ESITYSLISTALUONNOS. Kuulemistilaisuus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ESITYSLISTALUONNOS. Kuulemistilaisuus"

Transkriptio

1 EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta LIBE_OJ(2015)0414_1 ESITYSLISTALUONNOS Kuulemistilaisuus Terrorismin torjunta ja EU:n sisäiset turvallisuushaasteet Tiistai 14. huhtikuuta 2015 klo Euroopan parlamentti, Bryssel Kokoushuone: Paul-Henri Spaak (PHS) 1A002 OJ\ doc PE v02-00 Moninaisuudessaan yhtenäinen

2 Ohjelma TILAISUUDEN AVAUS: Euroopan parlamentin kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puheenjohtaja Claude Moraes OSA I: Taustaa kasvava terrorismin uhka ja vaikutukset EU:n sisäiseen turvallisuuteen Euroopan turvallisuustilanne on muuttunut ratkaisevasti viime vuosina, mikä johtuu uusista konflikteista ja poliittisista mullistuksista EU:n lähialueilla, uusien tekniikoiden nopeasta kehittymisestä ja käytöstä sekä lisääntyneestä radikalisoitumisesta, joka johtaa väkivaltaan ja terrorismiin. Turvallisuusuhat ovat muuttuneet entistä monimuotoisemmiksi, kansainvälisemmiksi, moninaisemmiksi ja epäsuhtaisemmiksi, minkä vuoksi on tehtävä yhteistyötä rajojen ylitse ja virastojen kesken. Millaisia turvallisuusuhkia ja tilanteita on odotettavissa lähitulevaisuudessa? Miten edellä esitetty vaikuttaa jäsenvaltioiden ja unionin tason tuloksellisiin toimiin sisäisen turvallisuuden asioiden käsittelyssä? Rob Wainwright johtaja, Europol Dolgor Solongo YK:n huumausaine- ja kriminaalipolitiikan toimisto (UNODC) Kysymyksiä ja vastauksia OSA II: Väkivaltaisten ääriliikkeiden torjunta ja radikalisoitumisen estäminen Erityisen huolestuttava ilmiö on nopeasti kasvava joukko EU-kansalaisia, jotka radikalisoituvat lyhyessä ajassa usein internetin ja sosiaalisen median kautta ja joista jotkut matkustavat konfliktialueille liittyäkseen terroristijärjestöihin tai saattavat muodostaa muulla tavalla uhkan sisäiselle turvallisuudelle. Tähän radikalisoitumiseen puuttuminen on hankala kysymys, joka vaatii kattavaa lähestymistapaa, muun muassa puuttumista radikalisoitumisen taustatekijöihin, vastapainon tarjoamista yllytykselle, vankiloissa ja internetissä tapahtuvan värväyksen estämistä ja kenttätyöntekijöiden ottamista mukaan toimintaan. Mitä voidaan tehdä väkivaltaisten ääriliikkeiden torjumiseksi ja radikalisoitumisen estämiseksi? Mikä voisi olla EU:n rooli tässä toiminnassa? Peter Neumann johtaja, International Centre for the Study of Radicalisation PE v /5 OJ\ doc

3 Francesco Ragazzi avustava tutkija, CCLS-luennoitsija Leidenin yliopistossa Alankomaissa, yhtenä laatijana LIBE-valiokunnan tutkimuksessa, joka käsittelee nuorison radikalisoitumisen estämistä EU:ssa Didier Bigo johtaja, CCLS-professori King's Collegessa Yhdistyneessä kuningaskunnassa, yhtenä laatijana LIBE-valiokunnan tutkimuksessa, joka käsittelee nuorison radikalisoitumisen estämistä EU:ssa Mohamed Ajouaou johtava islamilainen vankilatyöntekijä Alankomaissa ja apulaisprofessori Amsterdamin vapaassa yliopistossa Kysymyksiä ja vastauksia OSA III: Terrorismin torjuntakeinot onko EU:lla kykyä vastata haasteeseen? Jäsenvaltiot ja unioni ovat yhdessä vastuussa sisäisestä turvallisuudesta. Vuosien mittaan on luotu erilaisia toimintatapoja, joilla voidaan puuttua turvallisuusuhkiin ja estää niitä sekä torjua terrorismia. Näitä toiminnan välineitä on useita, mukaan lukien lainvalvontayhteistyö, rikosoikeus, tiedustelutietojen vaihto ja ehkäisevät toimet. Onko EU:lla käytettävissään oikeanlaiset välineet terrorismin torjumiseksi ja sisäisen turvallisuuden parantamiseksi? Käytetäänkö nykyisiä välineitä tehokkaasti? Jos ei, mitä voitaisiin tehdä niiden käytön tehostamiseksi? Tarvitaanko uusia unionin välineitä terrorismin torjumiseksi ja sisäisen turvallisuuden parantamiseksi, ja jos tarvitaan, millä aloilla? Miten voidaan tehostaa jäsenvaltioiden välistä tietojenvaihtoa (lainvalvonta, rikosoikeus, tiedustelu)? Anna Nellberg-Dennis puheenjohtaja, EuroCOP Frédéric Van Leeuw Belgian yleinen syyttäjä Quirine Eijkman Leidenin yliopisto, Centre for Terrorism and Counterterrorism Kysymyksiä ja vastauksia OJ\ doc 3/5 PE v02-00

4 TILAISUUDEN PÄÄTTÄMINEN: Rachida DATI, Euroopan parlamentin esittelijä radikalisoitumisen ja terroristijärjestöjen harjoittaman EU-kansalaisten värväyksen estämisestä ( The prevention of radicalisation and recruitment of European citizens by terrorist organisations ) PE v /5 OJ\ doc

5 Liite TÄRKEÄÄ TIETOA TILAISUUTEEN OSALLISTUVILLE Tilaisuus on avoin yleisölle. Osallistujien, joilla ei ole Euroopan parlamentin kulkulupaa, on turvallisuussyistä hankittava se etukäteen. Kulkuluvan hakijoiden on otettava yhteyttä sihteeristöön 10. huhtikuuta klo mennessä. Sihteeristölle on ilmoitettava seuraavat tiedot: sukumini, etunimi, syntymäaika, kansalaisuus, henkilötodistuksen tyyppi (passi, henkilökortti, ajokortti jne.), henkilötodistuksen numero, osoite sekä yritys/laitos/järjestö. Ilman näitä tietoja turvallisuusyksikkö ei myönnä kulkulupaa. 1 KÄYTÄNNÖN OHJEITA KESKUSTELUA VARTEN Keskustelun aikana puhujien puheaika rajoitetaan kymmeneen minuuttiin ja muiden osanottajien puheaika kahteen minuuttiin puheenvuoroa tai kysymystä kohden, jotta mahdollisimman moni parlamentin jäsen voisi osallistua keskusteluun. Puhujat, jotka haluavat täydentää puheenvuorojaan, voivat toimittaa etukäteen asiakirjoja (mielellään englannin- tai ranskankielisinä) sihteeristölle (sähköpostiosoite:libe-secretariat@europarl.europa.eu). Asiakirjat ovat saatavilla tilaisuudessa. Asiakirjoja lisätään jatkuvasti LIBE-valiokunnan kuulemisia koskevalle verkkosivustolle ja tilaisuuden verkkosivustolle TILAISUUS LÄHETETÄÄN SUORATOISTOLÄHETYKSENÄ JA NAUHOITETAAN LIBE-valiokunnan verkkosivut: LISÄTIETOJA Nicolas STRAUCH Hallintovirkamies Työhuone: SQM 08 Y 056 Puhelin: +32(2) nicolas.strauch@europarl.europa.eu Nicolas Joel DAVID Hallintoavustaja Työhuone: SQM 08 Y 048 Puhelin: +32(2) nicolasjoel.david@europarl.europa.eu Gai OREN Hallintovirkamies Työhuone: SQM 08 Y 040 Puhelin: +32(0) gay.oren@europarl.europa.eu Pauline PLEITINX Hallintoavustaja Työhuone: SQM 08 Y 048 Puhelin: +32(2) pauline.pleitinx@europarl.europa.eu 1 Henkilötietojen käsittelyyn sovelletaan 18. joulukuuta 2001 annettua asetusta (EY) N:o 45/2001 (EYVL L 8, , s. 1). OJ\ doc 5/5 PE v02-00

ESITYSLISTALUONNOS. Kuulemistilaisuus. EU:n perusoikeuskirjan täytäntöönpano kaksi vuotta Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen

ESITYSLISTALUONNOS. Kuulemistilaisuus. EU:n perusoikeuskirjan täytäntöönpano kaksi vuotta Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS Kuulemistilaisuus EU:n perusoikeuskirjan täytäntöönpano kaksi vuotta Lissabonin sopimuksen

Lisätiedot

OHJELMALUONNOS. Kuuleminen. Perusoikeuksien tilanne Euroopan unionissa

OHJELMALUONNOS. Kuuleminen. Perusoikeuksien tilanne Euroopan unionissa EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta LIBE_OJ(2015)0330_1 OHJELMALUONNOS Kuuleminen Perusoikeuksien tilanne Euroopan unionissa Maanantai 30. maaliskuuta

Lisätiedot

OHJELMA. Kuulemistilaisuus

OHJELMA. Kuulemistilaisuus Euroopan parlamentti 2014 2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta OHJELMA LIBE_OJ(2017)0411_4 Kuulemistilaisuus sähköisen viestinnän tietosuojasta Ehdotus yksityiselämän kunnioittamista

Lisätiedot

ESITYSLISTALUONNOS. Kuulemistilaisuus EU:N LÄHESTYMISTAPA RIKOSOIKEUTEEN

ESITYSLISTALUONNOS. Kuulemistilaisuus EU:N LÄHESTYMISTAPA RIKOSOIKEUTEEN EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta LIBE_OJ(2011)1208_1 ESITYSLISTALUONNOS Kuulemistilaisuus EU:N LÄHESTYMISTAPA RIKOSOIKEUTEEN Torstai 8. joulukuuta

Lisätiedot

OHJELMALUONNOS PARLAMENTTIEN VÄLINEN VALIOKUNTAKOKOUS. Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän kolmas uudistaminen Tartutaan haasteeseen

OHJELMALUONNOS PARLAMENTTIEN VÄLINEN VALIOKUNTAKOKOUS. Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän kolmas uudistaminen Tartutaan haasteeseen Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta OHJELMALUONNOS PARLAMENTTIEN VÄLINEN VALIOKUNTAKOKOUS Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän kolmas uudistaminen

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta OHJELMALUONNOS KUULEMISTILAISUUS

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta OHJELMALUONNOS KUULEMISTILAISUUS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta LIBE_OJ(2011)0420_1 OHJELMALUONNOS KUULEMISTILAISUUS LAILLINEN MAAHANMUUTTO LISSABONIN JÄLKEEN: KAUSITYÖNTEKIJÄT

Lisätiedot

ESITYSLISTALUONNOS Seminaari

ESITYSLISTALUONNOS Seminaari EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS Seminaari Tiistai 1. kesäkuuta 2010 klo 15.00 18.30 Keskustelu EU:n toimielinten, elinten ja

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta LIBE(2014)1203_1 ESITYSLISTALUONNOS Kokous Keskiviikko 3. joulukuuta 2014 klo 9.00 12.30 ja 15.00 18.30 Torstai

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta OHJELMALUONNOS PARLAMENTTIEN VÄLINEN VALIOKUNTAKOKOUS

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta OHJELMALUONNOS PARLAMENTTIEN VÄLINEN VALIOKUNTAKOKOUS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta LIBE_OJ7/03806 OHJELMALUONNOS PARLAMENTTIEN VÄLINEN VALIOKUNTAKOKOUS DEMOKRAATTINEN VASTUU VAPAUDEN, OIKEUDEN

Lisätiedot

EU:n terrorismin vastaisten toimien arvioidut kustannukset

EU:n terrorismin vastaisten toimien arvioidut kustannukset SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO POLITIIKKAYKSIKKÖ C: KANSALAISOIKEUDET SEKÄ PERUSSOPIMUS-, TYÖJÄRJESTYS- JA TOIMIELINASIAT KANSALAISVAPAUDET SEKÄ OIKEUS- JA SISÄASIAT EU:n terrorismin vastaisten toimien arvioidut

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta (2015)0616_1 ESITYSLISTALUONNOS Kokous Tiistai 16. kesäkuuta 2015 klo 10.00 12.30 ja 14.30 18.30 Keskiviikko 17.

Lisätiedot

B8-0350/1. Marie-Christine Vergiat, Cornelia Ernst, Kostas Chrysogonos, Marina Albiol Guzmán, Patrick Le Hyaric GUE/NGL-ryhmän puolesta

B8-0350/1. Marie-Christine Vergiat, Cornelia Ernst, Kostas Chrysogonos, Marina Albiol Guzmán, Patrick Le Hyaric GUE/NGL-ryhmän puolesta 15.12.2014 B8-0350/1 1 Marie-Christine Vergiat, Cornelia Ernst, Kostas Chrysogonos, Marina Albiol Guzmán, Patrick Le Hyaric Johdanto-osan C a kappale (uusi) C a. katsoo, että turvallisuuspolitiikassa ei

Lisätiedot

ESITYSLISTALUONNOS. Tukholman ohjelma Poliisiyhteistyön ja siviili- ja rikosasioissa tehtävän oikeudellisen yhteistyön nykytila

ESITYSLISTALUONNOS. Tukholman ohjelma Poliisiyhteistyön ja siviili- ja rikosasioissa tehtävän oikeudellisen yhteistyön nykytila EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta ja oikeudellisten asioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS PARLAMENTTIEN VÄLINEN VALIOKUNTAKOKOUS Euroopan parlamentti

Lisätiedot

* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0070/

* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0070/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0070/2016 30.3.2016 * MIETINTÖ esityksestä neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi hyväksynnän antamisesta Euroopan poliisivirastolle (Europol) Brasilian

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS LIBE(2017)0529_1 Kokous Maanantai 29. toukokuuta 2017 klo 15.00 18.30 Tiistai 30. toukokuuta

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien valiokunta ESITYSLISTALUONNOS PARLAMENTTIEN VÄLINEN VALIOKUNTAKOKOUS. Euroopan parlamentti, Bryssel. Kokoushuone JAN 6Q2

Kansalaisvapauksien valiokunta ESITYSLISTALUONNOS PARLAMENTTIEN VÄLINEN VALIOKUNTAKOKOUS. Euroopan parlamentti, Bryssel. Kokoushuone JAN 6Q2 EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien valiokunta ESITYSLISTALUONNOS PARLAMENTTIEN VÄLINEN VALIOKUNTAKOKOUS Euroopan parlamentti ja kansalliset parlamentit Älykkäitä rajoja koskeva paketti:

Lisätiedot

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Istuntoasiakirja 10.12.2014 B8-0350/2014/rev1 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS suullisesti vastattavien kysymysten B8-0044/2014 ja B8-0045/2014 johdosta työjärjestyksen 128 artiklan

Lisätiedot

EDUSKUNNAN SUURI VALIOKUNTA. Ilmoitus U-asian käsittelyn päättymisestä EU:n toimielimissä

EDUSKUNNAN SUURI VALIOKUNTA. Ilmoitus U-asian käsittelyn päättymisestä EU:n toimielimissä EDUSKUNNAN SUURI VALIOKUNTA Ilmoitus U-asian käsittelyn päättymisestä EU:n toimielimissä Asian tunnus (esim. U 2/1996 vp) E 28/2002 EURODOC-numero Hyväksytty EU:n neuvostossa, päivämäärä Kilpailukykyneuvosto

Lisätiedot

* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0092/

* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0092/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0092/2017 28.3.2017 * MIETINTÖ esityksestä neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi sormenjälkitietoja koskevasta automaattisesta tietojenvaihdosta Slovakian,

Lisätiedot

A8-0260/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta

A8-0260/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta 25..207 A8-0260/ Tarkistus Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta Mietintö A8-0260/206 Mariya Gabriel Kolmannet maat, joiden kansalaisilla on oltava viisumi

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous. Torstai 8. kesäkuuta 2017 klo ja

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous. Torstai 8. kesäkuuta 2017 klo ja Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS LIBE(2017)0608_1 Kokous Torstai 8. kesäkuuta 2017 klo 9.00 12.30 ja 14.00 16.45 Bryssel Kokoushuone:

Lisätiedot

* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0095/

* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0095/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0095/2017 28.3.2017 * MIETINTÖ esityksestä neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi ajoneuvorekisteritietoja koskevasta automaattisesta tietojenvaihdosta Suomessa,

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta PE513.132v01-00 5.6.2013 TARKISTUKSET 1-5 Juan Fernando López Aguilar (PE508.056v01-00) rajatylittävän lainvalvontayhteistyön

Lisätiedot

* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0091/

* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0091/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0091/2017 28.3.2017 * MIETINTÖ esityksestä neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi DNA-tietoja koskevasta automaattisesta tietojenvaihdosta Slovakiassa, Portugalissa,

Lisätiedot

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta ENVI_OJ(2010)1129_1 ESITYSLISTALUONNOS Kokous Maanantai 29. marraskuuta 2010 klo 15.00 18.30 Tiistai

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta LIBE(2015)0506_1 ESITYSLISTALUONNOS Kokous Keskiviikko 6. toukokuuta 2015 klo 9.00 12.30 ja 15.00 18.30 Torstai

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Brysselissä 16. toukokuuta 2007 (30.05) (OR. en) 8457/2/07 REV 2 ENFOPOL 66

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Brysselissä 16. toukokuuta 2007 (30.05) (OR. en) 8457/2/07 REV 2 ENFOPOL 66 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Brysselissä 16. toukokuuta 2007 (30.05) (OR. en) 8457/2/07 REV 2 ENFOPOL 66 ILMOITUS Lähettäjä: Terrorismityöryhmä Vastaanottaja: 36 artiklan komitea / Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2126(BUD)

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2126(BUD) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 15.7.2015 2015/2126(BUD) LAUSUNTOLUONNOS kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 14.1.2014 2011/0446(APP) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston asetukseksi tietojenvaihtoa, avunantoa ja

Lisätiedot

A8-0028/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta

A8-0028/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta 29.5.2017 A8-0028/1 Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta Mietintö Sylvia-Yvonne Kaufmann Yhtenäinen viisumin kaava COM(2015)0303 C8-0164/2015

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 8.12.2010 2010/0222(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Brasilian liittotasavallan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0823 (CNS) 15778/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ENFOPOL 499 JAIEX 127 JAI 1113 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Lisätiedot

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talous- ja raha-asioiden valiokunta Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 23.4.2015 2013/0025(COD) ***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN neuvoston

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta * MIETINTÖLUONNOS. Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta * MIETINTÖLUONNOS. Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 28.3.2017 2017/0803(CNS) * MIETINTÖLUONNOS esityksestä neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi hyväksynnän antamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 9.12.2014 2014/2155(INI) TARKISTUKSET 1-17 Monica Macovei (PE541.595v01-00) vuosikertomuksesta 2012 EU:n taloudellisten

Lisätiedot

A8-0316/13

A8-0316/13 18.11.2015 A8-0316/13 13 14 kohta 14. muistuttaa, että internetyhtiöillä ja palveluntarjoajilla on lakisääteinen velvollisuus tehdä yhteistyötä jäsenvaltioiden viranomaisten kanssa poistamalla kaikki laiton

Lisätiedot

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN Euroopan parlamentti 2014-2019 Talous- ja raha-asioiden valiokunta Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 2012/0193(COD) 19.5.2017 ***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN neuvoston

Lisätiedot

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 16.9.2011 2010/0273(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

15216/17 paf/js/jk 1 DG D 1 A

15216/17 paf/js/jk 1 DG D 1 A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2017 (OR. en) 15216/17 FAUXDOC 68 ENFOPOL 590 COMIX 809 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea (Coreper

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 13.5.2015 2014/0258(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi jäsenvaltioiden valtuuttamisesta

Lisätiedot

KANSALAISVAPAUKSIEN SEKÄ OIKEUS- JA SISÄASIOIDEN VALIOKUNTA IHMISOIKEUKSIEN ALIVALIOKUNTA. Konferenssi vakavasta kansainvälisestä rikollisuudesta

KANSALAISVAPAUKSIEN SEKÄ OIKEUS- JA SISÄASIOIDEN VALIOKUNTA IHMISOIKEUKSIEN ALIVALIOKUNTA. Konferenssi vakavasta kansainvälisestä rikollisuudesta KANSALAISVAPAUKSIEN SEKÄ OIKEUS- JA SISÄASIOIDEN VALIOKUNTA ja IHMISOIKEUKSIEN ALIVALIOKUNTA Konferenssi vakavasta kansainvälisestä rikollisuudesta PÄIVÄ I 20. marraskuuta 2006 14.00 14.15 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0418(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0418(NLE) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 20.10.2014 2013/0418(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous

Oikeudellisten asioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS (2017)0411_1 Kokous Tiistai 11. huhtikuuta 2017 klo 15.00 18.30 Keskiviikko 12. huhtikuuta 2017 klo 9.00 12.30 ja 15.00

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta LIBE(2014)0220_1 ESITYSLISTALUONNOS Kokous Torstai 20. helmikuuta 2014 klo 9.00 13.30 Bryssel Kokoushuone: József

Lisätiedot

*** SUOSITUS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0081/

*** SUOSITUS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0081/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0081/2019 21.2.2019 *** SUOSITUS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin sekä Norjan kuningaskunnan, Islannin tasavallan, Sveitsin valaliiton

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 1.6.2015 2015/2063(INI) MIETINTÖLUONNOS radikalisoitumisen ja terroristijärjestöjen harjoittaman unionin kansalaisten

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 14.3.2017 2016/0322(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi ulkorajojen ja viisumipolitiikan

Lisätiedot

*** SUOSITUS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0132/

*** SUOSITUS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0132/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0132/2018 3.4.2018 *** SUOSITUS esityksestä neuvoston päätökseksi terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen lisäpöytäkirjan

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.3.2016 COM(2016) 152 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä FI FI Euroopan komissio

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 9. huhtikuuta 207 (OR. en) 206/025 (COD) PE-CONS 3/7 VISA 8 COEST 55 COMIX 62 CODEC 295 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS. Poliittisten asioiden valiokunta TARKISTUKSET 1-25

AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS. Poliittisten asioiden valiokunta TARKISTUKSET 1-25 AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS Poliittisten asioiden valiokunta AP101.544/AA1-25 12.2.2014 TARKISTUKSET 1-25 Mietintöluonnos Yhteisesittelijät: Moses Kollie (Liberia) ja Zita Gurmai

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. marraskuuta 2003 (OR. en) 13915/03 ENFOPOL 92 COMIX 642

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. marraskuuta 2003 (OR. en) 13915/03 ENFOPOL 92 COMIX 642 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. marraskuuta 2003 (OR. en) 13915/03 ENFOPOL 92 COMIX 642 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston päätöslauselma Eurooppa-neuvoston kokousten ja muiden vastaavien

Lisätiedot

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talous- ja raha-asioiden valiokunta Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 23.4.2015 2013/0024(COD) ***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN neuvoston

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0477/1. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0477/1. Tarkistus 5.7.2017 B8-0477/1 1 1 kohta johdantokappale 1. päättää asettaa terrorismia käsittelevän erityisvaliokunnan, joka tarkoin määritellyn toimivaltansa mukaisesti: 1. päättää asettaa terrorismin vastaisen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. syyskuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. syyskuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. syyskuuta 2014 (OR. en) 13683/14 ADD 1 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 26. lokakuuta 2014 Vastaanottaja: PROAPP 18 JAI 715 CATS 137 SCHENGEN 30 COMIX 501 Euroopan komission

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 25. marraskuuta 2011 (01.12) (OR. en) 17555/11 ENFOPOL 416 JAIEX 125

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 25. marraskuuta 2011 (01.12) (OR. en) 17555/11 ENFOPOL 416 JAIEX 125 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 25. marraskuuta 2011 (01.12) (OR. en) 17555/11 ENFOPOL 416 JAIEX 125 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/0197(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/0197(NLE) Euroopan parlamentti 2014-2019 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 2017/0197(NLE) 12.10.2017 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Algerian demokraattisen kansantasavallan osallistumista

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS LIBE(2016)1012_1 Kokous Keskiviikko 12. lokakuuta 2016 klo 9.00 12.30 ja 15.00 18.30 Torstai

Lisätiedot

* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0287/

* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0287/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0287/2015 6.10.2015 * MIETINTÖ esityksestä neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi jäsenvaltioiden nimeämien viranomaisten ja Europolin pääsystä tekemään

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Petr Ježek (PE595.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Petr Ježek (PE595. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 20.1.2017 2016/2170(DEC) TARKISTUKSET 1-12 Petr Ježek (PE595.376v01-00) Vastuuvapaus 2015: Euroopan oikeudellisen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI ESITYSLISTA

EUROOPAN PARLAMENTTI ESITYSLISTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2014 2019 Istuntoasiakirja ESITYSLISTA Keskiviikko 17. toukokuuta 2017 17/05/17 FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI Menettelyjen selitykset Käsitellyistä teksteistä äänestetään seuraavassa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) 10343/1/16 REV 1 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ENFOPOL 209 JAIEX 67 COEST 161 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS hyväksynnän antamisesta Euroopan

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0374/22. Tarkistus. Arnaud Danjean, Manfred Weber PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0374/22. Tarkistus. Arnaud Danjean, Manfred Weber PPE-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0374/22 22, Manfred Weber Johdanto-osan M a kappale (uusi) M a. toteaa, että parlamenttiin olisi perustettava pysyvä valiokunta, joka käsittelisi sisäistä turvallisuutta ja terrorismia, jotta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

(tiedoksiannettu numerolla C(2014) 4062)

(tiedoksiannettu numerolla C(2014) 4062) 26.6.2014 FI L 186/103 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 24 päivänä kesäkuuta 2014, kuparia sisältävien biosidivalmisteiden markkinoille saattamisesta välttämättömiin käyttötarkoituksiin (tiedoksiannettu numerolla

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous

Oikeudellisten asioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS JURI(2016)0420_1 Kokous Keskiviikko 20. huhtikuuta 2016 klo 10.00 12.30 ja 15.00 18.30 Torstai 21. huhtikuuta 2016 klo

Lisätiedot

Tietoa henkilötietojesi suojasta Yleisötiedotus

Tietoa henkilötietojesi suojasta Yleisötiedotus Tietosuojaseloste 1 Tietoa henkilötietojesi suojasta Yleisötiedotus 1. Kuka on vastuussa henkilötietojesi käsittelystä neuvoston pääsihteeristössä? Neuvoston pääsihteeristö Yhteystoimintayksikön päällikkö

Lisätiedot

SWIFT-sopimuksen soveltamisen keskeyttäminen NSA:n harjoittaman seurannan vuoksi

SWIFT-sopimuksen soveltamisen keskeyttäminen NSA:n harjoittaman seurannan vuoksi P7_TA(2013)0449 SWIFT-sopimuksen soveltamisen keskeyttäminen NSA:n harjoittaman seurannan vuoksi Euroopan parlamentin päätöslauselma 23. lokakuuta 2013 terrorismin rahoittamisen jäljittämisohjelmaa koskevan

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunta 13. tammikuuta 2004 VÄLIAIKAINEN 2002/0043(CNS) LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunnalta kansalaisvapauksien

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/7. Tarkistus. Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/7. Tarkistus. Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen ENF-ryhmän puolesta 8.3.2018 A8-0048/7 7 Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen Johdanto-osan B kappale B. ottaa huomioon, että vuosien 2014 2020 monivuotinen rahoituskehys osoittautui nopeasti riittämättömäksi pyrittäessä

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0127(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0127(NLE) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 26.9.2013 2013/0127(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi maasta toiseen ulottuvien

Lisätiedot

KANTA TARKISTUKSINA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2025(INI)

KANTA TARKISTUKSINA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2025(INI) Euroopan parlamentti 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2017/2025(INI) 4.5.2017 KANTA TARKISTUKSINA naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle

Lisätiedot

AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS. Poliittisten asioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS

AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS. Poliittisten asioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS Poliittisten asioiden valiokunta 30.10.2013 MIETINTÖLUONNOS aiheesta Terrorismin globaali laajentuminen: internetin ja sosiaalisen median asema Yhteisesittelijät:

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 1.6.2017 EP-PE_TC1-COD(2015)0134 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 1. kesäkuuta 2017 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous

Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous Euroopan parlamentti 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta ESITYSLISTALUONNOS FEMM(2016)1010_1 Kokous Maanantai 10. lokakuuta 2016 klo 15.00 18.30 Tiistai 11. lokakuuta 2016

Lisätiedot

31. toukokuuta 1. kesäkuuta 2017 Bryssel

31. toukokuuta 1. kesäkuuta 2017 Bryssel EUROOPAN PARLAMENTTI 2014 2019 Istuntoasiakirja ESITYSLISTA 31. toukokuuta 1. kesäkuuta 2017 Bryssel 31/05/17 FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI Menettelyjen selitykset Käsitellyistä teksteistä äänestetään

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 2014/0202(COD) 5.2.2015 TARKISTUKSET 5-19 Mietintöluonnos Cecilia Wikström (PE544.476v01-00) ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0008/

* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0008/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0008/2016 19.1.2016 * MIETINTÖ esityksestä neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi hyväksynnän antamisesta Eurojustille Eurojustin ja Montenegron välisen

Lisätiedot

9665/15 vp/sj/jk 1 DGD 1C

9665/15 vp/sj/jk 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2015 (OR. en) 9665/15 ENFOPOL 135 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 5729/2/15 REV 2 Asia: Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en) XT 21016/17 LIMITE BXT 24 PUBLIC SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta aloittaa neuvottelut Ison-

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0054(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0054(NLE) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 28.8.2015 2015/0054(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Trinidad ja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista, Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,

Lisätiedot

Talous- ja raha-asioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous. Maanantai 1. huhtikuuta 2019 klo Tiistai 2. huhtikuuta 2019 klo

Talous- ja raha-asioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous. Maanantai 1. huhtikuuta 2019 klo Tiistai 2. huhtikuuta 2019 klo Euroopan parlamentti 2014-2019 Talous- ja raha-asioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS (2019)0401_1 Kokous Maanantai 1. huhtikuuta 2019 klo 15.00 18.00 Tiistai 2. huhtikuuta 2019 klo 9.00 13.00 Bryssel

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 22.1.2014 2013/0358(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi luvattomasti maassa oleskelevien

Lisätiedot

Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja

Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja Euroopan komissio - Lehdistötiedote Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja Bryssel 21. joulukuuta 2018 Tänään julkaistun uuden Eurobarometri-kyselyn

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/0431(APP)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/0431(APP) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 2011/0431(APP) 3.9.2012 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin perusoikeusviraston

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. heinäkuuta 206 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 206/026 (NLE) 8523/6 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 34 USA 23 DATAPROTECT 43 RELEX 334 NEUVOSTON PÄÄTÖS rikosten

Lisätiedot

VALKOINEN KIRJA EUROOPAN TULEVAISUUDESTA. Pohdintaa ja skenaarioita: EU27

VALKOINEN KIRJA EUROOPAN TULEVAISUUDESTA. Pohdintaa ja skenaarioita: EU27 VALKOINEN KIRJA EUROOPAN TULEVAISUUDESTA Pohdintaa ja skenaarioita: EU27 1 Kun juhlimme Rooman sopimusten 60-vuotispäivää, 27 jäsenvaltion yhdentyneen Euroopan on aika luoda näkemys tulevaisuudestaan.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 596 final 2014/0278 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan osallistumisen päättymisestä tiettyihin ennen

Lisätiedot

lokakuuta 2011 Bryssel

lokakuuta 2011 Bryssel EUROOPAN PARLAMENTTI 2009 2014 Istuntoasiakirja ESITYSLISTALUONNOS 12. - 13. lokakuuta 2011 Bryssel 23/09/11 473.261 FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI Menettelyjen selitykset Käsitellyistä teksteistä

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 13.10.2014 2014/0175(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi ylimääräisten tullien käyttöön

Lisätiedot

ottaa huomioon komission ehdotuksen (KOM(2003) 560) 1,

ottaa huomioon komission ehdotuksen (KOM(2003) 560) 1, P5_TA(2004)0004 Uudet synteettiset ja muut huumausaineet * Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston päätökseksi uusia synteettisiä ja muita huumausaineita koskevasta tietojenvaihdosta,

Lisätiedot

* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0334/

* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0334/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0334/2015 18.11.2015 * MIETINTÖ ehdotuksesta neuvoston päätökseksi säästöjen tuottamien korkotulojen verotusta koskevassa neuvoston direktiivissä 2003/48/EY

Lisätiedot

Sisäministeriö MINVA SM OIKEUS- JA SISÄMINISTEREIDEN JA EU-INSTITUUTIOIDEN EDUSTAJIEN KOKOUS ; YHTEENVETO KOKOUSAIHEISTA

Sisäministeriö MINVA SM OIKEUS- JA SISÄMINISTEREIDEN JA EU-INSTITUUTIOIDEN EDUSTAJIEN KOKOUS ; YHTEENVETO KOKOUSAIHEISTA Sisäministeriö MINVA SM201600167 KVY Rytkönen Riikka(SM) 23.03.2016 Viite Asia OSA; Oikeus ja sisäministereiden ja EUinstituutioiden edustajien kokous 24.3.2016 OIKEUS JA SISÄMINISTEREIDEN JA EUINSTITUUTIOIDEN

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 24. heinäkuuta 2009 (OR. en) 11946/09 EUROPOL 49

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 24. heinäkuuta 2009 (OR. en) 11946/09 EUROPOL 49 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 24. heinäkuuta 2009 (OR. en) 11946/09 EUROPOL 49 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EHDOTUS NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI luettelon määrittämiseksi kolmansista valtioista ja organisaatioista,

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0310(COD) kalatalousvaliokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0310(COD) kalatalousvaliokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Kalatalousvaliokunta 2015/0310(COD) 29.2.2016 LAUSUNTOLUONNOS kalatalousvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

14795/16 paf/lr/hmu 1 DGD 1C

14795/16 paf/lr/hmu 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. marraskuuta 2016 (OR. en) 14795/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: 14597/16 Asia: Puheenjohtajavaltio Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto JAI

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 30.1.2014 2013/0120B(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Aluekehitysvaliokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous

EUROOPAN PARLAMENTTI Aluekehitysvaliokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Aluekehitysvaliokunta REGI(2013)0529_1 ESITYSLISTALUONNOS Kokous Keskiviikko 29. toukokuuta 2013 klo 9.00 12.30 ja 15.00 18.30 Torstai 30. toukokuuta 2013 klo 9.00 12.30

Lisätiedot