Palveluasennetta! Posted on by lhuovine
|
|
- Anton Mäkinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Palveluasennetta! Posted on by lhuovine Asiakaspalvelu on kirjaston perinteisin, näkyvin ja tuntuvin toimintamuoto. Kirjastoala on jatkuvassa muutoksessa, ja samassa tahdissa muuttuvat myös asiakkaiden palveluodotukset. Siispä kirjastojen asiakaspalvelu monipuolistuu ja -mutkaistuu jatkuvasti. Oman kirjastomme palvelutuotteiden lisäksi meidän on osattava mm. tietotekniikkaa, tekijänoikeusasioita sekä tunnettava salassapitovelvollisuuden asettamat rajoitukset. Oikea palveluasenne ei ole itsestäänselvyys eikä ihmisten kanssa työskentely suju kaikilta yhtä vaivattomasti. Asiakaspalvelun onnistuminen edellyttää sitä, että henkilöstö ymmärtää ja sisäistää kirjastonsa tavoitteet ja hallitsee erilaiset vuorovaikutustilanteet. Työyhteisön hyvinvointi ja yhteishenki vaikuttavat myös asiakaspalveluun. Asiakaspalvelu on siis yhteispeliä, joka vaatii henkilöstöltä runsaasti tietotaitoa ja oikeaa asennetta. Näitä taitoja edistääkseen Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston kirjastot järjestävät yhdessä asiakaspalveluun osallistuvalle henkilöstölle koulutuksen. Koulutus on suunniteltu kirjaston asiantuntijoiden kanssa ja se koostuu neljästä asiakaspalvelua eri näkökulmista käsittelevästä moduulista. Koulutuksen tarkoituksena on saada meidät kaikki riippumatta työvuosista samalle viivalle palveluasioissa. Nuutin päivänä pidettiin Asiakaspalvelukoulutuksen aloitustilaisuus, johon osallistui n. 80 innostunutta kuulijaa. Tilaisuuden avasivat Aalto-yliopiston kirjaston asiakaspalvelupäällikkö Matti Raatikainen ja Helsingin yliopiston keskustakampuksen kirjaston palvelupäällikkö Kirsi Luukkanen. ALKO: ostajaintarkkailusta palvelulupaukseen
2 Yliopiston apteekin palvelu on tutkitusti Suomen parasta, sen perässä tulevat tasaväkisinä muutamat kauppaliikkeet, mm. kaikille tuttu pitkäripainen. Kiitos järjestäjille että hyvän palvelun taloista lähempään tarkasteluun oli valittu juuri kutkuttavan kiinnostava Alko! Sotavuosista 1970-luvulle asti alkoholin ostajat pidettiin ruodussa ostajaintarkkailujärjestelmän huipputuotteella: Viinakortilla. Nykyään viranomaisvalvonta on historiaa, mutta vastuullinen Alko tarjoaa halukkaille verkkosivuillaan nostalgista vintage-viinakorttia. Keskiolutta vahvempien alkoholijuomien vähittäismyyntimonopoli takaa yritykselle varman asiakaskunnan ja liikevaihdon, mikä saattaisi tuudittaa laiskemman yritysjohdon luopumaan turhanaikaisesta kehittämisestä. Mutta määrällisistä mittareista piittaamattomasti Alko pyrkii huipulle sekä asiakkaiden että oman henkilökuntansa arvioinneissa. Kuinka Suomen parhaaksi vähittäiskaupaksi ja työpaikaksi tullaan, siitä kertoi meille henkilöstön kehittämispäällikkönä Alkossa työskentelevä Anu Henttonen. Aluksi Henttonen painotti asiakaspalvelun parantamisen olevan linjakasta strategiatyötä: palvelua on kehitetty jatkuvasti ja suunnitelmallisesti. Alkon tavoite on vastata asiakkaiden erilaisiin ja jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin ja vieläpä ylittää kunkin asiakkaan yksilölliset palveluodotukset. Alkon palvelulupaus -oppaassa määritellään Alkon myymälöiden tavoittelema palvelujen laatu ja oikeat toimintatavat. Oppaassa esitellään kuusi asiakastyyppiä palveluhakuisuuden mukaisessa järjestyksessä. Asiakaskunta on erilainen riippuen myymälän sijainnista, koosta yms., siksi palvelulupausta täydennetään myös myymäläkohtaisesti. Esimiehet toimivat henkilökunnan palveluvalmentajina ts. he seuraavat palvelutilanteita, antavat palautetta ja myös osallistuvat asiakaspalveluun hyvinä esimerkkeinä. Alko kouluttaa henkilökuntaansa jatkuvasti, ja erilaisten koulutusten suorittamiseen kannustetaan. Koulutus tapahtuu osittain työajalla. Palvelun laatua ja asiakastyytyväisyyttä mitataan Alkossa monin tavoin. Yksi keinoista on mystery shopping -menetelmä, jossa koulutetut testiasiakkaat asioivat myymälöissä ja tarkkailevat palvelulupauksen toteutumista. Mielenkiintoinen esitys herätti keskustelua ja Henttonen vastasi kuulijoiden lukuisiin kysymyksiin.
