Kirjallisuuden opetus työ tekstien ja oppilaiden parissa
|
|
- Eeva-Kaarina Aho
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Satu Kiiskinen ja Nana Smulovitz Kirjallisuuden opetus työ tekstien ja oppilaiden parissa Koulujen äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksesta keskustellaan taas. Uudet opetussuunnitelmat on juuri tehty ja hyväksytty. Niiden mukaan ruvetaan opettamaan syksyllä 2005, ja nyt uudistuu myös ylioppilaskoe. Äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineen nimi paljastaa, että kirjallisuus on keskeinen osa opetettavaa ainetta. Mitä kirjallisuuden opetus sitten koulumaailmassa tarkoittaa? Eri vuosikymmeninä kirjallisuudenopetus on mielletty milloin kirjoitustaidon, milloin sivistyksen, historian, moraalin tai itseymmärryksen ja lukutaidon kehittämisen välineeksi. Kirjallisuuden opetuksen kulloisiinkin painotuksiin on aina vaikuttanut moni seikka: koulun työkäytänteet, kuten mm. opetustuntien määrä, kirjallisuuden tutkimuksen ja yleisen kulttuurikeskustelun esiin nostamat kysymykset, opetussuunnitelmat ja oppikirjatuotanto. Lukiossa kirjallisuudenopetusta ohjaa myös loppukoe, yläasteella arvosanasta kahdeksan annetut kriteerit. Yläkoulun ja lukion kirjallisuuden opetus on hyvin konkreettista työtä tekstien ja oppilaiden parissa. Kirjallisuuden opinnot opettajan omalla koulutustaustalla takaavat, että perusteet ovat hallussa, vaikka itse työssä kirjallisuustieteen teoreettiset näkemykset tai käsitteet eivät suoraan olisikaan käytössä. Opettajan työtä onkin kirjallisuuteen liittyvien keskeisten asioiden opettaminen kohderyhmän iän ja osaamistason huomioon ottavassa muodossa. Tässähän opettajan apuna toimivat oppimateriaalit ja opetussuunnitelmat, koko opettajien koulutussysteemi. Eniten suoraan aineen opetusta ohjaavat opetussuunnitelmat. Kirjallisuuden opettajat pohtivat vuosikymmenestä toiseen samoja peruskysymyksiä: Onko kirjallisuudella itseisarvoa vai tulisiko opetuksessa ja opettajan omassa pedagogisessa ajattelussa korostaa sen välinearvoa? Pyritäänkö hyvää kirjallisuutta lukemalla kehittämään oppilaan omaa kielenkäyttöä, välittämään oppilaalle elämänarvoja vai luomaan suhde sanataiteeseen? Opettajat ovat varmasti käyneet sisäistä dialogia, mutta yhtä lailla julkista keskustelua vuosikymmenien varrella myös siitä, mikä on elämyksen ja erittelyn suhde kirjallisuuden tarkastelussa. Nykyään kysymyksenasettelu tuntuu jopa turhalta tarkka erittely kun voi osaltaan olla hyvin tunnepohjaisella tavalla elämyksellistä. Sanaa innostus käytetään uudessa yläkoulun opetussuunnitelmassa. Opettajan tulee innostaa oppilaita kirjallisuuden pariin. Kirjallisuudenopetus on vain yksi osa-alue opetettavasta aineesta nimeltä äidinkieli ja kirjallisuus. Tämän aine on ainakin viimeisestä opetussuunnitelmasta lähtien ollut niin laaja ja erilaisia tiedon ja taidon alueita syleilevä, että opettaja on voinut tuntea ahdistusta yrittäessään valita, mihin kulloinkin keskittyä. Media-analyysi ja mediamaailman tuntemus sekä viestintä ovat olleet viime vuosisadan lopun trendejä. Nyt uudet opetussuunnitelmat korostavat viestintää kaiken opetuksen läpäisevänä aihealueena, vaikka sen asema äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineessa 65
2 toki korostuu monia muita aineita enemmän. Opettaja etsii tietysti integraation mahdollisuuksia aineestaan. Kielen ja kirjallisuuden tarkastelun linkkinä voi pitää esimerkiksi tekstin käsitettä, mutta kuinka nivoa mediatekstin ja kirjallisuuden tarkastelu yhteen? Yksi vaihtoehto on pohtia intertekstuaalisuutta tai lähestyä nykytekstejä niin fiktiivisiä kuin faktatekstejäkin diskurssin käsitteen avulla. Nykykirjallisuus, ja miksei vähän vanhempikin, voi tarjota kiinnostavia näkökulmia intermediaalisuuteen. Välineen merkityksen arviointihan on yksi tekstianalyysin kohde. Kriittistä lukutaitoa, jonka merkitystä ei voine liikaa korostaa, on vaikea opettaa samalla lailla tarkasteltaessa puhtaammin faktatietoon pyrkiviä lehtiartikkeleita ja iloisesti faktaa ja fiktiota sekoittavaa sanataiteen teosta. Kirjoittamisen ja kirjallisuuden silta sen sijaan löytyy helposti monestakin kohtaa, vaikka siitä genrejen opettamisen kohdasta, joka on nyt selkeästi uusissa opetussuunnitelmissa esillä. Haja- ja sirpaletiedon painajaisen opettaja kuitenkin haluaisi välttää löytämällä laajempia kokonaisuuksia ja siltoja opettamassaan aineessa. Kysymyshän on kuitenkin yhdestä opetettavasta aineesta, äidinkielestä ja kirjallisuudesta. Lukemisen tavat ja käytänteet Yläkouluun tullessaan oppilailla on hyvin erilaisia lukuhistorioita ja lukemisen käytänteitä. Ideaali tapaus, jossa opettaja voisi kartoittaa jokaisen yksilöllisen tilanteen yläkoulun alussa, toteutuu harvoin suurissa opetusryhmissä. Paljon lukevien kannusteena toimii kirjallisuus itse. Vertaileva ja teemoja pohtiva kirjallisuuden tutkimus toimii jo arkikeskustelun tasolla ja siirtyy helposti kirjalliseen muotoon. Toisille lukeminen ei ole itsestäänselvyys eikä koti tai ympäristö pidä lukemista muuta kuin bonusominaisuutena nuoren ehkä muuten