1 Dreamweaver MMX. 2 Tekstin muokkaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1 Dreamweaver MMX. 2 Tekstin muokkaus"

Transkriptio

1 1 Dreamweaver MMX Dreamweaverissa on samantyylisiä paletteja kuin Photoshopissa. Niitä voi olla auki useampia, mutta alkuun tarvitaan vain Properties palettia joten sulje ensin kaikki paletit ja napauta sitten "Windows"/"Properties". Properties ikkunan saa näkymään kokonaan napsauttamalla kolmiota sen oikeassa alakulmassa. Paletin sisältö vaihtelee sen mukaan mitä on valittuna. Alla kuva Properties paletista. 2 Tekstin muokkaus Paletin oikeassa yläkulmassa olevia tekstin muotoilu painikkeet toimivat samoin kun tekstinkäsittelyohjelmissa. Ylärivissä: Bold, Italic ja tasaukset vasemmalle (oletus), keskelle ja oikealle. Alarivissä: Luettelomerkki, luettelonumero, sisennyksen poisto ja sisennys. Ensimmäisestä pudotusvalikosta voi valita onko teksti jonkin tason otsikkoa vai pelkkää tekstiä. Toisesta pudotusvalikosta voi valita tekstille fontin. Ota huomioon että kaikissa tietokoneissa ei ole kaikkia samoja fontteja jolloin se korvataan oletusfontilla. Eksoottisten fonttien käyttö siis todennäköisesti rumentaa sivua, kun sitä katsotaan jollain toisella tietokoneella Päivi Vartiainen 1

2 Kolmannesta pudotusvalikosta saa muutettua fontin kokoa. Aivan samalla tavoin kuin missä tahansa tekstinkäsittelyohjelmassa. Neljännestä pudotusvalikosta valitaan tekstille väri. Kun napsautetaan tekstin väri-painikkeen oikeassa alakulmassa olevaa nuolta, saadaan esiin väripaletti, josta tekstin värin voi valita 3 Linkit Linkki voi johtaa saman sivun toiseen kohtaan, toiselle sivulle, tiedostoon tai minne tahansa ulkoiseen tiedostoon internetissä. Linkit tehdään kirjoittamalla osoite kohtaan Link tai klikkaamalla kansion kuvaketta ja valitsemalla tiedosto selaamalla samalla tavalla kuin tiedostoja avataan. Sivun johon olet tekemässä linkkiä täytyy olla tallennettuna ennen kuin voit tehdä linkin. Tämä johtuu siitä, että sivu haluaa tietää tiedoston sijainnin suhteessa omaan sijaintiinsa. Jos siirrät tiedostoa, johon linkki osoittaa tai tiedostoa jossa linkki on, niin linkki ei toimi enää. Tämä pätee myös sivulla näkyviin kuviin. Linkin tekeminen kirjoittamalla on usein kätevämpää kuin ainainen valikkojen selaaminen: Päivi Vartiainen 2

3 Toiselle sivulle tai tiedostoon osoittava linkki (linkkinä toimivan tekstin/kuvan pitää olla valittuna): o Jos sivu/tiedosto on samassa kansiossa, kuin sivu jolle linkkiä tehdään: tiedostonnimi o Jos sivu/tiedosto on alikansiossa joka on samassa kansiossa, kuin sivu jolle linkkiä tehdään: Alikansionnimi/tiedostonnimi Normaalin linkin klikkaaminen avaa (useamman näytön pituisen) sivun selaimessa sivun alusta. Linkin voi kuitenkin tehdä myös niin, että selain avaa sen tietystä kohdasta. Avauskohdat merkitään ankkureilla. 1. Valitse teksti johon osoitetaan, napsauta Insert /Named Anchor ja kirjoita ankkurille nimi. 2. Valitse linkkinä toimivan teksti/kuva ja kirjoita Link kohtaan: sivunnimi#ankkurinnimi Linkki voi myös osoittaa tiedostoon, jonka selain sitten joko kopioi tietokoneelle tai näyttää ruudulla tiedostosta ja selaimen asetuksista riippuen. 4 Hyperlinkin lisääminen Sijoita tekstikohdistin dokumentissa siihen kohtaan mihin haluat lisätä hyperlinkin. Napsauta objektipalkissa olevaa Hyperlinkki painiketta tai valitese Insert valikosta Hyperlink. Ruudulle aukeaa Hyperlink ikkuna. Lisää Text kohtaan teksti, jonka haluat näkyvän hyperlinkkinä sivulla. Link kohtaan kirjoita hyperlinkin osoite. Jos käytät frame sivua, Target kohdassa on pudotusvalikko, missä kaikki nimeämäsi framet ovat näkyvissä. Jos määrität framen, jota ei ole, linkitetty sivu avautuu uuteen ikkunaan, jolla on nimi jonka kirjoitit Päivi Vartiainen 3

4 1. Tab Index kentässä, numeroi tab järjestys 2. Title kentässä, kirjoita hyperlinkin otsikko 3. Access Key kenttä, yhden merkin mittainen näppäimistöoikotie hyperlinkin valitsemiseksi 5 Kuvan lisääminen Aivan ensimmäiseksi tallenna sivu, ellet jo ole sitä tallentanut. Jos et ole tallentanut sivua ennen kuin lisäät kuvan saat ilmoituksen kuvaa lisättäessä: 1. Siirrä tekstikohdistin siihen kohtaan johon haluat lisätä kuvan 2. Valitse Insert valikosta Image Päivi Vartiainen 4

5 3. Ruudulle aukeaa Select Image ikkuna, josta voit valita lisättävän kuvan 4. Kuva sijoitetaan sivulle siihen kohtaan missä kursori oli ja propeties (ominaisuuset) paletti muuttuu vastaavasti osoittamaan kuvan ominaisuuksia. W ja H näyttävät kuvan mitat pikseleinä. Src näyttää polun josta kuva tulee sivulle. Ei kannata muutella jos et tiedä mitä teet. Link Voit tehdä kuvasta linkin kirjoittamalla osoitteen tai klikkaamalla kansion kuvaa "Align" Kuvan tasaus. Kuvan voi esimerkiksi olla tasattuna oikealle niin että teksti juoksee normaalisti sen vasemmalla puolella. "Alt" Tähän voi kirjoittaa tekstin, joka näkyy kuvan tilalla sillä aikaa kun selain lataa sitä Päivi Vartiainen 5

6 6 Taustavärin tai taustakuvan lisääminen 1. Napsauta Modify/Page Properties 2. Title -kohtaan kirjoitettu teksti näkyy selaimen otsikkopalkissa 3. Background Image voit lisätä taustakuvan joka näkyy sivulla olevan tekstin takana. Jos kuva on pienempi kuin sivu, niin sitä toistetaan vieri viereen, niin monta kertaa kuin tarpeellista. 4. Background sivun taustaväri, voit valita värin pudotusvalikosta napsauttamalla Päivi Vartiainen 6

7 7 Taulukon lisääminen Valitse Insert valikosta Table. Ruudulle aukeaa Insert Table ikkuna, jossa voit määrittää taulukon rivien ja sarakkeiden määrän. Cell Padding (Solujen täyttö ) kohdassa määritetään. tarkoittaa solun sisällön ja sisäreunan välistä etäisyyttä pikseleinä Cell Spacing (Solujen välistys) määrittää solujen väliin tulevan tyhjän tilan Width kohdassa määritetään taulukon kokonaisleveys, valittavana on pikselit tai prosentteina ruudun leveydestä. Border kohdassa voidaan määrittää taulukon reunat, pikseleinä Kun valitaan 2 riviä ja kaksi saraketta, tuloksena on ylläolevan näköinen taulukko. Properties paletti muuttuu vastaamaan taulukon ominaisuuksia. Table id kohdassa taulukolle voidaan antaa nimi, mikäli käytetään jotain scriptiä, tällöin taulukko on nimettävä Päivi Vartiainen 7

