UROLOGIAN ERIKOISALAN KESKEISET MUUTOKSET JA KEHITYS HUS:ssa Linjajohtaja, ylilääkäri Mika Matikainen HUS Vatsakeskus, Urologian linja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "UROLOGIAN ERIKOISALAN KESKEISET MUUTOKSET JA KEHITYS HUS:ssa Linjajohtaja, ylilääkäri Mika Matikainen HUS Vatsakeskus, Urologian linja"

Transkriptio

1 1 UROLOGIAN ERIKOISALAN KESKEISET MUUTOKSET JA KEHITYS HUS:ssa Linjajohtaja, ylilääkäri Mika Matikainen HUS Vatsakeskus, Urologian linja Ikääntyvä väestö, lisääntyvä syöpätautien määrä kasvava urologian erikoisalan palvelutarve Virtsaelinten ja miesten sukuelinten sairauksia hoitavalla urologian erikoisalalla väestön ikääntyminen ja urologisten syöpätautien kasvava määrä on näkynyt urologisten palvelujen tarpeen merkittävänä kasvuna viimeisten kahdeksan vuoden aikana. HYKS sairaanhoitoalueella urologian erikoisalan lähetteiden vuosittainen määrä on kasvanut ajanjaksolla 8500 lähetteestä lähetteeseen. Polikliininen toiminta sekä leikkaus- ja vuodeosastotoiminta urologian erikoisalalla ovat lisääntyneet samassa suhteessa. Polikliinisten hoitokontaktien määrä on kasvanut vuosittaisen kontaktin tasosta yli kontaktin tasoon ja leikkaussalitoimenpiteiden määrä 2500 leikkauksesta 3200 leikkaukseen vuodessa. Lähetteiden määrä ja toiminta ovat kasvanut saman suuntaisesti myös alueen muissa urologisissa yksiköissä. Urologian erikoisalan toimintaa on tällä hetkellä HUSin kaikilla sairaanhoitoalueilla. Urologian käytössä olevia lääkärivirkapohjia on HYKS:ssä 22 (+ 6 erikoistuvaa). Näistä virkapohjista on 1 ylilääkärin, 4 osastonylilääkärin ja 1 kliinisen opettajan virka. Lääkärivirkapohjien määrä on kasvanut välisenä aikana 18 lääkäristä 22 lääkäriin. HUS alueella urologian lääkärivirkapohjia on Hyvinkäällä 3, Porvoossa 2, Lohjalla 2 ja Raaseporin sairaalassa 1. HUS alueen sairaalat ovat tarjonneet urologian erikoissairaanhoidon perustason palvelut alueella HYKSin vastatessa oman alueensa koko oman alueensa urologisen erikoissairaanhoidon lisäksi vaativasta urologisesta erikoissairaanhoidosta ja urologian ympärivuorokautisista päivystyspalveluista koko HUS alueella ja HYKS erva alueella. Urologian erityisosaamiseen ja potilasta hoitavaan tiimiin kuuluvat urologien lisäksi myös uroterapeutit, urologiset sairaanhoitajat poliklinikoilla ja vuodeosastoilla, urologisiin ongelmiin perehtyneet fysioterapeutit sekä urologiaan perehtyneet leikkaus- ja anestesiasairaanhoitajat. Urologian resurssit eivät hieman lisääntyneestä lääkärimäärästä huolimatta ole riittäneet vastaamaan alueellisesti urologisten palveluiden voimakkaasti kasvaneeseen tarpeeseen ja lähivuosina urologista osaamista tarvitaan HUS alueella lisää. HYKS urologia on toiminut vuosien aikana Peijaksen ja Meilahden sairaaloissa. Peijaksen sairaala on ollut urologian elektiivisen leikkaustoiminnan pääsairaala polikliinisen ja päivystystoiminnan jakautuessa Meilahden ja Peijaksen sairaaloiden kesken. Urologian leikkaustoiminta Meilahdessa on mahdollistanut hyvän moniammatillisen yhteistyön esimerkiksi vaativissa syöpäleikkauksissa, joissa tarvitaan urologian lisäksi usean erikoisalan, esim. verisuonikirurgian, gastrokirurgian, thorax-kirurgian ja plastiikkakirurgian sekä anestesiologian erityisosaamista. Toiminta Meilahden kampuksella on mahdollistanut myös toimivan yhteistyön Syöpäkeskuksen kanssa urologisten syöpäpotilaiden osalta. Urologialla on käynnistetty vuodesta 2012 alkaen viikoittaiset moniammatilliset hoitokokoukset eturauhassyöpä-, munuaissyöpä- ja virtsarakkosyöpäpotilaiden hoidon suunnitteluun aiemmin käynnistettyjen uro-onkologisten, patologian ja radiologian tapauskokousten lisäksi. Vaikka toiminta kahdessa sairaalakiinteistössä

2 2 aiheuttaa haasteita, on Peijaksen sairaala mahdollistanut urologialle tällä hetkellä riittävän poliklinikka-, leikkaussali- ja vuodeosastokapasiteetin, joiden avulla on pystytty turvaamaan urologisten potilaiden kohtuullinen hoitoon pääsy huolimatta nopeasta kysynnän kasvusta. Osana Vatsakeskusta tiimiyttämällä, keskittämisellä, erityisosaamisella, mini-invasiivisella kirurgialla ja Leanilla laadukasta hoitoa Hallinnollisesti urologian erikoisala siirtyi vuonna 2015 HYKS sairaanhoitoalueella Operatiivisesta tulosyksiköstä yhdeksi linjaksi HUS Vatsakeskukseen. Merkittäviä yhteistyökontaktitahoja Vatsakeskuksen yhteistyöerikoisalojen verisuonikirurgian, gastrokirurgian, elinsiirto- ja maksakirurgian, nefrologian ja endokrinologian lisäksi ovat olleet viime vuosien aikana Syöpäkeskus ja plastiikkakirurgian erikoisala Tukielin- ja plastiikkakirurgian keskuksesta. Vatsakeskuksen toiminnassa urologia on ollut kehittämässä lähetekeskustoimintaa, jossa lähetteiden käsittelyä muutettiin sairaus-, potilasryhmä- ja vastuutiimikohtaiseksi urologian osalta. Vuoden 2018 aikana Vatsakeskuksen lähetekeskus on laajentunut alueelliseksi lähetekeskukseksi myös urologian osalta. Urologia on kehittänyt ja pilotoinut myös tekoälyn käyttöä lähetteiden lajittelussa. Urologialla on kehitetty myös urologisen potilaan hoitopolkua, jonohoitoa ja etäseurantaa. Merkittäviä uudistuksia vuodesta 2012 lähtien ovat olleet mm. sähköisen jonokortin käyttöönotto ensimmäisenä erikoisalana HUS:ssa ja mobiili-psa seurannan käyttöönotto 2012 eturauhassyöpäpotilaiden seurannassa. Pioneerihenki näkyy nyt myös uuden Apotti potilastietojärjestelmän käyttöönotossa, jossa urologia on yhtenä ensimmäisistä erikoisaloista ottamassa käyttöön Apottia Peijaksen sairaalassa. Urologialla tehdyn pohjatyön ja pilotoinnin toivotaan helpottavan Apotti-järjestelmän käyttöönottoa käyttöönoton toisessa vaiheessa myös muilla operatiivisilla erikoisaloilla. Urologista erityisosaamista on määrätietoisesti tiimiytetty urologian erikoisalan sisällä viimeisen kahdeksan vuoden aikana. Tämä on antanut kullekin erikoislääkäreille mahdollisuuden keskittyä kehittämään tiettyä urologian erityisaluetta yleisurologisen osaamisen lisäksi. Vastuutiimit on luotu mm. eturauhassyöpä-, virtsarakkosyöpä-, munuaissyöpä, penis- ja kivessyöpä-, virtsaputkiahtaumaja virtsatierekonstruktio-, eturauhasen liikakasvu- ja neurourologisia potilasryhmiä varten. Myös leikkaustekniikoiden osalta osaamistiimejä on luotu mm. robottiavusteisen ja laparoskooppisen kirurgian osalle. Tämä on mahdollistanut kansainvälisen tason hoitotiimien kehittämisen. Hoitotekniikoiden kehittämisessä urologialla on panostettu lyhytjälkihoitoisen kirurgian ja nopean leikkauksen jälkeisen kotiutumisen mahdollistaviin tekniikoihin. Näistä merkittävimpänä on ollut robottiavusteisen tähystyskirurgian käyttöönotto vuonna 2009 eturauhassyövän vuoksi tehtävissä radikaali prostatektomia leikkauksissa. Mini-invasiivinen robottiavusteinen leikkaustekniikka on mahdollistanut tarkemman kudosten käsittelyn paremman leikkausalueen näkyvyyden ja pienten, tarkkojen instrumenttien avulla, vähäisemmän kudostrauman ja normaalien kudosten säästämisen, pienemmän verenvuodon ja tätä kautta potilaan nopeamman toipumisen, lyhyemmän vuodeosastohoidon ja sairausloman tarpeen ja esim. paremmat tulokset virtsan pidätyksen ja seksuaalitoimintojen osalta. Robottiavusteista leikkaustekniikkaa on viime vuosina urologialla laajennettu myös munuaiskirurgiaan ja virtsarakkokirurgiaan. HUS:ssa on tehty tähän mennessä jo yli 3000 robottiavusteista urologista leikkausta, joista suurin osa eturauhassyöpäleikkauksia. Robottiavusteista kirurgiaa ja siihen liittyvää potilaan hoitoprosessia on kehitetty edelleen Lean-menetelmin. Tehostamisen avulla pystytään

