Uusi Arocs Loader. Uusi Arocs Grounder.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uusi Arocs Loader. Uusi Arocs Grounder."

Transkriptio

1 Uusi Arocs Loader. Uusi Arocs Grounder.

2

3 Äärimmäistä voimaa äärimmäistä kuormitusta varten. Arocs Loader ja Arocs Grounder. Erityisen korkeaa hyötykuormaa ja äärimmäistä kuormitusta varten. Arocs Loaderin ja Arocs Grounderin myötä käytettävissäsi on välittömästi kaksi työmaaliikenteen asiantuntijaa, jotka ylittävät itsensä siellä, missä se on tarpeellista: Työmaalla. Ja kirjanpidossa. Toimialakohtaiset autokonseptit. Uuden Arocsin avulla työmaaliikenteestä tulee tehokkaampaa kuin koskaan aiemmin. Täyttääksemme tämän vaatimuksen vieläkin paremmin myös hyötykuormaherkissä käyttötarkoituksissa, kuten kippaavien puoliperävaunujen ja betoniautojen tapauksessa sekä vaikeissa olosuhteissa, kehitimme Arocs Loaderin 1) ja Arocs Grounderin 1). Arocs Loaderia kehitettäessä tutkittiin kaikenlaisia mahdollisuuksia pienentää omamassaa, ja siinä määrin kuin se oli teknisesti järkevää, tulokset toteutettiin johdonmukaisesti. Tuloksena on hyötykuormaltaan optimoituja, työmaaliikenteen kevyimpiin kuuluvia 4 x 2 -puoliperävaunun vetoautoja, sekä 8 x 4/4 -betoniautoja 32 tonnin sallitulla kokonaismassalla, joiden avulla voit kuljettaa 8 m 3 valmisbetonia kerrallaan erityisen alhaisen, enintään kg:n omamassan ansiosta. Se on kannattavaa. Ensimmäisestä päivästä lähtien. Arocs Grounder on suunniteltu äärimmäisiin käyttötilanteisiin vaikeissa olosuhteissa. Toisin sanoen useiden teknisten toimenpiteiden ansiosta auto on vieläkin kestävämpi, erityisen vakaa ja sen kuormitettavuus on korkea. Arocs Loaderin ja Arocs Grounderin ansiosta käytettävissäsi on kaksi todellista huippuvoimaa, jotka voivat parantaa työmaaliikenteen tehokkuutta entisestään. Lisätietoja, myös yksilöllisestä auton kokoonpanosta, saa Mercedes-Benzjälleenmyyjältä. 1) Jotkin rakennemallit saatavissa todennäköisesti vasta 07/2013 alkaen. Hyötykuormaherkkiin kuljetuksiin Arocs Loader Painoltaan optimoituja puoliperävaunun vetoautoja ja betoniautoja suurempaa hyötykuormaa ja 8 m 3 :n valmisbetonin kuljettamista varten, tarjolla moottorin tehoja ja ohjaamoja eri käyttötarkoituksiin Toimialakohtaiset autokonseptit Korkean kuormitettavuuden puolesta Arocs Grounder Paras mahdollinen soveltuvuus eri käyttötarkoituksiin Suunniteltu käytettäväksi vaikeissa olosuhteissa, vahvemmat alustan ja jousituksen osat sekä runko Korkea tehokkuus, korkea kannattavuus Arocs Loaderin ja Arocs Grounderin ansiosta käytettävissäsi autoja, jotka voivat parantaa työmaaliikenteen tehokkuutta entisestään.

4

5 Alhainen omamassa raskaita työtehtäviä varten. Arocs Loader. Korkea hyötykuorma, korkea tehokkuus. Tätä varten ovat Arocs Loaderin 8 x 4/4 -betoniautot, joilla voi kuljettaa 8 m 3 betonia, sekä hyötykuormaltaan optimoidut Arocs Loaderin 4 x 2 -puoliperävaunun vetoautot, jotka huolehtivat paremmasta taloudellisuudesta esimerkiksi kippaavia puoliperävaunuja käytettäessä. Arocs Loader 1). Terästä ja ideoita suuremman hyötykuorman puolesta. Arocs Loaderin myötä työmaalle tulee 4 x 2 -puoliperävaunun vetoautoja ja 8 x 4/4 -betoniautoja, jotka eivät vakuuta ainoastaan kestävyydellään, vaan myös alhaisella kulutuksellaan ja erityisen korkealla hyötykuormallaan. Betoniauton tapauksessa tämä tarkoittaa seuraavaa: huomattavasti painavammasta Euro VI -tekniikasta huolimatta Arocs Loader on niin kevyt, että se voi kuljettaa kätevästi 8 m 3 valmisbetonia 8 x 4/4 -alustan ja 9 m 3 :n säiliön yhdistelmällä. Tämä on kannattavaa enemmän ja enemmän jokaisella ajomatkalla. Arocs Loaderin puoliperävaunun vetoautojen ja betoniautojen korkeasta hyötykuormasta huolehtii suuri joukko teknisiä toimenpiteitä, esimerkiksi kevyempi tuulilasi sekä levennetty, yksittäispyörillä varustettu taka-akseli. Jotta voimme taata mahdollisimman muunneltavan auton kokoonpanon, tietyt toimenpiteet voi myös jättää pois. Esimerkiksi Arocs Loaderin 8 x 4/4 -betoniautossa on vakiona S-ohjaamo ClassicSpace, jossa on 170 mm korkea moottoritunneli, 7,7 litran iskutilavuus ja 235 kw:n (320 hv) teho. Parhaan mahdollisen hyötykuorman tarjoamiseksi autossa on muun muassa kaksi erityisesti sitä varten kehitettyä levennettyä hypoiditaka-akselia yksittäispyöriä ja leveitä renkaita 385/65 R22,5 varten. Painoedun lisäksi tämä yhdistelmä tukee myös erityisen alhaista kulutusta. Lisävarusteena Arocs Loaderin betoniauton voi varustaa M-ohjaamolla. Arocs Loaderin puoliperävaunun vetoautoihin saa myös mm leveitä L-ohjaamoja. Lisäksi saatavissa on 10,7 litran iskutilavuusluokan Euro VI -moottoreita neljänä eri tehovaihtoehtona 315 kw:n (428 hv) tehoon saakka. Se, että Arocs Loaderin puoliperävaunun vetoautot ja betoniautot kuuluvat työmaaliikenteen kevyimpiin, ei kuitenkaan tarkoita, että niille tyypillisestä kestävyydestä on tingittävä: Suurempi hyötykuorma tekee työmaaliikenteestä tehokkaampaa vain, jos auto pääsee edelleen luotettavasti perille. Juuri niin kuin Arocs Loader. Hyötykuormaltaan optimoidut rengaskonseptit. Arocsin 8 x 4/4 -betoniautossa on 8 m 3 :n valmisbetonin kuljettamista varten kaksi levennettyä hypoiditakaakselia yksittäispyöriä ja erityisen kantavia leveitä renkaita 385/65 R22,5 varten. Hyötykuormaedun lisäksi myös alhainen kulutus lisää tehokkuutta.

