Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS"

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel COM(2016) 304 final 2016/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan unionin ja Georgian välisen sopimuksen mukaisesti perustetussa sekakomiteassa unionin puolesta esitettävästä kannasta, joka koskee sopimuksen täytäntöönpanoa koskevien yhteisten suuntaviivojen hyväksymistä FI FI

2 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Ehdotuksen perustelut ja tavoitteet PERUSTELUT Sopimus Euroopan unionin ja Georgian välillä viisumien myöntämisen helpottamisesta 1, jäljempänä sopimus, tuli voimaan 1. maaliskuuta Sopimuksessa vahvistettiin vastavuoroisuuden pohjalta oikeudellisesti sitovia oikeuksia ja velvoitteita viisumien myöntämismenettelyjen helpottamiseksi Georgian kansalaisten kannalta. Sopimuksen 12 artiklalla perustettiin sekakomitea, jonka tehtävänä on valvoa sopimuksen täytäntöönpanoa.sekakomitea on havainnut, että on tarpeen laatia yhteiset suuntaviivat, jotta voidaan varmistaa sopimuksen täysin yhdenmukainen täytäntöönpano Schengeniin kuuluvien jäsenvaltioiden konsulaateissa ja selkiyttää sopimuksen ja sopimuspuolten niiden säännösten välistä suhdetta, joita sovelletaan edelleen sopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle jääviin viisumiasioihin. Suuntaviivat eivät ole osa sopimusta, eivätkä ne ole oikeudellisesti sitovat. On kuitenkin erittäin suositeltavaa, että diplomaatti- ja konsuliedustustojen henkilöstö noudattaa niitä johdonmukaisesti sopimuksen täytäntöönpanon yhteydessä. Yhdenmukaisuus muiden alaa koskevien politiikkojen säännösten kanssa Sopimusta sovelletaan ensisijaisena viisumisäännöstöön nähden siltä osin kuin se koskee niiden molempien soveltamisalaan kuuluvia asioita. Viisumisäännöstön 2 säännöksiä sovelletaan kaikkiin asioihin, joista ei määrätä sopimuksessa. Näitä ovat esimerkiksi viisumihakemuksen käsittelystä vastaavan Schengen-jäsenvaltion määrittäminen, viisumin epäämisen perustelut, oikeus hakea muutosta kielteiseen päätökseen tai hakijan henkilökohtaista haastattelua koskevat yleiset säännöt. Schengen-säännöstöä ja tapauksen mukaan myös kansallista lainsäädäntöä sovelletaan edelleen sopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle jääviin asioihin, joita ovat esimerkiksi matkustusasiakirjojen tunnustaminen, toimeentuloon tarvittavien varojen osoittaminen, jäsenvaltioiden alueelle tulon epääminen ja maastapoistamiseen liittyvät toimenpiteet. Sopimuksen 2 artiklan 1 kohdan mukaan sopimuksessa määrättyjä viisumien myöntämisen helpottamista koskevia järjestelyjä sovelletaan Georgian kansalaisiin vain siltä osin kuin heitä ei ole vapautettu viisumipakosta asetuksen 539/ perusteella. Jos Georgia siirrettäisiin asetuksen 539/2001 liitteeseen II, jossa luetellaan ne maat, joiden kansalaiset on vapautettu viisumipakosta, sopimuksen soveltaminen päättyisi. Koska tällainen vapautus myönnettäisiin kuitenkin vain biometristen passien haltijoille (vapautus täsmennettävä alaviitteessä liitteessä II), sopimusta sovellettaisiin edelleen niihin Georgian kansalaisiin, joilla ei ole biometristä passia EUVL L 52, , s Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 810/2009, annettu 13 päivänä heinäkuuta 2009, yhteisön viisumisäännöstön laatimisesta (viisumisäännöstö), EUVL L 243, , s. 1. Neuvoston asetus (EY) N:o 539/2001, annettu 15 päivänä maaliskuuta 2001, luettelon vahvistamisesta kolmansista maista, joiden kansalaisilla on oltava viisumi ulkorajoja ylittäessään, ja niistä kolmansista maista, joiden kansalaisia tämä vaatimus ei koske, EYVL L 81, , s. 1. FI 2 FI