8 Properties paletin alalaidassa on 6 painiketta, joista sarakkeiden ja rivien arvot voidaan tyhjentää, muuttaa leveys tai korkeus pikseleiksi tai vastaavasti levyes tai korkeus prosenteiksi ruudun leveydestä Samat toiminnot kuin edellä voidaan tehdä myös palkin ylälaidassa olevista pudotusvalikoista kohdissa W ja H. Taulukkoon voi myös lisätä rivejä ja sarakkeita muuttamalla kohtien Rows ja Cols arvot CellPad ja CellSpace kohdassa määritetään taulukon solujen täyttö ja solujen välistys (Cell Spacing, Cell Padding) Align, (Tasaus) kohdassa voidaan määrittää miten tiedot tasataan soluun. Oletuksena on Default, eli keskitys vaakasuunnassa. Valittavana on myös Left, Center ja Right. Taulukon reunat voi määrittää Border kohdassa. Palkin oikeassa reunassa on kysymysmerkki, jota napsauttamalla avautuu Help ikkuna. Alapuolella on Quick Tag Editorin painike. Quick Tag Editor painikkeesta päästään suoraan muokkaamaan HTML koodia, joka avautuu pieneen ikkunaan Properties paletin viereen Päivi Vartiainen 8

9 Bg Color kohdassa voidaan määrittää taulukon taustavär. Brdr Color määrittää taulukon reunojen värin. Värit voi valita joko poimimalla pudotusvalikosta, tai kirjoittamalla värin hexadesimaalikoodi värin nimeä varten varattuun ruuutuu. Bg Image, voidaan laittaa taulukolle tausta kuva. Vieressä olevista painikkeista voidaan selata kuva käyttöön, ensimmäinen painike on Point to File, kun hiiren painiketta pidetään sen päälla alaspainettuna, ruutuu ilmestyy ohjeteksti drag to a file to choose it. Kansiopainikkeesta saadaan avattua Select Image Souce ikkuna, jossa voidaan selata haluttu kuva näkyviin. Taulukon muokkaaminen Taulukkoa voi siirtää kun hiiriosoitin muuttuu taulukon reunalla nelinuoleksi. Koko taulukon saa valittua kun nausattaa taulukon vasenta yläkulmaa. Osoitukseksi siitä että taulukko on valittuna siihen tulee näkyviin koonmuttokahvat taulukon oikeaan alakulmaan. Kun halutaan valita kokonainen sarake, viedään hiiri kyseisen sarakkeen päälle siten, että hiiriosoitin muuttuu pieneksi paksuksi mustaksi nuoleksi, ja napsautetaan Päivi Vartiainen 9

10 Kun halutaan valita kokonainen rivi, toimitaan samoin, viedään hiiri rivin eteen siten että osoitin muuttuu nuoleksi ja napsautetaan. Yksittäisiä soluja voidaan valita maalaamalla ne. Eli napsauttamalla hiirellä yhdessä solussa, ja sen jälkeen vetämällä haluttujen solujen yli hiiren painike pohjassa. Kun taulukon joku solu napsautetaan aktiiviseksi, Properties paletti muuttu allaolevan näköiseksi Solut voidaan yhdistää kun ensin valitaan yhdistettävät solut. Tämän jälkeen Properties paletista voidaan napsautta Solujen yhdistämispainiketta joka yhdistää valitut solut Solut voidaan vastaavasti jakaa, valitsemalla ne ensin, ja napsauttamalla sen jälkeen Split cells -painiketta Yksittäisen solun taustaväriä voidaan muuttaa kun napsautetaan solu aktiiviseksi ja valitaan väri Properties paletista. Samoin voidaan vaihtaa yksittäisen solun reunaviivan väri. Solujen kokoa; leveyttä ja korkeutta voidaan muuttaa myös hiirellä vetämällä. Kun hiiriosoitin muuttuu vieressä olevass kuvassa olevan näköiseksi solun kokoa voi muuttaa Päivi Vartiainen 10

11 Taulkoita voi myös tehdä Layout näkymässä. Napsautetaan Layout view painiketta objektien lisäämispalkissa. Ruudulle aukeaa Getting started in Layout View ikkuna Päivi Vartiainen 11

TAULUKOINTI. Word Taulukot

TAULUKOINTI. Word Taulukot Word 2013 Taulukot TAULUKOINTI TAULUKOINTI... 1 Taulukon tekeminen... 1 Solusta toiseen siirtyminen... 1 Solun tyhjentäminen... 2 Taulukon Layout (Asettelu) välilehti... 2 Alueiden valitseminen taulukossa...

Lisätiedot

Taulukot. 2002 Päivi Vartiainen 1

Taulukot. 2002 Päivi Vartiainen 1 Taulukot Taulukon lisääminen FrontPagessa tapahtuu samalla tavoin kuin Word tekstinkäsittelyohjelmassakin. Valitse vakiotyökaluriviltä Lisää taulukko painike. Kun olet napsauttanut painikkeen alas voit

Lisätiedot

FrontPage 2000 - Näkymät

FrontPage 2000 - Näkymät FrontPage 2000 - Näkymät FrontPagessa on kuusi erilaista näkymää sivustoon. Sivunäkymä Tässä näkymässä luodaan sivut eli näkymä vastaa paljolti Wordin tekstinkäsittelyohjelman näkymää. Tässä on myös muokattava

Lisätiedot

UpdateIT 2010: Editorin käyttöohje

UpdateIT 2010: Editorin käyttöohje UpdateIT 2010: Editorin käyttöohje Käyttäjätuki: Suomen Golfpiste Oy Esterinportti 1 00240 HELSINKI Puhelin: (09) 1566 8800 Fax: (09) 1566 8801 E-mail: gp@golfpiste.com Sisällys Editorin käyttöohje...

Lisätiedot

Editorin käyttö. TaikaTapahtumat -käyttöohje

Editorin käyttö. TaikaTapahtumat -käyttöohje Editorin käyttö TaikaTapahtumat -käyttöohje Yleistä ohjelmasta etaika-järjestelmän HTML-moduuli sisältää tekstieditorin, joka on monipuolinen apuväline tehtäessä materiaalia sivustolle (esim. tapahtumakohtaiset

Lisätiedot

TAULUKKO, KAAVIO, SMARTART-KUVIOT

TAULUKKO, KAAVIO, SMARTART-KUVIOT PowerPoint 2013 Taulukko, kaaviot, SmartArt-kuviot Sisällysluettelo TAULUKKO, KAAVIO, SMARTART-KUVIOT TAULUKOT... 1 Taulukon muotoileminen... 1 Taulukon koon muuttaminen... 2 Rivien valitseminen... 2 Sarakkeiden

Lisätiedot

Kyläsivujen InfoWeb-ohje

Kyläsivujen InfoWeb-ohje Kyläsivujen InfoWeb-ohje Kirjoita internet-selaimesi osoitekenttään kyläsivujen hallintaosoite; www.yla -savo.fi/admin Saavut seuraavalle sivulle, johon kirjoitat käyttäjätunnuksesi ja salasanasi: Paina

