Vanhankaupunginlahden linnuston seurantalaskenta v. 2016
|
|
- Heidi Teija Laaksonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Vanhankaupunginlahden linnuston seurantalaskenta v Hannu Sarvanne Vanhankaupunginlahden pesimälinnuston tilaa seurataan alueen hoito- ja käyttösuunnitelman mukaisesti vuosittaisilla lintulaskennoilla. Tein laskennat tänä vuonna Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen toimeksiannosta ja Suomen ympäristökeskuksen ohjeistamana. Tutkimusalue ja -menetelmät Tutkimusalue käsittää pesivien vesilintujen, kahlaajien ja lokkilintujen sekä vesilintujen poikuelaskentojen osalta koko Vanhankaupunginlahden kosteikkoalueen (Viikin Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualue ja Natura 2000 alue), laajuudeltaan hieman yli 300 ha. Kosteikkoalueelle perustetuilta hoitoniityiltä (Lammassaari/Ruohokari ja Purolahti) kartoitetaan koko linnusto. Niittämällä ja laiduntamalla hoidettavien niittyjen yhteispinta-ala on nykyisellään 32 ha (v perustettu Lammassaari/Ruohokari 19 ha ja v perustettu Purolahti 13 ha). Koska seurantalaskennoissa ei selvitetä kaikkien pesimäympäristöjen parimääriä (esim. suuri osa metsälajeista ja osa ruoikkolajeista jää laskentojen ulkopuolelle), on tuloksissa edustettuna vain osa lahden pesimälajeista. Koko Natura 2000 alueen kattavat, myös ruoikkoalueet sisältävät pesimälinnuston kartoitukset on tehty Suomen ympäristökeskuksen toimesta viimeksi v. 2004, 2007 ja Saarilta ja lahden ranta-alueiden metsistä sekä täyttömaa-alueilta huomioin vain uhanalaiset ja harvalukuiset pesimälajit. Niitä sekä yölaulajia etsin myös kosteikkoaluetta laajemmalta alueelta, joka rajautui Viikintien, Herttoniemen metsäselänteen, Itäväylän, Hermannin rantatien ja Hämeentien väliin. Käytin laskennassa v alkaen Vanhankaupunginlahden linnuston seurannassa käytettyjä menetelmiä. Näihin sisältyi: - Koko lahden kattavat kiertolaskennat (vesilinnut, kahlaajat, lokkilinnut) (5): 23.4, 4.5, 11.5, 20.5, 27.5 sekä samalla reitillä tehdyt poikuelaskennat (3): 20.6, 30.6 ja Hoitoniittyjen kartoituslaskennat (5): 2.5, 9.5, 18.5, 25.5, Yölaulajalaskennat (3): 20.4, 18.5, 1.6 1
2 - Pikkutikkojen pesien etsintä (2): 14. ja Uhanalaisten ja harvalukuisten lajien havainnointi laskentojen ohessa ja laskentojen ulkopuolisina päivinä. Varmistaakseni erityisesti vesilintulaskentojen oikean ajoittumisen seurasin lepäilijämäärien kehittymistä tekemällä varsinaisten kiertolaskentojen ulkopuolisia kiertolaskentoja maaliskuulta alkaen (Taulukko 1). Vesilintulaskentojen ohella keräsin tietoa myös kahlaajien lepäilijämääristä, erityisesti Purolahden, mutta myös Lammassaaren hoitoniityllä (Taulukko 2). Joidenkin lajien parimäärien varmistaminen vaati varsinaisten laskentojen ulkopuolella tehtyä retkeilyä (esim. yölaulajat). Vesilintujen parimäärät tulkitsin lajin arvioitua pesinnän alkua lähimmän laskennan perusteella. Kahlaajareviirien tulkinnassa vaadittiin vähintään kaksi havaintoa, joista toisen tuli ilmaista pesintää tai reviirikäyttäytymistä. Hoitoniittyjen linnustokartoitukset toteutin yleisten kartoitusohjeiden mukaisesti (Koskimies & Väisänen 1988). Laskennan aikana merkitsin havainnot maastokartoille, joista siirsin ne myöhemmin lajikohtaisille yhteenvetokartoille. Reviirin tulkintaan vaadittiin vähintään kaksi lähekkäistä havaintoa, joista toisen tuli ilmaista pesintää tai reviirikäyttäytymistä. Telkän, isokoskelon, uuttukyyhkyn ja kottaraisen parimäärät selvitti uuttuja tarkistanut Eero Haapanen, ja hän auttoi myös harmaahaikaran pesintöjen seurannassa. Vesilintujen ja nokikanan poikastuottoa arvioin vertaamalla pesivien parien määrää poikaslaskennoissa havaittujen vähintään neliviikkoisten poikasten määrään. Olosuhteet Touko- ja kesäkuu olivat keskimääräistä lämpimämpiä (Hki Kaisaniemi, toukokuun keskilämpötila 13,8 C/ ,2 C, kesäkuu 15,3 C/14,6 C). Toukokuussa satoi normaalia vähemmän (Hki Kaisaniemi 8 mm/ mm), mutta kesäkuussa enemmän (140 mm/ mm). Merivesi pysytteli lähes yhtäjaksoisesti hieman teoreettista keskiveden korkeutta alempana toukokuun alusta heinäkuun alkuun, poikkeuksena toukokuun lopun (n + 15 cm) ja kesäkuun lopun (n cm) lyhyet vedennousut. Huhtikuun loppuviikon vedennousu peitti Purolahden hoitoniityn kokonaisuudessaan useaksi päiväksi. Koska kevät oli melko varhainen (lahti vapaa jäistä 6.4) ja eteni ilman takatalvia, tein ensimmäisen kiertolaskennan tavallista aikaisemmin. Varhaisen kevään vuoksi monet vesilintupoikueet kuoriutuivat hieman normaalia aiemmin, joten aloitin myös poikuelaskennat n. viikkoa aiemmin kuin normaalikeväinä. 2
3 Tulokset Vuoden 2016 parimäärät/reviirit (suluissa v. 2013, v ja v. 2015) Vesilinnut Sinisorsa 135 (61, 123, 110), haapana 14 (12, 16, 17), tavi 12 (7, 14, 18), lapasorsa 7 (7, 8, 5), harmaasorsa 3 (1, 2, 3), heinätavi 2 (1, 3, 3), isokoskelo 3 (2, 3, 3), tukkakoskelo 1 (1, 1, 2), telkkä 44 (34, 37, 38), tukkasotka 1 (3, 2, 1), punasotka 1 (1, 0, 0), silkkiuikku 49 (45, 46, 44), laulujoutsen 1 (0, 1, 1), kyhmyjoutsen 8 (6, 7, 6), kanadanhanhi 3 (0, 2, 4), merihanhi 2 (0, 0, 2), nokikana 31 (21, 39, 38). Pesiviä vesilintulajeja havaitsin 17 (kun rantakanoihin luettava nokikana lasketaan mukaan) eli yhtä paljon kuin viime vuonna, mikä on eniten v alkaneissa seurantalaskennoissa (v , v ). Kuuden lajin parimäärä väheni v verrattuna (haapana, tavi, heinätavi, tukkakoskelo, kanadanhanhi, nokikana) ja viiden kasvoi (sinisorsa, lapasorsa, telkkä, silkkiuikku, kyhmyjoutsen). Punasotkan pesintä varmistui parin vuoden tauon jälkeen. Vesilintujen kokonaisparimäärä (315) kasvoi hieman viime vuodesta (295), ollen myös suurempi kuin v (305), jolloin pareja oli eniten sitten v Vuosina parimäärä vaihteli välillä (suurin osa vesilinnuston kokonaisparimäärän vaihtelusta selittyy sinisorsan runsauden vaihtelulla). Sinisorsien parimäärät Vanhankaupunginlahdella ovat olleet v paria ja näin ollen selvästi suurempia kuin v (61 84 paria). Haapanan ja tavin parimäärät olivat keskitasoa verrattuna kolmeen edelliseen vuoteen. Tavien määrät ovat vaihdelleet v ja haapanan parin välillä. Tavi on aavistuksen runsastunut Vanhankaupunginlahdella 2000 luvun alkuun nähden (v paria). Telkkäpareja oli 44, jos parimääräksi tulkitaan aloitettujen pesintöjen määrä (pönttöön munittu). Telkkänaarailla on kuitenkin tapana munia useampaan pönttöön, vaikka ne eivät itse aikoisikaan hautoa niitä (loispesintää) tällaiset pesät jäävät usein vaille varsinaista emoa, mutta osaa näistäkin pesistä voidaan hautoa. Tänä vuonna munat haudottiin 30 pöntössä loppuun, joten minimimäärä pareja olisi 30. Nokikana ei ollut yhtä lukuisa kuin kahtena edellisenä vuonna (v niitä pesi enemmän kuin yhtenäkään aiempana seurantalaskentavuonna, 39 paria). Pesinnän aloitti kuitenkin 31 paria, eli selvästi suurempi joukko kuin notkahdusvuonna 2013 (21 paria). Silkkiuikuille ei ollut kovinkaan hyvin tarjolla ylivuotisten ruokojen peittämiä ruokosaarekkeita pesäpaikoiksi Kivinokan pohjoisrannalla ja Saunalahden edustalla, mutta tilanne ei ollut yhtä huono kuin v Tuolloin aallokko huuhtoi ruokokatteen ennen pesimäkauden alkua kokonaan pois, joten silkkiuikut joutuivat rakentamaan pesänsä vähemmän tukeville alustoille ja katteen puuttuessa lähemmäs 3