6 10 t:n hypoiditaka-akseli yksittäispyöriä ja leveitä renkaita 385/65 R22,5 varten (vain betoniauto) Varustus, jota ei voi jättää pois Pois jätettävissä oleva varustus Ei kattoluukkua/ tuuletusluukkua Haluttaessa ei pyöränmuttereiden suojusta Painoltaan optimoitu tuulilasi Alumiiniset akkujohtimet Ei apukuljettajan istuinta Ei moottorin kiinnityssilmukoita Paino-optimoitu ohjaamon lattia Ohjaamon oikea sivuseinä umpinainen madalletun alavuoteen yhteydessä (puoliperävaunun vetoauto) Taka-akselilla lisävarusteena erikoisleveät renkaat 495/45 R22,5 ja alumiinivanteet (puoliperävaunun vetoauto) Ei kallistuksenvakainta etuakselilla (puoliperävaunun vetoauto) Paineilmasäiliö alumiinia Vähän huoltoa vaativat 140 Ah:n akut Yhdistelmäsäiliö (300 l diesel ja 25 l AdBlue ) 2) Painoltaan optimoidut rengassarjat Edut pähkinänkuoressa. Maksimaalinen hyötykuorma eri käyttötarkoituksiin suunniteltujen auton kokoonpanojen sekä 8 x 4/4 -betoniautoille ja 4 x 2 -puoliperävaunun vetoautoille tehtyjen painoa vähentävien toimenpiteiden ansiosta. 3 Mahdollista kuljettaa kerrallaan noin 8 m valmisbetonia. Levennetyt taka-akselit ja yksittäispyörät 385/65 R22,5 suurinta mahdollista hyötykuormaa alhaista kulutusta varten. Joitakin painoa alentavia varusteita voi jättää pois. Valittavissa kuusi erilaista mm:n levyistä ohjaamoa moottoriversiosta riippuen. Valittavissa olevat painoa säästävät toimenpiteet. Olipa kyseessä betoniauto tai puoliperävaunun vetoauto, jokainen Arocs Loader vakuuttaa erinomaisella hyötykuormallaan, sillä monet rakenneosat ja varusteet on suunniteltu johdonmukaisesti erityisen alhaista omamassaa ajatellen. Me tiedämme kuitenkin, että hyötykuorma ei ole kaikki kaikessa. Sen vuoksi tietyt vakiovarusteiset hyötykuormaa lisäävät toimenpiteet, kuten apukuljettajan istuimen tai kattoluukun jättäminen pois, voi lisävarusteena jättää valitsematta. 1) Jotkin rakennemallit saatavissa todennäköisesti vasta 07/2013 alkaen. 2) Saatavissa todennäköisesti 07/2013 alkaen.

7 Äärimmäiseen käyttöön. Arocs Grounder. Arocs Grounder on kuin kotonaan kaikkialla, missä vaaditaan erinomaista vakautta ja korkeaa kuormitettavuutta. Vahvempi runko, vahvempi jousitus ja suurempi itseluottamus. Arocs Grounder 1). Äärimmäiset työtehtävät edellyttävät äärimmäisiä ratkaisuja. Juuri niin kuin Arocs Grounder. Näiden erityisen raskaisiin käyttötarkoituksiin tehtaalta varustettujen puoliperävaunun vetoautojen, tasakuorma-autojen, betoniautojen ja kippiautojen ansiosta sinulla on suuri etumatka muihin myös vakauden ja kuormitettavuuden osalta. Tämän perustana on äärimmäisen vakaa runko, joka on valmistettu kylmämuotoillusta, lujasta hienojakoteräksestä ja jonka pitkittäispalkin vahvuus on 9 mm. Jotta auto olisi vakaa ja ajomukavuus hyvä myös äärimmäisessä maastossa ajettaessa Arocs Grounderissa on etu- ja taka-akselilla kestävät monilehti-paraabelijouset 2), joiden joustokuvaaja on lineaarinen. Taka-akseleilla on lisäksi erityisesti niihin sovitetut iskunvaimentimet ja kallistuksenvakaajat, jotka takaavat vieläkin suuremman kuormitettavuuden ja vakaan ajokäyttäytymisen myös kuormituksen ollessa yksipuolista. Korkea kuormitettavuus ja kestävyys kuvastuvat myös akseleissa. Edessä on vakiona hyväksi osoittautunut akseli 7,5 tonnin akselimassalla ja korkealla maavaralla. Raskaita käyttötarkoituksia varten on lisävarusteena saatavissa etuakseleita jopa 9 tonnin akselimassalla. Taakse on saatavissa napavälitteisiä akseleita jopa 16 tonnin akselimassalla. Nämä vakuuttavat erityisen kestävällä ja pitkäikäisellä rakenteellaan sekä suurella maavarallaan. Myös renkaat ja vanteet on suunniteltu äärimmäisiä käyttötarkoituksia ajatellen. Auton rakennemallista ja suunnitellusta käyttötarkoituksesta riippuen Arocsissa on kestävät ja erityisen pitkäikäiset 15 viistetyt vanteet tai lisävarusteiset leveäpohjaiset vanteet 2), sekä tällaisiin käyttötarkoituksiin vaadittavat kestävät renkaat, joiden kantavuus on erityisen korkea. Jotta pysyt tiellä myös siellä, missä teitä ei vielä ole. Arocs Grounder. Vahvistetut taka-akselin kallistuksenvakaajat. Arocs Grounderin esimerkiksi 8 x 8/4- nelivetoisen kippiauton 2. taka-akselin voi lisävarusteena varustaa vahvistetuilla kallistuksenvakaajilla.

8 Äärimmäisen kuormitettava ja taipuisa 9 mm:n vahvuinen runko 15 viistetyt vanteet, lisävarusteena erityisen kestävät leveäpohjaiset vanteet 2) Kallistuksenvakaajat 1. ja 2. taka-akselille Erityisen korkean kantavuuden omaavat renkaat Monilehti-paraabelijouset etu- ja taka-akselilla äärimmäisen kuormitettavuuden puolesta 2) Napavälitteisten akseleiden kantavuus jopa 16 tonnia Edut pähkinänkuoressa. Erityisen kestävä auto äärimmäistä, myös vaikeassa maastossa tapahtuvaa kuormitusta varten. Suurempi kuormitettavuus vahvistettujen osien ansiosta. Äärimmäisen taipuisa ja vakaa runko, jossa 9 mm:n vahvuinen pitkittäispalkki. Taka-akselin jousitus: monilehti-paraabelijouset, joiden joustokuvaaja on lineaarinen, lisävarusteena jopa 18 tonnin kantavuus 2). Nelivetoisissa autoissa lisävarusteena kallistuksenvakaajat 1. ja 2. taka-akselilla suurempaa kuormitettavuutta ja vakaata ajokäyttäytymistä varten. Hyväksi osoittautuneet kestävät napavälitteiset akselit, korkea maavara sekä 13 tonnin tai lisävarusteena 16 tonnin kantavuus. Kestävät ja pitkäikäiset 15 viistetyt vanteet, lisävarusteena leveäpohjaiset vanteet 2). Erityisen korkean kantavuuden omaavat renkaat. Korkea kuormitettavuus. Arocs Grounder äärimmäiseen käyttöön. Olipa kyseessä tasakuorma-auto, kippiauto, betoniauto tai puoliperävaunun vetoauto se, joka valitsee itselleen Arocs Grounderin, on varustautunut parhaalla mahdollisella tavalla erityisen raskaisiin työtehtäviin. Työmaalla ja kaikkialla, missä raskas työ vaatii autolta kaiken mahdollisen. 1) Jotkin rakennemallit saatavissa todennäköisesti vasta 07/2013 alkaen. 2) Saatavissa todennäköisesti 11/2013 alkaen.

