Mikä on teemahanke? Mitä teemahankkeella tavoitellaan? TEEMAHANKKEIDEN HAKUOHJEET

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mikä on teemahanke? Mitä teemahankkeella tavoitellaan? TEEMAHANKKEIDEN HAKUOHJEET"

Transkriptio

1 Mikä on teemahanke? Teemahanke on Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman uusi tukimuoto. Hanketyyppi on tarkoitettu helpottamaan yhteisöjen mahdollisuuksia hyödyntää ohjelman rahoitusta paikallisessa kehittämisessä ja edistämään Leader-ryhmän paikallisen strategian toteuttamista. Teemahankkeessa kootaan pieniä hankkeita yhteen ja hankkeen hakijana ja hallinnoijana toimii Leader-ryhmä. Teemahanke koostuu joko investoinneista tai kehittämisestä. Hanketyyppinä teemahanke vastaa edellisen kauden koordinointihankkeita. Teemahankkeeseen haetaan erillisellä haulla toimenpiteitä, joilla on rajattu toteutusaika. Toimenpiteiden valinnalle on laadittu hakuohje, valintakriteerit ja menettelyohje, joilla varmistetaan hakijoiden tasavertainen ja puolueeton kohtelu. Rohkelikot- ja Tylypahka teemahankkeiden hakijana toimii Leader Pohjoisin Lappi. Teemahankkeiden toiminta-alue on Leader Pohjoisimman Lapin toiminta-alue eli Utsjoki, Inari, Sodankylä, Savukoski, Pelkosenniemi, Kemijärvi sekä Salla. Leader -ryhmä kokoaa pienet investointi- ja kehittämistoimenpiteet yhteen ja hakee niille kootusti rahoitusta Lapin ELY-keskuksesta. Toimenpiteiden hakemisesta ohjeistetaan tarkemmin sivulla 3. Mitä teemahankkeella tavoitellaan? Teemahankkeiden tavoitteena on tarjota Leader-rahoituksella tarpeellista tukea yhteisöjen toiminnan kehittämiseen, monipuolistamiseen sekä tukea yhteisöjen ja asukkaiden aktiivisuutta ja parantaa elinoloja alueella. Erityisenä tavoitteena on lasten ja nuorten aktiivisuutta ja viihtyvyyttä tukevat toimenpiteet. Paikallistasolla yksittäisen toimenpiteen tavoitteena on lisätä asukkaiden mahdollisuuksia vapaa-ajan toimintaan, parantaa asumisviihtyvyyttä sekä tehostaa yhteisessä käytössä olevien kokoontumistilojen käyttöä. Investointien tuella lisätään asukkaiden sosiaalista kanssakäymistä ja yhteisöllisyyden tunnetta. Leader Pohjoisin Lappi on asettanut tietyt tavoitteet Tylypahka- ja Rohkelikot teemahankkeille. Rahoitettavan toimenpiteen tulee vastata, johonkin alla esitetyistä tavoitteista. Laajemmat tavoitteet: lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja viihtyvyyden parantaminen lasten ja nuorten positiiviset paikkakokemukset ja kotiseutuidentiteetin vahvistaminen lasten ja nuorten osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien kehittäminen kylien palvelutarjonnan turvaaminen ja monipuolistaminen organisoidun vapaaehtoistyön kehittäminen innovaatioiden ja kokeilujen edistäminen kylissä joustavien työntekemisen muotojen lisääminen 1(5)

2 Konkreettiset tavoitteet: nuorten innostaminen ja sitouttaminen yhdistystoimintaan ja kehittämishankkeisiin nuorten omat projektit lasten ja nuorten vapaa-ajan toiminnan ja harrastusmahdollisuuksien parantaminen nuorten työelämän kokeilut, harjoittelu- ja työpaikat omassa kylässä toiminnallisen yrittäjyyskasvatuksen edistäminen uudet palvelukokeilut, erityisesti kotiin tuotavat palvelut ja virtuaaliset lähipalvelut hyvinvointia ja alueen viihtyvyyttä tukevan infran parantaminen yhteisöllisyyttä kehittäen palveluteknologiataitojen ja verkko-osaamisen kehittäminen kylätalojen toiminnan monipuolistaminen yhteisöllisyyttä kehittäen ja eri ikäryhmien kohtaamisia parantaen alueen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin vahvistaminen liikunnan, virkistäytymisen ja kulttuurin voimin luovan työn ja etätyön edistäminen infraa parantamalla matalan kynnyksen yrittämisen edistäminen Mitä voidaan tukea? Yleishyödylliset investoinnit, kun siitä saatava hyöty ohjautuu alueen asukkaille ja on kaikkien käytettävissä. Toimenpiteiden tulee hyödyttää mahdollisimman monia alueen asukkaita yleisesti ja siitä tulee jäädä pysyvää hyötyä alueelle. Erityistapauksessa tukea voidaan myöntää yksittäisen harrastajaryhmän investointeihin tai kehittämistoimenpiteeseen. Investointitoimenpide Toimenpiteen kustannusarvio Tukitaso 75 % ja omarahoitusosuus 25 %, joka voidaan toteuttaa talkootyönä Hakuaika Haetaan liitteiden kera lomakkeella 3325B Toteutusaika mennessä Hallitus valitsee rahoitettavat investointitoimenpiteet valintakriteerien perusteella Investointitoimenpiteissä rahoitettavia toimenpiteitä ovat kone-, irtaimisto-, laite-, ja välinehankinnat sekä rakentamista koskevat investoinnit. Rakentamista koskeva investointi voi olla rakennuksen, rakenteen, rakennelman rakentaminen, korjaaminen, laajentaminen sekä rakennuksen hankinta ja niistä syntyvien aineiden ja tarvikkeiden hankinta sekä työkustannukset. Hankkeen hyväksi tehtävä vastikkeettoman työn arvo on 15 /tunti ja konetyön 30 /tunti. Talkootyöntekijän tulee olla vähintään15-vuotias. Työn tulee liittyä toimenpiteen tulosten saavuttamiseen. Talkootyötä voi esittää enintään 100 % hankkeen yksityisrahoituksesta. Huom! Talkootyöstä tulee olla realistinen suunnitelma (ajankohta kk/vuosi, työnlaatu, arvioitu työnmäärä, eli työtunnit sekä kuka talkootyöstä vastaa) 2(5)