Lisätiedot

1 ClipArt -kuvan käyttö Paint-ohjelmassa

1 ClipArt -kuvan käyttö Paint-ohjelmassa 1 ClipArt -kuvan käyttö Paint-ohjelmassa 1. Avaa Paint: 2. Käynnistä/Kaikki Ohjelmat/Apuohjelmat/Paint. 3. Pienennä Paint -ohjelma kuvakkeeksi tehtäväpalkkiin, ohjelman pienennyspainikkeesta. 4. Avaa Internet

Lisätiedot

Sivueditorin käyttöohje

Sivueditorin käyttöohje Sivueditorin käyttöohje Voit tehdä tyylikkäät nettisivut yrityksellesi sivueditorilla. Sivueditorin avulla on helppoa päivittää ja ylläpitää sivuja silloin, kun sinulle parhaiten sopii. Aloittaaksesi tarvitset

Lisätiedot

VERKKOVELHO-YLLÄPITOTYÖKALUN KÄYTTÖOHJE

VERKKOVELHO-YLLÄPITOTYÖKALUN KÄYTTÖOHJE VERKKOVELHO-YLLÄPITOTYÖKALUN KÄYTTÖOHJE 1. SISÄÄN KIRJAUTUMINEN Sisään kirjautuminen VerkkoVelho-ylläpitotyökaluun tapahtuu yrityksesi osoitteessa www.omaosoitteesi.fi/yllapito, esim. www.verkkovelho.fi/yllapito.

Lisätiedot

Google-dokumentit. Opetusteknologiakeskus Mediamylly

Google-dokumentit. Opetusteknologiakeskus Mediamylly Google-dokumentit 1 2 3 Yleistä 1.1 Tilin luominen 4 1.2 Docs-päävalikkoon siirtyminen 7 Dokumentit-päävalikko 2.1 Kirjaudu Dokumentteihin 9 2.2 Lähetä tiedosto Google-dokumentteihin 11 2.3 Uuden asiakirjan

Lisätiedot

Tietosuoja-portaali. päivittäjän ohje

Tietosuoja-portaali. päivittäjän ohje Tietosuoja-portaali päivittäjän ohje Maisa Kinnunen 2010 1 Sisältö PÄIVITTÄJÄN OHJE Kirjautuminen...3 Sivujen tekstin muokkaus...4 Tiedostojen lisääminen palvelimelle...9 Jos sinun pitää selvittää tiedoston/kuvan

Lisätiedot

1 Yleistä Web-editorista... 3. 1.1 Web-editori -dokumentin luominen... 3. 2 Pikatoimintopainikkeet... 3. 2.1 Tallenna... 3

1 Yleistä Web-editorista... 3. 1.1 Web-editori -dokumentin luominen... 3. 2 Pikatoimintopainikkeet... 3. 2.1 Tallenna... 3 Web-editori 2 Optima Web-editori -ohje Sisällysluettelo 1 Yleistä Web-editorista... 3 1.1 Web-editori -dokumentin luominen... 3 2 Pikatoimintopainikkeet... 3 2.1 Tallenna... 3 2.2 Peru / Tee uudelleen...

Lisätiedot

Tee html-sivu, jossa on yllä olevat kaksi taulukkoa.

Tee html-sivu, jossa on yllä olevat kaksi taulukkoa. TAULUKKO 1 Taulukoiden avulla voidaan informaatio esittää havainnollisesti esimerkiksi palstoitettuna. Lisäksi voidaan sijoittaa eri elementit haluttuihin paikkoihin (taulukkotaitto). Taulukko luodaan

Lisätiedot

1 Funktiot, suurin (max), pienin (min) ja keskiarvo

1 Funktiot, suurin (max), pienin (min) ja keskiarvo 1 Funktiot, suurin (max), pienin (min) ja keskiarvo 1. Avaa uusi työkirja 2. Tallenna työkirja nimellä perusfunktiot. 3. Kirjoita seuraava taulukko 4. Muista taulukon kirjoitusjärjestys - Ensin kirjoitetaan

Lisätiedot

Excel Perusteet. 2005 Päivi Vartiainen 1

Excel Perusteet. 2005 Päivi Vartiainen 1 Excel Perusteet 2005 Päivi Vartiainen 1 SISÄLLYS 1 Excel peruskäyttö... 3 2 Fonttikoon vaihtaminen koko taulukkoon... 3 3 Sarakkeen ja rivin lisäys... 4 4 Solun sisällön ja kaavojen kopioiminen... 5 5

Lisätiedot

CSS-kielen avulla määritellään HTML-dokumentin tyyli. CSS avulla voidaan tarkemmin määritellä eri elementtien ominaisuuksia.

CSS-kielen avulla määritellään HTML-dokumentin tyyli. CSS avulla voidaan tarkemmin määritellä eri elementtien ominaisuuksia. CSS1 CSS (Cascading Style Sheets) CSS-kielen avulla määritellään HTML-dokumentin tyyli. CSS avulla voidaan tarkemmin määritellä eri elementtien ominaisuuksia. Esim.

Lisätiedot

Word 2003:n käyttötoimintojen muutokset Word 2010:ssä

Word 2003:n käyttötoimintojen muutokset Word 2010:ssä 1/6 Word 2003:n käyttötoimintojen muutokset Word 2010:ssä WORD 2003 TOIMINNOT TOIMINNOT WORD 2010:ssä Uusi tiedosto Avaa tiedosto Sivun asetukset valikosta painike ja avautuvasta valikosta valitse haluamasi

Lisätiedot

,QWHUQHWVHODLPHQNl\WWlPLQHQ±,QWHUQHW([SORUHU

,QWHUQHWVHODLPHQNl\WWlPLQHQ±,QWHUQHW([SORUHU ,QWHUQHWVHODLPHQNl\WWlPLQHQ±,QWHUQHW([SORUHU Tässä pääsette tutustumaan Internet Explorerin (IE) käyttöön. Muitakin selainversioita löytyy, kuten esimerkiksi Netscape, Opera ja Mozilla. Näiden muiden selainten

Lisätiedot

6.1 Tekstialueiden valinta eli maalaaminen (tulee tehdä ennen jokaista muokkausta ym.)

6.1 Tekstialueiden valinta eli maalaaminen (tulee tehdä ennen jokaista muokkausta ym.) 6. Tekstin muokkaaminen 6.1 Tekstialueiden valinta eli maalaaminen (tulee tehdä ennen jokaista muokkausta ym.) Tekstin maalaaminen onnistuu vetämällä hiirellä haluamansa tekstialueen yli (eli osoita hiiren

Lisätiedot

Kuvat. 1. Selaimien tunnistamat kuvatyypit

Kuvat. 1. Selaimien tunnistamat kuvatyypit Kuvat Kuvia voi liittää xhtml-sivulle -elementillä -elementillä -elementillä lomakkeiden yhteydessä lähinnä painikenappeja taustakuvina -elementin background-attribuutilla tai

Lisätiedot

Tiedostomuodon valitseminen kuville

Tiedostomuodon valitseminen kuville Kuvan lisääminen sivulle Valitse työkaluriviltä Lisää Kuva tiedostosta painike 1. Ruudulle aukeaa sekä Kuva-ikkuna että Valitse tiedosto ikkuna 2. Selaa Valitse tiedosto ikkunassa esiin se kuva, jonka

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE. Servia. S solutions

KÄYTTÖOHJE. Servia. S solutions KÄYTTÖOHJE Servia S solutions Versio 1.0 Servia S solutions Servia Finland Oy PL 1188 (Microkatu 1) 70211 KUOPIO puh. (017) 441 2780 info@servia.fi www.servia.fi 2001 2004 Servia Finland Oy. Kaikki oikeudet

Lisätiedot

1 (14) Ohje. Ohje. GTK-wiki. Geologian tutkimuskeskus, Verkkosivustopalvelut

1 (14) Ohje. Ohje. GTK-wiki. Geologian tutkimuskeskus, Verkkosivustopalvelut 1 (14) GTK-wiki 2 (14) Sisällysluettelo 1. Wikin ylläpito... 3 1.1. Wiki-artikkelin muokkaus... 3 1.2. Wiki-artikkelin lisääminen... 3 2. Wiki-toiminnot... 4 2.1. Ristiinlinkitys... 4 2.2. Tekstin muotoilu...

Lisätiedot

http://www.microsoft.com/expression/

http://www.microsoft.com/expression/ Verkkojulkaisuharjoitus1 TAVOITE Harjoituksen tarkoituksena on opiskella käyttämään verkkojulkaisueditoria (Microsoft Expression Web) ja käynnistämään verkkosivu internetissä. VERKKOSIVUEDITORIN KÄYTTÖOHJEITA

Lisätiedot

9. Kappale -ryhmä - Kappalemuotoilut

9. Kappale -ryhmä - Kappalemuotoilut 9. Kappale -ryhmä - Kappalemuotoilut Aloitus -välilehdellä Kappale -ryhmästä löytyvät kaikki kappalemuotoilut. Huomaa, että kappalemuotoilut ovat aina voimassa seuraavaan kappalemerkkiin asti. Kappalemerkki

Lisätiedot

Uutiskirjesovelluksen käyttöohje

Uutiskirjesovelluksen käyttöohje Uutiskirjesovelluksen käyttöohje Käyttäjätuki: Suomen Golfpiste Oy Esterinportti 1 00240 HELSINKI Puhelin: (09) 1566 8800 Fax: (09) 1566 8801 E-mail: gp@golfpiste.com 2 Sisällys Johdanto... 1 Päänavigointi...

Lisätiedot

PÄIVITÄ TIETOSI OPTIMASTA! KOOSTE

PÄIVITÄ TIETOSI OPTIMASTA! KOOSTE PÄIVITÄ TIETOSI OPTIMASTA! KOOSTE IT-palvelut / Hannele Rajaniemi optima-support@jyu.fi www.jyu.fi/itp/optima-ohjeet 2 Sisältö Mikä on koosteen idea? Miten saan kooste-työkalun käyttööni? Miten luon koosteen?

Lisätiedot

NÄIN TEET VIDEO-MAILIN (v-mail)

NÄIN TEET VIDEO-MAILIN (v-mail) 1 NÄIN TEET VIDEO-MAILIN (v-mail) Kirjaudu iwowwe Back Officeen. HOME Klikkaa kotisivullasi (HOME) olevaa vihreää Video E-mail kuvaa Vastaava linkki Video Email on myös Video Tools - alasvetovalikossa

Lisätiedot

UpdateIT 2010: Uutisten päivitys

UpdateIT 2010: Uutisten päivitys UpdateIT 2010: Uutisten päivitys Käyttäjätuki: Suomen Golfpiste Oy Esterinportti 1 00240 HELSINKI Puhelin: (09) 1566 8800 Fax: (09) 1566 8801 E-mail: gp@golfpiste.com 2 Sisällys Uutisen lisääminen... 1

Lisätiedot

Tekstieditorin käyttö ja kuvien käsittely

Tekstieditorin käyttö ja kuvien käsittely Tekstieditorin käyttö ja kuvien käsittely Teksti- ja kuvaeditori Useassa Kotisivukoneen työkalussa on käytössä monipuolinen tekstieditori, johon voidaan tekstin lisäksi liittää myös kuvia, linkkejä ja

Lisätiedot

Artikkelien muokkaaminen sekä sisältöeditorin peruskäyttö

Artikkelien muokkaaminen sekä sisältöeditorin peruskäyttö Artikkelien muokkaaminen sekä sisältöeditorin peruskäyttö Sisällysluettelo Kirjautuminen ja ylläpito...3 Kirjautuminen sivustolle...3 Ylläpitovalikko...3 Artikkeleiden muokkaaminen...4 Artikkelin asetukset...4

Lisätiedot

Fonttimuotoilut. Fontin tyyppi ja fonttikoko

Fonttimuotoilut. Fontin tyyppi ja fonttikoko Fonttimuotoilut Kun haluat muotoilla jonkin sanan tai osan tekstistä, sinun pitää ensin "maalata" ko. alue. Maalaaminen tapahtuu vetämällä alueen yli hiiren ykköspainike alas painettuna. Maalattu alue

Lisätiedot

Artikkelin lisääminen

Artikkelin lisääminen Sisällys Artikkelin lisääminen...3 Artikkelin muokkaaminen...5 Kuvan lisääminen artikkeliin...6 Väliotsikoiden lisääminen artikkeliin...9 Navigointilinkin lisääminen valikkoon...10 Käyttäjätietojen muuttaminen...13

Lisätiedot

TIETOKONEEN ASETUKSILLA PARANNAT KÄYTETTÄVYYTTÄ

TIETOKONEEN ASETUKSILLA PARANNAT KÄYTETTÄVYYTTÄ TIETOKONEEN ASETUKSILLA PARANNAT KÄYTETTÄVYYTTÄ Windows XP-käyttöjärjestelmän asetuksilla sekä Word-asetuksilla voit vaikuttaa tietokoneen näytön ulkoasuun, selkeyteen ja helppokäyttöisyyteen.. 1) ASETUKSET

Lisätiedot

Tärkeimmät toiminnot. Kertausta ja uusia toimintoja Wordistä sekä tiedostonhallinnasta. Tärkeimmät toiminnot jatkuu...

Tärkeimmät toiminnot. Kertausta ja uusia toimintoja Wordistä sekä tiedostonhallinnasta. Tärkeimmät toiminnot jatkuu... Tärkeimmät toiminnot Kertausta ja uusia toimintoja Wordistä sekä tiedostonhallinnasta Kun hiiren jättää kuvakkeen päälle vähäksi ajaksi Word selittää toiminnon Avaa tiedosto Tallenna Kumoa, nuolesta aiemmat

Lisätiedot

Verkkosivut perinteisesti. Tanja Välisalo 11.2.2009

Verkkosivut perinteisesti. Tanja Välisalo 11.2.2009 Verkkosivut perinteisesti Tanja Välisalo 11.2.2009 WWW-sivujen vieminen omaan kotisivutilaan yliopiston mikroverkossa https://salasana.jyu.fi Klikkaa painiketta Activate WWW Klikkaa painiketta Activate

Lisätiedot

Sen jälkeen Microsoft Office ja sen alta löytyy ohjelmat. Ensin käynnistä-valikosta kaikki ohjelmat

Sen jälkeen Microsoft Office ja sen alta löytyy ohjelmat. Ensin käynnistä-valikosta kaikki ohjelmat Microsoft Office 2010 löytyy tietokoneen käynnistävalikosta aivan kuin kaikki muutkin tietokoneelle asennetut ohjelmat. Microsoft kansion sisältä löytyy toimisto-ohjelmistopakettiin kuuluvat eri ohjelmat,

Lisätiedot

Moodle-oppimisympäristö

Moodle-oppimisympäristö k5kcaptivate Moodle-oppimisympäristö Opiskelijan opas Sisältö 1. Mikä on Moodle? 2. Mistä löydän Moodlen? 3. Kuinka muokkaan käyttäjätietojani? 4. Kuinka ilmoittaudun kurssille? 5. Kuinka käytän Moodlen

Lisätiedot

Pikaohjeita OneNote OPS:in käyttäjille

Pikaohjeita OneNote OPS:in käyttäjille OneNote OPS OHJE Pikaohjeita OneNote OPS:in käyttäjille Vinkki: Jos et löydä hakemaasi, voit painaa F1-painiketta, joka avaa OneNote-ohjeen, josta voit hakea hakusanoilla vastausta kysymyksiisi liittyen

Lisätiedot

VIENET JULKAISUJÄRJESTELMÄLLÄ TOTEUTETTUJEN INTERNET-SIVUJEN YLLÄPITO-OHJE

VIENET JULKAISUJÄRJESTELMÄLLÄ TOTEUTETTUJEN INTERNET-SIVUJEN YLLÄPITO-OHJE VIENET JULKAISUJÄRJESTELMÄLLÄ TOTEUTETTUJEN INTERNET-SIVUJEN YLLÄPITO-OHJE JULKAISUJÄRJESTELMÄÄN KIRJAUTUMINEN. Osoitekenttään kirjoitetaan www.domain.fi/admin. Kirjoita käyttäjätunnus: xxxxxx. Salasana:

Lisätiedot

CMS Made Simple Perusteet

CMS Made Simple Perusteet CMS Made Simple Perusteet 1. Hallintaan kirjautuminen Kirjautumisruutuun pääset lisäämällä osakaskuntasi www-osoitteen perään liitteen /admin. Käyttäjätunnuksena toimii onkija ja salasanana postitse saamasi

Lisätiedot

HAKUKONEMARKKINOINTI KOTISIVUJEN PÄIVITYSOHJE

HAKUKONEMARKKINOINTI KOTISIVUJEN PÄIVITYSOHJE KOTISIVUJEN PÄIVITYSOHJE 1 SISÄLLYSLUETTELO KIRJAUDU PALVELUUN...3 KÄVIJÄSEURANTA...4 SIVUJEN PÄIVITYS...5 Sisältö...6 Sisältö / Työkalut...8 Sisältö / Taulukko...9 Sisältö / Kuvien tuominen...10 Sisältö

Lisätiedot

Office 365 Web Apps. Ohjelmat verkossa. 21.11.2011 Salcom Group Oy

Office 365 Web Apps. Ohjelmat verkossa. 21.11.2011 Salcom Group Oy Office 365 Web Apps Ohjelmat verkossa 1 Sisältö Esittely ja ohjelmat Yleiset toiminnot Word Web App Excelin Web App PowerPointin Web App 2 Esittely ja Ohjelmat Mitä ovat Web Appit? Office Web Apps SharePoint

Lisätiedot

RATKAISUT SIVU 1 / 15. Väriteemaan pääset käsiksi hieman eri tavoilla PowerPointin eri versioissa.

RATKAISUT SIVU 1 / 15. Väriteemaan pääset käsiksi hieman eri tavoilla PowerPointin eri versioissa. RATKAISUT SIVU 1 / 15 PowerPoint jatko Harjoitus 3.1-3.7: Harjoitus 3.1: Avaa ensin Harjoitustiedosto.pptx. Väriteemaan pääset käsiksi hieman eri tavoilla PowerPointin eri versioissa. Valitse joka tapauksessa

Lisätiedot

MOODLE-OHJE: Linkin lisääminen tehtävänannon yhteyteen. Web-linkin lisääminen

MOODLE-OHJE: Linkin lisääminen tehtävänannon yhteyteen. Web-linkin lisääminen Web-linkin lisääminen Kirjauduttuasi sisään SAMK Moodleen, mene omalle opintojaksollesi ja siirry muokkaustilaan. Muokkaustila päälle painike löytyy opintojakson etusivulta yläoikealta. Kun muokkaustila

Lisätiedot

1 Johdanto. 2 Kirjautuminen. Sisällysluettelo. Kanakoirakerho - websivujen ylläpito

1 Johdanto. 2 Kirjautuminen. Sisällysluettelo. Kanakoirakerho - websivujen ylläpito Kanakoirakerho - websivujen ylläpito 1 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Kirjautuminen... 1 2.1 Ylläpitovalikko... 2 3 Käyttäjien hallinta... 3 4 Sisällön muokkaaminen... 4 4.1 Editorin käyttäminen...

Lisätiedot

3. Vasemman reunan resurssiselaimen Omiin resursseihin luodaan uusi Handmade -niminen kansio.

3. Vasemman reunan resurssiselaimen Omiin resursseihin luodaan uusi Handmade -niminen kansio. ActivInspire JATKO AINEISTON TUOTTAMINEN Uuden aineiston tekemisen alkua helpottaa etukäteen tehty suunnitelma (tekstit, kuvat, videot, linkit) miellekarttaa hyödyntäen. Valmista aineistoa voi muokata

Lisätiedot

KAPPALEMUOTOILUT. Word Kappalemuotoilut

KAPPALEMUOTOILUT. Word Kappalemuotoilut Word 2013 Kappalemuotoilut KAPPALEMUOTOILUT KAPPALEMUOTOILUT... 1 Tekstin tasaaminen... 1 Sisentäminen... 1 Koko kappaleen sisentäminen... 2 Sisennyksen poistaminen... 2 Riippuva sisennys (sivuotsikko)...

Lisätiedot

KOTISIVUKONE ULKOASUEDITORI

KOTISIVUKONE ULKOASUEDITORI KOTISIVUKONE ULKOASUEDITORI Kun olet luonut itsellesi kotisivut, voit aloittaa ulkoasun yksityiskohtaisemman räätälöimisen. Kotisivukone tarjoaa helppokäyttöisen ulkoasueditorin, jonka avulla saat sivujen

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE LATOMO VERSO

KÄYTTÖOHJE LATOMO VERSO Kirjautuminen Kirjatuminen järjestelmään tapahtuu syöttämällä ylläpitäjältä (yleensä sähköpostilla) saatu käyttäjätunnus ja salasana niille varattuihin kenttiin. Jos olet unohtanut salasanasi voit syöttää

Lisätiedot

eportfolio ammatillisen kasvun ja oman osaamisen kuvaaminen

eportfolio ammatillisen kasvun ja oman osaamisen kuvaaminen eportfolio ammatillisen kasvun ja oman osaamisen kuvaaminen Esimerkkejä eportfolioista ja lisätietoa eportfolio /web-sivujen julkaisupalveluista Few examples of eportfolios / personal websites. (with permission

Lisätiedot

Posterin teko MS Publisherilla

Posterin teko MS Publisherilla Posterin teko MS Publisherilla Ensimmäisenä avaa MS Publisher 2010. Löydät sen Windows valikosta - All programs - Microsoft Office. Publisheriin avautuu allaolevan kuvan mukainen näkymä. Mikäli et näe

Lisätiedot

Ohjelman käyttöön ei sisälly muita kuluja kuin ohjelman lisenssimaksu ja mahdolliset webbipalvelusi käyttömaksut.

Ohjelman käyttöön ei sisälly muita kuluja kuin ohjelman lisenssimaksu ja mahdolliset webbipalvelusi käyttömaksut. Kotisivu ohje Kotisivu - ohjelmisto on webbipohjainen kotisivujen julkaisujärjestelmä jossa käyttäjä ei tarvitse erityistaitoja kyetäkseen julkaisemaan webbisivuja. Jos osaat käyttää Microsoft Word tekstinkäsittelyohjelmaa,

Lisätiedot

Joomla pikaopas. Yksinkertainen opas, jossa neuvotaan esimerkkisivuston teko Joomla julkaisujärjestelmällä vaihe vaiheelta.

Joomla pikaopas. Yksinkertainen opas, jossa neuvotaan esimerkkisivuston teko Joomla julkaisujärjestelmällä vaihe vaiheelta. Joomla pikaopas Yksinkertainen opas, jossa neuvotaan esimerkkisivuston teko Joomla julkaisujärjestelmällä vaihe vaiheelta. Paavo Räisänen www.ohjelmoimaan.net Tätä opasta saa vapaasti kopioida, tulostaa

Lisätiedot

Uuden työtilan luonti

Uuden työtilan luonti Uuden työtilan luonti 1. Valitaan Uusi työtila vasemmanpuoleisesta valikosta 2. Valitaan Tyhjä työtila aukeavasta valikosta. Tämä toiminto luo uuden tyhjän työtilan. 3. Kun uusi työtila on luotu, aukeaa

Lisätiedot

2. Aloitus -välilehti, leikepöytä- ja fontti -ryhmät

2. Aloitus -välilehti, leikepöytä- ja fontti -ryhmät 2. Aloitus -välilehti, leikepöytä- ja fontti -ryhmät Aloitus -välilehdelle on sijoitettu eniten käytetyt muotoiluihin liittyvät komennot. Välilehti sisältää viisi eri ryhmää, johon komennot on sijoitettu

Lisätiedot

Taulukot. 1. Taulukon rakenne: ICT01D Elina Ulpovaara

Taulukot. 1. Taulukon rakenne: ICT01D Elina Ulpovaara Taulukot Taulukoita käytetään XHTML:ssä taulukkomuotoisen tiedon esittämiseen esim. tilastot, hinnastot jne sivun ulkoasun muotoiluun eli taittoon - voidaan korvata CSS:n asemointia käyttäen ICT01D 28.11.2005

Lisätiedot

Kun olet valmis tekemään tilauksen, rekisteröidy sovellukseen seuraavasti:

Kun olet valmis tekemään tilauksen, rekisteröidy sovellukseen seuraavasti: HENKILÖKORTTIEN SUUNNITTELUSOVELLUS SOVELLUKSEN KÄYTTÖOHJE Voit kokeilla korttien suunnittelemista valmiiden korttipohjien avulla ilman rekisteröitymistä. Rekisteröityminen vaaditaan vasta, kun olet valmis

Lisätiedot

Ylläpitoalue - Etusivu

Ylläpitoalue - Etusivu Crasmanager 5.2 Ylläpitoalue - Etusivu Sivut osiossa sisällön selaus ja perussivujen ylläpito. Tietokannat osiossa tietokantojen ylläpito. Tiedostot osiossa kuvien ja liitetiedostojen hallinta. Työkalut

Lisätiedot

Ajokorttimoduuli Moduuli 2. - Laitteenkäyttö ja tiedonhallinta. Harjoitus 1

Ajokorttimoduuli Moduuli 2. - Laitteenkäyttö ja tiedonhallinta. Harjoitus 1 Ajokorttimoduuli Moduuli 2 - Laitteenkäyttö ja tiedonhallinta Harjoitus 1 Tämän harjoituksen avulla opit alustamaan levykkeesi (voit käyttää levykkeen sijasta myös USBmuistitikkua). Harjoitus tehdään Resurssienhallinnassa.

Lisätiedot

valitsin on useimmiten html-elementti, jolle tyyli halutaan luoda

valitsin on useimmiten html-elementti, jolle tyyli halutaan luoda Valitsimista valitsin on useimmiten html-elementti, jolle tyyli halutaan luoda Muistin virkistykseksi elementtejä http://appro.mit.jyu.fi/doc/www/xhtml/ HTML-elementtien lisäksi valitsimille voidaan luoda

Lisätiedot

Tiedostojen palauttaminen tehtävien palautuskansioihin Office 365 tilin yhdistäminen iperho verkko-oppimisympäristöön

Tiedostojen palauttaminen tehtävien palautuskansioihin Office 365 tilin yhdistäminen iperho verkko-oppimisympäristöön Tiedostojen palauttaminen tehtävien palautuskansioihin Office 365 tilin yhdistäminen iperho verkko-oppimisympäristöön Tiedoston palauttaminen tiedostona / Office 365 -kirjastosta Tiedoston palauttaminen

Lisätiedot

Ohje. ipadia käytetään sormella napauttamalla, kaksoisnapsauttamalla, pyyhkäisemällä ja nipistämällä kosketusnäytön

Ohje. ipadia käytetään sormella napauttamalla, kaksoisnapsauttamalla, pyyhkäisemällä ja nipistämällä kosketusnäytön ipadin käyttö 1. Käynnistä ipad oikeassa yläreunassa olevasta painikkeesta. 2. Valitse alareunasta nuoli Avaa. Vedä sormella nuolesta eteenpäin palkin verran eli pyyhkäise. Tietoturva Käyttöön tarvitaan

Lisätiedot

GEOS 1. Ilmastodiagrammi Libre Office Calc ohjelmalla

GEOS 1. Ilmastodiagrammi Libre Office Calc ohjelmalla GEOS 1 Ilmastodiagrammi Libre Office Calc ohjelmalla Libre Office Calc ohjelman saat ladattua ilmaiseksi osoitteesta: https://fi.libreoffice.org/ Tässä ohjeessa on käytetty Libre Office Calc 5.0 versiota

Lisätiedot

OpenOffice.org Impress 3.1.0

OpenOffice.org Impress 3.1.0 OpenOffice.org Impress 3.1.0 Sisällysluettelo 1 Esityksen luominen...1 2 Dian rakenne...2 3 Dian lisääminen, poistaminen, siirtäminen ja kopioiminen...3 4 Diojen koon muuttaminen...3 5 Pohjatyylisivut...4

Lisätiedot

WCONDES OHJEET ITÄRASTEILLE (tehty Condes versiolle 8)

WCONDES OHJEET ITÄRASTEILLE (tehty Condes versiolle 8) WCONDES OHJEET ITÄRASTEILLE (tehty Condes versiolle 8) 1 UUDEN KILPAILUTIEDOSTON AVAUS Avaa Wcondes ohjelma tuplaklikkaamalla wcondes.lnk ikonia. Ohjelma avaa automaattisesti viimeksi tallennetun kilpailutiedoston.

Lisätiedot

TYYLIT. Word Tyylit

TYYLIT. Word Tyylit Word 2013 Tyylit TYYLIT TYYLIT... 1 Pikatyylien käyttäminen... 1 Tyylimuotoilun poistaminen... 2 Tyylin muokkaaminen... 2 Uuden tyylin luominen muotoillusta tekstistä... 2 Uuden tyylin luominen valintataulussa...

Lisätiedot

Ksenos Prime Käyttäjän opas

Ksenos Prime Käyttäjän opas Ksenos Prime Käyttäjän opas Versio 11.301 Turun Turvatekniikka Oy 2011 Selaa tallenteita. Tallenteiden selaaminen tapahtuu samassa tilassa kuin livekuvan katselu. Voit raahata hiirellä aikajanaa tai käyttää

Lisätiedot

KÄYTTÖÖN. Koulukirjat tietokoneelle PIKAOHJEET PAPERPORT -OHJELMAN. Sisällysluettelo

KÄYTTÖÖN. Koulukirjat tietokoneelle PIKAOHJEET PAPERPORT -OHJELMAN. Sisällysluettelo Koulukirjat tietokoneelle PIKAOHJEET PAPERPORT -OHJELMAN KÄYTTÖÖN Sisällysluettelo ImageViewer ja PDF Viewer Plus -ohjelmien esittelyt 1 Käytön aloittaminen 1 Työpöydän hyödylliset työkalut 2 Image View

Lisätiedot

Webmailin käyttöohje. Ohjeen sisältö. Sähköpostin peruskäyttö. Lomavastaajan asettaminen sähköpostiin. Sähköpostin salasanan vaihtaminen

Webmailin käyttöohje. Ohjeen sisältö. Sähköpostin peruskäyttö. Lomavastaajan asettaminen sähköpostiin. Sähköpostin salasanan vaihtaminen Webmailin käyttöohje https://mail.webhotelli.net sekä https://webmail.netsor.fi Ohjeen sisältö Sähköpostin peruskäyttö Lukeminen Lähettäminen Vastaaminen ja välittäminen Liitetiedoston lisääminen Lomavastaajan

Lisätiedot

WORD 2016 pikaohje. PÄIVIYTETTY Sarkain ohjeisiin asti. Kajaanin AMK Mervi Ruotsalainen

WORD 2016 pikaohje. PÄIVIYTETTY Sarkain ohjeisiin asti. Kajaanin AMK Mervi Ruotsalainen WORD 2016 pikaohje. PÄIVIYTETTY Sarkain ohjeisiin asti. Kajaanin AMK Mervi Ruotsalainen 2 Sisällys Sisällys 1. Yleistä... 3 1.1 Office- ohjelmien muuttaminen suomen kielelle... 3 1.2 Wordin oma ohjetoiminto...

Lisätiedot

Paperiton näyttösuunnitelma

Paperiton näyttösuunnitelma Paperiton näyttösuunnitelma Käyttöohje opettajalle ja työpaikkaohjaajalle Koonnut: Jarkko Lehmuskenttä Turun sivistystoimiala, Suunnittelu- ja kehittämispalvelut 18.10.2015 Versio 2.0 Ohje on koottu OPH:n

Lisätiedot

PERUSTEET. Sisällysluettelo

PERUSTEET. Sisällysluettelo Excel 2013 Perusteet Sisällysluettelo PERUSTEET EXCELIN OMINAISUUDET... 1 KÄYTTÖLIITTYMÄ... 1 Ohjelmaikkuna... 1 File-valikko... 2 Pikatyökalurivi... 2 Valintanauha ja välilehdet... 2 Ryhmä... 2 Pikavalikoima...

Lisätiedot

Moodle 2.2 pikaohje. 1. Kirjautuminen ja omat kurssit (Työtilat) 1. Mene internet-selaimella osoitteeseen

Moodle 2.2 pikaohje. 1. Kirjautuminen ja omat kurssit (Työtilat) 1. Mene internet-selaimella osoitteeseen Moodle 2.2 pikaohje 1. Kirjautuminen ja omat kurssit (Työtilat) 1. Mene internet-selaimella osoitteeseen https://moodle2.pkky.fi Kirjaudu omilla kuntayhtymän verkkotunnuksilla klikkaamalla Kirjaudu linkkiä

Lisätiedot

WCONDES OHJEET ITÄRASTEILLE (tehty Condes versiolle 8)

WCONDES OHJEET ITÄRASTEILLE (tehty Condes versiolle 8) WCONDES OHJEET ITÄRASTEILLE (tehty Condes versiolle 8) 1 UUDEN KILPAILUTIEDOSTON AVAUS Avaa Wcondes ohjelma tuplaklikkaamalla wcondes.lnk ikonia. Ohjelma avaa automaattisesti viimeksi tallennetun kilpailutiedoston.

Lisätiedot

Jypelin käyttöohjeet» Ruutukentän luominen

Jypelin käyttöohjeet» Ruutukentän luominen Jypelin käyttöohjeet» Ruutukentän luominen Pelissä kentän (Level) voi luoda tekstitiedostoon "piirretyn" mallin mukaisesti. Tällöin puhutaan, että tehdään ns. ruutukenttä, sillä tekstitiedostossa jokainen

Lisätiedot

Tekstinkäsittely ja opinnäytetyö I sisällysluettelo ja sivunumerointi. Word 2007

Tekstinkäsittely ja opinnäytetyö I sisällysluettelo ja sivunumerointi. Word 2007 Tekstinkäsittely ja opinnäytetyö I sisällysluettelo ja sivunumerointi Word 2007 Perttu Suhonen 2008 Sisällysluettelo 1 Sisällysluettelon tekeminen...5 1.1 Monitasoinen numerointi...5 1.2 Otsikkotyylien

Lisätiedot

MOODLE TUTUKSI. Pirkko Vänttilä Oulun aikuiskoulutuskeskus 4.8.2008

MOODLE TUTUKSI. Pirkko Vänttilä Oulun aikuiskoulutuskeskus 4.8.2008 2008 MOODLE TUTUKSI Pirkko Vänttilä Oulun aikuiskoulutuskeskus 4.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. ALOITUSNÄKYMÄ... 4 2. TUTUSTUMINEN... 5 3. KESKUSTELUT... 8 4. VIESTIT... 10 5. CHATIT... 10 6. TIEDOSTOJA OMALTA

Lisätiedot

Wordpad ohjelman - käyttöliittymä

Wordpad ohjelman - käyttöliittymä Wordpad ohjelman - käyttöliittymä WordPad on miniversio Word tekstinkäsittelyohjelmasta. WordPad -ohjelma kuuluu Windows -käyttöjärjestelmän apuohjelmiin. Kaikissa tietokoneissa, joihin on asennettu Windows

Lisätiedot

1. HARJOITUS harjoitus3_korjaus.doc

1. HARJOITUS harjoitus3_korjaus.doc Word - harjoitus 1 1. HARJOITUS harjoitus3_korjaus.doc Kopioi itsellesi harjoitus3_korjaus.doc niminen tiedosto Avaa näyttöön kopioimasi harjoitus. Harjoitus on kirjoitettu WordPerfet 5.1 (DOS) versiolla

Lisätiedot

Kopiodaksesi, leikataksesi ja liittääksesi helpointa on käyttää näppäimistön pikavalintoja:

Kopiodaksesi, leikataksesi ja liittääksesi helpointa on käyttää näppäimistön pikavalintoja: Ohjeita järjestöpankin käytön tueksi Huomioitavaa:... 1 1 Sisäänkirjautuminen... 2 2 Sivun/henkilökortin muokkaaminen... 2 3 Uutisen/sivun/tapahtuman, tms. lisääminen... 3 4 Uutisen/tapahtuman saaminen

Lisätiedot

H6: Tehtävänanto. Taulukkolaskennan perusharjoitus. Harjoituksen tavoitteet

H6: Tehtävänanto. Taulukkolaskennan perusharjoitus. Harjoituksen tavoitteet H6: Tehtävänanto Taulukkolaskennan perusharjoitus Ennen kuin aloitat harjoituksen teon, lue siihen liittyvä taustamateriaali. Se kannattaa käydä läpi kokeilemalla samalla siinä annetut esimerkit käyttämässäsi

Lisätiedot

Kurssin asetuksista Kurssin asetukset voidaan muuttaa Kurssin ylläpidon kautta. Moodle ( Mervi Ruotsalainen)

Kurssin asetuksista Kurssin asetukset voidaan muuttaa Kurssin ylläpidon kautta. Moodle ( Mervi Ruotsalainen) 1 Moodle 21.9.2017 ( Mervi Ruotsalainen) Sisällys Kurssin asetuksista... 1 LOHKOT... 3 Sisällön tekemisestä... 4 Lisää aktiviteetti tai aineisto AIHEESEEN... 5 Tekstin ja kuvan, videon, äänitiedoston tai

