CV-OPAS. Ansioluettelon lyhyt oppimäärä

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "CV-OPAS. Ansioluettelon lyhyt oppimäärä"

Transkriptio

1 CV-OPAS Ansioluettelon lyhyt oppimäärä

2 Millainen on hyvä CV? Ansioluettelo, Curriculum Vitae eli CV, on työnhaun tärkein ja käytetyin asiakirja ja se kannattaa tehdä ajatuksella. Hyvä CV on looginen ja kirjoitettu juuri sitä työtehtävää varten, jota on hakemassa. Ammatillinen elämäntarina CV on tiivis kertomus hakijan työelämästä. Hyvästä ansioluettelosta rekrytoija näkee yhdellä silmäyksellä hakijan yhteystietojen lisäksi koulutuksen ja työkokemuksen. CV:n tulee olla lyhyt ja ytimekäs, suositeltu pituus on yleensä yksi A4, kunhan saat kerrottua kaiken oleellisen. Lähetä CV:si siinä muodossa, kuin ilmoituksessa on pyydetty, esimerkiksi PDF:nä. Päivitä CV:si aina hakemasi työtehtävän mukaan korostamalla juuri niitä ominaisuuksiasi, joita esimerkiksi hakemasi tehtävän työpaikkailmoituksessa on nostettu esiin. Omaa osaamistaan ei kannata liioitella, mutta ei myöskään aliarvioida itseään.

3 Ansioluettelon perussäännöt Olemme listanneet tähän muutamia curriculum vitaen perussääntöjä. Ansioluettelon tekoon pätee sama sääntö kuin kirjoittamiseen: kun osaat kielioppisäännöt, voit rohkeammin rikkoa niitä. Muotoile maltilla tai mielesi mukaan Selkeys on CV:ssä valttia! Erikoisuutta tavoitteleva ulkoasu ei saa olla itsetarkoitus, vaan käytettyjen tyylien ja muotoilujen tulee lisätä CV:n luettavuutta, ei vähentää sitä. CV:n ulkoasuun on olemassa useita vakiintuneita käytäntöjä, joista ei kannata poiketa ilman harkintaa. Kiinnitä huomiota oikeakielisyyteen. Kerro työn kannalta tärkeimmät Ansioluettelon tulisi sisältää ainakin henkilötiedot, koulutustiedot, työhistorian sekä kielitaitosi. Hakemastasi tehtävästä riippuen, kerro myös IT-taidoistasi, työluvista, ajokortista tai muusta tehtävän kannalta relevantista osaamisestasi. Muutama rivi sinusta Lisää CV:n alkuun lyhyt, muutaman rivin esittely itsestäsi. Esittelyssä voit kertoa, mitkä ovat vahvuuksiasi tehtävää ajatellen. Korosta, mitä etuja tuot työnantajalle, mikäli he palkkaisivat juuri sinut. Ansioluettelon esittelyteksti on tiivistetty myyntipuhe siitä, miksi sinut kannattaisi palkata juuri hakemaasi tehtävään.

4 Ansioluettelon perussäännöt Kirjaa CV:n alkuun henkilötietosi: nimi, syntymäaika ja yhteystiedot. Muista tarkistaa, että sähköpostisi ja puhelinnumerosi ovat varmasti oikein, jotta sinuun saadaan otettua yhteyttä. CV:n tiedot esitetään käänteisessä aikajärjestyksessä: viimeisin työkokemus, koulutus tai muu ansio tulee ensimmäiseksi. Opinnoista on tärkeää kertoa ainakin pääaine ja valmistumisvuosi. Mikäli opintosi ovat yhä käynnissä, kannattaa arvioida valmistumisen ajankohta ja kertoa myös milloin olisit valmis päätoimiseen työskentelyyn. Listaa työhistoriassasi työnantajasi, työtehtäväsi sekä työn ajankohta ja kesto. Pelkkä tehtävänimike ei kerro riittävästi. Pyri siis antamaan työtehtävästäsi mahdollisimman kattava kuvaus, listaa käytännön työtehtäviäsi ja vastuitasi. Mikäli olet edelleen työsuhteessa voit myös lyhyesti mainita, miksi olet etsimässä uutta työtä tai jos työsuhteesi on jo päättynyt, voit kertoa miksi näin kävi. Mikäli sinulla on työhistoriassasi hetkiä, jolloin olet ollut pois työelämästä, on taukojen syyt hyvä avata. Mikäli olet matkustellut pidempään, opiskellut tai saanut perheenlisäystä, kannattaa näistäkin CV:ssä mainita.

5 Ansioluettelon perussäännöt Arvioi kieli- ja IT-taitosi rehellisesti Mikäli haettuun tehtävään ei ole tiettyjä osaamisvaatimuksia, ei CV:ssäkään tarvitse uhrata osaamisen kuvailuun tilaa. Silloin lyhyt kuvaus riittää mainiosti, esimerkiksi: kiitettävä/hyvä/tyydyttävä. Kun ilmoituksessa haetaan kielitaitoa, on omia taitoja hyvä syvemmin avata erittelemällä kirjallinen ja suullinen osaaminen. Kielitaidon kuvailussa kannattaa nostaa esiin mahdolliset lisäpinnot tai työskentely ulkomailla.käytä kielitaidon ja tietoteknisen osaamisen kuvailussa mahdollisimman konkreettisia esimerkkejä. Voit kertoa, mitä tietokoneohjelmia ja järjestelmiä osaat käyttää ja mitä olet niillä työssäsi tehnyt. Ansioluettelo on työnhakua varten, eivätkä kielten alkeisopinnot ole kiinnostavaa tietoa. Voit siis jättää lomakielet pois ja saat lisää tilaa muiden, oleellisempien taitojen kuvaamiseen. CV:n lukijan pitäisi pystyä kertomasi perusteella arvioimaan, ovatko taitosi haetun työtehtävän kannalta riittävällä tasolla.

6 Muista myös Työnhakuun saa pyytää apua Pyydä tuttua tai ystävää oikolukemaan CV:si ja antamaan palautetta sen selkeydestä. Joskus säännöt on tehty rikottavaksi Muista, että voit myös tehdä luovan ja visuaalisesti rohkeamman ansioluettelon, jos siitä on hyötyä työnhaussasi. Etsi verkosta malleja ja mieti, millainen CV kuvaa sinua ja osaamistasi parhaiten.

