Ikä ei ole ongelma, elleivät muut siitä sellaista tee. Sirpa Pietikäinen, Euroopan parlamentin jäsen 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ikä ei ole ongelma, elleivät muut siitä sellaista tee. Sirpa Pietikäinen, Euroopan parlamentin jäsen 2018"

Transkriptio

1 Ikä ei ole ongelma, elleivät muut siitä sellaista tee Sirpa Pietikäinen, Euroopan parlamentin jäsen 2018

2 Perusoikeudet ja yhdenvertaisuus Perusoikeudet kuuluvat kaikille Perusoikeudet ovat: jakamattomia, luovuttamattomia ja niiden tulisi toteutua samanaikaisesti Euroopassa huolestuttaa hyökkäykset perusoikeuksia vastaan Jokapäiväinen hiljainen syrjintä ei välttämättä tunnisteta eikä tunnusteta alitajuiset, syvälle juurtuneet asenteet, jotka tiedostamattamme vaikuttavat kohtaamisiimme ja tekemisiimme esimerkiksi: vanhusten rauhalliseksi lääkintä hoitokodeissa itse itsensä syrjiminen

3 Ikääntyvä EU Yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä vuonna 2016 oli 19,2 prosenttia, ennustetaan olevan vuonna 2060 jo 29,0 prosenttia. Elinajan odote on naisilla 83,3 ja miehillä 77,9 vuotta Euroopassa n. 9 miljoonaa ihmistä sairastaa dementiaa 2012 aktiivisen ikääntymisen teemavuosi Aktiivisen ikääntymisen innovaatiokumppanuus tavoitteena 2 vuotta lisää terveitä elinvuosia 2020 mennessä

4 Kohtaa ikäihminen tai muistisairas kuin presidentti - periaate Haasteellista, että elämää voi ymmärtää taaksepäin, mutta sitä täytyy elää eteenpäin Osoitetaan syvään kunnioitusta: Yrittäisimme viimeiseen asti ymmärtää, jos tasavallan presidentti puhuisi sekavasti tai sekavia Ikäihmisen ja muistisairaan arjen peruslähtökohdan tulee olla perusoikeuksien toteutuminen Ihmisarvo: Ikä tai muistisairaus yksin ei saa olla peruste pakkokeinojen käyttöön Potilaan kuuleminen: Velvoite selvittää potilaan mielipide Potilaan ymmärtäminen: Hänen hätänsä on todellinen

5 Digiteknologia saavutettavuuden edistäjänä Esimerkiksi terveysteknologian tuomat mahdollisuudet etäseuranta, etäkonsultaatio, etädiagnosointi mahdollisuus lisätä ikäihmisten itsenäisyyttä, pärjäämiskykyä ja hyvinvointia Suomella taloudellinen mahdollisuus korkean teknologian maana Kaikki lähtee mukautettavuuden periaatteesta: Käyttöliittymä valinnanvapaus siitä, mille ja kuinka monelle laitteelle (puhelin, TV, tabletti yms) ja näiden keskinäinen yhteensopivuus Ohjelmisto joustava mahdollisuus valita itselle tarpeelliset ja hyödylliset ohjelmat Osallistava tekeminen

6 Saavutettavuus ja esteettömyys: Osallistavan tekemisen merkitys Yhteiskunta, jossa palvelut ovat kaikkien saatavissa ja ympäristöt kaikille esteettömiä perustuu hyvään ja osallistavaan suunnitteluun Esteettömyys ei välttämättä tarkoita samoja palveluita tai laitteita kaikille. Lähtökohtana tulee olla käyttäjän tarpeet, toiveet ja kokemus. Asiakkaan tulee olla kertomassa, minkälaisia toimintoja ja miten hän käyttää ja minkä hän kokee helppokäyttöiseksi. Myös ikäihmisten toiveita ja tarpeita täytyy kuunnella teknologiaa kehitettäessä. Muuten teknologiasta, jonka tarkoitus on helpottaa arjessa selviytymistä ja lisätä käytettävyyttä voi tullakin suurin eriarvoistaja palveluiden saatavuudessa, käytettävyydessä ja hinnoissa

7 Mitä lainsäädäntöä tarvitaan? Perusturvadirektiivi Peruspalveludirektiivi Yhdenvertaisen kohtelun direktiivi: komission ehdotus 2008, jumittanut neuvostossa; olisi taannut kohtuullisen sosiaalisen suojelun ja palveluiden saatavuuden Esteettömyyssäädös Komission ehdotus vuodelta 2015; parlamentin raportti hyväksyttiin vuonna 2017 luovat yhteiseurooppalaiset esteettömyysvaatimukset ennen kaikkea digitaalisille tuotteille ja palveluille (mm. pankkipalvelut, verkkokaupat, puhelimet ja tietokoneet)

8 Omaishoitajat Euroopassa Epäviralliset omaishoitajat - eli läheiset ja omaiset - vastaavat n. 80 prosenttia kaikesta hoivasta suuri osa on naisia Sosiaalisen pilarin 20 periaatetta, komission ehdotus 04/2017 myönnytys omaishoitajille : 5 päivää vapaata vuodessa sairaan läheisen hoitamista varten ehdotuksia työn ja perheen yhteensovittamisen helpottamiseksi

9 Eurooppalaisen omaishoitostrategian luominen Saavutettavat pääkohdat: Tunnista: Yhteiskunnan ja ihmisen itse - koska on koko- tai osapäiväisesti omaishoitaja Tunnusta: Omaishoitajuus statuksena, josta seuraa tiettyjä oikeuksia ja velvollisuuksia. Ottaen huomioon erilaiset perheet ja pienenevät perheet Omaishoidontuki: Elämäntilannetuki Työelämän ja perheen yhteensovittaminen: Taattava mahdollisuus yhdistää omaishoito tavalliseen palkkatyöhön Tukipalvelut omaishoitajille: oikeus lomittajaan Hoidettavien ja omaisten kuntoutus Työterveyspalveluihin rinnastaminen Tulisi olla Suomen pj-kauden tavoite

10 Kiitos! Tästä ja muista aiheista voit lukea lisää osoitteesta

Ikädigitalisaatio ja sen haasteet. Sirpa Pietikäinen, Euroopan parlamentin jäsen 2018

Ikädigitalisaatio ja sen haasteet. Sirpa Pietikäinen, Euroopan parlamentin jäsen 2018 Ikädigitalisaatio ja sen haasteet Sirpa Pietikäinen, Euroopan parlamentin jäsen 2018 Kehitys kehittyy teknologian murros Tekoälyn sovellutuksia - terveysteknologia kuvantaminen, täsmähoito, kuvien tulkinta

Lisätiedot

EU-kansalaisen vaikutusmahdollisuudet. Sirpa Pietikäinen 2017

EU-kansalaisen vaikutusmahdollisuudet. Sirpa Pietikäinen 2017 EU-kansalaisen vaikutusmahdollisuudet Sirpa Pietikäinen 2017 Euroopan unionin kansalaisuus Unionin kansalaisuus luotiin Maastrichtin sopimuksessa vuonna 1992 Unionin kansalainen on jokainen, jolla on jonkin

Lisätiedot

1. Sosiaali- ja terveysalan toimijat kunnioittavat asiakkaidensa ja potilaidensa ihmisarvoa ja perusoikeuksia

1. Sosiaali- ja terveysalan toimijat kunnioittavat asiakkaidensa ja potilaidensa ihmisarvoa ja perusoikeuksia 1. Sosiaali- ja terveysalan toimijat kunnioittavat asiakkaidensa ja potilaidensa ihmisarvoa ja perusoikeuksia Ihmisarvon kunnioittaminen ja siihen liittyen yhdenvertaisuus, syrjimättömyys ja yksityisyyden

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kärkihanke toteutetaan, koska Korjaustoimiin on tarvetta Iäkkäiden palvelujärjestelmä on pirstaleinen, sen rakenne ei ole uudistunut

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

Ikääntyminen on mahdollisuus. Ministeri Helena Pesola

Ikääntyminen on mahdollisuus. Ministeri Helena Pesola Ikääntyminen on mahdollisuus Ministeri Helena Pesola Väestö iän ja sukupuolen mukaan 2000, 2020 ja 2050 2 Kela/Aktuaariryhmä 14.6.2013 Yli 80-vuotiaat ja yli 100-vuotiaat 3 Kela/Aktuaariryhmä14.6.2013

Lisätiedot

Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu

Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu 18.10.2011 Omaishoito osana perheen elämää Elämä muuttuu? omaishoito voi tulla elämään erilaisissa elämänvaiheissa

Lisätiedot

Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa Tea Hoffrén

Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa Tea Hoffrén Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa 1 15.12.2017 Tea Hoffrén Mitä ja miksi? Kohderyhmä: vammaiset henkilöt, omaiset ja läheiset sekä vammaisneuvosto- ja vammaisjärjestötoimijat

Lisätiedot

Psykiatrinen hoitotahto

Psykiatrinen hoitotahto Psykiatrinen hoitotahto Osastoryhmän päällikkö, TtT Päivi oininen HU, Hyvinkään sairaanhoitoalue, psykiatria Taustaa Väitöstutkimus Pakko, potilaan kokema hoito ja elämän laatu potilaan osallisuutta tulee

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. marraskuuta 2012 (15.11) (OR. en) 16273/12 TRANS 397 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. marraskuuta 2012 (15.11) (OR. en) 16273/12 TRANS 397 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. marraskuuta 2012 (15.11) (OR. en) 16273/12 TRANS 397 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 13. marraskuuta 2012 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvosto Kom:n

Lisätiedot

Esteettömyyssäädöksellä kohti syrjimättömyyttä

Esteettömyyssäädöksellä kohti syrjimättömyyttä Esteettömyyssäädöksellä kohti syrjimättömyyttä Kohti sosiaalisempaa Eurooppaa EU:n sosiaalipaketti Paketti sisältää tiivistettynä: Yritysneuvostodirektiivin muutosehdotus Rajat ylittävä terveydenhuolto

Lisätiedot

Ikäystävällinen asuinympäristö - ystävällinen kaikille! Päivi Topo, johtaja, VTT, dosentti Helsingin ja Jyväskylän yliopistot

Ikäystävällinen asuinympäristö - ystävällinen kaikille! Päivi Topo, johtaja, VTT, dosentti Helsingin ja Jyväskylän yliopistot Ikäystävällinen asuinympäristö - ystävällinen kaikille! Päivi Topo, johtaja, VTT, dosentti Helsingin ja Jyväskylän yliopistot Al Ikäinstituutti - tekoja hyvän ikääntymisen puolesta yli 40 vuoden ajan Tutkimme,

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeus -oikeuden toteutuminen asumisyksiköissä ja lainsäädännön tavoitteet

Itsemääräämisoikeus -oikeuden toteutuminen asumisyksiköissä ja lainsäädännön tavoitteet Itsemääräämisoikeus -oikeuden toteutuminen asumisyksiköissä ja lainsäädännön tavoitteet Vammaispalveluiden neuvottelupäivät 18-19.2.2016 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Esityksen sisältö

Lisätiedot

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS 2010 20.5.2010 Neuvotteleva virkamies Onko informaatio-ohjauksella tulevaisuutta? Suosituksen tavoitteena on lisätä ikäihmisten

Lisätiedot

Tietoa vammaisten ihmisten toimeentulosta: Kysely oikeuksien toteutumisesta Tea Hoffrén

