Sisältää liittymislomakkeen Sisältää liittymislomakkeen Yrittäjän työttömyysturvaopas 2012 2 AYT:N JÄSENMAKSU JA PÄIVÄRAHAN SUURUUS VUONNA 2012 JÄSENMAKSU: PÄIVÄRAHA: 1,9 % 5.800 /v ylittävästä työtulon osasta 25.000 /v työtuloon

Lisätiedot

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta EV 10711996 vp- HE 72/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 7211996 vp laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta.

Lisätiedot

Pajayrittäjä, vakuuta työskentelysi oikein!

Pajayrittäjä, vakuuta työskentelysi oikein! Pajayrittäjä, vakuuta työskentelysi oikein! Yrittäjän eläkelain mukaan henkilö, joka tekee ansiotyötä olematta työ- tai virkasuhteessa, on yrittäjä. Yrittäjänä työskentelevän henkilön täytyy hoitaa vakuutusturvansa

Lisätiedot

TEHYYN ON OIKEUS KUULUA TEHY ON VAHVA VAIKUTTAJA TEHY EDUSTAA SINUA

TEHYYN ON OIKEUS KUULUA TEHY ON VAHVA VAIKUTTAJA TEHY EDUSTAA SINUA TEHY OPISKELIJAT ON OIKEUS KUULUA TEHYYN Tehy on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan ammattiliitto. Jäseninä voivat olla kaikki alan tutkinnon suorittaneet sekä alaa opiskelevat toisesta asteesta korkeakoulututkintoon

Lisätiedot

Jäsenopas. Vakuutusväen Liitto VvL ry Vakuutusväen Työttömyyskassa

Jäsenopas. Vakuutusväen Liitto VvL ry Vakuutusväen Työttömyyskassa Jäsenopas Vakuutusväen Liitto VvL ry Vakuutusväen Työttömyyskassa Jäsenoppaaseen on koottu yleisiä asioita, joita Vakuutusväen Liiton ja Vakuutusväen Työttömyyskassan jäsenen on hyvä tietää. Jäsenyyteen

Lisätiedot

Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5

Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

Työvoimakoulutus. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Koulutuksen aloitus

Työvoimakoulutus. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Koulutuksen aloitus Työvoimakoulutus 1 Työvoimakoulutuksen tavoitteet Työllistyminen Koulutuksen tavoitteena olevan tutkinnon saavuttaminen Muut yleiset valmiudet 2 Opiskelijan oikeudet Koulutus on opiskelijalle maksutonta

Lisätiedot

Miten ansiopäivärahajärjestelmä turvaa toimeentuloa irtisanomisessa tai määräaikaisen työn päättyessä?

Miten ansiopäivärahajärjestelmä turvaa toimeentuloa irtisanomisessa tai määräaikaisen työn päättyessä? Miten ansiopäivärahajärjestelmä turvaa toimeentuloa irtisanomisessa tai määräaikaisen työn päättyessä? Marjaana Maisonlahti, Opettajien Työttömyyskassa 1 17.9.2013 Tuija Häkkinen Yleistä työttömyysturvasta

Lisätiedot

Lakisääteisen TyEL-eläkevakuutuksen hakemus

Lakisääteisen TyEL-eläkevakuutuksen hakemus Lakisäätsen TyEL-eläkevakuutuksen hakemus Työnantaja Vakuutusnumero 56- Työnantajan nimi Tämä hakemus koskee 1.1.2007 voimaan tulleen työntekijän eläkelain mukaista lain vähimmäisehdot täyttävää eläkevakuutusta.

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,2 8,1

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,2 8,1 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYSKASSOJEN ETUUSOPAS 2017 ANSIOSIDONNAINEN TYÖTTÖMYYSTURVA JA VUOROTTELUKORVAUS.

TYÖTTÖMYYSKASSOJEN ETUUSOPAS 2017 ANSIOSIDONNAINEN TYÖTTÖMYYSTURVA JA VUOROTTELUKORVAUS. TYÖTTÖMYYSKASSOJEN ETUUSOPAS 2017 ANSIOSIDONNAINEN TYÖTTÖMYYSTURVA JA VUOROTTELUKORVAUS www.tyj.fi TYÖTTÖMYYSKASSOJEN ETUUSOPAS 2017 Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön (TYJ) toimittama etuusopas sisältää

Lisätiedot

Teknologiateollisuus ry:n hallitukselle JÄSENYYSHAKEMUS. Pyydämme, että allekirjoittanut toiminimi otettaisiin Teknologiateollisuus ry:n jäseneksi.

Teknologiateollisuus ry:n hallitukselle JÄSENYYSHAKEMUS. Pyydämme, että allekirjoittanut toiminimi otettaisiin Teknologiateollisuus ry:n jäseneksi. Teknologiateollisuus ry:n hallitukselle JÄSENYYSHAKEMUS Pyydämme, että allekirjoittanut toiminimi otettaisiin Teknologiateollisuus ry:n jäseneksi. Sitoudumme noudattamaan Teknologiateollisuuden sääntöjä

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus 2009 2012 2009 2010 2011 2012 toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 8,2 8,4 7,6 7,2

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus 2009 2012 2009 2010 2011 2012 toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 8,2 8,4 7,6 7,2 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

KORVAUSHAKEMUS Luoton takaisinmaksuturva Työttömyys

KORVAUSHAKEMUS Luoton takaisinmaksuturva Työttömyys Financial Insurance Company Limited, Y-tunnus 1067708-2 HENKILÖTIEDOT Korvauksenhakija täyttää Vakuutetun suku- ja etunimet Vakuutusyhtiö täyttää 1 (5) Alkaa Päättyy Laji Vahinkonumero Lähiosoite Postinumero

Lisätiedot

Koulutusrahaston etuudet

Koulutusrahaston etuudet Koulutusrahaston etuudet 1 Koulutusrahasto lyhyesti Työmarkkinajärjestöjen hallinnoima rahasto Tukee omaehtoista ammatillista aikuiskoulutusta Etuudet aikuiskoulutustuki ja ammattitutkintostipendi Toimintaa

Lisätiedot

+ + Onko sinulla tai onko sinulla ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_OPI_040116PP +

+ + Onko sinulla tai onko sinulla ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_OPI_040116PP + OLE_OPI 1 *1079901* OLESKELULUPAHAKEMUS OPISKELUN PERUSTEELLA Tämä oleskelulupahakemuslomake on tarkoitettu sinulle, jonka oleskelun tarkoituksena on opiskelu suomalaisessa oppilaitoksessa, johon sinut

Lisätiedot

Työttömyysaste (%) 8,2 8,7 8,8 8,6

Työttömyysaste (%) 8,2 8,7 8,8 8,6 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

Seksityö ja maahanmuutto Suomessa. Elani Nassif

Seksityö ja maahanmuutto Suomessa. Elani Nassif Seksityö ja maahanmuutto Suomessa Elani Nassif Tutkimuksen tavoite Ymmärtää miksi ja miten seksityöntekijät ja erityisesti maahanmuuttajat /ulkomaalaiset seksityöntekijät jäävät systeemin ulkopuolelle

Lisätiedot

Osoite ja postinumero, kotipaikka

Osoite ja postinumero, kotipaikka Dnro 4/120/2005 Sivu 1 (5) PERUSILMOITUS MUUTOSILMOITUS (Täytetään vain kohdat 1, 2, 6 sekä muuttuvat kohdat) Rahoitustarkastuksen sisäpiiristandardista 5.3 löytyvät taustaohjeet * -merkittyihin kohtiin.

Lisätiedot

Palkkatuen muutokset 2017

Palkkatuen muutokset 2017 Palkkatuen muutokset 2017 Timo Jalvanti Pirkanmaan TE-toimisto/Tukitiimi 1 Palkkatuen muutoksia vuoden 2017 alusta. Tuen hakeminen - Palkkatukihakemuksessa ei enää kysytä työsopimuslakiin viittaavia asioita

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2009 N:o Laki. N:o työttömyysturvalain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2009 N:o Laki. N:o työttömyysturvalain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2009 N:o 1188 1193 SISÄLLYS N:o Sivu 1188 Laki työttömyysturvalain muuttamisesta... 5665 1189 Laki työttömyysetuuksien rahoituksesta

Lisätiedot

PJY tilaisuus Tampereen yliopisto klo 18.00

PJY tilaisuus Tampereen yliopisto klo 18.00 PJY tilaisuus 30.11. Tampereen yliopisto klo 18.00 Toimintamuodot 2 Toimittajan toimintamuodot Toimintamuoto Hyödyt ja haitat: Kenelle: Freelance-verokortti + Toimeksiantaja pidättää verot + Työttömyysturvaa

Lisätiedot

Työmarkkinaseminaari 16. elokuuta VÄHEMMÄN KEPPIÄ ENEMMÄN PORKKANAA TYÖELÄMÄASIOIDEN JOHTAJA SAANA SIEKKINEN

Työmarkkinaseminaari 16. elokuuta VÄHEMMÄN KEPPIÄ ENEMMÄN PORKKANAA TYÖELÄMÄASIOIDEN JOHTAJA SAANA SIEKKINEN Työmarkkinaseminaari 16. elokuuta VÄHEMMÄN KEPPIÄ ENEMMÄN PORKKANAA TYÖELÄMÄASIOIDEN JOHTAJA SAANA SIEKKINEN HALLITUS LEIKKAA, KIRISTÄÄ JA HEIKENTÄÄ Työttömyysturvan leikkaus voimaan ensi vuoden alusta

Lisätiedot

HE 189/2005 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset. maksettu ajalta 1 päivästä huhtikuuta lukien. Sovitellun työttömyysetuuden enimmäisaikaa

HE 189/2005 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset. maksettu ajalta 1 päivästä huhtikuuta lukien. Sovitellun työttömyysetuuden enimmäisaikaa HE 189/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 15 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi. Esityksessä

Lisätiedot

Infotilaisuus Koskela Helena

Infotilaisuus Koskela Helena Infotilaisuus 26.01.2017 1 26.01.2017 Koskela Helena Työnhakijan haastattelut työttömän työnhakijan haastattelu tulee järjestää työttömyyden jatkuttua yhdenjaksoisesti kolmen kuukauden ajan ja sen jälkeen

Lisätiedot

Päätöksen pvm Tampereen yliopisto Myönnetään euroa. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet (puhuttelunimi alleviivataan)

Päätöksen pvm Tampereen yliopisto Myönnetään euroa. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) TAMPEREEN YLIOPISTO Saapunut Opinto ja kansainvälisten asiain osasto Päätöksen pvm 33014 Tampereen yliopisto Myönnetään euroa OPISKELIJOIDEN MATKA APURAHAHAKEMUS HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet

Lisätiedot

HE 90/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi työttömyysturvalakia,

HE 90/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi työttömyysturvalakia, Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi työttömyysturvalakia,

Lisätiedot

Mitä yrittäminen on? Mitä muuta yrittämiseen liittyy?

Mitä yrittäminen on? Mitä muuta yrittämiseen liittyy? Mitä yrittäminen on? Yrittäjyys on ajattelu- ja toimintatapa sekä suhtautumistapa työntekoon. Yrittäjyyttä tarvitaan työskenneltäessä omassa yrityksessä, mutta myös työntekijänä toisen palveluksessa. Yrittäjä

Lisätiedot

Erityishoitorahan asiointipalvelun määrän laskennan ohje

Erityishoitorahan asiointipalvelun määrän laskennan ohje Erityishoitorahan määrän laskennan ohje Erityishoitorahan yleisistä perusteista saat tarkempaa tietoa Lapsiperheet -sivuilta (Lapsen sairastaessa) sekä Kelan toimistoista. Erityishoitorahan määrä lasketaan

Lisätiedot

Freelancer verottajan silmin

Freelancer verottajan silmin Sopimus olennainen: Työsopimus -> työsuhde -> palkka ja työlainsäädäntö Ei työsuhdetta -> työkorvaus (poikkeuksena tietyt henkilökohtaiset palkkiot) Työsuhteessa lait ja TES määrittelevät tarkkaan useita

Lisätiedot

Lakisääteisen TyEL-eläkevakuutuksen hakemus

Lakisääteisen TyEL-eläkevakuutuksen hakemus Lakisäätsen TyEL-eläkevakuutuksen hakemus Työnantaja Tämä hakemus koskee 1.1.2007 voimaan tulleen työntekijän eläkelain mukaista lain vähimmäisehdot täyttävää eläkevakuutusta. Lomaketta voi myös käyttää

Lisätiedot

Koulutusrahaston ajankohtaisia asioita

Koulutusrahaston ajankohtaisia asioita Koulutusrahaston ajankohtaisia asioita Aikuiskoulutustuki ja ammattitutkintostipendi Veli-Pekka Ruotsila Nivala 28.8.2012 1 Koulutusrahasto lyhyesti Työmarkkinajärjestöjen hallinnoima rahasto Tukee omaehtoista

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 217/2006 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 217/2006 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 217/2006 vp Hallituksen esitys vanhempainpäivärahoja ja työnantajakustannusten korvaamista koskevan lainsäädännön muuttamiseksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä vanhempainpäivärahoja

Lisätiedot

+ + PERHESELVITYSLOMAKE MUUSTA OMAISESTA PERHEENKOKOAJALLE

+ + PERHESELVITYSLOMAKE MUUSTA OMAISESTA PERHEENKOKOAJALLE PK5_plus 1 *1469901* PERHESELVITYSLOMAKE MUUSTA OMAISESTA PERHEENKOKOAJALLE Tämä lomake on tarkoitettu sinulle, jonka muu omainen kuin puoliso tai huollossasi oleva alle 18-vuotias lapsi hakee ensimmäistä

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2013. 1049/2013 Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2013. 1049/2013 Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2013 1049/2013 Laki työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 Eduskunnan

Lisätiedot

Viite: Harri Hellstén sähköpostiviesti

Viite: Harri Hellstén sähköpostiviesti Selvityshenkilöt, johtaja Maria Löfgren, Akava (maria.lofgren@akava.fi) ja työmarkkinaasioiden päällikkö Harri Hellstén, Suomen Yrittäjät (harri.hellsten@yrittajat.fi) Viite: Harri Hellstén sähköpostiviesti

Lisätiedot

Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON

Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON Sinun liittosi on SuPer SuPer on ainoa liitto, joka on keskittynyt lähi- ja perushoitajien edunvalvontaan. Ajamme etujasi kaikissa ammatillisissa ja

Lisätiedot

Jäsenmaksuohjesääntö 2014

Jäsenmaksuohjesääntö 2014 Jäsenmaksuohjesääntö 2014 1. Jäsenmaksu Suomen Journalistiliiton jäsenen tulee liiton sääntöjen mukaan maksaa jäsenmaksua, ellei hän ole oikeutettu jäsenmaksuvapautukseen. Jäsenmaksun suuruudesta päättää

Lisätiedot

työpaikka oppisopmuskoulutus koulutus Ammatti tutkinto yrittäjä

työpaikka oppisopmuskoulutus koulutus Ammatti tutkinto yrittäjä työpaikka oppisopmuskoulutus koulutus Ammatti tutkinto yrittäjä Hanki tutkinto tai kehitä osaamistasi! OPISKELE AMMATTI OPPISOPIMUKSELLA. Oppisopimuskoulutus on työsuhteeseen tai yrittäjyyteen perustuvaa

Lisätiedot

Lausunto eduskunnan työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnalle Lausunnon aihe: hallituksen esitys 209/2016 vp

Lausunto eduskunnan työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnalle Lausunnon aihe: hallituksen esitys 209/2016 vp 23.11.216/Pertti Honkanen Lausunto eduskunnan työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnalle Lausunnon aihe: hallituksen esitys 29/216 vp Viime vuosille on ollut ominaista työttömyyden merkittävä kasvu. Vaikka työttömyyden

Lisätiedot

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan työttömyysturvalain (1290/2002) 1 luvun 9 ja 2 a luvun 6 a, sellaisina kuin ne ovat, 1 luvun 9 laissa 1001/2012 ja 2 a luvun

Lisätiedot

1., n= n=485 3., n=497 4., n=484 5., n=489 N., n=999

1., n= n=485 3., n=497 4., n=484 5., n=489 N., n=999 Työskentelin syventäviin tai ammattiaineisiin liittyvässä kesätyössä Olin opintoja sivuavassa kesätyössä / ns. "haalariharjoittelussa" 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 1., n=350 2. n=485 3., n=497 4.,

Lisätiedot

Työsuhteisen ja yrittäjäjäsenen työttömyysturva osuuskunnassa

Työsuhteisen ja yrittäjäjäsenen työttömyysturva osuuskunnassa Työsuhteisen ja yrittäjäjäsenen työttömyysturva osuuskunnassa Pohjustusta aiheeseen OTK Päivi Siukkola, Pellervo-Seura Työttömyysturvan hakumenettely: asiakkaana TEtoimistossa Oikeustieteen kandidaatti

Lisätiedot

HE 113/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta

HE 113/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Esitys on osa pääministeri Juha Sipilän

Lisätiedot

+ + Syntymäpaikkakunta. Siviilisääty Naimisissa Naimaton Eronnut Leski Avoliitto OLE_TY5_130415PP +

+ + Syntymäpaikkakunta. Siviilisääty Naimisissa Naimaton Eronnut Leski Avoliitto OLE_TY5_130415PP + OLE_TY5 1 *1155501* OLESKELULUPAHAKEMUS TYÖNTEON PERUSTEELLA Tämä lomake on tarkoitettu sinulle, jos olet tulossa työskentelemään Suomeen suomalaisen tai Suomessa toimivan työnantajan palvelukseen ja olet

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Suomen Opiskelija Allianssi OSKU ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki ja toimialueena koko Suomi.

Yhdistyksen nimi on Suomen Opiskelija Allianssi OSKU ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki ja toimialueena koko Suomi. Jäsenyysehdot Yleistä Yhdistyksen nimi on Suomen Opiskelija Allianssi OSKU ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki ja toimialueena koko Suomi. Liiton tarkoituksena on toimia opiskelijoiden valtakunnallisena

Lisätiedot

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Työtulot ja työttömyysetuus sovitetaan

Lisätiedot

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ 23.9.2016 Paperiliitto r.y. 1 PAPERILIITTO Yksi liitto (21:stä) yli miljoona jäsenisestä SAK:sta Perustettu vuonna 1906 Tampereella 61

Lisätiedot

Talous- ja palkkahallintopäivä

Talous- ja palkkahallintopäivä Talous- ja palkkahallintopäivä 2016 TyEL-ajankohtaista TyEL-tunnusluvut vuodelle 2017 Tilapäinen työnantaja 25,1 % Sopimustyönantaja 25,1 % Palkkasumma alle tai ei vakinaisia työntekijöitä 8 334 / 6 kk

Lisätiedot

+ + Tämän lomakkeen lisäksi puolisosi tulee täyttää lomake PK2_plus, jossa hän vastaa perhesidettä koskeviin kysymyksiin.

+ + Tämän lomakkeen lisäksi puolisosi tulee täyttää lomake PK2_plus, jossa hän vastaa perhesidettä koskeviin kysymyksiin. OLE_PH2 1 *1309901* OLESKELULUPAHAKEMUS PUOLISO SUOMEN KANSALAINEN Tämä lomake on tarkoitettu sinulle, joka olet hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella. Puolisosi on Suomen

Lisätiedot

TYÖN MARKKINOILLA TOIMIMISEN TAIDOT -YHTEINEN PELIKENTTÄ. Mikko Kesä, vanhempi neuvonantaja, Sitra Työsteen Sillat

TYÖN MARKKINOILLA TOIMIMISEN TAIDOT -YHTEINEN PELIKENTTÄ. Mikko Kesä, vanhempi neuvonantaja, Sitra Työsteen Sillat TYÖN MARKKINOILLA TOIMIMISEN TAIDOT -YHTEINEN PELIKENTTÄ, vanhempi neuvonantaja, Sitra 26.9.2016 Työsteen Sillat Edistämme työelämän uudistumista talouden ja työmarkkinoiden haasteisiin ja tulevaisuuteen

Lisätiedot

kuva Yrittäjät.fi Maarit Koskinen 2015

kuva Yrittäjät.fi Maarit Koskinen 2015 kuva Yrittäjät.fi Maarit Koskinen 2015 Minustako yrittäjä? Yrittäjän tärkein voimavara on vahva ammattitaito Yrittäjällä on motivaatiota, pitkäjännitteisyyttä ja halua menestyä ei lannistu ensimmäisistä

Lisätiedot

Osallistumislupahakemus ja ilmoittautuminen tilintarkastajatutkintoon

Osallistumislupahakemus ja ilmoittautuminen tilintarkastajatutkintoon Hakemusta voi tarvittaessa täydentää erillisillä liitteillä Haen osallistumislupaa (Ohje 1) HT-tutkintoon KHT- tutkintoon JHT- tutkintoon Ilmoittaudun tutkintokokeeseen HT-tutkinto KHT-tutkinto JHT-tutkinto

Lisätiedot

Invalidiliiton Kilta-rekisteri

Invalidiliiton Kilta-rekisteri Invalidiliiton Kilta-rekisteri Invalidiliitolla on käytössään Internet-selaimella käytettävä Kilta-rekisterisovellus. Rekisterisovellus löytyy osoitteesta https://kilta.invalidiliitto.fi, se on suojattu

Lisätiedot

Sopimus lastenhoidon tuen kuntalisän maksamisesta Kansaneläkelaitoksen maksaman tuen yhteydessä

Sopimus lastenhoidon tuen kuntalisän maksamisesta Kansaneläkelaitoksen maksaman tuen yhteydessä Mallisopimus lastenhoidon tuen kunnallisesta lisästä 1.8.2016 alkaen Kunnan tulee kirjoittaa tämä sopimus kokonaisuudessaan, puuttuvien kohtien täydentäminen ei riitä. Sopimus lastenhoidon tuen kuntalisän

Lisätiedot

HE 210/2016 vp; yhteenveto muutoksista

HE 210/2016 vp; yhteenveto muutoksista HE 210/2016 vp; yhteenveto muutoksista Nykytila Kokoaika- ja osa-aikatyöstä voi kieltäytyä työttömyysetuutta menettämättä, jos työstä maksettava palkka, josta on vähennetty työn vastaanottamisesta aiheutuvat

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain, työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain ja työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

HE 123/2007 vp. voitaisiin myöntää 31 päivään joulukuuta 2009 saakka. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008.

HE 123/2007 vp. voitaisiin myöntää 31 päivään joulukuuta 2009 saakka. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008. HE 123/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 15 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että

Lisätiedot

Ohje apurahan myöntäjälle (Luonnos) Miten myönnetyt apurahat ilmoitetaan Melaan

Ohje apurahan myöntäjälle (Luonnos) Miten myönnetyt apurahat ilmoitetaan Melaan Ohje apurahan myöntäjälle (Luonnos) Miten myönnetyt apurahat ilmoitetaan Melaan Tämä ohjeluonnos perustuu eduskunnassa vielä käsiteltävänä olevaan lakiesitykseen (HE 92/2008), jonka on esitetty tulevan

Lisätiedot

Vanhempainpäivärahan määrän laskurin ohje

Vanhempainpäivärahan määrän laskurin ohje Vanhempainpäivärahan määrän laskurin ohje Vanhempainpäivärahan yleisistä perusteista saat tarkempaa tietoa Lapsiperheet-sivuilta sekä Kelan toimistoista. Päivärahan määrä lasketaan pääsääntöisesti henkilön

Lisätiedot

TE-palveluja alueellisesti

TE-palveluja alueellisesti 1 2015 TE-palveluja alueellisesti Kaakkois-Suomen TE- Toimialue: Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakunnat Toimipaikat: Hamina, Imatra, Kotka, Kouvola ja Lappeenranta Työvoiman palvelukeskukset: Hamina,

Lisätiedot

+ + Onko sinulla tai onko sinulla ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_PH5_201114PP +

+ + Onko sinulla tai onko sinulla ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_PH5_201114PP + OLE_PH5 1 *1329901* OLESKELULUPAHAKEMUS MUULLE OMAISELLE Tämä lomake on tarkoitettu sinulle, joka haet ensimmäistä oleskelulupaa perhesiteen perusteella Suomeen muuna omaisena kuin puolisona tai alaikäisiä

Lisätiedot

Opintotuki voidaan myöntää aikaisintaan hakemuksen saapumiskuukauden alusta.

Opintotuki voidaan myöntää aikaisintaan hakemuksen saapumiskuukauden alusta. Kela Hakemus Opintotuki Ammattikorkeakoulut ja yliopistot OT 2 Voit tehdä tämän hakemuksen ja lähettää sen liitteet myös verkossa /asiointi Lisätietoja /opiskelijat Voit arvioida tuen määrän /laskurit

Lisätiedot

+ + 3 Alaikäiset lapset Jos myös lapselle haetaan oleskelulupaa Suomeen, hänestä täytetään oma oleskelulupahakemus. PK1_plus_040116PP +

+ + 3 Alaikäiset lapset Jos myös lapselle haetaan oleskelulupaa Suomeen, hänestä täytetään oma oleskelulupahakemus. PK1_plus_040116PP + PK1_plus 1 *1429901* PERHESELVITYSLOMAKE PUOLISOLLE JOKA OLESKELULUVALLA SUOMESSA Tämä lomake on tarkoitettu sinulle, jonka puoliso on hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella.

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ja työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain 4 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

TE-palvelut. aina saatavilla

TE-palvelut. aina saatavilla TE-palvelut aina saatavilla TE-palvelut asiantuntijapalveluna Verkossa Puhelimitse Kasvokkain Kuvayhteydellä Ilmoitusluontoiset asiat voi hoitaa verkossa tai soittamalla puhelinpalveluun TE-palvelujen

Lisätiedot

Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa

Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa säännöt 2017- Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa sisällys Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Säännöt 2017- Kassan kokous on 27.5.2016 hyväksynyt sääntömuutoksen ja Finanssivalvonta on kassan pyynnöstä 24.8.2016

Lisätiedot

Maatalousyrittäjien eläkevakuutus

Maatalousyrittäjien eläkevakuutus Maatalousyrittäjien eläkevakuutus Eläkkeen tulisi olla vakuutusajasta sidonnainen eläkkeelle jäännistä seuraavan tulonmenetyksen korvaus. Koska vakuutusmaksuihin vaikuttavat ansiotulot voivat vaihdella

Lisätiedot

HE 130/2009 vp. Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa työntekijä

HE 130/2009 vp. Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa työntekijä HE 130/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuorotteluvapaalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Määräaikaisena voimassa olevan vuorotteluvapaalain voimassaolo päättyy 31 päivänä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain, työttömyyskassalain sekä työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain 4 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

HE 179/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia, Työttömyysaikaiset koulutusetuudet, työvoimapoliittinen