7 Tässä oli CV:n tekemisen lyhyt oppimäärä. Lisää vinkkejä saat sivuiltamme tai facebookistamme. Kysy rohkeasti neuvoa!

TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ

TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ TYÖNHAUN ALOITTAMINEN Moni lähtee heti hakemaan töitä huomattuaan kiinnostavan työpaikkailmoituksen. Tavallaan se onkin juuri oikea tapa: usein hakijoita aletaan haastatella heti

Lisätiedot

Työhakemus ja CV: - CV kertoo historiasta

Työhakemus ja CV: - CV kertoo historiasta Tampere 12.2.2014 Työhakemus ja CV: - Työhakemuksen tarkoitus on myydä à Myydä osaamistasi ja taitojasi - Kyse on mielikuvien luomisesta à Mitkä ovat tärkeimmät myyntivalttini, joilla vakuutan työnantajan

Lisätiedot

Millainen on hyvä työhakemus?

Millainen on hyvä työhakemus? TYÖHAKEMUS- OPAS Millainen on hyvä työhakemus? Hyvä hakemus erottuu joukosta ja vastaa kysymykseen, miksi sinä olisit hyvä valinta tehtävään. Hakemuksessa voit tuoda omaa persoonaasi esiin, jopa ehkä enemmän

Lisätiedot

Työhakemuksen tekeminen

Työhakemuksen tekeminen Työhakemuksen tekeminen Annamari Rovamo Työelämäpalvelut kevätlukukausi 2015 annamari.rovamo@jyu.fi CV-työpaja 20.2. Lähetä CV osoitteeseen annamari.rovamo@jyu.fi Deadline ke 18.2. Työskentely pienryhmissä

Lisätiedot

TYÖNHAKU Työnhaun lyhyt oppimäärä

TYÖNHAKU Työnhaun lyhyt oppimäärä TYÖNHAKU Työnhaun lyhyt oppimäärä Työnhaun aloittaminen Moni lähtee heti hakemaan töitä huomattuaan kiinnostavan työpaikkailmoituksen. Tavallaan se onkin juuri oikea tapa: usein hakijoita aletaan haastatella

Lisätiedot

Kohti duunia: työnhaun opas nuorille

Kohti duunia: työnhaun opas nuorille Kohti duunia: työnhaun opas nuorille Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto 1 2013 Uudenmaan TE-toimisto/ Marina Misukka Perusohjeita työnhakuun - Kaiken perusta on oma aktiivisuutesi. Kyse on Sinun työnhaustasi,

Lisätiedot

Omien vahvuuksien tunnistaminen ja hyödyntäminen työnhaussa LAL ry

Omien vahvuuksien tunnistaminen ja hyödyntäminen työnhaussa LAL ry Omien vahvuuksien tunnistaminen ja hyödyntäminen työnhaussa LAL ry 11.5.2016 12.5.2016 Copyright - InCoaching Oy - www.incoaching.fi 3 Illan agenda Miksi omien vahvuuksien tunnistaminen on niin tärkeää

Lisätiedot

TYÖNHAKUINFO. Materiaali on tarkoitettu kaikille työuransa alussa oleville työnhakijoille.

TYÖNHAKUINFO. Materiaali on tarkoitettu kaikille työuransa alussa oleville työnhakijoille. TYÖNHAKUINFO Materiaali on tarkoitettu kaikille työuransa alussa oleville työnhakijoille. SISÄLTÖ: Työnhausta Työnantajan odotuksia työnhakijaa kohtaan Työnhakuprosessi Työhakemus Ansioluettelo (CV) Työhaastattelu

Lisätiedot

Miten toimit, kun löydät sopivan työpaikkailmoituksen? Lue ilmoitus huolellisesti läpi.

Miten toimit, kun löydät sopivan työpaikkailmoituksen? Lue ilmoitus huolellisesti läpi. Miten toimit, kun löydät sopivan työpaikkailmoituksen? Lue ilmoitus huolellisesti läpi. Selvitä ilmoituksesta pyydetäänkö sinua ottamaan yhteyttä: soittamalla, lähettämällä hakemus tai täyttämällä lomake.

Lisätiedot

Työhakemus ja CV. Koulutussuunnittelija Niina Pitkänen Työelämäpalvelut HTKY002 Osaaminen ja työelämätietous 21.11.2014

Työhakemus ja CV. Koulutussuunnittelija Niina Pitkänen Työelämäpalvelut HTKY002 Osaaminen ja työelämätietous 21.11.2014 Työhakemus ja CV Koulutussuunnittelija Niina Pitkänen Työelämäpalvelut HTKY002 Osaaminen ja työelämätietous 21.11.2014 Työhakemus Osaaminen Luettavuus Lisäarvo Työkokemus Koulutus Erottuminen Motivaatio

Lisätiedot

TYÖHAASTATTELU- OPAS

TYÖHAASTATTELU- OPAS TYÖHAASTATTELU- OPAS Työhaastattelu Työhaastattelu on työnhakijan ja rekrytoivan tahon vuorovaikutteinen kohtaaminen. Haastattelussa käydään yleensä läpi sekä työnhakijan persoonaan että ammattitaitoon

Lisätiedot

Näy netissä! Hio LinkedIn profiilisi kuntoon ja paranna näkyvyyttäsi

Näy netissä! Hio LinkedIn profiilisi kuntoon ja paranna näkyvyyttäsi Näy netissä! Hio LinkedIn profiilisi kuntoon ja paranna näkyvyyttäsi 19.10.2015 1 Agenda Lyhyesti atalentista Miksi LinkedIn Profiilin hionti Kansikuva Otsikko Yhteystiedot Summary Skills Kiinnostuksenkohteet

Lisätiedot

Urapalvelut. CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi. into.aalto.fi/careerweb

Urapalvelut. CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi. into.aalto.fi/careerweb Urapalvelut CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi into.aalto.fi/careerweb Apua työnhakuun - Aalto CareerWeb Työpaikkaportaali CareerWeb Job Channel Työnhaun opas Linkkejä työpaikkasivustoille

Lisätiedot

Ohjeet hakupapereiden laatimiseen ulkomaan työssäoppimisjaksoa varten

Ohjeet hakupapereiden laatimiseen ulkomaan työssäoppimisjaksoa varten Ohjeet hakupapereiden laatimiseen ulkomaan työssäoppimisjaksoa varten Johdanto Työssäoppimispaikkaa haetaan ulkomailta samoin kuin muutakin työtä. Hakupapereista: - CV kertoo, kuka olet - Hakukirje kertoo,

Lisätiedot

TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV

TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV TAVOITTEET Annetaan tietoa ja valmiuksia työnhakuun liittyvistä taidoista ja menetelmistä, mukaan lukien simuloitu työhaastattelu. Työnhakuun liittyvien

Lisätiedot

Miten tulkita työpaikkailmoituksia Työhakemuksen tekeminen

Miten tulkita työpaikkailmoituksia Työhakemuksen tekeminen Miten tulkita työpaikkailmoituksia Työhakemuksen tekeminen kevätlukukausi 2013 työelämäasiantuntija Annamari Rovamo Jyväskylän yliopiston työelämäpalvelut annamari.rovamo@jyu.fi, p. 050 376 1198 Mitä työnantaja

Lisätiedot

Työnhakuvalmennus Löydä paikkasi auringossa

Työnhakuvalmennus Löydä paikkasi auringossa Työnhakuvalmennus Löydä paikkasi auringossa CV = ansioluettelo = resume Millainen on hyvä CV? 1. Mene heti asiaan - Panosta helppolukuisuuteen - Lukijan on löydettävä CV:stasi kymmenessä sekunnissa oleellisimmat

Lisätiedot

SPARRAUSAAMU Työnhaun dokumentit 26.1.2010 klo 9.00-11.00. Sirja Kulmala, KTM SEFE

SPARRAUSAAMU Työnhaun dokumentit 26.1.2010 klo 9.00-11.00. Sirja Kulmala, KTM SEFE SPARRAUSAAMU Työnhaun dokumentit 26.1.2010 klo 9.00-11.00 Sirja Kulmala, KTM SEFE Workshop 4-5 henkilön ryhmissä Ryhmä jakaa keskenään hyviä käytäntöjä ja onnistuneita ratkaisuja - omat vahvuudet - osaamisesta

Lisätiedot

Työnhaun lähtökohtia. mitä osaat. mitä haluat. millä ehdoilla

Työnhaun lähtökohtia. mitä osaat. mitä haluat. millä ehdoilla Työnhaun lähtökohtia mitä osaat mitä haluat millä ehdoilla Työpaikat haussa.. Avoimet paikat julkinen haku Kaikki näkee, kaikki hakee Kilpailutilanne Hakemuksia paljon Avoimet paikat ei julkinen Tieto

Lisätiedot

Tuuleta Osaamistasi Euroopassa

Tuuleta Osaamistasi Euroopassa www.europass.fi Tuuleta Osaamistasi Euroopassa Työ- tai opiskelupaikan hakeminen ja osaamisen osoittaminen ulkomailla Näin kokoat Europassin: mistä Europassin saa, miten sitä käytetään Osaamisen osoittaminen

Lisätiedot

Työnhaku netissä - erotu verkossa OTTY ry 19.03.2013

Työnhaku netissä - erotu verkossa OTTY ry 19.03.2013 Työnhaku netissä - erotu verkossa OTTY ry 19.03.2013 Luennon aiheet! Mikä Monster?! Nettityönhaun erityispiirteitä! Erotu verkossa! Miten Monster voi auttaa työnhaussa? Mikä Monster? Yli 60 maassa ympäri

Lisätiedot

Olen valmis. Työnhakuopas valmistuneille

Olen valmis. Työnhakuopas valmistuneille Olen valmis Työnhakuopas valmistuneille OLEN VALMIS TYÖNHAKUOPAS VALMISTUNEILLE MIHIN? >> TYÖHÖN TÄRKEÄÄ PANOSTA NÄIHIN: TYÖHAKEMUS JA CV MIKSI? ANNAT NIISSÄ KUVAN ITSESTÄSI TYÖNANTAJALLE MIKSI? TYÖNANTAJALLE

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUJEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT OHJEET KÄYTÄNNÖN KUVAAMISEKSI. Kehitysvammaliitto / Hyvät käytännöt -projekti

KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUJEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT OHJEET KÄYTÄNNÖN KUVAAMISEKSI. Kehitysvammaliitto / Hyvät käytännöt -projekti 1 KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUJEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT OHJEET KÄYTÄNNÖN KUVAAMISEKSI Kehitysvammaliitto / Hyvät käytännöt -projekti 2 Tuotetaan käytännöstä tietoa yhdessä Käytännön kuvaamisen tarkoituksena on

Lisätiedot

TYÖPAIKKAHAKEMUKSISTA

TYÖPAIKKAHAKEMUKSISTA TYÖPAIKKAHAKEMUKSISTA Kun haet työpaikkaa kirjallisella hakemuksella, on hyvä käyttää asiakirjastandardia (ohje löytyy blogistani äidinkielen ensimmäisen ospin alta). Asiakirjastandardi on uusittu vuonna

Lisätiedot

Työnhaku nyt ja huomenna Helsingin yliopisto 26.11.2015. Mirva Puranen @puranmir @Monster_Finland #monsterklubi

Työnhaku nyt ja huomenna Helsingin yliopisto 26.11.2015. Mirva Puranen @puranmir @Monster_Finland #monsterklubi Työnhaku nyt ja huomenna Helsingin yliopisto 26.11.2015 Iltapäivän teemoja Tänään keskustelussa Työnhaun monet kanavat Työnhakijan kasvava työkaluvalikoima Oman osaamisen visualisointi Sosiaalinen työnhaku

Lisätiedot

Hallat ry 25.11.2015 Saara Paavola, Kehittämisasiantuntija

Hallat ry 25.11.2015 Saara Paavola, Kehittämisasiantuntija Hallat ry 25.11.2015 Saara Paavola, Kehittämisasiantuntija Miten päästä työhaastatteluun? Aseina hakemus, CV ja puhelin Näytä motivaatiosi! - Hakupapereissa: sanavalinnat, yleisvire tekstissä, käytä myönteisiä

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus

Kotimainen kirjallisuus Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen

Lisätiedot

SISÄLLYS. Malmi-Pukinmäki -alueen Ansa nuorten ryhmän tekemän kesätyöoppaan päivitetty versio 2014.

SISÄLLYS. Malmi-Pukinmäki -alueen Ansa nuorten ryhmän tekemän kesätyöoppaan päivitetty versio 2014. Kesätyöopas 2014 SISÄLLYS Top 10 -vinkit... 4 Työhakemuksen malli... 6 Ansioluettelo eli CV... 8 Ansioluettelon malli... 9 Nuorten oikeudet ja velvollisuudet... 10 Helsingin kaupungin kesätyöt ja Ansio-kurssi...

Lisätiedot

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA Sisällysluettelo: 1. Johdanto 2. Omien taitojen tunnistaminen 3. Omista taidoista kertominen 4. Työnhaun viidakko 5. Miten ylläpitää motivaatiota? 6. Työntekijöiden terveisiä

Lisätiedot

Asiantuntijoille helppo vaihtoehto oman yrityksen perustamiselle. Yrityksille luotettava kumppani resursoinnissa ja rekrytoinnissa

Asiantuntijoille helppo vaihtoehto oman yrityksen perustamiselle. Yrityksille luotettava kumppani resursoinnissa ja rekrytoinnissa Asiantuntijoille helppo vaihtoehto oman yrityksen perustamiselle. Yrityksille luotettava kumppani resursoinnissa ja rekrytoinnissa Expericon Oy Perustettu vuonna 1997 Toimipisteet Helsinki, Tampere ja

Lisätiedot

Ohjaus Oulun yliopistossa

Ohjaus Oulun yliopistossa Ohjaus Oulun yliopistossa Lähinnä sinua: oman tiedekuntasi lähipalvelut ja omaopettaja O Opintojen suunnittelu ja aikatauluttaminen Kaikille yhteisissä palveluissa: opintopsykologi ja suunnittelijat O

Lisätiedot

Urapalvelut. CHEM Susanna Saarinen, Asiantuntija into.aalto.fi/careerweb

Urapalvelut. CHEM Susanna Saarinen, Asiantuntija into.aalto.fi/careerweb Urapalvelut CHEM Susanna Saarinen, Asiantuntija susanna.saarinen@aalto.fi into.aalto.fi/careerweb Apua työnhakuun - Aalto CareerWeb Työpaikkaportaali CareerWeb Job Channel Työnhaun opas CV- ja hakukirjemalleja

Lisätiedot

SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50

SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50 SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50 IKÄ % 18 24 9 25-34 35-44 26 45-54 30 55-60 13 Yli 60 7 ASEMA % Työntekijä 23 Alempi toimihenkilö 13 Ylempi toimihenkilö 31 Johtava asema 6 Opiskelija 9 Perhe-/opinto-/vuorotteluvapaalla

Lisätiedot

DeeJeepäivä DigiJobi digivalmiuksia työelämään

DeeJeepäivä DigiJobi digivalmiuksia työelämään DeeJeepäivä DigiJobi digivalmiuksia työelämään Sisältökokonaisuudet: Portfolio Verkkolomakkeet & Skype Videot Aikataulu: 1 2 3 8.00-10.00 A B C tauko 15min 10.15 13.00, tähän osioon sisältyy ruokatunti

Lisätiedot

1. Ammatillisen Profiloitumisen väline: profiili, osaaminen. 2. Verkostoitumisalusta: tuttavat, kollegat, ryhmät

1. Ammatillisen Profiloitumisen väline: profiili, osaaminen. 2. Verkostoitumisalusta: tuttavat, kollegat, ryhmät Niin paljon enemmän kuin sähköinen CV 1. Ammatillisen Profiloitumisen väline: profiili, osaaminen 2. Verkostoitumisalusta: tuttavat, kollegat, ryhmät 3. Tiedonhakukanava: muut käyttäjät, artikkelit, ajatusjohtajat,

Lisätiedot

Oma osaamiskansio. Etunimi Sukunimi Koulutustittelit

Oma osaamiskansio. Etunimi Sukunimi Koulutustittelit Oma osaamiskansio Etunimi Sukunimi Koulutustittelit (HUOM! tämä on työkirja osaamiskansion tekemiseksi, ei varsinainen osaamiskansio, jonka sisällysluettelo on seuraava: Kansilehti Hakusivu / suorahakusivu

Lisätiedot

OMA ASIOINTI HENKILÖASIAKKAALLE Ilmoittautuminen työnhakijaksi

OMA ASIOINTI HENKILÖASIAKKAALLE Ilmoittautuminen työnhakijaksi OMA ASIOINTI HENKILÖASIAKKAALLE Ilmoittautuminen työnhakijaksi Ilmoittaudu työnhakijaksi viimeistään ensimmäisenä työttömyyspäivänäsi Oma asiointi -sivuston kautta. Jos sinulla ei ole työnhakua aloittaessasi

Lisätiedot

ulkomaankaupan ammattitutkintoon.

ulkomaankaupan ammattitutkintoon. Ulkomaankaupan ammattitutkinto Huolitsijan suuntautumisala Markkinointi-instituutin joustavasti toteuttamana. Ammattitutkinto tarjoaa työelämässä toimivalle mahdollisuuden syventää ammattitaitoaan ja osoittaa

Lisätiedot

VETELIN KUNNAN KESÄTYÖTUKI 2015

VETELIN KUNNAN KESÄTYÖTUKI 2015 VETELIN KUNNAN KESÄTYÖTUKI 2015 NUORI Tähtää Työelämään! Nuorten kesätyötuki 2015 Vetelin kunta on varannut kesälle 2015 nuorten työllistämiseen yhteensä 5 600. Kesätyötuen tavoitteena on kannustaa nuoria

Lisätiedot

HAKEMUS: SUNTION AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS

HAKEMUS: SUNTION AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS 1 HAKEMUS: Turun kristillinen opisto / opiskelijavalinnat Lustokatu 7 20380 TURKU SUNTION AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS (Opisto täyttää: hakemus vastaanotettu: ) KATSO TÄYTTÖHJEET VIIMEISELTÄ SIVULTA.

Lisätiedot

TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA. mitä haluat. mitä osaat. millä ehdoilla

TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA. mitä haluat. mitä osaat. millä ehdoilla TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA - Oulun yliopiston Ohjaus- ja työelämäpalvelujen koulutusmateriaalia - mitä haluat mitä osaat millä ehdoilla TYÖNHAUN SUUNNITELMA Tavoite saavutettu? Haastattelu Aloita tästä: Mitä

Lisätiedot

Työnhaku 2.0. #viestikoulu. 11.2.2016 Sanna Saarikangas

Työnhaku 2.0. #viestikoulu. 11.2.2016 Sanna Saarikangas Työnhaku 2.0 A s i a n t u n t i j a b r ä n d i v e r k o s s a, t y ö n h a k u s o m e s s a j a v i s u a a l i n e n C V 11.2.2016 Sanna Saarikangas Mitä? Ohjelmassa Miten ja miksi työnhaku on muuttunut

Lisätiedot

HARJOITTELUINFO JKK Opintopalvelut, ura- ja rekrytointipalvelut Eira Helminen työelämäasiantuntija

HARJOITTELUINFO JKK Opintopalvelut, ura- ja rekrytointipalvelut Eira Helminen työelämäasiantuntija HARJOITTELUINFO JKK 10.1.2013 Opintopalvelut, ura- ja rekrytointipalvelut Eira Helminen työelämäasiantuntija www.uta.fi/rekry Opiskelija ja harjoittelu Suunnitelmallisuus ja oman osaamisen pohdinta palkitsee!

Lisätiedot

Kotoutujan alkuhaastattelu ja palvelutarpeen arviointi kunnassa

Kotoutujan alkuhaastattelu ja palvelutarpeen arviointi kunnassa Henkilö- ja yhteystiedot Nimi Henkilötunnus Osoite Kansalaisuus ja äidinkieli (-kielet) Puhelin Sähköposti Siviilisääty Maahantulopäivä Muutto pvm. tähän kuntaan Lähimmän omaisen nimi ja yhteystieto Oleskeluluvan

Lisätiedot

CV-kannan käyttöohje 2017

CV-kannan käyttöohje 2017 Sisällysluettelo 1. Sisäänkirjautuminen... 2 a) Sinulle lähetetään käyttäjätunnus ja salasana Monsterilta... 2 b) Sinulla ei ole vielä tunnuksia Monsterin työnantajat sivulle... 3 Turvakysymykset... 3

Lisätiedot

OSAAMISKARTOITUS 1 (7) Monialakoulutus Etelä-Pohjanmaa v. 2009-2011 hakeutumisen vaiheeseen

OSAAMISKARTOITUS 1 (7) Monialakoulutus Etelä-Pohjanmaa v. 2009-2011 hakeutumisen vaiheeseen 1. TYÖNHAKIJAN PERUSTIEDOT OSAAMISKARTOITUS 1 (7) Työnhakijan nimi Sosiaaliturvatunnus Lähiosoite Postinumero Sähköpostiosoite 2. AIKAISEMPI KOULUTUS Postitoimipaikka puh. gsm Pohjakoulutus, suoritusvuosi

Lisätiedot

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot

Lisätiedot

Vinkkejä työnhakuun ympäristöasiantuntijoille

Vinkkejä työnhakuun ympäristöasiantuntijoille Vinkkejä työnhakuun ympäristöasiantuntijoille Henri Immonen Opiskelijatoiminnan koordinaattori Ympärisöasiantuntijoiden keskusliitto YKL ry Opiskelijat@ykl.fi Aineiston käytöstä Näitä ansioluetteloita

Lisätiedot

Paranna työnhakutaitojasi netissä!

Paranna työnhakutaitojasi netissä! Paranna työnhakutaitojasi netissä! te-palvelut.fi/jobitti CV-netti anna työnantajan löytää sinut Laita oma työnhakuilmoitus nettiin ilmaiseksi. CV-netin käyttöön tarvitset vain verkkopankkitunnukset ja

Lisätiedot

Työnhaun haasteet uusia tapoja hakea työtä

Työnhaun haasteet uusia tapoja hakea työtä Työnhaun haasteet uusia tapoja hakea työtä Työelämän muutostuulet Työelämä muuttuu, oletko valmis? - Millainen tulevaisuus sinun kohdallasi on? Otatko vastaan sen mitä tulee vai voisitko mahdollisesti

Lisätiedot

Rekrypolku. - Ohje rekrytointijärjestelmän käyttöön. Ohjeen sisältö. Rekrypolun ohje 1(12)

Rekrypolku. - Ohje rekrytointijärjestelmän käyttöön. Ohjeen sisältö. Rekrypolun ohje 1(12) Rekrypolun ohje 1(12) Rekrypolku - Ohje rekrytointijärjestelmän käyttöön Ohjeen sisältö 1 Rekisteröidy Rekrypolulle... 2 2 Henkilötiedot... 3 3 Oma hakijaprofiili... 4 4 Työpaikkailmoitukset... 9 Avoimet

Lisätiedot

OSAAMINEN KAIVETAAN ESIIN

OSAAMINEN KAIVETAAN ESIIN OSAAMINEN KAIVETAAN ESIIN EN MINÄ OSAA KERTOA MITÄ MINÄ OSAAN OSAAMINEN ANALYSOIDAAN HENKILÖKOHTAISESTI HAASTATTELEMALLA JA DOKUMENTTIEN AVULLA KOULUTUSTAUSTA TYÖKOKEMUS JA TAIDOT PERSOONAALLISET OMINAISUUDET

Lisätiedot

Taitoni.fi ohjeet. Mikä Taitoni.fi on? Sähköinen portfolio ja ansioluettelo. Maksullisuus

Taitoni.fi ohjeet. Mikä Taitoni.fi on? Sähköinen portfolio ja ansioluettelo. Maksullisuus 1 Taitoni.fi ohjeet Mikä Taitoni.fi on? Taitoni.fi on lääkäreille tarkoitettu verkkosovellus, joka tarjoaa työvälineitä osaamisen kuvaamiseen ja arviointiin. Palvelu sijaitsee osoitteessa www.taitoni.fi

Lisätiedot

MUUALLA KUIN MUODOLLISESSA KOULUTUKSESSA HANKITUN OSAAMI- SEN HYVÄKSILUKEMISLOMAKE

MUUALLA KUIN MUODOLLISESSA KOULUTUKSESSA HANKITUN OSAAMI- SEN HYVÄKSILUKEMISLOMAKE 1 Hakemus on saapunut käsiteltäväksi (pvm) MUUALLA KUIN MUODOLLISESSA KOULUTUKSESSA HANKITUN OSAAMI- SEN HYVÄKSILUKEMISLOMAKE Tällä lomakkeella tutkintoa suorittavat opiskelijat hakevat korvaavuuksia Vaasan

Lisätiedot

Takomo MiniJopi 1.0 Minityön ilmoitus- ja hakupalvelu

Takomo MiniJopi 1.0 Minityön ilmoitus- ja hakupalvelu Takomo MiniJopi 1.0 Minityön ilmoitus- ja hakupalvelu Mikä on MiniJopi? MiniJopissa voit ilmoittaa sekä hakea kätevästi lyhytkestoista etätyötä ns. minityötä. Minityötä on mm. verkkosivuston tai muutaman

Lisätiedot

SIKATILOJEN TYÖNANTAJAOSAAMINEN

SIKATILOJEN TYÖNANTAJAOSAAMINEN SIKATILOJEN TYÖNANTAJAOSAAMINEN 2.10.2012 14.2.2013 Rekrytointi REKRYTOINTI Työnantajakuva? Työn sisällöt? Osaava työvoima? Työn kannustearvo (palkkaus/palkitseminen)? Työvoiman liikkuvuus/pysyvyys? Mitä

Lisätiedot

Urapalvelut. CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi. into.aalto.fi/careerweb

Urapalvelut. CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi. into.aalto.fi/careerweb Urapalvelut CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi into.aalto.fi/careerweb Mistä löydän vinkkejä työnhakuun? Kandiopiskelijan CV ja hakukirje Urapalvelut Apua työnhakuun - Aalto

Lisätiedot

Ohjaus- ja seurantalomake 1 (7) Kuntalisä työttömiä palkkatuella työllistäville järjestöille, yhdistyksille ja säätiöille

Ohjaus- ja seurantalomake 1 (7) Kuntalisä työttömiä palkkatuella työllistäville järjestöille, yhdistyksille ja säätiöille Ohjaus- ja seurantalomake 1 (7) Oulun kaupunki maksaa yleishyödyllisille kuntalisää palkkatuella työllistettävän oululaisen henkilön palkkakuluihin. Kuntalisän maksamisessa noudatetaan Oulun kaupungin

Lisätiedot

OPISKELIJAKESKUKSEN opiskelu- ja uraohjauspalvelut. Ohjausta ja neuvontaa. Ota yhteyttä

OPISKELIJAKESKUKSEN opiskelu- ja uraohjauspalvelut. Ohjausta ja neuvontaa. Ota yhteyttä OPISKELIJAKESKUKSEN opiskelu- ja uraohjauspalvelut Ohjausta ja neuvontaa O Opintojen suunnittelussa ja aikatauluttamisessa O Jumiutuneiden opintojen eteenpäin saattamisessa O Työnhaku- ja urasuunnittelussa

Lisätiedot

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin?

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin? TYÖPAIKKAHAASTATTELU Voit käyttää tätä työpaikkahaastattelun käsikirjoitusta apuna haastattelutilanteessa. Tulosta käsikirjoitus ja tee omia merkintöjä ennen haastattelua, sen kuluessa ja haastattelun

Lisätiedot

Työnantajien palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2014 Urapalvelut/ Susan Blomberg

Työnantajien palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2014 Urapalvelut/ Susan Blomberg Työnantajien palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2014 Urapalvelut/ Susan Blomberg Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään harjoitteluun.

Lisätiedot

Uutta virtaa ja työkaluja työnhakuun käännä ennakkoluulot voitoksi Työnhakuveturi 16.3.2016

Uutta virtaa ja työkaluja työnhakuun käännä ennakkoluulot voitoksi Työnhakuveturi 16.3.2016 Uutta virtaa ja työkaluja työnhakuun käännä ennakkoluulot voitoksi Työnhakuveturi 16.3.2016 17.3.2016 Copyright - InCoaching Oy - www.incoaching.fi 3 Aamupäivän agenda Miten eteenpäin omassa työnhaussa?

Lisätiedot

Kuntarekryjärjestelmän viestipohjien tagit 12.8.2014

Kuntarekryjärjestelmän viestipohjien tagit 12.8.2014 Kuntarekryjärjestelmän viestipohjien tagit 12.8.2014 Työnhakijan tietojen tagit (=hakulomakkeen kentät) = Vastaanottajan (työnhakija tai työntekijä) -kentät Henkilötiedot; Sukunimi Henkilötiedot; Etunimi

Lisätiedot

Työnhakuvalmennus 10.2.2011. Oman osaamisen ja vahvuuksien kartoittaminen

Työnhakuvalmennus 10.2.2011. Oman osaamisen ja vahvuuksien kartoittaminen Työnhakuvalmennus 10.2.2011 Oman osaamisen ja vahvuuksien kartoittaminen Tunnetko itsesi, hahmotatko osaamisesi? Urasuunnittelun ja työnhaun onnistuminen perustuu hyvään itsetuntemukseen Työnhaku on osaamisesi

Lisätiedot

Uraverstaat opiskelijoiden työllistymisen tukena

Uraverstaat opiskelijoiden työllistymisen tukena Uraverstaat opiskelijoiden työllistymisen tukena projek5suunni6elija Sari Pohjola, Vamlas & muotoilun lehtori, opintojen ohjaaja Aija Lundahl, HAMK Osaaminen ratkaisee -hanke Osaaminen ratkaisee -ESRhanke

Lisätiedot

Työskentely ja työnhaku ulkomailla

Työskentely ja työnhaku ulkomailla Työskentely ja työnhaku ulkomailla Miksi lähteä töihin ulkomaille? Uudet haasteet Opit uutta Työskentelytavat, kommunikointi, kulttuuri, kieli Verkostoidut Työkokemus Työkokemus ulkomailta on sinulle eduksi

Lisätiedot

Uuden sukupolven rekrytointiportaali nuorille, koulutetuille ammattilaisille

Uuden sukupolven rekrytointiportaali nuorille, koulutetuille ammattilaisille Uuden sukupolven rekrytointiportaali nuorille, koulutetuille ammattilaisille Anna työnantajille mahdollisuus löytää juuri sinut! www.heebo.fi Mikä ihmeen Heebo? Nuorten, koulutettujen ammattilaisten rekrytointiportaali

Lisätiedot

Työnhaun asiakirjat! Tekninen tuki puh. 040 1765042 ohjaus.lappi@arfcon.fi

Työnhaun asiakirjat! Tekninen tuki puh. 040 1765042 ohjaus.lappi@arfcon.fi Työnhaun asiakirjat! Tekninen tuki puh. 040 1765042 ohjaus.lappi@arfcon.fi Arffman Consulting Oy Yritys on perustettu 1993 Toimintaa eri puolilla Suomea Webinaarin sisältö Työhakemus Markkinointikirje

Lisätiedot

Osallistumislupahakemus ja ilmoittautuminen tilintarkastajatutkintoon

Osallistumislupahakemus ja ilmoittautuminen tilintarkastajatutkintoon Hakemusta voi tarvittaessa täydentää erillisillä liitteillä Haen osallistumislupaa (Ohje 1) HT-tutkintoon KHT- tutkintoon JHT- tutkintoon Ilmoittaudun tutkintokokeeseen HT-tutkinto KHT-tutkinto JHT-tutkinto

Lisätiedot

MAHDOLLISTA! - Pieni työkirja työnhakijalle. Mahdollista! Materiaalia kehitysvammaisten ihmisten työllisyyden tukemiseksi

MAHDOLLISTA! - Pieni työkirja työnhakijalle. Mahdollista! Materiaalia kehitysvammaisten ihmisten työllisyyden tukemiseksi MAHDOLLISTA! - Pieni työkirja työnhakijalle Mahdollista! Materiaalia kehitysvammaisten ihmisten työllisyyden tukemiseksi Kiitos yhteistyöstä työnhakukurssilaisillemme, työvalmentajaverkostoille, ja kaikille

Lisätiedot

Työelämän viestintätaidot kieltenopetuksessa. Jepa Piirainen

Työelämän viestintätaidot kieltenopetuksessa. Jepa Piirainen Työelämän viestintätaidot kieltenopetuksessa Jepa Piirainen Työpaja Kielikeskuspäivillä Kuopiossa 30.-31.5.2017 Kieli- ja viestintäopinnot Kielikeskuksen tehtävänä on opettaa yliopiston eri alojen tutkintosääntöjen

Lisätiedot

Vaasan Ammattikorkeakoulu 13.3.2012. Kaj Sundén. kaj.sunden@kolumbus.fi p. 050-3859910

Vaasan Ammattikorkeakoulu 13.3.2012. Kaj Sundén. kaj.sunden@kolumbus.fi p. 050-3859910 Vaasan Ammattikorkeakoulu 13.3.2012 Kaj Sundén kaj.sunden@kolumbus.fi p. 050-3859910 9.00 10.15 johdanto Työnhaun mahdollisuudet Pohjanmaalla ja muualla 10.30 12.00 työnhakuprosessi työnhakijan perspektiivi

