PÄÄLUOTTAMUSMIES TIEDOTTAA
|
|
- Aarno Rantanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 UUDESTA VIRKAEHTOSOPIMUKSESTA Opetusalan uuteen virkaehtosopimukseen tulee varsin paljon tekstimuutoksia. Muutokset toteutuvat kolmessa vaiheessa: , ja Alla on koottuna hyvin tiiviiseen luettelomuotoon yleissivistävää koulutusta koskevat keskeiset muutokset. KESKEISET OVTES:N SOPIMUSMUUTOKSET Kaikkia opettajaryhmiä koskevat Yleiskorotus Yleiskorotus on 1,63 % sen vuoksi, että allekirjoituspöytäkirjassa sovitulla 1,6 %:lla ei ole korotettu kaikkia palkkatekijöitä mm. siirtymäkaudenlisiä. Yleiskorotuksella korotetaan tehtäväkohtaista palkkaa, henkilökohtaista lisää sekä palkkaliitteen palkkoja ja palkkioita. Kertaerä Edellytykset: palvelussuhteen kesto vähintään palkkaa tammikuulta palvelussuhteessa osa-aikatyössä samassa suhteessa pienempi kuin osa-aikatyötä tekevän työaika täyttä työaikaa alempi. Sivutoimisen tuntiopettajan sekä kansalaisopiston, musiikkioppilaitoksen sekä lasten ja nuorten kuvataidekoulujen tuntiopettajan kertaerä saadaan jakamalla vahvistettu opetustuntimäärä 24:llä ja kertomalla 150. Kertaerä maksetaan tammikuun palkanmaksun yhteydessä. Palkan muodostuminen ja palkkausjärjestelmä Muutettu vastaamaan uusia KVTES:n määräyksiä. Palkan perusteena on tehtävät ja niiden vaativuus (tehtäväkohtainen palkka) ammatinhallinta (henkilökohtainen lisä) työkokemus (vuosisidonnainen lisä) tuloksellinen toiminta (tulospalkkio)
2 Vuosisidonnaisten lisien aikaistaminen Opettajien ja opojen lisien 8 vuoden korotuksesta 1 %-yksikköä (lukiossa 2 %-yksikköä) siirretään peruspalkkaan. Rehtoreiden, apulaisrehtoreiden ja aikuiskoulutusjohtajien 5. ja 8 vuoden vuosisidonnaiset lisät siirretään peruspalkkaan (yhteensä 7 %-yksikköä) ja peruspalkkoja korotetaan n. 7 %:lla yleiskorotuksen lisäksi. Palkkausperusteet ja palkkausjärjestelmä Peruskoulu Henkilökohtaisen lisän muutokset Vuosisidonnainen lisä Määräyksiä ja soveltamisohjeita on uudistettu vastaamaan KVTES:n palkkausjärjestelmäuudistusta. Lisäohjeistusta palkkausjärjestelmäuudistuksesta tulee alkuvuodesta. Luokanvalvontatyö Luokanvalvojan palkkio maksetaan kaikille vuosiviikkotuntina, jonka suuruus saadaan hinnoittelutunnuksen luokanopettaja, ylempi korkeakoulututkinto ja pelu-opettajan kelpoisuus ( ) mukaan. 6. luokan luokanopettajalle kertoimella 1,0. Luokkien 7-9 luokanvalvojien palkkio kertoimella 1,4. Voidaan lukea opetusvelvollisuuteen 1 vuosiviikkotunti. Kevään 2012 ajan korvaus maksetaan kertatuntipalkkiona. Koulumatkakuljetusoppilaiden ohjaustyö Oppilaskodin oppilaiden ohjaustyö Korvausperuste määräytyy luokanopettajaviran haltijan hinnoittelutunnuksen luokanopettaja, ylempi korkeakoulututkinto ja pelu-opettajan kelpoisuus ( ) mukaan. Rehtorin hallinnolliset tehtävät Jos apulaisjohtaja, varajohtaja tai koulun muu opettajanviran haltija määrätään oman virkansa ohella hoitamaan rehtorinvirkaan kuuluvat hallinnolliset tehtävät rehtorin virantoimituksen keskeytyksen ajalta Palkkioperuste muuttuu. Tuntipalkkio saadaan jakamalla opettajan varsinainen kuukausipalkka 152:lla.
3 Lukio ja aikuislukio Lehtorin ja tuntiopettajan peruspalkka Peruspalkkoja ja tehtäväkohtaisia palkkoja korotetaan yleiskorotuksen 1,63 %:n lisäksi 2,11 %:lla. Yleiskorotus ja vuosisidonnaisten lisien aikaistaminen mukaan lukien peruspalkkoja korotetaan 5,69 %:lla (ylituntipalkkiot nousevat em. prosenttimäärän). Lomaraha Lomaraha lasketaan nyt myös lukion opettajilla varsinaisesta palkasta eli mukaan ei enää kerrointunteina ja resurssitunteina maksettavia ylituntipalkkioita. Muutosta vastaava osuus siirretään lukion ja aikuislukion opettajien peruspalkkoihin. Lukion tuntiopettajan peruspalkka Tuntiopettajien hinnoittelutunnukset yhdenmukaistetaan vastaamaan lukion lehtorin palkkojen hinnoittelutunnuksia. Mikäli opettajalla ei ole lukio-opettajan kelpoisuutta, palkka maksetaan vanhamuotoisen lukio-opettajan mukaan. Palvelussuhteen jatkuessa on palkkataso turvattu nykyisen tasoisena. Aikuislukio lehtorin ja tuntiopettajan hinnoittelutunnukset ja peruspalkka Hinnoittelutunnukset yhdenmukaistetaan vastaamaan lukion lehtorin palkkojen hinnoittelutunnuksia. Hinnoittelutunnuksen vaatimuksena on lukio-opettajan kelpoisuus. Palvelussuhteen jatkuessa on palkkataso turvattu nykyisen tasoisena. Rehtorin hallinnolliset tehtävät Palkkioperuste muuttuu samalla tavoin kuin perusopetuksessa. Tuntipalkkio saadaan jakamalla varsinainen kuukausipalkka 152:lla. Kansalaisopisto ja kansanopisto Suunnittelijaopettajan työaika Luottamusmiehen kanssa voidaan sopia työajan (opetustyömäärästä) jakautumisesta toisin kuin 1 momentissa on määrätty (voimassa ). Suunnittelijaopettajan sidottu vuotuinen työaika määrätään tunniksi. Työaika jakautuu opetukseen ja muuhun työnantajan määräämään työhön työnantajan päätöksen mukaisesti siten, että opetustunteja voi olla enintään 6 :n 1 momentin mukainen määrä.
