Selventävä huomautus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Selventävä huomautus"

Transkriptio

1 Selventävä huomautus Luonnos: Suuntaviivat valtiontuesta rahoitusalan ulkopuolisten vaikeuksissa olevien yritysten pelastamiseen ja rakenneuudistukseen I. Tausta ja asiayhteys 1. Valtiontukiuudistus Pelastamis- ja rakenneuudistustuki kuuluvat eniten kilpailun vääristymistä aiheuttaviin valtiontukilajeihin. Estämällä markkinoilta poistumisen ne vaikeuttavat tuottavuuden kasvun keskeisen mekanismin toimintaa eli tehottomien yritysten siirtymisen tehokkaiden ja innovatiivisten kilpailijoiden tieltä. Pelastamis- ja rakenneuudistustuki voivat myös käynnistää vahingollisen tukikilpailun, joka haittaa sisämarkkinoiden toimintaa. Sen vuoksi pelastamis- ja rakenneuudistussuuntaviivojen luonnoksen päätavoite on sama kuin aikaisempien versioiden eli sen varmistaminen, että pelastamis- ja rakenneuudistustukea myönnetään vain tiukoin edellytyksin, joilla vähennetään kilpailulle aiheutuvaa haittaa. Tämä suuntaviivojen luonnos on samalla osa komission valtiontukiuudistusohjelmaa. Ohjelma käynnistettiin 8. toukokuuta 2012, kun komissio hyväksyi valtiontukiuudistusta koskevan tiedonannon, jossa määritellään valtiontukien valvontaa koskevan uudistuksen kunnianhimoiset tavoitteet. Uudistuksen tarkoituksena on edistää EU:n laajempaa tavoitetta edistää kasvua ja tukea samalla jäsenvaltioiden julkisen talouden vakauttamiseen tähtääviä pyrkimyksiä. Tässä yhteydessä valtiontukipolitiikassa olisi keskityttävä helpottamaan sellaisen tuen myöntämistä, joka on hyvin suunniteltua ja kohdennettu markkinoiden toimintapuutteiden korjaamiseen ja Euroopan yhteisen edun mukaisiin tavoitteisiin ( hyvä tuki ). Komission tavoitteena on myös keskittyä täytäntöönpanon valvonnassa tapauksiin, joilla on suurin vaikutus sisämarkkinoihin, sekä yksinkertaistaa sääntöjä ja nopeuttaa päätöksentekoa. Pelastamis- ja rakenneuudistussuuntaviivoissa valtiontukiuudistusohjelman periaatteet näkyvät erityisesti pyrkimyksissä varmistaa tuen parempi kohdentaminen ja yksinkertaistaa ehtoja, joita sovelletaan sellaisiin pelastamis- ja rakenneuudistustukimuotoihin, jotka vääristävät kilpailua vähemmän. 2. Pelastamis- ja rakenneuudistussuuntaviivojen tarkistus Nykyiset pelastamis- ja rakenneuudistussuuntaviivat ovat peräisin vuodelta Niiden voimassaolon oli alun perin määrä päättyä vuonna 2009, mutta voimassaoloa on jatkettu kaksi kertaa, ensin vuoteen 2012 saakka ja sen jälkeen siihen asti kunnes kun ne korvataan uusilla säännöillä valtiontukiuudistusta koskevan ohjelman mukaisesti. Komissio on aikaisemmin kuullut jäsenvaltioita ja muita sidosryhmiä kaksi kertaa (vuonna 2007 ja vuosina ), kun suuntaviivojen oli määrä päättyä. Lisäksi komissio tilasi vuonna 2009 Oxeralta, joka on talouden konsulttiyritys, rakenneuudistustukea koskevia kontrafaktuaalisia skenaarioita. Ehdotetuissa suuntaviivoissa hyödynnetään näitä selvityksiä samoin kuin kokemusta, jota komissio on saanut nykyisten pelastamis- ja rakenneuudistussuuntaviivojen soveltamisesta ja pankeille kriisin aikana myönnetyn pelastamis- ja rakenneuudistustuen arvioinnista.

2 II. Ehdotuksen sisältö 1. Väliaikainen rakenneuudistustuki Nykyisissä suuntaviivoissa käsitellään kaikkia rakenneuudistustukimuotoja samalla tavalla: lainoja, takauksia, pääomanlisäyksiä, velkojen poistamista kirjanpidosta ja jopa suoranaisia käteisavustuksia. Kuitenkin maksuvalmiustuki (lainat ja takaukset), joka on rajoitettu sekä määrältään että kestoltaan, on vähemmän vääristävää kuin muut tukimuodot, koska se ei ylitä sitä, mikä on tarpeen, jotta voidaan puuttua maksuvalmiusongelmiin, jotka yleensä ovat suurin este rakenneuudistukselle. Lisäksi se on maksettava takaisin korkoineen. Rakenneuudistustuen myöntämisen yksinkertaistamiseksi ja kilpailun vääristymisen vähentämiseksi suuntaviivojen luonnokseen sisältyy uusi väliaikaisen rakenneuudistustuen käsite. Tämä tarkoittaa sitä, että maksuvalmiustukea voidaan myöntää vaikeuksissa oleville pk-yrityksille rajoitetun ajan, joka on kuitenkin pitempi kuin se kuuden kuukauden ajanjakso, jona maksuvalmiustukea voidaan tällä hetkellä myöntää pelastamistukena (suuntaviivojen luonnoksessa kehotetaan esittämään huomautuksia kahdesta mahdollisesta vaihtoehdosta, jotka ovat 12 ja 18 kuukautta). Väliaikaista rakenneuudistustukea saavien ei tarvitse toimittaa täydellistä rakenneuudistussuunnitelmaa, mutta niiden täytyy toimittaa yksinkertaistettu suunnitelma, jossa selvitetään, mitä toimia ne aikovat toteuttaa pitkän aikavälin elinkelpoisuutensa palauttamiseksi. 2. Paremmin kohdennettu tuki Vaikka nykyisissä pelastamis- ja rakenneuudistussuuntaviivoissa on jo tiukkoja edellytyksiä, joiden tarkoituksena on minimoida pelastamis- ja rakenneuudistustuen aiheuttama kilpailun vääristyminen, ne eivät varmista yhtä tehokkaasti, että tuki on oikein kohdennettu tapauksiin, joissa se on aidosti yleisen edun mukaista. Suuntaviivojen luonnokseen sisältyy sen vuoksi uusia edellytyksiä, joiden tarkoituksena on varmistaa, että tuki on aidosti yleisen edun mukaista kussakin tapauksessa. Ensinnäkin on osoitettava, että tuki edistää yhteisen edun mukaisen tavoitteen saavuttamista siinä mielessä, että yrityksen pelastaminen estäisi sosiaalisia vaikeuksia tai sillä puututtaisiin markkinoiden toimintapuutteisiin. Suuntaviivojen luonnoksessa esitetään esimerkinomainen luettelo tilanteista, joissa tuki olisi perusteltua tämän määräyksen perusteella. Pk-yrityksiä koskee erillinen määräys, joka ei ole yhtä tiukka ja jota sovelletaan tilanteissa, joilla on enemmän merkitystä pk-yritysten aseman kannalta. Tuki on yleisen edun mukaista vain, jos sillä voidaan vaikuttaa tilanteeseen, joka vallitsisi ilman tukea. Ehdotettujen suuntaviivojen mukaan jäsenvaltioiden on sen vuoksi esitettävä vertailu uskottavaan vaihtoehtoiseen skenaarioon, johon ei liity valtiontukea. Yksinkertaisuuden vuoksi tämä vaatimus ei koske pelastamistukea tai väliaikaista rakenneuudistustukea. 3. Vastuunjako Nykyisissä suuntaviivoissa edellytetään, että yritykset osallistuvat rakenneuudistuksensa kustannuksiin omilla varoillaan. Tämä omaa rahoitusosuutta koskeva sääntö on auttanut rajoittamaan tuen määrän välttämättömään. Sillä ei ole kuitenkaan pystytty varmistamaan tarkasti, että rakenneuudistuskustannukset jakautuvat oikeudenmukaisesti sijoittajien ja veronmaksajien kesken.