3 Kehittämistoimenpiteet Toimenpiteen kustannusarvio Tukitaso 90 % ja omarahoitusosuus 10 %, joka voidaan toteuttaa talkootyönä Hakuaika Haetaan liitteiden kera lomakkeella 3325A Toteutusaika mennessä Hallitus valitsee rahoitettavat kehittämistoimenpiteet valintakriteerien perusteella elosyyskuussa 2016 Kehittämistoimenpiteissä rahoitettavat toimenpiteet voivat olla sellaisia, jotka eivät rajoitu alueellisesti tai hyötyjien perusteella yhteen tai harvaan ennalta tiedossa olevaan ryhmään. Tukea ei myönnetä sellaiseen toimintaan, joka kuuluu julkisoikeudellisen yhteisön lakisääteisen pakollisen perustehtävän hoitamiseen. Hankkeen hyväksi tehtävä vastikkeettoman työn arvo on 15 /tunti ja konetyön 30 /tunti. Talkootyöntekijän tulee olla vähintään15-vuotias. Työn tulee liittyä toimenpiteen tulosten saavuttamiseen. Talkootyötä voi esittää enintään 100 % hankkeen yksityisrahoituksesta. Huom! Talkootyöstä tulee olla realistinen suunnitelma (ajankohta kk/vuosi, työnlaatu, arvioitu työnmäärä, eli työtunnit sekä kuka talkootyöstä vastaa) Miten tukea haetaan? Toimenpiteitä haetaan lomakkeilla 3325A (kehittäminen) ja 3325B (investointi). Hakiessa ole yhteydessä projektipäällikköön ja tutustu teemahankkeen investointitoimenpiteen suunnitelman täyttöohjeeseen ja/tai teemahankkeen kehittämistoimenpiteen suunnitelman täyttöohjeeseen. Toimenpidettä haetaan paperilomakkeella, ei Hyrrän kautta. Hakemuslomakkeessa tulee olla nimenkirjoitusoikeuden omaavan henkilön allekirjoitus. Lomake tarvittavine liitteineen toimitetaan viimeisenä hakupäivänä klo 16:15 mennessä osoitteeseen: Pohjoisimman Lapin Leader ry Kansanopistontie Sodankylä Yhteystiedot Projektipäällikkö Eeva Kulpakko Kauppakuja 2 A Savukoski puh (5)

4 Määräaikaan mennessä saapuneiden hakemusten esivalinta suoritetaan Leader -ryhmän valintakriteerien perusteella. Mahdollisiin täydennyspyyntöihin on vastattava pikaisesti. Mikäli hakemus on puutteellinen eikä pyydettyjä täydennyksiä ole toimitettu määräaikaan mennessä, hakemusta ei voida puoltaa rahoitettavaksi. Muista liitteet Toimenpiteen hakulomakkeen liitteeksi tulee liittää seuraavat liitteet. Liitteet voi toimittaa myös sähköisessä muodossa, kysy lisää projektipäälliköltä. Kaikkiin hakemuksiin yksityiskohtainen kustannusarvio kustannusarvioon liittyvät hintatason selvitys -asiakirjat ja tarjoukset sekä tarjouspyynnöt (yli hankinnoista) yhdistysrekisteriote, säätiörekisteriote, kaupparekisteriote tai kunnan hallintosääntöote yhteisön säännöt tai yhtiöjärjestys selvitys taloudellisesta tilanteesta esim. tilinpäätösasiakirjat (ei koske kuntia, kuntayhtymiä ja valtion organisaatioita) mikäli hakijalla ei ole osoittaa hankkeen kustannusarvion vastaisia rahavaroja, tulee hakemuksen liitteeksi toimittaa suunnitelma rahoituksen järjestämiseksi (esim. lainalupaus) pöytäkirjanote siitä kokouksesta, jossa hankkeen hakemisesta on päätetty tuensiirtosopimus (Leader -ryhmän ja hakijan välinen, sopimus toimitetaan Leaderryhmän toimesta hakuajan päätyttyä) Tarvittaessa arvio vastikkeettomasta työstä, lomake 3306F sopimukset (esim. yhteistyösopimus) tarvittavat luvat ja ilmoitukset selvitys alv velvollisuudesta verohallinnolta, mikäli hakija on osasta toiminnastaan alvvelvollinen Rakentamista sisältäviin hankkeisiin pääpiirustukset erikoissuunnitelmat, joilla on merkitystä hyväksyttävien kustannusten arvioinnissa rakennusselostus rakennusselostukseen perustuva kustannusarvio tai laskelma jäljennös viranomaisluvista palovakuutus (voidaan toimittaa myös ensimmäisen maksuhakemuksen yhteydessä) Toimenpiteiden toteutus ja maksatus Toimenpiteen toteutuksen voi aloittaa omalla riskillä sen jälkeen, kun toimenpiteen toteuttaja on tehnyt Leader-ryhmän kanssa tuensiirtosopimuksen ja saanut aloittamisluvan Leader-ryhmän taloussihteeriltä. 4(5)

5 Leader -ryhmä tekee tuensiirtosopimuksen toimenpiteiden toteuttajien kanssa ja Leader ryhmän taloussihteeri ilmoittaa toteuttajille, kun toimenpiteiden toteutuksen voi aloittaa. Toimenpiteiden toteutuksesta vastaavat toimenpiteiden hakijat tehtyjen ja hyväksyttyjen suunnitelmien mukaisesti. Toimenpiteiden tuki haetaan maksuun yhdessä taloussihteerin kanssa sovittujen määräaikojen mukaisesti. Hakija vastaa toimenpiteen raportoinnista ja maksuhakemuksen toimittamisesta liitteineen sovittujen määräaikojen puitteissa. Toimenpidesuunnitelmaan ei voi tulla muutoksia kesken toteutuksen ja ne tulee olla toteutettuna mennessä. Toimenpiteille ei ole mahdollista hakea ennakkoa. Tuki maksetaan jälkikäteen toteutuneiden ja hyväksyttyjen kustannusten mukaan sen jälkeen, kun Maaseutuvirasto on suorittanut tuen maksun Leader Pohjoisimmalle Lapille. Tästä syystä hakijoiden on kiinnitettävä erityistä huomiota likviditeettiin. Suositellaan, että alle 1.000,- kustannusarvion hankkeissa tuki haetaan yhdellä kertaa ja 1.000, ,- tukea voi hakea enintään 3 kertaa. Tuen maksueristä, maksuhakemuksen liitteistä jne. ohjeistetaan tarkemmin, kun toimenpiteiden toteutus voi alkaa. Lisätietoja hankkeiden toteutuksesta, taloushallinnosta ja maksuhakemusasioista antaa Taloussihteeri Minna Laiti Kansanopistontie Sodankylä puh Pidätämme oikeudet muutoksiin 5(5)

Meidän Maisema -teemahanke. 1. Mitä voidaan tukea? TEEMAHANKKEIDEN HAKUOHJEET

Meidän Maisema -teemahanke. 1. Mitä voidaan tukea? TEEMAHANKKEIDEN HAKUOHJEET Meidän Maisema -teemahanke Teemahankeen toteutusalue on Pohjoisimman Lapin Leader ry:n toiminta-alue, johon kuuluvat seuraavat kunnat; Kemijärvi, Inari, Savukoski, Salla, Sodankylä, Utsjoki ja Pelkosenniemi.