4 KESKEISET OVTES:N SOPIMUSMUUTOKSET Peruskoulu, lukio ja aikuislukio Peruskoulu Lukio Toisen opettajan oppitunnin hoitaminen Palkkioperusteena käytetään opettajan omaa ylituntipalkkioperustetta. Aiemmin palkkioperusteena opettajan oma palkka ja toisen opettajan opv. Ylituntipalkkion, tuntipalkkioiden ja erityistehtäväkorvausten maksaminen/vähentäminen virkavapaan aikana Korvaukset maksetaan palkallisen virkavapaan ajalta voimassa olevan lukuvuosisuunnitelman mukaisesti eikä enää jakson keskimääräisen tuntimäärän perusteella. Sairausloman jatkuessa seuraavan lukuvuoden aikana ylituntipalkkioiden ja erityistehtäväkorvauksen määrä uuden lukuvuoden työsuunnitelman mukaan eikä enää edellisen lukuvuoden tuntimäärän mukaan. Tarkoituksena turvata palkka virkavapausajalta sen mukaan mitä henkilö olisi saanut, jos olisi ollut virkaa hoitamassa. Koulun johtajan tehtävien lukeminen opetusvelvollisuuteen, kun tehtävät on Apulaisjohtajan tehtävien lukeminen opetusvelvollisuuteen, kun tehtävät on Opetusvelvollisuuskertoimet korvataan opetustuntimäärillä, jotka voidaan lukea koulun johtajan opetusvelvollisuuteen. Aineenopettajan opetusvelvollisuus Terveystiedon opetusvelvollisuus alenee 23:sta 21:een. Suomi/ruotsi toisena kielenä (S2) on 18 (turvattu, ettei kenenkään opv nouse). Sekalehtori -käsitettä on selvennetty soveltamisohjeella (ei materiaalinen muutos). Apulaisrehtorin tehtävien lukeminen opetusvelvollisuuteen, kun tehtävät on Opetusvelvollisuuskertoimet korvataan opetustuntimäärillä, jotka voidaan lukea koulun johtajan opetusvelvollisuuteen. Välyksen käytön perusteena pidetään työmäärää. Turvattu, ettei kenenkään tuntimäärä nouse, mikäli tehtävät ennallaan.
5 Aikuislukio Tuntiopettajan työaika Äidinkielen tuntiopettajan opetusvelvollisuus laskettu 18:sta 16:een. Vastaa kaikilta osin viranhaltijan opetusvelvollisuuksia. Apulaisrehtorin tehtävien lukeminen opetusvelvollisuuteen, kun tehtävät on Opetusvelvollisuuskertoimet korvataan opetustuntimäärillä, jotka voidaan lukea opetusvelvollisuuteen. Turvattu, ettei kenenkään tuntimäärä nouse, mikäli tehtävät ennallaan. Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön työaikakokeilut Paikallisesti on mahdollisuus aloittaa seuraavat vähintään lukuvuoden kestävät työaikakokeilut, jos käyttöönotosta on sovittu pääluottamusmiehen kanssa peruskoulun rehtorin viranhaltijan työaika ja palkka vuosityöaikaan otetun lukion opinto-ohjaajan viranhaltijan työaika ja palkka peruskoulun lisätehtäväkiintiö. Tarkempi ohjeistus annetaan myöhemmin.