Tietoa vammaisten ihmisten toimeentulosta: Kysely oikeuksien toteutumisesta Tea Hoffrén Tietoa vammaisten ihmisten toimeentulosta: Kysely oikeuksien toteutumisesta 1 6.2.2018 Tea Hoffrén Mitä ja miksi? Kyselyn kohderyhmä: vammaiset henkilöt, omaiset ja läheiset sekä vammaisneuvosto- ja vammaisjärjestötoimijat

Lisätiedot

Palvelualuemalli kehittämisen tukena. Tuula Mikkola VTT, lehtori Metropolia Ammattikorkeakoulu

Palvelualuemalli kehittämisen tukena. Tuula Mikkola VTT, lehtori Metropolia Ammattikorkeakoulu Palvelualuemalli kehittämisen tukena Tuula Mikkola VTT, lehtori Metropolia Ammattikorkeakoulu Keskustelua ikäihmisten asumisen kehittämisestä Asumisen ja asuinalueiden kehittämisessä ratkaisu ikäihmisten

Lisätiedot

Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa

Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa 1 20.03.2017 Iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten kasvua hillitsevät palvelut Lisäämme mahdollisimman

Lisätiedot

EU:n digiagenda eli hypetyksestä ja höpötyksestä sorvin ääreen. Sirpa Pietikäinen Europarlamentaarikko 2017

EU:n digiagenda eli hypetyksestä ja höpötyksestä sorvin ääreen. Sirpa Pietikäinen Europarlamentaarikko 2017 EU:n digiagenda eli hypetyksestä ja höpötyksestä sorvin ääreen Sirpa Pietikäinen Europarlamentaarikko 2017 EU:n digiagenda Osa Eurooppa 2020 strategiaa, sis: Digitaaliset sisämarkkinat Yhteistoimintakyvyn

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidon valmennus

Ikäihmisten perhehoidon valmennus Ikäihmisten perhehoidon valmennus Havaintoja valmennukseen osallistuvan vahvuuksista ja kehittämistarpeista perhetapaamista ja yhteistä arviointia varten. Osallistujan nimi: Tällaisia vahvuuksia ja kehittämistarpeita

Lisätiedot

Oikeudet kaikille Invalidiliiton ohjelma Euroopan parlamentin vaaleihin 2009. Invalidiliitto

Oikeudet kaikille Invalidiliiton ohjelma Euroopan parlamentin vaaleihin 2009. Invalidiliitto Oikeudet kaikille Invalidiliiton ohjelma Euroopan parlamentin vaaleihin 2009 Invalidiliitto Euroopan unionissa elää 50 miljoonaa vammaista kansalaista. Vammaisten kansalaisten oikeudet ja osallistumismahdollisuudet

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. Jaakko Valvanne Geriatrian professori Tampereen yliopisto Tampereen kaupunki

Kommenttipuheenvuoro. Jaakko Valvanne Geriatrian professori Tampereen yliopisto Tampereen kaupunki Kommenttipuheenvuoro Jaakko Valvanne Geriatrian professori Tampereen yliopisto Tampereen kaupunki Omaehtoisen ikääntymisen edellytykset Espoossa Ympäristön toimivuus ja esteettömyys Jatkuva laadunparantaminen

Lisätiedot

Mahdollisuuksien Matka. Päätösseminaari 7.10.2010 Minna Laine ph, so, logoterapeutti (LTI) Oriveden hoivapalveluyhdistys ry projektikoordinaattori

Mahdollisuuksien Matka. Päätösseminaari 7.10.2010 Minna Laine ph, so, logoterapeutti (LTI) Oriveden hoivapalveluyhdistys ry projektikoordinaattori Mahdollisuuksien Matka Päätösseminaari 7.10.2010 Minna Laine ph, so, logoterapeutti (LTI) Oriveden hoivapalveluyhdistys ry projektikoordinaattori Logos-projekti 2008-2010 Ray:n tuella Päämääränä on muistisairaan

Lisätiedot

13.10.2010 A7-0032/87

13.10.2010 A7-0032/87 13.10.2010 A7-0032/87 87 Johdanto-osan 9 kappale (9) Raskaana olevien, äskettäin synnyttäneiden tai imettävien työntekijöiden herkän tilanteen vuoksi heille on myönnettävä oikeus vähintään 18 viikon yhtäjaksoiseen

Lisätiedot

U 10/2016 VP. Esteettömyysdirektiivi. TyV Yhdenvertaisuusvaltuutettu

U 10/2016 VP. Esteettömyysdirektiivi. TyV Yhdenvertaisuusvaltuutettu U 10/2016 VP Esteettömyysdirektiivi TyV 19.4.2016 Sama kohtelu yhdenvertaisuus Esteettömyys Lähtökohtana, kun suunnitellaan ja toteutetaan muutoksia yhteiskunnassamme Erilaisilla ihmisillä on erilaisia

Lisätiedot

Unohtuuko hiljainen asiakas?

Unohtuuko hiljainen asiakas? Unohtuuko hiljainen asiakas? - yhdenvertaisuuden pullonkaulat päihdepalveluissa Päihdetyön seminaari Kuopio 5.11.2015 Heidi Poikonen Sosiaalioikeuden yliopisto-opettaja Oikeustieteiden laitos Oikeudellinen

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoito

Ikäihmisten perhehoito Ikäihmisten perhehoito Riitta Lappi Diakoniaammattikorkeakoulu Pieksämäki Mitä ikäihmisten perhehoito on? Ympärivuorokautisen hoivan ja muun huolenpidon järjestämistä ikäihmisen oman kodin ulkopuolella,

Lisätiedot

Sote-uudistus ja perusoikeudet

Sote-uudistus ja perusoikeudet Sote-uudistus ja perusoikeudet Sote-uudistuksen tärkeimmät kysymykset ja niiden eettinen ulottuvuus 29.11.2018 Eeva Nykänen, oikeustieteiden laitos, UEF eeva.nykanen@uef.fi Etiikasta ja perusoikeuksista