9 Tämän vihkon tiedot: Tuotteeseen on voinut tulla muutoksia tämän julkaisun julkaisupäivän, , jälkeen. Toimitusaikana pidätämme oikeuden rakenne- ja muotomuutoksiin, värisävyjen poikkeamiin sekä valmistajan toimituslaajuuden muutoksiin, mikäli myyjän etua tukevat muutokset tai poikkeamat ovat ostajan kannalta kohtuullisia. Mikäli myyjä tai valmistaja käyttää tilauksen tai tilatun tuotteen merkitsemiseen merkkejä tai numeroita, pelkästään niiden perusteella ei voida esittää oikeudellisia vaatimuksia. Kuvauksiin voi sisältyä myös tarvikkeita ja erikoisvarusteita, jotka eivät kuulu vakiotoimitukseen. Väripoikkeamat ovat mahdollisia painoteknisistä syistä johtuen. Tähän julkaisuun voi sisältyä malleja ja huoltopalveluja, joita ei ole lainkaan tarjolla joissakin maissa. Tämä vihko on tarkoitettu kansainväliseen levitykseen. Lausumat julkaisussa mainituista laillisista, oikeudellisista ja verotuksellisista säädöksistä ja niiden vaikutuksista ovat voimassa vain Saksan liittotasavallassa julkaisun julkaisuajankohtana. Selvitä oman maasi voimassa olevat sitovat määräykset ja niiden vaikutukset ottamalla yhteys paikalliseen Mercedes-Benz-kuorma-autojen jälleenmyyjään. Daimler AG, Stuttgart TE/SM /0912 Printed in Germany

Uusi Actros Loader. Uusi Actros Volumer.

Uusi Actros Loader. Uusi Actros Volumer. Uusi Actros Loader. Uusi Actros Volumer. Kantavuuden uusi ulottuvuus: Actros Loader ja Actros Volumer. Jotta kapasiteettirajat tulisivat hyötykuorman ja tilavuuden osalta hieman myöhemmin vastaan: Uudesta

Lisätiedot

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto Tekniset tiedot Malli Mechron 2210 Moottori malli tyyppi teho iskutilavuus kierrosluku polttoainetankki 3C100LWU 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) 1007 cm³ 2200 rpm 28 litraa Voimansiirto

Lisätiedot

Tilavat Canterit esittäytyvät kuljetusnäyttelyssä

Tilavat Canterit esittäytyvät kuljetusnäyttelyssä MEDIIATIIEDOTE Helsinki 17.5 Julkaisuvapaa Tilavat Canterit esittäytyvät kuljetusnäyttelyssä Seitsemännen sukupolven Mitsubishi Fuso Canter -kevytkuorma-autoille on ominaista käytännöllisyys, muunneltavuus

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Amarok

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Amarok Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Amarok Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

Uusi Arocs. Työmaaliikenne. 18 41 tonnia.

Uusi Arocs. Työmaaliikenne. 18 41 tonnia. Uusi Arocs. Työmaaliikenne. 18 41 tonnia. Sisältö Voima 5 12 Moottorit 7 8 Vaihteisto ja vaihtaminen 9 10 Voiman välitys 11 12 Kestävyys 13 30 Rungon kantavuus ja jousitus 15 16 Voimansiirron kuormitettavuus

Lisätiedot

Uusi Arocs. Työmaaliikenne. 18 41 tonnia.

Uusi Arocs. Työmaaliikenne. 18 41 tonnia. Uusi Arocs. Työmaaliikenne. 18 41 tonnia. Sisältö Voima 5 12 Moottorit 7 8 Vaihteisto ja vaihtaminen 9 10 Voiman välitys 11 12 Kestävyys 13 30 Rungon kantavuus ja jousitus 15 16 Voimansiirron kuormitettavuus

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Transporter

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Transporter Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Transporter Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

Uusi Actros. Uusi Arocs. Raskaskuljetukset. Jopa 250 tonnia.

Uusi Actros. Uusi Arocs. Raskaskuljetukset. Jopa 250 tonnia. Uusi Actros. Uusi Arocs. Raskaskuljetukset. Jopa 250 tonnia. Sisältö Yleiskatsaus 4 7 Mukavuus 8 11 Työskentelymukavuus 10 Asumis- ja nukkumismukavuus 11 Tekniset tiedot 24 25 Ohjaamot 24 Yleiskatsaus

Lisätiedot

Uudet Mercedes-Benz Atego ja Arocs ensiesittelyssä Kuljetus ja Logistiikka 2013 -näyttelyssä

Uudet Mercedes-Benz Atego ja Arocs ensiesittelyssä Kuljetus ja Logistiikka 2013 -näyttelyssä Lehdistötiedote 23.5.2013 Julkaisuvapaa heti Mercedes-Benz Kuljetus 2013 näyttelyssä Uudet Mercedes-Benz Atego ja Arocs ensiesittelyssä Kuljetus ja Logistiikka 2013 -näyttelyssä Uuden Mercedes-Benz Ategon

Lisätiedot

OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN

OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN PONSSE SCORPION PONSSE SCORPION -HARVESTERI YLIVOIMAISTA TEHOA & ERGONOMIAA Uskomaton näkyvyys ja ohjattavuus, vakaudeltaan voittamaton, tehoa ja tuottavuutta ympäristön ehdoilla,

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caravelle

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caravelle Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Caravelle Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

Sähkövasarat. Korkein iskuvoima uudessa ulottuvuudessa. Wacker Neusonin sähkövasarat.

Sähkövasarat. Korkein iskuvoima uudessa ulottuvuudessa. Wacker Neusonin sähkövasarat. H Sähkövasarat Korkein iskuvoima uudessa ulottuvuudessa. Wacker Neusonin sähkövasarat. Sähköistä voimaa päivittäiseen käyttöön. Wacker Neusonin sähkövasarat. PARAS TULOS AJAN SAATOSSA. Tekninen kehitys

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun valtioneuvoston asetuksen (1257/1992)

Lisätiedot

Arocs 3663 L 8X4 B 16

Arocs 3663 L 8X4 B 16 Arocs 3663 L 8X4 B 16 Moottoriteho: 460 KW Sallittu kokonaispaino: 35500 kg Mallisarja: Mercedes-Benz Arocs Ajoneuvotyyppi: 3663L Akseliväli: 4500 mm Rakennemalli: 96404112400 MBKS MBKS MBKS Mercedes-Benz

Lisätiedot

Arocs 3763 8X4/4 B 16

Arocs 3763 8X4/4 B 16 Arocs 3763 8X4/4 B 16 Moottoriteho: 460 KW Sallittu kokonaispaino: 37000 kg Mallisarja: Mercedes-Benz Arocs Akseliväli: 4850 mm Rakennemalli: 96403012400 MBKS MBKS MBKS Mercedes-Benz sind eingetragene

Lisätiedot

Alustatiedot ja mallinimikkeet. Scanian moduulijärjestelmä

Alustatiedot ja mallinimikkeet. Scanian moduulijärjestelmä Scanian moduulijärjestelmä Scanian moduulijärjestelmä Scanian kattava moduulijärjestelmä mahdollistaa alustan optimaalisen sopeuttamisen eri käyttötarkoituksiin. Scanian jokaisen alustan varustelu on ainutkertainen,

Lisätiedot

Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset.

Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset. VAIN YKSI ASKEL Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset. Sinulle, joka poistut ohjaamosta ja kiipeät takaisin monta kertaa

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen (1257/1992) muuttamisesta

Valtioneuvoston asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen (1257/1992) muuttamisesta LAKIEHDOTUKSIIN LIITTYVÄT VN-ASETUSLUONNOKSET Valtioneuvoston asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen (1257/1992) muuttamisesta 1 LUKU Soveltamisala ja määritelmät (6.6.2013/407) 3 Ajoneuvoluokkia

Lisätiedot

6 h Painos 01. Päällirakennekäsikirja. Kuorma-autot. Scania CV AB 2004, Sweden

6 h Painos 01. Päällirakennekäsikirja. Kuorma-autot. Scania CV AB 2004, Sweden 6 h Painos 01 Päällirakennekäsikirja Kuorma-autot 1 714 162 Scania CV AB 2004, Sweden 1 JOHDANTO 2 ALUSTATIEDOT 3 YLEISIÄ OHJEITA 4 LASKELMAT JA TEORIA 5 VETOAUTOT 6 KUORMA-AUTOT 7 MUUTOKSET 8 KOMPONENTIT

Lisätiedot

Voimassa: Toistaiseksi

Voimassa: Toistaiseksi 1 (7) Antopäivä: 17.06.2015 Voimaantulopäivä: 01.07.2015 Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki Liikenteen turvallisuusvirastosta 863/2009 Muutostiedot: Soveltamisala: O-luokan ajoneuvot Sisällysluettelo

Lisätiedot

VOLVO S60 & V60 DRIV. Lisäys käyttöohjekirjaan

VOLVO S60 & V60 DRIV. Lisäys käyttöohjekirjaan VOLVO S60 & V60 DRIV Lisäys käyttöohjekirjaan Tästä lisäyksestä Tämä painotuote Tämä käyttöohje on auton käyttöohjekirjaa täydentävä lisäys. Volvo Personvagnar AB Lisäys käsittelee tämän automallin varsinaisen

Lisätiedot

y Polttonestetoiminen lämmitin 87

y Polttonestetoiminen lämmitin 87 Klimat 5 1 y Polttonestetoiminen lämmitin 87 912-B, 912-D Op. no. 87516 01- Bensiini 30618 095-1 Diesel 3730 340-1 20000 paitsi AT Bensiini 30618 095-1 912-B edustaa lämmittimien uuttaa sukupolvea. Tämä

Lisätiedot

Akselipainolaskelmat. Yleistä tietoa akselipainolaskelmista

Akselipainolaskelmat. Yleistä tietoa akselipainolaskelmista Kun kuorma-autoa halutaan käyttää mihin tahansa kuljetustyöhön, sen alustaa täytyy täydentää jonkinlaisella päällirakenteella. Akselipainolaskelmien tavoitteena on optimoida alustan ja päällirakenteen

Lisätiedot

www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT

www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT 68349_Peugeot_tavaraautoesite.indd 1 19.9.2014 12.13 Peugeot Partner VAN on paitsi käytännöllinen ja taloudellinen, myös mukava ja tyylikäs. Siis oikea ammatinharjoittajan

Lisätiedot

VALTION MAATALOUSTEKNOLOGIAN TUTKIMUSLAITOS STATE RESEARCH INSTITUTE OF ENGINEERING IN AGRICULTURE AND FORESTRY

VALTION MAATALOUSTEKNOLOGIAN TUTKIMUSLAITOS STATE RESEARCH INSTITUTE OF ENGINEERING IN AGRICULTURE AND FORESTRY Vi-AKCn) PPA 1 03400 VIHTI 913-46 211 VALTION MAATALOUSTEKNOLOGIAN TUTKIMUSLAITOS STATE RESEARCH INSTITUTE OF ENGINEERING IN AGRICULTURE AND FORESTRY KOETUSSELOSTUS TEST REPORT NUMERO 1197 RYHMÄ 13 VUOSI

Lisätiedot

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ponsse fox -harvesteri sujuvaa tuottavuutta PONSSE Fox -harvesteri on uusimman teknologian ja luotettavien perusratkaisujen tehokas kokonaisuus. Innovatiivinen

Lisätiedot

Apurungon valinta ja kiinnitys. Kuvaus. Suositukset

Apurungon valinta ja kiinnitys. Kuvaus. Suositukset Kuvaus Kuvaus Runko, apurunko ja vahvistus käsittelevät yhdessä erilaisia kuormituksia, joita ajoneuvoon kohdistuu käytön aikana. Apurungon mitoitus ja rakenne, kiinnitys ja vahvistus määräytyvät useiden

Lisätiedot

FR28 KUORMATRAKTORI. Ylivoimaa harvennukseen

FR28 KUORMATRAKTORI. Ylivoimaa harvennukseen FR28 KUORMATRAKTORI Ylivoimaa harvennukseen FR28 Kuormatraktori Sampo-Rosenlew Oy vastaa kysyntään esittelemällä FR28 kuormatraktorin, joka on harvennusten erikoiskone. 10 tonnin hyötykuormallaan se sopii

Lisätiedot

luettelo kaikki mallit ja uutuudet 2013 Löydä enemmän

luettelo kaikki mallit ja uutuudet 2013 Löydä enemmän luettelo kaikki mallit ja uutuudet 2013 Löydä enemmän m at k a i luau tot Matkailuautolla matkustaminen on kätevä tapa päästä lähelle luontoa. Matkanteko on lisäksi oikein mukavaa, sillä ohjaamon ja asunto-osan

Lisätiedot

TEKNISET TIEDOT. Volvo Trucks. Driving Progress. Vetopöytä ja asennus

TEKNISET TIEDOT. Volvo Trucks. Driving Progress. Vetopöytä ja asennus Volvo Trucks. Driving Progress TEKNISET TIEDOT Puoliperävaunu kytketään sitä vetävään kuorma-autoon vetopöydän avulla. Vetopöytä on tavallisesti kiinnitetty vetoauton alustaan asennuslevyn avulla. Saatavana

Lisätiedot

VA K 0 LA. 1969 Koetusselostus 741 Test report

VA K 0 LA. 1969 Koetusselostus 741 Test report VA K 0 LA Rukkila ACV Helsinki 10 12;Z Helsinki 43 41 61 Pitäjizinmäki VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS Finnish Research Institute of Engineering in Agriculture and Forestry 1969 Koetusselostus

Lisätiedot

PR0 CE S S 0 R -MON ITOI MIKONE

PR0 CE S S 0 R -MON ITOI MIKONE 25/1970 KOCKUM PR0 CE S S 0 R 7 8 ATK -MON ITOI MIKONE Huhtikuussa 1970 Kockum Söderhamn AB esitti uuden karsinta-katkontakoneen prototyypin, joka suorittaa myös puutavaran lajittelun ja kasauksen. Sitä

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caddy

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caddy Tekniset tiedot Mallivuosi 14 Caddy Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caddy

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caddy Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Caddy Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

Scania IAA-messuilla: Scania keskittyy asiakasetuihin ja kestävyyteen

Scania IAA-messuilla: Scania keskittyy asiakasetuihin ja kestävyyteen PRESS info P14901EN / Örjan Åslund 24. syyskuuta 2014 Scania IAA-messuilla: Scania keskittyy asiakasetuihin ja kestävyyteen Scania Citywide LE hybridivoimansiirrolla Uusia innovaatioita, joilla saavutetaan

Lisätiedot

ESIPUHE TRANSIT 92 TÄSSÄ OSALUETTELOSSA ON TIETOJA TRANSIT 92 -MALLEISTA "A0408" JA "A0410" 0891 ALKAEN. VERSIO ERITYISET MALLIVERSIOT ON OSOITETTU MALLIN KOODINUMEROLLA.. 80 ) 100S ) 115 ) 120 ) 150S

Lisätiedot

Kevytrakennetekniikka ja hybridisointi alentavat polttoaineen kulutusta. Tommi Mutanen Kabus Oy 4.12.2007

Kevytrakennetekniikka ja hybridisointi alentavat polttoaineen kulutusta. Tommi Mutanen Kabus Oy 4.12.2007 Kevytrakennetekniikka ja hybridisointi alentavat polttoaineen kulutusta Tommi Mutanen Kabus Oy 4.12.2007 70 60 Braunschweig Bus Cycle F=ma Speed (km/h) 50 40 30 20 Voima ja massa ovat toisiinsa suoraan

