Sähköbussit ja vaihtoehtoiset energiamuodot laajasti esillä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sähköbussit ja vaihtoehtoiset energiamuodot laajasti esillä"

Transkriptio

1 Teksti Saara REMES Kuvat SAARA REMES ja VALMISTAJIEN kuvapankit Sähköbussit ja vaihtoehtoiset energiamuodot laajasti esillä Belgian Kortrijkissä järjestetty bussinäyttely keräsi tänä vuonna ennätysyleisön, lähes messukävijää 118 maasta. Ensiesittelyssä oli uutuuksia niin suurilta kuin pienimmiltäkin valmistajilta. Vaihtoehtoisista energiamuodoista näkyvimmin esillä olivat sähköbussit. pvdl Citea LLE.stä oli esillä 3-ovinen malli. VDL:n näyttävänä uutuutena osastolla oli kaksikerrosbussi, jossa matkustajapaikkoja on 96. Neljän metrin korkuinen VDL Futura malli on varustettu myös hissillä, jolla pyörätuolimatkustaja pääsee hyvin bussiin sisään. Erityistä huomiota suunnittelussa on kiinnitetty kuljettajan työskentelytilaan, turvalaitteisiin ja mahdollisuuteen laajaan näkyvyyteen ajaessa. Mukavat istuimet ja monitorit antavat mahdollisuuden katsella matkan aikana filmiä tai seurata navigointilaitteesta matkan edistymistä. VDL uskoo kaksikerrosbussien kysynnän lisääntyvän nyt, kun monissa maissa kaukoliikenteen markkina on avautunut ja myös matkailuliikenne on nosteessa. tvdl:n Suomen myyntipäällikkö Timo Vainio kertoi Linja-autoliiton Sisä-Suomen yrittäjille VDL:n perheyrityksestä, tuotantolaitoksista ja tuotteista sekä Suomen laajentuneesta huoltoverkostosta. Futura kaksikerrosbussia on saatavana kahdessa pituudessa, 13,09 ja 14,15 metrisenä. Lyhyemmässä mallissa matkustajapaikkoja on BUSSIAMMATTILAINEN 6 15

2 Moottorina on 510 hevosvoiman DA- Fin diesel MX-13 ja vaihdelaatikkona ZF AS Tronic 12 AS. Kaupunkiliikenteeseen tarkoitetussa 3-ovisessa VDL Citeassa kaikki ovet ovat sähkökäyttöisiä vähentäen energiakulutusta. Malliesittelyssä painotettiin auton kevyttä rakennetta, alhaista polttoaineen kulutusta ja vähäpäästöisyyttä. Myös sisätilojen puhtaanapidon todettiin olevan helppoa. VDL sanoi sähköä käyttävien bussien lisääntyvän julkisessa liikenteessä ja on yhtiönä panostamassa niihin tuotekehityksessään. Sen myötä tullaan näkemään valikoima erilaisia sähkö- ja hybridibusseja. Kortrijkissä oli esillä 12-metrinen Citea Electric. VDL:n Suomen myyntipäällikkö Timo Vainio kertoi Linja-autoliiton Sisä- Suomen yrittäjille VDL:n perheyrityksestä, tuotantolaitoksista ja tuotteista sekä Suomen laajentuneesta huoltoverkostosta. Koko VDL konsernissa on yli työntekijää. Hän kuvasi myös, kuinka kongi Kortrijkin näyttelyosastolla kilahtaa joka kerta yhtiön saatua uuden bussitilauksen Esittelyn aikana kongin kilahduksen kuulimmekin. Scanialta uusi Interlink Scanian osaston uutuutena oli Scania Interlink -malli, joka korvaa jatkossa Scanian Omniexpressin. Interlink-mallistossa on kolme malliversiota: LD (Low Decker), MD (Medium Decker) ja HD (High Decker). Korikorkeudet ovat vastaavasti 3,2, 3,4 ja 3,6 metriä, kuten Omniexpress mallistossakin. Sisustus-ja istuinratkaisu määritpvolvon Euroopan liiketoimintajohtaja Maria Carlsson esitteli näyttelykävijälle, miten kuljettajaa avustava ohjausjärjestelmä toimii. pvolvo Dynamic Steering (VDS) on saatavissa Euroopassa useisiin Volvo 9500, 9700 ja 9900 bussimalleihin. pinterlink-mallistossa on kolme malliversiota: LD (Low Decker), MD (Medium Decker) ja HD (High Decker). Volvon dynaaminen ohjausjärjestelmä palkittiin Volvo esitteli Volvo 7900 Electric-malliaan, jonka sarjatuotanto alkaa vuonna 2017 ja myynti jo ensi vuonna. Volvo 7900 Electric - bussi on viime kesästä saakka liikennöinyt Göteborgissa linjalla 55. Göteborgissa kaupungin on nähty tulevaisuudessa rakentuvan sähköbussien varaan. 12-metrisen sähköbussin kori on valmistettu alumiinista. Se on 3-ovinen ja matalalattiainen. Sisätilojen valoisuuteen ja matkustajien nopeaan poistumiseen oviratkaisuilla on kiinnitetty erityistä huomiota. Energiakulutuksen todetaan olevan 80 % normaaleja dieselbusseja pienempi. Göteborgissa latausjärjestelmä on rakennettu Siemensin ja ABB:n yhteistyönä. Volvo uskoo, että sähkö tulee olemaan lähivuosina käytetyin voimanlähde julkisessa liikenteessä. Volvo on myynyt vuodesta 2010 lähtien kaikkiaan 2200 hybridi-, sähköhybridi- ja täyssähköbussia. Näyttelyssä olleen sähköbussin akut ladataan sähköverkon kautta bussipysäkillä latausajan ollessa 6 minuuttia. Volvon osastolla esillä ollut Dynamic Steering järjestelmä palkittiin Kortrijkissä Euroopan Bussiviikon yhteydessä. Ohjausjärjestelmä voitti palkinnon sarjassa, mikä käsitti turvallisuutta. Kuljettajaa avustava ohjausjärjestelmä parantaa suuntavakautta ja vaimentaa tienpinnan epätasaisuuksien aiheuttamia häiriöitä. Se toimii erityisen hyvin alhaisissa ajonopeuksissa ja peruutettaessa. Volvon kuorma-autoissa ohjausjärjestelmä on ollut jo busseja aiemmin. u BUSSIAMMATTILAINEN

