PILVEN VEIKKO. Ilmavoimien Kiltaliitto ry:n jäsenjulkaisu nro

Transkriptio

1 PILVEN VEIKKO Ilmavoimien Kiltaliitto ry:n jäsenjulkaisu nro

2 Me pidämme sinut lennossa Insta ILS avioniikan ja korkeateknologian elinkaaripalveluiden asiantuntija. Insta DefSec kriittisten tietojärjestelmien ja kyberturval lisuuden erikoisosaaja. 2 Pilven Veikko 1/2018

3 PILVEN VEIKKO -lehti Ilmavoimien Kiltaliitto 1 / 2018 IIlmavoimat 100 vuotta 2018 juhlavuosi 4 Puolustusvoimain komentajan tervehdys 5 Ilmavoimien komentajan tervehdys 6 Ilmavoimien komentajisto Päätoimittajalta 8 Ilmavoimat tänään ja huomenna 13 Ilmavoimat Ilmavoimien juhlavuosi Ilmavoimamuseossa 17 Vuosisadan lentonäytös Puolustusvoimat 100 -tapahtumia Suomen ilmapuolustus vastaa tulevaisuuden haasteisiin 21 Suomen Ilmavoimien koneet ja tutkat 25 Ilmavoimien evp-komentajat muistelevat (Meriö, Jokinen, Nikunen, Ahola, Pystynen ja Lyytinen) 42 HX-tarjouspyyntö Suomen vaatimukset yksissä kansissa 43 Arvo-ohjaus on ilmavoimien menestyksen tae 46 Ilmavoimien kiltaliitto ry 47 Ilmasotakoulun kilta ry Kenttärovasti Seppo Lavi Ilmavoimien Viestikilta ry 57 Karjalan Lennoston kilta ry 62 Lapin Lennoston kilta ry 64 Lentosotakoulun kilta ry 68 Lentovarikon kilta ry 71 Satakunnan Lennoston kilta ry 73 Utin lentotukikohta 100 vuotta Utin Ilmakilta ry 83 Kirja-arvostelut Jyrki Laukkanen Tehtävä taivaalla Keijo Koivisto Lapinmaja 85 Ilmavoimien kiltaliitto ry:n kiltojen julkaisutoiminta 89 Heinilä vielä kerran Pernaalle J. F. Lundqvist, kiitelty ja kiistelty komentaja 94 Ilmavoimien killat, Ilmasillat ja muut yhteisöt 98 Pilven Veikko -lehden mediakortti Kansikuva: Ilmavoimat 3

4 Puolustusvoimain komentajan tervehdys Suomen ilmavoimien synnystä tulee kuluneeksi 100 vuotta maaliskuun kuudentena päivänä. Suomen ilmavoimat on yksi maailman vanhimmista koko historiansa ajan itsenäisenä puolustushaarana toimineista ilmavoimista. Osana Puolustusvoimia Ilmavoimilla on ollut tärkeä tehtävä Suomen itsenäisyyden ja kansalaisten elinmahdollisuuksien turvaamisessa läpi historian sekä rauhan että sotien aikana. Ilmavoimien sadan vuoden taipaleeseen sisältyy useita kehitysvaiheita. Nuoret lentojoukkomme hakivat itsenäisyytemme aamunkoitossa suuntaansa niin maa- ja merilentoasemien kuin hävittäjien ja pommikoneidenkin välillä. Hävittäjien puolestapuhujaksi nousi eversti Richard Lorentz. Hänen luomansa hävittäjätaktiikka sekä hänen ja everstiluutnantti Eka Magnussonin yhdessä kehittämä ja toimeenpanema keskitetty ilma-aseen johtaminen muodostuivat Ilmavoimiemme menestymisen avaimiksi sodissa. Kaikkiaan 96 lentäjäämme nousi sodassa hävittäjä-ässiksi, mikä on suurin määrä maailmassa suhteessa ilmavoimien kokoon. Menestyksestä kertovat myös ilmataistelutilastot. Vänrikki Stoolin tarinoiden sanoin: Pilven veikko vyörähti kuin myrsky, väkivallan hääti, häijyt kaatoi. Sodat osoittivat, että oikealla taktiikalla ja johtamisella, tarkoituksenmukaisella organisaatiolla sekä tehokkaan koulutuksen ja lujan yhteishengen myötävaikutuksella oli mahdollista tuottaa suuria tappioita lukumääräisesti paljon suuremmalle ilmaviholliselle. Raskaiden sotavuosien jälkeen oli edessä murros. Pommikoneista oli luovuttava rauhansopimuksen vaatimuksesta samalla kun suihkukausi oli tuloillaan. Taloudellisen tilanteen takia Ilmavoimien toimintaedellytykset olivat hyvin rajoitetut. Sodanjälkeinen laskusuhdanne saatiin kääntymään nousuun 1950-luvulla. Laajat lentokalustohankinnat alkoivat. Vampire-hävittäjien myötä Ilmavoimat siirtyi suihkukonekauteen. Ilmavoimien kehittäminen on jatkunut noista ajoista nykyhetkeen saakka johdonmukaisesti ja kokonaisvaltaisesti niin toimintaympäristön vaatimukset kuin teknisen kehityksen mukanaan tuomat mahdollisuudetkin huomioon ottaen. Ilmavoimat on tänään kovassa iskussa. Ilmavalvonta- ja johtamisjärjestelmä, lentokalusto, organisaatio sekä ilmapuolustuksen käyttöperiaatteet vastaavat erinomaisesti päivän tarpeisiin. Kaiken takana on ammattitaitoinen ja työlleen omistautunut sekä puolustushaarastaan aiheellisesti suurta ylpeyttä tunteva henkilöstö. Näistä lähtökohdista Ilmavoimien on hyvä ponnistaa myös toiselle vuosisadalleen. Työ Ilmavoimien kehittämiseksi jatkuu edelleen. Ilmapuolustuksen lähitulevaisuuden elintärkeänä hankkeena on Hornet-kaluston korvaaminen. Hankkeella turvataan Suomen uskottava ilmapuolustuskyky aina 2060-luvulle. Eduskunnan hyväksymä puolustusselonteko linjaa, että Hornetien suorituskyky korvataan täysimääräisesti. Hankkeen toimeenpano on edellytyksenä sille, että ilmapuolustuksemme säilyy ensiluokkaisessa kunnossa myös tulevaisuudessa. Onnittelen lämpimästi sata vuotta täyttävää Ilmavoimia. Toivotan Ilmavoimille ja kaikille Pilven Veikko -lehden lukijoille menestystä myös tulevaisuudessa. Kenraali Jarmo Lindberg Puolustusvoimain komentaja 4 Pilven Veikko 1/2018

5 Ilmavoimien komentajan tervehdys Suomen ilmavoimat 100 vuotta Suomen ja suomalaisen yhteiskunnan puolustusta ilmassa. Näin kai voisi luonnehtia Ilmavoimien tähänastisen historian roolia Pilven Veikko -näkökulmasta. Sataan vuoteen sisältyy lukematon määrä tapahtumia, persoonia, joukkoja, paikkoja ja kalustonimikkeitä, jotka ovat muokanneet Ilmavoimia sellaiseksi kokonaisuudeksi kuin me sen nyt tunnemme. Ilmavoimien yksi luonteenomainen piirre on viime vuosikymmeninä ollut kyky ja halu uudistua ja pysyä kehityksen kärjessä annettuihin resursseihin sopeutuen. Ilmavoimien toinen vuosisata alkaa suurten murrosten keskellä. Hornet-kaluston myötä poistuva suorituskyky korvataan meneillään olevan teknologisen kehityksen muokatessa ennennäkemättömän nopealla tahdilla toimintaympäristöä. Ilmatila ja avaruus toimintaympäristöinä yhdistyvät toisiinsa saumattomasti synnyttäen uusia käyttö- ja toteutusmahdollisuuksia erilaisille toiminnoille ja palveluille. Uusi vuosituhat ja Ilmavoimien uusi vuosisata edellyttävät uusilta sukupolvilta avarakatseisuutta ja kaukonäköisyyttä toimintatapoja kehitettäessä. Aidon uusiutumisen taustalla on oman historian, historian tarjoamien kokemusten tuntemus ja historian tarjoamien opetusten hyväksyntä. Tunnemme varsin hyvin Ilmavoimien sotatapahtumien ja kalustohankintojen historian. Kuitenkin taustalla Suomen kuten meitä suurempienkin ilmavoimien menestystarinassa ovat rinnakkain yksittäisten henkilöiden toiminta ja joukon toimintailmapiiri. Ilmavoimaidentiteetin perusta rakentuu henkilöstön sukupolvi toisensa jälkeen yhdessä omakseen kokemien toimintakulttuurin piirteisiin ja niihin pohjautuviin arvoihin. Ilmavoimien Kiltaliitto, jäsentensä voimin, on ponnistellut merkittävissä määrin historiamme kokoamiseksi ja säilyttämiseksi. Entisöintiprojektit ja muistomerkit ovat historian maamerkkejä, jotka teknologiaorientoituneessa puolustushaarassa edustavat samalla oman aikansa uudistumisen virstanpylväitä. Uudistumistarinat ovat keskeisessä asemassa Ilmavoimissa. Pilven Veikko -lehti tarjoaa erinomaisen median avata lukijoilleen Ilmavoimien tulevaisuuden näkymiä ja nykytilaa, mutta ennen kaikkea erinomaisen foorumin peilata ajanhetkeä historiaan vertailukohdaksi siitä kuinka vastaavankaltaisia haasteita on aikaisemmin käsitelty. Haluankin tässä yhteydessä kiittää kaikkia Teitä tekemästänne työstä Ilmavoimien eteen ja toivon tarmokkuuden säilyvän myös tulevina vuosina. Toivotan kaikille lukijoille antoisia lukuhetkiä juhlanumeron parissa, Kenraalimajuri Sampo Eskelinen Ilmavoimien komentaja 5

6 Ilmavoimien komentajisto Ilmavoimien komentaja, kenraalimajuri Sampo Eskelinen Ilmavoimien esikuntapäällikkö, prikaatikenraali Jari Mikkonen Lapin Lennoston komentaja, eversti Mikko Kauppala Satakunnan Lennoston komentaja, eversti Petteri Seppälä Karjalan Lennoston komentaja, eversti Timo Herranen Ilmasotakoulun johtaja, eversti Mikko Punnala Ilmavoimien operaatiopäällikkö, eversti Juha-Pekka Keränen Karjalan lennoston komentaja vaihtui Ilmavoimat: : Puolustusvoimain komentaja on määrännyt eversti Timo Herrasen Karjalan lennoston komentajaksi 1. maaliskuuta 2018 lukien. Lennoston komentaja, eversti Markus Päiviö siirtyy erityistehtävään Ilmavoimien esikuntaan. Eversti Timo Herranen palvelee tällä hetkellä Ilmavoimien suunnittelupäällikkönä suunnitteluosastolla Ilmavoimien esikunnassa. Hän on aiemmin palvellut muun muassa laivueen komentajana Ilmasotakoululla ja Lentosotakoululla, Ilmavoimien komentajan edustajana Pääesikunnassa ja apulaisosastopäällikkönä Ilmavoimien esikunnassa. Hän on suorittanut yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 2007 ja hänet ylennettiin everstiksi vuonna Hän on myös suorittanut maisterin tutkinnon (Master of Strategic Studies) Yhdysvalloissa Ilmavoimien yliopistossa vuosina Pilven Veikko 1/2018

7 Päätoimittajalta Taitaa tulla kallis kokous, kun tuo Meriö seisoskelee taas täällä. Näin oli todennut valtiosihteeri Teemu Hiltunen puolustusneuvoston kokoukseen tullessaan, kun huomasi silloisen Ilmavoimien komentajan, Meriön, olevan läsnä kokouksessa. Lainaus on Meriön jutusta, jossa hän kertoo oman komentajakautensa tärkeimmistä tapahtumista. Pilven Veikko oli esittänyt ilmavoimien evp komentajille pyynnön, että he muistelisivat oman kautensa tärkeimpiä tapahtumia juhlalehteemme. Saimme jutut kaikilta ei enää puolustusvoimallisessa työtehtävässä olevalta - kuudelta evp komentajalta, suurkiitos siitä heille. Nyt, kun muistelemme ja vietämme Ilmavoimiemme 100-vuotisjuhlavuotta, niin komentajien kirjoittamat jutut täydentävät sopivasti kunkin oman aikansa tärkeimpiä tapahtumia ja täydentävät elävästi niistä ajoista julki tuotua historiaa. Lähes jokaisen komentajan jutussa ovat esillä kalustohankinnat, lähinnä lentokone- ja tutkahankinnat sekä näiden ohessa ilmavoimien organisaatiolliset ja strategiset uudistukset. Kun valtiosihteeri Hiltunen piti Meriötä kalliina miehenä, niin silloin oli kyseessä koko senhetkisen konekaluston uudistamishankkeet. Meriön komentajakausi oli vuosina Olemme koonneet ilmavoimien 100-vuotisesta toiminnasta artikkeleita juhlalehteen ajatuksella ilmavoimat eilen, tänään ja huomenna. Asiantuntijoiden kirjoittamat aiheeseen liittyvät jutut etenkin tästä päivästä ja huomisesta antavat meille turvallisen kuvan maanpuolustuksellisesta tilanteestamme. Meillä on ennaltaehkäisevä kynnys korkea, henkilöstön koulutus aina reserviläisiämme myöten kunnossa ja kalusto teknisesti resurssiemme sallimalla hyvällä tasolla. Tämä ei kuitenkaan oikeuta meitä jäämään tähän tilaan, laakereilleen lepäämään, vaan vallitsevaan nopeaan tekniseen ja taktiseen kehitykseen on vastattava jatkuvalla koulutuksella ja harjoittelulla, ajanmukaisella kalustolla ja suunnitelmallisella valmiudella. Myös kansainvälisen yhteistyön pitää mm. harjoituskohtaamisista jättää vieraille uskottava kuva puolustuskyvystämme. Ilmavoimiemme merkkivuotta on syytä juhlia näyttävästi, sillä sadan vuoden työ ja kehitys ensimmäisestä ruotsalaisen kreivi Eric von Rosen lahjoittamasta tiedustelukoneesta nykyiseen ilmavoimiimme osaamiseen on valtava, kun ottaa vielä huomioon maamme sotavuodet, jolloin koneiden menetykset ja sodanjälkeiset pulavuodet haittasivat kovin uudistustarpeen rahoitusta. Ilmavoimien juhlavuoden tapahtumat alkavat perinteisellä vuosipäivän juhlilla 6.3. Helsingissä, mutta kesäkuun päivien suuri lentonäytös Tikkakoskella on samalla ilmavoimien 100-vuotisjjuhla yleisölle, jossa on esillä myös ilmavoimat kalustoineen. Ossi Kurki 7

8 Ilmavoimien esikuntapäällikkö, prikaatikenraali Jari Mikkonen Ilmavoimat tänään ja huomenna Syntyhistoria ja toimintakulttuuri Ruotsalaisen kreivin Eric von Rosénin lahjoittama ensimmäinen koneemme Morane Saulnier Parasol laskeutui meren jäälle Vaasan edustalle Tämä hetki katsotaan Suomen Ilmavoimien syntyhetkeksi. Ilmavoimien historia on kunniakas ja voimme olla siitä ylpeitä. Nuoruuden kasvukivut, taktinen kehittyminen ja sodissa saavutetut menestykset uskomattomine pudotussuhteineen ja Mannerheimristin ritareineen on kirjoitettu historiaan. Ilmavoimien toimintakulttuuri on kannustanut aloitteellisuuteen, kehityshakuisuuteen ja ahkeruuteen. Henkilöstössä on ollut loistavia toiminnan kehittäjiä, jotka ovat kehittäneet itseään, hankkineet tietoja ja taitoja aina ulkomaita myöten tuoden uudet oivallukset koko ilmavoimien käyttöön. Hurtti huumori ja hyvä henki ovat vaikeissakin paikoissa auttaneet säilyttämään työn ilon ja jaksamaan. Korkea työmoraali, henkilöstön ammattitaito ja ihmisläheinen johtaminen ovat keskeiset tekijät saavutettujen erinomaisten tulosten takana. Ilmavoimista on kehittynyt työyhteisö, johon halutaan kuulua ja jonka eteen ollaan valmiita ponnistelemaan. Pitäkäämme kiinni hyvästä toimintakulttuurista, erinomaisesta hengestä ja pyrkikäämme aina erinomaisuuteen. Ilmavoimat tänään Puolustusvoimauudistuksen keskeinen tavoite Ilmavoimissa oli taistelukyvyn säilyttäminen. Vaikka moni asia muuttui, voidaan tuon tavoitteen todeta toteutuneen varsin hyvin. Kaksi varuskuntaa lakkautettiin, koulujen toiminnat keskitettiin Ilmasotakouluun Tikkakoskelle ja suuri osa logistiikan toiminnoista siirrettiin uudistuksessa perustettuun Puolustusvoimien logistiikkalaitokseen. Henkilöstömäärä pieneni noin kolmanneksella ja yli kuusi sataa henkilöä siirtyi toiselle paikkakunnalle. Ilmavoimien joukko-osastojen tehtävät ja roolit muuttuivat. 8 Pilven Veikko 1/2018

9 Ilmavoimien komentaja Rauhan aikana 3300 Henkilökunta 2030 Varusmiehet 1300 Ilmavoimien esikunta Ilmaoperaatiokeskus (IOK) LAPIN LENNOSTO Rovaniemi KARJALAN LENNOSTO Rissala Operatiivinen valmius 24/7 Johtokeskus HN-ohjaajien lento- ja operatiivinen koulutus Lentotekninen huolto SATAKUNNAN LENNOSTO Pirkkala Yhteys- ja kuljetuskoneoperointi Tutkimus- ja kehittäminen Koelentotoiminta Opetatiivinen valmius 24/7 (tarvittaessa) Lentotekninen huolto ILMASOTAKOULU Tikkakoski Lentokoulutus Vinka, HW Lentoteknillinen koulutus Johtokeskuskoulutus AUK ja RUK Kadettikoulutus Henkilökunnan täydennyskoulutus Ilmavoimien esikunta on Ilmavoimien komentajan johtoesikunta Tikkakoskella. Se valmistelee komentajan käskemät koko ilmavoimia koskevat merkittävät asiat sekä jakaa tehtävien edellyttämät resurssit. Ilmaoperaatiokeskus vastaa valtakunnallisesta ilmapuolustuksen tulenkäytön ja valvonnan johtamisesta. Esikunnassa koordinoidaan ilmavoimien yhteistoiminta maavoimien, merivoimien, rajavartiolaitoksen ja eri viranomaisten kanssa sekä ilmavoimien kansainvälinen yhteistyö sotilaallisen maanpuolustuksen päämäärien saavuttamiseksi. Ilmasotakoulu on Ilmavoimien puolustushaarakoulu Tikkakoskella. Sen tärkeimpänä tehtävänä on antaa koulutusta ilmapuolustuksen palkatulle henkilöstölle sekä varusmiehille. Satakunnan lennosto Pirkkalassa tukee ilmavoimien taistelua tukilentotoiminnalla, koelentotoiminnalla, tutkimuksella ja kehittämisellä sekä turvaa osaltaan ilmaoperaatiot Etelä-Suomen alueella vastaamalla lentotukikohtien valmiudesta. Karjalan lennosto Siilinjärvellä ja Kuopiossa sekä Lapin lennosto Rovaniemellä ovat hävittäjälennostoja. Niiden toiminnan ytimessä on Hornet-lentotoiminta tukitoimintoineen. Näissä lennostoissa on myös valvontaa ja tulenkäytön johtamista toteuttavat pääjohtokeskukset. 9

10 Yhdysvaltalaisvalmisteinen Joint Air-to-Surface Standoff Missile (JASSM) -rynnäkköohjus on osa ilmavoimien Hornetien kauaskantoista ilmasta maahan -täsmäaseistusta. Ilmasta-maahan kyky integroitiin monitoimihävittäjiin vuosina toteutetun Mid-Life Upgrade 2 -elinkaaripäivityksen osana. Ilmavoimien F/A-18D Hornet -monitoimihävittäjä kahdella JASSM-ohjuksella aseistettuna Touho 17 -harjoituksessa marraskuussa Kuva Ilmavoimat Ilmavoimat on saanut käyttöön uusia suorituskykyjä lähes kaikilla toimialoilla. Johtamis- ja valvontajärjestelmät ovat käyneet läpi Ilmavoimien historian suurimman teknisen murroksen. Kaukovalvontatutkakalustoon on tehty mittava päivitys ja käyttöön on saatu uusi siirtymiskykyinen keskivalvontatutka (KEVA2010) sekä uusi tilannekuvan kokoamisjärjestelmä (MST = Multisensor Tracking). Nämä uudistukset ja hankkeet ovat vaatineet johtamisjärjestelmäalan henkilöstöltä syvällistä osaamista ja venymistä. Ilmavoimien pääkaluston F/A18C/D Hornetin toinen eliniänpäivitys on toteutettu koko kalustoon. Suorituskyvyn lisäys on huomattava. Merkittävin parannus on kyky kauaskantoiseen ilmasta maahan tulenkäyttöön. JASSM-rynnäkköohjus, JSOW-liitopommi ja JDAM-pommit mahdollistavat monipuolisen vaikuttamisen erilaisiin maaleihin. Ilmavoimat on erinomaisessa kunnossa. Toimintaympäristöön suhteutettu suorituskyky, mikä muodostuu osaavasta henkilöstöstä, ajanmukaisesta kalustosta ja edistyksellisistä toimintaperiaatteista, on huipussaan. Seuraavat vuodet ovat Hornet-kaluston suorituskyvyn kannalta parasta aikaa. Ilmavoimien tekninen taso on huippuluokkaa ja osaaminen ensiluokkaista. Ilmavoimilla on ammattitaitoinen ja motivoitunut reservi. Sodan ajan vahvuudesta yli 90 % on reserviläisiä, heitä tarvitaan erityisesti tukikohtatoimintojen toteutukseen toiminnan jatkuvuuden ja taistelunkestävyyden takaamiseksi. Reserviläiset ovat osoittaneet erinomaista asennetta ja osaamista viime vuosina pidetyissä kertausharjoituksissa. Tällä hetkellä Ilmavoimien suorituskykyyn voidaan olla tyytyväisiä. Muutaman viime vuoden jatkunut vilkas lentotoiminta lähialueilla, erityisesti Suomenlahdella ja pohjoisella Itämerellä on vaatinut henkilöstöltä valppautta, korkeaa valmiutta ja ammattitaitoista toimintaa. Ilmavoimat on turvannut ja tulee turvaamaan Suomen ilmatilan koskemattomuuden. Tilanne on vaatinut resurssien kohdentamista operatiiviseen toimintaan osin koulutuksen kustannuksella. 10 Pilven Veikko 1/2018

11 Kuva: Ilmavoimat Ilmavoimien toiminnan perusajatus Ilmavoimat suunnittelee ja toteuttaa ilmapuolustukseen osallistuvilla joukoilla ja suorituskyvyillä puolustuksellisia, hyökkäyksellisiä ja taistelua tukevia ilmaoperaatioita. Ilmapuolustuksen ja ilmaoperaatioiden toimeenpano edellyttää puolustushaarojen ja viranomaisten toiminnan yhteensovittamista erityisesti ilmatorjunnan, ilmavalvonnan, elektronisen sodankäynnin, erikoisjoukkojen, helikopterien ja ilmatilan käytön osalta. Suomen ilmavoimien ja ilmapuolustuksen tärkein suorituskykyalue on vastailmatoiminta. Huipputasoisen ja korkeassa valmiudessa olevan ilmataistelukyvyn rinnalla Ilmavoimat ylläpitää korkeassa valmiudessa pitkän kantaman iskukykyä maalle ja merelle. Tilannekuva ja johtamiskyky muodostavat perustan, jota ilman ilmavoiman käyttö ei ole tehokasta. Ilmaoperaatiokeskus ja pääjohtokeskukset kouluttavat henkilöstöä ja toteuttavat alueellisen koskemattomuuden valvontatehtävää kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä. Viestitekniikka- keskukset ylläpitävät ja rakentavat johtamis- ja valvontajärjestelmiämme. Tukikohdat muodostavat osaltaan sen pelilaudan, jolla ilmaoperaatiopeliä pelataan. Ilmapuolustuksen keskeinen tehtävä on suojata Puolustusvoimien valmiuden kohottaminen, sodan ajan joukkojen perustaminen ja yhteiskunnan elintärkeät toiminnot ilmasta suuntautuvalta uhkalta. Kauaskantoiset asejärjestelmät, ballistiset ohjukset ja risteilyohjukset ovat erittäin vaikeasti torjuttavia. Tällaisessa tilanteessa ei voida luottaa pelkästään suojarakenteiden ja linnoitteiden suoja-arvoon. Ilmavoimien liikkuvuuteen, innovatiivisuuteen, salaamiseen, harhauttamiseen ja hajauttamiseen perustuva taistelutapa on kehitetty vastaamaan näihinkin uhkiin. Ilmavoimat ja ilmapuolustus muodostaa sotilaallista voimankäyttöä ennaltaehkäisevän kynnyksen Suomeen mahdollista sotilaallista operaatiota suunnittelevalle. Tähän pyritään toteuttamalla alueellisen koskemattomuuden valvonta ja turvaaminen ammattitaitoisesti sekä osoittamalla huippusuorituskykyä niin kotimaan kuin kansainvälisessäkin harjoitustoiminnassa. Ilmavoimien maine onkin kiirinyt maailmalla. Suorituskykyjen muodostama ennaltaehkäisevä kynnys on muodostunut korkeaksi. Tähän tilantee- 11

12 seen pääsy on vaatinut kaikilta ilmavoimalaisilta ja kumppaneilta ponnisteluja, pyyteetöntä työtä ja jatkuvaa kehittämistä. Mikäli ennaltaehkäisyssä epäonnistutaan ja sotilaallinen toiminta Suomea vastaan alkaa on Ilmavoimien tavoitteena olla vahva ensimmäisestä torjuntaoperaatiosta alkaen. Ratkaisuun pyritään tuottamalla hyökkääjälle kestämättömät tappiot välittömästi sotatoimien alettua. Tavoitteena on, että hyökkääjä toteaa sotatoimien jatkamisen kannattamattomaksi ja kriisi ratkeaa heti alussa. Sotatoimien mahdollisesti jatkuessa ilmavoimalla mahdollistetaan osaltaan maa- ja merioperaatiot sekä osallistutaan puolustusvoimien operaatioihin hävittäjätorjunnalla ja tulenkäytöllä pintamaaleihin. Ilmavoimat huomenna Tekninen kehitys laukkaa huimaa kyytiä eteenpäin. Häiveominaisuuksien ja valvontasensoreiden kilpajuoksu käy kuumana. Lennokit kehittyvät ja muodostavat jo nyt mahdollisuuden ja toisaalta uhkan ilmapuolustukselle ja yhteiskunnan turvallisuudelle. Aseiden vaikutusta pyritään kasvattamaan niiden tehoa, kantamaa ja osumatarkkuutta parantamalla. Koneoppiminen, keinoäly ja robotiikka tekevät tuloaan myös sotilaalliseen käyttöön. Avaruuden käyttö sotilaallisiin tarkoituksiin yleistyy. Kyber- ja hybridiuhat on otettava vakavasti. Tällaisessa tulevaisuuden toimintaympäristössä ei saa tuudittautua itsetyytyväisyyteen. Tekniikan kehityksessä on pysyttävä mukana, sitä on hyödynnettävä ja on varauduttava sen muodostamiin uhkiin. Ilmavoimien pääkaluston Hornetin seuraajahanke, HX-hanke, on tarjouspyynnön laatimisvaiheessa. Hankkeessa huomioidaan tekninen kehitys ja hankitaan suorituskykyä, jossa on kasvupotentiaalia, niin että se kyetään pitämään ajanmukaisena koko sen elinkaaren ajan. Hanke etenee suunnitelmallisesti kohti konevalintaa ja hankintapäätöstä, mikä on tarkoitus tehdä vuonna Ensimmäiset uudet koneet saadaan noin vuonna 2025 ja täysi operatiivinen suorituskyky rakennetaan vuoteen 2030 mennessä. Uuden koneen elinkaaren aikana maailma ehtii muuttua ja teknologia kehittyä. Kehityspotentiaali onkin yksi keskeinen vaatimus hankittavalle kalustolle. Totuttuja toimintoja on syytä aika ajoin kyseenalaistaa, tavoitteena tulee olla toiminnan jatkuva parantaminen. Ilmavoimissa tämä tarkoittaa ilmavoimien taistelutavan ja taktiikan edelleen kehittämistä ja sen opettamista kaikille sodan ajan joukoille. Tähän tavoitteeseen pääsemiseksi tarvitaan riittävät resurssit niin henkilökunnan kuin varusmiesten ja reserviläistenkin koulutukseen. Yhteisenä pyrkimyksenä tulee olla riittävän laajojen joukkokohtaisten harjoitusten järjestäminen. Nämä harjoitukset tulee suunnitella, valmistella ja toteuttaa huolella, jotta taataan motivoiva, kiinnostava ja tehokas koulutus sodan ajan joukoille. Ilmavoimien suorituskyky ja erityisesti toiminnan jatkuvuus ovat sidoksissa reservin ammattitaitoon. Modernissa ilmasodassa ei pärjätä yksin Ilmavoimat kykenee toteuttamaan tehtävät. Osaamisesta, kalustosta ja valmiudesta voidaan olla ylpeitä. Yksikään toimija ei kuitenkaan pärjää modernissa ilmasodassa yksin. Ilmavoimat on entistä verkottuneempi ja riippuvaisempi siviiliyhteiskunnan sekä kotimaisten ja ulkomaisten yhteistyökumppaneiden suorituskyvyistä ja tuesta. Ilmapuolustus kuuluu kaikille. Tämä onkin ymmärretty nykyään varsin hyvin. Kaikilla puolustushaaroilla on ilmapuolustuksen suorituskykyjä niin valvontaan kuin vaikuttamiseen. Puolustusvoimissa tiedostetaan yhteisoperoinnin merkitys ja edut. Yhdessä olemme vahvempia kuin suorituskykyjemme summa. Kuvat ja kaaviot: Ilmavoimat 12 Pilven Veikko 1/2018

13 Ilmavoimat Tammikuussa 1918 syttyneen sisällissodan aikana perustettiin Suomen hallituksen joukkoihin kuulunut Suomen armeijan ilmailutarha vuodesta 1919 alkaen Ilmailuvoimat ja vuodesta 1928 eteenpäin Ilmavoimat. Kun valkoiset alkoivat perustaa lentojoukkojaan, ei lentokoneita tai lentäjiä ollut Suomessa saatavilla omasta takaa. Auttamishaluja löytyi kuitenkin ruotsalaisilta yksityishenkilöiltä ja kreivi Eric von Rosenin lahjoittama Ilmavoimien ensimmäinen kone Thulin typ D saapui Suomeen 6. maaliskuuta 1918, ja vuodesta 1923 alkaen kyseistä päivämäärää on vietetty Ilmavoimien vuosipäivänä. Uumajasta Vaasaan suuntautuneella lennolla konetta ohjasi ruotsalainen luutnantti Nils Kindberg ja koneen lahjoittaja, kreivi von Rosen oli mukana matkustajana osoittaakseen henkilökohtaisesti vakaan luottamuksensa valkoiselle armeijalle lahjoittamaansa koneeseen. Sisällissodassa lentäjät olivat etupäässä ruotsalaisia vapaaehtoisia ja tehtävät ennen kaikkea tiedustelu- ja pommituslentoja sekä lentolehtisten pudottamista. Ilmavoimien kalusto oli alkuvuosina sekalainen kokoelma ulkomaisina lahjoituksina tai sotasaaliina saatuja lentokoneita ennen kaikkea lentoveneitä. Myös ensimmäiset lentotukikohdat olivat Venäjän laivastolta periytyneitä vesilentoasemia. Tästä johtuen vesilentopainotus pysyi vallalla 1930-luvulle asti sekä Ilmavoimien kehityksessä että kalustohankinnoissa. Lokakuussa 1920 Ilmavoimien komentajaksi nimitettiin majuri Arne Somersalo, joka käynnisti merkittäviä organisaatio-, koulutus- ja kalustouudistuksia Ilmavoimissa. Hänen kaudellaan perustettiin Suomeen myös kotimainen lentokonetehdas, jotta voitaisiin varmistaa lentokaluston hankinta- ja huoltovarmuus sota-aikana. Ilmailuvoimien Lentokonetehtaan vuodesta 1928 alkaen Valtion Lentokonetehtaan ensimmäinen laajamittaiseen valmistukseen päätynyt lentokone oli saksalaisen Hansa-Brandenburg W.33 -meritoimintakoneen lisenssiversio, jolle Suomessa annettiin uusi tyyppimerkintä I.V.L. A.22 Hansa. Kyseinen konetyyppi oli Ilmavoimien tärkeimpiä konetyyppejä 1930-luvun puoliväliin asti. Kreivi Eric von Rosenin lahjoittama Ilmavoimien ensimmäiseen koneeseen tehdään viimeisiä valmisteluja ennen lentoa Suomeen lentoonlähtöpaikalla Uumajassa Kameralle poseeraavat vasemmalta oikealle Eric von Rosen, Mary von Rosen ja koneen lentäjä Nils Kindberg.. Kuva Suomen Ilmavoimamuseo 13