aktiivisessa elämässä. Huoli yhteiskunnan jakautumisesta ei-lukeviin ja lukeviin kansalaisiin, kirjallisuuden elitistymisestä, näyttää yläkoulun opettajan näkökulmasta erittäin relevantilta. Teoksessaan Harry Potterin ilmestys tutkija Andrew Blake näkee Harry Potterin Iso-Britanniassa lähes täsmäaseeksi, jolla työväenluokkataustainen poika houkutellaan kirjallisuuden pariin, kun häneltä puuttuu lukevan isän malli. Vaikka Suomessa ei samalla lailla puhuta yhteiskuntaluokista, sama ilmiö näyttäisi toteutuvan täälläkin. Monille siirtyminen nuorisokirjallisuuden parista aikuiskirjallisuuden tai klassikoiden pariin tapahtuu mutkattomasti yläkoulun aikana esimerkiksi dekkarikirjallisuuden tai fantasiaklassikoiden kautta. Toisaalta monelle jokin kirjallisuuden klassikko, joka luetaan kirjallisuuden historiaan perehdyttäessä, saattaa olla ensimmäinen niin sanottu aikuisten kirja. Kielellisesti vaikeatajuinen tai juonen kulultaan hidastempoinen klassikko vaatisi perehtymistä niin aikakauteen kuin tyylisuuntaankin, jotta omituisuudet saisivat selityksensä. Toisaalta teokseen perehtyminen ryhmässä samanikäisten kanssa voi avata sen tavalla, jota opettaja ei voi luennoimalla tarjota. Kirjallisuudenhistoria on uudessa opetussuunnitelmassa siirretty lukion puolelta yläkouluun, mutta kuten lukiossa, myös yläkoulussa tuntimäärän ja opetettavan sisällön suhde johtaa pahimmillaan todellisiin pintaraapaisuihin. 66 Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti AVAIN
3 Luettavien teosten listat on yläkoulussa pidettävä monipuolisina ja joustavina. Hyvin vähän lukevalle ja lukemisen erittäin vaikeaksi kokevalle Steinbeckin Helmen alle satasivuisen teoksen lukeminen voi tarjota elämyksellisen klassikkokokemuksen aivan kuten kirjallisuuteen laajemmin perehtyneelle ja paljon lukevalle Karamazovin veljekset. Kuten uudessa opetussuunnitelmassakin sanotaan, oppilaan tulee tuntea Kalevalan runoja, keskeisten runojen lukemiseen ja tutkimiseen riittävät kaikkien oppilaiden resurssit. Lukion pakollisten kurssien aikana on tavoitteena lukea yhdestä kahteen kaunokirjallista teosta. Vähimmillään teosmäärä voi siis jäädä lukioaikana kuuteen. Mitään yhteistä pakollisten teosten listaa ei ole, vaikka uutta opetussuunnitelmaa tehdessä siitä käytiin keskustelua. Uuden opetussuunnitelman kolmas kurssi keskittyy täysin kirjallisuuden kolmeen päälajiin: lyriikkaan, proosaan ja draamaan. Lukion kaksi viimeistä pakollista kurssia perehdyttää kirjallisuuden kontekstuaalisiin tarkastelutapoihin sekä tyylin analyysiin. Ylipäänsä lukemiskulttuuri on muuttunut, yhtenäiskulttuuri ehkä osin murtunut ja toisaalta on tullut uusia nuorisokulttuuria yhtenäistäviä tekijöitä. Harry Potter ja fantasiakirjallisuus toimivat tällaisina. Uudeksi mielenkiintoiseksi kysymykseksi nousee, joudummeko enemmän panostamaan opetuksessa ohjaukseen, jossa jo fantasiakirjallisuuteen perehtynyt nuori ohjataan myös realistisemman kirjallisuuden pariin. Tulkinta, genret ja konteksti Ajattelijoina itsensä epävarmoiksi tuntevien murrosikäisten kanssa joutuu usein korostamaan lukijan oikeutta tulkintoihin, vaikkei kirjailijan omia intentioita tiedetäkään. Nuori kokee usein helpoimmaksi lähestymistavaksi kirjan tarkastelemisen kirjailijan biografisten tietojen valossa. Sieltä ehkä voi löytyä selitys myös sille, mitä opettaja tarkoitti, kun hän kehotti pohtimaan, mitä kirjailija on voinut teoksellaan haluta sanoa. Teoksen tulkitseminen vaatii oppilaalta etäisyydenottoa: on osittain unohdettava oma lukukokemuksensa ja irrotettava kirja tarkkailijasta, yritettävä tarkastella tekstin sisäisiä asioita ja niiden suhdetta kontekstiin. Tämä vaatii jo joko laajaa yleissivistystä tai erillisen tutkimuksen. Opettajan tehtävä usein on nostaa teoksesta esille tärkeimmät tarkastelunkohteet. Keskimäärin oppilas yläkoulun jälkeen hallitsee keskeiset lähiluvun termit. Uuden lukion opetussuunnitelman myötä termien käyttö lisääntyy: perusoppiainekseen kuuluvat vanhojen tuttujen kerronnan analyysin käsitteiden lisäksi käsitteet kuten konteksti ja metaforan lajit. Tyylin analyysin osaaminen tulee myös vaatimukseksi. Sisällöllinen lukutaito ei ole enää aikoihin riittänyt, ja uusi opetussuunnitelma vain korostaa tekstien muotojen, rakenteiden ja kontekstin hahmottamisen tärkeyttä. Viimeaikaiset kirjallisuudentutkimuksen suuntaukset ovat olleet ja ovat nytkin taustalla. Kirjallisuustieto ja genrejen tuntemus on vähäistä äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineen opetussisältöjen sirpalemaisuuden vuoksi. Kirjallisuustiedon vähäisyyden vuoksi lukiolaislukijoilla ja mahdollisesti lukijoilla yleensä lukemista saattavat ohjata lukutapaan liittyvät stereotypiat. Erityisesti suomalaislukijoista on sanottu, että lukemiskulttuuriamme ohjaa todellisuuden 67
