Koulukatu 16 Kuhmonkatu 30

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koulukatu 16 Kuhmonkatu 30"

Transkriptio

1 Lukuvuositiedote Koulukatu 16 Kuhmonkatu 30

2 2 REHTORIN TERVEISET Hyvää lukuvuotta teille kaikille. Uusi lukuvuosi on ollut jo käynnissä jonkin aikaa. Lukuvuoden alku on aina osaltaan pienen säädön aikaa, mutta ajan mittaan asiat alkavat kyllä asettua kohdilleen. Tämän ja seuraavan lukuvuoden aikana keskitymme Keskuskoulussa laaja-alaisesti positiiviseen pedagogiikkaan, tuttavallisemmin sanottuna laitamme Parhaat Puolet Peliin, (PPP). Mitä se sitten oikeastaan on? - Jokainen voi lähteä toteuttamaan itseään ja onnistua omassa elämässään - Vahvuusalueita löytyy meiltä jokaiselta - Sinnikkyyttä, itsesäätelyä, myötätuntoa tarvitaan aina - Ei sinisilmäistä positiivisuutta Toimikunta on ohjeistanut ja jaksottanut tämän monialaisen teeman lukuvuodelle koko koulua koskevaksi. Toki emme unohda tietenkään sitä perusseikkaa, että koulun tehtävä on myös opettaa laskemaan, lukemaan ja kirjoittamaan. Ns. pitkät välitunnit ovat jokaisena koulupäivänä klo Kaksi ensimmäistä tuntia pidetään joustavasti yhteen menoon, jonka jälkeen pidetään puolen tunnin tauko. Välituntitoiminnot ovat tuolloin osaltaan ohjattua. Oppilaskuntatoiminta on aktiivista. Keväällä 2019 on tarkoitus järjestää jälleen pihatapahtuma. Verso (vertaissovittelu) toiminta jatkuu myös suunnitellusti. Kiusaamisten ja muiden selvittelyjen suhteen olemme tarkkoina. Jos joku asia tuntuu vaivaavan, niin yhteys opettajaan tai allekirjoittaneeseen on tervetullutta. On muistettava, että kaikilla on oikeus turvalliseen koulunkäyntiin ja muuhunkin olemiseen. Lukuvuosisuunnitelmassamme korostamme edelleen joustavuutta ja hyväntahtoisuutta koulun arjessa kaikkia kohtaan. Lisäksi haluamme tehdä aktiivista yhteistyötä kotien kanssa oppilaan parhaaksi. Aluerehtori Matti Päiväpuro

3 3 LAATUTYÖ Opetusministeriö on laatinut vuonna 2010 perusopetusta koskevat laatukriteerit. Laatutyö koulun sisällä liittyy mm. pedagogiseen johtamiseen, koulun kehittämistyöhön ja toiminnan arviointiin. Myös huoltajat voivat tutustua tätä toimintaa ohjaavaan laatukäsikirjaan Lieksan kaupungin sivuilla. Koulumme laatuvastaavana toimii lukuvuonna Nanna Sarjasto. KESKUSKOULU Vuosiluokat 0 6. ja pienluokat sekä maahanmuuttotaustaisten oppilaiden opetus Koulukatu 16 Kuhmonkatu 30 - kanslia luokat - pienluokat - valmistavaopetus/mmt (lukion tiloissa) - esiopetus, luokat - pienluokat KANSLIA, Koulukatu 16 aluerehtori Matti Päiväpuro vararehtori Arto Turpeinen koulusihteeri Merja Kortelainen Opettajainhuone LUOKAT JA OPETTAJAT sähköposti muotoa: etunimi.sukunimi@edu.lieksa.fi 3A 3B 4A 4B 5A 5B 6A 6B Jyri Sarjasto Markku Mahlavuori Arto Turpeinen Pekka Kaasila Heidi Kansala Antti Ryynänen Sari Ronkainen Sirpa Meriläinen pienlk. 4-5e Auli Ahokas pienlk. 3e/6e Petra Damstén pienlk. E3-6 Nanna Sarjasto venäjä /er.top. Riitta Puustinen englanti Päivi Hirvonen ruotsi Riitta Puustinen Päivi Hirvonen erit.opett. Lea Oravalahti-Pehkonen Valmistava luokka: Valmistava luokka toimii Lieksan lukion tiloissa opettaja Riittaliisa Väänänen

4 4 MUU HENKILÖKUNTA, Koulukatu 16 Koulunkäynninohjaajat Anne Hiltunen Sami Klingberg Helena Koskinen Heidi Saastamoinen Sirpa Pyykkö Keittiö Huoltomies Vahtimestari Pertti Kallio ATK-tuki YLEISOPETUS, LUOKAT JA OPETTAJAT, Kuhmonkatu 30 Opettajainhuone Sähköposti: 0A Eevamaria Tanskanen A Taina Suominen 1B Anitta Kaasila Leena Kokkonen A Jaana Karppinen er.op. Lea Nuutinen MUU HENKILÖKUNTA, Kuhmonkatu 30 Koulunkäynninohjaajat Mirja Holopainen Merja Jolkkonen Jenni Tolvanen Jani Ikonen avustava ohjaaja Keittiö Huoltomies Vahtimestari PIENRYHMÄT, LUOKAT JA OPETTAJAT, Kuhmonkatu 30 Opettajainhuone Sähköposti: 1 2 e pienryhmä Sirpa Havu e pienryhmä Kaisu Turunen Koulunkäynninohjaajat, pienryhmä Riitta Pennanen Anu Lackman Hannele Lukkarinen Heta Komonen

5 5 Toivotaan, että puhelut opettajille hoidetaan mahdollisuuksien mukaan työaikana. Wilma on pääasiallinen yhteydenpitoväline. VALMISTAVAT LUOKAT Valmistavalla luokalla on maahanmuuttajataustaisia oppilaita. Jokaiselle oppilaalle on laadittu henkilökohtainen opetussuunnitelma. Kunta saa opetuksen järjestämiseen valtionosuutta kulloinkin voimassa olevien säädösten mukaisesti. Opetuksen yleisinä päätavoitteina voidaan pitää suomenkielentaidon kehittämistä ja suomalaiseen kulttuuriin tutustumista sekä yhteiskuntaan integroitumisen tukemista. Valmistavan opetuksen jälkeen oppilaat siirtyvät lähikoulunsa perusopetusryhmiin, ala- tai yläkouluun. LUKUVUODEN TYÖ- JA LOMA-AJAT Syyslukukausi Syyslukukausi alkaa ke Syysloma (vko. 42) ma pe Itsenäisyyspäivä to Lomapäivä pe Syyslukukausi päättyy pe Joululoma la su Kevätlukukausi Kevätlukukausi alkaa ma Talviloma (vko. 10) ma 4.3. pe Pääsiäisloma pe ma Vapunpäivä ke Helatorstai to Lukuvuosi päättyy la Työpäiviä syyslukukaudella 91 Työpäiviä kevätlukukaudella 97 Työpäiviä yhteensä lukuvuonna on 188 OPPILASHUOLTO Hammashuolto, puh. (013) vastaanotto terveyskeskuksessa, Sairaalankatu 7, 2. kerros Kouluterveydenhoitaja Elina Arola, p. (013) Koulukatu 16 (3-6.luokat), ma, ke ja to 9:30 10:00 Kuhmonkatu 30 (E-2 ja pienryhmät) ti 8:00 12:00 Koululääkäri, puh. (013) Vastaanottoaikoja koululääkärille saa kouluterveydenhoitajan kautta.

6 6 Koulukuraattorit Riikka Timonen Puh. (013) riikka.timonen(at)siunsote.fi Anne J. Hiltunen Puh. (013) s.posti: Koulu: Lieksan Keskuskoulu E-6, pienluokat, valmistavat luokat KOULUN TOIMINTAKULTTUURI, OPPIMISYMPÄRISTÖT JA TYÖTAVAT Keskuskoulun alakoulun toimintakulttuurin johtavana teemana on oppimisen, osallistuvuuden ja yleisen hyvinvoinnin edistäminen. Koulun käytännön toimet pyritään pitämään joustavina. Ratkaisukeskeistä lähestymistapaa korostetaan käytännön arjessa. Huoltajien kanssa tehdään aktiivista yhteistyötä lapsen ja oppilaan parhaaksi. Hyväntahtoisuutta, ystävällisyyttä ja tosiasioihin sitoutumista halutaan myös korostaa yleisellä tasolla. Koulussa kannustetaan käyttämään rohkeasti erilaisia työtapoja. Ideana on, että tavoitteeseen voi päästä niin monia eri teitä. Itsenäiseen tiedon hankintaan kannustetaan. Saatua, opittua tietoa osataan myös soveltaa ja arvioida. Oppilaan roolia koulun käynnissä pyritään muuttamaan aktiivisemmaksi, mikä varmaan myös motivoi oppilasta omissa suorituksissaan. Laaja-alaista osaamista pyritään soveltamaan eri oppiaineisiin. Tieto- ja viestintäteknologia on oleellinen osa monipuolista oppimisympäristöä. Oppimisympäristöjen viihtyvyyteen ja monipuolisuuteen kiinnitetään myös huomioita. Liikkuva Koulu hanketta toteutetaan lukuvuoden aikana eri yhteyksissä. Mm. päivittäiset pitkät välitunnit antavat tähän hyvän mahdollisuuden. KOULUN TOIMINTAA OHJAAVAT YLEISET PERIAATTEET JA SÄÄNNÖT (Koulukohtaiset järjestyssäännöt, pelastussuunnitelma yms.) Koululla on omat järjestyssäännöt, jotka ovat laadittu opetushallituksen ohjeistuksen mukaisesti. Koululla on oma kasvatuskeskusteluja ja kurinpidollisia keinoja koskeva suunnitelma. Pelastussuunnitelmat tarkastetaan ja päivitetään lukuvuosittain, samoin kriisisuunnitelma.

7 7 Koulullamme on oma oppilashuollollinen suunnitelma, joka on yhteneväinen rakenteeltaan kaikissa Lieksan kouluissa. Ns Kiky- aikaa toteutetaan koulussamme opetushenkilöstön osalta opetuksen ja kasvatuksen johtoryhmän laatimalla ohjeistuksella. OPPILAIDEN OSALLISUUS, VAIKUTTAMINEN JA OPPILASKUNTATOIMINTA Koululla on oppilaskunta, joka osaltaan vaikuttaa kouluyhteisön hyvinvointiin ja käytännön toimintakulttuuriin erinäisin ehdotuksin ja käytännön toimin. Oppilaat ovat mukana aihepiirien, niiden sisältöjen ja koulun ulkopuolella tapahtuvan opetuksen ja toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa. Oppilaskunta toimii myös aktiivisesti oppimisympäristöjen viihtyvyyden lisäämisessä. KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ Kodin ja koulun yhteistyötä harjoitetaan luokkakohtaisten vanhempainiltojen, arviointikeskustelujen, yhteisten tapahtumien ja juhlien kautta. Wilma-järjestelmä on myös hyvä yhteydenpitokanava kodin ja koulun arjessa. Huoltajat pyritään myös osallistuttamaan erinäisiin arvokeskusteluihin. Retket, aihekokonaisuudet ja monialaiset teemat kuuluvat myös yhteistyön piiriin. MERKITTÄVÄT TAPAHTUMAT KOULUTYÖSSÄ (Yhteiset tilaisuudet, retket, leirikoulut, teemapäivät/viikot, projektit, hankkeet) Ks. erillinen liite MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN Koulussamme monialaisena oppimiskokonaisuutena on kahtena seuraavana lukuvuotena positiivinen pedagogiikka. Tämä on koulussamme nimetty Parhaat puolet peliin - otsakkeen alle. Työryhmä on suunnitellut ja aikatauluttanut eri aihealueita ko. teemasta. Tätä teemaa voi toteuttaa luokkakohtaisena tai sitten usean luokan yhteisenä projektina. Yhteisiä aiheeseen liittyviä tapahtumia, kokoontumisia ja yhteenvetoja on myös luvassa lukuvuoden aikana. KOULUN PAINOTUKSET 1. Positiivinen pedagogiikka kouluyhteisön voimavaraksi. Parhaat puolet peliin. 2. Ratkaisukeskeisyys 3. Teemme työtä oppilaan parhaaksi

8 8 KOULUN MUU HENKILÖKUNTA Koulusihteeri, koulunkäynninohjaajat, vahtimestari, huoltomiehet, laitoshuoltajat, keittiöhenkilökunta. OPPILASKUNTATOIMINTA Koulussa on oppilaskunta lukuvuonna Oppilaskunnassa on edustus jokaiselta luokalta. Oppilaskunnan puheenjohtaja ja sihteeri valitaan luokkien oppilaista. Oppilaskunnan vastuuopettajina toimivat Heidi Kansala (Koulukadun koululla) ja Leena Kokkonen (Kuhmonkadun koululla). Oppilaskunnan tehtävänä on edistää kouluviihtyvyyttä esim. järjestämällä erilaisia teemapäiviä tai tapahtumia. OPPILAAN POISSAOLO KOULUSTA OPPILAAN MUUTTUNEISTA YHTEYSTIEDOISTA AINA ILMOITUS KOULULLE. KIITOS! Alakoulussa yleisimmin sairastuminen estää kouluun saapumisen. Poissaoloa muusta syystä tulisi kouluaikana välttää. Peruskouluasetuksen mukaan oppilaan jäädessä saapumatta kouluun, oppilaan huoltaja on velvollinen mahdollisimman pian ilmoittamaan poissaolon syyn luokan opettajalle. Matkan yms. syyn takia lupa tulee pyytää aina etukäteen. Luvan enintään viiden päivän poissaoloon myöntää oppilaan oma opettaja ja muutoin koulun rehtori (= yli 5 päivää kestävät poissaolot). Jälkimmäisessä tapauksessa hakemus tulee tehdä kirjallisesti, sähköpostilla tai Wilmalla. KOULUMATKA POLKUPYÖRÄLLÄ Yleisesti ottaen olemme koulun puolelta toivoneet ja suositelleet 1. luokkalaisille koulumatkan suorittamista kävellen. Syy on puhtaasti liikenneturvallisuuteen perustuva. Toisaalta viimeinen vastuu asiasta on vanhemmilla. PYÖRÄILYKYPÄRÄASIAA Polkupyöräilijän ja polkupyörän matkustajan on ajon aikana yleensä käytettävä ajanmukaista suojakypärää. Tieliikennelaki: 90 Keskuskoulussa noudatamme seuraavaa ohjeistusta: Koulun järjestämissä tilaisuuksissa, joissa liikutaan polkupyörillä oppi-tuntien aikana, edellytämme pyöräilykypärän käyttöä. Tällaisia tilaisuuksia ovat mm. pyörälenkit liikuntatunneilla, museovierailut, luontoretket yms. Samoin toivomme pyöräilykypärän käyttöä aina pyöräillessä.

9 9 KODIN JA KOULUN YHTEYDENPITO Oppilasta, koulua, koulunkäyntiä yms. koskevissa asioissa olisi hyvä lähestyä aina ensin asiaa koskevaa opettajaa tai aluerehtoria. WILMA Huoltajien ja opettajien välisessä yhteydenpidossa on siirrytty käyttämään Wilma-järjestelmää, joka toimii internetissä. Oman Wilma-tunnuksen saa koululta, ellei ole vielä rekisteröitynyt palveluun. Vanhempainvartin yhteydessä voi tarvittaessa kysyä neuvoa järjestelmän käytöstä. KOULUKURAATTORIPALVELUT Koulukuraattorin kanssa voivat tulla keskustelemaan niin oppilaat, opettajat tai vanhemmatkin. Huolet voivat liittyä koulunkäyntiin, kotona oleviin ongelmiin, koulukiusaamiseen tai mihin tahansa asiaan, josta haluaa keskustella luottamuksellisesti koulukuraattorin kanssa. KOULUN KERHOT - englannin kielen kerhot Päivi Hirvonen - liikuntakerho Arto Turpeinen - sensomotorinen kerho Lea Nuutinen - bändikerho Heidi Kansala ja Jyri Sarjasto - Karjalan kielen kerho Markku Mahlavuori Kerhojen ohjaajat tiedottavat kerhoistaan tarkemmin tiedotteilla. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA, Kuhmonkatu 30 Puh ja Vastuuohjaajat Riitta Pennanen ja Jenni Tolvanen. Aamu- ja iltapäiväkerho on tarkoitettu luokan oppilaille. Kerho toimii Kuhmonkatu 30:ssa aamuisin klo 7:00 alkaen ja iltapäivisin välittömästi koulun jälkeen klo 16:00 saakka. Ohjaajina toimivat koulunkäynninohjaajat. KULJETUKSET Pohjolan Matka Markku Kortelainen Eurovan Oy Matti Nevalainen Anne Kiiskinen Ekivan Oy Tarja Ryynänen