14 Ilmavoimien komentajaksi määrättiin vuonna 1932 eversti Jarl Lundqvist, joka oli erityisen kiinnostunut 1930-luvun ilmasotadoktriinien muotiopista, douhetismista. Douhetismin johtoajatuksen mukaan tulevaisuuden konflikteissa ratkaisijan roolissa olisivat tehokkaat pommikoneet. Suomessa ajattelutapa tuli erityisen vahvasti esiin kädenvääntönä vuonna 1935 laadittuun Ilmavoimien perushankintaohjelmaan kirjattavista painotuksista hankittavien lentokonetyyppien määristä. Lundqvist piti tarpeellisena varustaa useita kaukotoimintalaivueita ajanmukaisilla pommikoneilla, kun taas esimerkiksi Lentorykmentti 2:n komentajana toiminut eversti Richard Lorentz esiintyi voimakkaana hävittäjien puoltajana. Ilmavoimien tulikokeen aika koitti talvisodan syttyessä 30. marraskuuta Se joutui taisteluun ylivoimaista vihollista vastaan materiaalisesti varsin heikosti varustautuneena. Talvisodan syttyessä sotakäyttöön enemmän tai vähemmän sopivia lentokoneita oli Ilmavoimilla 119 kappaletta, kun vihollinen oli keskittänyt itärajalle sodan alkaessa yli tuhat lentokonetta. Ilmavoimien tärkeimpiä tehtäviä talvisodan aikana olivat lentohyökkäysten torjunta hävittäjävoimalla etenkin kotialueella, rintamatilanteen selvittämisen kannalta elintärkeät tiedustelulennot sekä maavoimien toimintaa tukevat pommitukset. Sodan edetessä Ilmavoimien kalustotilanne parani, kun maahan saatiin uutta lentokalustoa sekä omina ostoina että lahjoituksina. Jatkosodan etenemisvaiheen aikana Ilmavoimat pystyi paremman kalustotilanteensa ansiosta keskittymään kenttäarmeijan etenemisen tukemiseen sekä Itä-Karjalassa että Karjalan kannaksella. Asemasodan aikana suoritettiin tiedustelulentoja ja tuettiin muiden puolustushaarojen taistelua muun muassa pommituksin, ilmarynnäköin ja kaukopartio-osastojen kuljetuksin. Asemasota päättyi Neuvostoliiton kesäkuussa 1944 aloittamaan suurhyökkäykseen, jonka aikana Ilmavoimat suojasi kenttäarmeijan vetäytymistä ja tuki torjuntataisteluita kellon ympäri tapahtunein hävittäjätorjuntalennoin ja keskitetyin pommikonehyökkäyksin. Suomen ilmavoimat selviytyi sota-ajan tulikokeestaan kiitettävästi. Se kykeni toteuttamaan strategisen tehtävänsä vajaavarustettunakin. Ilmavoimien onnistui kiistää hyökkääjän ilmaherruus toiminta-alueellaan, suorittaa kriittisen tärkeät tiedustelulennot ja tuottaa viholliselle tuntuvia miehistö- ja kalustotappioita pommituslennoilla. Vuonna 1947 solmittu Pariisin rauhansopimus rajoitti Ilmavoimien taistelukonevahvuuden 60 koneeseen ja asetti henkilöstön enimmäismääräksi henkilöä. Puolustushaaran supistaminen johti muun muassa laajamittaiseen sota-ajan lentokaluston romuttamiseen. Suomessa ulkomailla tapahtunutta sotilasilmailun kehitystä seurattiin aktiivisesti, mutta sotien jälkeen vallinneesta resurssipulasta johtuen kehityksen kelkkaan päästiin mukaan vasta 1950-luvun puolella. Ilmavoimien kalustotilannetta helpotti Valtion lentokonetehtaan suunnittelema ja rakentama Vihurijatkokoulutuskone, joka saatiin käyttöön vuonna Suomen ilmavoimat siirtyi suihkuaikakaudelle vuonna 1953 Iso-Britanniasta tehtyjen de Havilland Vampire -suihkuhävittäjähankintojen myötä. Vampireita seurasivat vuonna 1957 hankitut Folland Gnat -suihkuhävittäjät, joilla ylitettiin äänennopeus ensimmäistä kertaa Suomessa. Vuotta myöhemmin tehtiin vielä kaksi erittäin onnistuneeksi osoittautunutta hankintaa, kun ensimmäiset Saab Safir -koulukoneet ja Fouga Magister -suihkuharjoituskoneet saapuivat Suomeen. Molemmat palvelivat Ilmavoimia 1980-luvulle asti luvun alussa Ilmavoimien torjuntakyky parani huomattavasti, kun Neuvostoliitosta hankittiin laivueen verran ajanmukaisia ja suorituskykyisiä MiG-21F -torjuntahävittäjiä. Jokasään torjuntakyky saavutettiin 1970-luvun alussa, kun Ilmavoimien käyttöön saatiin ensimmäiset ruotsalaiset Saab Draken torjuntahävittäjät. Mikko Kylmälä Suomen Ilmavoimamuseo 14 Pilven Veikko 1/2018

15 Kindberg ja von Rosen valmistautuvat korkkikypärät päissään suorittamaan Thulinilla koelennon Vaasassa Von Rosen on varautunut viimaa vastaan nahkaisella kasvosuojalla.kuva Suomen Ilmavoimamuseo Ilmavoimien juhlavuosi Ilmavoimamuseossa Ilmavoimamuseo juhlistaa Ilmavoimiemme 100- vuotista taivalta tänä vuonna poikkeuksellisen monella uudella näyttelyllä. Vuoden aikana avataan kaikkiaan kolme vaihtuvaa näyttelyä ja yksi pysyvä näyttelyosa. Niiden teemat liittyvät Ilmavoimien vähemmän esillä olleisiin, mutta kuitenkin merkittäviin, osa-alueisiin. Parhaillaan on esillä Mauri Kennin kokoelma Ilmavoimiin liittyvää postia vuodesta 1918 lähtien ja Tuomo Koskiahon kokoelma Suomen Ilmavoimien ja ilmailun alkutaipaleelta Kokoelmissa esitetään mm. Ilmavoimien perustamista ja Ilmavoimien tunnusta koskevat päiväkäskyt vuodelta 1918, Ilmavoimien joukko-osastoille lähetettyä postia, joukko-osastoilta lähetettyä postia, joukko-osastoleimoja, Mannerheim-ristin ritarien lähettämiä tai saamia kirjeitä, Ilmapuolustusliittoa, Ilmavoimien käyttämiä koneita postikorteilla sekä muuta Ilmavoimiin liittyvää materiaalia. Ilmavoimien vuosipäivään liittyen avataan viikolla 10 näyttelyhallin etuosaan museolehtori Susanna Valliuksen käsikirjoittama Sotilasilmailumme uranuurtajia -näyttelyosa. Näyttelyssä on esillä Ilmavoimien alkuaikojen lentäjille kuulunutta esineistöä, tarinoita ja muistiinpanoja iloineen ja suruineen. Samassa tilaisuudessa julkistetaan Valliuksen kirja Väinö Mikkola - Alppilentäjän elämä valokuvina ja esineinä. Mikkola oli yksi neljästä, jotka menehtyivät Alpeilla lentoveneiden siirtolennolla Italiasta. 15

16 Toukokuussa avataan vitriininäyttely Ilmavoimien Upseeriyhdistyksen perinneaseista ja esineistä (haarniskoja, miekkoja, tikareita ja pistooleja). Tämä on osa monelle tuttua asekokoelmaa, joka oli aikanaan esillä Ilmavoimien Esikunnassa Kivenkolon takaseinällä. Samalla julkistetaan majuri evp. Veikko Heinosen kirjoittama kirja Ilmavoimien Upseeriyhdistyksen historiasta. Lokakuun alussa avataan näyttely Ilmavoimien sukeltajatoiminnasta DC-3-onnettomuuden 40-vuotispäivänä. Ilmavoimien oma sukeltajatoiminta on lopetettu, mutta aikaisemmin Ilmavoimien sukeltajat olivat paljon esillä mm. DC-3-onnettomuuden ja vuoden 1984 Inarin ohjusoperaation aikana. ILMAVOIMAT 100 lentonäytös Näyttelyiden lisäksi Ilmavoimamuseo osallistuu kesäkuun lentonäytökseen. Näyttelyalueelle siirretään museon näyttelystä mm. Blenheim-pommikone, Messerschmitt-hävittäjä, restauroitavana oleva Myrsky sekä Ilmavoimien ensimmäisen lentokoneen, Thulin D:n replika. Lisäksi museolta on pyydetty modernimpaa kalustoa ja koneiden ohjaamo-osia näytösalueelle. Ne siirretään, mikäli killoilta ja muista vapaaehtoisista riittää tekijöitä. ILMAVOIMAMUSEO on avoinna talviaikaan ( ) klo ja kesäaikaan ( ) Juhannuksena olemme suljettuna. Pe suljemme jo klo 17 yksityistilaisuuden vuoksi. Kai Mecklin Museonjohtaja 16 Pilven Veikko 1/2018

17 Vuosisadan lentonäytös Yksi Ilmavoimien juhlavuoden huipputapahtumista koetaan kesäkuuta Jyväskylän lentoasemalla, Tikkakoskella. Juhlalentonäytöksen valmistelut ovat nyt täydessä vauhdissa ja voin sanoa, että tulossa on todella hieno tapahtuma. Koska kyseessä on Ilmavoimien satavuotisjuhla, haluamme esitellä Ilmavoimien historiaa ja sitä, mitä Ilmavoimat tänä päivänä on. Tahdomme myös, että yleisöllä on mahdollista kurkistaa tulevaisuuteen. Juhlalentonäytöksen teema on lyhyesti kiteytettynä: Tunne historia Koe nykyisyys Näe tulevaisuus. Teema näkyy ohjelmassa maassa sekä ilmassa. Varsinainen lentonäytös koostuu kolmesta osasta. Ensimmäisessä osassa ilmassa nähdään konetyyppejä, jotka ovat palvelleet Ilmavoimissa eri vuosikymmeninä, luvassa on todellista historian havinaa. Toisessa osassa lentää Ilmavoimien lähimenneisyyden samoin kuin nykyisiä konetyyppejä taivaalla nähdään esimerkiksi Midnight Hawks. Lentonäytöksen kolmas osa on varattu Hornetien lisäksi kansainvälisille lento-osastoille ja HX-kandidaateille. Maanäyttelyssä teema on myös kattavasti esillä. Suomen Ilmavoimamuseo tuo koneita yleisön ihasteltavaksi ja tutkittavaksi juhlaalueelle. Itsestään selvää on, että Ilmavoimien nykyinen kalusto on laajasti esillä. Myös kaikille HX-ehdokkaille on varattu tilaa tapahtuma-alueelta. Lisäksi tapahtumassa nähdään muutakin ilmailualan tulevaisuuden teknologiaa. Koska kyse on koko perheen tapahtumasta, on alueella kattava valikoima erilaisia palveluja. Yleisölle on järjestetty myös monipuolinen ruokailumahdollisuus ja Sotilaskoti vastaa kahvilatoiminnasta. Lisäksi useat eri näytteilleasettajat ovat osoittaneet kiinnostusta tapahtumaamme kohtaan. Odotamme Tikkakoskelle jopa osallistujaa. Jyväskylän lentokenttä on tunnetusti haastava paikka liikennejärjestelyiden kannal- 17

18 ta. Poliisi, ELY-keskus ja Jyväskylän kaupunki ovat mukana tapahtuman suunnittelussa ja muun muassa kaupungin joukkoliikenteen asiantuntijat auttavat liikenteen suunnittelussa. Bussikuljetukset ovat merkittävässä roolissa sujuvan liikkumisen kannalta. Etäparkkeja on suunniteltu siten, että paikoitusalueita on tarpeeksi, lähestyypä Jyväskylää mistä suunnasta tahansa. Ilmavoimien Kiltaliitto ry ja sen jäsenkillat ovat mukana tapahtumassa sekä järjestelyorganisaatiossa että yleisössä. Nähdäänhän kesäkuussa Tikkakoskella! Jarmo Majapuro tapahtumajohtaja Tapahtumatiedotteet ja lippujen myynti Puolustusvoimat 100 -tapahtumia Ilmavoimien vuosipäivä, Helsinki alkaen Puolustusvoimat 100 -näyttely Sotamuseo, Helsinki, Suomenlinna Sotilasilmailusta ammatti avoimet ovet Ilmavoimissa Satakunnan lennosto, Pirkkala Karjalan lennosto, Rissala, Siilinjärvi Lapin lennosto, Rovaniemi Puolustusvoimat 100 -juhlaviikko, Helsinki 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivän valtakunnallinen paraati sekä kesäkiertue Seinäjoki Ilmavoimat 100 -juhlalentonäytös, Jyväskylä Hamina Tattoo Kokonaisturvallisuus messut Puolustusvoimat 100 -juhlakonsertti, Helsinki Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati, Mikkeli Puolustusvoimat 100 -kesäkiertue 4.6. Seinäjoki 6.6. Tampere 7.6. Hämeenlinna 8.6. Lahti 9.6. Mikkeli Kuopio Lappeenranta Jyväskylä 9.8. Joensuu Kouvola Rovaniemi Oulu Kajaani Helsinki Raasepori Turku 18 Pilven Veikko 1/2018

19 Ajankohtaiskatsaus Suomen ilmapuolustus vastaa tulevaisuuden haasteisiin Ilmavoimien komentaja kenraalimajuri Sampo Eskelisen perinteisessä mediatapaamisessa käsiteltiin ilmavoimien ajankohtaisia asioita. Kenraalimajuri Eskelisen mukaan Suomen ilmapuolustuksesta vastaava ilmavoimat aloittelee toista vuosisataansa tilanteessa, jossa sen suorituskyvyn on vastattava Suomen lähialueella kohonneen toiminnan tason ja nopeasti kehittyvän ilmasodankäynnin asettamiin haasteisiin. Suomen ilmapuolustuksen toimintaympäristö on jatkuvassa muutoksessa. Useissa Suomen lähialueen maissa on tehty päätös uuden sukupolven monitoimihävittäjäkaluston hankinnasta, ja uutta suorituskykyisempää lentokalustoa tulee koko ajan riviin. Lisäksi esimerkiksi Venäjällä on toteutettu mittavia ilmavoimien kehitysohjelmia. Toiminnan tasolla mitattuna sotilaallinen aktiivisuus on vakiintunut aiempaa korkeammalle tasolle Itämeren piirissä. Vaikka Suomen ilmatilan loukkausten määrä ei olekaan kasvanut, edellyttää vilkas toiminta kenraalimajuri Eskelisen mukaan ilmavoimilta jatkuvaa valmiutta sen normaaliolojen päätehtävässä, Suomen alueellisen koskemattomuuden valvonnassa ja turvaamisessa. Päätehtävämme suorittaminen mittaa todellista suorituskykyämme. Meillä pitää olla jatkuvasti tieto, mitä Suomen ilmatilassa ja sen lähialueella tapahtuu. Lisäksi meillä pitää olosuhteista riippumatta olla kellon ympäri valmius reagoida joko tunnistuslentotoiminnalla tai muilla keinoin tilanteisiin, joissa Suomen ilmatilaa lähestyy kohde, jonka aikeista meillä ei ole tarkkaa tietoa. Harjoitustoiminta mittaa suorituskykyä Ilmapuolustusjärjestelmän kyky toimia normaalioloissa alueellisen koskemattomuuden valvontaan ja turvaamiseen liittyvissä tilanteissa on kuitenkin vain yksi ilmavoimien suorituskyvyn mittareista. Ilmavoimien toisen päätehtävän, Suomeen sotilaallisessa kriisissä ilmoitse kohdistuvien hyökkäysten torjumisen osalta kykyä pitää mitata harjoituksilla, joita järjestetään sekä kansallisesti että 19

20 kansainvälisesti. Kansainvälinen harjoitusyhteistyö avattiin ulkomaisille kumppaneille laajemmin ilmavoimissa vuonna 2000, ja se on laajentunut voimakkaasti. Nykyään tarkastelemme useimpia harjoituksia jo suunnitteluvaiheessa siitä näkökulmasta, että olisiko kansainvälisestä toteutustavasta hyötyä, Eskelinen kertoo. Kansainvälinen harjoitusyhteistyö tarjoaa synergiaetuja, sillä se mahdollistaa monipuolisten harjoitusvastustajien kohtaamisen laajemmissa skenaarioissa kuin mihin yksinomaan kansallisissa ilmavoimaharjoituksissa on mahdollisuus. Toinen kansainvälisen harjoittelun tärkeä ulottuvuus on Eskelisen mukaan ilmavoimien toimintatapojen vertailu. Esimerkkiä hyödyistä voi hakea tiedemaailmasta. Ilman kansainvälistä yhteistyötä tutkimuksessa ei korkeakoululla voisi olla todenmukaista kuvaa omasta tieteellisestä tasostaan. Samalla tavalla harjoittelu muiden kanssa antaa meille tietoa omasta osaamisestamme. Vuonna 2017 ilmavoimien monikansallista harjoitusyhteistyötä edusti muun muassa 11 kansallisuuden ja yli 100 ilma-aluksen touko-kesäkuun Arctic Challenge Exercise (ACE) 17, jonka Suomi, Ruotsi ja Norja järjestivät yhdessä maiden pohjoisosissa. Lisäksi Suomen ja Ruotsin ilmavoimien kahdenvälinen FISE-puolustusyhteistyö näkyi molempien maiden kansallisen puolustuksen harjoituksissa. Syksyllä 2017 ilmavoimat osallistui Hornet-monitoimihävittäjäkalustolla Ruotsin Aurora 17 -pääsotaharjoitukseen, ja Ruotsin ilmavoimien Gripen-hävittäjät vierailivat samassa roolissa ilmavoimien Ruska 17 -ilmaoperaatioharjoituksessa. Ilmavoimien lentäjäkoulutukseen ennätysmäärä hakemuksia Ilmavoimien lentoreserviupseerikurssille saapui 847 hakemusta vuonna Hakemusten määrä on korkein 17 vuoteen. Naisten suhteellinen osuus hakijamäärästä on säilynyt edellisvuosien tasolla luvulla hakijoita lentoreserviupseerikurssille on ollut vuosittain keskimäärin naisia hakeutui 46, mikä on myös ennätysmäärä. Hakijat läpikäyvät talven ja kevään aikana viisivaiheiset valintatestit, joiden jälkeen heinäkuussa alkavalle Lentoreserviupseerikurssi 93:lle valitaan noin 40 oppilasta. Valintojen 1. vaiheen tuloksista on tiedotettu hakijoille tammikuun lopussa. Ilmasotakoulun valintaupseeri majuri Marko Lehtinen arvioi suureen hakijamäärään vaikuttaneita syitä: Lentoreserviupseerikurssi nähdään erilaisena, mielenkiintoisena ja haastavana tapana suorittaa varusmiespalvelus. Hakijamäärään on varmasti vaikuttanut myös syksyn 2017 aikana käyttöön otettu sähköinen hakeutumisjärjestelmä, paljon näkyvyyttä saanut lentonäytöstoiminta sekä rekrytointiviestinnän tehostaminen ja ulottaminen esimerkiksi kohdeyleisön käyttämään Snapchattiin. Lentoreserviupseerikurssi on ainoa väylä sotilaslentäjän ammattiin. Kurssilaiset lentävät palveluksen aikana alkeiskoulukoneella noin 35 lentotuntia. Vain lentoreserviupseerikurssin suorittanut voi hakeutua Maanpuolustuskorkeakouluun Lentoupseerin koulutusohjelmaan, josta valmistuu ohjaajia Ilmavoimien, Maavoimien sekä Rajavartiolaitoksen tarpeisiin. Lähde Ilmavoimat.fi 20 Pilven Veikko 1/2018

21 Koneet Boeing F/A-18 C/D Hornet Boeing F/A-18 C/D Hornet on yhdysvaltalaisvalmisteinen kaksimoottorinen monitoimihävittäjä. Pääasiassa Lapin ja Karjalan lennostojen Hävittäjälentolaivueisiin 11 ja 31 sijoitetut Hornetit muodostavat ilmavoimien päälentokaluston. Ilmavoimissa tyyppitunnusta HN kantavaa Hornetia käytetään rauhanaikana lentokoulutukseen ja alueellisen koskemattomuuden valvonta- ja turvaamistehtäviin (AKV / AKT). BAE Systems Hawk BAE Systems Hawk on brittiläinen yksimoottorinen ja kaksipaikkainen suihkuharjoituskone. Ilmavoimien Hawkit on sijoitettu Ilmasotakoulun Hävittäjälentolaivue 41:een ja niitä käytetään pääasiassa ohjaajien jatko- ja taktisessa lentokoulutuksessa. Midnigt Hawks, Pirkkala Kuva Esko Pihlin. 21

22 CASA C-295M CASA C-295M on espanjalaisvalmisteinen, kaksimoottorinen kuljetuskone. Ilmavoimissa tyyppitunnuksella CC varustetut koneet on sijoitettu Satakunnan lennoston Tukilentolaivueeseen. Koneita käytetään muun muassa puolustusvoimien materiaali- ja henkilökuljetuksiin kotimaassa ja ulkomailla. Yksi koneista on varusteltu valvontakoneeksi. Pilatus PC-12 NG Pilatus PC-12 NG on sveitsiläisvalmisteinen, yhdellä potkuriturbiinimoottorilla varustettu paikkainen yhteyskone. Ilmavoimien lennostoihin sijoitetuilla koneilla suoritetaan matkustajien sekä kevyen rahdin kuljetuksia. Gates Learjet 35 A/S Learjet 35 A/S on yhdysvaltalaisvalmisteinen kaksimoottorinen suihkukone. Ilmavoimissa tyyppitunnuksella LJ varustettuja koneita käytetään materiaali- ja henkilökuljetuksiin sekä maalinhinauslentoihin. Koneella myös on valmius suorittaa valokuvaus-, laskeumantiedustelu- ja merivalvontalentoja. Learjetit on sijoitettu Satakunnan lennoston Tukilentolaivueeseen. Grob G 115E Grob G 115E on saksalaisvalmisteinen, kaksipaikkainen mäntämoottorinen alkeis- ja peruslentokoulutuskone. Uudet tyyppitunnusta GO kantavat Grobit muodostavat Ilmasotakouluun alkeiskoulukonekaluston korvaten vuodesta 1980 palvelleet Valmet L-70 Vinkat. Grobeilla opiskelevat tulevaisuudessa lentämisen perusteita käytännössä kaikki puolustusvoimien sekä rajavartiolaitoksen lentokone- ja helikopteriohjaajat. Valmet L-70 Vinka Valmet Vinka on kotimainen, kolmepaikkainen mäntämoottorinen lentokone. Vinkat muodostavat ilmavoimien alkeiskoulukonekaluston, ja niitä käytetään lentämisen perusteiden kouluttamiseen puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen lentokone- ja helikopteriohjaajille. 22 Pilven Veikko 1/2018

23 Tutkat Kaukovalvontatutka (KAVA) Eri puolille maata kiinteästi sijoitettujen ranskalaisvalmisteinen Thomson TRS 22XX -kaukovalvontatutkien valvontaetäisyys on lähes 500 kilometriä ja korkeussuuntainen peitto yltää yli 30 kilometrin korkeudelle. KAVA-tutka on 3D-tutka, mikä tarkoittaa sitä, että sijainnin lisäksi se mittaa maalin lentokorkeuden. Keskivalvontatutka 2010 (KEVA 2010) KEVA 2010 on ranskalaisen Thales- Raytheon Systemsin valmistama Ground- Master 403, jolla korvataan ikääntyvät kotimaiset keskivalvontatutkat. Kyseessä on 3D-tutka, joka mittaa maalin sijainnin lisäksi sen lentokorkeuden. Tutkan mittausetäisyys on lähes samaa luokkaa kaukovalvontatutkan kanssa, lähes 500 kilometriä, ja sen korkeusulottuvuus yltää yli 30 kilometrin korkeuteen 23

24 Keskivalvontatutka (KEVA) Keskivalvontatutkilla täydennetään suuremman mittausetäisyyden saavuttamiseen kykenevien kaukovalvontatutkien valvontakykyä alemmilla korkeuksilla ja katvealueilla. Keskivalvontatutkan mittausetäisyys on noin 350 kilometriä, ja sen korkeusulottuvuus on noin 15 kilometriä. Lähivalvontatutka (LÄVA) Keva Lähivalvontatutka on siirrettävä järjestelmä, jolla voidaan nopeasti ja joustavasti täydentää muiden ilmavalvontatutkajärjestelmien suorittamaa valvontaa. Ilmavoimien lähivalvontatutkakalusto koostuu Ericsson Giraffe 100 AAA -tutkasta, joka on sijoitettu Sisu SK 242 -kuorma-autoalustalle. Tutkan mittausetäisyys on noin 100 kilometriä ja korkeussuunnassa noin 5 kilometriä. LÄVA oikealla kuvassa sivulla 23. Ilmavoimien kalustoa on nähtävissä mm. Sotilasilmailusta ammatti avoimet ovet Ilmavoimissa ja Puolustusvoimat 100-kesäkiertue -tapahtumissa. Katso v tapahtumien päivämäärät s Pilven Veikko 1/2018

25 Ilmavoimien evp-komentajat muistelevat Rauno Meriö Lapista Keski-Suomeen ilmavoimien komentajaksi Luutnantti ampui Hämen Lennoston komentajan eversti Teppo Suonperän kesäkuun alussa 1973, juuri ennen kuin lennoston kaikkien joukkojen piti siirtyä Tikkakoskelta Rovaniemelle. Olin Ilmasotakoulun johtajana Kauhavalla. Tepon hautajaisissa kenraaliluutnantti Eero Salmela kysyi minulta, miten suhtaudun, jos minut määrätään Hämeen Lennoston komentajaksi Rovaniemelle. Vastasin, että menen sinne, mihin minut käsketään. Istuessani huoneessani Rovaniemellä Olkkavaarassa eräänä kevättalven aamuna 1975 komentotoimiston päällikkö säntäsi huoneeseeni ja ilmoitti, että "herra eversti on määrätty ilmavoimien komentajaksi radiossa kerrottiin!" Vastasin, että vai niin. Ensimmäinen sotaakäymätön kenraali Suomessa! Salmela näytti luottaneen minuun. Tehtävien vaihto tapahtui , Leninin syntymäpäivänä. Salmelan lähtiäistilaisuudessa kerholla tapahtui purkautuminen. Imppa, Satakunnan Lennoston komentaja aloitti lyömähommat, jonka seurauksena jouduin ensi töikseni kutsumaan komentajiston kokoon ja vaatimaan Impalta viinan käytön lopettamisen kaikissa ilmavoimien tilaisuuksissa. Se oli vaikea paikka, sillä Imppa oli parhaita kavereitani. Hän oli pyytänyt minua ottamaan hänet esikuntapäälliköksi, mutta vastasin hänelle, etten sitä tekisi. Kari Korttilaa en siirtäisi mihinkään, sillä Karikin oli minun parhaita ystäviäni. Hankala alku. Imppa kuoli seuraavana kesänä jätettyään verenpainelääkkeet. Rauno Meriö Ilmavoimien komentajana Tehtävien vaihdon yhteydessä kävimme Eero Salmelan kanssa ilmoittautumassa pääesikunnassa ja puolustusministeriössä sekä Saab Scanialla Casse Rydmanin luona! En silloin tajunnut Cassen tapaamisen merkitystä. En myöskään sitä, että sain firmalta maksuttoman yöpaikan käydessäni Helsingissä ja niitä käyntejä oli paljon. Kaikella tällä pedattiin lentokonehankintoja. Ruotsalaiset suorastaan tunkivat päälle: Casse Rydman, Ola Lyytinen, Olle Viren, paikallinen Aimo Husu ja Kurt Mileikowski, Saabin toimitusjohtaja Ruotsissa. 25

26 Eppu oli tehnyt parhaansa, mutta silti edessäni oli iso nippu vaikeuksia v Ohjaajakato. 63 ohjaajaa luutnantista värvättyihin oli lähtenyt Finnairin leipiin. Oikeastaan viimeiset kuusi lähtivät vielä minun aikanani. Tuon aukon paikkaaminen vei aikaa kymmenen vuotta. Pääministeri Kalevi Sorsa istui Finnairin hallituksen puheenjohtajana eikä estänyt millään tavoin tapahtunutta. Gunnar Korhonen oli tuohon aikaan Finnairin pääjohtaja, ja hänen pahin kätyrinsä oli Tero Mustakallio. Ilmavoimista saisi todella hyvän miehistön ilmaiseksi, niin varmaan ajattelivat. Vielä viimeisessä asiaan liittyvässä kokouksessa, jossa puhetta johti kenraali Lauri Sutela, Korhonen yritti saada minut nimeämään ne kuusi ohjaajaa, jotka tulisivat Finnairille.Kieltäydyin ja sanoin, etten nimeä ketään eikä meiltä tule yhtään! Onneksi minulla oli uskolliset alaiset, varsinkin joukkojen komentajat, jotka tukivat toimintaani. Erikoisesti arvostan niitä kolmea esikuntapäällikköä, jotka hoitivat esikuntatyöskentelyn komentaja-aikanani: Kari Korttila, Pertti Tolla ja Heikki Nikunen. Kari oli pitkäaikaisin ja mies, jonka kanssa olimme kulkeneet rinnakkain kadettikoulusta alkaen. Kari sanoikin minulle, että "komentaja edustaa häiriötä esikunnan työssä"! Työkenttää riittää, kalusto uusittava Joukkojen siirrot olisi vietävä päätökseen eli Satakunnan Lennoston joukkojen siirto Porista Tampereelle, Ilmasotakoulun teknillisen osaston siirto Kauhavalta Kuorevedelle ja Ilmavoimien Teknillisen Koulun perustaminen, Ilmavoimien Varikon siirto Vuoresvuoreen. Myös Kuljetuslentolaivue haluttiin siirtää Utista Siikakankaalle. Sen tyssäsin heti alkuunsa. Ilmavoimien soittokunta perustettiin Tikkakoskelle Pääesikunnan päällikön Paavo Junttilan myönteisyyden turvin erinomainen esikuntapäällikkö ja komentajan Lauri Sutelan aisapari. Myös sotilasilmailuun keskittyvä Keski-Suomen ilmailumuseo perustettiin. Ilmavoimilta puuttui kunnollinen kunniamarssi, joten siitä järjestettiin valtakunnallinen sävellyskilpailu. Yksikään uusi sävellys ei kuitenkaan noussut vaaditulle tasolle, joten ilmavoimat sai kunniamarssikseen Sotamarssin. Aimo Mustasen voittajasävellyksestä tuli kuitenkin SatLston kunniamarssi. Ilmavoimien Esikunta oli ollut Tikkakoskella vasta hieman yli vuoden. Salmela ei olisi halunnut mistään hinnasta siirtää esikuntaansa Helsingin Munkkiniemestä Tikkakoskelle, mutta hänen oli taivuttava. Elettiin loppuvaihetta ilmavoimien joukkojen uudelleen ryhmityksessä. Silloin ajateltiin, että jo rauhan aikana pitäisi olla mahdollisimman monta ilmavoimien miehittämää tukikohtaa hajauttamisen mahdollistamiseksi. Samaa ajatusta toteutettiin myös rakentamalla maantietukikohtia. Tosin rahan puutteessa niiden rakentamista ei voitu viedä haluttuun loppuun. Ei myöskään konekorsuja vakituisissa tukikohdissa. Maantietukikohtien rakentamisessa näytteli ratkaisevaa osaa kommunistinen ministeri Paavo Aitio. Tutkaverkosto oli uusittava. Vanhat VRRVY- ja VRRVI- tutkat oli vaihdettava. Ensimmäiset Suomessa kehitetyt uudet matalavalvontatutkat luovutettiin ilmavoimille. Ja perhana! Ne eivät täyttäneet vaatimuksia! Niiden piti olla liikkuvia. Kun totesin, että niitä voitiin siirtää paikasta toiseen vain raskaiden toimien jälkeen, olin vihainen. Mitään ei enää silloin voitu tehdä, vaan tutkat oli hyväksyttävä. Pitkäänhän ne kuitenkin palvelivat. Lentokoneet olivat pääosassa: kaikki, helikoptereita lukuun ottamatta, pitäisi uusia. Se ei ollut halpaa. Erään kerran seisoessani puolustusneuvoston kokouksessa valtiosihteeri Teemu Hiltunen huomasi minut sisään tullessaan ja lausahti, että "taitaa tulla kallis kokous, kun tuo Meriö taas seisoskelee täällä"! Uusinta onnistui. MiG-21F kalusto vaihtui biseihin, Drakenien lisähankinta onnistui, Safiirien tilalle tulivat Vinkat, DC-3 koneet vaihtuivat Fokkereihin, yhteyskoneiksi saatiin Cessnat, IL-28:t vaihtuivat LearJeteiksi ja ennen kaikkea Fougat korvattiin Hawkeilla. Myös Piper Chieftain -kalusto saatiin keveiksi yhteyskoneiksi. Kun ensimmäiset kaksipaikkaiset MiG-21biskoneet tulivat venäläisten lentäminä Rissalaan, 26 Pilven Veikko 1/2018

27 RAF:n komentajan Sir Keith Williamsin vierailu. Kuvassa vasemmalta Pertti Tolla, Heikki Nikunen, Keith Williams, Rauno Meriö ja Pekka Kanninen Luonetjärven kentällä Kuva Antti Bengts niin insinöörimajuri Jorma Saras ilmoitti, että ne ovat täysin kelvottomia. Niitit törröttivät siiven pinnoista jne. Venäläisten vastustuksesta huolimatta nämä "maanantaikappaleet" palautettiin Neuvostoliittoon ja uudet saatiin tilalle. Se ei ollut helppoa venäläisille. Fokkerien suhteen vaikeudet nousivat myös esiin. Ensinnäkin venäläiset tarjosivat omaa konettaan, mutta se oli kelvoton laskuvarjojääkäreille. Pääesikunta ye-päällikkö Jaakko Valtasen johdolla olisi ollut taipuvainen sen hankintaan halvan hinnan vuoksi. Everstiluutnantti Olavi Jokela, Laskuvarjojääkärikoulun johtaja Utissa varoitti minua moisesta koneesta. Hän oli oikeassa. Fokker sopisi ja käytettyjä koneita oli markkinoilla. Kun asiaa käsiteltiin puolustusneuvostossa pääministeri Kalevi Sorsan puheenjohdolla, esitin hankinnan hyväksymistä ehdolla, että voisimme vielä teknillisesti varmistua hankittavien koneitten kunnosta. Tämä oli tärkeää, sillä vasta edellisenä päivänä olin saanut tyyppi-insinööri Kuismalta tiedon, että ostettavaksi suunnitellusta koneesta oli löytynyt repeämiä rungosta. Kun olin aamuvarhaisena kertonut tämän asian kenraali Sutelalle, tämä sanoi, että hän ei halua olla mukana tulevassa kokouksessa ja "saat itse selvittää sotkusi". Kokouksen jälkeen hän tokaisi, että hyvinpä selvisit. Eipä silti. Krapula oli syntynyt edellisenä päivänä, jolloin kiersimme STTK:n puheenjohtajan ja komentopäällikkö Janne Klenbergin kanssa Kuoreveden ja Rissalan kautta Helsinkiin. Sotilasmestari Ilmanen, mekaanikkojamme, oli ammattijärjestöaktivisti ja pyrki nostattamaan lentokonemekaanikkomme jonkinlaiseen taistoon. Se oli johtanut niin pitkälle, että minut uhattiin haastaa työtuomioistuimeen. Tämän vuoksi olin kutsunut Jorma Reinin tutustumaan tilanteeseen. Kaikkiaan ilmavoimien sisällä toimi silloin 23 eri ammattijärjestöä. Kierrettyämme ilmavoimissa päädyimme Helsingissä Saab Scanian asuntoon, jossa sovimme asiat. Haastetta työtuomioistuimeen ei tullut. Reini oli erittäin suoraselkäinen ja selväpiirteinen ammattijärjestöjohtaja, vaikka hänen loppumetrinsä olivatkin huonot. Drakenien lisähankinta oli ajankohtainen. Ne Bertilit, jotka Ruotsi Suomelle lahjoitti, olivat vanhentuneita. Suomessa lisenssillä tehdyt Drakenit oli toimitettu, ensimmäisenä "Kake", Kauko Pöyhösen, Puolustusministeriön kansliapäällikön ja Norjassa helikopterin pyrstöroottoriin kuolleen kenraalin mukaan nimetty kone. Lisää tarvittiin ja lisähanke onnistui: uusimpia Drakeneita ostettiin Ruotsista. Kun ostopäätöksen jälkeen kysyin kenraali Sutelalta, mikä sai pääministeri Sorsan asettumaan tämän päätöksen taakse, Sutela vastasi, että "se oli se sinun piirroksesi, jossa mahdollinen hyökkääjä lähestyy Leningradia pitkin Suomen- 27