3 Käsitellessään pankeille kriisin aikana myönnettävää valtiontukea komissio kehitti tältä osin tarkemmin kohdennetun lähestymistavan käyttäen vastuunjaon käsitettä. Tätä käsitettä sovellettaessa tarkastellaan paitsi oman rahoituksen määrää myös sitä, kuka rahoituksen tarjoaa. Erityisesti on huomattava, että koska osakkeenomistajien yrityksen hyvän tuloksen johdosta saamien korkeiden tuottojen vastapainona on niiden kantama tappioriski, ei ole perusteltua olettaa, että veronmaksajat vastaavat tappioista osakkeenomistajien sijaan. Suuntaviivojen luonnoksessa esitetään kaksi mahdollista lähestymistapaa tähän kysymykseen. Vaihtoehdossa 1 sovelletaan laaja-alaisempaa lähestymistapaa edellyttämällä, että olemassa olevien osakkeenomistajien ja velkojien suorittamien rahoitusosuuksien olisi oltava kohtuulliset, kun otetaan huomioon todennäköiset tappiot, joita niille olisi koitunut maksukyvyttömyyden yhteydessä. Vaihtoehdossa 2 esitetty lähestymistapa on täsmällisempi, sillä siinä edellytetään ensinnäkin, että osakkeenomistajat vastaavat kaikista aiemmista tappioista ja jos tämä ei riitä, että myös etuoikeusasemaltaan huonommassa asemassa olevat velkojat osallistuvat tappioiden kattamiseen. Molempien vaihtoehtojen ensimmäinen kohta on samanlainen, ja siinä selvennetään, että rahoituksen lajin on vastattava yrityksen vaikeuksien luonnetta: pääomapuutteet on korjattava pääomaa lisäävillä toimenpiteillä ja likviditeettiongelmat edellyttävät rahoituksen hankkimista yritykselle. 4. Vaikeuksissa olevan yrityksen määritelmä Ainoastaan yritykset, jotka voidaan luokitella vaikeuksissa oleviksi yrityksiksi, voivat saada tukea pelastamis- ja rakenneuudistussuuntaviivojen nojalla. Koska vaikeuksissa olevien yritysten elinkelpoisuus on epävarma, niille ei yleensä saa myöntää muunlaisia tukia tarkastelematta niiden mahdollisuuksia elinkelpoisuuteen pelastamis- ja rakenneuudistussuuntaviivojen mukaisesti. Sen vuoksi vaikeuksissa olevan yrityksen määritelmässä olisi lähdettävä liikkeelle horisontaalisesta näkökulmasta. Sitä ei pitäisi katsoa arviointiperusteeksi, jonka perusteella tietty yritys joko on tai ei ole oikeutettu valtiontukeen, vaan testiksi, jonka avulla määritetään, mitä kahdesta lähestymistavasta olisi noudatettava, jotta voidaan osoittaa, että tuki soveltuu sisämarkkinoille. Niiden yritysten osalta, jotka eivät ole vaikeuksissa, keskitytään pääasiassa itse tuen ehtoihin ja olosuhteisiin. Kun yritys on vaikeuksissa, on kuitenkin välttämätöntä tarkastella kaikkia yrityksen saamia tukia ottaen huomioon sen koko liiketoiminta ja tulevaisuuden näkymät, jotta voidaan varmistaa, että vaikeuksiin joutuneen yrityksen pitäminen markkinoilla ei aiheuta kilpailun vääristymistä. Koska määritelmää käytetään määritettäessä sitä, kumpaa lähestymistapaa sovelletaan, voidaan yleisesti ottaen olettaa, että pelastamis- ja rakenneuudistussuuntaviivoissa olisi vahvistettava yksi ainoa määritelmä, jota sovelletaan kaikkiin valtiontukea koskeviin asetuksiin ja suuntaviivoihin, jollei erityisten olosuhteiden vuoksi ole tarpeen poiketa tästä olettamuksesta. Vaikeuksissa olevan yrityksen nykyinen määritelmä sisältää sekä niin sanottuja kovia (objektiivisia) arviointiperusteita että pehmeitä arviointiperusteita, jotka edellyttävät yrityksen tilanteen laajempaa ja subjektiivisempaa arviointia. Selvyyden ja oikeusvarmuuden parantamiseksi ehdotettujen suuntaviivojen tarkoituksena on siirtää painopiste pehmeistä arviointiperusteista