3 pscania esitteli kaksi vuotta sitten Kortrijkin näyttelyssä Citywide-hybridibussin kaupunkiliikenteeseen. Nyt samaisesta, etuosaltaan matalalattiaisesta mallista esiteltiin Class 2-luokan säännöt täyttävä linjaliikenneversio. Sillä on tietyllä markkina-alueella mahdollista ajaa 100 km/h tuntinopeudella. pmatkustamoratkaisussa huomiota kiinnitti mm. väljäntuntuinen keskiosa, jossa voi kuvitella hyvin toimivan matkustajien yhteisöllisyyden kokemus. tää auton pituuden, joka voi olla metriä. 2-akselisen mallin enimmäispituus on 13,2 metriä. Kaikissa on helposti tunnistettava ja Scanialle tunnusomainen etu-ja takaosa. Omamassaa ja kääntösädettä pienentävän pyöristetyn etuosan todetaan pienentävän polttoainekulutusta ja melutasoa. Korkeammissa Interlink -malleissa on 10 senttiä korkeammat sivulasit ja korkeammalle sijoitettu keskikäytävä, jolloin istuinkorokkeet ovat hieman matalammalla. Korirakennetta on vahvistettu uuden R ympäripyörähdysnormin mukaisesti. Muutoksista huolimatta korin paino ei ole kasvanut. Scania Interlink malleihin on saatavana runsas valikoima Scanian moottoreita. LD-malliin 9-litraisia, MD-ja HDmalleihin 9-ja 13-litraisia. Scania tarjoaa myös laajan vaihtoehtoisille polttoaineillebioetanoli, biodiesel ja biokaasu sovitettujen moottoreiden valikoiman. Magelys - vuoden linja-auto Elokuussa Vuoden 2015 Linja-autoksi valittu Iveco Magelys Pro oli osaston näyttävä vetonaula. Voittoa juhlistettiin Kortrijkissä. Auton mustalle värille ja designillekin oli selityksensä. Magelys Pro kuljettaa hallitsevaa maailman mestarijoukkuetta All Blacksia rugby-turnauksen 2015 ajan Iso- Britanniassa. Juhliakseen kumppanuutta Iveco ja All Blacks ovat suunnitelleet yhteisen logon, joka näkyy auton kyljissä. Solariksen uusi sähköbussi Solaris Urbino 12 on päästötön, kevytrakenteinen ja vähän energiaa kuluttava. Kotrijkissä ollut Solaris Urbino 12 Electric oli varustettu katolla olevalla pantografi-ratkaisulla, jolloin lataus voidaan tehdä bussipysäkillä. Myös muut latausvaihtoehtot, kuten plug-in ja induktiiviratkaisut, ovat Solariksen esitteen mukaan mahdollisia. Näyttelybussissa oli 240 kwh akkukapasiteetti, mikä oli sijoitettu kuuteen 40 kwh:n akkuun. Neljä akuista oli sijoitettu katon takaosaan. Bussi toimii 160 kw sähkömoottorilla tai vaihtoehtoisesti kahdella 60kW sähkömoottorilla. Runko Solaris Urbino 12 Electicissä on valmistettu korkealuokkaisista, korroosiota kestävistä materiaaleista ja painoa on saatu kevennettyä 720 kg. Istumapaikkoja bussissa on 30+2 ja tämän lisäksi seisomapaikkoja Ovia on levennetty niiden ollessa nyt 1,250 m. Oviin on tullut myös lisää korkeutta ja ovat uudessa mallissa 2,020 m korkeudeltaan. Suuret ikkunat ja LED-lamput sisätiloissa antavat matkustamoon valoisan ja väljän tunteen. MeRSULTA KAASU-CITARO Daimlerin osaston uutuutena esiteltiin Citaro NGT kaupunkibussi, mikä kaasumoottorisena on vaihtoehtona dieselkäyttöiselle Citarolle. Daimler toteaa, että auton paino kaasumoottorisessa bussissa on keventynyt ttoinen, Solariksen Kortrijkissä esitetty uutuus oli Solaris Urbino 12 LE, 12-metrinen matalalattiabussi. Sisätilat ovat valoisammat ja avarammat kuin edeltäjällä. Esittelyautossa oli Euro 6 Cummins ISB6.7 diesel, mutta bussiin on mahdollista saada myös suuempi ja voimakkaampi moottori DAF/Paccar MX BUSSIAMMATTILAINEN 6 15

4 pkaasu-citarossa on 7-litrainen M 936 moottori, jossa on 302 hevosvoimaa. pmuut Daimelerin osastolla olleet mallit olivat Intouro, TravegoM ja Tourismo sekä Mercedes-Benz Sprinter 65. pdaimler uskoo kaksikerrosbussien kysynnän lisääntyvän pitkän matkan kaukoliikenteessä ja oli tuonut Kotrijkiin Setran S 431 kaksikerrosbussin esiteltäväksi. Kiinalaiset näyttävästi esillä pdaimlerin Setra TopClass S 516 HDH:ssä luonnonnahkaverhoilu ja näyttävät niskatuet tekivät sisustuksesta valoisan ja matkustusmukavuutta viestivän. Latauspistokkeet kännykkää ja tietokonetta varten kuuluvat vakiovarusteisiin. Istumapaikkoja kuljettajan ja oppaan istuinten lisäksi 3,325 metrisessä autossa on 54. Moottorina on OM 471, 375 kw. ja matkustajapaikkoja saadaan enemmän. Myös polttoaineen kulutuksen kerrotaan olevan % pienempi. Esittelyssä olleessa Citarossa on 7-litrainen M 936 moottori, jossa on 302 hevosvoimaa. Uuden kaasumoottorin avulla suorituskyvyn sanotaan olevan dieselmoottorin tasolla, mutta C02-päästöt jopa 10 % pienemmät. Kiinalaiset bussivalmistajat olivat Kortrijkissä taas näyttävästi esillä. Messuilla nähtiin malleja eri valmistajilta: BYD, Yotung, King Long ja Golden Dragon. Euroopan markkinoille tulosta saatiin esimakua BYDin (Build Your Dreams) näyttelyssä olleesta täysin sähköisestä kaksikerrosbussista. Myös 2 muuta BY- Din neljästä näyttelyssä olleesta bussista on tulossa Eurooppaan. 10,2 metrinen, kaksikerroksinen sähköbussi alkoi näyttelyn jälkeen liikennöidä Lontoossa neljän samanlaisen bussin kanssa. Bussiin mahtuu 81 matkustajaa ja se on täysin ilmastoitu. Lontoossa tavoitellaan päästötöntä bussiliikennettä ja tavoitteeseen pääsemiseksi tarvitaan tulevaisuudessa satoja sähköbusseja. BYD on solminut yhteistyösopimuksen brittiläisen Alexander Dennisin kanssa. Yhteistyössä uskotaan voitavan hyödyntää BYDin osaamista alustarakentamisesta ja akku- ja sähköteknologiasta, Alexander Dennisin osaamista taas korirakentamisesta. BYD tulee näkymään pian myös Ruotsin markkinoilla K9 kaupunkibussillaan. Tiedossa on, että sellaisia ryhdytään liikennöimään ainakin Eskilstunassa ja Ängelholmissa. p BUSSIAMMATTILAINEN

5 Auton varusteisiin kuuluvat mm. LED-lamput, elektroninen ajonvakausjärjestelmä (ESP), sadetunnistimet, rengaspaineen kontrolli ja sammutusjärjestelmä. Daimlerin osastolla esillä oli myös Mercedes-Benz OM 471 moottori, jonka todetaan vähentävän kulutusta ja CO 2- päästöjä. Daimler uskoo kaksikerrosbussien kysynnän lisääntyvän pitkän matkan kaukoliikenteessä ja oli tuonut Kotrijkiin Setran S 431 kaksikerrosbussin esiteltäväksi. Saksassa Setran kaksikerrosbussien markkinaosuus on jo yli 80 prosenttia. Istuinpaikkoja kaksikerrosbussissa on 80. Matkustajat voivat nauttia kahvia ja viihdyttää matkantekoa mm. monitoreja seuraamalla. Malli on varustettu myös kahdella pyörätuolipaikalla. Moottorina on kuusisylinterinen Euro 6 Mercedes-Benz OM 471. Gummins lanseerasi uutta tekniikkaa Moottorivalmistaja Gummins markkinoi ISB Euro 6- sarjan dieselmoottoreidensa säästävän polttoainetta. Bussien moottori sammuu automaattisesti, kun bussi on pysähdyksissä ja käynnistyy taas automaattisesti bussin lähdettyä liikkeelle. Uuden tekniikan ansiosta polttoaineen kulutuksen todetaan dieselbusseissa vähentyvän 4-7 prosenttia ja noksi-päästöt %. Kaupunkiliikenteessähän bussit joutuvat pysähtymään lähes joka minuutti. Uutta moottoriteknologiaa Cummins on testannut Liverpoolissa Stagecoachin busseissa. Ennen uusien moottorien sarjatuotantovaihetta Cummins haluaa testata vielä lisää toimivuutta ja tuloksia. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, sarjatuotanto alkaa ensi vuonna maaliskuussa. Amerikan markkinoille stop-start järjestelmä on lanseerattu jo edellisenä vuonna. Teknowarelta valo- ja turvaratkaisuja Lahtelainen Teknoware on tullut tunnetuksi bussi- ja juna-alan johtavana valaistusjärjestelmien toimittajana. Uutena kysyntään vaikuttavana ovat vuonna 2018 pakolliseksi tulevat matkustamon turvavalot Myyntijohtaja Kaj Tammela kertoi Teknowaren tekevän yhteistyötä lähes kaikkien bussivalmistajien kanssa ja asiakkuuksia olevan yli 70 eri maassa. Tammelan mukaan tuotekehitystä tehdään koko ajan. Kaikissa busseissa, jotka valmistetaan vuodesta 2018 eteenpäin, tulee olla hätävalaistus. Tämä vaatii Teknowarelta sellaisten uusien valaisimien suunnittelua, joissa on oma akku. Tuotteen tulisi olla itsenäinen niin, että se ei vaadi syöttöä bussin akulta Daimler markkinoi BusStorea Kortrijkissä Daimler markkinoi itseään myös johtavana käytettyjen bussien myyjänä. Daimlerin BusStore -brändin alla markkinoidaan kaikkia tuotemerkkejä 17 paikkakunnalla Euroopassa. Kaikki myytävät Mercedes-Benz ja Setra turistibussit käyvät Daimlerin mukaan huolellisen tarkastuksen ja ne luokitellaan kolmeen eri kategoriaan: kulta, hopea ja pronssi. Jotta auto saisi kulta luokituksen, on edellytyksenä, että bussi on vain 1-3 vuoden ikäinen eikä sille ole kertynyt yli ajokilometriä. BusStoren nettisivuilta saatavaa Informaatiota käyetyistä busseista on parannettu kehittämällä sivustoa. Nyt nettisivuilta tietoa on saatavissa jo 18 kielellä osoitteesta Vuonna 2013 avatuilla sivuilla oli vuonna 2014 jo kävijää. 40 BUSSIAMMATTILAINEN 6 15

Pääosassa Euro 6 sekä hybridi- ja sähköratkaisut

Pääosassa Euro 6 sekä hybridi- ja sähköratkaisut BUSWORLD 2013 - Kortrijk Teksti Saara Remes Kuvat Saara Remes ja valmistajat Pääosassa Euro 6 sekä hybridi- ja sähköratkaisut Bussien energiatalous ja ympäristökuormituksen vähentäminen teemoittivat Kortrijkin

Lisätiedot

Kylpylä-hotelli Yyterin parkkipaikka täyttyi busseista ja niiden tarviketarjonnasta. Ulko- ja sisänäyttelyssä oli mukana kaikkiaan 36 alan yritystä.

Kylpylä-hotelli Yyterin parkkipaikka täyttyi busseista ja niiden tarviketarjonnasta. Ulko- ja sisänäyttelyssä oli mukana kaikkiaan 36 alan yritystä. Kylpylä-hotelli Yyterin parkkipaikka täyttyi busseista ja niiden tarviketarjonnasta. Ulko- ja sisänäyttelyssä oli mukana kaikkiaan 36 alan yritystä. Yyterin tähdet kiinnostivat Vuotuinen bussinäyttely

Lisätiedot

Scania Citywide LF Scania Citywide LF Scania Citywide LE

Scania Citywide LF Scania Citywide LF Scania Citywide LE PRESS info P12904SE / Per-Erik Nordström 4. syyskuuta 2012 Scania linja-autot mallisto Scania Citywide on uusi mallisto matalalattiaisia ja etuosastaan matalia low entry -kaupunkibusseja, joiden muotokieli

Lisätiedot

BUS NÄYTTELY JYVÄSKYLÄSSÄ VOLVO VEI ODOTETUSTI PÄÄHUOMION

BUS NÄYTTELY JYVÄSKYLÄSSÄ VOLVO VEI ODOTETUSTI PÄÄHUOMION BUS 2018 -NÄYTTELY JYVÄSKYLÄSSÄ 19. 20.6. VOLVO VEI ODOTETUSTI PÄÄHUOMION BUS 2018 -näyttely pidettiin nyt toista vuotta peräkkäin uudessa kiinteässä paikassa Jyväskylän Paviljongissa. Kokonaan sisätiloissa

Lisätiedot

Seppo Salmi 28. lokakuuta 2011 Julkaisuvapaa heti. Scania Citywide LF ja LE uusi bussimallisto keskija esikaupunkiliikenteeseen

Seppo Salmi 28. lokakuuta 2011 Julkaisuvapaa heti. Scania Citywide LF ja LE uusi bussimallisto keskija esikaupunkiliikenteeseen PRESS info Seppo Salmi 28. lokakuuta 2011 Julkaisuvapaa heti ja LE uusi bussimallisto keskija esikaupunkiliikenteeseen Scania Citywide on Scanian kokonaan uusi bussimallisto, joka sisältää sekä täysin

Lisätiedot

Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset.

Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset. VAIN YKSI ASKEL Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset. Sinulle, joka poistut ohjaamosta ja kiipeät takaisin monta kertaa

Lisätiedot

Kohtuullisesti uutta, mutta myös "vähän vanhaa" Alan tilanne heijastuu myös näyttelytarjontaan:

Kohtuullisesti uutta, mutta myös vähän vanhaa Alan tilanne heijastuu myös näyttelytarjontaan: Alan tilanne heijastuu myös näyttelytarjontaan: Kohtuullisesti uutta, mutta myös "vähän vanhaa" Bussiala kokoontui juhannusviikolla Helsinkiin. BUS 2013 -näyttelyyn oli ilmoittautunut lähes 40 yritystä.

Lisätiedot

Voiteluaineiden vaikutus raskaiden ajoneuvojen polttoaineen kulutukseen. Kari Kulmala Neste Oil Oyj / Komponentit / Perusöljyt

Voiteluaineiden vaikutus raskaiden ajoneuvojen polttoaineen kulutukseen. Kari Kulmala Neste Oil Oyj / Komponentit / Perusöljyt Voiteluaineiden vaikutus raskaiden ajoneuvojen polttoaineen kulutukseen Kari Kulmala Neste Oil Oyj / Komponentit / Perusöljyt 1 Esityksen sisältö: Yleistä tietoa moottoriöljyistä ja niiden viskositeettiluokituksesta

Lisätiedot

HDENIQ Energiatehokas ja älykäs raskas ajoneuvo. Tilannekatsaus

HDENIQ Energiatehokas ja älykäs raskas ajoneuvo. Tilannekatsaus HDENIQ Energiatehokas ja älykäs raskas ajoneuvo Tilannekatsaus TransEco tutkijaseminaari 3.11.2011 Kimmo Erkkilä, VTT Petri Laine, VTT Hannu Kuutti, VTT Micke Bergman, VTT Paula Silvonen, VTT 2 Sisältö

Lisätiedot

Kevytrakennetekniikka ja hybridisointi alentavat polttoaineen kulutusta. Tommi Mutanen Kabus Oy 4.12.2007

Kevytrakennetekniikka ja hybridisointi alentavat polttoaineen kulutusta. Tommi Mutanen Kabus Oy 4.12.2007 Kevytrakennetekniikka ja hybridisointi alentavat polttoaineen kulutusta Tommi Mutanen Kabus Oy 4.12.2007 70 60 Braunschweig Bus Cycle F=ma Speed (km/h) 50 40 30 20 Voima ja massa ovat toisiinsa suoraan

Lisätiedot

Teknologiaraportti. Heikki Torvinen. 18/1/11 Metropolia Ammattikorkeakoulu

Teknologiaraportti. Heikki Torvinen. 18/1/11 Metropolia Ammattikorkeakoulu Teknologiaraportti Heikki Torvinen 1 Teknologiaraportti Käsittelee tekniikan näkökulmasta nyt ja tulevaisuuden ajoneuvoratkaisuja Polttoaineet Energian varastointi Lataus Ajoneuvoryhmät Henkilöauto Hyötyajoneuvot

Lisätiedot

Scania IAA-messuilla: Scania keskittyy asiakasetuihin ja kestävyyteen

Scania IAA-messuilla: Scania keskittyy asiakasetuihin ja kestävyyteen PRESS info P14901EN / Örjan Åslund 24. syyskuuta 2014 Scania IAA-messuilla: Scania keskittyy asiakasetuihin ja kestävyyteen Scania Citywide LE hybridivoimansiirrolla Uusia innovaatioita, joilla saavutetaan

Lisätiedot

Bussiliikenteen sähköistyminen. Keijo Kilpinen

Bussiliikenteen sähköistyminen. Keijo Kilpinen Bussiliikenteen sähköistyminen Keijo Kilpinen Esityksen sisältö Yleistä päästöjen vähentäminen Berliini: puhtaampi tulevaisuus Wien: paikallispäästötön kaupunkibussi Potzdam: dieselistä sähköbussi Bussin

Lisätiedot

Kehittyvät bussimarkkinat Kilpailutus uusii kalustoa mm. Lahdessa

Kehittyvät bussimarkkinat Kilpailutus uusii kalustoa mm. Lahdessa Kehittyvät bussimarkkinat Kilpailutus uusii kalustoa mm. Lahdessa Suomen Paikallisliikenneliiton 44. vuosikokousseminaari 13.3.2014 Joukkoliikennesuunnittelija Lauri Jorasmaa Esityksen sisältö 1. Yhteenveto

