AIKUISKOULUTUKSEN TOIMINTAMALLIA RAKENTAMASSA Tuula Piensoho Voimaa ja laatua kumppanuudesta -seminaari, Hyvinkää

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AIKUISKOULUTUKSEN TOIMINTAMALLIA RAKENTAMASSA 7.3.2012 Tuula Piensoho Voimaa ja laatua kumppanuudesta -seminaari, Hyvinkää"

Transkriptio

1 AIKUISKOULUTUKSEN TOIMINTAMALLIA RAKENTAMASSA Tuula Piensoho Voimaa ja laatua kumppanuudesta -seminaari, Hyvinkää

2 2 Näistä asioista puhumme tänään Hankkeen lähtökohdat Hankkeen tavoitteet ja toimintavaiheet FUAS -ammattikorkeakoulujen toimialueet Nykytila-analyysin tuloksia Hanke esillä kansainvälisesti Toimintamallia rakentamaan, Aulangon workshop Toimintamallin kehittämisen suuntaviivoja Miten hanke etenee? Yhteystiedot

3 Hankkeen lähtökohdat Suomessa on yli 800 koulutusorganisaatiota, jotka tarjoavat aikuiskoulutuspalveluja. Yhteistyö koulutuksen tarjoajien välillä on edelleen satunnaista. On alueilta, joilla tarjontaa on yllin kyllin ja alueita, joilta tarjonta puuttuu kokonaan. Aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus (AKKU) käynnistettiin opetusministeriön johdolla vuonna Uudistuksia kaivattiin mm. työssä oppimisen edistämiseen, joustavien koulutusmahdollisuuksien/ratkaisujen edistämiseen, osaamisen arviointiin jne. AKKU kattoi laajasti ammatillisen koulutuksen, oppisopimuskoulutuksen, korkeakoulujen aikuiskoulutuksen, työvoimapoliittisen koulutuksen ja henkilöstökoulutuksen.

4 Hankkeen tavoitteet Aikuiskoulutuksen koordinointihanke (AIKOKO) on OKM:n rahoittama hanke vuosille hanketta hallinnoi LAMK, työ tehdään yhteistyössä FUAS-ammattikorkeakoulujen HAMKin ja Laurean kanssa hankkeen tavoitteena on luoda yhteinen toimintamalli ammattikorkeakoulujen yhteen sovitetulle aikuiskoulutustarjonnalle = aikuiskoulutuksen yhteisten osaamispalvelujen järjestäminen Helsingin metropolialueella kehittämistyö aloitetaan FUAS-liittouman aikuiskoulutuksen parista hankkeen tavoitteena kehittää ja koordinoida tutkintokoulutusta, avointa ammattikorkeakoulua, täydennyskoulutusta, maahanmuuttajakoulutusta sekä aikuiskoulutuksen yhteisiä palveluja hankkeella on ohjausryhmä, johon kuuluu edustajat kustakin FUAS-ammattikorkeakoulusta

5 5 AIKOKO -hankkeen järjestäytyminen Projektiorganisaatio LAMKissa: Vastuuhenkilö Projektin johtaja Projektikoordinaattori Projektisuunnittelija Projektisihteeri Ohjausryhmän kokoonpano: Helena Karento, vararehtori Tuula Piensoho, aikuiskoulutuspäällikkö Tuula Brofeldt Anne Simola Satu Sorsa Johtaja Birgitta Varjonen HAMK Täydennyskoulutusjohtaja Esa Inget HAMK Johtaja, sisäiset palvelut Leena Nieminen Laurea Yksikön johtaja Tuula Kilpinen Laurea Vararehtori Helena Karento LAMK Aikuiskoulutuspäällikkö Tuula Piensoho LAMK Projektikoordinaattori Tuula Brofeldt LAMK Projektisihteeri Anne Simola LAMK

6 Hankkeen toimintavaiheet Vaihe 1: kevät kesä 2011 Nykytila-analyysi saada aikaan mahdollisimman ka ava kokonaiskuva siitä, miten aikuiskoulutus on organisoitu FUAS-korkeakouluissa, nykytarjonta 2011 sekä visiot tulevasta Vaihe 2: syksy Raportti FUAS-ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksen nykytila julkaistiin Aikuiskoulutuksen toimintamallia rakennettiin workshopissa Aulangolla. Toimintamallin kehittäminen nykytila-analyysin pohjalta: mallin kehittämistä tukevat workshopit ja ohjausryhmä Toimintamallin avulla aikuiskoulutusta voidaan nykyistä selkeämmin profiloida, tehostaa voimavarojen käyttöä sekä kohdistaa paremmin koulutuskysyntä ja koulutustarjonta vastaamaan toisiaan.

7 7

8 8 Hankkeen nykytila-analyysi Nykytila-analyysin aineistona käytettiin mm. Maali-hankkeen työryhmien tuottamaa materiaalia (keskeisimpinä FUAS/AIKO ja FUAS/YAMK, IT-hallinto ja viestintä ja markkinointi) Haastattelumateriaali: 25 henkilön haastattelut (23 FUAS-ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksen asiantuntijoita, 2 OKM:n asiantuntijaa) Julkaisu sisältää tiiviissä muodossa: miten aikuiskoulutus on organisoitu FUAS-ammattikorkeakouluissa FUAS-aikuiskoulutustarjonta miten korkeakoulut ovat profiloituneet aikuiskoulutuksen osalta millaisia visioita on FUAS aikuiskoulutuksen tulevaisuudesta ja toiminta/koordinointimallista julkaisu toimii työvälineenä toimintamallin rakennustyössä

9 Nykytila-analyysi haasta elujen aihealueet 9

10 10 Nykytila-analyysin tuloksia 1(2) Organisoituminen HAMK ja LAMK ylläpitäjinä kuntayhtymä Laurea osakeyhtiömuotoinen amk aikuiskoulutuksen organisoituminen poikkeaa toisistaan aikuiskoulutuksen painotus- ja toiminnan volyymi vaihtelee eri koulutusmuodoissa Tuula Brofeldt

11 11 Nykytila-analyysin tuloksia 2(2) Aikuiskoulutus opintojen edistämisen tukeminen kaikilla sektoreilla opintopolkutarjonta vasta LAMKin avoimessa erikoistumisopinnot haasteellisia, mahdollisuuksia FUAS -täydennyskoulutus brändätyt tuotteet ja aktiivista asiakastyötä FUAS -oppisopimuskoulutuksessa koordinoinnin tarve FUAS - YAMK aloituspaikkamäärissä vaihtelua FUAS - AMK koulutusohjelmat tukevat toinen toisiaan Tuula Brofeldt