28 Luonetjärvi-1978 lahtea". Aina on sijoituttava siihen aikaan, jota kuvataan. YYA-sopimus (Ystävyys-, yhteistoiminta- ja avunantosopimus) NL:n kanssa oli valttia. Siihen vedottiin aina, silloinkin kun rahaa tarvittiin. Ja se naula veti. Siitä oli hyötyä puolustusvoimille monella tapaa. Suomi oli Neuvostoliiton näyteikkuna länteen. Mutta se myös rajoitti: esimerkiksi ilmavoimien komentajana en saanut tehdä virallista vierailua Norjaan, Ruotsiin kylläkin. Ensimmäinen ulkomaanvierailuni tapahtuikin Ruotsiin. Kun tein ensimmäisen kolmesta virallisesta vierailustani Neuvostoliittoon, sain kuulla NL:n ilmavoimien komentajalta päämarsalkka Pavel Kutahovilta kysymyksen: "Miksi tekin, korkeaan virkaan nimitettynä, menette ensin Ruotsiin, ettekä tule tänne meille?" Vastasin ettei ole kutsuttu! On muistettava aika, missä liikumme. Silloin Neuvostoliiton vaikutusvalta oli suurimmillaan. Myöhemmin tein viralliset vierailut sekä Britanniaan että Yhdysvaltoihin. Palatkaamme konehankintoihin. Vinka, työnimikkeeltään Leko-70, oli prototyyppivaiheessaan ottaessani komentajan tehtävät vastaan. Valmet yritti tarjota sitä sellaisenaan sarjatuotantoon. Pääsuunnittelija Elias Järvineva loukkaantui, kun torppasin koneen hankinnan puutteiden vuoksi vertaamalla koneen kehitystä tanssiin: "Valmetin suunnittelijat ovat kuin badogatortanssijoita: askel taakse, askel, näpäytys, vaihtoaskel..." Koneesta tuli ilmeisen käyttökelpoinen, koska se elää harvinaisen pitkään ilmavoimien alkeiskoulukoneena. Haasteellinen Hawk-hankinta Hawkien hankinta oli todella vaikea. Viidestä tarjokkaasta tuli poliittinen kisa. NL:n suurlähettiläs Viktor Stepanov, "Suomen kenraalikuvernööri", ajoi tsekkien Albatrossia Suomelle, koska siinä oli venäläiset moottorit. Kone ei ollut Fougaa kummempi. Ruotsalaiset olivat kimpussa kuin takiaiset myydessään Saab-105:a eli SK-60- konettaan. 28 Pilven Veikko 1/2018

29 Salmela oli sanonut minulle, että voittehan te ne tarjoukset katsoa, mutta Saabinhan te ostatte! Vaan ei käynyt niin. Italialaiset olivat juuri kehittämässä omaa konettaan eli Airmacci 339:ä, mutta se oli vasta prototyyppinä. Näin sen ensimmäisen kerran Farnboroughin lentonäytöksessä, jolloin kone tuli suoraan Italiasta vasta muutaman tunnin lentäneenä ja teki kahdeksikossa vaakakierteitä matalalla! Huikea suoritus. Silti se ei vakuuttanut myöhemmin tehtyjen lentotestien vuoksi. Majuri Paavo Janhunen ensimmäinen yksinlento-oppilaani muuten lensi kaikki koelennot, ja niiden perusteella päätös hankinnoista tehtiin. Kun olin saanut näppeihini vielä Alfa Jetin suoritusarvot, saatoin tehdä päätökseni. Haastattelin sitä ennen useita ilmavoimien miehiä niin lentäjiä kuin teknikoitakin. Päätös oli vaikea paitsi teknisesti niin myös poliittisesti. Mietin viikon. Hämmästyttävää oli, että samoilla linjoilla oli vain esikuntapäällikkö Kari Korttila: Hawk! Syy tähän lienee perusajatus: hain rintamahävittäjää, joka sopisi jatkokoulutukseen. Fougan seuraajan tarjoukset oli saatu toukokuussa Aluksi toin julkisesti esiin ajatuksen, että haemme rintamahävittäjää. Tähän vasemmistolehdistö ja Iltasanomat tarttuivat heti: "Suomi rikkoo Pariisin rauhansopimusta ja ylittää sallitun 60 koneen rajan!" Siinä sitä oltiin. Piti lopettaa puhuminen rintamahävittäjästä ja siirtyä pelkkään harjoituskoneeseen. Venäläiset eivät olisi lotkauttaneet korvaansa moisille puheille, mutta meidän omat kommunistimme ärhentelivät heti. Onneksi jääräpäisyyskin palkitaan joskus. Mietin: se olisi Hawk. Paras lento-ominaisuuksiltaan, asekuormaltaan ja toimintasäteeltään. Mikään ehdokkaista ei sitä voittaisi. Alfa Jet olisi ollut toinen, jonka olisin vielä hyväksynyt. Jos joku muu tyyppi olisi valittu, olisin jättänyt eroanomuksen. Vaikka itse olinkin vakuuttunut asiasta Kari Korttilan tukemana niin vastarintaa syntyi. Tekniikka Leo Piipon johdolla suosi ruotsalaisia, kenraaliluutnantti Ermei Kanninen, Pääesikunnan yleisesikuntaosastaon päällikkö, suosi ranskalaisia. Hän jopa esti puolustusneuvoston istunnossa Kuorevedellä Martti Miettusen vetämän puolustusneuvoston päätöksen hankkia Hawk! Vasta hiljan minulle selvisi syy miksi. Kannisella oli niin vahvat suhteet Ranskaan, että hän halusi Alfa Jetin hankintaa. Kone oli toiseksi paras, myönnän, mutta tällainen käytös hankintaprojektin johtajalta arveluttaa. Päätöksen teko lykkääntyikin puolella vuodella. En silloin käsittänyt Ermei Kannisen kannanottoa. Hän oli kuitenkin kaikin puolin muuten myönteinen ilmavoimille. Tilanne laukesi, kun eräänä marraskuisena yönä olimme Rovaniemellä Lapin Lennostossa. Siellä oli myös Scanian rekka Sivas Regaleineen ja Casse Rydman, Ola Lyytinen ja Olle Wiren sekä minun tukenani eversti Matti Antikainen. Ruotsalaiskoneen ostoa painostettiin vahvasti. Sain hikan ja Olle Wiren yritti säikyttää minua huutamalla Hawk, Hawk. Silloin sanoin, ettei me mitään Saabia osteta! Se oli kuin kylmä suihku. Seuraavana aamuna näin, miten seurue neuvotteli Rovaniemen kentällä jatkotoimenpiteistä: He valjastivat Helsingissä olleen Stockholms Tidningenin kirjeenvaihtajan Tor Högnäsin kirjoittamaan Suomen Nato-hankkeista. Se oli naula kirstuun. Puolustusneuvosto joutui ottamaan kantaa välittömästi kyseisen kirjoituksen ilmestyttyä, ja se oli ilmavoimien kannan mukainen: Hawk. Kanninen lähestyi tosin minua seuraavana aamuna ja kysyi, mitä siellä Rovaniemellä tapahtui. Vastasin, ettei mitään erikoista, rupateltiin ja otettiin vähän viskiä. Musta vuosi 1977 Onnettomuudet ovat aina raskaita. Kun syntyy sellainen tilanne kuin vuonna 1977, ilmavoimien mustana vuotena, niin tuntuu kuin sodassa olisi. Seitsemän kuollutta ja kuusi konetta. Eikä seuraava vuosi tuntunut paremmalta, sillä DC-3 syöksyi moottoripalon jälkeen Juurusveteen Rissalassa. Olen varmaan aika herkkä tunnistamaan tulevia tapahtumia, sillä jokaista Fouga-onnettomuutta ennen, noin kaksi viikkoa ennen tiesin, että nyt 29

30 tapahtuu jotakin, mutta en tiennyt mitä ja missä. Kaikki tämä perustuu tarkkoihin muistiinpanoihini. Esimerkiksi näin unen, jossa kuljin kuin ratapenkkaa suon yli. Vastaani tuli kuusi harmaata miestä, jotka taluttivat vankia. Minun piti tappaa miekallani tuo mies. Löin häntä miekalla kaksi kertaa kaulalle tehotta. Survaisin miekan hänen sydämeensä tehotta. Vasta toisella kertaa se onnistui. Joka uniin uskoo, se helposti erehtyy, mutta tässä tapauksessa uskon uneni viitteellisyyteen: annetut määräykset lopettavat onnettomuuksien sarjan. Alimpia taitolentokorkeuksia nostettiin. Ei auttanut. Lehtimiehiä lennätettiin, jotta vakuutettaisiin Fougien luotettavuus. Tuntui kuin mikään ei auttaisi. Jälkeenpäin ajatellen syynä oli ehkä se, että Fouga hallittiin liian hyvin. Unohdettiin, että se on kuin ranskalainen nainen: jos käsittelet sitä hyvin, se taipuu mihin vain, mutta jos teet virheen, se ei anna mitään anteeksi. Uusi harjoituskone oli tulossa. Ja mitä itse mietin, on suhtautuminen lentämiseen ja sen vapautuminen. Uusi sotaa käymätön, lentohenkinen komentaja, joka arvosti lentämistä. Voisiko sekin edesauttaa rohkeampaan lentämiseen. Näin voi olla, sillä eräs Luonetjärven kentän siviilipuolella työtään tehnyt mies sanoi minulle kerran: "Kun tulit komentajaksi, kaikki muuttui toisella puolella kenttää (eli Tiedustelulentolaivueen puolella)." Tapahtui sukupolven vaihdos. Olin sodankäyneiden lentäjien ja mekaanikkojen koulima ja ehkä se näkyi. Edeltäjäni Eero Salmela sanoikin lähtiessään: "Olet viimeinen sodanajan komentaja ilmavoimissa!" Fouga-onnettomuuksista vain Pylkönmäellä tapahtunut on jäänyt hämärän peittoon. Miksi takaohjaamossa tapahtui raketin syttyminen? Jopa ulkopuoliset epäilivät sabotaasia. Olisiko pioneerimajuri mennyt laukaisemaan pelastusvarustukseen kuuluvia valoraketteja? En usko. Puolestani rukoiltiin. Yleinen mielipide oli puolellani. Vain kerran eräs naistoimittaja kysy minulta, että aiotteko erota. Vastasin hänelle, että olen ilmavoimien komentaja ja pysyn ilmavoimien komentajana ja suljin puhelimen. Olin nähnyt unessa myös Rissalan DC-3 koneen tuhoutumisen. Kaikki yhtä yksityiskohtaa lukuunottamatta vastasi todellisuutta. Unessani oli päivä, todellisuudessa yö. Onneksi kirjoitin siihen aikaan kaiken muistikirjaani. Hautajaisia riitti. Kaikkiaan niinä kolmenakymmenenäneljänä vuotena, jotka palvelin ilmavoimissa, kuoli lento-onnettomuuksissa 72 henkilöä, suurin osa ohjaajia. Otan esiin vielä yhden onnettomuuden eli Hawk-kaputin Pirkkalassa. Siinä kuoli kapteeni Kari Heilimo ja majuri Jukka Uhari loukkaantui vakavasti. Ensimmäiset Hawkit olivat tulleet Satakunnan Lennostoon. Puolustusneuvoston piti tulla tutustumaan ilmapuolustukseen, ensin Hyrylässä ilmatorjuntaan, sitten Tampereelle hävittäjätorjuntaan ja nimenomaan Hawkeihin. Minun piti olla Hyrylässä ja pitää esitys ilmapuolustuksesta pääministeri Mauno Koiviston johtamalle puolustusneuvostolle. Edellisenä päivänä harjoittelivat Tampereella. Olin kieltänyt taitolennon, koska kone oli uusi. Mitä vielä! Vastoin kieltoani lentueen päällikkö ja koelentäjä Heilimo ja laivueen komentaja Uhari tekivätkin silmukan, joka alkoi suoraan startista ja päätyi metsään. Uhari loukkaantui vakavasti ja Heilimo kuoli. Kuulin myöhemmin, että taustalla oli kolmen everstin hyväksyntä asialle. Mitä komentajana teet? Minä vaikenin täysin ja täysin tietoisena, mitä oli tapahtunut. Lisää uhreja ei tarvittu. Kun matkasin Hyrylään autolla, olin todella lyöty. Istuin poikkeuksellisesti auton takapenkillä Ari Moilasen ajaessa. Junan erikoisvaunussa Hyrylästä Tampereelle pidin esityksen ilmavoimista. Saavuttuamme Tampereelle vastassa oli lennoston komentaja Eero Urpo, jolle sanoin, että onko sulka maassa. Hän vastasi myöntävästi, jonka jälkeen sanoin, että tästä on noustava. Paljon myöhemmin tavatessani tervehtyneen Uharin annoin hänelle moitteita: "Sinäkin mokoma kehtaat nukkua, kun pääministeri, puolustusvoimien komentaja ja minä tulemme sinua katsomaan keskussairaalaan ja sinä sen kuin nukut etkä tee ilmoitusta!" 30 Pilven Veikko 1/2018

31 Komentajan tehtävä on aina myös poliittinen. YYA-sopimus oli silloin kuin avain lukkoon. Mutta sillä oli rajoituksensa. Neuvostoliitossa vierailin kolme kertaa ja otin vastaan useita Neuvostoliiton ylimpiä sotilaita, kuten päämarsalkka Pavel Kutahovin ja puolustusministeri Dimitriev Ustinovin. Näillä henkilökohtaisilla tapaamisilla oli suuri merkitys. Näillä luotiin venäläisten ajatuksiin uskottavuus. Suomalaiset pitävät sen, minkä lupaavat. Tärkeintä oli estää YYA-sopimuksen toimeenpano käytännössä ja osoittaa NL:lle, että me pidämme huolen itsestämme. Sama ajatus, kuin nytkin: sodan uhka torjutaan osoittamalla, ettei meidän suunnaltamme tule uhkaa Venäjälle. On sanottava, että missään operatiivisessa suunnitelmassa ei koskaan mainittu sanaa Neuvostoliitto uhkana, mutta kaiken suunnittelun takana oli sittenkin tietty epäilys naapurin toimista. Rajanloukkauksia Rajanloukkauksia tapahtui joka vuosi noin parikymmentä, joista puolet oli venäläisten aiheuttamia. Niitä ei kuitenkaan julkistettu. Erään kerran MiG-23 -koneet pyrkivät Rissalan MG-koneen, tunnistajan, kanssa kaartotaisteluun Suomenlahdella, mutta onneksi MG-lentäjä ei sortunut haasteeseen. ETYKin suojaamiseen Helsingissä oli varauduttu päivystyksin Kari Korttila, esikuntapäällikkö, sanoi minulle: "Jos minä sinulle soitan, niin voit istua heti tuolille. Tämä hoituu esikunnan toimenpitein!" Saatoin viettää kesälomaani Itä- Villingissä. Uhkaava tilanne syntyi 1978, muistaakseni. Silloin aamuvarhaisella nousi pommikonerivistö Kaliningradin suunnasta pitkin Itämerta. Osasto käsitti noin 80 Backfire-pommittajaa. Tunnistustilanteessa Suomenlahdella havaittiin niiden lentävän kolmen koneen osastoina tutkajonossa kohti Leningradia. Eikä tämä ollut ainoa osasto, sillä vielä kolme pienempää osastoa suuntasi matkansa kohti Leningradia. Tutkahäirintä sekä aktiivisena että passiivisena oli koko ajan päällä. Viimeiset roippeet häirintäpilvestä olivat Helsingin päältä ilta viideltä. MG otti niistä näytteet. Kyseessä oli Leningradin ilmapuolustuksen testaaminen. Eikä Tsurnuvuonoon Inarinjärvellä klo pudonnut neuvosto-ohjus ollut helpoimmin selvitettäviä. Olin palannut töistä ja lähtenyt hiihtämään pienen lenkin. Palatessani vaimoni sanoi, että ennen kuin vastaat yhteenkään puheluun, soita Pertti Tollalle, esikuntapäällikölle. Soitin. Norjalaiset olivat havainneet ohjuksen lennon. Vastaan ei oltu ehditty. Jaakko Valtanen, PE:n yepäällikkö, oli kieltänyt kaiken tiedottamisen. Lapin Lennoston komentaja Rajamäki soitti ja kertoi, ettei tunnistamiseen ehditty, oli pimeääkin. Tiedotuspimento oli farssi. Ja Ivalo oli täynnä ulkomaisia tiedottajia! Eräs poromies oli löytänyt jäältä oranssinvärisen muovikappaleen, jota oli pitänyt hallussaan viikon päivät. Vasta sen paljastuttua löytyi ohjuksen putoamispaikka. Sukellukset alkoivat. Samoin kyselyt neukuilta, oliko ohjuksessa räjähteitä vai ei. Kahden kyselyn jälkeen alkoivat sukellukset jään alla. Osat kuljetettiin helikopterilla Tikkakoskelle ja samalla annettiin julkisuuteen kuva, että ne vietiin Ilmavoimien varikolle Tampereelle. Ilma- ja merivoimien insinöörit tekivät kiitettävää työtä tutkiessaan ohjuksen rakennetta. Moottorit olivat tuttuja MiG-21:n moottoreita, sytyttimiä oli useita. Rakenne selvisi. Sanoinkin, että ammutaan se takaisin. Kun myöhemmin olin virallisella vierailulla NL:ssa, otin asian puheeksi palatessani Moninon ilmailumuseosta Moskovan läheltä. Kerroin asiasta seurueupseerille kenraalieversti Polyikolle. Silloin tulkki Sasha Belov kysyi, onko minulla oikeus puhua asiasta. Vastasin, että minulla on kaikki oikeudet. Vasta sitten tulkki käänsi sanomani. Jatkoin vielä, että syy maaliohjuksen harhautumiseen oli yhden muuttajan rikkoontumisesta. NL:n sisällä ei siis tiedetty maaliohjuksen harhautumisesta Suomeen! Ohjus luovutettiin Vainikkalassa venäläisille. 31

32 Siirtyminen siviiliin Vuonna 1987 minulla olisi ollut aikaa pakolliseen lähtöön vielä puolitoista vuotta, mutta on lähdettävä silloin, kun kaari alkaa laskea. Tunsin, että olin antanut sen, mikä annettavaa on ja saanut sen, mikä saatavissa on. Uuden hävittäjän hankinta olisi edessä, enkä pystyisi sitä ajamaan eteenpäin, joten oli parempi jättää asia jälkipolville. Toisekseen suhteet esimieheen ovat aina ratkaisevia. Kaksitoista vuotta komentajana on pitkä aika. Kun joutuu uudelleen ja uudelleen selittämään samoja asioita, niin tympääntyy. Lauri Sutelan kanssa meillä oli luottamukselliset suhteet vaikka hän pari kertaa haukkuikin minut pystyyn. Jaakko Valtanen oli eri maata. Haukkumiseenkin hän tarvitsi tukijoukot mukaansa, Ville Stewenin ja Jan Klenbergin. Meidän kemiamme eivät ole Pertti Jokinen Komentajakauteni neljään vuoteen mahtui monenlaista, muun muassa lentäjien koulutuksen uudistaminen, lisä-hawkien hankkiminen ja Redigoiden saaminen, vaikkei niitä oltu pyydetty eikä haluttu. Ehdottomasti tärkein hanke oli poistumassa olevien hävittäjien korvaaminen. Sen valmistelemiseksi puolustusministeriön kansliapäällikkö oli jo kutsunut minut ministeriöönsä neljäksi vuodeksi. Tavoite oli selvä: Kaikille kolmelle lennostolle on saatava nykyaikainen länsimainen hävittäjälaivue. Tavoitteella oli monenlaisia uhkia, talon sisäisiä, taloudellisia ja poliittisia luvun lopulla oli vielä käynnissä maavoimien suuri uudistushanke ja niin pääesikunnassa kuin sotilaslääneissäkin muristiin äänekkäästi hävittäjähankkeesta. Paineet konemäärän ja/tai laivueiden vähentämiseen ja mahdollisimman halvan kaluston hankkimiseen olivat kovat. Neuvostoliitto oli vielä voimissaan, ja poliitikkojen keskuudessa oli paljon niitä, jotka olisivat halunneet hoitaa ilmavoimien hank- samanlaiset. Minun vikani on ollut, etten ole riittävästi antanut kiitoksia silloisille alaisilleni. Sain myös kunniatehtävän: olin yhtenä saattajana, kun presidentti Urho Kekkosta saatettiin Helsingin tuomiokirkosta Hietaniemen hautausmaalle Arvostin miestä. Hänessä oli riittävästi jätkää pärjätäkseen idän naapureitten kanssa. Olin kirjoittanut kolumneja sanomalehti Keskisuomalaiseen jo vuodesta 1979 alkaen. Valtanen kielsi kerran minua kirjoittamasta, mutta vastasin, etten sitä käskyä tule noudattamaan. Siitä ei puhuttu enempää, joten jatkoin kuusitoista vuotta kirjoittamistani, viimeiset yhdeksän vuotta siviiliin siirryttyäni vakituisena toimittajana kyseisessä lehdessä. - Rauno Meriö Tärkein hanke oli poistumassa olevien hävittäjien korvaaminen. Pertti Jokinen komentajana Pilven Veikko 1/2018

33 keen halvalla ostamalla koko kaluston idästä. Neuvostoliittolaista konetta emme halunneet. Sen johdosta, ja tietenkin myös halvemman hinnan ja käyttökustannuksien takia asetettiin vaatimukseksi yksimoottorisuus. Tiesimme, ettei Neuvostoliitolla ollut tarjota sellaista hävittäjää. Esikunnastani ja muualta ilmavoimista koottu asiantuntijaryhmä valmisteli tarjouspyynnön. Siihen ei minun tarvinnut juurikaan puuttua. Omana tehtävänäni oli kiertää puhumassa erilaisissa puolustushallinnon, reserviläisten ja muiden järjestöjen tilaisuuksissa hävittäjäuusinnan välttämättömyydestä ja ilmavoimien merkityksestä maan turvallisuuspolitiikan tekijänä. Puolustusministeriökaudella hankitusta verkostosta oli tässä paljon hyötyä. Heikki Nikunen 1980-luvulle saavuttaessa oli pitkän ja sitkeän kehitystyön jälkeen saatu vihdoin aikaan valtakunnallinen ilmapuolustus, joka kattoi koko maan alueen kaikkien lennostojen operoidessa jokasään torjuntaan pystyvillä hävittäjillä. Niiden suoritusarvot eivät kuitenkaan enää kunnolla vastanneet toimintaympäristön vaatimuksia samalla kun koneiden tekninen käyttöikä alkoi täyttyä. Ollessani 1980-luvun alussa ilmavoimien esikunnan yleisesikuntaosaston päällikkönä sijoitimme torjuntakoneiden uusintaa varten määrärahavarauksen ilmavoimien pitkän tähtäyksen suunnitelmaan, ja samalla kirjasin alustavia suorituskykyvaatimuksia tulevalle konetyypille. Siirryin vuonna 1986 Satakunnan Lennoston komentajuuden jälkeen ilmavoimien esikuntapäälliköksi, ja samana vuonna ilmavoimien esikunnassa laadittiin aikataulusuunnitelma koneuusinnan läpiviemiseksi sekä aloitettiin valmistelut hankinnan organisoinniksi. Syksyllä 1988 siirryin ensin Puolustusneu- Tarjoukset tulivat kuusi viikkoa ennen reserviin siirtymistäni. Meille oli selvää, että lama on tulossa. Siksi oli välttämätöntä, ettei hankintapäätöstä viivytetä, vaan ratkaisu esitellään päätettäväksi ilmoitetun aikataulun mukaisesti. Viimeiset sanani johtoryhmälleni olivat: saatte hylätä kaiken mitä olen tehnyt, mutta hävittäjäpäätöksen esittelypäivästä älkää lipsuko. Eikä lipsuttu. Yksi hylätty tekoni näkyi jo läksiäisissäni. Olin kieltänyt snapsien tarjoamisen komentajien lähtölounailla. Snapsi oli palannut. Koko maan kattava ilmapuolustus valmistui. Heikki Nikunen Pertti Jokinen 33

34 vostoon ja vuoden kuluttua Puolustusministeriöön päätehtävänä koneuusinnan toteutukseen liittyvät toimenpiteet. Vuoden 1991 alussa parlamentaarinen puolustuspoliittinen neuvottelukunta julkisti mietintönsä, joka käsitteli myös torjuntakoneuusintaa. Sihteeristölle oli selvitetty konehankinnan kustannusrakenne, ja neuvottelukunta päätyikin suositukseen, jonka mukaan koko konemäärä tuli taloudellisista syistä tilata yksityyppiratkaisuna yhdellä kertaa. Ratkaisulla säästettiin useita miljardeja hankintahinnassa ja koko käyttöiän huoltokustannuksissa. Ilmavoimien komentajaksi ja Hornet oli vahvin uudeksi hävittäjäksi Ottaessani vastaan ilmavoimien komentajan tehtävät helmikuun alussa 1991 oli hankeprojekti hyvin aikataulussa. Uusittu tarjouspyyntö oli juuri lähetetty aiemmille kilpailijoille, ja nyt se lähetettiin myös McDonnell Douglasille F/A-18 C/D Hornetia koskien. Komentajana jouduin usein monilla ja yllättävilläkin sektoreilla perustelemaan koneuusinnan välttämättömyyttä. Hanke kohtasi paljon vastustusta, ja puolustuskyvyn realismia joutui selvittämään hartiavoimin. Näitä taistoja piti käydä pääosin yksin, sillä omalle organisaatiolle oli taattava mahdollisimman tehokas työrauha. Onneksi sekä valtioneuvoston että puolustushallinnon avainpaikoille oli valikoitunut strategisen valtiomies ja -naistaidon omaava henkilöstö. Evaluaatiot sekä valmistajamaissa että vaativin taktisin testein Suomessa sujuivat suunnitelmien mukaan, ja spesialistiryhmämme saivat ansaitun tunnustuksen tehostaan ja ammattitaidostaan kaikkien kilpailijoiden taholta. Tiivis mukanaolo vertailuprosessissa huipentui once in a lifetime -tyyppiseen komentajatehtävään: ilmavoimiemme suorituskyvyn kannalta ratkaisuvaikutuksen omaavan kyvyn valintaan. Hornet voitti laskennallisen vertailun, mutta lisäksi suoritin vielä operaatioanalyysistä tutun herkkyysanalyysin, jolla arvioin ratkaisua hyvinkin erilaisissa kansainvälisissä turvallisuustilanteissa. Niissäkin Hornet oli vahvin, joten valitsin sen ilmavoimiemme uudeksi hävittäjäksi. Hornetin käyttöönottovalmistelujen yhteydessä Jouni Pystynen tuli huoneeseeni ilmoittaen, että on aika liittää kone ilmavoimien ilma-alusrekisteriin. Tunnuksia HT ja HR oli ajateltu, mutta ne olivat olleet jo käytössä. Sopisiko minulle HN? Vastasin, että se sopii erittäin hyvin. Hornet-hankinta huomioitiin laajasti kansainvälisissä ammattipiireissä ja se vahvisti käsitystä Suomen ilmavoimista laatuun panostavana organisaationa. Hornet hankinta on ollut menestys: hankintaprojekti valmistui puoli vuotta ennen määräaikaa, kustannukset olivat sopimusten mukaiset, puolustuksemme torjuntakyky ja sen myötä ennaltaehkäisykyky nousivat selvästi, lento-ohjelmat olivat valmiit koneiden saapuessa ohjaajien ja lentoteknisen henkilöstön saatua koulutuksensa Lemooressa Yhdysvalloissa, ja koneen suorituskyky on antanut ohjaajillemme erinomaisen resurssin ammattitaitomme ja ilmapuolustustehomme osoittamiseen kansainvälisissä harjoituksissa. Hornet-hankkeeseen liittyen minulle määrättiin lisävuosi normaalin eläkeiän päälle, ja tuo vuosi oli hyvä siirtymäaika varsin vauhdikkaan asioiden käsittelyn ajoituksessa seuraaville vastuuhenkilöille sekä monien yhteistyökumppaneiden informoinnissa ilmavoimiemme jatkotoimenpiteisiin. Ilmavoimissa palvelemieni 38:n vuoden aikana ylivoimaisesti suurimman ilonaiheeni on tuottanut ilmavoimiemme kehittyminen sodan jälkeisten vaikeiden vuosien notkosta jälleen siksi kansainvälisen huipputason puolustusorganisaatioksi, jollaisella kesän 1944 veteraanimme torjuntavoitollaan osoittivat, että ilmasodassa laatu on aina tärkeämpi kuin määrä. Qualitas Potentia Nostra! - Heikki Nikunen 34 Pilven Veikko 1/2018

35 Matti Ahola Uusi hävittäjäkalusto " Ensimmäisten kaksipaikkaisten koneiden saapuminen Suomeen marraskuun 7. päivänä 1995 suoraan tehtaalta Yhdysvalloista merkitsi todella uuden aikakauden alkua ilmavoimillemme.." Matti Ahola komentajana Ottaessani komentajan tehtävät vastaan keväällä 1995 oli ilmavoimien tärkein hanke uskottavuuden ja suorituskyvyn turvaamisen kannalta uuden hävittäjäkaluston vastaanotto ja vanhasta kalustosta luopuminen. Ilmavalvonta- ja johtamisjärjestelmä oli hyvässä kunnossa ja sotilaallinen tilanne lähialueillamme rauhallinen, mikä mahdollisti mainiosti voimien keskittämisen uusiin haasteisiin. Vanhasta hävittäjäkalustosta luopuminen oli suunniteltu hankintapäätöksen jälkeen huolellisesti. Henkilöstöjärjestelyt kotimaassa olivat mittavat. Lennostot ja Ilmavoimien Teknillinen koulu valmisteltiin vastaanottamaan ja aloittamaan koulutus uudella, vihdoinkin koko ilmavoimien kannalta monessa mielessä toimintaa ja kustannuspaineita helpottavalla, yhtenäisellä ja ajanmukaisen suorituskyvyn omaavalla hävittäjäkalustolla. Yhdysvalloissa koulutettavana olleet valmistelivat samaan aikaan kotimaan koulutusohjelmia Lemooressa kovalla paineella. Kotimaassa henkilöstöä siirrettiin kaluston vastaanottojärjestyksessä joukko-osastoista toiseen telaketjuperiaatteella siten, että koneiden tullessa koulutus voitiin aloittaa kussakin ilman viiveitä. Ensimmäisten kaksipaikkaisten koneiden saapuminen Suomeen marraskuun 7. päivänä 1995 suoraan tehtaalta Yhdysvalloista merkitsi todella uuden aikakauden alkua ilmavoimillemme. Uskottavuus Suomen ilmavoimien operatiiviseen suorituskykyyn palasi kiihtyvällä vauhdilla vanhentuneiden hävittäjien poistumisen myötä. Suomelle näin mittava suurhankinta Yhdysvalloista oli melkoinen haaste. Sitä se oli myös sopimuksen toiselle osapuolelle Yhdysvalloille. Suomen ja Yhdysvaltain ilmavoimilla oli ollut sentään jonkinlaista kosketusta kuluneiden vuosien aikana, mutta tässä hankinnassa myyjävaltiota sopimuksissa edustanut Yhdysvaltain laivasto ja sen ilmavoimakomponentti oli meille täysin outo. Emme edes alussa tajunneet, kuinka hieno systeemi Foreign Military Sales -järjestelmä oli pienen ostajamaan kannalta. Laivaston PMA (programm management office) hoiti kaikki kaupalliset suhteet sopimusneuvotteluineen teollisuuden ja laivaston eri laitosten, erityisesti ohjelmistopuolella China Laken ja laivaston San Diegossa sijaitsevan lentovarikon kanssa. Puolustushallinnon vientilupavirasto DSCA (defense security and co-operation agency, myöhemmin DSAA) Washingtonissa tuli meille todella tutuksi kumppaniksi lukuisten sopimustarkennusten ja salattavuusluokiteltujen tietojen luovutuksen ja henkilöstömme koulutusten sisällön hyväksyjänä. Näin suuren hankinnan hoitaminen kaupallisena ilman myyjävaltion vahvaa johtoasemaa olisi aivan mahdotonta Suomen kokoi- 35

36 selle maalle ja ilmavoimien/puolustusvoimien vähälukuiselle henkilöstölle, kun vastapuolella olisi kymmeniä valmistajatehtaita ja valtion laitoksia outoine sopimuskäytäntöineen ja meille epäselvine vastuunjakoineen. Luottamuksellisten suhteiden luominen sopimusosapuolten välille amerikkalainen teollisuus ml oli avain koko hävittäjähankkeen onnistumiseen. Tyytyminen vain kirjeenvaihtoon jättiläisorganisaation suuntaan olisi ollut ajan haaskausta. Monet tekijät vaikuttivat osaltaan hyvään lopputulokseen, mikä on syytä pitää mielessä myös nyt tulevaa hankintaa valmisteltaessa. Avaintehtävien ja niitä hoitavien henkilöiden tunnistaminen oli kaiken a ja o. Yhdysvaltain hallitusta edusti tuolloin laivaston päälakimies Steven S. Honigman meille iloiseksi yllätykseksi hän oli jo valmiiksi Suomen hyvä ystävä lakimiesuransa kautta. Hän luovutti virallisesti sittemmin Pirkkalassa ensimmäiset koneet Suomelle. Laivaston ilmavoimia johti amiraali John Lockard, josta tuli myös useasti Suomessa käynyt ystävämme. DSCAn johto ja sen henkilöstö tulivat myös tutuiksi meille useiden release- ja muiden kysymysten ratkojina. Myöhemmin viraston johtajaksi nimitettiin hyvä ystäväni ja kurssikaverini USAFin Yliopistoajoilta, kenraali Tome Walters, joka loi koko organisaatioonsa Suomi -myönteisen ilmapiirin ja ryhtyi ponnekkaasti tukemaan hankettamme. Hän kävi myös tutustumassa ilmavoimiimme ja tarpeisiimme täällä Suomessa. Pelkkä ylätason sukkulointi ei olisi johtanut hienoon lopputulokseen ilman Yhdysvalloissa koulutuksessa olleen henkilöstömme, niin ohjaajien kuin tekniikan ihmistenkin antamaa poikkeuksellisen vankkaa ja amerikkalaisten korkealle arvostamaa ammattitaitokuvaa ja hienoa asennetta kouluttajiaan kohtaan. Suurlähetystössämme työskennelleet F-18 toimiston ihmiset loivat onnistuneet edellytykset kaikille operaatioillemme erinomaisella pohjatyöllään paikan päällä. Unohtaa ei sovi myöskään oman puolustusministeriömme avainhenkilöiden varauksetonta tukea ja apua Yhdysvaltain viranomaisten ja poliittisten päättäjien tapaamisissa. HX -hankkeen kanssa tekemisiin pääsevien kannattaa todella perehtyä HN -hankkeen hoitamisen historiaan siksi näinkin tarkka kuvaus tapahtuneista. Suomen ilmavoimien kansainvälinen yhteistoiminta oli rajoittunut komentajakauteeni saakka virallisella tasolla Ruotsiin ja Neuvostoliittoon sekä aikaisempiin kalustohankintoihin liittyen lähinnä Englantiin ja Ranskaan. Kansainvälistä harjoitustoimintaa ei ollut lainkaan. Neuvostoliiton hajoaminen, EU -jäsenyytemme ja ennen kaikkea uusi hävittäjäkalustomme avasi aivan uudet mahdollisuudet ilmavoimien toiminnalle. Yhdysvaltain Euroopan ilmavoimien komentajan, kenraali Mike Ryanin aloitteesta perustettiin NATO-ilmavoimien komentajien rinnalle uusi elin EURAC (European Air Chiefs), joka kokoontui minun komentajakautenani kaksi kertaa vuodessa keskustelemaan Euroopan ilmavoimien yhteistoiminnasta kalustohankinnoissa sekä sotaharjoituksissa. Viralliset suhteet avattiin myös mm Norjaan, Saksaan ja Hollantiin, minkä seurauksena Norja tuli mukaan pohjoismaiseen harjoitustoimintaan ja suomalaiset ohjaajat pääsivät Saksaan koulutukseen ensimmäisen kerran sitten toisen maailmansodan, ja Friesian Flag -harjoituksesta tuli myöhemmin lähes vakiotapahtuma. Tässäkin oli apuna hyvät henkilösuhteet. Saksalaisen 1. Lentodivisioonan komentajana oli puolittain suomalainen kenraalimajuri, myöhemmin myös ilmavoimien komentaja Aarne Kreuzinger-Janik. Pisteenä i:n päälle oli hienosti alkanut, pysyvä yhteistoiminta USAFEn kanssa sekä Ramsteinissa että 48. Hävittäjälennostossa Lakenheatin tukikohdassa Englannissa. Nämäkin ovet avasi kenraali Mike Ryan, joka teki ensimmäisen USAFEn komentajan virallisen vierailun Suomeen ja lensi täällä F-18 koneellamme silloisen laivueen komentajan, everstiluutnantti Lindbergin kanssa Pirkkalassa. Eipä olisi osannut 1990-luvulla kuvitellakaan sitä kansainvälisen yhteistoiminnan laajuutta, joka tämän päivän ilmavoimillamme on kaikilla tasoilla niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Ilmavoimien henkilöstön korkea ammattitaito ja -moraali ovat yhdessä suorituskykyisen kaluston kanssa nostaneet kansallisen ilmapuolustuksemme uskottavuuden tasolle, jolla se tuskin koskaan aikaisemmin on ollut yhtään väheksymättä ilmavoimiemme sodan ajan veteraaniemme suorituksia sodissamme. Kun juhlavuoteen sisältyy vielä osallistuminen Red Flag -harjoitukseen Yhdysvalloissa, voi perustellusti sanoa, että myös nykypolven tavoitteet ovat olleet korkealla. 36 Pilven Veikko 1/2018