4 vedenpintaa. Silkkiuikkujen pesät olivat siis tänä vuonna hieman paremmassa suojassa vedennousuilta ja aallokolta. Kahlaajat Punajalkaviklo 4 (2, 3, 4): Purolahti eteläosa 1 pari, Purolahti pohjoisosa(tulvaniitty)/etu-viikin pellot 2 paria sekä Lammassaaren hoitoniitty 1 pari. Pikkutylli 9 (3, 4, 8): Purolahti eteläosa 2, Purolahti pohjoisosa(tulvaniitty) 2, Lammassaaren hoitoniitty 2, Kyläsaari 2, Fastholman lumenkaatopaikka 1. Tylli 1 (0, 0, 1): Purolahti eteläosa. Töyhtöhyyppä 31 (15, 23, 27): Hoitoniityillä yhteensä 10 paria (v , v ja v ) (Lammassaaren hoitoniitty 2, Purolahti eteläosa 3, Purolahti pohjoisosa (tulvaniitty) 5). Lisäksi Etu-Viikin pelloilla 21 paria (v , v , v ), josta navetan edustan pelloilla 16 paria (v , v ja v ), Kotiniityllä 3 paria (5, 6, 2) ja Gardenian pellolla 2 (0, 1, 3). Rantasipi 10 (7, 10, 9): Kivinokan länsikärki, Kivinokan pohjoisranta, Saunalahti, Fastholma, Hakalanniemen eteläranta, Klobben - Lammassaari, Kuusiluoto, Säynäslahden tervaleppäluhta, Pornaistenniemi/Verkatehtaanpuisto, Kyläsaari. Lehtokurppa 3 (1, 2, 2): reviirit: Kivinokka Saunalahti Fastholma, Pornaistenniemi Lammassaari ( Hakalanniemi?) ja Keinumäki Hakalanniemi Mölylä. Meriharakka 1 (0, 2, 2 ): Kyläsaari. Taivaanvuohi 8 (5, 8, 9): Lammassaaren hoitoniitty 2, Pornaistenniemi Lammassaari 2, Säynäslahti 1, Purolahti 2, Ryönälahti 1 pari. Lokkilinnut Seuranta-alueelta ei löytynyt lokkilintujen pesiä. Alueen reunoilla pesinee jokunen pari selkälokkeja (Kyläsaari, Arabianranta, Viikin vanha puhdistamo (?)) sekä kalalokkeja joitain pareja (Arabianranta). Leposaaren SW-puolen luodolla, seuranta-alueen välittömässä läheisyydessä, on pieni lapintiirakolonia. Eero Haapanen kävi luodolla 24.5, ja havaitsi 9 lapintiiran munapesää (1 x 1, 7 x 2 ja 1 x 3 munaa). Pesintä kuitenkin epäonnistui, sillä 20.6 ei luodoilla näkynyt edes vanhoja lintuja. Viime vuonna luodolla oli 17 lapintiiraa, mutta vain 3 munapesää (v luodolla 10 hautovaa (Eero Haapanen)). Matalalla luodolla vähäinenkin vedennousu yhteistyössä aallokon kanssa tuhoaa munapesät. Vanhankaupunginlahdella ruokailee runsaasti kalatiiroja (toukokuussa muuttoajan jälkeen samanaikaisesti n. 50 yksilöä) sekä naurulokkeja (n yksilöä), joista suuri osa pesinee Kulosaaren/Mustikkamaan/Korkeasaaren ympäristön luodoilla. Muutamia nuoria naurulokkeja näkyi lahdella 20.6 alkaen, mutta nämä eivät liene lähtöisin Vanhankaupunginlahdelta. 4
5 Hoitoniittyjen varpuslinnut Kiuru 0 (2, 3, 1). Niittykirvinen 21 (10, 19, 22): Lammassaari 14 (7, 15, 15), Purolahti 7 (3, 4, 7), joista 6 tulvaniityllä ja 1 hoitoniityn eteläosassa. Västäräkki 1 (1, 2, 1): Lammassaari. Keltavästäräkki 7 (6, 11, 4): Lammassaari 3 (5, 9, 2), Purolahti 4 (1, 2, 2), joista 3 tulvaniityllä ja 1 hoitoniityn eteläosassa. Sitruunavästäräkki 0 (3, 2, 0) kuitenkin yksi pari pesi Pornaistenniemen ja Lammassaaren välisen pitkospuupolun Pornaistenniemen päässä, katselulavan ja rannan välisessä ruoikossa. Pensastasku 2 (2, 2, 1): Purolahti (tulvaniitty). Punakylkirastas 1 (0, 1, 0): Purolahti (tulvaniitty) 1 (0, 0, 0), Lammassaari 0 (0, 1, 0). Räkättirastas 3 (0, 0, 2): Purolahti (tulvaniitty) 1 (0, 0, 0), Lammassaari 2 (0, 0, 2). Lehtokerttu 1 (0, 0, 0): Purolahti (tulvaniitty). Pensaskerttu 5 (2, 2, 3): Purolahti (tulvaniitty). Hernekerttu 1 (1, 0, 0): Purolahti 1 (1, 0, 0). Ruokokerttunen 12 (30, 22, 8): Lammassaari 1 (8, 4, 1), Purolahti 11 (22, 18, 7). Rytikerttunen 2 (2, 2, 3): Lammassaari. Pajulintu 4 (1, 3, 2): Purolahti (tulvaniitty) 2 (0, 1, 2) Lammassaari 2 (1, 2, 0). Talitiainen 2 (2, 2, 1): Purolahti 1 (1, 1, 0), Lammassaari 1 (1, 1, 1). Sinitiainen 1 (1, 2, 1): Purolahti 0 (0, 1, 1), Lammassaari 1 (1, 1, 0). Pikkulepinkäinen 2 (1, 1, 1): Purolahti (tulvaniitty) navetan edustan pellot. Kottarainen 3 (2, 1, 3): Lammassaari 2 (2, 1, 2), Purolahti 1 (0, 0, 1). Peippo 3 (3, 2, 3): Lammassaari 3 (2, 2, 1), Purolahti 0 (1, 0, 2). Punavarpunen 5 (3, 4, 2): Purolahti 4 (3, 3, 2), Lammassaari 1 (0, 1, 0). Keltasirkku 1 (0, 0, 0): Purolahti (tulvaniitty). Pajusirkku 11 (19, 17, 10): Lammassaari 4 (4, 5, 3), Purolahti 7 (15, 12, 7). Rantakanat ja yölaulajat Liejukana 1 (0, 1, 1): vanhan puhdistamon allas. Luhtakana 18 (4, 5, 24): Säynäslahti Pornaistenniemen ja Keinumäen lampareet 13 reviiriä, Lammassaaren pitkosten varsi 3, Purolahti 1, Saunalahti 1. Luhtahuitti 6 (1, 2, 10): Säynäslahti 4, Pornaistenniemen etulampare 2. Kaulushaikara 1 (1, 3, 1): Pornaistenniemen Keinumäen lampareet. Rastaskerttunen 6 (8, 9, 6): Saunalahti 3, Ryönälahti 1, Purolahti 1, Pornaistenniemen lampareet 1. Viitakerttunen 28 (30, 30, 17): tasaisesti seuranta-alueen puoliavoimissa pensaikoissa. Luhtakerttunen 9 (10, 13, 12): erityisesti Pornaistenniemen ja Lammassaaren välisen ruoikon pajukoissa (3 laulavaa) sekä Kivinokan etelärannalla (3 laulavaa 100 m matkalla). Pensassirkkalintu 1 (0, 0, 0): Viikinojan E-puoli. Satakieli 50 (69, 56, 48): tiheimmillään Pornaistenniemessä, jossa 10 reviiriä ja Fastholmassa, jossa 6 reviiriä. Petolinnut Kanahaukkoja pesi kaksi paria. Molemmat parit saivat poikaset lentoon (4 poikasta ja 2 poikasta). Tapio Solonen rengasti molempien pesyeiden poikaset. Ruskosuohaukkapari soidinteli ja rakensi pesää 5
6 Säynäslahdelle, mutta yritys epäonnistui tuntemattomasta syystä. Lehtopöllöjä pesi kaksi paria. Maaliskuun ensimmäisellä viikolla kuoriutuneessa poikueessa oli 7 ja toisella viikolla kuoriutuneessa 4 poikasta (Eero Haapanen). Sarvipöllöllä oli reviiri Lammassaaren Pornaistenniemen alueella, mutta pesintä ei varmistunut. Nuolihaukan pesintää ei tänä vuonna todettu Vanhankaupunginlahden alueella. Aikuisia lintuja näkyi läpi kesän lahdella. Uuttukyyhky 29 aloitettua pesintää uutuissa huhti - toukokuun 1. tarkastuskierroksella (Eero Haapanen) (sekä v että v ja v ). Yksi pari sai aikaan neljä onnistunutta pesintää Lammassaaressa. Useissa pöntöissä oli kolme pesyettä. Nisäkäspetojen mahdollisesti aiheuttamia pesätuhoja oli pöntöissä tänä vuonna vain muutamia. Viime vuoden elokuussa näädän epäiltiin tyhjentäneen 10 uuttukyyhkyn pesää Kuusiluodossa ja samoihin aikoihin joutui emoja saaliksi neljässä eri pöntössä. Muita huomionarvoisia lajeja: Kurki Kurkipari asettui viimevuotiseen tapaan Lammassaaren hoitoniitylle. Pari soidinteli niityllä ja viihtyi pääasiassa sen länsiosassa Huhtikuun puolenvälin jälkeen, mahdolliseen haudonta-aikaan, oli lyhyen aikaa ( ) näkyvillä vain yksi lintu. Kuten viime vuonna, poikasia ei niitylle kuitenkaan ilmaantunut. Harmaahaikara Klobbenin koloniassa oli 37 asuttua pesää (v , v , v ). Kaikkiaan risupesiä oli Klobbenilla 44 (Eero Haapanen). Asuttujen pesien tarkkaa määrää ei pysty enää pesimäaikaan näkemään Mölylän kalliolta tai muulta tähystyspaikalta, sillä lehvästö peittää osan pesistä jo varhain. Lisäksi uudet pesät peittävät vanhoja pesiä taakseen. Ensimmäiset poikaset kurkkivat pesän reunan yli 10.5 (v ), mutta poikasia kuoriutui jo muutamia päiviä tätä ennen, sillä emot sekä ruokkivat että kaitsivat näkymättömissä olevia poikasia. Haudonta-ajan ja poikasten iän huomioon ottaen haudonta oli alkanut huhtikuun ensimmäisellä tai toisella viikolla näkyi pesissä jo 23 poikasta kymmenessä pesässä. Poikaset olivat tuolloin kooltaan n. 1/3 1/2 aikuisista. Suurimmat määrät poikasia näin 20.6 (53 pesäpoikasta pesissä ja 2 juv Lammassaaren hoitoniityn vesirajassa), 28.6 (43 isoa pesäpoikasta pesissä tai pesän viereisillä oksilla ja 16 juv 6
7 Lammassaaren hoitoniityn vesirajassa) ja 30.6 (28 isoa pesäpoikasta pesissä ja oksilla sekä 25 juv Lammassaaren ja Purolahden hoitoniityillä ja vesirajassa). Poikasmäärä vaihteli pesissä yhdestä neljään (20.6 näkyi pesissä 2 x 1, 4 x 2, 6 x 3 ja 6 x 4 poikasta (n = 18)). Lehvästön kasvun jälkeen osa pesistä jäi piiloon, ja poikasten havaitseminen vaikeutui. Poikasmäärä sellaisissa pesissä, joissa näin poikasia oli ,9, ,3 ja ,3. Asuttua pesää kohden poikasmäärä oli kuitenkin pienempi, 1,6 (59/37). Vuonna 2013 poikastuotto oli 3,1 (69/22), v ,3 (60/26) ja v ,1 (73/35) asuttua pesää kohden. Poikasmäärä näyttäisi vähenevän, mutta kolonian kasvun myötä myös näkyvyys pesille on vaikeutunut, sillä pesät peittävät toisiaan taakseen. Vesilintujen pesinnän onnistuminen Sinisorsan pesintä sujui viime vuoteen nähden heikommin, eli useimpien vuosien tapaan normaalin huonosti. Havaitsin poikuelaskennoissa (20.6, 30.6 ja 10.7) eri poikueiksi tulkittuja kaikenikäisiä poikueita 13 (v , v , v ). Parimäärään suhteutettuna siis noin kymmenesosa pareista (9 %) sai tänä vuonna poikueen vesille (poikueita 13/pareja 135 = 0,09, kun täydellinen onnistuminen, eli kaikki parit saisivat poikueen vesille, olisi 1,0). Vastaavasti v /61 = 0,16, v /123 = 0,12 ja v /110 = 0,19. Varttuneita poikueita (n. neljän viikon ikään ehtineitä) havaitsin 8 (v , v ja v ). Näin ollen vain 5 % pareista sai kasvatettua poikueensa turvalliseen ikään (8/135 = 0,05), kun taas v % (8/61 = 0,13), v % (7/123 = 0,06) ja v % (11/110 = 0,10). Vain noin puolet vesille päässeistä, pienien poikasten poikueista menehtyi siis tänä vuonna ennen neljättä viikkoa. Menetys on kuitenkin samansuuruinen kuin v ja 2015, kun taas v vesille päässeistä poikueista suurin osa varttui isoiksi. Eri poikueiksi tulkittujen poikueiden keskikoko oli 5,3, kun taas v poikasia oli 3,5, v ,2 ja v ,6. Isoja, yli kymmenen pienen poikasen poikueita näkyy hieman ennen juhannusta alkavissa poikuelaskennoissa aina kovin vähän, sillä poikasten hävikki on pian kuoriutumisen jälkeen toukokuun viimeisellä puoliskolla suuri. Poikuehavainnoissa korostuvatkin varttuneet poikueet. Varttuneiden poikueiden keskikoko olikin lähellä poikuelaskennoissa eri poikueiksi tulkittujen poikueiden keskikokoa, eli 5,8 (v ,7, v ,9 ja v ,0). Aina löytyy emoja, jotka onnistuvat varjelemaan poikueensa lähes kokonaisuudessaan untuvikoista nuoruuteen. Johtuneeko emojen kokeneisuudesta vai siitä, missä vastakuoriutuneet poikaset ovat lähteneet ensimmäistä kertaa vesille vai kenties molemmista turvallisuus pienille poikasille vaihtelee varmaankin eri puolilla Vanhankaupunginlahtea. Joka tapauksessa tämän, kuten aiempien vuosien 7
8 laskennoissa näkyi joitakin isoja poikueita, jotka olivat ehtineet lähes nuoruuspukuun, esimerkiksi 30.6 havaitsin kolme noin viiden kuuden viikon ikäistä poikuetta, joissa ui 6, 8 ja 9 poikasta. Poikuekoon väheneminen pian kuoriutumisen jälkeen on havaittavissa ennen poikuelaskentoja tekemistäni poikuehavainnoista. Aikavälillä oli poikueissa keskimäärin 7,8 poikasta (203 poikasta/26 poikuetta), kun taas enää 5,1 (112 poikasta/22 poikuetta). Osa havainnoista saattaa koskea samoja poikueita. Sinisorsapoikueita lienee liikkunut Vanhankaupunginlahdella hieman enemmän kuin mitä onnistuin havaitsemaan, sillä poikueita uiskentelee ruoikon ja hoitoniittyjen reuna-alueiden lisäksi ruoikon sokkeloissa, mistä niitä on vaikea havaita. Osa poikueista saattaa hieman vartuttuaan myös poistua emon perässä lahdelta. Toisaalta havainnointipaikat kattavat suurimman osan poikueiden todennäköisistä ruokailupaikoista enkä siksi usko havaitsematta jääneiden poikueiden osuutta kovin suureksi. Yhtenä syynä pesinnän epäonnistumiseen haudontavaiheessa on ihmisten aiheuttama tahaton häirintä. Rantametsissä liikkuvat ulkoilijat sekä vapaana juoksevat koirat pelottavat hautovan naaraan pesältä, jolloin munat jäävät alttiiksi esimerkiksi varislinnuille. Munia kadonnee myös minkkien, supikoirien ja kettujen toimesta. Pieniä poikasia syövät sekä varikset että isot lokkilinnut. Yleisön valistus sekä hyvin hoidettu, mutta harva polkuverkosto, ovat yksi keino haudonta-aikaisen häirinnän vähentämiseksi. Myös ravintopula poikasaikana, eli hyönteisten ja muiden pienten selkärangattomien väheneminen rehevöitymisen, särkikalojen aiheuttaman ravintokilpailun ja joinakin vuosina kylmien säiden myötä, lisää pienten poikasten kuolleisuutta. Haapanan poikasia havaitsin 11 (1, 2, 3 ja 5 pull) neljässä eri poikueessa välisenä aikana Purolahdella, Lammassaaren hoitoniityn edustalla ja Pornaistenniemen etulampareella (v poikasta neljässä poikueessa). Tavipoikueita havaitsin vain yhden (6 pull 9.6 Purolahdella), kun taas viime vuonna kolme (1, 4 ja 8 pull). Tavipoikueiden suurempi määrä v saattoi johtua siitä, että useat puolisukeltajasorsapoikueet, mm. sinisorsat, tavit ja lapasorsat, ruokailivat näkyvästi Purolahden hoitoniityn pohjoisosassa (tulvaniityllä). Korkean veden ja sateisuuden vuoksi tulvaniitty oli tuolloin veden vallassa ja oivallinen paikka poikueiden ruokailla. Tämä voi myös olla osasyynä sinisorsapoikueiden suurempaan määrään v poikuelaskennoissa. Tänä vuonna samainen niitty kuivui jo ennen kesäkuun alkua eikä sorsapoikueita paikalla näkynyt. Harmaasorsapoikueita näkyi yksi Pornaistenniemen etulampareella (27.5 alkaen 8 pull). Vuonna 2015 ruokaili samalla lampareella kaksi poikuetta (1 ja 8 pull). 8
9 Telkkien poikastuotto oli hieman parempi kuin sinisorsilla: 44 aloitettua pesintää tuotti 5 varttunutta poikuetta (5/44 = 0,11), kun taas v vähintään neliviikkoisia poikueita näkyi 10 (10/34 = 0,29), v (3/37 = 0,08) ja v (4/38 = 0,10). Varttuneiden poikueiden keskikoko oli 5,0 (v ,1, v ,0 ja v ,5). Aikavälillä (11 havaintopäivää) eli ennen poikuelaskentoja näin 106 untuvikkoa eri poikueiksi tulkitsemissani 16 poikueessa (keskimääräinen poikuekoko 6,6 (sisältää kaikenikäiset poikaset)), kun varsinaisissa poikuelaskennoissa (20.6, 30.6 ja 10.7) näkyi enää 43 poikasta 9 poikueessa (keskimääräinen poikuekoko 4,8). Välittömästi poikueiden kuoriutumisaikaa seuraavana kahtena viikkona ( ) poikueiden keskimääräinen koko oli vielä 8,9 (71 poikasta 8 poikueessa, vaihteluväli 1 15 poikasta). Vuoden 2013 poikuelaskennoissa oli kaikkien poikueiden keskimääräinen poikuekoko 2,2, v ,5 ja v ,8. Isoiksi varttuneista poikasista (yhteensä 25) suuri enemmistö viihtyi puhdistamon altaassa, mutta joitain yksittäisiä poikasia myös lampareissa (Pornaistenniemen etulampare) sekä Purolahdella ja Saunalahdella. Nisäkäspetojen aiheuttamia tuhoja ei telkkien pöntöissä tänä vuonna ollut. Vain yhdessä pöntössä oli rikotut munat. Silkkiuikkujen poikuemäärä oli hyvä: 49 paria tuotti 28 poikuetta (sekä v että v poikuetta ja v ). Varttuneita poikueita näkyi kuitenkin vain 8 (joissa yhteensä 14 poikasta). Silkkiuikkupareista osa kuljettaa poikueensa pois Vanhankaupunginlahdelta, kun poikaset ovat melko pieniä - tästä syystä varttuneiden poikueiden määrä voi olla todellisuudessa hieman havaittua suurempi. Vuonna 2013 näkyi 6 varttunutta poikuetta ja niissä 10 poikasta, v ja niissä 5 poikasta, mutta v vain yksi, jossa yksi poikanen tuolloin enemmistö silkkiuikuista menetti ensimmäisen munapesyeensä vedennousussa ja aallokossa eivätkä uusintapesyeiden poikaset ehtineet kasvaa isoiksi poikuelaskentoihin mennessä. Tänä vuonna ei vedenpinta noussut liiaksi haudonta-aikana. Nokikanan pesintä sujui yhtä huonosti kuin viime vuonna. Poikueita näkyi vähän ja ne olivat pieniä. Havaitsin eri poikueita 10 (pareja oli 31, eli poikueita/pareja = 0,32) eli kolmasosa pareista sai poikueen vesille (v /38 = 0,29). Kun taas v havaitsin poikueita 31, jolloin peräti neljä viidestä sai poikueen vesille (pareja 39 eli poikueita/pareja = 0,79). Huonona nokikanavuonna v vesillä näkyi ainoastaan 9 poikuetta, mutta pareja olikin vain 21 (9/21 = 0,49). 9
10 Eri poikueiksi tulkittujen poikueiden keskikoko oli 1,8 ja hieman suurempi kuin v (1,4 poikasta) (v ,6, v ,5). Pornaistenniemen lampareilla poikueet kuoriutuivat touko- kesäkuun vaihteessa, viikkoa tai kahta aiemmin kuin Vanhankaupunginlahden poukamissa. Poikueet olivat järjestään pieniä, enimmäkseen yhden tai kahden poikasen suuruisia, paitsi Pornaistenniemen lampareilla, jossa emot ruokkivat neljänkin poikasen poikueita. Kymmenestä havaitsemastani poikueesta peräti kahdeksan oli Pornaistenniemen Keinumäen lamparealueella ja vain kaksi muualla lahdella. Varttuneita nokikanapoikueita näin 8 (v , v ja v ), ja kuten pienistä poikueista seuraa, oli varttuneiden poikueiden keskikoko vain 1,8, kun taas v ,4 ja v ,2 (v isojen poikasten poikueiden keskikoko oli 3,5, tosin poikueita oli vain 2). Yleensä nokikana onnistuu pesinnässään Vanhankaupunginlahden vesilintulajeista parhaiten. Sekä haudonta- että poikasvaiheen tappiot ovat useimmiten pieniä. Jostain syystä on nokikanoilla ollut kahtena peräkkäisenä vuonna vaikeuksia saada poikueita vesille Vanhankaupunginlahdella, poikkeuksena Pornaistenniemen etulampare. Kahdeksasta kyhmyjoutsenparista vain kaksi sai poikasia. Toisessa poikueessa oli 4 ja toisessa 6 poikasta (v neljä poikuetta, v kolme poikuetta (7, 4 ja 2 poikasta)). Neljällä kyhmyjoutsenparilla oli pesä Saunalahdella, lähimmillään vain n. 100 m etäisyydellä toisistaan. Laulujoutsenparin asetuttua lahdelle kyhmyjoutsenet eivät ole enää yrittäneet pesintää Hakalanlahden ja Purolahden alueella, sillä laulujoutsenkoiras ajaa ne sieltä pois. Viime vuonna laulujoutsen tappoi varmuudella kaksi ja tänä vuonna yhden kyhmyjoutsenen edellä mainituilla lahdilla. Vuonna 2014 ensimmäistä kertaa Vanhankaupunginlahdella pesinyt, Klobbenin kannaksen länsireunaan pesän tuolloin rakentanut laulujoutsenpari, pesi tänä, kuten viime vuonna, Pornaistenniemen takalampareella, ilmeisesti kyhmyjoutsenen vanhalla pesäkummulla. Viisi vastakuoriutunutta poikasta ui lampareella Viikon kuluessa koko poikue kuitenkin katosi eikä lahdella kesäkuun ensimmäiseltä viikolta alkaen näkynyt kuin laulujoutsenpari vailla poikasia. Syytä poikueen menehtymiseen ei ole tiedossa, kuten ei v ja 2015 menehtymisiin. Kaikkina kolmena vuonna poikue on huvennut viikossa. Poikue on kuoriutunut joka vuosi aiemmin: v vastakuoriutuneet poikaset nähtiin 17.6 (4 poikasta), ja viime vuonna 30.5 (3 poikasta). Kanadanhanhi pesi v Vanhankaupunginlahdella ensimmäistä kertaa ja heti kahden parin voimin. Seuraavana vuonna parimäärä tuplaantui (Klobben 2 paria, Kokkoluoto 1 pari ja Lemmenlehto 1 pari). Tänä 10