Lisätiedot

Esitys: Mercedes-Benz hyötyajoneuvot maakaasukäy t tö i s i n ä

Esitys: Mercedes-Benz hyötyajoneuvot maakaasukäy t tö i s i n ä Maakaasuyhdistyksen kevätpäivä 23.04.2009 Esitys: Mercedes-Benz hyötyajoneuvot maakaasukäy t tö i s i n ä Asko Salminen Veho Group Oy Ab Mercedes-Benz hyötyajoneuvot PL 118 / Lommilanrinne 3 02771 ESPOO,

Lisätiedot

luettelo kaikki mallit ja uutuudet 2013 Löydä enemmän

luettelo kaikki mallit ja uutuudet 2013 Löydä enemmän luettelo kaikki mallit ja uutuudet 2013 Löydä enemmän m at k a i luau tot Matkailuautolla matkustaminen on kätevä tapa päästä lähelle luontoa. Matkanteko on lisäksi oikein mukavaa, sillä ohjaamon ja asunto-osan

Lisätiedot

Nuorekkaasti uudistuva A-sarja saa lisää moottori-, vaihteisto- ja varusteluvaihtoehtoja

Nuorekkaasti uudistuva A-sarja saa lisää moottori-, vaihteisto- ja varusteluvaihtoehtoja Tiedotusvälineille 6.9.205 Julkaistavissa heti Mercedes-Benzin A-sarjan toinen sukupolvi: Nuorekkaasti uudistuva A-sarja saa lisää moottori-, vaihteisto- ja varusteluvaihtoehtoja Uutta pirteää ilmettä

Lisätiedot

Tiemerkintäpäivät 2018

Tiemerkintäpäivät 2018 ADAS Advanced Driver Assistant System Sustainable Transport Automaattiajo ja Platooning Tiemerkintäpäivät 2018 Scania Suomi Oy / Mika Jukkara, Tuotepäällikkö ADAS Advanced Driver Assistant System Automaattiajon

Lisätiedot

MERCEDES-BENZ CITAN VITO SPRINTER

MERCEDES-BENZ CITAN VITO SPRINTER MERCEDES-BENZ CITAN VITO SPRINTER www.carsport.fi/mercedes-benz MERCEDES-BENZ CITAN Carsport esteetön matalalattiataksi 1+4 ja yksi pyörätuolipaikka Monipuolinen ja sopeutuvainen Mercedes-Benz Citan on

Lisätiedot

AJONEUVOTEKNIIKAN KEHITTYMINEN JA UUSIEN ENERGIAMUOTOJEN SOVELTUMINEN SÄILIÖKULJETUKSIIN. Mika Jukkara, Tuotepäällikkö / Scania Suomi Oy

AJONEUVOTEKNIIKAN KEHITTYMINEN JA UUSIEN ENERGIAMUOTOJEN SOVELTUMINEN SÄILIÖKULJETUKSIIN. Mika Jukkara, Tuotepäällikkö / Scania Suomi Oy AJONEUVOTEKNIIKAN KEHITTYMINEN JA UUSIEN ENERGIAMUOTOJEN SOVELTUMINEN SÄILIÖKULJETUKSIIN Mika Jukkara, Tuotepäällikkö / Scania Suomi Oy Scania Vabis Chassis 1930 Liikenteen rooli kestävässä kehityksessä

Lisätiedot

Tehokas ja ympäristöystävällinen Avant 760i 4 AVANT MAGAZINE

Tehokas ja ympäristöystävällinen Avant 760i 4 AVANT MAGAZINE Tehokas ja ympärist Av 4 AVANTMAGAZINE öystävällinen ant 760i Avant-kuormaajasarja kokee jälleen kerran suuren mullistuksen kun kuormaajavalikoimaan liittyy uusi Avant 760i. Avant 760i on uusi kuormaajamalli

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE Goodyearin linja-autonrenkaat saatavilla Suomessa

LEHDISTÖTIEDOTE Goodyearin linja-autonrenkaat saatavilla Suomessa Yhteystiedot: Hindrek Pikk Commercial Marketing Manager Nordic +372 565 5880 hindrek_pikk@goodyear.com LEHDISTÖTIEDOTE Goodyearin linja-autonrenkaat saatavilla Suomessa Goodyearin uusimpien polttoainetehokkaiden

Lisätiedot

Kalustovaatimukset, Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne

Kalustovaatimukset, Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Kalustovaatimukset, Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Cityliikenteen tarjouskilpailu 2016 Linja-autokalustoa koskevat vaatimukset Diaarinumero TARJOUSPYYNNÖN LIITE 2. Kalustovaatimukset 1(6) Tässä

Lisätiedot

Fuso Canter kuorma-auto on tehnyt edistyksellistä historiaa jo 50 vuotta Lehdistötiedote

Fuso Canter kuorma-auto on tehnyt edistyksellistä historiaa jo 50 vuotta Lehdistötiedote Fuso Canter kuorma-auto on tehnyt edistyksellistä historiaa jo 50 vuotta Lehdistötiedote 23.5.2013 Vuoden 1963 jälkeen, jolloin Canter esiteltiin, on sitä myyty 3,7 miljoonaa kappaletta. Canter kärkenään

Lisätiedot

WITRAKTOR & CATERPILLAR

WITRAKTOR & CATERPILLAR WITRAKTOR & CATERPILLAR Wihuri Oy Tekninen Kauppa / Witraktor Osa Wihuri-konsernia, kansainvälistä moniala-perhe-yritystä Caterpillar edustaja Suomessa vuodesta 1947 Toimialueena Suomi, Viro, Latvia ja

Lisätiedot

SCANIA LINJA-AUTOT. Esittelyssä Scania Citywide

SCANIA LINJA-AUTOT. Esittelyssä Scania Citywide SCANIA LINJA-AUTOT Esittelyssä Scania Citywide SCANIA CITYWIDE 2-3 Valmiina kohtaamaan kaupungin haasteet Nykyisin yli puolet maapallon väestöstä asuu kaupungeissa. Ja kaupungistumiskehitys jatkuu kiihtyvällä

Lisätiedot

RASTU - Ajoneuvojen energiankulutus ja päästöt kaupunkiliikenteessä. Rastu päätösseminaari Innopoli 1, Otaniemi 4.11.

RASTU - Ajoneuvojen energiankulutus ja päästöt kaupunkiliikenteessä. Rastu päätösseminaari Innopoli 1, Otaniemi 4.11. RASTU - Ajoneuvojen energiankulutus ja päästöt kaupunkiliikenteessä Rastu päätösseminaari Innopoli 1, Otaniemi 4.11.2009 Kimmo Erkkilä SISÄLTÖ Taustat ja menetelmät Uusien ajoneuvojen energiatehokkuus

Lisätiedot

AUTOMAN. Mäntäkompressorit (0,75 8,1 kw / 1 11 hv)

AUTOMAN. Mäntäkompressorit (0,75 8,1 kw / 1 11 hv) AUTOMAN Mäntäkompressorit (0,75 8,1 kw / 1 11 hv) AH-SUORAVETOSARJA: PIENI, NÄPPÄRÄ JA ÖLJYTÖN AH-sarjan öljyttömät kompressorit on suunniteltu moniin erilaisiin käyttötarkoituksiin. Niiden kunnossapitotarve

Lisätiedot

BIOKAASUN KÄYTÖN EDISTÄMINEN HANKINNOILLA

BIOKAASUN KÄYTÖN EDISTÄMINEN HANKINNOILLA BIOKAASUN KÄYTÖN EDISTÄMINEN HANKINNOILLA Suunnittelupäällikkö Pertti Hällilä / 1.10.2015 BIOKAASUBUSSIT JA PÄÄTÖKSENTEKO AIKAISEMMIN BIOKAASUBUSSEISTA Biokaasubussien hankinta on 45 %:a kalliimpi dieselbus.-

Lisätiedot

Scania Bauma 2013 -messuilla Münchenissä Kovaan työhön tarkoitetut ja uusimmalla päästötekniikalla varustetut Scania-kuorma-autot ja -moottorit

Scania Bauma 2013 -messuilla Münchenissä Kovaan työhön tarkoitetut ja uusimmalla päästötekniikalla varustetut Scania-kuorma-autot ja -moottorit PRESS info P13101EN / Per-Erik Nordström 29 Jan 2013 Scania Bauma 2013 -messuilla Münchenissä Kovaan työhön tarkoitetut ja uusimmalla päästötekniikalla varustetut Scania-kuorma-autot ja -moottorit Scania

Lisätiedot

Petri Saari HSL Helsingin seudun liikenne 07.09.2010 JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ

Petri Saari HSL Helsingin seudun liikenne 07.09.2010 JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ Petri Saari HSL Helsingin seudun liikenne 07.09.2010 JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ Joukkoliikenteen uudelleenorganisointi 1.1.2010 alkaen HKL HKL-Rv HKL-Metro HKL-Infra SL Oy Helsingin seudun liikenne

Lisätiedot

Uusi Arocs Loader. Uusi Arocs Grounder.