6 KESKEISET OVTES:N SOPIMUSMUUTOKSET Kaikkia opettajaryhmiä koskevat Peruskoulu Yleiskorotus 1,37 % KVTES:ssa sovitut muutokset Muutokset heijastuvat sellaisenaan opetusalalle. Vuosiloman pidentäminen niiden osalta, joilla ei täyttä lomanmääräytymisvuotta ( Btaulukon poistaminen). Isyysvapaan palkallisuus kuusi päivää. Henkilökohtaisen lisän ja vuosisidonnaisen lisän kytkennän poisto. Paikallinen järjestelyerä 0,3 % Ohjeistus neuvotteluista lähetetään syksyllä Keskeiset sopimusmuutokset Kalleusluokkia lähennetään siten, että 2. kalleusluokan palkkoja korotetaan 0,31 %. Yrittäjänä toimiminen huomioidaan vuosisidonnaiseen lisään oikeuttavaksi ajaksi. Rehtoreiden ja apulaisrehtoreiden perus- ja tehtäväkohtaisia palkkoja korotetaan 1 %. Kaksoiskelpoisten luokanopettajien peruspalkka nousee 2,32 %, jolloin peruspalkka on sama kuin ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneen aineenopettajan peruspalkka. Ratkaisu on osa yhtenäistä peruskoulua koskevia palvelussuhteen ehtojen kehittämistä. Hyvää jouluun valmistautumista Seppo
OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka
OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 5 KAUPPAOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Kauppaoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen ehtoina sovelletaan tämän
tuloksellisuuteen perustuva kertaerä 9,2% varsinaisesta palkasta. Työssäoloehto: keskeytymättä
Luottamusmiestiedote 1/2018 OVTES 1.2.2018-31.3.2020 1. Palkankorotukset noudattelevat yleistä palkankorotusten linjaa osa korotuksista päätetty siirtää tekstimuutoksiin 1.5.2018 yleiskorotus 1,17% 1.4.2019
OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka
OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 5 KAUPPAOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Kauppaoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen ehtoina sovelletaan tämän
13 Ylioppilaskirjoitusten järjestelytehtävä rehtorin ollessa jäävi
1 OSIO B, LIITE 3 OSIO B AIKUISLUKIO I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala n opetushenkilöstöön sovelletaan seuraavia liitteen 2 määräyksiä: 4 Tohtorilisä 12 Yksityisoppilaan kuulustelu ja ylioppilaskirjoituksiin
2 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) kelpoisuus taikka perusopetusta antavan opettajan kelpoisuus
OSIO B Liite 3 Aikuislukio Soveltaminen ja palkka OSIO B LIITE 3 AIKUISLUKIO I SOVELTAMINEN 1 Sovellettavat liitteen 2 sopimusmääräykset Aikuislukion opetushenkilöstöön sovelletaan seuraavia liitteen 2
OSIO C Kokeilu Ammatilliset oppilaitokset
OSIO C AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN OPETUSHENKILÖSTÖN TYÖAIKAKOKEILUA KOSKEVAT SOPIMUSMÄÄRÄYKSET I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Näitä sopimusmääräyksiä (2 10 ) sovelletaan jäljempänä mainittujen
Osio C Liite 6 Taide- ja viestintäkulttuurioppilaitos Soveltaminen ja palkka
Osio C Liite 6 Taide- ja viestintäkulttuurioppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 6 TAIDE JA VIESTINTÄKULTTUURIOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Taide- ja viestintäkulttuurioppilaitosten
Virka- ja työehtosopimuksista, palkoista ja työajoista
Virka- ja työehtosopimuksista, palkoista ja työajoista OAJ Pohjois-Karjalan alueasiamies, pääluottamusmies Kitee Kesälahti Rääkkylä Niilo Hirvonen 26.4.2012 Kuopio, Kimmel NOPEX-koulutus www.oajpk.fi >
OSIO C Liite 9 Merenkulkuoppilaitos Soveltaminen ja palkka
OSIO C Liite 9 Merenkulkuoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 9 MERENKULKUOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Merenkulkuoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen ehtoina sovelletaan
5 v. 8 v. 10 v. 15 v. 20 v. 2 % 4 % 6 % 4 % 6 %
OSIO C Liite 8 Metsä- ja puutalousoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 8 METSÄ- JA PUUTALOUSOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala Metsä- ja puutalousoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen
KT Yleiskirjeen 12/2012 liite 1. Piekkala 1 (12)
KT Yleiskirjeen 12/2012 liite 1 Piekkala 1 (12) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2012 2013) 1.2.2013 voimaan tulevien sopimusmuutosten soveltamisohjeet Tässä liitteessä
JULKISALAN KOULUTETTUJEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ JUKO RY
VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN (OVTES) 2010 2011 ERÄIDEN SOPIMUSMÄÄRÄYSTEN MUUTTAMISESTA 1 Sopimuksen tarkoitus Tällä virka- ja työehtosopimuksella sovitaan
KT Yleiskirjeen 6/2011 liite 2 1 (5)
KT Yleiskirjeen 6/2011 liite 2 1 (5) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2010 2011) allekirjoituspöytäkirjan 4 :n mukaisten palkantarkistusten soveltamisohjeet Yleistä Yleiskorotus
REHTORIT, APULAISREHTORIT JA AIKUISKOULUTUSJOHTAJAT
KAUPPAOPPILAITOKSET REHTORIT, APULAISREHTORIT JA AIKUISKOULUTUSJOHTAJAT 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetusvelvollisuudet Pöytäkirjamerkintä: Palkkamääräysten edessä marginaalissa oleva 6-numeroinen
Piekkala (17)
KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 34/2005 LIITE 1 Piekkala 9.12.2005 1 (17) OPETUSALAN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN (OVTES) MUUTOKSET PERUSKOULU PERUSKOULUN LUOKANOPETTAJAN PERUSPALKKA ERÄISSÄ
KT Yleiskirjeen 27/2011 liite 1. Piekkala 1 (32)