Lisätiedot

301.4C. Minikaivukone

301.4C. Minikaivukone 301.4C Minikaivukone Moottori Nettoteho 13,2 kw 17,7 hp Paino Työpaino turvakaaren kanssa 1 380 kg 3 042 lb Työpaino ohjaamon kanssa 1 470 kg 3 241 lb Monipuolisuus Helppo kuljettaa ja käyttää erilaisilla

Lisätiedot

Kaapelikelavaunu JKS 750V

Kaapelikelavaunu JKS 750V Kaapelikelavaunu JKS 750V Kaapelikelavaunu kevyempiin verkonrakennuksen tarpeisiin Kokonsa puolesta JKS 750 soveltuu erinomaisesti antenniurakoitsijoiden ja sähköasennusliikkeiden käyttöön. Vaunu on tarkoitettu

Lisätiedot

Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T. Kurottajien uusi teholuokka

Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T. Kurottajien uusi teholuokka Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T Kurottajien uusi teholuokka Pien-, pyörä- ja teleskooppikuormaajat... 14 kilowatista (20 hv) 130 kilowattiin (177 hv). Olemme suunnitelleet

Lisätiedot

UNIVERSAL SERVICE. on tähtiluokkaa. K M P 1) Luotettava. Voimakas. Huokea. Taloudellinen. Nykyaikainen. Osa mainitusta kirjoituksesta on

UNIVERSAL SERVICE. on tähtiluokkaa. K M P 1) Luotettava. Voimakas. Huokea. Taloudellinen. Nykyaikainen. Osa mainitusta kirjoituksesta on Puh. Nykyaikainen kevytmoottoripyörä on tähtiluokkaa. Luotettava Voimakas Huokea Taloudellinen K M P 1) 1) K M P (= kevytmoottoripyörä) on saanut Suomen Moottorilehden kirjoituksessa erittäin hyvän arvostelun.

Lisätiedot

UUSIA MALLEJA N-SARJAAN!

UUSIA MALLEJA N-SARJAAN! Power Partner UUSIA MALLEJA N-SARJAAN! nn82 88 hv N92 101hv nu U S I K E T T E R Ä K A K S I K K O N82 N92 Valtra N-sarja täydentyy kahdella uudella traktorimallilla N82 ja N92, joihin on lisätty ketteryyttä

Lisätiedot

Uusi Antos. Raskas jakeluliikenne. 18 26 tonnia.

Uusi Antos. Raskas jakeluliikenne. 18 26 tonnia. Uusi Antos. Raskas jakeluliikenne. 18 26 tonnia. Sisältö Uusi Antos 3 6 Uusi luokka raskaassa jakeluliikenteessä 4 Käsittely 7 22 Työskentely Ohjaamo Ulkopuoli 9 10 Ohjaamo Sisäpuoli 11 16 Voimansiirto

Lisätiedot

Uusi Atego. Jakeluliikenne. 6,5 16 tonnia.

Uusi Atego. Jakeluliikenne. 6,5 16 tonnia. Uusi Atego. Jakeluliikenne. 6,5 16 tonnia. Uusi Atego. Asettaa uudet mittapuut jakeluliikenteelle. Sisältö Arvo 6 7 Käyttö 8 17 Ohjaamo, varusteet 10 13 Moottorit, vaihteisto 14 15 Ajomukavuus, päällirakenneystävällisyys

Lisätiedot

Unleash the Potential

Unleash the Potential Unleash the Potential HEVOSTEN KILPAKÄRRYT STAR MASTER ja PRO STAR MASTER Voimakkaasti nostattavat jenkkikärryt Star Master on voimakkaasti nostattava, ns. jenkkikärry jossa hevosen nostatus ja kärryn

Lisätiedot

Atego. Axor. Actros. Työmaaliikenne. 7,5 41 tonnia.

Atego. Axor. Actros. Työmaaliikenne. 7,5 41 tonnia. Atego. Axor. Actros. Työmaaliikenne. 7,5 41 tonnia. Sisältö Tuotevalikoima 4 5 Atego 6 21 Ohjaamo 8 11 Taloudellisuus, tekniikka 12 17 Mallit 18 19 Ohjaamomallit 20 21 Axor 22 35 Ohjaamo 24 27 Taloudellisuus,

Lisätiedot

Tuotetieto Mover -siirtolaitteen yleiset asennusohjeet 06.2012

Tuotetieto Mover -siirtolaitteen yleiset asennusohjeet 06.2012 Tuotetieto Mover -siirtolaitteen yleiset asennusohjeet 06.01 Yleisiä ohjeita ja vihjeitä seuraavien siirtolaitteiden asennukseen eri valmistajien alustoihin: Truma Mover, SE (R), H SE (R), TE (R)(4) ja

Lisätiedot

Fuso A Daimler Group Brand UUSI CANTER TEHOKKUUTTA KULJETUKSIIN

Fuso A Daimler Group Brand UUSI CANTER TEHOKKUUTTA KULJETUKSIIN Fuso A Daimler Group Brand UUSI CANTER TEHOKKUUTTA KULJETUKSIIN TEHOKKUUTTA INNOVAATIOIDEN ANSIOSTA: UUSI CANTER Uudelleen muotoiltu ja kaikilta osin tehokas uusi Canter on valmis käyttöönotettavaksi.

Lisätiedot

Manuaalivaihteisto. With start stop Iskutilavuus (cm3) 2298 2298 2298 2298 2298 2298 2298 Ruiskutustapa. Direct Common Rail

Manuaalivaihteisto. With start stop Iskutilavuus (cm3) 2298 2298 2298 2298 2298 2298 2298 Ruiskutustapa. Direct Common Rail MOOTTORIT MOOTTORI Manuaalivaihteisto Manuaalivaihteisto Robottivaihteisto Moottorin mallimerkintä 110dCi 125dCi 150dCi 110dCi 135dCi 165dCi 150dCi Päästönormi Euro 5 Euro 5 Euro 5 Euro 5 Euro 5 Euro 5

Lisätiedot

ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät

ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät Akkutoimiset porraskiipijät ihmiset SANO asettaa etusijalle! LIFTKAR PT PORRASKIIPIJÄT LIFTKAR PT ON TURVALLINEN PORTAISSA JA HELPPOKÄYTTÖINEN. ELÄMÄNLAATU ON ELÄMÄSTÄ NAUTTIMISTA TÄYSILLÄ JA YHDESSÄ

Lisätiedot

VTA Tekniikka Oy Kuussillantie 23 01230 Vantaa 1.5.2009 t. 09-870800 f. 09-8765028

VTA Tekniikka Oy Kuussillantie 23 01230 Vantaa 1.5.2009 t. 09-870800 f. 09-8765028 VTA Tekniikka Oy Kuussillantie 23 01230 Vantaa 1.5.2009 t. 09-870800 f. 09-8765028 1(7) VTA-akselistot Volvo FH, FM neliakseliset autot, 8x2 tai 8x4 VTA-mallimerkinnät; VTA4111.3T lehtijousitettu 2.etuakseli

Lisätiedot

Jeep Wrangler ja Jeep Wrangler Unlimited

Jeep Wrangler ja Jeep Wrangler Unlimited TEKNISET TIEDOT Jeep Wrangler ja Jeep Wrangler Unlimited Perustiedot Korimallit Kokoonpanotehdas 3-ovinen monikäyttöauto tai avoauto 5-ovinen monikäyttöauto Toledo South Assembly Plant, Ohio, USA Moottorit

Lisätiedot

Toledo North Assembly Plant, Ohio, USA

Toledo North Assembly Plant, Ohio, USA TECHNICAL SPECIFICATIONS Dodge Nitro Alla esitetyt tiedot pohjautuvat julkaisuajankohdan (20.06.2007) tietoihin ja ne voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta. Tiedot ovat Euroopan markkina-alueelle tarkoitettuja