12 12

13 13

14 14 Toimintamallia rakentamaan Workshop Aulangolla Tilaisuuden tavoitteena oli käynnistää toimintamallin suunnittelu Paikalla oli 28 aikuiskoulutuksen asiantuntijaa FUAS - ammattikorkeakouluista Orientaationa oli menneestä ja nykytilasta irrottautuminen, unelmasta visio, päämäärä ja toimintamalli Aikuiskoulutus 2016 Yhteistyön henki oli hyvä, tunnelma avoin ja salliva Tekemisen meininki Osallistujilla oli samanlaisia näkemyksiä FUAS aikuiskoulutuksen tulevasta

15 15 Toimintamallin suunnittelu -workshop - elementit ja ohjeet suunnittelulle Kehittämissignaalit: 1. rakenteellisten raja-aitojen kaataminen 2. rajapintojen hälveneminen, rikastava vuorovaikutus työelämän kanssa 1. uudet oppijat, moninaiset asiakkaat 2. joustavat koulutusratkaisut 3. muuttuva opettamien 4. muuttuva oppiminen 5. uusi kulttuuri

16 16 Toimintamallin kehittämisen suuntaviivoja pohjana verkosto-organisaatiomalli verkoston ohjauskeskus (työnimi) konsultoivat asiantuntijat ensi vaiheen pilotit : - moduulikehittämö; kehitetään yhteisiä opintojaksoja, huomioidaan FUASin strategiset painoalat (hyvinvoinnin turvaaminen, teknologiaosaaminen ja yrittäjyys, yhteiskunnan turvallisuus ja eheys, ympäristö ja energiatehokkuus), aloitetaan jo valmiista opintojaksoista, innovaattorit - asiakasnäkymä; yhteinen markkinointi- ja asiakasnäkymä, FUASaikuiskoulutustarjonnan näkyväksi tekeminen, asiakaslähtöisyys July 31, 2012

17

18 18 Miten hanke etenee? Toimintamallin suunnittelu jatkuu keväällä 2012 ja pilotointi alkaa syksyllä 2012 FUAS Koulutusvastuu -hankeen osana jatkohakemus OKM:lle vuodelle 2013, työnimellä FUAS aikuiskoulutuksen toimintamalli käytäntöön Suunnitellut stepit lyhyesti: - Nykytila-analyysi muista Helsingin metropolialueen amk:sta ja yliopistojen aikuiskoulutuksesta - uudet pilotit aikuiskoulutuksen eri osa-alueille (moduulikehittämö) - maksullinen palvelutoiminnan rakenne kannattavuuden periaatteella - toimintamallin toimivuuden arviointi tutkimukseen perustuvaa arviointijärjestelmää hyväksi käyttäen - rakenteellisten ja rahoituksellisten ratkaisujen tekeminen

19 19 Lisätietoa hankkeesta Aikuiskoulutuspäällikkö Tuula Piensoho, LAMK Gsm tuula.piensoho(a)lamk.fi Projektikoordinaattori Tuula Brofeldt, LAMK Gsm tuula.brofeldt(a)lamk.fi

UUDISTUVA AIKUISKOULUTUS Case Lahden ammattikorkeakoulu

UUDISTUVA AIKUISKOULUTUS Case Lahden ammattikorkeakoulu UUDISTUVA AIKUISKOULUTUS Case Lahden ammattikorkeakoulu AIPA-päivät 8.6.2011 Aikuiskoulutuspäällikkö Tuula Piensoho Sibeliustalo, Lahti INNOSTU ONNISTUMISISTA! Uudistuva aikuiskoulutus Kiireessä oppiminen

Lisätiedot

FUAS ajankohtaisia asioita. Rehtoriterveiset Voimaa ja laatua kumppanuudesta seminaari 7.3.2012 Outi Kallioinen, LAMK

FUAS ajankohtaisia asioita. Rehtoriterveiset Voimaa ja laatua kumppanuudesta seminaari 7.3.2012 Outi Kallioinen, LAMK FUAS ajankohtaisia asioita Rehtoriterveiset Voimaa ja laatua kumppanuudesta seminaari 7.3.2012 Outi Kallioinen, LAMK FUASin vastaus OKM:lle 17.2.2011 HAMK, LAMK ja Laurea ovat muodostaneet strategisen

Lisätiedot

FUAS pähkinänkuoressa

FUAS pähkinänkuoressa FUAS pähkinänkuoressa 11/2013 FUAS-liittouman kehitysvaiheet Kumppanuussopimus 2008 Yhteinen strateginen tahtotila 2020: sopimus OKM:n kanssa (2010-2012) Toimenpideohjelma (2010-2012) FUAS-liittouman perustamissopimus

Lisätiedot

FUAS pähkinänkuoressa 5/2014

FUAS pähkinänkuoressa 5/2014 FUAS pähkinänkuoressa 5/2014 FUAS liittouman kehitysvaiheet Kumppanuussopimus 2008 Yhteinen strateginen tahtotila 2020: sopimus OKM:n kanssa (2010 2012) Toimenpideohjelma (2010 2012) FUAS liittouman perustamissopimus

Lisätiedot

FUAS-ammattikorkeakoulujen Aikuiskoulutuksen koordinointihanke 2011 2012 Loppuraportti

FUAS-ammattikorkeakoulujen Aikuiskoulutuksen koordinointihanke 2011 2012 Loppuraportti FUAS-ammattikorkeakoulujen Aikuiskoulutuksen koordinointihanke 2011 2012 Loppuraportti Tuula Brofeldt Tuula Piensoho Lahden ammattikorkeakoulu Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Sisällys Esitiedot...

Lisätiedot

Laurea-ammattikorkeakoulu vuonna 2020

Laurea-ammattikorkeakoulu vuonna 2020 LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU V I S I O 2 0 2 0 Metropolialueen hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn kansainvälinen kehittäjä 30.1.2014 Jouni Koski www.laurea.fi Laurea-ammattikorkeakoulu vuonna 2020 Metropolialueen

Lisätiedot

FUAS-liittouma Rakenteet ja ohjausjärjestelmä

FUAS-liittouma Rakenteet ja ohjausjärjestelmä FUAS-liittouma Rakenteet ja ohjausjärjestelmä 15.2.2013 Liittoumahallitus 2 Rehtorikollegio Toiminnanjohtaja Sihteeristö Viestintä TKI-OR Koulutusvastuut-OR Ohjaus ja järjestelmät-or Hyvinvoinnin turvaaminen

Lisätiedot

AMK kysely/haastattelut ja työpaja 12.9. 2012 - otteita matkan varrelta

AMK kysely/haastattelut ja työpaja 12.9. 2012 - otteita matkan varrelta AMK kysely/haastattelut ja työpaja 12.9. 2012 - otteita matkan varrelta 6.11.2012 Jaana Kullaslahti, HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Ulla Nuutinen, HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

FUAS Kielet ja viestintä. Taina Juurakko-Paavola & Sari Saarinen HAMK Kielikoulutuskeskus & Laurea

FUAS Kielet ja viestintä. Taina Juurakko-Paavola & Sari Saarinen HAMK Kielikoulutuskeskus & Laurea FUAS Kielet ja viestintä Taina Juurakko-Paavola & Sari Saarinen HAMK Kielikoulutuskeskus & Laurea 2 Mikä on FUAS? Hämeen ammattikorkeakoulun, Lahden ammattikorkeakoulun ja Laureaammattikorkeakoulun muodostama

Lisätiedot

Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla

Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla Lapin aikuiskoulutusstrategia 2020 TIIVISTELMÄ Suomen huipulla Lapissa on laadukkaat ja joustavat jatkuvan oppimisen pitkospuut, jotka takaavat tulevaisuuden osaamisen,

Lisätiedot

EDELLÄKÄVIJÖIDEN KUMPPANUUS JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO

EDELLÄKÄVIJÖIDEN KUMPPANUUS JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO EDELLÄKÄVIJÖIDEN KUMPPANUUS JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO Ammattikorkeakoulut perustivat konsortion 14.11.2007. Konsortio

Lisätiedot

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK Korkeakoulutusta vuodesta 1840 Juuret syvällä Mustialan mullassa V HAMKilla on vuonna 2020 innostavin korkeakoulutus ja työelämälähtöisin tutkimus. Keskeisimmät tunnusluvut

Lisätiedot

Vastuullinen korkeakoulu Laurean opetussuunnitelma vapaaehtoistyön mahdollistajana Seminaari 8.9.2015 Vararehtori Susanna Niinistö-Sivuranta

Vastuullinen korkeakoulu Laurean opetussuunnitelma vapaaehtoistyön mahdollistajana Seminaari 8.9.2015 Vararehtori Susanna Niinistö-Sivuranta Vastuullinen korkeakoulu Laurean opetussuunnitelma vapaaehtoistyön mahdollistajana Seminaari 8.9.2015 Vararehtori Susanna Niinistö-Sivuranta www.laurea.fi 2 Strateginen ulottuvuus Eettisyys ja vastuullisuus

Lisätiedot

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN Rauli Sorvari koulutuspäällikkö Keski-Suomen liitto Maakuntasuunnitelman linjaukset Aikuiskoulutuksella tuetaan työyhteisöjen kykyä uudistua ja kehittyä.

Lisätiedot

Kooste Anne Kärki, Anne Ilvonen, Seliina Päällysaho

Kooste Anne Kärki, Anne Ilvonen, Seliina Päällysaho Kooste Anne Kärki, Anne Ilvonen, Seliina Päällysaho Hankkeissa (N=17) on mukana 2 25 amkia/hanke Lähes jokaisessa hankkeessa on tavoitteena Yritys/organisaatioyhteistyön tehostaminen, osaamisen kehittäminen,

Lisätiedot

FUAS-ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksen nykytila

FUAS-ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksen nykytila FUAS-ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksen nykytila Lahden ammattikorkeakoulun julkaisu, sarja C, Artikkelikokoelmat, raportit ja muut ajankohtaiset julkaisut, osa 90 Tuula Brofeldt Tuula Piensoho Tuula

Lisätiedot

TURVALLISUUSKOULUTUKSEN ja TUTKIMUKSEN KEHITTÄMINEN

TURVALLISUUSKOULUTUKSEN ja TUTKIMUKSEN KEHITTÄMINEN TURVALLISUUSKOULUTUKSEN ja TUTKIMUKSEN KEHITTÄMINEN Harri Koskenranta yliopettaja 1 Esityksen sisältö Laureasta Turvallisuusalan korkeakoulututkinnot Laureassa Turvan koulutuksen kehittäminen T&K&I 2 Laureasta

Lisätiedot

Virtuaaliammattikorkeakoulu (?)

Virtuaaliammattikorkeakoulu  (?) Virtuaaliammattikorkeakoulu http://www.amk.fi www.yh.fi (?) vuosi 2003 2004 toiminta marja.rautajoki@virtuaaliamk.fi VirtuaaliAMK-kehittämisyksikkö 1 Vuosi 2003 Koulutustuotanto tuotantorenkaissa Portaalin

Lisätiedot

Metsäalan korkea-asteen opetushenkilöstön näkökulma koulutuksen kehittämiseen. Tutkija Riitta Kilpeläinen TTS Ihminen ja metsä seminaari 7.12.

Metsäalan korkea-asteen opetushenkilöstön näkökulma koulutuksen kehittämiseen. Tutkija Riitta Kilpeläinen TTS Ihminen ja metsä seminaari 7.12. Metsäalan korkea-asteen opetushenkilöstön näkökulma koulutuksen kehittämiseen Tutkija Riitta Kilpeläinen TTS Ihminen ja metsä seminaari 7.12.2016 Tausta Kansallinen metsästrategia 2025: uudet koulutuksen

Lisätiedot

FUAS ja sen toiminnallisen ohjauksen malli

FUAS ja sen toiminnallisen ohjauksen malli FUAS ja sen toiminnallisen ohjauksen malli 01.02.2012 Suomen suurin ammattikorkeakoulukokonaisuus FUAS toimii Helsingin laajalla metropolialueella Opiskelijoita 21.000 HAMK LAMK Henkilöstöä 1.700 Liikevaihto

Lisätiedot

YAMK-tutkinnon verkostomainen kehittämismalli FUAS GRADUATE SCHOOL. Katri Ojasalo Yliopettaja, Laurea

YAMK-tutkinnon verkostomainen kehittämismalli FUAS GRADUATE SCHOOL. Katri Ojasalo Yliopettaja, Laurea YAMK-tutkinnon verkostomainen kehittämismalli FUAS GRADUATE SCHOOL Katri Ojasalo Yliopettaja, Laurea 2 ESITYKSEN ETENEMINEN Mikä on FUAS-liittoutuma? FUAS:n YAMK-tunnuslukuja Mikä on FUAS Graduate School?

Lisätiedot

Pohjanmaan aluekokeilu, Työpaja 1. Oppisopimusopiskelijat mukaan väyläopintoihin ja muita hankehaasteita

Pohjanmaan aluekokeilu, Työpaja 1. Oppisopimusopiskelijat mukaan väyläopintoihin ja muita hankehaasteita Pohjanmaan aluekokeilu, Työpaja 1 Oppisopimusopiskelijat mukaan väyläopintoihin ja muita hankehaasteita Esityksen sisältö 1. Oppisopimusopiskelijoiden, at- tai eat-tutkintoa tekevien tavoittaminen väyläopintoihin

Lisätiedot

Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012

Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012 Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012 Elokuu 2012 Suomen toiseksi suurin ammattikorkeakoulu sijaitsee Kaupin kampuksella yli 10 000

Lisätiedot

Uudistuva insinöörikoulutus. Seija Ristimäki

Uudistuva insinöörikoulutus. Seija Ristimäki Uudistuva insinöörikoulutus Seija Ristimäki Metropolia lyhyesti Monialainen ammattikorkeakoulu Toimipaikat sijaitsevat Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla Neljä koulutusalaa: kulttuuri liiketalous sosiaali-

Lisätiedot

Tietoa Laureasta. Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä 12.3.2014. Reijo Lähde 3/11/2014

Tietoa Laureasta. Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä 12.3.2014. Reijo Lähde 3/11/2014 Tietoa Laureasta Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä 12.3.2014 Reijo Lähde 3/11/2014 3/11/2014 Laurea-ammattikorkeakoulu 2 Laurean koulutusalat Fysioterapia Hoitotyö Hotelli-

Lisätiedot

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS 13.2.2015 Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja Ammattikorkeakoulut ovat uudistuneet Toimiluvat ja rahoitusmalli

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa

Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa Kunnallisjohdon foorumi 15-16.5.2019 Sami Tikkanen, kuntayhtymän johtaja, rehtori KOTKAN-HAMINAN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ KOTKAN-HAMINAN SEUDUN

Lisätiedot

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig n taustaa Hallitusohjelman tavoite "Opettajan työn houkuttelevuutta parannetaan kehittämällä työolosuhteita. Koulutuksen järjestäjille säädetään velvoite huolehtia siitä, että henkilöstö saa säännöllisesti

Lisätiedot

Uudistuva ja kehittyvä vapaa sivistystyö Vapaan sivistystyön oppilaitosten ylläpitämislupien uudistaminen

Uudistuva ja kehittyvä vapaa sivistystyö Vapaan sivistystyön oppilaitosten ylläpitämislupien uudistaminen Uudistuva ja kehittyvä vapaa sivistystyö Vapaan sivistystyön oppilaitosten ylläpitämislupien uudistaminen Hallitusneuvos Marja-Riitta Pönkä Aikuiskoulutuspolitiikan yksikön toimiala Aikuiskoulutuspolitiikka

Lisätiedot

FUAS Virtuaalikampus. Voimaa ja laatua kumppanuudesta 7.3.2011. Jaana Kullaslahti, HAMK

FUAS Virtuaalikampus. Voimaa ja laatua kumppanuudesta 7.3.2011. Jaana Kullaslahti, HAMK FUAS Virtuaalikampus Voimaa ja laatua kumppanuudesta 7.3.2011 Jaana Kullaslahti, HAMK 2 Työryhmän jäsenet Leena Vainio HAMK, pj. Kari Katajisto HAMK (IT-Tietohallinto) Pirjo Kuisma HAMK (Opintoprosessin

Lisätiedot

Avoimet yliopistot yliopistouudistuksen, VN:n asetuksen ja KOTA-ohjeiden uudistuksen jälkeisessä elämässä

Avoimet yliopistot yliopistouudistuksen, VN:n asetuksen ja KOTA-ohjeiden uudistuksen jälkeisessä elämässä Avoimet yliopistot yliopistouudistuksen, VN:n asetuksen ja KOTA-ohjeiden uudistuksen jälkeisessä elämässä Satu Helin SHJ, TtT Avoimen yliopiston johtaja Avoimen yliopiston Foorumin pj. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON

Lisätiedot

FUAS-opinnot Irina Salminen

FUAS-opinnot Irina Salminen FUAS-opinnot 2012 Irina Salminen 2 FUAS-liikkuvuus FUAS-liittouman kesäopinnot 2010 alkaen Tavoitteena on, että jokainen koulutusohjelma järjestää yksin tai kumppaniamkien kanssa vähintään 15 op kesäopintoja

Lisätiedot

Henkilöstön osaamisen kehittäminen

Henkilöstön osaamisen kehittäminen Henkilöstön osaamisen kehittäminen Sirkka Salvi Jyväskylän kr. Opisto Carita Sirkka Seurakuntaopisto Minna Valtonen ja Jussi Murtovuori Diak Vesa Nuorva Centria Kirkon kasvatuksen päivät 9.1.2019 klo 16.30

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3)

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3) Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3) code name 1 2 3 sum YAKJA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 90 YAKJA15AYKJ01-1000 Toimintaympäristön muutos

Lisätiedot

Yleissairaanhoitajan (180 op) ammatillisen perusosaamisen arvioinnin kehittäminen (ylesharviointi) hanke

Yleissairaanhoitajan (180 op) ammatillisen perusosaamisen arvioinnin kehittäminen (ylesharviointi) hanke Yleissairaanhoitajan (180 op) ammatillisen perusosaamisen arvioinnin kehittäminen (ylesharviointi) hanke 1.3.2018-31.12.2020. Yhteistyökumppaneita Suomen sairaanhoitajaliitto ry ja sen kautta European

Lisätiedot

Yhteistyötä ja kehittämistäkolmas sektori ammattikorkeakoulun kumppanina

Yhteistyötä ja kehittämistäkolmas sektori ammattikorkeakoulun kumppanina Yhteistyötä ja kehittämistäkolmas sektori ammattikorkeakoulun kumppanina KANTU 2015 Eila Hirvonen SAMK, yliopettaja 13.2.2015 Yhteistyökumppanit Satakunnan Syöpäydistys ry vuodesta 2010 alkaen ja edelleen

Lisätiedot

Lapin korkeakoulukonserni

Lapin korkeakoulukonserni Lapin korkeakoulukonserni LAPIN YLIOPISTO Lapin yliopisto (1/2) 4 491 Opiskelijaa 5 044 Aikuisopiskelijaa 638 Työntekijää 48 Professoria 8 Tutkimusprofessoria 10 Apulaisprofessoria 171 Dosenttia Vuoden

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 25.4.2018 TOIMINTASUUNNNITELMA 2018 2019 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot

Case 6: Koulutus reformin muutos kuinka taataan puutuotealan osaaminen tulevaisuudessa

Case 6: Koulutus reformin muutos kuinka taataan puutuotealan osaaminen tulevaisuudessa Case 6: Koulutus reformin muutos kuinka taataan puutuotealan osaaminen tulevaisuudessa Marko Saaranen, yksikönjohtaja Jyväskylän koulutuskuntayhtymä marko.saaranen@jao.fi Ammatillinen koulutus Reformi

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN

MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN Presentation Name / Firstname Lastname 24/05/2019 1 MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN

Lisätiedot

Laadullinen ennakointi JEDU

Laadullinen ennakointi JEDU Laadullinen ennakointi JEDU Ennakointitietojen hyödyntäminen hannu.simi@jedu.fi GSM 040 3120 441 1 Koulutus ja työmarkkinat - kysyntä ja tarjonta Yritykset Oppilaitokset Peruskoulutus 2. asteen koulutus

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen

Lisätiedot

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma)

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Tietoyhteiskuntaneuvosto Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Eero Silvennoinen Koulutus, tutkimus ja tuotekehitys jaoston puheenjohtaja Teknologiajohtaja, Tekes Tavoitteena

Lisätiedot

FUAS-virtuaalikampus rakenteilla

FUAS-virtuaalikampus rakenteilla Leena Vainio, FUAS Virtuaalikampus työryhmän puheenjohtaja Antti Kauppi, FUAS liittouman projektijohtaja FUAS-virtuaalikampus rakenteilla FUAS Virtuaalikampus muodostaa vuonna 2015 yhteisen oppimisympäristön

Lisätiedot

VAPAA SIVISTYSTYÖ KEHITTÄMISPÄIVÄ Maalaus: Alvar Cawen, Oittila, Vaarunhovi

VAPAA SIVISTYSTYÖ KEHITTÄMISPÄIVÄ Maalaus: Alvar Cawen, Oittila, Vaarunhovi 8/31/18 VAPAA SIVISTYSTYÖ KEHITTÄMISPÄIVÄ 31.8.2018 Maalaus: Alvar Cawen, Oittila, Vaarunhovi Hannu Ikonen Kehittämispäällikkö 040 528 3762 Hannu.Ikonen@jamk.fi 1 V E R K O S T O K U M P P A N U U S K

Lisätiedot

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Koulutusohjelman tuottama tutkinto Tradenomi (Ylempi AMK) on ylempi korkeakoulututkinto, joka tuottaa saman pätevyyden julkisen sektorin virkaan

Lisätiedot

Autenttisuutta arviointiin

Autenttisuutta arviointiin Autenttisuutta arviointiin Laadun arvioinnin toteutuminen YAMKkoulutusohjelmissa Päivi Huotari, Salla Sipari & Liisa Vanhanen-Nuutinen Raportointi: vahvuudet, kehittämisalueet ja hyvät käytänteet Arviointikriteeristön

Lisätiedot

Monialaisten opintojen kehittäminen Oamkin ylempiin ammattikorkeakoulututkintoihin

Monialaisten opintojen kehittäminen Oamkin ylempiin ammattikorkeakoulututkintoihin Monialaisten opintojen kehittäminen Oamkin ylempiin ammattikorkeakoulututkintoihin HANKESUUNNITELMA Anttinen, A., Huttunen, J. & Paaso, L. Esitelty Master-tutkintojen yhteistoiminnallisessa työpajassa

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

Metsätalouden koulutuksen muutostarpeet

Metsätalouden koulutuksen muutostarpeet Metsätalouden koulutuksen muutostarpeet Ihminen ja metsä seminaari Säätytalo 1.10.2012 Osaaminen Laaja-alainen osaaminen Monialainen osaaminen Huippuosaaminen Erikoisosaaminen Onko realistista saavuttaa

Lisätiedot

Parhaat oppimistulokset tehdään yhdessä. Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahden ammattikorkeakoulu Tuoterengas

Parhaat oppimistulokset tehdään yhdessä. Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahden ammattikorkeakoulu Tuoterengas Parhaat oppimistulokset tehdään yhdessä Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahden ammattikorkeakoulu Tuoterengas 12.2.2013 Päijät-Hämeen koulutuskonserni Päijät-Hämeen koulutuskonserni

Lisätiedot

Aikuiskoulutuksen haasteet

Aikuiskoulutuksen haasteet Aikuiskoulutuksen haasteet Väestön ikä- ja koulutusrakenteen muutokset osaavan työvoiman saatavuus aikuisten muuttuva koulutuskäyttäytyminen Muutokset työmarkkinoilla pätkätyöt osa-aikaisuus löyhä kiinnittyminen

Lisätiedot

Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa 23.9.2014 Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus Ohjaamo-toiminta osana nuorisotakuuta ja elinikäistä ohjausta Lähtökohdat ja tarpeet: Monialaiset ja kehittyvät

Lisätiedot

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus AKKU-johtoryhmän toimenpide-ehdotukset (toinen väliraportti) Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2009:11 AKKU (=ammatillisesti

Lisätiedot

Tilaisuuden avaus. Ennakointiseminaari Helsinki, Johtaja Esa Karvinen

Tilaisuuden avaus. Ennakointiseminaari Helsinki, Johtaja Esa Karvinen Tilaisuuden avaus Ennakointiseminaari Helsinki, 16.2.2016 Johtaja Esa Karvinen Koulutus ja inhimillinen pääoma ovat keskeisiä työn ja hyvinvoinnin turvaamisen kannalta Suomi elää monin tavoin haasteellisessa

Lisätiedot

Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi. Opintopolku.

Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi. Opintopolku. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi Oppija ja elinikäinen oppiminen Hakeutujan palvelut Opintojen aikaiset palvelut Siirtymävaiheen

Lisätiedot

Ohjaushenkilöstön Info Ajankohtaista Omniassa

Ohjaushenkilöstön Info Ajankohtaista Omniassa 2 Ohjaushenkilöstön Info 27.10.2017 Ajankohtaista Omniassa M aija Aaltola Rehtori E L I N I K Ä I S TÄ O P P I M I S TA PA LV E L E VA O M N I A N KO U LU T U S - JA PA LV E LU V E R KO S TO 3 Nuorten

Lisätiedot

Kaksoistutkintotyöpaja 14.8.2014. Hannu Sirén

Kaksoistutkintotyöpaja 14.8.2014. Hannu Sirén Kaksoistutkintotyöpaja 14.8.2014 Hannu Sirén Koulutusalakohtainen dialogi 2014- OKM käynnistänyt korkeakoulujen kanssa eri aloilla dialogeja 2014. Ammattikorkeakoulu-uudistukseen kytkeytyvän toimilupakierroksen

Lisätiedot

Monimuotoisten ohjausjärjestelmien kehitystyövaiheet. Birgitta Varjonen ja Jukka Saarimäki

Monimuotoisten ohjausjärjestelmien kehitystyövaiheet. Birgitta Varjonen ja Jukka Saarimäki Monimuotoisten ohjausjärjestelmien kehitystyövaiheet ja Jukka Saarimäki Oped-Exo Ennakointimenetelmät Ohjausmenetelmien kehittäminen Innovatiiviset oppimisympäristöt Työelämävastaavuus Tuutorointi Ohjauksen

Lisätiedot

Osaamisella soteen hanke

Osaamisella soteen hanke Osaamisella soteen hanke 2017-2019 Osaamisella soteen -hankkeen tausta Sote-uudistuksen onnistuminen edellyttää myös henkilöstön osaamisen kehittämistä, sillä muuttuviin palveluihin ja toimintatapoihin

Lisätiedot

Sosiaalisena innovaationa

Sosiaalisena innovaationa FUAS-tulevaisuusseminaari 30 31.1.2014 Långvik Leena Treuthardt PUHEENVUORONI KÄSITTELEE FUASIA Sosiaalisena innovaationa 1 Innovaatio ja sosiaalinen innovaatio? Innovaatioista on tavallisesti puhuttu

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään Oppimisen palautekokonaisuuden kehittämishanke Metropolia Ammattikorkeakoulussa

Kuinkas sitten kävikään Oppimisen palautekokonaisuuden kehittämishanke Metropolia Ammattikorkeakoulussa Teemaryhmä 13: Kuinkas sitten kävikään Oppimisen palautekokonaisuuden kehittämishanke Metropolia Ammattikorkeakoulussa Peda Forum päivät 17.8.2016 yliopettaja Jenni Koponen ja asiantuntija Tiina Kokko

Lisätiedot

Toinen auditointikierros ja katse kohti kolmatta

Toinen auditointikierros ja katse kohti kolmatta Toinen auditointikierros ja katse kohti kolmatta KORKEAKOULUJEN LAATUTYÖ MITEN MENEE? Korkeakoulujen laatujärjestelmien seuranta ja kehittämisseminaari 31.10.2018 Finlandia-talo Helka Kekäläinen, FT Yksikön

Lisätiedot

Ympärivuotinen opiskelu opintojen ja ohjauksen sekä opintotehokkuuden näkökulmista

Ympärivuotinen opiskelu opintojen ja ohjauksen sekä opintotehokkuuden näkökulmista Ympärivuotinen opiskelu opintojen ja ohjauksen sekä opintotehokkuuden näkökulmista Oppiminen kannattaa aina S. Niinistö-Sivuranta Laurea 17.3.2014 www.laurea.fi Oppia voi milloin vain Mitä Laureassa on

Lisätiedot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot 2015 Botniastrategia Kansainvälinen Nuorekas Vahva pedagoginen osaaminen Korkea teknologia Toiminnallinen yhteistyö Mikro- ja pk-yrittäjyys Vaikuttavuus Arvostettu aikuiskoulutus Tutkimus ja innovaatiot

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet. Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio Mika Tammilehto

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet. Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio Mika Tammilehto Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio 12.11.2013 Mika Tammilehto Muutoksen ajureita Talouden epävarmuus ja rakenteiden muuttuminen

Lisätiedot

SAMK - HILL. Vaikuta ja vaikutus Wirtaa muutokseen Timo Mattila, SAMK Johtaja, palveluliiketoiminnan osaamisalue

SAMK - HILL. Vaikuta ja vaikutus Wirtaa muutokseen Timo Mattila, SAMK Johtaja, palveluliiketoiminnan osaamisalue SAMK - HILL Vaikuta ja vaikutus Wirtaa muutokseen 29.9.2016 Timo Mattila, SAMK Johtaja, palveluliiketoiminnan osaamisalue Ensin SAMK SAMK - faktaa Koulutuspaikkakuntia 4 Opiskelijoita n. 6000 (8 suurin

Lisätiedot

Uudistuvat Oppijan verkkopalvelut Opintopolku.fi

Uudistuvat Oppijan verkkopalvelut Opintopolku.fi Uudistuvat Oppijan verkkopalvelut Opintopolku.fi Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 18.-19.4.2013 Projektipäällikkö Ritva Sammalkivi, OKM SADe -ohjelma (VM) Oppijan verkkopalvelu

Lisätiedot

Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus

Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus Toiminnanjohtaja Riitta Rissanen, Arene ry 17.8.2016 Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 26.8.2016 Ajankohtaista Ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi

Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi Rahoittaja: #OPEKE OPEKE AMMATILLISEN OPETTAJANKOULUTUKSEN UUDISTAMINEN Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi 27.9.2017 Mikä OPEKE on? Valtakunnallinen kehittämishanke, jossa kehitetään ja uudistetaan

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO AVOIMEN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIA

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO AVOIMEN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIA AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 15.5.2018 AVOIMEN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIA 2018 2021 1. Johdanto 2. Toimintakentän muutokset 3. Strategiset lähtökohdat 4. Avoimen AMK:n arvot, toiminta-ajatus

Lisätiedot

Koulutuksen kriittiset tehtäväkokonaisuudet Kajaanin yliopistokeskus, Aikuiskoulutus 25.2.2009

Koulutuksen kriittiset tehtäväkokonaisuudet Kajaanin yliopistokeskus, Aikuiskoulutus 25.2.2009 Koulutuksen kriittiset tehtäväkokonaisuudet Kajaanin yliopistokeskus, Aikuiskoulutus 25.2.2009 Koulutuksen kriittiset tehtäväkokonaisuudet ja niihin sisältyviä tehtäviä Tavoitteet Mitä tavoitteita kyseiseen

Lisätiedot

Kielten organisointi ammattikorkeakouluissa

Kielten organisointi ammattikorkeakouluissa Kielten organisointi ammattikorkeakouluissa Vastaajat Vastaukset 21 AMKista Kielikeskusmalli 3 AMKissa Koordinointimalli / Yliopettajamalli 8 AMKissa Tiimi- ja koulutusalakohtaisesti organisoidut 3 AMKissa

Lisätiedot

Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op

Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op 0 Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU Ammattikorkeakoulujen erikoistumiskoulutus 1 Erikoistumiskoulutus on uusi koulutusmuoto

Lisätiedot

Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella. Johtaja Hannu Sirén

Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella. Johtaja Hannu Sirén Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella Johtaja Hannu Sirén 12.10.2011 Hallitusohjelma Elinikäisen oppimisen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut ovat tarjolla kaikille yhden luukun periaatteen

Lisätiedot

Maija Alahuhta, Merja Jylkkä, Nina Männistö, Oamk

Maija Alahuhta, Merja Jylkkä, Nina Männistö, Oamk Maija Alahuhta, Merja Jylkkä, Nina Männistö, Oamk Haavahoidon erikoistumiskoulutuksen valtakunnalliseen verkostoon kuuluu Salla Seppänen (koordinointi), Päivi Virkki Savonia-amk, Ansa Iivanainen, Mamk,

Lisätiedot

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK. w w w. h a m k. f i

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK. w w w. h a m k. f i Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK Suomen koulutusjärjestelmä KAHDEN RINNAKKAISEN PILARIN KORKEAKOULUJÄRJESTELMÄ AMK: Teoriaa ja käytäntöä 27 ammattikorkeakoulua 139 000 AMK-opiskelijaa 17 400 aloituspaikkaa

Lisätiedot

Aikuiskoulutusstrategian ajankohtaiskatsaus. Aikuiskoulutusstrategian 2. työpaja 8.2.2012 Marja Kivekäs

Aikuiskoulutusstrategian ajankohtaiskatsaus. Aikuiskoulutusstrategian 2. työpaja 8.2.2012 Marja Kivekäs Aikuiskoulutusstrategian ajankohtaiskatsaus Aikuiskoulutusstrategian 2. työpaja 8.2.2012 Marja Kivekäs Strategiatyön eteneminen 1. työpaja 22.11.2011 : Vision hahmottaminen sekä nykytila-analyysi (SWOT-analyysi)

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämishanke

Ammattikorkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämishanke Ammattikorkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämishanke 2017-2019 Ylioppilastutkinnon ja ammatillisten perustutkintojen hyödyntäminen korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa OKM valintaseminaari 7.11.2017

Lisätiedot

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus (AKKU) 2.väliraportti 6.3.2009. 5.3.2009 Markku Koponen 1

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus (AKKU) 2.väliraportti 6.3.2009. 5.3.2009 Markku Koponen 1 Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus (AKKU) 2.väliraportti 6.3.2009 1 Kokonaisuudistuksen lähtökohdat Tavoitteena ollut selkiyttää hajanaista hallintoa, rahoitusta, etuuksia

Lisätiedot

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN ja rehtorien neuvostojen työryhmän suositukset

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN ja rehtorien neuvostojen työryhmän suositukset AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN ja rehtorien neuvostojen työryhmän suositukset Kansallinen Bologna seurantaseminaari Koulutuskeskus Dipoli, Espoo 25.5.2009 Pääsihteeri Liisa Savunen,

Lisätiedot

Verkoston puheenvuorot

Verkoston puheenvuorot Verkoston puheenvuorot 15.11.2012 Yksilöllisten opintopolkujen tukeminen yhteistyössä Taustalla ammatillisilla erityisoppilaitoksilla on lakisääteinen erityisopetuksen ohjaus-, tuki- ja kehittämistehtävä

Lisätiedot

ARENEN YRITTÄJYYSSUOSITUKSET

ARENEN YRITTÄJYYSSUOSITUKSET ARENEN YRITTÄJYYSSUOSITUKSET Yrittäjyyssuositukset Arenen verkkosivuilla Arene ry Suomen Yrittäjät Riikka Ahmaniemi (JAMK), Kari Ristimäki (SeAMK), Lauri Tuomi (HAAGA-HELIA), Mika Tuuliainen (Suomen Yrittäjät),

Lisätiedot

Ammatillinen opettajankoulutus Suomessa: reunaehdot, rakenteet ja profiilit

Ammatillinen opettajankoulutus Suomessa: reunaehdot, rakenteet ja profiilit Ammatillinen opettajankoulutus Suomessa: reunaehdot, rakenteet ja profiilit Opettajankoulutusfoorumin seminaari 16.4.2019 Anu Lyytinen, Johanna Liljeroos, Elias Pekkola, Jonna Kosonen, Mikko Mykkänen ja

Lisätiedot

EDELLÄKÄVIJÖIDEN KUMPPANUUS JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO

EDELLÄKÄVIJÖIDEN KUMPPANUUS JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO EDELLÄKÄVIJÖIDEN KUMPPANUUS JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO 1 KESKI-SUOMI JA PIRKANMAA TOIMINTA-ALUEINA Väkiluku n. 800 000 2 KESKEISET TUNNUSLUVUT JAMK TAMK Liikevaihto, M 58 75

Lisätiedot

Tieto Neuvonta Ohjaus. KUUMA OpinOvi

Tieto Neuvonta Ohjaus. KUUMA OpinOvi Tieto Neuvonta Ohjaus KUUMA OpinOvi PROJEKTIN TUOTOKSET JA HYVÄT KÄYTÄNTEET 2008-2012 KUUMA OpinOvi KUUMA OpinOvi projekti on alueellinen kehittämishanke, jossa luodaan toiminta- ja yhteistyöverkosto Keski-Uudenmaan

Lisätiedot

Uraa ja osaamista rakentamassa!

Uraa ja osaamista rakentamassa! Uraa ja osaamista rakentamassa! 18.4.2016 Projektipäällikkö, KT, Liisa Marttila http://uraseurannat.fi Mikä? AMKista uralle! -hankkeen tavoitteena on vahvistaa korkeakoulujen valmiuksia edistää opiskelijoidensa

Lisätiedot

Avoin ammattikorkeakoulu

Avoin ammattikorkeakoulu Avoin ammattikorkeakoulu Strategia 2009-2012 AVOIMEN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIA 2009-2012 1 Sisällys 1. Johdanto 2. Strategian lähtökohdat 3. Avoimen ammattikorkeakoulun arvot, toiminta-ajatus ja visio

Lisätiedot

Aikuiskoulutus Pohjois-Savossa

Aikuiskoulutus Pohjois-Savossa Aikuiskoulutus Pohjois-Savossa Aikuiskoulutusstrategian laadinta ja toimeenpano Pohjois-Savossa: koulutusorganisaatioiden yhteistyö Aikuiskoulutuksen rooli elinkeinoelämän ja maakunnan kehittämisessä,

Lisätiedot

XAMK Kestävän hyvinvoinnin ja teknologian ammattikorkeakoulu

XAMK Kestävän hyvinvoinnin ja teknologian ammattikorkeakoulu XAMK Kestävän hyvinvoinnin ja teknologian ammattikorkeakoulu Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamk) strategia 2022 ja visio vuoteen 2030 Tiivistelmä, hyväksytty Xamk Oy:n hallituksessa 23.9.2015 Visio

Lisätiedot

Päivi Karttunen, TtT vararehtori Tampereen ammattikorkeakoulu 4/19/201 6

Päivi Karttunen, TtT vararehtori Tampereen ammattikorkeakoulu 4/19/201 6 Päivi Karttunen, TtT vararehtori Tampereen ammattikorkeakoulu 1 4/19/201 6 Mihin meitä korkeakoulusektorilla ja koulutuksessa yleisesti haastetaan? Hallituksen yksi strateginen painopiste: Osaaminen ja

Lisätiedot

Integratiivinen pedagogiikka HAMK:ssa. Seija Mahlamäki-Kultanen vararehtori, johtaja HAMK AOKK

Integratiivinen pedagogiikka HAMK:ssa. Seija Mahlamäki-Kultanen vararehtori, johtaja HAMK AOKK Integratiivinen pedagogiikka HAMK:ssa Seija Mahlamäki-Kultanen vararehtori, johtaja HAMK AOKK 2 HAMK Koulutusstrategia 2010-2015 Koulutustoiminnan visio /// Koulutukset suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä

Lisätiedot

Ajankohtaista ammattikoulutuksen laadunhallinnasta

Ajankohtaista ammattikoulutuksen laadunhallinnasta Kansallinen laatuverkosto 3-2012 Keuda 12.10. 2012 klo 9.00-15.00 Ajankohtaista ammattikoulutuksen laadunhallinnasta Opetusneuvos Opetusneuvos Opetushallitus Email: leena.koski@oph.fi KESU 85. Vahvistetaan

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN TAUSTAA JA TUTKINTORAKENNE AMK- TUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA

OPETUSSUUNNITELMAN TAUSTAA JA TUTKINTORAKENNE AMK- TUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA OPETUSSUUNNITELMAN TAUSTAA JA TUTKINTORAKENNE AMK- TUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA LAUREAN TOIMINTA-AJATUS Laurea-ammattikorkeakoulun tahtotila on olla "Metropolialueen hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn

Lisätiedot

Tampereen yliopiston koulutusuudistus ja opintopalveluiden organisoituminen sekä avoimen yliopiston asemoituminen

Tampereen yliopiston koulutusuudistus ja opintopalveluiden organisoituminen sekä avoimen yliopiston asemoituminen 12.10.2011 Tampereen yliopiston koulutusuudistus ja opintopalveluiden organisoituminen sekä avoimen yliopiston asemoituminen osastopäällikkö Mikko Markkola 2 Koulutusuudistus-projektin organisaatio JOHTORYHMÄ

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ELO-toiminnan suuntaaminen (ELO-kyselyn vastauskooste) Kaakkois-Suomen ELO-yhteistyöryhmän kokous

Kaakkois-Suomen ELO-toiminnan suuntaaminen (ELO-kyselyn vastauskooste) Kaakkois-Suomen ELO-yhteistyöryhmän kokous Kaakkois-Suomen ELO-toiminnan suuntaaminen (ELO-kyselyn vastauskooste) Kaakkois-Suomen ELO-yhteistyöryhmän kokous 8.3.2016 Vapaamuotoinen palaute ELO-kyselyyn Kokouksien järjestelyt hyviä Asiat ovat sujuneet

Lisätiedot

KAIVOSALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN. ProMainari

KAIVOSALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN. ProMainari KAIVOSALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN ProMainari MIKÄ? Selvitys kaivosalan ammattityöntekijöiden koulutuksen: nykytilasta tason kehittämisestä ja yhtenäistämisestä koordinointitarpeesta laadusta

Lisätiedot

Ympärivuotinen opiskelu ja koulutuksen strateginen suunnittelu TYÖPAJA 3, YHTEENVETO 16.-17.9.2014

Ympärivuotinen opiskelu ja koulutuksen strateginen suunnittelu TYÖPAJA 3, YHTEENVETO 16.-17.9.2014 Ympärivuotinen opiskelu ja koulutuksen strateginen suunnittelu AMK-KOULUTUKSESTA JA PEDAGOGISESTA KEHITTÄMISESTÄ VASTAAVIEN VARAREHTOREIDEN TYÖPAJA TYÖPAJA 3, YHTEENVETO 16.-17.9.2014 Työpajan osallistujat

Lisätiedot

Korkeakoulurajat ylittävän opiskelun toteutus. Opetuksen tietojärjestelmien integraatioprojekti

Korkeakoulurajat ylittävän opiskelun toteutus. Opetuksen tietojärjestelmien integraatioprojekti Korkeakoulurajat ylittävän opiskelun toteutus Opetuksen tietojärjestelmien integraatioprojekti FUAS pähkinänkuoressa FUAS on Hämeen ammattikorkeakoulun, Lahden ammattikorkeakoulun ja Laurea - ammattikorkeakoulun

Lisätiedot