Lisätiedot

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa Kouvolan seudun Muisti ry 14.2.2017 Dos. Erja Rappe 9.2.2017 Al Esityksen sisältö Ympäristö ja hyvinvointi Muistisairaalle tärkeitä ympäristötekijöitä

Lisätiedot

Pakaste 2 - hanke, vanhustyön koorinaattori Inga Mukku

Pakaste 2 - hanke, vanhustyön koorinaattori Inga Mukku 23.1.2014 1 Pitkäjänteisesti Lapin eri kunnissa, kuntien, oppilaitosten, yhdistysten yksittäin hakemilla rahoituksilla Systemaattista hyvien käytäntöjen jakamista ei ole ollut Aikaisemmin kehittämistoiminta

Lisätiedot

KomPAssi Varsinais-Suomen keskitetty asiakas- ja palveluohjaushanke

KomPAssi Varsinais-Suomen keskitetty asiakas- ja palveluohjaushanke KomPAssi Varsinais-Suomen keskitetty asiakas- ja palveluohjaushanke Hankejohtaja Johanna Ritvanen Varsinais-Suomen keskitetyn asiakas- ja palveluohjaushankkeen esittely Messukeskus, Turku 8.11.2016 KomPAssi-

Lisätiedot

Sähköisen asioinnin lainsäädännön seuranta- ja kehittämistutkimus

Sähköisen asioinnin lainsäädännön seuranta- ja kehittämistutkimus Sähköisen asioinnin lainsäädännön seuranta- ja kehittämistutkimus Design for All verkoston tapaaminen Sami Kivivasara, Valtiovarainministeriö Tutkimuksen tausta ja tarkoitus Sähköisen asioinnin lainsäädännön

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Hyvinvoinnin palvelutuotannon tulevaisuus. 5.11.2014 Avainalueen vetäjä Tuomo Melin, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Hyvinvoinnin palvelutuotannon tulevaisuus. 5.11.2014 Avainalueen vetäjä Tuomo Melin, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Hyvinvoinnin palvelutuotannon tulevaisuus Palvelutorin tavoitteet aktiivinen ikäihminen Tavoitteet Ikäihmisten aktivointi ottamalla vastuuta omasta ja läheisten hyvinvoinnista

Lisätiedot

Omaiset mukana palvelujen suunnittelussa, kehittämisessä ja arvioinnissa

Omaiset mukana palvelujen suunnittelussa, kehittämisessä ja arvioinnissa Omaiset mukana palvelujen suunnittelussa, kehittämisessä ja arvioinnissa 2.11.2015 Marjo Lehtinen, projektisuunnittelija, Omaishoitajat ja läheiset liitto ry Opastava-hanke Omaishoitajat ja läheiset liitto

Lisätiedot

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Seinäjoki 5.4.2011 Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 14.4.2011 Omaishoito

Lisätiedot

Tapaaminen ESOK-verkoston ja opiskelijajärjestöjen kanssa. Markus Rahkola ja Sanna Juutinen, VM,

Tapaaminen ESOK-verkoston ja opiskelijajärjestöjen kanssa. Markus Rahkola ja Sanna Juutinen, VM, Tapaaminen ESOK-verkoston ja opiskelijajärjestöjen kanssa Markus Rahkola ja Sanna Juutinen, VM, 14.12.2017 Asialista 1. Mitä saavutettavuusdirektiivi ja kansallinen lainsäädäntö tarkoittavat korkeakoulujen

Lisätiedot

Ehdotus laiksi digitaalisten palvelujen tarjoamisesta. Erityisasiantuntija Markus Rahkola Valtiovarainministeriö, JulkICT-osasto

Ehdotus laiksi digitaalisten palvelujen tarjoamisesta. Erityisasiantuntija Markus Rahkola Valtiovarainministeriö, JulkICT-osasto Ehdotus laiksi digitaalisten palvelujen tarjoamisesta Erityisasiantuntija Markus Rahkola Valtiovarainministeriö, JulkICT-osasto Valmistelu Saavutettavuusdirektiivi voimaan 22.12.2016 Työryhmä asetettu

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK201700027 VNEUS Korhonen Ville(VNK) 05.04.2017 Asia Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari ja sosiaalisen ulottuvuuden kehittäminen Kokous U/E/UTPtunnus E 59/2016

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.7.2016 COM(2016) 466 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien

Lisätiedot

Vanhuuteen varautuminen suomalaisen yhteiskunnan näkökulma

Vanhuuteen varautuminen suomalaisen yhteiskunnan näkökulma Vanhuuteen varautuminen suomalaisen yhteiskunnan näkökulma Marja Jylhä Yhteiskuntatieteiden tiedekunta ja Gerontologian tutkimuskeskus Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikkö Tampereen yliopisto

Lisätiedot

Digitaaliset palvelut kaikille Saavutettavuusdirektiivi verkkopalvelut ja sisällöt kaikille sopiviksi

Digitaaliset palvelut kaikille Saavutettavuusdirektiivi verkkopalvelut ja sisällöt kaikille sopiviksi Digitaaliset palvelut kaikille Saavutettavuusdirektiivi verkkopalvelut ja sisällöt kaikille sopiviksi Maria Nikkilä ja Markus Rahkola, VM, 3.5.2017 ValtioExpo @VM_MariaNikkila Digitalisaatio ja julkinen

Lisätiedot

Kokonaisuus ratkaisee

Kokonaisuus ratkaisee Kokonaisuus ratkaisee TÄYDENTÄEN TOIMIVAA TÄYTYY-hanke Hallituksen kärkihanke: Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I & O) 11/2016-11/2018 TÄYTYY-hanke / Markku

Lisätiedot

RYHMÄ 5 Varaudu todelliseen vanhuuteen

RYHMÄ 5 Varaudu todelliseen vanhuuteen RYHMÄ 5 Varaudu todelliseen vanhuuteen 4.10.2019 pj. Ritva Kangassalo, Satakunnan vanhustuki ry., Satakunnan vanhusneuvosto Anttila Carita, Pomarkun vanhusneuvosto / seurakunta Harju Pertti, Porin vanhusneuvosto

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeus käytännössä

Itsemääräämisoikeus käytännössä Itsemääräämisoikeus käytännössä Koulutuspäivä 6.11.2017 Helsinki johtava lakimies Sirkka Sivula Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Itsemääräämisoikeus Henkilön oikeus määrätä omasta elämästään ja tehdä valintoja.