KT Yleiskirjeen 27/2011 liite 1 Piekkala 1 (32) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2012 2013) sopimusmuutosten soveltamisohjeet Allekirjoituspöytäkirja Vuosi 2012 Sopimus
3 Erityisopetuksen opettajan (erityisluokanopettaja ja erityisopettaja) peruspalkka
1 OSIO B, LIITE 1 OSIO B PERUSKOULU II II/1 VIRANHALTIJOIDEN PALKKA Tehtäväkohtainen palkka 2 Lehtorin (aineenopettajan) peruspalkka 4 03 04 00 5 Ylempi korkeakoulututkinto ja perus-/lukioopetusta tai
5 v. 8 v. 10 v. 15 v. 20 v. 2 % 5 % 6 % 4 % 6 %
OSIO C Liite 8 Metsä- ja puutalousoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 8 METSÄ- JA PUUTALOUSOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala Metsä- ja puutalousoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen
OSIO B Yleissivistävä koulu Soveltaminen ja palkkaperusryhmä
OSIO B Yleissivistävä koulu Soveltaminen ja palkkaperusryhmä OSIO B YLEISSIVISTÄVÄN KOULUN OPETUSHENKILÖSTÖN YHTEISET MÄÄRÄYKSET I SOVELTAMINEN JA PALKKAPERUSTERYHMÄ 1 Sovellettavat sopimusmääräykset 1
Piekkala (10)
KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 24/2004 LIITE 1 1 (10) SOVELTAMISOHJEET Joulukuun kertasuoritus Joulukuun 2004 palkanmaksun yhteydessä maksetaan kertasuorituksena 2 % marraskuun kokonaispalkasta
KT Yleiskirjeen 23/2007 liite 1 1 (1)
KT Yleiskirjeen 23/2007 liite 1 1 (1) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2007 2009) 2008 voimaan tulevien sopimusmääräysten soveltamisohjeet Sopimuskirja (OVTES 2007 2009)
OSIO B Kokeilu Yleissivistävät koulut
OSO B YLESSVSTÄVÄN KOULUN OPETUSHENKLÖSTÖN TYÖAKAKOKELUJA KOSKEVAT SOPMUSMÄÄRÄYKSET SOVELTAMNEN 1 Soveltamisala ja voimassaolo 1 mom. Näitä sopimusmääräyksiä sovelletaan jäljempänä mainittujen ammattiryhmien
1 mom. Tätä liitettä sovelletaan seuraavilla koulutusaloilla:
OSIO C Liite 4 Ammattioppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 4 AMMATTIOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Tätä liitettä sovelletaan seuraavilla koulutusaloilla: tekniikan ja liikenteen
Piekkala 26.10.2005 1 (16)
JÄSENKIRJE T2/2005 Liite 2 Piekkala 26.10.2005 1 (16) SOVELTAMISOHJEET PTYOTES 2005 2007 VUOSIEN 2005 JA 2006 TUPON MUKAISTEN LIITTO- JA TASA-ARVOERIEN SEKÄ KEHITTÄMISERIEN KÄYTTÄMISESTÄ YLEINEN OSA Yleisen
1 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) kelpoisuus taikka aiempi vanhemman lehtorin kelpoisuus
OSIO B LIITE 2 LUKIO I VIRANHALTIJOIDEN PALKKA 1 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) 4 04 04 01 7 Ylempi korkeakoulututkinto ja lukio-opetusta antavan opettajan
Piekkala (12)
YLEISKIRJEEN 17/2005 LIITE 1 1 (12) SOVELTAMISOHJEET KESÄKUUN KERTASUORITUKSESTA, EUROMÄÄRÄISEEN PALKKAAN SIIRTYMISESTÄ JA YHTEISSUUNNITTELUTYÖAJAN LISÄYKSEN VAIKUTUKSESTA PALKKAAN KESÄKUUN KERTASUORITUS
Freund 1 (21) Materiaaliset muutokset tulevat voimaan 1.8.2014.
KT Yleiskirjeen 14/2013 liite Freund 1 (21) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2014 2016) sopimusmuutosten soveltamisohjeet Muutosten voimaantulo Palkantarkistukset 1.7.2014
1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön,
OSIO E AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit kokoaikaiset opettajat
1 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) kelpoisuus taikka aiempi vanhemman lehtorin kelpoisuus
OSIO B LIITE 2 LUKIO I VIRANHALTIJOIDEN PALKKA 1 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) 4 04 04 01 7 Ylempi korkeakoulututkinto ja lukio-opetusta antavan opettajan
1 mom. Monialaisella ammatillisella oppilaitoksella tarkoitetaan oppilaitosta, jonka opetushenkilöstöön sovelletaan tämän osion eri liitteitä.
OSIO C AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN OPETUSHENKILÖSTÖN YHTEISET MÄÄRÄYKSET 1 Monialainen ammatillinen oppilaitos 1 mom. Monialaisella ammatillisella oppilaitoksella tarkoitetaan oppilaitosta, jonka opetushenkilöstöön
1 mom. Rehtorin tehtäväkohtainen palkka määrätään paikallisesti palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite).
OSIO F LIITE 11 LASTEN JA NUORTEN TAIDEKOULU I PALKKA JA TYÖAIKA 1 Rehtorin palkka 1 mom. Rehtorin tehtäväkohtainen palkka määrätään paikallisesti palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite). Em. palkka-asteikon
Rehtorin (4 07 01 01 1) tehtäväkohtainen palkka määrätään palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite).
Osio F Liite 13 Kansanopisto Palkka ja työaika OSIO F LIITE 13 KANSANOPISTO I VIRAN/TOIMENHALTIJOIDEN PALKKA JA TYÖAIKA 1 Rehtorin tehtäväkohtainen palkka Rehtorin (4 07 01 01 1) tehtäväkohtainen palkka
OSIO B Liite 1 Peruskoulu Palkka
OSIO B Liite 1 Peruskoulu Palkka OSIO B LIITE 1 PERUSKOULU I MÄÄRITELMIÄ 1 Perusopetuksen jaottelu Tätä liitettä sovelletaan peruskoulussa annettavaan opetukseen: 1 Vuosiluokilla 1 6 ja esiopetukseen,
Virka- ja työehtosopimuksia
Virka- ja työehtosopimuksia Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus OVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus KVTES Valtion yleinen virka- ja työehtosopimus Tarkentavat virkaehtosopimukset
KT Yleiskirjeen 6/2018 liite 2. Freund 1 (5)
KT Yleiskirjeen 6/2018 liite 2 Freund 1 (5) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 2018 2019 (OVTES 2018 2019) sopimusmuutosten soveltamisohjeet Sopimusmuutokset ja yleiskirje Tämä yleiskirje
Jäsenkirje T7/2007 Liite 2. Vuonna 2008 toteutetaan keskitetysti sovitut palkantarkistukset ja yleiskorotus.
ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJAN SOVELTAMISOHJEET Palkantarkistukset ja järjestelyerät Vuosi 2007 Yleiskorotus 1.10.2007 lukien Lokakuun alusta korotetaan työntekijän henkilökohtaista peruspalkkaa tai siihen rinnastettavaa
KT 8.4.2015 Yleiskirjeen 5/2015 liite
OVTES:n 2014 2016 palkat ja palkkiot 1.7.2015 lukien Yleiskorotuksella 0,4 prosenttia korotetaan 1.7.2015 lukien - hinnoittelutunnuksen mukaisia peruspalkkoja, vähimmäispalkkoja sekä palkka-asteikkojen
OSIO B LUKIO VIRANHALTIJOIDEN PALKKA. I/1 Tehtäväkohtainen palkka. 1 Lehtorin ( aineenopettajan ) peruspalkka. Palkka, /kk I 2 327,63 II 2 273,79
1 OSIO B, LIITE 2 OSIO B LUKIO I VIRANHALTIJOIDEN PALKKA I/1 Tehtäväkohtainen palkka 1 Lehtorin ( aineenopettajan ) peruspalkka Palkka, /kk 4 04 04 01 7 Ylempi korkeakoulututkinto ja lukio-opetusta antavan
KT YLEISKIRJEEN 3/2007 LIITE 1
KT YLEISKIRJEEN 3/2007 LIITE 1 1 (5) VOIMAAN TULEVA KUNNALLINEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS (OVTES) ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Sopimuksessa on sovittu kunnallisen palkkausjärjestelmän kehittämistoimenpiteitä
Henkilökohtainen palkanlisä, siirtymäkauden lisä ja henkilökohtainen lisä
KT Yleiskirjeen 17/2007 liite 4 1 (6) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2007 2009) allekirjoituspöytäkirjan soveltamisohjeet Palkantarkistukset, järjestelyerät ja kertaerä
Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen muuttuneet sopimusmääräykset (OVTES 2014 2016)
KT Yleiskirjeen 11/2015 liite 3 1 (5) Freund Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen muuttuneet sopimusmääräykset (OVTES 2014 2016) Tulkintaa muuttamattomat muutokset 1.1.2016 voimaan
Työpäivien lukumäärä, sijoittuminen ja oppitunnin pituus
Työpäivien lukumäärä, sijoittuminen ja oppitunnin pituus 31.12.1998 vakiintuneen käytännön mukaisesti Lainsäädäntö ja työsuunnitelma tai vastaava asiakirja Luottamusmiehen kanssa voidaan sopia toisin Peruskoulussa
1 Tätä liitettä sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön,
OSIO E AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 Tätä liitettä sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit kokoaikaiset opettajat osa-aikaiset
1 Rehtorin ja apulaisrehtorin tehtäväkohtainen palkka. 2 Opettajan hinnoittelutunnukset peruspalkka (ks. palkkaliite)
OSIO F LIITE 12 Kansalaisopisto Palkka OSIO F LIITE 12 KANSALAISOPISTO I VIRAN/TOIMENHALTIJOIDEN PALKKA 1 Rehtorin ja apulaisrehtorin tehtäväkohtainen palkka 1 mom. Rehtorin (4 06 01 00 1) tehtäväkohtainen
MUSIIKKIOPPILAITOKSET REHTORIT JA APULAISREHTORIT. 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetustuntimäärä. 1. Peruspalkat 1.4.2013 lukien
MUSIIKKIOPPILAITOKSET REHTORIT JA APULAISREHTORIT 1 Peruspalkat, kokemuslisät ja opetustuntimäärä Pöytäkirjamerkintä: Palkkamääräysten edessä marginaalissa oleva 6-numeroinen numerosarja on koodi, jota
1 Rehtorin ja apulaisrehtorin tehtäväkohtainen palkka. Ks. palkka-asteikon käytöstä osio A 6.
OSIO F LIITE 10 MUSIIKKIOPPILAITOS I VIRANHALTIJOIDEN PALKKA 1 Rehtorin ja apulaisrehtorin tehtäväkohtainen palkka 1 mom. Rehtorin (4 08 01 00 2) tehtäväkohtainen palkka (ks. palkkaliite). 2 mom. Apulaisrehtorin
YKSITYINEN OPETUSALA (YOL)
YKSITYINEN OPETUSALA (YOL) 1.9.2009 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi 011064 Peruskoulun rehtori (64-68) I kalleusluokka 3 290,50-3 917,38 II kalleusluokka 3 199,88-3 809,47 011065 Lukion
Rehtoreiden opetusvelvollisuutta ei ole muutettu.
PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE T6/2004 Laine 1.12.2004 Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n opetustoimen jäsenyhteisöille TYÖEHTOSOPIMUS PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYKSEN OPETUSALAN
YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat
YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat 1.5.2019 alkaen HALLINTO- JA TUKIPALVELUHENKILÖSTÖ Vaativuusryhmä 1 2 3 4 5 6 1613,9 1745,97 1884,74 2045,72 2206,74 2398,15 HALLINTO-
YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat
YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat 1.5.2018 alkaen (luottamusmiespalkkiot 1.3.2018 alkaen) HALLINTO- JA TUKIPALVELUHENKILÖSTÖ Vaativuusryhmä 1 2 3 4 5 6 1596,34 1726,97
antavan opettajan kelpoisuus 2 769, ,21
Sivistystyöantajien opetusalan palkat 1.5.2018 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi I 011064 Peruskoulun rehtori 3 779,88-4 499,99 3 675,79-4 376,03 011065 Lukion rehtori 3 940,06-4 941,76 3
OVTES:n muutokset 1.3.2007. ja vaikutukset paikalliseen ay-toimintaan (Kunnallinen yleissivistävä koulutus)
OVTES:n muutokset 1.3.2007 ja vaikutukset paikalliseen ay-toimintaan (Kunnallinen yleissivistävä koulutus) Kunnallisen palkkajärjestelmän kehittämisohjelma KUNPAS selvitys 2001 kunnallisten palkkajärjestelmien
Sivistystyöantajien opetusalan palkat lukien
Sivistystyöantajien opetusalan palkat 1.5.2019 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi I 011064 Peruskoulun rehtori 3 821,46-4 549,49 3 716,22-4 424,17 011065 Lukion rehtori 3 983,40-4 996,12 3
Soveltamisohje ammatillisen koulutuksen opettajien kelpoisuusvaatimusten muutosten vaikutuksesta palvelussuhteen ehtoihin
Muistio 1 (9) Piekkala 21.6.2011 Soveltamisohje ammatillisen koulutuksen opettajien kelpoisuusvaatimusten muutosten vaikutuksesta palvelussuhteen ehtoihin OSIO A Yleinen osa Valtioneuvoston asetus opetustoimen
Henkilökohtaista lisääkorotetaan 1,7 prosentilla.
Kunnanhallituksille ja kuntayhtymille Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus 2012 2013 (KVTES 2012 2013) KVTES 2012 2013 Palkantarkistukset vuonna 2012 ja vuonna 2013 Yleiskorotus 1.1.2012 lukien
SIVISTYSTYÖNANTAJAT ry Opetushenkilöstön palkat (muut kuin AMK) 1.4.2011 lukien
SIVISTYSTYÖNANTAJAT ry Opetushenkilöstön palkat (muut kuin AMK) 1.4.2011 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi 011064 Peruskoulun rehtori (64-68) 3516.47-4186.39 3419.62-4071.07 011065 Lukion
Mikä kiky? Opas kilpailukykysopimuksen vaikutuksista
Opas kilpailukykysopimuksen vaikutuksista Kilpailukykysopimus Pääsopijajärjestöillä ja maan hallituksella on yhteinen näkemys siitä, kuinka kilpailukykysopimus vaikuttaa valtion ja kuntien talouteen. Kaikki
KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA
KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2018 2019 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Sopimuksen voimassaoloaika ja sopimuksen mahdollinen irtisanominen 2 Yleiskorotukset Tämä virka- ja työehtosopimus
2 Paikallinen sopiminen ja muut soveltamisalaa koskevat rajoitukset
KT Yleiskirjeen 9/2010 liite 2 1 (24) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2010 2011) 1.2.2010 voimaan tulevien sopimusmuutosten soveltamisohjeet Allekirjoituspöytäkirjan 2
KT YLEISKIRJEEN 3/2007 LIITE 2
KT YLEISKIRJEEN 3/2007 LIITE 2 1 (45) KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN (OVTES) SOVELTAMISOHJEET OSIO A Yleinen osa II luku Virkasuhteisen opetushenkilöstön palkkaus 5 Palkka eri
A B C 4 03 04 01 2 Ylempi korkeakoulututkinto ja erityisopetusta antavan opettajan kelpoisuus 49 49 49
1 LIITE 1 PERUSKOULU 5 Oppilaanohjauksen lehtori 2 mom. Jos oppilaanohjauksen lehtorilla on oppilaanohjaajan koulutus, korotetaan liukuman ylärajaa yhdellä palkkaluokalla. 6 Erityisopetuksen opettajan
Ylempi korkeakoulututkinto ja perus-/lukioopetusta antavan opettajan kelpoisuus tai aiempi vanhemman lehtorin kelpoisuus
1 OSIO B, LIITE 1 OSIO B PERUSKOULU I MÄÄRITELMIÄ 1 Perusopetuksen jaottelu Tätä liitettä sovelletaan peruskoulussa annettavaan opetukseen: vuosiluokilla 1 6 ja esiopetukseen, jota annetaan muille kuin
luokanopetuksen tai erityisopetuksen opettajan kelpoisuus ( alkaen C51)
YLEISKIRJEEN 3/2001 LIITE 2 1 (7) PERUSKOULUN, LUKION JA AIKUISLUKION 1.8.2001 ALKAEN TOTEUTETTAVAT SOPIMUSMUUTOKSET PERUSKOULU Palkkauksen perusteet muuttuvat lehtorin, erityisopetuksen opettajan ja luokanopettajan
Palkat ja palkkiot 1.1.2012 lukien
Palkat ja palkkiot 1.1.2012 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 35,07 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset Tehtäväkohtainen palkka Hinnoittelu-
Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 2017 (OVTES 2017) sopimusmuutosten soveltamisohjeet
KT Yleiskirjeen 10/2016 liite 2 1 (12) Freund Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 2017 (OVTES 2017) sopimusmuutosten soveltamisohjeet Sopimusmuutokset Sopimusmuutosten voimaantulo
luokkaylitunnit kerrointunnit lukioresurssitunnit muut säännöllisesti vuosiviikkotunteina maksettavat palkkiot
1 (8) Virkavapaan vaikutus palkkaukseen peruskoulussa, lukiossa ja aikuislukiossa 1 Palkallinen virkavapaa Palkalliselta virkavapaalta maksetaan opettajalle paitsi varsinainen palkka myös työsuunnitelmassa
Ammatillisten vuosityöaika
1 Ammatillisten vuosityöaika Markku Perttunen OAJ 2 1 Palkka 3 Opettajan palkka Kokoaikaisen (1500 h) opettajan tehtäväkohtainen palkka on vähintään sopimuksen palkkaliitteen mukainen Palkkataso: OVTES
Tehtäväkohtaista palkkaa korotetaan 3,4 prosentilla, jos tehtäväkohtainen palkka on vähintään 1 588,24 euroa kuukaudessa
1 ALLEKIRJOITUS- KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2007 2009 ALLEKIRJOITUS 1 Sopimuksen voimassaoloaika 2 Palkantarkistukset Tämä virka- ja työehtosopimus on voimassa 1.10.2007
rehtorit ja apulaisrehtorit,
AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 LIITE T1 Tätä liitettä sovelletaan ten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit, kokoaikaiset opettajat, osa-aikaiset opettajat,
Yleiskirjeen 11/2015 liite 2 OVTES palkat ja palkkiot 1.1.2016 lukien OSIO A Yleinen osa Palkkiot
KT Yleiskirjeen 11/2015 liite 2 OVTES palkat ja palkkiot 1.1.2016 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,05 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset
KVTES LIITE 12:n neuvottelutulos
KVTES LIITE 12:n neuvottelutulos 08.02.2018 JHL:n edustajisto/hallitus 15.02.2018 Marja Lehtonen/Riitta Rautiainen KVTES Liite 12 Palkan korotukset Sopimusta sovelletaan omassa kodissa työskenteleviin
Tämän liitteen sopimusmääräyksiä sovelletaan ammatillisen oppilaitoksen opetushenkilöstöön.
