ja toiminnan tutkimisella katsottava olevan enemmänkin kuin vain paikallishistoriallista mielenkiintoa. "Göteborgin järjestelmä"
|
|
- Sinikka Niemi
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 124 ALKOHOLI POLITI I KKA TOR W. HOLM ANNISKELUA JA HYVAN. TEKEVAISYYTTA H ELSINGISSA Useimmat helsinkiläiset tuntevat kaupunginkirjaston talon Rikhardinkadulla. Mutta monikaan ei tietäne, että tämän nykyoloissa ahtaan ja epäkäytännöllisen talon rakentaminen on luettava Helsingin anniskeluyhtiön ansioksi. Tämä yhtiö oli aikoinaan elinvoimainen yritys, joka kesästä 1873 aina kieltolain voimaan tuloon saakka tyydytti olennaisen osan pääkaupungin viinantarpeesta. Anniskeluyhtiö ansaitsee muutenkin tulla muistetuksi. Voittovaroillaan se edisti niin Korkeasaaren eläintarhan kuin Seurasaaren kansanpuiston syntyä. Helsingin anniskeluyhtiö Helsingfors UtskänkningsAktiebolag perustui, kuten vastaavanlaiset yritykset maan muissa kaupungeissa, ns. Göteborgin järjestelmään, jonka tehtävänä oli valvonnan alaisen viinan jakelun luominen. Alkoholipoliittisesti järjestelmä rakentui tietynlaiselle kohtuullisuusideologialle. Sen esitaistelijat pitivät itseään re,alisteina, jotka lainataksemme järjestelmän merkittävintä apoetolia Ruotsissa, Sigfrid Wieselgreniä, pyrkivät "rait'ciuden hyväksi vastustamaan yhteiskunnan hävittäjää, tuhatpäistä juoppouspahetta itse kapakan tiskin ääressä esiintymättä tällöin kuitenkaan minkään raittiusjärjestön Iipul Ia". Tämän artikkelin tarkoituksena ei ole arvostella Suomessa tai edes Helsingissä sovellettua Göteborgin järjestelmää, va,an ainoastaan senaikaisen aineiston perusteella antaa joitakin lisätietoja Helsingin anniskeluyhtion historiaan 1870 ja 1BB0luvuilla. Koska tämä helsinkiläinen yhtiö oli ensimmäinen l,aatuaan Suomessa, on sen synnyn ja toiminnan tutkimisella katsottava olevan enemmänkin kuin vain paikallishistoriallista mielenkiintoa. "Göteborgin järjestelmä" Vuonna 1864 Göteborgin kaupunginvaltuusto teki aloitteen työläisten kurjien elin
2 ALKOHOLI POLITI I KKA 125 ehtojen syiden selvittämiseksi. Tässä yhteydessä kiinnitettiin erikoisesti huomiota kapakkaliikkeeseen ja salakapakointiin kaikkine kielteisine seurauksineen. Selvityksen aloitteentekijänä oli poliitikko ja sanomalehtimies S. A. Hedlund. Göteborgin anniskeluyhtiö aloitti toimintansa vuonna Aluksi yhtiö sai vain anniskell,a viinaa ravitsemisliikkeissään, mutta vuodesta 1874 yhtiölle myönnettiin lupa myös vähittäismyynnin harjoittamiseen. Perusta yhtion toiminnalle luotiin, kun Ruotsin väkijuomalainsäädäntö vuonna 1855 uusittiin. Kotitarvepolton kieltämisen lisäksi kaupungin viranomaisille myönnettiin tällöin oikeus luovuttaa tietyille yhtiöille kaikki ne myyntioikeudet, jotka uusien määräysten mukaan oli tarjottava huutokaupalla myytäväksi. Ruotsissa oli jo ennen uuden lainsäädännön syntyä perustettu paikallisia yhtiöitä. Eri katsauksissa on tapana mainita esimerkkinä lähinnä Falunin vähittäismyyntiyhtiö vuodelta Vaikka aikaisemminkin muodostetuilla yhtiöillä oli sosiaalinen tarkoitus, mm. haluttiin estää alkoholijuomien myynti luotolla, voidaan vasta Göteborgin yhtiön tultua perustetuksi puhu,a varsinaisesta alkoholi ja raittiuspoliittisesta tavoitteesta. Ei pyritty vain laittomuuksien vastustamiseen, terveydellisten olojen parantamiseen ja yksityisen väärinkäytön estämiseen erinäisin rajoitustoimenpitein, vaan toivottiin myös saatujen voittovarojen käyttöä tarkoituksiin, jotka tavalla tai toisella edistäisivät työläisten siveellistä kasvatusta ja tekisivät heistä kohtuullisia. Tämän lisäksi tuli tietynlainen oikeusvaatimus: ne varat, jotka köyhältä kansalta saatiin korottamalla viinan hintoja raittiuspoliittisista syistä, merkitsivät ylimääräistä verotusta, joka ei saanut hyödyttää varakkaita esim. alennettujen verojen muodossa. Otto Höiierin panos Suomessa alkoholilainsäädäntö uusittiin 1860luvulla tapahtuneen perustuslaillisen valveutumisen yhteydessä. Kotitarvepoltto kiellettiin vuonna 1865 annetulla asetuksella. P,aloviinan tuotanto keskitettiin suurpolttimoihin, ja vähitellen siitä kehittyi tuottava elinkeino, joka johti tuotantokustannusten alenemiseen ja voiton kasvuun. Valvonnan alaisen anniskelun ja vähittäismyynnin tarve ilmeni yhä voimakkaampana. Yksi keino tämän tavoitteen saavuttamiseksi oli oikeuksien luovuttaminen kaupungeissa yleishyödyllisille yhtiöille. Kiinnitämme tässä yhteydessä huomiota maisteri Otto Hoiierin panokseen. Hän toimi tarkastajana Sinebrychoffin omistamassa Hietalahden väkiviinatehtaassa. Otto Höijer arkkitehti Theodor Höijerin vanhempi veli oli tarmokas henkilö, jolla oli monta rautaa tulessa. Hän toimi kunnallispolitiikan alalla, mm. köyhäinhoitojohtokunnan puheenjohtajana vuosina , ja kuului ensimmäiseen, vuonna 1875 toimintansa aloittaneeseen kaupunginvaltuustoon. Loppukesällä 1871 Höijer matkusti senaatin toimeksiannosta Ruotsiin tutkimaan Göteborgin järjestelmän soveltamista. Samoihin aikoihin valtionkomitea sai valmiiksi ehdotuksensa uudeksi paloviinaasetukseksi. Höijer toimitti tälle komitealle matkakertomuksensa, joka kuitenkin myöhemmin on joutunut kadoksiin. Asiaa tutkinut Uuno Tuominen (vrt. lähdeluettelo) otaksuu, että Höijerin matkakertomus, joka saatiin melko myöhään, tuskin on voinut vaikuttaa komitean Göteborgin järjestelmää suosivaan kannanottoon. Tämä on hyvin mahdollista. Sitä vastoin voimme todeta, että Höijer julkaisutoimintansa ansiosta tuli muokanneeksi yleistä mielialaa otolliseksi Helsinkiin perustettavalle anniskeluyhtiölle. Höijer, joka kuului Hufuudstadsbladetin vakinaisiin avustajiin, selosti kahdessa tässä lehdessä syksyllä 1871 (24.9. ja 27.9.) julkaistussa artikkelissa Göteborgin järjestelmän soveltamista sen kotipaikkakunnalla. Jo aikaisemminkin maaperää oli muokattu Hufuudstadsbladetin välityksellä. Lehdessä julkaistiin nimittäin syksyllä 1868 tekijää ilmoitta
3 126 ALKO HOLI POLITI I KKA matta artikkelisarja otsikolla "Frägor rörande den arbetande klassen" (Työtätekevää luokkaa koskevia kysymyksiä). Luultavaa on, että nämäkin kirjoitukset olivat Höijerin käsialaa (sen suuntaisia viittauksia esiintyy myöhemmässä artikkelisarjassa), joten oletamme seura,avassa Höijerin kirjoittaneen ne. Artikkelisarjassa vuodelta 1868 (Hbl 22., 26., ) Höijer perustelee yhtiökapakoiden tarvetta erilaisin sosiaalisin todistein. Mm. hän huomauttaa työväenluokan käyttämien kapakoiden useinkin toimivan panttilainakonttoreina. Lisäksi ne ovat likaisia ja rähjäisiä. Erikoisesti mainitaan epäkohtana, että porvarinoikeutensa menettäneet henkilöt voivat päästä harjoittamaan liikettä ryhtymällä jonkun oikeuksien haltijan, useinkin jonkun leskirouvan, palvelukseen. Tämä johtaa siihen, että huonomaineiset henkilöt itse asiassa hoitavat liikettä. Aivan erilaisia ovat olot Göteborgissa, jossa kirjoittaja kertoo äskettäin käyneensä. Siellä huoneistot ovat niin siistejä, että kuka tahansa voi käydä niissä. Juopumuspidätykset ovat vähentyneet vuodesta 1865, jolloin yhtion ravintolat avattiin ja yksityiset kapakat suljettiin. Erikoisen mielenkiintoisia ovat tässä yhteydessä artikkelin kirjoittajan esittämät konkreettiset ehdotukset helsinkiläisen anniskeluyhtiön rahoittamiseksi ja organisoimiseksi. Ko. ehdotuksessa osakepääoma määrätään markaksi ja ehdotettu osinko on sama kuin myöhemmin vahvistettu, nimittäin 6 %. Mitään ei kuitenkaan tällä kertaa tapahtunut. Joitakin kokouksia pidettiin, Höijer kertoo kolme vuotta myöhemmin, mutta mielenkiinto laimeni piankin. Varsin otaksuttavaa on, että äskettäin läpikäydyt hätävuodet osaltaan vaikuttivat mielenkiinnon heikkenemiseen. Höijer, jonka Sakarl Topeliuksen rinnalla voidaan katsoa kuuluneen Suomen s,anomalehdistön ensimmäisiin sosiaalireporttereihin, ei hellittanyt ja vuonna 1871 hän esiintyy uudelleen mielipiteiden muokkaajana. Nyt hän kiinnittää huomiota lisääntyvään juopotteluun. Kohonneet työansiot ja viinan hinnan aleneminen 45 marktlsta kannulta 2:80 markkaan on lisännyt kulutusta. Hän huomauttaa vielä: "Ennen maailmassahan tosin pidettiin vapaita maanantaita, mutta nämä ovat nyt saaneet sellaiset mittasuhteet, että ne päättyvät tiistaisin ja alkavat perjantaisin." Osakkaat Lokakuun 28. päivänä 1871 julkaistiin sanomalehdissä kutsu kokoukseen, jossa käsiteltäisiin kysymystä anniskeluyhtiön perustamisesta Helsinkiin. Aikanaan senaatille jätetty ehdotus ko. yhtiön säännöiksi hyväksyttiin eikä tarvittavan markan osakepääoman hankkiminen liioin liene aiheuttanut vaikeuksia. Ensimmäiset osakkaat edustivat läpileikkausta sen ajan varakkaasta Helsingistä. Jakamalla heidät yhtiön osakekirjassa olevien tietojen perusteella ja Helsingin osoitekalenterin (187+75) mukaan saamme seuraavat ryhmät: Virkamiehiä 31 Tehtailijoita ja käsityöläisiä Kauppiaita 25 Upseereja 14 Professoreja 6 Merikapteeneja... 4 Talonomistajia 3 Muita Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat senaatin eri toimituskuntien ja keskusvirastojen virkamiehet. Myös joitakin kaupungin virkamiehiä sisältyy tähän ryhmään. Tehtailijoiden ja käsityöläisten ryhmässä on mm. sel Iainen mahtimies kuin kauppaneuvos Paul Sinebrychoff, kaupungin suurin olut ja viinatehtailija. Kauppiaiden joukossa on kolme Borgströmin perheen edustajaa mutta myös joitakin vähemmän tunnettuja venä Iäisiä kauppiaita. Alkuaikojen suurin osakkeenomistaja oli tehtailija R. Heimberger 23 osakkeineen, kun taas Paul Sinebrychoffilla oli 20 osaket
4 ALKOHOLI POLITI IKKA 127 ta. Näiden lisäksi oli kaksi osakasta, joilla kummallakin oli 10 osaketta. Muista osakkaista olivat useimmat tyytyneet 12 osakkeeseen, vain muutamilla oli viiden osakkeen osakekirja. Kaksikymmentä vuotta yhtiön perustamisen jälkeen osakkaiden luku oli laskenut,l10:een. Suurin osakas oli nyt valtioneuvos C. F. Wahlberg 20 osakkeineen. Kymmenen osaketta oli raatimies Edw. Berghillä, asessori C. A. Kjöllerfeldtillä ja varatuomari John Swanljungilla. Mielenkiintoinen kysymys tavaranhankkijoiden vaikutuksesta yhtiön h,arjoittamaan politiikkaan ja hallintoon on liian laaja tullakseen tässä käsitellyksi. Varmaankin se oli ajoittain huomattava. Yhtiö suosi kaupungin tehtailijoita maaseutulaisten kustannuksell,a ja joutuikin tästä syystä arvostelun kohteeksi. Sittemmin osoittautui kuitenkin, että nimenomaan parempien kilpailuolosuhteiden luomiseksi vuonna 1886 perustetulle kilpailevalle yritykselle, Helsingin vähittäismyyntiyhtiölle, joka teki ostons,a maaseudulta, tuotti melkoisia vaikeuksia niin kuljetusten kuin varastoinni nkin järjestäminen. Voittovarat Helsingin anniskeluyhtiön säännöissä, jotka suureksi osaksi perustuivat göteborgilaiseen esikuvaan, sanotaan: "Yritys pyrkii yksinomaan pitämään silmällä kaupungin työläisväestön etua niin siveellisessä kuin taloudellisessakin suhteessa, joten yhtiön osakkaat eivät odota saavansa omaa voittoa." Tämä vuoden 1872 sanamuoto viitta,a selvästi siihen, että ylijäämä oli käytettävä työläisluokan hyväksi. Voittovarojen jaosta yhtiön vuosikokous päätti 1870 ja 1880luvuilla. Vuonna 1893 tämä tehtävä siirtyi kaupunginvaltuustolle. Tästä vuodesta lähtien myös valtion kulku Iaitosrahasto sai osuutensa, joka oli kaksi viidesosaa. Säilyneet vuosikokouspöytäkir jat osoittavat niin ikään, että johtokunnan ehdotus voittovarojen käytöksi tavallisesti hyväksyttiin. Yksityiset osakkeenomistajat tosin yrittivät varata summi,a suosimiinsa tarkoituksiin, mutta yleensä heikolla menestyksellä. Vuosikokouksissa oli läsnä keskimäärin parikymmentä henkilöä, jotka edustivat suunnilleen seitsemääkymmentä osaketta. Avainasemassa ja jatkuvuuden takaajana toimi maisteri Viktor Ahberg, joka 34 vuoden ajan oli johtokunnan puheenjohtajana. Hän oli kaupungin kansakoulujen tarkastaja ja valittiin 43 vuoden ikäisenä johtokunnan puheenjohtajaksi. Petrus Nordmannin kirjoittamasta suppeasta Ohbergin elämäkerrasta ilmenee tällä olleen tavaton työkyky. Hän oli myös poliittisesti aktiivinen osal Iistuen porvarissäädyn jäsenenä useihin valtiopäiviin. Jonkun aikaa hän oli kaupunginvaltuuston jäsen. Alkoholipolitiikan alalla Ohberg tuskin kuului eturivin miehiin. Hän lienee suhtautunut melko välinpitämättömästi järjestyneisiin raittiuspyrkimyksiin. Vanhoillisena ja vähäsanaisena, mutta tarmokkaana ja määrätietoisena hän työskenteli niiden tarkoitusperien edistämiseksi, joita anniskeluyhtiön hänen mielestään tuli palvella. Ohbergillä ja hänen johtokunnallaan, jossa luutnantti ja pikakirjoittaja August Fabritius oli hänen uskollisimpia aseveljiään, oli monta myrskyä kestettävänään. Suhteet kaupungin viranomaisiin ja poliisiin olivat useinkin hankal,at, vaikka yhtiön johtomiehillä oli istunto ja puhevalta kunnallisissakin elimissä. Koetamme tässä yhteydessä antaa jonkinlaisen kuvan siitä, miten yhtiön johto toteutti säännöissä ilmaistut siveelliset tavoitteet. Seuraavasta taulukosta ilmenee, mitkä laitokset yhtiön mielestä ansaitsivat päästä osallisiksi yhtiön voittovaroista ensimmäisen kymmenvuotiskauden (187483) aikana.
5 128 ALKOHOLI POLITI I KKA Kaupungin kansankirjasto... Avustukset kunnan koululaisille Työväenyhdistysten eläkekassat Kaupungin talouskoulu Taideteol I isuusyhdistys Laiminlyötyjen lasten koti... Lastenseimet Pääoma ja elinkorkolaitos... Kansankonsertit Köyhien lasten työlaitos... Muut tarkoitukset.. Yhteensä MK I Ei liene niinkään helppoa keksiä yhtenäistä linjaa voittovarojen jakopolitiikassa. Todetaan avustuksia annetun suhteellisen vähän suoranaiseen raittiustyöhön. Yli puolet tänä aikana jaetuista varoista sai kansankirjasto. Hyvällä tahdolla void,aan katsoa tämän politiikan perustuneen pyrkimykseen houkutella työläiset pois kapakoista tarjoamalla heille luettavaa ym. ajanvietettä. Koulumies Ohbergin vaikutukseen viittaavat kansakoululaisille myönnetyt suuret avustukset. Yleensä on havaittavissa pyrkimys nuoren polven suosimiseen. Varsinkin 1890luvulla myönnettiin voittovaroja suurin erin kansanpuistojen ja Korkeasaaren eläintarhan ylläpitoon. Vuoteen 1902 oli näihin tarkoituksiin myönnetty yli markkaa. Tässä kaupunginvaltuusto jatkoi anniskeluyhtiön johtokunnan ja vuosikokousten alulle panemaa linjaa. Helsingin anniskeluyhtiön voittomahdollisuudet riippuivat luonnollisesti suureksi osaksi vallitsevista kilpailu ja monopolioloista. Lainsäädäntö oli horjuva, ja anniskelu ja vähittäismyyntiyhtiöiden k,annattavuuteen vaikuttivat vaihtelevat määräykset. Sinä aikana, jota tässä pääasiallisesti olemme käsitelleet, ei kumpainenkaan helsinkiläinen yhtiö nämä yhdistettiin vuonna 1907 saavuttanut monopoliasema,a. Niinpä yhtiön ravintoloiden oli kestettävä yksityisten elinkeinonharjoittajien puolelta tuleva kilpailu. Nimenomaan ns. kellarit, joita esim. vuosina oli kolmetoista anniskeluyhtiön ravitsemisliikkeiden ollessa yhdeksän, esiintyivät kilpailijoina. Kannattavinta oli vähittäismyynti, kun taas yhtiön raittiusravintolat yleensä tuottivat tappiota. Leo Harmaja on tutkimuksessaan "Gööteporin järjestelmä Suomessa" kiinnittänyt huomiota anniskelu ja vähittäismyyntiyhtiöiden voittovarojen käyttöön. Hänen kirjansa liitteistä ilmenee voittovaroja useinkin myönnetyn tarkoituksiin, jotka mikäli pitäydytään ankarasti "systeemin" puitteisiin olisi ollut rahoitettava muista lähteistä. Tästä lienee osaksi johtunut, että niin raittius kuin kehittyvä työväenliike oli niin vähän kiinnostunut Göteborgin järjestelmän käytännöllisestä soveltamisesta maassamme. Joskaan Helsingin anniskeluyhtiö ei ole läheskään syytön tässä asiassa, uskaltanemme kuitenkin väittää, ettei yhtiöltä ainakaan aikaisemman toimintakautensa aikana kokonaan puuttunut sosiaalista vastuuntuntoa. Tosin yhtiön suosimat tarkoitusperät näyttävät meidän päivinämme nykyaikaisen yhteiskunnan hyvinvointipolitiikan luonnollisilta ilmauksilta, mutta meidän on muistettava yhtiön aloitteiden ansiokkaalla tavalla luoneen perustaa elinvoimaisille laitoksille. Lähdeviittaukset Helsingin kaupunginarkisto: Helsingin anniskeluyhtiön arkisto. Yhtiökokouksen pöytäkirjat I Adresskalender för Helsingfors stad Hfrs 1874 Ginström, Egidius: Hufvudstadsbladet under 5O är, '4. Hfrs 1964 (s. 3H1) H arm a ja, Leo: Gööteporin Järlestelmä Suomessa. Hki 1907 N o r d m a n n, P.: Viktor Ohberg. En verksam mans länga levnad. Hfrs 1908 Tuominen, Uuno: Suomen alkoholipolitiikka,866,886. L Hki 1950 (erik. s. 303) W i e s e I g r e n, S i g f r i d : Till Göfeborgssystemets utveck/ingshistoria. Sthlm 1907 (erik. s.4) Ast rö m, S.E.: Kaupunkiyhteiskunta murrosvaiheessa. Helsingin kaupungin historia lv:2. Hki 1956 (erik. s. 232)
Tampereen Naisyhdistyksen
Tampereen Naisyhdistyksen Säännöt. i. Tampereen Naisyhdistyksen tarkoitus on työskennellä naisen kohottamiseksi tiedollisessa ja siveellisessä suhteessa sekä hänen taloudellisen ja yhteiskunnallisen asemansa
EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt
EMO Espoon musiikkiopisto Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt 2 ESPOON MUSIIKKIOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys Esbo
ASUNTO OY ETELÄ HESPERIANKATU 6
9.6.2005 YHTIÖJÄRJESTYS ASUNTO OY ETELÄ HESPERIANKATU 6 ASUNTO OY ETELÄ HESPERIANKATU 6 1(5) Yhtiöjärjestys 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Etelä Hesperiankatu 6 ja kotipaikka Helsinki. 2 Toimiala
Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä
Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuodelta 2010 vahvistettavan taseen perusteella ei makseta osinkoa. Hallituksen ehdotus koskien
3.1 Mikä on keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö?
3 Mitä uudistus tarkoittaa keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden osalta? 3.1 Mikä on keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö? Keskinäisissä kiinteistöosakeyhtiöissä on yleensä asuinhuoneistojen lisäksi paljon
Hereditas Elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi 5.9.2014
Hereditas Elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi 5.9.2014 1 Menestyksekästä sijoittamista jo 109 vuotta Elinkorkolaitos Hereditas perustettiin 4.6.1905 Keisarillisen Senaatin antaman toimiluvan perusteella.
KESKI-SUOMEN ANNISKELUYHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS SUOMEN KEIS. SENAATTI VAHVISTANUT HUHTIKUUN 19 P:NÄ 1912 JYVÄSKYLÄ K. J. GUMMERUS OSAKEYHTIÖ
KESKI-SUOMEN ANNISKELUYHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS SUOMEN KEIS. SENAATTI VAHVISTANUT HUHTIKUUN 19 P:NÄ 1912 JYVÄSKYLÄ K. J. GUMMERUS OSAKEYHTIÖ Keisarillisen Suomen Senaatin päätös Keisarilliseen Senaattiin annetun
osakeyhtiölain kielenhuolto
Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kielitoimisto Asunto-osakeyhti osakeyhtiölain kielenhuolto Salli Kankaanpää, Aino Piehl ja Matti Räsänen 4.12.2007 Tavoitteena on saada tietoa säädöstekstin synnystä
No. 1/2012 Ahlstrom Capital Oy:n varsinaisen yhtiskokouksen
No. 1/2012 Ahlstrom Capital Oy:n varsinaisen yhtiskokouksen pdytakirja Aika: 29.3.2012, klo 17:00 Paikka: Ravintola Savoy (Eteiaesplanadi 14), Helsinki Lasna: Kokouksessa olivat lasna oheisesta aaniluettelosta
Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua
Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua Emoyhtiön taseen 31.12.2013 mukaan emoyhtiön jakokelpoiset varat ovat 17 969 052,99 euroa. Hallitus esittää yhtiökokoukselle,
PÖYTÄKIRJA Nro 1 /2010. Ravintola Palace Gourmeti Eteläranta 10, 10 krs. Helsinki. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Tuomo Lähdesmäki avasi kokouksen.
VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 13.4.2010 klo 10:00 Paikka: Läsnä: Ravintola Palace Gourmeti Eteläranta 10, 10 krs. Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina
Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki.
Kososten Sukuseura ry:n SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on: 1) ylläpitää yhteyttä Kososten suvun jäsenten
TietoEnator Oyj:n varsinainen yhtiökokous 1/2007
2007-03-22 1 (6) TietoEnator Oyj:n varsinainen yhtiökokous 1/2007 Aika Paikka Läsnä 22.3.2007, klo 17.00 alkaen TietoEnator Oyj, Kutojantie 6-8, Espoo Läsnä oli henkilökohtaisesti tai asiamiehen edustamina
Hereditas Elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi 24.9.2014
Hereditas Elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi 24.9.2014 1 Menestyksekästä sijoittamista jo 109 vuotta Elinkorkolaitos Hereditas perustettiin 4.6.1905 Keisarillisen Senaatin antaman toimiluvan perusteella.
SIEVI CAPITAL OYJ YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS
SIEVI CAPITAL OYJ PÖYTÄKIRJA Y: 0190457-0 No. 3/2016 SIEVI CAPITAL OYJ YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 9.12.2016 AIKA: 9.12.2016 alkaen klo. 12:00 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi Ääniluettelon
HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA
1 (6) HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA Yhtiön hallituksen voitonjakoehdotus on julkistettu 18.2.2010. ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa vuodelta
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Porvoon Partiomiehentie 1 - Bostads Ab Patrullvägen 1 24.09.2015 12:22:10 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 24.09.2015 Toiminimi: Asunto
6. 31.10.2013 päättyneen tilikauden tilinpäätöksen, konsernin tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
Panostaja Oyj Pörssitiedote YHTIÖKOKOUSKUTSU Panostaja Oyj Pörssitiedote 13.12.2013 klo 10:30 Panostaja Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään keskiviikkona tammikuun 29. päivänä 2014 kello 13:00 Technopolis
Miten jakaa autopaikat taloyhtiössä?
Miten jakaa autopaikat taloyhtiössä? Kiinteistömessut 14.11.2013 Kristel Pynnönen, Vanhempi lakimies Suomen Kiinteistöliitto Suomen Kiinteistöliitto ry Autopaikkojen jakamisesta Autopaikat: pihapaikat,
Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti:
Y-tunnus: 0347890- Sivu JOENSUUN PYSAKOINTI OY:N YHTIOJARJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Joensuun Pysäköinti Oy ja kotipaikka on Joensuun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on maankäyttö- ja rakennuslain sekä
GUMBÖLE GOLF OY OSAKEANTIESITE I/2014
1 GUMBÖLE GOLF OY OSAKEANTIESITE I/2014 (Yhtiökokouksen valtuutus ja hallituksen päätös 17.12.2013) Antipäätös O007, 4.2.2014 II D-lajin osake YLEISTÄ TAUSTAA Gumböle Golf Oy:n yhtiökokous teki 27.11.2013
Helsingin yliopiston Viikin Biokeskuksen auditorio 2041, Helsinki
HERANTIS PHARMA OYJ Pöytäkirja 1/2017 Y-tunnus: 2198665-7 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 11.4.2017, klo 13.00 Paikka Läsnä Helsingin yliopiston Viikin Biokeskuksen auditorio 2041, Helsinki Liitteessä 3 luetellut
YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT
KäPa Fanit ry Hyväksytty 6.6.2008 YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on KäPa Fanit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue on Käpylän
1993 vp - HE 284 YLEISPERUSTELUT
1993 vp - HE 284 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräille omaisuudenhoitoyhtiöille myönnettävistä veronhuojennuksista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki valtion
Aika Keskiviikko klo Nordic Aluminium, BO-Sali, Kirkkonummi
NORDIC ALUMINIUM OYJ PÖYTÄKIRJA VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika Keskiviikko 31.3.2010 klo 13.00-13.30 Paikka Nordic Aluminium, BO-Sali, Kirkkonummi Läsnä Paikalla olivat pöytäkirjan liitteenä 1 olevasta osallistujaluettelosta
eportti - Yhtiöjärjestys
Sivu 1/5 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 27.06.1997 Toiminimi: Asunto Oy Töölö-Hesperia Yritys- ja yhteisötunnus: 0200373-1 Kaupparekisterinumero: 75.920 Voimassaoloaika:
NEW YORKIN UUTISET Arkistoluettelo
NEW YORKIN UUTISET Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Johtaminen Aa Vuosikokoukset 1 Ab Johtokunnan asiakirjat 3 C Vuosikertomukset 4 D Talous- ja tiliasiakirjat 5 U Muut asiakirjat 6 NEW YORKIN UUTISTEN
Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala
Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 27.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto-Oy Säästöpurje 19.03.2015 16:26:25 1(14) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 19.03.2015 Toiminimi: Asunto-Oy Säästöpurje Yritys- ja yhteisötunnus:
OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA
OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA Tämä osakassopimus (jäljempänä Sopimus) on solmittu seuraavien osapuolten välillä: 1. Helsingin kaupunki (Y-tunnus 0201256-6),
SIEVI CAPITAL OYJ YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS
SIEVI CAPITAL OYJ PÖYTÄKIRJA Y: 0190457-0 No. 2/2014 SIEVI CAPITAL OYJ YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 4.11.2014 AIKA: 4.11.2014 alkaen klo. 14:00 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi Ääniluettelon
Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala
Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 23.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko
Fortum Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen 2018 ja hallituksen päätökset
Yhtiökokouksen päätökset 1 (5) :n varsinaisen yhtiökokouksen 2018 ja hallituksen päätökset FORTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 28.3.2018 KLO 15.00 :n varsinainen yhtiökokous pidettiin 28.3.2018 Helsingissä. Yhtiökokous
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri. Yhtiöjärjestys päivältä 01.12.1997 Toiminimi: Bridge Areena Oy
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 01.12.1997 Toiminimi: Bridge Areena Oy Yritys- ja yhteisötunnus: 1464743-8 Kaupparekisterinumero: 723.420 Voimassaoloaika: 01.12.1997
Jokaisesta talletetusta Smk. 1,500: maksetaan. vana syistä, joiden yhtiö katsoo olevan hänen mää« Jokainen henkilö, joka on täyttänyt 21 vuotta
>Ai,i4éfow f Vaikka yhtiö koettaa estää petoksia, ei se pidä itseään vastuunalaisena, jos maksu tapahtuu henkilöille, jotka esittävät tämän sopimuksen, vaikka eivät olekaan valtuutettuja siihen, ellei
Suomen Rauhanliiton r.y. paikallisyhdistysten. Säännöt. HELSINKI Suomen Rauhanliitto r.y. 1929
Suomen Rauhanliiton r.y. paikallisyhdistysten Säännöt. HELSINKI Suomen Rauhanliitto r.y. 1929 Liittoa koskevia kirjallisia kyselyjä osoitetaan: Suomen Rauhanliitto Helsinki, Kapteenik. 3, C, 27. TAMPEREELLA
TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013
TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä
Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous
Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: 25.4.2013 klo 14.00 Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4, 00510 Helsinki Läsnä: Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta
LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.7.2014 COM(2014) 459 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi eurooppalaisen yhteisyrityksen perustamisesta ITERiä ja fuusioenergian kehittämistä varten
SUOMALAISEN NAISLIITON PORIN OSASTON SÄÄNNÖT.
SUOMALAISEN NAISLIITON PORIN OSASTON SÄÄNNÖT. * Suomalaisen Naisliiton Porin osaston S«* a a n n o t: i Osaston nimi on "Suomalaisen Naisliiton Porin osasto" ja kotipaikka on Porin kaupunki. Osasto kuuluu
V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00
Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi 13.5.2019, klo 18.00 Läsnä: Ääniluettelon mukaisesti 5 osakkeenomistajaa edustaen: 98 A osaketta ja 1960 ääntä 0 B osaketta
SUOMEN KILPARATSASTUSSEURAN r. y. SÄÄNNÖT
SUOMEN KILPARATSASTUSSEURAN r. y. SÄÄNNÖT Suomen Kilparatsastusseuran r. y. SÄÄNNÖT. (Hyväksytyt perustavassa kokouksessa 3 "A> 1930.) Rekisterinumero 17669. 1 Yhdistyksen täydellinen nimi on suomeksi
Yhtiökokouksen puheenjohtajaksi valittiin asianajaja Marko Vuori, joka kutsui kokouksen sihteeriksi asianajaja Tom Fagernäsin.
HERANTIS PHARMA OYJ Pöytäkirja 1/2018 Y-tunnus: 2198665-7 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 11.4.2018, klo 13.00 Paikka Läsnä Taitotalon kongressikeskus, Valimotie 8, Helsinki Liitteessä 3 luetellut osakkeenomistajat
Y: 2422742-9 No. 1/2012 SCANFIL OYJ YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 19.4.2012. AIKA: 19.4.2012 alkaen klo. 13:00. Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi
SCANFIL OYJ PÖYTÄKIRJA Y: 2422742-9 No. 1/2012 SCANFIL OYJ YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 19.4.2012 AIKA: 19.4.2012 alkaen klo. 13:00 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi Ääniluettelon (Liite
MYLLYKOSKEN NAISVOIMISTELIJAT RY
MYLLYKOSKEN NAISVOIMISTELIJAT RY SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Myllykosken Naisvoimistelijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kouvolan Myllykoski 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS Yhdistyksen
ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS
ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 16.3.2018 klo 10.00 10.50 Paikka: Läsnä: Keilaranta 1, 1 krs., Auditorio, Espoo Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta
1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi.
1 (5) SANGEN OY PÖYTÄKIRJA 1/2018 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 4.7.2018 klo 15.00 16.00 Paikka Tornio 1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi.
SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY
Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla
Kansankirjasto ja lukusali.
VIII. Kansankirjasto ja lukusali. Kansankirjaston ja lukusalin hallituksen kertomus vuodelta 1909 *) oli seuraavaa sisällystä: Kansankirjaston ja lukusalin hallitukseen ovat vuonna 1909 kuuluneet päätirehtööri
OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo ( 2 )
OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 14.4.2000 klo 9.00 1 ( 2 ) OLVI OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Olvi Oyj jakaa 0,90 euroa osinkoa vuodelta 1999. Nykyiset hallituksen jäsenet valittiin uudelleen hallitukseen.
Suomalaisista 46 % on käynyt viimeisen vuoden aikana teatterissa, baletissa tai oopperassa vähintään yhden kerran. Määrä on pysynyt lähes samana viime tutkimuskertaan (v. 2004) verrattuna. Teatterissa
Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Mikael Lilius avasi kokouksen.
WÄRTSILÄ OYJ ABP:N Aika: klo 15.00 16.37 Paikka: Messukeskuksen kongressisiipi, Helsinki Läsnä: Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.
Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ!
TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! GPP on ohjelma, missä hyvin toimeentulevat rahoittajat suunnittelevat investoivansa iäkkäiden ihmisten eläkevakuutuksiin. Siksi GPP etsii 100.000 henkilöä, jotka haluavat
Joukkorahoitus eli crowdfunding
Joukkorahoitus eli crowdfunding Joukkorahoitus on vaihtoehtoinen tapa yritykselle löytää rahoitusta Ideana on esitellä yrityksen tuotteet ja palvelut suurelle joukolle ja saada heidät kiinnostuneiksi yrityksestä
hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja ja teknistä
ASPOCOMP GROUP OYJ:N Aika: 26.4.2012 klo 13:00 Paikka: Läsnä: Fondia Oy:n toimitilat, Lönnrotinkatu 5, 4 krs., Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta
Kakolanmäen jätevedenpuhdistamo, Polttimonkatu 2, Turku
Pöytäkirja Sivu 1/5 Aihe Hallituksen kokous 09/2015 Aika tiistai 27.10.2015 klo 16:15 18:20 Paikka Kakolanmäen jätevedenpuhdistamo, Polttimonkatu 2, Turku Läsnä Harry Nordqvist puheenjohtaja Jaana Friman
KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2010 EHDOT
1 KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2010 EHDOT KONE Oyj:n hallitus on yhtiökokoukselta 1.3.2010 saamansa valtuutuksen perusteella päättänyt 20.7.2010 optio-oikeuksien antamisesta KONE Oyj:n (yhtiö) ja sen tytäryhtiöiden
VAASAN SUOMALAISEN NAISKLUBIN SÄÄNNÖT. Vaasa 1931 Vaasan Kirjapaino
VAASAN SUOMALAISEN NAISKLUBIN SÄÄNNÖT.»«Vaasa 1931 Vaasan Kirjapaino 'Vaasan Suomalaisen SYaisklubin Säännöt. 1. Yhdistyksen, jonka nimenä on "Vaasan Suomalainen Naisklubi", kotipaikkana 'on Vaasan kaupunki
Vuosikokoukselle esitetyt kysymykset ja hoitokunnan suositukset ja vastaukset niihin perusteluineen
Vuosikokoukselle esitetyt kysymykset ja hoitokunnan suositukset ja vastaukset niihin perusteluineen Sisällysluettelo Esitys 1:... 2 Esitys 2:... 2 Esitys 3:... 3 Esitys 4:... 4 Esitys 5.... 5 Esitys 6....
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginhallitus Sj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (5) 386 V 23.4.2014, Eläintarhan ala-asteen koulun, Länsi-Pasilan ala-asteen koulun ja Alppilan yläasteen koulun hallinnollinen yhdistäminen esitti kaupunginvaltuustolle
1 Yhdistyksen nimi on Lapin Ampujat ry ja kotipaikka Rovaniemen kaupunki.
Lapin Ampujat ry:n säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Lapin Ampujat ry ja kotipaikka Rovaniemen kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää ampumaurheilua Rovaniemen kaupungissa ja sen ympäristössä.
EV 250/2006 vp HE 247/2006 vp. Jos kuitenkin on ilmeistä, että kokonaisjakautumisessa
EDUSKUNNAN VASTAUS 250/2006 vp Hallituksen esitys eräitä yritysjärjestelyjä koskeviksi muutoksiksi verolainsäädäntöön Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräitä yritysjärjestelyjä koskeviksi
ASUNNOTTOMUUS HYVINVOINTIVALTIOSSA
ASUNNOTTOMUUS HYVINVOINTIVALTIOSSA Juho Saari, sosiaali- ja terveyspolitiikan professori, selvityshenkilö (TOIMI-Hanke) Esityksen rakenne Sosiaalisten riskien ja sosiaalisten ongelmien hallinta hyvinvointivaltiossa;
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 146 final 2017/0066 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen pöytäkirjan 31, joka
ASPO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (7) 7.4.2016, klo 10.00 Scandic Marina Congress Centerissä osoitteessa Katajanokanlaituri 6, 00160 Helsinki.
ASPO OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (7) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika ja paikka Läsnä 7.4.2016, klo 10.00 Scandic Marina Congress Centerissä osoitteessa Katajanokanlaituri 6, 00160 Helsinki. Kokouksessa olivat
TELESTE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS
PÖYTÄKIRJA TELESTE OYJ 1 (5) TELESTE OYJ:N Aika: Tiistaina kello 15.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talo, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät
1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki),
OSAKASSOPIMUS Sopijapuolet 1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki), 2) Savonlinnan Seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry, y-tunnus: 1446495-7 (jäljempänä NT) Määritelmät Tässä sopimuksessa tarkoitetaan
Espoon kaupunki Pöytäkirja 265. Kaupunginhallitus 17.09.2012 Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 17.09.2012 Sivu 1 / 1 3790/02.05.05/2012 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 59 10.9.2012 265 Spinno-Seed Oy:n omistuksesta luopuminen Valmistelijat / lisätiedot: Hindsberg-Karkola Viktoria,
Taulu N:o 216. Vähittäinmyynti- ja anniskelupaikkoja Helsingissä vuosina
IC rf- Taulu N:o 216. Vähittäinmyynti- ja anniskelupaikkoja Helsingissä vuosina 1898 1902. Väkittäinmyynti- ja anniskelupaikkoja, joissa myytiin ja anniskeltiin Poltettuja väkijuomia Viinejä ja miedompia
KONECRANES OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET
KONECRANES OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Jaa Stock exchange release 23.03.2017-12:30 Konecranes Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin tänään keskiviikkona 23.3.2017 klo 10.00 Hyvinkäällä.
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto-oy Vesalan pientalot 16.10.2015 12:01:06 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 16.10.2015 Toiminimi: Asunto-oy Vesalan pientalot Yritys- ja
SUOMEN NAISTEN KANSALLISLIITON SÄÄNNÖT. S fe * S]l. vsv '
SUOMEN NAISTEN KANSALLISLIITON SÄÄNNÖT. S fe * S]l vsv ' SAANNOT i. Yhdistyksen nimi on Suomen Naisien Kansallisliitto Finlands Kvinnors Nationalförbund r.y. ja sen kotipaikkana Helsingin kaupunki. Liiton
HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT
1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN
Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas!
1907. Edusk. Väst. Esitys N:o 23. Suomen Eduskunnan alamainen vastaus Keisarillisen Majesteetin armolliseen esitykseen, joka koskee paloviinan valmistamisesta suoritettavaa veroa sekä sanotun veron käyttämistä.
- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä
Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena
EXEL COMPOSITES OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2013. Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon mukaan (Liite 1)
PÖYTÄKIRJA 1/2013 1(5) EXEL COMPOSITES OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 27.3.2013 klo 10.30 Paikka Kansallissali, Aleksanterinkatu 44, Helsinki Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon
VINCIT GROUP OYJ KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2017
VINCIT GROUP OYJ KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2017 I (I) SISÄLLYSLUETTELO 1 VINCIT GROUP -KONSERNIN KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2017... 1 2 KANNUSTINJÄRJESTELMÄN PERUSTEET JA LAAJUUS... 1 3 OSAKKEIDEN ILMOITTAMINEN KANNUSTINJÄRJESTELMÄN
SUOMENLINNAN UPSEERIKERHO RY:N SÄÄNNÖT 2016
SUOMENLINNAN UPSEERIKERHO RY:N SÄÄNNÖT 2016 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomenlinnan Upseerikerho ry ja sen kotipaikka on Suomenlinna Helsingin kaupungissa. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä
Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas!
1907. Edusk. Kirj. Pankkivaltuusmiesten johtosääntö. Suomen Eduskunnan alamainen kirjelmä Eduskunnan pankkivaltuusmiesten johtosäännöstä. Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas! Sen muutoksen
9 VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN HALLITUKSEN JÄSENILLE JA TOIMITUSJOHTAJALLE
AFFECTO OYJ PÖYTÄKIRJA 112011 3 (6) 7 TILINPÄÄTÖKSEN VAHVISTAMINEN Merkittiin, että yhtiön ja konsernin tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus olivat lain ja yhtiöjäijestyksen mukaisesti
NäyttöPiste NY. Miten hoidamme rahaliikenteen?
NäyttöPiste NY Miten hoidamme rahaliikenteen? Tässä diaesityksessä kerromme yrityksemme taloushallinnosta, mutta kerromme kuitenkin ensin hieman yrityksestämme. NäyttöPiste NY Yleistä NäyttöPiste NY on
YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.
F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi
SCANFIL OYJ YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 20.8.2015
SCANFIL OYJ PÖYTÄKIRJA Y: 2422742-9 No. 2/2015 SCANFIL OYJ YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 20.8.2015 AIKA: 20.8.2015 alkaen klo. 10:00 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi Ääniluettelon (Liite
SAMPO OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 10.50
PÖRSSITIEDOTE 11.2.2004 KLO 10.50 SAMMON HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE Sampo Oyj:n hallitus on päättänyt tehdä 7.4.2004 järjestettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle seuraavat ehdotukset, joiden
osakeyhtiölain kielenhuolto
Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kielitoimisto Asunto-osakeyhti osakeyhtiölain kielenhuolto Salli Kankaanpää, Aino Piehl ja Matti Räsänen 20.3.2008 Kielenhuoltajien kommenttien aiheita Saako lukija tarpeeksi
UPM-Kymmene Oyj HALLITUKSEN EHDOTUS HALLITUKSEN VALTUUTTAMINEN PÄÄTTÄMÄÄN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA (Esityslistan kohta 15) Hallitus ehdottaa UPM-Kymmene Oyj:n 29.3.2017 pidettävälle varsinaiselle
SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi
SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi 6.10.2006 Voimassa olevat säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Ravitsemustieteen Yhdistys Föreningen
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
Oppilastöiden myynnin arvonlisäverokohtelu
Oppilastöiden myynnin arvonlisäverokohtelu 13.6.2019 Pekka Montell @MontellPekka Oppilastöiden myynnin arvonlisäverokohtelu Koulutuspalvelun yhteydessä luovutettavat oppilastyöt Parturityöt, oppilasravintola,
ProComin rahaston perustaminen Helsingin yliopistoon. Hallituksen ehdotus, Ylimääräinen vuosikokous 10.2.2016
ProComin rahaston perustaminen Helsingin yliopistoon Hallituksen ehdotus, Ylimääräinen vuosikokous 10.2.2016 Rahaston tarkoitus Rahasto tukee viestinnän tutkimusta, opetusta ja yhteiskunnallista vuorovaikutusta.
HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi
HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 18.4.2013 Sievi SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN JÄSENTEN JA TILINTARKASTAJAN
VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS
1 VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön nimi on Vapo Oy ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on harjoittaa turveteollisuutta, mekaanista metsäteollisuutta, energian, kasvualustojen ja turvejalosteiden
HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI
# 20032017_SCA_V1 HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 26.4.2017 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3
Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osaldceenomistajat.
PÖYTÄKIRJA 1/2014 1(5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 9.4.2014 klo 15.00 Paikka Läsnä Finlandia talon Helsinki-sali, Mannerheimintie 13, Helsinld Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta
SCANFIL OYJ Y:0190457-0 P Ö Y T Ä K I R J A. No. 1/2010. Sievissä 8. päivänä huhtikuuta 2010 SCANFIL OYJ - VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2010
SCANFIL OYJ Y:0190457-0 P Ö Y T Ä K I R J A No. 1/2010 Sievissä 8. päivänä huhtikuuta 2010 SCANFIL OYJ - VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2010 Aika: 8.4.2010 alkaen klo. 14:00 Paikka: Yhtiön pääkonttori, Sievi
1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue.
Lahden Formula K-kerhon säännöt Lahden Formula K-kerho r.y. 1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue. 2 Yhdistyksen tarkoituksena
CapMan Oyj:n varsinainen yhtiökokous
CapMan Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 10.00 Paikka: Läsnä: Yrjönkatu 18 (G18-juhlasali), 00120 Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta (Liite
S ÄÄ N N ÖT. Kalastuskunnan osakkaalla on valta luovuttaa toiselle henkilölle oikeutensa kalastaa
Heinolan maalaiskunnan Siltasen kalastuskunnan S ÄÄ N N ÖT Siltasen jakokunnan yhteinen kalavesi sijaitsee Ala-Rääveli ja Imjärvi-nimisissä järvissä ja on pinta-alaltaan noin 170 hehtaaria. Sanotun kalaveden
KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT
1 KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT KONE Oyj:n hallitus on yhtiökokoukselta 1.3.2010 saamansa valtuutuksen perusteella päättänyt 18.12.2014 optio-oikeuksien antamisesta KONE Oyj:n (yhtiö) ja sen tytäryhtiöiden