Uusi Arocs Loader. Uusi Arocs Grounder. Uusi Arocs Loader. Uusi Arocs Grounder. Äärimmäistä voimaa äärimmäistä kuormitusta varten. Arocs Loader ja Arocs Grounder. Erityisen korkeaa hyötykuormaa ja äärimmäistä kuormitusta varten. Arocs Loaderin

Lisätiedot

Torqeedo. Palkittu, suorituskykyinen sähköperämoottori.

Torqeedo. Palkittu, suorituskykyinen sähköperämoottori. Torqeedo. Palkittu, suorituskykyinen sähköperämoottori. Torqeedo on veneilijän tulevaisuutta. Perämoottori, joka menestyy sitä paremmin, mitä tiukemmaksi ympäristömääräykset käyvät. Markkinoiden tehokkaimmat

Lisätiedot

Valtran biokaasu (Dual Fuel) traktori Nurmesta biokaasua - uusi tuotantosuunta maatiloille 26.10.2012. Petri Hannukainen, Agco/Valtra

Valtran biokaasu (Dual Fuel) traktori Nurmesta biokaasua - uusi tuotantosuunta maatiloille 26.10.2012. Petri Hannukainen, Agco/Valtra Valtran biokaasu (Dual Fuel) traktori Nurmesta biokaasua - uusi tuotantosuunta maatiloille 26.10.2012 Petri Hannukainen, Agco/Valtra AGCO Valtra on osa AGCOa, joka on maailman kolmanneksi suurin maatalouskoneiden

Lisätiedot

Pohjois-Savon liikenneseminaari Liikkumisen ja liikenteen tulevaisuus. Jukka Haavikko

Pohjois-Savon liikenneseminaari Liikkumisen ja liikenteen tulevaisuus. Jukka Haavikko Pohjois-Savon liikenneseminaari 4.4.2019 Liikkumisen ja liikenteen tulevaisuus Jukka Haavikko 1. Mitä kauempana PK-seudusta ollaan Bussien osuus joukkoliikennemarkkinassa kasvaa. 2. Kaavoituksen merkitys

Lisätiedot

VÄLIVUOSI. Rekisteröinnit notkahtivat pahasti

VÄLIVUOSI. Rekisteröinnit notkahtivat pahasti Rekisteröinnit notkahtivat pahasti VÄLIVUOSI Uusien bussien rekisteröinti romahti ennustusten mukaan. Lukema vajosi 388 kappaleeseen, toissavuodesta tultiin alas 145 yksikköä. Heikompaa lukua kaivaessa

Lisätiedot

Scanian Euro 6 -mallisto: Toimivaksi todistettu teknologia ja ratkaisu kaikkiin tarpeisiin

Scanian Euro 6 -mallisto: Toimivaksi todistettu teknologia ja ratkaisu kaikkiin tarpeisiin PRESS info P13X02EN / Örjan Åslund 24.10.2013 Scanian Euro 6 -mallisto: Toimivaksi todistettu teknologia ja ratkaisu kaikkiin tarpeisiin Scanian moottorimallistossa on nyt 11 Euro 6 -moottoria, joiden

Lisätiedot

Miksi Suomessa luovuttiin matalalattiaisista nivelbusseista?

Miksi Suomessa luovuttiin matalalattiaisista nivelbusseista? Miksi Suomessa luovuttiin matalalattiaisista nivelbusseista? Syyt lyhyesti 4.3.2018 Matalalattianivelbussit korvaamaan korkealattiaisia nivelautoja Suomessa on ollut käytössä korkealattiaisia nivelbusseja

Lisätiedot

KAUPUNKILIIKENNELINJA-AUTON JA PIENKA- LUSTON KALUSTOVAATIMUKSET

KAUPUNKILIIKENNELINJA-AUTON JA PIENKA- LUSTON KALUSTOVAATIMUKSET KUOPION KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUE Suunnittelupalvelut LIITE 7 KAUPUNKILIIKENNELINJA-AUTON JA PIENKA- LUSTON KALUSTOVAATIMUKSET Posti- ja käyntiosoite Laskutusosoite Puhelin Faksi www.kuopio.fi

Lisätiedot

Akkukäyttöisten sähköbussien. Kysymyksiä ja vasta sähköisestä linja-autoliiken TESTIRYHMÄ TEKSTI JA KUVAT TIMO LEHTONEN

Akkukäyttöisten sähköbussien. Kysymyksiä ja vasta sähköisestä linja-autoliiken TESTIRYHMÄ TEKSTI JA KUVAT TIMO LEHTONEN TESTIRYHMÄ TEKSTI JA KUVAT TIMO LEHTONEN Kysymyksiä ja vasta sähköisestä linja-autoliiken Sähköbussien käyttöönotto tuo uutta tekniikkaa, mutta myös tarpeen uusille osto- ja omistuskäytännöille. Vaikka

Lisätiedot

Käyttövoimaselvitys Lahden hyötyajoneuvoliikenteen tarpeisiin

Käyttövoimaselvitys Lahden hyötyajoneuvoliikenteen tarpeisiin Raportti Käyttövoimaselvitys Lahden hyötyajoneuvoliikenteen tarpeisiin 7.12.2015 Esipuhe Lahden kaupungin strategiassa (2025) on asetettu tavoitteeksi puolittaa kasvihuonekaasupäästöt vuoden 1990 tasosta

Lisätiedot

Tulevaisuuden polttoaineet kemianteollisuuden näkökulmasta. Kokkola Material Week 2016 Timo Leppä

Tulevaisuuden polttoaineet kemianteollisuuden näkökulmasta. Kokkola Material Week 2016 Timo Leppä Tulevaisuuden polttoaineet kemianteollisuuden näkökulmasta Kokkola Material Week 2016 Timo Leppä 1 Mikä ajaa liikenteen muutosta EU:ssa? 2 Kohti vuotta 2020 Optimoidut diesel- ja bensiinimoottorit vastaavat

Lisätiedot

VOLVO S60 & V60 DRIV. Lisäys käyttöohjekirjaan

VOLVO S60 & V60 DRIV. Lisäys käyttöohjekirjaan VOLVO S60 & V60 DRIV Lisäys käyttöohjekirjaan Tästä lisäyksestä Tämä painotuote Tämä käyttöohje on auton käyttöohjekirjaa täydentävä lisäys. Volvo Personvagnar AB Lisäys käsittelee tämän automallin varsinaisen

Lisätiedot

Kuorma-automarkkinoiden kehitys Euroopassa

Kuorma-automarkkinoiden kehitys Euroopassa Kuorma-automarkkinoiden kehitys Euroopassa SKAL Erikoisjärjestöt Rantasipi Aulanko 11.4.2012 Kuorma-autojen alueellinen kokonaismarkkina Pohjois- Amerikka 235,000 Eurooppa 230,000 Europe 45,000 Euraasia

Lisätiedot

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto Tekniset tiedot Malli Mechron 2210 Moottori malli tyyppi teho iskutilavuus kierrosluku polttoainetankki 3C100LWU 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) 1007 cm³ 2200 rpm 28 litraa Voimansiirto

Lisätiedot

Ympäristöystävällisen. kaupunkiliikenteen. kehittäminen Helsingissä, linja-autot. 16.09.2009 Petri Saari HKL

Ympäristöystävällisen. kaupunkiliikenteen. kehittäminen Helsingissä, linja-autot. 16.09.2009 Petri Saari HKL Ympäristöystävällisen kaupunkiliikenteen kehittäminen Helsingissä, linja-autot 16.09.2009 Petri Saari HKL Miten bussiliikenteen päästöjä vähennetään Helsingissä nyt ja tulevaisuudessa. Ympäristöystävällinen

