YHTEENVETOA KUNTALAISTILAISUUKSISSA KÄYDYISTÄ KESKUSTELUISTA

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YHTEENVETOA KUNTALAISTILAISUUKSISSA KÄYDYISTÄ KESKUSTELUISTA"

Transkriptio

1 YHTEENVETOA KUNTALAISTILAISUUKSISSA KÄYDYISTÄ KESKUSTELUISTA TILAISUUDET: Rautiosaari, Valajastalo Sinettä, vanha koulu Tennilän kylätalo Rovaniemi, valtuustosali Olkkajärvi, Omeka Taipaleen koulu Meltaus, Evestin kauppa Lohiniva, kylätila TYÖVAIHEET: 1. kuntalaistilaisuuksissa fläppipapereille kirjatut asiat kirjoitettu puhtaaksi 2. turvalliseen kotona asumiseen liittyvät siirretty omaksi tiedostoksi, kaikki lausumat 3. yhdistetty samaan asiakokonaisuuteen liittyvät lausumat ja mikäli samoilla sanoilla useaan otteeseen, jätetty vain yhden kerran 4. asiakokonaisuudet / nousevat teemat nimetty Eniten kuntalaiset olivat kirjanneet kotona asumiseen liittyen turvalliseen mieleen/tunteeseen ja itsemääräämisoikeuteen liittyviä asioita. Muita esille nousseita teemoja esiintyi tasaisesti kaikissa tilaisuuksissa.

2 Mitä turvallinen kotona asuminen tarkoittaa sinulle tai läheisillesi? inhimillisyys, ihmiskontaktit henkinen hyvinvointi oman tahdon kunnioittaminen, vastuu omasta elämästä mahdollisuus henkilökohtaiseen vapauteen oma vastuu ei pakkomuuttoa kaupunkiin OM AN ELÄM ÄNSÄ HERRA TURVALLISELLA M IELELLÄ turvallisuuden tunne turvallinen olo, ei tarvi pelätä, turvallisella mielellä nukkumaan luottamus on turvallisuuden tae

3 turvattomuuden tunne lisääntyy, jos ei pääse/ei käytä nettiä tiedon saanti yksi taho, josta kysyä neuvoa, esim. omaishoitajille helppo yhteys toiseen henkilöön, hoitajiin ystävä tai tukihenkilö, johon tarvittaessa yhteyttä turvaverkosto, -rinki toimii: naapurin tuki ja huolenpito, omaisten tuki ja apu sosiaaliset kontaktit säilyvät, yhteys ympäristöön säilyy yksinäisyyden torjunta, yhteisöllisyyttä, välittämistä TIETO SIITÄ, ETTÄ SAA HELPOSTI YHTEYTTÄ - OM AISEEN, LÄHEISEEN, NAAPURIIN, TUKIHENKILÖÖN, PALVELUOHJAUKSEEN TUNNE SIITÄ, ETTÄ SAA TARVITTAESSA TIETOA JA APUA luottamus siihen, että saa tarvittaessa palveluita tunne, että saa tarvittaessa apua säännöllinen kävijä tai joku kontrolli päivittäin, joku piipahtaa neuvontaa kotiin turvallisuusriskien ennakointi, esim. ulko-ovi lukkoon, mistä avain, jos lähin naapuri kaukana esteettömyys, luiskat, kynnykset pois apuvälineet, tukikahvat TURVALLISUUSRISKIT ENNAKOIDAAN tiet aurataan, ambulanssi pääsee talvellakin polttopuita riittää

4 terveystarkastukset lääkäripalvelut sujuvia, saa kohtuullisessa ajassa ajan lääk./terv.hoitajalle ensiaputaitoisia kyläläisiä TOIM IVAT TERVEYSPALVELUT tiedon kulku sujuvaa kuntoutus pelaa lääkehoito turvallista, annosjakelu teknologiset ratkaisut suora yhteys omahenkilöön, liiketunnistimeen perustuva valvonta ei teknologiaa, jos ei halua tutustuminen teknologiaan jo ennakolta, ajoissa puhelinyhteydet toimii, puhelin helppokäyttöinen TEKNOLOGIAN M AHDOLLISUUDET tulevaisuudessa digiyhteydet, nettikuvapalvelut valot liiketunnistimella turvarannekkeet, -järjestelmät, teknologia (liikehälyttimet)

5 kotihoidon kustannukset kohtuulliset kodinhoidolliset palvelut kohtuullisen hintaisia toimeentulo kunnossa, tarvittaessa saa tukea KOHTUULLISET KUSTANNUKSET tietoa siitä, mitä palvelut maksaa edunvalvontavaltuutuksien tekeminen asunnon muutostöihin avustuksia kuljetuspalvelua saa palvelujen saavutettavuus mahdollistetaan tiedottaminen palvelulinjoista PÄÄSEE KULKEM AAN kylätalotoiminta toimivat lukot ovissa, edulliset kuljetukset

6 lääkekuljetukset pelaa saa tarvittaessa enemmän aikaa asiakkaalle saa riittävästi palveluita samat hoitajat, ei vaihtuvuutta kuunneltava vanhusten tarpeita, pelkoja enemmän aikaa asiakkaalle puun kanto, lämmitys tanssit, bingo, porinatupa ateriapalvelu pelaa, muistisairaan ravitsemuksesta huolehditaan kauppa-asiat hoituvat, kauppa-apu ARJEN TUKI PELAA, KUN TOIM INTAKYKY ON JO ALENTUNUT siivouspalvelut hoituvat posti kulkee mahdollisuus myös kulttuuririentoihin, virikkeet ja arjen vaihtelu, tilaisuudet alueella kylätalkkaripalvelu vapaaehtoiset, palvelujen saatavuus, saavutettavuus

Meidän arkemme. -tehtäväkirja

Meidän arkemme. -tehtäväkirja Meidän arkemme -tehtäväkirja 1 2 Hyvä omaishoitoperhe, Olette saaneet täytettäväksenne Meidän arkemme -tehtäväkirjan. Kirjanen on tarkoitettu ensisijaisesti omaishoitajan täytettäväksi. Kirjan alkuosan

Lisätiedot

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA 1 ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA Toimintaohjeen tarkoituksena on antaa tietoa Espoon vanhusten palvelujen kotihoidon toimintaperiaatteista kuntalaisille, kotihoidon asiakkaille

Lisätiedot

Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet alkaen

Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet alkaen Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet 1.1.2014 alkaen Ikäihmisten lautakunta 17.12.2013 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Kylvetyspalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta...