4 lukeminen fiktiivisistä teoksista. Kokemus lukiolaislukijoista kuitenkin osoittaa, että enemmin luetaan muiden kulttuuristen tekstien läpi. Tähän mediamaailma voimakkaasti vaikuttaa. Genrejen tuntemus ja kirjallisuustieto lisääntyisivät, jos kirjallisuushistoriaa opetettaisiin, mutta siihen ei ole aikaa. Yläkoulussa kirjallisuushistoriassa korostuvat romantiikan, realismin ja modernismin aikakaudet ja tyylisuuntaukset, jotka opetussuunnitelmassa nimetään jopa kolmeksi tekstien päätyyliksi. Viime vuosisadalla siirryttiin vähitellen kansallishenkisestä kirjallisuustietoudesta kohti kirjallisuutta itseään tutkivaa painotusta. Suomalaisesta kirjallisuudesta tulisi tuntea keskeiset kirjailijat ja teemat, joiden merkitystä tulisi osata arvioida oman kulttuurin näkökulmasta kulttuurisen ja yksilöllisen identiteetin rakentajana. Opiskelijan lukiokoulutuksen tavoitteena on tekstitaito, jossa kirjalliset tekstit nähdään representaatioina. Toisaalta uusi lukion opetussuunnitelma korostaa kirjallisuuden kulttuurista kontekstia. Genrejen ja kontekstien tutkimisen kannalta Suomen kirjallisuuden ja kirjallisuushistorian osuus korostuu täysin ymmärrettävästi, toisaalta tulisi myös lajien synty ja kehitys muualla tuntea taustaksi tälle tiedolle. Opetusta tukevista toimista ja tulevaisuuden näkymistä Sekä yläkoulussa että lukiossa opetetaan fiktiivistä kirjoittamista koulusta ja opettajasta riippuen osana pakollisia kursseja, lisäksi useissa kouluissa tarjotaan syventävää ja soveltavaa luovan kirjoittamisen kurssia. Uusi lukion opetussuunnitelma, kuten aikaisempikin, mainitsee omien fiktiivisten tekstien kirjoittamisen keinona oppia kerronnan keinoja ja ilmaisutapoja. Sanataiteen opetus voi olla mitä mainioin keino auttaa kirjallisuuden hahmottamisessa, mutta missään tapauksessa sanataideopetusta ei saisi ajatella pelkästään välineenä. Kirjallisuuden opetuksen metodit ja sisällöt ovat tietysti jatkuvasti pohdinnan alla myös opettajien työyhteisöjen sisällä. Mielestämme yksi kiinnostava kysymys on arvottamisen osuus kirjallisuuden käsittelyssä, tuleeko opiskelijan kyetä arvottamaan kaunokirjallista teosta. Teoksen arvottaminen vaatii kuitenkin teoksen erittelyä ja sen tyylillisten piirteiden analyysia, joihin opetus keskittyy. Opiskelijat elävät mediamaailmassa, jossa elokuva-arvostelut ovat arkipäivää, miksi kirjallisuusarvostelu ei voisi olla genrenä yhtä tuttu, varsinkin kun muihin lehtijuttutyyppeihin perehdytään koulussa. Ihanteellista olisi, jos oppilas voisi koulunsa käytyään ymmärtää, mikä sanataiteessa on juuri sanataidetta. Koulun ulkopuolelta voi myös hakea kirjallisuuden opetusta tukevaa tarjontaa: kouluilla on mahdollisuus kirjailijavierailuihin tiettyjen resurssien puitteissa; Lukukeskus julkaisee nuorten kirjallisuuden lehteä Lukufiilistä; oppilasryhmät voivat osallistua monella tasolla kirjallisuudesta keskustelevaan Netlibris-projektiin; kirjastoilla on kouluissa vierailevia kirjavinkkareita ja myös opettajia on siihen koulutettu; vietetään Lukuviikkoa, Mielikirjapäivää, Kirjan ja Ruusun päivää jne. Kynnystä kirjojen luo voidaan madaltaa paitsi sillä, että kirjat ovat jatkuvasti läsnä opetuksessa ja keskusteluissa myös saattamalla kirjat helposti saataviksi. Koulukirjastojen nykypäivää ovat avokirjastot, mediateekit, joissa tieto ja sanataide tarjotaan kaikkien saataville nopeasti. Uudis- 68 Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti AVAIN
5 tukset vain vaativat paitsi asennemuutoksia myös rahaa, ja sitähän tällä hetkellä kouluilla ei ole. Kaiken kaikkiaan koulujen äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaine tarjoaa mahdollisuuden laajaan kielen ja kirjallisuuden ja viestinnän tarkasteluun. Opetukseen annettu tuntimäärä on vain kovin vähäinen ja nyt opetussuunnitelmauudistuksen myötä vielä vähenee. Aiemmat kansainväliset vertailut ovat osoittaneet että äidinkielessä ja kirjallisuudessa suomalaiset peruskoululaiset pärjäävät hyvin, toisaalta oppilaiden kirjoittamisen taso on heikentynyt. Jännityksellä jäämme odottamaan, mikä kehityksen suunta on uudistusten jälkeen alkanut purra. Kirjallisuuden opettaminen kouluissa vaatii opettajalta paljon. Samat kouluja koskevat ongelmat, jotka lehdistä luettuna tuntuvat etäisiltä, odottavat siellä työpaikalla konkreettisina tosiasioina joka aamu. Kirjallisuuden opettaminen vaatii myös opettajalta erityistä panostusta: koko ajan on luettava, sillä niin nuorten kuin aikuistenkin kirjallisuudessa on itse pysyttävä kiinni, jos haluaa oppilaiden lukevan. Milloin ehtii tutustua esim. alan uusimpiin väitöskirjoihin puhumattakaan siitä, että ehtisi tehdä omaa tutkimusta? Niin alan sisäinen kuin sen ulkopuolellakin käyty keskustelu äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineesta on terve merkki siitä, että siitä ollaan kiinnostuneita. Keskustelu heijastaa myös sitä, kuinka tärkeänä pidämme kirjallisuuden ja lukemisen asemaa yhteiskunnassamme. Tyytyväisinä jäämme seuraamaan, kuinka se jatkaa kulkuaan. 69
26.9.2014. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu
ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu 1 OPPIAINEEN TEHTÄVÄ kehittää oppilaan kieli-, vuorovaikutus- ja tekstitaitoja ohjata kiinnostumaan
TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen. Oppilas osaa ilmaista itseään ja mielipiteitään tutuissa vuorovaikutustilanteissa.
1 SAAMEN KIELI JA KIRJALLISUUS -OPPIMÄÄRÄ Saamen kieli ja kirjallisuus -oppimäärän päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Sisältöalueet Vuorovaikutustilanteissa
Työskentelyohjeita: Suomen kieli ja kirjallisuus oppimäärän opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 1 2. Laaja alainen osaaminen. liittyvät sisältöalueet
Työskentelyohjeita: Tiedostoa voi muokata useampi ihminen samanaikaisesti. Jakakaa tavoitteet eri vuosiluokille kopioimalla ja liittämällä sinisten otsikoiden alle, jotka löytyvät taulukoiden alta. Kopioi
Uutta tietoa suomen kielen opetukseen
Uutta tietoa suomen kielen opetukseen Suomen kielen ja kirjallisuuden alumnipäivä 26.9.2009 TERVETULOA! Muutama sana tekstitaidoista Lukemista ja kirjoittamista ei voi erottaa toisistaan Tekstitaidot =
Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma
Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma Ulkomailla toimivien peruskoulujen ja Suomi-koulujen opettajat 4.8.2011 Pirjo Sinko, opetusneuvos Millainen on kielellisesti lahjakas
Pitkä ja monivaiheinen prosessi
Sähköinen ylioppilaskoe Äidinkielen opettajain liiton talvipäivät Lahti 17.1.2016 Minna-Riitta Luukka YTL & Jyväskylän yliopisto ylioppilastutkinto.fi digabi.fi Pitkä ja monivaiheinen prosessi Joulukuu
TYÖSKENTELYMENETELMÄT
Äidinkieli ÄIDINKIELI (ÄI) Oppiaineena äidinkieli ja kirjallisuus tarjoaa aineksia kielelliseen ja kulttuuriseen yleissivistykseen. Kaikilla äidinkielen kursseilla keskiössä ovat tekstit: tekstejä luetaan,
Tutkija: Koulun kirjoittamisopetuksen pitää uudistua blogit ja rap-lyriikkaa aineiden tilalle?
Tutkija: Koulun kirjoittamisopetuksen pitää uudistua blogit ja rap-lyriikkaa aineiden tilalle? Kieliopin pänttäys ei kiinnosta nuoria, kirjoittamista pitäisikin opettaa luovuuden ja yhteisöllisyyden kautta
Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen
Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Tiina Tähkä tiina.tahka@oph.fi MAOL Pori 6.10.2012 1 Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Diplomivihko 3. - 4. lk Tämän vihkon omistaa: OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Oulun kouluissa on mahdollisuus suorittaa kirjallisuusdiplomi. Diplomin suorittaminen
Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1)
Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) : Opiskelija kehittää monitieteellistä ja kriittistä ajattelua tutustuu tiedemaailman käytäntöihin harjaantuu lukemaan ja arvioimaan tieteellisiä tutkimuksia
Oppilas keskustelee ryhmässä ja tuo esille mielipiteitään. Oppilas osallistuu luokan ja koulun ilmaisuesityksiin. Oppilas harjoittelee
AI 6. lk Arvioitavat tavoitteet Vuorovaikutustilanteissa toimiminen (T1, T2, T3, T4) Tekstien tulkitseminen (T5, T6, T7, T8) Hyväksytty (5) Välttävä (6-7) Oppilas saa arvosanan 6, Oppilas saa arvosanan
SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS
SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS Osa arviointikriteereistä on samanlaisia vuosiluokilla 7, 8 ja 9. Tällöin arvioitaessa huomioidaan oppilaan ikäkausi. 8. lk Arvioitavat tavoitteet Hyväksytty (5) Välttävä (6-7)
SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS
SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS Osa arviointikriteereistä on samanlaisia vuosiluokilla 7, 8 ja 9. Tällöin arvioitaessa huomioidaan oppilaan ikäkausi. 9. lk Arvioitavat tavoitteet Hyväksytty (5) Välttävä (6-7)
MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen
MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata
Mitä taitoja tarvitaan tekstin ymmärtämisessä? -teorian kautta arkeen, A.Laaksonen
Mitä taitoja tarvitaan tekstin ymmärtämisessä? -teorian kautta arkeen, A.Laaksonen Lukemisen taitoja Tulisi kehittää kaikissa oppiaineissa Vastuu usein äidinkielen ja S2-opettajilla Usein ajatellaan, että
MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA
MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA MUUTTUU UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN MYÖTÄ? Seminaari perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista Opetushallitus 13.3.2015 FT tutkija Kati Mikkola, (HY, SKS) kati.m.mikkola@helsinki.fi
enorssi Annele Laaksonen, KT TY/ TNK
enorssi Annele Laaksonen, KT TY/ TNK Esi- ja peruskouluikäisille maahanmuuttajataustaisille lapsille voidaan järjestää perusopetukseen valmistavaa opetusta perusopetuslain (628/1998) mukaisesti. Sitä voidaan
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Diplomivihko 5. - 6. lk Tämän vihkon omistaa: OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Oulun kouluissa on mahdollisuus suorittaa kirjallisuusdiplomi. Diplomin suorittaminen
Äidinkieli ja kirjallisuus. Tuntijakotyöryhmän kokous Prof. Liisa Tainio Opettajankoulutuslaitos, Helsingin yliopisto
Äidinkieli ja kirjallisuus Tuntijakotyöryhmän kokous 20.1.2010 Prof. Liisa Tainio Opettajankoulutuslaitos, Helsingin yliopisto 20.1.2010 1 Äidinkieli ja kirjallisuus tieto-, taito- ja taideaine - Äidinkieli
Oppilas esittää ajatuksiaan ja ilmaisee mielipiteensä parille tai ryhmälle. Oppilas osaa kuunnella toisia.