Lisätiedot

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET 2 010 OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET SISÄLTÄÄ HINNASTON SADEVESITYHJENEVÄT OHJAUSPULPETTIVENEET UUTUUS 2010 Kahdella ohjauspulpetilla varustettu yhteys- ja kalavene. Erinomaiset

Lisätiedot

Esitys: Mercedes-Benz hyötyajoneuvot maakaasukäy t tö i s i n ä

Esitys: Mercedes-Benz hyötyajoneuvot maakaasukäy t tö i s i n ä Maakaasuyhdistyksen kevätpäivä 23.04.2009 Esitys: Mercedes-Benz hyötyajoneuvot maakaasukäy t tö i s i n ä Asko Salminen Veho Group Oy Ab Mercedes-Benz hyötyajoneuvot PL 118 / Lommilanrinne 3 02771 ESPOO,

Lisätiedot

-RAKENNUSSIRKKELI UUTUUS! RAKENNUSSIRKKELI RS 400/450 LISÄVARUSTEET. SIVUPÖYTÄ leveys 600 mm pituus 685 mm. PÄÄTYPÖYTÄ leveys 685 mm pituus 530 mm

-RAKENNUSSIRKKELI UUTUUS! RAKENNUSSIRKKELI RS 400/450 LISÄVARUSTEET. SIVUPÖYTÄ leveys 600 mm pituus 685 mm. PÄÄTYPÖYTÄ leveys 685 mm pituus 530 mm -RAKENNUSSIRKKELI RAKENNUSSIRKKELI RS 400/450 4,0 (otto 4,82) kw/400v, 2800 r/min, IP 54, sähkömagneettisella jarrulla Kuvan sirkkeli lisävarustein. ESKO-rakennussirkkeli on kovaan ammattikäyttöön tarkoitettu

Lisätiedot

12.5 ECO IKÄSUOSITUS: 2-5 v RACING IKÄSUOSITUS: 2-5 v.

12.5 ECO IKÄSUOSITUS: 2-5 v RACING IKÄSUOSITUS: 2-5 v. 2017 Ajamisen opettelu ei vielä koskaan ole ollut näin yksinkertaista ja turvallista. OSET -sähkömopot ovat kevyitä, rakenteeltaan yksinkertaisia ja hämmästyttävän helppokäyttöisiä. Näillä pyörillä voidaan

Lisätiedot

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000 John Deere Erinomainen leikkuujälki Helppo suoraan ajettavuus on väyläleikkurin tärkeimpiä ominaisuuksia. Maailman suurimpana golfkenttien hoitokoneiden valmistajana

Lisätiedot

Pinoamistrukkimallisto SPE10/12(i)/14(i)/16(i)/16s

Pinoamistrukkimallisto SPE10/12(i)/14(i)/16(i)/16s Roclan ajotasolla varustetut Solid-pinoamistrukit lisäävät työn tuottavuutta ja sujuvuutta monikäyttöisyytensä ansiosta. Hyllyttämiseen ja lavansiirtoon pidemmilläkin ajomatkoilla suunnitellut ulkomitoiltaan

Lisätiedot

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET 2007 SADEVESITYHJENEVÄT OHJAUSPULPETTIVENEET 50 HV 32 s 31 s 30 HV 25 s 24 s 4,86 m LEVEYS 1,96 280 kg KANTAVUUS 5 MOOTTORISUOSITUS 30-50 hv

Lisätiedot

Mittamerkinnät. Yleistä. BEP-koodit

Mittamerkinnät. Yleistä. BEP-koodit BEP (Bodywork Exchange Parameter) ovat koodeja ajoneuvon eri mittojen tunnistamiseksi, jotta tietojen siirtäminen ajoneuvovalmistajan ja päällirakentajan välillä sujuisi helpommin. t noudattavat kansainvälistä

Lisätiedot

DIIAMOHD T!l^>3><6> SUOMEN VOIMAVAUNU OY. HELSINKI

DIIAMOHD T!l^>3><6> SUOMEN VOIMAVAUNU OY. HELSINKI DIIAMOHD T!l^>3> SUOMEN VOIMAVAUNU OY. HELSINKI Diamond Malli 212 MOOTTORI: Hercules 6-syl. tilavuus 3 3 /s" X 4 K U" 3,73 litraa, 6380 hv., 7-laakerinen kampiakseli. Neljällä renkaalla varustetut

Lisätiedot

Lisävarusteet vaativiin ajo-olosuhteisiin

Lisävarusteet vaativiin ajo-olosuhteisiin Lisävarusteet vaativiin ajo-olosuhteisiin -tuotepaketit Transporter Amarok Caddy Volkswagen & Seikel kun tavallinen neliveto ei riitä Kun tarvitset vankkaa kulkuneuvoa vaativiin olosuhteisiin valintasi

Lisätiedot

Vuokatti Off Road 20 21.5.2006

Vuokatti Off Road 20 21.5.2006 Vuokatti Off Road 20 21.5.2006 Seurojenvälinen kilpailu Moottoriurheilukeskus Rommakko Vuokatti klo. 13.00 Kilpailun järjestää Suomen off road yhdistys ry. Katsastuksessa tarkastetaan erityisesti ettei

Lisätiedot

PERÄKÄRRYT JA TRAILERIT

PERÄKÄRRYT JA TRAILERIT PERÄKÄRRYT JA TRAILERIT MÖNKIJÄN PERÄKÄRRY KIPILLÄ MAX.350KG ATV7 6418914762602 MÖNKIJÄN PERÄKÄRRY KIPILLÄ MAX.500KG ATV9 6418914779600 max. kapasiteetti 350 kg kippaava lava irroitettavat etu- ja takalaidat

Lisätiedot

AUTOMAN. Mäntäkompressorit (0,75 8,1 kw / 1 11 hv)

AUTOMAN. Mäntäkompressorit (0,75 8,1 kw / 1 11 hv) AUTOMAN Mäntäkompressorit (0,75 8,1 kw / 1 11 hv) AH-SUORAVETOSARJA: PIENI, NÄPPÄRÄ JA ÖLJYTÖN AH-sarjan öljyttömät kompressorit on suunniteltu moniin erilaisiin käyttötarkoituksiin. Niiden kunnossapitotarve

Lisätiedot

alusta 1 Tasakuorma-auto 8 6 Tasakuorma-auto 8 4 VETOTAPA / ALUSTAKORKEUS / AKSELIVÄLI (mitat m)

alusta 1 Tasakuorma-auto 8 6 Tasakuorma-auto 8 4 VETOTAPA / ALUSTAKORKEUS / AKSELIVÄLI (mitat m) VETOTAPA / ALUSTAKORKEUS / AKSELIVÄLI (mitat m) Tasakuorma-auto 6,0 6,0 6,3 6,5 6,7 6,0 6,3 6,5 6,7 Tasakuorma-auto 4 4 X Tasakuorma-auto 6 2 6,0 4,8 6,0 6,0 6,0 Tasakuorma-auto 6 4 Tasakuorma-auto X X

Lisätiedot

Alberni Oy HINNASTO sivu 1(6) Rajakaari 10 20780 KAARINA www.alberni.fi 1.1.2016 050-300 2950 SARIS HYDRAULISET KIPPIPERÄVAUNUT

Alberni Oy HINNASTO sivu 1(6) Rajakaari 10 20780 KAARINA www.alberni.fi 1.1.2016 050-300 2950 SARIS HYDRAULISET KIPPIPERÄVAUNUT Alberni Oy HINNASTO sivu 1(6) SARIS HYDRAULISET KIPPIPERÄVAUNUT malli sisämitat kokon.paino renkaat alulaidat hinta alv 0 % SARIS PKR140 käsipumpulla 135x255 cm 1400 kg 185x13 30 cm 3 000 SARIS PKC20 käsipumpulla