Lisätiedot

Keski Suomen SOTE uudistuksen asiakasraadin huomiot valinnanvapaudesta

Keski Suomen SOTE uudistuksen asiakasraadin huomiot valinnanvapaudesta Keski Suomen SOTE uudistuksen asiakasraadin huomiot valinnanvapaudesta Mitkä asiat vaikuttavat siihen, miten minä valitsen palveluideni tuottajan? Poliittinen näkemys ja yksilön oma ideologia Ajanvarauksen

Lisätiedot

EP Ikä-sote 29.4.2016. Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen

EP Ikä-sote 29.4.2016. Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen EP Ikä-sote 29.4.2016 Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen 2 -Onni asuu kotona VISIO Jokaisen vastuu omasta hyvinvoinnistaan, omaehtoinen toiminta ja omahoito, 3- sektori ja vapaaehtoistoiminta, sähköiset

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää Anna Viipuri 30.9.2014 Toimintakyky Ihminen on kokonaisuus, toimintakyvyn tukeminen on kokonaisvaltaista. Se on haastavaa, mikä edellyttää hoitajalta

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.6.2010 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Saunapalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta... 4 5. Kuljetuspalvelu...

Lisätiedot

Palvelutarpeen arviointi - työpaja 2.4.2014

Palvelutarpeen arviointi - työpaja 2.4.2014 Palvelutarpeen arviointi - työpaja 2.4.2014 Arja Kumpu, Ikääntyneiden palvelujen johtaja 3.4.2014 Kirjoita tähän nimi dian perustyyli -tilassa 2 Risto- hankkeen ja Kotona kokonainen elämä hankkeiden tavoitteet

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2012 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Kylvetyspalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta... 4 5. Kuljetuspalvelu...

Lisätiedot

Varsinais-Suomen alueen vastaukset

Varsinais-Suomen alueen vastaukset Varsinais-Suomen alueen vastaukset 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 1. Valitkaa kunta, tai kunnat, jotka kuuluvat kuntayhtymään/yhteistoiminta-alueeseen. 10 2. Valitkaa yksi parhaaksi arvioimanne vaihtoehto : Kyselyn

Lisätiedot

Nimi: Asiakas: Annan suostumuksen tietojen kirjaamiseen ja käyttöön. En annan suostumusta tietojen kirjaamiseen ja käyttöön

Nimi: Asiakas: Annan suostumuksen tietojen kirjaamiseen ja käyttöön. En annan suostumusta tietojen kirjaamiseen ja käyttöön Nimi: Asiakkaalle kerrotaan, että Keuruun kaupungin vanhuspalvelut käyttää Keski-Suomen sairaanhoitopiirin hallinnoimaa potilastietojärjestelmää, jossa on yhteiskäyttömahdollisuus. Keuruun vanhuspalveluiden

Lisätiedot

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa Kouvolan seudun Muisti ry 14.2.2017 Dos. Erja Rappe 9.2.2017 Al Esityksen sisältö Ympäristö ja hyvinvointi Muistisairaalle tärkeitä ympäristötekijöitä

Lisätiedot

Ikäihmisten arjen turvallisuuden hyvät käytännöt

Ikäihmisten arjen turvallisuuden hyvät käytännöt Ikäihmisten arjen turvallisuuden hyvät käytännöt Esimerkkejä arjen turvallisuuden hyvien käytäntöjen toteuttamisesta Arjen turvaa kotona esteettömyyden edistäminen ja asumisen tukeminen sisustuksen suunnittelu

Lisätiedot

Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen

Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen 2 Tarkoituksenmukaiset palvelut Toimiva asuminen Osallisuus yhteisön toimintaan Riittävä taloudellinen toimeentulo

Lisätiedot

ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT

ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT HYVÄN ARJEN TUKENA Rovaniemen kaupungin vammaispalvelut edistää vammaisten ja pitkäaikaissairaiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Autamme asiakkaitamme ylläpitämään toimintakykyään

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen Muistipolku Tämä esite on tarkoitettu muistisairaille ja heidän läheisilleen. Esitteeseen on kirjattu palveluita, joita sairastunut voi tarvita sairautensa eri vaiheissa. Esite auttaa valitsemaan jokaiselle

Lisätiedot

Lapinjärvi Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Lapinjärvi Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Kommenttipuheenvuoro Lapinjärvitalo Lapinjärvi 31.8.2017 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017 Tavoitteet: parantaa ikääntyneiden

Lisätiedot

TEKNOLOGIA KOTIHOIDON ARJESSA. Anni Pesonen Kotihoidon päällikkö puh

TEKNOLOGIA KOTIHOIDON ARJESSA. Anni Pesonen Kotihoidon päällikkö puh TEKNOLOGIA KOTIHOIDON ARJESSA Anni Pesonen Kotihoidon päällikkö anni.pesonen@jns.fi puh. 050 342 5827 YHTEISTOIMINTA-ALUEEN 75 VÄESTÖ (Lähde: Tilastokeskus) TIETOA SOTE-YHTEISTOIMINTA-ALUEEN KOTIHOIDOSTA

Lisätiedot

Kelan kehittämishanke: Aivohalvauspotilaiden tehostetun käden käytön kuntoutus KOTIKÄYNTILOMAKE. omakotitalo rivitalo kerrostalo palvelutalo

Kelan kehittämishanke: Aivohalvauspotilaiden tehostetun käden käytön kuntoutus KOTIKÄYNTILOMAKE. omakotitalo rivitalo kerrostalo palvelutalo 1 Kelan kehittämishanke: Aivohalvauspotilaiden tehostetun käden käytön kuntoutus KOTIKÄYNTILOMAKE Pvm Kuntoutujan nimi: Sos.turvatunnus: Palveluntuottaja Kurssinumero: Kunta: Kotikäynti nro Kohdat 1-4

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä. Sirkka Karhula Selvityshenkilö 23.5.

Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä. Sirkka Karhula Selvityshenkilö 23.5. Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä Sirkka Karhula Selvityshenkilö Toimintakyky ja arjensujuvuuspalvelukokonaisuuden asiakkaat Vanhukset Vammaiset

Lisätiedot

SOPEUTTAMISTOIMENPITEET VUODELLE 2017 Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito

SOPEUTTAMISTOIMENPITEET VUODELLE 2017 Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito SOPEUTTAMISTOIMENPITEET VUODELLE 2017 Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito Palveluvaliokunta 20.6.2017 21.6.2017 Raija Inkala 1 Talouden toteuma: toukokuu 2017 (5kk) KOKO IKÄHOIVAN KOKONAISUUS/SISÄISET JA

Lisätiedot

Yhteistyö muistisairaan ihmisen ja hänen läheisensä kanssa

Yhteistyö muistisairaan ihmisen ja hänen läheisensä kanssa Yhteistyö muistisairaan ihmisen ja hänen läheisensä kanssa Elämä kotona muistisairaan ihmisen tukemisen uudet mahdollisuudet Ulla Eloniemi-Sulkava, Dosentti, FT, erikoissairaanhoitaja Muistisairaudet ja

Lisätiedot

Mirjam Kalland 13.9.2012. Milloin lapsi on riittävän vanha pärjätäkseen turvallisesti yksin?

Mirjam Kalland 13.9.2012. Milloin lapsi on riittävän vanha pärjätäkseen turvallisesti yksin? Mirjam Kalland 13.9.2012 Milloin lapsi on riittävän vanha pärjätäkseen turvallisesti yksin? Yksin kotona? Usein esitetty kysymys Yksin pärjäämisen eetos ja epäily? Palvelujärjestelmän puutteet esimerkiksi

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT

JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Oheismateriaali ltk 20.10.2015 JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Alajärvi, Vimpeli, Soini 1 SISÄLTÖ 1. KOTIHOIDON TUKIPALVELUT... 3 2. Ateriapalvelu... 3 3. Kauppapalvelu... 4 4. Kylvetyspalvelu...

Lisätiedot

Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa.

Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa. Kotihoidon id myöntämisen perusteet 1.4.2014 alkaen - Rovaniemi Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen kohdentumista t (oikea-aikaisuus, i saavutettavuus), tt varattujen voimavarojen

Lisätiedot

Tukipalvelukriteerit Uudessakaupungissa

Tukipalvelukriteerit Uudessakaupungissa 1 (5) Anniina Saarinen, Minna Kivijärvi, Pirjo Rakkolainen, Laura Kirkkomäki Tukipalvelukriteerit Uudessakaupungissa 3 2 (5) UUDENKAUPUNGIN TUKIPALVELUKRITEERIT Uudenkaupungin kotona asumista tukevat tukipalvelut

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvirasto omaishoitokysely. Sosiaali- ja terveysvirasto omaishoitokysely 220104274

Sosiaali- ja terveysvirasto omaishoitokysely. Sosiaali- ja terveysvirasto omaishoitokysely 220104274 Sosiaali- ja terveysvirasto omaishoitokysely Vastaajien prosenttiosuudet palvelualueittain Etelän palvelualue 23 Lännen palvelualue 15 Pohjoisen palvelualue 26 Idän palvelualue 29 Sve (ruotsinkieliset)

Lisätiedot

HAKEMUS ASUMISPALVELUIHIN. Ikäihmiset Mielenterveyskuntoutujat Päihdekuntoutujat. Saapumispäivä: / 20 Käsittelypäivä: / 20.

HAKEMUS ASUMISPALVELUIHIN. Ikäihmiset Mielenterveyskuntoutujat Päihdekuntoutujat. Saapumispäivä: / 20 Käsittelypäivä: / 20. Hakijan tiedot Sukunimi Henkilötunnus Ikäihmiset Mielenterveyskuntoutujat Päihdekuntoutujat Saapumispäivä: / 20 Käsittelypäivä: / 20 Etunimet Kotikunta Kotiosoite Puhelinnumero Siviilisääty naimaton naimisissa

Lisätiedot

Muutostöillä esteettömyyttä ja turvallisuutta. Erja Väyrynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Paasitorni 12.11.

Muutostöillä esteettömyyttä ja turvallisuutta. Erja Väyrynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Paasitorni 12.11. Muutostöillä esteettömyyttä ja turvallisuutta Erja Väyrynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Paasitorni 12.11.2013 Sisältö 1. Mitä on esteettömyys ja turvallisuus rakennetussa ympäristössä?

