Suomen rengasmiekat. Kuvat 1 2. Rengasm iekkojen ponsia Englannista. B. Salinin m ukaan.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen rengasmiekat. Kuvat 1 2. Rengasm iekkojen ponsia Englannista. B. Salinin m ukaan."

Transkriptio

1 1 2 Kuvat 1 2. Rengasm iekkojen ponsia Englannista. B. Salinin m ukaan. Suomen rengasmiekat. Kansainvaellusajan rengasmiekkojen mielenkiintoista ryhmää ovat skandinavilaiset muinaistutkijat kerta toisensa jälkeen käsitelleet julkai* suissaan, viimeksi ja perusteellisimmin O. Montelius, joka on oleellisesti täydentänyt K. Stjernan luetteloa niistä ja yksityiskohtaisemmin selvittänyt B. Salinin niitä koskevan typologian.1 Montelius on koet* tanut saada rengasmiekkaluettelonsa, kaikki riittävän selvät kahva* katkelmat mukaan ottaen, mahdollisimman täydelliseksi. Häneltä on kuitenkin jäänyt huomaamatta, että Suomesta on löydetty merkittävä määrä tähän ryhmään kuuluvia mie< Kuvat 3 4. Rengasm iekkojen ponsia. 3 Englanti. 4 R uotsi. 2/3. B. Salinin m ukaan. kanponsia ja sellaisten osia. Lyhyt esitys näistä on sen vuoksi paikal* laan, varsinkin kun joukossa on pari sekä Skandinaviasta että muual* takin rengasmiekkain levenemis* alueelta toistaiseksi tuntematonta myöhäistä kehitysmuotoa. Salin ja Montelius ovat osoit* taneet, miten typologisesti varhah simpien rengasmiekkojen liikkuva, kaareen ripustettu rengas (kuv. 1, 2) sanottakoon tätä kehityk* sen alkuvaihetta 1. asteeksi vähis teilen sulautui yhteen kaaren kanssa. Sekä rengas että kaari, jotka tehtiin 1 K. Stjerna, H jälm ar och svärd i Beovulf, Studier tillägnade O. M ontelius 199/ 03 (Tukholm a 1903), s. 110 ja seur. B. Salin, Die altgerm anische Thierorna* m entik (Tukholm a 1904), s I i Shetelig, N ye jernaldersfun d paa Vestlandet, Bergens M useum s aarbok , s S. Grieg, A kerfundet, O ldtiden V II, 1918, s O. Montelius, Ringsvärd och närstående typer, A ntikv. T idskr. för Sverige XX II: 5, 1924 (opus posthumum ).

2 5 6 Kuvat Rengasmiekan renkaan kaari, Hiukkavainio, H uittinen, n. */5. 6 a b Rengasm iekan rengas, Vänniä, Tyrvää, */» entistä paksummiksi, valettiin vielä jonkun aikaa erikseen, ja tapiksi kavennettu kaaren alapää upotettiin renkaan silmään (tätä kehitys* vaihetta sanottakoon 2. asteeksi). Näin syntyi se omituinen ko* riste, joka nähdään miekanponnen oikealla sivulla kuvassa 4 ja jota voidaan nimittää rengaspahkaksi. Sittemmin sekä rengas että kaari valettiin yhteen (3. aste). Lopulta koko rengaspahka sulautui ponnen kanssa yhdeksi ainoaksi kappaleeksi (4. aste). Kehityssarjan ensimmäinen asteon Monteliuksen mukaan edustettuna vain kolmessa englantilaisessa miekassa 1 (kuv. 1, 2). Vasta toisessa asteessaan rengasmiekka, tähänastisten löytöjen mukaan, kotiutui Euroopan mannermaalle ja Skandinaviaan. Montelius luettelee 8 tämänasteista miekkaa tai miekan pontta, nim. Englannista, Norjasta ja Saksasta yhden kustakin maasta sekä Ruotsista 5 kappa* letta. Tähän on lisättävä yksi rengasmiekka Schretzheimistä Baierista 2, joten saksalaisten kappaleiden luku nousee ainakin kahteen. Suomen löydöissä on katkel* mia vähintäin neljästä toiseen kehi* tysasteeseen luettavasta miekanpon* nesta: 1) Rengaspahkan pronssinen kaari, kuva 5, löydetty Huittisten pitäjän Sammunkylän Vähänkäen talon maalta, Hiukkavainionmäen polttokalmistosta (3149:41). Pai* kalta on sekä kansainvaellus* että viikinkiajalta johtuvia löytöjä. Var* haisimmat esineet ovat tuskin 500* Kuvat 7 8. Rengasm iekkojen renkaita. luvun loppua tai n. vuotta a b Kirmukarmu, Vesilahti, 4/s. vanhempia. 8 a b M äkihaka, V ähäkyrö, */5. 1 Montelius, main. teos, s Ks. esim. S. Lindqvist, V endelkulturen, K. Vitterh., Hist. o. Antikv. Akad. H andlingar 36:1, s. 145, kuv. 149.

3 - 46-2) Rengaspahkan pronssinen rengas, kuva 6, löydetty hauta* roukkiosta T yrvään pitäjän Kaukolan kylän Vänniän talon m aalta1 (4301:59). Muista löytöesineistä johtunee muuan pronssilevystä teh* dyn rannerenkaan palanen 500*luvun lopulta tai 600duvulta. 3) Rengaspahkan pronssinen rengas, kuva 7 a b, Vesilahden pitäjästä, Kirmukarmun polttokalmistosta (5165:20). M uut löydöt (vrt. kuv. 15) ovat enimmäkseen kansainvaellusajan loppupuolelta, vähältä osaltaan viikinkikauden alulta. 4) Rengaspahkan pronssinen rengas, kuva 8 a b, V ähänkyrön pitäjän Perkiön kylästä, M äkiha an polttohaudasta n:o 3 (4746:31). Haudan kalusto, johon kuuluu niin tunnusomaisia esineitä kuin profi* Ioitu tasavartinen solki, vrt. Hackman, Eisenzeit, taul. 5:1, ynnä pari kullattua hakasten koristekupuraa, vrt. K. Vitterh., Hist. o. Antikv. Akad. Handlingar 34, sarja III, 1:4, kuv. 27, on 500*luvulta. Kolmannen asteen miekkoja, joissa rengaspahka on sulautu* nut yhdeksi kappaleeksi, tuntee Montelius Englannista (kuva 3) ja Norjasta kummastakin yhden, Ruotsista 9 ja Tanskasta 4. Suomesta on toistaiseksi vain yksi tähän ryhmään luettava löytö, nim ittäin: 5) Kolmiomainen, pronssinen miekanponsi, kuva 9, Ristimäen polttokalmistosta Kaarinan pitäjästä (6913:221, 222).2 Ponsi ja rengaspahka ovat molemmat eläinornamentiikan II:n tyylin mukai* sesti nauhapujotelmin ja eläinaihein koristettuja. Ponsi on puhko* nainen, mutta aukossa lienee alkuaan ollut värilliset lasit. Rengas* pahka on ontto. Neljäs kehitysaste, jossa rengaspahka ja ponsi ovat yhteen valetut, on tietojeni mukaan tunnettu vain Suomesta, mistä ensimmäi* nen ja vastaiseksi ainoa tällainen miekanponsi muutamia vuosia sit* ten löydettiin. Monteliuksen luettelosta saa turhaan hakea tämän asteista rengasmiekkaa Skandinaviasta tai muualta germaanisista maista. Tarkoittamani kappale on : 6) Vendel*tyyppinen pronssinen miekanponsi, kuva 10 a c, löy* detty Varsinaissuomesta, U udenkirkon pitäjän Kallelan kylän Hasun talon maalta, Kalmumäen laajasta polttokalmistosta (8242:85). Rengaspah* kan särkyneellä kaarella saattaa nähdä tyylin II kuosista eläinkoris* telua: ylhäältä päin kuvatun pään ynnä ruumiin nauhamaisten kie* murojen osia. Ponnen ja renkaan somisteina on nauhapujotelmia. Renkaan erottaa muusta kahvasta vinouurteinen vyö. Ponsi on pah* koineen sisältä yhtä onteloa. Rengasmiekan ponnen kehitys ei näytä Suomessa loppuneen vielä tähänkään, Kansallismuseon kokoelmissa on nim ittäin: 1 A. Hackman, Die ältere Eisenzeit, s. 65. * FM 1917, s. 63 ja seur.