OSIO C liite 1 AMMATILLISEN OPPILAITOKSEN OPETUSHENKILÖSTÖ I Soveltaminen 1 Soveltamisala 4 mom. 5 mom. Tämän liitteen sopimusmääräyksiä sovelletaan ammatillisen oppilaitoksen opetushenkilöstöön. Tämän
Soveltamisohje ammatillisen koulutuksen opettajien kelpoisuusvaatimusten muutosten vaikutuksesta palvelussuhteen ehtoihin
PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY Jäsenkirje T4/2011 Liite 2 1 (8) Soveltamisohje ammatillisen koulutuksen opettajien kelpoisuusvaatimusten muutosten vaikutuksesta palvelussuhteen ehtoihin Valtioneuvoston
OVTES-palkkausjärjestelmä. Työaikakoulutus Turku Jorma Uoti
OVTES-palkkausjärjestelmä Työaikakoulutus Turku 3.4.2019 Jorma Uoti jorma.uoti@raisio.fi Palkan muodostuminen Tulospalkkio, työyksikön tulos Muut lisät, palkkiot ja korvaukset Ylituntipalkkio Ammatinhallinta
KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA. 1 Raamisopimuksen toteuttaminen
KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Raamisopimuksen toteuttaminen Tällä virka- ja työehtosopimuksella toteutetaan kunnallisen opetushenkilöstön
OVTES palkat ja palkkiot 1.7.2014 lukien
OVTES palkat ja palkkiot 1.7.2014 lukien Musiikkioppilaitosten tuntiopettajien tuntipalkkioidenn korotusprosentti 0,58 OSIO A Yleinen osa Kansalais- ja kansanopistojen tuntiopettajien tuntipalkkioden korotusprosentti
OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,83 e/kerta
OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot 1.4.2019 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,83 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset Tehtäväkohtainen
OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta
OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot 1.12.2018 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset Tehtäväkohtainen
OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta
OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot 1.5.2018 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset Tehtäväkohtainen
Nybondas-Kangas /2012. Yleiskirje on yksimielinen JUKO ry:n kanssa.
1 (5) Kunnanhallituksille ja kuntayhtymille Lääkärisopimuksen 1.2.2013 voimaan tulevat muutokset Palkantarkistukset vuonna 2013 Yleiskorotus 1.2.2013 Lääkärisopimus on voimassa 1.1.2012 28.2.2014. Sopimuskauden
Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 2014 2016 toista jaksoa 1.1.2016 31.1.2017 koskevien sopimusmuutosten soveltamisohjeet
KT Yleiskirjeen 11/2015 liite 1 1 (4) Freund Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 2014 2016 toista jaksoa 1.1.2016 31.1.2017 koskevien sopimusmuutosten soveltamisohjeet Sopimusmuutokset
KT Yleiskirjeen 17/2007 liite 5 1 (1)
KT Yleiskirjeen 17/2007 liite 5 1 (1) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2007 2009) 1.10.2007 voimaan tulevien sopimusmääräysten soveltamisohjeet OSIO A Yleinen osa II luku
OSIO D Ammattikorkeakoulu Soveltaminen
OSIO D Ammattikorkeakoulu Soveltaminen OSIO D AMMATTIKORKEAKOULU I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala Ammattikorkeakoulun opetushenkilöstöön sovelletaan tämän osion lisäksi soveltuvin osin OVTES:n osiota A ja
AKOL edunvalvontakoulutus. Vapaan sivistystyön ajankohtaiset ja sopimusten kiemurat Työmarkkina-asiamies Petra Kirkko-Jaakkola/OAJ
AKOL edunvalvontakoulutus Vapaan sivistystyön ajankohtaiset ja sopimusten kiemurat Työmarkkina-asiamies Petra Kirkko-Jaakkola/OAJ OVTES 2018-2019 allekirjoituspöytäkirja Sopimus perustuu työmarkkinakeskusjärjestöjen
4 mom. Momenttiin on lisätty määritelmä siitä, että kunnalla tarkoitetaan sopimuksessa myös kuntayhtymää.
YLEISKIRJEEN 3/2001 LIITE 1 1 (15) OVTES 2001 SOVELTAMISOHJE Yleinen osa I LUKU SOVELTAMINEN JA TYÖRAUHA 1 Soveltamisala 4 mom. Momenttiin on lisätty määritelmä siitä, että kunnalla tarkoitetaan sopimuksessa
OSIO B YLEISSIVISTÄVÄN KOULUN OPETUSHENKILÖSTÖN YHTEISET MÄÄRÄYKSET SOVELTAMISALA JA PALKKAPERUSTERYHMÄ. 1 Sovellettavat sopimusmääräykset
1 OSIO B OSIO B YLEISSIVISTÄVÄN KOULUN OPETUSHENKILÖSTÖN YHTEISET MÄÄRÄYKSET I SOVELTAMISALA JA PALKKAPERUSTERYHMÄ 1 Sovellettavat sopimusmääräykset Toistaiseksi tai määräajaksi otetun rehtorin ja opettajaviran
OVTES JA SEN TÄRKEIMMÄT VOIMAAN TULEVAT SOPIMUSMUUTOKSET SEKÄ PERUSKOULUN YHTEISSUUNNITTELUTYÖAIKA
YLEISKIRJEEN 6/2005 LIITE 2 1 (8) OVTES 2005 2007 JA SEN TÄRKEIMMÄT 1.3.2005 VOIMAAN TULEVAT SOPIMUSMUUTOKSET SEKÄ PERUSKOULUN YHTEISSUUNNITTELUTYÖAIKA Palkantarkistukset 2005 2007 Tulopoliittinen sopimus
1 Peruspalkat, kokemuslisä ja opetusvelvollisuus (1.4.2013 lukien) - opetusvelvollisuus enintään 280 tuntia vuodessa
URHEILUOPISTOT REHTORIT JA APULAISREHTORIT 1 Peruspalkat, kokemuslisä ja opetusvelvollisuus (1.4.2013 lukien) Pöytäkirjamerkintä: Palkkamääräysten edessä marginaalissa oleva 6-numeroinen numerosarja on
KUNNALLISEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN (TS-05) ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA
1 ALLEKIRJOITUS- KUNNALLISEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2005 2007 (TS-05) ALLEKIRJOITUS 1 Tulopoliittisen sopimuksen toteuttaminen Tällä virka- ja työehtosopimuksella (TS-05) toteutetaan
SOPIMUKSEN SOVELTAMISOHJEET
KT YLEISKIRJEEN 5/2003 LIITE 1 1 (17) SOPIMUKSEN SOVELTAMISOHJEET YLEISTÄ Tulopoliittisessa kokonaisratkaisussa todetaan, että mahdollisuuksien mukaan pyritään välttämään alle neljän tunnin työvuoroja.
KT Yleiskirjeen 13/2007 liite 2
KT Yleiskirjeen 13/2007 liite 2 1 (6) KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2007 2009 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Sopimuksen voimassaoloaika 2 Palkantarkistukset Tämä virka- ja työehtosopimus on
Edunvalvonta- ja palkkaus
Edunvalvonta- ja palkkaus Valmistuvien ilta 3.5.2017 1 OAJ Opettajien edunvalvoja Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on työmarkkinajärjestö, joka vastaa opettajien edunvalvonnasta. OAJ on maassamme ainoa ammattijärjestö,
V Vaihtoehtojen A D taloudellisten vaikutusten arviointia.
V Vaihtoehtojen A D taloudellisten vaikutusten arviointia. Syksyllä 2017 kun Keskuskoulun tiloissa Perälän koulun kokoinen yksikkö. Vaihtoehdot eivät ole seuraavilla laskelmilla helposti saatettavissa
Kunnalliset palkat ja henkilöstö
Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2015 www.kt.fi Henkilöstömenot 21 miljardia euroa Vuonna 2015 kuntien ja kuntayhtymien henkilöstömenot ovat arviolta 21 miljardia euroa, josta palkkakustannukset
KT Yleiskirjeen 10/2016 liite 3 1 (14) Freund. OVTES osio A. 33 Vuosiloma ja laskennallinen vuosiloma
KT Yleiskirjeen 10/2016 liite 3 1 (14) OVTES osio A 33 Vuosiloma ja laskennallinen vuosiloma 1 mom. Jos opetushenkilöstöön kuuluvalla viranhaltijalla/työntekijällä on oikeus vuosilomaan, tästä on sopimusmääräys
kuukausipalkkaa korotetaan lukien yleiskorotuksella. Korotuksen
1 ALLEKIRJOITUS- KUNNALLISEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2007 2009 (TS-07) ALLEKIRJOITUS 1 Sopimuksen voimassaoloaika 2 Palkantarkistukset TS-07 on voimassa 1.10.2007 31.1.2010. TS-07:n
KT Yleiskirjeen 6/2018 liite 3 1 (31)
KT Yleiskirjeen 6/2018 liite 3 1 (31) OVTES 2018 2019 muuttuneet sopimusmääräykset OVTES Osio A 8 Epäpätevyysalennus muilla kuin peruskoulun ja lukion opettajilla 1 mom. Viranhaltijan, jolla ei ole opetustoimen
OVTES. Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus
OVTES 2007 2009 Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus OVTES 2007 2009 Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus Allekirjoituspöytäkirja Pöytäkirja samapalkkaisuuden edistämisestä
Kilpailukykysopimus: Vuosittaista työaikaa pidennetään keskimäärin 24 tunnilla vuosittaista ansiotasoa muuttamatta.
YHTEISTYÖTOIMIKUNTA 11.1.2017 Työajan pidentäminen Kilpailukykysopimus: Vuosittaista työaikaa pidennetään keskimäärin 24 tunnilla vuosittaista ansiotasoa muuttamatta. Työajan pidentämisessä ratkaisut vaihtelevat
Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus
Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus PKS ja E-S yhdistysjohdon seminaari Hyvinkää 3.-4.3.2018 Mari Keturi Sopimuskausi Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus on voimassa 1.2.2018 31.3.2020