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN ASIAKKUUSKRITEERIT

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN ASIAKKUUSKRITEERIT Sosiaali- ja terveyslautakunta 19.8.2013 11 Liite 1.4.4. VANTAAN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Vanhus- ja vammaispalvelut KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN ASIAKKUUSKRITEERIT 1.9.2013 ALKAEN

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT

JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Oheismateriaali ltk 20.12.2016 JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Alajärvi, Vimpeli 1 SISÄLTÖ 1. KOTIHOIDON TUKIPALVELUT... 3 2. Ateriapalvelu... 3 3. Asiointipalvelu... 4 4. Kylvetyspalvelu... 4

Lisätiedot

Palveluntuottaja pystyy aloittamaan uuden asiakkaan palvelun seuraavana päivänä ja viimeistään kahden vuorokauden sisällä palvelun tilaamisesta.

Palveluntuottaja pystyy aloittamaan uuden asiakkaan palvelun seuraavana päivänä ja viimeistään kahden vuorokauden sisällä palvelun tilaamisesta. ma la klo ma su klo Palveluntuottaja pystyy aloittamaan uuden asiakkaan palvelun seuraavana päivänä ja viimeistään kahden vuorokauden sisällä palvelun tilaamisesta. Asiakkaalle on nimetty vastuuhoitaja

Lisätiedot

ehittämiskoordinaattori uula Ekholm

ehittämiskoordinaattori uula Ekholm NYKYTILAKARTOITUS HANGOSSA - KOTIHOIDON ASIAKKAAN KÄYTÖSSÄ OLEVAT APUVÄLINEET JA TULEVAISUUDEN APUVÄLINETARPEET HENKILÖKUNNAN ARVIOIMANA (TOTEUTUS VIIKOT 43-45/2013) - KOTIHOIDON HENKILÖSTÖN ITSEARVIOITU

Lisätiedot

VASTUUHOITAJAN TOIMINTAOHJE

VASTUUHOITAJAN TOIMINTAOHJE LIITE 3 1(7) VASTUUHOITAJAN TOIMINTAOHJE Kanta-Kauhavan kotihoito K u n t a y h t y m ä K a k s i n e u v o i n e n I k ä i h m i s t e n p a l v e l u t K o t i h o i t o K a n t a - K a u h a v a 3 /

Lisätiedot

M a r j o O u t i l a ikääntyneiden elämä teknologiavälitteisten palveluiden kontekstissa

M a r j o O u t i l a ikääntyneiden elämä teknologiavälitteisten palveluiden kontekstissa M a r j o O u t i l a 2 3. 5. 2 0 1 7 Tiedontuotanto ikääntyneiden elämä teknologiavälitteisten palveluiden kontekstissa Tutkimushaastattelut -tehty yhteensä 7 haastattelua Kolari Sodankylä Rovaniemi Tervola

Lisätiedot

Kehittämishanke vanhuspalvelujen strategisen johtamisen tukena

Kehittämishanke vanhuspalvelujen strategisen johtamisen tukena Kehittämishanke vanhuspalvelujen strategisen johtamisen tukena Case: Muutosvoimaa vanhustyön osaamiseen/ Vantaa Matti Lyytikäinen Vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja, Vantaa 16.3.2011 Hankkeen lähtökohdat

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

Esperi Care Anna meidän auttaa

Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi palvelee, kasvaa ja kehittää. Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kuntouttavia asumispalveluja ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille ja vammaispalvelun

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUT JA NIIDEN KEHITTÄMINEN

IKÄIHMISTEN PALVELUT JA NIIDEN KEHITTÄMINEN IKÄIHMISTEN PALVELUT JA NIIDEN KEHITTÄMINEN YHTEENVETO IKÄIHMISTEN PALVELUT Lapissa ikäihmisten palveluiden peittävyys on korkea Kolaria, Pelloa ja Rovaniemeä lukuun ottamatta, ja erityisen korkea se on

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Toimintakyky ja arjen sujuvuus Toimintakyky ja arjen sujuvuus palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Sirkka Karhula selvityshenkilö Organisaatiotoimikunta 7.2.2011 Valmistelun lähtökohtia: tuetaan toimintakykyä ja

Lisätiedot

Miten teknologia mukana Vanhus-Kaste- I ja II hankkeissa

Miten teknologia mukana Vanhus-Kaste- I ja II hankkeissa Miten teknologia mukana Vanhus-Kaste- I ja II hankkeissa Tuulikki Hassinen-Ali-Azzani 1 Hankealue kartalla, mukana 64 kuntaa Tuulikki Hassinen-Ali-Azzani 2 Vanhus-Kaste I Hankkeen osa-alueet Ikäihmisten

Lisätiedot

Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy. Ketään ei jätetä yksin

Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy. Ketään ei jätetä yksin Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy Ketään ei jätetä yksin TK Palveluneuvonta Olemme läsnä ja saavutettavissa. Kotihoidon palvelut Lyhytaikainen hoiva ja kuntoutus Tehostettu palveluasuminen Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

LIIKKUMISVAPAUS JA ESTEETTÖMYYS STANDARDI

LIIKKUMISVAPAUS JA ESTEETTÖMYYS STANDARDI LIIKKUMISVAPAUS JA ESTEETTÖMYYS STANDARDI Asukkailla on todellinen mahdollisuus valita itse asuinpaikkansa. Asumisyksikön pitää olla esteetön, ja asukkailla on oltava mahdollisuus liikkua paikasta toiseen

Lisätiedot

Asumisen palvelut mistä uudet innovaatiot? 3.2.2015 Uudet asuinympäristöt toiminnanjohtaja Sanna Mäkinen

Asumisen palvelut mistä uudet innovaatiot? 3.2.2015 Uudet asuinympäristöt toiminnanjohtaja Sanna Mäkinen Asumisen palvelut mistä uudet innovaatiot? 3.2.2015 Uudet asuinympäristöt toiminnanjohtaja Sanna Mäkinen Perustietoa 51-vuotiaasta Lahden vanhusten asuntosäätiöstä (LVAS) Lahden vanhusten asuntosäätiön