11 vuonna kolme paria aloitti haudonnan (Klobben, Kokkoluoto ja Lemmenlehto) ja näistä kaksi sai poikueen vesille (Lemmenlehdon parin haudonta keskeytyi viikon jälkeen). Ensimmäinen poikue näkyi 18.5 Purolahdella (7 poikasta). Tämän jälkeen alkoi lahdelle uida muualla pesineitä emoja poikasineen. Enimmillään ruokaili Arabianrannan nurmilla ja Lammassaaren hoitoniityllä 42 poikasta. Merihanhi pesi viime vuonna ensimmäistä kertaa Vanhankaupunginlahdella. Pareja oli silloin kaksi, kuten tänäkin vuonna. Pesät sijaitsivat todennäköisesti Klobbenilla. Haudonta-aikana odotteli usein Klobbenin rantavesissä, sekä Hakalanniemen edustan lahdella että Purolahdella, yksinäinen merihanhi puolisoaan ruokailemaan. Ensimmäinen poikue, jossa oli 6 poikasta, näkyi 9.5 Purolahdella ja toinen, jossa oli 4 poikasta, 10.5 Hakalanlahdella. Emot tuntuivat suosivan poikasten ensimmäisinä elinviikkoina juuri Purolahtea ja siitä varsinkin Viikinojan suun osaa Purolahden hoitoniitystä. Ne kuljettivat poikueitaan kuitenkin myös Lammassaaren hoitoniitylle ja Lemmenlehtoon. Kesäkuun puolella merihanhiperheet liikkuivat useimmiten yhdessä, ja monesti niitä näki ruokailemassa esim. Saunalahdella saakka. Kuuden poikasen poikue selvisi kokonaisuudessaan läpi poikasvaiheen aina nuoruuspukuun asti. Neljän poikasen poikueesta yksi menehtyi varhaisessa vaiheessa, mutta muut selvisivät vähintään nuoruuspukuun. Rantakanojen pesinnästä Liejukanapari tuotti vanhan puhdistamon altaalla kaksi poikuetta. Ensimmäisen poikueen 4 vastakuoriutunutta poikasta oli vesillä 7.6, jolloin pesässä oli vielä 4 munaa oli uudessa pesässä, altaan toisella reunalla, 4 munaa ja samassa pesässä munaa. 4.8 altaalla ruokaili 5 untuvapoikasta, iältään noin kolme viikkoa (Havainnot pesinnän kulusta Taavi Suladerin). Kahlaajien pesinnästä Töyhtöhyypän parimäärä kasvoi jo neljäntenä vuonna peräkkäin sekä hoitoniityillä että pelloilla. Hoitoniittyjen niitto syksyinä 2014 ja 2015 on varmasti edesauttanut uusien töyhtöhyyppäparien asettumista niityille pesimään. Purolahden hoitoniittyjen pesinnät tuottivat poikasia, mutta Lammassaaren hoitoniityllä pesintää yrittäneen kahden töyhtöhyyppäparin pesintä todennäköisesti epäonnistui, ainakaan yhtään poikueeseen viittaavaa havaintoa en tehnyt. Vesi nousi huhtikuun lopulla haudonta-aikana aina tulvaniityn heinäisen niityn reunalle, mutta hyyppien pesät säästyivät juuri ja juuri kastumiselta. Ensimmäiset kaksi töyhtöhyypän poikasta näkyivät Purolahden hoitoniityllä (tulvaniityllä) 7.5 (Otso Häärä). Viime vuonna ensimmäiset poikaset ilmaantuivat tulvaniitylle vasta 23.5 ja suurin osa vasta 11
12 kesäkuun alussa, sillä tulvat tuhosivat tuolloin useimpien hoitoniityn hyyppien munapesyeet ja emot joutuivat aloittamaan muninnan alusta. Havainnoin eri ikävaiheessa olevia töyhtöhyypän poikasia toukokuun lopulta heinäkuun puoleenväliin sekä Purolahden hoitoniityllä että pelloilla saadakseni selkoa poikasmääristä. Tuona aikana saattoi niityllä tai pellolla yhtäaikaisesti ruokailla sekä vastakuoriutuneita että lähes lentokykyisiä töyhtöhyypän poikasia. Seuraamalla eri ikävaiheessa olevien poikasten esiintymistä pyrin välttämään saman poikasen kahteen kertaan laskemisen. Kaikkiaan Purolahden hoitoniityn etelä- ja pohjoisosassa näkyi 19 eri poikasta ja pelloilla 13 eli yhteensä 32 poikasta (v ja 17 ja yhteensä 52). Osa tulvaniitylle tulleista poikasista lienee syntyjään tulvaniityn viereiseltä sänkipellolta, jossa pesi 8 paria (tulvaniityllä 5). Haudonta alkoi sekä laitumilla että sänki- ja kynnöspelloilla samaan aikaan: 11.4 hautoi kynnöksillä yksi, sänkipellolla viisi ja laitumella kolme hyyppää hautoivat jo kaikki peltojen hyypät. Toukotyöt (äestys ja kylvö) alkoivat pelloilla toukokuun ensi päivinä. Tuolloin tuhoutui Kotiniityn kynnöspellolta kolme pesintää ja myös osa tulvaniityn viereisen sänkipellon munapesyeistä. Viikon sisällä emot olivat jo kuitenkin munineet uudet pesyeet kyseisille peltolohkoille. Neljästi näin vanhan kanahaukkakoiraan yrittävän saalistaa hyypän poikasta joko tulvaniityn viereiseltä sänkipellolta tai Purolahden hoitoniityltä. Kolmesti haukka onnistui. Purolahden hoitoniityn niittojen jälkeen on pesivien pikkutyllien määrä kasvanut kyseisellä niityllä. Tänä vuonna reviirejä oli ainakin neljä, v kolme, v kaksi ja v yksi. Purolahdella viihtyy pikkutyllejä myös muuttoaikana esim , ja yksilöä. Poikasia tai nuoria näkyi seuraavasti: Kyläsaari poikuetta (1 + 1 pull), Purolahti juv, Fastholma pull. Tyllipari asettui Purolahden hoitoniityn eteläosaan 25.3 ja soidinteli sekä hallitsi reviiriään aina 25.4 vedennousuun saakka, jonka jälkeen pesintään viittaavat havainnot loppuivat. Myös viime vuonna tyllin pesintä jäi kesken, tuolloin 13.5 vedennousun vuoksi. Ennen viime vuotta pesi tylli edellisen kerran Arabianrannassa ennen kuin kyseinen alue rakennettiin. Muista kahlaajalajeista havaitsin poikasia punajalkaviklolla (4 vastakuoriutunutta poikasta 6.6 Purolahden hoitoniityn S osassa) sekä meriharakalla (2 nuorta emojen seurassa 10.7 Arabianrannassa). Vuosina 2014 ja 2015 loppukesällä sekä koneellisesti että käsivoimin talkootyöllä (Tringa ry) Purolahdella toteutetut niitot ovat kasvattaneet sekä pesivien että muuttomatkalla lepäilevien kahlaajien määriä. 12
13 Vähäsateisen toukokuun vuoksi Purolahden hoitoniitty (erityisesti tulvaniitty) oli tänä vuonna kuitenkin kuivempi kuin v. 2015, ja lepäilevien kahlaajien laji- ja lukumäärät jäivät viime vuotta vähäisemmiksi. Yksikin välivuosi niitoissa tietää korkeampaa kasvillisuutta (järviruoko, osmankäämi, kaislat) seuraavana keväänä, ja avoimuutta suosivien kahlaajien määrien vähenemistä. Siksi niittoja tulisi jatkaa vuosittain. Hoitoniittyjen varpuslinnuista Hoitoniityillä pesi varpuslintuja enemmän kuin viime vuonna: 88 paria 19 lajista, joista varsinaisia avomaan varpuslintuja (niittykirvinen, keltavästäräkki, västäräkki, kiuru) oli 29 paria (v paria 15:ä lajista, joista avomaan varpuslintuja 28 paria). Vuonna 2013 pareja oli kaikkiaan 89 ja lajeja 17 (avomaan pareja 22), kun taas v pareja oli 99 ja lajeja 20 (avomaan pareja 37). Kokonaisparimäärän pudotus v nähden selittyy suureksi osaksi Purolahden hoitoniityn niitolla, minkä jälkeen ruoikkolajeille (ruokokerttunen ja pajusirkku) on ollut tarjolla vähemmän pesimäympäristöä. Niittykirvinen näyttää säilyttävän asemansa hoitoniityillä, jollei ole jopa runsastunut viime vuosina, mutta keltavästäräkki on edelleen alamaissa (peltoalueilla keltavästäräkkejä pesi sen sijaan samassa määrin kuin kolmena edellisenä vuonna, 5 paria (v ja v ja v paria)). Hoitoniityillä pesi keltavästäräkkejä v , v ja ja v paria, joten suunta on selkeästi vähenevä. Vastaavina vuosina niittykirvisen parimäärä on vaihdellut välillä. Vaikka ruoikko on vähitellen vallannut entisiä asemiaan Lammassaaren hoitoniityn länsiosassa, se ei liene suurin syy keltavästäräkkien parimäärän laskuun. Ruoikon levittäytyminen Lammassaaren hoitoniityn länsiosassa uhkaa kuitenkin vähentää avomaan linnuille soveliasta pesimäympäristöä. Myös Lemmenlehdon (= Ruohokarin) tervalepikko levittäytyy tuhansin, monin paikoin jo puoleentoista metriin yltävin taimin niitylle. Puutuneet lepän taimet eivät kelpaa karjalle. Koneellinen niitto hoitoniityn länsiosassa ja raivaussahan käyttö tervalepän leviämisen torjunnassa vähintään joka toinen syksy olisi suositeltavaa. Purolahden hoitoniityn niittojen seurauksena niittykirvisen ja keltavästäräkin parimäärät ovat kasvaneet Purolahdella verrattuna niittoja edeltäviin vuosiin. 13
14 Uhanalaiset ja harvalukuiset seuranta-alueella pesivät lajit (pesineet ainakin jonakin kolmesta edellisestä vuodesta) (lintudirektiivin liitteen I (D), v uhanalaisluettelon (CR= äärimmäisen uhanalainen, EN = erittäin uhanalainen, VU = vaarantunut, NT = silmälläpidettävä) sekä aiempien v ja 2010 uhanalaisluettelon lajit (uhanalaisuusluokitus merkitty sulkuihin)). Vuosien 2013, 2014 ja 2015 parien/reviirien määrä ilmoitettu suluissa. Laji pareja/reviirejä laulujoutsen D 1 (0, 1, 1) haapana VU 14 (12, 16, 17) heinätavi EN 2 (1, 3, 3) punasotka EN 1 (1, 0, 0) tukkasotka EN 1 (3, 2, 1) isokoskelo VU 3 (2, 3, 3) tukkakoskelo EN 2 (1, 1, 2) ruisrääkkä D 0 (1, 1, 1) silkkiuikku NT 49 (45, 46, 44) kaulushaikara D 1 (1, 3, 1) ruskosuohaukka D 1 (0, 0, 0) kanahaukka NT 2 (1, 1, 1) luhtahuitti EN/D 6 (1, 2, 10) liejukana VU 1 (0, 1, 1) nokikana EN 31 (21, 39, 38) kurki D 1 (0, 0, 1) pikkutylli NT 9 (3, 4, 8) tylli NT 1 (0, 0, 1) rantasipi (NT (2010)) 10 (7, 10, 9) punajalkaviklo VU 4 (2, 3, 4 ) taivaanvuohi VU 8 (5, 8, 9) käki (NT (2000)) 0 (1, 1, 2) tervapääsky VU pesii, ei tietoa parimääristä pikkutikka (VU (2000)) 5 (6, 6, 7) käenpiika (NT (2010)) 0 (3, 2, 2) 14
15 haarapääsky NT (ei arviota parimääristä v ) räystäspääsky EN 5 10 (ei arviota parimääristä v ) niittykirvinen NT 21 (10, 19, 22) hoitoniityt (myös pelloilla pesii joitain pareja) sitruunavästäräkki EN 1 (3, 2, 1) keltavästäräkki NT 7 (6, 11, 4) hoitoniityt (pelloilla 5 (5, 5, 6)) kivitasku NT 7 (5, 8, 6) pensastasku (NT (2000)) 2 (2, 3, 1) ruokosirkkalintu EN 0 (1, 0, 1) rastaskerttunen VU 6 (8, 9, 6) sirittäjä (NT (2010)) 8 (10, 20, 20) tiltaltti (VU (2000)) 3 (0, 1, 2) pikkusieppo D 2 (0, 0, 0) viiksitimali VU 10 (0, 2, 5) pussitiainen EN 1 (3, 0, 0) pikkulepinkäinen D 2 (2, 2, 2) kottarainen (NT (2000)) 18 (30, 31, 26 (pöntöt ja luonnonkolot, Eero Haapanen)) varpunen VU pesii (koetila), arvio parimäärästä (10 20, 10 20, 10-20) viherpeippo VU pesii, ei tietoa parimääristä viherpeippo punatulkku VU 2 (enintään muutamia pareja v ) punavarpunen NT 30 (20, 20, 20) pajusirkku hoitoniityillä 11 (19, 17, 10), ruoikon parimääriä ei ole selvitetty v peltosirkku EN, D 1 (1, 1, 0) Uhanalaiset/harvalukuiset lajit, jotka havaittiin pesimäaikaan sopivassa pesimäympäristössä, mutta pesintä ei todennäköinen: jouhisorsa EN, pikku-uikku EN, pikkuhuitti EN, pikkulokki D, palokärki D, harmaapäätikka D, pohjantikka D, valkoselkätikka EN/D, mustaleppälintu (NT (2010)), kuhankeittäjä (NT (2010)). Uhanalaiset/harvalukuiset lajit, jotka ruokailivat pesimäaikaan säännöllisesti alueella: valkoposkihanhi D, sääksi D (NT (2010)), merikotka VU,D, naurulokki VU, selkälokki EN, merilokki NT, räyskä D (NT 2010)), kalatiira D, lapintiira D 15
16 Joitain vähälukuisia lajeja Keltahemppopari näkyi ja kuului parin viikon ajan toukokuun jälkimmäisellä puoliskolla koetilan pihaalueella, yksittäinen koiras vielä kesäkuussa. Valkotäpläsinirinta piti reviiriä Pornaisenniemen tornin ja patosillan välisen koivikon ja ruoikon rajalla toukokuun ensimmäiseltä viikolta aina kuun loppuun. Rytikerttusia havaitsin kaikkiaan 23 reviirillä (v , v ja v ) ja kultarintoja 17 reviirillä (v ). Urpiaisella oli reviiri Fastholmassa, mahdollisesti myös Pornaistenniemen Kyläsaaren alueella. Kaikki peukaloisten 8 reviiriä olivat lahden itärannalla. Puukiipijäreviirejä oli 9, kahta lukuun ottamatta itärannan metsissä. Fasaanilla oli reviiri Kivinokassa. Närhiä näkyi pesimäaikaan Kivinokan vanhassa metsässä ja Mölylässä. Kattavampaa tietoa Vanhankaupunginlahden linnustonseurannasta löytyy Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisusta (20/2013): Helsingin Vanhankaupunginlahden linnustonseuranta Vuosien yhteenveto. Mikkola-Roos Markku; Rusanen Pekka; Lehikoinen Aleksi; Haapanen Eero; Pynnönen Petro; Sarvanne Hannu. Yleisempää Viikki tietoutta voi ammentaa kirjasta: Mikkola Roos M. & Yrjölä R. toim. 2000: Viikki Helsingin Vanhankaupunginlahden historiaa ja luontoa, Tammi. Kirjallisuus: Koskimies, P. & Väisänen, R.A. 1988: Linnustonseurannan havainnointiohjeet. 2. uusittu painos. Helsingin yliopiston eläinmuseo, Helsinki. 16
17 Taulukko 1. Joidenkin vesilintulajien kerääntymiä kolmen päivän jaksoissa Vanhankaupunginlahdella keväällä Taulukossa esitetty suurin jaksolla laskemani aikuisten määrä (suluissa yhteenlaskettu aikuisten ja poikasten määrä). bracan = kanadanhanhi, braleu = valkoposkihanhi, anapla = sinisorsa, anapen = haapana, anacre = tavi, anacly = lapasorsa, aytfu l= tukkasotka, buccla = telkkä, meralb = uivelo, mermer = isokoskelo, podcri = silkkiuikku bracan braleu anapla anapen anacre anastr anacly aytful buccla meralb mermer podcri (149) (24) (46) (160) (34) (41) 132 (143) 3 9(34) (36) 169 (208) (41) 181 (224) 107 (179) (41) (104) (34) (41) 302 (356) (24) (651) (590) (696) (601) (52) 1047 (1112) 77(94) 23(24) (26) 39(58) (1066) (34) 1044(1473) 81(127) 13(15) (27) 47(73) (45) 744 (792) 72 (87) (51) 4(18) 24(39) 17
18 Taulukko 2. Joidenkin kahlaajalajien kerääntymiä kolmen päivän jaksoissa Vanhankaupunginlahdella v Taulukossa esitetty kolmen päivän jaksolla suurin Purolahden ja Lammassaaren hoitoniityn aikuisten lintujen yhteissumma (suluissa aikuisten ja nuorten yhteismäärä). Töyhtöhyypän luvuissa mukana peltojen linnut. pikkutylli tylli töyhtöhyyppä liro punajalkaviklo mustaviklo suokukko (86) (74) (67) (71) (42) (60) (54) (13) (57) 1 6(8) (14) 47(56) (87) 8 (2)
Vanhankaupunginlahden v linnuston seurantalaskennan loppuraportti
Vanhankaupunginlahden v. 2017 linnuston seurantalaskennan loppuraportti Hannu Sarvanne Tutkimusalue ja -menetelmät Vanhankaupunginlahden hoito- ja käyttösuunnitelman mukaisen, vuosittain toteutettavan
Poimintoja Helsingin Vanhankaupunginlahden v. 2014 pesimälinnuston seurantalaskennan tuloksista
1 Poimintoja Helsingin Vanhankaupunginlahden v. 2014 pesimälinnuston seurantalaskennan tuloksista Hannu Sarvanne Tein kuluneena keväänä ja kesänä pesimälinnuston seurantalaskentoja Vanhankaupunginlahdella
Poimintoja Helsingin Vanhankaupunginlahden v pesimälinnuston seurantalaskennan tuloksista
Poimintoja Helsingin Vanhankaupunginlahden v. 2015 pesimälinnuston seurantalaskennan tuloksista Hannu Sarvanne Tein kuluneena keväänä ja kesänä pesimälinnuston laskentoja Vanhankaupunginlahdella Helsingin
Vanhankaupunginlahden v linnustonseurantalaskennan loppuraportti
Vanhankaupunginlahden v. 2019 linnustonseurantalaskennan loppuraportti Hannu Sarvanne Tutkimusalue ja -menetelmät Vanhankaupunginlahden linnuston tilaa seurataan hoito- ja käyttösuunnitelman mukaisesti
Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero
LINTUHAVAINNOT 1999 ALKAEN 1999 Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero 30.3. Varis Salon keskusta 1 5.4. Käpytikka Halikonlahti/Salo 2 5.4. Peippo Halikonlahti/Salo 3 5.4. Fasaani Halikonlahti/Salo
Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016
Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016 Kotolahti kuvattuna lahden koillisrannalta. Kuva Pekka Rintamäki Pirkkalan kunta Ympäristönsuojelu Pirkanmaan Lintutieteellinen
Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto
Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto Markku Mikkola-Roos Suomen ympäristökeskus Kuva: Tero Taponen Kosteikkoluontotyyppien jakautuminen uhanalaisuusluokkiin (koko maa) 100 % 10 12 21 17 70 14 n 90 % 80
Tampereen Vähäjärven ranta- ja vesilinnusto sekä viitasammakot v. 2012
Tampereen Vähäjärven ranta- ja vesilinnusto sekä viitasammakot v. 2012 Osa Vähäjärven länsipään pienestä naurulokkikoloniasta. Samalla kohdalla osmankäämikössä esiintyy myös viitasammakko. Kuva Pekka Rintamäki.
Kesäkuussa kirjattujen havaintojen vertailu
viiksitimali 1,06 0,76 1,10 1,21 0,14 0,01 0,15 0,18 1,21 6,01 1,03 0,77 0,90 1,18 0,29 0,07 0,44 0,35 0,93 3,03 1,03 0,98 1,21 1,03 0,49 0,12 0,35 0,51 1,31 1,98 44 42 52 44 21 5 15 22 56 85 valkoselkätikka
Tampereen Teiskon Nuutilanlahden ranta- ja vesilinnusto 2012 sekä alueen viitasammakot ja konnanulpukkaesiintymä
Tampereen Teiskon Nuutilanlahden ranta- ja vesilinnusto 2012 sekä alueen viitasammakot ja konnanulpukkaesiintymä Kesäkuun alussa Nuutilanlahden luoteisosassa on avovettä, mutta heinäkuussa vesialueet ovat
HÄMEENLINNAN HAUHON ILMOILANSELÄN LINNUSTOSELVITYS 2018
HÄMEENLINNAN HAUHON ILMOILANSELÄN LINNUSTOSELVITYS 2018 Ilmoilanselän linnustoselvitys 31.8.2018 Tekijät: Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry. Ari Lehtinen Kansikuva: Isokoskelo (Juha Mälkönen)
Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat. v
Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat v. 2012-2013 Timo Metsänen Johdanto Artjärven kirkonkylän tärkeä lintualue on järvien, rantaniittyjen, kosteikkojen ja tulvapeltojen muodostama kokonaisuus
Vesijärvi on yksi eteläisen Suomen hienoimmista lintujärvistä.
Vesijärvi on yksi eteläisen Suomen hienoimmista lintujärvistä. Vesijärven tilan muutokset ovat heijastuneet järven pesimälinnustoon. Järvelle pesimään kotiutuneet linnut kertovat siitä, millaista ravintoa
Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2006
1 Riistantutkimuksen tiedote 209:1-5. Helsinki 16.8.6 Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 6 Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskanta pysyi viime vuoden
Laasonpohjan ja Häyhdön salmen pesimälinnusto 2013 MAALI-hankkeen osaraportti
Laasonpohjan ja Häyhdön salmen pesimälinnusto 2013 MAALI-hankkeen osaraportti Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry Lahti 13.10.2013 1. JOHDANTO Lintuharrastusjärjestöjen valtakunnallinen kattojärjestö
Yleensä toukokuun alkupuolella lahti on vapautunut kokonaan jäästä ja siellä kelluu yhä satoja lintuja.
Esko Rajala: Lintueloa Pennalanlahdella (Kuurtanes-Seuran Joulu 2004) Käsikirjoitus (julkaistu) LINTUELOA PENNALANLAHDELLA Pennalanlahti on Kuortaneenjärven eteläisin osa, missä Lapuanjoki laskee järveen.
NOKIAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2018. Markluhdanlahden pesimälinnustoselvitys Pekka Rintamäki
NOKIAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2018 Markluhdanlahden pesimälinnustoselvitys 2018 Pekka Rintamäki 2 Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä... 5 2. Johdanto... 6 3. Tutkimusalue ja menetelmät...
LINNUSTOSELVITYS SIILINJÄRVEN KUNTA
LINNUSTOSELVITYS 101003427 2.12.2017 SIILINJÄRVEN KUNTA Kehvo Väänälänranta rantaosayleiskaava Linnustoselvitys 2017 Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 SELVITYSALUEEN SIJAINTI... 1 3 MENETELMÄT... 1 4 TULOKSET...
Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2004
1 Riistantutkimuksen tiedote 195:1-7. Helsinki 10.8.2004 Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2004 Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskanta laski viime
TORNION RÖYTÄN TUULIVOIMALAT. Lähisaarten pesimälinnuston kartoitus 2011. Kemi-Tornion lintuharrastajat Xenus ry. Johdanto
TORNION RÖYTÄN TUULIVOIMALAT Lähisaarten pesimälinnuston kartoitus 2011 Kemi-Tornion lintuharrastajat Xenus ry Johdanto Tutkimuksen tilaaja oli Ramboll Oy. Kartoituksen kohteena olivat nykyisellä ja suunnitellulla
Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat v. 2012-2013
Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat v. - MAALI-hankkeen osaraportti Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry Lahti 6.. Johdanto Päijät-Hämeen maakuntaliitto tilasi Päijät-Hämeen lintutieteelliseltä
Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2005
1 Riistantutkimuksen tiedote 202:1-7. Helsinki 16.8.2005 Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2005 Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskanta pysyi viime
Vesilinnut vuonna 2012
Vesilinnut vuonna 2012 Runsaus ja poikastuotto Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos ja Luonnontieteellinen keskusmuseo käynnistivät vesilintujen laskennan vuonna 1986. Maastolaskennat on nyt tehty 27
HÄMEENLINNAN TUULOKSEN PANNUJÄRVEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2017
HÄMEENLINNAN TUULOKSEN PANNUJÄRVEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2017 Pannujärven pesimälinnustoraportti 8.9.2017 Tekijät: Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry. Ari Lehtinen Kansikuva: Palokärki (Pauli
Vesilintukannat ennallaan poikastuotto parempi kuin viime vuonna
1 Riistantutkimuksen tiedote 174:1-6. Helsinki, 10.8.2001. Vesilintukannat ennallaan poikastuotto parempi kuin viime vuonna Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskannassa
HÄMEENLINNAN / JANAKKALAN KANKAISTENJÄRVEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2017
HÄMEENLINNAN / JANAKKALAN KANKAISTENJÄRVEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2017 Kankaistenjärven pesimälinnustoraportti 8.9.2017 Tekijät: Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry. Ari Lehtinen Kansikuva: Kalalokki
Suomen Natura 2000 kohteet / Uudenmaan ympäristökeskus
Alueen nimi: Vanhankaupunginlahden lintuvesi Alueen koodi: FI0100062 Pinta ala (ha): 316 Kunta: Helsinki Hallinnoll.alue: Merialue (ei sis. Nuts alueisiin) 90 Aluetyyppi: SCI ja SPA Uusimaa (suuralue)
Kristiinankaupungin Dagsmarkin alueen linnustoselvitys 2009
Kristiinankaupungin Dagsmarkin alueen linnustoselvitys 2009 Maarit Naakka LuK Marika Vahekoski Luk 0 Kuva1. Lapväärtin joki virtaa Dagsmarkin halki. Kannen kuvassa on joen eteläpuolista vanhaa asutusta.
Laskentojen hyödyntäminen paikallistasolla: esimerkki TLY:stä. Esko Gustafsson, Kim Kuntze
Laskentojen hyödyntäminen paikallistasolla: esimerkki TLY:stä Esko Gustafsson, Kim Kuntze 1. Kaksi artikkelia TLY:n juhlavuonna 2. 1. Kannanarviot Noin 75 tarpeeksi yleistä lajia: vakiolinjat Tarpeeksi
Länsi-Turunmaan Mustfinnträsketin alueen pesimälinnusto, le- vähtäjät ja viitasammakot 2011
VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT 2011 Markus Lampinen & Pekka Alho Länsi-Turunmaan Mustfinnträsketin alueen pesimälinnusto, le- vähtäjät ja viitasammakot 2011 Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Laskennat...
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Ympäristölautakunta Ypst/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2012 1 (6) 298 Vuosaaren satamahankkeen linnustonseuranta 2011 sekä vuosien 2001-2011 yhteenveto HEL 2011-000934 T 11 00 01 Päätös päätti merkitä tiedoksi raportin Vuosaaren
Rauman kaupunki. Rauman Maanpään vesilintulaskennat ja kehrääjäselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY
Rauman kaupunki Rauman Maanpään vesilintulaskennat ja kehrääjäselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 55/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat
Suomen lintujen uhanalaisuus Aleksi Lehikoinen, Luomus
Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 Aleksi Lehikoinen, Luomus aleksi.lehikoinen@helsinki.fi Tehtävä YM: päivitys vuoden 2015 aikana, lintutyöryhmä vastaa Vastaava myös nisäkkäille Aiemmin luettelo laadittiin
3 Tulokset. 3.1 Maalintujen linjalaskenta
3 Tulokset 3.1 Maalintujen linjalaskenta Kesän 2006 linjalaskentojen tulokset ovat taulukossa 5. Taulukossa lajin tiheys on pää- ja apusarkahavainnoista laskettu tiheys (Järvinen & Väisänen 1983). Dominanssi
Kaj Karlsson 30.08.2004 TUUSULAN JOKIPELLONPUISTON-KOSKENMÄEN VÄLISEN ALUEEN LINNUSTO KEVÄÄLLÄ 2004
Kaj Karlsson 30.08.2004 TUUSULAN JOKIPELLONPUISTON-KOSKENMÄEN VÄLISEN ALUEEN LINNUSTO KEVÄÄLLÄ 2004 Koskenmäensillalta etelään Kaj Karlsson 30.08.2004 Sisällysluettelo..2 Johdanto 3 Tarkasteltavan kohteen
Ruokolahden Kuokkalammen pesimälinnustoselvitys 2012
LIITE2 Ruokolahden Kuokkalammen pesimälinnustoselvitys 2012 Karri Kuitunen T:mi Ympäristötutkimus Kuitunen 1 Ruokolahden Kuokkalammen pesimälinnustoselvitys 2012 Karri Kuitunen SISÄLLYS Tiivistelmä...
TURUN KAUPUNKI. " '\ i YMPÄRISTÖNSUOJELUTOIMISTO EHOOTETTUJEN LUONNONSUOJELUALUEIDEN ELOLLISEN LUONNON PERUSSELVITVKSET OSA VIII-
TURUN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUTOIMISTO EHOOTETTUJEN LUONNONSUOJELUALUEIDEN ELOLLISEN LUONNON PERUSSELVITVKSET OSA VIII- KUUSISTONLAHTI, RAUVOLANLAHTI JA FRISKALANLAHTI " '\ i JULKAISU 9/86 KUUSISTONLAHDEN,
Tampereen Iidesjärven linnustoselvitys 2016
Tampereen idesjärven linnustoselvitys 2016 Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen/ Ympäristönsuojeluyksikkö Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys ry Pekka Rintamäki 2016 1. Johdanto idesjärvi
Vanhankaupunginlahden eläinhavaintoja Tähän on koottu omia havaintoja ja muilta sähköpostilla ja muuten saatuja.
Vanhankaupunginlahden eläinhavaintoja 2013 Tähän on koottu omia havaintoja ja muilta sähköpostilla ja muuten saatuja. Eero Haapanen havainnoija ja havaittujen lukumäärä yksi, ellei toisin mainita. Siili
Kauniaisten linnustoselvitys 2005
Kauniaisten linnustoselvitys 2005 1 Tapio Solonen Luontotutkimus Solonen Oy Helsinki 2005 1. Johdanto Kauniaisten kaupunki tilasi 6.5.2005 Luontotutkimus Solonen Oy:ltä linnustoselvityksen Kauniaisissa
Tiivistelmä Kangasalan Kirkkojärven, Kuohunlahden ja Herttualan linnustolaskennoista
Tiivistelmä Kangasalan Kirkkojärven, Kuohunlahden ja Herttualan linnustolaskennoista 2016-2017 Kangasalan kunta/kaavoitus Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. Pekka Rintamäki 2017 1. Johdanto Elokuussa
FRESHABIT LIFE IP LINNUSTON LEPÄILIJÄLASKENNAT: ANSIONJÄRVI JA HATTELMALANJÄRVI (KANTA-HÄME) SEKÄ SAARIOISJÄRVI JA TYKÖLÄNJÄRVI (PIRKANMAA)
Vastaanottaja Vanajavesikeskus Asiakirjatyyppi Linnustoselvitys Päivämäärä 7.6.2016 Viite 1510026214 FRESHABIT LIFE IP LINNUSTON LEPÄILIJÄLASKENNAT: ANSIONJÄRVI JA HATTELMALANJÄRVI (KANTA-HÄME) SEKÄ SAARIOISJÄRVI
Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016
Suomen lintujen uhanalaisuus Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016 Metso, LC Huuhkaja, EN Kuva: Antti Below Tehtävä Ympäristöministeriö antoi lintutyöryhmälle alkuvuodesta
K O K E M Ä E N S Ä Ä K S J Ä R V E N V E S I - J A L O K K I L I N T U L A S K E N T A R IS TO VI LÉ N
K O K E M Ä E N S Ä Ä K S J Ä R V E N V E S I - J A L O K K I L I N T U L A S K E N T A 2 0 1 4 R IS TO VI LÉ N JOHDANTO Sääksjärven linnustoa on laskettu aiemmin vuosina 1992 (Nuotio, K. ym.) ja 2007
Malmin lentokenttä luontoharrastajan näkökulmasta
Malmin lentokenttä luontoharrastajan Ilkka Lyytikäinen 20.10.2007 Kentän luontoarvot 2 3 Siipiparatiisi Luonnonomainen niitty, joka niitetään säännöllisesti Niitty - pensaisto - metsä muodostavat kokonaisuuden,
Tiivistelmä vuoden 2012 saaristolintulaskentojen tuloksista
RAUMAN ETELÄISEN SAARISTON PESIMÄLINNUSTO Tiivistelmä vuoden 2012 saaristolintulaskentojen tuloksista Tarja Pajari 6.10.2012 Rauman eteläisen saariston linnuston pesimäkannoissa on havaittavissa joitakin
Siilinjärven Kevättömän vesi- ja rantalinnustoselvitys 2007
Pohjois-Savon ympäristökeskuksen raportteja 3 2009 Siilinjärven Kevättömän vesi- ja rantalinnustoselvitys 2007 Jari Jokela Pohjois-Savon ympäristökeskus POHJOIS-SAVON YMPÄRISTÖKESKUKSEN RAPORTTEJA 3 2009
KUORTANEEN KUNTA TARKISTUS, NISULAN ALUE TÄYDENNYS LUONTOARVIOINTIIN LIITE 5. Vastaanottaja Kuortaneen kunta. Asiakirjatyyppi Raportti
LIITE 5 Vastaanottaja Kuortaneen kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 22.9.2015 Viite 1510020028 KUORTANEEN KUNTA LÄNSIRANNAN OSAYLEISKAAVAN TAISTUS, NISULAN ALUE TÄYDENNYS LUONTOARVIOINTIIN 1 Päivämäärä
HALIKON JÄTEVESIALTAIDEN LINNUSTO 2012
HALIKON JÄTEVESIALTAIDEN LINNUSTO 2012 VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT 2012 0 SISÄLLYS 1. JOHDANTO 2 2. KARTOITUSALUE JA KARTOITUSMENETELMÄT 3 3. TULOKSET 5 3.1. LEVÄHTÄVÄ LINNUSTO 5 3.2.
LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014. VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi
LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014 VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi Sisältö 1 JOHDANTO JA MENETELMÄT 1 2 TULOKSET 2 2.1 Yleiskuvaus 2 2.2 Suojelullisesti huomionarvoiset
Vesilintulaskenta. Linnustonseuranta Luonnontieteellinen keskusmuseo Linnustonseuranta@Luomus.fi
Vesilintulaskenta Linnustonseuranta Luonnontieteellinen keskusmuseo Linnustonseuranta@Luomus.fi 1 1.* Tausta ja tavoitteet Sisävesien pesimälinnuston seuranta Kaksi menetelmää: 1)Pistelaskenta kannanmuutosten
Helsingin Vanhankaupunginlahden linnustonseuranta 2012
Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 2/213 Helsingin Vanhankaupunginlahden linnustonseuranta 212 Vuosien 2 212 yhteenveto Markku Mikkola-Roos, Pekka Rusanen, Eero Haapanen, Aleksi Lehikoinen,
Karinkannanlahti (Pateniemessä)
KAUPUNKILUONNON HAVAINNOINTIPISTE Karinkannanlahti (Pateniemessä) Sijainti: Karinkannanlahti on Karinkannan niemen pohjoiskupeessa oleva loivapiirteinen lahti. Lahden matalaa vesialuetta pääsee tarkkailemaan
Suomen Luontotieto Oy. Ojakylänlahden, sekä Akionlahden pesimälinnustoselvitys 2009. Suomen Luontotieto Oy 38/2009 Jyrki Oja, Satu Oja
Ojakylänlahden, Hailuodon pohjoisrannan sekä Akionlahden pesimälinnustoselvitys 2009 Mustakurkku-uikku kuuluu Akionlahden pesimälinnustoon Suomen Luontotieto Oy 38/2009 Jyrki Oja, Satu Oja Sisältö 1. Johdanto...
Hattelmalanjärven pesimälinnusto 2003
Hattelmalanjärven pesimälinnusto 2003 Rauno Yrjölä Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen monisteita 8 2007 Hämeenlinnan seudullinen ympäristötoimi ja NAPA-projekti Kannen kuva: Laulujoutsenia (Cygnus
Vanhankaupunginlahden eläinhavaintoja nisäkkäät, matelijat, sammakkoeläimet
Vanhankaupunginlahden eläinhavaintoja 2015 -nisäkkäät, matelijat, sammakkoeläimet Koonnut Eero Haapanen Kerätty omia havaintoja ja mm. sähköpostipyynnöllä 12.11. Tringa-verkossa. HS-Hannu Sarvanne EH-Eero
RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2009
RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2009 Muuttohaukan pesäpaikka: Kuva Tuomo Ollila 11.11.2009 Tuomo Ollila Metsähallitus Luontopalvelut
Vesilintujen runsauden muutoksia seurantaa, syitä. Jukka Kauppinen 2010
Vesilintujen runsauden muutoksia seurantaa, syitä Jukka Kauppinen 2010 Vesilinnuston pitkäaikaisseurantaa ik i Pohjois-Savon järvien linnustokehityksestä on seuranta-aineistoa 1930-luvun puolivälistä alkaen.
Keurusseudun selkälokit erityisseurannassa
Keurusseudun selkälokit erityisseurannassa Matti Aalto 2010 (kuva Ari Aalto) Selkälokkeja on tutkittu Keuruun ja Mänttä-Vilppulan järvillä yhtäjaksoisesti kymmenkunta vuotta. Ensimmäinen hyvä parimäärälaskenta
MALMIN LENTOKENTÄN JA SITÄ YMPÄRÖIVIEN
TUTKIMUSRAPORTTI 15.9.2015 MALMIN LENTOKENTÄN JA SITÄ YMPÄRÖIVIEN ALUEIDEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2015 Tekijät: Rauno Yrjölä, Hannu Sarvanne, Antti Tanskanen, Jorma Vickholm SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2
Sipoosta Helsinkiin liitetyn alueen linnusto 2010
Sipoosta Helsinkiin liitetyn alueen linnusto 2010 Rauno Yrjölä Ympäristötutkimus Yrjölä Oy Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 2 Aineisto ja menetelmät... 3 3 Alueen luonto... 3 3.1 Rannikko ja sisäsaaristo...
Määrityskisa paperia jätettiin Vain 14 tyhjää vastausta! 50 lajia, 13 ei tavattu Suomessa Kuvaajat:
Määrityskisa 2018 14 paperia jätettiin Vain 14 tyhjää vastausta! 50 lajia, 13 ei tavattu Suomessa Kuvaajat: Pasi Pirinen (PaP) 25 kuvaa Sampo Laukkanen (SL) 23 kuvaa Anna Palmroos 2 kuvaa 1. Suopöllö Suopöllö
JÄRVENPÄÄN LINTURANNAN LINNUSTOSELVITYS 2001
JÄRVENPÄÄN LINTURANNAN LINNUSTOSELVITYS 2001 Ari Lavinto 2001 Järvenpään kaupunki Ympäristötutkimus Metsätähti Oy Juha Honkala Ari Lavinto 2 Kuvat ja kannen piirros Ari Lavinto 2001 Versio 28.8.2001 Järvenpään
Espoon lintuvesien pesimälinnuston seuranta ja viitasammakkoselvitys 2008. Esa Lammi Pekka Routasuo Ympäristösuunnittelu Enviro Oy
Espoon lintuvesien pesimälinnuston seuranta ja viitasammakkoselvitys 2008 Esa Lammi Pekka Routasuo Ympäristösuunnittelu Enviro Oy Espoon ympäristölautakunnan julkaisusarja 1/2009 Kannen kuva: Espoonlahden
Ilmajoen kunta. Linnustoselvitys. Tuomikylä Renko Pojanluoma. Tapio Sadeharju Suomenselän Lintutieteellinen yhdistys ry
Ilmajoen kunta Linnustoselvitys 2011 Tuomikylä Renko Pojanluoma Tapio Sadeharju Suomenselän Lintutieteellinen yhdistys ry 1 Sisällysluettelo Johdanto...3 Tutkimusmenetelmät...3 Linnuston yleispiirteet...3
OUKKULANLAHDEN MERIMASKUN ALUEEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS
OUKKULANLAHDEN MERIMASKUN ALUEEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 29.10.2012 OUKKULANLAHDEN MERIMASKUN ALUEEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 3 TULOKSET... 4 3.1 OUKKULANLAHTI...
Tuusulan Gustavelundin linnustoselvitys 2009
APUS RY:N RAPORTTEJA 1 2009 Tuusulan Gustavelundin linnustoselvitys 2009 Juha Honkala Seppo Niiranen Keski- ja Pohjois-Uudenmaan lintuharrastajat Apus ry. Tuusulan kunta KESKI- JA POHJOIS-UUDENMAAN LINTUHARRASTAJAT
Jaakonsuon jätevedenpuhdistamo Maakunnallisesti arvokas lintualue
29.10.2014 Teksti: Ari Aalto Kuvat: Markku Saarinen Jaakonsuon jätevedenpuhdistamo Maakunnallisesti arvokas lintualue Huom! Puhdistamoalueella liikkuminen on luvanvaraista. Vierailuja koskevista pelisäännöistä
VESILINNUT OVAT SOPEUTUNEET ETSIMÄÄN RAVINTOA ERILAISISTA PAIKOISTA
VESILINNUT OVAT SOPEUTUNEET ETSIMÄÄN RAVINTOA ERILAISISTA PAIKOISTA JOKAISELLA LINTULAJILLA ON OMA EKOLOGINEN LOKERONSA 11 14 15 16 12 1 2 13 17 3 4 5 6 7 8 9 10 1. sinisorsa, 2. töyhtöhyyppä, 3. rantasipi,
HEINÄKURPAN ESIINTYMINEN MALMIN
TUTKIMUSRAPORTTI 25.10.2016 HEINÄKURPAN ESIINTYMINEN MALMIN LENTOKENTÄN ALUEELLA SYKSYLLÄ 2016 Tekijät: Rauno Yrjölä, Hannu Sarvanne Antti Tanskanen ja Jorma Vickholm Sisällys: 1 Johdanto... 3 2 Menetelmä...
Maatalousympäristön lintujen kannanvaihtelut ja mitä ne kertovat pellon käytön muutoksista?
