OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo ( 2 )

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo ( 2 )"

Transkriptio

1 OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo ( 2 ) OLVI OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Olvi Oyj jakaa 0,90 euroa osinkoa vuodelta Nykyiset hallituksen jäsenet valittiin uudelleen hallitukseen. Yhtiökokous päätti luovuttaa omaa A-osaketta osakevaihdossa osana kauppahintaa virolaisen AS A. Le Coq yhtiön osakkeista. Lisäksi yhtiökokous päätti hankkia omia osakkeita kappaletta sekä myönsi valtuutuksen hallitukselle omien osakkeiden luovuttamiseen. OLVI OYJ JAKAA 0,90 EURON OSINGON VUODELTA 1999 Olvi Oyj:n pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti vuoden 1999 tilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden yhtiön hallitusen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti jakaa sekä K- että A-sarjan osakkeille tilivuodelta 1999 osinkoa 0,90 euroa eli 5,35 markkaa osakkeelta. Maksettavaksi päätetty osinko on 43.7 % yhtiön osakekohtaisesta tuloksesta. Osinkojen kokonaismarkkamäärä on 1,9 miljoonaa euroa. Osinko maksetaan osakkaalle, joka täsmäytyspäivänä viimeistään on merkitty Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään osakasluetteloon, YHTIÖKOKOUKSEN HENKILÖVALINNAT Yhtiökokous valitsi nykyiset hallituksen jäsenet uudelleen hallituksen jäseniksi. Yhtiön hallituksen muodostavat toimitusjohtaja, kauppatieteiden tohtori Kari Asp Helsingistä, kauppatieteiden maisteri, hallituksen puheenjohtaja Heikki Hortling Iisalmesta, osastopäällikkö, oikeustieteen kandidaatti, kauppatieteiden maisteri Hannele Ranta-Lassila Helsingistä, toimitusjohtaja, diplomi-insinööri, Lauri Ratia, Helsingistä ja yhtiön toimitusjohtaja, kauppatieteiden maisteri Markku Rönkkö Iisalmesta. Hallitus valitsi pitämässään järjestäytymiskokouksessa puheenjohtajaksi Heikki Hortlingin ja varapuheenjohtajaksi Hannele Ranta-Lassilan, jotka toimivat vastaavissa tehtävissä myös aikaisemmin.

2 OLVI OYJ 2 ( 2 ) Varsinaiseksi tilintarkastajaksi yhtiökokous valitsi KHT Pekka Loikkasen Kuopiosta sekä varatilintarkastajaksi KHT-yhteisö SVH Pricewaterhouse Coopers Oy:n, vastuunalaisena tilintarkastajana KHT Pekka Nikula, Helsingistä. PÄÄTÖS OMIEN OSAKKEIDEN KÄYTTÄMISESTÄ Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti luovuttaa yhtiön omistamat omaa A-osaketta Baltic Investment Fundille osana kauppahintaa virolaisen AS A. Le Coq yhtiön osakkeista. Hallituksen ehdotus omien osakkeiden käyttämisestä on liitteenä 1. PÄÄTÖS OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti hankkia yhtiön omia A-osakkeita yhtiön voitonjakoon käytettävissä olevilla varoilla enintään kappaletta, mikä on vähemmän kuin 5 % yhtiön osakepääomasta ja kaikkien osakkeiden äänimäärästä. Hallituksen ehdotus omien osakkeiden hankinnasta on liitteenä 2. PÄÄTÖS OMIEN OSAKKEIDEN MYYNTIVALTUUTUKSESTA HALLITUKSELLE Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti valtuuttaa hallituksen päättämään yhtiölle hankittujen omien A-osakkeiden luovuttamisesta. Valtuutus on voimassa yhden vuoden eli saakka. Ehdot, joilla yhtiökokous valtuutti hallituksen luovuttamaan omia osakkeita, on liitteenä 3. OLVI OYJ Markku Rönkkö Toimitusjohtaja Puh. ( 017 ) tai Jakelu: Helsingin Arvopaperipörssi Keskeiset tiedotusvälineet Liitteet 1-3