37 Oman lisänsä kansainväliseen yhteistoimintaan kuluu myös sittemmin perustettu AFEU- RAC Euroopan entisten komentajien yhdistys. Jäseniä on nyt 54 (neljä jäsentä Suomesta) ja kokoonnumme vuosittain pitämään itsemme ajan tasalla ilmasodankäynnin kehityksestä maailmalla, eri maissa käynnissä olevista hankinnoista sekä keskustelemassa ajankohtaisista asioista. Tänä vuonna kokous järjestetään Englannin RA- Fin 100 -vuotisjuhliin liittyen. Suomessa kokous järjestettiin Jokaiseen kymmenvuotiskauteen sisältyy myös valitettavasti aina uusiutuva uhka sotilaslentäjien siirtymisestä siviili-ilmailun palvelukseen. Ongelma tuli esiin myös minun komentajakautenani. Finnair oli jälleen kerran lyönyt laimin suunnitelmallisen ohjaajakoulutuksensa ja alkava nousukausi kasvavine ohjaajatarpeineen yllätti firman johdon. Osakeyhtiö maksatti virheensä veronmaksajilla ja maanpuolustuksella tarjoamalla työpaikkoja kalliilla koulutetuille sotilaslentäjille. Puolustushallinnon johtoa informoitiin edessä olleesta ongelmasta kyllä hyvissä ajoin, mutta ilman tulosta riittävistä vastatoimenpiteistä. Useissa maissa oli löydetty jo järkevä ratkaisu tähän ongelmaan, mutta Suomessa tässä ei ole onnistuttu, kun ongelman vakavuutta ei ole vieläkään kunnolla ymmärretty. Kyse on sekä valtiontalouden että maanpuolustuksen kannalta merkittävä ongelma. Kun sotilasohjaajia on lähtenyt säännöllisin väliajoin siviili-ilmailuun, on useissa tapauksissa pääsyynä ollut se, ettei ilmavoimissa ole saanut lentää riittävästi tapahtuneiden budjettileikkausten vuoksi. Tämä on ollut edes jotenkin ymmärrettävä syy. Muitakin syitä tietenkin löytyy henkilökohtaisella tasolla. Sen sijaan tuolloin 1990-luvun lopulla kuulin liian usein syyn, jonka hyväksymiseen ei juuri ymmärrystä löytynyt eikä löydy. Jotkut lähtijöistä, jopa kalliisti Yhdysvalloissa koulutetuista, ilmoittivat, että he ovat nyt saaneet kaiken itselleen, mitä ilmavoimista on irti revittävissä ja sillä selvä ottamatta lainkaan kuuleviin korviinsa sitä, että tuosta kaikesta saadusta olisi isänmaa odottanut edes jonkinlaista vastiketta muutaman palvelusvuoden muodossa. Palvelussuhteen ehtoja korjattiin sittemmin kantapään kautta mittavien valmiudellisten ja valtiontaloudellisten tappioiden jälkeen. Toivottavasti nyt huonosti Finnairilla Matti Ahola, Mike Ryan ja Jarmo Lindberg. Kuva via Matti Ahola. hoidettu uuden Airbus 350 -kaluston vastaanotto ei johda tänä vuonna perinteiseen ryöstöretkeen ilmavoimien suuntaan. Ilmavoimien merkityksen ymmärrys vakiintui hyvin sekä valtiojohdon että sotilasjohdon parissa. Turvallisuuspoliittisesti Hornet-hankinta oli varmasti Suomen historian merkittävin tapahtuma sotiemme jälkeen sekä Suomen ja sen ilmapuolustuksen että koko maanpuolustuksen uskottavuuden vahvistajana. Suomen suhteet Yhdysvaltoihin nousivat aivan uudelle tasolle luotettavana ja ammattitaitoisena kumppanina ja tietenkin maksukykyisenä asiakkaana. Viimeksi mainittua seikkaa ei ole syytä väheksyä. Hornetsopimus oli Yhdysvaltain suurin FMS-kauppa koko 1990-luvulla, mikä edesauttoi luonnollisesti merkittävästi myös keskustelua ja eri ongelmien myönteistä käsittelyä senaatissa osavaltioedustajien ja valiokuntien kanssa. Henkilökohtaisesti minulla oli ilo ja onni sekä mahdollisuus osallistua ilmavoimien kehittämiseen vielä sotilaslentäjäurani jälkeenkin pääesikunnan johtotehtävissä ja sittemmin myös viiden vuoden ajan puolustusministeriön kansliapäällikkönä ministeriöiden välisen hävittäjätyöryhmän puheenjohtajana. - Matti Ahola 37

38 Jouni Pystynen Ohjaajapako Finnairille Oma komentajakauteni alkoi heti ongelmalla, joka tuntui murentavan pohjaa Ilmavoimien kehittämiseltä ja uhkasi jopa valmiutta. Lähes kolmannes ohjaajista oli jo lähtenyt tai lähdössä makeamman elämän tai ties minkä perään. Kummallisinta oli se, että mukana oli useampia Hornet-koulutettuja ohjaajia. Ohjaajien joukkopako Ilmavoimista ei toki ole uusi asia. Se on toistunut noin kerran vuosikymmenessä, yleensä silloin, kun Finnair on aivan yllättäen havainnut tarvitsevansa kokeneita ohjaajia. Sitoumusjärjestelmän kehittäminen on sitten aina jonkin aikaa pitänyt tilanteen rauhallisena, mutta ei suinkaan pysyvästi. Tällaisen ohjaajamäärän katoaminen on vaikeasti korvattavissa ja kestää joka tapauksessa pitkään. Lisäksi ilmavoimat sai paljon julkisuutta, joka ei todellakaan ollut positiivista. Muualta puolustushallinnosta löytyi erittäin vähän tukea tai edes kiinnostusta asian ratkaisemiseen, mutta lopulta uusi sitoumusjärjestelmä tukki vuodon ja tilanne rauhoittui. Ilmeisesti syntynyt ohjaajavaje on nyt, 20 vuotta myöhemmin saatu korjatuksi. Hornet-hankinta leimasi eri vaiheissaan useammankin komentajan kautta. Se lisäsi ilmapuolustuksemme uskottavuutta ja nosti merkittävästi Ilmavoimien arvostusta niin Puolustusvoimien sisällä kuin kansan keskuudessakin. Omalle kohdalleni osui hankinnan päätös eli viimeisen koneen luovutus Patrialta. Uuden kaluston käyttöönotto ja vanhan kaluston alas ajo olivat organisaatioltamme vaikuttava esitys. Jouni Pystynen konentajana Samaan aikaan ryhdyttiin myös laajentamaan kansainvälistä yhteistyötä. Henkilöstön ammattitaitoa kuvasi hyvin se joustavuus ja menestys, jolla kansainvälisiin harjoituksiin osallistuttiin. Pienenä erillisenä, mutta aika laajalle vaikuttavana päätöksenä koin sen, että siirryimme lentopalveluksessa kokonaan englannin kielen käyttöön ja myös kansainvälisiin ilmailun mittayksiköihin. Se tuli vaatimaan melkoisesti koulutusta ja muita järjestelyitä, mutta oli kuitenkin ehdoton edellytys saavuttaa käsketty Nato-yhteensopivuus. Jouni Pystynen 38 Pilven Veikko 1/2018

39 Heikki Lyytinen "Ilmavoimien dynaaminen kehitys ja muutokset jatkuivat koko komentajakauteni" Vinka-kalusto siirrettiin Tikkakoskelle Ilmasotakouluun ja samalla koulutus ulkoistettiin Patrialle. Ilmavoimien evp-lennonopettajat vastasivat koulutuksen toteutuksesta ja laadusta uudessa organisaatiossa. Ilmavoimien täyttäessä 90 vuotta päätettiin yhteistoiminnassa Patrian kanssa hankkia Midnight Hawks -taitolentoryhmälle taidokkaita lentosuorituksia elävöittävät savusäiliöt. Varsin haasteellisen neuvotteluprosessin jälkeen Ilmatorjuntakoulu liitettiin osaksi Ilmasotakoulua. Vihdoinkin ilmapuolustuksen koulutus saatiin saman katon alle. Ohjusilmatorjunnan siirtäminen ilmavoimiin oli myös keskustelujen alla, mutta aika ei ollut vielä kypsä tälle muutokselle. Tehtiin päätös ilmavoimien kansainvälisen yksikön perustamisesta ja NATO-evaluoinnin järjestämisestä. Ensimmäinen laaja kansainvälinen lentotoimintaharjoitus, ADEX 2005, järjestettiin Suomessa. Seuraava toteutettiin keväällä Tähän harjoitukseen tutustui myös tasavallan presidentti Tarja Halonen Kuopiossa. Järjestettiin-Hornet kaluston käyttöönoton 10-vuotisjuhla Tampereella marraskuussa 2005 hankintaan vaikuttaneiden päättäjien läsnä ollessa. Hornet-kaluston MLU-päivitykset jatkuivat ja ilmasta maahan -aseistuksen hankintavalmistelut olivat keskiössä. Kuljetuskoneiden hankintapäätös tehtiin ja ensimmäinen CASA-295 laskeutui Tikkakoskelle ilmavoimien vuosipäivänä Strategisen suunnittelun prosessissa ilmavoimien tärkein hanke oli jatkokoulutuskoneen uudishankinta. Hankkeelle ei löytynyt myötätuntoa eikä rahoitusta. Joidenkin mielestä Suomi ei tarvinnut omaa suihkuharjoituskonetta, vaan koulutus olisi voitu ostaa ulkomailta. Hyvässä yhteistyössä Patrian kanssa oli selvitetty myös Sveitsin hieman käytetyn Hawk-kaluston hankintaa. Kesäkuussa 2007 päätös sveitsiläisten koneiden hankinnasta Heikki Lyytinen Ilmavoimien komentajana tehtiin. Ensimmäisestä hanke-esittelystä hankintasopimuksen allekirjoitukseen Sveitsissä meni alle kaksi kuukautta. Suomi sai 18 erinomaisessa kunnossa olevaa Hawk- suihkuharjoituskonetta. Hankkeen kokonaishinta Patrian lasiohjaamomodifikaation jälkeen oli 41 miljoonaa euroa. Voi kai sanoa, että Suomen kannalta vuosisadan asekauppa oli syntynyt! Amerikkalaisten isännöimän kansainvälisen ilmavoimien komentajien kokouksen yhteydessä keskustelin silloisen Suomen sotilasasiamiehen Sakari Honkamaan ja apulaissotilasasiamies Kari Rengon kanssa Pekurin nimikko Brewster-koneen saamisesta lainaksi Suomeen ja juhlistamaan Ilmavoimien 90-vuotisjuhlia. Herrat totesivat, että jos komentaja on tosissaan, niin ruvetaan töihin ja niinpä Brewster tuli kaikkien yllätykseksi vuosijuhlan vetonaulaksi. Muutamaksi vuodeksi sovittu laina on kestänyt 10 vuotta. On hienoa, että menestyshävittäjämme juhlistaa vielä ilmavoimien 100-vuotista historiaa. Mielenkiintoinen ja haastava 3,5 vuotta kestänyt komentajakausi! Heikki Lyytinen 39

40 Onnittelemme ilmavoimia 40 Pilven Veikko 1/2018

41 Custom made devices Ilmavoimat 100 vuotta Onnittelemme s t vuoti it ilm voimi mme! Onnitellen, Jyväskylän kaupunki Rohkeasti aikaansa edellä sen tti.fi Tausta Oskari Tähtinen/Ilmavoimat -kuvasta 41

42 HX-HANKE 2015 Hallitusohjelma HX-tarjouspyyntö Suomen vaatimukset yksissä kansissa Hankkeen ohjelmajohtaja Lauri Puranen Hävittäjähankkeen tarjouspyynnön valmistelun osalta eletään juuri nyt mitä vaativinta ja kiireisintä vaihetta. Tarjouspyyntö viidelle tietopyyntövaiheeseen osallistuneelle konevalmistajalle lähetetään huhti-toukokuussa. Nyt lähetettävä alustava tarjouspyyntö käynnistää kilpailun. Tarjouspyyntöä on valmisteltu puolustushallinnossa useiden kymmenien asiantuntijoiden voimin vuoden päivät ja jäljellä on enää viimeinen loppurutistus. Eri päätöksentekoalueiden sotilaallinen suorituskyky, huoltovarmuus, teollinen yhteistyö ja kustannuslaskenta vaatimuksia hiottiin omissa alatyöryhmissään ja niitä sovitettiin yhteen ja koottiin osaksi tarjouspyyntöä. Paperille tulostettuna tarjouspyyntöasiakirjan laajuus on useita satoja sivuja. Suorituskyvyn, tärkeimmän päätöksentekoalueen, osalta on laadittu meidän toimintaympäristöömme ja puolustusjärjestelmäämme suunniteltuja skenaarioita, (eli vaativassa toimintaympäristössä toteutettavia ilmaoperaatioita) joihin tarjoajien on esitettävä omat ratkaisunsa. Nämä ratkaisut tulevat sisältämään esimerkiksi 42 Pilven Veikko 1/2018 HX aloitus Esiselvitysraportti Puolustusselonteko Tarjouspyyntö Hallitusohjelma HX Hankintapäätös EVALUOINTI JA VALINTA kuvatussa skenaariossa käytettävät konemäärät, aseet, sensorit,omasuojajärjestelmät, koneiden ja muiden järjestelmien verkottuminen, käytetyt taktiikat jaoperaatiossa tarvittavan muun tuen. Tarjouspyynnön valmistelussa on käytetty hyväksi aiempien hankintojen kokemuksia, kokemuksia kansainvälisistä hankintaprojekteista sekä lukuisten omien tutkimusten tuloksia. Alustavan tarjouspyynnön vastaukset analysoidaan tarkasti ja sen jälkeen käynnistetään tarjouskilpailun toinen neuvottelukierros. Koneiden evaluointien ja meidän lopullisen tarjouspyynnön vastausten perusteella valitaan Suomen vaatimukset parhaiten täyttävä ratkaisu. Valinta tehdään vuonna Tarjouspyyntö valmistellaan huolella, ja siitä tulee yksi suomalaisen osaamisen käyntikorteista maailmalla. Valmisteluorganisaatio on jo tähän mennessä saanut kiitosta eri konetoimittajilta perusteellisesta ja tasapuolisesta hankintaprosessista. Mielestäni kaikki tarjouspyyntöä valmistelleet voivat olla ylpeitä lopputuloksesta. Sen uskallan jo nyt sanoa. P.S. Ai niin,vastauksia odotetaan saapuviksi ensi vuoden alkupuolella

43 Arvo-ohjaus on ilmavoimien menestyksen tae Suomen ilmavoimat on kehittänyt toimintaansa vuosikymmenten aikana jatkuvasti ja on päässyt ydintoiminnassaan Suomen ilmatilan valvonnassa (alueellisen koskemattomuuden valvonta ja turvaaminen) maailman parhaiden ilmavoimien joukkoon. Kehitystyön seurauksena pystymme osoittamaan tuloksia, jotka ovat erinomaisia verrattuna mihin tahansa ilmavoimaan. Teemme huipputulosta todella pienillä resursseilla. Toimintaa ja kehitystä ohjaa arvolause: Qualitas potentia nostra laadussa on voimamme Eversti Richard Lorentz kehitti 1930-luvulla "iske ja irti" -hävittäjätaktiikkaa. Hän oivalsi, että pienellä maalla ei ole varaa vastustajaa lukumääräisesti suurempaan hävittäjävoimaan eikä pienen maan pidä uhrata vähäisiä lentokoneitaan ilmataisteluissa. Määrällistä alivoimaa oli korvattava laadullisella ylivoimalla. Tämä toteutettiin edistyksellisellä taktiikalla, itsenäiseen taisteluun kykenevillä lentäjillä ja aikaansa edellä olevalla lentokoulutuksella, joka opetti hävittäjälentäjiä soveltamaan eri lentoliikkeitä ilmataistelussa tehokkaasti. Kenraali Eero Salmela lanseerasi ilmavoimien komentajana ollessaan saman ajatuksen muodossa Qualitas potentia nostra laadussa on voimamme. Tästä tuli ilmavoimien arvolause 1960-luvun lopulla. Arvolauseemme tarkoittaa, että Suomen ilmavoimien menestys ei tule perustuma määrälliseen ylivoimaan, vaan laadukkaaseen tekemiseen. Arvolauseemme sisältö on muodostunut kokemuksen, historian ja hankkimamme korkean ammattitaidon perustalle. Laatu tarkoittaa erinomaista toimintaa sekä tuotteiden ja palvelujen tekemistä siten, että saavutetaan asetetut tavoitteet ja jatkuvasti kehitetään toimintoja. Laatuun liitetään useasti erinomaisuuden käsite. Ilmavoimissa erinomaisuus tarkoittaa asioiden 43

44 SUORITUSKYKY ERINOMAISUUS Intohimo Luovuus Aloitteellisuus TAVANOMAISUUS Osaaminen Ahkeruus Kuuliaisuus tekemistä maailman parhaiden ilmavoimien tasolla. Tähän tavoitteeseen pääsemme vertailemalla omaa toimintaamme kehittämistarkoituksessa muihin johtaviin ilmavoimiin kansainvälisissä harjoituksissa ja vaihtamalla (benchmarkkaamalla) tietoja. Meillä on yhteinen pyrkimys erinomaisuuteen. Toimimalla laadukkaasti ja itseämme jatkuvasti kehittäen osoitamme olevamme huipputason ilmavoimat. Erinomaisuutta voidaan tarkastella seuraavalla teoreettisella mallilla (Gary Hamel, Johtamisen tulevaisuus, 2007). Malli on peräisin liiketaloudesta, mutta se soveltuu myös ilmavoimien malliksi. Kuvan mukaisesti erinomaisuus ja suorituskyvyn jatkuva parantaminen rakentuvat tavanomaisuuden pohjalle. Tavanomaisuuteen kuuluvat hyveet, osaaminen, ahkeruus ja kuuliaisuus ovat perinteisiä suomalaisia hyveitä. Nämä eivät kuitenkaan riitä, jos haluamme olla erinomainen, maailmanluokan organisaatio. Tarvitaan aloitteellisuutta, luovuutta ja intohimoa. Hamel on jopa arvottanut numeerisesti osaalueiden merkitystä erinomaisuuteen pyrittäessä seuraavasti: kuuliaisuus 0 %, ahkeruus 5%, osaaminen 15%, aloitteellisuus 20%, luovuus 25 %, intohimo 35%. Osaaminen on mallissa rajapinnassa ja sitähän Suomessa on aina korostettu menestymisen 44 Pilven Veikko 1/2018

45 Turvallisuutta ohjataan normeilla erinomaisuutta tavoitellaan arvoilla takaajana. Osaaminen voidaan jakaa teknologiseen, operatiiviseen ja sosiaaliseen osaamiseen. On huomattava, että erinomaisuus on tavallaan horisontissa oleva jatkuvasti etenevä tavoite, jota ei saavuteta koskaan. Tämähän on myös jatkuvan kehittämisen periaatteiden mukaista. Turvallisuuskriittinen organisaatio kuten ilmavoimat rakentuu vahvalle kolmion alaosalle, ohjeistus, määräykset, kontrolloitu toiminta kuuluvat tänne. Alaosassa rakennetaan turvallinen ja toimiva perusta ilmavoimissa. Mutta huom. sillä ei vielä päästä erinomaiseksi. Tähän malliin liittyy myös käsitepari normiohjaus-arvo-ohjaus. Etenemme kohti erinomaisuutta lisäämällä tavanomaisuuden normiohjaukseen arvo-ohjausta. Ilmavoimien vahva organisaatiokulttuuri ja sen vaikutus arvo-ohjaukseen Ilmavoimilla on vahva organisaatiokulttuuri. Vahvan kulttuurin takana on selviytyminen toimintaympäristössä. Ilmavoimat on joutunut kehittämään toimintansa sellaiseksi että selviydytään. Muita vahvan organisaatiokulttuurin ilmentymiä ovat voimakas symbolismi, selkeä arvopohja, riitit ja rituaalit toiminnoissa sekä sankarit organisaatiossa. Tosin viimemainitun sankareiden roolia en enää nykyään havaitse. Menneinä aikoina hävittäjä-ässät olivat tyypillisiä organisaation sankareita. Turvallisuuden ja selviytymisen takia on jouduttu tekemään voimakas normiperusta (tyyppihyväksyntä, henkilöstön kelpoisuus, lentoturvallisuusorganisaatio, raportointi, viranomaisyksikkö) mutta jatkuva kehittyminen pohjautuu arvo-ohjaukseen Hamelin mallin mukaisesti. Yleisesti organisaatioiden pitäisi kirjata ja jalkauttaa arvonsa. Usein vielä ylin johto ja jopa henkilöstöryhmät allekirjoittavat huoneentauluiksi tällaiset arvojulistukset. Mutta eikö tällöin siirrytä normiohjaukseen arvojen suhteen eikä olla puhtaasti Hamelin mallin yläosiossa? Voiko organisaatio olla arvo-ohjattu, vaikka sen arvoja ei olisikaan kirjattu mihinkään. Näyttäisi siltä, että ilmavoimien tapauksessa näin on. Vahva organisaatiokulttuuri ohjaa oikea-arvoisesti kohti erinomaista toimintaa ilman arvojen kirjausta. Arvolauseemme Qualitas potentia nostra, laadussa on voimamme, riittää tähän. Johdon leadership-rooli on tässä kuitenkin avainasemassa. Heidän pitää aina ja kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa tuoda esille voimakkaan ilmavoimakulttuurin ja ilmavoimahengen olemassaolo ja arvolauseen merkitys. Johdon on avattava arvolausetta henkilöstölle, vaikkakin jokainen joutuu tietysti miettimään arvolauseen omaan työhönsä liittyen. Johtajien on arvo-ohjattava organisaatio jatkuvaan erinomaisuuteen. Henry Sivusuo, tekniikan tohtori, sotatalouden dosentti Eläkkeelle ilmavoimista marraskuussa 2017 lähes 40 vuoden ilmavoimauran jälkeen. 45

46 Ilmavoimien Kiltaliitto Ilmavoimien kiltatoiminta alkoi 1960-luvulla, jolloin ensimmäiset kiltamme perustettiin. Aika oli sotien jälkeen vihdoin kypsä vapaaehtoistoiminnalle maanpuolustuksen saralla. Kiltatoiminta koettiin yhdistäväksi voimaksi. Se tavoitti ihmiset sotamiehestä kenraaliin, antoi naisille mahdollisuuden osallistua, ja mahdollisti joukko-osastojen perinteiden vaalimisen luvulla syntyi idea yhteisestä kiltalehdestä. Päätettiin perustaa Ilmavoimien Kiltaliitto kiltojemme toiminnan koordinoimiseksi ja ilmavoimien lehden toimittamiseksi. Lehti juontaa nimensä Ilmavoimien sodanaikaisen tiedotuslehden nimestä Pilven Veikko. Lehtemme on valittu useasti koko valtakunnan parhaaksi kiltalehdeksi, ja on ainoa yhteinen ilmavoimallinen julkaisu maassamme. Sen kustantamista tukee merkittävästi Ilmavoimien tukisäätiö ja Ilmavoimien yhteistyökumppanit sekä Ilmavoimat tuottamalla sisältöä. Kiitän kaikkia tukijoitamme! Ilmavoimien Kiltaliitto on ilmapuolustuksen perinteitä vaalivien maanpuolustusjärjestöjen yhteistoimintaelin sekä edunvalvoja ja vaalii osaltaan maanpuolustusaatetta ja ilmailuhenkeä. Liittoon kuuluu 10 ilmakiltaa ja niiden lisäksi perinteitämme vaalii kahdeksan ilmasiltaa ja seitsemän muuta yhteisöä, esimerkkeinä Pilvenveikot ja Aurinkolaivue. Siis varsin suuri ja merkittävä vapaaehtoisen maanpuolustajien toimijajoukko. Joukko, jonka toimesta on vuosien saatossa tehty merkittävää työtä vapaaehtoisen maanpuolustuksen saralla. On tuotettu lukuisa määrä Ilmavoimien historian kirjoja, rakennettu kymmeniä ilmailuhistorian muistomerkkejä, entisöity lentokoneita, järjestetty seminaareja ja tutustumismatkoja, tuettu Ilmavoimien koulutustoimintaa, palkittu varusmiehiä ja maanpuolustustyötä tekeviä ihmisiä sekä ylläpidetään museoita. Tämän lehden kiltojemme sivuilta löydätte mitä kaikkea tänä vuonna heidän toimesta tapahtuukaan. Killat toimivat myös joukko-osastojemme ja niitä ympäröivän yhteiskunnan yhdistävänä tekijänä. Perinteiden vaaliminen ja maanpuolustushengen ylläpitäminen on maassamme voimakkaasti myös kolmannen sektorin vastuulla, ja se toimii hyvin. Näin maassa, jonka maanpuolustushenki on maailman voimakkain. Suomen Ilmavoimat on tänä päivänä yksi maailman parhaimmista ilmavoimista. Se on sadan vuoden aikaansaannos. Vaatinut paljon verta, hikeä ja myös kyyneleitä. Mutta se on samalla osoitus suomalaisten sisusta, periksiantamattomuudesta, tahdosta, isänmaallisuudesta, yhteistyöstä ja luottamuksesta toisiimme. Juhlitaan sitä yhdessä. Ilmavoimat on juhlansa ansainnut! Juha Suonperä puheenjohtaja Ilmavoimien Kiltaliiton kiltaristin ja kiltamitallin pienoismitalit. Ristin korkeus on noin 15 mm ja mitalin halkaisija noin 17 mm. Pienoismerkin voi hankkia henkilö, jolle merkki on myönnetty. Hinnat: Pienoisristi 50 Pienoismitali 35 Toimituskulut 5 Lisätiedot ja tilaukset: Leena Tiainen leena.tiainen(ät)gmail.com (mieluiten) tai puh Pilven Veikko 1/2018

47 Blenheimin Hanssin-Jukka Ilmasotakoulun kilta Ilmasotakoulun kilta on perustettu vuonna 2006, ja se on Ilmavoimien killoista nuorin. Perustamisestaan lähtien killan toiminta on ollut erittäin aktiivista. Killan tarkoituksen ja toiminnan voi kiteyttää seuraavasti: Kilta toimii Suomen virallista turvallisuuspoliittista linjaa ja sen periaatteita noudattaen Ilmasotakoulun hyväksi yhteistoiminnassa joukko-osaston sekä killan taustayhteisöjen kanssa. Kilta vaalii puolustushaaran, Ilmasotakoulun ja sen edeltäjien historian tuntemusta ja perinteitä sekä edistää maanpuolustusta tukevaa harrastustoimintaa. Killan tarkoituksena on Ilmasotakoulussa palvelevien varusmiesten ja kadettien opintomahdollisuuksien ja viihtyvyyden tukeminen, koulun perinteiden ja historiallisten muistojen vaaliminen. Kilta voi tukea Ilmasotakoulussa opiskelevia henkilöitä myöntämällä tutkimusapurahoja ja palkita menestyneitä opiskelijoita jakamalla stipendejä. Kilta toimii jäsentensä yhdyssiteenä. Kilta kerää perinneaineistoa, harjoittaa julkaisutoimintaa sekä järjestää juhla-, kokous-, esitelmä-, keskustelu-, virkistys- ja tutustumistilaisuuksia sekä jäsenilleen tutustumismatkoja. Toiminnan tukemiseksi Kilta voi asianomaisen luvan saatuaan harjoittaa tarkoituksensa toteuttamiseen liittyvää pienimuotoista taloudellista toimintaa, toimeenpanna arpajaisia, rahankeräyksiä ja maksullisia näytös-, huvi-, juhla- ym. vastaavia tilaisuuksia. Kilta voi vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja sekä omistaa irtainta ja kiinteää omaisuutta. Voidaan kysyä, miten kaikki tämä on näkynyt killan toiminnassa. Seuraavassa tekoja ja toimintaa kuvaavia asioita, joita kilta on lyhyen historiansa aikana toteuttanut: Historiallisia vanhojen Ilmavoimien käytössä olleiden koneiden kunnostusprojekteja kilta on tähän mennessä toteuttanut kaksi: Ensimmäinen iso ponnistus oli vanhan pitkänokka-blenheimin kunnostus. Kyseinen koneyksilö on ainoa alkuperäinen jälkipolville säilynyt yksilö. Nykyisin kone on sijoitettu Tikkakoskelle Suomen Ilmavoimamuseoon. Toinen merkittävä kunnostusprojekti oli niin monelle suomalaiselle tutuksi tullut DC-2, Hanssin-Jukka. Kone on nähtävillä Hämeenlinnan 47

48 Tuulosessa, koska Ilmavoimamuseossa ei ollut tilaa sijoittaa konetta. Molemmista koneista on kirjoitettu killan toimin historiakirjat, joista toista, DC-2 Hanssin-Jukka -kirjaa on vielä saatavilla, Blenheim-kirjan ollessa loppuunmyyty. Hanssin-Jukasta kertova kirja on myös käännetty englanniksi, valitettavasti sekin painos on loppuunmyyty. Muita merkittäviä historiakirjoja, joika kilta on julkaissut ovat Taivaan Vartijat, Ilmasotakoulun 90-vuotishistoriateos sekä Luonetjärven lentokentän ja varuskunnan 75-vuotishistoriateos. Molempia on killan varastossa. Ilmasotakoulun kilta on myös ollut mukana useissa muissa Ilmasotakouluun liittyvässä projekteissa, kuten mm. killan rahoittamassa Taivaan Vartijat -muistomerkissä Ilmavoimien ilmavalvontatehtävissä menehtyneiden henkilöiden muistoksi. Kilta osallistui myös Ilmasotakoulun muistomerkkipuistoprojektiin. Lisäksi kilta osallistui rahallisella panoksella Korpilahdelle pystytetyn Britti-vapaaehtoisten muistomerkin hankkimiseen Kilta on myös maksanut Mannerheim-ristin ritari Eino Luukkosen haudan hoitosopimuksen sekä laskenut vuosittain seppeleen Ilmavoimien vainajien muistopäivänä 7.9. Ilmasotakoulun kilta on tukenut Ilmasotakoulua erilaisilla varusmiehille ja henkilökunnalle suunnatuilla projekteilla, kuten hankkimalla urheiluvälineitä sekä rahoittamalla frisbee-golfradan laitteistot, monitoimikuntolaitteen ja rantalentopallokentän, lisäksi kilta on osallistunut varusmiesten kotiuttamistilaisuuksiin muistamalla palvelustoveriensa joukostaan valitsemia henkilöitä reilun kaverin palkinnolla. Vuosittain kilta on järjestänyt matkan johonkin kotimaiseen tai ulkomaiseen Ilmailuun liittyvään kohteeseen. Killan jäsenistölle on järjestetty esitelmätilaisuuksia killan vuosikokousten yhteydessä. Killan jäsenet ovat käyneet kertomassa eri yhteistyötahoille esim. toteutetuista projekteista. Yhteistyössä Lentotekniikkakillan ja Lentovarikon killan kanssa pidetään Jyväskylässä Ilmavoimien lentotekniikka 100 vuotta -juhlatilaisuus Vapaaehtoistoiminta on vaatinut myös paljon resursseja, joita Kilta on hankkinut osallistumalla erilaisiin tapahtumiin, joissa on myyty killan tuotteita, kuten kirjoja ja T-paitoja. Kilta on julkaissut myös kaksi seinäkalenteria, toinen Hanssin-Jukasta, toinen Ilmavoimat 100 -kalenteri. Toiminta ei olisi kuitenkaan ollut mahdollista, eikä onnistunut, ilman aktiivisia, osaavia tekijöitä sekä aktiivisia lahjoittajia. Kiitos kuuluu teille. Nähdään viimeistään Ilmavoimat 100 vuotta -lentonäytöksessä Tikkakoskella Jarmo Alanko, Ilmasotakoulun killan puheenjohtaja näyttävä muisto kurssilta! Lentoreserviupseerikurssin käyneillä on mahdollisuus ostaa itselleen Ilmasotakoulun kurssilippalakki Kilta ryja -merkki Tilaukset: Lisätietoja ja tilaukset: Arto Kupiainen, mieluiten akuavia(ät)elisanet.fi. Puh Pilven Veikko 1/2018

49 Liikkuva sotilaskoti Luonetjärven sotilaskotiyhdistykselle -hanke Luonetjärven sotilaskotiyhdistys ry on yksi 37:stä Suomessa toimivasta sotilaskotiyhdistyksestä. Tikkakosken Länsirannan sotilaskodussa asiakkaita ovat pääosin Ilmasotakoulussa palvelevat varusmiehet ja naiset, mutta myös reservin kertausharjoituksissa olevat ja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) kurssilaiset. Liikkuva Sotilaskoti (LSK) on yksi tärkeimmistä sotilaskodin toimintamuodoista, jolla viedään sotilaskodin palvelut varusmiesten luo maastoharjoituksiin ja leireille. Auto mahdollistaa myös sotilaskodin osallistumisen puolustusvoimien, ilmavoimien ja maanpuolustusjärjestöjen tapahtumiin. Vihreä automme onkin tuttu näky monelle em. tilaisuuksiin osallistuneille. Käytössämme oleva LSK-auto on yli 30 vuotta vanha ja tullut tiensä päähän. Ilmasotakoulun kilta on mukana Luonetjärven Sotilaskotiyhdistyksen uuden liikkuvan sotilaskotiauton hankinnassa. LSK-hankkeen kustannusarvio on euroa ja se on tarkoitus toteuttaa lahjoitusvaroin. Hankkeella on Sisä- Suomen poliisilaitoksen myöntämä lupa (RA/2017/1393). Alkanut vuosi on sekä Ilmavoimien että Sotilaskotijärjestön juhlavuosi molempien täyttäessä 100 vuotta. Juhlavuoden huipentuma Luonetjärven sotilaskotiyhdistykselle olisi varmasti uuden LSKauton käyttöönotto ja sitä kautta LSK-toiminnan jatkumisen turvaaminen vuosiksi ja vuosikymmeniksi eteenpäin. Hankkeen suojelijaksi oli ilo ja kunnia saada ministeri Elisabeth Rehn. Mikäli olet kiinnostunut kuulemaan lisää hankkeesta, niin ole yhteydessä Ilmasotakoulun kiltaan tai mikäli päätät tukea hanketta, voit osoittaa lahjoituksen hanketta varten perustetulle Luonetjärven sotilaskotiyhdistyksen tilille FI Hanna Salakka, puheenjohtaja Luonetjärven sotilaskotiyhdistys ry Jarmo Alanko, puheenjohtaja Ilmasotakoulun Kilta ry 49