Lisätiedot

Yleistietoja polttoaineenkulutuksesta. Yhteenveto PGRT

Yleistietoja polttoaineenkulutuksesta. Yhteenveto PGRT Yhteenveto Yhteenveto Tässä asiakirjassa esitellään ja selitetään lyhyesti ajoneuvon polttoaineenkulutukseen vaikuttavat tekijät. Ajoneuvon polttoaineenkulutukseen vaikuttavat useat eri tekijät: Renkaat

Lisätiedot

SÄHKÖBUSSIT OSANA JOUKKOLIIKENNETTÄ

SÄHKÖBUSSIT OSANA JOUKKOLIIKENNETTÄ Opinnäytetyö (AMK) Ajoneuvo- ja kuljetustekniikka Autotekniikka 2016 Jani Travanti SÄHKÖBUSSIT OSANA JOUKKOLIIKENNETTÄ OPINNÄYTETYÖ (AMK) TIIVISTELMÄ TURUN AMMATTIKORKEAKOULU Ajoneuvo- ja kuljetustekniikan

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caravelle

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caravelle Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Caravelle Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

AJONEUVOTEKNIIKAN KEHITTYMINEN Erikoiskuljetusseminaari Mika Jukkara, Tuotepäällikkö / Scania Suomi Oy

AJONEUVOTEKNIIKAN KEHITTYMINEN Erikoiskuljetusseminaari Mika Jukkara, Tuotepäällikkö / Scania Suomi Oy AJONEUVOTEKNIIKAN KEHITTYMINEN Erikoiskuljetusseminaari 15.11.2018 Mika Jukkara, Tuotepäällikkö / Scania Suomi Oy Scania Vabis Chassis 1930 ADAS Advanced Driver Assistant System Automaattiajo ja Platooning

Lisätiedot

MS+ Maaseutuliikenne, lisäpisteet vähimmäiskriteerien päälle (laatuvertailu mukana)

MS+ Maaseutuliikenne, lisäpisteet vähimmäiskriteerien päälle (laatuvertailu mukana) MAASEUTU JA SEUTULIIKENTEIDEN LINJA AUTOJEN KALUSTOVAATIMUKSET (LL, 20.3.) MS Maaseutuliikenne, vähimmäiskriteerit* (vain hintavertailu) Liikenteen tyypittely Maaseutumaiset olosuhteet, reitit pääosin

Lisätiedot

PYSTYYKÖ VANHA KALUSTO PUHTAAMPAAN? Petri Saari 14 October 2014

PYSTYYKÖ VANHA KALUSTO PUHTAAMPAAN? Petri Saari 14 October 2014 PYSTYYKÖ VANHA KALUSTO PUHTAAMPAAN? Petri Saari 14 October 2014 Petri Saari 1 PYSTYYKÖ VANHA KALUSTO PUHTAAMPAAN? ESITYKSEN SISÄLTÖ Suomalainen Proventia Emission Control Miksi? Miten? Mihin? Rekisteriotemerkinnät

Lisätiedot

BMW Business. www.bmw.fi. Ajamisen iloa. BMW Business.

BMW Business. www.bmw.fi. Ajamisen iloa. BMW Business. BMW. Ansaittu ajonautinto. i BMW on investoinut yli 1,2 miljardia euroa BMW EfficientDynamics -teknologioiden kehitykseen. Panostuksen ansiosta voit nauttia ajamisen ilosta ylivoimaisella tehon ja kulutuksen

Lisätiedot

GREENEST WAY TO SAFETY. Luotettavaa turvavalaistusta yli 35 vuoden kokemuksella

GREENEST WAY TO SAFETY. Luotettavaa turvavalaistusta yli 35 vuoden kokemuksella GREENEST WAY TO SAFETY Luotettavaa turvavalaistusta yli 35 vuoden kokemuksella UUSI AKUTON ESCAP-TEKNOLOGIA YMPÄRISTÖNSUOJELU OSANA TUOTEKEHITYSTÄMME 2 Yhteiskuntavastuuseemme kuuluu myös ympäristönsuojelu,

Lisätiedot

Saimaan helmet BUS LAPPEENRANTA

Saimaan helmet BUS LAPPEENRANTA BUS 2016 - LAPPEENRANTA uyksi kolmesta uudesta Scania Interlinkistä oli Oravaisten Liikenteen uusin hankinta. Näyttävyyttä korostivat teliakseli, arvokkaat vanteet sekä pirteä värikaavio. Saimaan helmet

Lisätiedot

SÄHKÖBUSSIKOKEMUKSIA SUOMALAISISTA KAUPUNGEISTA. Paikallisliikennepäivät Annakaisa Lehtinen, Trafix Oy

SÄHKÖBUSSIKOKEMUKSIA SUOMALAISISTA KAUPUNGEISTA. Paikallisliikennepäivät Annakaisa Lehtinen, Trafix Oy SÄHKÖBUSSIKOKEMUKSIA SUOMALAISISTA KAUPUNGEISTA Paikallisliikennepäivät 22.9.2017 Annakaisa Lehtinen, Trafix Oy SISÄLTÖ TAUSTAA SÄHKÖBUSSILIIKENNE HYÖDYT NYKYTILA Espoo Helsinki Turku Tampere KOKEMUKSIA

Lisätiedot

Sähkökäyttöiset bussit näyttävästi esillä. kokoluokan busseissa. 376 näytteilleasettajaa edusti 36 eri maata.

Sähkökäyttöiset bussit näyttävästi esillä. kokoluokan busseissa. 376 näytteilleasettajaa edusti 36 eri maata. BUSWORLD 2017 KORTRIJK Sähkökäyttöiset bssit näyttävästi esillä Belgian Kortrijkissä 20.- 25.10. 2017 järjestetty bssinäyttely keräsi jälleen ennätysyleisön. Rekisteröityjä kävijöitä kirjattiin 37 241,

Lisätiedot

KOKEMUKSIA YMPÄRISTÖKRITEERIEN KÄYTÖSTÄ JOUKKOLIIKENNE-, HENKILÖKULJETUSPALVELU- SEKÄ AJONEUVOHANKINNOISSA

KOKEMUKSIA YMPÄRISTÖKRITEERIEN KÄYTÖSTÄ JOUKKOLIIKENNE-, HENKILÖKULJETUSPALVELU- SEKÄ AJONEUVOHANKINNOISSA Motivan HANKINTAPALVELU KOKEMUKSIA YMPÄRISTÖKRITEERIEN KÄYTÖSTÄ JOUKKOLIIKENNE-, HENKILÖKULJETUSPALVELU- SEKÄ AJONEUVOHANKINNOISSA KOKEMUKSIA YMPÄRISTÖKRITEERIEN KÄYTÖSTÄ JOUKKOLIIKENNE-, HENKILÖKULJETUSPALVELU-

Lisätiedot

FORD TOURNEO CONNECT TRANSIT CUSTOM TRANSIT

FORD TOURNEO CONNECT TRANSIT CUSTOM TRANSIT FORD TOURNEO CONNECT TRANSIT CUSTOM TRANSIT www.carsport.fi/ford Nyt saatavana myös automaattivaihteistolla FORD TOURNEO CONNECT Esteetön taksi 1+6 tai vaihtoehtoisesti 1+4 ja 1 pyörätuolipaikka/paaripaikka

Lisätiedot

Linja-autoliikenteen uudet teknologiat ja polttoaineet. Liikenteen cleantech-hankinnat Veikko Karvonen, tutkija VTT

Linja-autoliikenteen uudet teknologiat ja polttoaineet. Liikenteen cleantech-hankinnat Veikko Karvonen, tutkija VTT Linja-autoliikenteen uudet teknologiat ja polttoaineet Liikenteen cleantech-hankinnat Veikko Karvonen, tutkija VTT Esityksen sisältö mitä uutta linjaautoliikenteen teknologiassa Ympäristöystävällisyyden

Lisätiedot

TRANSPORTER CRAFTER CADDY

TRANSPORTER CRAFTER CADDY TRANSPORTER CRAFTER CADDY Tuottava. Turvallinen. Vakiovarusteltu ammattikäyttöön. Pegabus Transporter Toimivuutta monelle matkalle Pegabus Transporterin jokainen yksityiskohta on suunniteltu tarjoamaan

Lisätiedot

valoisampia ympäristöja Valaistusratkaisuja ihmisiä varten

valoisampia ympäristöja Valaistusratkaisuja ihmisiä varten valoisampia ympäristöja Valaistusratkaisuja ihmisiä varten Valaistusratkaisut kaikkiin eri ympäristöihin Fagerhult on yksi markkinoiden johtavia valaistusalan yrityksiä, joka on vuodesta 1945 lähtien suunnitellut

Lisätiedot

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Floor Täysin integroitu lattiajärjestelmä TriflexAIR Floor on täydellinen, helppokäyttöinen kiinnikejärjestelmä, joka takaa turvallisen,

Lisätiedot

Torqeedo. Palkittu, suorituskykyinen sähköperämoottori.