Lisätiedot

Vaatimusmäärittely: Teknologiset toiminnallisuudet

Vaatimusmäärittely: Teknologiset toiminnallisuudet Vaatimusmäärittely: Teknologiset toiminnallisuudet Turvallisuuden tunne Fyysinen Psyykkinen Sosio-kulttuurinen Symbolinen Fyysinen turvallisuuden tunne Oma terveydentila Auttaako teknologia ymmärtämään

Lisätiedot

Kohderyhmäkohtaisten työpajojen yhteenvedot

Kohderyhmäkohtaisten työpajojen yhteenvedot Kevään 2014 Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaarit Kohderyhmäkohtaisten työpajojen yhteenvedot Kevään 2014 Liikkeellä voimaa vuosiin seminaarit Eläkevuodet edessä (60+) Liikkumisympäristöt ja olosuhteet

Lisätiedot

SEURAUKSET. - henkilökunnan / asiakkaan vammautuminen / menehtyminen. - voinnin huonontuminen - väkivaltaisuus - itsetuhoisuus

SEURAUKSET. - henkilökunnan / asiakkaan vammautuminen / menehtyminen. - voinnin huonontuminen - väkivaltaisuus - itsetuhoisuus LIITE 1. RISKIEN ARVIOINTI kotiin annettavissa palveluissa RISKI (mielenterveysasiakkailla) Fyysinen väkivalta - lääkitys ei toteudu - päihteet - henkilökunnan / asiakkaan vammautuminen / - psyykkisen

Lisätiedot

Tsemppaaminen intohimona

Tsemppaaminen intohimona Vetrea Tsemppi Eläköön elämä! Me Vetreassa uskomme, että jokaisella ihmisellä on oikeus ja vapaus nauttia elämästä kaikissa elämänsä vaiheissa. Vetrea Tsemppi on aktiivisen ja turvatun elämän mahdollistava

Lisätiedot

Rovaniemen senioribarometri 2010 Tulokset graafisesti. Simo Pokki Vertikal Oy

Rovaniemen senioribarometri 2010 Tulokset graafisesti. Simo Pokki Vertikal Oy Rovaniemen senioribarometri 2010 Tulokset graafisesti Simo Pokki Vertikal Oy 60 Asuinpaikka ikäryhmittäin (kpl) 50 50 47 43 40 36 30 29 20 19 22 23 20 15 10 7 12 9 10 7 6 5 10 10 5 4 0 Kairantiimi RovaTiimi

Lisätiedot

Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut

Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut Ikääntyvien varhainen tuki Vanhuspalvelulaki: Hyvinvointia edistävät palvelut Ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista

Lisätiedot

Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla.

Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Pellon ikäihmisten palvelut Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Kansalaisopisto: Eri kursseja mm. Joogan senioriryhmä vanhalla koululla, sekä musiikillinen viriketoiminta

Lisätiedot

Miten hyvinvointiteknologia tukee muistisairaiden turvallisuutta?

Miten hyvinvointiteknologia tukee muistisairaiden turvallisuutta? TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Miten hyvinvointiteknologia tukee muistisairaiden turvallisuutta? Kokeilusta käytäntöön seminaari Holiday Club Saimaa, 19.4.2017 Hankkeen tavoitteet Alkavaa muistisairautta

Lisätiedot

Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy liikunnan avulla

Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy liikunnan avulla Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy liikunnan avulla Erikoistutkija, KaatumisSeula-hankkeen projektipäällikkö Saija Karinkanta KAATUMINEN ON YLEISTÄ 1 joka kolmas yli 65-vuotias kaatuu vuosittain näistä puolet

Lisätiedot

tekniikan avulla vai ehdoilla

tekniikan avulla vai ehdoilla Terveyttä ja hyvinvointia tekniikan avulla vai ehdoilla Esitys Tulevaisuuden tutkimuksen seuran Pentti Malaska seminaarissa Teknologia ihmisen maailmassa 2040 Tiedekeskus Heureka, Vantaa, 21.3.2015 Tutkimusprofessori

Lisätiedot

Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013

Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013 Miten huomioida asiakasturvallisuus palvelujen kilpailutuksessa? Anna Haverinen 3.10.2013 Hyvinvointipalveluiden järjestäjän organisaatio 1.1.2013 HYVINVOINTIPALVELUT Hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto

Lisätiedot

Vanhuksia on moneksi. Ympärivuorokautisessa hoidossa olevat. Henkilöt, joilla on useita sairauksia ja toiminnanvajeita

Vanhuksia on moneksi. Ympärivuorokautisessa hoidossa olevat. Henkilöt, joilla on useita sairauksia ja toiminnanvajeita Vanhuksia on moneksi Ympärivuorokautisessa hoidossa olevat Henkilöt, joilla on useita sairauksia ja toiminnanvajeita Itsenäisesti kotona asuvat, mutta jotka ovat haurastumisen riskissä Hyväkuntoiset eläkeläiset

Lisätiedot

Tietoa Borlängen kunnan vanhustenhuollosta

Tietoa Borlängen kunnan vanhustenhuollosta Tietoa Borlängen kunnan vanhustenhuollosta Borlänge kommun 781 81 Borlänge Tel: 0243-740 00 kommun@borlange.se www.borlange.se Kun tarvitset apua tai tukea Kun tarvitset apua arkiaskareisiin voit hakea

Lisätiedot

Talousarvion 2016 valmistelu

Talousarvion 2016 valmistelu Talousarvion 2016 valmistelu Asukastilaisuudet Vanhusneuvoston kommentit palvelutarpeisiin 13.4.2015 25.3.2015 klo 17-19, asukastilaisuus palvelutarpeista 2016, Metson Pietilä-salissa viikolla 14-15 Alvareiden

Lisätiedot

Sote-valmistelu. Kari Nuuttila Kauhajoki

Sote-valmistelu. Kari Nuuttila Kauhajoki Sote-valmistelu Kari Nuuttila 12.5.2016 Kauhajoki Joitakin poimintoja 18 maakuntaa, joilla sote-järjestämisoikeus Laajan päivystyksen sairaalat Ensihoito Terveyskeskukset, joissa klo 8-16 jälkeen ajanvarauksellinen

Lisätiedot

2.12.2011 Anne Heikkilä

2.12.2011 Anne Heikkilä Kotkan kotihoito Kotkassa asukkaita n. 57 000 Kotihoidon tiimejä alueella yhteensä 9 Lisäksi Kotiutustiimi, Kotisairaala, Omaishoidon tiimi ja Vammaispalvelun tiimi Henkilökuntaa kotihoidon palveluksessa

Lisätiedot

Tietoa vammaisten ihmisten toimeentulosta: Kysely oikeuksien toteutumisesta Tea Hoffrén

Tietoa vammaisten ihmisten toimeentulosta: Kysely oikeuksien toteutumisesta Tea Hoffrén Tietoa vammaisten ihmisten toimeentulosta: Kysely oikeuksien toteutumisesta 1 6.2.2018 Tea Hoffrén Mitä ja miksi? Kyselyn kohderyhmä: vammaiset henkilöt, omaiset ja läheiset sekä vammaisneuvosto- ja vammaisjärjestötoimijat

Lisätiedot

Kotona asumisen järjestäminen ja palveluohjaus. Rauha Heikkilä Kehittämispäällikkö, TtM Ikäihmisten palvelut -yksikkö Rovaniemi

Kotona asumisen järjestäminen ja palveluohjaus. Rauha Heikkilä Kehittämispäällikkö, TtM Ikäihmisten palvelut -yksikkö Rovaniemi Kotona asumisen järjestäminen ja palveluohjaus Rauha Heikkilä Kehittämispäällikkö, TtM Ikäihmisten palvelut -yksikkö Rovaniemi 16.11.2011 Jäsentely Ikääntyminen Suomessa Kotona asuminen Iäkkäiden kokemuksia

Lisätiedot

Tulevaisuuden hyvinvointikeskukset 30.9.2010 Sanna Mäkinen, toiminnanjohtaja

Tulevaisuuden hyvinvointikeskukset 30.9.2010 Sanna Mäkinen, toiminnanjohtaja Tulevaisuuden hyvinvointikeskukset 30.9.2010 Sanna Mäkinen, toiminnanjohtaja Perustietoa Lahden vanhusten asuntosäätiöstä (LVAS) Lahden vanhusten asuntosäätiön on perustanut Lahden kaupunki v. 1963 tuottamaan

Lisätiedot

Ikäihmisten asiakaskyselyjen tulokset v. 2010

Ikäihmisten asiakaskyselyjen tulokset v. 2010 Ikäihmisten asiakaskyselyjen tulokset v. 2010 Ritva Lundbom ikäihmisten palvelulinjajohtaja ritva.lundbom@karviainen.fi 20.4.2011 Ikäihmisten palvelulinjan asiakastyytyväisyys kyselyn tulokset 12/2010

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Toimintakyky ja arjen sujuvuus Toimintakyky ja arjen sujuvuus palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Sirkka Karhula Selvityshenkilö Organisaatiotoimikunta 7.2.2011 Valmistelun ohjaus Valtuusto Kaupunginhallitus Organisaatiotoimikunta

Lisätiedot

Esteettömyys korjausrakentamisessa kotona asumisen mahdollisuudet TURVALLINEN KOTI. Rakennusvalvonta. AnuMontin 28.9.2013

Esteettömyys korjausrakentamisessa kotona asumisen mahdollisuudet TURVALLINEN KOTI. Rakennusvalvonta. AnuMontin 28.9.2013 Esteettömyys korjausrakentamisessa TURVALLINEN KOTI AnuMontin 28.9.2013 Rakennusvalvonta Valtakunnalliset tavoitteet YM Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma vuosille 2013 2017 v. 2011 yli 75v 89,6%

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017 A. Ennakointi ja varautuminen 1. Otetaan ikääntyneiden asumisen parantaminen huomioon valtion asuntopolitiikan toteutuksessa

Lisätiedot

Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä

Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä 6.4.2017 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumisen

Lisätiedot

Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu

Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu PERHEHOITO Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu PERHEHOITO PALVELUNA Perhehoidolla tarkoitetaan iäkkään henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella

Lisätiedot

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste 26.1.2011 Suomussalmi Ämmänsaaren seurakuntatalo Illan ohjelma Ilmoittautumiset ja iltakahvit Illan teemojen ja keskustelumenetelmän esittely

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Anja Noro, THT, dosentti Projektipäällikkö, STM Länsi-Pohjan ja Lapin kuntien sosiaali- ja terveysjohdon ja sairaanhoitopiirien seminaari, 26.5.2016 Helsinki Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan

Lisätiedot

Sote-lähipalvelut 2030

Sote-lähipalvelut 2030 Sote-lähipalvelut 2030 12 ikääntyvän kokemuksia lähipalveluista Lehtola Tuija, Pätsi Merja Master-tutkinto Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen -koulutusohjelma Oulun ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito

Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito RAI-seminaari 24.3.2011 Kirsi Kiviniemi TtT, kehittämispäällikkö Sisältö Ihmislähtöisen asumisen sekä hoidon ja huolenpidon yhdistäminen Iäkäs ihminen Asuminen

Lisätiedot

TURVALLISESTI KOTONA PROJEKTI Muistihäiriöisten ja muistisairaiden henkilöiden, heidän läheistensä sekä alan ammattihenkilöstön tukena

TURVALLISESTI KOTONA PROJEKTI Muistihäiriöisten ja muistisairaiden henkilöiden, heidän läheistensä sekä alan ammattihenkilöstön tukena TURVALLISESTI KOTONA PROJEKTI 2016 2018 Muistihäiriöisten ja muistisairaiden henkilöiden, heidän läheistensä sekä alan ammattihenkilöstön tukena TURVALLISESTI KOTONA PROJEKTI Kaksi päätoimista työntekijää

Lisätiedot

Suunnitelmien määrä vammaisasiakkaiden määrään suhteutettuna. Myönteisten päätösten määrät suhteessa tehtyjen hakemusten määrään.

Suunnitelmien määrä vammaisasiakkaiden määrään suhteutettuna. Myönteisten päätösten määrät suhteessa tehtyjen hakemusten määrään. Indikaattorin nimi Mitä mittaa Mitta-arvo Kommentit Palvelutarpeen arviointi palvelutarpeen arvioinnissa tehtyjen sunnitelmien suhteessa vammaisasiaakaiden än Suunnitelmien vammaisasiakkaiden än suhteutettuna

Lisätiedot

Tiedätkö, miten alueemme 75-vuotiaat voivat ja mitä he toivovat?

Tiedätkö, miten alueemme 75-vuotiaat voivat ja mitä he toivovat? Tiedätkö, miten alueemme 75-vuotiaat voivat ja mitä he toivovat? Evijärvellä, Kauhavalla ja Lappajärvellä 75-vuotiaille tehtyjen hyvinvointia edistävien kotikäyntien tuloksia vuosilta 2008-2011 HEHKO-seminaari

Lisätiedot

Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa

Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa Työhyvinvointi ja johtaminen kotihoidossa seminaari 7.10.2014 Etelä-Suomen ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelma Hankejohtaja Katariina

Lisätiedot

Kotihoito Hoivaosasto Pienkoti Saarenpääkoti (erillinen hakemus) Tehostettu palveluasuminen

Kotihoito Hoivaosasto Pienkoti Saarenpääkoti (erillinen hakemus) Tehostettu palveluasuminen LAPUAN KAUPUNKI HAKEMUS 1 (5) Hakemuksen täyttöpäivä: Hakemuksen saapumispäivä: Kotihoito Hoivaosasto Pienkoti Saarenpääkoti (erillinen hakemus) Tehostettu palveluasuminen Asiakastiedot Asiakkaan suostumus

Lisätiedot

Keski-Suomen SOTE 2020- hanke 3000 km on the road. Henkilöstötilaisuudet joulukuu 2014-maaliskuu 2015

Keski-Suomen SOTE 2020- hanke 3000 km on the road. Henkilöstötilaisuudet joulukuu 2014-maaliskuu 2015 Keski-Suomen SOTE 2020- hanke 3000 km on the road Henkilöstötilaisuudet joulukuu 2014-maaliskuu 2015 Keski-Suomen SOTE 2020 hankkeen henkilöstötyöpajat Kaikkiaan 24 tilaisuutta (jokaisessa hankekunnassa

Lisätiedot

TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN. LUOTTAMUKSELLINEN Toni Kurvinen Arctic Connect Oy

TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN. LUOTTAMUKSELLINEN Toni Kurvinen Arctic Connect Oy TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN LUOTTAMUKSELLINEN Toni Kurvinen Arctic Connect Oy ARCTIC CONNECT OY LIIKETOIMINTA ARCTIC CLOUD PILVIPALVELUT Monipistepalvelut (siltapalvelut) Videotunneli.com tunnelointipalvelut

Lisätiedot

Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä tammi-helmikuussa 2016 Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 378 henkilöä. Asiakastyytyväisyys Kotihoito

Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä tammi-helmikuussa 2016 Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 378 henkilöä. Asiakastyytyväisyys Kotihoito Hämeenlinnan kotihoidon asiakastyytyväisyyden tutkimusraportti Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä tammi-helmikuussa 2016 Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 378 henkilöä Asiakastyytyväisyys 2016 - Kotihoito

Lisätiedot

kansalaisosallisuusprosessi 25.3.2013

kansalaisosallisuusprosessi 25.3.2013 Ikäihmisten i palvelut kansalaisosallisuusprosessi 25.3.2013 Tärkeimmät kehittämisideat Omahoito ja oman vastuun osuus: Ilmaiset kuntoilumahdollisuudet 75 vuotta täyttäneille Liikuntapassi yli 70 vuotiaille

Lisätiedot

Onnistuneen rahoituspäätöksen kulku

Onnistuneen rahoituspäätöksen kulku Onnistuneen rahoituspäätöksen kulku Keski-Suomen vammaispalvelusäätiö ja Keski- Suomen Palvelurakennuttajat ovat yhteistyössä hankkeistaneet 3 uutta asuntoryhmää kehitysvammaisille. Hanketyön edellytyksenä

Lisätiedot

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET 1 ASIAKKAAKSI TULEMINEN Päivätoimintaan tullaan palvelutarpeenarvioinnin kautta, jolloin kartoitetaan kokonaisvaltaisesti asiakkaan selviytyminen päivittäiseistä

Lisätiedot

yksiöt (1h+tk+kh) 40-41,5 m² 16,12 /m² kaksiot (2h+k+kh) 50-67 m² 15,27 /m² kolmiot (3h+k+kh) 69-74 m² 14,96 /m²

yksiöt (1h+tk+kh) 40-41,5 m² 16,12 /m² kaksiot (2h+k+kh) 50-67 m² 15,27 /m² kolmiot (3h+k+kh) 69-74 m² 14,96 /m² CARITAS-KODIN PALVELUASUNTOJEN HAKEMINEN Caritas-Kodin palveluasuntoja vuokraa Oulun ev.-lut. seurakuntayhtymä. Caritas hoitaa asukasvalinnan sekä tuottaa asukkaiden palvelut. Palveluasunnot ovat tarkoitettu

Lisätiedot

PALVELU- JA ASUNTOHAKEMUS/ MATRIITI Hakemus on saapunut: 1(6) A) HAKIJAN HENKILÖTIEDOT B) OMAISEN/ YHTEYSHENKILÖN TIEDOT. Etunimet.

PALVELU- JA ASUNTOHAKEMUS/ MATRIITI Hakemus on saapunut: 1(6) A) HAKIJAN HENKILÖTIEDOT B) OMAISEN/ YHTEYSHENKILÖN TIEDOT. Etunimet. PALVELU- JA ASUNTOHAKEMUS/ MATRIITI Hakemus on saapunut: 1(6) Caritas täyttää A) HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet Henkilötunnus Puhelin Osoite Postinumero ja toimipaikka Sukunimi Etunimet Henkilötunnus

Lisätiedot

Helsingin kotihoidon teknologia- avusteisten palvelujen kehitys. Vanhusneuvosto 7.10.2015. Anna-Liisa Lyytinen Pohjoisen palvelualueen johtaja

Helsingin kotihoidon teknologia- avusteisten palvelujen kehitys. Vanhusneuvosto 7.10.2015. Anna-Liisa Lyytinen Pohjoisen palvelualueen johtaja Helsingin kotihoidon teknologia- avusteisten palvelujen kehitys Vanhusneuvosto 7.10.2015 Anna-Liisa Lyytinen Pohjoisen palvelualueen johtaja Teknologia-avusteisten palvelujen haasteet ikääntyneillä Teknologian

Lisätiedot

Digitaalisuus - Totta vai tarua vanhusten kotihoidossa

Digitaalisuus - Totta vai tarua vanhusten kotihoidossa Digitaalisuus - Totta vai tarua vanhusten kotihoidossa Riitta Laanala yksikönjohtaja riitta.laanala@hel.fi Tulevaisuus Lähde: Gartner Tulevaisuus Lähde: Gartner Laitteistoa kotona Ovihälytin Lämpötilailmaisin

Lisätiedot

Ikäihmisten asiakasraati 14.8.2013 Kokemäellä

Ikäihmisten asiakasraati 14.8.2013 Kokemäellä Yhteenveto asiakasraadista Ikäihmisten asiakasraati 14.8.2013 Kokemäellä Kokemäen perusturvalautakunnan päätöksellä kutsuttiin koolle ikäihmisten asiakasraati. Raati kokoontui Henrikinhovissa14.8.2013

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman valmistelu

Lisätiedot

Neurologisesti pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten asumisen tarpeet Sari Valjakka

Neurologisesti pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten asumisen tarpeet Sari Valjakka Neurologisesti pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten asumisen tarpeet Sari Valjakka Miljoona esteetöntä asuntoa vuoteen 2030-seminaari 20.3.2014 Tavoitteet ja toteutus Selvittää neurologisesti pitkäaikaissairaiden

Lisätiedot

Lähimmäisyys ja välittäminen, arvot ja käytännöt. Timo Pokki, Dila Diakonialaitos Lahti

Lähimmäisyys ja välittäminen, arvot ja käytännöt. Timo Pokki, Dila Diakonialaitos Lahti Lähimmäisyys ja välittäminen, arvot ja käytännöt Timo Pokki, Dila Diakonialaitos Lahti Lähimmäisyys merkitsee parhaimmillaan sitä, että meitä ympäröi ihmisten turvaverkko. Tarvittaessa se auttaa ja tukee

Lisätiedot

Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä. ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja

Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä. ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Keskeisimmät toimintamuodot Hyvinvointi -75 päivät Kunnon

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut 9.2.2015 Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuskokonaisuus muodostui mm. seuraavista aihealueista:

Lisätiedot

Mitä RAI-tietokanta kertoo omaishoidosta?

Mitä RAI-tietokanta kertoo omaishoidosta? Mitä RAI-tietokanta kertoo omaishoidosta? Anja Noro, THT, Tutkimuspäällikkö Ikäihmisten palvelut yksikkö, THL RAI-seminaari 4.4.213 Paasitorni, Helsinki Esityksen rakenne Omaisapuun liittyviä kysymyksiä

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus/Lääkkeiden annosjakelun kulut asiakkaalle 89/2013

Oikaisuvaatimus/Lääkkeiden annosjakelun kulut asiakkaalle 89/2013 Perusturvalautakunta 89 03.12.2013 Perusturvalautakunta 4 21.01.2014 Oikaisuvaatimus/Lääkkeiden annosjakelun kulut asiakkaalle 89/2013 Petula 03.12.2013 89 Eduskunnan oikeusasiamie antoi 7.3.2013 ratkaisun

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA ASUKASFOORUMI 15.3.2011 Minna-Maria Behm, Teija Malinen, Erja Inkiläinen & Eeva-Liisa Saarinen Vanhusten palvelut Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotessa Vanhusten

Lisätiedot

Yhteisöverkko. Pertti Niittynen Seniortek Oy

Yhteisöverkko. Pertti Niittynen Seniortek Oy Yhteisöverkko Pertti Niittynen Seniortek Oy SENIORTEK Oy Rantavitikantie 33 Rovaniemi Seniortek Oy on Rovaniemellä v.2005 perustettu Suomalainen vakavarainen innovatiivinen valtakunnallinen toimia. Toimistot

Lisätiedot