3 Suoraa puhetta palvelujen tuotteistamisesta Asiakaspalvelupäällikkö Matti Raatikainen kertoi Aalto-yliopiston kirjaston kehittämistä palvelutuotteista. Monille tuttu tilanne: asiakas tiedustelee puhelimitse kirjaa, joka tietokannan mukaan on paikalla. Jotta kukaan ei vain ehtisi nappaamaan haluttua teosta ennen kuin kysyjä ehtii paikalle, asiakas pyytää, että kirja haetaan hänelle valmiiksi odottamaan noutoa. Yleensä kirja haetaan, jos vain mahdollista. Kauppakorkeakoulun kirjasto teki tästä palvelusta ensimmäinen palvelutuotteensa Helecon-suoran, joka nyt on otettu käyttöön Aalto-yliopiston kaikilla kampuksilla nimellä Aalto-suora. Nykyään kirjasto tarjoaa käyttäjilleen muitakin suoria, esim. HSE-suora, jossa kirja tai artikkeli toimitetaan tutkijalle työhuoneeseen asti. Merkille pantavaa on se, että myös maksuttomia palveluita kannattaa tuotteistaa. Solmujen muotoilua Helsingin yliopiston kirjaston palvelujen kehittämishankkeista kertoi keskustakampuksen kirjastonjohtaja Pälvi Kaiponen. Solmu on professori Yrjö Engeströmin kehittämä työskentelymuoto, jolla Viikin ja keskustan kampuksilla kehitettiin erityisesti tutkijoiden palveluita. Lyhyesti sanottuna kyseessä on kirjastoammattilaisten ja tutkijoiden määräaikainen ja intensiivinen yhteisprojekti palvelujen kehittämiseksi. Keskustakampuksen uuden kirjastorakennuksen suunnittelussa otettiin huomioon solmumaisen työskentelyn vaatimukset, joten yhteiskehittelyn oppeja jatketaan ja laajennetaan Kaisa-talossa. Kaikille tutkijoille kirjaston palvelut eivät ole tuttuja. Moni saattaa sanoa, ettei käytä kirjastoa lainkaan, koska kaikki tärkein löytyy verkosta tietämättä että nämä verkkolähteet eivät olisi saatavilla ilman kirjaston tekemiä sopimuksia. Palvelujen käyttöön vaikuttaa myös se, kuinka niistä tiedotetaan. Viisainta olisi jättää ammattitermit ulkoisesta viestinnästä mahdollisimman vähiin, mutta monesti me kirjastolaiset olemme sokeita vai pitäisikö sanoa kuuroja kirjastojargonille.
4 Palvelumuotoilu tarkoittaa käyttäjälähtöisen, vuorovaikutteisen palvelukulttuuriin luomista ja asiakaspalvelujen uudistusta ja yhdenmukaistamista. Helsingin yliopisto on mukana World Design Capital 2012 teemavuodessa. Yliopiston kirjaston Älyllistä designia -hankkeen tavoitteena on uudistaa kirjaston palvelukulttuuri ja juurruttaa käyttäjiä osallistava toimintatapa palvelumuotoilun keinoin. Hankkeen kohderyhmäksi valittiin erityisesti opiskelijat. Palvelumuotoilua nähdään visuaalisessa ilmeessä ja ns. palvelueleissä. Kirjastoetiketillä estetään ongelmatilanteiden syntyminen ennakkoon. Kirjaston yhteistyökumppanina hankkeessa on Suunnittelutoimisto Taivas ja siellä alan asiantuntijana Mikko Koivisto. Kirjaston käyttäjät ja henkilökunta osallistuvat hankkeeseen monin tavoin. Uudeksi työkaluksi on perustettu Idis, kaikille avoin verkkopohjainen kehittäjäyhteisö ideointia ja keskusteluja varten. Erilaisten työpajojen avulla on tuotettu yli 200 palveluideaa, joista parhaimmat valittiin jatkojalostettaviksi. Kirjastoetiketti Kumpulan kampuskirjaston palvelupäällikkö Antti Virrankoski valotti kirjastoetikettiin liittyviä teemoja. Kirjastoetiketti on osa asiakasviestintää ja on ennen kaikkea tapa ilmaista käyttäjille, minkälaisia mahdollisuuksia kirjaston tila ja sen palvelut tarjoavat erilaisille oppijoille ja työskentelytavoille. Opiskelijoiden työtavat ovat muuttuneet ja kirjaston pitää olla valppaana tukemaan erilaisia kirjastonkäyttötapoja. Suunnittelutoimisto Taivas korostaa, että kirjaston ulkoisessa viestinnässä kirjastoetiketti ilmenee kirjaston eri palveluiden ja tilojen käyttötarkoitusten markkinoinnissa. Esimerkkinä voi mainita selkeät piktogrammit, jotka kertovat tilassa sallitusta (huom. ei kielletystä) äänentasosta, voiko tilassa ruokailla, nukkua, jne. Taivas kehottaa meitä mainostamaan nokkaunien hyödyllisyyttä opiskelun kannalta ja varaamaan jopa torkkupeittoja ja tyynyjä asiakkaiden käyttöön.
5 Keskustelua herätti oletus siitä, että meillä suomalaisilla on yhteneväinen kirjastoetiketti, ja että ulkomaalaiset olisivat tässä suhteessa tärkeämpi kohderyhmä. Suomalaisen kirjaston avoimuus ja tasavertaisuus on kansainvälisestikin ainutlaatuinen piirre, mikä ei ole muualta tulleille aina samanlainen itsestäänselvyys kuin meille suomalaiseen kirjastokulttuuriin tottuneille. Koulutusta hankkimaan! Yhteisen aloitustilaisuuden jälkeen asiakaspalvelukoulutus jatkuu pienemmissä ryhmissä. Koulutuksen erisisältöiset moduulit järjestetään n. kuukauden välein. Helmikuussa ensimmäiset 45 henkilöä eri kirjasto-organisaatioista pääsevät harjoittelemaan vuorovaikutustaitojaan. Kaikki neljä moduulia toistetaan syksyllä, jolloin niihin voi osallistua mahdollisimman moni asiakaspalvelussa työskentelevä. Koulutusyhteistyö kannattaa: jokaisen kirjaston ei tarvitse itsekseen pohtia ja tuottaa kaikkea, vaan hyvällä yhteistyöllä hyödymme kaikki toistemme tuloksista ja voimme jalostaa parhaita ideoita yhdessä eteenpäin. Teksti Leena Huovinen tietopalvelusihteeri HY Keskustakampuksen kirjasto/ oikeus Riitta-Liisa Leskinen Viestintävastaava, informaatikko Aalto-yliopiston kirjasto Kuvat
6 Heikki Juutilainen Aalto-yliopiston kirjasto
Palvelumuotoiluhankkeen tulokset kypsyvät
Palvelumuotoiluhankkeen tulokset kypsyvät Posted on 14.11.2012 by helehilt Onko palvelujen parantaminen parasta palvelujen markkinointia? Niukat resurssit kannattaa suunnata mieluummin palvelujen kehittämiseen
HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO
HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO KIRSI LUUKKANEN 24.10.2014 KAISA-TALON ASIAKASPALVELU KAISA-TALON ASIAKASPALVELU JA PALVELUKULTTUURI Millainen on Helsingin yliopiston kirjasto? pääkirjasto eli Kaisa-talo?
Osa 1: Kirjaston maailma avautui Tiedekulmaan
Osa 1: Kirjaston maailma avautui Tiedekulmaan 27.3.-13.4.2012 Posted on 4.5.2012 by Eeva-Liisa Viitala Avajaiset 27.3. Avaus ja tervetuloa! Helsingin yliopiston kirjaston johtokunnan puheenjohtaja, vararehtori
HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO
HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO Tuija Korhonen 1 KAIKKIEN KIRJASTO SUOMEN SUURIN YLIOPISTOKIRJASTO. PALVELEMME YLI 40 000 OPISKELIJAN JA TYÖNTEKIJÄN KANSAINVÄLISTÄ TIEDEYHTEISÖÄ NELJÄLLÄ KAMPUKSELLA JA VERKOSSA.
Kymmenvuotias Kumpulan kampuskirjasto juhli
Kymmenvuotias Kumpulan kampuskirjasto juhli 27.5.2011 Posted on 21.6.2011 by Lea M Kujala Juhlavieraita saapui Kumpulan kampuksen Physicumiin Vaasaa ja Joensuuta myöten. Kampuskirjaston juhlaseminaari
Oppimiskeskussuunnittelu ja palvelumuotoilu
Oppimiskeskussuunnittelu ja palvelumuotoilu Matti Raatikainen Aalto-yliopiston kirjasto Tuuletetaan palveluajattelua! seminaari 24.10.2014 Sisältö 1. Kirjastosta Oppimiskeskukseksi 2. Palvelumuotoiluhanke
Ideaikkuna osallistamista palvelujen muotoiluun. Marika Järvinen Istekki asiakaspäivät
Ideaikkuna osallistamista palvelujen muotoiluun Marika Järvinen 17.1.2018 Istekki asiakaspäivät Laadun kolme suuntaa TOIMIVUUS Kuinka hyvin palvelu toteutetaan? Löydettiinkö tarpeeseen ratkaisu? Kuinka
Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset
Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin
Kohti parempaa asiakaskokemusta palvelumuotoilun keinoin. Piia Innanen, Palvelumuotoilu Palo Oy
Kohti parempaa asiakaskokemusta palvelumuotoilun keinoin Piia Innanen, Palvelumuotoilu Palo Oy @PalvelumPalo palvelumuotoilupalo Palvelumuotoilu Palo Oy Luo sytyttäviä palvelukokemuksia! Autamme palveluntuottajaa
Kiitos palautteestasi palveltava, penkoja, pesiytyjä ja piipahtaja!
Kiitos palautteestasi palveltava, penkoja, pesiytyjä ja piipahtaja! Posted on 18.12.2013 by helehilt 4 Keväällä Helsingin yliopiston kirjasto sai yli 1 100 vastausta kirjastojen kansallisessa kävijäkyselyssä.
Työhyvinvoinnin koulutukset 2017
Työhyvinvoinnin koulutukset 2017 Osallistu Elon työhyvinvointiaiheisiin koulutuksiin. Voit osallistua yksittäisille kursseille tai suorittaa työhyvinvoinnin superosaajan opintokokonaisuuden. Kaikki koulutukset
Tudatupa tutkimusdatan tutkijapalvelut
Tudatupa tutkimusdatan tutkijapalvelut Tutkijapalvelut näkyviksi - tutkimusaineistot ja kirjaston rooli seminaari 4.11.2013 Mari Elisa Kuusniemi, Meilahden kampuskirjasto Terkko Esityksen sisältö Mitä
Tulevaisuuden palvelusetelit
Tulevaisuuden palvelusetelit 16.8.2018 Palvelusetelit tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet Sotella tai ilman Asiakkaan valinnanvapauden lisääminen Kunnan roolin vieminen kohti järjestäjää monituottajamallin
Valmisteluajan viestintä. POPmaakunta
Valmisteluajan viestintä Valtakunnalliset viestinnän periaatteet Maakuntahallinnosta tulee antaa selkeä kuvaus, mikä muuttuu ja miksi. Valmistelun ja toimeenpanon oltava mahdollisimman avointa Asioista
Viestintä tukee muutosta
Viestintä tukee muutosta Johdon seminaari 21.3. Viestintäasiantuntija Heidi Mäenpää HS AMIKSESTA SANOTTUA VIESTI KOHDERYHMÄN MUKAAN Sisäiset kohderyhmät (opettajat ja muu henkilöstö, opiskelijat) Ulkoiset
MEILAHDEN KAMPUSKIRJASTO TERKKO MUUTOKSESSA
MEILAHDEN KAMPUSKIRJASTO TERKKO MUUTOKSESSA Meilahden neuvottelukunnan kokous 16.3.2017 Kirsi Luukkanen Helsingin yliopiston kirjasto KIRJASTO OPPIMISYMPÄRISTÖ YHTEISTYÖSKENTELYTILA TILAA INNOVAATIOILLE
Keskiössä asiakas palvelumuotoilu vapaassa sivistystyössä
Keskiössä asiakas palvelumuotoilu vapaassa sivistystyössä Valtakunnalliset vapaan sivistystyön päivät / Keskustelufoorumi FT, palvelumuotoilun kouluttaja Marjo Kamila Palvelumuotoilu on A. Asenne! B. Prosessi,
LASTEN VUORO VANHEMPAINILLAT. kevät 2017 Tarjous
LASTEN VUORO VANHEMPAINILLAT kevät 2017 Tarjous LASTEN VUORO VANHEMPAINILLAT MyTeamin LASTEN VUORO VANHEMPAINILLAT tarjoavat opetus ja varhaiskasvatuksen yhteisöille työkaluja lapsilähtöisen ja osallistavan
Uudistuva palveluajattelu
Uudistuva palveluajattelu Eeva Abell & Mia Haapanen & Pirkko Kainulainen & Marjut Kangasaho Kirjastojen työn ja roolin muutos, kirjastotilojen käyttö, asiakkaiden tarpeet sekä muuttuva toimintaympäristö
Järkkymättömät, hemmotellut, innostettavat ja toiveikkaat. kaupunkilaisprofiilit asiakasymmärryksen välineenä
Järkkymättömät, hemmotellut, innostettavat ja toiveikkaat kaupunkilaisprofiilit asiakasymmärryksen välineenä Miksi asiakaslähtöisyyttä tarvitaan? Mitä ovat kaupunkilaisprofiilit ja kuinka niitä hyödynnetään?
Suomen Työsuojelualan Yritysten Liitto ry
Suomen Työsuojelualan Yritysten Liitto ry STYL on vuonna 1973 perustettu yhdistys, jonka jäseninä ovat kaikki työsuojelualan merkittävimmät yritykset. Yhdistyksen tärkeimpiä tehtäviä on kouluttaa jäsenistöään
Uusimaa-viikko. Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto
Uusimaa-viikko Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto Nostaa esille maakunnan hyväksi tehtävää työtä ja tekijöitä Yhdistää uusmaalaisia toimijoita vuosittain vaihtuvan
Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.
Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen
Pääteemat osaamisalueen pohjalta - Onko olemassa olevaa valmista aineistoa - Mikäli on, onko se hyödynnettävissä sellaisenaan
Aineistokartoitustehtävä 1 - Työelämäpedagoginen osaamiskartta, osaava työelämäpedagogi ammatillisessa koulutuksessa, 6 op - Valmiina käytettävissä oleva aineistojen sekä puuttuvan aineiston valmistaminen
Viestintä- strategia
Viestintästrategia Viestinnän tehtävä on auttaa yliopiston strategisten linjausten toteutumista tukemalla ja tekemällä näkyväksi tutkimusta, koulutusta, yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja johtamista.
Yhteinen keittiö -hanke
Yhteinen keittiö -hanke 2017-2018 Yhteinen keittiö -hanke toteuttaa osaltaan hallituksen kärkihankkeen tavoitteita Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Hyvät käytännöt pysyvään
ELÄKÖÖN ELÄMÄ JA TYÖ V työhyvinvoinnin ja johtamisen koulutuspäivä 22.10.2014 Palvelu tapana toimia. FM Jukka Oresto LAMK / Paideia Oy
ELÄKÖÖN ELÄMÄ JA TYÖ V työhyvinvoinnin ja johtamisen koulutuspäivä 22.10.2014 Palvelu tapana toimia FM Jukka Oresto LAMK / Paideia Oy 1 . KAIKKI MUUTTUU Ansaintalogiikka on muuttumassa tavaroiden saatavuuden
Helsingin yliopiston kirjasto 1
Helsingin yliopiston kirjasto 1 TIETEELLINEN TIETO KUULUU KAIKILLE Suomessa tieteelliset kirjastot ovat avoinna kaikille ja tarjoavat esteettömän pääsyn tieteellisen tiedon lähteille. Helsingin yliopiston
Sosiaalisen ja yhteisöllisen median hyödyntäminen ja käyttäminen marata-alan koulutuksessa
Sosiaalisen ja yhteisöllisen median hyödyntäminen ja käyttäminen marata-alan koulutuksessa Myötätuulessa toimintaa ja tuloksia ammatilliseen koulutukseen 19-21.3.2012 OPH seminaari Riitta Karusaari Koulutuspäällikkö
Palvelujen esittely. Kaupaks - aamiaistilaisuus 24.8.2012
Palvelujen esittely Kaupaks - aamiaistilaisuus 24.8.2012 Tradella Oy Communicon Oy PL 248, 80101 Joensuu Puh. 050 5172 976 info@tradella.fi Puh. 044 271 8451 info@communicon.fi Y-tunnus 2342 155-3, kotipaikka
Palvelukokonaisuuksien ja ketjujen kehittämisverkosto
Palvelukokonaisuuksien ja ketjujen kehittämisverkosto Verkoston tarkoitus, työskentelytavat ja THL-tiimi Työpaja 1, 17.4.2018 1 Juha Koivisto PKPK-verkoston tarkoitus PKPK-verkoston työskentely on osa
Palvelujen konseptointi
Palvelujen konseptointi TWG Mikko Koivisto 22.4.2013 1 PaMu Ideointi PaMu Ideointi Vaihtoehtoisten palveluratkaisujen ideointi kertyneeseen ymmärrykseen (mm. käyttäjätarpeet ja palveluntarjoajan tavoitteet),
Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015
Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Kyselyn toteutus Työhyvinvointikorttikoulutuksia on toteutettu
Tervetuloa Innokylään
Tervetuloa Innokylään Soteuttamo: Ihminen edellä asiakaslähtöinen palvelujen kehittäminen Merja Lyytikäinen ja Hanne Savolainen 21.3.2018 1 Innokylä lyhyesti Innokylä on kaikille avoin innovaatioyhteisö,
Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio
Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio 27.9.2012 Oskari Uotinen Intosome Oy on yhteisöllisen bisneskehityksen asiantuntijayritys. Autamme asiakkaitamme ymmärtämään ja hyödyntämään yhteisöllisiä
KULTTUURIN KETJU Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen
KULTTUURIN KETJU Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen 17.5.2011 Kulttuurimatkailufoorumi Anne Karsikas-Järvinen Kulttuurin Ketju -hanke Kansallinen hanke, jonka tavoitteena on edesauttaa kulttuurimatkailun
Viestinnän merkitys henkilöstön hyvinvoinnille Sari Niemi Helsingin yliopisto Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia
Viestinnän merkitys henkilöstön hyvinvoinnille Sari Niemi Helsingin yliopisto Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Mistä on parhaat työpaikat tehty? Luottamus Avoin viestintä eli läpinäkyvyys Välittäminen
Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti
Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto RATUKE-seminaari 11.11.2010, Kansallismuseo Tarmo Pipatti Työturvallisuuskannanotto 2010-2015 :n hallitus asetti vuoden 2010 alussa tavoitteen, jonka mukaan
Vastausten määrä: 68 Tulostettu :23:50
Vastausten määrä: 68 Tulostettu 7.5.2010 14:23:50 Poiminta 1.1 Minkä erikoiskirjaston / tutkimuslaitoksen palveluja arvioit (valitse yksi vaihtoehto) = 12 (Museoviraston kirjasto) 1.1 Minkä erikoiskirjaston
Taide uusi tapa lähestyä työelämän kehittämistä
Taide uusi tapa lähestyä työelämän kehittämistä TAIKA Taide työelämän laadun ja innovaatiokyvykkyyden kehittäjänä Anu-Liisa Rönkä, Helsingin yliopisto / Palmenia & Mia Liski, Lahden ammattikorkeakoulu
Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto. Reija Piilola Kirjastoautopäivät Jyväskylä
Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto Reija Piilola Kirjastoautopäivät Jyväskylä 11.8.2018 Ammattitutkinto Ammattitutkinnossa osoitetaan työelämän tarpeiden mukaisesti kohdennettua ammattiosaamista,
Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen laitos, PSSHP:n Koulutuspalvelut ja VeTe hanke
1(5) Kohti parasta mahdollista ja vaikuttavaa toiminnan johtamista! Aika torstaina 16.9.2010 klo 8.40-16.00 Järjestäjä Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen laitos, PSSHP:n Koulutuspalvelut ja VeTe Puheenjohtaja:
Näyttötutkintojen markkinointi. Olli Vuorinen
Näyttötutkintojen markkinointi Olli Vuorinen Markkinoinnin peruskysymykset (Mitä on markkinointi?) Miksi markkinoidaan? Mitä markkinoidaan? Kenelle markkinoidaan? Miten markkinoidaan? Miksi markkinoidaan?
TAIDE SUPERVOIMAKSI PIKKUKAUPUNGISSA
TAIDE SUPERVOIMAKSI PIKKUKAUPUNGISSA Sanna Karimäki-Nuutinen Kankaanpään taideviikko 27.8.2016 AGENDA: TAIDE SUPERVOIMAKSI PIKKUKAUPUNGISSA - Ajatuksia ja esimerkkejä taiteen ja kulttuurin tuotteistamisesta,
SUOMA-AKATEMIA. Matkailualan ammattilaisten ja matkailualan koulutusta tarjoavien oppilaitosten valtakunnallinen verkosto.
SUOMA-AKATEMIA Matkailualan ammattilaisten ja matkailualan koulutusta tarjoavien oppilaitosten valtakunnallinen verkosto. Helmi Liiketalousopisto, Anu Nylund anu.nylund@liiketalousopisto.fi SUOMA-akatemian
KOLME NÄKÖKULMAA UUTEEN PERINTÄTAPAAN
KOLME NÄKÖKULMAA UUTEEN PERINTÄTAPAAN Miten perintä vaikuttaa yrityksen menestykseen? Pienistä perintäprosessin parannuksista saattaa löytyä yllättävän vaivattomasti ratkaisuja taloushallinnossa tuttuihin
Koulutuskysely esimiehille huhtikuu 2015 Koko Tervis- alue
Koulutuskysely esimiehille huhtikuu 2015 Koko Tervis- alue Vastaajien määrä maakunnittain (N=17) Pohjois- Savo 11, vastannut 8 (53 % oman alueen osalta) Pohjois- Karjala 17, vastannut 6 (35 % oman alueen
Esimerkkikysymyksiä: Tulitko pyörällä kouluun? Syötkö lähes päivittäin koulussa välipalan? Käytkö päivittäin välitunnilla ulkona?
1 Idealaboratorio on työpaja, jossa nuoret pääsevät itse ideoimaan koulun toimintakulttuuria. Työpaja on suunniteltu 15-60 hengelle ja ideointi tapahtuu 4-5 oppilaan ryhmissä. 60-90 minuuttia kestävän
Päihteet puheeksi yhteistyöllä työkykyä tukemaan
Päihteet puheeksi yhteistyöllä työkykyä tukemaan Diacor terveyspalvelut Oy Terveyspalvelujen suomalainen suunnannäyttäjä Työterveyttä suurille ja pienille asiakkaille Yli 4000 sopimusasiakasta, joissa
Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2014
Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2014 HY:n Viikin normaalikoulu 20.10.2014 Reijo Honkanen, rehtori Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Tervetuloa Viikin norssiin Viikin normaalikoulussa
Kirjastoalan koulutus Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto Reija Piilola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda
Kirjastoalan koulutus Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto 12.12.2018 Reija Piilola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda Ammatillinen koulutus Liiketoiminnan perustutkinto 180, merkonomi:
KIRJASTO & MARKKINOINTI. Roosa Kallio markkinointipäällikkö Helsingin kaupunginkirjasto
KIRJASTO & MARKKINOINTI Roosa Kallio markkinointipäällikkö Helsingin kaupunginkirjasto 26.3.2015 OHJELMA & TAVOITE Lyhyt esittely - mitä markkinointi on Miten markkinointi eroaa viestinnästä? Esimerkkejä
Keskitettyihin hankinta- ja metadatapalveluihin tulijat ryhmiytyvät ja suunnittelevat
Keskitettyihin hankinta- ja metadatapalveluihin tulijat ryhmiytyvät ja suunnittelevat Posted on 6.11.2009 by e-library - EP / HULib Ihan pieni sali ei riittänyt, kun vuonna 2010 toimintansa aloittavaan
KOTOUTUMISKOULUTUS VERKOSSA. Tavoitteet
KOTOUTUMISKOULUTUS VERKOSSA Tavoitteet MODUULI 1 (A1.3+) Tavoitteena on, että oppija saavuttaa vahvan taitotason A1.3 kaikilla kielen osaalueilla ja joillakin mahdollisesti tason A2.1: A1.3: Ymmärtää joitakin
Digimyrsky ja palvelumuotoilun osallistavia menetelmiä Reetta Kerola, Hanna Yli-Korpela Maarit Heikkinen.
Digimyrsky ja palvelumuotoilun osallistavia menetelmiä 6.6.2017 Reetta Kerola, Hanna Yli-Korpela Maarit Heikkinen http://contentunion.net/ Päivän pähkinät 9.00-9.30 Opetellaan palvelumuotoilun yhteisöllisten
Tutkijoille tukea UEF:in kirjastosta
Tutkijoille tukea UEF:in kirjastosta Koko kylä kasvattaa! Avoin ja eettinen tiede asiantuntijatyössä seminaari, 16.11.2018 Tomi Rosti, tietoasiantuntija Taustaa 50 % Tutkijoille tukea UEF:in kirjastosta
Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin
Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Posted on 18.12.2013 by Eeva-Liisa Viitala 2 Helsingin yliopiston kirjaston keväällä 2013 eläkkeelle jäänyt ylikirjastonhoitaja
Liideri livenä Tampereella 4.6.2014. Pk-yritysten verkostokumppanuusmalli uudet mallit liiketoimintaan ja johtajuuteen Janne Aaltonen Kehitysjohtaja
Liideri livenä Tampereella 4.6.2014 Pk-yritysten verkostokumppanuusmalli uudet mallit liiketoimintaan ja johtajuuteen Janne Aaltonen Kehitysjohtaja Tampereen Puhelin Oy on vuonna 2003 perustettu tietoliikenne-
Eeva-Liisa Lehtonen TUOTTEISTAMINEN OSANA NON-PROFIT -PALVELUJEN KEHITTÄMISTÄ HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULUN KIRJASTO
Eeva-Liisa Lehtonen TUOTTEISTAMINEN OSANA NON-PROFIT -PALVELUJEN KEHITTÄMISTÄ HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULUN KIRJASTO KIRJASTOPALVELUJEN TUOTTEISTAMISSEMINAARI 19.5.2009 Tuotteistaminen Myös ei-kaupallisissa
Palvelukokonaisuuksien ja ketjujen kehittämisverkosto
Palvelukokonaisuuksien ja ketjujen kehittämisverkosto Työpaja 2, 6.6.2018 1 Juha Koivisto Työpajan 1 koontia Asiakas keskiöön työskentelyssä; asiakasryhmät Tieto- ja muiden tarpeiden tuottaminen, yhteisten
KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ
Hämeen Ammattikorkeakoulu KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ Sijoittuminen työelämään Koulutus on tarkoitettu henkilöille jotka toimivat kulttuuri- ja taidetoiminnan asiantuntija - ja
FixUi:n palvelumuotoilupaketit. Ota yhteyttä:
FixUi:n palvelumuotoilupaketit 2018 Ota yhteyttä: Eeva.kangas@fixui.fi FixUi:n palvelumuotoilupaketit Tarjoamme useamman laajuisia palvelumuotoilupaketteja projektin eri vaiheisiin ja asiakkaidemme erilaisiin
YLIOPISTO-LEHDEN IDEA
YLIOPISTO-LEHDEN IDEA Tiedeviestinnän instituutiot ja käytännöt luentosarja Päätoimittaja Marja Pemberton 18.2.2014 Viestintä ja yhteiskuntasuhteet Kommunikation och samhällsrelationer University University
Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies. Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle?
Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle? Puustinen 19.4.2012 Kokeiluohjelmasta poimittua Tavoitteet ammattikorkeakouluyhteistyölle
Suuntaviivoja työväkivallan ja häirinnän torjuntaan -seminaari
Suuntaviivoja työväkivallan ja häirinnän torjuntaan -seminaari Seminaarin järjestäjät: Työturvallisuuskeskus ja Työterveyslaitos Turvallisuusmessut 2012, Tampere Seminaarin avaus Bjarne Andersson, KT Kuntatyönantajat
HELSINGIN YLIOPISTON TUTKIMUSDATAN TUTKIJAPALVELUT. Mari Elisa Kuusniemi, Tutkimuksen palvelut, Helsingin yliopiston kirjasto, Helsingin Yliopisto
HELSINGIN YLIOPISTON TUTKIMUSDATAN TUTKIJAPALVELUT Mari Elisa Kuusniemi, Tutkimuksen palvelut, Helsingin yliopiston kirjasto, Helsingin Yliopisto Datanhallinnan tukipalvelut Datapolitiikka Vastuunjako
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi Asiakaspalvelun ja myynnin osaamisala Markkinointi-instituutti Pirjo Hallipelto pirjo.hallipelto@markinst.fi p. 040 7321 784 Faunatar Johanna Valo Liiketalouden perustutkinto,
Ryhdy kuntamuutoksen tekijäksi! Tutkiva työtapa muutoksen hallinnassa
Ryhdy kuntamuutoksen tekijäksi! Tutkiva työtapa muutoksen hallinnassa Työhyvinvointi ja johtaminen kotihoidossa Helsinki Congress Paasivuori 7.10.2014 Eveliina Saari, tiimipäällikkö, FT, Työterveyslaitos
Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2013
Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2013 HY:n Viikin normaalikoulu 21.10.2013 Reijo Honkanen, rehtori Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Tervetuloa Viikin norssiin Viikin normaalikoulussa
SOSNET: Muutosjohtaminen sosiaalityössä. Sanna Lähteinen Arja Kilpeläinen Tea Teppo
SOSNET: Muutosjohtaminen sosiaalityössä Sanna Lähteinen Arja Kilpeläinen Tea Teppo Muutosjohtamisen ensimmäinen kurssi (2010) Tekijänä ja opettajana professori Marjaana Seppänen Lapin yliopistosta Osa
Miten saan artikkelini ja kirjastoni näkyville?
Miten saan artikkelini ja kirjastoni näkyville? Posted on 6.11.2009 by e-library - EP / HULib Helsingin yliopiston kirjasto ja Elsevier järjestivät yhteistyössä kolme tilaisuutta 20.10.2009: 1. tutkijoille
Leader ja maakuntauudistus. Uusia mahdollisuuksiako? Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola
Leader ja maakuntauudistus Uusia mahdollisuuksiako? 17.1.2017 Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola Maakuntauudistuksella uusia markkinoita SOTE-markkinoista on puhuttu paljon Maaseudun palvelujen rakentaminen
Asiakastuntemus markkinoinnin ja myynnin ytimenä. 14.11.2013 Katri Tanni & Kati Keronen
Asiakastuntemus markkinoinnin ja myynnin ytimenä 14.11.2013 Katri Tanni & Kati Keronen Markkinoinnin vallankumouksellinen strategia on lähempänä kuin arvaatkaan. Tarvitset kahdenlaista sisältöä: Informaatioikkuna:
Muutoksessa elämisen taidot
Muutoksessa elämisen taidot Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK paivi.rauramo@ttk.fi Työelämän muutosvirtoja Teknologian kehitys Tietotekniikan ja siihen liittyvien sovellusten kehitys
OSAKE- KOKEMUKSIA TAMPEREELTA
1 OSAKE- KOKEMUKSIA TAMPEREELTA Piia Tienhaara Seminaari 23.11.2017: Miten nostaa SOTE- asiakas keskiöön? 2 TAUSTAA Selvitys Tampereen kaupungille vuonna 2015 Haastattelut 2016 ( Finnish Service Alliance
Ammatillinen reformi mitä kaikkea muuttuu?
Ammatillinen reformi mitä kaikkea muuttuu? Aikuiskoulutusseminaari 8.9.2017 Anni Miettunen johtaja, ammatillinen koulutus Ammatillisen koulutuksen uudistussuuntia 1/2 Koulutuksen järjestäjälle vastuuta
Suomi 100 juhlavuoden yritysyhteistyö
Suomi 100 juhlavuoden yritysyhteistyö Kiinnostunut hakemaan Suomi 100 kumppaniyritykseksi? Suomi 100 kumppaniyritykseksi voi hakea tuotteella tai palvelulla, joka toteuttaa juhlavuoden yhdessä-teemaa Yhdessä-teema
HYVINVOINTI- PALVELUITA HELPOSTI
HYVINVOINTI- PALVELUITA HELPOSTI Hyvinvointipalveluita asiakkaan parhaaksi Hyvinvointipalvelujen järjestäminen on yksi yhteiskunnan tärkeimmistä tehtävistä ellei jopa kaikkein tärkein. Onnistuminen tässä
Suosituin ja kattavin koulutuksen itsearviointiratkaisu
Suosituin ja kattavin koulutuksen itsearviointiratkaisu Valmis paketti Perusopetusta säätelevän lain 21 :n mukaan koulutuksen järjestäjän on arvioitava järjestämäänsä koulutusta ja sen vaikuttavuutta.
Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina
Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina Yhtä jalkaa - Ratsastuksen Reilu Peli Mitä on Reilu Peli? Jokaisen oikeus harrastaa iästä, sukupuolesta, asuinpaikasta, yhteiskunnallisesta asemasta,
E-Aineistohankkeen aloitusseminaari 15.3.2007
E-Aineistohankkeen aloitusseminaari Markkinointityöpaja Minna Marjamaa & Päivi Ylätalo My OPAC sucks Millainen mielikuva kirjastosta asiakkailla Millainen mielikuva kirjastosta kirjastolaisilla itsellään
Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen
Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Tavoite Oppia menetelmä, jonka avulla työyhteisöt voivat yhdessä kehittää työkäytäntöjään. Milloin työkäytäntöjä kannattaa kehittää? Työkäytäntöjä
kasvukirja Yrittäjänaisen
Yrittäjänaisen kasvukirja Lämpimästi tervetuloa julkaisutilaisuuteen! Toivottaa: Osaamista ja onnistumisen tukea yrittäjänaisille (Oona) & InvestEU #oonahanke #kasvukirja Aamupäivän ohjelma 8:30 Aamupala
Huippuasiakaskokemuksen rakentaminen Alkossa
Huippuasiakaskokemuksen rakentaminen Alkossa Juha Laanti Aluepäällikkö Itä-Suomen alue HENKILÖN NIMI Projektin nimi Alkon historiaa 1932 1944 2013 2014 2015 1969 1998 2000 1999 2 Palvelun laadun kehittäminen
APTEEKIN KUMPPANI HENKILÖSTÖHALLINNASSA
APTEEKIN KUMPPANI HENKILÖSTÖHALLINNASSA Taloudellisin ratkaisu jokaiselle apteekille Apteekin omat työntekijät muodostavat apteekille kiinteän kustannuksen, jonka osuutta liikevaihdosta tai vaikutusta
Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri
Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä
Maailmanperinnöstä voimaa paikallisiin palveluihin TUOTTEISTAMISEN VALMENNUSOHJELMA
Maailmanperinnöstä voimaa paikallisiin palveluihin TUOTTEISTAMISEN VALMENNUSOHJELMA 2016-2017 Valmennusohjelman tavoite o Valmennusohjelman tavoitteena on kehittää nykyistä sekä tuotteistaa uutta palvelu-
Miten ja mistä julkisen taiteen työmahdollisuuksia taiteilijalle? Hanna Hannus, projektisuunnittelija
Miten ja mistä julkisen taiteen työmahdollisuuksia taiteilijalle? Hanna Hannus, projektisuunnittelija YMPÄRISTÖTAITEEN SÄÄTIÖ Kuka julkista taidetta tilaa? Kuka siitä päättää? Miten voin parantaa mahdollisuuksiani?
University of Helsinki Designing the Future
University of Helsinki Designing the Future Ira Leväaho, WDC projektipäällikkö Viestintä&yhteiskuntasuhteet teemat 10.6.2011 1 Taustaa HYlle design tarkoittaa tapaa organisoida asioita ja toimintaa, joilla
Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen
Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Hämeen maakuntakirjasto 25.3.2011 Kuntaliitoksen myötä kaupunki siirtyi tilaaja-tuottaja
palveluinnovaatiot metropolialueella
Tuloksellista kehittämistä työkaluja terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kaupunkitutkimus ja metropolitiikka ohjelman (KatuMetro) Teema-alueen 3 kärkihanke: Terveyttä ja hyvinvointia edistävät ja niiden
10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. työskentelee matkailutapahtuman
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Näytön kuvaus Matkailutapahtumien näyttö toteutetaan osallistumalla matkailutapahtuman toimintaan omalla työosuudellaan. Tutkinnon osan tavoitteisiin on osallistua 7 matkailutapahtuman
Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla. Holopainen, Mika.
https://helda.helsinki.fi Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla Holopainen, Mika 2016 Holopainen, M & Koskinen, K 2016, ' Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla ' Verkkari
vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat
Kuinka Tapiolan vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat henkilöstöjohtamisessa? ht i Henry Foorumi Veera Lammi 9.11.2010 9.11.2010 1 Agenda Miksi vastuullinen johtaminen on tärkeää? Miten vastuullista
Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op
1 Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op Opetussuunnitelma Rakenne 1. Asiakas- ja palveluohjauksen lähtökohdat (5 op) 2. Palvelutarpeiden arviointi ja työkäytännöt (5 op) 3. Moniammatillisen
Tiede puhuttelee. Kirsti Lehmusto/viestintä 8.6.2011
Tiede puhuttelee Kirsti Lehmusto/viestintä 8.6.2011 Viestintä ja yhteiskuntasuhteet Kommunikation och samhällsrelationer University Communications and Community Relations www.helsinki.fi/yliopisto 13.6.2011
Klaarin kehittämishanke
Työpaja 10.10.2014 Klaarin kehittämishanke Klaarin suunnat Kysely verkostoille syyskuussa 2014 lasten ja nuorten parissa toimiville Vastaajamäärät: 248 suomenkielinen 23 ruotsinkielinen 271 yhteensä Vastaajat
Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki
Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki Dia 1 Yleensä ajatellaan, että kirjastojen mediakasvatuksen kohteena ovat lapset ja nuoret ja heidän opettajansa.
Asiakaslähtöinen palvelumuotoilu
Asiakaslähtöinen palvelumuotoilu SoteNavi -hankkeen työpaja 28.11.2017 Päivi Katajamäki paivi.katajamaki@turkuamk.fi, 050 5985914 Mitä on palvelumuotoilu Palvelumuotoilulla etuja Palvelupolku Menetelmiä
OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen SATAOSAA TOIMINTAMALLIT VAMMAISPALVELUIHIN VALO-VALMENNUS
OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen SATAOSAA TOIMINTAMALLIT VAMMAISPALVELUIHIN VALO-VALMENNUS Valo-valmennus vammaispalveluihin TAUSTAA Tavoitteena oli viedä Valo-valmennuksen toimintamalli osaksi