50 DEFENCE AND SPACE Kokonaisturvallisuutta tukemassa Nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä muuntautumiskyky ratkaisee. Kehitämme älykkäitä tuotteita ja palveluja asiakkaittemme vaativiin tarpeisiin. Ratkaisumme tukevat Suomen viranomaisia maalla, merellä, ilmassa, verkossa sekä avaruudessa. Kun ratkaisut yhdistetään suomalaiseen osaamiseen, turvataan kriisitilanteen huoltovarmuus. We make it fl y. Airbus DS Finland Oy Mattilanniemi Jyväskylä Airbus Defence and Space Oy Hiomotie 32, Helsinki Mattilanniemi 6, Jyväskylä 50 Pilven Veikko 1/2018

51 Kenttärovasti Seppo Lavi Seppo Ilmari Lavi syntyi Kouvolassa perheensä esikoisena. Hänen isänsä oli rautatieinsinööri, jonka työ vei perheen Kotkaan, Kouvolaan ja Ouluun. Seppo menestyi hyvin sekä koulussa että harrastuksissa, joista tärkeimmät olivat Oulussa nuoruusvuosina NMKY:n toiminta, koripallo ja partio. Hänen ammattihaaveensa olivat lentäjä, pappi ja upseeri. Nuo kaikki yhdistyivät myöhemmin, kun Seppo Lavista tuli Ilmavoimien kenttärovasti. Seppo Lavi lähti opiskelemaan teologiaa, ja hänet vihittiin papiksi Oulussa Hän aloitti työnsä vt. kirkkoherran tehtävissä Lestijärvellä ja Nivalassa. Hänen varsinainen elämäntehtävänsä löytyi Puolustusvoimien kirkollisesta työstä sekä kansainvälisistä tehtävistä. Varuskunnat vaihtuivat Santahaminasta, Pääesikunnasta ja YK-tehtävistä Kyprokselta lopulta Tikkakoskelle. Seppo Lavin aktiivisinta aikaa sotilaspappina olivat ja 1980-luku. Silloin sotilaspapin tehtävä oli laaja, koska siihen kuului myös kansalaiskasvatus. Seppo työsti suuren määrän opetusmateriaalia eri aihepiireistä. Varusmiehille suunnattujen oppituntien aiheita olivat mm. sodan ja rauhan kysymykset, parisuhteeseen liittyvät asiat sekä päihteet. Henkilökunnan oppitunnit käsittelivät myös laajoja teemoja kuten työssä jaksamista, parisuhdetta ja työtä, sodan oikeussääntöjä jne. Oppituntien kirjo oli suuri. Ja sitten oli se tapa, jolla Seppo tunteja piti. Hän oli uskollinen omalle rehevälle itselleen. Hän puhui täyttä asiaa, mutta kiinnostavasti ja huumorilla sävytettynä. Kuulijat lähtivät oppitunneilta hymy huulillaan. Kerrotaan, että varusmiehet lähtivät kuuntelemaan Sepon juttuja iltahartauteen, vaikka paikkakunnalle saapunut tivoli olisi tarjonnut toisenlaista hupia. Sielunhoitajana Seppo Lavi oli lämminhenkinen ja luotettava. Oli myös tapauksia, joissa Seppo meni henkilökunnan luokse ja esitti oman näkökantansa varusmiesten kohtelusta. Seppo oli aina paikalla ojentamassa henkilökuntaa tai varusmiesesimiehiä, jos oli vähänkään merkkejä siitä, että varusmiehiä simputettiin. Näissä tilanteissa puhuteltavat olisivat tiettävästi halunneet olla mieluummin jossain muualla, koska Seppo antoi tulla aivan suoraa tekstiä. Seppo Lavi kertoi tarinoita ja antoi aihetta useisiin kaskuihin. Useita versioita on kerrottu tilanteista, joissa kenttärovastia yritettiin tavoittaa varuskunnassa, mutta hän oli kysymässä neuvoa yläkerrasta eli lentämässä. Eläkkeelle siirryttyään Seppo Lavi toimi merimies- ja turistipappina Kreikassa ja Floridassa. Sepolle tärkeä paikka oli Korpilahdella sijaitseva mökki ja sen savusauna. Perhe oli keskeisellä sijalla hänen elämässään. Viimeisinä vuosina erityisesti lastenlapset ja heidän samojedinkoiransa olivat tärkeitä. Pitkään jatkuivat harrastuksena myös torvimusiikki ja huuliharpunsoitto sekä erilaiset rakennushankkeet. Seppo Lavi nukkui pois Jyväskylässä. Häntä jäivät kaipaamaan puoliso Salme, tytär Liisa ja poika Juha perheineen sekä laaja sukulaisten ja ystävien piiri. Sauli Keskinen, kenttärovasti evp Seppo Lavin seuraaja Ilmavoimien pappina 51

52 Matka-Agentit palvelee kaikissa matka-asioissasi: varaa lennot, majoitukset, opastetut matkat, formulamatkat, oman kiltasi ryhmälle räätälöidyt ryhmämatkat. Katso lisää LAATOKAN JA ÄÄNISEN RISTEILY Kauneinta Karjalaa: Valamo, Syväri, Ääninen, Kizhin saari, Petroskoi. Täysihoitoateriat, retki- ja kulttuuriohjelmaa: oopperalaulaja Heikki Orama konsertoi laivalla alk. 695,-/H ,-/H2 HARRI UTTI/ ILMAVOIMIEN VIESTIKILTA: Matka-Agentit hoitaa kiltamme matkajärjestelyt. Suosittelen! Matka agentit HELSINKI, Teollisuuskatu 21 - JOENSUU, Kirkkokatu 20 - PORVOO, Lundinkatu 16 - TURKU, Linnankatu 8 E Vapaa-ajanmatkat puh VARAA MATKASI 24 H - Puh. hinnat 8,28 snt/min (+alv 24%) 52 Pilven Veikko 1/2018

53 Ilmavoimien viestikilta ry Vuosi 2018 on Ilmavoimien 100-vuotisjuhlavuosi. Se on myös tärkeä vuosi Ilmavoimien Viestikillalle, sillä Suomenlinnan IVAK (Ilmavalvontaaluekeskus) avataan yleisölle toukokuussa. Yli 10 vuotta sitten aloitettiin keskustelut IVAK:n mahdollisesta restauroinnista, mukana keskusteluissa olivat myös kiltamme lottajäsenet. He olivat työskennelleet Suomenlinnan montussa sodan aikana, ja näin ollen he tietävät mitä siellä tehtiin ja miltä siellä näytti siihen aikaan. Varsinaisen restaurointityön tekee Suomenlinnan hoitokunta yhteistyössä Museoviraston kanssa. Ilmavoimien Viestikilta on jo yli 50-vuotias ja toiseksi vanhin Ilmavoimien killoista, joten on syytä muistella muutamia pääkohtia killan toiminnoista näiden vuosien ajoilta. Alkuaikoina julkaistiin Ilmaviesti-lehteä, joka jäi pois, kun Pilven Veikko -lehti tuli kaikkien kiltojen yhteiseksi julkaisuksi. Vuonna 1972 julkaistiin Ilmavoimien Viestikoulun 160-sivuinen historiakirja vuosilta Ilmavoimien viestimuseokin on ollut toiminnassa 1970-luvun alkuaikoina, nykyään se toimii Tikkakoskella Ilmavoimamuseon osana. Kilta kustansi myös vuonna 1990 ilmestyneen Ismo Myllylän kirjoittaman Luonetjärven varuskunta historian, jossa käsitellään monipuolisesti varuskunnan toimintoja sekä merkitystä. Suurin ja ajassa pisin ponnistus on ollut Suomen Ilmapuolustuksen historiakirjan työstäminen ja valmiiksi saattaminen. Koko historiaprojekti kesti reilut 10 vuotta, mutta syntyi kuitenkin melko nopeasti, kun kiltaveli eversti evp Martti Lehto tarttui kirjoittajan rooliin. Teos julkaistiin killan syyskokouksessa vuonna Viestikillan 50-vuotisjuhlavastaanotto pidettiin lokakuussa 2015 Tikkakosken varuskuntakerholla. Samassa tilaisuudessa julkaistiin killan historiajulkaisu, jota jaettiin sekä jäsenille että eri yhteisöille. Perinnetilaprojekti on myös aloitettu Ilmasotakoulun johtajan esityksestä ja valmistunee vielä tämän vuoden aikana. Kiltamatka tehdään huhtikuussa 2018 Puolan Krakovaan, osallistujia on lähdössä 42 henkilöä. Matka sisältää mm. tutustumiskäynnin erääseen Puolan Ilmavoimien tukikohtaan Krakovan lähistöllä. Tänä Ilmavoimien juhlavuotena pidämme Ilmavoimien Viestikillan kevätkokouksen toukokuussa Suomenlinnassa IVAKin avajaisjuhlinnan yhteydessä. Tervetuloa joukolla mukaan! Harri Utti Puheenjohtaja Suomenlinnan IVAK Monttu Suomenlinnan Susisaaressa, syrjässä turistien kulkureiteiltä, on vuosikymmeniä ollut unohduksissa betonirakennelma, joka näyttää sulautuvan joskus kauan sitten paikalle rakennettuun rantavallitukseen. Lähemmin tarkasteltuna bunkkerin sisäänkäynnin vierestä on voinut löytää betonipintaan kiinnitetyn muistolaatan, josta löytyy merkintä: IVAKin lotat Täysin unohduksissa bunkkeri ei siis ole ollut. Olemme myös Pilven Veikon sivuilta jo aikaisemmin voineet lukea Ilmavoimien Viestikillan reippaiden lottien, Tuulikki Weckströmin ja Maire Rautakosken, kuvauksia silloisten nuorten koulutyttöjen tärkeästä tehtävästä Helsingin ilmapuolustuksessa sodan aikana. Samoin olemme lehden sivuilta saaneet tietoa tuon Suomenlinnan IVAKin toiminnasta Perttu Peitsaran tarkan ja perusteellisen tutkimustyön 53

54 SA-Kuva: Lotat ilmavalvontatehtävissä Suomenlinnassa Suomenlinnan IVAK ansiosta. Tuo vaatimaton bunkkeri on siis sotien aikana ollut Helsingin ilmapuolustuksen keskeinen, olennaisen tärkeä osa. Bunkkerin pitkä historia Krimin sodan ankarien opetusten seurauksena, ja myöhemmin käydyn Turkin sodan vielä nopeuttamana Viaporin linnoituksen tykistön suorituskykyä ryhdyttiin 1850-luvulla voimakkaasti kehittämään. Susisaareen rakennettiin uusi Insinööripatteri, ja sille vuonna 1897 valmistunut betoninen ammusvarasto. Ensimmäisen maailmansodan aikana, vuonna 1916, tuosta betonikellarista B26a tehtiin linnoitusta, ja erityisesti tykistöä palveleva puhelinkeskus. Suomen itsenäistyttyä, ja venäläisten joukkojen poistuttua, nyt uuden nimen saaneesta Suomenlinnasta, keväällä 1918 rakennus jäi samaan käyttöön vasta perustetuille Suomen Puolustusvoimille. Sodankäyntiin tullut uusi tekijä, ilma-ase pakotti myös merilinnoituksen varautumaan uuden uhkan torjuntaan luvun puolivälissä bunkkerille B26a valmisteltiin uutta tehtävää, ja Talvisotaan mennessä tilaan oli valmistunut koko pääkaupunkiseudun Ilmapuolustusaluekeskus, IPAK Tuosta vaatimattomasta, ja varsin ahtaasta paikasta johdettiin Talvisodassa Hel- IVAK. Kuva Suomenlinnan hoitokunta singin ilmapuolustusta, hävittäjiä ja ilmatorjuntapattereita. Sieltä annettiin myös hälytykset väestönsuojelulle ja liikenteen ohjaukselle. Kovin niukat ja vaatimattomat olivat silloin valitettavasti nuo johdettavat torjuntaresurssitkin. Talvisodan alkupommitusten jälkeen Helsinkiin ei onneksi enää kohdistettu mittavia massapommituksia, joten pääkaupunki säilyi, tosin vaurioituneena, ja IPAK selvisi sodasta kunnialla. Sotatoimien keskellä, talvella 1940 bunkkerin kattoa vahvistettiin puolen metrin hiekka- ja metrin betonikerroksella. Samalla rakennuksen maastoutusta ja naamiointia parannettiin, jolloin se sai nykyiset ulkonäköpiirteensä. Välirauhan aikana Helsingin ilmapuolustusta uudistettiin. Ilmatorjuntatykistö sai kaupunkiin torjuntakeskuksen, ja Malmin hävittäjälentueella oli oma johtoelimensä. Jatkosodan alussa Suomenlinnassa aloitti sitten toimintansa Ilmavalvontaaluekeskus, IVAK 30, sittemmin IVAK 139, vanhassa, tutussa bunkkeritilassa. IVAKiin koottiin torjuntojen johtamisessa tarvittava ilmatilannekuva ilmavalvonta-asemilta saatujen viestien pohjalta. Näiden viestien välityksestä ja IVAKn puhelinkeskuksen hoitamisesta vastasivat lotat, joita oli aina 5 kerrallaan yhdessä 8 tunnin vuorossa. Tarvittiin siis kaikkiaan 4 vuoroa, joista yksi oli aina vapaavuorossa. IVAKista välitettiin myös kaikki 54 Pilven Veikko 1/2018

55 hälytykset kaupunkiin. Riittävien varoitusaikojen saavuttaminen aisti-ilmavalvontaviestien perusteella osoittautui ajoittain kriittiseksi. Yöpommitusten torjuntakyky pelkästään aisti-ilmavalvontaan perustuvalla ilmapuolustusjärjestelmällä oli myös heikko. Tilanteeseen saatiin parannus Saksasta keväällä 1943 hankittujen ilmavalvonta- (Raija) ja tulenjohtotutkien (Irja) avulla. Raijat oli sijoitettu Malmille ja Suomenlinnan naapuriin Kuninkaansaarelle, ja niiden mittaamilla tiedoilla täydennettiin myös IVAKin ilmatilannekuvaa. Kaupungissa Torjuntakeskus (Torni) oli kesällä 1943 sijoittunut Korkeavuorenkadulle paloaseman alla sijaitseviin luolatiloihin, ja sinne myös IVAK muutti sitten Suomenlinnasta Tällä uudella järjestelyllä pystyttiin luomaan edellytykset helmikuun 1944 suurpommitusten menestyksellisten torjuntojen tehokkaalle johtamiselle. Ilmavoimien lähdettyä Montusta, sinne jäi vielä Merivoimien Uudenmaan rannikkoprikaatin johtokeskus. Sisätiloja vähän muutettiin, Ilmavalvontataso poistettiin ja muutama puhelinkoppi purettiin. Tila sai näin nykyisen muotonsa. Merivoimat poistuivat tilasta helmikuussa Kalusto vietiin pois ja ovi suljettiin. Näin lähes viisikymmentä vuotta sotaväen käytössä ollut bunkkeri vaipui sitten yli viisikymmentä vuotta jatkuneeseen, lähes häiriintymättömään Ruususen uneen. Pitkä tie bunkkerin uuteen elämään Parikymmentä vuotta sitten Suomenlinnan IVAK alkoi nousta esille Ilmavoimien Viestikillan piirissä, ja Matti Antikainen tarttui jo silloin asiaan. Oli aitoa kiinnostusta saada vanha, lähes alkuperäisessä tilassa ja hämmästyttävän hyvässä kunnossa oleva muistorikas paikka esille ja laajempaankin tietoisuuteen. Kirjoittajan aloittaessa vuonna 2007 Ilmavoimien Viestikillan puheenjohtajana annettiin Suomenlinnan IVAK heti uuden puheenjohtajan tehtävälistalle, missä se on siitä lähtien pysynytkin. Aluksi tehtävä näytti lähes toivottomalta. Mitään selkeää konseptia ei tahtonut löytyä, ja Killan taloudelliset resurssit tehtävän vaativuuteen nähden olivat täysin riittämättömät. Kun talous vielä yleisesti vaipui taantumaan heti vuonna 2008, niin mahdollisuudet rahoituksen saamiseen yleensäkin näyttivät huonoilta. Jotakin sentään tehtiin. Otettiin yhteyttä ilmatorjuntamiehiin, jotka osoittivat ilahduttavasti kiinnostusta yhteistyöhön asian edistämiseksi. Paikkaan käytiin yhdessä tutustumassa, ja yhteistyön hyöty tuntui jo heti bunkkerin vahvasti ruostuneen, massiivisen teräsoven avaamisessa. Se oli aluksi tosi kovaa työtä! Toiveikkuutta alkoi olla ilmassa vuonna Ilmavoimien Viestikillan matkalla Englannissa oli tutustuttu Uxbridgen hienosti entisöityyn johtokeskukseen, paikkaan, josta vuonna 1940 johdettiin Taistelua Englannista. Matkalla kiteytyi ajatus, että tuosta meidän bunkkeristamme voitaisiin tehdä Suomenlinnan maailmanperintökokonaisuuteen kiinnostava sotahistoriallinen kohde, jota voitaisiin kesäaikaan opastetuilla käynneillä esitellä aiheesta kiinnostuneille ryhmille. Vuoden 2012 aikana alettiin myös valmistella Helsingin helmikuun 1944 suurpommitusten 70-vuotistapahtumia. Järjestelytoimikuntaa johti silloin nykyinen Ilmatorjuntamuseon johtaja Esa Kelloniemi. Ilmavoimien Viestikilta kutsuttiin mukaan toimikuntaan, jonka yksi merkittävä tehtävä oli Helsingin Kaupungintalolle pystytetyn, suuren suosion saavuttaneen Kolmen yön ihme -näyttelyn suunnittelu. Toimikunnassa toin esille myös Suomenlinnan IVAKin. Sillä ei silloin ollut roolia juhlatapahtumissa, mutta tärkeää oli se, että Kiltamme hanke tuli asiantuntijapiireissä tunnetuksi ja sai osakseen myötätuntoa. Kokemuksista rohkaistuneena Ilmavoimien Viestikilta otti yhteyttä Suomenlinnan hoitokuntaan, ja esitteli aloitteen IVAKin kunnostamisesta. Suomenlinnan hoitokunnan palveluksessa silloin ollut Heikki Lahdenmäki tarttui tosissaan asiaan, ja kun hoitokunnan johto asettui myös tukemaan hanketta, niin asiat lähtivät ripeästi liikkeelle. Matkassa oli kuitenkin vielä mutkia. Betonibunkkerin omistussuhteet olivat epäselvät. Sitä ei näyttänyt omistavan kukaan. Puolustusvoimat olivat luopuneet kiinteistöistään, mutta rakennus B26a oli tässä järjestelyssä täysin unohtunut. Asianomaisten ministerien allekirjoituksilla ongelma sitten onneksi ratkaistiin, 55

56 ja kunnostustöihin voitiin käydä käsiksi. Suunnitelmien pohjaksi Suomenlinnan hoitokunta tilasi Markus Manniselta rakennushistoriallisen selvityksen. Työn pohjalta tehty raportti, Insinööripatterin betonikellari, tullaan julkaisemaan Suomenlinnan hoitokunnan verkkosivuilla. Ilmavoimien Viestikilta avusti julkaisun tekijää ilmapuolustuksen historiaa käsittelevän lähdemateriaalin kokoamisessa. Maailmanperintökohteessa olevan vanhan rakennuksen kunnostaminen nykyvaatimusten mukaiseksi yleisökohteeksi vaatii uskomattoman paljon työtä. Suomenlinnan hoitokunta on määrätietoisesti tehnyt tätä työtä, ja hankkeessa on nyt päästy loppusuoralle. Ehrensvärd-Seura valmistautuu aloittamaan opastetut kierrokset kevään aikana. Ilmavoimien Viestikilta on lupautunut tukemaan oppaiden koulutusta ilmapuolustusta koskevalta osuudelta. Hannu Antikainen on koonnut aineistoa opetusmateriaalin pohjaksi. Juhlan odotusta Suomenlinnan IVAKin kunnostaminen on ollut pitkä ja vaativa projekti. Tässä kirjoituksessa mainittujen henkilöiden lisäksi mukana on ollut lukuisa joukko oman kiltamme jäseniä ja toimijoita muista yhteisöistä. He kaikki ansaitsevat vilpittömät kiitokset osallistumisesta arvokkaaseen hankkeeseen. Työtä on vielä jäljellä, ja sitä tehdään määrätietoisesti. On hienoa saada projekti päätökseen näin Ilmavoimien juhlavuotena. Tavoitteena, ja rohkeana toiveena on, että Suomenlinnaan saadaan IVAKista arvokas kohde, joka osoittaa kunnioitusta veteraaneille, tarjoaa kiinnostavaa tietoa sotahistorian harrastajille, ja antaa nuoremmalle polvelle selkeän ja hyvän kuvan ilmapuolustuksesta, ja sen merkityksestä itsenäiselle kansakunnalle ja sen pääkaupungille. Pekka Yrjölä Ilmavoimien Viestikilta 56 Pilven Veikko 1/2018

57 Karjalan Lennoston kilta ry Jo oli aikakin Karjalan lennosto sai perinnekillan vasta vuonna 1980 Karjalan lennoston - Lentorykmentti 3:n killan perustamiskirja allekirjoitettiin Karjalan lennoston 40-vuotisjuhlallisuuksien yhteydessä Rissalassa. Sen allekirjoittivat majuri Tapani Numminen ja sotilasmestari evp Erkki Keinänen Kuopiosta sekä mekaanikko evp Pentti Pöllänen Siilinjärveltä. Killan ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Tapani Numminen. Perustavaa kokousta Rissalassa johti eversti evp, Mannerheimristin ritari Gustav Erik Magnusson Helsingistä, Lentorykmentti 3:n maineikas sodanaikainen komentaja. Kokouksen päätössanansa hän tiivisti muotoon: Jo oli aikakin. Aika oli, mutta ajankohta ei ollut otollisimmillaan. Yhteiskunnassa velloi vielä maanpuolustusta väheksyviä voimia, veteraanivastaisuuttakin. Tällainen 1960-luvulle tyypillinen liikehdintä oli kuitenkin tyyntymässä. Vapaaehtoinen maanpuolustustyö sai yhteiskunnallisen hyväksynnän koulutusta (Simolan komitea -91) myöten. Hävittäjäkenraalin päätössanoista saattoi lukea huolen - ilmavoimalainen perheyhteisö oli ontuva. Siitä puuttui hävittäjäilmavoimien perinteiden vaalija. Kaikilla muilla ilmavoimien joukko-osastoilla oli jo omat vaalijansa, joista vanhimmat vakiinnuttaneet asemansa ja toimineet parikymmentä vuotta. Karjalan Lennoston - Lentorykmentti 3:n kilta sai Magnussonilta ja hänen aikalaisiltaan huolehtiakseen ilmavoimalaisittain yhden arvokkaimmista testamenteista, Lentorykmentti 2 (LeR2) ja Lentorykmentti 3:n (LeR3) perinteiden vaalimisen. Tätä Karjalan Lennoston Kilta on vaalinut monin muodoin nöyrästi, arvokkaasti ja ylpeästikin. Perustavaa kokousta Rissalassa johti eversti evp, Mannerheimristin ritari Gustav Erik Magnusson Helsingistä. Kun aika on. Puheenjohtaja Tapani Numminen otti Magnussonin testamentin vakavasti. Jo tuolloin häntä harmitti Hämeenlinnassa ränsistyvä DC-2, Hanssi-Jukka. Hän ei arastellut astua perinnevastuualueiden yli, vaan koki pelastusoperaation enemmänkin kansallisena kulttuuritekona, leijuihan koneen ympärillä uhka sen siirtymisestä muualle Eurooppaan. Numminen oli tietävinään, että tämä ainutlaatuinen koneyksilö oli ainoa maailmassa ja, että se oli myös ainoa ilmavoimien kone, jolla marsalkka Mannerheim lensi. Taloudellisesti hanke oli nuorelle ja varattomalle yhdistykselle huomattava ponnistus, mutta ilman sitä koneen myöhempi kunnostaminen ja siirtäminen entisöitynä näyttelyhalliin tuskin koskaan olisi onnistunut. 57

58 Toinen Rissalan varuskunta-alueelle pystytetty muistomerkki on MiG-21. Tämä Bis-versio paljastettiin 35 vuotta kestäneen MiG-aikakauden päätteeksi MiG-21 muistomerkiksi Kuopion lentoasemalle Numminen ja hänen aisaparinsa, killan sihteeri Jukka Nykänen puivat aivoriihtä oikein roimasti. Hädin tuskin Hanssin-Jukalle ehdittiin löytää tuulensuojaa Luonetjärveltä, kun kaivinkone kauhoi jo MiG-21-muistomerkille jalansijaa Kuopion lentoaseman edustalta. Keväällä 1983 tuli kuluneeksi 20 vuotta ensimmäisten Migien saapumisesta. Tuohon tulojuhlapäivään (24.4.) muistomerkkiä ei ehditty saamaan ja siksi paljastuspäiväksi valittiin 2.6., joka oli hyvä päivä muistaa Suomen ilmavoimissa lennettyjen +2 Machin lentoja, sillä siihen mennessä silloisista MG-lentäjistä pääosa oli ehtinyt lentää ns. 2 Mach-lennon. Migien elinkaaren lopussa näitä lentäjiä/mekaanikoita on muistettu oikein omalla +2M -pinssillä. Pinssin on saanut yli 200 ohjaajaa ja viisi mekaanikkoa. Rissalan varuskunta-alueelle Kilta pystytti toisenkin MiG-21 muistomerkin. Tämä Bisversio paljastettiin 35 vuotta kestäneen MiGaikakauden päätteeksi ja samoihin aikoihin saatiin suostuteltua Sonera 50 markan nimellisarvoisen MiG-21-puhelinkortin valmistamiseen ja myyntiin. Magnusson ja syntymäpäivälahja Puheenjohtajana Numminen ei jättänyt kiltaa tuleen makaamaan. Hän kiirehti jo Lennoston historian aikaansaamista kaiken muun ohella. Hänen agendallaan oli myös merkintä eversti Magnussonin huomioiminen hänen täyttäessään 80 vuotta joulukuussa 1982, ja Lennoston komentaja, eversti Veli Pernaalla oli kunnianhimoinen ajatus Magnussonin elämäntyön ja LeR3:n historian kartoittamiseksi ja julkaisemiseksi, mutta aikaikkuna tämän toteuttamiseen merkkipäivään mennessä oli auttamattomasti sulkeutunut. Kuitenkin Killan ja Lennoston yhteinen tahtotila oli niin voimakas, että merkkipäivänä Magnussonille osoitetussa tervehdyksessä Kilta sitoutui hankkeeseen, mikä suuresti ilahdutti arvostettua komentajaa. Pian tämän jälkeen tehtiin jo tutkijasopimuskin ja työ käynnistyi. Jälkikäteen tarkasteltuna tuo lupaus oli ainoa, jota Kilta ei pystynyt viemään kohtuullisessa ajassa kunnialla läpi. Lopulta v.1997 Veli Pernaan kirjoittama Karjalan Lennosto julkaistiin. Valitettavasti tätä ennen Magnusson ehti siirtyä 91 vuoden ikäisenä, hävittäjäkenraaliksi ylennettynä, ajasta ikuisuuteen. 58 Pilven Veikko 1/2018

59 Karjalan Lennoston kilta oli osaltaan niittämässä kunniaa Fokker D.XXI koneen restauroinnin valmistumisesta ja koneen paljastamisesta talvisodan syttymisen 50-vuotismuistojuhlassa Utissa vuonna Kuvassa vas. (pää)mekaanikko Heikki Äimälä ja Jukka Nykänen sihteeri, ilmavoimien komentaja Pertti Jokinen sekä Keski- Suomen ilmailumuseon edustaja Pertti Virtanen. Kuva via Jukka Nykänen. Ilmavoimayhteisössä tällä historiaprojektilla oli hyvinkin laaja vaikutus: ei ole liioiteltua väittää, että koko ilmavoimien historiasarja, jossa on jo julkaistu kahdeksan pääteosta ja alasarjassa saman verran suppeampia tutkimuksia, sai alkunsa juuri Karjalan Lennoston killan lahjahankkeesta. Tosin Lapin Lennoston ja Ilmasotakoulun killat ehtivät julkaista vastaavat historiansa ennemmin. Killan näkökulmasta on ilahduttavaa panna merkille, että Pernaan Karjalan Lennosto on koko historiasarjan siteeratuin osa muissa alaa koskevissa julkaisuissa. Se on ollut loppuun myyty jo pitkään ja siten hyvänä osoituksena sen tasosta. Fokker D.XXI -hanketta vauhdittamassa Aurinkovoimalat vuotta pysähdyksissä olleen Fokker D.XXI -koneen entisöintiä siten, että kone voitaisiin paljastaa talvisodan syttymisen muistojuhlallisuuksissa Utissa marraskuun viimeisenä Ja niin koneen Tikkakoskelle varastoidut osat siirrettiin Risavaimet käteen -toteutuksina kaikkiin kohteisiin fi Killan hallitus joutui jo vuonna 1986 Mikko Lallukan johdolla miettimään Killan resursseja, olihan tulossa vuoden 1989 Hävittäjälentolaivueen vuosipäivä. Sitä ei voitu ohittaa olankohautuksella, sillä kyseessä oli myös talvisodan syttymisen 50- vuotismuistopäivä. Tämä piti huomioida, mutta miten, sitä pohdittiin yhdessä Lennoston kanssa. Niinpä historiahanke päätettiin jäädyttää muutamiksi vuosiksi. Komentaja, eversti Matti Antikainen syttyi Killan ajatukselle jatkaa kymmenisen 59

60 salaan, ja hankkeen toteuttaminen alkoi kiivaaseen tahtiin. Hankkeessa kunnostautui erityisesti Lentokonekorjaamo ja siellä mekaanikot Heikki Äimälä ja Antero Flander Isä-Raunion pojan, teknikkokapteeni Raimo Raunion johdolla. Kone (FR-110) saatiin valmiiksi ja siirrettiin Uttiin noin viikkoa ennen muistojuhlaa ja sieltä sitten museoon Tikkakoskelle. Kolmosta ja PilvenVeikkoa Tuohon juhlaan Kilta teki ensimmäisen ns. pienjulkaisunsa Fokker D.XXI Suomen sinessä. Vastaavanlainen kirja, MiG-21 Suomen sinessä, tehtiin myös viimeisen MiG-21 -lennon loppulaskuun v Killan julkaisutoiminnan ydin on ollut jäsenlehti Kolmonen. Lehteä on myös juhlateemoitettu Lennoston ja Hävittäjälentolaivueen pyöreiden vuosien yhteydessä. Ilmavoimien kiltojen yhteisjulkaisua Pilven Veikkoa on toimitettu vuorovedoin. Ensimmäiset vuodet lehteä koottiin Tampereella sikäläisten Ilmavoimakiltojen yhteistyönä. Sieltä toimitusvastuu siirtyi Kuopioon KarLston killan harteille. Heikki Lahtela ja Jukka Nykänen siirsivät lehden neliväriaikaan ja kokosivat julkaisua seitsemän vuoden ajan vuodet Olimmepa kiltana mukana toteuttamassa everstien ja professorien Vilho Lukkarisen ja Veli Pernaan kirjoittamaa Ilmavoimien historia teosta. Kirja julkaistiin Ilmavoimien 90-vuotispäivään liittyen vuonna Ensimmäistä vuosikymmentä juhlistettiin Kymmenen toimintavuotta on lyhyt aika. Tätä virstanpylvästä kuitenkin juhlistettiin Rissalassa. Arvokkuutta tilaisuudelle antoi oman kiltalipun naulaaminen ja vihkiminen. Juhlivaa Kiltaa tervehtiessään silloinen lennoston komentaja, eversti Matti Ahola loi katsauksen lähitulevaisuuteen. Hän arvioi, että edessä on aika, jolloin taistellaan työvoimasta. Se ei voi olla vaikuttamatta kiltatyöhön eikä joukko-osaston ja killan välisiin suhteisiin. Lennosto tulee tarvitsemaan Killan ja sen jäsenten tukea yhä useammalla alalla, Ahola arvioi. Aholan visiointi on käynyt toteen. Killan ja Lennoston välinen vuorovaikutus on syventynyt jopa niin, että Killan ja Lennoston välillä on solmittu sopimus, jota noudattaen esiinnymme yhdessä muun muassa messuilla ja muissa yleisissä massatapahtumissa. Esimerkiksi suurten lentonäytösten järjestelyissä olemme täydentäneet toinen toisiamme. Näiden yleisötapahtumien myyntituotoilla on ollut keskeinen asema Killan talouden pidossa. Se on aina kyetty pitämään vatupassissa. Tämä onkin tärkeää, kun parhaillaan on työn alla Lennoston historian osa II, joka käsittää vuodet Kirjan tulee olla valmis tulevan syyskuun puoliväliin mennessä ja se julkistetaan Karjalan lennoston 100-vuotisjuhlallisuuksiin liittyen Kirja ei tule ennakkomyyntiin. Vuosikokous 2018 Karjalan Lennoston killan vuosikokous pidetään lauantaina Ravintola Pilotin tiloissa Toivalassa Kapteeninväylällä (Savon Voiman rakennus ennen Lentoaseman risteystä). Kokous alkaa klo 11 ruokailulla ja vuosikokous on klo 12 kokouksessa käsitellään sääntöjen mukaiset vuosikokousasiat. Kokouksen aluksi kuulemme alustuksen ilmapuolustuksen ajankohtaisesta aiheesta. Kokouksen jälkeen on mahdollisuus tutustua Keltun talon perinnetilaan. Ilmoittautumiset Heikki Lahtelalle mennessä (ilmoita mahdolliset ruoka-allergiat): karjalanlennostonkilta(at)gmail.com puh Pilven Veikko 1/2018

61 D-C 3-koneiden viimeinen lento. Ain laulain työtäs tee Karjalainen ilo ja riemu hersyy siellä, missä punamustat liput ja viirit hulmuavat. Värit symboloivat Karjalan ja Savon vuosisataisesta lämminhenkisestä vuorovaikutuksesta, johon läheisesti on liittynyt myös laulu ja soitto. Laulu on edelleen Rissalaan laskeutuneen Utin hengen karjalainen ilmentymä. Banjoa talvisodassa soittanut luutnantti Jorma Sarvanto kevensi rintamatunnelmaa ja everstiluutnantti Lauri Bremer lohdutti sodan jälkeen usein henkilökuntaansa klassisilla pianokonsertoillaan Utin kerhoilloissa. Eikä tämä perinne ole mihinkään kadonnut, mutta se on jo toisen laulun aihe. Edellä on kerrottu lähinnä Killan näkyvistä aktiviteeteista luvun syvimmän laman aikoihin ikääntynyt paikallinen karjalaissiirtolainen Niklolai Petjoin pohti laman syitä näin: Ka ee soo ihme, et oh tällane lama, ku kaikk vaa niin nägymätönt työtä ny tekööp. Karjalan Lennoston Killassakin on tehty nägymätönt työtä ja paljon, mutta näillä mennään tällä kertaa. Laeska töetään luettelloo! Jukka Nykänen, Killan hallituksen jäsen 1980 Kiltaretkiä 2018 Karjalan Lennoston Kilta tekee yhdessä Pohjois-Savon Maanpuolustusyhdistyksen kanssa tulevana kesänä kaksi retkeä. Ensimmäinen tehdään Ilmavoimat 100 vuotta -lentonäytökseen Tikkakoskelle lauantaina ja toinen Utti 100 vuotta teemalla viikonvaihteessa Lauantaina 4.8. vieraillaan Utissa ja Lappeenrannassa Kaunis Veera -kesäteatteriesityksessä yöpymisineen. Sunnuntaina käydään Immolassa tutustumassa Lento-Osasto Kuhlmeyn toimintaan kesän 1944 torjuntataistelujen aikana ja Rajamuseoon. Tarkemmat matkaohjeet myöhemmin keväällä sähköpostilla ja kirjeellä. Lisätietoja Heikki Lahtela p s-posti: karjalanlennostonkilta(ät)gmail.com 61

62 Lapin Lennoston kilta ry Killan vuosikokous Rovaniemellä Sotilasilmailusta ammatti tapahtuma Rovaniemellä Kuva Ari Manninen Lapin lennoston historia lähtee liikkeelle Koiviston vesilentosatamasta. Lapin Lennoston Kilta on järjestänyt kaksi matkaa lennoston syntyseuduille nykyisin Venäjälle kuuluvaan Koivistoon. Samalla on tutustuttu myös Lapin lennoston edeltäjän seuraavaan tukikohtaan Viipurin keskustan tuntumassa. Sotilasilmailu käynnistyi meillä vesilentokoneilla, sillä maakenttiä oli vähän. Pian kuitenkin lentokenttiä alettiin rakentamaan ja Lapin lennoston edeltäjälle, Lentorykmentti 4:lle, rakennettiin tukikohta Luonetjärvelle silloin lähestyvää maailmansotaa varten. Lentorykmentti 4 oli pommikonerykmentti ja tehtävät olivat pommituksien ohella myös tiedustelua. Lentorykmentti 4 osallistui myös Lapin sotaan ja siksi Lapin Lennoston killalla on useita muistomerkkejä ylläpidettävänä täällä Lapin alueella. Rykmentin viimeiset sotalennot lennettiin , jolloin Ju-88 kone teki tiedustelulennon Norjan puolelle ja Do-17 kone kuvasi Kilpisjärven aluetta. Tehtävät liittyivät tietenkin saksalaisten vetäytymisen tarkkailuun. Sodan päätyttyä loppui pommikoneilla lentäminen vuonna 1948 ja vuonna 1952 ne olivat romutettu lähes kokonaan. Vain muutama BL kone peruskorjattiin ilmakuvauskoneeksi ja muuten lennettiin aluksi muutamalla Messerschmitt 109 koneella, mutta nekin vanhenivat käsiin varsin pian. Siirtyminen suihkukoneisiin alkoi vuonna 1957, kun Vampire-koneet keskitettiin Luonetjärvelle ja joukko-osaston nimi vaihdettiin Hämeen Lennostoksi. Pohjois-Suomen keskivalvontatutkat siirrettiin lennoston johtoon ja vuonna 1962 otettiin käyttöön Viestikeskus 5 Rovaniemellä. Gnat-kalusto otettiin käyttöön vuodesta 1958 alkaen ja ensimmäiset yliäänilennot lennettiin Suomen ilmatilassa. Vauhti parani sitten edelleen, kun vuodesta 1972 lennoston kalustoksi tuli Drakenit. Vuonna 1973 lennosto siirrettiin Rovaniemelle ja 1974 sen nimi vaihtui Lapin Lennostoksi. Lennosto on vuosien saatossa vankistanut asemansa Pohjois-Suomen ilmapuolustuksen lukkona ja nykyään lennoston kalustona on Hornet-hävittäjät ja lennosto harjoittelee taas pommittamista. Lapin Lennoston kilta juhlistaa sata vuotta täyttävää Lapin lennostoa julkaisemalla juhlalautasen ja painattamalla Ari Mannisen kirjan lennoston historiasta. Lapin Lennoston Kilta järjestää vuosikokouksen Rovaniemellä ja lautaset tulevat myyntiin ensimmäistä kertaa Sotilasilmailusta ammatti tapahtumassa Rovaniemellä. Jari Nykänen 62 Pilven Veikko 1/2018

63 Lapin lennosto 100 vuotta Lapland Air Command 100 years Lapin lennoston matka Koivistolta, Karjalan kannakselta Viipurinlahden suulta, napapiirille ja Rovaniemelle on ollut pitkä ja vaiherikas. Vuoteen 1918 historiansa juontavasta, alkujaan yhdellä vesitiedustelukoneella operoineesta lento-osastosta on vuosikymmenten aikana kehittynyt dynaaminen Suomen ilmavoimien joukko-osasto. Ilmavoimien hapuilevat ensiaskeleet 1920 ja 30-luvuilla, sodan ja rauhan aika. Kaiken mullistanut suihkukoneaikakausi. Hämeen Lennoston aika Luonetjärvellä ja muutto kauas pohjoiseen Rovaniemelle. Menneeseen sataan vuoteen mahtuu paljon Lapin lennoston historia samoihin kansiin, nykyhetkeä painottaen - julkaistaan syyskuussa A4, kovat kannet, 168 sivua, runsaasti kuvitettu, teksti suomeksi ja englanniksi. Ari Manninen ja Lapin Lennoston Kilta. Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK:n Ilmapuolustuspiiri onnittelee Ilmavoimia 100-vuotisjuhlavuonna. Laadukasta reserviläiskoulutusta ja turvallisuutta yhdessä 25 vuotta. 63

64 Lentosotakoulun kilta ry Fouga Magister -pari oli ensimmäinen Lentosotakoulun hankkima lentokonemuistomerkki vuonna Siitä alkoi Lentokonepuiston rakentaminen Kauhavalle. Lentosotakoulun kilta ry ilmavoimien100-vuotisjuhlavuonna Lentosotakoulun kilta ry on perustettu , ja se viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhliaan perustamisensa vuosipäivänä Palaamme lähemmin killan toimintaan sen historian aikana Pilven Veikon syysnumeroon tulevassa 50-vuotisjuhlakatsauksessa. Seuraavassa esitellään killan lentokonemuistomerkit, jotka ovat muodostaneet huomattavan osan killan ulospäin näkyvästä toiminnasta viimeksi kuluneiden 30 vuoden aikana. Ensimmäinen killan aikaansaama lentokonemuistomerkki on vuonna 1986 silloisen Ilmasotakoulun vanhan oppilasasuntolan viereen pystytetty Fouga Magister -pari. Siihen kuuluva FM-12 on ensimmäinen Suomessa koottu Fouga ja FM-82 viimeinen. Koneet ovat puolustusvoimien omaisuutta. Jalustat ja perustukset tehtiin killan kustantamina. Varat hankittiin laajalla kansalaiskeräyksellä. Ryhmä killan jäseniä oli entisöinyt käytöstä poistetun Saab Safir SF-7:n, jolle päätettiin rakentaa vitriini Kauhavan keskustaan. Sille löytyikin Kauhavan kaupungin myötävaikutuksella oiva paikka Kauhavan keskustasta pääteiden risteyksestä. Rahoitus saatiin kokoon TE-keskukselta, kansalaiskeräyksellä ja killan varoista. Vihkiäisjuhlat pidettiin killan johtokunta päätti jatkaa muistomerkkien rakentamista, ja Hawk HW- 303 jalustalla paljastettiin Safir-vitriinin lähettyvillä Hawk-patsaan valmistuessa killan johtokunnan piirissä oli syntynyt ajatus projektin jatkamisesta etenkin, kun tiedossa oli jo vuonna 2016 käytöstä poistettava Vinka-yksilö. Vinka tarvitsisi kuitenkin vitriinin suojakseen. Sen rahoittamiseksi päätetiin lähestyä ilmavoimien entistä päällikkölääkäriä Juhani Ahoa, joka lyhyen keskustelun jälkeen ilmoitti tukevansa hanketta huomattavalla summalla. Hyvin pian todettiin, että jos tähän summaan lisätään potentiaaliset keräystuotot ja EU-tuet, olisi mahdollista rakentaa vitriini kolmelle koneelle. Tässä vaiheessa Kauhavan kaupunki todella kiinnostui projektistamme ja laati alueelle Lentokonepuisto -suunnitelman, jonka 64 Pilven Veikko 1/2018

65 Viimeisin Lentokonepuistoon saatu kone on Vinka VN-9. Kone sijoitettiin SF-7:n kumppaniksi Safir-vitriiniin marraskuussa mukaan alueelle sijoitettaisiin kaikki Ilmasota/ lentosotakoulussa toisen maailmansodan jälkeen käytössä olleet koulu- ja harjoituskoneet ainutkertaiseksi muistomerkiksi. Mutta mistä koneet? Eri tahoille suuntautuneiden tiedustelujen jälkeen Tikkakosken varastoluolasta löytyivät varsin hyväkuntoiset SZ-25 ja PY-1, jotka luvattiin käytettäviksi projektiin. Ilmailumuseon Tiistaikerho teki omantunnontarkkaa entisöintityötä SZ-25:n kanssa ja kunnosti sen erinomaiseen näyttelykuntoon. PY-1 tarvitsi vain perusteellisen siistimisen ja kokoamisen vitriiniin sijoitettaessa. Vitriinin viereen rakennettiin lasten ilmailuaiheinen leikkialue, jonka huomattavin laite on kaksimoottorinen Pikku- Antti. Juhani Aho vitriini vihittiin käyttöön Killalle varattu käytöstä poistettu Vinka jouduttiin käyttämään muihin tarkoituksiin, joten Vinkan saaminen näin ollen viivästyi. Tällöin heräsi kunnianhimoinen ajatus saada jostakin vielä avo-viima täydentämään lukujen trio Stieglitzin ja Pyryn kanssa. Tammikuussa 2017 päästiin sopimukseen VI-6:n omistajan, Harald Tandefeltin perikunnan kanssa koneen myymisestä killalle. Rahoituksesta vastasivat Juhani Aho ja hänen kurssinsa LeUk 19, LntUk 22, LntUk26, Aurinkolaivue ja kilta. Kone oli hyvässä kunnossa ulkonäkönsä puolesta, mutta ei saisi koskaan lentokelpoisuustodistusta. Siis erittäin sopiva näyttelykoneeksi. Koneen moottoriksi saatiin ostettua kymmeniä vuosia maahan hautautuneena ollut, kiinnileikannut moottori, jonka Tuusulassa Viimaa kunnostava Viima-tiimi loihti aivan uuden näköiseksi. Viima vihittiin paikoilleen vitriiniin Viimeisin tulokas tällä alueella on syksyllä 2017 käytöstä poistettu Vinka VN-9, jonka puolustusvoimien logistiikkalaitos luovutti välittömästi killan käyttöön. Kone tuotiin Kauhavalle marraskuun alussa ja sijoitettiin SF-7:n kumppaniksi Safir-vitriiniin, jonne ne mahtuvat juuri ja juuri muutaman senttimetrin pelinvaralla. Lentokonepuisto on jo nyt ainutkertainen lentokonemuistomerkki koko pohjoismaissa. Sen tähänastiset rakennuskustannukset ovat yli 0,6 miljoonaa euroa ilman puolustusvoimien omistuksessa olevaa viittä museokonetta. Se on kasvanut ja muuttanut muotoaan koko toteutuksensa ajan. Vastaavaa kokoelmaa on lähes mahdotonta saada kokoon enää mistään. Kauhava on saanut siitä huomattavan nähtävyyden, jolla kunnioitetaan siellä 85 vuoden aikana tehtyä merkittävää maanpuolustus- ja koulutustyötä. Olemme kuitenkin projektin aikana oppineet, että juuri kun luulee sen tulleen valmiiksi, uusi näkymä ja mahdollisuus avautuu täydentämään siihen mennessä aikaansaatua kokonaisuutta. Osmo Jalovaara 65

66 Lentosotakoulun killan kunniajäsen Juhani Aho in memoriam Lääketieteen lisensiaatti, lääkintäeversti, lääkintäneuvos Juhani Aho kuoli kotonaan Espoossa Hän oli syntynyt Töysässä Aho nimitettiin ilmavoimien ylilääkäriksi 1965 ja psykofysiologisen laitoksen johtajaksi Keskussotilassairaalaan Hän jäi molemmista tehtävistä eläkkeelle Hän oli psykon johtajana mukana valitsemassa oppilaita lentoupseerikursseille sekä valvoi kaikkien sotilas-, liikenne- ja ansiolentäjien kuntoa yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Kaikki tämän aikakauden lentäjät tunsivat Jussin, ja kyllä Jussikin tunsi joukkonsa. Kun psykossa päivän tarkastettavien ryhmä oli yleensä käyty läpi kello 10:een mennessä, ja Jussi sitten vaihtelevan pituisen odottelun jälkeen pyyhälsi sisään kutsuen jo lennosta ensimmäisen vastaanottohuoneeseensa, tunnelma odotushuoneessa tiivistyi selvästi. Juhani Aho suoritti asevelvollisuutensa oppilaana Lentoupseerikurssi 19:llä. Kurssijulkaisun mukaan hän oli melkoinen pinko ja kovakuntoinen urheilija, joka edusti Lentosotakoulua muun muassa ampumahiihdossa. LeUk 19 oli Juhani Aholle erittäin tärkeä yhteisö koko hänen elämänsä ajan. Suomen Lentomerkin hän sai vuonna Kun ajatus Kauhavan Lentokonepuistosta syntyi syksyllä 2014, oli seuraavana toteutettavana vaiheena esillä Safirin ja Hawkin jälkeen Vinkavitriini. Tiedusteltaessa Juhani Aholta mahdollista rahoitusta projektille, hän ilmoitti muutaman minuutin keskustelun jälkeen selvään pohjalaiseen tapaansa Minä annan sen, tarkoittaen tällä koko rakennusbudjettia. Kun laskelmaan myöhemmin lisättiin vielä ELY-keskukselta toivottu tuki sekä muut rahoituskanavat, koossa olikin jo tarpeeksi kolmen koneen vitriinin rakentamiseen. Näin syntyi vuoden etuajassa Juhani Aho vitriini, jonka vihkiäisissä Juhani Ahon kurssitoveri LeUK 19:ltä kenr.ltn. Rauno Meriö tuli lausuneeksi: Mutta tästä Stigun ja Pyryn välistähän puuttuu Viima! Avo- Viima löytyikin, mutta sen ostamiseen tarvittiin rahoittaja. Juhani Aholta saatiin tarvittava lainarahoitus kaupan tekemiseksi. LeUK 19 ja muutama muu sidosryhmä keräsi myöhemmin huomattavan osan hinnasta, mikä tehdyn sopimuksen mukaan siirrettiin osuutena Juhani Aholle. Ilman hänen panostaan ainutkertainen Lentokonepuisto olisi tuskin koskaan syntynyt. Vaikka Juhani Aho oli viimeisinä aikoinaan fyysisesti monien vaivojen rasittama, hänen terävä älynsä toimi neuvotteluissa kellon tarkasti. Kokeneen yritysjohtajan tapaan hän seurasi ja noudatti tarkasti sopimusehtoja molempiin suuntiin, mutta selvästi rahaa merkittävämpi asia hänelle oli se, että hän pani peliin luottamuksensa kavereihinsa ja että nämä palkitsivat hänen luottamuksensa sopimuksen mukaisesti. Osmo Jalovaara Kuva Rauno Meriö 66 Pilven Veikko 1/2018

67 Meriö muistelee LeUK 19:n upseerikurssikaveria lääkintäeversti Juhani Ahoa Olimme samaa upseerikurssia Jussin kanssa, LeUK 19:ää. Tapasimme ensimmäisen kerran Kauhavan asemalla aamuvarhaisella 1.syyskuuta 1952 etelän junan tuomina. Nousimme kuormaauton lavalle ja huomasimme pian olevamme Lentosotakoulun oppilasasuntolan pihalla. Siitä ne yhteiset kokemukset ilmavoimista alkoivat. Jussi lähti varusmiespalvelun jälkeen jatkamaan lääkärin opintoja, mutta palasi vuosia myöhemmin takaisin ilmavoimiin päällikkölääkärinä. Vähällä oli, ettei nuori lento-oppilas telonut itseään käydessään Pyryllä kotimökkiään katsomassa Alavuden Töysässä. Onneksi Pyryn siivet kestivät pihakoivun oksien kosketuksen. Jussi lensi kertausharjoituksissa myös Vihurilla Utissa ja sai sotilaslentäjän siivet. Jussi syntyi ja lähti siipilaivueeseen tammikuun 23. päivänä Hän oli viettänyt joulun Rukalla ja uudenvuoden Pyhällä. Silloin joku iski. Jussi kiidätettiin Rovaniemelle ja sieltä Helsinkiin. Hän, kuten jokainen muukin, halusi kotiin Tapiolaan. Aika kotona jäi lyhyeksi: sunnuntaista tiistaihin. Hän lähti rauhallisin mielin lähiomaistensa ympäröimänä. Mitä muuta hän tekikään kuin tutki ilmavoimien pilotteja ja veteli kieltä ulos tupakkamiehiltä. Hän oli rohkeasti mukana talouselämässä: Lääkäriliitto, Akava, Ilmarinen, Farmos, Orion, Pyhätunturi ja ennen kaikkea Rukatunturi. Kuitenkin Ruka tuli kaikkein parhaiten tutuksi ilmavoimien komentajistolle, sillä siellä kilpailtiin mm Koltan kiulusta. Ja siellä patisteltiin jokainen rinteisiin. Siellä hiihdettiin myös Kuusamon hiihdot, 65 km. Viimeisellä kerralla Jussi oli hiihtänyt ennakkoon 15 km, ja matkan lopulla hän moitti vaimoani Mirjamia, että "meinasit tappaa minut"! Jussimaista. Eila, Jussin vaimo, oli jo ennakkoon sanonut Jussille, että älä nyt sinnittele loppuun asti! Eihän pohjolaanen voi kesken heittää mitään! Erään kerran Jussi oli ilmavoimien päällikkölääkärinä mennessämme Lemmenjoen majalle DC-3:lla. Pysähdyimme Rovaniemellä, jossa ev Pertti Jokinen tarjosi kahvit. Jussilta oli pudonnut kauluksesta oikealta puolelta ruusuke, joten hän oli joko lääkintäeverstiluutnantti tai -majuri. Pertti auttoi Jussia sanomalla, että "hän panee auton hakemaan yhden ruusukkeen heiltä kotonta". Näin Jussi pääsisi omaan arvoonsa. Jussi oli tyytyväinen ja sanoi Pertille, että minä kirjoitan 500 gramman pirtureseptin sinulle. Tähän Pertti vastasi, että "kuule Jussi, jos minä menen sun reseptisi kanssa paikalliseen apteekkiin ja ne lukee allekirjoituksen Juhani Aho, niin ne sanoo minulle, kas kun ei Timo K. Mukka!" Jussi joutui myös muihin koettelemuksiin. Puolustusvoimissa oli jokaisen kantahenkilöstöön kuuluvan ammuttava niin kiväärillä, rynnäkkökiväärillä kuin pistoolillakin ja juostava Cooperin testi, 12 minuuttia. Kaikki kisat käytiin kilpailuna komentajiston piirissä. Juoksimme Cooperin testin Peurungan sisähallissa. Autonkuljettajani Ari Moilanen seurasi juoksua sivusta erään veteraanin vieressä. Myöhemmin hän kertoi veteraanin todenneen Jussin juoksua katsellessaan, että "onpa siinä pappa pantu kovan urakan eteen!" Jussi oli kokenut ilmavoimalainen ja piti ilmavoimien puolia aina. Kun ulkomaalaisia vieraita saapui joko Neuvostoliitosta, Britanniasta, Ruotsista tai jostakin muusta maasta, niin Jussi oli aina mukana. Onneksi hänen taitojaan ei tarvittu vierailujen aikana. Hänessä oli pohjalaista sisua ja uskallusta. Rahaa tuli ja meni, mutta hienoa on, että hän sijoitti Kauhavan ilmailupuiston vitriiniin summan, jolla se nousi pystyyn. Hän oli päärahoittaja myös vanhan Viiman ostossa kyseiseen vitriiniin. On upeata omistaa ystävä, johon voi luottaa. Uskon, että koko Lentoupseerikurssi 19 yhtyy näihin ajatuksiini. Rauno Meriö kenraaliluutnantti 67

68 Lentovarikon kilta ry Aktiivista ja määrätietoista kiltatoimintaa jo 27 vuotta Perustaminen Vuonna 1991 vietettiin juhlavaa Ilmavoimien Varikon 58. vuosipäivää Pirkkahallin vanhassa lentokonehallissa torstaina 4. huhtikuuta. Samassa tilaisuudessa pidettiin Lentovarikon Kilta ry:n perustava kokous. Kokoonkutsujana toimi silloinen Varikon päällikkö insinöörieverstiluutnantti Markku Ihantola. Aloite oli tullut vanhoilta koelentäjiltä Aapo Mattelmäen ehdotuksesta. Perustavaa kokousta edelsi sitä valmistellut toimikunta insinöörieversti Veikko Juurikkaan johdolla. Toimikuntaan kuuluivat ev Matti Antikainen, evl Sebastian Sjöblad, johtaja Pertti Korhonen ja Allan Silvennoinen. Hallitus Lentovarikon Kilta ry:n starttikiitoa ohjasi sen ensimmäinen hallitus: Puheenjohtaja Matti Antikainen, varapuheenjohtajat Veikko Juurikas ja Mirja Rantala, jäsenet Tapio Eränen, Sebastian Sjöblad, Pertti Korhonen, Pekka Kujala, Esko Penttilä, Alla Silvennoinen ja Heikki Viita. Nykyinen hallitus: Puheenjohtaja Matti Käkelä, varapuheenjohtajat: Juhani Ronumäki ja Vuoden 2017 Lentotekniikkaseminaarin puhujia ryhmäkuvassa: Teknikkokapteeni Juhani Ronumäki, Finnairin Strategiapäällikkö, reservin luutnantti, diplomi-insinööri Leila Kaleva, diplomi-insinööri Eero Kovamäki, toimitusjohtaja Pekka Karhumäki, eversti evp Janne Pauni, Lentovarikon Killan puheenjohtaja kapteeni Matti Käkelä, diplomi-insinööri Sami Hakola. Veikko Parviainen, jäsenet: Aija Alanen, Heikki Hautala (Insta), Pirjo Perämäki, Antti Salmela (Patria), Harri Terrinen, Kari-Pekka Vesanen ja Juha-Matti Ylitalo. Tarkoitus Lentovarikon Kilta ry:n tarkoituksena on yhdistää kaikki turvallisen lentokaluston tekijät ilmassa, maassa, varikolla ja ilmailuteollisuudessa niin aktiivipalveluksessa ja työelämässä olevat kuin eläkeläisetkin. Yksi perustavoitteista on perinteiden vaaliminen ja siihen liittyen tärkeiden kohteiden merkitseminen muistolaatoin. Kilta järjestää juhlalliset kunniakäynnit muistomerkeillä tapahtumien täysinä kymmenvuotispäivinä. Kaikki toiminta perustuu taitaviin talkoolaisiin. Toiminta on perhekeskeistä. Monet tilaisuudet järjestetään niin, että puolisot ja lap- 68 Pilven Veikko 1/2018

69 set voivat olla mukana. Jokavuotinen tavirieha on nimenomaan lasten juhla. Julkaisutoiminta ja perinteiden säilyttäminen Lentovarikon Kilta ry:n yhtenä merkittävänä toimintamuotona on ilmailutekniikan historian- ja perinneaineiston kerääminen, tallentaminen ja julkaiseminen. Tämä tärkeä ja arvokas työ on tehty monien vuosien aikana pyyteettömänä talkootyönä aktiivisten kiltalaisten toimesta. Tuloksena siitä on esineistöltään runsas perinnehuone, joka on hyvin hoidettu pienimuotoinen museo. Se avattiin Varsin merkittävä on kirjojen julkaisutoiminta. Korkeatasoisia kirjoja on tähän mennessä julkaistu kymmenen. Niistä mittavin on 3 vuoden uurastuksen tuloksena syntynyt 448-sivuinen kirja Lentovarikon Historia Suuren suosion saavutti Aarno Saramäen ja Asko Niemisen kirja: Suomen ilmailuhistorian muistomerkit. Viimeisin on 422 sivua ja 426 valokuvaa sisältävä Heikki Nikusen kirja Lentotekniikkaa Hansasta Hornetiin , Seuraava kirjakin on jo aika pitkällä. Tärkeä osa perinteiden säilyttämistä on aktiivisten kiltalaisten tekemät näköismallit: Lentävä lavitsa ja Toivo Kaarion pintaliitäjä museotalo Vapriikissa. Muistomerkit ja -laatat Lentovarikon Kilta ry:n merkittävin voimain ponnistus oli Leonardo-muistomerkin pystyttäminen Pirkkahallin eteen vuonna Hankkeen suojelijana toimi presidentti Martti Ahtisaari. Muita Killan pystyttämiä muistomerkkejä ovat Suomen ensimmäisten ilmailu-uhrien muistomerkki Tampereella ja Ilmailutoiminnan muistomerkki Orivedellä. Varsin mittava työrupeama on ollut tärkeiden kohteiden merkitseminen muistolaatoin. Kilta on suunnitellut ja asentanut seitsemän omaa muistolaattaa ja avustanut kymmentä eri yhteisöä laattojen hankinnassa. Kilta on saanut lahjoituksena Viima 1 -koneen vitriinin ja huolehtii arvokkaan museokoneen säilyttämisestä. Aktiivinen kiltalainen Raimo Ilvonen rakensi Kasper Wreden koneen komean näköismallin. Työ kesti neljä vuotta. Näköismalli on sijoitettu vitriiniin Keltakankaan ABC-liikenneasemalle. Erittäin merkittävä on myös Suomen ensimmäisen moottorilennon 100-vuotismuistomerkki Myllykosken vesistökeskuksessa Kymijoen rannalla. Se oli Lentovarikon Killan ja Ummeljoen kyläyhdistyksen yhteishanke ja suuri voimain ponnistus. Matkat Puheenjohtaja-aikanaan Pekka Kujala totesi, että Killalla tulee olla muutakin toimintaa kuin vuosikokous. Niinpä järjestettiin ensimmäinen matka, Viron kartanokierros Siitä saivat alkunsa mukavat ja hyvin järjestetyt matkat mielenkiintoisiin kohteisiin niin koti- kuin ulkomaillekin. Ne ovat olleet jäsenistöä palveleva ja yhdistävä tärkeä osa toimintaa. Niihin on sisältynyt ilmailuun ja perinteisiin liittyviä kiinnostavia kohteita. Matkat on järjestetty niin, että vuosittain löytyy kohteita, jotka soveltuvat koko perheelle lapsiakaan unohtamatta. Toiminnan laajuutta kuvaa se, että näiden 27 vuoden aikana on tehty kaikkiaan 71 hyvin onnistunutta kiltamatkaa. Seminaarit Lentovarikon Kilta on järjestänyt erittäin suositut Lentotekniikkaseminaarit. Hyvin onnistuneista järjestelyistä jo kolmen seminaarin ajan on vastannut Juhani Ronumäki. Suosiosta kertoo se, että jokaiseen seminaarin on tullut toistasataa osanottajaa eri puolilta Suomea. Kaikki halukkaat eivät ole mahtuneet mukaan. On sattunut niinkin, että he, joille on jouduttu ilmoittamaan, etteivät he mahdu mukaan, ovat vastanneet tulevansa kuitenkin. Stipendit Lentovarikon Kilta jakaa vuosittain kaksi stipendiä ilmailualan opinnoissa menestyneille. Toinen on Tampereen Ammattiopiston lentokoneelektroniikan oppilaalle ja toinen Ilmavoimien Koelentokurssin oppilaalle. 69

70 Lentotekniikkaseminaari 2017 aiheita käsitellään tulevassa 2/2018 Pilven Veikko lehdessä. Palkitsemiset Ilmavoimien Kiltaliiton kunniamerkkien lisäksi Killallamme on myös oma palkitsemisjärjestelmä. Näillä kiitämme ahkeria kiltalaisia yhteisen hyvän eteen tehdystä työstä. Arvokkain niistä on Wladimir Nikoskijn ja Esko Päivisen 2003 suunnittelema erikoisen hieno ja kaunis Falconpatsas, joka luovutetaan vuodeksi kerrallaan hallituksen valitsemalle ansioituneimmalle Killan jäsenelle. Muita palkitsemisia ovat Killan standaari, Killan standaari, Killan plaketti, Killan 1.lk:n plaketti ja Falcon-pienoispatsas. Tiedottaminen ja dokumentointi Toiminnasta ja tapahtumista tiedotetaan kiltakirjeillä sähköpostin ja tavallisen postin kautta. Lisäksi Killallamme on Erno Määtän ylläpitämät hyvät ja erittäin kattavasti kaiken sisältämät kotisivut Meillä on myös oma facebook-ryhmä. Tulevaisuus Lentovarikon Kilta jatkaa aktiivisena erittäin monipuolista ja vilkasta toimintaa totuttuun tapaan. Periaatteenaan on se, että jokaiselle löytyy mieluisia tapahtumia niin, että kokonaiset perheet voivat niihin osallistua lapset mukaan lukien. Perinnetyötä ja julkaisutoimintaa tullaan jatkamaan samoin kuin muistomerkkien pystystä ja muistolaattoja. Yksi muistomerkkihanke on vireillä, samoin kirja. Jatkamme myös kunniakäyntejä muistomerkeillä. Vapaaehtoinen talkootyö muodostaa Kiltamme taloudellisen ja vakaan toimintaperustan. Siitä huolimatta, että joukko-osastomme on Puolustusvoimien uudelleen järjestelyissä yhdistetty muihin osastoihin, haluamme jatkaa itsenäisenä Kiltana ja pitää hyvät yhteydet muodostuneisiin uusiin organisaatioihin. Kuvat ja teksti Jorma Hautala 12 /kpl + toimituskulut Hawk- ja Hornet -lippalakit Väri tummansininen. Tilaukset ja tiedustelut tuotteistamme -> Palautesivu Tilatessasi kerrothan tuotetiedot, kappalemäärät sekä yhteystietosi. 70 Pilven Veikko 1/2018

71 Satakunnan Lennoston kilta ry Satakunnan Lennoston Kilta perustettiin Toiminnan päämääränä on toimia jäsenten välisenä yhdyssiteenä, joka vaalii Satakunnan Lennoston historiallisia perinteitä, maanpuolustushenkeä ja ylläpitää yhteistoimintaa lennoston ja siviiliväestön kesken. Varusmiesten viihtyisyys ja veteraanien tukeminen kuuluvat myös killan tehtäviin. Viimeisen sääntömuutoksen mukaan jäsenyys ei edellytä aikaisempaa palvelusta lennostossa, vaan kaikki hyvämaineiset kansalaiset ovat tervetulleita pitämään yhteyttä Ilmavoimiin. Näin voidaan pitää läheistä kosketusta muuhun yhteiskuntaa. Perinnetyö on merkittävä osa killan toimintaa. Ilmavoimien viimeisin organisaatiouudistus toi siihen haasteita, kootessaan joukko-osastoon muualta yksiköitä, joiden perinteet ovat lennoston aikaisemmista poikkeavia. Tehtäviä ja toiminnan päämääriä on toteutettu muun muassa yhteisillä tutustumiskäynneillä omaan ja muihin joukko-osastoihin, ilmailuaiheisilla ulkomaan matkoilla ja vapaamuotoisilla tapaamisilla niin Tampereella, Pirkkalassa kuin Porissakin. Varusmiehille jaetaan kotiuttamisen yhteydessä hyvästä palveluksesta kunniakirja ja siihen liittyen jokin muistoesine. Huomattavia saavutuksia vuosien saatossa ovat olleet muistomerkkien pystyttäminen, isompien, juhlatilaisuuksien ja seminaarien järjestäminen sekä Porin lentokentän historian kirjat. Merkittävimmät muistomerkit sijaitsevat Porin Lentoasemalla. Juhlatilaisuuksista voi mainita huhtikuulta 2011 Tampereella tapahtunut Sata vuotta moottorilentotoimintaa Suomessa ja tammikuussa 2013 järjestetty Kuusikymmentä vuotta suomalaista suihkulentämistä. Killan työryhmä kokosi aineiston Porin lentokentän historiasta. Jukka Uhari laati siitä kaksiosaisen kirjan. - teksti - kuvat Pertti Haavaste Ruotsalainen Vampire saapui viitoshallille 14. tammikuuta Se teki ylilennon 22.tammikuuta 2013 vihittäessä Vampire-muistomerkkiä. Tämä tapahtui samalla kellonlyömällä kuusikymmentävuotta vuotta siitä, kun kolme ensimmäistä Vampirea laskeutuivat Poriin. 71

72 Hävittäjälentolaivue 21:n lähtiessä kentältä kesällä 1985 tehtiin lentoaseman lähelle lentoyksikköjen muistomerkki. Kuvassa lennoston komentaja eversti Juha-Pekka Ke-ränen laskee seppeleen Vampire-muistomerkki vihittiin 22.tammikuuta 2013 Porin lentoaseman edessä suihkulentämisen kuusikymmentävuotisjuhlissa 72 Pilven Veikko 1/2018

73 Utin lentotukikohta 100 vuotta Gourdou Lesseure -puolilaivue lähdössä lennolle Kuva Suomen Ilmavoimamuseo. Fokker D 21 Utissa

74 Utin ensimmäinen lentokoulutusryhmä telttahallin edessä loppukesällä Vasemmalta vänrikit Lennart Collin ja Tauno Hannus, jääkärivääpeli Åke Weber, kersantti Carl Johan Ehrnrooth, jääkäriluutnantti Gunnar Holmqvist (Utin toinen komentaja), vääpeli Aarnio ja vänrikki Valto Salmi. D.F.W. -koneen tasolla yliluutnantti Arnold Graefe, preussilaisen kurin mies, josta tuli Utin kolmas komentaja syyskuussa Hannus muisteli myöhemmin Aerolehdessä lentokoulutuksen olleen alussa suurpiirteistä. Hänkin lensi vain neljä tuntia opettajan kanssa ja siitä yksin yläilmoihin. (Kuva Suomen Ilmavoimamuseo) Utin ilmakilta ry Sisällissodasta alku Utin 100-vuotiselle lentotukikohdalle Venäjän valtio lunasti vuosina Utin kankaalta yksityisiltä maita venäläisjoukkojen tarkk ampujaprikaatin ja Suomenmaalaisen tarkk ampujatykistödivisioonan harjoitusaluetta varten. Paikalla oli ennestään mm. kilpa-ajorata hevosille. Raivaustyöt alkoivat vuonna 1914 ja heti samana kesänä alueella riehui metsäpalo. Sisällissodan aikana maaliskuussa 1918 toimi Kouvolan rautatieaseman lounaispuolisilta pelloilta punaisia tukeva venäläinen kolmen Nieuport 10 -koneen lento-osasto suorittaen tähystysja heittopommitustehtäviä valkoisten joukkoja vastaan. Lumihankeen tampattu kenttä pehmeni kevättä kohti, jolloin lentotoiminta päätettiin siirtää hieman idemmäs Utin sotilasharjoitusalueelle nykyisen lentokentän melko tasaiseen länsipäähän. Valkoisten edetessä huhtikuussa jo Kouvolaan eivät venäläiset rohjenneet paeta Pietariin epävarmoilla koneillaan, vaan ne siirrettiin Utin asemalle junakuljetusta varten. Punaisten elämänlankana ollut Pietarin rata oli kuitenkin ehditty katkaista, ja koneet poltettiin Utin aseman vieressä. Venäläiset palkkasoturit, ryhmä lentäjiä ja mekaanikoita, poistuivat Suomesta luultavasti Kotkan kautta laivalla. Kesällä 1918 Utin läheltä Kaipiaisten veturitalleilta löytyi vielä yksi venäläisillä tunnuksilla ollut Spad S.VII lentokone, joka otettiin Utissa käyttöön. Utin harjoituskentän soveltuvuus lentotoimintaan ei jäänyt valkoisiltakaan huomaamatta. Jo Mannerheim antoi määräyksen alueen ottamisesta maalentokoneiden tukikohdaksi, kunhan valkoiset saavat sen vallattua. Kentän sijainti oli ihanteellinen Salpausselän jo luonnostaan melko tasaisella harjulla rautatien ja maantien 74 Pilven Veikko 1/2018

75 välissä. Toukokuussa 1918 ilmailuvoimille perustettiinkin maatukikohta Uttiin, johon oli määrä siirtää lento-osasto Antreasta ja perustaa lentokoulu. Kenttää piti ensin laajentaa mm. kantoja raivaamalla, mikä tehtiin reilussa kuukaudessa 200 punavangin voimin. Antrean lentokoneet sijoitettiin tuoksi ajaksi tilapäisesti Lappeenrantaan ratsuväen harjoituskentälle, missä lentokoulutus saatiin alkuun. Kesäkuun 15. päivästä alkaen ilmailuvoimien koneet ja henkilökunta alkoi siirtyä Uttiin. Suomen Ilmailuvoimien maalentokaluston toimintakuntoisten koneiden pääosa, alunperin Venäjältä Antreaan lennetyt 3 kpl Nieuport-konetta, 2 kpl saksalaista D.F.W. tiedustelukonetta sekä junalla tulleet ruotsalaiset 1 kpl Thulin- ja 2 kpl Albatros -konetta olivat nyt Utissa. Kolme kangashallia, korjauspaja moottorivarasto, autotalli, ruokalarakennus sekä joitakin kevytrakenteisia parakkeja ja pieniä eri käytössä olevia mökkejä käsittävä rakennuskanta ei tarjonnut riittäviä puitteita talveksi. Utin Lento-osasto 3 päätettiin lakkauttaa lokakuussa ja siirtää sekä lentokoneet että henkilökunta pääosin Santahaminaan. Kevään ja kesän 1919 aikana Utin rakennuskantaa kohennettiin ja se katsottiin jälleen parhaaksi ratkaisuksi ilmailuvoimien maakoneiden tukikohdaksi. Heinäkuussa 1919 lentoaseman toiminta käynnistyi lopullisesti Lento-osasto II:n siirryttyä sinne Santahaminasta. Utissa on ollut lentotoimintaa kaikkina Suomen itsenäisyyden satana vuotena. Aivan sotilaslentotoimintamme alussa koulutustoiminnassa oli vallalla saksalainen asiantuntija-apu, mutta Saksan hävittyä I-maailmansodan oli käytännöllistä tukeutua toiseen eurooppalaiseen ilmailumahtiin Ranskaan. Ranskalaiset suosittelivat kehittämissuunnaksi maakoneet ja maalentokentät. Pääkaluston Utissa muodostivat Ranskasta hankitut Breguet koneet. Kauppaan kuului myös lento- ja huoltokoulutusta Utissa. Modernimpaa hävittäjätekniikkaa edustivat kolme Ranskan sotasaliis Fokker D.VII konetta. Utti alkoi ainoana maalentoasemana profiloitua hävittäjälentäjäkoulutukseen. Utin kaksi ensimmäistä vuosikymmentä olivat mittavan rakentamisen aikaa. Varuskunta alkoi saada yhtenäisen ilmeen symmetrisen ja sotilashierarkisen rakennuskaavan mukaisesti. Aluksi uusien kolmen kangashallin lisäksi Ahvenanmaalta siirrettiin kaksi entistä Venäjän Laivaston lentojoukkojen puuhallia. Pian kaksi suurempaa lentokonehallia rakennettiin paikan päällä, toinen osittain lämmitettävänä tiili-puurakenteisena ja toinen betoni ja tiilirakenteisena. Tiloja tarvittiin, sillä 1920-luvun jälkipuoliskolla lentokoneita oli jo useita kymmeniä. Hävittäjäeskaaderi muodostui Gourdou-Lesseure ja Martinsyde Buzzard -koneista. Maatiedustelulaivue lensi pääosin Breguet ja Caudron -tyypeillä. Nopeassa tahdissa alueelle kohosivat kasarmirakennus, esikuntarakennus, ruokala, varastorakennus, puu- ja metallityöpajat, suojat ajoneuvoille ja hevosille, kaivo ja korkea vesitorni, asuinrakennuksia päällystölle ja alipäällystölle, komentajan asunto, kasinot upseereille ja aliupseereille sekä kivirakenteinen sauna-pesutupa. Näistä useat ovat jäljellä erilaisessa käytössä tänä juhlavuonnakin. Vielä ennen sotia 1930 luvulla valmistuivat kivirakenteisina edelleen käytössä olevat teknillinen rakennus (UTJR esikunta), sairaala (eräs Sotilaslääketieteen keskuksen yksiköistä) ja suuri lentokonehalli (5. halli). Sotien aikana Utti oli läpikulkupaikka Sotien aikana Uttiin tukeutuivat monet yksiköt yleisesti vain lyhyiksi ajoiksi kerrallaan ja pommikoneet vain tiettyihin operaatioihin liittyen. Jo kesällä 1941 ja jatkosodan aikana saksalaiset toimivat useaan otteeseen Utissa. Huomattavin saksalaisten operaatio tapahtui kolme päivää ennen jatkosodan alkua aamuyöllä. Liki kaksikymmentä Junkers 88 -pommikonetta tankattiin Utissa paluumatkalle Saksaan niiden käytyä miinoittamassa Leningradin edustan meriväyliä. Utin lentokenttä, Kouvola rautatien solmukohtana ja Kymijoen ylittävä silta Korialla olivat lähellä toisiaan ja toistuvia NL:n pommituskohteita. 75

76 Utin varuskuntaa asuntoalueineen vuonna 1926: tiestö on vielä viimeistelemätöntä, mutta hierarkkisen kaavan mukainen rakentaminen on jo pitkälle toteutettu. Kuvassa alimpana komentajan asunto, siitä linjassa vesitornille päin upseerikasino ja hallien suuntaan upseerien asunnot, vesitornin molemmin puolin aliupseerien asunnot ja paraatikentän laidalla miehistökasarmi, esikuntarakennus, ruokala ja varasto. Kuvan yläreunassa lentokenttäalueen reunaa kulkee Kouvola Lappeenranta maantie. (Suomen Ilmavoimamuseo) Ilmavoimien Mekaanikkokoulu ja kenttälentovarikko olivat pysyvästi Utissa jatkosodan ajan. Mekaanikkokoulun oppilaat pääsivät yllättäen aitiopaikoille erikoiseen tapahtumaan ollessaan tutustumassa Immolan varikon toimintaan. Oppilaista muodostettiin pikapikaa kunniakomppania vastaanottamaan Saksan valtakunnan johtaja Adolf Hitler hänen saapuessa hyvin lyhyellä varoitusajalla Immolan lentokentälle Mannerheimin 75-vuotissyntymäpäivien onnittelukäynnille. Kypäriä ja saappaita ei ehditty siihen riemuun oppilaille hankkia, kesäkengissä, puseroissa ja verikauhalippahatuissakin valtion päämiehelle kuuluva protokolla tuli hoidettua. Sodanjälkeiset vuodet Jatkosodan jälkeen Lentorykmentti 3:n laivueet koottiin Uttiin pääkalustonaan vanhenevat Messerschmitt 109 G-koneet. Puolustuslaitoksen uudelleenjärjestelyissä 1952 Lentorykmentti 3:sta tuli 3. Lennosto käsittäen Hävittäjälaivueet 31 ja 33:n. Viimeinen Messerschmitt -lento vuonna 1954 päätti uttilaisen hävittäjätoiminnan. Tilalle tulivat Vihuri -harjoituskoneet, jotka joutuivatkin kovaan käyttöön. Lentotoiminta monipuolistui kantahenkilökunnan jatko- ja täydennyskoulutuksella, reserviläisten lentokoulutuksella ja reserviupseerikurssin ohjaajaoppilaiden jatkokoulutuksella. Vuosina joukko uttilaisia ohjaajia sai suihkukonekoulutusta talven aikana Porista lainatuilla Vampireilla. Vihureiden lukuisat onnettomuudet ja niitä seurannut lopullinen käytöstä poisto synkensivät 1950-luvun lopulla näkymiä Utissa. Utti oli hetken aallonpohjassa. Yhteishenkeä ylläpidettiin pallopeleillä ja muilla urheilutapahtumilla. Uudet tilanteet olivat ovella. Utin tukikohtaan, 76 Pilven Veikko 1/2018

77 Utin sotilaskulttuurihistoriallinen miljöö: Etualalla vasemmalta oikealle, DO-10 Rissalan onnettomuuden muistomerkki, Kotkapatsas ja Messerschmitt 109 G-6 vitriini. Monikulmainen keltainen rakennus on talkoilla kunnostettavana oleva vanha puukasarmi. Karjalan Lennosto nimisenä, oli perustettu Kuljetus- ja tiedustelulentue Vuodesta 1960 alkaen se alkoi saada aiemman kahden Maanmittaushallituksen kanssa yhteiskäytössä olleiden Pembroken lisäksi tehtäviensä mukaisia DC-3 - ja IL-28 -koneita. Vuonna 1962 nimi täsmentyi KarLsto/Kuljetuslentolaivueeksi. Samana vuonna saivat alkunsa puolustusvoimissa Utin sotilasilmailun tulevaisuuden kannalta kaksi kauaskantoista hanketta: Laskuvarjojääkärikoulu aloitti toimintansa ja Porissa alkuun päässyt ilmavoimien sotilashelikopteritoiminta siirtyi Uttiin. Näistä kehittyneet toiminnot muodostavat tänä päivänä Utin lentotukikohdan vahvan kivijalan maavoimien alaisuudessa. Kuljetuslentolaivue erotettiin Karjalan Lennostosta itsenäiseksi Kuljetuslentolaivueeksi käsittäen Kuljetuslentueen ja Helikopterilentueen. Tilanpuutteen vuoksi on lähihistoria tässä lähes sivuutettava. Kuljetuslentolaivueen aikana oli kahdesti korkealla taholla kysymys ilmassa, haluaako ilmavoimat pitää Utin tukikohdan vai ei. Varuskuntiakin lakkauttanut puolustusvoimien säästökuuri 1990-luvulla merkitsi lopulta vuoden 1996 lopussa Kuljetuslentolaivueen lakkauttamista ja sen lentokoneiden siirtoa Tikkakoskelle muodostettuun Tukilentolaivueeseen. Helikopterilentue siirtyi perustetun Utin jääkärirykmentin alaisuuteen. Utissa elettiin kolme vuotta odottavassa tilanteessa. Puolustushallinnossa oli suunnitelmat helikopteritoiminnan kehittämiseksi ja kaluston uusimiseksi, mutta pohdintaa aiheutti onko Utti, Kuorevesi vai Tikkakoski paras ratkaisu päätukikohdaksi. Vuosituhannen vaihtuessa tuli päätös, jossa Utti todettiin kehitettäväksi varuskunnaksi Utin jääkärirykmentin hallinnoimana. Uttiin keskitettiin maavoimien erikoisjoukkotoiminta, puolustusvoimien helikopteritoiminta sekä näitä kahta tukevat toimialat. Länteen suuntautuva kansainvälinen sotilaallinen yhteistoiminta on näkyvää. Tukikohtaa on 2000-luvulla kehitetty mittavin investoinnein huomioiden myös ilmavoimien tarpeet. Koko Utin lentotukikohdan olemassaolon ajan pelkästään maanpuolustukselliset lähtökohdat ovat olleet perusteena sen lentoasematason palveluille. Siviililiikenne on ollut pienimuotoista lentokoulutus- ja liikelentotoimintaa sekä harrasteil- 77

78 mailua, josta on kehittynyt mm. maamme vilkkain laskuvarjohyppykeskus. Juhlavuosi 2018 Utissa Utin Ilmakilta on muutaman vuoden ajan kunnostanut tuhansin talkootunnein toista puolikasta Utin vanhasta puukasarmista. Projekti on ollut käytettyyn aikaan nähden killan voimien äärirajoilla. Kyllin ei voida kiittää Sakari Liikan kokonaisvaltaista ja taitavaa johtamista, uutteria talkoolaisia sekä Utin jääkärirykmenttiä ja Senaatti-kiinteistöjä, jotka ovat halunneet osaltaan pitää huolta yhteisestä kulttuuriperinnöstämme. Sata vuotta sotilaslentotoimintaa Utissa Juhlavuoden kunniaksi kilta perustaa tiloihin Utin lentotukikohdan historiaa esittelevän näyttelyn. Suomen Ilmavoimamuseon ja killan arkistoista saaduista valokuvista ja monenlaisista pienistä ja vähän isommistakin Utin eri vaiheisiin liittyvistä esineistä koostuva näyttely avataan kutsuvierastilaisuutena Myöhemmin näyttelyyn voi tutustua sopimuksen mukaan. Utin jääkärirykmentti ja ilmavoimat järjestävät yleisölle avoimen tukikohdan 100-vuotisjuhlatilaisuuden torstaina 17. toukokuuta. Portti aukeaa klo 10, jolloin yleisöllä on mahdollisuus tutustua niin rykmentin nykykalustoon kuin jo sotilaspalveluksensa päättäneisiinkin SM-1-, Mi8- koptereihin, DC-3 -(Airveteran) ja Messerschmitt Bf109 G-6 -koneisiin (vitriinissä ovet auki). Toimintanäytökset alkavat klo 12. Ohjelman tarkentuessa päivästä tiedotetaan myös killan kotisivuilla ( Kotipesäänsä Uttia jo 20 vuotta vartioinut Kotkapatsas pystytettiin kunnianosoitukseksi kaikille ilmailun parissa henkensä ja terveytensä menettäneille. Patsaan takana olevaan muistotauluun on kaiverrettu kaikkien ilmavoimiemme eri tehtävissä kaatuneiden 466:n henkilön nimet. Kuva Juha Ritari. Lämpimät Onnittelut Ilmavoimille 100-vuotisjuhlan kunniaksi Utin Ilmakilta ry Tekstin kokosi Juha Ritari Ilmailua Utin hengessä 100 vuotta Mi-8 vitriinikeräys 78 Pilven Veikko 1/2018

79 Uttilaisen hävittäjäilmailun todellisena alkupisteenä on pidettävä Hävittäjälaivue 24:n siirtymistä 1930-luvun alussa Gamecock -koneisiin. Kuvassa Gamecock laivue takahallilla Kuva Ilmavoimamuseo. Sotalentäjä, Mannerheim-ristin ritari Jorma Karhunen Utin kunnian päivät Jorma Karhunen, itsekin Utissa Utissa palvellut, yleisesikuntaupseeri, eversti, sotalentäjä, Mannerheim-ristin ritari ( ), on asiantuntevasti kirjoittanut Utin kunnian päivistä Kymenlaakson kadettipiirin 1980 luvulla julkaisemassa Kymen Kuriiri -kirjassa: Lentämistä ja henkeä" Utista ja uttilaisuudesta puhuttaessa sotilasilmailumielessä on erotettava kaksi asiaryhmää: uttilainen lentäjähenki ja oikeaoppinen hävittäjätaktiikka. Voidaan sanoa, että 1920-luvulla ja seuraavan vuosikymmenenkin alussa keskityttiin lähes yksinomaan lentäjähengen vaalimiseen. Lentäminen oli yleensä vapaamuotoista eikä tiukkoja lento-ohjelmia noudatettu. Pääasia oli lentää liehutella pitkin Kymenlaakson maisemia tai temppuilla taitolentoliikkeitä. Silti uttilaista lentäjähenkeä on arvostettava uraauurtavana yritysdemokratiana jo silloin, kun moista sanaa ei edes tunnettu. Utin hengen luojana on pidettävä jääkärieversti Väinö Fr. Virkkusta, ent. Snellmania, joka nimitettiin maalentoeskaaderin komentajaksi vuonna Hän oli samana vuonna ollut komennettuna brittiläiseen hävittäjälaivue 11:een ja omaksunut sikäläisen vapaahenkisen asenteen, joka poikkesi suuresti merilentoasemillamme olleesta preussilaisuudesta. Setä-Snellman noudatti tietenkin ylemmän esikunnan koulutussuunnitelmia, mutta hän antoi alaisilleen laivueenkomentajille vapaat kädet tavoitteiden saamiskeinoista. Hän ei myöskään puuttunut heidän toimintatapaansa. Täten lentoasema siirtyi luottamukselliseen sanoisinko toverilliseen ilmapiiriin. Se merkitsi laivuepalveluksessa paljon. Esimerkiksi mekaanikot saapuivat Hävittäjälaivue 24:n halleille jo klo 7, vaikka palvelusaika alkoi vasta klo 8. Täten koneet olivat varsinaisen palvelusajan alkaessa jo moottorit lämmitettyinä. Lentopalvelus saattoi alkaa heti käskynjaon tapahduttua. Mekaanikkokunnan aherrus palkittiin sitten lauantaina, jolloin viikoittaisen konetarkastuksen jälkeen laivueen henkilökunta sai lähteä kotiinsa odottamatta viikkopalvelusohjelmassa ollutta määräaikaa. 79

80 Koulutusta ja taktiikkaa Väinö Fr. Virkkusesta tuli eversti vuonna 1932, ja hän teki toisen komennusmatkan Englantiin samana vuonna. Hän säilytti lentoaseman komentajana entisen tyylinsä, joka tavallaan oli perusedellytyksenä uusille virtauksille Hävittäjälaivue 24:ssä. Uudeksi laivueenkomentajaksi oli nimitetty vuonna 1933 majuri Richard Lorentz, ja hänen yhtenä lentueenpäällikkönä oli kapteeni Eka Magnusson. Heistä tuli parivaljakko, joka kehitti suomalaisen hävittäjätaktiikan omaperäiseksi, iskukykyiseksi ja joustavaksi. Tämä sopikin hyvin pienten hävittäjävoimien tarkoitusperiin. Kuten kaiken muunkin taistelutoiminnan, niin hävittäjäilmailunkin peruskysymys on tehokas koulutus. Kapteeni Magnusson hakeutui omalla kustannuksellaan Ranskaan saadakseen omakohtaisesti kokea suurvallan hävittäjäkoulutuksen ja taktisen tason aktiivisena lentäjänä. Palvelu Ranskan parhaimmassa 3. hävittäjärykmentissä Chateaurx ssa oli tietenkin elämys uttilaiskapteenille. Yksistään rykmentin koneluku -120 loi mahtavat mahdollisuudet monipuolisiin harjoituksiin. Silti Eka Magnusson näki asioita syvällisesti todeten hyvää jos pahaakin. Utissa oli jo esimerkiksi päädytty kaksikoneisiin hävittäjäpartioihin, kun ranskalaiset tuijottivat yhä kolmikoneisiin partioihin. Taktisesti hävittäjävoimat oli alistettu sotatoimiyhtymien johtoon, mikä estäisi keskitetyn käytön. Koulutuksellinen anti oli runsasta: partiovihkojen käyttö, konekiväärikameroiden tarpeellisuus ilma-ammuntojen tehostamiseksi, lentueenpäälliköiden aktiivisuus yksikkönsä johtamisessa ilmassa ja maassa jne. Kenties kaikkein tärkeimpänä tuliaisena on pidettävä uskoa hävittäjäkoneen mahdollisuuksiin pommituskoneiden pudottajana. Majuri Lorentz vastaanotti lentueenpäällikkönsä Magnussonin tuomiset myönteisesti. Hänellä itsellään oli tukku omia ajatuksia, jotka hän sitten nitoi ranskalaisuutuuksiin käyttökelpoiseksi koulutusohjelmaksi. Se palveli ranskalais-suomalaisena koulutusohjelmana näin voitaisiin sanoa syystä, että molempien parhaat puolet otettiin käytäntöön. Eversti Virkkusella ei ollut pienintäkään huomauttamista tehokkaan parivaljakkonsa toimintaan, hänhän itse oli henkeen ja vereen ohjaaja jo vuodesta Nähdäkseni Setä-Virkkunen käsitti uttilaisen lentäjähengen venyvän uusiin mittoihin: oli aika palvelusalttiuden ja yhteishengen muuttua oikeaoppiseksi hävittäjähengeksi. Vaikka majuri Lorentzin komentajakausi päättyi vuonna 1934 Utissa, hänen hävittäjähenkensä ja taktiset näkemyksensä elivät Utissa yhä. Magnusson piti jatkuvaa yhteyttä entiseen laivueenkomentajaansa, joka toimi nyt ilmavoimien esikunnan koulutusosastossa. Ilman virkatietä kulkivat monet ajatukset Utista Helsinkiin ja päinvastoin. Suomalaista hävittäjätaktiikkaa luotiin päivästä toiseen. Uttilaisen hävittäjäilmailun todellisena alkupisteenä on pidettävä Hävittäjälaivue 24:n siirtymistä 1930-luvun alussa Gamecock -koneisiin. Silloin alkoi hävittäjäkoulutuksen ja nimenomaan tehokkaan ja tarkoituksenmukaisen hävittäjälennon aikakausi. Turhia lentoja nollatavoittein ei enää tehty. Jokaisesta lennosta oli laadittava tarkka selostus havaintoineen. Konekiväärikamerat hankittiin, joten ennen varsinaisia ilma-ammuntoja jokaisen ohjaajan tähtäystarkkuus todettiin filmiltä, joka ei jättänyt mitään arvailujen varaan. Joustavuuttakin oli, sillä torjuntaharjoituksissa käytettiin kolmea Gamecock -hävittäjää, koska kahden koneen partiota pidettiin tulivoimaltaan liian heikkona. Kuitenkin oltiin jo kaksikoneisen hävittäjäpartion kannattajia. Majuri Lorentzin jälkeen vuonna 1935 tuli seuraavaksi viisivuotiskaudeksi Hävittäjälaivue 24:n komentajaksi majuri Niilo Jusu. Hän oli ohjaustaidon varsinainen virtuoosi ja ilma-ammunnan mestarismies. Koko taktisen puolen hän uskoi kapteeni Magnussonin huoleksi. Hän pitikin jokaviikkoiset taktiset luennot erittäin havainnollisesti, jolloin esim. venäläispommittajasta TB-3:sta, meidän päätorjuntakohteestamme, oli erivärisin villalangoin vedetty torjuntatulituksen sektorit selvästi nähtäville. Niilo Jusu oli itse erinomainen ilma-ampuja. Hänen tuloksensa niin maa- kuin 80 Pilven Veikko 1/2018

81 ilma-maaliinkin olivat laivueen kärkituloksia. Se tietysti kannusti meitä nuorempia lentäjiä yhä parempiin tuloksiin. Tämän Gamecock -kauden loppuvaiheen suurin ansio onkin luettava juuri ampumataidon huipentumalle, sillä juuri niinä vuosina osumalukemat olivat suurimpia koko maailman tulosluetteloita verrattaessa. Koko muun koulutuksen hän uskoi Magnussonin huoleksi. Taisteluvalmiutta Fokker D 21-lentokaluston hankinta muutti Utin ilmeen täysin. Nyt käytettävissä oli konetyyppi, joka ei nyt aivan huippuja ollut, mutta silti kuitenkin keskitasoa. Nopeuden nousu 200:sta 400 km/t oli jo sinänsä melkoinen huippaus. Neljä konekivääriä antoi jo tulivoimaakin jo melkoisesti. Aikaa oli käytettävissä vähän. Sen kertoi kapteeni Magnusson palattuaan komennukselta Saksasta vuonna Hän oli saanut tärkeitä tietoja Condor -legioonan lentäjiltä Espanjasta, jossa he olivat pudottaneet venäläisiä SB-2-pommikoneita ja ilmataisteluissa kamppailleet I-16-punahävittäjien kanssa. Saimme arvokkaita tietoja, miten näiden mahdollisten päävastustajiemme kanssa oli taisteltava. Ne tiedot olivat enemmän kuin kullanarvoisia. Ja niihin ehdittiin perehtyä juuri sopivasti luvun loppuvaihe oli suurten muutosten aikaa Utissa. Eversti Virkkunen jätti komentajan tehtävät jääkäriveljelleen Rainer Ahoniukselle, merilentäjälle, joka johdatti tai paremminkin yritti johdattaa uttilaiset korpivaellukselle. YH keskeytti aikeet, joten yritysdemokratia säilyi kuin säilyikin. Everstiluutnantti Lorentz otti hävittäjärykmentin johtoonsa. Laivueenkomentajatasolla tapahtui myös muutos, kun majuri Jusu luovutti Hävittäjälaivue 24:n kapteeni Magnussonille. Hän olikin vastannut jo vuodesta 1938 Fokker D 21 koulutuksesta ja ohjaajien virittämisestä taistelukuntoon. Komennus Geschwader Richthofeniin oli avannut hänet näkemään sodan uhkaavan myös Suomea. Se antoi aihetta tiukentaa koulutustahtia äärimmilleen. Myös henkilöstön nuorennusleikkaus oli tarpeen. Ikääntyneet lentueenpäälliköt ja lentomestarit oli vaihdettava nuoriin, iskukykyisiin miehiin. Sotavalmiuteen liittyi paljon muutakin. Kaiken uusi laivueenkomentaja hoiti tarmokkaasti ja kieltämättä myös rohkein ottein. Siitä mainittakoon esimerkkinä bensiinikiintiön omavaltainen ylitys, kun ohjaajien ja nimenomaan reserviläisten Fokker -koulutus vaati lisälentoja. Kesällä 1939 Fokker -laivue oli täysvahvuinen lentokalustoltaan. Ohjaajavajaus täytettiin nuorilla lentäjillä ja hävittäjäkurssilla koetelluilla kantahenkilöstön upseeri- ja aliupseeriohjaajilla. Viimeiset ilma-ammunnat hinattavaan maaliin suoritettiin Käkisalmen leirillä. Kannaksen sotaharjoituksen opit punnittiin vielä tarkoin. Laivue oli kypsä vastaamaan hävittäjätorjunnasta Karjalan kannaksella, lähinnä sen selustayhteyksillä, mikäli sota syttyisi. Ja sehän syttyi. 81

82 LOCKHEED MARTIN RAKENTAA PAREMPAA HUOMISTA. 82 Pilven Veikko 1/ LOCKHEED MART ARTIN IN CORPORATION C

83 Jyrki Laukkanen: TEHTÄVÄ TAIVAALLA, Suomen Ilmavoimat 100 vuotta, Finnish Air Force 100 Years, Koala-Kustannus 2017, 304 s. Jyrki Laukkasen massiivinen tietoteos Tehtävä taivaalla on ilmestynyt juhlistamaan Suomen ilmavoimien sadan vuoden taivalta. Tekijä on tarttunut suureen haasteeseen, onhan kyseessä varsin laaja aihepiiri sekä tarkasteluajankohtanakin merkittävä virstanpylväs. Toisaalta Jyrki Laukkasella on kirjoitustyötä varten mainio tausta niin lentäjänä, ilmailuvalokuvaajana kuin useita teoksia julkaisseena kirjoittajanakin. Teoksen johdannon mukaan Tehtävä taivaalla ei ole Ilmavoimien historia eikä lentokonekuvasto vaan tiivistetty runsaasti kuvitettu kertomus Ilmavoimien lentoyksiköistä, lentokalustosta ja lentotoiminnasta sadan vuoden ajalta. Ilmavoimien vaiheet käydään läpi tarkastellen ajankohdan tilannetta, lentäviä yksiköitä ja tukikohtia, lentokaluston kehitystä, teollisuuden osuutta, lentotoimintaa sekä onnettomuuksia. Kirjassa on kronologisesti edeten 18 lukua, joista kukin sisältää edellä mainitut alaluvut. Kirjan alkuosan luvut on otsikoitu ilmavoimien organisaatiokehitystä noudattaen, mutta käsittelyn painopisteen eli sotavuosien jälkeen lukujen otsikoinnissa painotetaan lentokalustohankintoja nimeten erityisesti MiG, Draken ja Hornet. Läpi koko kirjan suomenkielisen tekstin rinnalla kulkee käännös englannin kielelle. Jyrki Laukkanen käsittelee kunkin aikakauden ilmavoimien lentäviä joukko-osastoja, lentoyksiköitä, lentotukikohtia ja käytössä ollutta lentokalustoa koelentäjän tarkkuudella. Tekstin lomaan on sijoitettu ilmavoimien lentokaluston tyyppi- ja toimintakuvia, joiden joukossa on myös paljon aikaisemmin julkaisematonta materiaalia. Vanhemman mustavalkoisen kuvamateriaalin tarkastelua ovat tukemassa alaluvut koneiden merkinnöistä ja maalauksesta. Lähteinä on käytetty tunnettua asiapitoista sotilasilmailukirjallisuutta. Teksti on jouhevaa, eikä tekstinkäsittelyvirheitä juuri löydy. Kuvatekstissä sivulla 47 on pieni lapsus, kun Smolik-koulukone nimetään vanhemman ajan Caudroniksi. Sivulla 83 on Pyryharjoituskoneiden kokoonpanolinja VL Tampereen tehtaalla, mutta tarkempi paikka lienee Viiala, jonne runkotyöt oli hajasijoitettu. Geopolitiikkaa käsitellessään kirjoittaja ei liene parhaalla vahvuusalueellaan. Tämän osan olisi voinut typistää ja samalla välttää muutama virhetieto, kuten Suomen YK-jäsenyyden toteutuminen 1955 (ei 1947) ja käännöskarikot, esimerkkinä välirauhansopimus syyskuussa 1944 (Armistice) ja Allied Control Commission (ei Committee). Käännöstekstiä olisi kannattanut vielä hioa. Parasta antia Tehtävässä taivaalla on runsas ja monipuolinen lentokalustoon keskittyvä valokuvamateriaali. Harmittavasti kuvakerronta on osin poukkoilevaa, kun kuvat on pyritty sijoittamaan yhä uudestaan kaksikielisinä toistuvien Kirja-arvostelut 83

84 alalukujen yhteyteen. Lukijalle tuleekin mieleen, olisiko kuitenkin ollut vielä onnistuneempaa rakentaa teos lentokaluston ehdoin siten, että yleisten asioiden jälkeen olisi esitelty lentokalusto ja -toiminta tehtäväluokittain ikäjärjestyksessä. Tällöin hävittäjä-, yhteistoiminta- ja koulukoneiden kehittymistä pystyisi paremmin arvioimaan. Ehkä seuraavassa kirjassa? Pari enemmän tai vähemmän epäaitoa kuvaakin kirjasta löytyy, etusisäkannen Thulin D replika- na ja tuotesijoitteluna takasisäkannen Gripen E suomalaisin tunnuksin. Tehtävä taivaalla on Jyrki Laukkaselta kelpo satavuotislahja ilmavoimille. Sen parissa viettää mielellään lukuhetken, eikä kirjaa voi jättää selailematta useampaankin kertaan. Painetulla kirjalla on vielä paikkansa. Janne Pauni Keijo Koivisto Ilmavoimien Lapinmaja Ilmavoimien Lapinmaja Keijo Koivisto, 2017 Tilaukset eila.pihlaja (at) gmail.com puh tai tualander (at) gmail.com puh Kansi antaa odottaa paljon. Kuvassa on kaikki olennainen sininen taivas, Joenkielisen hallitsema maisema, Juurakkojärvi ja ruskan merkit. Lukijan heräävään mielenkiintoon löytyy vastaus kirja avattaessa. Historiikin tekstiosuus alkaa kronologiaa noudattavalla Lapinmajan syntytarinalla ajatuksesta teoiksi ja teoista konkreettiseksi hirsirakennukseksi Lemmenjoen ympäristöön. Tarina kulkee luontevasti ihmisten, paikkojen ja Lapin luonnon vuorotellessa kerronnassa. Historiikkiin on saatu mukaan todellisia helmiä: kuvia nousemassa olevasta hirsikehikosta, näköiskutsu harjannostajaisiin, pikkumajan palosta kertova tarina kuvineen, komentajien muistelot, näköiskopio alkuperäisestä säädekirjasta, parhaita otteita vieraskirjasta sekä upeita maisema- ja tilannekuvia. Myös kaikki tärkeät Ilmavoimien Lapinmajaan liittyvät päivämäärät ovat mukana. Teoksen taitto on onnistunut. Väliotsikoiden sininen väri ja sivun yläosan malli luovat kirjalle omaleimaisen, sanoisinko ilmavoimalaisen ilmeen. Satojen kuvien joukosta on valittu 84 Pilven Veikko 1/2018

85 kirjaan kokonaisuus, joka luo näkymiä eri vuosikymmenille. Kuvat kattavat ajanjakson, joka alkaa majan paikan etsimisestä ja ulottuu kirjan julkaisuvuoteen saakka. Tarinaa ja kuvia olisi ollut laajempaankin historiateokseen nyt on kuitenkin onnistuttu säilyttämään hyvä tasapaino riittävän tietomäärän ja luettavuuden välillä. Lisäksi kirja sopii hyvin käteen niin kokonsa kuin painonsa puolesta. Historiikin kirjoittaja filosofian tohtori Keijo Koivisto on onnistunut hienosti Lapinmajan ainutlaatuisen tarinan koostamisessa kirjoihin ja kansiin. Tarinan, jossa majan henki ja ilmapiiri välittyvät lukijalle ihmisten ja tapahtumien kautta. Sisältö lunastaa kaikki kannesta heräävät odotukset. Uskon kirjan kestävän lukemista vielä vuosikymmenien ajan. Purasen Lauria lainaten: Kirja on suorastaan kulttuuriteko. eversti Kimmo Hyvärinen Ilmavoimien Lapinmaja-Säätiön puheenjohtaja, Ilmavoimien kiltaliitto ry:n kiltojen julkaisutoiminta Ilmavoimien killat ja Ilmavoimien esikunnan tiedotus loivat yhteistyössä perusteet Ilmavoimien historiasarjalle vuonna Kirjoille päätettiin hankkia myös kansainvälinen kirjasarjatunnus ISSN sekä julkaisuille kirjakohtaiset ISBN-tunnukset. Historiakirjasarjan tunnukseksi tuli ISSN , ja tämän tunnuksen alla on julkaistu jo kahdeksan teosta. Sarjan yhtenäinen ulkoasu ja layout on jyväskyläläisen Jussi Jäppisen käsialaa. Tällä hetkellä historiasarjassa on 11 teosta, osa tosin kirjakohtaisin ISSN sarjatunnuksin. Historiajulkaisusarjassa on julkaistu kahdeksan teosta. Viimeksi, vuonna 2013, Lentotekniikan killan kustantama Lentotekniikkaa Hansasta Hornettiin Muita eri aiheita käsitteleviä teoksia on 16, joista yksi Douglas DC-2-Hanssin-Jukka on myös englanniksi. Julkaisuluetteloa ylläpitää Heikki Lahtela. Mahdollisesti puuttuvista teoksista voi ottaa yhteyttä Heikki Lahtelaan tai Pilven Veikon toimitukseen. 85

86 Ilmavoimien historia -sarja Lentorykmentti 4 - Lapin Lennosto (ei ISSN ) Koivistolta Rovaniemelle Pertti Virtanen, Kauko Kippo, Seppo Sillman, Lapin Lennoston Kilta ry, Keski-Suomen Keskusammattikoulu 1979 ISBN Lentorykmentti 4 - Lapin Lennosto (ei ISSN ) Luonetjärveltä Rovaniemelle Ismo Myllylä. Lapin Lennoston Lentorykmentti 4:n kilta ry Gummerus Kirjapaino Oy 1993, ISBN Ilmasotakoulun historia (ei ISSN ) Martti Peltonen. Ilmasotakoulun Kilta ry Vammalan Kirjapaino Oy 1993, ISBN Karjalan Lennoston historia Veli Pernaa, Karjalan Lennoston Kilta ry Vammalan Kirjapaino Oy 1997 Ilmavoimien historia -sarja, osa III, ISSN , ISBN Satakunnan Lennoston historia Juha Pakarinen - Jari Rajalainen Satakunnan Lennoston Kilta ry, Vammalan Kirjapaino Oy 1998 Ilmavoimien historia -sarja, osa IV, ISSN , ISBN Lentovarikon historia Useita kirjoittajia, Lentovarikon Kilta ry Karisto Oy 2003, Ilmavoimien historia -sarja, osa V, ISSN , ISBN Suomen ilmavoimat Vilho Lukkarinen, Veli Pernaa, Ilmavoimien Kiltaliitto ry Gummerus Kirjapaino Oy 2008, Ilmavoimien historia -sarja, osa VI ISSN , ISBN Ilmasotakoulun historia , Taivaan vartijat (ei ISSN ) Lasse Laaksonen, Ilmasotakoulun Kilta ry Minerva-kustannus Oy, Gummerus Kirjapaino Jyväskylä 2008, ISBN Ilmapuolustuksen viestihistoria Martti Lehto Ilmavoimien Viestikilta ry Ilmavoimien historia -sarja, osa VII Kariston Kirjapaino Oy Hämeenlinna 2012 ISSN , ISBN Lentotekniikka Hansasta Hornettiin Heikki Nikunen Lentovarikon Kilta ry Ilmavoimien historia -sarja, osa VIII Tallinna Raamatutrükikoja 2013 ISSN , ISBN Lentosotakoulun historia 1981 _ 2014 (ei ISSN ) Mikko Elo, Lentosotakoulun kilta ry Ilmavoimien historia -sarja Saarijärven Offset Oy Saarijärvi 2014 ISBN Ilmavoimien historiajulkaisuja -sarja Lentomestarit Veikko Juurikas Vammalan Kirjapaino Oy 1999 Ilmavoimien historiajulkaisuja I ISSN , ISBN Pilven Veikko 1/2018

87 Koelentäjä Esko Halme Veikko Juurikas Lentovarikon Kilta ry Vammalan Kirjapaino Oy 2001 Ilmavoimien historiajulkaisuja II ISSN , ISBN Sotaohjaajakurssit 1-4 SOK 1-4 toimikunta Vammalan Kirjapaino Oy 2002 Ilmavoimien historiajulkaisuja III ISSN , ISBN Koelentotoiminta Aimo E. Juhola Lentovarikon Kilta ry Vammalan Kirjapaino Oy 2004 Ilmavoimien historiajulkaisuja IV ISSN , ISBN Pilvenveikot Matti Antikainen Vammalan Kirjapaino Oy 2006 Ilmavoimien historiajulkaisuja V ISSN , ISBN Toivo Kaario , Patosiivestä Pintaliitäjään Pertti Korhonen Lentovarikon Kilta ry Apali Oy 2006 Ilmavoimien historiajulkaisuja VI ISSN , ISBN Lentomestari Aimo E. Juhola Matti Antikainen Lentovarikon Kilta ry Vammalan Kirjapaino Oy 2008 Ilmavoimien historiajulkaisuja VII ISSN , ISBN Muut kiltojen julkaisemat kirjat Eversti R. Lorentz Suomen Hävittäjäilmavoimien luoja U.A. Mattelmäki Karjalan Lennoston Kilta ry Kevama Graf 1985 Fokker D.XXI Suomen Sinessä Mauno Ikäheimonen, Heikki Lahtela, Jukka Nykänen Karjalan Lennoston Kilta ry Paino 1989 ISBN Letov Š218 A SMOLIK Yrjö Toivanen, Veikko Hietamies Ilmasotakoulun Kilta ry Paino Polar Oy, Helsinki 1992 ISBN Suomen radiotiedustelu Erkki Pale; Reijo Ahtokari Kustantaja: Viestikoelaitoksen kilta Julkaisuvuosi: 1997 ISBN: X MiG-21 Suomen Sinessä Heikki Lahtela, Jukka Nykänen Karjalan Lennoston Kilta ry Kevama Graf Kuopio 1998 ISBN Lohikäärmeen Aika Draken Suomessa Päivi Paukku (toim.) Lapin Lennoston Kilta ry Kirjapaino OMA, Jyväskylä 2000 ISBN

88 Blenheim BL Onnekas Pitkänokka Matti Hämäläinen Minerva Kustannus Oy WS Bookwell Kirjapaino Oy 2009 ISBN Porin lentokentän historia - Varhaisilmailusta Porin Pamaukseen Jukka Uhari Satakunnan lennoston kilta ry Apali Oy, Tallinna Raamatutrükikoja 2009 ISBN Suomen ilmailuhistorian muistomerkit Aarno Saramäki, Asko Nieminen Lentovarikon Kilta ry Tallinna Raamatutrükikoja 2009 ISBN Porin lentokentän historia 2 - Sotilastukikohdasta ilmailun osaamiskeskukseksi Jukka Uhari Satakunnan lennoston kilta ry Apali Oy Kariston Kirjapaino Oy Hämeenlinna 2011 ISBN Hanssin-Jukka Douglas DC-2 Marskin hovikoneen tarina Matti Hämäläinen Minervakustannus Oy Kariston Kirjapaino Oy Hämeenlinna 2011 ISBN Douglas DC-2-Hanssin-Jukka The history of Finland's Air Force One Matti Hämäläinen Kääntänyt Esa Heikkinen Karisto Publishers, Hämeenlinna 2012 Härkä taivalla - HÄVLLV11 visentin tarina Ari Manninen (toim.) Lapin Lennoston Kilta ry Kirjapaino Kari ky, Jyväskylä 2014 ISBN LUONETTI 75 vuotta sotilasilmailua Keski-Suomen Taivaalla Luonetjärven varuskunnan historia Martti Lehto & Kari Kärkkkäinen Kirjapaino Kari Ky 2016 Jalat tukevasti ilmassa 50 vuotta maanpuolustus- ja kiltatyötä Utin hengessä Lasse Tolvanen Utin Ilmakilta ry (Kymenlaakson Ilmakilta ry) Grano Oy, 2016 ISBN Ilmavoimien Lapinmaja Keijo Koivisto Keuruun kirjapaino 2017 ISBN Pilven Veikko 1/2018

89 Heinilä vielä kerran Pernaalle J. F. Lundqvist, kiitelty ja kiistelty komentaja Pilven Veikko -lehden numerossa 2/2017 Veli Pernaa suosittelee, että nykyinen sotaväen johto perehtyisi Markku Iskaniuksen tutkimustuloksiin eli hänen kirjoittamiinsa kahteen kirjaan kenraaliluutnantti J.F. Lundqvistista. Tämä on huomattavan hieno tunnustus Iskaniukselle, eikä syyttä. Pernaa esittää kirjoituksessaan kuitenkin eräitä muita asioita, joista tohdin kaikella kunnioituksella olla hieman toista mieltä. SA-Kuva :Hävittäjäkoneet lähdössä kentälle. Tiiksjärven lentokenttä Perusnäkökulma ja suunnitelmat Iskanius ei sano, että Lunkan perusnäkökulma oli se, että Ilmavoimat oli ensisijaisesti komentajansa johdossa oleva nyrkki, jota käyttäen komentaja ohjaa tulen sinne, missä hätä on suurin. Iskanius kertoo (1. kirjan sivu 134), että sodanjohdon [ei siis Lunkan] näkökulmasta päämajan johdossa olevat laivueet olivat tuo mainittu nyrkki ja että Lunkan toimintavapaus oli rajoitettu. Lundqvist joutui syksyllä 1939 ja talvisodan alkaessa toistuvasti torjumaan sotatoimiyhtymien komentajien ja heidän ilmakomentajiensa vaatimukset koneiden alistuksista. 89

90 Pernaa sanoo, ettei lentotoiminnan käytännön osaajia sotkettu suunnitelmiin. Iskanius kertoo (1. kirjan sivu 166), että joukko-osastojen suunnitelmat päivitettiin mm ja uudelleen kesällä Ketkä muut niitä joukko-osastoissa suunnittelivat ja päivittivät, jos ei käytännön osaajat. Ilmatorjunnan ja -valvonnan suunnitelmat laadittiin samassa tavalla ja samassa tahdissa. Douhetismia Suomessa tuskin Pernaa kirjoittaa douhetismin pesiytyneen paikoittain myös suomalaiseen ajatteluun, ja Lunkalla oli tähän osuutensa. Varmaan näin ehkä olikin 1930-luvulla jonkin aikaa meilläkin teoriassa. Jo vuonna 1931 eräässä Ilmavoimien esikunnan tutkielmassa todetaan kuitenkin esimerkiksi: "On luovuttava Leningradin pommituksesta siihen sopivien lentokoneiden ja pommien puuttuessa." Iskanius kirjoittaa selkeästi aiheesta (1. kirjan sivu 95) otsikolla "Douhetismin korvaaminen realismilla". Lunkka ryhtyi vuoden 1939 alussa ajamaan hävittäjäpainotteisia Ilmavoimia Lorentzin innoittamana. Niinpä puolustusneuvosto hyväksyi yhden pommikonelaivueen vaihtamisen hävittäjälaivueeksi, jonka konehankinnat ennen talvisotaa kuitenkin epäonnistuivat. Pöytäkirjoista käy ilmi, että Mannerheim aluksi vastusti Waldenin tukemana tiukasti muutosta, mutta taipui todettuaan Östermanin ja Oeschin tukevan muutosta esitellyttä Lundqvistia. Jukka Raunion GX-hanke -tutkimuksesta (2017) selviävät syyt, ja miksi päädyttiin Fokker D.XXI -hävittäjään. Yleisesikuntaan 1938 lähetetyssä Ilmavoimien esikunnan perustelumuistiossa todetaan muun muassa, että riittävän tehokas offensiivinen pommitusilmavoimien toiminta vihollisen lentokenttiä vastaan sen ilmavoimien toiminnan estämiseksi on meidän taloudellisen kantokykymme ulkopuolella (1. kirjan sivu 97). Ennen talvisotaa hankitut 18 Blenheimiä eivät olleet douhetismia eivätkä myöhemmätkään pommikoneet. Niillä kyettiin kyllä tekemään rajoitettuja offensiivisia iskuja, jotka sinänsä kuuluvat myös defensiiviseen toimintaan ja joita Lorentzkaan ei pitänyt poissuljettuina. Viimeistään kesän 1944 tapahtumat avaavat tämän periaatteen merkityksen erityisesti Viipurin alueen, Tali Ihantalan ja Vuosalmen Äyräpään taisteluissa. Pernaa sanoo, että mm luvulla Sotakorkeakoulussa opintojen kohteena olivat Leningradin sillat, jotka pommitettaisiin heti sodan alettua poikki, jolloin NL:n maavoimien keskitys Karjalan kannakselle estyy (!). Onhan siellä toki ollut kaikenlaisia muitakin erikoisia opintokohteita paremman puutteessa. Vielä 1980-luvulla karttaharjoiteltiin Merivoimien alusten siirtämistä Saimaalle (kävin mielenkiinnosta kuuntelemassa). Reino Arimon Suomen puolustussuunnitelmat tutkimuksen mukaan Leningradin sillat eivät olleet pommituskohteita. Tällaista ohjetta ei ollut myöskään Ilmavoimien sotatoimisuunnitelmassa (Venäjän keskitys 27 -tapauksessa), joka valmistui jo Varmaan Lorentz ja Magnusson jättivät "SKK:n siltaopinnot" väliin jo siitäkin syystä, ettei kumpikaan käynyt Sotakorkeakoulua. Lorentzille myönnettiin ansioistaan ye-upseerin arvo sodan jälkeen. Hieno tunnustus! Douhetismia ei ollut myöskään FK-ja FO-koneiden käyttö tulitukitehtäviin. Iskanius ei muuten kirjoita, että nämä koneet edustivat komentajan nyrkkiä. Näin kuitenkin Pernaa tulkitsee. Nykyisin muualla ei olla luovuttu lentoaseen käytöstä pommituksiin, vaan tätä (rajoitettua) offensiivista iskukykyä pidetään tarpeellisena ja luonnollisena. Yhden jatkosodan aikaa käsittelevän luvun otsikko on Ylipäällikön silmät ja nyrkki, ei siis Lunkan nyrkki. Lunkka viittasi vain poikkeustapauksessa Päämajan käskyihin, ja tämän seurauksena lentorykmenteissä saattoi olla niitä, jotka luulivat Lunkan päättäneen itse koneiden käytöstä (2. kirjan sivu 209). Liittoutuneiden mattopommitukset Saksan kaupunkeihin olivat räikeintä douhetismia 2. maailmansodassa, mutta yksin niidenkään ansiosta ei voitettu sotaa, mikä oli douhetismin päätavoite. Sotien jälkeen päästiin meillä eroon lopustakin douhetismista, jos nyt sellaista olikaan. Ilmavoimat saattoi elää vuosikymmeniä ajattelematta ja harjoittelematta juuri millään lailla iskuja ilmasta maahan. Siihen ei ollut koneita eikä oikein välineitäkään. Rauhansopimuksen 13 artiklassa kiellettiin lentokoneet, jotka ovat suunnitellut ensi sijassa pommituskoneiksi sisäpuolisin pommi- 90 Pilven Veikko 1/2018

91 tuskuljetuslaittein. On arveltu, että kiellon syynä oli pommikoneilla viholliselle aiheutetut tappiot. Niin tai näin, Hornet-hävittäjämme odottivat vielä lokakuussa 2017 ensimmäisten ilmasta maahan -ohjusten testejä. Alueellinen johtamisjärjestelmä Pernaa kiteyttää, että alueellisella johtamisella Ilmavoimien kaikki keskeiset tekijät tulivat yhtenäisesti keskitetysti hoidetuksi. Näinhän se oli. Pajarin mukaan Ilmavoimien esikunta oli antanut käskyn organisaation kehittämisestä alueajattelun pohjalle. Magnusson ryhtyi toteuttamaan ideaa esityksellään Ilmavoimien komentajalle ja uskoi Kannaksen Ryhmän tukevan viestiyhteyksien rakentamista Ryhmä oli tosin lakkautettu ! Onkohan väärin tulkittu, että myös LeR 2 oli siirtynyt kesällä 1944 alueelliseen johtamiseen? Sen hävittäjätoiminnasta vastasi komentopaikan taktillinen lennonjohtaja. Ohjeessa puhuttiin myös taktillisesta lennonjohdosta ja sen tehtävistä. Ohje löytyy helposti LeR 2:n arkistoidusta papereista. Pernaa kirjoittaa, että järjestelmä oli Lunkalle kaikesta päättäen etäinen. Ehkä, mutta tärkeintä oli järjestelmän hyväksyminen. Lunkka myös kiitti sittemmin sen luojia. Tykistön käyttö Tuskin näkyy Suomen kartalla Pernaa totesi Pilven Veikossa 2/2016, että Lunkka toimi kuin tulenjohtaja. Hän jatkaa aihetta numerossa 2/2017 haluten ilmeisesti muistuttaa Lunkan tykistötaustasta. Yksittäinen tulenjohtaja ei johtanut eikä suunnitellut yhtymän tykistön käyttöä eikä yksittäinen lentäjä lentorykmentin käyttöä. Minusta tässä ei olisi kannattanut verrata Lunkkaa tulenjohtajaan, vaan yhtymän tykistökomentajaan, jos jotain vertausta haetaan. Kirjoitin, että tykistössä on iät ja ajat harrastettu alueellista, keskitettyä johtamista. Pernaa vastaa tähän, että kenttätykistö "harrastaa" alueellista johtamista tykistöryhmittäin muutaman neliökilometrin alueella. Asia ei ole suinkaan näin. Tykistökomentajat suunnittelivat ja johtivat keskitetysti tykistön käyttöä koko yhtymän, siis armeijakunnan ja divisioonan vastuualueilla. Siihen kuuluivat mm. tuliportaiden ryhmitykset, ampumatarvikehuolto, viestijärjestelyt, mittaustoiminta, tulenjohtojärjestelyt, maalitiedustelu, sääpalvelu ja koulutus. Tykistön johtaminen oli ja on taitolaji, jossa toimenpiteet pitää kohdistaa jalkaväen tueksi painopistealueelle oikeaan aikaan. Tykistön alueellisen johtamisen kuvaaminen alueelle, jota koko Suomen kartalla ei edes saa näkyviin, on aika erikoinen toteamus. "Muutaman neliökilometrin alue" on tykistöryhmän maalialueen koko, ei suinkaan yhtymän tykistön toimintaalueen koko. Totta kai on ero ilmavoimien ja yhtymien tykistön käytön alueellisissa mittasuhteissa, mutta ei välttämättä niiden johtamisperiaatteissa ja tilannekuvan ylläpidossa. Lorentz contra Magnusson ja Lunkka Magnusson on arvostuksensa ansainnut. Mutta kovin katkera tuntuu Lorentz olleen Magnussonin tavalle toverien ansioiden panemisesta omaan tiliin. Vuonna 1957 kirjoittamassaan sapekkaassa kirjeessä silloiselle eversti Olavi Seevelle (kopio minulla) Lorentz lopuksi toteaa: "Ehkä joskus vuosikymmenien jälkeen minut rehabilitoidaan. Totuuttahan ei voi jatkuvasti vääristellä." Kyytiä saa Lunkkakin vielä tuolloin: "Ei Lunkka yhtä vähän kuin Helminen ymmärtäneet ja tienneet mitään alaistensa lentäjien toiminnoista." Lorentzin muistelmamonisteessa Iskuja Ilmaan (1953) saa iskuja itse kukin. Tämä on tuttua puhetta muuallakin, kun kemiat eivät kohtaa ja alainen tietää pätevyytensä. Olisiko alaisten pitänyt valistaa enemmän Lunkkaa ja suorastaan vaatia vaihtoa? LeR 3:n komentopaikka Mistä tiedän, että Lunkka kävi Lappeenrannan komentopaikassa? En mistään enkä niin kirjoittanutkaan. Totesin sotapäiväkirjoja lainaten Lunkan käyneen HLeLv 24:ssa ja LeR 3:n esikunnassa , joten lienevät käyneet samalla myös komentopaikassakin. Lisään tähän, että Lunkka kävi esikunnassa myös luovuttamassa 91

92 Magnussonille Marskin ristin klo Lunkan päiväkirjoista käy ilmi, että hän vieraili hyvin taajaan alaisissaan joukoissa koko jatkosodan ajan. Suulajärvellä komentopaikka oli parakissa ja ehkä Lappeenrannassakin. Täällä Lappeenrannassa kävi everstiluutnantti Mikko Lallukka paljastamassa LeR 3:n komentopaikan muistolaatan entisen Lappeenrannan sotilaspiirirakennuksen eli nykyisen Karelia-talon seinään. Laatta on siellä vieläkin. Osasto Kuhlmey On "pakko" vielä palata Osasto Kuhlmeyn asemaan. Saksan Ilmavoimien yhteysupseeri, majuri von Nordenskiöld kirjoitti ohjeessaan Kuhlmeylle ja Suomen Ilmavoimille, että Osasto oli osoitettu yhteistoimintaan: 4.) Oberstleutnant Kuhlmey wir auf Zusammenarbeit mit der finnischen Luftwaffe angewiesen. Jos Hitler käski jotain muuta, oli majuri von N. oli rohkea ja järkevä upseeri. Kannaksen ilmakomentaja Pernaa sanoo, että Iskanius asetti Pajarin vaihtoehdoksi Kannaksen ilmakomentajaksi. Tämä on Pernaan mukaan Iskaniukselta paljon puhuva näyte hänen ilmavoima-asiantuntemuksestaan. Tästä Iskanius kirjoittaa (2. kirjan sivu 321), että Ilmavoimien vanhimmista upseereista tulivat kyseeseen vain Lorentz ja Pajari. Iskanius kirjoittaa, että Lunkka ei halunnut luopua Pajarista, joten hän valitsi tehtävään kokeneen ja lentäjien arvostusta nauttivan Lorentzin. Kyllä tällaista pohdintaa Lunkka hyvinkin saattoi käydä, mikä kuuluu asiaan eli prosessiin. Tuliko suurhyökkäys yllätyksenä myös Magnussonille? Neuvostoliiton suurhyökkäys kesällä 1944 tuli ja ei tullut yllätyksenä. Siinä vaiheessa, kun Saksan itärintama oli painunut länteen Leningradin ohi, oli hyökkäys odotettavissa Kannakselle tai ylipäätään Suomen alueelle. En lähde arvioimaan, kuka tiesi parhaiten tulevasta suurhyökkäyksestä. Heinrichs, Airo ja Paasonen olivat tehneet keväällä 1944 päätöksen, että Marskia ei kuormiteta kielteisillä yksittäisillä viitteillä viholliskuvasta. Esimerkiksi Tukholmasta eversti M.K. Stewenin toukokuussa 1944 lähettämiä tietoja ei Marskille kerrottu. Paasosella oli jo toukokuun puolessa välissä käsitys, että vihollisen dispositio hyökkäystä varten oli valmis. Tiedustelujaoston pää esitti hyökkäyksen alkavan kymmenen päivän sisällä. Kelpo selvitys suurhyökkäyksen tulosta on myös Oeschin kirjassa (1956). IV AK:n ilmakuvien esittäminen Marskille kuului yksiselitteisesti Paasoselle tai Airolle, ei Lunkalle. Pajari kertoo Ilmavoimat jatkosodassa -kirjassaan näiden ja muiden ilmakuvien käsittelystä keväällä 1944 (sivut ).Iskanius (2. kirjan sivu 310): Kesäkuun 7. päivänä everstiluutnantti Magnusson pyysi Lentorykmenttien 1 ja 2 komentajia lähettämään viestikomentajat ja huoltopäälliköt sekä rykmenttien määräämät laivueiden edustajat ensitilassa tutustumaan lentokenttiin ja niiden tukikohtasuunnitelmiin sekä viestiyhteyksien järjestelyihin. Magnusson korosti kutsussaan viestiyhteyksien osuutta neuvotteluissa. Esitys saapui ilmavoimien esikunnan yleisesikuntaosastolle Siinä on majuri Seeven merkintä: Ei tule enää kysymykseen, kun tilanne on muuttunut ja koneita ja yksiköitä on jo siirretty." LeR 3:n toimisto III:n sotapäiväkirjan 1. sivulla on päivän kohdalla otsikko "Yllätys". Sen jälkeen kerrotaan päivän tapahtumista alkaen aamun noin 200 koneen hyökkäyksestä. Pommitti rintamalinjaa Siestarjoelta Lempaalaan. Klo Magnusson soitti Ilmavoimien esikuntaan Seevelle ja ilmoitti mahdollisen suuremman offensiivin alkamisesta. Klo hän soitti Päämajaan evl Appelgrenille. Oliko hyökkäyksen aloittaminen juuri tuolloin yllätys Magnussonillekin, vaikka hän oli hyökkäyksestä puhunut ja varoittanut keväällä? Ennusmerkkejä oli muillakin. Se on tunnustettu tosiasia, että Magnusson osasi ennakoida ja vetää laivueensa taaemmaksi rytinän alettua. Maavoimien yhtymillä ei ollut samanlaisia vapauksia. Paasosen mukaan ei sallittu edes sitä, että etulinjaa ei jätettäisi tykistötulen murskattavaksi, vaan rantalohkon päävoimat vedettäisiin taaemmaksi ja etulinja jätettäisiin vain heikkojen voimien varaan, kuten ranskalaiset tekivät 1. maailmansodassa. 10. Divisioonan ko- 92 Pilven Veikko 1/2018

93 mentaja Jussi Sihvo pyysi 9. kesäkuuta 1944 klo 23 lupaa siirtyä taaemmalle linjalle. Airo vastasi: "Marski on mennyt nukkumaan. Poteroakaan ei saa luovuttaa". Lunkka ei viivytellyt Pernaa kirjoittaa Lunkan viivyttäneen Kannaksen torjuntajohdon nimittämistä. Tuskinpa, sillä Päämajan määrättyä Oeschin Kannaksen joukkojen komentajaksi (käsky tästä tuli tiedoksi IlmavE:lle klo 13.50). Lunkka määräsi Lorentzin Kannakselle seuraavana päivänä, jolloin myös Oesch tuli Kannakselle, aluksi IV AK:n esikuntaan. Varmaan KaJoKE olisi pitänyt perustaa aiemmin keväällä Mutta tämä oli Päämajan käsissä. Iskanius kirjoittaa Kannaksen uusista johtosuhteista (2. kirjan sivut ). On kaiketi selvää, ettei Lunkka voinut käskeä Ilmavoimien johtosuhteista ennen Päämajan hyväksyntää ja ennen Päämajan käskyä Oeschille. Iskaniuksen mukaan Lunkka toimi tässä oma-aloitteisesti. Hän kysyi Airon ja Oeschin mielipidettä Ilmavoimien tukitoimista ja sai heiltä luvan jatkaa. Kannaksen johtamisjärjestelypäätöksen jälkeen Lundqvist kirjoitti von Nordenskiöldin ilmoituksen perusteella toiselle paperilapulle lentojoukkojen käskyn yhteistoiminnasta Osasto Kuhlmeyn kanssa. Lopuksi Tässä on turha enää käydä läpi laajemmin Ilmavoimien kehittämistä ja toimintaa Lunkan aikana. Pernaa kehottaa siis nykyistä sotaväen johtoa tutustumaan Markku Iskaniuksen tutkimustuloksiin. Toivon, että muutkin tutustuvat. Jottei tämä menisi kovin vakavaksi, kerron Lunkasta yhden anekdootin, jonka kuulin Mersulentäjä Kullervo Joutsenolta. Lunkka tarkasti Vesivehmaalla lentäjien rivistön. Joutsenolta Lunkka kysyi: "Kuinka usein teillä on pyykinvaihto?" Oli kuulema vaikea pitää naama peruslukemilla. Ja onhan vastaavia anekdootteja muiltakin, mutta ne eivät ole kokokuva Lunkasta. Harri Heinilä yleisesikuntaeverstiluutnantti, eläkkeelle 1992, Patrian palveluksessa vuosina Ilmavoimien Kiltaliiton tiedottaminen Nettisivut g jäsenyhdistykset g Ilmavoimien Kiltaliitto Yhteystiedot: kiltojen puheenjohtajien ja sihteereiden yhteystiedot. Pilven Veikko -lehti:kaikkien ilmestyneiden lehtien kansikuvat. Näköislehtiä nrosta 2/ voi jatkossa lukea issuu.com -sivuilla, hakusana Pilven Veikko Säännöt: IVKL:n säännöt Palkitsemisohjeet ja -lomakkeet: Palkitsemistavat ja -ohjeet. Täytettävät lomakkeet voi saada sihteeriltä. Linkit yhteistyökumppaneiden sivuille Tapahtumia päivitetään sitä mukaa kuin niistä saadaan tietoa. Pilven Veikko -lehden kuvapankki ( Julkisia kansioita ovat Pilven Veikon kansikuvat sekä muistomerkit. Lisätietoja: sihteeri Leena Tiainen. 93

94 Yhteystiedot Ilmavoimien Kiltaliitto ry Puheenjohtaja Sihteeri, maksuliikenne, jäsensihteeri Juha Suonperä Leena Tiainen Tilinpäätös Heikki Lahtela, puh Pilven Veikko lehden toimitus pilven.veikko.lehti(ät)gmail.com Päätoimittaja Ossi Kurki Puh , ossi.kurki(ät)gmail.com Toimitussihteeri Leena Tiainen Lampikuja 3 B 9, TIKKAKOSKI Puh , leena.tiainen(ät)gmail.com Ilmavoimien killat Ilmasotakoulun Kilta ry Ilmavoimien Viestikilta ry Karjalan Lennoston Kilta ry Pj. Jarmo Alanko Sihteeri Aija Hiltunen Pj. Harri Utti Sihteeri Kalervo Karppinen Pj. Veli-Antti Huotarinen Sihteeri Kaarina Burtsoff Lapin Lennoston Kilta ry Pj. Jari Nykänen Sihteeri Paula Valolahti Lentosotakoulun Kilta ry Pj. Kari Janhunen 94 Pilven Veikko 1/2018

95 Lentotekniikan Kilta ry Lentovarikon Kilta ry Satakunnan Lennoston Kilta ry Utin Ilmakilta ry Pj. Ahti Ojanen Sihteeri Timo Teppo Pj. Matti Käkelä Sihteeri Tiina Ahtiainen Pj. Markku Määttänen Sihteeri Jarmo Aalto Pj. Lassi Viisanen Sihteeri Maija-Liisa Tilli Viestikoelaitoksen Kilta ry Pj. Timo Rissanen Sihteeri Tuula Katainen HUOM: Kiltojen toimihenkilöiden yhteystiedot on julkaistu vain paperilehdessä. 95

96 Muita yhteisöjä Pilvenveikot Pj. Janne Pauni Ilmasillat Hämeenlinnan Ilmasilta Pj. Juha Hautala Joensuun Ilmasilta Pj. Rauno Suhonen Lahden Ilmasilta ry Mikkelin Ilmasilta Pj. Jaakko Mattila Porin Ilmasilta Tampereen Ilmasilta Pj. Matti Antikainen Turun Ilmasilta Pj. Pertti Seeve Ilmatorjuntakilta, Turun Ilmatorjuntakilta ry Pj. Mart Pyhälahti Sihteeri Seppo Lehvilä Kauhavan Lentosotakoulun Perinneyhdistys ry Pj. Olli Nieminen Sihteeri Juhani Alkio Aurinkolaivue Komentaja Lauri Tarkkonen Turun Seudun Lentäjät Sihteeri Raimo Munukka Helsingin Reservinupseerien Ilmailukerho ry Pj. Hannes Bjurström Helsingin Reservin Ilmailuosasto ry Pj. Tapio Heikkilä Laivue Etelä-Karjala Komentaja Jorma Pajunen Lentokonehistoriallinen seura Pj. Eino Inkeri Kihlakangas 11, ROVANIEMI Puh , eino.inkeri(ät)gmail.com 96 Pilven Veikko 1/2018

97 KIRJAPAINO KARI ONNITTELEE 100-VUOTIASTA SUOMEN ILMAVOIMIA! Olemme tehneet erinomaista yhteistyötä Ilmavoimien Kiltojen kanssa. Painamme erilaisia painotöitä käyntikorteista kirjoihin. Pyydä tarjous niin saat ehdotuksemme, josta on vaikea kieltäytyä. KIRJAPAINO TOIMISTOTUKKU SUURMYYMÄLÄ 97

98 Luettavissa myös ISSUU.COM palvelussa hakusanalla Pilven Veikko. PILVEN VEIKKO Ilmavoimien Kiltaliiton jäsenjulkaisu ISSN Ilmasotakoulun Kilta ry Ilmavoimien Viestikilta ry Karjalan Lennoston Kilta ry Lapin Lennoston Kilta ry Lentosotakoulun Kilta ry Lentotekniikan Kilta ry Lentovarikon Kilta ry Satakunnan Lennoston Kilta ry Utin Ilmakilta ry Viestikoelaitoksen Kilta ry Julkaisija Ilmavoimien Kiltaliitto ry Päätoimittaja Ossi Kurki puh , ossi.kurki (ät) gmail.com Toimitussihteeri Leena Tiainen puh , leena.tiainen (ät) gmail.com Lampikuja 3 B 9, Tikkakoski Toimituskunta Jari Mikkonen, Joni Malkamäki, Ossi Kurki, Ahti Ojanen, Risto Laukkanen ja Leena Tiainen Ilmoitusmyynti Ilmavoimien Killat Ilmoitushinnat (alv 0 %) 4-väri-ilmoituksille, toistoalennus -20 % Takakansi 175 x 212 mm /1 136 x 210 mm /2 136 x 103 mm 550 1/4 66 x 103 mm 300 1/8 66 x 50 mm 170 Painos kpl Levikkialue: Koko maa, Ilmavoimien kiltojen jäsenet, joukko-osastot ja yhteistyökumppanit Seuraava lehti PILVEN VEIKKO 2/2018 ilmestyy marraskuussa aineistopäivä Ilmoitustilan varaus pilven.veikko.lehti (ät) gmail.com tai paikalliselle Ilmavoimien Kiltaliiton killan edustajalle Tekniset tiedot Lehden koko: B5 (175 x 251 mm) Painopinta-ala: 151 x 220 mm Palstojen lukumäärä: 2 Kuvien resoluutio: 300 dpi Painomenetelmä: offset Sidonta: stiftattu Ilmoitukset: painovalmis pdf / sopimuksen mukaan Taitto: Eila Keinonen, Qr-Media Painopaikka: Kirjapaino Kari, Jyväskylä 98 Pilven Veikko 1/2018 Onnittelemme! ILMAVOIMAT 100 VUOTTA Eilen, tänään, huomenna Pilven Veikko -lehden toteutustiimi Ossi Kurki, Leena Tiainen, Eila Keinonen ja Jukka Järvenpää

99 Elomatic onnittelee Suomen Ilmavoimia! 100 vuotta! Onnea 100 vuotta täyttäville Ilmavoimille! Viking Line onnittelee 100-vuotiasta ja toivottaa Teidät tervetulleiksi Punaisille laivoille! Vikingline.fi 99

100 Finnish Air Force 100 Years Strong In ongoing military operations around the globe, the Super Hornet is the fighter forces depend upon in combat. Fully networked with integrated sensors and weapons, it delivers a full range of missions from close air support to air combat and interdiction. The Super Hornet also sets a new standard of availability, maintainability and cost per flight hour providing customers with combat-proven, dominant aircraft today and for generations to come. We are looking forward to the next 100 years together. F/A-18E/ F SUPER HORNET RAYTHEON NORTHROP GRUMMAN GENERAL ELECTRIC BOEING