3 Liite 1 HALLITUKSEN EHDOTUS OMIEN OSAKKEIDEN KÄYTTÄMISESTÄ 1. Olvi Oyj:n omistamat omaa 10 markan nimellisarvoista A-osaketta luovutetaan Baltic Investment Fundille osana kauppahintaa virolaisen AS A. Le Coq yhtiön osakkeista. 2 Osakkeet annetaan Baltic Investment Fundille tämän Olvin kannalta tärkeän osakekaupan rahoittamiseksi. 3. Annettavien Olvi Oyj:n A-osakkeiden arvona pidetään maaliskuun 2000 keskikurssia. Osakkeiden luovutushinta vastaa tällöin niiden luovutusajankohdan käypää arvoa. 4. Olvi Oyj:n hankkiman AS A. Le Coqin 20 %:n osuuden arvona pidetään 19 miljoonaa markkaa. Luovutettavia Olvi Oyj:n osakkeita vastaan saadaan AS A. Le Coqin osakkeita määrä, joka edustaa 20 % yhtiöstä. 5. Vaihtotarjouksesta on sovittu Baltic Investment Fundin kanssa ja se toteutetaan huhtikuun 2000 aikana. 6. Olvi OyJ:n hallitus päättää muista omien osakkeiden käyttämiseen liittyvistä seikoista ja käytännön toimenpiteistä.

4 Liite 2 HALLITUKSEN EHDOTUS SIITÄ, ETTÄ YHTIÖKOKOUS PÄÄTTÄISI YHTIÖN OMIEN A-OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA VOITONJAKOON KÄYTETTÄVISSÄ OLEVILLA VAROILLA SEURAAVIN EHDOIN: 1. Omat osakkeet hankitaan yhtiölle käytettäväksi vastikkeena silloin, kun yhtiö hankkii liiketoimintaansa kuuluvaa omaisuutta sekä vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa hallituksen päättämällä tavalla ja päättämässä laajuudessa tai mitätöitäväksi. 2. A-osakkeita hankitaan enintään kappaletta. 3. Osakkeet hankitaan muussa kuin osakkeenomistajien omistusten suhteessa Helsingin Pörssin järjestämän julkisen kaupankäynnin välityksellä. 4. Osakkeet hankitaan niille julkisessa kaupankäynnissä muodostuneeseen hankintahetken käypään arvoon. Osakkeiden hankintahinta suoritetaan myyjille Helsingin Pörssissä osakekaupoissa noudatettavien maksuaikojen mukaan. 5. Osakkeet hankitaan muutoin kuin osakkeenomistajien omistusten suhteessa, koska yhtiön osakkeet ovat Helsingin Pörssissä julkisen kaupankäynnin kohteena, ja koska osakkeiden hankinta on tarkoitus toteuttaa julkisen kaupankäynnin välityksellä. 6. Osakkeiden hankinta alentaa yhtiön jakokelpoista vapaata omaa pääomaa. 7. Koska hankittavien osakkeiden enimmäismäärä on alle 5 % yhtiön koko osakemäärästä ja alle 1 % osakkeiden tuottamasta äänimäärästä, osakkeiden hankinnalla ei ole merkittävää vaikutusta osakkeenomistuksen ja äänivallan jakautumiseen yhtiössä. 8. Osakeyhtiölain nojalla yhtiön lähipiiriin kuuluvat omistavat yhteensä 6 % yhtiön osakepääomasta. Lähipiiriin kuuluvien osuus osakkeiden tuottamasta äänimäärästä ennen omien osakkeiden hankintaa on 20,5 %. Koska omat osakkeet on tarkoitus hankkia Helsingin Pörssin järjestämän julkisen kaupankäynnin välityksellä ilman tietoa osakkeiden luovuttajatahoista, yhtiön lähipiiriin kuuluvien osuutta yhtiön osakepääomasta ja äänivallasta osakkeiden hankinnan jälkeen ei voida määritellä.

5 Liite 3 HALLITUKSEN EHDOTUS SIITÄ, ETTÄ YHTIÖKOKOUS VALTUUTTAISI HALLITUKSEN PÄÄTTÄMÄÄN YHTIÖLLE EDELLÄ OLEVAN PÄÄTÖKSEN NOJALLA HANKITTUJEN OMIEN A-OSAKKEIDEN LUOVUTTAMISESTA SEURAAVIN EHDOIN: 1. Valtuutuksen kohteena on enintään kappaletta yhtiölle hankittuja omia osakkeita. 2. Hallitus valtuutetaan päättämään siitä, kenelle ja missä järjestyksessä omia osakkeita luovutetaan. Hallitus voi päättää omien osakkeiden luovuttamisesta muutoin kuin siinä suhteessa, jossa osakkeenomistajalla on etuoikeus hankkia yhtiön omia osakkeita. 3. Osakkeet luovutetaan vastikkeena silloin, kun yhtiö hankkii liiketoimintaansa kuuluvaa omaisuutta sekä vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa hallituksen päättämällä tavalla ja päättämässä laajuudessa. 4. Osakkeet luovutetaan niiden luovutushetken mukaiseen käypään arvoon, joka määräytyy Helsingin Pörssin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä. 5. Tämä valtuutus on voimassa yhden vuoden yhtiökokouksen päätöksestä lukien eli saakka.

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2) PÖRSSITIEDOTE 9.4.2003 klo 13.00 1 (2) :N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Olvi Oyj jakaa 1,25 euroa osinkoa vuodelta 2002. Yhtiökokous myönsi valtuutuksen hallitukselle omien osakkeiden luovuttamiseen

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (3)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (3) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 5.4.2005 klo 13.00 1 (3) OLVI OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Olvi Oyj jakaa 0,65 euroa osinkoa vuodelta 2004. Yhtiökokous myönsi valtuutuksen hallitukselle omien A-osakkeiden

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.4.2006 klo 15.30 1 (4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.4.2006 klo 15.30 1 (4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.4.2006 klo 15.30 1 (4) OLVI OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Olvi Oyj jakaa 0,85 euroa osinkoa vuodelta 2005. Yhtiökokous myönsi valtuutuksen hallitukselle omien A-osakkeiden

Lisätiedot

SAMPO OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 10.50

SAMPO OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 10.50 PÖRSSITIEDOTE 11.2.2004 KLO 10.50 SAMMON HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE Sampo Oyj:n hallitus on päättänyt tehdä 7.4.2004 järjestettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle seuraavat ehdotukset, joiden

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.4.2002 klo 13.00 1 (2) OLVI OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Olvi Oyj jakaa 0,90 euroa osinkoa vuodelta 2001. Yhtiökokous myönsi valtuutuksen hallitukselle omien osakkeiden

Lisätiedot

AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE klo 10.30

AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE klo 10.30 AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.2.2009 klo 10.30 KUTSU AFFECTO OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 3.4.2009 alkaen klo

Lisätiedot

1. Yhtiöjärjestyksen 12 :ssä mainitut varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat

1. Yhtiöjärjestyksen 12 :ssä mainitut varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat PERLOS OYJ PÖRSSITIEDOTE 14.3.2003 KLO 8.00 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN JA HALLITUKSEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE Perlos Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan yhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen,

Lisätiedot

ELECSTER OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 13:00

ELECSTER OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 13:00 ELECSTER OYJ PÖRSSITIEDOTE 21.03.2017 KLO 13:00 YHTIÖKOKOUSKUTSU Elecster Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 20.4.2017 klo 13:00 alkaen yhtiön toimitiloissa

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA 1 (6) HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA Yhtiön hallituksen voitonjakoehdotus on julkistettu 18.2.2010. ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa vuodelta

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 19.4.2012 SIEVI SISÄLLYS: 1 HALLITUKSEN JÄSENTEN PALKKIOSTA PÄÄTTÄMINEN... 3 2 HALLITUKSEN JÄSENTEN LUKUMÄÄRÄSTÄ PÄÄTTÄMINEN... 4 3 HALLITUKSEN

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella

Lisätiedot

9 VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN HALLITUKSEN JÄSENILLE JA TOIMITUSJOHTAJALLE

9 VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN HALLITUKSEN JÄSENILLE JA TOIMITUSJOHTAJALLE AFFECTO OYJ PÖYTÄKIRJA 112011 3 (6) 7 TILINPÄÄTÖKSEN VAHVISTAMINEN Merkittiin, että yhtiön ja konsernin tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus olivat lain ja yhtiöjäijestyksen mukaisesti

Lisätiedot

1. Yhtiöjärjestyksen 12 :n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat

1. Yhtiöjärjestyksen 12 :n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat LEHDISTÖTIEDOTE 1 (2) YHTIÖKOKOUSKUTSU KCI Konecranes Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 8.3.2006 klo 11.00 yhtiön pääkonttorissa, Koneenkatu 8,

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,22 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

Olvi Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

Olvi Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen Olvi Oyj YHTIÖKOKOUSKUTSU Olvi Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 14.4.2016 kello 11.00 Olvi-oluthallilla osoitteessa Luuniemenkatu 4, 74100 Iisalmi.

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.4.2001 klo 13.00 1 (2) OLVI OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Olvi Oyj jakaa 0,90 euroa osinkoa vuodelta 2000. Nykyiset hallituksen jäsenet valittiin uudelleen hallitukseen.

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 12.4.2016 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 8.4.2014 Sievi # 11032014 Sievi Capital_V2 SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (6)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (6) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 06.05.2004 klo 09.00 1(6) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2004 (3 KK) Olvi-konsernin liikevaihto kasvoi 18,0 % 25,65 (21,74) milj. euroon. Katsauskauden liiketulos oli

Lisätiedot

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.2.2010 klo 8.30 YHTIÖKOKOUSKUTSU Martela Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 16.3.2010 klo 15.00 Martelatalossa, Takkatie

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 13.4.2011. Scanfil Oyj

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 13.4.2011. Scanfil Oyj HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 13.4.2011 1. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen 2. Hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien palkkioista

Lisätiedot

PÖRSSITIEDOTE. Konecranes Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

PÖRSSITIEDOTE. Konecranes Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset Konecranes Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset Konecranes Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin torstaina klo 11.00 alkaen yhtiön auditoriossa, Hyvinkäällä. Yhtiökokous vahvisti yhtiön tilinpäätöksen

Lisätiedot

6 Tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sekä tilintarkastuskertomuksen ja hallintoneuvoston lausunnon esittäminen

6 Tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sekä tilintarkastuskertomuksen ja hallintoneuvoston lausunnon esittäminen Raisio Oyj YHTIÖKOKOUSKUTSU Raisio Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29. maaliskuuta 2012 alkaen kello 14.00 Turun Messu- ja Kongressikeskuksessa,

Lisätiedot

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,10 euroa osakkeelta ja ylimääräistä osinkoa 0,39 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN 1/5 YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN Enfo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 22. päivänä maaliskuuta 2012 kello 15.00 alkaen osoitteessa

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous perjantaina 16. maaliskuuta 2012 klo Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki

Varsinainen yhtiökokous perjantaina 16. maaliskuuta 2012 klo Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki Varsinainen yhtiökokous perjantaina 16. maaliskuuta 2012 klo 13.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki Esityslista 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun

Lisätiedot

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen aloitetaan kello

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen aloitetaan kello Raisio Oyj Pörssitiedote 13.2.2017 YHTIÖKOKOUSKUTSU Raisio Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 23. maaliskuuta 2017 alkaen kello 14.00 Turun Messu- ja

Lisätiedot

6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen 1 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Interavanti Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 8.3.2011 kello 10.00 alkaen yhtiön toimistossa osoitteessa Mannerheimintie

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,10 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa tilikaudelta 1.1.2015 31.12.2015 osinkoa 0,14 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle,

Lisätiedot

UPM-Kymmene Oyj HALLITUKSEN EHDOTUS HALLITUKSEN VALTUUTTAMINEN PÄÄTTÄMÄÄN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA (Esityslistan kohta 15) Hallitus ehdottaa UPM-Kymmene Oyj:n 29.3.2017 pidettävälle varsinaiselle

Lisätiedot

2 Kokouksen puheenjohtajan valinta ja sihteerin kutsuminen Puheenjohtajaksi valittiin aa Olli Hyvönen ja sihteeriksi kutsuttiin Mirja Kopsa.

2 Kokouksen puheenjohtajan valinta ja sihteerin kutsuminen Puheenjohtajaksi valittiin aa Olli Hyvönen ja sihteeriksi kutsuttiin Mirja Kopsa. 1(5) Aika 23.2.2009 klo 10.00 Paikka Interavanti Oyj, Mannerheimintie 118, 00270 Helsinki Läsnä 22 osakasta edustaen yhteensä 9 169 259 osaketta ja ääntä, joka on 94,5 % yhtiön koko äänimäärästä (9 703

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua Emoyhtiön taseen 31.12.2010 mukaan emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat 24 186 082,73 euroa, josta tilikauden voitto

Lisätiedot

Liite 6 Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua Emoyhtiön taseen 31.12.2010 mukaan emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat 24 186 082,73 euroa, josta tilikauden

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31.12.2016 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,42 euroa osakkeelta ja että

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua Emoyhtiön taseen 31.12.2013 mukaan emoyhtiön jakokelpoiset varat ovat 17 969 052,99 euroa. Hallitus esittää yhtiökokoukselle,

Lisätiedot

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen aloitetaan kello 13.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen aloitetaan kello 13.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: Raisio Oyj Pörssitiedote 15.2.2016 RAISIO OYJ, YHTIÖKOKOUSKUTSU Raisio Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 23. maaliskuuta 2016 alkaen kello 14.00

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous tiistaina 31. maaliskuuta 2015 klo 12.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki

Varsinainen yhtiökokous tiistaina 31. maaliskuuta 2015 klo 12.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki Varsinainen yhtiökokous tiistaina 31. maaliskuuta 2015 klo 12.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki Esityslista 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

INTERAVANTI OYJ PÖYTÄKIRJA Y1/2007

INTERAVANTI OYJ PÖYTÄKIRJA Y1/2007 1(6) Aika 1.3.2007 klo 10.00 Paikka Interavanti Oyj, Mannerheimintie 118, 00270 Helsinki Läsnä 18 osakasta edustaen yhteensä 9 164 964 osaketta ja ääntä, joka on 94,4 % yhtiön koko äänimäärästä (9 703

Lisätiedot

ROCLA OYJ:N HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE JA YHTIÖKOKOUSKUTSU

ROCLA OYJ:N HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE JA YHTIÖKOKOUSKUTSU ROCLA OYJ Pörssitiedote 18.02.2002 klo 13.00 ROCLA OYJ:N HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE JA YHTIÖKOKOUSKUTSU Rocla Oyj:n hallitus on 18.2.2002 päättänyt esittää, että 14.3.2002 kokoontuva yhtiökokous

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31.12.2015 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,35 euroa osakkeelta ja että

Lisätiedot

Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen YHTIÖKOKOUSKUTSU Pöyry Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 8.3.2012 klo 16.00 Finlandia-talon Helsinki-salissa, Mannerheimintie 13 e, 00100 Helsinki

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Emoyhtiön taseen 31.12.2011 mukaan emoyhtiön voitonjakokelpoiset

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Tilinpäätöksen 31.12.2014 mukaan emoyhtiön jakokelpoiset

Lisätiedot

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen WULFF-YHTIÖT OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 7. huhtikuuta 2016 alkaen kello 12.00 Radisson Blu Seaside -hotellissa, osoitteessa

Lisätiedot

Oulu ICT Oy Varsinainen yhtiökokous 22.4.2015

Oulu ICT Oy Varsinainen yhtiökokous 22.4.2015 Oulu ICT Oy Varsinainen yhtiökokous 22.4.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Oulu ICT Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 22.4.2015 klo 13.00

Lisätiedot

6. Vuoden 2009 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen - Toimitusjohtajan katsauksen esittäminen.

6. Vuoden 2009 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen - Toimitusjohtajan katsauksen esittäminen. Tulikivi Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 14. huhtikuuta 2010 klo 13 alkaen Juuan Nunnanlahdessa, Kivikylän auditoriossa. Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen

Lisätiedot

2. KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN VALINTA JA SIHTEERIN KUTSUMINEN

2. KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN VALINTA JA SIHTEERIN KUTSUMINEN Tectia Oyj YHTIÖKOKOUSKUTSU Tectia Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan täten varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28. maaliskuuta 2012 klo 10.00 alkaen osoitteessa: Töysänkatu 1, Helsinki,

Lisätiedot

3 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

3 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen TELESTE OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.3.2013 klo 14:00 TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Teleste Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina huhtikuun 12. päivänä 2013

Lisätiedot

Y: 2422742-9 No. 1/2012 SCANFIL OYJ YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 19.4.2012. AIKA: 19.4.2012 alkaen klo. 13:00. Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi

Y: 2422742-9 No. 1/2012 SCANFIL OYJ YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 19.4.2012. AIKA: 19.4.2012 alkaen klo. 13:00. Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi SCANFIL OYJ PÖYTÄKIRJA Y: 2422742-9 No. 1/2012 SCANFIL OYJ YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 19.4.2012 AIKA: 19.4.2012 alkaen klo. 13:00 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi Ääniluettelon (Liite

Lisätiedot

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS AIKA: PAIKKA: LÄSNÄ: 31.3.2016 klo 18.00 alkaen Sibeliustalo, Ankkurikatu 7, Lahti Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnäolevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnäolevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen KUTSU SRV YHTIÖT OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN SRV Yhtiöt Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 23.3.2017 kello 16.00 alkaen SRV Yhtiöt Oyj:n toimitalossa

Lisätiedot

Rapala VMC Oyj Yhtiökokous 30.3.2017 HALLINTAREKISTERÖITYJEN ÄÄNESTYSOHJEET Liite 1 NRO AIHE 16 Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET 16.3.2016 PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE OSINGONJAKOEHDOTUS Digia Oyj:n vapaa oma pääoma oli 31.12.2015 päivätyn taseen mukaan 34.214.777,30 euroa,

Lisätiedot

EHDOTUKSET BITTIUM OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

EHDOTUKSET BITTIUM OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE EHDOTUKSET BITTIUM OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 12.4.2017 Copyright Bittium Corporation Bittium Corporation, Tutkijantie 8, FI-90590 Oulu, FINLAND, +358 40 344 2000, +358 8 343 032 Sisällysluettelo

Lisätiedot

SSH Communications Security Oyj

SSH Communications Security Oyj SSH Communications Security Oyj YHTIÖKOKOUSKUTSU SSH Communications Security Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 20. maaliskuuta 2014 klo 10.00 alkaen

Lisätiedot

6. 31.10.2013 päättyneen tilikauden tilinpäätöksen, konsernin tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. 31.10.2013 päättyneen tilikauden tilinpäätöksen, konsernin tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Panostaja Oyj Pörssitiedote YHTIÖKOKOUSKUTSU Panostaja Oyj Pörssitiedote 13.12.2013 klo 10:30 Panostaja Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään keskiviikkona tammikuun 29. päivänä 2014 kello 13:00 Technopolis

Lisätiedot

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen YHTIÖKOKOUSKUTSU Aspo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 9. huhtikuuta 2015 klo 14.00 Pörssitalon pörssisalissa osoitteessa Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki.

Lisätiedot

DNA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2017

DNA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2017 1 (5) DNA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2017 Hallituksen ehdotukset ja osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotus hallituksen kokoonpanoksi ja palkkioiksi varsinaiselle yhtiökokoukselle 2017 2 (5) Hallituksen

Lisätiedot

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2015. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2015. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2015 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS AIKA: PAIKKA: LÄSNÄ: 24.3.2015 klo 18.00 alkaen Sibeliustalo, Ankkurikatu 7, Lahti Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja

Lisätiedot

TALENTUMIN HALLITUKSEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

TALENTUMIN HALLITUKSEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 26.2.2002 KELLO 9.30 TALENTUMIN HALLITUKSEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE Talentumin hallitus kutsuu varsinaisen yhtiökokouksen koolle 25.3.2002. - Osinkoehdotus

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous 27.3.2014

Varsinainen yhtiökokous 27.3.2014 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: klo 14.30-15.35 Paikka: Läsnä: Suomalainen Klubi, Kansakoulukuja 3, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO (2) OLVI OYJ:N HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖN KOKOONTUVALLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOKOUKSELLE

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO (2) OLVI OYJ:N HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖN KOKOONTUVALLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOKOUKSELLE OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 13.3.2002 KLO 13.00 1 (2) OLVI OYJ:N HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖN 4.4.2002 KOKOONTUVALLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOKOUKSELLE Olvi Oyj:n hallitus on tehnyt yhtiön 4.4.2002 kokoontuvalle

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

3. Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Helsinki, Suomi, 2014-2-13 14.30 CET -- MUNKSJÖ OYJ, PÖRSSITIEDOTE 13. 2.2014 klo. 14.30 CET KUTSU MUNKSJÖ OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Munksjö Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen,

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Emoyhtiön taseen 31.12.2012 mukaan emoyhtiön jakokelpoiset

Lisätiedot

SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET

SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET SysOpen Digia Oyj:n ( Yhtiö ) hallitus ehdottaa, että Yhtiön 28.2.2007 pidettävä varsinainen yhtiökokous päättäisi jäljempänä tarkemmin määritellyistä asioista.

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN 1/6 YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN Enfo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 30. päivänä maaliskuuta 2017 kello 9:30 alkaen yhtiön toimitiloissa

Lisätiedot

ASPON YHTIÖKOKOUSKUTSU

ASPON YHTIÖKOKOUSKUTSU Etusivu Ajankohtaista Aspo-konsernin tiedotteet Pörssitiedotteet ASPON YHTIÖKOKOUSKUTSU ASPO Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.3.2009 klo 8.30 Aspo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka

Lisätiedot

AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.2.2010 klo 11.00

AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.2.2010 klo 11.00 AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.2.2010 klo 11.00 KUTSU AFFECTO OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 25.3.2010 alkaen klo

Lisätiedot

3 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 8 Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

3 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 8 Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen TELESTE OYJ PÖRSSITIEDOTE 3.3.2010 KLO 09:00 TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Teleste Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina huhtikuun 9. päivänä 2010 kello

Lisätiedot

6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, joka sisältää konsernitilinpäätöksen, ja toimintakertomuksen esittäminen Toimitusjohtajan katsaus

6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, joka sisältää konsernitilinpäätöksen, ja toimintakertomuksen esittäminen Toimitusjohtajan katsaus 1 (5) ETTEPLAN OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Etteplan Oyj:n ( Yhtiö ) osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 26. maaliskuuta 2014 kello 13:00 alkaen Yhtiön toimitiloissa Vantaalla,

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (6)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (6) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.6.2000 klo 9.00 1 (6) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2000 (4 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 22,4 %:lla 24,78 (20,24) milj. euroon. Liikevoitto pienentyi hieman ja

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj:n yhtiökokouskutsu. Keskisuomalainen Oyj, yhtiökokouskutsu, 23.3.2015 klo 16.30

Keskisuomalainen Oyj:n yhtiökokouskutsu. Keskisuomalainen Oyj, yhtiökokouskutsu, 23.3.2015 klo 16.30 Keskisuomalainen Oyj Yhtiökokouskutsu Keskisuomalainen Oyj:n yhtiökokouskutsu Keskisuomalainen Oyj, yhtiökokouskutsu, 23.3.2015 klo 16.30 Keskisuomalainen Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN 1/5 YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN Enfo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2016 kello 13.00 alkaen yhtiön toimitiloissa

Lisätiedot

8. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, sisältäen konsernitilinpäätöksen, sekä toimintakertomuksen esittäminen

8. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, sisältäen konsernitilinpäätöksen, sekä toimintakertomuksen esittäminen PONSSE OYJ PÖRSSITIEDOTE YHTIÖKOKOUSKUTSU Ponsse Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka järjestetään tiistaina 14.4.2015 klo 11.00 yhtiön asiakaspalvelukeskuksen auditoriossa

Lisätiedot

5. Ääniluettelon vahvistaminen sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

5. Ääniluettelon vahvistaminen sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen AFFECTO OYJ -- PÖRSSITIEDOTE -- 13.2.2014 klo 12.30 Kutsu Affecto Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Affecto Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 10.4.2014

Lisätiedot

ATRIA OYJ YHTIÖKOKOUSKUTSU 2.4.2009 KLO 8.30

ATRIA OYJ YHTIÖKOKOUSKUTSU 2.4.2009 KLO 8.30 ATRIA OYJ YHTIÖKOKOUSKUTSU 2.4.2009 KLO 8.30 YHTIÖKOKOUSKUTSU Atria Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 29.4.2009 kello 13.00 Finlandia-talossa osoitteessa Mannerheimintie

Lisätiedot

1. Yhtiöjärjestyksen 10 :n ja osakeyhtiölain 5 luvun 3 :n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat

1. Yhtiöjärjestyksen 10 :n ja osakeyhtiölain 5 luvun 3 :n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat Yhtiökokouskutsu Konecranes Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 13.3.2008 klo 11.00 yhtiön auditoriossa, osoitteessa Koneenkatu 8, 05830 Hyvinkää. KOKOUKSESSA

Lisätiedot

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan 14.30.

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan 14.30. YHTIÖKOKOUSKUTSU Martela Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 13.3.2014 klo 15.00 Martelatalossa, Takkatie 1, 00370 Helsinki. Kokoukseen ilmoittautuneiden

Lisätiedot

ORAL HAMMASLÄÄKÄRIT OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO KUTSU ORAL HAMMASLÄÄKÄRIT OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

ORAL HAMMASLÄÄKÄRIT OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO KUTSU ORAL HAMMASLÄÄKÄRIT OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN ORAL HAMMASLÄÄKÄRIT OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.3.2010 KLO 11.00 KUTSU ORAL HAMMASLÄÄKÄRIT OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Oral Hammaslääkärit Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen,

Lisätiedot

Oral Hammaslääkärit Oyj Pöytäkirja 1/2014 1(6) (Y-tunnus 0967828-0) Varsinainen yhtiökokous 20.3.2014

Oral Hammaslääkärit Oyj Pöytäkirja 1/2014 1(6) (Y-tunnus 0967828-0) Varsinainen yhtiökokous 20.3.2014 Oral Hammaslääkärit Oyj Pöytäkirja 1/2014 1(6) ORAL HAMMASLÄÄKÄRIT OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 20.3.2014, klo 18.00 19:00 Paikka: Läsnä: Radisson Blu Royal Hotel Helsinki, Runeberginkatu 2, 00100

Lisätiedot

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen KUTSU SIILI SOLUTIONS OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Siili Solutions Oyj Kutsu yhtiökokoukseen 27.2.2015 kello 10.30 Siili Solutions Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen,

Lisätiedot

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen KUTSU ORIOLA-KD OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN 2015 Oriola-KD Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina 30.3.2015 kello 17.00 alkaen Helsingin Messukeskuksessa

Lisätiedot

4. Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun valvojan valinta. 5. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

4. Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun valvojan valinta. 5. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SOPRANO OYJ KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Soprano Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 8.5.2013 kello 14 alkaen yhtiön toimitiloissa Helsingissä

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,17 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

UPM-Kymmene Oyj HALLITUKSEN EHDOTUS HALLITUKSEN VALTUUTTAMINEN PÄÄTTÄMÄÄN OSAKEANNISTA JA OSAKKEISIIN OIKEUTTAVIEN ERITYISTEN OIKEUKSIEN ANTAMISESTA (Esityslistan kohta 15) Hallitus ehdottaa UPM-Kymmene

Lisätiedot

6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen - Toimitusjohtajan katsaus

6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen - Toimitusjohtajan katsaus Pörssitiedote, 1.3.2011 klo 12.00 YHTIÖKOKOUSKUTSU Tecnotree Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 23.3.2011 klo 16.00 osoitteessa Palace Gourmet,

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN 1/5 YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN Enfo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 24. päivänä maaliskuuta 2011 kello 15.30 alkaen osoitteessa

Lisätiedot

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Elite Varainhoito Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 4.4.2017 klo 10.30 alkaen Rake-salissa, osoitteessa Erottajankatu

Lisätiedot

Kiinteistösijoitus Oyj Citycon Pörssitiedote 1(11) 29.2.2000 klo 11.30

Kiinteistösijoitus Oyj Citycon Pörssitiedote 1(11) 29.2.2000 klo 11.30 Kiinteistösijoitus Oyj Citycon Pörssitiedote 1(11) 29.2.2000 klo 11.30 CITYCONIN TULOS PARANI Citycon-konsernin tulos viime tilikaudelta oli 63,6 Mmk (vuotta aiemmin 42,2 Mmk).Liikevaihto oli 330,4 Mmk

Lisätiedot

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,10 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN

TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN 1 TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN Hallitus ehdottaa 11.4.2017 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 vahvistettavan taseen

Lisätiedot

Kutsu Siili Solutions Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

Kutsu Siili Solutions Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Yhtiökokouskutsu 1 (5) 28.2.2017 Kutsu Siili Solutions Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Siili Solutions Oyj Kutsu yhtiökokoukseen 28.2.2017 kello 9.00 Siili Solutions Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan

Lisätiedot

ROBIT OYJ YHTIÖTIEDOTE 28.3.2017 KLO 16.20 KUTSU ROBIT OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Robit Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 20.4.2017 klo 12.00

Lisätiedot

FINNLINES OYJ 7.8.2003

FINNLINES OYJ 7.8.2003 1(5) FINNLINES OYJ 7.8.2003 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2003 Toimintaympäristö Talven poikkeukselliset sääolosuhteet sekä alkuvuoden aikana eri puolilla Eurooppaa järjestetyt muutaman päivän satamalakot

Lisätiedot

6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen

6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen WULFF-YHTIÖT OYJ PÖRSSITIEDOTE 14.3.2017 KLO 14.05 WULFF-YHTIÖT OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 6. huhtikuuta 2017 alkaen kello

Lisätiedot

6. Vuoden 2008 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2008 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen YHTIÖKOKOUSKUTSU Tecnomen Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 19.3.2009 klo 16:00 alkaen, osoite Palace Gourmet, Konferenssisali, Eteläranta 10, 10.

Lisätiedot

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänilippujen jako sekä kahvitarjoilu alkavat kokouspaikalla klo 9.

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänilippujen jako sekä kahvitarjoilu alkavat kokouspaikalla klo 9. 1 (5) KUTSU YIT OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN YIT Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina 17. päivänä kesäkuuta 2013 klo 10 Finlandia-talon kongressisiiven

Lisätiedot

KUTSU KESLA OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU KESLA OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Lähettäjä: GlobeNewswire Vastaanottaja: miia.tirkkonen@kesla.com Aihe: KUTSU KESLA OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Päivämäärä: 30. tammikuuta 2015 9:00:08 Julkaistu: 2015-01-30 08:00:00 CET Kesla Oyj

Lisätiedot

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Teleste Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina huhtikuun 1. päivänä 2014 kello 15.00 Finlandia-talon Helsinki-salissa, Mannerheimintie

Lisätiedot