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidon valmennus

Ikäihmisten perhehoidon valmennus Ikäihmisten perhehoidon valmennus Arvioi tällä lomakkella perhehoitajan valmiuksiin liittyviä vahvuuksiasi ja kehittämistarpeitasi perhetapaamista ja yhteistä arviointia varten. Kokoa vahvuuksia, tarpeita

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Anja Noro, THT, dosentti Projektipäällikkö, STM Sosiaali- ja terveysvaliokunta, Eduskunta 2.6.2016 Helsinki Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Hallituksen kärkihankkeet

Lisätiedot

Uutta tietoa valon ja hyvinvoinnin vuorovaikutuksen hyödyntämisessä muistisairaiden toimintaympäristössä

Uutta tietoa valon ja hyvinvoinnin vuorovaikutuksen hyödyntämisessä muistisairaiden toimintaympäristössä Mahdollisen käytännön läheisiä esimerkkejä siitä, miten valolaadulla (värilämpötila ja spektri) voidaan ohjata ihmisten vireys- ja lepotilaa sekä lisätä mielialan virkeyttä? Voidaanko valon laadulla merkittävästi

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Evijärvi, Kauhava, Lappajärvi Ikääntyminen voimavarana seminaari SYO, Kauhava 3.5.2011 Ikäpoliittinen ohjelma v. 2011-2015 Visio:

Lisätiedot

Mitä ovat kohtuulliset mukautukset ja kenelle?

Mitä ovat kohtuulliset mukautukset ja kenelle? Mitä ovat kohtuulliset mukautukset ja kenelle? 13.4.2015 Pirkko Mahlamäki Pääsihteeri, Vammaisfoorumi ry Kohtuulliset mukautukset Nykytilanne Uudistettu yhdenvertaisuuslaki voimaan 1.1.2015 Käytäntöjä

Lisätiedot

YK:n vammaissopimus ja itsemääräämisoikeus. Juha-Pekka Konttinen, THL 18.1.2013 Vammaispalvelujen neuvottelupäivät

YK:n vammaissopimus ja itsemääräämisoikeus. Juha-Pekka Konttinen, THL 18.1.2013 Vammaispalvelujen neuvottelupäivät YK:n vammaissopimus ja itsemääräämisoikeus Juha-Pekka Konttinen, THL 18.1.2013 Vammaispalvelujen neuvottelupäivät YK:n vammaissopimus (CRPD) suunnannäyttäjänä CRPD viitoittaa uudenlaista ajattelutapaa

Lisätiedot

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä 1.9.2017 Turku SOS- LAPSIKYLÄ VAHVISTAA LASTEN OSALLISUUTTA SOS- Lapsikylässä on vahvistettu lasten osallisuutta

Lisätiedot

Kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen Päijät-Hämeessä

Kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen Päijät-Hämeessä Kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen Päijät-Hämeessä Päijät-Hämeen omaishoidon maakuntapäivä Anu Olkkonen-Nikula Ikääntyneiden palvelujen kehitysjohtaja I&O kärkihanke 2016-2018 Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Mitä on vapaus muistisairailla. Anna Tamminen Muistiliitto

Mitä on vapaus muistisairailla. Anna Tamminen Muistiliitto Mitä on vapaus muistisairailla Anna Tamminen Muistiliitto Muistiliitto ry Muistisairaiden ihmisten ja heidän läheistensä oma järjestö Jäsenyhdistyksiä 44, jäseniä noin 15 000 Tukea, ohjausta, neuvontaa,

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUKETJUN ANALYYSI TILANTEESSA. Terveys- ja hoivapalveluiden johtoryhmä

IKÄIHMISTEN PALVELUKETJUN ANALYYSI TILANTEESSA. Terveys- ja hoivapalveluiden johtoryhmä IKÄIHMISTEN PALVELUKETJUN ANALYYSI 18.4.16 TILANTEESSA Terveys- ja hoivapalveluiden johtoryhmä 12..16 Ikäihmisten palveluiden strategiassa 12-1-2 on pidetty palveluketjun kehittämistä ohjaavana valtakunnallista

Lisätiedot

Tätä me vaadimme. Haluamme jokainen tehdä omat valintamme VAALITEESI #1

Tätä me vaadimme. Haluamme jokainen tehdä omat valintamme VAALITEESI #1 VAALITEESI #1 Haluamme jokainen tehdä omat valintamme Yhdenvertaisuus on oikeutta ja mahdollisuutta elää tavallista arkea ja sinun itsesi näköistä elämää niin kuin näkevä samanikäinen ja samassa elämäntilanteessa

Lisätiedot

Opas muisti- ja ikäystävällisestä asumisesta ja asuinympäristöstä. Dos. Erja Rappe, , Paasitorni, Helsinki