10 10 Tuen kolmiportaisuus Lapsen/oppilaan kasvun, oppimisen ja koulukäynnin tukemisessa noudatamme tuen kolmiportaisuuden mallia. KESKUSKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntöjen tehtävänä on luoda perusta koulutyön kasvatuksellisten ja opetuksellisten tavoit-teiden saavuttamiselle, sekä toimintaympäristö kouluyhteisön turvallisuudelle ja viihtyvyydelle. Järjestyssäännöt ohjaavat jokaista jokista kouluyhteisön jäsentä vastuuseen päivittäisestä työskentelystä ja kasvattavat oppilasta tulevaa varten. Järjestyssääntöjä sovelletaan kouluaikaan ja koulualueeseen. Järjestyssääntöjä noudattaa myös koulun järjestämissä opiskeluun liittyvissä tilanteissa, jotka ovat koulun alueen ulkopuolella. 1. Saat poistua koulun alueelta koulupäivän aikana vain opettajan tai rehtorin luvalla. 2. Käyttäydy asiallisesti ja tee tehtävät tunnollisesti. 3. Anna kaikille työrauha. 4. Ole ystävällinen ja avulias kaikille 5. Kiusaaminen on ehdottomasti kielletty. 6. Muista hyvät tavat ja asiallinen kielen käyttö kaikkia kohtaan. 7. Noudata ruokaillessasi siistejä ja hyviä pöytätapoja. 8. Koulun omaisuutta tulee käsitellä huolellisesti. Joudut korvaamaan aiheuttamasi tahallisen vahingon. 9. Pidä polkupyörät niille varatuilla paikoilla. 10. Noudata koulumatkalla aina liikennesääntöjä. 11. Tupakkatuotteiden, päihteiden hallussapito ja käyttäminen on ehdottomasti kielletty. 12. Matkapuhelin pidetään äänettömänä repussa. Voit käyttää sitä opettajan luvalla. Luvan kanssa saat käyttää myös muita omia tietoteknisiä laitteita.

11 11 Seuraamukset oppilaille rikkomuksista 1. Kasvatuskeskustelu PoL 35 on ensisijainen keino puuttua oppivaan häiritsevään ja epäasialliseen käytökseen. 2. Jälki-istuntoa PoL 36 annetaan, jos oppilas on käyttänyt väkivaltaa toista oppilasta kohtaan. 3. Jälki-istuntoa voidaan antaa myös muusta epäasiallisesta käytöksestä opetushenkilöstöä tai oppilasta kohtaan. 4. Opettajalla tai rehtorilla on oikeus poistaa häiriötä tai turvallisuutta vaarantava oppilas opetustilanteesta. PoL 36 b. 5. Rehtorilla tai opettajalla on oikeus työpäivän aikana ottaa haltuunsa oppilaalta kielletty esine, joka on yleisesti vaaraksi, tai se häiritsee opetusta tai oppimista. PoL 36 d. Keskuskoulun järjestyssäännöt tarkistetaan lukuvuosittain ja päivitetään tarvittaessa.

Koulukatu 16 Kuhmonkatu 30

Koulukatu 16 Kuhmonkatu 30 Lukuvuositiedote 2017-2018 Koulukatu 16 Kuhmonkatu 30 2 REHTORIN TERVEISET Hyvää lukuvuotta 2017 2018 teille kaikille. Uusi lukuvuosi on ollut jo käynnissä jonkin aikaa, ja koulutyö alkaa asettua omiin

Lisätiedot

Koulukatu 16. Kuhmonkatu 30 LUKUVUOSI- TIEDOTE

Koulukatu 16. Kuhmonkatu 30 LUKUVUOSI- TIEDOTE 1 Koulukatu 16 Kuhmonkatu 30 LUKUVUOSI- TIEDOTE 2016-2017 2 REHTORIN TERVEISET Hyvää lukuvuotta 2016-2017 teille kaikille. Uusien opetussuunnitelmien mukainen koulutyö on saatu käynnistettyä koulussamme

Lisätiedot

KESKUSKOULU ALAKOULU SYYSTIEDOTE

KESKUSKOULU ALAKOULU SYYSTIEDOTE KESKUSKOULU ALAKOULU SYYSTIEDOTE 2015-2016 1 Rehtorin syysterveiset Hyvää alkanutta lukuvuotta 2015 2016. Syyslukukausi on jo hyvässä käynnissä, tietyt koulun alkamiseen liittyvät järjestelyt ja toimenpiteet

Lisätiedot

JAMALIN KOULU. Lukuvuositiedote

JAMALIN KOULU. Lukuvuositiedote JAMALIN KOULU Lukuvuositiedote 2018-2019 1 REHTORIN TERVEISET Hyvää alkanutta lukuvuotta 2018-2019 teille kaikille. Uusi lukuvuosi on ollut jo käynnissä jonkin aikaa. Lukuvuoden alku on aina jonkinlaisen

Lisätiedot

JAMALIN KOULU. Lukuvuositiedote

JAMALIN KOULU. Lukuvuositiedote JAMALIN KOULU Lukuvuositiedote 2017-2018 1 REHTORIN SYYSTERVEISET Hyvää alkanutta lukuvuotta 2017-18 teille kaikille. Uusi lukuvuosi on ollut jo käynnissä jonkin aikaa, ja koulutyö alkaa asettua uomiinsa.

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU LUKUVUOSITIEDOTE LV. 2018-2019 KIRKONKYLÄN KOULU TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2018-2019 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi to 9.8.2018 pe 21.12.2018 Kevätlukukausi

Lisätiedot

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA KIRKONKYLÄN KOULUN TIEDOTE LUKUVUODELLE 2017-2018 TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2017-2018 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi ti 15.8.2017 pe 22.12.2017 Kevätlukukausi

Lisätiedot

JAMALIN KOULU. Lukuvuositiedote

JAMALIN KOULU. Lukuvuositiedote JAMALIN KOULU Lukuvuositiedote 2016-2017 1 REHTORIN TERVEISET Hyvää lukuvuotta 2016-17 teille kaikille. Uusien opetussuunnitelmien mukainen koulutyö on saatu käynnistettyä Jamalin koulussa aivan mukavissa

Lisätiedot

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa 1 (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta 28.10.2015 KONTIOLAHDEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntöjen tehtävänä on luoda perusta koulutyön kasvatuksellisten ja opetuksellisten tavoitteiden

Lisätiedot

JAMALIN KOULU. Lukuvuositiedote 2015-2016

JAMALIN KOULU. Lukuvuositiedote 2015-2016 JAMALIN KOULU Lukuvuositiedote 2015-2016 1 REHTORIN SYYSTERVEISET Hyvää alkanutta lukuvuotta 2015 2016. Syyslukukausi on jo hyvässä käynnissä, tietyt koulun alkamiseen liittyvät järjestelyt ja toimenpiteet

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu Koulutulokkaiden vanhempainaamu Keskiviikko klo 8.30 10 TERVETULOA! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 672 oppilasta 36 luokkaa (POR) 60 päätoimista

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ 1. LUKUVUODEN 2012-2013 TYÖ JA LOMA-AJAT LUKUVUOSI 2012-2013 Syyslukukausi 14.8.2012 (ti) - 21.12.2012

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo Koulutulokkaiden vanhempainaamu Tiistai 15.5.2018 klo 8.30-10 TERVETULOA! WELCOME! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 683 oppilasta 36 luokkaa

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun Tervetuloa kouluun 2018 2019 Tervetuloa kouluun Opas uusille oppilaille ja Lukuvuosi heidän huoltajilleen 2016-2017 ASKOLAN KUNTA Askolan kunta Sivistystoimi Sivistystoimi Tärkeitä päivämääriä Kouluun

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt 1 Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt Kasvatus- ja sivistyslautakunta 31.8.2011 64 2 SISÄLLYS 1. SÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE...3 1.1. Järjestyssääntöjen tarkoitus...3 1.2. Viittaukset

Lisätiedot

Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus

Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus Koulu Kuulammen koulu Lukuvuosi 2014-2015 Oppilashuollon palvelujen järjestäminen ja oppilashuollon toimintatavat Koulukohtaisen oppilashuoltoryhmän Kokoonpano

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 Ilpo Tervonen, 18.8.2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Hillatien koulussa on turvallinen ja kaikkia kannustava työskentely-ympäristö,

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1.8.2017 2 1. KOULUN NIMI: Euran Kirkonkylän koulu 2. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMINEN Koulun järjestyssääntöjen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Kuparivuoren koulu 1. Oppilaat Noin 300. Keskikokoinen koulu 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Oppilaat tulevat pääasiassa keskustan ja Luonnonmaan alueelta, kieliluokilla ja

Lisätiedot

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta, projektitutkija 2.11.2016 OPS2016 Muovaa käsitystä oppimisesta Oppimisen ilo Oppijan aktiivinen rooli, ongelmanratkaisutaidot Monipuoliset oppimisympäristöt

Lisätiedot

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

Rytkyn koulun järjestyssäännöt Rytkyn koulun järjestyssäännöt 2016-2017 MICROSOFT Rytkyn koulun järjestyssäännöt 2016-2017 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen Järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun sisäistä järjestystä,

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v. 2013 ja v. 2014 18.11.2014 Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Opetusministeriö on 1.3.2010 myöntänyt 10 000 ja 29.12.2011 8000 Tyrnävän kunnalle opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Rantasalon peruskoulu syystiedote

Rantasalon peruskoulu syystiedote Rantasalon peruskoulu 2018-2019 syystiedote Reksi! LUKUKAUDEN ALUKSI Ruudullasi tai kädessäsi on uudenmuotoinen syystiedote. Tarkoituksena on tarjota tarpeellisia tietoja koulunkäynnistä helposti jaettavassa

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA Voimassa 1.11.2014 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia,

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi.. LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet koulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 107 koulua * 1 kunnasta (.. mennessä) 800 700 7 00 00 400 0 0 100 1 0 Alakoulut

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Alakoulut 0..0 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet alakoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 7 alakoulua (0.. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä Opettajainkokouksessa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3815/12.01.00/2014 177 Lukuvuoden 2015-2016 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Minna Saikkonen edustaja. Muut läsnäolijat *Sari Keinonen alakoulun rehtori

Minna Saikkonen edustaja. Muut läsnäolijat *Sari Keinonen alakoulun rehtori JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULU PÖYTÄKIRJA 1/2010 Johtokunta Alakoulu, opettajainhuone, III krs Pitkäkatu 8 klo 18.00-20.38 torstai 18.3.2010 Päätöksentekijät *Tapani Lehto Sirkku Laurila Sami Kalaja * Eero Tolvanen

Lisätiedot

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Paikallisesti päätettävät asiat Toimintakulttuuri

Lisätiedot

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu Opetussuunnitelma Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu 1 Hyväksytty opetuslautakunnassa 12.4.2011 Johdanto Perusopetuslaki on muuttunut osittain 24.6.2010 (PoL 642/2010). Tästä johtuen myös perusopetuksen

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

Suutarinkylän koulun päihdetoimintamalli

Suutarinkylän koulun päihdetoimintamalli 2018 Suutarinkylän koulun päihdetoimintamalli 2018-2019 YHTEISÖLLINEN HYVINVOINTIRYHMÄ TUPAKKATUOTTEET 1. Oppilas käyttää tupakkatuotteita koulun alueella Tupakkatuotteiden käyttö ja hallussapito ovat

Lisätiedot

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus 25.4.2018 Kaukajärven koulu 2018-2019 32 perusopetusryhmää (13 ak, 19 yk) 4 alueellisen erityisopetuksen pienryhmää 2 laaja-alaisten oppimisvaikeuksien erityisopetuksen

Lisätiedot

Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat 1-2 / 2019 yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666

Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat 1-2 / 2019 yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666 Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666 Miten seuraavat asiat ovat välittyneet lapsenne koulun arjesta? Oppilas voi vaikuttaa opetuksen suunnitteluun. Säännöllisesti

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Yhtenäiskoulut.9.1 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet yhtenäiskoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt yhtenäiskoulua (.9. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä

Lisätiedot

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7 1/7 UTAJÄRVEN KUNTA Liite UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015 Lukuvuosi _2015-2016 OPETUSSUUNNITELMAN TOTEUTTAMINEN opetustunnit yleisopetus vkt sltk myöntänyt 136 käytössä 136 opiskelijamäärä vuosiluokittain

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2014-2015 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sivistyslautakunta 22.6.2016 96 Liite 3 Sivu 1 / 4 1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Nämä järjestyssäännöt on laadittu yhdessä oppilaiden, koulun henkilökunnan ja vanhempien kanssa. 2. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN

Lisätiedot

Lukuvuosisuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja lukuvuosisuunnitelman käsittely

Lukuvuosisuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja lukuvuosisuunnitelman käsittely Kirkkonummen kunta Sivistyspalvelut LUKUVUOSISUUNNITELMA 20-20 Koulun nimi Yhteystiedot Koulun osoite ja rehtorin yhteystiedot Lukuvuosisuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja lukuvuosisuunnitelman käsittely

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 8

Viikkotiedote vko 8 Viikkotiedote 23.2.2018 vko 8 Xylitol-pastillit Koulun ruokalassa on pastilliautomaatti, josta saa ottaa xylitol-pastillin ruokailun päätteeksi. Pastilleja on varattu yksi pastilli / oppilas/ päivä. Menneenä

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa:

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa: Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona 22.5.2019 Aineisto osoitteessa: www.lauta.edu.hel.fi Satu Hakulinen, rehtori Saara Kourouma, apulaisrehtori Solveig Korhonen, terveydenhoitaja

Lisätiedot

LUOKKATUNNIT OPS YLÄKOULUN NÄKÖKULMASTA

LUOKKATUNNIT OPS YLÄKOULUN NÄKÖKULMASTA LUOKKATUNNIT OPS2016 - YLÄKOULUN NÄKÖKULMASTA H A N N A G U S TA F S S O N O S A L L I S U U S - KO O R D I NA AT TO R I Miksi? Miten? Mitä? MIKSI LUOKKATUNTEJA? - Turun opetussuunnitelmassa 2016 paikallisena

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 3

Viikkotiedote vko 3 Viikkotiedote 19.1.2018 vko 3 Johtokunta Johtokunta kokoontuu ma 22.1.2018 klo 18.00 Ruokalista Steinerkoulun ruokalista löytyy täältä: http://www.edulappi.fi/fi/opiskelijalle/ravintolat/steinerkoulu #steiner_roi

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus Lukuvuosi: 2018-2019 1. Yhteystiedot Toimintayksikkö Päiväkoti Touhutasku Toimintayksikön osoite Vanha Tampereentie 128, 21370 Aura kk Toimintayksikön esimies Erika Eloranta Puhelinnumero, vastaava lastentarhanopettaja

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 7

Viikkotiedote vko 7 Viikkotiedote 16.2.2018 vko 7 Torstaina 22.2. oppilaiden koulupäivä päättyy klo 12.00 opettajien kouluttautumisen vuoksi. Harjoittelijoita tulvisi ovista ja ikkunoista jos vain olisi majoitusta tarjolla.

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Arvoja vahvistavista toimintamuodoista päätetään vuosittain ja ne kirjataan koulun lukuvuosisuunnitelmaan.

Arvoja vahvistavista toimintamuodoista päätetään vuosittain ja ne kirjataan koulun lukuvuosisuunnitelmaan. RUUTANAN KOULUN OPETUSSUUNNITELMA 2016 Luku 2 RUUTANAN KOULUN ARVOPERUSTA Ruutanan koulussa vaalitaan yhteisöllisyyttä, jota koko koulun yhteiset tuokiot tukevat. Näitä tilaisuuksia voivat olla esimerkiksi

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt OPETUSHALLITUKSEN OHJEIDEN MUKAISET JÄRJESTYSSÄÄNNÖT HÄMEENKYRÖN KUNTA F.E. Sillanpään lukio Sisällys 1 Koulun nimi... 3 2 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen...

Lisätiedot

koulun nimi Valmistava opetus

koulun nimi Valmistava opetus ASIKKALAN KUNTA koulun nimi Valmistava opetus LUKUVUOSISUUNNITELMA (PA9 ) 2016-2017 YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Perusopetukseen valmistava opetus Tallukantie 1 Postinumero ja postitoimipaikka 17200

Lisätiedot

TYÖ JA LOMA AJAT JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

TYÖ JA LOMA AJAT JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järvenpään perusopetuksen LUKUVUOSITIEDOTE 2019 2020 (koulukohtaiset lukuvuositiedotteet löytyvät koulujen kotisivuilta ja sisältävät tarkempaa tietoa toiminnasta) TYÖ JA LOMA AJAT Perusopetuksen lukuvuoden

Lisätiedot

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Keskustelu luokissa Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Ohjeistus koululle ennen vanhempainiltaa 1. Päättäkää missä tilassa ryhmäosuus pidetään. Suosittelemme luokkiin

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU. Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Sivistyslautakunta Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU. Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sivistyslautakunta 22.6.2016 96 Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Nämä järjestyssäännöt on laadittu yhdessä oppilaiden,

Lisätiedot

Ilmoitetaan huoltajalle sähköisen yhteydenpitovälineen kautta.

Ilmoitetaan huoltajalle sähköisen yhteydenpitovälineen kautta. Kasvatuskeskustelut ja kurinpidollisten keinojen käyttö LIITE 18 KOLA 11.4.2017 Kurinpitomenettely Toimintatapa ja kuuleminen Ilmoittaminen Kirjaaminen Toimivalta ja muuta Kasvatuskeskustelu PoL 35 a (Kurinpitotoimet)

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 9

Viikkotiedote vko 9 Viikkotiedote 2.3.2018 vko 9 Oppilaskunnan terveiset Kiitos sukista! Niitä on nyt riittävästi. T. Oppilaskunnan puolesta Jemina Meriseikkailu eli kouluun tutustuminen Torstaina 22.3.2018 kello 15.30 alkaen

Lisätiedot

Kalkkisten koulu

Kalkkisten koulu Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2016 2017 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 2017 2018 Järjestyssääntöjen tarkoitus on 1) turvata koulutyön sujuminen rauhallisesti 2) taata kouluyhteisön jäsenille viihtyisä ja turvallinen työympäristö 3) opettaa vastuullisuuteen

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT A. YLEISET SÄÄNNÖT 1. Järjestyssäännöillä edistetään koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä.

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu Tervetuloa kouluun 2019 2020 Munkkiniemen ala-asteen koulu Maailman paras peruskoulu https://www.youtube.com/watch?v=nt3_bbkxom0 Tervetuloa Munkkiniemen ala-asteen kouluun Klo 9.00 9.30 Yhteinen osuus

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/5 Märynummen koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Märynummen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k Huoltajapalautekysely_suruen (0) Iivisniemen koulu k 0 0..0 Osa-alueiden keskiarvot,,,,,8,7,8,,,,,,,,, Kaikki Osa-alueiden keskiarvot,,,,,,,,,,8,8,7,,,, Kaikki Johtaminen. Koulun rehtori johtaa kasvatus-

Lisätiedot

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B AKAAN LUKIO Vanhempainilta 1A ja 1B 11.10.2018 ILLAN AIHEET lukion ja opettajien esittely tavoitteista lukio-opiskelusta KYSYMYKSIÄ JA KESKUSTELUA! 1.vuosikurssin ryhmänohjaajat 1A Tanja Merikari, ruotsi,

Lisätiedot

Kuulemistilaisuus

Kuulemistilaisuus Tervon kunta Kuulemistilaisuus 15.4.2019 Tervon kunta yläkouluselvitys 2018-2019 Petteri Ristikangas kunnanjohtaja Kunnanhallitus asetti yläkouluselvitys toimikunnan valmisteluryhmäksi toimikaudelle 7.11.2018-31.3.2019.

Lisätiedot

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa LIKES-tutkimuskeskus 5.11.2015 Arvioinnin täyttäneet koulut, yhteensä 18 Myllymäen koulu Kesämäenrinteen koulu Joutsenon koulu Voisalmen koulu Ravattilan

Lisätiedot

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Lukuvuosi 2017-2018 Oppilaan velvollisuudet Perusopetuslain 35 :n mukaan "Oppilaan tulee osallistua perusopetukseen jokaisena koulupäivänä. Oppilaan on suoritettava

Lisätiedot

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä. Kalevankankaan koulu Henkilökuntakokous 25.5.2011 TURVALLINEN OPISKELUYMPÄRISTÖ JA JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE Perusopetuslain 29 :n mukaan opetukseen osallistuvilla

Lisätiedot

SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013-2014

SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013-2014 SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013-2014 KOULU: Paraistenseudun koulu KEHITTÄMISSUUNNITELMA KEHITTÄMISKERTOMUS 1. JOHTAJUUS Työn kehittämistä tukevat käytänteet Koulun verkostoituminen ja yhteistyö

Lisätiedot

klo Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori

klo Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori 22.8.2018 klo 17.30 Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori Jokivarren koulu Yhtenäinen peruskoulu ykkösestä ysiin Hiukan alle 600 oppilasta 50 opettajaa, 25 koulunkäyntiavustajaa Toimistosihteeri

Lisätiedot

Koulun ulkopuolella annettavan opetuksen opetussuunnitelmalliset ja sosiaaliset tavoitteet

Koulun ulkopuolella annettavan opetuksen opetussuunnitelmalliset ja sosiaaliset tavoitteet VAALAN KUNTA Veneheiton koulu Veneheitontie 790 92830 Veneheitto Puh. 040-186 0012 LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuos i 2017 2018 Käsittely Henkilökunnan kokous Toimielimen (siv.ltk.) -hyväksyminen pvm 21.8.2017

Lisätiedot

Opas on tarkoitus ottaa käyttöön lukuvuoden alusta. Sen menettelytapoihin perehdytään kouluissa jo kuluvan kevään aikana.

Opas on tarkoitus ottaa käyttöön lukuvuoden alusta. Sen menettelytapoihin perehdytään kouluissa jo kuluvan kevään aikana. Lasten ja nuorten lautakunta 25 04.04.2017 Lasten ja nuorten lautakunta 32 30.05.2017 PERUSOPETUKSEN YHTEISET TYÖRAUHAAN LIITTYVÄT TOIMINTAMALLIT/JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Lasten ja nuorten lautakunta 04.04.2017

Lisätiedot

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 31.1.2000 Yleistä 1 Koulun alue on kortteli 57-YO. Koulun piha-alue on koulukiinteistön, Rantatien sekä koulun kentän erottama alue. 2 Kouluajaksi katsotaan

Lisätiedot

SALON KAUPUNGIN LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

SALON KAUPUNGIN LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 1659/12.00.01.00/2017 SALON KAUPUNGIN LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Salon kaupungin lisäopetuksen opetussuunnitelma (OPS) laaditaan opetushallituksen 22.12.2014 hyväksymän lisäopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus 2017

Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus 2017 Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus 2017 Kiky TYÖAIKAVELVOITTEEN LISÄYS Arja Aroheinä, henkilöstöjohtaja 9.11.2016 22.11.2016 Kevätlukukausi 2017 Perusopetus 22.11.2016 2 Työvelvoitteen

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely huoltajille Varhaiskasvatus, perusopetus, lukio

Asiakastyytyväisyyskysely huoltajille Varhaiskasvatus, perusopetus, lukio Asiakastyytyväisyyskysely huoltajille 2017 Varhaiskasvatus, perusopetus, lukio Nostoja tuloksista yleisellä tasolla Huoltajat arvostavat opetushenkilöstön työn korkealle Myös kodin ja kasvatusta/opetusta

Lisätiedot

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta.

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta. JYVÄSKYLÄN STEINERKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT LUOKAT 1-8 Tehtävä ja tavoitteet Järjestyssäännöt ovat koulun opetussuunnitelmaa täydentäviä käytännön toimintaohjeita, joilla pyritään takaamaan kaikkien turvallisuus,

Lisätiedot

Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017

Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017 Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017 Kysely toteutettiin osana opetuksen järjestäjän kehittämissuunnitelman valmistelua marras-joulukuussa

Lisätiedot

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Lukuvuosi 2016-2017 Oppilaan velvollisuudet Perusopetuslain 35 :n mukaan "Oppilaan tulee osallistua perusopetukseen jokaisena koulupäivänä. Oppilaan on suoritettava

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA. Laitasaaren alakoulu

MUHOKSEN KUNTA. Laitasaaren alakoulu MUHOKSEN KUNTA Laitasaaren alakoulu TYÖSUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016 KOULU- JA OPPILASTIEDOT LUKUVUONNA 2015-2016 2 KOULUTIEDOT koulun nimi Laitasaaren alakoulu koulun osoite Hotintie 22, 91510 Rova

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa 1.4 (s 15) Painotettu opetus kuvataan painotetun opetuksen tuntijako

Lisätiedot

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Koulun alkaessa Vuodet eivät ole veljiä keskenään! Kun viime kouluvuosi polkaistiin käyntiin tutuilla opettajilla ja muulla henkilökunnalla, niin tämä vuosi

Lisätiedot

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Viitekehyksenä perusopetuksen laatukriteerit ja varhaiskasvatuksessa viitekehyksenä on käytetty Valtakunnallisia varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Malvaan koulu. Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma

Malvaan koulu. Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma 1 Malvaan koulu Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma Malvaan nykyinen koulu on rakennettu v. 1956. Alkava lukuvuosi on 55. koulumme historiassa. Malvaan koulu on kaksiopettajainen perusopetuksen alakoulu.

Lisätiedot

Koulu. Hyrylän yläaste. Hyökkälän koulu. Jokelan yläaste. Kellokosken koulu. Kirkonkylän koulu. Klemetskogin koulu. Kolsan koulu.

Koulu. Hyrylän yläaste. Hyökkälän koulu. Jokelan yläaste. Kellokosken koulu. Kirkonkylän koulu. Klemetskogin koulu. Kolsan koulu. Koulu Hyrylän yläaste Hyökkälän koulu Jokelan yläaste Kellokosken koulu Kirkonkylän koulu Klemetskogin koulu Kolsan koulu Lepolan koulu Mikkolan koulu Nahkelan koulu Paijalan koulu Pertun koulu Riihikallion

Lisätiedot

Yhteisiä asioita

Yhteisiä asioita Yhteisiä asioita 3.9.2014 Koulun järjestyssäännöt ja muut yhteiset sopimukset (mm. ruokailu, liikuntakäytänteet, mobiililaitteiden käyttö) Pihan yhteiskäyttö ja pihasta huolehtiminen Liikennekäyttäytyminen

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

Kurinpitosuunnitelma Oulaisten perusopetus

Kurinpitosuunnitelma Oulaisten perusopetus TOIMENPIDE OSALLISUUS ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOMIOITAVA OPPILASHUOLTO MUUTA Yhteydenotto huoltajaan Kirjalliset Wilmassa, ei sähköpostina opettaja kirjataan puhelun aihe Kasvatuskeskustelu

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt Järjestyssääntöjä sovelletaan Jyväskylän ammattiopistossa (Laki ammatillisesta koulutuksesta 630/1998/35 ), johon kuuluvana pidetään opetuksen käytössä olevia

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015. Sepänmäen koulu

TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015. Sepänmäen koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015 Sepänmäen koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Sepänmäen erityisopetusyksikkö toteuttaa oppilaan yksilöllisistä tarpeista lähtevää kasvatusta tavoitteena

Lisätiedot