Torqeedo. Palkittu, suorituskykyinen sähköperämoottori. Torqeedo. Palkittu, suorituskykyinen sähköperämoottori. Torqeedo on veneilijän tulevaisuutta. Perämoottori, joka menestyy sitä paremmin, mitä tiukemmaksi ympäristömääräykset käyvät. Markkinoiden tehokkaimmat

Lisätiedot

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 230 LC-8 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia!

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 230 LC-8 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa YUCHAI YC 230 LC-8 UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Hiljainen Taloudellinen Voimakas Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! VAHVAA VOIMAA YC 230 LCLR-8 Sivu 2 ENTREPOT

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTUKKU. Paloturvalliset myymäläkaapit. Asiakasystävällisyyttä ja paloturvaa samassa kaapissa.

YMPÄRISTÖTUKKU. Paloturvalliset myymäläkaapit. Asiakasystävällisyyttä ja paloturvaa samassa kaapissa. Paloturvalliset myymäläkaapit. Asiakasystävällisyyttä ja paloturvaa samassa kaapissa. SECURA PALOTURVA MYYMÄLÄKAAPIT. Valmistusta jo 60 vuoden kokemuksella. Turvallisuutta ja näyttävyyttä, kemikaalien

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Transporter

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Transporter Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Transporter Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

TÄYDENTÄVÄÄ TIETOA Akkujen ja latureiden tehosuositukset

TÄYDENTÄVÄÄ TIETOA Akkujen ja latureiden tehosuositukset 1. Yleistä Näissä tiedoissa annetaan neuvoja oikean laturin ja akkujen valintaan. Yleisesti ottaen ajoneuvoissa sähkönkulutus kasvaa jatkuvasti. Silti auton luotettavuus ja käynnistyskyky täytyy varmistaa.

Lisätiedot

Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit. Uusi moottorisukupolvi

Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit. Uusi moottorisukupolvi Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit Uusi moottorisukupolvi Elämää helpottavia innovaatioita Silent Glissillä on yli 40 vuoden kokemus sähkötoimisista verhokiskoista. Toimme ensimmäisenä markkinoille

Lisätiedot

Tieliikenteen ammattikuljettajat kokevat

Tieliikenteen ammattikuljettajat kokevat UUTISET tekstit saara remes Ajo- ja lepoaikasäädökset tunnetaan Tieliikenteen ammattikuljettajat kokevat ajo- ja lepoaikasäädökset sekä niiden valvonnan myönteisenä työhön liittyvänä asiana selviää Trafin

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Amarok

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Amarok Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Amarok Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

y Polttonestetoiminen lämmitin 87

y Polttonestetoiminen lämmitin 87 Klimat 5 1 y Polttonestetoiminen lämmitin 87 912-B, 912-D Op. no. 87516 01- Bensiini 30618 095-1 Diesel 3730 340-1 20000 paitsi AT Bensiini 30618 095-1 912-B edustaa lämmittimien uuttaa sukupolvea. Tämä

Lisätiedot

Mika Jukkara, Tuotepäällikkö / Scania Suomi Oy. Biokaasu, Biodiesel, HVO vai Sähkö raskaan liikenteen käyttövoimana

Mika Jukkara, Tuotepäällikkö / Scania Suomi Oy. Biokaasu, Biodiesel, HVO vai Sähkö raskaan liikenteen käyttövoimana Mika Jukkara, Tuotepäällikkö / Scania Suomi Oy Biokaasu, Biodiesel, HVO vai Sähkö raskaan liikenteen käyttövoimana Scania Vabis Chassis 1930 Liikenteen rooli kestävässä kehityksessä Sustainability / Kokonaisuus:

Lisätiedot

Energian talteenotto liikkuvassa raskaassa työkoneessa. 20.01.2010 Heinikainen Olli

Energian talteenotto liikkuvassa raskaassa työkoneessa. 20.01.2010 Heinikainen Olli Energian talteenotto liikkuvassa raskaassa työkoneessa 20.01.2010 Heinikainen Olli Esityksen sisältö Yleistä Olemassa olevat sovellukset Kineettisen energian palauttaminen Potentiaalienergian palauttaminen

Lisätiedot

SCANIA TOURING Tervetuloa kyytiin

SCANIA TOURING Tervetuloa kyytiin Tervetuloa kyytiin Korosta yrityskuvaasi Tutustu Scania Touringiin. Tämä näyttävästi muotoiltu monikäyttöinen linja-auto on suunniteltu täyttämään niin linja- kuin tilausliikenteen vaatimukset myös pitkillä

Lisätiedot

Pinoamistrukkimallisto SPE10/12(i)/14(i)/16(i)/16s

Pinoamistrukkimallisto SPE10/12(i)/14(i)/16(i)/16s Roclan ajotasolla varustetut Solid-pinoamistrukit lisäävät työn tuottavuutta ja sujuvuutta monikäyttöisyytensä ansiosta. Hyllyttämiseen ja lavansiirtoon pidemmilläkin ajomatkoilla suunnitellut ulkomitoiltaan

Lisätiedot

Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa

Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa Perinteiset polttoaineet eli Bensiini ja Diesel Kulutus maailmassa n. 4,9 biljoonaa litraa/vuosi. Kasvihuonekaasuista n. 20% liikenteestä. Ajoneuvoja n. 800

Lisätiedot

PRESS info. Scania V8 1969-2009 Jyrisevä legenda täyttää 40. P09301EN / Per-Erik Nordström 31.3.2009

PRESS info. Scania V8 1969-2009 Jyrisevä legenda täyttää 40. P09301EN / Per-Erik Nordström 31.3.2009 PRESS info P09301EN / Per-Erik Nordström 31.3.2009 Scania V8 1969-2009 Jyrisevä legenda täyttää 40 Teho, erityislaatuinen tuntu sekä ääni, josta ei voi erehtyä, tekevät Scanian V8- moottorista legendan.

Lisätiedot

Korimalli Väri Alkup. varaosanro Kohde Puoli Koko

Korimalli Väri Alkup. varaosanro Kohde Puoli Koko Ajokki Regal (lev. 2,55 m) Kirkas 12 210 800 Tuulilasi, 1-osainen 2552 x 1723 Ajokki Royal Kirkas Tuulilasi, 1-osainen 2435 x 1756 Ajokki Fifty/Victor Kirkas Tuulilasi, 1-osainen 2415 x 1554 Ajokki Regal

Lisätiedot

1907 Konttorikonemekaanikko Emil Henriksson keksii levyhaittasylinterin.

1907 Konttorikonemekaanikko Emil Henriksson keksii levyhaittasylinterin. 1907 Konttorikonemekaanikko Emil Henriksson keksii levyhaittasylinterin. Omaa luokkaansa maailman lukitusteollisuudessa oleva keksintö on edelleen perustana kaikille ABLOY -avainjärjestelmille, jotka suunnitellaan

Lisätiedot

SÄHKÖBUSSIT TULEVAT VAUHDILLA JOUKKOLIIKENTEESEEN. Liikenne ja maankäyttö Annakaisa Lehtinen, Trafix Oy

SÄHKÖBUSSIT TULEVAT VAUHDILLA JOUKKOLIIKENTEESEEN. Liikenne ja maankäyttö Annakaisa Lehtinen, Trafix Oy SÄHKÖBUSSIT TULEVAT VAUHDILLA JOUKKOLIIKENTEESEEN Liikenne ja maankäyttö 4.10.2017 Annakaisa Lehtinen, Trafix Oy SISÄLTÖ TAUSTAA SÄHKÖBUSSILIIKENNE HYÖDYT JA HAASTEITA TALOUDELLINEN KANNATTAVUUS NYKYTILA

Lisätiedot

Neste palvelee taksiyrittäjää

Neste palvelee taksiyrittäjää Neste palvelee taksiyrittäjää tuotteet - palvelut Neste Marketing & Services www.neste.fi Neste tarjoaa taksiyrittäjälle Asiakaskohtaiset ratkaisut Korkealaatuiset tuotteet Kattavin verkosto Nopea ja miellyttävin

Lisätiedot

KOVEMMAT AJAT EDESSÄ?