3 2. EHDOTUKSEEN LIITTYVÄT OIKEUDELLISET NÄKÖKOHDAT EU:n annettua kantansa tämän ehdotuksen pohjalta sekakomitea hyväksyy suuntaviivat, joiden tarkoituksena on selittää yksityiskohtaisesti sopimuksen määräyksiä, joilla pyritään sen asianmukaiseen ja täysin yhdenmukaiseen täytäntöönpanoon. Suuntaviivoissa otetaan huomioon viisumisäännöstö ja muu EU:n viisumipolitiikan alalla annettu lainsäädäntö. Tavoitteena on varmistaa, että jäsenvaltioiden konsulaattien henkilöstö noudattaa sopimuksen täytäntöönpanossa EU:n viisumisäännöstöä. 3. KUULEMISTEN JA VAIKUTUSTENARVIOINTIEN TULOKSET Komissio on keskustellut suuntaviivoja koskevista ehdotuksista Georgian toimivaltaisten viranomaisten kanssa sekakomitean kokouksissa , , , , ja Sekakomitean kokousten välillä niitä on lisäksi käsitelty sopimuspuolten välisissä sähköposteissa. Useat ratkaisematta olevat kysymykset vaativat perusteellisempaa molemminpuolista analyysiä ennen molempia osapuolia tyydyttävän kompromissin saavuttamista. Tämä koskee erityisesti toimittajien ja kuljetusyhtiöiden ammattijärjestöjä koskevia kysymyksiä (ks. suuntaviivojen kohdan e ja k alakohta). Jäsenvaltioita on kuultu tämän neuvoston päätösehdotuksen liitteenä olevasta ehdotuksesta suuntaviivoiksi paikallisen Schengen-yhteistyön puitteissa Tbilisissä ja viisumityöryhmässä (viimeinen kuuleminen 20. lokakuuta 2015). Suuntaviivojen lopullinen versio hyväksyttiin sekakomitean kuudennessa kokouksessa, joka pidettiin 13. lokakuuta TALOUSARVIOVAIKUTUKSET Tämä ehdotus ei vaikuta EU:n talousarvioon. FI 3 FI

4 2016/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan unionin ja Georgian välisen sopimuksen mukaisesti perustetussa sekakomiteassa unionin puolesta esitettävästä kannasta, joka koskee sopimuksen täytäntöönpanoa koskevien yhteisten suuntaviivojen hyväksymistä EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 77 artiklan 2 kohdan a alakohdan yhdessä sen 218 artiklan 9 kohdan kanssa, ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen, sekä katsoo seuraavaa: (1) Georgian kansalaisille lyhytaikaista oleskelua varten myönnettävien viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan unionin ja Georgian välisen sopimuksen, jäljempänä sopimus, 12 artiklalla perustetaan sekakomitea. Siinä määrätään erityisesti, että sekakomitean on valvottava sopimuksen täytäntöönpanoa. (2) Viisumisäännöstössä (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 810/2009) vahvistetaan menettelyt ja edellytykset viisumien myöntämiseksi jäsenvaltioiden alueen kautta tapahtuvaa kauttakulkua tai sellaisia jäsenvaltioiden alueella oleskeluja varten, joiden on tarkoitus kestää enintään 90 päivää minkä hyvänsä 180 päivän jakson aikana. (3) On tarpeen laatia yhteiset suuntaviivat, jotta voidaan varmistaa sopimuksen täysin yhdenmukainen täytäntöönpano jäsenvaltioiden konsulaateissa sekä selkiyttää sopimuksen ja sopimuspuolten niiden säännösten välistä suhdetta, joita sovelletaan edelleen sopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle jääviin viisumiasioihin. (4) On aiheellista määrittää unionin puolesta sekakomiteassa esitettävä kanta sopimuksen täytäntöönpanoa koskevien yhteisten suuntaviivojen hyväksymiseen. (5) Tällä päätöksellä kehitetään niitä Schengenin säännöstön määräyksiä, joihin Yhdistynyt kuningaskunta ei osallistu Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan pyynnöstä saada osallistua joihinkin Schengenin säännöstön määräyksiin 29 päivänä toukokuuta 2000 tehdyn neuvoston päätöksen 2000/365/EY mukaisesti 4. Yhdistynyt kuningaskunta ei sen vuoksi osallistu tämän päätöksen hyväksymiseen, päätös ei sido Yhdistynyttä kuningaskuntaa eikä sitä sovelleta Yhdistyneeseen kuningaskuntaan. (6) Tällä päätöksellä kehitetään niitä Schengenin säännöstön määräyksiä, joihin Irlanti ei osallistu Irlannin pyynnöstä saada osallistua joihinkin Schengenin säännöstön 4 Neuvoston päätös 2000/365/EY, tehty 29 päivänä toukokuuta 2000, Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan pyynnöstä saada osallistua joihinkin Schengenin säännöstön määräyksiin, EYVL L 131, , s FI 4 FI

5 määräyksiin 28 päivänä helmikuuta 2002 tehdyn neuvoston päätöksen 2002/192/EY mukaisesti 5. Irlanti ei sen vuoksi osallistu tämän päätöksen hyväksymiseen, päätös ei sido Irlantia eikä sitä sovelleta Irlantiin. (7) Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Tanskan asemasta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 22 olevien 1 ja 2 artiklan mukaisesti Tanska ei osallistu tämän päätöksen hyväksymiseen, päätös ei sido Tanskaa eikä sitä sovelleta Tanskaan, ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN: 1 artikla Georgian kansalaisille lyhytaikaista oleskelua varten myönnettävien viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan unionin ja Georgian välisen sopimuksen 12 artiklalla perustetussa sekakomiteassa unionin puolesta esitettävä kanta sopimuksen täytäntöönpanoa koskevien yhteisten suuntaviivojen hyväksymiseen perustuu tähän päätökseen liitettyyn sekakomitean päätösluonnokseen. 2 artikla Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään. Tehty Brysselissä Neuvoston puolesta Puheenjohtaja 5 Neuvoston päätös 2002/192/EY, tehty 28 päivänä helmikuuta 2002, Irlannin pyynnöstä saada osallistua joihinkin Schengenin säännöstön määräyksiin, EYVL L 64, , s FI 5 FI

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0053 (NLE) 7128/15 VISA 98 COLAC 27 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. joulukuuta 2008 (OR. en) 16194/08 VISA 380 COMIX 859

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. joulukuuta 2008 (OR. en) 16194/08 VISA 380 COMIX 859 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. joulukuuta 2008 (OR. en) 694/08 VISA 380 COMIX 859 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS diplomaatti- ja konsuliedustustoille annetun yhteisen konsuliohjeiston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 146 final 2017/0066 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen pöytäkirjan 31, joka

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Kolumbian tasavallan välisen lyhytaikaista oleskelua koskevan viisumivapaussopimuksen tekemisestä

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Kolumbian tasavallan välisen lyhytaikaista oleskelua koskevan viisumivapaussopimuksen tekemisestä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.9.2015 COM(2015) 436 final 2015/0201 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Kolumbian tasavallan välisen lyhytaikaista oleskelua koskevan viisumivapaussopimuksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0242 (NLE) 12739/14 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EEE 64 CONSOM 159 MI 608 NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.8.2016 COM(2016) 523 final 2016/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Islannin välisen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 08.04.2005 KOM(2005)131 lopullinen 2005/0031(CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön sekä Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välillä niistä perusteista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.9.2016 COM(2016) 621 final 2016/0301 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU ICAO-sekakomiteassa omaksuttavasta Euroopan unionin kannasta, joka koskee päätöstä ilmaliikenteen hallintaa