Tekstien tulkitseminen Tekstinymmärtämisen perus-strategioiden hallinta Toiminta vuorovaikutustilanteissa Vuorovaikutustaitojen kehittyminen Vuorovaikutustilanteissa toimiminen Ilmaisukeinojen käyttö Puheviestintäti
Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen. Ryhmä 5
Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Ryhmä 5 Kehityksen suunta.. Mitä teema tarkoittaa? Teeman punaisena lankana on pohjimmiltaan se, että teknologiakasvatus ja teknologian arkipäiväistäminen tulee
Toimenpiteet luku- ja kirjoitustaidon parantamiseksi: laaja-alaista ja jatkuvaa kehittämistä
Toimenpiteet luku- ja kirjoitustaidon parantamiseksi: laaja-alaista ja jatkuvaa kehittämistä Sari Sulkunen Yliopistonlehtori, FT sari.sulkunen@jyu.fi JYU. Since 1863. 13.10.2017 1 Tekstimaisema muuttuu
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ENGLANNIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ENGLANNIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 ENGLANNIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun
S2-opetus aikuisten perusopetuksessa - aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden käyttöönottoa tukeva koulutus 15.5.
S2-opetus aikuisten perusopetuksessa - aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden käyttöönottoa tukeva koulutus 15.5.2017 Katri Kuukka Tiina Muukka Satu Lahtonen Keskeistä lukutaitovaiheessa
Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka
Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman
Arvioinnin kohteet oppiaineessa. Hyvä/arvosanan kahdeksan osaaminen. Vuorovaikutustilanteis sa toimiminen. Puheviestintätilanteiss a toimiminen
Suomen kieli ja kirjallisuus oppimäärän arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten Opetuksen tavoite Sisältöalueet Arvioinnin kohteet
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Diplomivihko 1. - 2. lk Tämän vihkon omistaa: OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Oulun kouluissa on mahdollisuus suorittaa kirjallisuusdiplomi. Diplomin suorittaminen
Monilukutaito. Marja Tuomi 23.9.2014
Monilukutaito Marja Tuomi 23.9.2014 l i t e r a c y m u l t i l i t e r a c y luku- ja kirjoitustaito tekstitaidot laaja-alaiset luku- ja kirjoitustaidot monilukutaito Mitä on monilukutaito? tekstien tulkinnan,
SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS
SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS Osa arviointikriteereistä on samanlaisia vuosiluokilla 7, 8 ja 9. Tällöin arvioitaessa huomioidaan oppilaan ikäkausi. 7. lk Arvioitavat tavoitteet Hyväksytty (5) Välttävä (6-7)
Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen
Opetuksen suunnittelun lähtökohdat Keväällä 2018 Johanna Kainulainen Shulmanin (esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: 1. sisältötietoon 2. yleiseen
Monilukutaitoa kehittävän ilmiöopetuksen laatiminen. POM2SSU Kainulainen
Monilukutaitoa kehittävän ilmiöopetuksen laatiminen POM2SSU Kainulainen Tehtävänä on perehtyä johonkin ilmiöön ja sen opetukseen (sisältöihin ja tavoitteisiin) sekä ko. ilmiön käsittelyyn tarvittavaan
SUOMEN KIELI 1 Vuosiluokkien 5-10 saamelainen luokanopettajakoulutus
OPETUSSUUNNITELMA SUOMEN KIELI 1 Vuosiluokkien 5-10 saamelainen luokanopettajakoulutus 30 opintopistettä Dutkan- ja oahppostivra dohkkehan 21.6.2013 áššis 72/13 1. OPPIAINEEN YLEISET TIEDOT... 3 1.1. OPPIAINEEN
Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet
Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet A2-kielet Vieraat kielet: Eteläisellä alueella tarjolla seuraavat vapaaehtoiset kielet: espanja saksa ranska Valinta valinnaisten aineiden kanssa. Äidinkielen
Horisontti
Horisontti 19.11.2015 Vuosiluokkaistaminen. Mitä tehdään ennen sitä? Oppimiskäsitys Eriyttäminen ja oppimisen tuki Oppiaine Laaja-alainen osaaminen Oppimisen arvioinnin periaatteet Oppimisympäristöt Tärkeää
Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2
Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Vuorovaikutustilanteissa toimiminen Laaja-alainen osaaminen 1 T1 Rohkaista oppilasta harjoittamaan vuorovaikutus- ja
Lukemattomat lukemaan Taitoa ja motivaatiota vastahakoisten lukijoiden lukemiseen 3-18 op. Opetussuunnitelma
Lukemattomat lukemaan Taitoa ja motivaatiota vastahakoisten lukijoiden lukemiseen 3-18 op Opetussuunnitelma 2017-2018 Lukemattomat lukemaan Taitoa ja motivaatiota vastahakoisten lukijoiden lukemiseen 3-18
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Omppu-diplomivihko 3.-4. lk Tämän vihkon omistaa: OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Oulun kouluissa on mahdollisuus suorittaa kirjallisuusdiplomi. Diplomin suorittaminen
Valinnaiset aineet Paulaharjussa
Valinnaiset aineet Paulaharjussa 2016-2017 30.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä 1) Valinnaisten aineiden laajuus: 1 vvt sanallinen arviointi 38 tuntia > ei mennä kovin syvälle, opettajien osaaminen
Aikuisten perusopetus
Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman
Kuvataide. Vuosiluokat 7-9
Kuvataide Vuosiluokat 7-9 Kuvataiteen tehtävänä on kulttuurisesti moniaistisen todellisuuden tutkiminen ja tulkitseminen. Kuvataide tukee eri oppiaineiden tiedon kehittymistä eheäksi käsitykseksi maailmasta.
Sanomalehtien Liitto
12.6.2019 Sanomalehtien Liitto Mediakasvatuksen asema perusopetuksessa Terhi Hyvönen, Emilia Valtola & Kati Valta TIIVISTELMÄ Mediakasvatuksen tärkeys Kuinka tärkeänä näet mediakasvatuksen? Erittäin tärkeänä
NUORTEN TALOUSOSAAMINEN. Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista.
NUORTEN TALOUSOSAAMINEN Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista. 1 Taloudellinen tiedotustoimisto TAT tarjoaa tietoa sekä kokemuksia taloudesta, työelämästä ja yrittäjyydestä.
Aineopettajaliitto AOL ry LAUSUNTO
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO lukiontuntijako@minedu.fi Aineopettajaliiton (AOL ry) lausunto lukiokoulutuksen yleisten valtakunnallisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistamista
TÄRKEÄÄ HUOMIOITAVAA ***
Ilmiö: Muuttuvat perhemallit. Kirja: Kolu Siri, Kesän jälkeen kaikki on toisin. Otava 2016. Lyhyt kuvaus kirjasta: Kesän jälkeen kaikki on toisin -teoksen päähenkilö Peetu on 17- vuotias transnuori, joka
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI PUOLAN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI PUOLAN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA Kopla 16.6.2005 1 Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen, itseilmaisun
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI S2-oppilaiden diplomivihko 5. - 6. lk Tämän vihkon omistaa: OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Oulun kouluissa on mahdollisuus suorittaa kirjallisuusdiplomi. Diplomin
Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen, osa 1
Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen, osa 1 Annukka Uusitalo 28.2.2006 Mediakasvatuskeskus Soveltavan kasvatustieteen laitos
Pitkäjänteistä arviointia lukiokoulutuksessa (B4)
Pitkäjänteistä arviointia lukiokoulutuksessa (B4) Tiina Tähkä, Mikko Hartikainen OPPIMISEN ARVIOINNIN KANSALLINEN KONFERENSSI 10. 11.4.2017, Helsinki, Messukeskus Kysymyksiä Miten arviointi vahvistaa opiskelijan
OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv
OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta
Pakollisista kursseista UE3:a ei suositella tentittäväksi. Syventävät kurssit voi tenttiä, mutta soveltavia ei.
Uskonto (UE) Uskonnon opetukseen kaikille yhteiset aihekokonaisuudet sisältyvät seuraavasti. Opetuksessa annetaan valmiuksia osallistua seurakuntien ja muiden uskonnollisten yhteisöjen toimintaan. Opetuksessa
Äidinkielen ja kirjallisuuden oppimistulosten seurantaarviointi
Äidinkielen ja kirjallisuuden oppimistulosten seurantaarviointi keväällä 2010 Utvärderingen av inlärningsresultat i modersmål och litteratur våren 2010 Äidinkielen ja kirjallisuuden oppimistulokset 9.
Monilukutaitoon kielitietoisella opetuksella. Minna Harmanen, Opetushallitus Kansalliset peruskoulupäivät 20. 21.11.2014 Marina Congress Center
Monilukutaitoon kielitietoisella opetuksella Minna Harmanen, Opetushallitus Kansalliset peruskoulupäivät 20. 21.11.2014 Marina Congress Center Monilukutaito ja kielitietoisuus - kysymyksiä Mitä on monilukutaito
OHJEET OPETTAJALLE: Lukuseikkailun tavoitteet:
OHJEET OPETTAJALLE: Lukuseikkailun tavoitteet: innostaa ja kannustaa lasta lukemaan herättää ja ylläpitää kirjallisuuden harrastusta tutustuttaa kirjallisuuden eri lajeihin antaa elämyksiä ja herättää
HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta. Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku)
HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku) 1. Historia ja tulevaisuuden valmiudet Lähtökohtakysymyksiä: MIKSI historiaa opetetaan,
Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää. Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia
Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia Tutkielmatyöskentely opettaa tieteellisen ja analyyttisen kirjoittamisen taitoja.
Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan:
Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: 1. sisältötietoon 2. yleiseen pedagogiseen tietoon 3. opetussuunnitelmalliseen
Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna
Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa
Mitä eväitä PISA-tulokset antavat äidinkielen opetukseen? Sari Sulkunen, FT Jyväskylän yliopisto
Mitä eväitä PISA-tulokset antavat äidinkielen opetukseen? Sari Sulkunen, FT Jyväskylän yliopisto Lukutaidon määritelmä PISA-arvioinnissa Lukutaito on kirjoitettujen tekstien ymmärtämistä, käyttöä ja arviointia
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI THAIKIELEN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI THAIKIELEN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 THAIKIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen,
T1 ohjata oppilasta vahvistamaan taitoaan toimia erilaisissa vuorovaikutustilanteissa
SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS JOENSUUN SEUDUN OPETUSSUUNNITELMASSA Suomen kielen ja kirjallisuuden osuus Joensuun seudun opetussuunnitelmassa pohjautuu valtakunnalliseen Perusopetuksen opetussuunnitelman
TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen
KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja
Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet
VIITTOMAKIELI JA KIRJALLISUUS Äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineen tehtävä, oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet, ohjaus, eriyttäminen ja tuki sekä oppimisen arviointi koskevat myös
Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015
Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI S2-oppilaiden diplomivihko 1. - 2. lk Tämän vihkon omistaa: OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Oulun kouluissa on mahdollisuus suorittaa kirjallisuusdiplomi. Diplomin
Elina Harjunen Elina Harjunen
Elina Harjunen 28.4.2015 Elina Harjunen 28.4.2015 Äidinkielen ja kirjallisuuden 9. luokan oppimistulosten arviointi vuonna 2014: keskiössä kielentuntemus ja kirjoittaminen Kielentuntemuksen viitekehys
KAUKAMETSÄN SANATAIDEKOULU
KAUKAMETSÄN SANATAIDEKOULU TAITEEN PERUSOPETUS SANATAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET KAUKAMETSÄN OPISTOSSA 1 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 2 SANATAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISTAVOITTEET
Uudistuva aikuisten perusopetus
Uudistuva aikuisten perusopetus 29.8.2017 Leena Nissilä Teijo Koljonen Opetushallitus Turvapaikanhakijatilanteesta ja muusta maahanmuutosta johtuvat toimet OKM:n hallinnonalalla OKM: Ohjausryhmän ja valmisteluryhmän
TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen
1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata
Oman äidinkielen opetus valtakunnallinen ajankohtaiskatsaus. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus
Oman äidinkielen opetus valtakunnallinen ajankohtaiskatsaus FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Oman äidinkielen opetus Tiedote 13/2015 www.oph.fi valtionavustusta enintään
Suomi toisena kielenä - oppimistulosten arviointi: riittävän hyvää osaamista? Katri Kuukka
Suomi toisena kielenä - oppimistulosten arviointi: riittävän hyvää osaamista? Katri Kuukka Mitä arvioitiin? Mitä tarkasteltiin? Kielitaidon osa-alueet > hyvän osaamisen kriteeri B1.1-B1.2 kuullun ymmärtäminen
Opetuskokonaisuus Mikämikä-päivään
Opetuskokonaisuus Mikämikä-päivään Tutkivan oppimisen ote u Artikkelien etsiminen ja lukeminen > ymmärryksen syventäminen Mikämikä-päivä Vaajakumpu 8.3.2016 u 3D (Johanna ja Jenni) u 4B (Pauliina ja Tiina)
Inga Petäjäsoja ja Saija Satomaa Avi
Inga Petäjäsoja ja Saija Satomaa Avi 29.9.2015 Vuoden 2014-15 Inga oli ohjausryhmässä Keväällä 2015 laitehankinnat VESO-päivillä kirjaston hankkeen esittely koulujen sähköinen kysely viranhaltijoille,
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Selkis-diplomivihko 1. - 2. lk Tämän vihkon omistaa: OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Oulun kouluissa on mahdollisuus suorittaa kirjallisuusdiplomi. Diplomin suorittaminen
TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTTÖ JA SUKUPUOLI. Ella Kiesi Opetushallitus
TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTTÖ JA SUKUPUOLI Ella Kiesi Opetushallitus Tieto ja viestintätekniikkataidot kouluissa Valtakunnalliset opetussuunnitelmien perusteet lähtökohtana Tieto- ja viestintätekniikalla
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI KURDIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2005
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI KURDIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2005 Kurdin kielen opetuksen suunnitelma 2005 KURDIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella
Uusi sähköinen äidinkielen ylioppilaskoe
Uusi sähköinen äidinkielen ylioppilaskoe Kehittämisryhmän alustavia kaavailuja kyselyyn vastaamisen tueksi Kehittämisryhmä on parhaillaan suunnittelemassa esimerkkitehtäviä, jotka julkaistaan myöhemmin
Lukutaitofoorumista lukuliikkeeksi
1 Lukutaitofoorumista lukuliikkeeksi Lukemisen asiantuntijoista koostuva Lukutaitofoorumi sai tehtäväkseen miettiä, miten vastataan lukutaidon ja lukuinnon heikkenemiseen. Suuntaviivat lukutaidon ja lukemisharrastuksen
Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö
1 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Yksikössä voi suorittaa humanistisen alan tutkintoja: Humanististen tieteiden kandidaatti 180 op (alempi korkeakoulututkinto) Filosofian maisteri 120
Neuvolahanke Lue lapselle muistuttaa vanhempia lukemisen tärkeydestä
Neuvolahanke Lue lapselle muistuttaa vanhempia lukemisen tärkeydestä 1. Ilman lukevia aikuisia ei kasva lukevia lapsia Kodin rooli lasten lukutaidon kehityksessä on yhä merkittävämpi. Entistä useampi suomalaisvanhempi
9. luokan runoanalyysi kielitietoisesti
9. luokan runoanalyysi kielitietoisesti Mika Kukkola, Tiistilän koulu Tavoite on purkaa runouden rakennetta ja merkityksiä kielitietoisesti ja kirjoittaa mallitekstin avulla runoanalyysi verkkolomakkeessa
Suomi toisena kielenä -opettajat ry./ Hallitus 10.3.2010 TUNTIJAKOTYÖRYHMÄLLE
1 Suomi toisena kielenä -opettajat ry./ KANNANOTTO Hallitus 10.3.2010 TUNTIJAKOTYÖRYHMÄLLE Suomi toisena kielenä (S2) on perusopetuksessa yksi oppiaineen äidinkieli ja kirjallisuus oppimääristä. Perusopetuksen
Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa
Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2018-2019 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 3.-10.4.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan
Kielet sähköistävät. Mitä muutoksia perusopetuksen opetussuunnitelmaprosessi on tuomassa kieliin? Opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta
Sähköä ilmassa IX valtakunnalliset lukiopäivät 12.- 12.11.2013 Kielet sähköistävät Mitä muutoksia perusopetuksen opetussuunnitelmaprosessi on tuomassa kieliin? Opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta Suomi
Munkkiniemen ala-aste
Munkkiniemen ala-aste Mikä on ops? Opetuksen järjestämistä ohjaava suunnitelma Määrittelee: Mitä opiskellaan Miten paljon oppitunteja käytetään Miten opiskellaan Miten arvioidaan Uusitaan n. 10v. välein
Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä
Ops-prosessi pedagogisen ja strategisen kehittämisen näkökulmasta Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä 2 1 Yleissivistävän
Paraisten kirjastopolku koulun ja kirjaston yhteistyösopimus
Paraisten kirjastopolku koulun ja kirjaston yhteistyösopimus Pyrimme kirjaston ja koulun tiiviin yhteistyön avulla tukemaan kouluissa tehtävää monipuolista lukuinnon ja -ilon edistämistyötä. Lisäksi haluamme
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI THAIKIELEN OPETUSSUUNNITELMA
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI THAIKIELEN OPETUSSUUNNITELMA Kopla 16.6.2005 Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen, itseilmaisun
OPS-kommentointi. 1. Nimi tai taho: Avoimet vastaukset: Nimi - Marja-Liisa Mikkola. Vastaajien määrä: 1. Anonyymi. Nimi
OPS-kommentointi 1. Nimi tai taho: Anonyymi 1 Nimi Avoimet vastaukset: Nimi - Marja-Liisa Mikkola 2. Mitä osiota kommentti koskee? Kirjoita kommenttisi oikealla olevaan ruutuun. Mitä osiota kommentti koskee?
Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa
Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2017-2018 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 20.3.-2.4.2017 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan
Työskentelyohjeita: Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus oppimäärän opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 1 2. Laaja alainen osaaminen
Työskentelyohjeita: Tiedostoa voi muokata useampi ihminen samanaikaisesti. Jakakaa tavoitteet eri vuosiluokille kopioimalla ja liittämällä sinisten otsikoiden alle, jotka löytyvät taulukoiden alta. Kopioi
KUVAUS OPPILAAN HYVÄSTÄ OSAAMISESTA 2. LUOKAN PÄÄTTYESSÄ
Äidinkieli ja kirjallisuus SUOMI ÄIDINKIELENÄ PUHUMINEN JA KUUNTELEMINEN Tavoitteet 1. lk ja 2. lk Oppilas oppii kuuntelemaan keskittyen ja eläytyen. Oppilaan vuorovaikutustaidot kehittyvät. Hän osallistuu
Lukutaidon kehitykseen yhteydessä olevia tekijöitä luokalla
Lukutaidon kehitykseen yhteydessä olevia tekijöitä 1.-2. luokalla Jyväskylän yliopisto Kielellisen kehityksen yhteys lukutaitoon Esikielelliset Sanavarasto Lauseet ja taivutukset Kielellinen tietoisuus
MAAHANMUUTTAJAT LUKIO- KOULUTUKSESSA
MAAHANMUUTTAJAT LUKIO- KOULUTUKSESSA Leena Nissilä Osaamisen ja sivistyksen asialla MAAHANMUUTTAJAT SUOMESSA Ulkomaan kansalaisia 121 739 2,3 % väestöstä Pakolaisia vastaanotettu vuodesta 1973 yht. 27
SANOMALEHTEÄ AKTIIVISESTI LUKEVAT NUORET PÄRJÄSIVÄT PISA:SSA. Sanomalehtien lukemisaktiivisuus ja lukutaito. PISA 2009.
SANOMALEHTEÄ AKTIIVISESTI LUKEVAT NUORET PÄRJÄSIVÄT PISA:SSA Sanomalehtien lukemisaktiivisuus ja lukutaito. PISA 2009. Sanomalehteä useita kertoja lukevat suomalaisnuoret menestyivät kansainvälisessä PISA-tutkimuksessa
Antti Ekonoja
Antti Ekonoja antti.j.ekonoja@jyu.fi Aloitusluento Opettajan ja osallistujien esittäytyminen Pohdintaa (omia kokemuksia) tietotekniikan/tvt:n opiskelusta eri kouluasteilla Ennakkoluennosta nousseet kysymykset
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
Opas valinnaisuuteen. Saarnilaakson koulu
Saarnilaakson koulu Opas valinnaisuuteen Sisällysluettelo 1. Valinnaisuus perusopetuksessa... 2 2. Valinnaiset aineet... 3 3. Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit... 3 4. Arviointi... 4 Valinnaiset
Ilmastovastuun oppimisen kysely 2019
Ilmastovastuun oppimisen kysely 2019 Kysely ilmastovastuun oppimisesta oppilaille, opiskelijoille, opettajille ja koulutuksen toimijoille ja sidosryhmille Kevät 2019 Ilmastovastuu koulutuksessa -vaikutusohjelma