3 3 nykyään leikkaamaan päivittäin kaksi vaativaa robottiavusteista leikkausta. Leikkaustiimin toimintaa on kehitetty kouluttamalla vuonna 2017 ensimmäisenä keskuksena Suomessa kaksi leikkaussalihoitajaa robottileikkausten assistenteiksi avustavan kirurgin tilalle. Tämä on edelleen tehostanut robottitiimin työskentelyä. Mini-invasiivisen kirurgian lisäksi hoitojaksoja on pyritty lyhentämään myös endourologian ja avokirurgian potilailla ottamalla käyttöön ERAS-protokollia. Urologisten potilaiden keskimääräinen hoitoaika vuodeosastolla onkin painunut viime vuosina alle kolmen vuorokauden. Hoidon tehokkuuden ja nopeuden ohella urologialla on viime vuosina panostettu aktiivisesti tautiryhmäkohtaisiin laaturekistereihin ja hoidon laadun seurantaan. HUSin ensimmäisten kymmenen laaturekisterin joukossa vuonna 2013 alettiin rakentaa eturauhassyövän laaturekisteriä, joka on ollut toiminnassa vuodesta 2014 lähtien. BCB laaturekisterit on urologialla rakennettu myös munuaissyöpä- ja virtsarakkosyöpäpotilaiden hoidon laadun seurantaan. Jo ennen BCB laaturekistereiden käynnistymistä näiden potilasryhmien hoitotietoja on urologialla kerätty systemaattisesti vuodesta 2008 lähtien. Osin HUS:ssa tehdyn aktiivisen laaturekisterityön pohjalta eturauhassyöpärekisteri valittiin vuonna 2018 yhdeksi neljästä THL:n ja STM:n valtakunnallisen laaturekisteripilotin rekistereistä. Merkittävä urologian erikoisalan toimintaan vaikuttanut muutos on ollut myös vaativan erikoissairaanhoidon ja leikkaustoiminnan keskittämistä koskeva asetus, joka astui voimaan vuoden 2018 alusta. Tiimien ja erityisosaamisen kehittäminen on HUS:ssa pohjustanut tätä keskittämismuutosta jo aiemmin. Erityisosaamista vaativat urologiset toimenpiteet on jo aiemmin keskitetty erva-alueen sopimusten perusteella HYKSiin. Nyt voimaan tulleen keskittämisasetuksen myötä urologinen syöpäkirurgia keskittyy entistä vahvemmin HYKSiin. Valtakunnallisesti keskitettävistä toimenpiteistä HYKSiin on keskitetty verisuoniin kasvavien komplisoitujen munuaiskasvainten leikkaushoito, naisten vaativa virtsaputkikirurgia, levinneen kivessyövän retroperitoneaali lymfadenektomiat (HYKS ja TYKS), penissyövän leikkaushoito (HYKS ja TAYS). Myös sukupuolenkorjausleikkaukset, joissa urologit tekevät yhteistyötä plastiikkakirurgien kanssa, on asetuksella keskitetty HYKSiin. Osaamisen myötä myös merkittävä osa virtsaputken ahtaumien avointa korjaamista vaativista leikkauksista (uretraplastiat) ovat keskittynyt HYKSiin. Asetuksen perusteella alueellisesti HYKS erva-alueelta HYKSiin on keskitetty invasiivisen virtsarakkosyövän leikkaushoidot (kystektomiat). HYKS erva-alueella eturauhassyövän radikaali prostatektomiat on keskitetty HYKSiin, Hyvinkään sairaalaan ja Päijät-Hämeen keskussairaalaan, munuaissyövän kirurgia puolestaan HYKSin lisäksi Hyvinkään sairaalaan, Päijät-Hämeen keskussairaalaan, Kymenlaakson keskussairaalaan ja Etelä-Karjalan keskussairaalaan. Nykyisessä erityisvastuualuejaossa HYKS urologia vastaa 2,1 miljoonan suomalaisen urologisen erikoissairaanhoidon erityistason hoidosta ja hoidon koordinoinnista. HYKS erva alueella yhteistyö urologian yksiköiden kesken on ollut toimivaa ja alueellisia urologikokouksia on pidetty kaksi kertaa vuodessa. Opetus, tutkimus ja kehittäminen Urologisten sairauksien, erityisesti syöpien diagnostiikan ja hoidon kasvava tarve on ohjannut myös urologian tutkimusta, opetusta ja koulutusta. Urologialla opetuksesta ja tutkimuksesta päävastuuta ovat kantaneet professori (Kimmo Taari vuoteen 2017 asti ja Antti Rannikko apulaisprofessorina vuodesta 2017 alkaen) ja urologian kliininen opettaja. Urologian kliinisen opettajan virka on pystytty

4 4 säilyttämään urologialla HUSin ja Helsingin yliopiston yhteistyönä tiukentuneesta yliopiston rahoitustilanteesta huolimatta. Lääketieteen kandidaattien opetuksessa urologian opetus on saanut kiitettävät arviot vuodesta toiseen. Urologian erikoislääkärikoulutusta on myös kehitetty aktiivisesti ja pyritty sen myötä vastaamaan kasvavaan urologien tarpeeseen. Jo ennen nyt voimaan astuvaa lääkäreiden erikoistumiskoulutuksen uudistusta urologialla on suunniteltu uusiksi erikoistuvien yliopistosairaalajakson osa-aluekierto tiimeissä ja teoreettisen koulutuksen varmistaminen säännöllisin eri osa-alueet kattavin koulutuskokouksin. HYKS urologialle myönnettiin syksyllä 2018 ulkopuolisen asiantuntija-arvioinnin perusteella European Board of Urologyn (EBU) koulutuskeskus sertifiointi seuraaviksi viideksi vuodeksi. Arvioinnin perusteella HYKS urologia täyttää eurooppalaiselle urologikoulutukselle asetetut kriteerit ja voimme toimia kansainvälisesti sertifioituna koulutuskeskuksena. Huolimatta nopeasti kasvaneen kliinisen toiminnan aiheuttamasta työpaineesta, myös tutkimustoimintaa on pystytty kehittämään urologialla. Merkittäviä tutkimusalueita ovat olleet mm. eturauhassyöpä, munuaissyöpä, virtsarakkosyöpä ja virtsarakon interstitielli kystiitti. Yhteistyö perustutkimuksen kanssa on ollut aktiivista. Tästä hyvänä osoituksena jo ennen Helsingin Biopankin toimintaa aloittanut Helsingin Urologinen Biopankki (HUB) -tutkimusprojekti, jossa kerättiin merkittävä biopankkiaineisto urologisten syöpien näytteitä eri tutkimusprojekteja varten. Tämä tutkimusyhteistyö FIMMin kanssa on poikinut useita syöpien lääkeseulan ja solumallien tutkimusprojekteja. Aktiivinen kliininen tutkimustoiminta on tuottanut merkittäviä tuloksia mm. eturauhassyövän ja munuaissyövän osalta. Viimeaikaisista HYKS urologian kliinisistä tutkimuksista merkittävimmin kliinisiä käytäntöjä on muokannut maaliskuussa 2018 New England Journal of Medicine lehdessä julkaistu PRECISION tutkimus, jossa selvitettiin MRI-kuvannan perusteella kohdennettujen eturauhasbiopsioiden käyttöä verrattuna systemaattisesti otettuihin biopsioihin ja osoitettiin MRI löydöksen perusteella kohdennettujen näytepalojen löytävän kliinisesti merkittävät syövät selvästi systemaattisia näytepaloja tarkemmin. Helsinki oli tämän kansainvälisen monikeskustutkimuksen suurin keskus. Urologisten julkaisujen määrä ja JUFO-pistemäärä ovat nousseet viime vuosina edelleen. Kliiniset lääketutkimukset ovat olleet myös merkittävä osa urologian tutkimusta ja mahdollistaneet uusimpien lääkkeiden käyttämisen urologisilla syöpäpotilailla jo varhaisessa vaiheessa. Aktiivisia kliinisiä tutkimuksia urologian eri osa-alueilla on meneillään HYKS urologian omien tutkimusprojektien lisäksi myös monikeskustutkimuksena yhdessä kansainvälisten (mm. pohjoismaiset eturauhassyöpä, rakkosyöpä ja virtsarakkosyöpäryhmät, eurooppalaiset ja monikansalliset urologisten syöpien tutkimusyhteistyöryhmät) ja kotimaisten (FinnProstate, FinnBladder, FinnKidney ja FinnIC) tutkimusryhmien kanssa. Uusia tutkimusalueita ovat olleet myös terveysteknologian sovellusten kliiniset tutkimukset urologisten syöpäpotilaiden seurannassa, esim. mobiili-psa ja oireseurantaa mahdollistavat sovellukset. Merkittävän lisän urologiseen tutkimukseen ja kansainväliseen näkyvyyteen HYKSissä ovat tuoneet myös dosentti Kari Tikkisen kliinisepidemiologisen CLUE-tutkimusryhmän tutkimusprojektit ja kansainvälisiin hoitosuosituksiin liittyvät projektit.

5 Kaiken kaikkiaan ajanjakso on ollut HUS urologian erikoisalalla nopean kasvun ja kehityksen aikaa palvelukysynnän, -tuotannon ja myös tutkimuksen ja kehityksen osalta. Vanhenevan väestön sairaustarpeeseen vastaaminen on tuottanut haasteita, joihin on pyritty vastaamaan toimintaa tehostamalla ja edelleen kehittämällä, uusia diagnostiikka- ja hoitomenetelmiä kehittämällä ja uutta urologipolvea kouluttamalla. 5

Biopankki: ideasta käytäntöön

Biopankki: ideasta käytäntöön Biopankki: ideasta käytäntöön Kimmo Pitkänen Kehittämispäällikkö Suomen molekyylilääketieteen instituutti FIMM European Biotech Week, Biomedicum 2.10.2013 FIMM - Institute for Molecular Medicine Finland

Lisätiedot

HOIDON SAATAVUUDEN EROT JA KEINOT NIIDEN POISTAMISEKSI HUS:SSA PETRI BONO VS. JOHTAJAYLILÄÄKÄRI HUS VALTUUSTON SEMINAARI

HOIDON SAATAVUUDEN EROT JA KEINOT NIIDEN POISTAMISEKSI HUS:SSA PETRI BONO VS. JOHTAJAYLILÄÄKÄRI HUS VALTUUSTON SEMINAARI HOIDON SAATAVUUDEN EROT JA KEINOT NIIDEN POISTAMISEKSI HUS:SSA PETRI BONO VS. JOHTAJAYLILÄÄKÄRI HUS VALTUUSTON SEMINAARI 7.5.2018 MIKSI HUS SAIRAANHOIDON ORGANISAATIOTA JA JOHTAMISTA ON SYYTÄ KEHITTÄÄ?

Lisätiedot

SUUREN ORGANISAATION JOHTAMINEN

SUUREN ORGANISAATION JOHTAMINEN HUS Helsingin yliopistollinen sairaala SUUREN ORGANISAATION JOHTAMINEN Juha Tuominen 23.5.2019 HUS lukuina 2018 LIIKEVAIHTO 2,3 mrd. 1/3 24:n jäsenkunnan asukkaista käytti HUSin palveluja 2 500 sairaansijaa

Lisätiedot

Urologisen potilaan hoitoketju Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymässä

Urologisen potilaan hoitoketju Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymässä Urologisen potilaan hoitoketju Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymässä Hoitotyön kliininen asiantuntija, Uroterapeutti, Seija Salomaa, PHHYKY / hoitotarvikejakelu Taustaa hoitoketjuille PHSOTEY organisaatiomuutos

Lisätiedot

Tays ERVA:n sairaaloiden työnjaon suunnittelun nykyvaihe

Tays ERVA:n sairaaloiden työnjaon suunnittelun nykyvaihe Tays ERVA:n sairaaloiden työnjaon suunnittelun nykyvaihe Taustaa Terveydenhuoltolaki Alueellisesti keskitettävästä hoidosta ja toiminnan yhteen sovittamisesta määrätään 43 :ssä tarkoitetussa erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

MILLOIN JA MITEN PALLIATIIVISEEN HOITOON ERIKOISTUNUT LÄÄKÄRI VOI PARHAITEN AUTTAA POTILAITAAN?

MILLOIN JA MITEN PALLIATIIVISEEN HOITOON ERIKOISTUNUT LÄÄKÄRI VOI PARHAITEN AUTTAA POTILAITAAN? MILLOIN JA MITEN PALLIATIIVISEEN HOITOON ERIKOISTUNUT LÄÄKÄRI VOI PARHAITEN AUTTAA POTILAITAAN? LL Kaisa Rajala, Palliatiivinen yksikkö, HUS Syöpäkeskus Geriatrian ja yleislääketieteen EL Palliatiivinen

Lisätiedot

Tutkimus ja opetus sotessa

Tutkimus ja opetus sotessa Tutkimus ja opetus sotessa Palvelualuejohtaja, tutkimusjohtaja Esko Vanninen 12.5.2017 1 Tutkimus ja opetus on keskeinen osa KYSin toimintaa Perustuu terveydenhuoltolakiin ja valtion suoraan rahoitukseen

Lisätiedot

Sopimusohjauksen aluetilaisuus Jyväskylä

Sopimusohjauksen aluetilaisuus Jyväskylä Liite 8 Sopimusohjauksen aluetilaisuus 24.09.2014 Jyväskylä Päivystystoiminnan järjestäminen KSSHP:ssa TAUSTAA (1) Asetus perustuu Terveydenhuoltolakiin (2010) sekä hallituksen rakennepoliittiseen ohjelmaan

Lisätiedot

Koulutussairaalat ja kouluttajat:

Koulutussairaalat ja kouluttajat: 2009-2011 UROLOGIA Vastuuhenkilö: Professori Kimmo Taari KLL/Urologian klinikka, Meilahden sairaala PL 340, 00029 HUS Puh. 050-427 0057, kimmo.taari@hus.fi Tavoitteet Koulutuksen tavoitteena on, että erikoistuva

Lisätiedot

ETURAUHASSYÖPÄ OSASTONYLILÄÄKÄRI PETTERI HERVONEN HUS SYÖPÄKESKUS, HELSINKI

ETURAUHASSYÖPÄ OSASTONYLILÄÄKÄRI PETTERI HERVONEN HUS SYÖPÄKESKUS, HELSINKI ETURAUHASSYÖPÄ OSASTONYLILÄÄKÄRI PETTERI HERVONEN HUS SYÖPÄKESKUS, HELSINKI ETURAUHANEN - ANATOMIA 21.11.2018 2 ETURAUHASEN TOIMINTA Maapähkinän kokoinen rauhanen, joka sijaitsee peniksen takana, peräsuolen

Lisätiedot

kertomus 2 keuhkokesk Kardiologia Jyri Lomm

kertomus 2 keuhkokesk Kardiologia Jyri Lomm Toiminta016 kertomus 2 n- ja ä d y S S K Y H us keuhkokesk Kardiologia i Jyri Lomm SISÄLLYS Kardiologian linja 2 Tilat ja toiminta 3 Henkilöstö 3 Sydäntutkimusyksiköt 4 Kardiologian poliklinikkapalvelut

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus 1 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä Annettu päivänä kuuta 2013 Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

a Salomaa johtajaylilääkäri

a Salomaa johtajaylilääkäri Päivystysasetus -tiivistelmä- Pohtimolampi 7.11.2013 Eva Salomaa johtajaylilääkäri 1 Päivystysasetus voimaan 1.1.2015 Synnytystoiminnassa siirtymäaika 1.1.2017 asti siihen saakka pienet synnytyssairaalat

Lisätiedot

TULES-kirurgian päivystysjärjestelyt ad 2030? Kimmo Vihtonen SOY:n puheenjohtaja dosentti TAYS/PSHP

TULES-kirurgian päivystysjärjestelyt ad 2030? Kimmo Vihtonen SOY:n puheenjohtaja dosentti TAYS/PSHP TULES-kirurgian päivystysjärjestelyt ad 2030? Kimmo Vihtonen SOY:n puheenjohtaja dosentti TAYS/PSHP Käytännön vaatimustaso: TEO edellyttää samaa laatustandardia kaikkialla maassa kaikkina vuorokauden aikoina.

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUE HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta

HYKS-SAIRAANHOITOALUE HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta 22.11.2016 Liite 2 HENKILÖSTÖSUUNNITELMAN 2017 VAKANSSIMUUTOKSET Liite 2a Liite 2b Liite 2c Liite 2d Perustettavat ja lakkautettavat toimet (nimikemuutokset) Perustettavat

Lisätiedot

PARANTAA Kuopion yliopistollinen sairaala, KYS, on yksi Suomen viidestä yliopistosairaalasta.

PARANTAA Kuopion yliopistollinen sairaala, KYS, on yksi Suomen viidestä yliopistosairaalasta. parantaa. PARANTAA Kuopion yliopistollinen sairaala, KYS, on yksi Suomen viidestä yliopistosairaalasta. KYS antaa korkeatasoista kliinistä hoitoa, tekee kansainvälisesti arvostettua tutkimusta ja kouluttaa

Lisätiedot

Lasten sairaanhoito nyt ja tulevaisuudessa. Heikki Lukkarinen, ylilääkäri, toimialuejohtaja

Lasten sairaanhoito nyt ja tulevaisuudessa. Heikki Lukkarinen, ylilääkäri, toimialuejohtaja Lasten sairaanhoito nyt ja tulevaisuudessa Heikki Lukkarinen, ylilääkäri, toimialuejohtaja Lasten ja nuorten klinikka tänään Tarjoamme palveluita viidellä eri vastuualueella: Lasten ja nuorten veri- ja

Lisätiedot

ERVA-seminaari Henkilöstön riittävyys - Lääkärit

ERVA-seminaari Henkilöstön riittävyys - Lääkärit ERVA-seminaari Henkilöstön riittävyys - Lääkärit 14-15.03.2017 Radisson Blue Kari Haukipuro Lääkärityövoiman rakenne Pienet luvut (50 + 5 alaa) sattumalla suuri merkitys, tilanne elää kokonaismääräarviot

Lisätiedot

PÄIVYSTYSASETUKSEN VAIKUTUKSET. Aino-Liisa Oukka johtajaylilääkäri

PÄIVYSTYSASETUKSEN VAIKUTUKSET. Aino-Liisa Oukka johtajaylilääkäri PÄIVYSTYSASETUKSEN VAIKUTUKSET Aino-Liisa Oukka johtajaylilääkäri / merkittävät kohdat 1. Luku Yleiset säännökset 2 Kiireellisen hoidon antaminen ja päivystyksen järjestäminen Kunnan tai kuntayhtymän on

Lisätiedot

KYS ERVA JOHTORYHMIEN KOKOUS 21.-22.8.2014 Jyväskylä. Päivystysasetus. JYL Vesa Kataja

KYS ERVA JOHTORYHMIEN KOKOUS 21.-22.8.2014 Jyväskylä. Päivystysasetus. JYL Vesa Kataja KYS ERVA JOHTORYHMIEN KOKOUS 21.-22.8.2014 Jyväskylä Päivystysasetus Hyvä Timo, missä mennään? VS: PäivystysasetusKeistinen Timo (STM) [timo.keistinen@stm.fi]lähetetty:18. elokuuta 2014 22:42 Vastaanottaja:Kataja

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain muutokset

Terveydenhuoltolain muutokset Terveydenhuoltolain muutokset Sote- ja aluehallintouudistus sekä varautuminen STM:n valmiusseminaari Haikon kartano Haikkoontie 114, Porvoo 26. - 27.5.2016 Timo Keistinen lääkintöneuvos STM 30.5.2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

ERIKOISSAIRAANHOIDON JÄRJESTÄMISSOPIMUKSEN UUDISTAMINEN HELSINGIN YLIOPISTOLLISEN KESKUSSAIRAALAN ERITYISVASTUUALUEELLA

ERIKOISSAIRAANHOIDON JÄRJESTÄMISSOPIMUKSEN UUDISTAMINEN HELSINGIN YLIOPISTOLLISEN KESKUSSAIRAALAN ERITYISVASTUUALUEELLA VALTUUSTO 25 17.06.2015 ERIKOISSAIRAANHOIDON JÄRJESTÄMISSOPIMUKSEN UUDISTAMINEN HELSINGIN YLIOPISTOLLISEN KESKUSSAIRAALAN ERITYISVASTUUALUEELLA 366/00/01/03/01/2013 VALT 25 Terveydenhuoltolain (1326/2010)

Lisätiedot

Eturauhasen poistoleikkaus

Eturauhasen poistoleikkaus Eturauhasen poistoleikkaus www.eksote.fi Potilasohje Yleistä Eturauhanen sijaitsee lantion pohjassa virtsarakon alapuolella ympäröiden virtsaputkea. Eturauhanen tuottaa osan siemennesteestä. Eturauhasen

Lisätiedot

Satasairaalan toiminta: eilen tänään huomenna. Ermo Haavisto, sairaanhoitopiirin johtaja

Satasairaalan toiminta: eilen tänään huomenna. Ermo Haavisto, sairaanhoitopiirin johtaja Satasairaalan toiminta: eilen tänään huomenna Ermo Haavisto, sairaanhoitopiirin johtaja Lähetteet Toimialue 2015 2016 2017 2018 Ensihoito ja päivystys 9 024 9 528 9 602 9 284 Konservatiivinen 12 792 12

Lisätiedot

Kliiniset lääketutkimukset yliopistosairaalan näkökulma. Lasse Viinikka 18.3.2014 Etiikan päivä 2014

Kliiniset lääketutkimukset yliopistosairaalan näkökulma. Lasse Viinikka 18.3.2014 Etiikan päivä 2014 Kliiniset lääketutkimukset yliopistosairaalan näkökulma Lasse Viinikka 18.3.2014 Etiikan päivä 2014 Tutkimustyön merkitys potilashoidon kannalta parantaa asiantuntijuutta korkeatasoinen tutkija on alansa

Lisätiedot

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tilanne 31.12.2009 Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy - 31.12.2009 tilanne 1 Yleistä 31.12.2009 tiedonkeruussa kysyttiin tietoja sekä kiireettömien että kiireellisten

Lisätiedot

MITEN KIRURGIAN TYÖNJAKO TULISI TOTEUTTAA?

MITEN KIRURGIAN TYÖNJAKO TULISI TOTEUTTAA? MITEN KIRURGIAN TYÖNJAKO TULISI TOTEUTTAA? JUKKA-PEKKA MECKLIN Ylilääkäri, professori Keski-Suomen sairaanhoitopiiri 17.10.2008 KIRURGIAN EDISTÄMISSÄÄTIÖN SEMINAARI Sitra, Helsinki Työnjaon ohjeistus STM

Lisätiedot

Sairaaloiden tuottavuus Pirjo Häkkinen

Sairaaloiden tuottavuus Pirjo Häkkinen Sairaaloiden tuottavuus 2015 Pirjo Häkkinen 23.3.2016 Sairaaloiden tuottavuus 2015 Tilastoraportti 6/2017 1 Sairaanhoitopiirien sairaaloiden tuottavuus 2015, sairaanhoitopiirien keskimääräinen tuottavuusluku

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä

Valtioneuvoston asetus kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä LUONNOS 19.5.2016 Valtioneuvoston asetus kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Lapin keskussairaala osana tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelukokonaisuutta

Lapin keskussairaala osana tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelukokonaisuutta Lapin keskussairaala osana tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelukokonaisuutta 27.3.2014 Lapin keskussairaalan laajennushanke - mistä on kysymys? Lapin keskussairaalan auditorio Ounasrinteentie 22 Rovaniemi

Lisätiedot

Turun AMK:n opinnäytetyö Hoitotyön koulutusohjelma Sairaanhoitaja Marraskuu 2011 Eevi Sippola ja Sonja Storm

Turun AMK:n opinnäytetyö Hoitotyön koulutusohjelma Sairaanhoitaja Marraskuu 2011 Eevi Sippola ja Sonja Storm Turun AMK:n opinnäytetyö Hoitotyön koulutusohjelma Sairaanhoitaja Marraskuu 2011 Eevi Sippola ja Sonja Storm Johdantoa Vuonna 2009 Suomessa todettiin miehillä 14747 syöpätapausta, joista urologisia syöpätapauksia

Lisätiedot

19 17.03.2015 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET

19 17.03.2015 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 19 17.03.2015 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET HYKS 19 Kuntalain 51 :ssä säädetystä asian ottamisesta ylemmän toimielimen käsiteltäväksi

Lisätiedot

FONIATRIAN EVOLUUTIO

FONIATRIAN EVOLUUTIO FONIATRIAN EVOLUUTIO 2010 2018 Suomen ensimmäinen Foniatrian poliklinikka avattiin vuonna 1948. Foniatrian alaan kuuluvat äänen, puheen ja kielen häiriöt sekä nielemishäiriöt. Suurimmat potilasryhmät ovat

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunta Anne Mykkänen Toimialajohtaja HUS-Kuvantaminen

Sosiaali- ja terveysvaliokunta Anne Mykkänen Toimialajohtaja HUS-Kuvantaminen HUS-KUVANTAMINEN 24.05.2018 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Anne Mykkänen Toimialajohtaja HUS-Kuvantaminen HUS-KUVANTAMINEN UUDELLAMAALLA JA KYMENLAAKSOSSA SAIRAALOISSA JA TERVEYSASEMILLA NOIN 60 TOIMIPISTETTÄ,

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN SYDÄNKESKUKSEN TOIMIALAJOHTAJAN VALINTA

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN SYDÄNKESKUKSEN TOIMIALAJOHTAJAN VALINTA HALLITUS 88 28.05.2012 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN SYDÄNKESKUKSEN TOIMIALAJOHTAJAN VALINTA 617/06/00/00/2010 HALL 88 Sydänkeskuksen valmistelu Päätös Sydänkeskuksen käynnistämisestä Sydänpotilaiden yhtenäisen

Lisätiedot

Selkäydinvammapotilaiden hoidon keskittäminen. OYS:iin, TAYS:iin ja HYKS:iin. Mauri Kallinen, LT, dosentti, vs.kuntoutusylilää OYS, lääl

Selkäydinvammapotilaiden hoidon keskittäminen. OYS:iin, TAYS:iin ja HYKS:iin. Mauri Kallinen, LT, dosentti, vs.kuntoutusylilää OYS, lääl Selkäydinvammapotilaiden hoidon keskittäminen OYS:iin, TAYS:iin ja HYKS:iin Mauri Kallinen, LT, dosentti, vs.kuntoutusylilää ääkäri, OYS, lääl ääkinnällinen kuntoutus 18.10.2012 Keskittämisen perusteet

Lisätiedot

Erikoislääkäriennuste vuoteen 2030. Kirurgian alat

Erikoislääkäriennuste vuoteen 2030. Kirurgian alat Erikoislääkäriennuste vuoteen 2030 Kirurgian alat Erikoislääkärien määrän ennuste vuoteen 2030 Vuoden lopussa 2014 Vuoden lopussa 2030 Matalan erikoistumisen skenaario: Muutos, lkm Korkean erikoistumisen

Lisätiedot

KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET

KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 7 20.01.2015 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET 11/00/02/00/02/2015 HYKS 7 Kuntalain 51 :ssä säädetystä asian ottamisesta ylemmän

Lisätiedot

MUISTIO KIRURGIAN RUNKOKOULUTUSYLILÄÄKÄREIDEN KOKOUKSESTA. Läsnä: Aarnio Pertti Satakunnan keskussairaala

MUISTIO KIRURGIAN RUNKOKOULUTUSYLILÄÄKÄREIDEN KOKOUKSESTA. Läsnä: Aarnio Pertti Satakunnan keskussairaala Ari Harjula/kmp MUISTIO KIRURGIAN RUNKOKOULUTUSYLILÄÄKÄREIDEN KOKOUKSESTA Aika: 25.3.2011 klo 11.00-14.00 Paikka: Helsingin Suomalainen Klubi Kansakoulukuja 3, 5. krs Läsnä: Aarnio Pertti Satakunnan keskussairaala

Lisätiedot

Päivystyspalvelujen ja sairaalaverkon uudistus

Päivystyspalvelujen ja sairaalaverkon uudistus 1 Päivystyspalvelujen ja sairaalaverkon uudistus Sairaaloiden työnjakoa, sosiaalipäivystystä ja yhteispäivystyspalveluja uudistetaan osana sote-uudistusta. Ihmisille tarjotaan jatkossakin palveluita monin

Lisätiedot

KSSHP:n toiminnallinen tilannekuva ja suunnitteilla olevat merkittävät muutokset. Vesa Kataja Johtajaylilääkäri, KSSHP

KSSHP:n toiminnallinen tilannekuva ja suunnitteilla olevat merkittävät muutokset. Vesa Kataja Johtajaylilääkäri, KSSHP KSSHP:n toiminnallinen tilannekuva ja suunnitteilla olevat merkittävät muutokset Vesa Kataja Johtajaylilääkäri, KSSHP Sopimusohjauksen kehysseminaari 29.4.2015 Lastenpsykiatria Vuodeosastohoito siirtynyt

Lisätiedot

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tilanne 31.8.2010 Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy - 31.8.2010 tilanne 1 Yleistä 31.8.2010 tiedonkeruussa kysyttiin tietoja sekä kiireettömien että kiireellisten

Lisätiedot

HUS Saattohoitostrategia. Tiina Saarto, yl Palliatiivisen lääketieteen professori HYKS Syöpäkeskus

HUS Saattohoitostrategia. Tiina Saarto, yl Palliatiivisen lääketieteen professori HYKS Syöpäkeskus HUS Saattohoitostrategia Tiina Saarto, yl Palliatiivisen lääketieteen professori HYKS Syöpäkeskus Hanko Lohjan sha Lohja Hospital Paloniemi Hospital Raasepori Karjalohja Nummi- Pusula Tammiharju Hospital

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kannanotto Ylä-Savon SOTEn pyyntöön koskien leikkaustoiminnan ja päivystyksen järjestelyjä. Viite (314/06.00.

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kannanotto Ylä-Savon SOTEn pyyntöön koskien leikkaustoiminnan ja päivystyksen järjestelyjä. Viite (314/06.00. Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 8/2017 1 (1) 107 219/00.04.01/2017 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kannanotto Ylä-Savon SOTEn pyyntöön koskien leikkaustoiminnan ja päivystyksen järjestelyjä

Lisätiedot

Sote ja työnjako. Valtuustoinfo Jorma Penttinen, JYL

Sote ja työnjako. Valtuustoinfo Jorma Penttinen, JYL Sote ja työnjako Valtuustoinfo 16.10.2017 Jorma Penttinen, JYL 25.10.2017 1 Taustaa Terveydenhuoltolain mukainen sairaanhoitopiirin Järjestämissuunnitelma Terveydenhuoltolain mukainen erityisvastuualueen

Lisätiedot

K-HKS PÄIVYSTYKSEN NÄKÖKULMASTA. Veli-Pekka Rautava

K-HKS PÄIVYSTYKSEN NÄKÖKULMASTA. Veli-Pekka Rautava K-HKS PÄIVYSTYKSEN NÄKÖKULMASTA Veli-Pekka Rautava 15.2.2016 K-HKS LUKUINA VUONNA 2014 Poliklinikkakäyntejä 240 275 (suunnite 217 870) Hoitopäivät 99 808 Hoitojaksot 25 644 Leikkaus- ja muut toimenpiteet

Lisätiedot

Väliraportti PALLIATIIVISEN HOIDON JA SAATTOHOIDON TILA SUOMESSA. Alueellinen kartoitus ja ehdotuksia laadun ja saatavuuden parantamiseksi

Väliraportti PALLIATIIVISEN HOIDON JA SAATTOHOIDON TILA SUOMESSA. Alueellinen kartoitus ja ehdotuksia laadun ja saatavuuden parantamiseksi Väliraportti PALLIATIIVISEN HOIDON JA SAATTOHOIDON TILA SUOMESSA Alueellinen kartoitus ja ehdotuksia laadun ja saatavuuden parantamiseksi Tiina Saarto, yl., professori, HUS Minna-Liisa Luoma, dosentti,

Lisätiedot

KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET

KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 28 05.05.2015 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET 11/00/02/00/02/2015 HYKS 28 Kuntalain 51 :ssä säädetystä asian ottamisesta ylemmän

Lisätiedot

Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen jaksot Hyksin sairaanhoitoalueella 2020

Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen jaksot Hyksin sairaanhoitoalueella 2020 Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen jaksot Hyksin sairaanhoitoalueella 2020 ERIKOISALA/PAIKKA JAKSON KUVAUS JAKSOON KUULUVA PÄIVYSTYS MUUTA HUOMIOITAVAA YHTEYSHENKILÖ FYSIATRIA Jaksoja yhteensä:

Lisätiedot

Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen jaksot Hyksin sairaanhoitoalueella 2019

Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen jaksot Hyksin sairaanhoitoalueella 2019 Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen jaksot Hyksin sairaanhoitoalueella 2019 ERIKOISALA/PAIKKA JAKSON KUVAUS JAKSOON KUULUVA PÄIVYSTYS MUUTA HUOMIOITAVAA YHTEYSHENKILÖ FYSIATRIA Jakson aikana erikoistuja

Lisätiedot

MONIAMMATILLINEN LÄHESTYMINEN RINTASYÖVÄN HOITOON RINTASYÖPÄ 15 MEDIAYHTEISTYÖSSÄ:

MONIAMMATILLINEN LÄHESTYMINEN RINTASYÖVÄN HOITOON RINTASYÖPÄ 15 MEDIAYHTEISTYÖSSÄ: MONIAMMATILLINEN LÄHESTYMINEN RINTASYÖVÄN HOITOON RINTASYÖPÄ 15 27.-28.1.2015 finlandia-talo, helsinki KUULE UUSIN TIETO NAISTEN YLEISIMMÄN SYÖVÄN KUKISTAMISEEN! TEEMAT 2015: hormoni- ja täsmälääkkeet

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus Sosiaali- ja terveysministeriön asetus kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä Annettu Helsingissä 29 päivänä elokuuta 2013 Sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

MITEN LEIKO -TOIMINTA MUUTTAA

MITEN LEIKO -TOIMINTA MUUTTAA MITEN LEIKO -TOIMINTA MUUTTAA LEIKKAUSSALIN TOIMINTAA SUOMEN ANESTESIOLOGIYHDISTYKSEN KEVÄTKOKOUS 23.04.2010 JYVÄSKYLÄ FROM HOME TO OPERATION Harri Tohmo, LT, MBA Ylilääkäri, Anestesiologian ja tehohoidon

Lisätiedot

HYKS SYÖPÄKESKUS. Tiina Saarto, vs. yl 24.3.2015 1

HYKS SYÖPÄKESKUS. Tiina Saarto, vs. yl 24.3.2015 1 HYKS SYÖPÄKESKUS Tiina Saarto, vs. yl 24.3.2015 1 HYKS SYÖPÄKESUS Suomen suurin syöpäkeskus Syövän lääke- ja sädehoitokeskus kaikki kiinteät kasvaimet hematologiset maligniteetit rintarauhaskirurgia muu

Lisätiedot

Kliininen hoito 2015 Hallituksen seminaari 25.9.2014

Kliininen hoito 2015 Hallituksen seminaari 25.9.2014 Kliininen hoito 2015 Hallituksen seminaari 25.9.2014 Leena Setälä, paj Kliiniset hoitopalvelut Toiminta 1-8/2014 tuotanto on vakiintunut v. 2013 tehtyjen suunnitelmien mukaiseksi hoitojaksot -1600 (6%),

Lisätiedot

Potilashoidon vuosikertomus HYKS Sisätaudit ja kuntoutus

Potilashoidon vuosikertomus HYKS Sisätaudit ja kuntoutus 1 Potilashoidon vuosikertomus 2016 HYKS Sisätaudit ja kuntoutus 2 Johdanto Vuosi 2016 oli toinen täysi vuosi uusille tulosyksiköille. Vuoteen 2015 verrattuna tulosyksikössä ei lukuun ottamatta yhteispoliklinikoiden

Lisätiedot

GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA CAMILLA EKEGREN 30.4.2015 1

GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA CAMILLA EKEGREN 30.4.2015 1 GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA CAMILLA EKEGREN 30.4.2015 1 GERO-NEURO-PÄIHDEPSYKIATRIAN LINJA VASTAA Tertiäärisestä päihdepsykiatriasta mm kaksoisdiagnoosipotilaiden ja opioidikorvaushoitojen

Lisätiedot

Lausunto: Valtioneuvoston asetuksesta erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä

Lausunto: Valtioneuvoston asetuksesta erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä HUS:n Huuli- ja suulakihalkiokeskus (HUSUKE) 15.6.2017 Lausunto: Valtioneuvoston asetuksesta erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä Hankenumero: STM037:00/2017 Sosiaali- ja

Lisätiedot

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tilanne 30.4.2009 Erikoissairaanhoidon hoitoon pääsy - 30.4.2009 tilanne 1 Yleistä 30.4.2009 tiedonkeruussa kysyttiin tietoja sekä kiireettömien että kiireellisten

Lisätiedot

Harvinaissairauksien hoito Suomessa. Heikki Lukkarinen, dosentti osastonylilääkäri Tyks Harvinaissairauksien yksikkö

Harvinaissairauksien hoito Suomessa. Heikki Lukkarinen, dosentti osastonylilääkäri Tyks Harvinaissairauksien yksikkö Harvinaissairauksien hoito Suomessa Heikki Lukkarinen, dosentti osastonylilääkäri Tyks Harvinaissairauksien yksikkö Mitä ovat harvinaiset sairaudet? Määritelmä vaihtelee maittain, EU:n virallisen määritelmän

Lisätiedot

Missä ja miten päivystetään vuonna 2018

Missä ja miten päivystetään vuonna 2018 Missä ja miten päivystetään vuonna 2018 Päivystys 2016 Messu- ja kongressikeskus Paviljonki Jyväskylä 16.- 17.11.2016 Lääkintöneuvos Timo Keistinen 23.11.2016 1 Tältäkö tulevaisuuden sairaalaverkko näyttää?

Lisätiedot

Kysely syöpäpotilaiden hoidosta Tulokset FIN-P-CARF /18

Kysely syöpäpotilaiden hoidosta Tulokset FIN-P-CARF /18 Kysely syöpäpotilaiden hoidosta Tulokset FIN-P-CARF-0918-0844-9/18 OTOS Näissä tuloksissa on mukana tulokset, jotka on kerätty ajalla 4.5 18..18. Tässä esityksessä tuloksia tarkastellaan seuraavien kohderyhmien

Lisätiedot

Palliatiivisen ja saattohoidon laatukriteerit. Leena Surakka, Siun sote

Palliatiivisen ja saattohoidon laatukriteerit. Leena Surakka, Siun sote Palliatiivisen ja saattohoidon laatukriteerit Leena Surakka, Siun sote Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kolmiportainen malli Palliatiivisen hoidon palveluketjut Perustaso Tunnistetaan lähestyvä kuolema

Lisätiedot

KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET

KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 60 22.11.2016 KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET 13/00/02/00/02/2016 HYKS 60 Kuntalain 51 :ssä säädetystä asian ottamisesta ylemmän

Lisätiedot

Toiminnan ja talouden ennusteita kliinisissä hoitopalveluissa vuonna 2016. Leena Setälä, paj 23.2.2016

Toiminnan ja talouden ennusteita kliinisissä hoitopalveluissa vuonna 2016. Leena Setälä, paj 23.2.2016 Toiminnan ja talouden ennusteita kliinisissä hoitopalveluissa vuonna 2016 Leena Setälä, paj 23.2.2016 Esityksen sisältö palvelujen kysynnän kehitys ja ennuste sen muutoksista 2016 tuotannon tarpeet, hoitotakuutilanne

Lisätiedot

Koulutussairaalat ja kouluttajat:

Koulutussairaalat ja kouluttajat: 2009-2011 SYDÄN- JA RINTAELINKIRURGIA Vastuuhenkilö: Prof. Ari Harjula KLL/Thorax- ja verisuonikirurgia, Haartmaninkatu 4, PL 340, 00029 HUS Puh. (09) 471 72290, ari.harjula@hus.fi Sydän- ja rintaelinkirurgian

Lisätiedot

Lausunto valtioneuvoston asetuksesta erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä

Lausunto valtioneuvoston asetuksesta erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä 23.5.2017 1 (5) kirjaamo@stm.fi Lausuntopyyntö 5.5.2017 / Hankenro STM037:00/2017 Lausunto valtioneuvoston asetuksesta erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä Sosiaali- ja

Lisätiedot

Euroopan prevalenssitutkimus 2011/2012

Euroopan prevalenssitutkimus 2011/2012 Euroopan prevalenssitutkimus 2011/2012 Tommi Kärki Tartuntatautien torjuntayksikkö Sairaalainfektio-ohjelma SIRO 12.3.2013 Tommi Kärki 1 Prevalenssitutkimusten taustaa Suomessa Ensimmäinen Suomessa tehty

Lisätiedot

TYÖRYHMÄRAPORTTI LOHJAN JA LÄNSI-UUDENMAAN SAIRAALOIDEN ELEKTIIVISEN KIRURGIAN JA PÄIVYSTYSKIRURGIAN YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN JA KOORDINOINTI

TYÖRYHMÄRAPORTTI LOHJAN JA LÄNSI-UUDENMAAN SAIRAALOIDEN ELEKTIIVISEN KIRURGIAN JA PÄIVYSTYSKIRURGIAN YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN JA KOORDINOINTI 1 28.8.2009 TYÖRYHMÄRAPORTTI LOHJAN JA LÄNSI-UUDENMAAN SAIRAALOIDEN ELEKTIIVISEN KIRURGIAN JA PÄIVYSTYSKIRURGIAN YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN JA KOORDINOINTI 2 Sisällys 1.Toimeksianto ja työryhmän kokoonpano...3

Lisätiedot

Runkokoulutuksen suoritettuaan erikoistuvan lääkärin tulee hakea päätöstä runkokoulutuksen suorittamisesta.

Runkokoulutuksen suoritettuaan erikoistuvan lääkärin tulee hakea päätöstä runkokoulutuksen suorittamisesta. 2009-2011 Vastuuhenkilö: Prof. Hannele Yki-Järvinen KLL/Sisätautien osasto, Haartmaninkatu 8 Biomedicum huone C426B, PL 700, 00029 HUS Puh. 050 427 1664, hannele.yki-jarvinen@helsinki.fi Runkokoulutuksen

Lisätiedot

LAUSUNTO EDUSKUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNALLE KOSKIEN OPERATIIVISTEN ERIKOISALOJEN JÄRJESTÄMISTÄ JA SAIRAALOIDEN VÄLISTÄ TYÖNJAKOA

LAUSUNTO EDUSKUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNALLE KOSKIEN OPERATIIVISTEN ERIKOISALOJEN JÄRJESTÄMISTÄ JA SAIRAALOIDEN VÄLISTÄ TYÖNJAKOA EDUSKUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNALLE KOSKIEN OPERATIIVISTEN ERIKOISALOJEN JÄRJESTÄMISTÄ JA SAIRAALOIDEN VÄLISTÄ TYÖNJAKOA Hallituksen esityksessä eduskunnalle (HE 224/2016) ehdotetaan muutettaviksi

Lisätiedot

Päivystysasetus. STM:n asetus kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä - Voimaan 1.1.2015 / 1.1.

Päivystysasetus. STM:n asetus kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä - Voimaan 1.1.2015 / 1.1. Päivystysasetus STM:n asetus kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä - Voimaan 1.1.2015 / 1.1.2017 Yleiset säännökset Kiireellistä hoitoa oltava saatavilla

Lisätiedot

Endokrinologian alan muutokset ja kehitykset vuosina Leo Niskanen, ylilääkäri. Endorinologia/Vatsakeskus. Yleistä

Endokrinologian alan muutokset ja kehitykset vuosina Leo Niskanen, ylilääkäri. Endorinologia/Vatsakeskus. Yleistä 1 Endokrinologian alan muutokset ja kehitykset vuosina 2010-2018. Leo Niskanen, ylilääkäri Endorinologia/Vatsakeskus Yleistä Endokrinologia on erikoisala, joka käsittelee hormonien ja niitä erittävien

Lisätiedot

Jukka-Pekka Mecklin Yleiskirurgian professori Keski-Suomen keskussairaala ja Itä- Suomen yliopisto

Jukka-Pekka Mecklin Yleiskirurgian professori Keski-Suomen keskussairaala ja Itä- Suomen yliopisto KAIKKIIN SAIRAALOIHIN NIIDEN TOIMINNAN VAATIMAT ERIKOISLÄÄKÄRIT JA OSAAJAT Erikoistumiskoulutuksen järjestäminen uusilla tavoilla Jukka-Pekka Mecklin Yleiskirurgian professori Keski-Suomen keskussairaala

Lisätiedot

HYKS alueen saattohoitotyöryhmän 12.10.2011

HYKS alueen saattohoitotyöryhmän 12.10.2011 HYKS alueen saattohoitotyöryhmän muistio 12.10.2011 Tiina Saarto, pj. HYKSSyöpätautien Syöpätautien klinikan vt. ylilääkäri, Tampereen yliopiston vt. palliatiivisen lääketieteen professori Työryhmän asettaminen

Lisätiedot

Palliatiivinen yksikkö

Palliatiivinen yksikkö Palliatiivinen yksikkö Suunnittelutyöryhmän esittämä toimintamalli 18.10.2012 Eeva Rahko Työryhmä Tuomas Holma, el Päivi Lavander, yh Janne Liisanantti, el Eeva Rahko, el Juha Saarnio, oyl Anne Sivonen,

Lisätiedot

Kuka tekee? Järjestämisasetus ja keskittäminen. Esko Vanninen

Kuka tekee? Järjestämisasetus ja keskittäminen. Esko Vanninen Kuka tekee? Järjestämisasetus ja keskittäminen Esko Vanninen 18.9.2018 KSSHP hallitus 6.6. Järjestämissopimuksen tilanne 3.10.2018 Järjestämissopimus hyväksytään valtuustossa elokuussa ja johtajaylilääkäri

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin toiminnan ja uudistusten tilannekatsaus. Sairaalajohtaja Petri Virolainen

Sairaanhoitopiirin toiminnan ja uudistusten tilannekatsaus. Sairaalajohtaja Petri Virolainen Sairaanhoitopiirin toiminnan ja uudistusten tilannekatsaus Sairaalajohtaja Petri Virolainen Miksi tarve muutoksille? Potilasmäärän kasvu Uudet velvoitteet Päivystysasetus Operatiivisen toiminnan keskittäminen

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntakokous

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntakokous Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntakokous 17.5.2019 Sairaanhoitopiirin johtaja Risto Miettunen 17.5.2019 LUONNOS, TYÖVERSIO 1 Yliopistosairaalan toiminta vaatii noin miljoonan asukkaan väestöpohjan

Lisätiedot

Tupakastavieroitusklinikoiden. koko maahan? Annamari Rouhos Keuhkosairauksien erikoislääkäri HYKS Sydän- ja keuhkokeskus

Tupakastavieroitusklinikoiden. koko maahan? Annamari Rouhos Keuhkosairauksien erikoislääkäri HYKS Sydän- ja keuhkokeskus Tupakastavieroitusklinikoiden verkosto koko maahan? 4.4.2017 Annamari Rouhos Keuhkosairauksien erikoislääkäri HYKS Sydän- ja keuhkokeskus Sidonnaisuuteni kaupalliseen yritykseen (ky) viimeisten 2 v aikana

Lisätiedot

Mitä maksaa ja kuka maksaa? Yliopistosairaalan rooli

Mitä maksaa ja kuka maksaa? Yliopistosairaalan rooli Mitä maksaa ja kuka maksaa? Yliopistosairaalan rooli Heikki Miettinen 25.10.2018 1 Yliopistosairaalan rooli? Lääketieteen ja hoitotyön perusopetus Erikoislääkärikoulutus Muu akateeminen koulutus (esim

Lisätiedot

71 27.10.2009 SUUNNITELMA YLI 6 KK JONOTTANEIDEN POTILAIDEN JONOJEN PURKAMISEKSI

71 27.10.2009 SUUNNITELMA YLI 6 KK JONOTTANEIDEN POTILAIDEN JONOJEN PURKAMISEKSI HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 71 27.10.2009 SUUNNITELMA YLI 6 KK JONOTTANEIDEN POTILAIDEN JONOJEN PURKAMISEKSI 700/06/03/2009 HYKS 71 HYKS-sairaanhoitoalueen jonotilanne oli erinomainen huhtikuun

Lisätiedot

TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA YLIOPISTON ANTAMA LISÄKOULUTUS UROGYNEKOLOGIA

TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA YLIOPISTON ANTAMA LISÄKOULUTUS UROGYNEKOLOGIA TURUN YLIOPISTO Synnytys- ja naistentautioppi TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA YLIOPISTON ANTAMA LISÄKOULUTUS UROGYNEKOLOGIA TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA YLIOPISTON ANTAMA

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO LÄÄKETIETEEN YKSIKKÖ LASTENTAUTIEN LISÄKOULUTUSOHJELMA LASTEN INFEKTIOSAIRAUDET

TAMPEREEN YLIOPISTO LÄÄKETIETEEN YKSIKKÖ LASTENTAUTIEN LISÄKOULUTUSOHJELMA LASTEN INFEKTIOSAIRAUDET TAMPEREEN YLIOPISTO LÄÄKETIETEEN YKSIKKÖ LASTENTAUTIEN LISÄKOULUTUSOHJELMA LASTEN INFEKTIOSAIRAUDET Vastuuhenkilö: professori Matti Korppi (lasten infektiosairaudet) Kouluttajat: Dos. Merja Helminen, professori

Lisätiedot

Arvoisa näytteen luovuttaja,

Arvoisa näytteen luovuttaja, Arvoisa näytteen luovuttaja, Pyydämme Teiltä suostumusta näytteidenne luovuttamiseen biopankkiin, siihen liittyvien näytteiden ottamiseen ja potilasrekistereissä olevien tietojen yhdistämiseen tässä tiedotteessa

Lisätiedot

Kiertävän erikoistuvan lääkärin opas

Kiertävän erikoistuvan lääkärin opas Päivitetty 2/2016 Kiertävän erikoistuvan lääkärin opas HYKS Sydän- ja keuhkokeskus Sydän- ja rintaelinkirurgian jakso Meilahden sairaala 2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Sydänkirurgian linja ja Yleisthoraxkirurgian

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) 1 V 20.1.2016, Vanhuspsykiatrian konsultaatiopoliklinikan ja neuropsykiatrian konsultaatiotyöryhmän siirtäminen liikkeenluovutuksena Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Alueellisesti hajautettu lääkärikoulutus laatu ja vaikuttavuus

Alueellisesti hajautettu lääkärikoulutus laatu ja vaikuttavuus Alueellisesti hajautettu lääkärikoulutus laatu ja vaikuttavuus 22.5.2012 / Hajautetun koulutuksen suunnittelija Maiju Toivonen, KM Lääketieteellinen tiedekunta TIEDEKUNNAN LÄÄKÄRIKOULUTUKSEN ALUEELLINEN

Lisätiedot

Onko mikään muuttunut? Sairaaloiden tuottavuusvertailun ennakkotiedot

Onko mikään muuttunut? Sairaaloiden tuottavuusvertailun ennakkotiedot Onko mikään muuttunut? Sairaaloiden tuottavuusvertailun ennakkotiedot Sote - Tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari Joensuu 17.11.2017 Kehittämispäällikkö Pirjo Häkkinen, THL 17.11.2017 Sairaaloiden tuottavuus

Lisätiedot

Lonkkamurtumapotilaan vaikuttava kuntoutus. Tiina Huusko LT

Lonkkamurtumapotilaan vaikuttava kuntoutus. Tiina Huusko LT Lonkkamurtumapotilaan vaikuttava kuntoutus Tiina Huusko LT 08.02.2018 Sidonnaisuudet Lonkkamurtuman KH suositustyöryhmän pj Luustoliiton hallitus Footer Text 2 Lonkkamurtumapotilan kuntoutus Kuntoutuksen

Lisätiedot

MITEN JA MIKSI HYKS HYÖDYNTÄÄ VELJESKOTIEN OSAAMISTA käytännön kokemuksia

MITEN JA MIKSI HYKS HYÖDYNTÄÄ VELJESKOTIEN OSAAMISTA käytännön kokemuksia MITEN JA MIKSI HYKS HYÖDYNTÄÄ VELJESKOTIEN OSAAMISTA käytännön kokemuksia Seinäjoki 12.11.2012 Reijo Haapiainen toimialajohtaja HYKS Operatiivinen tulosyksikkö ESITYKSEN SISÄLTÖ Hyksin operatiivinen tulosyksikkö

Lisätiedot

TYKS:n uusi huippuosaamisstrategia ja Academic Medical Center

TYKS:n uusi huippuosaamisstrategia ja Academic Medical Center TYKS:n uusi huippuosaamisstrategia ja Academic Medical Center Päivi Rautava Tutkimusylilääkäri, VSSHP/Hallintokeskus/Tutkimuspalvelut Ehkäisevän terveydenhuollon professori Turun yliopisto paivi.rautava@tyks.fi

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus ja talouden sopeuttaminen

Ajankohtaiskatsaus ja talouden sopeuttaminen Ajankohtaiskatsaus ja talouden sopeuttaminen Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin valtuuston seminaari 18.9.2019 Risto Miettunen Sairaanhoitopiirin johtaja 19.9.2019 1 Palvelujen kysyntä on maan korkein Potilaita

Lisätiedot

Kätilöiden operatiivinen täydennyskoulutus Kuopion yliopistollisessa sairaalassa

Kätilöiden operatiivinen täydennyskoulutus Kuopion yliopistollisessa sairaalassa Kätilöiden operatiivinen täydennyskoulutus Kuopion yliopistollisessa sairaalassa moniammatilliset simulaatiot Kellomäki Marjaana, TtM, kliinisen hoitotyön opettaja, hoitotyön kehittämis-, opetus ja tutkimusyksikkö,

Lisätiedot

Potilashoidon vuosikertomus 2014 Vatsaelinkirurgian ja urologian klinikka

Potilashoidon vuosikertomus 2014 Vatsaelinkirurgian ja urologian klinikka Potilashoidon vuosikertomus Vatsaelinkirurgian ja urologian klinikka TAULUKKO 6.3.3.1. VATSAELINKIRURGIAN JA UROLOGIAN KLINIKAN TOIMINNAN TUNNUSLUVUT VASTUUALUEITTAIN VUONNA. Erikoisalan koodi ja nimi

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä syyskuuta 2014. 782/2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä syyskuuta 2014. 782/2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä syyskuuta 2014 782/2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä

Lisätiedot

SAIRAANHOIDOLLINEN TOIMINTA Aino-Liisa Oukka johtajaylilääkäri

SAIRAANHOIDOLLINEN TOIMINTA Aino-Liisa Oukka johtajaylilääkäri SAIRAANHOIDOLLINEN TOIMINTA 2016 Aino-Liisa Oukka johtajaylilääkäri Sisältö Tuotanto 2015 TTS haasteet Toiminnan kehittäminen Oulu yhteistyö Tavoitteet Mitä tehty, työn alla ja mielessä Muuta Shp:n toiminta

Lisätiedot

Robottikirurgia yleistyy urologiassa

Robottikirurgia yleistyy urologiassa Katsaus tieteessä Antti Kaipia dosentti, apulaisylilääkäri TAYS, toimialue 2, kirurgian vastuualue, urologia antti.kaipia@pshp.fi Anssi Pétas LT, erikoislääkäri HYKS, urologian klinikka Robottikirurgia

Lisätiedot

ORTOPEDIA JA TRAUMATOLOGIA

ORTOPEDIA JA TRAUMATOLOGIA 2009-2011 ORTOPEDIA JA TRAUMATOLOGIA Vastuuhenkilö: Prof. Ilkka Kiviranta Töölön sairaala, Topeliuksenkatu 5, PL 266, 00029 HUS Puh. (09) 4711, ilkka.kiviranta@hus.fi Tavoitteet Koulutuksen tavoitteena

Lisätiedot