Maatalousympäristön lintujen kannanvaihtelut ja mitä ne kertovat pellon käytön muutoksista? Tuomas Seimola ja Juha Tiainen Luonnonvarakeskus Mitkä lajit ovat maatalousympäristön lintuja? 2 9.2.2018 Varsinaiset
NAANTALIN LUOLALANJÄRVEN LINNUSTOSELVITYS
NAANTALIN LUOLALANJÄRVEN LINNUSTOSELVITYS NAANTALIN LUOLALANJÄRVEN LINNUSTOSELVITYS 1 2 Suomen Luontotieto 2003 Sisällys 1. Johdanto...5 2. Tutkimusalue...5 3. Aineisto ja menetelmät...6 4. Tulokset...7
Vuoden lintu hankkeita vuodesta 2000
Vuoden lintu hankkeita vuodesta 2000 Kuva: Micha Fager Tero Toivanen, lintulaskijatapaaminen 10.2.2019 BirdLifen vuoden linnut 2000-2018 2000: Käenpiika 2001: Peltosirkku 2002: Pikkulepinkäinen 2003: Selkälokki
RENGASTUSLUVAT alkaen
RENGASTUSLUVAT 1.1.2018 alkaen Y = YLEISLUPA Oikeuttaa rengastamaan: a) kaikkien lintulajien poikasia (ei hippiäisen pesäpoikasia, koska pesän tuhoutumisriski on suuri eikä räystäspääskyn pesäpoikasia,
Siili Elokuussa Mölylän kasvimaan ja Fastholman välisellä hiekkatiellä (Tapani Järvinen)
Vanhankaupunginlahden eläinhavaintoja 2016 Nisäkkäät, matelijat ja sammakkoeläimet Katsauksen koonnut Eero Haapanen Päivitetty 20.1.17. Henkilöiden lyhenteitä: Eero Haapanen (EH) Hannu Sarvanne (HS) Markku
OULUN KAUPUNGIN LINNUSTOLASKENNAT 1990-1996
OULUN KAUPUNGIN LINNUSTOLASKENNAT 1990-1996 Oulun kaupunki Ympäristövirasto Julkaisu 5/1997 Kannen kuva: Naurulokkeja. Sami Timonen Painatus: Oulun kaupungin painatuskeskus - 1997 OULUN KAUPUNGIN LINNUSTOLASKENNAT
Rovaniemen pesimälinnusto. Jukka Jokimäki ja Marja-Liisa Kaisanlahti-Jokimäki (toim.)
A r k t i s e n k e s k u k s e n t i e d o t t e i t a 5 7 Rovaniemen pesimälinnusto Jukka Jokimäki ja Marja-Liisa Kaisanlahti-Jokimäki (toim.) 2012 A r k t i s e n k e s k u k s e n t i e d o t t e i
Luontoselvitys Kotkansiipi Jukolantie 9 A 1 45200 KOUVOLA petri.parkko@kotkansiipi.fi
Luontoselvitys Kotkansiipi Jukolantie 9 A 1 45200 KOUVOLA petri.parkko@kotkansiipi.fi 28.5.2007 1. Yleistä...1 2. Tutkimusmenetelmät...2 3. Räskin-Syvälahdenpohjan vesi- ja rantalinnusto 2007...3 4. Soininlaakson
Teppo Häyhä Nina Hagner-Wahlsten Sirkka-Liisa Helminen Rauno Yrjölä Tmi Teppo Häyhä
HONGISTON ASEMAKAAVA- ALUEEN MAISEMA- JA LUONTOSELVITYS 2007 Teppo Häyhä Nina Hagner-Wahlsten Sirkka-Liisa Helminen Rauno Yrjölä Tmi Teppo Häyhä SISÄLLYSLUETTELO 1. MAISEMASELVITYS...3 1.1. Tutkimusmenetelmä...3
Esko Rajala: Arvokkaita lintuvesiä (Kirjassa: Kuortaneenjärvi Lapuanjoen helmi - Länsi-Suomen ympäristökeskus 2006)
Esko Rajala: Arvokkaita lintuvesiä (Kirjassa: Kuortaneenjärvi Lapuanjoen helmi - Länsi-Suomen ympäristökeskus 2006) KUORTANEENJÄRVEN JA LÄHIVESISTÖJEN LINNUSTOSTA Linnut ovat vesistön ellei näkyvin niin
Nummi-Pusulan lintuvesien pesimälinnuston selvitys 2007
Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 22 2008 Nummi-Pusulan lintuvesien pesimälinnuston selvitys 2007 Jan Södersved Uudenmaan ympäristökeskus UUDENMAAN YMPÄRISTÖKESKUKSEN RAPORTTEJA 22 2008 Nummi-Pusulan
Retinranta Nallikarissa
KAUPUNKILUONNON HAVAINNOINTIPISTE Retinranta Nallikarissa Sijainti: Retinrannan luontopiste on Nallikarista Toppilansaareen merenrannan tuntumassa johtavan pyörätien varressa. Sinne löytää helpoiten Nallikarinranta-nimisen
Pekka Heikkilä & Miika Suojarinne VESILINTUJEN KIERTOLASKENTA KYYVEDEN NATURA-ALUEELLA 2012
Pekka Heikkilä & Miika Suojarinne VESILINTUJEN KIERTOLASKENTA KYYVEDEN NATURA-ALUEELLA 2012 Raportti (asianumero 798/2013/04.01) Metsähallitus, Luontopalvelut, Etelä-Suomi 2.4.2013 KUVAILULEHTI JULKAISIJA
Vuosina 2007-2014 vuoden ensimmäisenä päivänä MLY:n alueella havaitut lajit (Lähde: Tiira)
Vuosina 2007-2014 vuoden ensimmäisenä päivänä MLY:n alueella havaitut lajit (Lähde: Tiira) Kaikki lajit Kaikkiaan on havaittu 91 eri lajia. Eri vuosina lajeja on havaittu seuraavasti: 2014 2013 2012 2011
RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2008
RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2008 Kuvia helikopterista tarkastetuista pesistä 24.10.2008 Tuomo Ollila Metsähallitus Luontopalvelut
MAAKA 2012-2013 Maakunnan kartoittaminen. VÄLIRAPORTTI (2006 -) 2012 Ilkka Sahi 22.2.2013
MAAKA 2012-2013 Maakunnan kartoittaminen VÄLIRAPORTTI (2006 -) 2012 Ilkka Sahi 22.2.2013 ESITYKSEN TEEMAT MAAKAn motiivit ja siihen osallistuminen Mitä 2012 saatiin aikaan ja mitä jäi kesken Kuinka 2013
Köyliönjärven linnusto 2010. Kevätmuutto, pesimälinnusto, syysmuutto. Rauno Yrjölä, Oskari Kekkonen, Antti Tanskanen, Peter Uppstu
Köyliönjärven linnusto 2010 Kevätmuutto, pesimälinnusto, syysmuutto Rauno Yrjölä, Oskari Kekkonen, Antti Tanskanen, Peter Uppstu Köyliönjärven linnustoselvitys 2010 Kevätmuutto, pesimälinnusto, syysmuutto
Suurhiekan YVA -hankkeen vaikutuspiirin linnusto
Suurhiekan YVA -hankkeen vaikutuspiirin linnusto Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen hallussa olevien linnustotietojen luovutus WPD Finland Oy:lle Sami Timonen Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus 26.3.2008
Turun Ruissalon öljyvahinkoalueen Iinnoston seurantalaskennat vuonna 2002 ja 2003
Turun Ruissalon öljyvahinkoalueen Iinnoston seurantalaskennat j 1 Tur~~ kaupunki YMPARISTONSUOJELUTOIMISTO 2003 Tur~!l kaupunki YMPARISTONSUOJELUTOIMISTO 2003 Turun Ruissalon öljyvahinkoalueen linnuston
LINNUSTORAPORTTI, ORIVESI
Järvilinnut matkailun myötätuulessa Pohjois-Karjalan luonnonsuojelupiiri ry LINNUSTORAPORTTI, ORIVESI JOHDANTO Luonnon arvojen huomioon ottaminen on monin tavoin tullut velvoitteeksi meille kaikille. Lainsäädäntömme
FINNOON KOSTEIKKOALUEEN LINNUSTON SEURANTA 2018
FINNOON KOSTEIKKOALUEEN LINNUSTON SEURANTA 2018 Esa Lammi 12.2.2019 FINNOON KOSTEIKKOALUEEN LINNUSTON SEURANTA 2018 Sisällys TIIVISTELMÄ... 3 1 Johdanto... 4 2 Selvitysalue ja työn toteutus... 4 2.1 Finnoon
GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY Suhangon kaivoshankkeen laajennus TÄYDENTÄVÄ LINNUSTOSELVITYS 2012. Suhangon täydentävä linnustoselvitys
TÄYDENTÄVÄ LINNUSTOSELVITYS 2012 16UEC0227 30.11.2012 GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY Suhangon kaivoshankkeen laajennus Suhangon täydentävä linnustoselvitys Gold Field Arctic Platinum Oy Suhangon täydentävä
PESIMÄLINNUSTOSELVITYS
TYÖNUMERO: E27047 KAUHAVA ALAHÄRMÄN YLEISKAAVAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 ALUEEN SIJAINTI JA YLEISKUVA... 1 3 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 4 TULOKSET... 3 5 LAJILUETTELO... 9 6
Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen lokkilaskentojen raportti vuodelta 2013
Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen lokkilaskentojen raportti vuodelta 213 Tringa ry Hannu Holmström HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT -KUNTAYHTYMÄ LOKKILASKENTOJEN RAPORTTI VUODELTA 213 1. Johdanto Helsingin
Lintujen uhanalaisuus. Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellinen
Lintujen uhanalaisuus Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellinen keskusmuseo aleksi.lehikoinen@helsinki.fi @AksuLehikoinen Seuranta-aineisto mm. Maalinnusto 1975- Sisävesien linnusto 1986- Saaristolinnusto
HELSINGIN KRUUNUVUORENSELÄN
TUTKIMUSRAPORTTI HELSINGIN KRUUNUVUORENSELÄN MUUTTAVAN JA LEVÄHTÄVÄN LINNUSTON SEURANTA VUONNA 2011 Tekijät: Rauno Yrjölä, Jorma Vickholm SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 menetelmät... 4 3 Tulokset... 8 3.1
Keiteleen Hetejärven vesi- ja rantalinnustoselvitys 2007
Pohjois-Savon ympäristökeskuksen raportteja 2 2009 Keiteleen Hetejärven vesi- ja rantalinnustoselvitys 2007 Jari Jokela Pohjois-Savon ympäristökeskus POHJOIS-SAVON YMPÄRISTÖKESKUKSEN RAPORTTEJA 2 2009
TRINGAN NUORTENRETKI HANGON LINTUASEMALLE
TRINGAN NUORTENRETKI HANGON LINTUASEMALLE 5.-7.4.2019 Porukka saapui asemalla perjantaina 6.4. illalla. Haliaksen viikonlopun päämiehittäjinä Jaakko Koponen, Jari Laitasalo(opas), Markus Lampinen (opas),
Simon Karsikon alueen linnustoselvitykset 2009 Kemin-Tornion lintuharrastajat Xenus r.y.
Simon Karsikon alueen linnustoselvitykset 2009 Kemin-Tornion lintuharrastajat Xenus r.y. 12.10.2009 2 (13) Simon Karsikon alueen linnustoselvitykset 2009 Sisältö 1 JOHDANTO 3 2 KEVÄTMUUTTOLASKENNAT 3 2.1
Tampereen Vuoreksen alueen linnustoselvitys 2011
Tampereen Vuoreksen alueen linnustoselvitys 2011 Kolme kanahaukan poikasta. Kuva Olavi Kalkko Tampereen kaupunki Vuores-projekti Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys ry Pekka Rintamäki 16.8.2011 2 Saatteeksi