Opas muisti- ja ikäystävällisestä asumisesta ja asuinympäristöstä. Dos. Erja Rappe, , Paasitorni, Helsinki Opas muisti- ja ikäystävällisestä asumisesta ja asuinympäristöstä Dos. Erja Rappe, 27.9.2018, Paasitorni, Helsinki Al Ympäristöministeriön Ympäristöopas 2018 Erja Rappe, vanhempi tutkija Helinä Kotilainen,

Lisätiedot

Romanian ensimmäinen EU-puheenjohtajakausi on

Romanian ensimmäinen EU-puheenjohtajakausi on Sosiaali ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM201900017 KVY Haanpää TiinaKaisa(STM), Palminen Elisa(STM) 21.01.2019 Asia EU; ROMANIAN EUPUHEENJOHTAJUUSKAUSI SOSIAALI JA TERVEYSSEKTORILLA 1.1.30.6.2019

Lisätiedot

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Johanna Lohtander Muutosagentti, I & O- kärkihanke, Maakunta- sote valmistelu Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Lapin maakunnan Ikäihmisten sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

Kohderyhmäkohtaisten työpajojen yhteenvedot

Kohderyhmäkohtaisten työpajojen yhteenvedot Kevään 2014 Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaarit Kohderyhmäkohtaisten työpajojen yhteenvedot Kevään 2014 Liikkeellä voimaa vuosiin seminaarit Eläkevuodet edessä (60+) Liikkumisympäristöt ja olosuhteet

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta Ohjelmajohtaja L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O Arm feltintie 1, 00150 Helsinki Puh. (09) 329 6011 toim isto@lskl.fi Lapsen

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUIDEN YHTEENSOVITTAMINEN MUUTTUVASSA MAAILMASSA IX Terveydenhuollon laatupäivä 17.4.2012, Helsinki

TERVEYSPALVELUIDEN YHTEENSOVITTAMINEN MUUTTUVASSA MAAILMASSA IX Terveydenhuollon laatupäivä 17.4.2012, Helsinki POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI TERVEYSPALVELUIDEN YHTEENSOVITTAMINEN MUUTTUVASSA MAAILMASSA IX Terveydenhuollon laatupäivä 17.4.2012, Helsinki Aino-Liisa Oukka Dos., johtajaylilääkäri Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Hyvän hoidon kriteeristö. Mitä, missä, milloin? / Ala-Härmä

Hyvän hoidon kriteeristö. Mitä, missä, milloin? / Ala-Härmä Hyvän hoidon kriteeristö Mitä, missä, milloin? 2.6.2016 / Ala-Härmä Muistiliiton muistiohjelmatoiminta 2013-2020 Anita Pohjanvuori, Asiantuntija Muistiohjelmatoiminta, Muistiliitto ry Kansallinen muistiohjelma

Lisätiedot

CAP27 uudistus: Yleiskatsaus. MMM/EUKA Kari Valonen

CAP27 uudistus: Yleiskatsaus. MMM/EUKA Kari Valonen CAP27 uudistus: Yleiskatsaus MMM/EUKA Kari Valonen 15.11.2018 CAP27 uudistuksen sisällön pääkohdat Rahoituskehykset Instituutiot vaihtumassa Euroopan Parlamentti Neuvosto Suomen pj-kausi 2019 2 CAP uudistuksen

Lisätiedot

asettavat vaatimuksia monimuotoiselle ja yksilölliselle tukemiselle Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 1 www.omaishoitajat.fi

asettavat vaatimuksia monimuotoiselle ja yksilölliselle tukemiselle Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 1 www.omaishoitajat.fi Laitoshoitoa vähennetään Tavoitteena, että laitoshoidossa vain 3 % yli 75 vuotiaista omaishoidon tarve kasvaa omaishoitoa ei tueta riittävästi Omaishoidon tuen saajia 39.000; kustannukset noin 170miljoonaa

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeuden edistäminen ja ennakolliset toimet rajoitustoimien käytön ehkäisemiseksi

Itsemääräämisoikeuden edistäminen ja ennakolliset toimet rajoitustoimien käytön ehkäisemiseksi Itsemääräämisoikeuden edistäminen ja ennakolliset toimet rajoitustoimien käytön ehkäisemiseksi Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL 18.11.2016 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Itsemääräämisoikeus

Lisätiedot

Multimodaalisuus oppijan tukena oppimateriaaleista eportfolioon

Multimodaalisuus oppijan tukena oppimateriaaleista eportfolioon Multimodaalisuus oppijan tukena oppimateriaaleista eportfolioon Merja Saarela, Yliopettaja, tutkimuspäällikkö HAMK Poluttamo-hankkeen päätösseminaari 21.11.2018 Esityksen sisältö Avata sitä, kuinka informaation

Lisätiedot

Seta ry Pasilanraitio 5, Helsinki Tampere Lotte Heikkinen, Seta

Seta ry Pasilanraitio 5, Helsinki   Tampere Lotte Heikkinen, Seta Yhdenvertaisesti työelämään? Tampere 28.3.2017 Lotte Heikkinen, Seta Lainsäädäntö Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolakien muutokset tulivat voimaan vuoden 2015 alussa Ehdoton syrjintäsuoja myös seksuaali-

Lisätiedot

Lähihoitajaopiskelijat kirjastopalveluiden lähettiläinä

Lähihoitajaopiskelijat kirjastopalveluiden lähettiläinä Lähihoitajaopiskelijat kirjastopalveluiden lähettiläinä Päivi Pahkasalo Kirjastovirkailija Kemin kaupunginkirjasto paivi.pahkasalo(at)gmail.com 040 631 2801 Kirjasto ja digimaailma kotipalveluasiakkaiden

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Vetoomusvaliokunta 2004 13. syyskuuta 2001 LAUSUNTO vetoomusvaliokunnalta kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle Ehdotus neuvoston direktiiviksi

Lisätiedot

Robotit rullaavat palvelutyöhön millaista hyvinvointia ne tuovat?

Robotit rullaavat palvelutyöhön millaista hyvinvointia ne tuovat? Robotit rullaavat palvelutyöhön millaista hyvinvointia ne tuovat? Robotit ja hyvinvointipalvelujen tulevaisuus -hanke Marketta Niemelä, johtava tutkija, VTT http://roseproject.aalto.fi/fi/ Robotit kehittyvät

Lisätiedot

YHTEENVETOA KUNTALAISTILAISUUKSISSA KÄYDYISTÄ KESKUSTELUISTA

YHTEENVETOA KUNTALAISTILAISUUKSISSA KÄYDYISTÄ KESKUSTELUISTA YHTEENVETOA KUNTALAISTILAISUUKSISSA KÄYDYISTÄ KESKUSTELUISTA TILAISUUDET: Rautiosaari, Valajastalo 22.9. Sinettä, vanha koulu 28.9. Tennilän kylätalo 29.9. Rovaniemi, valtuustosali 3.10. Olkkajärvi, Omeka

Lisätiedot

17.11.2014 www.tyojaperhe.fi 1

17.11.2014 www.tyojaperhe.fi 1 17.11.2014 www.tyojaperhe.fi 1 TYÖN JA PERHEEN YHTEENSOVITTAMISEN VERKKOAIVORIIHI Esitys on osa Työterveyslaitoksen koordinoimaa Sosiaali- ja terveysministeriön Työ ja perhe-elämä -ohjelmaa. Marja Etunimi

Lisätiedot

Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta

Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta Saavuta2018 22.11.2018 Sanna Juutinen VM @JuutinenSanna Saavutettavuus Tavoitteena yhdenvertaisuus digitaalisessa yhteiskunnassa Saavutettavuudella tarkoitetaan,

Lisätiedot

HE 85/2016 VP. Omaishoidon kehittäminen - kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Erkki Papunen Anne-Mari Raassina

HE 85/2016 VP. Omaishoidon kehittäminen - kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Erkki Papunen Anne-Mari Raassina HE 85/2016 VP Omaishoidon kehittäminen - kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa Erkki Papunen Anne-Mari Raassina 25.5.2016 Tausta ja tavoite Taustalla hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien ja

Lisätiedot

Ikäihmisten keskitetty asiakasohjausyksikkö

Ikäihmisten keskitetty asiakasohjausyksikkö Ikäihmisten keskitetty asiakasohjausyksikkö Työryhmä: Anneli Saarinen, pj. Sirkka Eväsoja, Lapua, Mirva Ämmälä, Seinäjoki, Helena Kahra-Smedlund, Isokyrö, Tarja palomäki, Jik, Eila Runsala, llky, Marita

Lisätiedot

Ikäihmiset ja pankkipalvelut. DigiAgeTalk Lea Stenberg

Ikäihmiset ja pankkipalvelut. DigiAgeTalk Lea Stenberg Ikäihmiset ja pankkipalvelut DigiAgeTalk2018 5.6.2018 Lea Stenberg Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry valtakunnallista vanhustyötä tekevä, 65-vuotias asiantuntijajärjestö kehitämme vanhuspalveluja,

Lisätiedot

Haastavat elämäntilanteet Mitä tiedämme ja mitä voimme tehdä? Elisa Tiilikainen, VTT, tutkijatohtori, Itä- Suomen yliopisto

Haastavat elämäntilanteet Mitä tiedämme ja mitä voimme tehdä? Elisa Tiilikainen, VTT, tutkijatohtori, Itä- Suomen yliopisto Haastavat elämäntilanteet Mitä tiedämme ja mitä voimme tehdä? Elisa Tiilikainen, VTT, tutkijatohtori, Itä- Suomen yliopisto Esityksen sisältö Millaisia haastavia elämäntilanteita voimme paikantaa ikääntyvien

Lisätiedot

Eduskunnan informointi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviehdotuksen käsittelyvaiheesta.

Eduskunnan informointi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviehdotuksen käsittelyvaiheesta. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2016-00057 JulkICT Rahkola Markus(VM) 22.02.2016 JULKINEN Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi julkisen sektorin elinten verkkosivustojen saavutettavuudesta

Lisätiedot

Yhteistyö muistisairaan ihmisen ja hänen läheisensä kanssa

Yhteistyö muistisairaan ihmisen ja hänen läheisensä kanssa Yhteistyö muistisairaan ihmisen ja hänen läheisensä kanssa Elämä kotona muistisairaan ihmisen tukemisen uudet mahdollisuudet Ulla Eloniemi-Sulkava, Dosentti, FT, erikoissairaanhoitaja Muistisairaudet ja

Lisätiedot

Lauttasaari hankkeesta KÄPI projektiin

Lauttasaari hankkeesta KÄPI projektiin Lauttasaari hankkeesta KÄPI projektiin Helsingin kaupungin kokemuksia henkilökohtaisen budjetoinnin pilotoinnista omaishoitajille ja jatkokehittäminen Sari Luostarinen, projektipäällikkö Käyttäjälähtöiset

Lisätiedot

KESTI Kestävän aluerakentamisen uudet teknologiat ja menetelmät Itämeren alueella / Esteettömyys ja kestävä kehitys aluerakentamisessa

KESTI Kestävän aluerakentamisen uudet teknologiat ja menetelmät Itämeren alueella / Esteettömyys ja kestävä kehitys aluerakentamisessa KESTI Kestävän aluerakentamisen uudet teknologiat ja menetelmät Itämeren alueella / Esteettömyys ja kestävä kehitys aluerakentamisessa SAAVUTETTAVUUDEN ARVIOINNIN TARKASTELULISTA LUONNOLLISEN JA RAKENNETUN

Lisätiedot

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada

Lisätiedot

KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA. Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja

KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA. Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja KANSALLINEN OMAISHOIDON KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA 21.8.2014 1 Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja - Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Ikääntymispolitiikka ja yhdenvertaisuus. Eläkeläiset ry:n valtuuston seminaari

Ikääntymispolitiikka ja yhdenvertaisuus. Eläkeläiset ry:n valtuuston seminaari Ikääntymispolitiikka ja yhdenvertaisuus Eläkeläiset ry:n valtuuston seminaari 11.6.2019 Ikääntymispolitiikka ketä silloin ajattelemme? Monenkirjava väestöryhmä iältä, toimintatavoilta ja Toimintakyvyiltä

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi

LIITE. asiakirjaan. ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.12.2015 COM(2015) 615 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi tuotteiden ja palvelujen esteettömyysvaatimuksia koskevien jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Marjut Kettunen

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Marjut Kettunen Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Asiakassegmentointi Palveluiden tarjoaminen tarveperusteisesti on vaikuttavan ja kustannustehokkaan palvelutuotannon edellytys.

Lisätiedot

Pohjois-Suomen Kirjastoautopäivä Muistisairauteen sairastunut ihminen kirjastopalvelujen asiakkaana

Pohjois-Suomen Kirjastoautopäivä Muistisairauteen sairastunut ihminen kirjastopalvelujen asiakkaana Pohjois-Suomen Kirjastoautopäivä 15.6.2017 Muistisairauteen sairastunut ihminen kirjastopalvelujen asiakkaana Kuva: Muistiliitto Annika Väihkönen, muistiasiantuntija Lapin Muistiyhdistys ry / Lapin Muistiluotsi

Lisätiedot

MUISTILIITTO ry -Muistisairaiden ihmisten etujärjestö

MUISTILIITTO ry -Muistisairaiden ihmisten etujärjestö Muistiviikko 2014 MUISTILIITTO ry -Muistisairaiden ihmisten etujärjestö Perustettu vuonna 1988 Muistiliitto on kattojärjestö 43 jäsenyhdistykselle, joissa on yhteensä noin 12 000 jäsentä Muistisairaiden

Lisätiedot

Johdatus lapsivaikutusten arviointiin 30.11.2015

Johdatus lapsivaikutusten arviointiin 30.11.2015 Johdatus lapsivaikutusten arviointiin Akaa 24.11.2015 Lapsivaikutusten arviointi Virkamiesten ja päättäjien työkalu lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen sekä palveluiden

Lisätiedot

Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä Liisa Niiranen

Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä Liisa Niiranen Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä 24.5.2017 Liisa Niiranen 21.9.2017 1 Toiminta-ohjeen valmistelu Kysely kunnille omaishoidon tuen nykytilanteesta. Kaikille kunnille lähetetty kutsu osallistua

Lisätiedot

Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen

Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen 2 Tarkoituksenmukaiset palvelut Toimiva asuminen Osallisuus yhteisön toimintaan Riittävä taloudellinen toimeentulo

Lisätiedot

Hämeenlinnan vanhusneuvosto

Hämeenlinnan vanhusneuvosto Hämeenlinnan vanhusneuvosto 1 n toiminta lakisääteistä Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaalija terveyspalveluista, 28.12.2012/980 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120980

Lisätiedot

EU:n potilasdirektiivi, priorisointi ja palveluvalikoiman määrittely miten potilaiden vaikutusmahdollisuudet tulevat muuttumaan?

EU:n potilasdirektiivi, priorisointi ja palveluvalikoiman määrittely miten potilaiden vaikutusmahdollisuudet tulevat muuttumaan? EU:n potilasdirektiivi, priorisointi ja palveluvalikoiman määrittely miten potilaiden vaikutusmahdollisuudet tulevat muuttumaan? Priorisointi terveydenhuollossa 1.11.2012 Mervi Kattelus Terveyspoliittinen

Lisätiedot

Tiina Autio Meri Pekkanen

Tiina Autio Meri Pekkanen Tiina Autio Meri Pekkanen Mikä on GeroMetro? Pääkaupunkiseudun kuntien (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen, Kerava ja Kirkkonummi) yhteinen sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämis-, koulutus- ja tutkimusverkosto

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2015 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2015 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2015 1 Vanhusneuvosto Aika 25.08.2015 klo 09:30-11:30 Paikka Yrjö ja Hanna kodit Kirkkonummen Valkokulta osoitteessa Vernerintie 9, 02430 Masala Läsnäolijat Niemeläinen

Lisätiedot

PSI-direktiivin tilannekatsaus

PSI-direktiivin tilannekatsaus PSI-direktiivin tilannekatsaus 5.2.2013 Anne Karjalainen, Kerava EU Alueiden komitean jäsen Rapporteur: Review of the directive on re-use of public sector information and open data, 10/2012 Sisältö Mikä

Lisätiedot

Lapsen oikeudet toteutuvat arjessa - perusoppimäärä lapsen oikeuksista kuntapäättäjille

Lapsen oikeudet toteutuvat arjessa - perusoppimäärä lapsen oikeuksista kuntapäättäjille Lapsen oikeudet toteutuvat arjessa - perusoppimäärä lapsen oikeuksista kuntapäättäjille Lapsen oikeudet ovat ihmisoikeuksia Ihmisoikeudet ovat jakamattomia, toisistaan riippuvaisia, yleisiä, luovuttamattomia,

Lisätiedot

Osallisuus ja itsemääräämisoikeus vammaissopimuksen näkökulmasta. Koulutuspäivä

Osallisuus ja itsemääräämisoikeus vammaissopimuksen näkökulmasta. Koulutuspäivä Osallisuus ja itsemääräämisoikeus vammaissopimuksen näkökulmasta Koulutuspäivä 16.11.2017 YK:n Yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista 2 17.11.2017 Vammaissopimus Yleissopimus vahvistaa jo olemassa

Lisätiedot