Kiintiöpakolaisten ja oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen sekä maahanmuuttajien palvelujen kehittäminen Vihdin kunnassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kiintiöpakolaisten ja oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen sekä maahanmuuttajien palvelujen kehittäminen Vihdin kunnassa"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kiintiöpakolaisten ja oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen sekä maahanmuuttajien palvelujen kehittäminen Vihdin kunnassa 309/ /2014 Kh Vihdin kunnassa asui tilastokeskuksen mukaan vuoden 2013 lopussa vieraskielistä henkilöä (äidinkielenä muu kuin suomi, ruotsi ja saame). Vieraskielisten lukumäärän kasvu kunnassa on ollut melko nopeaa viime vuosikymmeninä. Vuonna 1980 vieraskielisiä oli 32, vuonna 1990 hei tä oli 78, vuonna 2000 vastaavasti 208 ja vuonna 2010 määrä oli 760. Kunnas sa edustettuina olevia eri kieliryhmiä on nykyisin noin 50. Maahanmuuttajien lukumäärän kasvu tuo kunnalle mahdollisuuden kansain vä lis tyä ja myös työvoiman tarjonta lisääntyy tätäkin kautta. Toisaalta ke hi tys on tuonut paineita kehittää ja lisätä kunnan ja muiden paik ka kunnan toimijoiden palveluja kasvavalle maahanmuuttajaväestölle. Kansainväliset sopimukset (Geneven pakolaissopimus vuodelta 1951 ja Eu roo pan ihmisoikeussopimus) ja Suomen lait (ulkomaalaislaki ja pe rustus la ki) velvoittavat Suomea antamaan suojelua sitä tarvitseville pa ko lai sille. Maahanmuuttopoliittinen ministerityöryhmä päättää 750 hengen pa kolais kiin tiön kohdentamisesta vuosittain. Vuonna 2014 Suomen kiintiö si sältää 500 syyrialaista, 150 afgaania, 150 kongolaista, 150 sudanilaista ja 100 hätätapausta. Kiintiötä on poikkeuksellisesti lisätty 300:lla johtuen Syy rian kriisistä. Kunnat saavat valtiolta korvausta pakolaisten vastaanotosta aiheutuviin kus tan nuk siin. Kunnille voidaan maksaa korvauksia myös omaehtoisesti kun taan muuttaneista oleskeluluvan saaneista turvapaikanhakijoista. Edelly tyk se nä korvausten saamiselle on, että - kunta on tehnyt ELY-keskuksen kanssa pakolaisten vastaanottamisesta so pi muk sen, johon kirjataan kunnan vuosittain myöntämä kun ta paik kamää rää (vastaanotettavien pakolaisten määrä); - kunnalla on kunnanvaltuuston hyväksymä kotouttamisen edistämislain mu kai nen kotouttamisohjelma, joka tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuo des sa (Vihdissä päivittäminen vireillä); - pakolaisten vastaanottamiseen on tarvittavat määrärahat kunnan ta lousar vios sa; ja - kunta järjestää kotouttamislaissa määritellyt palvelut ja toimenpiteet. Oheismateriaalina on kooste kunnan eri toimialojen, pe rus tur va kun ta yh tymä Karviaisen ja Vihdin seurakunnan edustajien laatimasta pakolaisten vas taan ot toa koskevasta alustavasta selvityksestä. Selvitys kattaa yleis piirtei sen arvion tarvittavista toimenpiteistä, kustannuksista ja valtiolta saa tavis ta korvauksista. Pakolaisten vastaanotosta aiheutuvia kustannuksia ei voi da täysin kattavasti ennustaa, koska pakolaisten elämäntilanteet ja pal-

2 ve lu tar peet ovat yksilöllisiä. Pakolaisten vastaanottamisesta maksetaan korvauksia eri perustein: - normaali valtionosuus, jossa korotuksia vieraskielisistä/pakolaisista; - opetushallituksella erillisiä valtionavustuksia; - laskennallinen korvaus (euroa/henkilö, korotus alle 7-vuotailta), joka makse taan kiintiöpakolaisista neljän ja muista kolmen vuoden ajan; - korvaus todellisista kustannuksista, osassa korvauksen maksamisaika rajoi tet tu (mm. kotouttamis- ja toimeentulotuki, tulkitseminen, pa luu muut toavus tus, Suomeen tullessa havaitun vamman tai sairauden pitkäaikainen hoi to, muista erityisistä syistä); - lisäkorvauksia jos kunta ottaa vähintään 20 pakolaista (päätös vuodelle 2014, tulevien vuosien korvauksista ei päätöksiä); - kannustinraha kunnille, jotka ottavat hätätapauksia (1,5 x laskennallinen kor vaus). Pakolaisten vastaanottaminen Vihdin kuntaan edellyttää koordinaatiota eli hen ki lön, jolla on erityistä asiantuntemusta maahanmuuttoasioissa. Maahan muut to koor di naat to ril ta on tarkoituksenmukaista edellyttää so si aa li työnte ki jän pätevyyttä. Koordinaattori vastaa pakolaisten vastaanottamisen yksi tyis koh tai ses ta suunnittelusta ja kaikista alkuvaiheen toiminnoista sekä ko koaa tarvittavan yhteistyöverkoston. Koordinaattori voi vastata samalla myös kasvavan maahanmuuttajaväestön kotouttamisesta. Maa han muut tokoor di naat to rin tehtävä voi ainakin alkuvaiheessa olla tarvittaessa mää rä aikai nen. Maahanmuuttokoordinaattorin lisäksi pakolaisten käytännön asumisen ja ar ki elä män avustamiseen tarvitaan esimerkiksi sosiaaliohjaajatasoinen asu mis oh jaa ja. Asumisohjaajan tehtävä voi tarvittaessa olla mää rä ai kai nen ja osa- tai kokoaikainen. Pakolaisten vastaanottamisesta on alustavasti neuvoteltu Kunta-asunnot Oy:n (KAS) edustajien kanssa. Vihdin kunnalla ei ole tarjolla isompia perhe asun to ja, mutta KAS voi niitä tarjota tietyillä edellytyksillä. Myös muita vaih to eh to ja asuntojen järjestämiseksi selvitetään. Lisäksi asunnot tulee ka lus taa ja varustaa pakolaisia varten. Vaihtoehdot pakolaisten vastaanottamisessa Vihdin kuntaan: 1. Otetaan kiintiöpakolaista ja tehdään ELY-keskuksen kanssa so pimus ko. erän vastaanotosta. Myöhemmin vastaanottoerän jälkeen ar vioidaan kotoutusmisprosessin onnistumista sekä päätetään kanta tuleviin kiin tiöi hin. 2. Otetaan kiintiöpakolaista 3-5 vuoden välein ja tehdään sopimus ELY-kes kuk sen kanssa. 3. Otetaan vähemmän kuin 20 kiintiöpakolaista, jolloin sekä kustannukset et tä korvaustaso ovat osittain pienempiä ja pakolaisilla voi olla vaikeampi ko tou tua pienemmässä ryhmässä. 4. Ei tässä vaiheessa sitouduta ottamaan kiintiöpakolaisia kuntaan. Oheismateriaali - Kooste selvityksistä pakolaisten vastaanotosta Vihdin kuntaan - Luonnos pakolaisten vastaanottamista koskevasta sopimuksesta kunnan

3 ja Uudenmaan ELY-keskuksen kanssa Valmistelija Antti Luukkanen, Marjo Ojajärvi, Kirsti Lehikoinen, Eija Ikonen Lisätietojen antaja Sami Miettinen, etunimi.sukunimi(at)vihti.fi, p Esittelijä Ehdotus Kunnanjohtaja Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle pakolaisten ottamisesta Vihdin kun taan seuraavaa: Vihdin kunta ottaa kiintiöpakolaista ja tekee ELY-keskuksen kanssa so pi muk sen ko. erän vastaanotosta. Myöhemmin vastaanottoerän jälkeen ar vioi daan kotoutumisprosessin onnistumista sekä päätetään kanta tuleviin kiin tiöi hin. Tarvittavat määrärahavaraukset talousarvioon ja kunnan ko tout ta mis oh jelman päivittäminen valmistellaan erikseen. Kunnanvaltuuston päätöksen pohjalta kunnanhallitus hyväksyy ELY-keskuk sen ja kunnan välisen sopimuksen ja päättää muista tarvittavista pa kolais ten vastaanottoon liittyvistä yksityiskohdista. Käsittely Päätös Keskustelun kuluessa kunnanjohtaja esitti, että asia jätetään pöydälle lisäselvityksiä varten. Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti Kh Vihdin kunnassa asui tilastokeskuksen mukaan vuoden 2014 lopussa vieraskielistä henkilöä (äidinkielenä muu kuin suomi, ruotsi ja saame). Kasvua vuoteen 2013 verrattuna oli siis 91 henkilöä eli noin 9 %. Vihdin kuntaan on perustettu syksyllä 2015 kaksi turvapaikanhakijoiden vas taan ot to kes kus ta. Näistä aiheutuvista kuluista vastaa pääsääntöisesti val tio. Kunnan velvollisuus järjestää esi- ja perusopetusta koskee kaikkia kun nan alueella asuvia lapsia, myös kansainvälistä suojelua (tur va paik kaa) hakevia. Turvapaikanhakijat odottavat keskuksissa päätöstä oles ke lu lu vasta. Jos oleskelulupa myönnetään, on luvan saaneella henkilöllä oi keus hakeutua asumaan haluamaansa kuntaan. Jokaisesta vastaanotetusta pakolaisesta ja oleskeluluvan saaneesta tur vapai kan ha ki jas ta valtio maksaa kunnalle ns. laskennallisen korvauksen. Las ken nal li nen korvaus maksetaan kiintiöpakolaisesta neljän vuoden ja muis ta pakolaisista kolmen vuoden ajan. Lisäksi kunnalle voidaan maksaa ns. erityiskustannuskorvauksia korkeintaan kymmenen vuoden ajalta. Euroo pan pakolaisrahaston Sylvia-hankkeesta on vuosittain myönnetty ylimää räis tä lisätukea vastaanottaville kunnille (vuodesta 2015 alkaen EU- SA-ra has tos ta). Alle 7-vuotiaasta on lisätuki ollut euroa ja 7 vuotta täyt tä nees tä 700 euroa. Kunta, joka tekee vuonna 2015 päätöksen myön-

4 tää vähintään 20 kuntapaikkaa vuonna 2015 tai 2016 joko kiin tiö pa ko lai sil le tai oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille ja jonka edellisestä vastaan otos ta on kulunut aikaa vähintään neljä vuotta on oikeutettu saamaan euron bonusrahan Sylvia 2- hankkeen rahoista. Vuonna 2016 kuntaan saapuvista ja sitä kautta maksettavista lisätukien määristä ei ole toistai sek si tarkkaa tietoa, koska tämä selviää vasta helmikuussa 2016 päät tyväs sä hankehaussa (Sylvia 3 -hanke). Lisäksi määrää on vaikea arvioida, kos ka turvapaikanhakijoiden määrän kasvu on aiheuttanut sen, että jakajia on enemmän. Kun kunnalla on ELY-keskuksen kanssa kotouttamisohjelma ja sopimus vas taan ot ta mi ses ta, saa kunta korvausta myös omatoimisesti kuntaan muut ta neis ta pakolaisista tai oleskeluluvan saaneista tur va pai kan ha ki joista. Käytännössä siis voi olla, että kuntapaikkojen kautta kuntaan saa pu vien lisäksi maan sisältä muuttaa Vihtiin itsenäisesti oleskeluluvan saa nei ta tai kiintiöpakolaisiakin, joita ei lasketa kuuluvaksi sopimuksessa mää ri tel lyn kunnan kiintiön piiriin. Omatoimisesti on Vihdin kuntaan viime vuo si na saapunut joitakin korvauksen piiriin kuuluvia henkilöitä. Tilanne voi kui tenkin muuttua, kun vuonna 2015 maahan saapuneiden tur va pai kan ha ki joi den osalta tehdään myönteisiä oleskelulupapäätöksiä. Kunnan ja ELY-keskuksen välisessä sopimuksessa ei sovita vas taan otet tavien kansallisuudesta, koska Suomessa tästä päätetään vuosittain ns. kiintiön kohdentamispäätöksellä, joka heijastelee maailmanpoliittisia ti lan tei ta. Kansallisuuden osalta kunta voi kuitenkin esittää toivomuksia. Niin ikään kunnan on sopimuksessa ilmoitettava, monenko vuoden välein kunta vastaan ot taa pakolaisia. Kunnan ja ELY-keskuksen välisen sopimuksen ir ti sano mis ai ka on 12 kk. Vihdin kunnan kotouttamisohjelman valmistelu on vireillä. Tavoitteena on, et tä kotouttamisohjelma valmistuu kuluvan vuoden loppuun mennessä. Oheismateriaali - Selvitys pakolaisten vastaanotosta Vihdin kuntaan - Luonnos pakolaisten vastaanottamista koskevasta kunnan ja Uu den maan ELY-keskuksen välisestä sopimuksesta Valmistelija Antti Luukkanen, etunimi.sukunimi(at)vihti.fi, p Esittelijä Ehdotus Kunnanjohtaja Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle kiintiöpakolaisten ja oles ke lu luvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta Vihdin kuntaan seu raa vaa: Kunnanvaltuusto 1) päättää, että Vihdin kunta ottaa vastaan vähintään kiin tiö pa kolais ta tai oleskeluluvan saanutta turvapaikanhakijaa joka kolmas vuosi; 2) päättää, että ensimmäinen vastaanottovuosi on 2016; ja 3) valtuuttaa kunnanhallituksen tekemään vastaanottamisesta ja tästä ai heu tu vien kustannusten korvaamisesta sopimuksen Uudenmaan ELY-kes kuk sen kanssa.

5 Vihdin kunta toivoo, että vuonna 2016 vastaanotettavat ovat syyrialaisia ja vas taan otet ta vat muodostuvat pääosin perheistä, mutta tästä sekä tu le vien vuosien vastaanotettavista kansallisuuksista päätöksenteko-oikeus an netaan kunnanhallituksen hyväksymän sopimuksen puitteissa val mis te le vil le viranhaltijoille ja neuvotellaan erikseen Uudenmaan ELY-keskuksen kanssa. Tarvittavat määrärahavaraukset Vihdin kunnan ja perusturvakuntayhtymä Kar viai sen talousarvioon sekä kunnan kotouttamisohjelman päivittäminen val mis tel laan erikseen. Käsittely Päätös Keskustelun kuluessa jäsen Salonen esitti, että Vihdin kunta ei vastaanota kiintiöpakolaisia. Ehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi. Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen pyyntö kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden kuntapaikkojen lisäämisestä / vuoden 2016 talousarvion muutokset

Uudenmaan ELY-keskuksen pyyntö kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden kuntapaikkojen lisäämisestä / vuoden 2016 talousarvion muutokset Kunnanhallitus 47 14.03.2016 Kunnanvaltuusto 16 21.03.2016 Kunnanhallitus 77 16.05.2016 Kunnanvaltuusto 28 06.06.2016 Uudenmaan ELY-keskuksen pyyntö kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden kuntapaikkojen

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 256 21.09.2015 Kaupunginhallitus 269 05.10.2015. Pakolaisten vastaanottaminen 4736/00.04.00/2015

Kaupunginhallitus 256 21.09.2015 Kaupunginhallitus 269 05.10.2015. Pakolaisten vastaanottaminen 4736/00.04.00/2015 Kaupunginhallitus 256 21.09.2015 Kaupunginhallitus 269 05.10.2015 Pakolaisten vastaanottaminen 4736/00.04.00/2015 Khal 256 Valmistelijat: sosiaali- ja terveysjohtaja Kirsi Korttila puh. 03-849 4200, sosiaalipalvelujohtaja

Lisätiedot

Ely-keskuksen kirje Uudenmaan alueen kunnille

Ely-keskuksen kirje Uudenmaan alueen kunnille Perusturvalautakunta 37 30.03.2017 Kunnanhallitus 131 10.04.2017 Uudenmaan ELY-keskuksen pyyntö pakolaisten kuntapaikkojen käsittelystä kunnanhallituksissa ja valtuustoissa (kv) 146/04.03.01/2016 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Pakolaisten vastaanoton kuntapaikkoja koskevan sopimus / Kauhavan kaupunki ja Etelä-Pohjanmaan Ely-keskus

Pakolaisten vastaanoton kuntapaikkoja koskevan sopimus / Kauhavan kaupunki ja Etelä-Pohjanmaan Ely-keskus Kaupunginhallitus 284 21.12.2015 Kaupunginhallitus 5 11.01.2016 Pakolaisten vastaanoton kuntapaikkoja koskevan sopimus / Kauhavan kaupunki ja Etelä-Pohjanmaan Ely-keskus 497/0.06.062/2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen Kunnanhallitus 29 01.02.2016 Kunnanhallitus 66 21.03.2016 Kunnanvaltuusto 15 05.04.2016 Perusturvalautakunta 46 11.05.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen Khall

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Kunnanhallitus 284 19.10.2015 KIINTIÖPAKOLAISTEN VASTAANOTTOSOPIMUKSEN VALMISTELU 195/05.11/2015

Kunnanhallitus 284 19.10.2015 KIINTIÖPAKOLAISTEN VASTAANOTTOSOPIMUKSEN VALMISTELU 195/05.11/2015 Kunnanhallitus 284 19.10.2015 KIINTIÖPAKOLAISTEN VASTAANOTTOSOPIMUKSEN VALMISTELU 195/05.11/2015 KHALL 284 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tiedustelee työ- ja elin kei no mi nis te riön

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotouttamisen edistämisestä 923/04.03.

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotouttamisen edistämisestä 923/04.03. Kaupunginhallitus 50 22.02.2016 Kaupunginhallitus 119 02.05.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotouttamisen edistämisestä 923/04.03.01/2015 Kh 22.02.2016 50 Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala,

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Pomarkun kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Henkilöstötoimikunta Aika 04.02.2019 klo 15:30-17:10 Paikka Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Ely-keskuksen kirje Uudenmaan alueen kunnille

Ely-keskuksen kirje Uudenmaan alueen kunnille Perusturvalautakunta 37 30.03.2017 Kunnanhallitus 131 10.04.2017 Kunnanvaltuusto 38 24.04.2017 Uudenmaan ELY-keskuksen pyyntö pakolaisten kuntapaikkojen käsittelystä kunnanhallituksissa ja valtuustoissa

Lisätiedot

Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015. Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla 557/042/2015

Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015. Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla 557/042/2015 Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015 Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla Kunnanhallitus 19.10.2015 187 557/042/2015 Sisäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja Suomen

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaupunginhallitus 175 16.05.2016 Kaupunginhallitus 195 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto 43 13.06.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki Varsinais-Suomen elinkeino-,

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 71 18.06.2014 Sosiaali- ja terveysltk. 34 19.03.2015

Sosiaali- ja terveysltk. 71 18.06.2014 Sosiaali- ja terveysltk. 34 19.03.2015 Sosiaali- ja terveysltk. 71 18.06.2014 Sosiaali- ja terveysltk. 34 19.03.2015 LÄÄKKEIDEN KONEELLINEN ANNOSJAKELU KOTIHOIDOSSA JA YMPÄRIVUOROKAUTISESSA HOIDOSSA SOTEL 18.06.2014 71 Valmistelu: Vanhus- ja

Lisätiedot

Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite kiintiöpakolaisten vastaanottamisen lopettamiseksi Kemissä

Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite kiintiöpakolaisten vastaanottamisen lopettamiseksi Kemissä Kaupunginvaltuusto 122 23.09.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 182 12.12.2013 Kaupunginhallitus 19 13.01.2014 Kaupunginvaltuusto 17 03.02.2014 Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite kiintiöpakolaisten

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta POPELY/4341/2015:

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta POPELY/4341/2015: KAUPUNGINHALLITUS 119 14.03.2016 Esitys pakolaisten vastaanottamisesta 853/05.0510/2016 KH 119 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta 1.2.2016

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9. Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015 Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.2015 alkaen 768/01.01.03/2015 SIVLTK 03.03.2015 38 Asian valmistelija:

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 25 25.01.2016. Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä 7179/04.03.02/2016

Kaupunginhallitus 25 25.01.2016. Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä 7179/04.03.02/2016 Kaupunginhallitus 25 25.01.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä 7179/04.03.02/2016 KH 25 Joensuun kaupungilla on kaupunginhallituksen 10.2.2014 63 hyväksymä voimas sa oleva

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perla 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna Lamminen, puh. 06 438 4101, 044 438 4101 ja vs. perusturvajohtaja

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa Kunnanhallitus 60 16.02.2015 Hankintapäätös Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalveluista 947/02.08.00/2014 Kunnanhallitus 60 Taustaa Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalvelut kilpailutettiin vuonna 2011.

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 AIKA 16.11.2015 klo 17:30 PAIKKA Kärsämäki-sali, Frosteruksenkatu 25 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 276 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen pyyntö kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden kuntapaikkojen lisäämisestä / vuoden 2016 talousarvion muutokset

Uudenmaan ELY-keskuksen pyyntö kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden kuntapaikkojen lisäämisestä / vuoden 2016 talousarvion muutokset Kunnanhallitus 47 14.03.2016 Kunnanvaltuusto 16 21.03.2016 Kunnanhallitus 77 16.05.2016 Uudenmaan ELY-keskuksen pyyntö kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden kuntapaikkojen lisäämisestä / vuoden 2016

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154)

Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154) Kunnanvaltuusto 48 18.06.2014 Kunnanhallitus 314 15.12.2014 Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154) Kvalt 18.06.2014 48 Kvalt 18.06.2014 48 18.6.2014 16.6.2014

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

OHJE KUNNILLE VUONNA 2018 TEHDYISTÄ KUNTAPAIKKAPÄÄTÖKSISTÄ MAKSETTAVAN BONUSRAHAN HAKEMISEEN

OHJE KUNNILLE VUONNA 2018 TEHDYISTÄ KUNTAPAIKKAPÄÄTÖKSISTÄ MAKSETTAVAN BONUSRAHAN HAKEMISEEN Ohje kunnille 16.10.2018 Sylvia/Bonus/Ohje2018 1/6 OHJE KUNNILLE VUONNA 2018 TEHDYISTÄ KUNTAPAIKKAPÄÄTÖKSISTÄ MAKSETTAVAN BONUSRAHAN HAKEMISEEN Hakuaika 1.1. 31.3.2019 Kunnat voivat hakea bonusrahaa ajalla

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

ELY-keskuksen aluetapaaminen Porvoossa

ELY-keskuksen aluetapaaminen Porvoossa ELY-keskuksen aluetapaaminen Porvoossa 3.3.2016 2 Ennen tulijoiden määrän kasvua: Ensimmäiset oleskeluluvat ja EU-oleskeluoikeuden rekisteröinnit 2014 Oleskeluluvat vuonna 2015 Yhteensä 20 709 oleskelulupaa

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

Allekirjoittaneet pyytävät aloitteen käsittelyä nopealla ai ka tau lulla.

Allekirjoittaneet pyytävät aloitteen käsittelyä nopealla ai ka tau lulla. Kaupunginvaltuusto 32 30.03.2015 Kaupunginhallitus 196 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 52 15.06.2015 VALTUUTETTU ESKO SAASTAMOISEN YM. ALOITE ELY-KESKUKSEN JA LIEKSAN KAUPUNGIN VÄLISEN, PAKOLAISTEN VASTAANOTTOA

Lisätiedot

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa:

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa: Varhaiskasvatus- ja 25 17.03.2016 koulutuslautakunta Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 29 19.04.2016 Virkojen perustaminen ja tuntiopettajien siirtäminen virkoihin 89/01.01.00/2013 VARKOLK 17.03.2016 25

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A

K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A 2 0 1 7 Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2017-2019 / T O I M I A L A P A L V E L U 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 5 0 0 T E

Lisätiedot

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi Hallitus 87 16.06.2017 VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN RAJOJEN MUUTTAMINEN Hallitus 87 Esittelijä Toimitusjohtaja Raimo Inkinen Valmistelija Johtava lakimies Sari Forsström, p. 050 463 1667 Ehdotuksen perustelut

Lisätiedot

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/2015 1 Kunnanhallitus 05.10.2015 Kokousaika 05.10.2015 klo 17:30-17:41 Kokouspaikka kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Sivu 187 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 6 30.08.2016 Perusturvalautakunta 4 25.09.2018 Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIAn kuntasopimusten uusiminen ja kuntarhoitus vuosille 2017-2018 / kuntarahoitus

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01. Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.01/2011 Perla 07.04.2015 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013 Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016

Lisätiedot

Nyt voimassa oleva jätteenkuljetussopimus on irtisanottu päättymään 31.12.2011 ja jätteenkuljetukset on kilpailutettu.

Nyt voimassa oleva jätteenkuljetussopimus on irtisanottu päättymään 31.12.2011 ja jätteenkuljetukset on kilpailutettu. Tekninen lautakunta 53 13.10.2011 Jätemaksutaksan hyväksyminen 1.1.2012 alkaen 428/32.321/2011 Tekn.ltk 53 Nykyisin voimassa olevan jätelain 28 :n mukaan kunnalla on oikeus kan taa jär jes tä mäs tään

Lisätiedot

-joka saa ulkomaalaislaissa tarkoitettua kansainvälistä suojelua - jolle on hänen haettuaan kan sain vä lis tä suojelua myönnetty oleskelulupa

-joka saa ulkomaalaislaissa tarkoitettua kansainvälistä suojelua - jolle on hänen haettuaan kan sain vä lis tä suojelua myönnetty oleskelulupa Kaupunginhallitus 348 21.12.2015 Kaupunginhallitus 274 25.09.2017 Kaupungin vastaanottamat pakolaiset 473/04.03.00/2015 KH 21.12.2015 348 Valtuusto hyväksyi kokouksessa 9.11.2015 kaupungin neu vot te le

Lisätiedot

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10. Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.2015 Kuntatodistusohjelmien enimmäismäärän korottaminen 106/03.035/2007

Lisätiedot

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja Virolahden kunnanhallitus 50 21.03.2016 Virolahden kunnanhallitus 64 25.04.2016 Kuntalaisaloite Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ja rivitalojen tontin ostamiseksi, takauksen myöntämiseksi

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 50 22.02.2016 Kaupunginhallitus 119 02.05.2016 Kaupunginhallitus 135 16.05.2016 Kaupunginvaltuusto 25 23.05.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotouttamisen edistämisestä 923/04.03.01/2015

Lisätiedot

Pakolaisen muutto kuntaan

Pakolaisen muutto kuntaan Kaupunginhallitus 283 02.11.2015 Kiintiöpakolaisten vastaanotto Forssan seudulle 473/04.03.00/2015 KH 283 Valtio ottaa kansainvälisten sopimusten mukaisesti vastaan Suomes ta kansainvälistä suojelua hakevia.

Lisätiedot

Vastaus Joensuun Perussuomalaisten valtuustoryhmän valtuustokysymykseen pakolaisten vastaanottamisesta

Vastaus Joensuun Perussuomalaisten valtuustoryhmän valtuustokysymykseen pakolaisten vastaanottamisesta Kaupunginhallitus 190 22.04.2014 Vastaus Joensuun Perussuomalaisten valtuustoryhmän valtuustokysymykseen pakolaisten vastaanottamisesta 3236/04.03.01/2014 KH 190 Joensuun Perussuomalaisten valtuustoryhmä

Lisätiedot

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat Kunnanhallitus 38 31.01.2013 Kunnanhallitus 144 18.03.2013 Kunnanhallitus 291 03.06.2013 Kunnanhallitus 63 16.02.2015 Kunnanhallitus 132 30.03.2015 Kunnanhallitus 262 06.07.2015 Kunnanhallitus 319 21.09.2015

Lisätiedot

Naantalin kaupungin lausunto KTO:n, Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän toimintasuunnitelmaan vuosille

Naantalin kaupungin lausunto KTO:n, Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän toimintasuunnitelmaan vuosille Sosiaali- ja terveyslautakunta 36 11.06.2015 Kaupunginhallitus 278 10.08.2015 Naantalin kaupungin lausunto KTO:n, Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän toimintasuunnitelmaan vuosille 2016-2018

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden kuntapaikat ja kotouttaminen. Turvapaikanhakijoiden majoittaminen

Oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden kuntapaikat ja kotouttaminen. Turvapaikanhakijoiden majoittaminen Kehittämistoimikunta 71 23.11.2015 Kehittämistoimikunta 12 21.03.2016 Oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden kuntapaikat ja kotouttaminen 395/21.215/2015 KEHTMK 23.11.2015 71 Sosiaalityön johtaja

Lisätiedot

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan. Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginvaltuusto 5 26.01.2015 Kokemäen kaupungin ja Freyja Oy:n välisen vuokrasopimuksen muuttaminen (vuoden 2015 vuokraerien maksulykkäys) sekä vuoden 2015 talousarvion

Lisätiedot

26 05.06.2013 25 16.04.2014 70 28.10.2014 17 19.02.2015 61 30.09.2015 27 20.04.2016 13 22.02.2017 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten esteellisyyksien toteaminen TARLTK 05.06.2013 26 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

Kunnanhallitus käy keskustelun valmisteluosassa mainitusta asiasta ja linjaa, miten valmistelussa edetään.

Kunnanhallitus käy keskustelun valmisteluosassa mainitusta asiasta ja linjaa, miten valmistelussa edetään. Kunnanhallitus 79 20.03.2014 Kunnanhallitus 93 09.04.2014 Kunnanhallitus 160 12.06.2014 Kunnanhallitus 219 11.09.2014 Kunnanhallitus 257 29.10.2014 Liikuntahallin rakentaminen Pälkäneelle 195/02.05.01/2013

Lisätiedot

Asialle edellytetään takaajan suostumus.

Asialle edellytetään takaajan suostumus. Kunnanhallitus 218 07.10.2013 Kunnanhallitus 189 27.10.2014 Kunnanhallitus 217 08.12.2014 Valtuusto 44 15.12.2014 Kunnanhallitus 179 21.09.2015 Valtuusto 46 28.09.2015 46 KOJEX OY:N JAKAUTUMISILMOITUS

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle Kaupunginhallitus 170 21.08.2017 Kaupunginhallitus 175 04.09.2017 Kaupunginhallitus 15 22.01.2018 Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle 1.6.2017-31.5.2019 221/00.04.02/2017

Lisätiedot

Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus 1.5.2014 alkaen

Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus 1.5.2014 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 176 12.12.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 14 13.02.2014 Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus 1.5.2014 alkaen 288/02.05.00/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen.

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen. Kunnanhallitus 54 24.02.2014 Kunnanhallitus 75 07.04.2014 Kunnanvaltuusto 10 16.04.2014 Kunnanhallitus 98 28.04.2014 Kunnanvaltuusto 17 07.05.2014 LUNASTUSVUOKRASOPIMUS KHALL 54 Ristijärven kunta on neuvotellut

Lisätiedot

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen. Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa

Lisätiedot