4 Kuvat M iekanponsi erillisine rengaspahkoineen, Ristimäki, Kaarina, n. */s. 10 M iekanponsi kiinteine rengaspahkoineen, Kalmumäki, Kallela, U usikirkko T. 1., */,.

5 Kuva 11. M iekankahvan ponsipääkatkelm a.vrt kuv. 12. Pukkila, Isokyrö. /, ) Pronssisen kuva 11, josta ei saa tosin täyttä varmuutta ponnen muodosta kokonaisuudessaan, mutta joka osoittaa, että ainakin rengaspahkan kaari (kuva 12, b) ja luultavasti myös itse ponsi (kuva 12, a) ovat olleet siinä soikean ponnen alustan (kuva 12, c) kanssa yhdeksi kappaleeksi valetut. Katkelma on löydetty Isonkyvön pitäjästä, rik* kaista löydöistään tunnetusta Pukkilan poltto* kalmistosta (7703:13). O n kylläkin outoa, että rengas, jota ei saatu talteen, olisi näin myö* häisellä kehitysasteella jälleen irtautunut kaaren yhteydestä ja tehty erikseen. M utta että kah* vassa alkuaan on ollut tällainen irtain rengas, voidaan joltisellakin varmuudella päätellä ponnenalustaan ja kaaren tyveen jääneistä jäljistä sekä myös ponnenalustan pituudesta. Siinä on nimittäin kaaren sivussa riittävästi tilaa isonlaisellekin renkaalle. Kuvan 12 uusintopiirrosta on kuitenkin pidettävä vain ehdollisena, ei suinkaan riidattomana kokeena. Vielä on Suomesta kaksi Vendebtyyppistä miekanpontta, jotka epätasasuhtaisen muotonsa nojalla voitaneen lukea rengasmiekkain ryhmään. Toinen ponsi, kuva 13, on löydetty Laitilan pitäjän Kodialan kylästä isosta polttokalmistosta Pärkön talon luota (2217:35). Pon* nessa on toisessa päässä reiälliset ulokkeet, joiden läpi se on ollut rautanastoilla kiinnitetty alustaansa, mutta toisessa päässä niitä ei ole ollut, jotavastoin siinä voi nähdä sekä yläkulman päällä että vastaa* valla kohden onton sisustan seinässä pronssinastan, arvatenkin rengas* pahkan kiinnikkeen, jätettä. Miekan ponnenalusta ja väistin saa* tiin myös talteen, ehkäpä itse säiläkin.1 Kuva 12. Katkelma kuv. 11, ennalleen hahm oteltuna; a varsinainen ponsi, b rengaspahkan kaari, c ponnenalusta, d rengas. /«1 Paikkakuntalaisten tästä polttokalm istosta puutarhatöissä tapaam ien ensim* mäisten löytöesineitten joukossa oli nim ittäin m m. neljä kokoon taitettua kaksi* teräistä miekansäilää.

6 Kuva 13. M iekanponsi alustoineen, Pärkkö, Laitila, */5. Toinen ponsi, kuva 14, on edellä jo mainitusta V ähänkyrön Mäkiha an kalmistosta, kuten ponsi n:o 4:kin, mutta eri hautauksesta (4902:260). Tässä ponnessa on kummassakin päässä nasta*uloke, joista toinen on kuitenkin huomattavasti toista korkeampi. Tämä johtunee siitä, että matalampi uloke on muodostettu rengaspahkaa var* ten.1 Yllälueteltujen miekanponsien suhteellisen suuresta lukumää* rästä ja niiden laajasta levenemisestä, joka käsittää kolme vanhaa kulttuurialuettamme Varsinaissuomessa, Satakunnassa ja Pohjanmaalla, selviää, että rengasmiekka ei saattanut olla Suomessa kansainvaellus* ajalla mikään harvinainen ilmiö. Jos vielä otetaan mukaan muut maastamme löytyneet, tyypiltään skandinaviset pronssiset miekanpon* net 500*luvun lopun ja n. v:n 800 j. Kr. väliseltä ajalta, päästään sangen huomattavaan 18:n kappaleen kokonaismaärään. Lisäksi tulee edelleen useampia kahvan osia miekoista, joissa ilmeisesti on alkuaan ollut samanlainen ponsi. Tämän suuren määrän ylittääkin vain edellyttäen että Monteliuksen tuskin kymmentä vuotta vanha luettelo on yhä jotakuinkin täydellinen samanaikuisten miekanpon* sien luku Ruotsista, jotavastoin tanskalaisten ja norjalaisten vas* taavien kappaleiden lukumäärä jää meikäläistä paljon vähäisemmäksi. M onet puheenalaisista miekoistamme, sekä rengaskoristeiset että muunlaisetkin.lienevät ruotsalaista tuonti* tavaraa. M utta osaksi ne ovat epäile* mättä kotimaistakin työtä. Ja näin ei ole laita vain yksinkertaisten, vaatimattomien kappaleiden, joista sitä ensisijassa olettaisi. Suomessa valmistettuja ovat ilmeisesti Kuva \ 4, M iekanponsi, M äkihaka, myös jotkut taidokkaamminkin tehdyt, V ähäkyrö, */ 1 Vrt. vastaavanlaista norjalaista m iekanpontta: Montelius, m ain. teos, s. 45, kuv. 79, tahi Salin, m ain. teos, kuv

7 tyylin II mukaisesti koristetut kappaleet, esim. Kaarinan Ristimäen ja Uudenkirkon Kalmumäen barokkisävyiset rengasmiekat, joille ei tun* neta vastineita Ruotsista, samoin myös vain Suomesta tavatut makaa* van eläimen muotoiset hauskat miekanponnet (kuva 15). A lfr e d H ackm an. Kuva 15. Pronssinen, kullattu m iekanponsi, m akaavan eläim en m uotoinen. Kirm ukarm u, Vesilahti. '/i-

K A L V O L A. EM 9726.