KOVEMMAT AJAT EDESSÄ? Yllättävän hyvä bssivosi Somalaista bssikantaa sittiin viime vonna 526 bssin voimin. Se, että pelin voitti Mercedes- Benz, ei ollt yllätys. Yllätys ei ollt myöskään se, että noin kaksikolmasosaa kaikista

Lisätiedot

143081-1.1 1(5)+liitteet

143081-1.1 1(5)+liitteet 1481-1.1 1(5)+liitteet DI Benoît Gouatarbès, TkT Henri Penttinen 1.7.2014 Nobinan Roihupellon linja-autovarikko Tilaaja: Nobina Finland Oy Tilaus: 11.6.2014 Yhteyshenkilö: Katja Olli ÄÄNITASOMITTAUKSET

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 9/2014 1.10.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2014

Ensirekisteröinnit 9/2014 1.10.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2014 Ensirekisteröinnit 9/2014 1.10.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 09/2014 09/2013 (%) (%) 1-09/2014 1-09/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 8 402 8 219 2,2

Lisätiedot

Sisilisko Sähköskootterit

Sisilisko Sähköskootterit Sisilisko Sähköskootterit P u h t a a s t i s ä h k ö i n e n a j o n a u t i n t o. Ekologinen. CO2-päästöt 0 g / 100 km. Ei päästöjä. Ei melua. Ei katkua. Edullinen. Lataus tavallisesta pistorasiasta.

Lisätiedot

Sähköisen liikenteen ratkaisut - tuloksia. Loppuseminaari Elli Kotakorpi

Sähköisen liikenteen ratkaisut - tuloksia. Loppuseminaari Elli Kotakorpi Sähköisen liikenteen ratkaisut - tuloksia Loppuseminaari 29.8.2016 Elli Kotakorpi Sähköisen liikenteen ratkaisut- Tampere näyttää suuntaa - Osapuolet: Joukkoliikenneyksikkö, TKL, Yleisten alueiden suunnittelu,

Lisätiedot

Tampereen raitiotie,

Tampereen raitiotie, Tampereen raitiotie, yleissuunnitelma Raitiotie joukkoliikennejärjestelmän runkona Kaupunginvaltuuston iltakoulu 24.4.2013 joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita Lähtökohtia vuoden 2030 joukkoliikennejärjestelmän

Lisätiedot

UUSI MOFFETT M4 NX HUIPPUSUORITUSKYKYÄ JA PALJON MUUTA

UUSI MOFFETT M4 NX HUIPPUSUORITUSKYKYÄ JA PALJON MUUTA UUSI MOFFETT M4 NX HUIPPUSUORITUSKYKYÄ JA PALJON MUUTA TUOTE-ESITE M4 TUTUSTU SEURAAVAAN SUKUPOL MOFFETT M4 NX VEEN Seuraavan sukupolven MOFFETT M4 NX nostaa Euroopan luotetuimman ajoneuvotrukin suorituskyvyn

Lisätiedot

Luku 6 Liikenne. Asko J. Vuorinen Ekoenergo Oy. Pohjana: Energiankäyttäjän käsikirja 2013

Luku 6 Liikenne. Asko J. Vuorinen Ekoenergo Oy. Pohjana: Energiankäyttäjän käsikirja 2013 Luku 6 Liikenne Asko J. Vuorinen Ekoenergo Oy Pohjana: Energiankäyttäjän käsikirja 2013 1 Sisältö Yleistä Henkilöautoliikenne Sähkö- ja hybridiautot Kiskoliikenne Lisätietoja 2 YLEISTÄ 3 Liikenteen energia

Lisätiedot

päivää vapaa pistorasiasta!

päivää vapaa pistorasiasta! 365 päivää vapaa pistorasiasta! Paras energianhuolto matkalla MATKAILUAUTO VENE MÖKKI EFOY COMFORT lataa käyttöakkusi täysautomaattisesti. Näin Sinulla on aina riittävästi sähköä toiveidesi täyttämiseen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun valtioneuvoston asetuksen (1257/1992)

Lisätiedot

1(7) LIITE I. L6e Kevyt nelipyörä (4) neljä pyörää ja käyttövoima 4 artiklan 3 kohdassa olevan luettelon mukaisesti

1(7) LIITE I. L6e Kevyt nelipyörä (4) neljä pyörää ja käyttövoima 4 artiklan 3 kohdassa olevan luettelon mukaisesti 1(7) Ajoneuvoluokka kevyt nelipyörä (luokka L6e) (ja sen alaluokat) vastaa ajokorttisäännöksissä tarkoitettua AM-luokan kevyttä nelipyörää. Raskaammat mönkijät ajoneuvoluokassa L7e edellyttävät ajokorttisäännöksissä

Lisätiedot

Volvon Trucksin uudet voimansiirtolinjat lisäävät voimaa ja pienentävät polttoaineenkulutusta

Volvon Trucksin uudet voimansiirtolinjat lisäävät voimaa ja pienentävät polttoaineenkulutusta Lehdistöinfo Volvon Trucksin uudet voimansiirtolinjat lisäävät voimaa ja pienentävät polttoaineenkulutusta Volvo Trucks esitteli tammikuussa maailman voimakkaimman kuorma-auton, jossa on tehoa 700 hv.

Lisätiedot

Linja-autopalot Suomessa 2010 1 25.8.2011

Linja-autopalot Suomessa 2010 1 25.8.2011 Linja-autopalot Suomessa 2010 Esa Kokki Tutkimusjohtaja, FT Pelastusopisto Timo Loponen Suunnittelija Pelastusopisto 1 25.8.2011 Tausta Linja-autopalojen määrä on lisääntynyt vuosittain 2000-luvulla Jos

Lisätiedot

UUDISTUNUT HYUNDAI I20 SUOMEN ENSI-ESITTELYSSÄ

UUDISTUNUT HYUNDAI I20 SUOMEN ENSI-ESITTELYSSÄ Hyundai Motor Finland Oy Laivalahdenkatu 8, 00880 Helsinki Lisätietoja: Tiedotuspäällikkö Jonna Nevalainen Puhelin: 050-568 7706 jonna.nevalainen@hyundai.fi 17.9.2012 Lehdistötiedote 1.10.2012 UUDISTUNUT

Lisätiedot

Mirkan kokonaisratkaisut. rakentamiseen ja remontointiin

Mirkan kokonaisratkaisut. rakentamiseen ja remontointiin Mirkan kokonaisratkaisut rakentamiseen ja remontointiin RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI Mirkan tuotteet rakentamiseen ja remontointiin Tervetuloa pölyttömän hionnan uuteen maailmaan. Mirkan kokonaisratkaisu

Lisätiedot

L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli (mm) 3300 3750 3750. L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli (mm) 3750 3750

L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli (mm) 3300 3750 3750. L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli (mm) 3750 3750 TEKNISET TIEDOT Täysin uusi Ford Transit alustavat tekniset tiedot Mallisto Täysin uusi Transit Van -pakettiauto L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli 3300 3750 3750 Kokonaispituus 5531 5981 6704 Kokonaispaino 3100

Lisätiedot

Alustatiedot ja mallinimikkeet. Scanian moduulijärjestelmä

Alustatiedot ja mallinimikkeet. Scanian moduulijärjestelmä Scanian moduulijärjestelmä Scanian moduulijärjestelmä Scanian kattava moduulijärjestelmä mahdollistaa alustan optimaalisen sopeuttamisen eri käyttötarkoituksiin. Scanian jokaisen alustan varustelu on ainutkertainen,

Lisätiedot

Stormossen Oy. Sähkön, lämmön ja liikennepolttoaineen yhteistuotanto. Leif Åkers

Stormossen Oy. Sähkön, lämmön ja liikennepolttoaineen yhteistuotanto. Leif Åkers Stormossen Oy Sähkön, lämmön ja liikennepolttoaineen yhteistuotanto Leif Åkers Aiheet Ab Stormossen Oy Biokaasun käyttö Suomessa Biokaasun käyttö Stormossenilla Kaasu-/biokaasuvisio Perustettu 1985 Asukkaita

Lisätiedot