4 koviin. Tämä tekee tuen myöntäville viranomaisille ja mahdollisille tuensaajille helpommaksi määrittää, onko tietty yritys vaikeuksissa. Pehmeät arviointiperusteet on sen vuoksi jätetty omaan luokkaansa, jota sovelletaan ainoastaan poikkeustapauksissa. Jotta määritelmän soveltamisala pysyisi kaiken kaikkiaan suunnilleen samana, ehdotetuissa suuntaviivoissa otetaan käyttöön uusia kovia arviointiperusteita pehmeiden arviointiperusteiden soveltamisalan kaventumisen vastapainoksi. Kuultuaan jäsenvaltioita ja muita sidosryhmiä vähämerkityksistä tukea koskevan asetuksen toisessa luonnoksessa esitetyistä kovista arviointiperusteista komissio pohtii parhaillaan, miten vaikeuksissa olevat yritykset voidaan parhaiten tunnistaa kyseisen asetuksen yhteydessä. Koska monet sidosryhmät ovat ilmoittaneet haluavansa keskustella määritelmästä yksityiskohtaisesti pelastamisja rakenneuudistussuuntaviivojen yhteydessä, suuntaviivojen luonnoksessa pyritään käsittelemään yksityiskohtaisemmin sitä, kuinka kovia arviointiperusteita voidaan hioa selkeyden ja oikeusvarmuuden parantamiseksi kaikkien sidosryhmien osalta. Sen vuoksi sidosryhmiä kehotetaan esittämään mielipiteensä siitä, voidaanko ehdotettujen arviointiperusteiden avulla asianmukaisesti tunnistaa vaikeuksissa olevat yritykset, ja siitä, onko olemassa muita luotettavampia arviointiperusteita. Vastaukset, joiden tueksi esitetään tietoja, olisivat erityisen hyödyllisiä. Suuntaviivojen luonnoksessa ehdotetaan myös joitakin kovia arviointiperusteita koskevia lisävaihtoehtoja, muun muassa velkaantumisastetta ja koronmaksukykyä koskevien arviointiperusteiden muuttamista kumulatiivisiksi ja liiketuloksen (EBIT) korvaamista käyttökatteella (EBITDA) koronmaksukykyä laskettaessa. Vastauksissa ei kuitenkaan tarvitse rajoittua ehdotettuihin vaihtoehtoihin. Siltä osin kuin on kyse yhdestä ainoasta määritelmästä, jota sovelletaan kaikissa valtiontukea koskevissa asetuksissa ja suuntaviivoissa, suuntaviivojen luonnoksessa ehdotetaan yhtä poikkeusta, jonka tavoitteena on yksinkertaistaa määritelmän käyttöä käytännössä. Koska sen määrittäminen, täyttääkö yritys pehmeät arviointiperusteet, edellyttää monimutkaista arviointia, suuntaviivojen luonnoksessa määrätään, että komission asetusten ja tukiohjelmien tapauksessa (toisin sanoen kun tuesta ei tarvitse ilmoittaa komissiolle), sovelletaan ainoastaan kovia arviointiperusteita. Tällä määräyksellä laajennetaan lähestymistapaa, jota on tähän asti sovellettu ainoastaan pk-yrityksille yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen nojalla myönnettyyn tukeen ja pelastamis- ja rakenneuudistussuuntaviivojen mukaisiin pk-yritysten tukiohjelmiin. Ottaen huomioon erityinen tarve yksinkertaistamiseen vähämerkityksistä tukea koskevan asetuksen yhteydessä, vaihtoehtoinen vaikeuksissa olevan yrityksen määritelmä, joka perustuu pienempään määrään kovia arviointiperusteita, on tarkoituksenmukainen kyseisen asetuksen tapauksessa. Kyseinen määritelmä sisällytetään vähämerkityksistä tukea koskevaan asetukseen, eikä se vaikuta pelastamis- ja rakenneuudistussuuntaviivojen tekstiin. 5. Muita ehdotettuja muutoksia Muita uusien suuntaviivojen luonnoksessa ehdotettuja merkittäviä muutoksia ovat esimerkiksi seuraavat: Pelastamistuesta maksettavan korvauksen vähimmäismäärän korottaminen, jotta tuensaajilla olisi kannuste maksaa tuki mahdollisimman pian takaisin. Samanlaista määräystä

5 sovelletaan väliaikaiseen rakenneuudistustukeen niin, että korvaus kasvaa asteittain kuuden kuukauden välein takaisinmaksun kannustamiseksi. Tarkemmat säännökset vaaditun rakenneuudistussuunnitelman sisällöstä, minkä ansiosta jäsenvaltioiden ja tuensaajien on helpompi tietää, mitä tietoja komissio tarvitsee. Kilpailun vääristymistä rajoittavat toimenpiteet korvaavat nykyisten suuntaviivojen mukaiset vastasuoritteet. Tarkoituksena on keskittyä enemmän markkinoilla käytävän kilpailun säilyttämiseen kilpailijoiden suojelemisen sijaan. Kilpailutoimenpiteiden muodosta ja kalibroinnista annetaan tarkempia ohjeita. Koska pelastamis- ja rakenneuudistussuuntaviivoja sovelletaan myös yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen tarjoajiin muiden alojen yritysten lisäksi, uusiin suuntaviivoihin sisältyy erityisiä määräyksiä näiden palveluntarjoajien osalta. Pelastamis- ja rakenneuudistusohjelmiin perustuvaa tukikelpoisuutta on laajennettu niin, että se kattaa pk-yritysten lisäksi ne yritykset, joita ei katsota pk-yrityksiksi vain siksi, että valtio omistaa niistä vähintään 25 prosenttia. Tukiohjelmien aikaansaaman kilpailun vääristymisen rajoittamiseksi yhdelle yritykselle tukiohjelmasta myönnettävän tuen enimmäismäärää supistetaan nykyisestä 10 miljoonasta eurosta 5 miljoonaan euroon. Valtiontukiuudistusohjelman periaatteiden mukaisesti suuntaviivojen luonnokseen sisältyy myös määräyksiä, jotka koskevat avoimuutta ja jälkiarviointia. Sidosryhmät voivat mielellään esittää kommentteja myös sellaisista suuntaviivojen luonnoksen osista, joihin ei ehdoteta suuria muutoksia, kuten pelastamis- ja rakenneuudistustuen välinen vuorovaikutus, hiili-, teräs- ja rahoituspalvelualojen jättäminen suuntaviivojen soveltamisalan ulkopuolelle, pienten yritysten vapauttaminen kilpailutoimenpiteitä koskevasta vaatimuksesta ja rakenneuudistustukea tukialueilla koskevat erityismääräykset. Niiden on tällöin otettava huomioon valtiontukiuudistusohjelman periaatteet, erityisesti tarve hyväksyä tarvittaessa kohdennettu tuki rakenneuudistukseen heikentämättä yritysten kannustimia toteuttaa rakenneuudistus omilla varoillaan.

SUUNTAVIIVOJEN TARKISTAMINEN

SUUNTAVIIVOJEN TARKISTAMINEN EU:N PELASTAMIS- JA RAKENNEUUDISTUSTUEN SUUNTAVIIVOJEN TARKISTAMINEN KYSELYLOMAKE Nykyisten pelastamis- ja rakenneuudistustuen suuntaviivojen voimassaolo päättyy lokakuussa 2009. 1 Suuntaviivojen tarkistamisen

Lisätiedot

Valtiontuki N 58/2004 ja N 60/2004 Suomi Pk-yrityksille Suomessa myönnetty pelastamis- ja rakenneuudistustuki

Valtiontuki N 58/2004 ja N 60/2004 Suomi Pk-yrityksille Suomessa myönnetty pelastamis- ja rakenneuudistustuki EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.06.2004 C (2004) 2048 fin Asia: Valtiontuki N 58/2004 ja N 60/2004 Suomi Pk-yrityksille Suomessa myönnetty pelastamis- ja rakenneuudistustuki Arvoisa Ulkoministeri MENETTELY

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki SA.40093 (2015/N) Suomi Finnvera Oyj:n pk-yrityksiin soveltama pelastamis- ja rakenneuudistustukiohjelma

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki SA.40093 (2015/N) Suomi Finnvera Oyj:n pk-yrityksiin soveltama pelastamis- ja rakenneuudistustukiohjelma EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 27.07.2015 C(2015) 5088 final JULKINEN VERSIO Tämä on komission sisäinen asiakirja, joka annetaan käyttöön vain tiedotustarkoituksessa. Asia: Valtiontuki SA.40093 (2015/N) Suomi

Lisätiedot

Vaikeuksissa olevan yrityksen määritelmä ja tukeminen. Helsinki 6.11.2014 Olli Hyvärinen Olli.Hyvarinen@tem.fi

Vaikeuksissa olevan yrityksen määritelmä ja tukeminen. Helsinki 6.11.2014 Olli Hyvärinen Olli.Hyvarinen@tem.fi Vaikeuksissa olevan yrityksen määritelmä ja tukeminen Helsinki 6.11.2014 Olli Hyvärinen Olli.Hyvarinen@tem.fi Sisältö 1. Uusi vaikeuksissa olevan yrityksen määritelmä 2. Vaikeuksissa olevien yritysten