Lisätiedot

Käyttöohje. Johdanto. Thermo Pro 90

Käyttöohje. Johdanto. Thermo Pro 90 Käyttöohje Thermo Pro 90 Johdanto Hyvä Webasto-asiakas, Kiitos, että valitsit Webaston Thermo Pro 90 vesilämmittimen. Toivomme, että siitä ja sen luotettavasta mukavuudesta on sinulle iloa useiden vuosien

Lisätiedot

When Innovation & Nature Combine

When Innovation & Nature Combine When Innovation & Nature Combine Yhdellä pystyruuvilla 8 14 16 sto Mixell 8 10 12 14 16 Kahdella pystyruuvilla 20 22 sto Mixell 20 22 24 26 30 Kolmella pystyruuvilla 40 30 sto Mixell 30 35 40 45 RMH lla

Lisätiedot

Nostetta kuormankäsittelyyn

Nostetta kuormankäsittelyyn Kuormausnosturit Vaihtolavalaitteet Ajoneuvotrukit Takalaitanostimet Puutavara- ja kierrätysnosturit Nostetta kuormankäsittelyyn www.hiab.com Hiab tuntee kuormankäsittelyn toimialat ja niiden erityispiirteet.

Lisätiedot

L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli (mm) 3300 3750 3750. L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli (mm) 3750 3750

L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli (mm) 3300 3750 3750. L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli (mm) 3750 3750 TEKNISET TIEDOT Täysin uusi Ford Transit alustavat tekniset tiedot Mallisto Täysin uusi Transit Van -pakettiauto L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli 3300 3750 3750 Kokonaispituus 5531 5981 6704 Kokonaispaino 3100

Lisätiedot

ATV-sarja FOREST PRO. kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND

ATV-sarja FOREST PRO. kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND ATV-sarja kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND Forest Pro Forest Pro FL Forest Pro Plus 2016 MALLISTO ON SAAPUNUT! Tee mönkijästäsi metsäkone Mönkijä on mainio kulkupeli monenlaisissa maastoissa, mutta

Lisätiedot

RCW. RCW 3000, 5500, 7500, 10 000, RCW 5500 plus, 7500 plus. RCW lannoitteen- ja kalkinlevittimet

RCW. RCW 3000, 5500, 7500, 10 000, RCW 5500 plus, 7500 plus. RCW lannoitteen- ja kalkinlevittimet RCW RCW 3000, 5500, 7500, 10 000, RCW 5500 plus, 7500 plus RCW lannoitteen- ja kalkinlevittimet RCW lannoitteen- ja kalkinlevittimet - helppokäyttöisyys, tarkkuus ja varmuus RCW-levittimet ovat tarkoitettu

Lisätiedot

CLA-sarja. Shooting Brake

CLA-sarja. Shooting Brake CLA-sarja Shooting Brake Designed for urban hunting. Uusi CLA Shooting Brake Elämä suurkaupungissa on seikkailu. Talot ulottuvat pitkälle kohti taivasta. Uusia kortteleita syntyy pikavauhtia. Kaupunki

Lisätiedot

M a l l i s to 2 0 1 4

M a l l i s to 2 0 1 4 Mallisto 2014 Tervetuloa Starcraft-maailmaan! Kun on kyse todellisesta legendasta Van maailmassa, on olemassa vain yksi auto, jonka kanssa suomalaiset ovat tottuneet toimimaan jo vuosikymmeniä - Starcraft.

Lisätiedot

Vaihtolava-ajoneuvot. Yleistä tietoa vaihtolava-ajoneuvoista

Vaihtolava-ajoneuvot. Yleistä tietoa vaihtolava-ajoneuvoista Yleistä tietoa vaihtolava-ajoneuvoista Yleistä tietoa vaihtolava-ajoneuvoista Vaihtolava-ajoneuvoja pidetään vääntöherkkinä. Vaihtolava-ajoneuvojen kanssa voidaan käyttää erilaisia kuormalavoja erilaisiin

Lisätiedot

FAG PowerPull SPIDER TRISECTION PLATE Hydrauliset ulosvetimet ja ulosvetolaipat vierintälaakereille ja muille koneenosille

FAG PowerPull SPIDER TRISECTION PLATE Hydrauliset ulosvetimet ja ulosvetolaipat vierintälaakereille ja muille koneenosille FAG PowerPull TRISECTION PLATE Hydrauliset ulosvetimet ja ulosvetolaipat vierintälaakereille ja muille koneenosille A Member of the Schaeffler Group FAG PowerPull Tehokas, helppo, nopea Käyttäjäystävällinen

Lisätiedot

REFERENSSIT Laserhitsatut levyt - ainutlaatuisia ratkaisuja

REFERENSSIT Laserhitsatut levyt - ainutlaatuisia ratkaisuja REFERENSSIT Laserhitsatut levyt - ainutlaatuisia ratkaisuja www.ruukki.fi 1 Laserhitsauksen monipuoliset mahdollisuudet Ruukin laserhitsausprosessin avulla voidaan tuottaa ohuita ja erittäin leveitä levyjä,

Lisätiedot

Hiab Moffett -ajoneuvotrukit

Hiab Moffett -ajoneuvotrukit Hiab Moffett -ajoneuvotrukit TEKNISET TIEDOT M4 Hiab Moffett -ajoneuvotrukit Kuormankäsittely- ja toimitusratkaisut Ajoneuvotrukit ovat tärkeä työkalu menestyville yrityksille kaikilla teollisuudenaloilla

Lisätiedot

Torqeedo. Palkittu, suorituskykyinen sähköperämoottori.

Torqeedo. Palkittu, suorituskykyinen sähköperämoottori. Torqeedo. Palkittu, suorituskykyinen sähköperämoottori. Torqeedo on veneilijän tulevaisuutta. Perämoottori, joka menestyy sitä paremmin, mitä tiukemmaksi ympäristömääräykset käyvät. Markkinoiden tehokkaimmat

Lisätiedot

Dirica.fi Autonostajan tietopalvelu AUDI A6, 2008 DIR-1

Dirica.fi Autonostajan tietopalvelu AUDI A6, 2008 DIR-1 Dirica.fi Autonostajan tietopalvelu AUDI A6, 2008 DIR-1 Ajoneuvovero erääntynyt Seuraava katsastus 14 päivän kuluessa. Auto on yksittäin maahantuotu. Tuontimaa: Iso-Britannia. Vetotapa: Etuveto

Lisätiedot

2,2 JTD 2,3 JTD 3,0 JTD 2,3 JTD M. 3,0 JTD M. 2,3 JTD 3,0 JTD 2,3 JTD M. 3,0 JTD M.