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.9.2015 COM(2015) 439 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen lyhytaikaista oleskelua koskevan viisumivapaussopimuksen

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 8.12.2010 2010/0222(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Brasilian liittotasavallan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 214 final 2017/0091 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Eteläisen Intian valtameren kalastussopimuksen (SIOFA) osapuolten kokouksessa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XXI muuttamiseen

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XXI muuttamiseen EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.5.2013 COM(2013) 313 final 2013/0163 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XXI muuttamiseen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.7.2016 COM(2016) 440 final 2016/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS pöytäkirjan (2015) tekemisestä Euroopan unionin puolesta siviili-ilma-alusten kauppaa koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 488 final 2015/0237 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevan komitean 66. istunnossa

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel XXX [ ](2016) XXX draft ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Marshallinsaarten tasavallan välisen lyhytaikaista oleskelua koskevan viisumivapaussopimuksen

Lisätiedot

7103/15 AJL/phk DGD 1

7103/15 AJL/phk DGD 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. huhtikuuta 2015 (OR. en) 7103/15 Toimielinten välinen asia: 2015/0046 (NLE) VISA 83 COMEM 54 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Euroopan unionin ja Yhdistyneiden arabiemiirikuntien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.9.2015 COM(2015) 426 final 2015/0190 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön TRIPS-neuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Schengenin tietojärjestelmää koskevien Schengenin säännöstön määräysten soveltamisesta Kroatian tasavallassa

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Schengenin tietojärjestelmää koskevien Schengenin säännöstön määräysten soveltamisesta Kroatian tasavallassa EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.1.2017 COM(2017) 17 final 2017/0011 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Schengenin tietojärjestelmää koskevien Schengenin säännöstön määräysten soveltamisesta Kroatian tasavallassa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 595 final 2014/0277 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan osallistumisen päättymisestä tiettyihin ennen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.4.2016 COM(2016) 236 final 2016/0125 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS luettelon vahvistamisesta kolmansista maista, joiden kansalaisilla on oltava viisumi

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 3.2.2016 JOIN(2016) 4 final 2016/0025 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.5.2016 COM(2016) 241 final 2016/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.3.2016 COM(2016) 156 final 2016/0085 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta linja-autoilla harjoitettavasta satunnaisesta kansainvälisestä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.6.2016 COM(2016) 412 final 2016/0191 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta WTO:n poikkeuslupaa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 596 final 2014/0278 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan osallistumisen päättymisestä tiettyihin ennen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.1.2017 COM(2017) 2 final 2017/0006 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Ranskalle tehdä Sveitsin kanssa sopimus, joka sisältää direktiivin 2006/112/EY

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0823 (CNS) 15778/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ENFOPOL 499 JAIEX 127 JAI 1113 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. huhtikuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. huhtikuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0125 (COD) 8271/16 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 20. huhtikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 27.2.2009 KOM(2009) 90 lopullinen 2009/0025 (CNS) C6-0107/09 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen muuttamisesta pitkäaikaiseen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 76 final 2016/0046 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission (UNECE) asianomaisissa komiteoissa Euroopan unionin puolesta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2010 KOM(2010)256 lopullinen 2010/0137 (COD) C7-0134/10 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON ASETUS luettelon vahvistamisesta kolmansista maista, joiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.5.2015 COM(2015) 186 final 2015/0097 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen II (Tekniset

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 654 final 2016/0320 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä rahoitusosuuden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0049 (NLE) 6795/17 UD 55 CORDROGUE 31 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 28. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 84 final 2016/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen, vuosia 2014

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2013 COM(2013) 452 final 2013/0220 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0318 (NLE) 13117/16 ACP 132 FIN 637 PTOM 32 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 10. lokakuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 69 final 2016/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0220 (NLE) 10974/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: WTO 196 SERVICES 21 FDI 17 CDN 13 NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 86 final 2016/0052 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen, ETA:n rahoitusjärjestelmää

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.6.2012 COM(2012) 268 final 2012/0140 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan yhteisön ja Moldovan tasavallan välisen sopimuksen

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.10.2015 COM(2015) 482 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi lyhytaikaista oleskelua varten Kap Verden tasavallan ja Euroopan unionin kansalaisille myönnettävien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.10.2015 COM(2015) 512 final 2015/0241 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta TIR-yleissopimuksen hallinnollisessa komiteassa esitettävästä kannasta TIR-carnet

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.10.2015 COM(2015) 483 final 2015/0234 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön ministerikokouksessa esitettävästä Euroopan unionin kannasta siltä osin kuin on

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0156 (NLE) 11206/15 WTO 157 SERVICES 25 COMER 104 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) 10343/1/16 REV 1 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ENFOPOL 209 JAIEX 67 COEST 161 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS hyväksynnän antamisesta Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.1.2017 COM(2017) 13 final 2017/0005 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen II (Tekniset

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.1.2016 COM(2016) 9 final 2016/0004 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS yhteistyötä ja vastavuoroista hallinnollista avunantoa tulliasioissa koskevan Euroopan unionin ja Uuden-Seelannin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0109 (NLE) 9894/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 31. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 5/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: PÖYTÄKIRJA, LIITE II EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 15.12.2015 COM(2015) 677 final 2015/0314 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ruotsin hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten toimenpiteiden käyttöön

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.6.2016 COM(2016) 315 final 2016/0158 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä kalastustuotteita koskevien unionin autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta ja hallinnoinnista

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.7.2016 COM(2016) 466 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en) XT 21016/17 LIMITE BXT 24 PUBLIC SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta aloittaa neuvottelut Ison-

Lisätiedot

LISÄYS PÖYTÄKIRJAEHDOTUKSEEN 1 Asia: Brysselissä 27. maaliskuuta 2000 pidetty neuvoston istunto (oikeus- ja sisäasiat)

LISÄYS PÖYTÄKIRJAEHDOTUKSEEN 1 Asia: Brysselissä 27. maaliskuuta 2000 pidetty neuvoston istunto (oikeus- ja sisäasiat) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 13. huhtikuuta 2000 (10.05) (OR. fr) 7374/00 ADD 1 LIMITE PV/CONS 12 JAI 29 LISÄYS PÖYTÄKIRJAEHDOTUKSEEN 1 Asia: Brysselissä 27. maaliskuuta 2000 pidetty neuvoston 2251.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.7.2012 COM(2012) 266 final 2012/0138 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan unionin ja Ukrainan välisen sopimuksen muuttamista

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2013 COM(2013) 484 final 2013/0226 (COD) C7-0205/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS sisävesiväylien/sisävesiliikenteen tavarakuljetusten tilastoista annetun

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0259 (NLE) 6732/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: SOC 150 EMPL 77 MIGR 13 JAI 149 NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen tekemisestä Euroopan unionin ja Georgian välillä

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen tekemisestä Euroopan unionin ja Georgian välillä FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.5.2010 KOM(2010)198 lopullinen 2010/0106 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen tekemisestä Euroopan unionin ja Georgian

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 28.11.2016 JOIN(2016) 54 final 2016/0366 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.5.2016 COM(2016) 351 final 2016/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission (UNECE) asianomaisissa komiteoissa Euroopan unionin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.9.2013 COM(2013) 633 final 2013/0312 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2015 COM(2015) 501 final 2015/0240 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Maailman kauppajärjestön palvelukauppaneuvostossa hyväksynnän

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 22.12.2006 KOM(2006) 913 lopullinen 2006/0301 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-JATKOKIRJE UM2010-01046. Blinnikka Päivi,Häkkinen Vesa,Yliportimo Petra 02.06.2010 EDUSKUNTA/ SUURI VALIOKUNTA

Ulkoasiainministeriö E-JATKOKIRJE UM2010-01046. Blinnikka Päivi,Häkkinen Vesa,Yliportimo Petra 02.06.2010 EDUSKUNTA/ SUURI VALIOKUNTA Ulkoasiainministeriö E-JATKOKIRJE UM2010-01046 KPA-20 Blinnikka Päivi,Häkkinen Vesa,Yliportimo Petra 02.06.2010 EDUSKUNTA/ SUURI VALIOKUNTA Viite Asia EU/OSA; Euroopan unionin ja Georgian välinen viisumihelpotussopimus

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.6.2012 COM(2012) 329 final 2012/0159 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS liittymistä valmistelevasta tukivälineestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.10.2016 COM(2016) 665 final 2016/0326 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Puolan tasavallalle soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.5.2016 COM(2016) 261 final 2016/0135 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU Keski-Amerikka-assosiaationeuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Euroopan unionin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.10.2015 COM(2015) 494 final 2015/0238 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Portugalin tasavallan aloite neuvoston päätökseksi Schengenin konsultointiverkoston (tekniset eritelmät) osan 1 muuttamisesta

Portugalin tasavallan aloite neuvoston päätökseksi Schengenin konsultointiverkoston (tekniset eritelmät) osan 1 muuttamisesta Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 26. lokakuuta 2007 (07.11) (OR. en) PUBLIC 14215/07 LIMITE VISA 334 COMIX 924 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Puheenjohtajavaltio Viisumityöryhmä

Lisätiedot

LIITE. Oheisasiakirja. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. Oheisasiakirja. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.1.2015 COM(2015) 24 final ANNEX 1 LIITE Oheisasiakirja asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimuksen soveltamisalaan kuuluvien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.7.2016 COM(2016) 437 final 2016/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen

Lisätiedot

RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date

RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 1.7.2014 COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date 23.7.2014 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 2866/98 muuttamisesta Liettuaa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0158 (NLE) 9741/16 PECHE 197 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.4.2015 COM(2015) 149 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.9.2015 COM(2015) 463 final 2015/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS yhdenteentoista Euroopan kehitysrahastoon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta 2 päivänä maaliskuuta 2015

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0045 (NLE) 6715/16 ASIM 22 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Italian ja Kreikan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.7.2015 COM(2015) 334 final 2015/0147 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen II (Tekniset

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 296 final 2015/0132 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi vuonna 2015 suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 4.8.2016 JOIN(2016) 37 final 2016/0241 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Malesian hallituksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. helmikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. helmikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0328 (NLE) 5882/17 UD 17 SPG 8 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Sveitsin,

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0054(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0054(NLE) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 28.8.2015 2015/0054(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Trinidad ja

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 13.12.2006 KOM(2006) 796 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS päätöksen 2000/91/EY soveltamisalan laajentamisesta luvan antamiseksi Tanskan kuningaskunnalle ja Ruotsin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.10.2014 COM(2014) 684 final 2014/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisön ja Madagaskarin tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen tekemisestä Euroopan unionin ja Azerbaidžanin tasavallan välillä

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen tekemisestä Euroopan unionin ja Azerbaidžanin tasavallan välillä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.10.2013 COM(2013) 742 final 2013/0356 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen tekemisestä Euroopan unionin ja Azerbaidžanin tasavallan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.6.2013 COM(2013) 337 final 2013/0176 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0190 (NLE) 11916/15 WTO 185 PI 57 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2014 COM(2014) 627 final 2014/0291 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä meriturvallisuuskomitean 94. istunnossa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.5.2014 COM(2014) 291 final 2014/0152 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Islannin välisen sopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.1.2017 COM(2017) 23 final 2017/0010 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/98/EY liitteen III muuttamisesta vaarallisuusominaisuuden

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.5.2016 COM(2016) 279 final 2016/0141 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS luettelon vahvistamisesta kolmansista maista, joiden kansalaisilla on oltava viisumi

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 26.11.2007 KOM(2007) 752 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot