Lahden kaupungin ja Nastolan kunnan välillä toimitettava erityinen kuntajakoselvitys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lahden kaupungin ja Nastolan kunnan välillä toimitettava erityinen kuntajakoselvitys"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Valtuusto Lahden kaupungin ja Nastolan kunnan välillä toimitettava erityinen kuntajakoselvitys 124/07.070/2013 Kunnanhallitus Valtiovarainministeriö on päätöksellään asettanut kun tara ken ne lain 4 luvun mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen Hollolan kun nan, Hämeenkosken kunnan, Iitin kunnan, Kärkölän kunnan, Lah den kaupungin ja Nastolan kunnan välille. Samalla ministeriö asetti kun ta ja ko sel vit tä jäk si varatuomari Seppo Huldénin ja pää tök sel lään toiseksi kuntajakoselvittäjäksi filosofian kandidaatti, kau pun ki neu vos Rolf Paqvalinin. Selvitystyö alkoi ja päättyi sel vi tyk sen valmistuttua ja toimikauden päätyttyä Kuntajakoselvittäjät esittivät Hollolan, Hämeenkosken, Iitin, Kär kö län ja Nastolan kuntien sekä Lahden kaupungin yhdistymistä alkaen. Selvityksessä mukana olleet kunnat tekivät sel vit täjien ehdotusta koskevat päätöksensä valtuustoissaan. Hämeen kos ken, Kärkölän ja Nastolan kunnat sekä Lahden kaupunki hy väk syi vät val tuus to jen sa päätöksillä kuntajakoselvittäjien esityksen. Hol lo lan ja Iitin kunnat hylkäsivät esityksen. Hämeenkosken kunta edel lyt ti päätöksessään, että mikäli yhdistymissopimusta ei hy väk sy tä kai kis sa selvityksessä mukana olleissa kunnissa, niin sel vi tyk ses sä mu ka na jatkavat kunnat muodostavat maantieteellisesti toimivan ja yh te näi sen kokonaisuuden. Kuntajakoselvittäjät esittivät selvityksen jatkamista aiemmin asetetulla sel vi tys alu eel la saakka siten, että kuntajakoselvittäjän eh do tus annetaan kunnille viimeistään Kuntarakennelain 16 a :n perusteiden mukaan jos yhden tai useamman kunnan valtuusto ei hy väk sy selvittäjien kuntajaon muutosehdotusta, selvittäjät voivat tar vit taes sa jatkaa selvitystä ensimmäisen selvityskierroksen perusteella va lit se mien sa kuntien kanssa ja tehdä uuden kuntajaon muu tos eh do tuk sen näiden kuntien valtuustoille. Valtiovarainministeriö pyysi kunnilta lausuntoa erityisen kun ta ja ko selvi tyk sen toimikauden jatkamisesta sekä selvitysalueesta. Kun ta raken ne lain 15 :n mukaan valtiovarainministeriön on kuultava asianomaisia kun tia ennen erityisen kuntajakoselvityksen määräämistä alueelle. Val tio va rain mi nis te riö pyysi kunnilta lausuntoa myös kun ta ja ko sel vit tä jäs tä.

2 Kunnanhallitus esitti lausuntonaan, että se hyväksyy erityisen kun taja ko sel vi tyk sen toimikauden jatkamisen ehdotetun mukaisesti sekä kuu den kunnan että vaihtoehtoisesti myös suppeamman selvitysalueen osal ta. Samalla kunnanhallitus lausui, että se hyväksyy selvittäjäksi fi lo so fian kandidaatti, kaupunkineuvos Rolf Paqvalinin. Kunnanhallitus saattoi asian tiedoksi valtuustolle. Valtiovarainministeriö on päätöksellään päättänyt jatkaa Sal paus se län kuntajakoselvitystä asti. Selvityksessä ovat mu ka na Hollolan, Hämeenkosken, Kärkölän ja Nastolan kunnat sekä Lah den kaupunki. Kuntajakoselvittäjänä toimii kaupunkineuvos Rolf Pa qva lin. Kuntajakoselvittäjä näki tarkoituksenmukaiseksi jatkaa selvitystä niin, et tä muodostetaan kaksi selvitysaluetta. Toisen alueen muo dos ta vat Hol lo lan ja Hämeenkosken kunnat ja toisen Lahden kaupunki ja Kärkö län ja Nastolan kunnat. Kuntajakoselvityksen johtoryhmä käsitteli selvityksen jatkoa ja totesi, että selvitystä jatketaan kuntajakoselvittäjän em. nä kemyk sen mu kai ses ti ja perusti selvitystyön poliittista ohjausta var ten jaostot kum mal le kin selvitysalueelle. Lahti-Nastola-Kärkölä selvitysjaoston kokouksessa käytiin kes kus te lua kuntien näkökulmien perusteella selvityksen kynnys ky sy myk sis tä. Tällöin Nastolan edustajat ilmoittivat Nastolan kolmen suu rim man valtuustoryhmien kantoihin perustuen, että Nastola ei jatka sel vi tys tä Kärkölän kanssa. Tämän jälkeen jaosto päätti jatkaa selvitystä Lah den ja Nastolan kesken. Nastolan kunnanhallitus merkitsi kokouksessaan Salpaus sel kä kuntajakoselvityksen Lahti-Nastola-Kärkölä jaoston päätöksen tie toon sa saatetuksi asian ja hyväksyi yksimielisesti, että kun ta ja ko sel vi tys tä jatketaan Lahden ja Nastolan kesken. Kuntajakoselvityksen valmistelumateriaali on ollut nähtävillä koko sel vi tyk sen ajan kuntajakoselvityksen kotisivuilla. Lahden alueen kuntajaon jat ko sel vi tyk sen kuntalaiskuulemistilaisuudet järjestettiin Lahdessa ja Nastolassa Nastolan kunnanjohtaja on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle ennen yhdis ty mi sen tapahtumista, joten hänen asemastaan ei tarvitse erikseen so pia eikä hänelle yhdistymissopimuksessa määrätä uutta tehtävää. Saamiensa määräysten mukaisesti kuntajakoselvittäjä on tehnyt

3 kun ta ra ken ne lain 16 :n mukaisen erityisen selvityksen kuntajaon muut ta mi ses ta Lahden kaupungin ja Nastolan kunnan osalta. Kuntajakoselvitys si säl tää kuntajakoselvittäjän ehdotuksen, yhdistymissopimuksen sekä sel vi tys osan. Kuntajakoselvittäjän ehdotus ja yhdistymissopimus ovat esi tys lis tan liitteenä (liite nro 2/ ). Näkemyksiä kuntajakoselvityksestä ja yhdistymissopimusehdotuksesta : Yhdistymissopimusehdotus sisältää asioita, jotka pohjautuvat Nastolan val tuus ton hyväksymään kuntastrategiaan. Strategian päämäärän: Toi mi vat peruspalvelut osalta yhdistymissopimuksen mukaisesti kun nal lis ten palvelujen palvelutarjonta jatkuu pääsääntöisesti nykyisen kal tai se na. Sosiaali- ja terveyspalveluissa on mahdollista tulla muutoksia so te uu dis tuk sen vaikutuksesta. Vireillä olevassa uudessa sosiaali- ja ter veys pal ve lu jen järjestämistavassa sote alue päättää millainen pal ve lu ta so pi tää olla kussakin kunnassa. Kunnan sisällä olevista pal ve lu toi mi pai kois ta päättää ao. kunta/tuottaja. Yhdistymissopimusehdotus si säl tää Nasto lan terveysaseman perusparannuksen vuosina , mikä tu kee toiminnan jatkuvuutta terveysasemalla. Vuonna 2016 pe rus tervey den huol lon ja sosiaalitoimen palvelut tuotetaan Päi jät-hä meen so si aa li- ja terveydenhuollon kuntayhtymän pe rus pal ve lu kes kus Aavan toi mes ta. Varhaiskasvatukseen, esiopetukseen ja pe rus opetuk seen liit tyen yhdistymissopimusehdotukseen on kirjattu val tuus ton hyväksymän pal ve lu ver kon kehittämisen edellyttämät investoinnit. Yh dis ty mi sel lä voi ol la vaikutuksia palveluverkon uudistamiseen sisäl ty vään Kukkasen kou lun laajennus- ja peruskorjaushankkeeseen. Strategian päämäärien: Elinvoimaisuus, väestön kasvu, viihtyisä ja tur val li nen toimintaympäristö sekä yritystoiminnan kehittymisedellytykset, yh dis ty mis so pi mus eh do tus sisältää merkittävänä yhdyskuntarakenteen ke hit tä mi sen periaatteena sen, että Uuden Lahden sisäinen lii ken ne verk ko sekä elinkeino- ja asuinalueet on hyvä rakentaa nykyistä sel keäm min rataosan varaan ja hyödyntää se täysimääräisesti, kun ra dan var ren kunnat Nastola ja Lahti yhdistyvät yhdeksi nau ha kau pun gik si. Myös nykyisten raja-alueiden yhdyskuntarakenteen tiivistäminen näh dään mahdollisuutena. Nastolan nauhamainen kuntakeskus muo dos tai si kaupunkimaisen osakeskuksen, jossa olisi kattavat yksityiset ja jul kiset palvelut. Rakokiven liikekeskuksen kehitys kauppapalvelujen kes kuk se na pyritään turvaamaan. Strategian päämäärän: Nastola henki osalta yh dis ty mis so pi mus ehdo tus sisältää lähidemokratiaan liittyvänä aluejohtokunnan perustamisen ny kyi sen Nastolan alueelle. Aluejohtokunta antaa lausuntonsa sen toi mi aluet ta koskevista merkittävistä asioista ja

4 toimii tiiviissä yhteistyössä yh tei sö jen kanssa alueen identiteetin, palveluiden ja elinvoimaisuuden ke hit tä mi sek si. Johtokunta päättää valtuuston talousarviossa myön tä mien määrärahojen puitteissa tuista ja avustuksista asukkaiden jär jes tö-, vapaa-aika-, kulttuuri-, liikunta-, kylä- ja muuhun harrastetoimintaan se kä erilaisille tapahtumille. Johtokunta seuraa ja arvioi kunnan pal ve lui den laatutason ja asukastyytyväisyyden toteutumista alueellaan. Asu kastyy ty väi syy den kehitykseen on hyvä luoda seurantajärjestelmä, jos sa yhtenä lähtökohtana ja arvioinnin pohja-aineistona voi pitää Nas tolas sa keväällä 2014 suo ri tet tua asukastyytyväisyystutkimusta. Aluejoh to kun nan mukaiseen toi min taan Nastolan kunta on käyttänyt vuosit tain eu roa. Yhdistymissopimusehdotuksen yksi keskeisimmistä tavoitteista on saa da uuden kunnan talous kestävälle pohjalle. Sopimusehdotus edel lyt tää, että kunnissa toteutetaan vuonna 2015 sellaiset palveluiden ja ta lou den sopeuttamistoimet, joilla saadaan aikaan pysyviä toi min ta ku lu jen pienentämisiä. Kunnat sitoutuvat siihen, että vuoden 2015 toi min taa hoidetaan niin, että käyttötalouden toimintakatteet toteutuvat kor kein taan valtuustojen vuoden 2015 talousarviossa hyväksymissä ta sois sa. Mahdolliset ylityspaineet hoidetaan vahvistetun talousarvion puit teis sa. Uuden kunnan taloudenhoidon periaatteiden osalta yh dis ty mis so pi mus eh do tuk sessa on käyttötalousmenojen kehityksestä to det tu, että muiden kuin sosiaali- ja terveysmenojen vuotuinen reaalikasvu tu lee pitää alle 0,25 prosentin. Sosiaali- ja terveysmenoissa ta voi tel laan vuosittain alle yhden prosentin reaalikasvua. Vuoden 2016 kun nal li sek si tuloveroprosentiksi on määritelty 20,25. Nastolan kunnan päätöksentekokyky talouden tasapainotuksessa on ol lut hyvä. Valtuusto ja muut kunnan toimielimet ovat pystyneet nopeas ti reagoimaan heikentyneeseen talouskehitykseen päättämällä toi men pi teis tä, jotka ovat johtaneet pysyviin toimintamenojen pie nentä mi siin. Verrattaessa Nastolan ja Lahden toimintakuluja on Nastola jär jes tä nyt sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut selvästi Lahtea edul li sem min. Vaikka nämä palvelut on Nastolassa hoidettu kokonaisuudessaan pie nem mil lä kustannuksilla on palvelutaso yleisesti sosiaali- ja ter veys pal ve luis sa Nastolassa parempi. Muiden toimialojen kustannuksissa ei ole olennaisia eroja. Uuden kunnan taloudenhoidossa on tärkeätä, että toimintamenoja pie nen ne tään merkittävästi nykytasosta. Ottaen huomioon aikaisempi ke hi tys toimintamenojen alentamisesta on tärkeää, että kehitystä oh ja taan tuloveroprosentin tasolla. Tavoitteena tulee olla, että vuodelle 2016 määriteltyä tuloveroprosentin tasoa voidaan ylläpitää myös tu le vi na vuosina. Toimintamenojen pysyvät pienentämiset tulee suunnitella tä män mukaisesti. Molemmilla kunnilla on taloudellisesti huono in ves toin ti ky ky. Tämä korostaa

5 osaltaan toimintamenojen alentamistarvetta, jot ta tulorahoituksesta jää nykyistä suurempi osuus investointien ra hoi tuk seen vähentäen muuten voimakkaasti kasvavaa lainanottotarvetta. Yhdistymissopimusehdotuksessa todetaan, että kummankaan kunnan joh ta mis jär jes tel mä ja sen ylläpitämä päätöksentekokulttuuri eivät sovi sel lai se naan uuden kunnan haasteiden ratkaisemiseen. Uuteen kun taan luodaan uusi johtamisjärjestelmä. Viranomais- ja pal ve lu toi min nas sa hyödynnetään nykyisten kuntien parhaita käytäntöjä sekä muis sa vastaavan kokoisissa kunnissa saatuja kokemuksia. Edellä mainitut hal lin non rakentamisen periaatteet ovat hyviä, mutta lyhyellä täh täi mel lä hyvin tavoitteellisia. Ehdotus: Päätös: (kunnanjohtaja) Kunnanhallitus ehdottaa, että valtuusto 1. toteaa, että kuntajakoselvityksen nähtävillä olon aikana on jätetty 8 huo mau tus ta sekä 2 määräajan jälkeen. Kunnanhallitus esittää lau sun to naan muistutuksista tä män liitteen (liite nro 3/ ) mukaisesti. 2. hyväksyy kuntajakoselvittäjän päivätyn ehdotuksen, jon ka mukaan kuntajakoa muutetaan siten, että Lahden kaupunki ja Nas to lan kunta lakkaavat ja ne yhdistetään uudeksi kun nak si, joka ottaa nimekseen Lahti ja kuntamuodokseen kaupungin. 3. hyväksyy kuntajakoselvittäjän laatiman päivätyn yh disty mis so pi muk sen. 4. merkitsee valmisteluaineiston tiedoksi. Kunnanhallitus käsitteli pykälän kohdittain. Kohta 2: Käydyn keskustelun aikana kunnanhallituksen jäsen Harri Nie mi esitti, että kunnanhallitus hylkää kuntajakoselvittäjän päi vä tyn ehdotuksen, jonka mukaan kuntajakoa muutetaan siten, että Lah den kaupunki ja Nastolan kunta lakkaavat ja ne yh dis te tään uudeksi kunnaksi, joka ottaa nimekseen Lahti ja kun ta muo dok seen kaupungin. Hallituksen jäsen Jorma Koskelainen kannatti Nie men esitystä. Puheenjohtaja esitti äänestyksen toimitettavaksi ni men huu to ää nestyk se nä ja äänestysjärjestykseksi seuraavaa: ne jotka kannattavat kun nan joh ta jan ehdotuksen hyväksymistä äänestävät "jaa" ja ne, jotka kan nat ta vat hallituksenjäsen Niemen esitystä äänestävät "ei". Esitys hy väk syt tiin. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä "jaa" äänestivät Hassinen, Kai tai nen, Koskelo, Laakso, Rahkonen, Reinikka ja Siltanen, "ei" äänes ti vät Karjalainen, Koskelainen, Niemi ja Savurinne. Puheenjohtaja to te si hallituksen päättäneen äänestyksen jälkeen hyväksyä pää tök sek si kunnanjohtajan tekemän ehdotuksen.

6 Kohta 3: Käydyn keskustelun aikana hallituksen jäsen Harri Niemi esit ti, että kunnanhallitus hylkää kuntajakoselvittäjän laatiman päi vä tyn yhdistymissopimuksen. Hallituksen jäsen Jorma Koskelainen kan nat ti Niemen esitystä. Puheenjohtaja esitti äänestyksen toimitettavaksi ni men huu to ää nestyk se nä ja äänestysjärjestykseksi seuraavaa: ne jotka kannattavat kun nan joh ta jan ehdotuksen hyväksymistä äänestävät "jaa" ja ne, jotka kan nat ta vat hallituksenjäsen Niemen esitystä äänestävät "ei". Esitys hy väk syt tiin. Valtuusto 3 Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä "jaa" äänestivät Hassinen, Kai tai nen, Koskelo, Laakso, Rahkonen, Reinikka ja Siltanen, "ei" äänes ti vät Karjalainen, Koskelainen, Niemi ja Savurinne. Puheenjohtaja to te si hallituksen päättäneen äänestyksen jälkeen hyväksyä pää tök sek si kunnanjohtajan tekemän ehdotuksen. Päätös: Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen päätösehdotuksen kohdan 1 yk si mie li ses ti. Käydyn keskustelun aikana valtuutettu Harri Niemi esitti, että valtuusto hyl kää kohdan 2: kuntajakoselvittäjän päivätyn eh do tuk sen, jonka mukaan kuntajakoa muutetaan siten, että Lahden kaupunki ja Nastolan kunta lakkaavat ja ne yhdistetään uu dek si kunnaksi, joka ottaa nimekseen Lahti ja kuntamuodokseen kau pun gin. Niemi esitti myös, että Valtuusto hylkää kohdan 3: kun ta ja ko sel vit tä jän laatiman päivätyn yhdistymissopimuksen. Val tuu te tut Lasse Pakkanen, Seppo Kaapro ja Jesse Kaukinen kannattivat Nie men tekemää esitystä. Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja esitti selostuksen kes kus te lun kuluessa tehdyistä esityksistä, mikä hyväksyttiin. Pu heen joh ta ja totesi, että on suoritettava äänestys, koska oli tehty kun nan hal li tuk sen esityksestä poikkeava kannatettu esitys. Puheenjohtaja esitti ää nes tyk sen toimitettavaksi nimenhuudolla, mikä hyväksyttiin. Ää nes tys jär jes tyk sek si puheenjohtaja esitti, että ne jotka kannattavat kun nan hal li tuk sen esitystä äänestävät "jaa" ja ne jotka kannattavat valtuutettu Nie men esitystä äänestävät "ei", valtuusto hyväksyi tämän ää nes tys jär jes tyksek si. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä, äänestyslista pöytäkirjan liit tee nä 3/ , annettiin 22 "jaa"-ääntä ja 21 "ei"-ääntä. Puheen joh ta ja totesi valtuuston päättäneen äänestyksen jälkeen hyväksyä pää tök sek si kunnanhallituksen tekemän esityksen.

7 Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen päätösehdotuksen kohdan 4 yk si mie li ses ti. Lisätietoja: kunnanjohtaja Pauli Syyrakki, puh , pau li.syyrakki@nastola.fi

Lahden kaupungin ja Nastolan kunnan välillä toimitettava erityinen kuntajakoselvitys

Lahden kaupungin ja Nastolan kunnan välillä toimitettava erityinen kuntajakoselvitys Kunnanhallitus 4 19.01.2015 Lahden kaupungin ja Nastolan kunnan välillä toimitettava erityinen kuntajakoselvitys 124/07.070/2013 Kunnanhallitus 4 Valtiovarainministeriö on 11.10.2013 päätöksellään asettanut

Lisätiedot

Lausunto valtiovarainministeriölle kuntarakennelain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen toimikauden jatkamisesta

Lausunto valtiovarainministeriölle kuntarakennelain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen toimikauden jatkamisesta Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Kunnanvaltuusto 41 25.06.2013 Kunnanhallitus 229 16.09.2013 Kunnanvaltuusto 49 24.09.2013 Kunnanhallitus 260 21.10.2013 Kunnanvaltuusto 56 12.11.2013 Kunnanhallitus 238 13.10.2014

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Kunnanhallitus 175 27.10.2014 Valtuusto 39 10.11.2014. Hankesuunnitelma, Rakokiven koulu 524/01.017/2013. Kunnanhallitus 27.10.

Kunnanhallitus 175 27.10.2014 Valtuusto 39 10.11.2014. Hankesuunnitelma, Rakokiven koulu 524/01.017/2013. Kunnanhallitus 27.10. Kunnanhallitus 175 27.10.2014 Valtuusto 39 10.11.2014 Hankesuunnitelma, Rakokiven koulu 524/01.017/2013 Kunnanhallitus 27.10.2014 175 Sivistystoimen palveluverkkoselvityksien pohjalta on valtuuston 27.1.2014

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus Yhdistymishallitus 4 22.08.2016 Yhdistymishallitus 10 12.09.2016 Yhdistymishallitus 27 19.09.2016 Yhdistetty valtuusto 9 19.09.2016 Kaupunginhallitus 259 10.10.2016 Kaupunginvaltuusto 52 24.10.2016 Talous-

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Kuntien lausunnot on annettava mennessä.

Kuntien lausunnot on annettava mennessä. Kaupunginhallitus 25 25.01.2016 Kaupunginvaltuusto 4 01.02.2016 Kaupunginhallitus 40 15.02.2016 Lausuntopyyntö kuntarakennelain 4 luvun mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen asettamisesta 27/00.04.00/2016

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 200 06.10.2014 Valtuusto 51 13.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 310/00.04.00/2014 KHALL 200 6.10.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus Joutsan kunnanhallitus 211 28.11.2016 Joutsan kunnanhallitus 99 08.05.2017 Kunnanvaltuusto 29 15.05.2017 Perusturvalautakunta 66 30.05.2017 HALLINTOSÄÄNNÖN UUDISTAMINEN Joutsan kunnanhallitus 28.11.2016

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Vuoden 2013 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Kunnanhallitus 268 29.10.2012 Kunnanhallitus 273 31.10.2012 Kunnanhallitus 276 05.11.2012 Valtuusto 51 12.11.2012 Vuoden 2013 talousarvio ja vuosien 2014-2015 taloussuunnitelma 2725/13/130/2012 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013 Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016

Lisätiedot

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym. Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta AIKA 07.01.2019 klo 17:00 PAIKKA Messi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU Kaavoitus- ja rakennusjaosto 26 02.03.2017 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 40 06.04.2017 LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU 3047/10.03.00.02/2016

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle Vapaa-aikalautakunta 15 27.01.2015 Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle 6.10.2014 30.4.2015 67/531/2014 KH 06.10.2014 211 Sydän-Satakunnan Urheiluhallit

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03. Tekninen lautakunta 122 22.11.2018 Kaupunginhallitus 253 03.12.2018 Kaupunginvaltuusto 5 18.03.2019 Hulevesitaksa 1099/10.03.01/2018 Tekla 22.11.2018 122 Valmistelija: kaupungininsinööri Katja Rissanen

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 145 15.09.2014 Hollolan kunnan, Hämeenkosken kunnan, Iitin kunnan, Kärkölän kunnan, Lahden kaupungin ja Nastolan kunnan välillä toimitettava erityinen kuntajakoselvitys 124/07.070/2013 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua Kaupunginhallitus 94 16.08.2016 Kaupunginhallitus 107 06.09.2016 Kaupunginvaltuusto 48 07.11.2016 Kaupunginvaltuusto 58 12.12.2016 Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen

Lisätiedot

Lausuntopyynnön materiaalit:

Lausuntopyynnön materiaalit: Perusturvalautakunta 7.0.06 Kunnanhallitus 339 3.0.06 Kunnanhallitus 365 07..06 Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi maakuntauudistukseksi, sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistukseksi

Lisätiedot

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa. Tilapäinen valiokunta 4 13.03.2015 Valtuusto 15 23.03.2015 Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa 23/00.02.04/2015 TILAPVAL 13.03.2015 4 Valtuusto

Lisätiedot

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali Kunnanhallitus 281 20.06.2016 Kunnanhallitus 335 05.09.2016 Kunnanhallitus 433 14.11.2016 Kunnanhallitus 479 12.12.2016 Kunnanhallitus 20 16.01.2017 Valtuusto 3 25.01.2017 Tekninen lautakunta 4 16.02.2017

Lisätiedot

26 05.06.2013 25 16.04.2014 70 28.10.2014 17 19.02.2015 61 30.09.2015 27 20.04.2016 13 22.02.2017 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten esteellisyyksien toteaminen TARLTK 05.06.2013 26 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Pomarkun kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Henkilöstötoimikunta Aika 04.02.2019 klo 15:30-17:10 Paikka Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

2. TUTUSTUN KIRKKOONI

2. TUTUSTUN KIRKKOONI 2. TUTUSTUN KIRKKOONI Ikonit kuuluvat ortodoksiseen kirkkoon ja kotiin 1. Laita rasti niiden kuvien viereen, joihin sinusta ikoni voisi kuulua. Väritä kuvat. 2. Kirjoita kir-jain-kor-teil-la-si sana IKONI.

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Kunnanhallitus 85 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 17 13.03.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen 118/00.00.01/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1 Kunnanhallituksen hyvinvointijaosto AIKA 12.08.2014 klo 18:00 PAIKKA Taipalsaaren kunnantalo, Ruorisilta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 22 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Resurssivaliokunta 7 17.10.2016 Kunnanhallitus 303 31.10.2016 Valtuusto 81 07.11.2016 KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2017 1355/02.03.01/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (p.

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Päätösehdotus (Pj): Tarkastuslautakunta päättää lähettää vastuullisen tilintarkastajan vaihtumisen tiedoksi valtuustolle.

Päätösehdotus (Pj): Tarkastuslautakunta päättää lähettää vastuullisen tilintarkastajan vaihtumisen tiedoksi valtuustolle. Tarkastuslautakunta 77 07.11.2014 Kaupunginvaltuusto 66 24.11.2014 TILINTARKASTUSYHTEISÖN VASTUULLISEN TARKASTAJAN VAIHTUMINEN 56/03/2013 TARLA 77 67 Oulun HTM&JHTT-Tarkastus Oy on valittu Lieksan kaupungin

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9. Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015 Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.2015 alkaen 768/01.01.03/2015 SIVLTK 03.03.2015 38 Asian valmistelija:

Lisätiedot

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 38 12.02.2018 Kaupunginhallitus 65 06.03.2018 Kaupunginhallitus 88 26.03.2018 Kaupunginvaltuusto 24 26.03.2018 Kuntalain 85.2 :n mukaisten selitysten vaatiminen / jatkotoimenpiteet 2089/03.06.00/2018

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

LAUSUNTO SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA. Valmistelu: talousjohtaja Tuula Marttinen puh

LAUSUNTO SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA. Valmistelu: talousjohtaja Tuula Marttinen puh LAUSUNTO SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA KHALL 163 Valmistelu: talousjohtaja Tuula Marttinen puh. 050-5645271. Sosiaali- ja terveysministeriön asettama

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

Naantalin kaupungin äänestysaluejako

Naantalin kaupungin äänestysaluejako Kaupunginhallitus 144 18.04.2017 Kaupunginvaltuusto 38 24.04.2017 Naantalin kaupungin äänestysaluejako 187/00.00.00/2016 Kaupunginhallitus 18.04.2017 144 Kaupunginlakimies Turo Järvinen: Naantalin kaupungin

Lisätiedot

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille Perusturvalautakunta 4 24.04.2018 Kaupunginhallitus 4 07.05.2018 Perusturvalautakunta 5 16.10.2018 Kaupunginhallitus 11 22.10.2018 Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus koskien kaupunginhallituksen päätöstä

Oikaisuvaatimus koskien kaupunginhallituksen päätöstä KAUPUNGINHALLITUS 89 18.03.2019 KAUPUNGINHALLITUS 107 25.03.2019 Oikaisuvaatimus koskien kaupunginhallituksen 4.2.2019 38 päätöstä 87/11.1101.110101/2019 KH 89 Niilo Ojala on 25.2.2019 päivätyssä oikaisuvaatimuksessaan

Lisätiedot

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/2017 1 Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymä Aika 29.12.2017 klo 17:10-17:42 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Yrityksen vaatimus oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran laskussa mainittujen asiakirjojen luovuttamisesta

Lisätiedot

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen. Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa

Lisätiedot

Kunnanhallitus Työyhteisötoimikunta Kunnanhallitus Valtuusto

Kunnanhallitus Työyhteisötoimikunta Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus 173 29.04.2019 Työyhteisötoimikunta 17 13.05.2019 Kunnanhallitus 195 13.05.2019 Valtuusto 69 23.05.2019 Siikajoen kunnan työterveyshuollon palvelut 82/02.024/2019 KHALL 173 Siikajoen kunnan

Lisätiedot