Työpajojen alueellinen kehittämispäivä Esedu, Pieksämäki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työpajojen alueellinen kehittämispäivä 14.5.2013 Esedu, Pieksämäki"

Transkriptio

1 Työpajojen alueellinen kehittämispäivä Esedu, Pieksämäki

2 TEKOpaja-hanke/ Nuorten työpaja POTKU Juha Jäppinen

3 Nuorten TEKOpaja-hanke Hankkeen perustehtävänä on pyrkiä synnyttämään Pieksämäelle pysyvät rakenteet ja yhteistyömallit koulupudokkaiden ja työelämästä paikkaa etsivien nuorten auttamiseksi. Nelivuotisen hankkeen aikana kehitetään toimintamallit, joilla liitetään opiskelujen jatkaminen tai loppuunsaattaminen osaksi työpajatoimintaa. Antti Keinonen Projektia rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto, (rahoittajaviranomaisena Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus) sekä Pieksämäen kaupunki. Hanketta isännöi Pieksämäen Seudun Liikunta ry.

4 Nuorten työpaja POTKU Työkokeilupaikka nuorille Kuntouttava työtoiminta Paussitoiminta oppilaitoksissa opiskeleville nuorille Nuorisoasema Pientareen ryhmätoiminta Työharjoittelupaikka oppilaitoksille opiskeleville nuorille

5 POTKUN arjesta Tavoitteena on nuorten persoonallisen ja ammatillisen kasvun tukeminen ja sen myötä siirtyminen työmarkkinoille tai koulutukseen. Pajajakson aikana pyritään vahvistamaan nuoren työelämä- /opiskeluvalmiuksia sekä elämänhallintataitoja, joiden kautta nuori kykenee hoitamaan paremmin omaa arkeaan ja hän saa voimavaroja käsitellä myös omaa tulevaisuuttaan ja toimeentuloaan. Yhteisöllisyyden avulla nuori oppii ottamaan huomioon myös muut kanssaihmiset ja oppii tärkeitä ryhmätyötaitoja. Valmennusjakso on kokonaisvaltainen prosessi, jossa otetaan huomioon nuorten yksilölliset valmennustarpeet, voimavarat ja kehittämiskohteet VAT -järjestelmä (henkilökohtaiset suunnitelmat ja tavoitteet, työ- ja toimintakyvyn arviointi, työmaapäiväkirja)

6 Nuoret tarvitsevat käytännöllisen tuen ja ohjauksen lisäksi myös henkistä tukea. Toiminnallisuus on keskeisimmässä roolissa pajan arjessa ja näin ollen pajan arki onkin hyvin työvaltaista. Työelämävalmiuksiaan nuoret voivat kehittää pajan työtoiminnan lisäksi myös työelämän osaamistesteillä. Pajan arkea pääasiallisesti rytmittävän työtoiminnan lisäksi muita toimintoja ovat mm. retket, yritys- ja pajavierailut, koulutuskokeilut, yhteistoiminnalliset päivät sekä liikunta-aktiviteetit.

7 Ohjaus ja valmennus työpajajaksolla: Yksilövalmennus kokonaisvaltainen elämänsuunnittelun ja arjenhallinnan tukeminen Työvalmennus LuoTo (luovan toiminnan paja), KöLi (ruokalatoiminta) ja Verstas (rakennus-, entisöinti- ja kiinteistöhuollon palvelut) Ryhmävalmennus sosiaalinen vahvistaminen toiminnallisin menetelmin (esim. sosiaalipedagoginen hevostoiminta ja seikkailukasvatus) Palveluohjaus nuoren tukeminen elämän eri osa-alueilla Päihdetyö, päihdeseulat

8 TEKOpaja -hankkeen saavuttamia tuloksia Pajatoimintaan on osallistunut tähän mennessä 81 nuorta, joista naisia 35 ja miehiä 46. Pajalaisten keski-ikä on 20 vuotta (ikäjakauma vuotta) Hankeaikana käynyt ilmi paikallinen tarve sekä ammattipajalle että matalan kynnyksen toiminnalle ts. tarve työvoima-, sosiaali- ja koulutuspoliittisiin toimenpiteisiin työkokeilu, startti/kuntouttava työtoiminta, Paussi-toiminta Toiminnallisuuden kautta nuoret ovat oppineet tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan työelämävalmiudet, sosiaaliset taidot ja tulevaisuuden suunnittelu Verkostoituminen muihin pajoihin, hankkeisiin ja yhteistyökumppaneihin Moniammatillinen pajaverkosto ja moniammatilliset tiimit Etsivän nuorisotyön ja nuorten sairaanhoitajan jalkautuminen pajalle kynnysten madaltaminen Paussi-toiminta jalkautuva työ Pientareen toiminnalliset ryhmät

9

10

11

12

13 Oppilaitosyhteistyö- ja rakennemalli keskeyttämisen vähentämiseksi ammatillisessa Oppilaitoksessa Sanna Korhonen Nuorten työpaja Potku Heli Hollari Esedu ammattiopisto

14 Paussi Toiminta on osa Nuorten työpajan oppilaitosyhteistyötä Yhteydenotto: opiskelija ohjautuu pajalle oppilaitoksessa, koska opinnot ovat vaarassa keskeytyä esimerkiksi poissaolojen vuoksi Sopimus: Nuoren pajajakson tavoitteet suunnitellaan yhteistyössä oppilaitoksen vastuuhenkilön ja nuoren kanssa yksilöllinen pajapolku, yksilöllinen opintopolku Seuranta: Nuoren rinnalla kuljetaan koko jakson ajan. Pajajakso on tavoitteellista ja työelämälähtöistä, elinikäistäoppimista- ja elämänhallintaa tukevaa Arviointi: Osaaminen todennetaan osaamistodistuksella, oppilaitos hyväksi lukee pajajakson vapaasti valittaviin opintoihin

15 Työpaja oppimisympäristönä: Työpajalla hyödynnetään laajojen oppimisympäristöjen käyttöä; koko elämä oppimisympäristönä (elämänhallinnalliset seikat, yhteiskunnassa toimiminen jne.) ja elinikäinen oppiminen sekä sosiaalisen vahvistamisen menetelmät Työpajan toiminta on pienryhmätoimintaa ja mahdollistaa nuoren yksilöllisen kohtaamisen. Moniammatillisen verkoston tuki Työpaja oppimisympäristönä voi olla mahdollisuus niille opiskelijoille, jotka eivät sopeudu luokkamuotoiseen opetukseen ( oppimisen esteet; vaikeudet vastaanottaa tietoa esim. luento-opetuksesta, elämänhallinnalliset haasteet ja tekemällä oppijat) TÄRKEÄÄ!! nuoren oma näkemys ja motivaatio työpajasta oppimisympäristönä