Lisätiedot

Sähköisen Markkinoinnin Koulutus Kotisivutyöpaja. Julkaisujärjestelmän ohje

Sähköisen Markkinoinnin Koulutus Kotisivutyöpaja. Julkaisujärjestelmän ohje Sähköisen Markkinoinnin Koulutus Kotisivutyöpaja Julkaisujärjestelmän ohje 2014 2 PM-Julk aisujärjestelmän perusohjeet Julkaisujärjestelmän käyttöönotto Julkaisujärjestelämän avulla voit itsenäisesti muokata

Lisätiedot

Osaamispassin luominen Google Sites palveluun

Osaamispassin luominen Google Sites palveluun n luominen Google Sites palveluun Mikä Osaamispassi on? Osaamispassi auttaa kertomaan taidoistasi, koulutuksestasi, työkokemuksestasi ja sinua kiinnostavista asioista työnantajalle kun haet työtä. Osaamispassi

Lisätiedot

Entiteetit erotetaan muusta tekstistä & ja puolipiste. esim. copyright-merkki näkyy sivulla

Entiteetit erotetaan muusta tekstistä & ja puolipiste. esim. copyright-merkki näkyy sivulla 1 ENTITEETIT Tehtävä 1. Tietokoneet ja käyttöjärjestelmät käyttävät erilaisia merkkijärjestelmiä ja varsinkin Internetin alkutaipaleella aiheutti sen, että jotkut merkit eivät näkyneet kaikilla oikein.

Lisätiedot

Mainoksen taittaminen Wordilla

Mainoksen taittaminen Wordilla Mainoksen taittaminen Wordilla Word soveltuu parhaiten standardimittaisten (A4 jne) word-tiedostojen (.docx) tai pdf-tiedostojen taittoon, mutta sillä pystyy tallentamaan pienellä kikkailulla myös kuvaformaattiin

Lisätiedot

Moodle-alueen muokkaaminen

Moodle-alueen muokkaaminen Moodle-alueen muokkaaminen Alla oleva kuva esittää Moodle-aluetta sellaisena kuin se sinulle toimitetaan:: - Etusivun näkymä koostuu sivun keskellä olevista numeroiduista osioista sekä osioiden molemmilla

Lisätiedot

Muistitikun liittäminen tietokoneeseen

Muistitikun liittäminen tietokoneeseen Muistitikun käyttäminen 1 Muistitikun liittäminen tietokoneeseen Muistitikku liitetään tietokoneen USB-porttiin. Koneessa voi olla useita USB-portteja ja tikun voi liittää mihin tahansa niistä. USB-portti

Lisätiedot

Microsoft Outlook Web Access. Pikaohje sähköpostin peruskäyttöön

Microsoft Outlook Web Access. Pikaohje sähköpostin peruskäyttöön Microsoft Outlook Web Access Pikaohje sähköpostin peruskäyttöön 1 Käyttö työpaikalla (Hallinto-verkossa) Käynnistetään sähköposti Työpöydällä olevasta Faiposti-pikakuvakkeesta (hiirellä kaksoisklikkaamalla).

Lisätiedot

TEHTÄVÄ 1.1 RATKAISUOHJEET

TEHTÄVÄ 1.1 RATKAISUOHJEET TEHTÄVÄ 1.1 RATKAISUOHJEET 1. Luo mallin mukainen kansiorakenne Käynnistä Resurssienhallinta painamalla näppäimistöltä peräkkäin Windows- ja E-näppäimiä niin, että Windows-näppäin on yhä pohjassa, kun

Lisätiedot

Harjoitellaan esitysgrafiikkaohjelman käyttöä Microsoftin PowerPoint ohjelmalla.

Harjoitellaan esitysgrafiikkaohjelman käyttöä Microsoftin PowerPoint ohjelmalla. Esitysgrafiikka Harjoitellaan esitysgrafiikkaohjelman käyttöä Microsoftin PowerPoint ohjelmalla. Tallenna esimerkki.pptx tiedosto tuokion kansioon. Avaa esimerkki.pptx tiedosto PowerPoint ohjelmassa. Jäsennysnäkymä

Lisätiedot

MOODLE-KURSSIN LAATIMINEN /OPETTAJAN OHJEET

MOODLE-KURSSIN LAATIMINEN /OPETTAJAN OHJEET MOODLE-KURSSIN LAATIMINEN /OPETTAJAN OHJEET Jos haluat itsellesi tai jollekin ryhmälle uuden kurssipohjan, ota yhteyttä Virpi Järvenreunaan, Leena Kankaanpäähän, Mervi Lehtoseen, Konsta Ojaseen, Jarno

Lisätiedot

TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO KÄYTTÖOHJE TIETOVARASTON KUUTIOT

TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO KÄYTTÖOHJE TIETOVARASTON KUUTIOT TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO KÄYTTÖOHJE TIETOVARASTON KUUTIOT 14.11.2011 Sisältö Perustietoa tietovarastosta... 2 Perustietoa kuutioista... 2 Dimensioiden valinta... 2 Uuden dimension lisääminen aikaisemman

Lisätiedot

SISÄLTÖ. FrontPage 2000 perusteet 1 FRONTPAGE KÄYTTÖLIITTYMÄ...3

SISÄLTÖ. FrontPage 2000 perusteet 1 FRONTPAGE KÄYTTÖLIITTYMÄ...3 FrontPage 2000 perusteet 1 SISÄLTÖ FRONTPAGE KÄYTTÖLIITTYMÄ...3 SIVUSTON ELI WEBIN LUOMINEN...3 Näkymät...4 Sivunäkymä (Page)...4 Kansionäkymä (Folders)...4 Raporttinäkymä (Reports)...4 Siirtymisnäkymä

Lisätiedot

ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön

ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön Kirjautumisesta Opiskelijat: kirjaudu aina tietokoneelle wilmatunnuksella etunimi.sukunimi@edu.ekami.fi + wilman salasana Opettajat: kirjaudu luokan opekoneelle @edu.ekami.fi

Lisätiedot

PowerPoint 2003:n käyttötoimintojen muutokset PowerPoint 2010:ssä

PowerPoint 2003:n käyttötoimintojen muutokset PowerPoint 2010:ssä 1/6 PowerPoint 2003:n käyttötoimintojen muutokset PowerPoint 2010:ssä PowerPoint 2003 toiminnot Toiminnot PowerPoint 2010:ssä Uusi tiedosto Avaa tiedosto Sivun asetukset valikosta painike ja avautuvasta

Lisätiedot

Word 2010 Pikaopas Hannu Matikainen Päivitetty: 14.4.2012

Word 2010 Pikaopas Hannu Matikainen Päivitetty: 14.4.2012 Word 2010 Pikaopas Hannu Matikainen Päivitetty: 14.4.2012 1(5) Ohjelmaikkunan osat Valintanauhan tärkeimmät välilehdet ovat Tiedosto, Aloitus, Lisää ja Sivun asettelu. Kuvassa näkyy Aloitus-välilehti.

Lisätiedot

1 Yleistä Kooste-objektista... 3. 1.1 Käyttöönotto... 3. 2 Kooste-objektin luominen... 4. 3 Sisällön lisääminen Kooste objektiin... 4. 3.1 Sivut...

1 Yleistä Kooste-objektista... 3. 1.1 Käyttöönotto... 3. 2 Kooste-objektin luominen... 4. 3 Sisällön lisääminen Kooste objektiin... 4. 3.1 Sivut... Kooste 2 Optima Kooste-ohje Sisällysluettelo 1 Yleistä Kooste-objektista... 3 1.1 Käyttöönotto... 3 2 Kooste-objektin luominen... 4 3 Sisällön lisääminen Kooste objektiin... 4 3.1 Sivut... 5 3.2 Sisältölohkot...

Lisätiedot