Lisätiedot

TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit

TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit Rajupusu Leader ry www.rajupusuleader.fi www.leadersuomi.fi Mikä on teemahanke? Leader-ryhmä hakee Elykeskuksesta tiettyyn teemaan liittyvää teemahanketta Ely-keskus

Lisätiedot

YHDISTYSTEN PIENET INVESTOINNIT

YHDISTYSTEN PIENET INVESTOINNIT HAKUOHJE Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry teemahanke YHDISTYSTEN PIENET INVESTOINNIT Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry avaa teemahaun 1.9.2017 YHDISTYSTEN PIENILLE INVESTOINNEILLE. Haku päättyy 15.10.2017.

Lisätiedot

MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN JA YLEIS- HYÖDYLLISEN INVESTOINTIHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKE- MUSLOMAKKEESTA

MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN JA YLEIS- HYÖDYLLISEN INVESTOINTIHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKE- MUSLOMAKKEESTA MÄÄRÄYS Pvm. 17.6.2015 Dnro 1272/54/2015 Maaseutuviraston määräyskokoelma nro 58/15 Kumotaan Määräys Nro 33/15, Dnro 969/54/2015 Valtuutussäännökset: Laki (28/2014) 13 3. mom., 35 6. mom. 36 5. mom., 38

Lisätiedot

KIMPSU-teemahanke. Yhdistysten ja yhteisöjen pienhankinnat ja rakentaminen

KIMPSU-teemahanke. Yhdistysten ja yhteisöjen pienhankinnat ja rakentaminen KIMPSU-teemahanke Yhdistysten ja yhteisöjen pienhankinnat ja rakentaminen Sivu 1 26.10.2015 Miten teemahanke toimii? Leader-ryhmä hakee Ely-keskuksesta tiettyyn teemaan keskittyvää hanketta Ely-keskus

Lisätiedot

MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKEMUSLOMAKKEESTA

MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKEMUSLOMAKKEESTA MÄÄRÄYS Pvm. 29.4.2015 Dnro 969/54/2015 Maaseutuviraston määräyskokoelma nro 33/15 Kumotaan Määräys Nro 11/15, Dnro 307/54/2015 Valtuutussäännökset: Laki (28/2014) 13 3. mom., 35 6. mom. 36 5. mom., 38

Lisätiedot

Hankesuunnitelma (Hyrrä-palvelun mukainen hankesuunnitelma, jonka hakija kirjaa hyrrään)

Hankesuunnitelma (Hyrrä-palvelun mukainen hankesuunnitelma, jonka hakija kirjaa hyrrään) Luethan ensin hakemuksen täyttöohjeet. Huom! Hyrrä toimii parhaiten Mozilla Firefox selaimella varmista, että selaimen oikeassa yläkulmassa olevasta pudotusvalikosta, kohdasta uusi yksityinen ikkuna selain

Lisätiedot

Teemahankeinfo Suomusjärven VPK Jaana Joutsen

Teemahankeinfo Suomusjärven VPK Jaana Joutsen Teemahankeinfo 6.9.2017 Suomusjärven VPK Jaana Joutsen Esityslistalla 1.Lyhyt johdatus Leader-toimintaan ja teemahankkeisiin 2.Kokemuksia LIVE-teemahankkeesta 3.Uudet teemahankkeet ja niiden hakuprosessi

Lisätiedot

Mansikan teemahaut syksyllä 2016

Mansikan teemahaut syksyllä 2016 Mansikan teemahaut syksyllä 2016 Miksi teemahakuja? Mahdollistaa myös pienempien hankkeiden tukemisen (normaalisti Mansikan ns. minimituki 5000, jota pienempiä tukia ei saa myöntää) Erillinen, tiettyyn

Lisätiedot

TUKIHAKEMUS KEHITTÄMIS- JA INVESTOINTIHANKE

TUKIHAKEMUS KEHITTÄMIS- JA INVESTOINTIHANKE TUKIHAKEMUS KEHITTÄMIS- JA INVESTOINTIHANKE Lomake 3306A 1 Uusi hakemus Korjaus/täydennys hakemukseen Muutoshakemus Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin

Lisätiedot

Lisää elämää kylille pienillä investoinneilla

Lisää elämää kylille pienillä investoinneilla Lisää elämää kylille pienillä investoinneilla Tiedotustilaisuudet Karstun seuratalolla 9.8.2016 Salon kaupungintalolla 10.8.2016 Jaana Joutsen Teemahanke yleisesti Leader-ryhmän kehittämishanke, jossa

Lisätiedot

Mansikan teemahaut syksyllä 2015

Mansikan teemahaut syksyllä 2015 Mansikan teemahaut syksyllä 2015 Miksi teemahakuja? Mahdollistaa myös pienempien hankkeiden tukemisen (normaalisti Mansikan ns. minimituki 5000, jota pienempiä tukia ei saa myöntää) Erillinen, tiettyyn

Lisätiedot

Kempele Kempele

Kempele Kempele TUKIHAKEMUS KEHITTÄMIS- JA INVESTOINTIHANKE Lomake 3306A 1 Uusi hakemus Korjaus/täydennys hakemukseen Muutoshakemus Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin

Lisätiedot

1. HAKIJA 1.1 Hakijan nimi 1.2 Y- tunnus tai yhdistyksen rekisterinumero

1. HAKIJA 1.1 Hakijan nimi 1.2 Y- tunnus tai yhdistyksen rekisterinumero MAKSUHAKEMUS TEEMAHANKE Lnro 3318 1(5) ROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Uusi maksuhakemus Korjaus/täydennys vireillä olevaan maksuhakemukseen

Lisätiedot

KIMPSU-teemahanke Koulutus alahankkeille. Leena Karjalainen

KIMPSU-teemahanke Koulutus alahankkeille. Leena Karjalainen KIMPSU-teemahanke Koulutus alahankkeille Leena Karjalainen 7.4.2016 Kimpsu -teemahanke Missä olemme nyt: - Alahankkeiden hakemukset jätetty 30.11. 2015 mennessä - Hallitus puoltanut rahoitusta 14 hankkeelle

Lisätiedot

RAJUPUSU KOORDINAATIO III -HANKE

RAJUPUSU KOORDINAATIO III -HANKE RAJUPUSU KOORDINAATIO III -HANKE Mihin tukea voi saada? Kylien kokoontumisja harrastustilojen kunnostus sekä varustaminen Yhteisessä käytössä olevien alueiden kunnostus (esim. yhteiset uimarannat) Yhteisessä

Lisätiedot

KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi Kaisa Vihinen/PoKo ry

KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi Kaisa Vihinen/PoKo ry KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi 24.5.2016 Kaisa Vihinen/PoKo ry PoKo ry:n Navigaattorikehittämisstrategia Paikalliseen kehittämistyöhön paikallisella harkinnalla Yhteisöjen hankkeet Yritysten tukeminen Työnjakoa

Lisätiedot

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille Tällaisia kehittämishankkeita ovat mm. maisemahoitosuunnitelmien laatiminen

Lisätiedot

Kyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö

Kyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Kyläverkkokoulutus 1.9.2011 Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Sivu 1 16.9.2011 Kyläverkkohankkeet ja lisävaroilla rahoitettavat laajat laajakaista hankkeet HankeVNA 22 : - Yleishyödyllisen

Lisätiedot

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti 1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun yritysten ja muiden yhteisöjen hankkeisiin toiminta-alue

Lisätiedot

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014 Sepra on käynnistämässä kaksi uutta koordinaatiohanketta: KAAKON KEHITTYVÄT KYLÄT ja KAAKON KYLÄKUNNOSTUKSET MIHIN TUKEA SAA? 1) Kaakon kehittyvät

Lisätiedot

Kehittämishankkeet. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo Kymmenen virran sali

Kehittämishankkeet. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo Kymmenen virran sali Kehittämishankkeet Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 5.5.2015 Kymmenen virran sali Sivu 1 6.5.2015 Hakujen alkaminen ja valintajaksot ELY-keskus

Lisätiedot

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013 Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013 Voimaa luonnosta ja yhteisöllisyydestä Innovaatioita eri toimijoiden yhteistyöstä Sivu 1 2.3.2011 Sivu 2 2.3.2011 Aktiivinen Pohjois-Satakunta

Lisätiedot

Kustannusarvio: Koordinointi euroa, julkisen tuen osuus 100 % ( e) Alahankkeet euroa, julkisen tuen osuus 75 % (75.

Kustannusarvio: Koordinointi euroa, julkisen tuen osuus 100 % ( e) Alahankkeet euroa, julkisen tuen osuus 75 % (75. HANKESUUNNITELMA HaPa teemahanke Tiivistelmä Nouseva Rannikkoseutu ry:n HAPA teemahanke kokoaa yhteen useita alahankkeita, joissa toteutetaan pieniä kone-/laite- ja kalustoinvestointeja. Tavoitteena on

Lisätiedot

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti 1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun yritysten ja muiden yhteisöjen hankkeisiin toiminta-alue

Lisätiedot

Peräpohjolan kehitys ry

Peräpohjolan kehitys ry Peräpohjolan kehitys ry Peräpohjolan kehitys ry Rekisteröity maaseudun kehittämisyhdistys = toimintaryhmä Toiminta-alue: Keminmaa, Ranua, Simo, Tervola, Kemin asemakaavan ulkopuoliset alueet, Rovaniemen

Lisätiedot

Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio. Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio

Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio. Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio Lappi Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio Pohjoisimman Lapin Leader (PLL) Sodankylä, Inari, Utsjoki, Savukoski,

Lisätiedot

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Kansainvälisten hankkeiden koulutus Susanna Ollila, Maaseutuvirasto susanna.ollila@mavi.fi Kansainväliset yhteistyöhankkeet

Lisätiedot

Hyrrä. Hanketukien rahoitusmahdollisuudet Etelä- Pohjanmaalla -koulutuspäivä, Frami 9.4.2015 Esa Isosaari

Hyrrä. Hanketukien rahoitusmahdollisuudet Etelä- Pohjanmaalla -koulutuspäivä, Frami 9.4.2015 Esa Isosaari Hyrrä Hanketukien rahoitusmahdollisuudet Etelä- Pohjanmaalla -koulutuspäivä, Frami 9.4.2015 Esa Isosaari Hyrrä on uusi sähköinen palvelu hanke-, yritys- ja rakennetukien hakemiseen Helpottaa hakemuksen

Lisätiedot

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti 1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Pirkanmaan leader-ryhmien toiminta-alueet 2014-20 2 Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun

Lisätiedot

Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020. Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3.

Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020. Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3. Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020 Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3.2015 Lahti Esityksen sisältö Kehittämishanketuen hyväksyttävät kustannukset

Lisätiedot

Kehitetään kyliä yhdessä. Peräpohjolan Leader ry Toiminnanjohtaja Laura Vilander

Kehitetään kyliä yhdessä. Peräpohjolan Leader ry Toiminnanjohtaja Laura Vilander Kehitetään kyliä yhdessä Peräpohjolan Leader ry Toiminnanjohtaja Laura Vilander Eri hanketyypit Hankkeen sisältö ja toimenpiteet vaikuttavat rahoitettavaan hanketyyppiin sekä tukitasoon Ollaanko hankkimassa

Lisätiedot

Yleistä maaseutuohjelmasta

Yleistä maaseutuohjelmasta Yleistä maaseutuohjelmasta -Hankehallinnointikoulutus 15.1.2018 Maria Konsin-Palva Uudenmaan maaseutuohjelmavastaava Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Hankehallinnointikoulutus 15.1. Leader-ryhmät ja ELY-keskukset

Lisätiedot

Viisari KYLPIEN -teemahanke huhtikuu 2016

Viisari KYLPIEN -teemahanke huhtikuu 2016 Viisari KYLPIEN -teemahanke huhtikuu 2016 KYLPIEN -teemahanke Tarkoitettu helpottamaan yhteisöjen mahdollisuuksia hyödyntää ohjelman rahoitusta Kootaan pieniä hankkeita yhteen ja hankkeen hakijana toimii

Lisätiedot

KIRJAUSMERKINNÄT ELY- keskuksen nimi Vastaanottajan nimi Saapunut, pvm Vireille tulo, pvm

KIRJAUSMERKINNÄT ELY- keskuksen nimi Vastaanottajan nimi Saapunut, pvm Vireille tulo, pvm MAKSUHAKEMUS TEEMAHANKE Lnro 3318 1(5) ROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Uusi maksuhakemus Korjaus/täydennys vireillä olevaan maksuhakemukseen

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet Asiantuntija Kalevi Hiivala Sivu 1 19.2.2015 Esityksen sisältö Yleistä maaseudun yritystuesta Investointituki Perustamistuki Valintakriteerit Hakeminen

Lisätiedot

Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07) Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.

Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07) Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5. Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07) Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.2015 Sivu 1 27.5.2015 Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07)

Lisätiedot

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Kansainvälisten hankkeiden koulutus Susanna Ollila, Maaseutuvirasto susanna.ollila@mavi.fi Kansainväliset yhteistyöhankkeet

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Valtteri Karhu OKM:n valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet rakennerahasto-ohjelmassa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1. Osuvaa osaamista 2. Kotona Suomessa (OKM ja TEM) 3. Osallistamalla

Lisätiedot

HANKETUKIHAKEMUS Yleishyödyllinen investointihanke

HANKETUKIHAKEMUS Yleishyödyllinen investointihanke 1(5) HANKETUKIHAKEMUS Ylshyödyllinen investointihanke Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 Uusi hakemus Korjaus/täydennys edelliseen hakemukseen Muutos saatuun rahoituspäätökseen Euroopan

Lisätiedot

MAASEUTURAHASTOSTA. Etelä-Savon kalastusaluepäivä Kaija Siikavirta. Sivu

MAASEUTURAHASTOSTA. Etelä-Savon kalastusaluepäivä Kaija Siikavirta. Sivu MAASEUTURAHASTOSTA Etelä-Savon kalastusaluepäivä 3.12.2015 Kaija Siikavirta Sivu 1 7.12.2015 MAASEUTUOHJELMAN 2014-2020 STRATEGISET PAINOPISTEET OVAT: 1. Edistetään biotaloutta ja sen osana maataloutta

Lisätiedot

Yleishyödylliset investointihankkeet

Yleishyödylliset investointihankkeet Yleishyödylliset investointihankkeet Tiina Suutari, ryhmäpäällikkö Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 28.5.2015 Kymmenen virran sali Sivu 1 28.5.2015

Lisätiedot

Mikä on hanke? Hankesuunnittelun vaiheet. Hankepaja 2008 1. Mihin tukea voidaan myöntää? Mihin tukea voidaan myöntää? Mihin tukea voidaan myöntää?

Mikä on hanke? Hankesuunnittelun vaiheet. Hankepaja 2008 1. Mihin tukea voidaan myöntää? Mihin tukea voidaan myöntää? Mihin tukea voidaan myöntää? Hankesuunnittelun vaiheet Mikä on hanke? Hanke on etukäteen määritellyssä ajassa toteutettu, suunnitelmaan perustuva toimenpide, jolle on määritelty (kehittämis)tavoitteet ja resurssit Hankesuunnitelma

Lisätiedot

Monipuolisempaa ja vahvempaa yrittäjyyttä maaseudun yritystuilla! Pauli Tervonen Kainuun ELY-keskus

Monipuolisempaa ja vahvempaa yrittäjyyttä maaseudun yritystuilla! Pauli Tervonen Kainuun ELY-keskus Monipuolisempaa ja vahvempaa yrittäjyyttä maaseudun yritystuilla! Pauli Tervonen Kainuun ELY-keskus 16.5.2017 Yrittäjä tai sellaiseksi aikova! Maaseudun yritystukiin kannattaa tutustua. Ne tarjoavat mahdollisuuksia

Lisätiedot

Kampsu-teemahanke Koulutus alahankkeille. Leena Karjalainen

Kampsu-teemahanke Koulutus alahankkeille. Leena Karjalainen Kampsu-teemahanke Koulutus alahankkeille Leena Karjalainen 29.3.2017 Kampsu -teemahanke Missä olemme nyt: - Hallitus puoltanut rahoitusta 19 hankkeelle 9.2.2017 - Tuensiirtosopimukset allekirjoitettu -

Lisätiedot

Nurmiseminaari Syötekeskus 8-9.1.2015 POPELY Timo Lehtiniemi

Nurmiseminaari Syötekeskus 8-9.1.2015 POPELY Timo Lehtiniemi Nurmiseminaari Syötekeskus 8-9.1.2015 POPELY Timo Lehtiniemi Manner-Suomen maaseutuohjelman maaseudun kehittämistukien haut Alustava aikataulun mukaan haut alkavat vaiheittain keväällä Kaikkien tukimuotojen

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 27.9.2016 1 LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN AVUSTUKSET VUONNA 2017 2 AVUSTUKSEN TARKOITUS JA PERIAATTEET Liikunnallisen elämäntavan o Liikunnallisen

Lisätiedot

Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys

Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Leader toiminta koostuu kolmesta osa-alueesta Leader-rahoitus Paikalliset päättävät alueensa yhteisöjen ja yritysten ideoiden rahoittamisesta.

Lisätiedot

MAATALOUDEN RAKENNETUKI Ajankohtaista investointituesta 2015

MAATALOUDEN RAKENNETUKI Ajankohtaista investointituesta 2015 1 MAATALOUDEN RAKENNETUKI Ajankohtaista investointituesta 2015 Rakennetuen rahoitus EU- osarahoitteista avustusta ja korkotukea budjettivaroista, kansallinen avustus Makerasta Tukea voidaan myöntää avustuksena,

Lisätiedot

Maaseutuvirasto pyytää tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan, ja tekee maksuhakemusta käsiteltyään päätöksen tuen maksamisesta.

Maaseutuvirasto pyytää tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan, ja tekee maksuhakemusta käsiteltyään päätöksen tuen maksamisesta. 1(5) LOMAKKEEN 3317 TOIMINTARYHMÄN TOIMINTARAHAN MAKSUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE Lnro 3316A EUROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Manner-Suomen

Lisätiedot

Maaseudun yritystuet (teknologia yritykset) Iisalmi

Maaseudun yritystuet (teknologia yritykset) Iisalmi Maaseudun yritystuet (teknologia yritykset) Iisalmi 22.11.2016 Yleistä maaseudun yritystuesta Pohjois-Savossa maaseutualuetta kaikki muu paitsi Kuopion ja Varkauden keskusta-alueet Tukea haetaan sähköisesti

Lisätiedot

Rohkelikot -teemahanke, kehittäminen ja Tylypahka -teemahanke, investoinnit 8.1.2016 31.12.2017. Otsikko Lorem ipsum

Rohkelikot -teemahanke, kehittäminen ja Tylypahka -teemahanke, investoinnit 8.1.2016 31.12.2017. Otsikko Lorem ipsum Rohkelikot -teemahanke, kehittäminen ja Tylypahka -teemahanke, investoinnit 8.1.2016 31.12.2017 Otsikko Lorem ipsum Hankesuunnitelma 1. Hankkeen nimi Rohkelikot -teemahanke, kehittäminen Tylypahka -teemahanke,

Lisätiedot

toiminta-aluettaan kehittämässä

toiminta-aluettaan kehittämässä toiminta-aluettaan kehittämässä Pirkan Helmi on Akaan, Pälkäneen, Urjalan ja Valkeakosken alueen Leaderryhmä perustettu vuonna 1999 rahoittanut Etelä-Pirkanmaalla hankkeita vuodesta 2001 lähtien ja yritystukia

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen Yritysrahoitusstrategia Kalevi Pölönen Yksikön päällikkö Innovaatiot ja yritysrahoitus

Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen Yritysrahoitusstrategia Kalevi Pölönen Yksikön päällikkö Innovaatiot ja yritysrahoitus Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen Yritysrahoitusstrategia 12.3.2013 Kalevi Pölönen Yksikön päällikkö Innovaatiot ja yritysrahoitus Kalevi Pölönen www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala 12.3.2013 1 Taustaa Rahoitusstrategialla

Lisätiedot

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti 1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti 2 Pirkanmaan leader-ryhmien toiminta-alueet 2014-20 Kantri on perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun

Lisätiedot

Kustavi Emil Oljemark I samma båt samassa veneessä rf ry. Esitykseni tänään

Kustavi Emil Oljemark I samma båt samassa veneessä rf ry. Esitykseni tänään Kustavi 3.2.2016 Emil Oljemark I samma båt samassa veneessä rf ry 1 Esitykseni tänään 1) Toiminnan taustaa ja strategiaa 2) Hankevalinnan perusteet 3) Pohdintoja hyvästä hankeidesta 4) Hankkeen perusedellytykset

Lisätiedot

Yritystukien haku 2014-2020

Yritystukien haku 2014-2020 Yritystukien haku 2014-2020 Sähköinen asiointi Janakkala 2.3.2015 Kari Palvaila, rahoitusasiantuntija Hämeen ELY-keskus Sivu 1 2.3.2015 Esityksen sisältö: Tuen hakeminen Hakemuksen vireilletulo Toimenpidesuunnitelman

Lisätiedot

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 rakennerahasto-ohjelma rahoitusasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 30.3.2015 Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen

Lisätiedot

Kustannusarvio: Koordinointi euroa, julkisen tuen osuus 100 % Alahankkeet euroa (suunnitelma), julkisen tuen osuus 80 %

Kustannusarvio: Koordinointi euroa, julkisen tuen osuus 100 % Alahankkeet euroa (suunnitelma), julkisen tuen osuus 80 % HANKESUUNNITELMA RANNIKKOSEUDULLA TAPAHTUU teemahanke Tiivistelmä Nouseva Rannikkoseutu ry:n Rannikkoseudulla tapahtuu teemahanke kokoaa yhteen useita alahankkeita, joissa toteutetaan pienehköjä tapahtumiin

Lisätiedot

Hanketukien tukimuodot ja tasot sekä hakukriteerit

Hanketukien tukimuodot ja tasot sekä hakukriteerit Hanketukien tukimuodot ja tasot sekä hakukriteerit Rahoitusinfo Noormarkun klubi 12.2.2015 Satakunnan ELY-keskus, Maaseutuyksikkö, Timo Pukkila 11.2.2015 1 Kehittämishankkeet tuen saaja - julkisoikeudelliset

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 TE-keskus Maaseutuosasto. Maaseutuosasto/Lapin TE-keskus

Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 TE-keskus Maaseutuosasto. Maaseutuosasto/Lapin TE-keskus Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 TE-keskus Maaseutuosasto Sivu 1 syys 2007 Kehittämisen lähtökohdat Ohjelmallista toimintaa: Euroopan maaseuturahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Lisätiedot

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Kansainvälisten hankkeiden koulutus Susanna Ollila, Maaseutuvirasto susanna.ollila@mavi.fi Kansainväliset yhteistyöhankkeet

Lisätiedot

Ajankohtaista maaseuturahastosta

Ajankohtaista maaseuturahastosta Ajankohtaista maaseuturahastosta Maaseuturahaston rahoitusinfo Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Tiina Suutari, ryhmäpäällikkö Vuoden 2017 rahoitus Maaseutuohjelman rahoituskiintiö vuodelle 2017 on yhteensä

Lisätiedot

Maksatuksen terveiset

Maksatuksen terveiset Maksatuksen terveiset Ajankohtaista Työtilanne (tilanne 4.12.2013) - Kehittämishankkeet: Maksuhakemuksia vireillä 55 kpl Maksuhakemuksia käsitelty 203 kpl - Yritystuet: Maksuhakemuksia vireillä 8 kpl Maksuhakemuksia

Lisätiedot

MANNER-SUOMEN ESR-OHJELMAN AVOIN HAKU

MANNER-SUOMEN ESR-OHJELMAN AVOIN HAKU MANNER-SUOMEN ESR-OHJELMAN AVOIN HAKU Häme, Kaakkois-Suomi, Uusimaa ja Varsinais-Suomi 30.9.2013 Hakijan ohje ESR-PROJEKTIHAKU Hämeen, Kaakkois-Suomen, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen ELY-keskukset avaavat

Lisätiedot

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä Pirkanmaan liiton EAKR haku 16.2.2015 mennessä EU-rahoitteisen hanketoiminnan hakuinfo Tiina Harala Yleistä Pirkanmaan liiton EAKR-hausta Haku päättyy 16.2.2015 Auki molemmat toimintalinjat ja periaatteessa

Lisätiedot

Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku

Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku 12.2.2015 Mitä Leader on? Kannustetaan paikallisia toimijoita omaehtoiseen kehittämistyöhön. Neuvotaan ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi. Myönnetään

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 ELY-keskus Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

ELY- Laajakaistahankkeet

ELY- Laajakaistahankkeet Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin ELY- Laajakaistahankkeet 30.01.2014 8.9.2014 Kahdentasoisia laajakaistahankkeita EU:n elvytysvaroilla rahoitettavat

Lisätiedot

Maaseutuohjelma. vesistökunnostusten rahoituslähteenä. Vesistökunnostusverkoston seminaari Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Maaseutuohjelma. vesistökunnostusten rahoituslähteenä. Vesistökunnostusverkoston seminaari Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Maaseutuohjelma vesistökunnostusten rahoituslähteenä Vesistökunnostusverkoston seminaari 7.6.2016 Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Pisara, Retkisatamat Geopark kuntoon, Kivijärven venereitti, Rauhan

Lisätiedot

RAJUPUSU KOORDINAATIOHANKE

RAJUPUSU KOORDINAATIOHANKE RAJUPUSU KOORDINAATIOHANKE 29.9.2010 Ilpo Lehtinen ja Kalevi Welling SISÄLTÖ 1. HAKIJA 3 2. TIIVISTELMÄ 3 3. HANKKEEN TAUSTA JA TARVE 3 4. HANKKEEN TOTEUTUSAIKA JA ORGANISOINTI 4 5. HANKKEEN TOIMIJAT JA

Lisätiedot

Mikä muuttui maaseuturahaston maksatuksessa? vs

Mikä muuttui maaseuturahaston maksatuksessa? vs Mikä muuttui maaseuturahaston maksatuksessa? 2014-2020 vs. 2007-2013 Maksua haetaan sähköisesti ja käsittely tapahtuu sähköisesti (paperillakin voi hakea, mutta ei mielellään) Hakijalle lähtee ilmoitus

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus Hanke on Alueellinen kehittämishanke EU-rahoitteisen hankkeen valmisteluhanke Kyseessä on Uusi hakemus Jatkorahoitushakemus Korjaus/täydennys edelliseen hakemukseen

Lisätiedot

Maaseuturahaston hankemuodot ohjelmakausi Maaseuturahaston rahoitusinfo

Maaseuturahaston hankemuodot ohjelmakausi Maaseuturahaston rahoitusinfo Maaseuturahaston hankemuodot ohjelmakausi 2014-2020 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Kukka Kukkonen, asiantuntija maaseuturahasto.pohjois-pohjanmaa@ely-keskus.fi puh. 0295 038 232 Maaseuturahaston rahoitusinfo

Lisätiedot

Maatalouden investointitukien maksatus

Maatalouden investointitukien maksatus Maatalouden investointitukien maksatus 21.4.2015 1 Miten saada myönnetty investointituki maksuun? Hyrrän kautta Maksua ja nostolupaa on mahdollista hakea myös lomakkeella Tuki maksetaan/lainaa myönnetään

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet Paltamo 10.2.2015 Yleistä maaseudun yritystuesta Monipuolisempaa ja vahvempaa yrittäjyyttä maaseudun yritystuilla. Yritysten perustamista ja investointeja

Lisätiedot

MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMA YRITYSTOIMINNEN EDISTÄMINEN

MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMA YRITYSTOIMINNEN EDISTÄMINEN MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMA YRITYSTOIMINNEN EDISTÄMINEN YRITTÄJYYS 2020 Maaseudun yrittäjyysseminaari Heureka, Tikkurila 18.3.2011 Reijo Martikainen Maaseutuvirasto Maaseutuelinkeino-osasto

Lisätiedot

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2)

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2) Tuen hakemiseksi RAHOITUSHAKEMUS UUSI HAKEMUS JATKOHAKEMUS ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) -RAHASTA: Ennakoitu rakennemuutos Lappeenranta - Imatra -kasvusopimus ETELÄ-KARJALAN KEHITTÄMISRAHASTOSTA

Lisätiedot

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus Kymenlaakson liitto täyttää Saapumispvm Hakemusnumero Valmistelija Diaari-/muu tunnus 1. HANKE Kyseessä on Uusi hakemus Jatkorahoitushakemus Korjaus/täydennys

Lisätiedot

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha

Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha Rahoitushakemus Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha (AIKO) Maakunnan kehittämisraha Haettava rahoitus on Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman tilannekatsaus

Maaseudun kehittämisohjelman tilannekatsaus Maaseudun kehittämisohjelman tilannekatsaus MYR 13.3.2015 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Sivu 1 16.3.2015 Työryhmät MYR asettanut kaksi työryhmää maaseudun kehittämisohjelman tueksi: biotalouden

Lisätiedot

Rahoitusta maaseutualueen yrityksille

Rahoitusta maaseutualueen yrityksille Rahoitusta maaseutualueen yrityksille Helmikuu 2017 Outi Kaihola Etelä-Savon ELY-keskus Rahoitus EU:lta ja valtiolta Maaseuturahasto Sijainti maaseudulla Alle 10 hlöä työllistävät (mikroyritykset), maataloustuotteiden

Lisätiedot

Ajankohtaista maksatuksessa. Raija Mikkonen ja Kati Niemilä

Ajankohtaista maksatuksessa. Raija Mikkonen ja Kati Niemilä Ajankohtaista maksatuksessa Raija Mikkonen ja Kati Niemilä 1 KEHA-keskus Hoitaa ELY-keskusten ja TE-toimistojen hallinto-, maksatus- ja yleiset kehittämistehtävät Hoitaa ja kehittää AVIen ja maistraattien

Lisätiedot

Viisari. Hankesuunnittelu kevät 2015. Maaseudun kehittämisen eväät Viisarin alueella (strategiasta)

Viisari. Hankesuunnittelu kevät 2015. Maaseudun kehittämisen eväät Viisarin alueella (strategiasta) Viisari Hankesuunnittelu kevät 2015 Maaseudun kehittämisen eväät Viisarin alueella (strategiasta) Alueemme maaseudun kehittäminen kiteytyy seuraavaan kolmeen osa-alueeseen: elinkeinot ja yrittäjyys monipuolista

Lisätiedot

Leader rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa. Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry

Leader rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa. Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry Leader 2014-2020 - rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry Sivu 1 17.11.2014 ü Leader-ryhmät kaikille avoimia maaseudun kehittämisyhdistyksiä. ü Tavoitteena yritysten ja yhdistysten

Lisätiedot

Maatalouden Investointituki. Viljankuivaukseen uutta puhtia, Askola 15.12.2015

Maatalouden Investointituki. Viljankuivaukseen uutta puhtia, Askola 15.12.2015 Maatalouden Investointituki Viljankuivaukseen uutta puhtia, Askola 15.12.2015 Sivu 1 23.02.2016 Maatalouden rakennetukijärjestelmä Kansallinen säädösperusta; - Laki maatalouden rakennetuista (1476/2007,

Lisätiedot

Koulutus- ja tiedonvälityshankkeet

Koulutus- ja tiedonvälityshankkeet Koulutus- ja tiedonvälityshankkeet Frami to 9.4.2015 (tietoja päivitetty asetusmuutoksen johdosta 1.5.2015) Kehittämishankkeet - tuensaaja Kehittämishankkeet tuen saaja - julkisoikeudelliset yhteisöt -

Lisätiedot

Ideasta totta Vaala Pirjo Oikarinen

Ideasta totta Vaala Pirjo Oikarinen Ideasta totta Vaala 17.3.2015 Pirjo Oikarinen Perustietoa Leaderista Kainuussa 2 ryhmää Oulujärvi LEADER: Paltamo, Puolanka, Vaala, Kajaanin maaseutualueet Elävä Kainuu LEADER: Hyrynsalmi, Kuhmo, Ristijärvi,

Lisätiedot

Koulutuspäivä Hippos/ProAgria ProAgria

Koulutuspäivä Hippos/ProAgria ProAgria Koulutuspäivä Hippos/ProAgria ProAgria 9.4.2008 Vesa Niskanen Yksikönpäällikkö Uudenmaan TE-keskus/maaseutuosasto Sivu 1 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 (MAKE) Unohtakaa kaikki se mitä

Lisätiedot

Rahoitustuet ja ympäristö

Rahoitustuet ja ympäristö Rahoitustuet ja ympäristö Ympäristökorvauksen koulutustilaisuudet 2016 Antti Jaatinen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Jarmo Saukkola, Varsinais-Suomen ELY-keskus Rahoitustuet maatalouden investointeihin Tukea

Lisätiedot

MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN, MAASEUDUN YRITYSTUEN JA TOIMINTARYHMÄN TOIMINTARAHAN MAKSUN HAKEMISESTA

MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN, MAASEUDUN YRITYSTUEN JA TOIMINTARYHMÄN TOIMINTARAHAN MAKSUN HAKEMISESTA 1(5) MÄÄRÄYS Nro 53/15 Dnro 1189/54/2015 Voimassaoloaika 2.7.2015-31.12.2023 MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN, MAASEUDUN YRITYSTUEN JA TOIMINTARYHMÄN TOIMINTARAHAN MAKSUN HAKEMISESTA Maaseutuvirasto

Lisätiedot

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi MAASEUTUOHJELMAN TUET. Riitta Bagge Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi MAASEUTUOHJELMAN TUET. Riitta Bagge Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi MAASEUTUOHJELMAN TUET Riitta Bagge Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry 2015 1 Tavoite Tavoitteena on kestävän kehityksen periaatteita noudattaen monipuolistaa, uudistaa

Lisätiedot

Yritystoiminnan kehittäminen hanketuilla. Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitusinfo

Yritystoiminnan kehittäminen hanketuilla. Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitusinfo Yritystoiminnan kehittäminen hanketuilla Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitusinfo 19.1.2016 Sivu 1 19.1.2016 YRITYSTEN KEHITTÄMINEN -investointituet - toteutettavuustutkimukset - perustamistuki

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma Ajankohtaiskatsaus. Pohjanmaan ELY-keskus Sirkku Wacklin

Maaseudun kehittämisohjelma Ajankohtaiskatsaus. Pohjanmaan ELY-keskus Sirkku Wacklin Maaseudun kehittämisohjelma Ajankohtaiskatsaus Pohjanmaan ELY-keskus Sirkku Wacklin 12.6.2015 Sivu 1 18.6.2015 Ajankohtaista Vuonna 2015 ei erityisiä painopisteitä, vaan ohjelma otetaan käyttöön koko laajuudessaan

Lisätiedot

Hyrrä-verkkopalvelu. Hanketukien infotilaisuus. Mari Puro

Hyrrä-verkkopalvelu. Hanketukien infotilaisuus. Mari Puro Hyrrä-verkkopalvelu Hanketukien infotilaisuus Mari Puro 14.11.2014 Hyrrä on uusi maaseudun tukien verkkopalvelu. Hyrrä opastaa hakijan tukiprosessin alusta loppuun - aina tukihakemuksesta siihen asti,

Lisätiedot

Leaderistä rahoitusta. Karkkila Lohja Salo Vihti

Leaderistä rahoitusta. Karkkila Lohja Salo Vihti Leaderistä rahoitusta Karkkila Lohja Salo Vihti Rahoituskausi 2014-2020 Leader-toiminta Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma , maaseuturahaston hanketuet Etelä-Pohjanmaalla

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma , maaseuturahaston hanketuet Etelä-Pohjanmaalla Hyväksytty Maakunnan yhteistyöryhmässä 18.12.2015 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020, maaseuturahaston hanketuet Etelä-Pohjanmaalla Yleistä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014

Lisätiedot

Hanketukien maksatus 2014-2020

Hanketukien maksatus 2014-2020 Hanketukien maksatus 2014-2020 Yksinkertaistetut kustannusmallit ja maksatuksen hakeminen Anette Mäkelä 18.3.2015 Yksinkertaistetut kustannusmallit 2014-2020 Käytetään pääsääntöisesti Perustuvat EU:n yleisasetuksen

Lisätiedot

Maaseudun hanketukien rahoitusmahdollisuudet. Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Rahoitusinfo 12.6.2015

Maaseudun hanketukien rahoitusmahdollisuudet. Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Rahoitusinfo 12.6.2015 Maaseudun hanketukien rahoitusmahdollisuudet Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Rahoitusinfo 12.6.2015 Sivu 1 12.6.2015 Keski-Suomen alueellinen maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020 Rahoitus (EU+valtio)

Lisätiedot

Hankkeiden seurantatietojen merkitys

Hankkeiden seurantatietojen merkitys Hankkeiden seurantatietojen merkitys Hanke- ja yritystukien koulutus 7.-8.2.2017 Inka Ahonen Rahoitusasiantuntija Lapin ELY-keskus Sivu 1 6.2.2017 Säädöspohja Hankkeiden seurantatietovaatimus perustuu

Lisätiedot