Lisätiedot

1.5. Sovelletaanko toimenpidettä yrityksiin, jotka sijaitsevat

1.5. Sovelletaanko toimenpidettä yrityksiin, jotka sijaitsevat OSA III.12.P LISÄTIETOLOMAKE - TUKI VAIKEUKSISSA OLEVIEN YRITYSTEN RAKENTEIDEN UUDISTAMISEKSI: MAATALOUSALAN TOIMIJAT Tätä liitettä on käytettävä ilmoitettaessa maatalousalan rakentden uudistamiseksi myönnettäviä

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel, 22.02.2012 C (2012) 931 final. Valtiontuki SA.32698 (2011/NN) Suomi Rakenneuudistustuki Air Ålandille

EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel, 22.02.2012 C (2012) 931 final. Valtiontuki SA.32698 (2011/NN) Suomi Rakenneuudistustuki Air Ålandille EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 22.02.2012 C (2012) 931 final Asia: Valtiontuki SA.32698 (2011/NN) Suomi Rakenneuudistustuki Air Ålandille Arvoisa ulkoasiainministeri, 1. MENETTELY (1) Suomi ilmoitti 10. maaliskuuta

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO. Suuntaviivat valtiontuesta rahoitusalan ulkopuolisten vaikeuksissa olevien yritysten pelastamiseen ja rakenneuudistukseen

KOMISSION TIEDONANTO. Suuntaviivat valtiontuesta rahoitusalan ulkopuolisten vaikeuksissa olevien yritysten pelastamiseen ja rakenneuudistukseen EUROOPAN KOMISSIO Bryssel XXX [ ](2013) XXX draft KOMISSION TIEDONANTO Suuntaviivat valtiontuesta rahoitusalan ulkopuolisten vaikeuksissa olevien yritysten pelastamiseen ja rakenneuudistukseen (ETA:n kannalta

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO. viitekorkojen tarkistuksesta

KOMISSION TIEDONANTO. viitekorkojen tarkistuksesta KOMISSION TIEDONANTO viitekorkojen tarkistuksesta 1. VIITE- JA DISKONTTOKOROT Komissio käyttää viite- ja diskonttokorkoja yhteisön valtiontukien valvonnan puitteissa. Viitekorkoja sovelletaan erityisesti

Lisätiedot

FI 1 FI KOMISSION TIEDONANTO

FI 1 FI KOMISSION TIEDONANTO FI FI FI KOMISSION TIEDONANTO VALTIONTUKITOIMENPITEITÄ RAHOITUKSEN SAATAVUUDEN TURVAAMISEKSI TÄMÄNHETKISESSÄ FINANSSI- JA TALOUSKRIISISSÄ KOSKEVIEN TILAPÄISTEN YHTEISÖN PUITTEIDEN MUUTTAMISESTA 1. JOHDANTO

Lisätiedot

Valtiontuki N:o N 269/2003 Suomi Avustukset ja lainat teknologiseen tutkimukseen ja kehittämiseen

Valtiontuki N:o N 269/2003 Suomi Avustukset ja lainat teknologiseen tutkimukseen ja kehittämiseen EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 29.01.2004 C(2004)261 Asia: Valtiontuki N:o N 269/2003 Suomi Avustukset ja lainat teknologiseen tutkimukseen ja kehittämiseen Herra Ministeri, 1. MENETTELY Suomen viranomaiset

Lisätiedot

Valtiontuki tuoreimman tulostaulun mukaan tukien kokonaismäärän lasku on hiipunut

Valtiontuki tuoreimman tulostaulun mukaan tukien kokonaismäärän lasku on hiipunut IP/05/1558 Bryssel 9. joulukuuta 2005 Valtiontuki tuoreimman tulostaulun mukaan tukien n lasku on hiipunut Euroopan komission laatiman tuoreimman valtiontukien tulostaulun mukaan EU:n 25 jäsenvaltion myöntämien

Lisätiedot

Komission julkinen kuuleminen riskirahoitusta koskevista valtiontukisuuntaviivoista HT.347

Komission julkinen kuuleminen riskirahoitusta koskevista valtiontukisuuntaviivoista HT.347 25.9.2013 TEM/1740/05.06.01/2012 Euroopan Komissio Kilpailun pääosasto Komission julkinen kuuleminen riskirahoitusta koskevista valtiontukisuuntaviivoista HT.347 SUOMEN KANTA Komissio on 24.7.2013 avannut

Lisätiedot

Valtiontuki C 12/2009 (ex N 19/2009) Suomi Pelastamistuki Järvi-Suomen Portti Osuuskunnalle

Valtiontuki C 12/2009 (ex N 19/2009) Suomi Pelastamistuki Järvi-Suomen Portti Osuuskunnalle EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.04.2009 K(2009)2461 lopullinen Tämän päätöksen julkaistusta versiosta on poistettu joitakin tietoja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 93 artiklan soveltamista koskevista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Euroopan rahoituksenvakautusmekanismin perustamisesta

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Euroopan rahoituksenvakautusmekanismin perustamisesta FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.5.2010 KOM(2010) 2010 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan rahoituksenvakautusmekanismin perustamisesta FI FI Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan rahoituksenvakautusmekanismin

Lisätiedot

LIITE II. Tämän asetuksen edellytysten nojalla poikkeuksen saanutta valtiontukea koskevat tiedot I OSA

LIITE II. Tämän asetuksen edellytysten nojalla poikkeuksen saanutta valtiontukea koskevat tiedot I OSA LIITE II Tämän asetuksen edellytysten nojalla poikkeuksen saanutta valtiontukea koskevat tiedot I OSA Tiedot toimitetaan 11 artiklan mukaisesti käyttäen vakiintunutta komission tietotekniikkasovellusta

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki Suomi SA.41559 (2015/N) Tuki maatilojen lomituspalveluihin Ahvenanmaalla

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki Suomi SA.41559 (2015/N) Tuki maatilojen lomituspalveluihin Ahvenanmaalla EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 22.6.2015 C(2015) 4357 final Asia: Valtiontuki Suomi SA.41559 (2015/N) Tuki maatilojen lomituspalveluihin Ahvenanmaalla Arvoisa ulkoasiainministeri Soini Tarkasteltuaan Suomen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 13.12.2006 KOM(2006) 796 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS päätöksen 2000/91/EY soveltamisalan laajentamisesta luvan antamiseksi Tanskan kuningaskunnalle ja Ruotsin

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aravalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan omistusaravalainan siirtoa kunnalle koskevaa aravalain säännöstä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokunta 4. helmikuuta 2002 VÄLIAIKAINEN 2000/0159(COD) ***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN Neuvoston

Lisätiedot

Lennonjohtajan ja lennonjohtajaoppilaan lupakirja

Lennonjohtajan ja lennonjohtajaoppilaan lupakirja 1 (5) Antopäivä: 29.1.2013 Säädösperusta: Voimaantulopäivä: 1.2.2013 Voimassa: Toistaiseksi Tämä ilmailumääräys on annettu ilmailulain (1194/2009) 45, 46, 119 ja 120 :n nojalla ottaen huomioon lennonjohtajien

Lisätiedot

EU:n valtiontukisäännöt

EU:n valtiontukisäännöt EU:n valtiontukisäännöt Sisällys 1 Mitä valtiontuki on?... 3 2 Valtiontukien valvonta ja hyväksyttävyys... 5 Ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisia tukia valvotaan jälkikäteen... 6 Vähämerkityksiset eli de minimis