2,2 JTD 2,3 JTD 3,0 JTD 2,3 JTD M. 3,0 JTD M. 2,3 JTD 3,0 JTD 2,3 JTD M. 3,0 JTD M. vakiona vaihtoehto lisähintaan ei mahdollinen Moottori Suurin sallittu kokonaismassa Iskutilavuus Teho Fiat Ducato, JTD.500 kg 180 ccm 75 kw / 100 hv Fiat Ducato, JTD.500 kg 86 ccm 96 kw / 10 hv Fiat Ducato,0

Lisätiedot

INDUSTRIAL HYÖDYLLISTÄ TIETOA. Tutustu Firestonen etuihin. DURAFORCE-UTILITY R8000 UTILITY

INDUSTRIAL HYÖDYLLISTÄ TIETOA. Tutustu Firestonen etuihin. DURAFORCE-UTILITY R8000 UTILITY RENGASVALIKOIMA MAATALOUSVYÖRENKAAT 2015 HYÖDYLLISTÄ TIETOA Tutustu Firestonen etuihin. Italiassa suunnitellut ja Espanjassa valmistetut Firestonen eurooppalaiset maataloustuotteet vastaavat eurooppalaisten

Lisätiedot

HINNASTO 1.6.2015 TALV IRENKAAT

HINNASTO 1.6.2015 TALV IRENKAAT HINNASTO 1.6.2015 TALV IRENKAAT 2 Nokian Renkaat Talvirenkaat, hinnasto 1.6.2015 HAKKAPELIITTA 8 Ennenkokematonta pitoa Vakaa ja tarkka ohjaustuntuma, luotettava talvipito Ympäristöystävällinen: pienempi

Lisätiedot

WITRAKTOR & CATERPILLAR

WITRAKTOR & CATERPILLAR WITRAKTOR & CATERPILLAR Wihuri Oy Tekninen Kauppa / Witraktor Osa Wihuri-konsernia, kansainvälistä moniala-perhe-yritystä Caterpillar edustaja Suomessa vuodesta 1947 Toimialueena Suomi, Viro, Latvia ja

Lisätiedot

Vaivaton puhdistusratkaisu kotiin ja vapaa-aikaan

Vaivaton puhdistusratkaisu kotiin ja vapaa-aikaan Tehokasta pesua Vapaa-aikaa Vaivaton puhdistusratkaisu kotiin ja vapaa-aikaan Make it your home. Tehokas AQT-painepesurimallisto mitä erilaisimpiin pesutehtäviin. Tee nyt todella vaivattomasti kaikki pihan

Lisätiedot

Pinoamistrukkimallisto

Pinoamistrukkimallisto Roclan käyden ajettavat Solid-pinoamistrukit lisäävät työn tuottavuutta ja sujuvuutta monikäyttöisyytensä ansiosta. Hyllyttämiseen ja lavansiirtoon tarkoitetut ulkomitoiltaan kompaktit ja ketterästi liikkuvat

Lisätiedot

Kopadi Oy - BROKK valikoima

Kopadi Oy - BROKK valikoima Kopadi Oy - BROKK valikoima Miksi valita kauko-ohjattava Brokk purkurobotti? Seitsemän eri koko / painoluokkaa sisältävä tuoteohjelma. 500 kg:n Brokk 60:stä aina 10 000 kg painavaan Brokk 800:aan. Koneet

Lisätiedot

M. Alander Oy Helsingintie 406 TARJOUSHINNASTO 21500 Piikkiö Puh. 02-479 5115 1.4.2011 GSM 040-5455 601 www.malander.fi

M. Alander Oy Helsingintie 406 TARJOUSHINNASTO 21500 Piikkiö Puh. 02-479 5115 1.4.2011 GSM 040-5455 601 www.malander.fi M. Alander Oy Helsingintie 406 TARJOUSHINNASTO 21500 Piikkiö Puh. 02-479 5115 1.4.2011 GSM 040-5455 601 www.malander.fi SARIS HYDRAULISET KIPPIPERÄVAUNUT Saris hydraulisia kippivaunuja on kokonaispainoluokat

Lisätiedot

Fuso Canter kuorma-auto on tehnyt edistyksellistä historiaa jo 50 vuotta Lehdistötiedote

Fuso Canter kuorma-auto on tehnyt edistyksellistä historiaa jo 50 vuotta Lehdistötiedote Fuso Canter kuorma-auto on tehnyt edistyksellistä historiaa jo 50 vuotta Lehdistötiedote 23.5.2013 Vuoden 1963 jälkeen, jolloin Canter esiteltiin, on sitä myyty 3,7 miljoonaa kappaletta. Canter kärkenään

Lisätiedot

Alberni Oy HINNASTO sivu 1 Rajakaari 10 20780 KAARINA www.alberni.fi 1.1.2015 050-300 2950 SARIS HYDRAULISET KIPPIPERÄVAUNUT

Alberni Oy HINNASTO sivu 1 Rajakaari 10 20780 KAARINA www.alberni.fi 1.1.2015 050-300 2950 SARIS HYDRAULISET KIPPIPERÄVAUNUT Alberni Oy HINNASTO sivu 1 SARIS HYDRAULISET KIPPIPERÄVAUNUT malli sisämitat kokon.paino renkaat alulaidat hinta alv 0 % SARIS PKR140 käsipumpulla 135x255 cm 1400 kg 185x13 30 cm 2 900 SARIS PKC20 käsipumpulla

Lisätiedot

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET SADEVESITYHJENEVÄT OHJAUSPULPETTIVENEET 50 HV 32 s 31 s 30 HV 25 s 24 s 4,86 m LEVEYS 1,96 280 kg KANTAVUUS 5 MOOTTORISUOSITUS 30-50 hv Kahdella

Lisätiedot

Matkailuautot 2009. Hinnasto/tekniset tiedot

Matkailuautot 2009. Hinnasto/tekniset tiedot Matkailuautot 009 Hinnasto/tekniset tiedot Meidän käsityksemme laadusta...! Valitessasi juuri Sinulle sopivaa matkailuautoa, tarvitset runsaasti tietoa. Sen lisäksi, että Bürstner on laadukas ja siinä

Lisätiedot

Renault SCENIC & GRAND SCENIC

Renault SCENIC & GRAND SCENIC Uusi Renault SCENIC & GRAND SCENIC Tekniset tiedot ja värit Tekniset tiedot SCENIC / GRAND SCENIC (7 istuinta) Energy TCe 115 Energy TCe 130 Energy dci 110 Energy dci 110 EDC Energy dci 160 EDC Polttoaine

Lisätiedot

Dodge Avenger TEKNISET TIEDOT. Yleistä. Sterling Heights Assembly, Michigan, USA

Dodge Avenger TEKNISET TIEDOT. Yleistä. Sterling Heights Assembly, Michigan, USA TEKNISET TIEDOT Dodge Avenger Alla esitetyt tiedot pohjautuvat julkaisuajankohdan (20.06.2007) tietoihin ja ne voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta. Tiedot ovat Euroopan markkina-alueelle tarkoitettuja

Lisätiedot

Kohti uusia seikkailuja.

Kohti uusia seikkailuja. HINNASTO & TEKNISET TIEDOT Kohti uusia seikkailuja. HINNASTO ACTION Solifer Action A723 Hinta: 68 500 Solifer Action A726 Hinta: 67 700 Solifer Action T598 Hinta: 64 500 Solifer Action T693 Hinta: 67 700

Lisätiedot

Scania laajentaa edelleen maansiirtoajoneuvojen tarjontaa

Scania laajentaa edelleen maansiirtoajoneuvojen tarjontaa PRESS info P11906SE / Per-Erik Nordström 16. syyskuuta 2011 Scania laajentaa edelleen maansiirtoajoneuvojen tarjontaa Scania jatkaa rakennus- ja maansiirtoajoon suunniteltujen ajoneuvojen tarjonnan laajentamista

Lisätiedot

VA K 0 LA. 1960 Koetusselostus 371. Tehonmittauskoe 1 )

VA K 0 LA. 1960 Koetusselostus 371. Tehonmittauskoe 1 ) VA K 0 LA 4A' Helsinki Rukkila 2 Helsinki 43 48 12 Pitäjänmäki VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS Finnish Research Institute of Agricultural Engineering 1960 Koetusselostus 371 Tehonmittauskoe 1

Lisätiedot

33. Valimohiekkojen kuljetuslaitteet

33. Valimohiekkojen kuljetuslaitteet 33. Valimohiekkojen kuljetuslaitteet Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto 33.1 Hihnakuljettimet Hihnakuljettimet ovat yleisimpiä valimohiekkojen siirtoon käytettävissä kuljetintyypeistä.

Lisätiedot