Lisätiedot

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot

Lisätiedot

HAKEMUS TÄYSIAIKAISEKSI OPISKELIJAKSI TEOLOGINEN SEMINAARI

HAKEMUS TÄYSIAIKAISEKSI OPISKELIJAKSI TEOLOGINEN SEMINAARI HAKEMUS TÄYSIAIKAISEKSI OPISKELIJAKSI TEOLOGINEN SEMINAARI Hakijan henkilötiedot Sukunimi Etunimet Valokuva Henkilötunnus Osoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelinnumero (t) Sähköposti 1 Siviilisääty

Lisätiedot

Työnhaun askeleet. työnhakuopas huonokuuloisille nuorille

Työnhaun askeleet. työnhakuopas huonokuuloisille nuorille Työnhaun askeleet työnhakuopas huonokuuloisille nuorille JOHDANTO Ammatinvalinta voi tuntua jännittävältä ja vaikealta. Millaista työtä haluan tehdä? Millaisessa työssä olisin hyvä? Kysymyksiin voi olla

Lisätiedot

PARANNA HAKUKOKEMUSTASI JA LOPPUTULOSTA

PARANNA HAKUKOKEMUSTASI JA LOPPUTULOSTA PARANNA HAKUKOKEMUSTASI JA LOPPUTULOSTA TÄMÄN OPPAAN TARKOITUKSENA ON KERTOA SINULLE MUUTAMA PERUSTAVANLAATUINEN SISÄPIIRITIETO SIITÄ, MITÄ REKRYTOIJAN MIELESSÄ LIIKKUU HÄNEN TEHDESSÄÄN HAKUPROSESSISSA

Lisätiedot

Työelämätaidot. www.kompassi.info --> Työ ja kesätyö http://kunkoululoppuu.fi/ --> kesätyö --> työnhaku www.mol.fi TYÖTÄ HAKIESSA:

Työelämätaidot. www.kompassi.info --> Työ ja kesätyö http://kunkoululoppuu.fi/ --> kesätyö --> työnhaku www.mol.fi TYÖTÄ HAKIESSA: Työelämätaidot www.kompassi.info --> Työ ja kesätyö http://kunkoululoppuu.fi/ --> kesätyö --> työnhaku www.mol.fi TYÖTÄ HAKIESSA: Internetin lisäksi avoimia työpaikkoja löytyy mm. sanoma ja ilmaisjakelulehtien

Lisätiedot

Opiskelijan ohje Wilmassa (wilma.diak.fi) tehtäville ahot -hakemuksille

Opiskelijan ohje Wilmassa (wilma.diak.fi) tehtäville ahot -hakemuksille Osaamisen tunnistamisen hakeminen_ohje opiskelija_20161219 19.12.2016 PM, EN Opiskelijan ohje Wilmassa (wilma.diak.fi) tehtäville ahot -hakemuksille Hakuaika Ahot-hakuaika on viimeistään elokuussa seuraavaa

Lisätiedot

Matkalla maisterin töihin

Matkalla maisterin töihin Matkalla maisterin töihin - koulutuksen oheismateriaali 12.3.2015 Kouluttajina työelämäasiantuntijat Terhi Erkkilä ja Reeta Eloranta Opintopalvelut, ura- ja rekrytointipalvelut, Tampereen yliopisto uraohjaaja(at)uta.fi

Lisätiedot

HAKEUTUMISVAIHEEN SÄHKÖINEN HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA

HAKEUTUMISVAIHEEN SÄHKÖINEN HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA HAKEUTUMISVAIHEEN SÄHKÖINEN HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA Koulutusohjelma Liikunnan ammattitutkinto Tutkinnonsuorittaja Koulutuksen ja tutkinnon vastaavat Maria Anttila Tiina Pyykkönen 1. HENKILÖTIEDOT

Lisätiedot

TAITEEN JA KULTTUURIN RAHOITUS. - Miten tehdään hyvä hakemus?

TAITEEN JA KULTTUURIN RAHOITUS. - Miten tehdään hyvä hakemus? TAITEEN JA KULTTUURIN RAHOITUS - Miten tehdään hyvä hakemus? MITEN TEHDÄÄN HYVÄ HAKEMUS? HAKISINKO APURAHAA? Kohdista oikein: mieti, mihin apurahaa tarvitaan kuka hakee? taiteilija / työryhmä / yhteisö

Lisätiedot

Työnhaku suomessa Insinööriliitto

Työnhaku suomessa Insinööriliitto Työnhaku suomessa 1 28.9.2017 Insinööriliitto Työllisyystilanne Työttömyys laskee kaikilla insinöörialoilla Paras tilanne rakennusalalla Työpaikkaa vaihtaneita insinööreistä n. 13% 2 28.9.2017 Insinööriliitto

Lisätiedot

Harjoittelusta sanottua

Harjoittelusta sanottua Harjoittelun tavoite Turun yliopiston opiskelijoiden opintoihin liittyy pakollinen tai vapaavalintainen harjoittelu, jolla on merkittävä positiivinen vaikutus opiskelijan urasuunnitelmiin ja opiskelumotivaatioon.

Lisätiedot

EURES Töihin Eurooppaan

EURES Töihin Eurooppaan EURES Töihin Eurooppaan Maailmalle! Lappeenranta 26.4.2017, Kouvola 27.4.2017 28.4.2017 Eures? EURES on eurooppalainen työnvälitysverkosto, jonka lyhenne tulee sanoista European Employment Services. EURES

Lisätiedot

Mikä on CV? Mitkä ovat tärkeimmät asiakirjat työpaikkaa hakiessa? Vastaus: CV on ansioluettelo. Vastaus: ansioluettelo työhakemus

Mikä on CV? Mitkä ovat tärkeimmät asiakirjat työpaikkaa hakiessa? Vastaus: CV on ansioluettelo. Vastaus: ansioluettelo työhakemus Mikä on CV? CV on ansioluettelo. Se on tiivistelmä eli luettelo, jossa on tiedot aikaisemmista työpaikoistasi, koulutuksestasi ja omasta osaamisestasi Mitkä ovat tärkeimmät asiakirjat työpaikkaa hakiessa?

Lisätiedot

AHOT-menettely. OPISKELIJAN PORTFOLIO-OHJE päivitetty 31.5.2011, 7.2.2012, 30.5.2012 OSAAMISPORTFOLIO

AHOT-menettely. OPISKELIJAN PORTFOLIO-OHJE päivitetty 31.5.2011, 7.2.2012, 30.5.2012 OSAAMISPORTFOLIO OPISKELIJAN PORTFOLIO-OHJE päivitetty 31.5.2011, 7.2.2012, 30.5.2012 OSAAMISPORTFOLIO Aiemmin hankitun osaamisen hyväksymiseksi osaksi opintoja Opiskelijan nimi Vuosikurssi ja suuntautumisvaihtoehto/ Yamk

Lisätiedot

HAKEMUSLOMAKE AVOTYÖN ARVIOINTI- JA VALMENNUSJAKSOLLE VASKOOLIIN JA KOIVUTARHAAN

HAKEMUSLOMAKE AVOTYÖN ARVIOINTI- JA VALMENNUSJAKSOLLE VASKOOLIIN JA KOIVUTARHAAN HAKEMUSLOMAKE AVOTYÖN ARVIOINTI- JA VALMENNUSJAKSOLLE VASKOOLIIN JA KOIVUTARHAAN Vastaanottaja täyttää: Hakija: Hakemus nro: / Saapunut: Keski-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry 1 Hakeutumisohje:

Lisätiedot

LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin

LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin SIVU 1 LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin SIVU 2 Päivän ohjelma Mikä on LinkedIn palvelu? Ketkä palvelua käyttävät? Miten palvelu

Lisätiedot

Työharjoittelu ulkomailla. www.jyu.fi/tep

Työharjoittelu ulkomailla. www.jyu.fi/tep Työharjoittelu ulkomailla www.jyu.fi/tep Ohjelmassa tänään Rhodesnow harjoittelupaikat Työharjoitteluohjelmat ja harjoittelupaikan haku Annamari Rovamo & Muru Linjala Työelämäpalveluista Aiesec-harjoittelu

Lisätiedot

Englannin kielen asema Suomessa. Malinda Haapakoski, Veera Isopahkala, Annamari Kurtti, Esa Runtti 2013

Englannin kielen asema Suomessa. Malinda Haapakoski, Veera Isopahkala, Annamari Kurtti, Esa Runtti 2013 Englannin kielen asema Suomessa Malinda Haapakoski, Veera Isopahkala, Annamari Kurtti, Esa Runtti 2013 Englannin kielen näkyminen Suomessa Englan1a näkee ja kuulee päivi5äin esimerkiksi interne1ssä, tv:ssä,

Lisätiedot

Tarvitaan kokonaisvaltainen näkökulma työllistyvyyteen!

Tarvitaan kokonaisvaltainen näkökulma työllistyvyyteen! Tarvitaan kokonaisvaltainen näkökulma työllistyvyyteen! Työelämästä korkeakoulutukseen ja takaisin elinikäistä oppimista käytännössä (15.6.2011) HY:n urapalvelut, suunnittelija Eric Carver Urapalvelut/

Lisätiedot

LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin

LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin SIVU 1 LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin Sähköinen Liiketoiminta Suomi Oy SIVU 2 Päivän ohjelma Mikä on LinkedIn palvelu? Ketkä

Lisätiedot

Osaamisportfolio. Opiskelijan portfolio-ohje [Asiakirjan nro] Päivitetty viimeksi (5) MIKÄ OSAAMISPORTFOLIO ON?

Osaamisportfolio. Opiskelijan portfolio-ohje [Asiakirjan nro] Päivitetty viimeksi (5) MIKÄ OSAAMISPORTFOLIO ON? Opiskelijan portfolio-ohje [Asiakirjan nro] Päivitetty viimeksi 27.12.2017 1 (5) Osaamisportfolio MIKÄ OSAAMISPORTFOLIO ON? Osaamisportfoliossa osoitat joko sellaisenaan tai erikseen annettujen tehtävien

Lisätiedot

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus 1 (9) Pikatreffit Materiaalipaketti sisältää: - mainoskirjepohjat opiskelijoille ja työnantajille - ohjeet opiskelijoille ja työnantajille - matchmaking-viestipohjat treffien jälkeen lähetettäväksi - treffikorttipohjat

Lisätiedot

RENNOSTI TYÖSSÄOPPIMAAN -KUVALLINEN MATERIAALI ENSIMMÄISEEN TOP-VALMISTAUTUMISEEN

RENNOSTI TYÖSSÄOPPIMAAN -KUVALLINEN MATERIAALI ENSIMMÄISEEN TOP-VALMISTAUTUMISEEN Diginä Duunissa RENNOSTI TYÖSSÄOPPIMAAN -KUVALLINEN MATERIAALI ENSIMMÄISEEN TOP-VALMISTAUTUMISEEN Mitä? 360-virtuaalitoimisto: animaatiota, kuvaa, videota ja ääntä. Työpaikalle saapuminen, työskentely

Lisätiedot

TE-toimiston palvelut

TE-toimiston palvelut TE-toimiston palvelut Suvi Lindén Asiantuntija Uudenmaan TE-toimisto 1 TE-toimiston palvelut työllistymisen edistämiseksi Työllistymisen tueksi: Työkokeilu Palkkatuki Kurssit ja valmennukset: Uravalmennus

Lisätiedot

OPAS TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTON UUDELLE MAAHANMUUTTAJAASIAKKAALLE

OPAS TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTON UUDELLE MAAHANMUUTTAJAASIAKKAALLE OPAS TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTON UUDELLE MAAHANMUUTTAJAASIAKKAALLE TERVETULOA TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTON ASIAKKAAKSI! Työ- ja elinkeinotoimistoa kutsutaan lyhenteellä TE-toimisto. TE-toimiston asiakkuuden

Lisätiedot

Kaksinkertainen mahtis

Kaksinkertainen mahtis Luovat harjoitukset Kaksinkertainen mahtis Palautteenantoharjoitus tavoite: yksityiskohtainen palautteen sanallistaminen ja luokkakaverin vahvuuksien tukeminen ja kehittäminen kesto 20 min Tehdään ensin

Lisätiedot

E-kirjan kirjoittaminen

E-kirjan kirjoittaminen 1 E-kirjan kirjoittaminen Ohjeet e-kirjan kirjoittamiseen Tämän ohjeistuksen tavoitteena on auttaa sinua luomaan yksinkertainen e-kirja (pdftiedosto) asiakkaallesi. Kirja näyttää hänelle kuinka hyvin ymmärrät

Lisätiedot

Palkkaa yliopisto-opiskelija! Harjoitteluopas työnantajalle. Lampila Satu, Jurvakainen Anne, Pesonen Johanna ja Liimatainen Jaana O.

Palkkaa yliopisto-opiskelija! Harjoitteluopas työnantajalle. Lampila Satu, Jurvakainen Anne, Pesonen Johanna ja Liimatainen Jaana O. Palkkaayliopisto-opiskelija! Harjoitteluopastyönantajalle LampilaSatu,JurvakainenAnne,PesonenJohannajaLiimatainenJaanaO. Oulunyliopisto Yliopisto-opintojentyöelämäintegraatio-hanke 2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot