Vierailu Glasgowissa Tuomo Alasoini

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vierailu Glasgowissa 12.-15.1.2015. Tuomo Alasoini 20.1.2015"

Transkriptio

1 Vierailu Glasgowissa Tuomo Alasoini

2 Vierailun konteksti Vierailu toteutui professori Patricia Findlayn pyynnöstä. Hän toimii Strathclyden yliopiston professorina alueella Work and Employment Relations ja johtajana keskuksessa, jonka nimi on Scottish Centre for Employment Research Department of Human Resource Management. Strathclyde on vuonna 1796 perustettu, Skotlannin kolmanneksi suurin yliopisto, jonka opiskelijamäärä on noin Joka seitsemäs opiskelija on Iso-Britannian ulkopuolelta. Strathclyde valittiin vuonna 2012 koko Iso-Britanniassa vuoden yliopistoksi ja sitä pidetään UCAS-pisteiden nojalla maan 15. parhaana yliopistona. Yliopistossa on 4 tiedekuntaa: insinööritieteellinen, humanistisyhteiskuntatieteellinen, luonnontieteellinen ja kauppatieteellinen. Kauppatieteellinen tiedekunta, johon HRM-puoli kuuluu, on rankattu koko Iso-Britanniassa 9. sijalle.

3 Vierailun tarkoitus Strathclyden yliopistossa on käynnistynyt vuonna 2014 projekti nimeltään Innovating works ja projektin toteuttajat ovat keräämässä projektin ympärille laajempaa työelämäinnovaatioverkostoa, johon kuuluisi tutkijoita, poliittisia päätöksentekijöitä, työnantajia sekä työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen edustajia. Projektin pilottivaiheessa on mukana tusinan verran pk-yrityksiä, mutta tarkoituksena on saada pilotti laajenemaan pitkän aikavälin tutkimus- ja politiikkainvestoinniksi työelämäinnovaatioiden alueella. Pilottivaihe päättyy maaliskuussa Projektia rahoittavat Euroopan aluekehitysrahasto, Scottish Enterprise (Scotland s main economic, enterprise, innovation and investment agency), Scottish Funding Council ja Strathclyden yliopisto, Toteuttajat olivat erittäin kiinnostuneita Suomen pitkäaikaisista kokemuksista tällä alueella ja sain kutsun kertoa näistä.

4 Vierailun sisältö: seminaarit ja tutkijatapaamiset Tapaaminen tutkijaryhmän kanssa maanantaina (Patricia Findlay, Jill MacBryde, Colin Lindsay, Dominic Chalmers, Rachelle Pascoe- Deslauriers, Russell Matthews ja James Wilson). Ryhmä edustaa johtamisja organisaatiotutkimusta, operaatioanalyysia ja yrittäjyystutkimusta. Esitys Workplace Innovation: Lessons from Finland tiistaina pääosin poliittisille päätöksentekijöille, työmarkkinajärjestöjen edustajille ja virkamiehille. Esitys Innovativeness in Finland: The Finnish Government s Policies for Promoting Workplace Innovation keskiviikkona pääosin yliopistotutkijoille.

5 Vierailun sisältö: yritysvierailut 2 yritysvierailua: MAKLAB: personal manufacturing and digital prototyping (FabLab) (tiistaina) ja Cup Glasgow Ltd.: yhdistetty teehuone sekä gin&cocktail-baari (torstaina) FabLab = a small-scale workshop offering (personal) digital fabrication. FabLab-idea: joustavuus, yksilöllisyys, luovuus, käsityö- ja tietotekniikkatietojen yhdistäminen, demokraattisuus ja sosiaalinen ulottuvuus ( kuka vaan voi tehdä mitä vaan ) Osa maailmanlaajuista Makers Movement liikettä. Maailmassa yli 125 FabLabia 34 maassa (2013) Suomen 1. FabLab Media Factory Aalto-yliopistossa (2012)

6 Innovating works -projekti Tarkoitus saattaa eri toimijoita yhteen ja näin edistää oppimista työelämäinnovaatioista ja saada ymmärretyksi näiden tärkeä merkitys arvonluonnin näkökulmasta niin poliittisella tasolla kuin yrityksissä. Toteutunut toistaiseksi erilaisina foorumeina, joita järjestetty kuusi alkaen elokuusta Pilottiyritysten on tarkoitus on toimia showcaseina siitä, mikä toimii työelämäinnovaatioita edistettäessä sekä, mitä esteitä ja haasteita matkalla voi olla. Kv-vertailujen mukaan Iso-Britannian (ja Skotlannin) yritykset ovat monia muita maita jäljessä oppimista ja ongelmanratkaisua sisältävän työn yleisyydessä. Lisäkoulutus ei ole ratkaisu, vaan ennen kaikkea se, että työntekijöiden kyvyt saadaan paremmin käyttöön.

7 Mikä skotteja kiinnosti erityisesti? Mikä on työntekijöiden ja työnantajien järjestäytymisaste Suomessa ja miksi se on niin korkea? Miten saadaan työelämäinnovaatioita edistettäessä todellinen win-win-tilanne, jossa tuottavuutta ja työelämän laatua voidaan edistää samanaikaisesti ja onnistuuko tämä ylipäätään? Miksi Suomessa(kaan) ei ole onnistuttu hyvin työelämäinnovaatioiden leviämisessä projektien myötä? Miten voidaan varmistaa, että projektien tulokset ovat yrityksissä kestäviä? Voidaan prosessin aikana löytää tekijöitä, jotka kertovat onnistuuko vai epäonnistuuko projekti? Kerätäänkö projekteista myös objektiivista tulostietoa? Onko ekologinen kestävyys millään lailla kriteeri päätöksenteossa? Onko eroa yksityisen ja julkisen sektorin hankkeiden sisällössä ja niiden onnistumisen edellytyksissä? Konsulttien ja tutkijoiden välinen yhteistyö: miten mahdollista projekteissa? (Skotlannissa konsultit täysin ulkona Innovating works -projektista) Onko realistista, että Suomessa on vuonna 2020 Euroopan paras työelämä?

8

23.5.2012 1 Rakentamisen näkymät EU-alueella ja Suomessa

23.5.2012 1 Rakentamisen näkymät EU-alueella ja Suomessa 23.5.2012 1 Rakentamisen näkymät EU-alueella ja Suomessa Pekka Pajakkala Senior Advisor, VTT President of EUROCONSTRUCT 2012 23.5.2012 2 Rakentamisen näkymät EU, CEE, SUOMI 1. VTT 2. TALOUDEN JA RAKENTAMISEN

Lisätiedot

Inno-Vointi -projektin alkuseminaarin avaus

Inno-Vointi -projektin alkuseminaarin avaus Inno-Vointi -projektin alkuseminaarin avaus Tuomo Alasoini tuomo.alasoini(at)tekes.fi Tekesin rooli työelämän tutkimuksessa ja kehittämisessä Suomen innovaatiopolitiikkaa ohjaa nykyään kansalliseen innovaatiostrategiaan

Lisätiedot

Dir. emer. Klaus Thoma, Fraunhofer Institute for High-Speed Dynamics, Ernst-Mach-Institut

Dir. emer. Klaus Thoma, Fraunhofer Institute for High-Speed Dynamics, Ernst-Mach-Institut 1 (5) 9.5.2016 Strategisen tutkimuksen neuvosto STRATEGISEN TUTKIMUKSEN OHJELMAHAUT 2016 ARVIOINTIPANEELIT Turvallisuus verkottuneessa maailmassa tutkimusohjelma 12 huhtikuuta 2016, Helsinki Dr. Tarja

Lisätiedot

Huippuyksikköseminaari 12.11.2013

Huippuyksikköseminaari 12.11.2013 Huippuyksikköseminaari 12.11.2013 Puheenjohtajana: yksikön johtaja Arja Kallio 10.00 10.10 Tervetuloa, Yksikön johtaja Arja Kallio 10.10 10.50 Käytännön asioita aloittaville huippuyksiköille, Tiedeasiantuntija

Lisätiedot

Appendix 1. Research material

Appendix 1. Research material Appendix 1. Research material T3 mobility planning and decision making material City of Espoo, City Board. 2013. 10 Selvitys Otaniemen liittämisestä Raide-Jokerin piiriin. Minutes 3.6.2013. Issue nr. 4619/08.01.00/2012.

Lisätiedot

Sinä poljet ja ohjaat ja minä. Kalervo Väänänen

Sinä poljet ja ohjaat ja minä. Kalervo Väänänen Sinä poljet ja ohjaat ja minä katselen päältä Kalervo Väänänen Sisältö Tohtoroitumisen lähihistoriasta Tutkijoiden tarpeesta ja sijoittumisesta Suomen julkinen tutkimusrahoitus Akateemisesta uraputkesta

Lisätiedot

HYVINVOINTIVALTION RAHOITUS

HYVINVOINTIVALTION RAHOITUS HYVINVOINTIVALTION RAHOITUS Riittävätkö rahat, kuka maksaa? Sixten Korkman Jukka Lassila Niku Määttänen Tarmo Valkonen Julkaisija: Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos ETLA Kustantaja: Taloustieto Oy Kannen valokuva:

Lisätiedot

Kansliapäällikön puheenvuoro

Kansliapäällikön puheenvuoro Edessä oli pitkä urakka, mutta päätös oli tehty, ja sehän on aina hyvä juttu. Kansliapäällikön puheenvuoro Haastava tulevaisuus mistä yhteinen suunta? Valtiovarainministeriön ja Tampereen johtamiskorkeakoulun

Lisätiedot

Radikaali kasvatus kääntäjän ja tulkin työelämätaitokurssin viitekehyksenä. TAO-verkoston seminaari Jyväskylä 19.3.2010. Kristiina Abdallah

Radikaali kasvatus kääntäjän ja tulkin työelämätaitokurssin viitekehyksenä. TAO-verkoston seminaari Jyväskylä 19.3.2010. Kristiina Abdallah Radikaali kasvatus kääntäjän ja tulkin työelämätaitokurssin viitekehyksenä TAO-verkoston seminaari Jyväskylä 19.3.2010 Kristiina Abdallah Luennon sisältö Kääntäjän ja tulkin työelämätaitokurssista Oma

Lisätiedot

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013 FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013 FSA:n vuosikokous 2.5.2013 TOIMINTASUUNNITELMAN PÄÄLINJAT Vuoden 2013 toimintasuunnitelma keskittyy: Jäsenlähtöisen toiminnan aktivoimiseen* FSA:n toiminnasta

Lisätiedot

Johtajien urakehityksen tukeminen TASURI-hankkeessa

Johtajien urakehityksen tukeminen TASURI-hankkeessa Euroopan unionin osarahoittama hanke Johtajien urakehityksen tukeminen TASURI-hankkeessa Eurooppanaisten vierailu STM:n tasa-arvoyksikköön 22.1.2015 Projektipäällikkö Mia Teräsaho, STM TASURI-hanke (Gender

Lisätiedot

Työelämävalmiudet: Oivallus-hankeken seminaari

Työelämävalmiudet: Oivallus-hankeken seminaari Työelämävalmiudet: Oivallus-hankeken seminaari Optek Opetusteknologia koulun arjessa Jari Lavonen, Professor of Physics and Chemistry Education, Head of the department Department of Teacher Education,

Lisätiedot

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation DM 607668 03-2011 Expertise and networks for innovations Tekes services Funding for innovative R&D and business Networking Finnish and global

Lisätiedot

Rakennetaan yhteistyönä KAIKILLE AVOIN INNOVAATIO- YHTEISÖ

Rakennetaan yhteistyönä KAIKILLE AVOIN INNOVAATIO- YHTEISÖ Rakennetaan yhteistyönä KAIKILLE AVOIN INNOVAATIO- YHTEISÖ 1 Innopajan sisältö 1. Keskustelupaneeli: Mitä tehtiin Oulussa ja Haukiputaalla? Uuden toimintamallin käyttöönoton ja vakiinnuttamisen kysymyksiä

Lisätiedot

HUMAN RESOURCE DEVELOPMENT PROJECT AT THE UNIVERSITY OF NAMIBIA LIBRARY

HUMAN RESOURCE DEVELOPMENT PROJECT AT THE UNIVERSITY OF NAMIBIA LIBRARY HUMAN RESOURCE DEVELOPMENT PROJECT AT THE UNIVERSITY OF NAMIBIA LIBRARY Kaisa Sinikara, University Librarian, Professor and Elise Pirttiniemi, Project Manager, Helsinki University Library Ellen Namhila,

Lisätiedot

SKOTLANNIN OPINTOMATKA PARHAAT KÄYTÄNNÖT LUOVILLA ALOILLA

SKOTLANNIN OPINTOMATKA PARHAAT KÄYTÄNNÖT LUOVILLA ALOILLA SKOTLANNIN OPINTOMATKA PARHAAT KÄYTÄNNÖT LUOVILLA ALOILLA TAUSTAA 20 hengen delegaatio vieraili Skotlannin Edinburghissa ja Glasgow ssa maaliskuussa 2013. Matkan tavoitteena oli tutustua hallintojärjestelmään,

Lisätiedot

Suomen Metsäosaamisen Vientiseminaari: Kokemuksia ja ajatuksia metsäosaamisen viennin haasteista

Suomen Metsäosaamisen Vientiseminaari: Kokemuksia ja ajatuksia metsäosaamisen viennin haasteista Suomen Metsäosaamisen Vientiseminaari: Kokemuksia ja ajatuksia metsäosaamisen viennin haasteista 17.06 2010 Tapani Oksanen, Indufor Oy Muutama sana Induforista Riippumaton metsäalan neuvonantajaorganisaatio,

Lisätiedot

Asuntopolitiikan tutkimus ja julkinen keskustelu

Asuntopolitiikan tutkimus ja julkinen keskustelu Asuntopolitiikan tutkimus ja julkinen keskustelu ASU-vuosiseminaari, Lahti 23.-24.10.2014 Asuntopolitiikka muutoksessa konsortio Hanna Kettunen (sekä Tuula Laukkanen ja Christer Bengs) Konsortion hankkeiden

Lisätiedot

Kaupunkiseudut globaalissa innovaatiokilpailussa. Martti Launonen & Jukka Viitanen Hubconcepts Oy Finlandia-talo 14.12.2012

Kaupunkiseudut globaalissa innovaatiokilpailussa. Martti Launonen & Jukka Viitanen Hubconcepts Oy Finlandia-talo 14.12.2012 Kaupunkiseudut globaalissa innovaatiokilpailussa Martti Launonen & Jukka Viitanen Hubconcepts Oy Finlandia-talo 14.12.2012 20 vuoden kokemus innovaatiokeskittymien kehittämisessä 1. Vierailut ja keskustelut

Lisätiedot

Meriympäristöön kohdistuvat uhat ja niiden edellyttämät torjunta- ja sopeutumisstrategiat vaativat yhteiskunnan, päättäjien ja tutkijoiden

Meriympäristöön kohdistuvat uhat ja niiden edellyttämät torjunta- ja sopeutumisstrategiat vaativat yhteiskunnan, päättäjien ja tutkijoiden Suomenlahti-vuoden visio Miksi Suomenlahti-vuosi? Meriympäristöön kohdistuvat uhat ja niiden edellyttämät torjunta- ja sopeutumisstrategiat vaativat yhteiskunnan, päättäjien ja tutkijoiden aktiivista vuorovaikutusta

Lisätiedot

Tuottava esimies - simulaatiopeli

Tuottava esimies - simulaatiopeli Tuottava esimies - simulaatiopeli Marko Kesti Dr., M.Sc. Adjunct Professor HRM-P University of Lapland Non-fiction writer (http://markokesti.wordpress.com/) marko.kesti@playgain.fi Pelillistämisen viitekehys

Lisätiedot

Regional Digital Agendas for Healthcare. Anna Sachinopoulou & Jarmo Pääkkönen, CHT & Mikko Väisänen, PPL

Regional Digital Agendas for Healthcare. Anna Sachinopoulou & Jarmo Pääkkönen, CHT & Mikko Väisänen, PPL Regional Digital Agendas for Healthcare Anna Sachinopoulou & Jarmo Pääkkönen, CHT & Mikko Väisänen, PPL 1 Ohjelma * Avaus: Oulu Health ja e-health, Maritta Perälä-Heape, (CHT) * Readi for Health: Mitä,

Lisätiedot

Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa

Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa Ritva Dammert 17.3.2014 Tieteentekijöiden liiton seminaari Helsingin yliopiston toimenpideohjelma 2013 2016 ja tohtorikoulutus Huippututkimuksen tunnistaminen

Lisätiedot

Tutkijan informaatiolukutaito

Tutkijan informaatiolukutaito Tutkijan informaatiolukutaito Maria Forsman VTT, kirjastonjohtaja Valtiotieteellisen tiedekunnan kirjasto Infolit-hankkeen koulutuspalaveri 17.2.2006 Kirjastoammattilaisesta tutkijaksi Taustalla Kirjasto-

Lisätiedot

Oppiminen aluekehittämisen moottorina

Oppiminen aluekehittämisen moottorina Oppiminen aluekehittämisen moottorina Länsi-Uusimaa uuteen nousuun seminaari 9.3.2010 Suuri osa siitä, mitä opimme koulussa ja yliopistossa ei liity talouselämän edellyttämään osaamiseen Adam Smith Kansojen

Lisätiedot

Opettajankoulutuksen valinnat ennakoivaa tulevaisuustyötä (OVET) -kehittämishanke

Opettajankoulutuksen valinnat ennakoivaa tulevaisuustyötä (OVET) -kehittämishanke Selection to Finnish Teacher Education Anticipatory Work for Future Key Project Opettajankoulutuksen valinnat ennakoivaa tulevaisuustyötä (OVET) -kehittämishanke CC0 OVET-hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena

Lisätiedot

Ehdotusten vaikutukset EU:n kilpailuasemaan luotettavien digitaalisten sisämarkkinoiden kehityksessä

Ehdotusten vaikutukset EU:n kilpailuasemaan luotettavien digitaalisten sisämarkkinoiden kehityksessä Ehdotusten vaikutukset EU:n kilpailuasemaan luotettavien digitaalisten sisämarkkinoiden kehityksessä Mika Lauhde Vice President, Government Relations and Business Development SSH Communications Security

Lisätiedot

Finland - China Cooperation Seminar

Finland - China Cooperation Seminar Finland - China Cooperation Seminar June 9-11, 2008 Tervetuloa Finland China-seminaariin Joensuun ja Kuopion yliopistoihin! Ilmoittautuminen on nyt käynnissä! Joensuun ja Kuopion yliopistot järjestävät

Lisätiedot

KOULUTTAUTUMISVAIHTOEHDOT

KOULUTTAUTUMISVAIHTOEHDOT KOULUTTAUTUMISVAIHTOEHDOT Pentti JÄRVELÄ TkT, Professori TTY Muovi- ja elastomeeritekniikka TTY Lahden yksikkö 1 TAVOITE Hankkia osaamista joltakin alueelta. Osaamista, joka on vaihdettavissa rahaksi työnantajan

Lisätiedot

Internet of Things. Ideasta palveluksi IoT:n hyödyntäminen teollisuudessa. Palvelujen digitalisoinnista 4. teolliseen vallankumoukseen

Internet of Things. Ideasta palveluksi IoT:n hyödyntäminen teollisuudessa. Palvelujen digitalisoinnista 4. teolliseen vallankumoukseen Internet of Things Ideasta palveluksi 17.4.2015 IoT:n hyödyntäminen teollisuudessa Palvelujen digitalisoinnista 4. teolliseen vallankumoukseen We are where our clients are CGI in Finland and globally Close

Lisätiedot

Bench-hanke. Kurki-seminaari Kouvola 24.11.2010. Ph.D. Maija Härkönen Tkt Antero Ollila 3 Nov 2010 Slide 1

Bench-hanke. Kurki-seminaari Kouvola 24.11.2010. Ph.D. Maija Härkönen Tkt Antero Ollila 3 Nov 2010 Slide 1 Bench-hanke Slide 1 Kurki-seminaari Kouvola 24.11.2010 BENCH perustiedot Bench-projektin koko nimi on Beneficial Business Contacts between the Central Baltic Region and China. Perustietoja: Slide 2 Kokonaisbudjetti

Lisätiedot

Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta

Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta 1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain vuosivapaata tosiasiallisesti tehtyjen työtuntien perusteella. Tehdyiksi työtunneiksi luetaan myös muu työaikalain

Lisätiedot

Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta

Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta 1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain vuosivapaata tosiasiallisesti tehtyjen työtuntien perusteella. Tehdyiksi työtunneiksi luetaan myös muu työaikalain

Lisätiedot

LAPSI JA NUORISOPOLITIIKAN KOORDINAATION VAHVISTAMINEN SUUNNITELMIEN ESITTELYÄ JA REFLEKTOINTIA

LAPSI JA NUORISOPOLITIIKAN KOORDINAATION VAHVISTAMINEN SUUNNITELMIEN ESITTELYÄ JA REFLEKTOINTIA LAPSI JA NUORISOPOLITIIKAN KOORDINAATION VAHVISTAMINEN SUUNNITELMIEN ESITTELYÄ JA REFLEKTOINTIA Päivi Honkatukia & Lasse Siurala Nuorisotyön kehittämisverkoston koordinaatioryhmä 15.6.2010 HANKKEEN ETENEMINEN

Lisätiedot

Globaalit arvoketjut Pk-yrityksen näkökulmasta*)

Globaalit arvoketjut Pk-yrityksen näkökulmasta*) Globaalit arvoketjut Pk-yrityksen näkökulmasta*) Timo Seppälä 27. Elokuuta, 2014; Helsinki *) This research is a part of the ongoing research project Value Creation and Capture The Impact of Recycling

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

WorkPlace Pirkanmaa. Kansainvälisiä osaajia korkeakouluista. Kansainvälisten koulutusohjelmien tapaaminen 16.12.2010

WorkPlace Pirkanmaa. Kansainvälisiä osaajia korkeakouluista. Kansainvälisten koulutusohjelmien tapaaminen 16.12.2010 WorkPlace Pirkanmaa Kansainvälisiä osaajia korkeakouluista työelämään Kansainvälisten koulutusohjelmien tapaaminen 16.12.2010 Instituutin projektitoiminta: Instituutin rooli on suunnitella ja hallinnoida

Lisätiedot

Kuka kylää kehittää? Salon seudun malli kyläsuunnitteluun

Kuka kylää kehittää? Salon seudun malli kyläsuunnitteluun Kuka kylää kehittää? Salon seudun malli kyläsuunnitteluun Salon seudun suunnittelumalli yhdistää toiminnallisen kyläsuunnittelun ja maankäytön suunnittelun Toiminnallinen kyläsuunnitelma edustaa kyläläisten

Lisätiedot

ehealth Solutions across the Northern Periphery OULU, Finland

ehealth Solutions across the Northern Periphery OULU, Finland KUTSU Terveydenhuollon etäpalveluiden kehittäminen Pohjoisen Periferian alueella Arvoisa vastaanottaja! Competitive Health Services hankkeen loppuseminaari pidetään Oulussa 3.-4.11.2010. Paikka: Oulun

Lisätiedot

Ohjaus työllistyvyyden tukena

Ohjaus työllistyvyyden tukena Ohjaus työllistyvyyden tukena Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäivät 7. Työpaja 7.11.2013 Helena Kasurinen 1 Esityksen sisältö Taustaa ja käsitteitä Työelämätaidot Pilottiprojektit Jatkosuunnitelmat 2 EU:n

Lisätiedot

YLIOPISTO-LEHDEN IDEA

YLIOPISTO-LEHDEN IDEA YLIOPISTO-LEHDEN IDEA Tiedeviestinnän instituutiot ja käytännöt luentosarja Päätoimittaja Marja Pemberton 18.2.2014 Viestintä ja yhteiskuntasuhteet Kommunikation och samhällsrelationer University University

Lisätiedot

Kuinka hyödynnän EU-rahoitusta yrityksen kehittämisessä

Kuinka hyödynnän EU-rahoitusta yrityksen kehittämisessä Kuinka hyödynnän EU-rahoitusta yrityksen kehittämisessä 18.4.2013 Jukka Hellgren Culmentor EU-hankkeiden ja rahoituksen asiantuntija 2001: Ohjelmisto Reportronic - Projektien ja -salkkujen hallinnon ja

Lisätiedot

Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus. Ritva Dammert 12.3.2014

Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus. Ritva Dammert 12.3.2014 Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus Ritva Dammert 12.3.2014 Tohtorikoulutuksen organisoinnin periaatteita Helsingin yliopistossa Uusi tohtorikoulutusjärjestelmä on mittasuhteiltaan suuri muutos

Lisätiedot

Kiina on POP! Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari

Kiina on POP! Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari Kiina on POP! Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari Hotel Arthur 9.5.2014 Vaskivuoren lukion rehtori Eira Kasper Hankekoordinaattori Veli-Matti Palomäki YANZU 言 祖 Kiinan kieltä lukioissa Kansainvälistymisen

Lisätiedot

Hyvä Tekesin asiakas!

Hyvä Tekesin asiakas! RAPORTOINTIPYYNTÖ 5.6.2009 «Organisaatio» «Yksikko» «Etunimet» «Sukunimi» «Postiosoite» «Postinumero» «Postitoimipaikka» Hyvä Tekesin asiakas! Pyydämme teitä ystävällisesti täyttämään jälkiraportointilomakkeen

Lisätiedot

Mitä meneillään FinBraTechissa?

Mitä meneillään FinBraTechissa? www.tuas.fi Mistä on kyse? Työ- ja elinkeinoministeriön sekä Turun kaupungin rahoittamassa FinBraTechhankkeessa (2014-2016) käynnistetään teknologiateollisuutta ja erityisesti merialoja palveleva yksikkö

Lisätiedot

ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto

ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto Serve Research Brunch 24.10.2013 Esityksen sisältö ATLAS-hanke lyhyesti ATLAS-kartan kehittäminen:

Lisätiedot

Kohti avointa, asiakaslähtöistä palvelujen tuotteistamista

Kohti avointa, asiakaslähtöistä palvelujen tuotteistamista Kohti avointa, asiakaslähtöistä palvelujen tuotteistamista Katriina Valminen ja Jesse Valtanen Asiakaslähtöisyys palveluinnovaa3oissa suuret puheet, pienet teot? 4.10.2012 Esityksen sisältö PALVELUJEN

Lisätiedot

Työturvallisuuskeskuksen Parempi työ kevätseminaari toimialaryhmille ja työalatoimikunnille Glo Hotel Art, Hki

Työturvallisuuskeskuksen Parempi työ kevätseminaari toimialaryhmille ja työalatoimikunnille Glo Hotel Art, Hki Irmeli Vuoriluoto, työympäristöasiantuntija, Tehy ry Työturvallisuuskeskuksen Parempi työ kevätseminaari toimialaryhmille ja työalatoimikunnille 8.4.2013 Glo Hotel Art, Hki Ryhmän jäsenenä toimiminen ja

Lisätiedot

ISSRC Information Systems Security Research Center. University of Oulu, Department of Information Processing Science T.Wiander, M.

ISSRC Information Systems Security Research Center. University of Oulu, Department of Information Processing Science T.Wiander, M. ISSRC Information Systems Security Research Center University of Oulu, Department of Information Processing Science T.Wiander, M.Siponen TIMO WIANDER M.Sc (IS), B.Sc (Marketing) Project Manager ISSRC ISO/IEC

Lisätiedot

Kommentteja Robert Arnkilin puheenvuoroon Tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu. Keijo Räsänen keijo.rasanen@aalto.fi

Kommentteja Robert Arnkilin puheenvuoroon Tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu. Keijo Räsänen keijo.rasanen@aalto.fi Kommentteja Robert Arnkilin puheenvuoroon Tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu Keijo Räsänen keijo.rasanen@aalto.fi 1. Mitä Robert sanoi, ymmärrykseni mukaan 2. Kommenttieni tausta, osin samanlaisessa

Lisätiedot

TUOTTAVUUSTUTKIMUKSEN TILA VUONNA 2011?

TUOTTAVUUSTUTKIMUKSEN TILA VUONNA 2011? 1 TUOTTAVUUSTUTKIMUKSEN TILA VUONNA 2011? Antti Lönnqvist Tampereen teknillinen yliopisto 2 3 Haasteita tutkimusalueen tilan kuvailulle Miten määritellään tuottavuus? Tuottavuus = tuotos / panos Tuottavuus

Lisätiedot

Henkinen työsuojelu hyvinvointia rakennetaan yhdessä

Henkinen työsuojelu hyvinvointia rakennetaan yhdessä Henkinen työsuojelu hyvinvointia rakennetaan yhdessä Yliopistojen työsuojelupäivät 2006 Tulevaisuuden turvallisuutta - NYT Koulutuspäällikkö, työpsykologi Tiina Saarelma-Thiel tiina.saarelma-thiel@ttl.fi

Lisätiedot

Luovuutta yrityksen kehittämiseen Irti vanhasta ja uudenlaiseen toimintaan. Ville Tuomi Vaasan yliopisto 24.9.2007

Luovuutta yrityksen kehittämiseen Irti vanhasta ja uudenlaiseen toimintaan. Ville Tuomi Vaasan yliopisto 24.9.2007 Luovuutta yrityksen kehittämiseen Irti vanhasta ja uudenlaiseen toimintaan Ville Tuomi Vaasan yliopisto 24.9.2007 Mitä luovuus on? (1) Luova yksilö ja luova yritys Luovuus tarkoittaa ihmisen kykyä tuottaa

Lisätiedot

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla?

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 12.3.2013 Digitaalisuus palvelujen ja tuotannon uudistajana Perustelut Organisaatioiden kokonaisvaltainen uudistaminen prosesseja

Lisätiedot

Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville?

Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville? Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville? Mikä on tutkimusohjelman tai hankkeen tulos? Tutkijoille työtä, opinnäytteitä, meriittejä

Lisätiedot

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska. Mitä ohjelman jälkeen?

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska. Mitä ohjelman jälkeen? Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska Mitä ohjelman jälkeen? Tekesin ohjelma 2009 2012 Sapuska loppuu, elämä jatkuu! Tekesin Sapuska-ohjelmasta on muodostunut koko elintarvikealan tuntema

Lisätiedot

Alue- ja yhdyskuntasuunnittelijan oppisopimustyyppinen koulutus

Alue- ja yhdyskuntasuunnittelijan oppisopimustyyppinen koulutus Alue- ja yhdyskuntasuunnittelijan oppisopimustyyppinen koulutus Hanna Mattila & Eeva Mynttinen Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus Aalto-yliopisto, Insinööritieteellinen korkeakoulu Mitä

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus ja Green Growth ohjelma

Tekesin innovaatiorahoitus ja Green Growth ohjelma Tekesin innovaatiorahoitus ja Green Growth ohjelma - Tuomo Suortti/Tekes 22.11.2012 DM 1036318 Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen Innovatiiviset liiketoimintakonseptit

Lisätiedot

FUAS ja sen toiminnallisen ohjauksen malli

FUAS ja sen toiminnallisen ohjauksen malli FUAS ja sen toiminnallisen ohjauksen malli 01.02.2012 Suomen suurin ammattikorkeakoulukokonaisuus FUAS toimii Helsingin laajalla metropolialueella Opiskelijoita 21.000 HAMK LAMK Henkilöstöä 1.700 Liikevaihto

Lisätiedot

Tapio S. Katko, Dosentti, UNESCO oppituolin haltija, Tampereen Teknillinen Yliopisto (TTY) " Suomalaisen vesihuollon tulevaisuuden haasteet

Tapio S. Katko, Dosentti, UNESCO oppituolin haltija, Tampereen Teknillinen Yliopisto (TTY)  Suomalaisen vesihuollon tulevaisuuden haasteet Tapio S. Katko, Dosentti, UNESCO oppituolin haltija, Tampereen Teknillinen Yliopisto (TTY) " Suomalaisen vesihuollon tulevaisuuden haasteet LAUREA [Seminaari: Energian ja ravinteiden kierrätyksen uudet

Lisätiedot

Vastuutahot/henkilö: Jokaisen toiminnon kohdalla määritellään kyseisestä toiminnosta vastaava(t) henkilö(t) tai taho(t).

Vastuutahot/henkilö: Jokaisen toiminnon kohdalla määritellään kyseisestä toiminnosta vastaava(t) henkilö(t) tai taho(t). OULUN YLIOPISTON LAATUTYÖN PILOTTI, BIOLOGIAN LAITOS (BILPO) TUTKIMUSTOIMINNON KUVAUS (MATRIISI) Laitoksen perustehtävien opetuksen ja tutkimuksen kuvaamiseen tarkoitettu matriisi on työväline laitoksen

Lisätiedot

TAMPERE3 INNOVATION SCOUT 2017 TURUN AMK TAMK KIMMO VÄNNI

TAMPERE3 INNOVATION SCOUT 2017 TURUN AMK TAMK KIMMO VÄNNI TAMPERE3 INNOVATION SCOUT 2017 TURUN AMK 18.1.2017 TAMK KIMMO VÄNNI TAMK:N TYÖPAKETIT Y-MAKERS ALUSTA TIIMIVALMENNUKSEEN PERUSTUVA KASVUYRITTÄJYYSOHJELMA TUOTE-, PALVELU- JA TUTKIMUSIDEOIDEN TESTAAMINEN

Lisätiedot

KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017

KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017 KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017 Tuomo Airaksinen, Finpro 24.2.2015 Team Finland kasvuohjelmat ja rahoitus Team Finland Pk-yritysten kansainvälisen liiketoiminnan kehittämiseen suunnattuja - toteutetaan

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja tuottavuus

Työhyvinvointi ja tuottavuus Työhyvinvointi ja tuottavuus DI HTT Marko Kesti marko.kesti@mcompetence.com EVP HRM-Performance, Mcompetence Oy Researcher, Lapin Yliopisto Tietokirjailija, Suomen tietokirjailijat ry Henkilöstö on yrityksen

Lisätiedot

LCCE. Projektivastaava. Opinnäytetyö. Katosrakenne. merkeissä. yhteyttä yhteistyön merkeissä. LCCE-projekti. Mu06M yritysvierailulle Loviisaan

LCCE. Projektivastaava. Opinnäytetyö. Katosrakenne. merkeissä. yhteyttä yhteistyön merkeissä. LCCE-projekti. Mu06M yritysvierailulle Loviisaan P 2011 Lokakuu LCCE Marraskuu Joulukuu Tammikuu Syyskuu Helmikuu Lokakuu Maaliskuu Marras Huh Lcce lyhyesti MediaModo Oikeita projekteja, Tilan suunnittelu oikeiden ja yritysten toteutus. kanssa. Projektit

Lisätiedot

Tutkimushanke Satakunnan elinkeinoelämä monikulttuurisuuden kohtaajana

Tutkimushanke Satakunnan elinkeinoelämä monikulttuurisuuden kohtaajana Tutkimushanke Satakunnan elinkeinoelämä monikulttuurisuuden kohtaajana Haaga-Helia 15.11.2010 Eila Minkkinen SISÄLTÖ Lähtökohdat Tavoitteet ja rajaukset Tutkimustiedon hyödyntäminen Aineisto ja menetelmät

Lisätiedot

Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin

Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin Kari Penttinen 12.3.2013 Katsaus päättyneeseen ohjelmaan, jossa tavoitteina oli eri toimialoilla: Kilpailukyvyn parantaminen samanaikaisesti ICT:tä hyödyntämällä

Lisätiedot

Projektisykli. SKY Kansainvälistyvä kansanopisto 27.-28.11.2007 HEO

Projektisykli. SKY Kansainvälistyvä kansanopisto 27.-28.11.2007 HEO Projektisykli SKY Kansainvälistyvä kansanopisto 27.-28.11.2007 HEO Projektin ideointi Arviointi Tarvittavien toimenpiteiden nimeäminen Toteutus Projektisuunnitelman muotoilu Rahoitus Projektin ideointi

Lisätiedot

Työvoimakoulutus ja työssä oppiminen. Johanna Laukkanen 27.1.2010

Työvoimakoulutus ja työssä oppiminen. Johanna Laukkanen 27.1.2010 Työvoimakoulutus ja työssä oppiminen Johanna Laukkanen 27.1.2010 Ammatillinen työvoimakoulutus Ammatillinen työvoimakoulutus Pääosin tutkintotavoitteista koulutusta Myös lisä- ja täydennyskoulutusta Yrittäjäkoulutusta

Lisätiedot

energiaviisaiden elämäntapojen portinvartija

energiaviisaiden elämäntapojen portinvartija HR energiaviisaiden elämäntapojen portinvartija 2 Työ on tärkein osa ihmisen elämän sisältöä yli 65 v. 46-55 v 26-35 v Lyhyt ammattikoulutus Opistotaso Akateeminen 0 25 50 75 100 Täysin samaa mieltä Jokseenkin

Lisätiedot

Osa-aikatyö ja talous

Osa-aikatyö ja talous Osa-aikatyö ja talous Eri ehdot naisille ja miehille Pohjoismaissa NIKK:n tietolehtinen Namn på kapitlet 1 NIKK:n tietolehtinen Osa-aikatyö ja talous Eri ehdot naisille ja miehille Pohjoismaissa Naiset

Lisätiedot

Fintrip ideasta konkretiaksi syksy 2012

Fintrip ideasta konkretiaksi syksy 2012 Finnish Transport Research and Innovation Partnership Fintrip ideasta konkretiaksi syksy 2012 Finnish Transport Research and Innovation Partnership Liikenteen osaamis- ja innovaatioverkosto Johanna Särkijärvi,

Lisätiedot

Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009

Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009 Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009 Hankkeessa on lukuisia toimijoita: tutkimusorganisaatioita, rahoittajia ja välittäjäorganisaatioita, joiden roolit ja työn tulokset tulee saada sopivalla tavalla

Lisätiedot

Nanopinnoitteita koneenrakentajille Seminaari 15.11.2011. Juha Purmonen Kehityspäällikkö juha.purmonen@carelian.fi

Nanopinnoitteita koneenrakentajille Seminaari 15.11.2011. Juha Purmonen Kehityspäällikkö juha.purmonen@carelian.fi Nanopinnoitteita koneenrakentajille Seminaari 15.11.2011 Juha Purmonen Kehityspäällikkö juha.purmonen@carelian.fi Kiertävä seminaarisarja Nanopinnoitteita koneenrakentajille Hämeenlinna 27.8.2009 Tampere

Lisätiedot

Miksipä Benchmarking?

Miksipä Benchmarking? Esityksen sisälmykset Miksipä Benchmarking? 1. yleistä (so. korkealentoista) benchmarkingista 2. kokemuksia yhdestä yritelmästä TieVie-asiantuntijakoulutus Turun lähiseminaari 18.3.2005 Markku Ihonen Benchmarking

Lisätiedot

Building Information Model (BIM) promoting safety in the construction site process. SafetyBIM research project 10/2007 2/2009. (TurvaBIM in Finnish)

Building Information Model (BIM) promoting safety in the construction site process. SafetyBIM research project 10/2007 2/2009. (TurvaBIM in Finnish) Building Information Model (BIM) promoting safety in the construction site process research project 10/2007 2/2009 (TurvaBIM in Finnish) Building Information Model (BIM) promoting safety in the construction

Lisätiedot

Teknologia ja digiajan yhteisöt mahdollistajina

Teknologia ja digiajan yhteisöt mahdollistajina Teknologia ja digiajan yhteisöt mahdollistajina Mikko Lampi Tutkimuspäällikkö, Mamk + digiaktivisti twitter @jotudin Minä, digitalisti Tutkimuspäällikkö Data, tiedonhallinta, sähköinen arkistointi Käyttäjäkokemus,

Lisätiedot

Kohti jatko-opintoja - IB10 vanhempainilta. Opinto-ohjaaja Maija Kärävä IB10, 1.11.2012

Kohti jatko-opintoja - IB10 vanhempainilta. Opinto-ohjaaja Maija Kärävä IB10, 1.11.2012 Kohti jatko-opintoja - IB10 vanhempainilta Opinto-ohjaaja Maija Kärävä IB10, 1.11.2012 Ajankohtaista abivuonna Loppukokeisiin keskittyminen Jatko-opintopäivä Henkilökohtaiset ohjauskeskustelut Minne lukion

Lisätiedot

HYVINVOINTIALAN YRITTÄJYYSKLINIKKA

HYVINVOINTIALAN YRITTÄJYYSKLINIKKA HYVINVOINTIALAN YRITTÄJYYSKLINIKKA INTENSIIVI HYVINVOINTIALAN YRITTÄJÄKSI Intensiivi hyvinvointialan yrittäjäksi on liiketoimintaosaamisen tehovalmennus, joka toteutetaan monimuotokoulutuksena sisältäen

Lisätiedot

Brändää yhteiskunnallinen yrityksesi. 31.10.2013 Saila Tykkyläinen

Brändää yhteiskunnallinen yrityksesi. 31.10.2013 Saila Tykkyläinen Brändää yhteiskunnallinen yrityksesi 31.10.2013 Saila Tykkyläinen ESITYKSEN SISÄLTÖ Mitä on yhteiskunnallinen yritystoiminta? Miksi yhteiskunnallisesta yritystoiminnasta kannattaa innostua? Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Eettisen toimikunnan työskentely. Aila Virtanen Jyväskylän yliopisto

Eettisen toimikunnan työskentely. Aila Virtanen Jyväskylän yliopisto Eettisen toimikunnan työskentely Aila Virtanen Jyväskylän yliopisto Toimikunnan asema Toimikunnalla ei ole lakisääteistä asemaa Toiminta perustuu rehtorin päätökseen Toimikunnan tehtävä Eettisten asioiden

Lisätiedot

Kaupunkiaktivismi Lahen voimavarana

Kaupunkiaktivismi Lahen voimavarana Lahen aktiivien tapaaminen 26.11.2015 Kaupunkiaktivismi Lahen voimavarana Pasi Mäenpää, Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos Maija Faehnle, Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos ja Suomen

Lisätiedot

Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta: Tutkimus paikallisesta sopimisesta

Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta: Tutkimus paikallisesta sopimisesta 1.2.28 Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta: Tutkimus paikallisesta sopimisesta Tutkimus Turun yliopiston työoikeuden tutkijaryhmä on professori Martti Kairisen johdolla selvittänyt vuosien 25

Lisätiedot

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS Helsinki Institute of Physics P.O.Box 64, (Gustaf Hällströmin katu 2) FIN-00014 University of Helsinki, Finland Phone +358 9 191 50521, fax +358 9 191 50522 FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS

Lisätiedot

Tietotekniikka ei riitä palvelujen tuottavuus ratkaisee. Olli Martikainen 19.3.2013

Tietotekniikka ei riitä palvelujen tuottavuus ratkaisee. Olli Martikainen 19.3.2013 Tietotekniikka ei riitä palvelujen tuottavuus ratkaisee Olli Martikainen 19.3.2013 Miten tuottavuus syntyy? 1. Miten tuottavuus syntyy? Tuotanto voidaan kuvata työhön vaadittavien investointien ja itse

Lisätiedot

Keskeisiä haasteita ELO-toiminnassa. TNO-asiantuntijoiden foorumi 22.4.2015

Keskeisiä haasteita ELO-toiminnassa. TNO-asiantuntijoiden foorumi 22.4.2015 Keskeisiä haasteita ELO-toiminnassa TNO-asiantuntijoiden foorumi 22.4.2015 Elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän tehtävät 2015-2020 1. Edistää kansallista, alueellista ja paikallista tieto-, neuvonta-

Lisätiedot

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 14.12.2015 klo 17.00 SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Suomalainen Tiedeakatemia myönsi 14.12.2015 pidetyssä tilaisuudessaan

Lisätiedot

TEKNOLOGIAYRITTÄJYYSPÄIVÄT 2006-2009. Säännöllisesti Yrittäjiltä opiskelijoille Yrittäjiltä tutkijoille Yrittäjiltä yrittäjille Yhdistysten avulla

TEKNOLOGIAYRITTÄJYYSPÄIVÄT 2006-2009. Säännöllisesti Yrittäjiltä opiskelijoille Yrittäjiltä tutkijoille Yrittäjiltä yrittäjille Yhdistysten avulla TEKNOLOGIAYRITTÄJYYSPÄIVÄT 2006-2009 Säännöllisesti Yrittäjiltä opiskelijoille Yrittäjiltä tutkijoille Yrittäjiltä yrittäjille Yhdistysten avulla Lähtökohta (2005) Teknologiayritysten toimintaympäristö

Lisätiedot

BIMin mahdollisuudet hukan poistossa ja arvonluonnissa LCIFIN Vuosiseminaari 30.5.2012

BIMin mahdollisuudet hukan poistossa ja arvonluonnissa LCIFIN Vuosiseminaari 30.5.2012 BIMin mahdollisuudet hukan poistossa ja arvonluonnissa LCIFIN Vuosiseminaari 30.5.2012 RIL tietomallitoimikunta LCI Finland Aalto-yliopisto Tampereen teknillisen yliopisto ja Oulun yliopisto Tietomallien

Lisätiedot

VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu

VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry Aino Alasentie ECO SCHOOLS OHJELMA Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco Schools ohjelmaa Eco Schools

Lisätiedot

Työn murros ja suomalaisen työn tulevaisuus. Talousneuvosto 13.4.2016 Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Työn murros ja suomalaisen työn tulevaisuus. Talousneuvosto 13.4.2016 Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK Työn murros ja suomalaisen työn tulevaisuus Talousneuvosto Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK Megatrendit Globalisaatio Isoin myllerrys tapahtunut myös Suomen kannalta Maailman

Lisätiedot

Työsuhdesairaanhoitotyönantajan. vai mahdollisuus? Jan Schugk Johtava työterveyslääkäri Nokia Oyj

Työsuhdesairaanhoitotyönantajan. vai mahdollisuus? Jan Schugk Johtava työterveyslääkäri Nokia Oyj Työsuhdesairaanhoitotyönantajan velvollisuus vai mahdollisuus? Jan Schugk Johtava työterveyslääkäri Nokia Oyj 1 2005 Nokia Työsuhdesairaanhoito.ppt / 2005-09-29 / JS Käsitteen määrittely Työsuhdesairaanhoito

Lisätiedot

Huippuostajat. 11:20 Lounas

Huippuostajat. 11:20 Lounas Huippuostajat 8:00 Rekisteröityminen ja aamukahvi 8:30 Tekes ja kysynnän edistäminen, Pekka Soini, Tekesin pääjohtaja Huippuostajat ohjelma - mitä, kenelle ja miksi Sampsa Nissinen, Ohjelmapäällikkö Key

Lisätiedot

Tietojärjestelmä uusiksi? Toimijaverkostot, niiden haasteet ja ratkaisut

Tietojärjestelmä uusiksi? Toimijaverkostot, niiden haasteet ja ratkaisut Tietojärjestelmä uusiksi? Toimijaverkostot, niiden haasteet ja ratkaisut Samuli Pekkola Aki Alanne Taru Salmimaa Novi Research Center Tampereen teknillinen yliopisto Sisältö tausta, motiivi ja konteksti

Lisätiedot

Kestävyydestä kilpailuetua Hämeen maaseutumatkailulle

Kestävyydestä kilpailuetua Hämeen maaseutumatkailulle Kestävyydestä kilpailuetua Hämeen maaseutumatkailulle Anja Härkönen Projektikoordinaattori / Kanta-ja Päijät-Häme LAHDEN TIEDEPÄIVÄ 12.11.2013 1 14. marraskuuta 2013 Kestävyydestä kilpailuetua maaseutumatkailuun,

Lisätiedot

Suomen 2011 osallistumiskriteerit

Suomen 2011 osallistumiskriteerit KAH Suomen 2011 osallistumiskriteerit ARTEMIS Call 2011 -työpaja @ Helsinki 17.1.2011 Oiva Knuuttila KAH ARTEMIS Advanced Research and Technology for Embedded Intelligence and Systems Sulautettuja tietotekniikkajärjestelmiä

Lisätiedot

Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty 8.8.2011

Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty 8.8.2011 Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty 8.8.2011 1(9) TU-53 TYÖPSYKOLOGIA JA JOHTAMINEN Korvattava Korvaava Korvaava Korvaava Korvaava Korvaava Tuo-53.106 Työpsykologian perusopintojakso

Lisätiedot

Kahvittelusta tositoimiin

Kahvittelusta tositoimiin Kahvittelusta tositoimiin Vierailut ja delegaatiot Aaltoon osana kansainvälistymisstrategiaa Toukokuu 2012 Leena Plym-Rissanen Aalto University - Where Science and Art meet Technology and Business A merger

Lisätiedot