16 Paussi Paussi-toiminta esiteltiin yhteistyötahoille keväällä Ensimmäiset Paussilaiset ohjautuivat koulutuskeskus Agricolasta kevään aikana Kevään aikana malli esiteltiin Esedun ammattiopistolle ja ensimmäinen Esedun Paussilainen aloitti pajajaksonsa marraskuussa 2012 Nuorten työpaja Potkun Paussi -toiminta on tavoittanut 12 nuorta Tulevaisuuden näkymiä POTKU oppilaitoksessa: Yksilövalmennus tukena oppilaitoksen arjessa entisille paussilaisille ja myös muille pajanuorille. Tulevaisuuden visiona työpajapedagogiikkaan perustuvaa ryhmätoimintaa oppilaitoksen sisällä mahd. 2 päivää viikossa

17 puolesta tekemisen - rinnalla kulkemisen ero?

18 Opintojen keskeyttäminen nivelvaihetyö...tavoite Oppilaitoksen työntekijällä on usein tuntemus nuoresta ja tämän myötä syntynyt tuntemus nuoren tuen tarpeesta. Tiedon hyödyntäminen niin, että se palvelee nuorta Rinnalla kulkien (kiire pois, ei heivata, tai saattaen vaihdeta) Tutustumiset oppilaitoksesta käsin työpajalle tehdään yhdessä nuoren kanssa, ennen kuin tehdään lopullinen päätös opintojen keskeyttämisestä Nuoren elämäntilanteen kokonaisvaltainen huomiointi

19 Opintojen keskeyttäminen nivelvaihetyö Miksi riskikohta nuoren elämässä opiskelijalle epäonnistumisen kokemus syyllistäväpuhe tuen tarve suuri yhteinen kasvatusvastuu, vastuu kanssa ihmisistä Miten pajan jalkautuva työ oppilaitoksen jalkautuva työ etsivä nuorisotyö

20 Moniammatillinen yhteistyö Piia Riikonen nuorten sairaanhoitaja Annu Hankilanoja etsivä nuorisotyö

21 Nuorisoasema Nuorisoasema Pientare Tapparakatu 1-3, Pieksämäki Päivystys torstaisin klo Voit ottaa yhteyttä Nuorisoasema Pientareeseen jos... - sinulla on huolia tai murheita itsestäsi tai vaikka kaverista - kotona asiat eivät ole kohdallaan - tulevaisuus askarruttaa - alkoholin, lääkkeiden tai huumeiden käyttö huolestuttaa - tarvitset kuuntelijaa Pientareen palvelut ovat: - asiakkaille maksuttomia - luottamuksellisia - vapaaehtoisia Ryhmätoiminta: KÄSSÄKLUBI päivystysaikoina, Ahdistuksesta vapaaksiryhmä maanantaisin klo 15-16, Irti masennuksesta-ryhmä tiistaisin klo KESÄTOIMINNAT: toiminnallinen ryhmä torstaisin klo 14-16, Nuorisoasema Pientare päivystää läpi kesän torstaisin klo 14-17

22 Vastaanotto nuorten työpajalla 2 krt/kk. tai tarvittaessa Kaikki työpajalla aloittavat käyvät vastaanotolla Alkuhaastattelu: kartoitetaan nuoren tilanne, elämänhallintataitoja Mieliala R-BDI, Audit, Dudit (alkoholin- ja huumeidenkäytön riskit) Huumeseula, tarvittaessa maksa-arvot ym. laboratoriokokeet Päihdeongelma esteenä pajajakson jatkumiselle, huom! työturvallisuus Jos päihteidenkäyttö tai mt-ongelma esteenä pajajakson jatkumiselle, ohjataan nuori oikeiden palvelujen piiriin: nuorisoasema, päihdepoliklinikka, psykiatrian poliklinikka, perheneuvola, muut tukitoimet. Lastensuojeluilmoitus alaikäisen päihteidenkäytöstä. Hoitoonohjaussopimus Yhteistyö oppilaitoksen kanssa. Yhteistyö nuorisotoimen kanssa.

23 Etsivä nuorisotyö työpajalla käynti 2 krt/kk tai tarvittaessa Läsnä nuoria varten, mukana arjessa, kohtaaminen nuoren elinympäristössä Yksilöllinen palveluohjaus linkkinä ja saattajana muihin palveluihin, myös pajajakson jälkeen Jalkautuminen tarvittaessa palveluiden pariin nuoren rinnalla Sujuva tiedonkulku yhteistyötahojen välillä nuoren luvalla Yhteistyö nuorten sairaanhoitajan kanssa Yhteistyö oppilaitoksen kanssa

24 Yhteistyön mahdollisuudet ja voimavarat Nuorten tavoitettavuus, aito läsnäolo -> yhteiset nuoret Toimivan verkoston tiiviys, putoamisen vaara pienenee. Varhaisen tuen antaminen helpottuu Uusien mallien syntyminen Yhteiset pelisäännöt helpottavat työn tekemistä verkostossa Yhteisen mallin avulla taataan myös varhainen, nopea, riittävän tehokas sekä aikuistahojen ja nuoren yhteistoimintaan velvoittava puuttuminen.

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunta Nuorisopalvelut xx.xx.2015 Johdanto Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin (Nuorisolaki, Kuntien nuorisotyö ja

Lisätiedot

Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena

Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena. Siirtymät uudessa ajassa -seminaari 26.3.2019 Helsinki Reetta Pietikäinen Esityksen rakenne Työpajatoiminnasta Työpajat ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Tornion Työvoimalasäätiön Starttivalmennus Stara hanke

Tornion Työvoimalasäätiön Starttivalmennus Stara hanke 20.10.2015 Tornion Työvoimalasäätiön Starttivalmennus Stara hanke 2015 2018 Toimijaverkosto Sosiaalitoimi Nuorisotoimi ja etsivä nuorisotyö Typ / tetoimisto Mielenterveyspalvelut STARTTI VALMENNUS Päihdepalvelut

Lisätiedot

Ohjaamo ja ammatilliset pajat RASEKO

Ohjaamo ja ammatilliset pajat RASEKO Ohjaamo ja ammatilliset pajat RASEKO Etsivä nuorisotyön viranomainen ja rekisterinpitäjä Naantali, Nousiainen, Masku, Mynämäki, Raisio ja Rusko 9.11.2012 Raision seudun koulutuskuntayhtymä / Maria Taipale

Lisätiedot

Ammatillisten opintojen suorittaminen työpajalla

Ammatillisten opintojen suorittaminen työpajalla Ammatillisten opintojen suorittaminen työpajalla Ammatillisten oppilaitosten ja työpajojen välinen yhteistyön toimintamalli Hämeenlinnan seudulla Tämä julkaisu on toteutettu osana Yty-hankkeen toimintaa.

Lisätiedot

Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite:

Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite: Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite: on parantaa koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten kiinnittymistä ja pääsemistä koulutukseen, kehittää elämänhallinnan taitojaan ja saamaan työelämäkokemuksia

Lisätiedot

Työpajatoiminta ja osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Työpajatoiminta ja osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Työpajatoiminta ja osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Tilastotietoja (OKM / AVI) Materiaalia vaikuttamistyöhön Synergiaseminaari 10. 11.10.2017 Reetta Pietikäinen tieto- ja laatupäällikkö www.tpy.fi

Lisätiedot

Verkostotyöpaja Learning cafe-yhteenvedot

Verkostotyöpaja Learning cafe-yhteenvedot Verkostotyöpaja 12.4.2018 Learning cafe-yhteenvedot Työtoiminnasta töihin Miten voidaan lisätä asiakkaiden ja muiden toimijoiden tietoisuutta työllistymistä tukevista palveluista? Netin kautta, esitteet

Lisätiedot

Nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön yhteistyö

Nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön yhteistyö ALUEELLISET ETSIVÄN NUORISOTYÖN PÄIVÄT 9.-10.11.2016 Nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön yhteistyö Outi Rautio Pellon kunta Lapin ALUkoordinaatiotyö Tiedottaminen Alueelliset työkokoukset ja

Lisätiedot

Joensuun Nuorisoverstas ry:n Nuorten työpajatoiminnan toiminta ja tulokset

Joensuun Nuorisoverstas ry:n Nuorten työpajatoiminnan toiminta ja tulokset Joensuun Nuorisoverstas ry:n Nuorten työpajatoiminnan toiminta ja tulokset Hätä Nuorista! Nuorten työpajapalveluiden turvaaminen Joensuunseudulla! Nuorten työpajatoiminta on tavoitteellista, arjen hallintaa

Lisätiedot

Ohjaamot Etelä-Savossa. Valtakunnallinen Ohjaamo-viikko

Ohjaamot Etelä-Savossa. Valtakunnallinen Ohjaamo-viikko Ohjaamot Etelä-Savossa Valtakunnallinen Ohjaamo-viikko 25. 31.1.2016 Mitä ovat Ohjaamot? Osa nuorisotakuuta: alle 30-vuotiaille 1) itsenäinen elämä 2) mahdollisuus työhön tai koulutukseen 3) ammattitaito

Lisätiedot

Vieteri-Nuoret toimintaraportti 2017

Vieteri-Nuoret toimintaraportti 2017 KH 20.3.2018 51 LIITE 6 Vieteri-Nuoret toimintaraportti 2017 Johdanto Vuosi 2017 oli Ypäjän työpaja Vieterille ensimmäinen toimintavuosi, mille saatiin valtionavustusta nuorten työpajatoimintaan. Valtionavustuksen

Lisätiedot

Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla. TPY:n symposium 27.5.2014

Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla. TPY:n symposium 27.5.2014 Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla TPY:n symposium 27.5.2014 OIVA - Ohjauksen interventioilla vaikuttavuutta läpäisyn tehostamiseen 1.9.2013-31.12.2014 OIVA on osa Opetushallituksen

Lisätiedot

Rahoittajat: Euroopan sosiaalirahasto Etelä-Suomen lääninhallitus Kouvolan Seudun Ammattiopisto 2008-2010

Rahoittajat: Euroopan sosiaalirahasto Etelä-Suomen lääninhallitus Kouvolan Seudun Ammattiopisto 2008-2010 Rahoittajat: Euroopan sosiaalirahasto Etelä-Suomen lääninhallitus Kouvolan Seudun Ammattiopisto 2008-2010 2010 Alkukartoitus Tatu hankkeen tulosten hyödyntäminen Nuorisotutkimusten tuloksia: Työllistyminen

Lisätiedot

Avoimesti ammattiin joustavasti työelämään

Avoimesti ammattiin joustavasti työelämään Avoimesti ammattiin joustavasti työelämään 10-11.4.2014 TOTEUTTAJAT: RAHOITTAJA: Etelä-Savon ammattiopisto ja Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto Etelä-Savon ELY-keskus KOKONAISBUDJETTI: 981 761 euroa

Lisätiedot

sivistysjohtaja Kari Koistinen nuorisosihteeri Seija Laitinen Mikkeli

sivistysjohtaja Kari Koistinen nuorisosihteeri Seija Laitinen Mikkeli sivistysjohtaja Kari Koistinen nuorisosihteeri Seija Laitinen 20.11.2013 Mikkeli Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2009-2013 Pieksämäellä on laadittu monialaisena yhteistyönä Lasten ja Nuorten Pieksämäki

Lisätiedot

Kipinä syttyy työpajoilla

Kipinä syttyy työpajoilla Kipinä syttyy työpajoilla Nuorten työpajat Kaakkois-Suomessa 2013 25.9.2013 Työpaja Työpajoilla tuetaan nuoren elämänhallintaa sekä järjestetään työkokeiluja Työpajojen tavoitteena on ehkäistä nuorten

Lisätiedot

Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012. Anu Anttila

Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012. Anu Anttila Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012 Anu Anttila Yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa on kiteytetty viiteen toimintamalliin 1. Työpajalla

Lisätiedot

STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse?

STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse? STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse? Alueelliset työpajapäivät 10.6.2015 Tampere Mea Hannila-Niemelä projektipäällikkö Startti parempaan elämään juurruttamishanke (2012-2016), TPY www.tpy.fi Sisältöä Hankkeesta

Lisätiedot

Koulutuskumppanuus toisen asteen ammatillisen koulutuksen. kanssa. Sillan lyhyt esittely

Koulutuskumppanuus toisen asteen ammatillisen koulutuksen. kanssa. Sillan lyhyt esittely Koulutuskumppanuus toisen asteen ammatillisen koulutuksen Sillan lyhyt esittely kanssa Mihin kumppanuutta tarvitaan? Mihin pajat tarvitsevat ammatillista koulutusta, mihin koulutus pajoja? Kumppanuuden

Lisätiedot

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena Elina Palola, STM Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään Raskaita lastensuojelutoimia joudutaan tekemään aivan liikaa: ongelmiin

Lisätiedot

Työpajatoiminta Nuori Tampere

Työpajatoiminta Nuori Tampere Työpajatoiminta 2015 Nuori2017 - Tampere Ruth Bamming - Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 5.4.2017 1 Nuorten työttömyys 2006 2016* *Työttömät työnhakijat Suomessa keskimäärin kuukauden lopussa

Lisätiedot

Työssäoppiminen ja osaamistodistukset osaksi kuntouttavaa työtoimintaa ja työllisyyspalveluja

Työssäoppiminen ja osaamistodistukset osaksi kuntouttavaa työtoimintaa ja työllisyyspalveluja Työssäoppiminen ja osaamistodistukset osaksi kuntouttavaa työtoimintaa ja työllisyyspalveluja Kuntouttavan työtoiminnan kehittämispäivät 19.10.2016 Maija Schellhammer-Tuominen Tavoitteena tavallinen elämä

Lisätiedot

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Avoin ammattiopisto Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Taustaa Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän Nuorten tuki hanke Ohjaamo malli Nuorten pitkäkestoinen ohjaus ja tuki http://avoinammattiopisto.ning.com/page/ohjaamo-1

Lisätiedot

Tullen mennen Nuorten VertaisVerstas. - toimintamalli työpajoille - hankkeet työpajatoiminnan kehittämisen välineenä

Tullen mennen Nuorten VertaisVerstas. - toimintamalli työpajoille - hankkeet työpajatoiminnan kehittämisen välineenä Tullen mennen Nuorten VertaisVerstas - toimintamalli työpajoille - hankkeet työpajatoiminnan kehittämisen välineenä Sytyke / Hengitysliitto Kati Marjakangas & Anniina Ohtamaa Hanketyö työpajan uhka vai

Lisätiedot

OHJAUS- JA TUKIKESKUS / ETSIVÄ NUORISOTYÖ K I P I N Ä

OHJAUS- JA TUKIKESKUS / ETSIVÄ NUORISOTYÖ K I P I N Ä OHJAUS- JA TUKIKESKUS / ETSIVÄ NUORISOTYÖ K I P I N Ä osana nuoriso- ja koulutustakuuta Vantaalla Nuorisopalvelut, Sivistystoimi ja Sosiaali- ja terveystoimi Nuorisolain muutos 1.1.2011 tietojen luovuttaminen

Lisätiedot

TUETUT JA JOUSTAVAT OPINTOPOLUT MAASEUTUKUNNASSA. Tyrnävän kunta Piritta Pietilä-Litendahl, projektipäällikkö, FT OHRY

TUETUT JA JOUSTAVAT OPINTOPOLUT MAASEUTUKUNNASSA. Tyrnävän kunta Piritta Pietilä-Litendahl, projektipäällikkö, FT OHRY TUETUT JA JOUSTAVAT OPINTOPOLUT MAASEUTUKUNNASSA Tyrnävän kunta Piritta Pietilä-Litendahl, projektipäällikkö, FT OHRY 15.5.2017 Tyrnävä strategiset mitat -n. 6750 asukasta, n.50%

Lisätiedot

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Maahanmuuttajien valmennus työpajoilla Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Työpaja monialainen yhteistyökumppani työpajojen kanssa yhteistyössä toimivia tahoja ovat muun muassa työ-

Lisätiedot

Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin

Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin Opit työssä Projektin kesto 1.1.2015-31.5.2017 Rahoittaja Hämeen ELY-keskus Toteuttajat Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto (hallinnoija) Kouvolan

Lisätiedot

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa 3,2 M vuosibudjetti amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa hdessä koulutustakuuseen seminaari 22.4.2015 65 työntekijää 5 yksikköä Nuoriso- ja koulutustakuu ovat hyviä asioita, mutta monen opiskelun ja

Lisätiedot

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla h Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla Syrjäytymisen uhka Nuorisotyöttömyyden lisääntyminen Lasten ja nuorten psyykkisen pahoinvoinnin lisääntyminen Päihteiden käytön lisääntyminen Ammattitaitoisen

Lisätiedot

TYÖLLISYYSPALVELUISTA TYÖELÄMÄVALMENNUKSEEN

TYÖLLISYYSPALVELUISTA TYÖELÄMÄVALMENNUKSEEN Kaupunginhallitus 3.9.2018 liite nro 5 (1/10) TYÖLLISYYSPALVELUISTA TYÖELÄMÄVALMENNUKSEEN (Valmistelija työllisyyspäällikkö Auli Savolainen) 28.8.2018 2 Työelämävalmennuksen tavoitteet Työelämävalmiuksien

Lisätiedot

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA turvaverkon varmistaminen mielen- terveystaitojen oppiminen yhteisöllisen oppilaitoskulttuurin rakentaminen HYVINVOIVA OPPILAITOS voimavarojen tunnistaminen ja vahvistaminen

Lisätiedot

EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS. 6.10.2015 Tanja Raappana

EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS. 6.10.2015 Tanja Raappana EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS 6.10.2015 Tanja Raappana Eduro-säätiö Toiminnan ohjaus Työ- ja toimintakyvynarvionninp alvelut Kuntoutuksen palvelut Osaamisen vahvistamisen

Lisätiedot

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli Hopealuuppi Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli 2016-2018 Etsivä Seniorityö Etsivää seniorityötä ei Suomessa ole määritelty, mutta sen määrittelyssä voidaan soveltaa etsivän nuorisotyön määritelmää

Lisätiedot

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013 Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Nuorten Kipinä -kehittämisryhmä Tausta Hankkeiden (Ester, Koppi, sähköinen asiointi) yhteiset tavoitteet

Lisätiedot

Mitä ne täällä tekee?

Mitä ne täällä tekee? Mitä ne täällä tekee? Nuorisotyö opettajien valtakunnassa! Nuorisosihteeri Seija Laitinen 9.10.2013 KOULUNUORISOTYÖ Suomessa verraten uusi työmuoto Hankkeita ja projekteja Tavoitteena toiminnan vakinaistaminen

Lisätiedot

TUKIKOKONAISUUS MAASEUTUKUNNASSA. Tyrnävän kunta Piritta Pietilä-Litendahl, projektipäällikkö, FT OHRY

TUKIKOKONAISUUS MAASEUTUKUNNASSA. Tyrnävän kunta Piritta Pietilä-Litendahl, projektipäällikkö, FT OHRY TUKIKOKONAISUUS MAASEUTUKUNNASSA Tyrnävän kunta Piritta Pietilä-Litendahl, projektipäällikkö, FT OHRY 15.5.2017 Tyrnävä strategiset mitat -n. 6750 asukasta, n.50%

Lisätiedot

Nuorten työpaja Masku, Mynämäki ja Nousiainen 2015 2016

Nuorten työpaja Masku, Mynämäki ja Nousiainen 2015 2016 Nuorten työpaja Masku, Mynämäki ja Nousiainen 2015 2016 Toiminnan järjestäjä Mynämäen kunta toimii isäntäkuntana kolmen kunnan yhteiselle nuorten työpajatoiminnalle vuonna 2015 2016. Toiminta alkaa 1.9.2015

Lisätiedot

Paussipaikka on vähän kuin bensa-asema. Siellä sitten vähän korjaillaan ja huolletaan. Tankataan tankki täyteen.

Paussipaikka on vähän kuin bensa-asema. Siellä sitten vähän korjaillaan ja huolletaan. Tankataan tankki täyteen. 1 2 Paussipaikka on vähän kuin bensa-asema. Sinne saavutaan usein tankki tyhjänä, osat enemmän tai vähemmän kolisten ja rämisten. Siellä sitten vähän korjaillaan ja huolletaan. Tankataan tankki täyteen.

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Yhdessä hyvä OTE KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Työtoiminnasta töihin Työtoiminnasta työhön painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Lähtötilanne Verkostotyöpajapäivät, palvelumuotoilupäivät,

Lisätiedot

Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta

Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta Marjut Nyström, lehtori Keskuspuiston ammattiopisto 23.9.2015 Erityisesti Sinulle Opinnollistamisen määritelmä Opinnollistamisella tarkoitetaan ammatillisen

Lisätiedot

Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä

Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä Valtakunnalliset työpajapäivät 19.4.2018 Rinnakkaisseminaari 2: Osaamisen tunnistaminen ja yhteistyö koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

Tampereen seudun ammattiopisto Ohjaus ja hakeutuminen VALMAAN Pauliina Sarhela

Tampereen seudun ammattiopisto Ohjaus ja hakeutuminen VALMAAN Pauliina Sarhela Tampereen seudun ammattiopisto Ohjaus ja hakeutuminen VALMAAN 7.4.2017 Pauliina Sarhela Yhteistyökumppanit Työelämä TreduNavi-hakupalvelu:tietoa ja Yhteistyökumppanit ohjausta hakeutumisesta Tutkintoja

Lisätiedot

Turun Ohjaamo 2015-2018

Turun Ohjaamo 2015-2018 Turun Ohjaamo 2015-2018 Toiminta ja ajatus 17.3.2015 MIKSI OHJAAMO? Nuorten palvelut ovat olleet hajanaisesti sijoittuneita ja huonosti nuorten löydettävissä. Tavoite: Nuorten palvelut yhdessä paikassa

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi

Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi NUORI2017 28.3.2017 Tampere Susanna Palo, TPY Ville Koikkalainen, Helsinki Pauliina Koljonen, Äänekosken kaupunki 28.3.2017 Etsivä nuorisotyö

Lisätiedot

TURUN STARTTIVALMENNUS

TURUN STARTTIVALMENNUS TURUN STARTTIVALMENNUS Turun Nuorten palvelut Ohjaus ja tuki / Starttivalmennus Jaana Petäjoki 10.6.2015 STARTTIVALMENNUS OSANA ORGANISAATIOTA Starttivalmennus kuuluu Turun kaupungin Vapaa-aikatoimialan

Lisätiedot

NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN

NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN 1(5) NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN Ammattitaitovaatimukset : tunnistaa sosiaalista vahvistamista tarvitsevan nuoren ja/tai hallitsee varhaisen tukemisen ja kohtaamisen menetelmiä pystyy toimimaan moniammatillisessa

Lisätiedot

Työpajatoiminnan ABC

Työpajatoiminnan ABC Työpajatoiminnan ABC Valtakunnalliset työpajapäivät Lappeenranta 28.4.2016 Outi Rautio Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Koulutukseni Työkokemukseni Psykiatrian erikoissairaanhoitaja TRO (psyko- ja sosiodraama)

Lisätiedot

SUJUVALLE POLULLE AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA

SUJUVALLE POLULLE AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA SUJUVALLE POLULLE AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA - MONIALAINEN YHTEISTYÖMALLI Ota koppi verkostotapaaminen, Hanko 24.10.2018 Tuula Hapulahti, Luksia 26.10.2018 Sujuva polku, Monialainen yhteistyömalli Sujuva

Lisätiedot

YHTEISTYÖFOORUMI - Päheet verkostot. Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE OPINNOISTA TÖIHIN

YHTEISTYÖFOORUMI - Päheet verkostot. Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE OPINNOISTA TÖIHIN YHTEISTYÖFOORUMI - Päheet verkostot Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE OPINNOISTA TÖIHIN TOIMINTA- KULTTUURIN MUUTOS MIHIN TARPEESEEN HAETTU RATKAISUA? Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset

Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia toimia, joiden avulla kaikenikäiset kansalaiset voivat määritellä valmiutensa, taitonsa

Lisätiedot

Nuorten palveluketjut ja yhteistyön haasteet ja hyvät käytännöt

Nuorten palveluketjut ja yhteistyön haasteet ja hyvät käytännöt Nuorten palveluketjut ja yhteistyön haasteet ja hyvät käytännöt Lapin etsivän nuorisotyön ja työpajojen kehittämispäivät 21.11.2014 Kehityspäällikkö Anna Kapanen ja koordinaattori Elisa Lipponen Valtakunnallinen

Lisätiedot

Työpajatoiminnan vaikuttavuus esille Sovari-mittarilla

Työpajatoiminnan vaikuttavuus esille Sovari-mittarilla Työpajatoiminnan vaikuttavuus esille Sovari-mittarilla Riitta Kinnunen Valtakunnalliset Työpajapäivät 10.-11.4.2019 #tpy #sovari #työpajat #etsivänuorisotyö 1 / sosiaalisen vahvistumisen mittari Työpajatoiminnan

Lisätiedot

Suomussalmen Talentti -esiselvityshanke

Suomussalmen Talentti -esiselvityshanke Suomussalmen Talentti -esiselvityshanke Eväitä opinnälkään Kaisu Lehtinen-Nevalainen Talentti-hankkeessa kartoitetaan keinoja luoda Suomussalmelle ammatillisen oppimisen mahdollisuuksia. Hankkeen myötä

Lisätiedot

TYÖPAJOILLA SUORITETTAVIEN AMMATILLISTEN OPINTOJEN TOIMINTAMALLI OPPILAITOKSEN JA TYÖPAJOJEN VÄLILLÄ

TYÖPAJOILLA SUORITETTAVIEN AMMATILLISTEN OPINTOJEN TOIMINTAMALLI OPPILAITOKSEN JA TYÖPAJOJEN VÄLILLÄ TYÖPAJOILLA SUORITETTAVIEN AMMATILLISTEN OPINTOJEN TOIMINTAMALLI OPPILAITOKSEN JA TYÖPAJOJEN VÄLILLÄ Kohderyhmä: Opiskelijat, jotka tarvitsevat työvaltaista tapaa suorittaa ammatillisia opintoja Opiskelijat,

Lisätiedot

Opinnollistaminen yhteistyö ja osaamisen

Opinnollistaminen yhteistyö ja osaamisen Opinnollistaminen yhteistyö ja osaamisen tunnistaminen mahdollisuus ja haaste Reitti ammattiin hanke, vuodesta 2010 1.10.2017 Reitti ammattiin palvelu Hämeenlinnan seudun työvalmennussäätiö Luotsi Hämeenlinnan

Lisätiedot

NUORISSA ON TULEVAISUUS!

NUORISSA ON TULEVAISUUS! NUORISSA ON TULEVAISUUS! TERVETULOA! 1 HUKASSA Keitä ovat syrjäytyneet nuoret? - Pekka Myrskylä, EVA-analyysi Syrjäytyneitä 15-29-vuotiaita nuoria oli vuonna 2010 yhteensä noin 51 300. Syrjäytymisen ytimessä

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa. Ohjaamopäivä Merja Hilpinen

Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa. Ohjaamopäivä Merja Hilpinen Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa Ohjaamopäivä 15.9.2016 Merja Hilpinen Etsivä nuorisotyö tehtävänä on tavoittaa tuen tarpeessa oleva nuori ja

Lisätiedot

Taustatilaisuus nuorisotakuusta. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013

Taustatilaisuus nuorisotakuusta. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013 Taustatilaisuus nuorisotakuusta Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013 Nuorisotakuu on tapa toimia uudella tavalla Nuorisotakuu ei ole laki vaan tapa toimia saumattomassa yhteistyössä Toteutus nykyjärjestelmää

Lisätiedot

Rahoittajat: Euroopan sosiaalirahasto Etelä-Suomen lääninhallitus Kouvolan Seudun Ammattiopisto

Rahoittajat: Euroopan sosiaalirahasto Etelä-Suomen lääninhallitus Kouvolan Seudun Ammattiopisto Rahoittajat: Euroopan sosiaalirahasto Etelä-Suomen lääninhallitus Kouvolan Seudun Ammattiopisto 2008-2010 2010 Tuettu työllistyminen - yrityspankki Moniammatillinen verkostoyhteistyö - yhteistyökartta

Lisätiedot

Ajopuu vai tietoinen vaikuttaja

Ajopuu vai tietoinen vaikuttaja Ajopuu vai tietoinen vaikuttaja Miksi dokumentoida Tampere 11.6.2014 1 PAJATOIMINTA JOKA EI OLE DOKUMENTOITU EI OLE PAJATOIMINTAA Tampere 11.6.2014 2 24000 23000 22000 21000 20000 20772 21459 22791 22805

Lisätiedot

Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia. Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011

Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia. Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011 Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011 Länsi 2012 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke Ajalla

Lisätiedot

VALMENNUKSELLA KIINNI ELÄMÄÄN VALMENNUSPAJA MAHIS AVAIN MAHDOLLISUUKSIIN

VALMENNUKSELLA KIINNI ELÄMÄÄN VALMENNUSPAJA MAHIS AVAIN MAHDOLLISUUKSIIN VALMENNUKSELLA KIINNI ELÄMÄÄN VALMENNUSPAJA MAHIS AVAIN MAHDOLLISUUKSIIN NUORTEN YSTÄVÄT Yli 100-vuotias oululainen kansalaisjärjestö Työtä heikoimmassa asemassa olevien lasten, nuorten ja perheiden hyväksi

Lisätiedot

Osaan.fi-sivuston hyödyntäminen osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa. Inka Koskinen, Stadin AO

Osaan.fi-sivuston hyödyntäminen osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa. Inka Koskinen, Stadin AO Osaan.fi-sivuston hyödyntäminen osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa Inka Koskinen, Stadin AO OSAAN.FI Osaan.fi palvelu on tehty oppijan itsearvioinnin avuksi ammatillisen koulutuksen tutkintojen

Lisätiedot

Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS) maahanmuuttaja-asiakkaan osaamisen tunnistamisen ja vahvistamisen sekä ohjauksen tukena

Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS) maahanmuuttaja-asiakkaan osaamisen tunnistamisen ja vahvistamisen sekä ohjauksen tukena Osaamista maahanmuuttajille työelämälähtöisesti (OSMA) -hanke 1.8.2016-31.7.2019 Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS) maahanmuuttaja-asiakkaan osaamisen tunnistamisen ja vahvistamisen

Lisätiedot

NUORTEN PALVELUPILOTTI VILTTERI 1.9.2014. Forssalainen vastuu tulevaisuuden tekijöistä

NUORTEN PALVELUPILOTTI VILTTERI 1.9.2014. Forssalainen vastuu tulevaisuuden tekijöistä NUORTEN PALVELUPILOTTI VILTTERI 1.9.2014 Forssalainen vastuu tulevaisuuden tekijöistä TP /1.5.2014, JL / 21.8.2014 Nuoret lukuina - 16-24 v. nuoria 1830, 25-29 v. nuoria 930 v. 2013 lopussa - Alle 25 v.

Lisätiedot

Yhteistyö nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä. Vapaa-aikatoimiala/Nuorisopalvelut/Taina Laaksonen

Yhteistyö nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä. Vapaa-aikatoimiala/Nuorisopalvelut/Taina Laaksonen 28.9.2017 Yhteistyö nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä Vapaa-aikatoimiala/Nuorisopalvelut/Taina Laaksonen KEHITTÄMINEN JA JOHDON TUKI: Toni Ekroos Anne-Marie Rautiainen, Pirjo Lehtinen, Mirja Teräs, Kerstin

Lisätiedot

Erilaisten oppijoiden polut ja tukitoimet aikuisena ammatillisessa koulutuksessa

Erilaisten oppijoiden polut ja tukitoimet aikuisena ammatillisessa koulutuksessa Erilaisten oppijoiden polut ja tukitoimet aikuisena ammatillisessa koulutuksessa 30.8.2017 Kirsi Ek Projektipäällikkö, Noheva ESR Kiipulan ammattiopisto 2 Noheva ESR Noheva hanke pohjautuu PIAAC-tutkimukselle.

Lisätiedot

Uusia tuulia uraohjauksessa. Yhdessä koulutustakuuseen

Uusia tuulia uraohjauksessa. Yhdessä koulutustakuuseen Uusia tuulia uraohjauksessa Ohjauksen käsikirja osana hanketta Anu Heinonen 6.10.2016 Uudellamaalla joka viides (22 %) 20-24-vuotias oli ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa vuonna 2014. Yhteensä tällaisia

Lisätiedot

Varikko Pohjois-Karjala projekti 2015-2017 (ESR)

Varikko Pohjois-Karjala projekti 2015-2017 (ESR) Varikko Pohjois-Karjala projekti 2015-2017 (ESR) Itä-Suomen Varikot 11.8.2015 2 Varikoilla kehitetään 1.Matalan kynnyksen periaatteella toimivan kuntouttavan päivä- ja työtoiminnan toimintamallit: päivä-

Lisätiedot

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla Keravan nuorisopalvelut ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla 16.3.2017 Etsivän nuorisotyön asiakkaat NEET-nuoret ovat etsivän nuorisotyön tyypillistä kohderyhmää ikä 16-29

Lisätiedot

SUUNTA Nuorten vanhempien suunta työuralle

SUUNTA Nuorten vanhempien suunta työuralle SUUNTA Nuorten vanhempien suunta työuralle Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn mittaaminen ja arviointi -seminaari Helsinki 17.11.2016 Johanna Moilanen & Taina Era SUUNTA Nuorten vanhempien suunta työuralle

Lisätiedot

Harppaa elämäsi muutokseen!

Harppaa elämäsi muutokseen! Bongaa putoava Harppaa elämäsi muutokseen! Miksi en juuri minä? Odotatko ihmettä? Toiveista todeksi? KEVÄÄN 2012 TOIMINTA OSAAVA OHJAUS KEVÄÄN 2012 UUDET RYHMÄT Tietokone tutuksi, opiskelutaidot käyttöön!

Lisätiedot

Oppimisen tuki Stadin ammattiopistossa

Oppimisen tuki Stadin ammattiopistossa Oppimisen tuki Stadin ammattiopistossa Stadin ammattiopisto: - Kaikkien oppilaitos - Opiskelijalle esteetön opiskelu siinä ryhmässä, missä hän aloittaa - Yksilölliset opintopolut crister.nyberg@hel.fi

Lisätiedot

Työpajat TYP:n kumppanina Työhönkuntoutumisen kumppanuusfoorumi 22.11.2011. Hilla-Maaria Sipilä Projektisuunnittelija

Työpajat TYP:n kumppanina Työhönkuntoutumisen kumppanuusfoorumi 22.11.2011. Hilla-Maaria Sipilä Projektisuunnittelija Työpajat TYP:n kumppanina Työhönkuntoutumisen kumppanuusfoorumi 22.11.2011 Projektisuunnittelija Espoon työvoiman palvelukeskuksen asiakasprosessi KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA PAJALLA ETYP moniammatilliset

Lisätiedot

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta 23.09.2014 1 Nuorisotakuu osana nuorisotoimea 1. Nuorten työpajatoiminta 2. Etsivä nuorisotyö 3. Monialainen yhteistyö 2 1. Nuorten työpajat Nuorten työpajoilla

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä

Lisätiedot

Valmentavien koulutusten perusteiden valmisteluvaihe. Ulla Aunola Opetushallitus/Ammatillinen peruskoulutus

Valmentavien koulutusten perusteiden valmisteluvaihe. Ulla Aunola Opetushallitus/Ammatillinen peruskoulutus Valmentavien koulutusten perusteiden valmisteluvaihe Ulla Aunola Opetushallitus/Ammatillinen peruskoulutus 6.11.2014 Lyhyt prosessikuvaus OKM ja OPH virkamiesvalmistelua 2012 > Taustaselvityksiä ja yhteistyöseminaareja

Lisätiedot

Oppijan tukeminen moniammatillisesti

Oppijan tukeminen moniammatillisesti Oppijan tukeminen moniammatillisesti RATKAISUKESKEINEN AJATTELU- JA TYÖTAPA Maanläheinen ja myönteinen tapa kohdata erilaisia inhimillisen elämän pulmatilanteita. Innostaa kehittämään luovia ratkaisuja

Lisätiedot

Alueellisen elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän tehtävät, alueellinen koordinointi ja rahoitus. Salmia 4.-5.11.2013

Alueellisen elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän tehtävät, alueellinen koordinointi ja rahoitus. Salmia 4.-5.11.2013 Alueellisen elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän tehtävät, alueellinen koordinointi ja rahoitus Salmia 4.-5.11.2013 Elinikäinen ohjaus Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia

Lisätiedot

Mitä LIITO on. Mitä lisäarvoa NUORI saa

Mitä LIITO on. Mitä lisäarvoa NUORI saa LIITO on Vaihtoehtoinen tapa toteuttaa työvaltaista oppimista, jossa nuorelle tarjotaan yksilöllisesti tuettu yhteisöllinen oppimisympäristö. Oppimisympäristö, jolla vahvistetaan tai uudelleensuunnataan

Lisätiedot

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Yhteistä työtä Laukaan HyPessä yhdistyvät lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia tukevat palvelut hallintorajat ylittäen Keskeistä hyvinvoinnin

Lisätiedot

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet t OPH:n infotilaisuus 23.11.2009 Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja

Lisätiedot

ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN TYÖELÄMÄÄN- TOIMINTAMALLI

ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN TYÖELÄMÄÄN- TOIMINTAMALLI ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN TYÖELÄMÄÄN- TOIMINTAMALLI Valmis -hanke Salon seudun ammattiopisto Toimintamalli Erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan ohjaaminen työelämään hotelli-,

Lisätiedot

Ammatillinen oppilaitos toimintaympäristönä

Ammatillinen oppilaitos toimintaympäristönä Ammatillinen oppilaitos toimintaympäristönä 29.05.13 Heidi Laurinen-Nokua Opinto-ohjaaja Omnia ammattiopisto Ammattioppilaitos ennen ja tänään Ei umpikujakoulutusta, vaan tutkinto takaa yhtäläiset jatkoopiskeluoikeudet

Lisätiedot

TUAS - Nuorten tuettu asuminen

TUAS - Nuorten tuettu asuminen TUAS - Nuorten tuettu asuminen Turun Kaupunkilähetys ry. Liisa Love Mitä TUAS toiminta on? Tukea 18 25 -vuotiaille aikuistuville nuorille itsenäisen elämän ja yksin asumisen alkutaipaleella Nuoria tuetaan

Lisätiedot

Järjestöjen laaja-alainen toiminta päihdetyössä

Järjestöjen laaja-alainen toiminta päihdetyössä Järjestöjen laaja-alainen toiminta päihdetyössä TURUN ENSI-JA TURVAKOTIYHDISTYS RY Pidä kiinni -hoitojärjestelmän avopalveluyksikkö Olivia Perustehtävät: Kohderyhmä: Menetelmät: - Lapsen ja vanhemman välisen

Lisätiedot

Nuorten työpajatoimintaa ja Etsivää nuorisotyötä

Nuorten työpajatoimintaa ja Etsivää nuorisotyötä Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Rannikkopajat Nuorten työpajatoimintaa ja Etsivää nuorisotyötä Kotka, Hamina, Pyhtää, Virolahti, Miehikkälä ja 1.5.2007 lähtien Virpi Jonsson työpajajohtaja, Rannikkopajat

Lisätiedot

Palvelu olen minä! -hanke osana nuorisotakuun monialaisia palveluita Vantaalla

Palvelu olen minä! -hanke osana nuorisotakuun monialaisia palveluita Vantaalla Sivistysvaliokunta 22.10.2015/HE 30/2015/Asiantuntijalausunto teema: Nuorisotakuun toteuttaminen ja etsivä nuorisotyö Vantaan kaupungin nuorisopalvelut, projektipäällikkö Susanna Salmela Palvelu olen minä!

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ 2012 2015 JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ Töihin!-palvelu: yritys- ja työnantajayhteistyö Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut: palveluohjaus, kuntouttava työtoiminta ja työkyvyn arviointi Seinätön TYP: verkostoyhteistyö

Lisätiedot

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen Nuorten Ystävät Perustettu 1907 Keskustoimisto sijaitsee Oulussa Kansalaisjärjestö- ja liiketoimintaa Lastensuojelu-, vammais-, perhekuntoutus-, mielenterveys-, työllistymis- ja avopalveluja sekä kehittämistoimintaa

Lisätiedot

Toiminnallinen työ- ja toimintakyvyn arviointi Sytyke-Centrellä. Sytyke-Centre/Hengitysliitto ry

Toiminnallinen työ- ja toimintakyvyn arviointi Sytyke-Centrellä. Sytyke-Centre/Hengitysliitto ry Toiminnallinen työ- ja toimintakyvyn arviointi Sytyke-Centrellä Sytyke-Centre/Hengitysliitto ry Toiminnallinen työ- ja toimintakyvyn arviointi 1. Jäljellä olevan työkyvyn selvittäminen 2. Nuorten työ-

Lisätiedot

Oulun seudun etsivän nuorisotyön ohjaus- ja neuvontapalvelut. Virpi Huittinen, Sanna Lakso ja Anna Visuri

Oulun seudun etsivän nuorisotyön ohjaus- ja neuvontapalvelut. Virpi Huittinen, Sanna Lakso ja Anna Visuri Oulun seudun etsivän nuorisotyön ohjaus- ja neuvontapalvelut Virpi Huittinen, Sanna Lakso ja Anna Visuri Oulun seudun etsivän nuorisotyön ohjaajat Hailuoto: vapaa-aikasihteeri Satu Rahkola Haukipudas:

Lisätiedot

yöote Vamoksen näkökulmia

yöote Vamoksen näkökulmia Nuorten onialainen hyvinvointia matalan kynnyksen tukemassa yöote Vamoksen näkökulmia Ulla Nord Palvelualuejohtaja 4.3.2014 ASUNNOTTOMAAN NUOREEN LIITETTYJÄ ILMIÖITÄ PÄIHDEONGELMAT LAISKUUS MIELENTERVEYS

Lisätiedot

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten tukeminen

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten tukeminen Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten tukeminen Minna Tainio, sosionomi AMK, projektisuunnittelija Juho Lempinen, yhteisöpedagogi AMK, projektisuunnittelija, seikkailuohjaaja Seikkailukasvatus

Lisätiedot

Kontiolahden koulu

Kontiolahden koulu Kontiolahden koulu 18.3.2017 MIKÄ ON JOPO-LUOKKA? Opetus joustaa ei oppilas JOPO (joustava perusopetus) on työelämäpainotteinen ja toiminnallinen tapa suorittaa peruskoulun yhdeksäs vuosiluokka. Tavoitteena

Lisätiedot

Etsivän nuorisotyön sisällöt ja vaikuttavuus näkyviin Nuori

Etsivän nuorisotyön sisällöt ja vaikuttavuus näkyviin Nuori Etsivän nuorisotyön sisällöt ja vaikuttavuus näkyviin Nuori2017 28.3.2017 Etsivän nuorisotyön vaikuttavuus ja Sovari-mittari Reetta Pietikäinen Valtakunnallinen työpajayhdistys Sovari sosiaalisen vahvistumisen

Lisätiedot