Lisätiedot

Euroopan investointiohjelma

Euroopan investointiohjelma Euroopan investointiohjelma Kolme toisiaan tukevaa tekijää INVESTOINNIT RAKENNEUUDISTUKSET FINANSSIPOLIITTINEN VASTUULLISUUS 1 Euroopan investointiohjelma LISÄRAHAA INVESTOINTEIHIN LISÄRAHOITUS REAALITALOUDEN

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 26.11.2007 KOM(2007) 752 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Sosiaalinen asuntotuotanto ja valtiontukisääntely

Sosiaalinen asuntotuotanto ja valtiontukisääntely Sosiaalinen asuntotuotanto ja valtiontukisääntely Uudistuneet EU:n julkista tukea koskevat säännöt - keskeiset muutokset kuntien näkökulmasta Kuopio 27.8.2015 Hallitussihteeri Ville Koponen Sisältö Mitä

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 24.12.2013 Euroopan unionin virallinen lehti L 352/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION ASETUS (EU) N:o 1407/2013, annettu 18 päivänä joulukuuta 2013,

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 06.01.2005 KOM(2004) 854 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta Alankomaiden kuningaskunnalle soveltaa jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.9.2013 COM(2013) 633 final 2013/0312 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Vastauksia eräisiin kysymyksiin. Rakennerahastopäivät, 4.9.2008 Kaj von Hertzen

Vastauksia eräisiin kysymyksiin. Rakennerahastopäivät, 4.9.2008 Kaj von Hertzen Vastauksia eräisiin kysymyksiin Rakennerahastopäivät, 4.9.2008 Kaj von Hertzen Koskeeko tuloa tuottavia hankkeita koskeva sääntely myös de minimis ehdolla rahoitettuja hankkeita? Kysymyksen taustalla lienee

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki N 715/2006 - Suomi. Finnvera Oyj:n verovapaus. Arvoisa ulkoministeri 1. MENETTELY

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki N 715/2006 - Suomi. Finnvera Oyj:n verovapaus. Arvoisa ulkoministeri 1. MENETTELY EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 25.IX.2007 K(2007) 4297 lopull. Asia: Valtiontuki N 715/2006 - Suomi. Finnvera Oyj:n verovapaus Arvoisa ulkoministeri 1. MENETTELY 1. Suomen viranomaiset ilmoittivat komissiolle

Lisätiedot

HE 12/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 12/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 2/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Ohjeita omaan lisävarallisuuteen liittyen

Ohjeita omaan lisävarallisuuteen liittyen EIOPABoS14/167 FI Ohjeita omaan lisävarallisuuteen liittyen EIOPA Westhafen Tower, Westhafenplatz 1 60327 Frankfurt Germany Tel. + 49 6995111920; Fax. + 49 6995111919; email: info@eiopa.europa.eu site:

Lisätiedot

EY:n valtiontukisäännöt

EY:n valtiontukisäännöt EY:n valtiontukisäännöt 1 Valtiontuen määritelmä Yrityksille1 myönnettäviä valtiontukia koskevat periaatteet määritellään EY:n perustamissopimuksen 87 ja 88 artikloissa. Vaikka valtiontuet ovat lähtökohtaisesti

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2014 COM(2014) 622 final 2014/0288 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Viron tasavallalle ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.5.2015 COM(2015) 186 final 2015/0097 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen II (Tekniset

Lisätiedot

Päätöstä tehdessään komissio on ottanut huomioon seuraavat näkökohdat:

Päätöstä tehdessään komissio on ottanut huomioon seuraavat näkökohdat: EUROOPAN KOMISSIO Brysselissä 27.02.2002 C(2002)580fin Asia: Valtiontuki nro N 732/2001 Suomi Kolttalain muutokset Herra Ministeri, Komissio ilmoittaa Suomelle, että tarkasteltuaan viranomaistenne toimittamia

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 354 08.12.2015 Valtuusto 62 10.12.2015

Kaupunginhallitus 354 08.12.2015 Valtuusto 62 10.12.2015 Kaupunginhallitus 354 08.12.2015 Valtuusto 62 10.12.2015 Pudasjärven kaupungin omavelkaisten takausten muuttaminen Danske Bank Oyj:n Pudasjärven kaupungin laajakaista -hanketta varten myöntämien lainojen

Lisätiedot

Pykälän 3 momentin mukainen säännös asumisen tukien yläikärajasta ehdotetaan yhdenmukaistettavaksi porotalouden vastaavan tukijärjestelmän kanssa.

Pykälän 3 momentin mukainen säännös asumisen tukien yläikärajasta ehdotetaan yhdenmukaistettavaksi porotalouden vastaavan tukijärjestelmän kanssa. LUONNOS 18.12.2015 KOLTTA-ASETUKSEN MUUTTAMINEN yleisperustelut Kolttalaki on sopeutettu Euroopan unionin rahastokauden 2014-2020 uusiin valtiontukisäännöksiin kolttalain muutoksella ( /2015). Koltta-asetukseen

Lisätiedot

LIITE I. Jäsenvaltioiden on myös käytettävä tätä lomaketta, jos komissio pyytää kattavia tietoja sääntöjenvastaiseksi väitetystä tuesta.

LIITE I. Jäsenvaltioiden on myös käytettävä tätä lomaketta, jos komissio pyytää kattavia tietoja sääntöjenvastaiseksi väitetystä tuesta. LIITE I Vakiolomake valtiontuesta ilmoittamiseen EY:n perustamissopimuksen 88 artiklan 3 kohdan mukaisesti ja tietojen toimittamiseen sääntöjenvastaisesta tuesta Jäsenvaltioiden on käytettävä tätä lomaketta,

Lisätiedot

Tulot rakennerahastohankkeissa Yleisasetuksen (EY) N:o 1083/2006 55 artiklan vai kansallisen tukilainsäädännön soveltaminen?

Tulot rakennerahastohankkeissa Yleisasetuksen (EY) N:o 1083/2006 55 artiklan vai kansallisen tukilainsäädännön soveltaminen? Tulot rakennerahastohankkeissa Yleisasetuksen (EY) N:o 1083/2006 55 artiklan vai kansallisen tukilainsäädännön soveltaminen? Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö Rakennerahastojen hallinnointiryhmä

Lisätiedot

SGEI-palvelut ja niiden sääntely. Hyvä-neuvottelukunnan kokous 16.2.2012 Neuvotteleva virkamies Eeva Vahtera, TEM

SGEI-palvelut ja niiden sääntely. Hyvä-neuvottelukunnan kokous 16.2.2012 Neuvotteleva virkamies Eeva Vahtera, TEM SGEI-palvelut ja niiden sääntely Hyvä-neuvottelukunnan kokous 16.2.2012 Neuvotteleva virkamies Eeva Vahtera, TEM SISÄLTÖ 1) Mitä ovat SGEI-palvelut? 2) Komission SGEI-reformi 2010-2012 - Yhteys EU:n valtiontukisääntelyyn

Lisätiedot

Tekesin tukiohjelma tutkimusinfrastruktuurien rakentamiseen ja uudistamiseen

Tekesin tukiohjelma tutkimusinfrastruktuurien rakentamiseen ja uudistamiseen Tekesin tukiohjelma tutkimusinfrastruktuurien rakentamiseen ja uudistamiseen Tekesin tukiohjelma tutkimusinfrastruktuurien rakentamiseen ja uudistamiseen perustuu tiettyjen tukimuotojen toteamisesta sisämarkkinoille

Lisätiedot

Ohjeet toimivaltaisia viranomaisia ja yhteissijoitusyritysten rahastoyhtiöitä varten

Ohjeet toimivaltaisia viranomaisia ja yhteissijoitusyritysten rahastoyhtiöitä varten Ohjeet toimivaltaisia viranomaisia ja yhteissijoitusyritysten rahastoyhtiöitä varten Ohjeet riskinarvioinnista ja tietyn tyyppisten strukturoitujen yhteissijoitusyritysten kokonaisriskin laskennasta ESMA/2012/197

Lisätiedot

LAUSUNTO KIRJANPITOLAIN SOVELTAMISESTA POTILASVAHINKOVASTUUN KIR- JANPITOKÄSITTELYSSÄ

LAUSUNTO KIRJANPITOLAIN SOVELTAMISESTA POTILASVAHINKOVASTUUN KIR- JANPITOKÄSITTELYSSÄ Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto LAUSUNTO 42 16.11.1999 LAUSUNTO KIRJANPITOLAIN SOVELTAMISESTA POTILASVAHINKOVASTUUN KIR- JANPITOKÄSITTELYSSÄ 1. Lausuntopyyntö Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä pyytää kuntajaostolta

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen riskipääomarahasto

Kaakkois-Suomen riskipääomarahasto EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 19.I.2005 C(2005)36 fin Asia: Valtiontuki N:o N 188/2004 Suomi Kaakkois-Suomen riskipääomarahasto Arvoisa ulkoministeri, 1. Menettely Suomen viranomaiset ilmoittivat EY:n perustamissopimuksen

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain muuttamisesta 1 LUONNOS 20.5.2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kasvinterveyden suojelemisesta annettua lakia ehdotetaan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XXI muuttamiseen

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XXI muuttamiseen EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.5.2013 COM(2013) 313 final 2013/0163 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XXI muuttamiseen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 52/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kehitysalueelle tehtävien investointien korotetuista poistoista annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kehitysalueelle tehtävien

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO. VALTIONTUKI Suomi SA.40228 (2014/N) Petoeläinten aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen tarkoitettu tuki

EUROOPAN KOMISSIO. VALTIONTUKI Suomi SA.40228 (2014/N) Petoeläinten aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen tarkoitettu tuki EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 31.3.2015 C(2015) 2138 final Asia: VALTIONTUKI Suomi SA.40228 (2014/N) Petoeläinten aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen tarkoitettu tuki Arvoisa vastaanottaja Tarkasteltuaan

Lisätiedot

Neuvoston päätelmät hygienia-asetusten soveltamisesta saatuja kokemuksia koskevasta komission kertomuksesta neuvostolle ja Euroopan parlamentille

Neuvoston päätelmät hygienia-asetusten soveltamisesta saatuja kokemuksia koskevasta komission kertomuksesta neuvostolle ja Euroopan parlamentille EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. lokakuuta 2009 (5.0) (OR. en) 4299/09 ADD AGRILEG 82 DENLEG 93 LISÄYS I/A-KOHTAA KOSKEVAAN ILMOITUKSEEN Lähettäjä: Eläinlääkintäasiantuntijoiden työryhmä (kansanterveys)

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.9.2013 COM(2013) 621 final 2013/0303 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön sisävesiliikenteen aluskapasiteettia koskevista toimintalinjoista sisävesiliikenteen

Lisätiedot

Selvitys valtioneuvoston oikeuskanslerille

Selvitys valtioneuvoston oikeuskanslerille Selvitys 1 (5) VM/1405/03.04.01.00/2012 24.8.2012 Valtioneuvoston oikeuskansleri Selvityspyyntönne 13.8.2012 Selvitys valtioneuvoston oikeuskanslerille Valtioneuvoston oikeuskansleri on 13.8.2012 pyytänyt

Lisätiedot

1. MENETTELY EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel, 9.4.2014 C(2014) 2241 final. Asia: Valtiontuki SA.38359 (2014/N) Suomi Aluetukikartta 2014 2020

1. MENETTELY EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel, 9.4.2014 C(2014) 2241 final. Asia: Valtiontuki SA.38359 (2014/N) Suomi Aluetukikartta 2014 2020 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 9.4.2014 C(2014) 2241 final JULKINEN VERSIO Tämä on komission sisäinen asiakirja, joka annetaan käyttöön vain tiedotustarkoituksessa. Asia: Valtiontuki SA.38359 (2014/N) Suomi

Lisätiedot

Ohjeet. jotka koskevat elvytyssuunnitelmiin sisällytettäviä eri skenaarioita EBA/GL/2014/06. 18. heinäkuuta 2014

Ohjeet. jotka koskevat elvytyssuunnitelmiin sisällytettäviä eri skenaarioita EBA/GL/2014/06. 18. heinäkuuta 2014 EBA/GL/2014/06 18. heinäkuuta 2014 Ohjeet jotka koskevat elvytyssuunnitelmiin sisällytettäviä eri skenaarioita 1 EPV:n ohjeet elvytyssuunnitelmiin sisällytettävistä eri skenaarioista Ohjeiden soveltaminen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 20.11.2012 COM(2012) 697 final 2012/0328 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS poikkeamisesta tilapäisesti kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän

Lisätiedot

Tekesin tukiohjelma pienten ja keskisuurten yritysten innovaatiotoimintaan

Tekesin tukiohjelma pienten ja keskisuurten yritysten innovaatiotoimintaan Tekesin tukiohjelma pienten ja keskisuurten yritysten innovaatiotoimintaan Tekesin tukiohjelma pienten ja keskisuurten yritysten (pk-yritys) innovaatiotoimintaan perustuu tiettyjen tukimuotojen toteamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 20.6.2001 KOM(2001) 332 lopullinen 2001/0132 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

Lisätiedot

Varainhoito-osasto 30.5.2014 Dnro 3637/54/2014 Tukien maksatusyksikkö

Varainhoito-osasto 30.5.2014 Dnro 3637/54/2014 Tukien maksatusyksikkö Varainhoito-osasto 30.5.2014 Dnro 3637/54/2014 Tukien maksatusyksikkö ELY-keskukset Vuoden 2014 maatalousyrittäjien opintorahaa (2521) koskevien hakemusten käsittelyssä noudatettavista menettelyistä Liitteenä

Lisätiedot

KOMISSION SUOSITUS. annettu 13.1.2010,

KOMISSION SUOSITUS. annettu 13.1.2010, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.1.2010 K(2010)19 lopullinen KOMISSION SUOSITUS annettu 13.1.2010, jäsenvaltioiden välisestä suojatusta sähköisestä tiedonvaihdosta niiden myöntämien kuljettajakorttien ainutkertaisuuden

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 05.08.2002 KOM(2002) 451 lopullinen 2002/0201 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 95/2/EY muuttamisesta elintarvikelisäaineen E

Lisätiedot

Lyhytaikaisista vientiluottovakuutuksista annetun komission tiedonannon arviointi. Kuulemisasiakirja

Lyhytaikaisista vientiluottovakuutuksista annetun komission tiedonannon arviointi. Kuulemisasiakirja Lyhytaikaisista vientiluottovakuutuksista annetun komission tiedonannon arviointi 1. Johdanto Kuulemisasiakirja Joissakin jäsenvaltioissa on virallisia vientiluottolaitoksia, jotka vakuuttavat viennin

Lisätiedot

Tietosivu 2 MISTÄ RAHA ON PERÄISIN?

Tietosivu 2 MISTÄ RAHA ON PERÄISIN? Tietosivu 2 MISTÄ RAHA ON PERÄISIN? Euroopan investointiohjelma on toimenpidepaketti, jonka avulla reaalitalouden julkisia ja yksityisiä investointeja lisätään vähintään 315 miljardilla eurolla seuraavien

Lisätiedot

Finnveran rahoitustoiminnan sääntely 11.5.2012

Finnveran rahoitustoiminnan sääntely 11.5.2012 Finnveran rahoitustoiminnan sääntely 11.5.2012 Sisältö 1. Finnveran suhde valtioon 2. Finnveran rahoitustoimintaa ohjaavat säädöskehikot 3. Finnveran lakiin perustuvat tehtävät 4. Finnveran myöntövaltuudet

Lisätiedot

I. Nordean rahastot Corporate governance -ohjeistus omistajaohjauksen suuntaviivat

I. Nordean rahastot Corporate governance -ohjeistus omistajaohjauksen suuntaviivat 2010 1 (5) I. Nordean rahastot Corporate governance -ohjeistus omistajaohjauksen suuntaviivat Nordean rahastot 1 ovat hyväksyneet seuraavat omistajaohjausta koskevat suuntaviivat, joita sovelletaan suomalaisilla

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki SA.41045 (2015/N) Suomi Muutos vuosien 2014 2020 aluetukikarttaan väestökattavuusmarginaalin käyttöönotto

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki SA.41045 (2015/N) Suomi Muutos vuosien 2014 2020 aluetukikarttaan väestökattavuusmarginaalin käyttöönotto EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 12.05.2015 C(2015) 3104 final JULKINEN VERSIO Tämä on komission sisäinen asiakirja, joka annetaan käyttöön vain tiedotustarkoituksessa. Asia: Valtiontuki SA.41045 (2015/N) Suomi

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 10/2014

Määräykset ja ohjeet 10/2014 Määräykset ja ohjeet 10/2014 Julkistettavat tiedot varojen vakuussidonnaisuudesta ja varoista, jotka eivät ole vakuuskäytössä Dnro FIVA 15/01.00/2014 Antopäivä 4.12.2014 Voimaantulopäivä 27.12.2014 FINANSSIVALVONTA

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä

Lisätiedot

Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka Helsinki Osoite Tammasaarenlaituri 3, 00180 Helsinki

Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka Helsinki Osoite Tammasaarenlaituri 3, 00180 Helsinki Epävirallinen käännös SULAUTUMISSUUNNITELMA 1. SULAUTUMISEEN OSALLISTUVAT YHTIÖT 2. SULAUTUMINEN Veritas keskinäinen vahinkovakuutusyhtiö (jäljempänä Veritas Vahinkovakuutus ) Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka

Lisätiedot

TUTKIMUSALAN KANSAINVÄLINEN MARIE CURIE -HENKILÖSTÖVAIHTO-OHJELMA Useita rahoituksen saajia käsittävät hankkeet

TUTKIMUSALAN KANSAINVÄLINEN MARIE CURIE -HENKILÖSTÖVAIHTO-OHJELMA Useita rahoituksen saajia käsittävät hankkeet LIITE III ERITYISMÄÄRÄYKSET TUTKIMUSALAN KANSAINVÄLINEN MARIE CURIE -HENKILÖSTÖVAIHTO-OHJELMA Useita rahoituksen saajia käsittävät hankkeet III.1 Määritelmät Tässä avustussopimuksessa sovelletaan II.1

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2012-00760 12.10.2012. EDUSKUNTA Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2012-00760 12.10.2012. EDUSKUNTA Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö EKIRJE VM201200760 12.10.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia Pankkiunioni osana EMU:n kehittämistä U/Etunnus: EUTORInumero: EU/20121429 Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n

Lisätiedot

Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito

Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Noora Heinonen 17.2.2010 18.2.2010 Muutto Suomesta Onko kyse tilapäisestä vai vakituisesta muutosta? Kela saa maistraatilta tiedon vakituisen

Lisätiedot

HE 141/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain muuttamisesta

HE 141/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kasvinterveyden suojelemisesta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten,

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan

Lisätiedot

Tulot rakennerahastohankkeissa

Tulot rakennerahastohankkeissa Tulot rakennerahastohankkeissa TEM Alueiden kehittämisen yksikkö Rakennerahastojen hallinnointiryhmä Ylitarkastaja Tuula Sarajärvi Ylitarkastaja Eliisa Hujala Tulojen käsittely EAKR- ja ESR -hankkeissa

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel, 04.XII.2007 K(2007)6169. Arvoisa Herra ulkoministeri

EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel, 04.XII.2007 K(2007)6169. Arvoisa Herra ulkoministeri EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 04.XII.2007 K(2007)6169 Asia: Valtiontuki N 308/2007 Suomi Tuki innovaatiotoiminnan neuvontapalveluihin ja innovaatiotoimintaa tukeviin palveluihin pk-yrityksille Valtiontuki

Lisätiedot

TUKIKELPOISUUSASETUKSEN UUDISTAMINEN

TUKIKELPOISUUSASETUKSEN UUDISTAMINEN TUKIKELPOISUUSASETUKSEN UUDISTAMINEN Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö Aluestrategiaryhmä Hallitusneuvos Tuula Manelius Työkokoukset kevät 2011 Säädöspohja rr-toiminnassa EU-säädökset

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 99 (VARKAUS)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 99 (VARKAUS) 1213/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 99 (VARKAUS) Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Viljolahti-Hevonlahti

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 97 (VARKAUS)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 97 (VARKAUS) 1211/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 97 (VARKAUS) Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Härmäniemi-Joutsenlahti

Lisätiedot

Kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevat tilastot (säädösvallan ja täytäntöönpanovallan siirtäminen) ***I

Kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevat tilastot (säädösvallan ja täytäntöönpanovallan siirtäminen) ***I P7_TA(2014)0226 Kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevat tilastot (säädösvallan ja täytäntöönpanovallan siirtäminen) ***I Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 12. maaliskuuta

Lisätiedot

Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa - rahoituspäätökset EURA 2007 järjestelmässä. Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA

Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa - rahoituspäätökset EURA 2007 järjestelmässä. Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa - rahoituspäätökset EURA 2007 järjestelmässä Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA EURA 2007 järjestelmän rahoituspäätösmallit 2010 ESR:ssa käytössä seuraavat

Lisätiedot

Uudistuneet EU:n valtiontukisäännöt - Yleinen ryhmäpoikkeusasetus ja Yleinen de minimis -asetus

Uudistuneet EU:n valtiontukisäännöt - Yleinen ryhmäpoikkeusasetus ja Yleinen de minimis -asetus Uudistuneet EU:n valtiontukisäännöt - Yleinen ryhmäpoikkeusasetus ja Yleinen de minimis -asetus Valtiontukiseminaari, Kuntaliitto 3.3.2015 Olli Hyvärinen Olli.Hyvarinen@tem.fi Esityksen rakenne 1. Uusi

Lisätiedot

Rahoitusriskit ja johdannaiset Matti Estola. luento 7 Swap sopimuksista lisää

Rahoitusriskit ja johdannaiset Matti Estola. luento 7 Swap sopimuksista lisää Rahoitusriskit ja johdannaiset Matti Estola luento 7 Swap sopimuksista lisää 1. Pankki swapin välittäjänä Yleensä 2 eri-rahoitusalan yritystä eivät tee swap sopimusta keskenään vaan pankin tai yleensäkin

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 29. kesäkuuta 2001 PE 302.207/14-23 TARKISTUKSET 14-23 MIETINTÖLUONNOS: Luís Marinho (PE 302.207)

Lisätiedot

Alue (Alueen nimi on ilmoitettava, jos tuen myöntää muu kuin keskusviranomainen.) Koko Suomi Ahvenanmaan maakuntaa lukuun ottamatta

Alue (Alueen nimi on ilmoitettava, jos tuen myöntää muu kuin keskusviranomainen.) Koko Suomi Ahvenanmaan maakuntaa lukuun ottamatta Jäsenvaltion toimittama tiivistelmä EY:n perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta maataloustuotteiden tuottamisen alalla toimiville pienille ja keskisuurille yrityksille myönnettävään valtiontukeen

Lisätiedot

Yksityiskohtainen luettelo luokittelukriteereistä on liitteenä.

Yksityiskohtainen luettelo luokittelukriteereistä on liitteenä. LISÄTIETOA ASIAKASLUOKITTELUSTA JA SEN VAIKUTUKSISTA: 1. YLEISTÄ ASIAKKAIDEN LUOKITTELUSTA Sijoituspalvelulain mukaan sijoituspalvelun tarjoajan, kuten esimerkiksi pankin tai sijoituspalveluyrityksen,

Lisätiedot

Gramex haluaa kiinnittää ministeriön huomion seuraaviin asioihin:

Gramex haluaa kiinnittää ministeriön huomion seuraaviin asioihin: Opetus- ja kulttuuriministeriölle Gramex ry:n lausunto hallituksen esitysluonnoksesta laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista sekä laiksi oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Rahoituksen myöntämistä säätelee valtioneuvoston asetus (1444/2014) tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan rahoituksesta

Rahoituksen myöntämistä säätelee valtioneuvoston asetus (1444/2014) tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan rahoituksesta Tekesin tukiohjelma innovaatioklusterien toimintaan ja investointeihin Tekesin tukiohjelma innovaatioklusterien toimintaan ja investointeihin perustuu tiettyjen tukimuotojen toteamisesta sisämarkkinoille

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan nojalla

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan nojalla EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 12.1.2009 KOM(2008) 904 lopullinen 2007/0198 (COD) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan nojalla

Lisätiedot

Laajentumisesta vastaava komissaari Günter Verheugen totesi, että

Laajentumisesta vastaava komissaari Günter Verheugen totesi, että Brysselissä, 30. tammikuuta 2002 Laajentumisesta vastaava komissaari Günter Verheugen totesi, että Budjettikomissaari Michaele Schreyer totesi Tänään hyväksymässään ilmoituksessa komissio esittelee yleistä

Lisätiedot

HYVÄ PANKKITAPA SUOMEN PANKKIYHDISTYS

HYVÄ PANKKITAPA SUOMEN PANKKIYHDISTYS SUOMEN PANKKIYHDISTYS HYVÄ PANKKITAPA Hyvä pankkitapa on muotoutunut käytännön kokemuksesta. Hyvän pankkitavan säännöt sisältävät asiakkaan ja pankin välistä suhdetta sekä pankkien toimintatapoja koskevia

Lisätiedot

HE 365/2014 vp. saaman pääomatulon veroprogressiota.

HE 365/2014 vp. saaman pääomatulon veroprogressiota. HE 365/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 ja 56 :n, maatilatalouden tuloverolain 10 f :n ja rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun

Lisätiedot

Arvonlisäverotus kansainvälisissä kolmikantakauppa- ja muissa ketjukauppatilanteissa

Arvonlisäverotus kansainvälisissä kolmikantakauppa- ja muissa ketjukauppatilanteissa Arvonlisäverotus kansainvälisissä kolmikantakauppa- ja muissa ketjukauppatilanteissa Maaliskuu 2013, Varatuomari Joachim Reimers Kansainvälisessä kaupankäynnissä myydään usein useampaan kertaan peräkkäin

Lisätiedot

Eduskunnan talousvaliokunta 5.2.2016 Hallitusneuvos Kari Parkkonen

Eduskunnan talousvaliokunta 5.2.2016 Hallitusneuvos Kari Parkkonen HE 144/2015 vp laeiksi julkisesti tuetuista vienti- ja alusluotoista sekä korontasauksesta annetun lain, valtion erityisrahoitusyhtiöstä annetun lain 8 a :n sekä valtion vientitakuista annetun lain 10

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.3.2015 COM(2015) 141 final 2015/0070 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien mukautusasteen vahvistamisesta

Lisätiedot

Ajankohtaista kilpailuneutraliteetista. kkv.fi. Apulaisjohtaja Arttu Juuti 27.8.2015. kkv.fi

Ajankohtaista kilpailuneutraliteetista. kkv.fi. Apulaisjohtaja Arttu Juuti 27.8.2015. kkv.fi Ajankohtaista kilpailuneutraliteetista Apulaisjohtaja Arttu Juuti 27.8.2015 Yleistä kilpailuneutraliteettisääntelystä Kilpailulain 4 a luku ei kiellä julkisyhteisöjä harjoittamasta taloudellista toimintaa

Lisätiedot

Ohjeet koskien raportointiin käytettävien markkinaosuuksien määrittämisen menetelmiä

Ohjeet koskien raportointiin käytettävien markkinaosuuksien määrittämisen menetelmiä EIOPA-BoS-15/106 FI Ohjeet koskien raportointiin käytettävien markkinaosuuksien määrittämisen menetelmiä EIOPA Westhafen Tower, Westhafenplatz 1-60327 Frankfurt Germany - Tel. + 49 69-951119-20; Fax. +

Lisätiedot

Palkkatuki muutoksia10.5.2010

Palkkatuki muutoksia10.5.2010 Palkkatuki muutoksia10.5.2010 Iisalmi 15.6. ja Kuopio 18.6.2010 13.8.2010 1 Palkkatuki muutoksia Palkkatuen myöntäminen elinkeinotoiminnan harjoittajille muuttui 10.5.2010 EY:n valtiotukisäännösten lähtökohtana

Lisätiedot

Uusi energiatehokkuusdirektiivi ja julkiset hankinnat Heikki Väisänen Energiaosasto 22.3.2013

Uusi energiatehokkuusdirektiivi ja julkiset hankinnat Heikki Väisänen Energiaosasto 22.3.2013 Uusi energiatehokkuusdirektiivi ja julkiset hankinnat Heikki Väisänen Energiaosasto 22.3.2013 Energiatehokkuusdirektiivin (EED) tausta Direktiivin tavoitteena on edesauttaa EU:n vuodelle 2020 asettaman

Lisätiedot

HE 57/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 57/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 57/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta

Lisätiedot