HE 179/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia, Työttömyysaikaiset koulutusetuudet, työvoimapoliittinen Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia, työttömyysetuuksien

Lisätiedot

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia HE 90/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain 6 luvun 1 :n ja aikuiskoulutustuesta annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa ja merkitty kaupparekisteriin

Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa ja merkitty kaupparekisteriin 1 Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa 9.5.2016 ja merkitty kaupparekisteriin 20.5.2016. 1 KÖYLIÖN-SÄKYLÄN SÄHKÖ OY YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Köyliön-Säkylän Sähkö Oy

Lisätiedot

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka. PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu

Lisätiedot

+ + PERHESELVITYSLOMAKE MUUSTA OMAISESTA PERHEENKOKOAJALLE

+ + PERHESELVITYSLOMAKE MUUSTA OMAISESTA PERHEENKOKOAJALLE PK5_plus 1 *1469901* PERHESELVITYSLOMAKE MUUSTA OMAISESTA PERHEENKOKOAJALLE Tämä lomake on tarkoitettu sinulle, jonka muu omainen kuin puoliso tai huollossasi oleva alle 18-vuotias lapsi hakee ensimmäistä

Lisätiedot

Yrityksen sisäinen tunnus Henkilönumero tai muu yrityskohtainen tunniste, mikäli tieto on tallennettu verkkopalveluun.

Yrityksen sisäinen tunnus Henkilönumero tai muu yrityskohtainen tunniste, mikäli tieto on tallennettu verkkopalveluun. 1(7) KORTINHALTIJAN HALLINTA Kortinhaltijan nimetty sivu sisältää kortinhaltijan henkilö-, korttitili-, kortti- ja maksutiedot. Sivulle pääsee hakemalla kortinhaltijan tietoja ja avaamalla hakutuloksesta

Lisätiedot

1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA

1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA 1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Myllypuron Yhteiskerhotila, ruotsiksi Fastighets AB Kvarnbäckens Klubbhus ja kotipaikka

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Suurpellon jätehuolto Oy 30.11.2015 13:50:00 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 30.11.2015 Toiminimi: Suurpellon jätehuolto Oy Yritys- ja yhteisötunnus:

Lisätiedot

*1459901* A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni

*1459901* A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni PK4_plus 1 *1459901* PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI Tämä on perheselvityslomake sinulle, jonka alle 18-vuotias naimaton lapsi on hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen. Sinä olet lapsen

Lisätiedot

Neljä tapaa uudistaa työttömyysturvaa

Neljä tapaa uudistaa työttömyysturvaa 2 2016 Neljä tapaa uudistaa työttömyysturvaa Kesäkuu 2016 Lisätiedot: Joonas Rahkola joonas.rahkola@sak.fi puhelin 020 774 0189 Tilaukset: SAK puhelin 020 774 000 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 1 YHDISTELMÄVAKUUTUS

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot. Valtion rahoitusosuus ansiopäivärahasta (16/2016) 184/52/2015

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot. Valtion rahoitusosuus ansiopäivärahasta (16/2016) 184/52/2015 Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Valtion rahoitusosuus ansiopäivärahasta (16/2016) 184/52/2015 Finanssivalvonta, 5.7.2016 Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa, 11.8.2016 Työttömyysvakuutusrahasto,

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus työllisyyden edistämistoimista, niiden vaikutuksista (ml. vaikutukset alkavat näkyä) ja mahdollisista riskikohdista.

Ajankohtaiskatsaus työllisyyden edistämistoimista, niiden vaikutuksista (ml. vaikutukset alkavat näkyä) ja mahdollisista riskikohdista. Ajankohtaiskatsaus työllisyyden edistämistoimista, niiden vaikutuksista (ml. vaikutukset alkavat näkyä) ja mahdollisista riskikohdista. 21.10.2016 Mauri Kotamäki Eduskunta, Työ- ja elinkeinojaosto Ajankohtaista..

Lisätiedot