K A L V O L A. EM 9726. K A L V O L A. ==== ========= = Varhemman rautakauden kalmisto Kutilankylän?eltokutilan huvilapalstan maalla EM 9726. Hein~kuun 11 p~ivänä 1932 saapui Kansallisrruseoon joukko varhemman rautakauden esineitä

Lisätiedot

Arkeologia. Siiri Tolonen,

Arkeologia. Siiri Tolonen, SIIKAJOKI RUTELO MYÖHÄISRAUTAKAUTISEN LÖYTÖPAIKAN TARKASTUSKERTOMUS Arkeologia Jari-Matti Kuusela, FM Siiri Tolonen, HuK Elokuu 2011 SISÄLLYS Kohdetiedot 2 Johdanto 3 Löytö 3 Löytöpaikka 4 Kuppikivi 4

Lisätiedot

lauantaina 7.8. 2010 12-20 Keskiaikatori Verlan museoalueella Käsitöitä, keramiikkaa, herkkuja, keskiaikamusiikkia, sirkusta Ohjelma Verlan laanilla 13.30 Viikinkiajan musiikkia: The Sandsacks Merkkitulet

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

2016 KM TURKU, Tallimäenkenttä

2016 KM TURKU, Tallimäenkenttä TURKU, Tallimäenkenttä Historiallisen ajan hautalöytöjä, jotka löydettiin Turun Tallimäenkentältä, Kakolanrinteen / Pakkarinkadun kolerahautausmaalla tehdyillä kaivauksilla 6.6. 12.8.2016 FM Maija Helamaan

Lisätiedot

Logiikka I 7. harjoituskerran malliratkaisut 19. - 23.3.07 Ratkaisut laati Miikka Silfverberg.

Logiikka I 7. harjoituskerran malliratkaisut 19. - 23.3.07 Ratkaisut laati Miikka Silfverberg. Logiikka I 7. harjoituskerran malliratkaisut 19. - 23.3.07 Ratkaisut laati Miikka Silfverberg. Olkoon L = {Lontoo, P ariisi, P raha, Rooma, Y hteys(x, y)}. Kuvan 3.1. kaupunkiverkko vastaa seuraavaa L-mallia

Lisätiedot

Materiaalinen kulttuuri päälähteenä Menetelminä arkeologinen kaivaus ja inventointi

Materiaalinen kulttuuri päälähteenä Menetelminä arkeologinen kaivaus ja inventointi Savon keskus? Arkeologia tutkii menneisyyttä maassa ja vedessä säilyneiden jäännösten avulla. Sen tutkimuskohteina ovat esineet ja rakenteet tai muodostelmat, jotka ovat syntyneet paikalla eläneiden ja

Lisätiedot

KUMIKORJAAMO ELEKTRA ELEKTRA JATKOKSETTOMATKULUTUSPINNAT

KUMIKORJAAMO ELEKTRA ELEKTRA JATKOKSETTOMATKULUTUSPINNAT ELEKTRA JATKOKSETTOMATKULUTUSPINNAT Koko rengas vulkanoidaan yhdellä kertaa. Paahtolämpö pysyy automaattisesti tasaisena muotin kaikilla osilla, niin että ylikuumennuksen tai raaaksi jäämisen mahdollisuutta

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Yhdennetty puhelin. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Sivu 1 / 22

Installation instructions, accessories. Yhdennetty puhelin. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Sivu 1 / 22 Installation instructions, accessories Ohje nro 30664283 Versio 1.0 Osa nro Yhdennetty puhelin Volvo Car Corporation Yhdennetty puhelin- 30664283 - V1.0 Sivu 1 / 22 Varuste A0000162 A0000163 A0000161 A0801178

Lisätiedot

lk langan kierto pp3 pitkä pylväs (3 lk) hy hyppää yli

lk langan kierto pp3 pitkä pylväs (3 lk) hy hyppää yli Cosmic Cal Osa 4 Tekijänoikeus: Helen Shrimpton, 2018. Kaikki oikeudet pidätetään. Malli ja ohje: Helen www.crystalsandcrochet.com Lankasponsori: Stylecraft yarns Ohjeessa käytetään suomenkielistä virkkaustermistöä.

Lisätiedot

Rengasmiekan ponnen löytöpaikka Isonkyrön pitäjin Ulvilan kylän Rinta- Ulvisen talon kasvitarhassa.

Rengasmiekan ponnen löytöpaikka Isonkyrön pitäjin Ulvilan kylän Rinta- Ulvisen talon kasvitarhassa. M Rengasmiekan ponnen löytöpaikka Isonkyrön pitäjin Ulvilan kylän Rinta- Ulvisen talon kasvitarhassa. ertomuk se en kiu.luu 2 karttaa, 3 v~lokuvaa (lev. 10239-41) sekä :sih. os:n luettelo 10177 : 1-8 ja

Lisätiedot

Pavonin tiivisteiden vaihto

Pavonin tiivisteiden vaihto Pavonin tiivisteiden vaihto kuvitettu ohje Kuvat ja teksti: Teemu Pihlatie Taitto: Olli Orkoneva 2 Säästä rahaa ja vaihda Pavonin tiivisteet itse Teme @ www.ristretto.fi Vaikka netistä löytyykin englanniksi

Lisätiedot

Etsi tiedot ja täydennä. Eläinten karnevaalin osat. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali. Etsi kuva säveltäjästä.

Etsi tiedot ja täydennä. Eläinten karnevaalin osat. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali. Etsi kuva säveltäjästä. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali Etsi tiedot ja täydennä Camille Saint-Saëns oli säveltäjä. Etsi kuva säveltäjästä. Hän eli vuosina. Eläinten karnevaalin osat Yhdistä sävellyksen osa oikeaan soittimeen.

Lisätiedot

Lempäälä Keskustan alueen muinaisjäännösinventointi 2009

Lempäälä Keskustan alueen muinaisjäännösinventointi 2009 1 Lempäälä Keskustan alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Lempäälän kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Ilmakuva... 3 Yleiskartta... 4 Vanha asutus...

Lisätiedot

a b 1 c b n c n

a b 1 c b n c n Algebra Syksy 2007 Harjoitukset 1. Olkoon a Z. Totea, että aina a 0, 1 a, a a ja a a. 2. Olkoot a, b, c, d Z. Todista implikaatiot: a) a b ja c d ac bd, b) a b ja b c a c. 3. Olkoon a b i kaikilla i =

Lisätiedot

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat?

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat? GENETIIVI yksikkö -N KENEN? MINKÄ? monikko -DEN, -TTEN, -TEN, -EN YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian Minkä osia oksat ovat? puu

Lisätiedot

MAALAHTI KOPPARBACKEN. Rautakautisen kalmistoalueen koekaivaus. Tapio Seger 1985 Tiivistelmän tehnyt Mirja Miettinen

MAALAHTI KOPPARBACKEN. Rautakautisen kalmistoalueen koekaivaus. Tapio Seger 1985 Tiivistelmän tehnyt Mirja Miettinen MAALAHTI KOPPARBACKEN Rautakautisen kalmistoalueen koekaivaus Tapio Seger 1985 Tiivistelmän tehnyt Mirja Miettinen _(._l \ '- ; ( MAALAHTIKOPPARBACKEN Rautakautisen kalmistoalueen koekaivaus 1985 Tapio

Lisätiedot

Intendentti Jorma Leppäahon suorittama koekaivaus Huittisten pitäjän Sar:J.mun kylän Takkulnn kartanon pihapii=- rissä 6/8-8/8 1951.

Intendentti Jorma Leppäahon suorittama koekaivaus Huittisten pitäjän Sar:J.mun kylän Takkulnn kartanon pihapii=- rissä 6/8-8/8 1951. M Intendentti Jorma Leppäahon suorittama koekaivaus Huittisten pitäjän Sar:J.mun kylän Takkulnn kartanon pihapii=- rissä 6/8-8/8 1951. Huittisten pitäjän Sammunkylässä olevan '.2akkulan kartanon omistajan

Lisätiedot

Aikuisten kässäkoulu sarja. Virkkauksen ABC

Aikuisten kässäkoulu sarja. Virkkauksen ABC Aikuisten kässäkoulu sarja Virkkauksen ABC Hei Virkkaaja! Tässä Sinulle ns. kompaktissa paketissa virkkauksen perussilmukoiden ohje. Löydät samat ohjeet myös videoina, joissa näytän Sinulle kädestä pitäen

Lisätiedot

Koko maan ilveskanta-arvion taustasta ja erityisesti Etelä-Hämeen arviosta. Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin

Koko maan ilveskanta-arvion taustasta ja erityisesti Etelä-Hämeen arviosta. Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Koko maan ilveskanta-arvion taustasta ja erityisesti Etelä-Hämeen arviosta Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Erillislaskentojen pentuetulos talvi 2012/2013 Ensimmäinen tieto lehdistössä Pentueet

Lisätiedot

1.2 Kulma. Kulmien luokittelua. Paralleeliaksiooma

1.2 Kulma. Kulmien luokittelua. Paralleeliaksiooma 1.2 Kulma. Kulmien luokittelua. Paralleeliaksiooma Pisteen, suoran ja tason avulla lähdetään muodostamaan uusia geometrian käsitteitä. Jos suora sahataan (keskeltä!!) poikki ja heitetään toinen puoli pois,

Lisätiedot

Luetteloineet: Anne-Mari Saloranta ja Sami Viljanmaa.

Luetteloineet: Anne-Mari Saloranta ja Sami Viljanmaa. Kivikautisia asuinpaikkalöytöjä, jotka FM Sami Viljanmaa kaivautti yleisökaivauksilla Yli-Iin Kierikinkankaalta 15.5. 30.9.. Ks. Sami Viljanmaan kaivauskertomus arkeologian osaston topografisessa arkistossa.

Lisätiedot

AUTORENGASLIIKE RENGASKORJAAMO A. IHALAINEN

AUTORENGASLIIKE RENGASKORJAAMO A. IHALAINEN UNIONINKATU AUTORENGASLIIKE RENGASKORJAAMO A. IHALAINEN - HELSINKI 41 PUHELIMET 29790 37523 Suuri, ajanmukaisella koneistolla varustettu autorenkaiden vulkanoimislaitos AUTORENKAIDEN VULKANOINTI on maassamme,

Lisätiedot

HISTORIA 5: RYHMÄTEHTÄVÄT SUOMEN ESIHISTORIASTA

HISTORIA 5: RYHMÄTEHTÄVÄT SUOMEN ESIHISTORIASTA HISTORIA 5: RYHMÄTEHTÄVÄT SUOMEN ESIHISTORIASTA 1. Suomusjärven kulttuuri PEPPI, JANNA, LOVIISA, MINNA 2. Kampakeraaminen kulttuuri JONNA, SALLA, ESSI, JUHANI 3. Vasarakirveskulttuuri (nuorakeraaminen

Lisätiedot

Yli-Ii [28] Kierikinkangas - Yleisökaivaus 2008 Kaivausraportin kuvaliite

Yli-Ii [28] Kierikinkangas - Yleisökaivaus 2008 Kaivausraportin kuvaliite Yli-Ii [28] Kierikinkangas - Yleisökaivaus 2008 Kaivausraportin kuvaliite Kesän 2008 kaivauksesta laaditun raportin kuvaliitteeseen on koottu kaksikymmentäviisi kaivauksen aikana otettua kuvaa. Ensimmäisissä

Lisätiedot

Lisäksi Reserviläisliitolla on ansioristi, josta on säädetty asetuksella 655/1982. Ansioristiä voidaan myöntää myös soljella.

Lisäksi Reserviläisliitolla on ansioristi, josta on säädetty asetuksella 655/1982. Ansioristiä voidaan myöntää myös soljella. RESERVILÄISLIITTO ry Helsinki, 1.3.2008 RESERVILÄISLIITON ANSIOMITALIEN SÄÄNNÖT Reserviläisliitto Reservin Aliupseerien Liitto ry:n ansiomitalijärjestelmä on perustettu vuonna 1980. Nämä mitalisäännöt,

Lisätiedot

Maanviljelyskauppa OY.

Maanviljelyskauppa OY. N:o 14 Maanviljelyskauppa OY VIIPURI POLKUPYÖRÄT Suomen teitä ja olosuhteita varten erikoisesti suunniteltu, täyttäen kukin omassa hintaluokassaan kaikissa suhteissa korkeimmatkin vaatimukset Kuva esittää

Lisätiedot

luontopolkuja punaisilla naruilla

luontopolkuja punaisilla naruilla luontopolkuja punaisilla naruilla Kevään merkit Eniten kasvilajeja ympyrässä Mikä tästä meni/ Mikä täällä voisi asua? Runo tästä paikasta Ötökät maassa Taidenäyttely Kevään merkit YM, AI pareittain tai

Lisätiedot

Palautteen antajat oppilaitoksittain. Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo

Palautteen antajat oppilaitoksittain. Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo Rajattoman koululaiskonsertin palautteet 23.3.2009 2(47) Palautteen antajat oppilaitoksittain 134 136 68 Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo yhteensä 338 oppilasta 8,2 % 10,3 % Rajattoman koululaiskonsertin palautteet

Lisätiedot

Ohjeessa käytetyt silmukat:

Ohjeessa käytetyt silmukat: Ohjeessa käytetyt silmukat: kjs- ketjusilmukka ps - piilosilmukka ks - kiinteä silmukka p - pylväs KEp - kohoetupylväs KTp - kohotakapylväs Nirkko - nirkko kahdella ketjusilmukalla PC - popcorn hy - hyppää

Lisätiedot

Julemor Juliane MATERIAALIT: LYHENTEET: Työn eteneminen. 1: Silmät (tee 2) 1: Pää

Julemor Juliane MATERIAALIT: LYHENTEET: Työn eteneminen. 1: Silmät (tee 2) 1: Pää MATERIAALIT: Mayflower Hit-Ta-Too: V. persikka, punainen, v. harmaa, harmaa, musta, valkea Turvasilmät: 2 kpl (8mm) Virkkuukoukku: koko 2,5 Neula Sakset Vanua / täytettä LYHENTEET: tr = taikarengas krs

Lisätiedot

Kiinteiden ja liukukattojen yhdistelmä.

Kiinteiden ja liukukattojen yhdistelmä. Kiinteiden ja liukukattojen yhdistelmä. Tarkasta aina ennen asennuksen aloittamista, että toimitus sisältää oikean määrän tarvikkeita. Katso tarvikeluettelo seuraavalta sivulta. HUOM! Ruuvit ovat Torx-ruuveja.

Lisätiedot

Lehden nro 83 mukana sait

Lehden nro 83 mukana sait RAKENNUSOHJE Bensiinisäiliö, silikoniputki, kaksi O-rengasta ja kaksi ruuvia 357 Lehden nro 83 mukana sait kuusi uutta osaa radio-ohjattavaan pienoismalliisi. Osat kuuluvat pienoismallisi polttoainejärjestelmään.

Lisätiedot

Esko Korpilinna ja ketsua. Esitys Ruutiukoissa Matti Kataja

Esko Korpilinna ja ketsua. Esitys Ruutiukoissa Matti Kataja Esko Korpilinna ja ketsua Esitys Ruutiukoissa 8.1.2018 Matti Kataja Esko Korpilinna Itkevät Jumalat kirjoitussarja Apu-lehdessä 1967 Kirjailija, pääasiassa kuunnelmia Lappeenranta 28.06.1928 Sollentuna

Lisätiedot

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä Kunnanhallitus 344 15.09.2014 Kunnanhallitus 31 02.02.2015 Kunnanhallitus 439 21.12.2015 Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä 375/01.00.01/2014 KHALL 344 Hallintojohtaja

Lisätiedot

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2013 VilliHelmi Oy

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2013 VilliHelmi Oy 1 Yhteen (avain)kaulakoruun tarvitset: 1-2 m 0,6 tai 0,8 mm metallilankaa (valitse paksuus helmien reikäkoon mukaan) erilaisia ja kokoisia helmiä, riipuksia, korunosia, renkaita kalotteja, mikäli käytät

Lisätiedot

-t~tu ~. h-lo (Dl. j n-. f!j.!t?}7

-t~tu ~. h-lo (Dl. j n-. f!j.!t?}7 -t~tu ~. h-lo (Dl. j n-. f!j.!t?}7 M 7lr!

Lisätiedot

Tarkastuksia Kokemäellä p:nä kesäkuuta 1935.

Tarkastuksia Kokemäellä p:nä kesäkuuta 1935. Tarkastuksia Kokemäellä 21 22 p:nä kesäkuuta 1935. Liitteet: 2 karttaa ja 4 valokuvaa. 1. Uhrilähde Orjapaaden luona. Kirjeessään Suomen Muinaismuistoyhdistykselle 12 päivältä marraskuuta I934 ilmoitti

Lisätiedot

Radion kauko-ohjaus ohjauspyörässä

Radion kauko-ohjaus ohjauspyörässä Ohje nro Versio Osa nro 9172666 1.0 Radion kauko-ohjaus ohjauspyörässä M3903274 Sivu 1 / 8 Varuste A0000162 A0000161 M8802509 Sivu 2 / 8 M3903275 Sivu 3 / 8 JOHDANTO Lue läpi koko ohje ennen asennuksen

Lisätiedot

lk langan kierto pp3 pitkä pylväs (3 lk) hy hyppää yli

lk langan kierto pp3 pitkä pylväs (3 lk) hy hyppää yli Cosmic Cal Osa 3 Tekijänoikeus: Helen Shrimpton, 2018. Kaikki oikeudet pidätetään. Malli ja ohje: Helen www.crystalsandcrochet.com Sponsored by Stylecraft yarns Ohjeessa käytetään suomenkielistä virkkaustermistöä.

Lisätiedot

Matematiikan ja tilastotieteen laitos Algebra I - Kesä 2009 Ratkaisuehdoituksia harjoituksiin 8 -Tehtävät 3-6 4 sivua Heikki Koivupalo ja Rami Luisto

Matematiikan ja tilastotieteen laitos Algebra I - Kesä 2009 Ratkaisuehdoituksia harjoituksiin 8 -Tehtävät 3-6 4 sivua Heikki Koivupalo ja Rami Luisto Matematiikan ja tilastotieteen laitos Algebra I - Kesä 2009 Ratkaisuehdoituksia harjoituksiin 8 -Tehtävät 3-6 4 sivua Heikki Koivupalo ja Rami Luisto 3. Oletetaan, että kunnan K karakteristika on 3. Tutki,

Lisätiedot

Tynnyrisaunan asennusohje (1013)

Tynnyrisaunan asennusohje (1013) Tynnyrisaunan asennusohje (1013) 1 Asenna tynnyri suoralla alustalla Huom: Osa no: 1 ei kuulu toimitukseen. Asenna saunan tukiosa, osat sopivat jyrsittyihin uriin. Ruuvaa kiinni osat (ruuvien reijät merkittyinä,

Lisätiedot

Vastaanottimen ja paristojen kotelon osat, käynnistimen rengas ja kahva, pidike ja ruuvit

Vastaanottimen ja paristojen kotelon osat, käynnistimen rengas ja kahva, pidike ja ruuvit RAKENNUSOHJE Vastaanottimen ja paristojen kotelon osat, käynnistimen rengas ja kahva, pidike ja ruuvit 363 1 Lehden nro 84 mukana sait 11 uutta osaa mittakaavan 1:7 F2007-autoosi. Uudet osat ovat vastaanottimen

Lisätiedot

KAIU. -AL [ K SANT.f R 1 N 1 P D TALO D. s lj o1; t t wni!llt!l:..

KAIU. -AL [ K SANT.f R 1 N 1 P D TALO D. s lj o1; t t wni!llt!l:.. M U SE 0 '! r r. A s TO RAKENNUSt-a,., forjawnen ARKJSTO Selostus konservaattori Th. Lindquistin ja maist. A. Sinisalon käynnistä tutki~ massa val!ioneu!2ston~lo~ kivi~al~ alt~2ltln~---kierreportaita marraskuun

Lisätiedot

= 5! 2 2!3! = = 10. Edelleen tästä joukosta voidaan valita kolme särmää yhteensä = 10! 3 3!7! = = 120

= 5! 2 2!3! = = 10. Edelleen tästä joukosta voidaan valita kolme särmää yhteensä = 10! 3 3!7! = = 120 Tehtävä 1 : 1 Merkitään jatkossa kirjaimella H kaikkien solmujoukon V sellaisten verkkojen kokoelmaa, joissa on tasan kolme särmää. a) Jokainen verkko G H toteuttaa väitteen E(G) [V]. Toisaalta jokainen

Lisätiedot

Tarkennamme geneeristä painamiskorotusalgoritmia

Tarkennamme geneeristä painamiskorotusalgoritmia Korotus-eteen-algoritmi (relabel-to-front) Tarkennamme geneeristä painamiskorotusalgoritmia kiinnittämällä tarkasti, missä järjestyksessä Push- ja Raise-operaatioita suoritetaan. Algoritmin peruskomponentiksi

Lisätiedot

ESIHISTORIA PRONSSIKAUSI (1500 500 EKR.)

ESIHISTORIA PRONSSIKAUSI (1500 500 EKR.) ESIHISTORIA Merkittävimmät aikakaudet löydösten perusteella Nakkilassa ovat pronssikausi ja rautakauden alkuperiodit eli esiroomalainen ja roomalainen aika. Ensimmäiset asukkaat Nakkilan seuduille ovat

Lisätiedot

7. Olemassaolo ja yksikäsitteisyys Galois n kunta GF(q) = F q, jossa on q alkiota, määriteltiin jäännösluokkarenkaaksi

7. Olemassaolo ja yksikäsitteisyys Galois n kunta GF(q) = F q, jossa on q alkiota, määriteltiin jäännösluokkarenkaaksi 7. Olemassaolo ja yksikäsitteisyys Galois n kunta GF(q) = F q, jossa on q alkiota, määriteltiin jäännösluokkarenkaaksi Z p [x]/(m), missä m on polynomirenkaan Z p [x] jaoton polynomi (ks. määritelmä 3.19).

Lisätiedot

Algoritmit 2. Luento 11 Ti Timo Männikkö

Algoritmit 2. Luento 11 Ti Timo Männikkö Algoritmit 2 Luento 11 Ti 24.4.2018 Timo Männikkö Luento 11 Rajoitehaku Kapsäkkiongelma Kauppamatkustajan ongelma Paikallinen etsintä Lyhin virittävä puu Vaihtoalgoritmit Algoritmit 2 Kevät 2018 Luento

Lisätiedot

JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari HAUS kehittämiskeskus Oy, Helsinki Esa Sipilä Pöyry

JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari HAUS kehittämiskeskus Oy, Helsinki Esa Sipilä Pöyry JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 28.1.2016 HAUS kehittämiskeskus Oy, Helsinki Esa Sipilä Pöyry Management Consulting JÄTTEENPOLTON KAPASITEETTI Jätteiden

Lisätiedot

JUJUPRIX 2015. Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy. kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota.

JUJUPRIX 2015. Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy. kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota. JUJUPRIX 2015 Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota.fi Tampere matkailukohteena. Tampere on Pohjoismaiden suurin

Lisätiedot

Punkkien ja muiden loisten seuranta lintujen rengastuksen yhteydessä

Punkkien ja muiden loisten seuranta lintujen rengastuksen yhteydessä Punkkien ja muiden loisten seuranta lintujen rengastuksen yhteydessä Aleksi Lehikoinen Johdanto Linnuilla on lukuisia erilaisia ulkoloisia kuten kirppuja, väiveitä, lintukärpäsiä ja punkkeja. Näistä etenkin

Lisätiedot

Kattospoileri lisäjarruvalolla

Kattospoileri lisäjarruvalolla Ohje nro Versio Osa nro 30664254 1.0 Kattospoileri lisäjarruvalolla M8400560 Sivu 1 / 10 Varuste A0000162 A0000163 A0000161 A0000180 A0000214 A0000177 M0000232 M8903187 Sivu 2 / 10 JOHDANTO Lue läpi koko

Lisätiedot

Hankasalmi Olkkolan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006

Hankasalmi Olkkolan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 1 Hankasalmi Olkkolan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Kaavakartta... 2 Maastokartta 1:10 000, muinaisjäännös ja tutkimusalue... 3 HANKASALMI 27

Lisätiedot

Frivolité-pitsiä neulalla

Frivolité-pitsiä neulalla BusySheep / www.laukkaavalammas.fi /Aikuisten kässäkoulu Frivolité-pitsiä neulalla * kaksoissolmun, renkaan, kaaren ja nirkon tekeminen. Kaksoissolmu /solmu Ykkönen: Kuva 1. Pujota lanka neulansilmään.

Lisätiedot

tor luodon vastuulla ilmestyneen "Savon Kansa" nimisen sanomalehden

tor luodon vastuulla ilmestyneen Savon Kansa nimisen sanomalehden Savon Kansan lakkauttaminen. Asian aikasemmat vaiheet. Sittenkun Kuopion kaupungin raastuvanoikeus helmikuun 28 päivänä 1919 oli m.m. tuominnut "Savon kansan kirjapainoosakeyhtiön"kustantaman sanotussa

Lisätiedot

itä-kaakkoispuolella olevalla pellolla, kalliopohjaisella kumpareella, joka vieläkin on siellä havaittavissa. MyBskin löytötiedot

itä-kaakkoispuolella olevalla pellolla, kalliopohjaisella kumpareella, joka vieläkin on siellä havaittavissa. MyBskin löytötiedot (, G V K o k e m ä e n Äimälän Leikkimäen rautakautisen kalmiston koekaivaus 12-13. 4 1963. Kertomukseen kuuluu karttaliite sekä valokuvaliite, jonka filmi on lueteltu numerolla 29158. Paikalta saadut

Lisätiedot

Humanistiset tieteet

Humanistiset tieteet Humanistiset tieteet 2013-15 Kielet kuuluvat humanistisiin tieteisiin, joten aluksi tarkastellaan humanistisia tieteitä yleensä. Kielissä on todistusvalinnan kannalta peräti 17 vaihtoehtoa, joista monet

Lisätiedot

Pihtipudas Niemenharju Kunnalliskoti kivik. asuinpaikan ympäristön kartoitus 2006

Pihtipudas Niemenharju Kunnalliskoti kivik. asuinpaikan ympäristön kartoitus 2006 1 Pihtipudas Niemenharju Kunnalliskoti kivik. asuinpaikan ympäristön kartoitus 2006 Timo Jussila Kustantaja: Pihtiputaan kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Maastokarttaote... 3 Kartoitus... 3 Maasto...

Lisätiedot

Suomen rahan arvoiset postimerkit 150 vuotta läviste auttaa määrityksessä Cyril Schwenson

Suomen rahan arvoiset postimerkit 150 vuotta läviste auttaa määrityksessä Cyril Schwenson Suomen rahan arvoiset postimerkit 150 vuotta läviste auttaa määrityksessä Cyril Schwenson Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta niiden käyttöön otosta. Tunnusomaista näille merkeille on niiden täysin

Lisätiedot

Tieteellisiä havaintoja kännykällä

Tieteellisiä havaintoja kännykällä Tieteellisiä havaintoja kännykällä Havainto Arkipäivässäkin voi tehdä tieteellisiä havaintoja erilaisista luonnonilmiöistä. Tieteellisiin havaintoihin kuuluu havainnon dokumentointi ja erilaisten mittausten

Lisätiedot

Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita.

Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita. Eurooppalaisen sairaanhoitokortin mallikortit maittain Tässä liitteessä on tietoa eurooppalaisesta sairaanhoitokortista. Mallikortit on kopioitu Internetistä osoitteesta http://ec.europa.eu/employment_social/healthcard/index_en.htm,

Lisätiedot

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa.

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa. Lämmittely KIRJASTO Puhutaan kirjastosta! 1. Käytkö sinä usein kirjastossa? Miksi / miksi et? 2. Mitä mieltä olet suomalaisesta kirjastosta? 3. Onko kirjasto sinulle tärkeä paikka? Miksi / miksi ei? 4.

Lisätiedot

Työsylinteri. 41 2-6 Kytkimen käyttölaitteet. Työsylinteri, muutettu malli. Yleistä

Työsylinteri. 41 2-6 Kytkimen käyttölaitteet. Työsylinteri, muutettu malli. Yleistä 41 2-6 Kytkimen käyttölaitteet Työsylinteri Yleistä Työsylinteri on rengasmainen hydraulisylinteri, joka on sijoitettu kytkimen koteloon kytkinakselin ympärille. Työsylinteri muodostuu ulkopuolella olevasta

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

Liukko- nimihistoriaan liittyvät matkat 2005-2013

Liukko- nimihistoriaan liittyvät matkat 2005-2013 Liukko- nimihistoriaan liittyvät matkat 2005-2013 Luettelo + kartat + kuvat lisää Liukko nimihistoriaa tutkimus (netti) Seppo Liukko koonti PowerPoint + kotisivut 28.8.2013 1 Liukko paikannimistö matkat+kuvat

Lisätiedot

(d) 29 4 (mod 7) (e) ( ) 49 (mod 10) (f) (mod 9)

(d) 29 4 (mod 7) (e) ( ) 49 (mod 10) (f) (mod 9) 1. Pätevätkö seuraavat kongruenssiyhtälöt? (a) 40 13 (mod 9) (b) 211 12 (mod 2) (c) 126 46 (mod 3) Ratkaisu. (a) Kyllä, sillä 40 = 4 9+4 ja 13 = 9+4. (b) Ei, sillä 211 on pariton ja 12 parillinen. (c)

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

Vesilahti Koskenkylän ympäristön osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventoinnin v. 2011 osuus: vanha tielinja Timo Jussila

Vesilahti Koskenkylän ympäristön osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventoinnin v. 2011 osuus: vanha tielinja Timo Jussila 1 Vesilahti Koskenkylän ympäristön osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventoinnin v. 2011 osuus: vanha tielinja Timo Jussila Kustantaja: Vesilahden kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Vanha tielinja...

Lisätiedot

isomeerejä yhteensä yhdeksän kappaletta.

isomeerejä yhteensä yhdeksän kappaletta. Tehtävä 2 : 1 Esitetään aluksi eräitä havaintoja. Jokaisella n Z + symbolilla H (n) merkitään kaikkien niiden verkkojen joukkoa, jotka vastaavat jotakin tehtävänannon ehtojen mukaista alkaanin hiiliketjua

Lisätiedot

POLKUPYÖRÄT. Maanviljelyskauppa OY. Polkupyörät hinnasto 1938 VIIPURI. korkeimmatkin vaatimukset. Sortavala \ Hamina Lahti Lappeenranta Joensuu

POLKUPYÖRÄT. Maanviljelyskauppa OY. Polkupyörät hinnasto 1938 VIIPURI. korkeimmatkin vaatimukset. Sortavala \ Hamina Lahti Lappeenranta Joensuu POLKUPYÖRÄT 1938 Suomen teitä ja olosuhteita varten erikoisesti suunniteltu, täyttäen kukin omassa hintaluokassaan kaikissa suhteissa korkeimmatkin vaatimukset Polkupyörät hinnasto 1938 Maanviljelyskauppa

Lisätiedot

Tarina-tehtävän ratkaisu

Tarina-tehtävän ratkaisu - tämä on esimerkki siitä, kuinka Pähkinä-lehdessä julkaistavia Tarina-tehtäviä ratkaistaan - tarkoitus ei ole esittää kaikkein nokkelinta ratkaisua, vaan vain tapa, jolla tehtävä ratkeaa Tehtävä: Pääsiäiskortit

Lisätiedot

Muistin ja valinnaisten lisäkorttien asennus

Muistin ja valinnaisten lisäkorttien asennus Näiden ohjeiden avulla voit poistaa muisti- tai valinnaisia lisäkortteja. Katso alla olevasta kuvasta, missä on poistettavan kortin liitin. Kiintolevyn liitin 1 Lisäkortin liitin Laiteohjelmakortin liitin

Lisätiedot

Waasan läänin. Sylvia yhdistyksen. Säännöt. Xikolainkanpuiiki, Wasa Nyheterin kirjapaino, 1896

Waasan läänin. Sylvia yhdistyksen. Säännöt. Xikolainkanpuiiki, Wasa Nyheterin kirjapaino, 1896 Waasan läänin Sylvia yhdistyksen Säännöt. Xikolainkanpuiiki, Wasa Nyheterin kirjapaino, 1896 Tämän yhdistyksen tarkoitus on nuorten sydämmissä koettaa herättää rakkautta ja myötätuntoisuutta eläimiä kohtaan,

Lisätiedot

Korjaamopuristimet. Alapalkki MITAT. H (Sylinteri palautettuna) mm. J mm

Korjaamopuristimet. Alapalkki MITAT. H (Sylinteri palautettuna) mm. J mm -runko 25 tonnia Voidaan asentaa työpöydälle tai lisävarusteena saatavalle jalustalle. Työpöytä asennusta varten tarvitaan 1.4 m 2 vapaata tilaa, jalustan kanssa tarvitaan 4 m 2 lattiatilaa. voin -runko

Lisätiedot

Tekijänoikeus: Helen Shrimpton, Kaikki oikeudet pidätetään. Malli ja ohje: Helen Lankasponsori: Stylecraft yarns

Tekijänoikeus: Helen Shrimpton, Kaikki oikeudet pidätetään. Malli ja ohje: Helen   Lankasponsori: Stylecraft yarns Cosmic Cal Osa 9 Tekijänoikeus: Helen Shrimpton, 2018. Kaikki oikeudet pidätetään. Malli ja ohje: Helen www.crystalsandcrochet.com Lankasponsori: Stylecraft yarns Ohjeessa käytetään suomenkielistä virkkaustermistöä.

Lisätiedot

HINNASTO YHTIÖ POLKUPYÖRISTÄ. Turun Kone-ja Kalustoliike O.Y. Maariankatu 8. Turku. Puhelin 4 04

HINNASTO YHTIÖ POLKUPYÖRISTÄ. Turun Kone-ja Kalustoliike O.Y. Maariankatu 8. Turku. Puhelin 4 04 HINNASTO YHTIÖ POLKUPYÖRISTÄ 1921 Turun Kone-ja Kalustoliike O.Y. Maariankatu 8 Turku Puhelin 4 04 Olemm-e tilaisuudessa taas arv. ostajillemme tarjoamaan alkuperäisiä jo aikoja sitten parhaaksi tunnettuja

Lisätiedot

1 KVARTSI-ISKOS, 1 kpl, 0,5 g Vaaleanharmaata, hiukan rakeista kvartsia. Mitat: 13 x 10 x 4 mm. X=201,48, Y=101,84, Z=79,18 (Tid.

1 KVARTSI-ISKOS, 1 kpl, 0,5 g Vaaleanharmaata, hiukan rakeista kvartsia. Mitat: 13 x 10 x 4 mm. X=201,48, Y=101,84, Z=79,18 (Tid. Varhaismetallikautisia löytöjä, jotka otettiin talteen FM Antti Lahelman johtamilla Taipalsaaren Valkeisaaren arkeologisilla kaivauksilla 16.-25.8.. Katso Antti Lahelman kaivauskertomus arkeologian osaston

Lisätiedot

Mikkelin läänin maakuntayhtymän Kiinteät muinaisjäännökset luettelossa kohde on numerolla 32.

Mikkelin läänin maakuntayhtymän Kiinteät muinaisjäännökset luettelossa kohde on numerolla 32. 1 TARKASTUS Mikkeli Kenkäveronniemi 1000002232 Laji: kiinteä muinaisjäännös Muinaisjäännöstyyppi: asuinpaikat Rauhoitusluokka: 2 Lukumäärä: 1 Ajoitus: rautakautinen Koordinaatit: P: 6838662 I: 514945 P

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri 1/2007 Kaikki Päätoimiala Henkilökunnan määrä Vastaajan asema

Pk-yritysbarometri 1/2007 Kaikki Päätoimiala Henkilökunnan määrä Vastaajan asema TALOUSTUTKIMUS OY 20070305 13:56:40 TYÖ 4561.00 TAULUKKO 1005 ss VER % Pk-yritysbarometri 1/2007 Kaikki Päätoimiala Henkilökunnan määrä Vastaajan asema teolli raken kauppa pal -4 5-9 10-19 20-49 50- yrit

Lisätiedot

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt: Vinkkejä kirjoittamiseen Kultaiset säännöt: 1. Lue tehtävä huolellisesti. 2. Mieti, mitä kirjoitat (viesti, sähköposti, mielipide, valitus, anomus, hakemus, ilmoitus, tiedotus, luvan anominen, kutsu, kirje).

Lisätiedot

Jäsennysaiheesta lisää Täydentäviä muistiinpanoja TIEA241 Automaatit ja kieliopit, syksy 2016

Jäsennysaiheesta lisää Täydentäviä muistiinpanoja TIEA241 Automaatit ja kieliopit, syksy 2016 Jäsennysaiheesta lisää Täydentäviä muistiinpanoja TIA241 Automaatit ja kieliopit, syksy 2016 Antti-Juhani Kaijanaho 4. lokakuuta 2016 1 simerkki arleyn algoritmin soveltamisesta Tämä esimerkki on laadittu

Lisätiedot

Äärellisten automaattien ja säännöllisten lausekkeiden minimointi

Äärellisten automaattien ja säännöllisten lausekkeiden minimointi Äärellisten automaattien ja säännöllisten lausekkeiden minimointi Timi Suominen, Riia Ohtamaa ja Pessi Moilanen Helsinki..01 HELSINGIN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteen laitos Äärellisten automaattien

Lisätiedot

SIEVI. Kiurunkangas. Rautakautisen löytöpaikan tarkastus Arkeologia. Ville Hakamäki, Emilia Jääskeläinen, Mirette Modarress & Jari Okkonen

SIEVI. Kiurunkangas. Rautakautisen löytöpaikan tarkastus Arkeologia. Ville Hakamäki, Emilia Jääskeläinen, Mirette Modarress & Jari Okkonen SIEVI Kiurunkangas Rautakautisen löytöpaikan tarkastus 16.10.2018 Arkeologia Ville Hakamäki, Emilia Jääskeläinen, Mirette Modarress & Jari Okkonen 2018 ARKISTO- JA REKISTERITIEDOT Kunta: Sievi Tutkimusalue:

Lisätiedot

8-99- vuotiaille taikuri + yleisö

8-99- vuotiaille taikuri + yleisö 8-99- vuotiaille taikuri + yleisö Pelin tavoite: Tulla taikuriksi FI Sisältö: 61 korttia (48 kortin pakka + 6 tuplatausta korttia + 1 lyhyt kortti + 6 temppukorttia 4 perhettä (punainen, sininen, vihreä,

Lisätiedot

3. Muuttujat ja operaatiot 3.1

3. Muuttujat ja operaatiot 3.1 3. Muuttujat ja operaatiot 3.1 Sisällys Imperatiivinen laskenta. Muuttujat. Nimi ja arvo. Muuttujan nimeäminen. Muuttujan tyyppi. Operaattorit. Operandit. Arvon sijoitus muuttujaan. Aritmeettiset operaattorit.

Lisätiedot

2017 KM Porvoon tuomiokirkko KM 41578

2017 KM Porvoon tuomiokirkko KM 41578 Historiallisen ajan kalmistolöytöjä, jotka otettiin talteen Ville Laakson johtamilla pelastuskaivauksilla 13. 16.6., 10. 20.10. ja 6. 13.11. kohteilta Porvoon tuomiokirkko (mj. rek. tunnus 1000014861,

Lisätiedot

6. Lyhtykehykset aasikivi Oy 2015 M.J. P 42

6. Lyhtykehykset aasikivi Oy 2015 M.J. P 42 6. Lyhtykehykset 42 Tunnelmallinen ja turvallinen kotimainen lyhtyrakenne Paasikiven innovoima ja kehittämä lyhtyrakenne on suunniteltu vaativaan pohjoiseen ilmastoon suomalaista muistomerkkikulttuuria

Lisätiedot

Approbatur 3, demo 1, ratkaisut A sanoo: Vähintään yksi meistä on retku. Tehtävänä on päätellä, mitä tyyppiä A ja B ovat.

Approbatur 3, demo 1, ratkaisut A sanoo: Vähintään yksi meistä on retku. Tehtävänä on päätellä, mitä tyyppiä A ja B ovat. Approbatur 3, demo 1, ratkaisut 1.1. A sanoo: Vähintään yksi meistä on retku. Tehtävänä on päätellä, mitä tyyppiä A ja B ovat. Käydään kaikki vaihtoehdot läpi. Jos A on rehti, niin B on retku, koska muuten

Lisätiedot

Monikulmiot 1/5 Sisältö ESITIEDOT: kolmio

Monikulmiot 1/5 Sisältö ESITIEDOT: kolmio Monikulmiot 1/5 Sisältö Monikulmio Monikulmioksi kutsutaan tasokuviota, jota rajaa perättäisten janojen muodostama monikulmion piiri. Janat ovat monikulmion sivuja, niiden päätepisteet monikulmion kärkipisteitä.

Lisätiedot

Oppimispolku Teollistuva maailma

Oppimispolku Teollistuva maailma Teollistuva maailma Kesto: 3 x 75 min Tavoitteet Tietotavoitteet ymmärtää teollistumisen taustatekijät hahmottaa, miten koneet vaikuttivat teollistumiseen ja miten teollistuminen levisi eri maihin osata

Lisätiedot

2016 All rights reserved

2016 All rights reserved 12 inch Afghan Square Stephan This is the Finnish translation of my original English crochet pattern Stephan. I want to thank Pia-Mari, Milla and Mia-Mari from the CAL Crochet A Long Translation Team for

Lisätiedot

T-76.115 Tietojenkäsittelyopin ohjelmatyö

T-76.115 Tietojenkäsittelyopin ohjelmatyö T-76.115 Tietojenkäsittelyopin ohjelmatyö Sisältö Tämä on jatkuvasti ajan tasalla pidettävä dokumentti johon luetellaan tiedostetut ongelmat ja niiden käsittelytilanne. Päivämäärä 8.2.2003 Projektiryhmä

Lisätiedot

Perhokalastajan Inari- ja Tenojoki Pintabomberin sidonta - Asko Jaakola sarvijaakko@msn.com

Perhokalastajan Inari- ja Tenojoki Pintabomberin sidonta - Asko Jaakola sarvijaakko@msn.com 3,17$%20%(5,16,'217$ Lohen pintaperhokalastus on mielenkiintoinen menetelmä vaiheessa, jossa lohi on vallannut oman asentopaikkansa joessa ja näyttäytyy kalastajalla asentopaikassaan. Pintaperhokalastuksessa

Lisätiedot

OHJ-7400 Graafisen käyttöliittymän ohjelmointi, Harjoitustyö

OHJ-7400 Graafisen käyttöliittymän ohjelmointi, Harjoitustyö OHJ-7400 Graafisen käyttöliittymän ohjelmointi, Harjoitustyö Juha-Matti Vanhatupa 2008 Yleistä Tehdään 2 hengen ryhmissä Harjoitustyöhön ilmoittaudutaan lomakkeella www.cs.tut.fi/~grako/ilmo.html Ympäristö:.NET

Lisätiedot

Selostus malmitutkimuksista Kivijärven Lokakylässä Työmies Martti Pollari Kivijärven Lokakylästä lähetti Suomen Malmi

Selostus malmitutkimuksista Kivijärven Lokakylässä Työmies Martti Pollari Kivijärven Lokakylästä lähetti Suomen Malmi ARkI,I, i dc,,.=t= i E 7i71T M 19/2333 Kivijärvi A. L onka 21. 11. 7 2 Selostus malmitutkimuksista Kivijärven Lokakylässä 1970-72 HISTORIA : Työmies Martti Pollari Kivijärven Lokakylästä lähetti Suomen

Lisätiedot

Hyökkäysajanottaja koulutusmateriaali. kausi D-Naiset

Hyökkäysajanottaja koulutusmateriaali. kausi D-Naiset Hyökkäysajanottaja koulutusmateriaali kausi 2019 2020 D-Naiset (muutokset kauteen 2018-19 punaisella) Suomen Kaukalopalloja Ringetteliitto www.skrl.fi Varmista, että hyökkäysaikakellot ovat paikoillaan

Lisätiedot

Paypal tilin avaaminen, ohjeita ja neuvoja suomenkielellä.

Paypal tilin avaaminen, ohjeita ja neuvoja suomenkielellä. Paypal tilin avaaminen, ohjeita ja neuvoja suomenkielellä. ALUKSI LUO SÄHKÖPOSTIOSOITE PAYPAL TILIÄSI VARTEN: Esim. ilmainen Hotmail -sähköpostitili käy tähän tarkoitukseen hyvin. Muista kirjoittaa salanat

Lisätiedot

Eye Pal Solo. Käyttöohje

Eye Pal Solo. Käyttöohje Eye Pal Solo Käyttöohje 1 Eye Pal Solon käyttöönotto Eye Pal Solon pakkauksessa tulee kolme osaa: 1. Peruslaite, joka toimii varsinaisena lukijana ja jonka etureunassa on laitteen ohjainpainikkeet. 2.

Lisätiedot