Nuorten Ystävät - vankalla pohjalla
|
|
- Kaarlo Melasniemi
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2 Nuorten Ystävät - vankalla pohjalla Perustettu 1907 Ensimmäinen työntekijä tittelillä katulastenkaitsija Ainolan lastentarha 1914 Pohjolakoti 1915 Toivola-koti 1926 Perhekotitoiminnan pioneeri 1974
3 Nuorten Ystävät järjestökonserni Valtakunnallista järjestötoimintaa ja palveluliiketoimintaa Tehtävänä on toimia alan vaikuttajana ja asiantuntijana sekä edistää kohderyhmiemme hyvinvointia ja oikeuksia ylläpitämällä alan kehittämistoimintaa ja vaativia erityispalveluja Nuorten Ystävät järjestökonserni on Julkisen sektorin, muiden järjestöjen ja toimijoiden yhteistyökumppani Merkittävä alan vaikuttaja, asiantuntija ja toimija Toimintojen kehittäjä Omistamiensa yhtiöiden kautta alan palvelujen tuottaja Yli 600 alan ammattilaista
4 Nuorten Ystävien sosiaalisen työllistymisen kokonaisuus Rahoitus Kunnat, valtio ja RAY Asiakkaiden (yli 300/vuosi) tuen tarpeet moninaiset Pitkän tähtäimen tavoitteena aina työllistyminen/opiskelu 22 työntekijää, joista 15 työhönvalmentajaa Toiminta keskittynyt Pohjois-Suomeen - Valmennuspaja Mahis 2013 ( Muhoksen kunta, AVI) - Klubitalohanke (RAY ja kunnat) Klubitalo Pönkkä Oulussa Klubitalo Tönäri Kajaanissa Klubitalo Roihula Rovaniemellä - Työetsivä-hanke (ELY) - VAPA-hanke (STM)
5 Valtakunnallinen nuorten matalan kynnyksen toiminnan kehittäminen Rahoittaja: Sosiaali- ja terveysministeriö Toimijat; Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö A-klinikkasäätiö Nuorten Ystävät Tavoitteena; Matalan kynnyksen toimintamallien kehittäminen kaikkein vaikeimmassa asemassa oleville nuorille ( = Sote-palikka nuorisotakuuseen) ja levittäminen mahdollisimman moniin kuntiin Hankkeen kesto: Nuorten Ystävien toiminta-alueena Lapin, Kainuun ja Pohjois- Pohjanmaan maakunnat
6 VAPA-hanke Oulussa, Kajaanissa ja Rovaniemellä kehitetään nuorten matalan kynnyksen toimintaa klubitaloissa Muhoksella pilotoidaan ja kehitetään kunnan päihde- ja mielenterveyspalvelujen ja Valmennuspaja Mahiksen yhteistyötä Rovaniemellä haettu yhteistä ESR-hanketta Ohjaamo-mallin kuntakokeilussa, jossa NY osatoteuttajana. Työmarkkinoiden ulkopuolella olevien nuorten matalan kynnyksen paikka iltaisin ja viikonloppuisin Klubitalo Roihulan tiloissa Kuhmossa käynnistymässä kunnan oma starttipaja marraskuussa Puolangalla nuorten työpajan/yksilövalmentajan toimenkuvan suunnitteluprosessi meneillään Raahessa ja Kalajoella yhteistyötä viritellään
7 VAPA = matalan kynnyksen valmennuspaja Toiminnan lähtökohtana nuorten tarpeet ja elämäntilanne Pajalle voi tulla joko ilman lähettävää tahoa omalla sopimuksella tai sosiaalitoimen/te-toimiston ohjaamana Elemettejä sekä startti-, työ- että seinättömästä pajatoiminnasta Kaikilla työntekijöillä soveltuva koulutus yksilövalmennukseen Laaja ja tiivis sektorirajat ylittävä yhteistyöverkosto välttämätön Nuorten mielestä valmennuspajalla on tärkeintä - yhteisöllisyys - yksilöllinen tuki - rinnalla kulkeminen - tuki koulutukseen ja työelämään
8 Valmennuspaja Mahis (nuorten ottamat valokuvat ja suunnittelemat diapohjat)
9 Yksilöllistä valmennusta
10 ATK-ohjausta ja mediatöitä
11 Arjen töitä
12 Hyvinvointia ja terveyttä
13 Ryhmätoimintaa
14 Tulevaisuuden näkymiä
15 Koulutuksia
16 Nuotta-valmennuksia Syötteellä
17 Tilannekatsaus 11/2014 Mahiksella ollut 48 nuorta, joista yli 45% on opiskelemassa tai palkkatyössä 16 opiskelee ja yhdellä opiskelupaikka olemassa 5 palkkatyössä 1 työkokeilussa 1 kuntouttavassa työtoiminnassa 3 työttömänä työnhakijana 1 armeijassa 1 sairaslomalla 1 äitiyslomalla 2 terveysselvityksessä 4 muuttanut toiselle paikkakunnalle Lisäksi pajalla käy 12 nuorta, joista neljä sairaslomalla ja yksi opiskelee
18 JANNEN POLKU JANNE (21v.) - AM-KOULUTUS - SAIRAUSLOMALLA, MT-ONGELMAT - TERAPIA 2KRT VIIKOSSA MAHIS- SOPIMUKSELLA PAJALLE, 3 X VK, 2KK HAAVEAMMATTIIN VALMISTAVA OPISKELUPAIKKA OULUSSA, TERAPIAT 1xVK KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINNAN SOPIMUS PAJALLE, 3xVK, 4KK TUKI ASUNNON HAKEMISESSA, ASUMISTUESSA JA MUUTOSSA SAA TUKEA OPISEKELUN ALOITTAMISEN JÄLKEENKIN PAJALTA, PALVELUNTARPEEN VÄHENEMINEN VAHVUUKSIEN JA OSAAMISEN KARTOITUSTA, KANNUSTUSTA,TUKEA OPISKELUPAIKAN HAKUA
19 Matalan kynnyksen toimintamalli Avoin kaikille, myös ilman lähettävää tahoa, vapaaehtoista Sosiaalinen kuntoutus Voidaan toteuttaa työpajalla, klubitalolla tai vastaavassa paikassa Osallisuus Kuulluksi tuleminen ja kohtaaminen Vertaistuki, Arkikuntouttava työ, arjen hallinta, Ryhmätoiminta, Vuorovaikutustaidot Itsetunto Kokonaisvaltainen elämäntilanteen kartoitus pikkuhiljaa Sektorirajat ylittävästä yhteistyöstä sopiminen; (kunnat/ hoitava taho, TE - toimisto, oppilaitokset, Kela ja muut viranomaiset) Oma työntekijä Rinnalla kulkija, joka motivoi, tsemppaa, tukee ja jalkautuu Palveluiden piiriin ohjaus ja neuvonta Yksilöllinen valmennus työhön ja opiskeluun tuetun työllistymisen työhönvalmennuksen keinoin Osallistuu nuoren yksilöllisen ja realistisen suunnitelman tekemiseen varmistaa suunnitelman toteutumisen Seudulliset yhteistyöverkostot Lähettävät tahot ; sosiaali- ja terveystoimi, nuoriso- ja opetustoimi, perhetyö, TE - toimisto, vanhemmat, kriminaalihuolto Jatkopolut; oppilaitokset yritykset, julkisen ja kolmannen sektorin työnantajat sosiaali- ja terveydenhuolto Rahoittajat ; kunnat, ELY, AVI, RAY Tiedottaminen yhteistyökumppaneille Nuoret mukaan yhteistyöhön Suunta avoimille työmarkkinoille Tavoitteena aina työllistyminen tai opiskelu Tarvittaessa ensin työkokeilu, kuntouttava työtoiminta, kuntoutus tai muu mielekäs jatkopolku Työpaikalla tapahtuva työhönvalmennus; perehdytys, työn räätälöinti yhdessä nuoren ja työnantajan kanssa, työyhteisön tukeminen Seuranta kaksi vuotta VAPA- hankkeessa kehitettävä lisäpalikka: Nuorten mielenterveys- ja päihdekuntoutus osana matalan kynnyksen toimintaa ja seudullisia palveluja
20 Lea Nikula Kehittämispäällikkö Yhteystiedot Sosiaalinen työllistyminen/vapa-hanke Nuorten Ystävät Torikatu 28, Oulu Anu Lappalainen Vastaava työhönvalmentaja Valmennuspaja Mahis Tehtaantie 5, Muhos
Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen
Nuorten Ystävät Perustettu 1907 Keskustoimisto sijaitsee Oulussa Kansalaisjärjestö- ja liiketoimintaa Lastensuojelu-, vammais-, perhekuntoutus-, mielenterveys-, työllistymis- ja avopalveluja sekä kehittämistoimintaa
Järjestöjen rooli nuorten palvelujen kehittäjänä 11.3.2014 Lea Nikula
Järjestöjen rooli nuorten palvelujen kehittäjänä 11.3.2014 Lea Nikula Nuorten Ystävät vankalla pohjalla Perustettu 1907 Oulussa Ensimmäinen työntekijä tittelillä katulastenkaitsija Ainolan lastentarha
VALMENNUKSELLA KIINNI ELÄMÄÄN VALMENNUSPAJA MAHIS AVAIN MAHDOLLISUUKSIIN
VALMENNUKSELLA KIINNI ELÄMÄÄN VALMENNUSPAJA MAHIS AVAIN MAHDOLLISUUKSIIN NUORTEN YSTÄVÄT Yli 100-vuotias oululainen kansalaisjärjestö Työtä heikoimmassa asemassa olevien lasten, nuorten ja perheiden hyväksi
Sosiaalinen kuntoutus ja työhönvalmennus apuna nuoren oman polun löytämisessä. Maria Joona
Sosiaalinen kuntoutus ja työhönvalmennus apuna nuoren oman polun löytämisessä Maria Joona 3.3.2017 NUORTEN YSTÄVÄT 110-vuotias oululainen kansalaisjärjestö Toimintaa 17 eri paikkakunnalla noin 40 toimintayksikössä,
Klubitaloista tukea arkeen ja työllistymiseen. 2.12.2013 Lea Nikula
Klubitaloista tukea arkeen ja työllistymiseen 2.12.2013 Lea Nikula Nuorten Ystävät vankalla pohjalla Perustettu 1907 Oulussa Ensimmäinen työntekijä tittelillä katulastenkaitsija Ainolan lastentarha 1914
KOHTI VAIKUTTAVIA HANKINTOJA KUNNAN JA PALVELUNTUOTTAJAN YHTEISTYÖ KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINNAN VAIKUTUSTEN KILPAILUTUKSESSA
KOHTI VAIKUTTAVIA HANKINTOJA KUNNAN JA PALVELUNTUOTTAJAN YHTEISTYÖ KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINNAN VAIKUTUSTEN KILPAILUTUKSESSA KUNTAMARKKINAT 13.9.2018 HANNA LÄHTEELÄ MARIA JOONA Jyväskylän kaupungin työllisyyspalvelut
Turun Ohjaamo 2015-2018
Turun Ohjaamo 2015-2018 Toiminta ja ajatus 17.3.2015 MIKSI OHJAAMO? Nuorten palvelut ovat olleet hajanaisesti sijoittuneita ja huonosti nuorten löydettävissä. Tavoite: Nuorten palvelut yhdessä paikassa
Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2010 rakennerahasto-ohjelma Ohjaamoa tukevien valtakunnallisten ja alueellisten hakujen hakuajat Pia Pirskanen 4.11.2014 Valtakunnallinen ESR-toimenpidekokonaisuus: Nuorisotakuu
Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Pähee OTE. näyttöön perustuva. työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa.
Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Pähee OTE näyttöön perustuva työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa versio 1 6/18 TYÖHÖNVALMENNUS VALMENNUS JA TYÖ/OPISKELUPAIKAN ETSINTÄ Ensisijainen
Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?
Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.
Työvalmentajatoiminta Pielisen Karjalassa
Työvalmentajatoiminta Pielisen Karjalassa Työtie-projektin ja kuntien yhteinen kokeilu. Mukana Juuka, Valtimo, Nurmes ja Lieksa. Kesto projektin rahoituspäätöksen mukaan. Käynnistynyt kuuden valitun työvalmentajan
TE-toimiston odotukset välityömarkkinoilta asiakkaan työllistymisen eri vaiheissa
TE-toimiston odotukset välityömarkkinoilta asiakkaan työllistymisen eri vaiheissa Kuntoutumisvaihe Keskeistä on terveydentilaan ja elämänhallintaan liittyvät asiat Prosessivastuu kunnalla ja terveydenhuollolla,
Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016
Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunta Nuorisopalvelut xx.xx.2015 Johdanto Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin (Nuorisolaki, Kuntien nuorisotyö ja
Koulutuksella Palkkatyöhön-projekti
Koulutuksella Palkkatyöhön-projekti Ilmiöitä, merkityksiä, kokemuksia Työttömyys tänään-seminaari 22.10.10 Heidi Kaartinen Projektipäällikkö Asumispalvelusäätiö ASPA People are all different. When you
ESR:n työllisyyshankkeet Pohjois-Pohjanmaalla
ESR:n työllisyyshankkeet Pohjois-Pohjanmaalla MYRS Toimintalinja 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Erityistavoite 6.1. Nuorten ja muiden heikossa työmarkkinaasemassa olevien työllistymisen edistäminen
4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI
4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI Sosiaalinen kuntoutus pähkinänkuoressa Sosiaaliseen kuntoutukseen kuuluu: 1) sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen selvittäminen; 2)
Verkostotyöpaja Learning cafe-yhteenvedot
Verkostotyöpaja 12.4.2018 Learning cafe-yhteenvedot Työtoiminnasta töihin Miten voidaan lisätä asiakkaiden ja muiden toimijoiden tietoisuutta työllistymistä tukevista palveluista? Netin kautta, esitteet
MODULAARINEN TYÖHÖNVALMENNUSMALLI
MODULAARINEN TYÖHÖNVALMENNUSMALLI Modulaarisen työhönvalmennusmallin avulla luodaan maakunnan kattava palvelukokonaisuus ja toimintamalli osatyökykyisten työllistymisen tukemiseksi. Toimintamallin keskeinen
Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto
Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamo yksi ovi moniin palveluihin Alle 30-vuotiaille nuorille tarkoitettu henkilökohtaisen neuvonnan, ohjauksen
KAIKU TL 5, erityistavoite Sanna Saastamoinen Joensuu
KAIKU 1.8.2015 31.12.2018 TL 5, erityistavoite 10.1 Sanna Saastamoinen 27.3.2018 Joensuu KAIKUN TOIMINTA Polkuja kuntouttavasta työtoiminnasta koulutukseen ja työhön Maahanmuuttaneiden työllistymisen tuki
Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite:
Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite: on parantaa koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten kiinnittymistä ja pääsemistä koulutukseen, kehittää elämänhallinnan taitojaan ja saamaan työelämäkokemuksia
Ohjaamo osana ESR-toimintaa
Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR
Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta
Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle
Sosiaalisen kuntoutuksen nykytila ja kehittämistarpeet Vantaalla. Palveluohjaaja Kristina Kortelainen Hankevastaava Camilla Sippola
Sosiaalisen kuntoutuksen nykytila ja kehittämistarpeet Vantaalla Palveluohjaaja Kristina Kortelainen Hankevastaava Camilla Sippola Työttömyys Vantaalla tammikuussa 2015 1/2015 1/2014 Muutos 12 kk Työvoima
OHJAAMOJA KEHITTÄMÄSSÄ
OHJAAMOJA KEHITTÄMÄSSÄ Pasi Savonmäki Kohtaamo-hanke Olisinpa kotona -seminaari Helsinki 18.2.2016 Ohjaamojen ja verkkopalvelujen kehittämisen lähtökohdat Alle 30-vuotiaiden kiinnittyminen yhteiskuntaan,
OHJAAMOT JA TYÖPAJAT. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke
OHJAAMOT JA TYÖPAJAT Tuija Kautto Kohtaamo-hanke NUOREN VERKOSTO NUORTEN PALVELUIDEN OHJAUS MINISTERIÖIDEN OMAT HISSIT? ( vrt. Valtiontalouden tarkastusvirasto 2015) OHJAAMOTOIMINNAN KULMAKIVET Kohderyhmänä
Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014
Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014 Petra-projektit Petra Nuoret työhön ja kouluun: 1.3.2010-31.10.2013 Petra Nuoret
Työhönvalmennuksen prosessikortit
Työhönvalmennuksen prosessikortit Oma halu työelämään Asiakkaaksi ohjautuminen Kyky nähdä asiakkaan osaaminen ja vahvuudet Työhönvalmennus työpaikalla Neuvonta, ohjaus, mentorointi, opetus Työllistyminen
Kumppaniksi ry, Vienankatu 5-7, Kajaani. Kumppaniksi ry
Kumppaniksi ry Kumppaniksi ry Kumppaniksi ry on Kajaanin seutukunnan kuntien ylläpitämä yhdistys, jonka tarjoaa: Koulutukseen ja työllistymiseen tähtäävää valmennusta ja kuntoutusta Kumppaniksi ry * Valmennusyksiköt
Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula. PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi
Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi Keski-Uudenmaan nuorisotakuun kuntakokeilu 2016 Sisällys PARKKI -kokeilu... 3 Suunnittelu
TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET
TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET MIKSI Nykyinen palvelurakenne/ -polku ei tue osatyökykyisen työllistymistä riittävästi. Työhönvalmennuspalvelun sisältö ei ole yhdenmukaista (Kela/TEAK, työhönvalmennus
Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I
HAUKIPUDAS, KIIMINKI, OULU, OULUNSALO, YLI-II Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Work shop 1: Kuntien ja valtion välisen työjaon kokeilun mahdollisuudet (hallitusohjelma)
TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö
TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö Nuorisotakuun retoriikkaa ja todellisuutta 26.09.2013 Ylöjärvi, Valo Vesa Jouppila johtaja, Pirkanmaan TE-toimisto Toiminta-ajatuksemme Pirkanmaan TE-toimisto toteuttaa
Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena
Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena. Siirtymät uudessa ajassa -seminaari 26.3.2019 Helsinki Reetta Pietikäinen Esityksen rakenne Työpajatoiminnasta Työpajat ammatillisen koulutuksen
Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen
Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta
Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään?
Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Tuloksia valtakunnallisesta kuntakyselystä Jarno Karjalainen Sosiaalisen kuntoutuksen teematyö 8.2.2017 Tampere SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali-
Välityömarkkinoilta avoimille työmarkkinoille mahdollisuudet
Välityömarkkinoilta avoimille työmarkkinoille mahdollisuudet Kyvyt käyttöön seminaari 13.10.2015 Mirja Willberg, Parik säätiö 1 Pelkkä työvalmennus ei riitä? Hallituksen kärkihankkeita STM Toimenpide 1.
Onnistumisia nuorten palveluketjun kehittämisessä
Onnistumisia nuorten palveluketjun kehittämisessä Valtakunnalliset ehkäisevän työn päivät, Lahti 25.9.2014 Kehityspäällikkö Anna Kapanen, Valtakunnallinen työpajayhdistys ry. Sosiaalisen vahvistamisen
Ohjaamoja kehittämässä
Ohjaamoja kehittämässä Pasi Savonmäki Kohtaamo-hanke Satakunnan verkostoitumisseminaari 15.4.2016 Helsinki Ohjaamo-toimintamallin taustaa ja suuntaviivoja Eurooppalainen yhteistyö 2007-2015 Suuntaviivoja
Suomen nuorisokeskukset Tuemme nuorten kasvua ja kehitystä
Suomen nuorisokeskukset Tuemme nuorten kasvua ja kehitystä Eija Pietilä 16.1.2015 Oulu Yhteiskunnallinen tehtävä Suomen nuorisokeskukset edistävät lasten ja nuorten hyvinvointia tukemalla ja ohjaamalla
Ylitornion Väylä-hanke. Kuntalaisten hyvinvoinnin ja työllisyyden edistämiseksi
Ylitornion Väylä-hanke Kuntalaisten hyvinvoinnin ja työllisyyden edistämiseksi YLITORNION VÄYLÄ-projekti hyvinvoinnin ja työllisyyden edistämiseksi MIKSI KENELLE MITÄ TAVOITELLAAN ASIAKASTYÖN TOIMINTA-MALLI
- silta parempaan tulevaisuuteen -
- silta parempaan tulevaisuuteen - - silta parempaan tulevaisuuteen - Kuopion seudun työvalmennussäätiön perustivat (25.4.2008): Kuopio, Siilinjärvi, Maaninka, Karttula EkoKuopio ry, Ekomaa-yhdistys ry
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä Tammikuu 2016
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä Tammikuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Tammikuun lopussa 47 880 48 314 +
Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille
Maahanmuuttajien valmennus työpajoilla Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Työpaja monialainen yhteistyökumppani työpajojen kanssa yhteistyössä toimivia tahoja ovat muun muassa työ-
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Helmikuun lopussa 45 919 46 107 +
Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula. PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi
Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi Keski-Uudenmaan nuorisotakuun kuntakokeilu 2016 Sisällys PARKKI -kokeilu... 3 Suunnittelu
YHTEISTYÖFOORUMI - Päheet verkostot. Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE OPINNOISTA TÖIHIN
YHTEISTYÖFOORUMI - Päheet verkostot Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE OPINNOISTA TÖIHIN TOIMINTA- KULTTUURIN MUUTOS MIHIN TARPEESEEN HAETTU RATKAISUA? Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän
Ajopuu vai tietoinen vaikuttaja
Ajopuu vai tietoinen vaikuttaja Miksi dokumentoida Tampere 11.6.2014 1 PAJATOIMINTA JOKA EI OLE DOKUMENTOITU EI OLE PAJATOIMINTAA Tampere 11.6.2014 2 24000 23000 22000 21000 20000 20772 21459 22791 22805
monialayhteistyö nuorten
Petra-projekti monialayhteistyö nuorten työllisyyden edistämisessä Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Palveluohjaaja Mikko Mäkelä 31.1.2014 Petra-projektit Petra Nuoret työhön ja kouluun: 1.3.2010-31.10.2013
Nuorten työpajatoimintaa ja Etsivää nuorisotyötä
Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Rannikkopajat Nuorten työpajatoimintaa ja Etsivää nuorisotyötä Kotka, Hamina, Pyhtää, Virolahti, Miehikkälä ja 1.5.2007 lähtien Virpi Jonsson työpajajohtaja, Rannikkopajat
KAINUULAISET VÄLITYÖMARKKINAT MURROKSESSA. KAIRA-hanke -Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen (S10179)
KAINUULAISET VÄLITÖMARKKINAT MURROKSESSA KAIRA-hanke -Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen (S10179) KAIRA-HANKE Hallinnoija Kainuun maakunta -kuntayhtymä Kesto 2008 2010, optio vuoteen
Seinätön valmennus - uhka vai mahdollisuus? Outi Rautio Valtakunnallinen työpajayhdistys ry
Seinätön valmennus - uhka vai mahdollisuus? Outi Rautio Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Työpaja Työpaja on yhteisö, jossa työnteon ja siihen liittyvien valmennus- ja ohjauspalvelujen avulla pyritään
Ohjaamot maakuntien Suomessa
Ohjaamot maakuntien Suomessa Kaakkois-Suomen ELO-ryhmä 16.3.2018 Pasi Savonmäki Kohtaamo-hanke Ohjaamo lähtökohtia Ohjauksen voimavarojen yhdistäminen Tietoa, neuvontaa ja ohjausta yhdestä paikasta monialaisesti
Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa 23.9.2014 Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus Ohjaamo-toiminta osana nuorisotakuuta ja elinikäistä ohjausta Lähtökohdat ja tarpeet: Monialaiset ja kehittyvät
PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke
PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke 1.4.2015-31.3.2018 RAHOITUS ESR, Sosiaali- ja terveysministeriö HANKKEEN KOKONAISBUDJETTI n. 4,6 milj., josta ESR osallistuu 80 %, omarahoitus 20 % HALLINNOI
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä marraskuu
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä marraskuu 22.12. Muutamia linkkejä tilastoihin Tilastokeskuksen työvoimatutkimus: http://www.stat.fi/til/tym.html Kuntoutussäätiön tutkimuksessaan suosittamat nuorisotakuun
Olemme edelläkävijöitä työelämän ja työllisyyttä edistävän yritysyhteistyön kehittämisessä. Vaikuttamis- ja kehittämistyö on tärkeä osa toimintaamme.
Rakenne Töihin!-palvelu on työllisyyttä edistävä palvelukokonaisuus, jonka perustana on laaja ja tiivis yritysyhteistyö. Tarkoituksenamme on tukea työllistymistä valmentamalla asiakkaita työelämään ja
Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset
Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset (määritellyt Kohtaamo-hanke) maria.kr.virtanen@tampere.fi Kohderyhmä ja aukioloajat Kohderyhmänä kaikki alle 30-vuotiaat nuoret Ohjaamo on matalalla kynnyksellä
Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa
Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen
Kanava työvoimaa avoimille työmarkkinoille 2014
Kanava työvoimaa avoimille työmarkkinoille 2014 Toiminta-aika 1.4.2011-31.12.2014 4 palveluohjaajaa + projektipäällikkö Rahoitus ESR 85% ja kuntaosuus 15% mukana olevien kuntien mukaan asukasmäärien suhteessa:
18.4.2012 Eija Rissanen, Tukeva-työvalmennussäätiö Pirjo Oksanen, Kuopion kaupunki
18.4.2012 Eija Rissanen, Tukeva-työvalmennussäätiö Pirjo Oksanen, Kuopion kaupunki Vuodenvaihteessa - väkiluku 97 433 - Työttömyys 10,7 % (4 958 henkilöä) 2/12 10,5 % (4882 henkilöä) - Nuorisotyöttömyys
Etsivä nuorisotyö Nuori Tampere
Etsivä nuorisotyö 2015 Nuori2017 - Tampere 5.4.2017 1 5.4.2017 2 Milloin etsivä nuorisotyö käynnistyi organisaatiossanne? Lähde: OKM/TPY (Valtakunnallisen etsivän nuorisotyön kysely vuonna 2015) 5.4.2017
Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014
Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014 Projektin rahoitus ja toteuttajat Rahoitus ESR/ Keski-Suomen ELY-keskus Päätoteuttajana Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillinen opettajakorkeakoulu (työaikaresurssi
Kotona Suomessa -hanke
Kotona Suomessa -hanke KOTONA SUOMESSA -hanke Uudenmaan ELY-keskuksen koordinaatiohanke HYVÄ ALKU -osahanke Kotoutumisen alkuvaiheen palvelukokonaisuuden ja palveluiden ulkopuolelle jääneiden kotoutumiskoulutuksen
Palvelu olen minä! -hanke osana nuorisotakuun monialaisia palveluita Vantaalla
Sivistysvaliokunta 22.10.2015/HE 30/2015/Asiantuntijalausunto teema: Nuorisotakuun toteuttaminen ja etsivä nuorisotyö Vantaan kaupungin nuorisopalvelut, projektipäällikkö Susanna Salmela Palvelu olen minä!
STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse?
STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse? Alueelliset työpajapäivät 10.6.2015 Tampere Mea Hannila-Niemelä projektipäällikkö Startti parempaan elämään juurruttamishanke (2012-2016), TPY www.tpy.fi Sisältöä Hankkeesta
Nuorisotakuun toteuttaminen
Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu
Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat?
Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Perhekeskustoimintamallin ja aikuisten palvelujen yhdyspinnat työpaja Sirpa Karjalainen Hankekoordinaattori PRO SOS aikuissosiaalityön kehittämishanke
NUORTEN PALVELUPILOTTI VILTTERI 1.9.2014. Forssalainen vastuu tulevaisuuden tekijöistä
NUORTEN PALVELUPILOTTI VILTTERI 1.9.2014 Forssalainen vastuu tulevaisuuden tekijöistä TP /1.5.2014, JL / 21.8.2014 Nuoret lukuina - 16-24 v. nuoria 1830, 25-29 v. nuoria 930 v. 2013 lopussa - Alle 25 v.
TYÖELÄMÄKOKEILU KUOPIOSSA
TYÖELÄMÄKOKEILU KUOPIOSSA 8.2.2018 Virpi Noronen Kuopion työllisyyspalvelu Työelämäkokeilu Jaettu Kuopiossa kahteen eri palvelukokonaisuuteen - Laaja ohjaus- ja valmennuspalvelu/tek 1 - Alkuvaiheen ohjaus-
Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012
Sosiaali- ja terveysministeriö aktiivisena kumppanina kokeilussa Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012 Kokeilun lähtökohdat päävastuun
OHJAAMO: NUOREN MUKANA MUUTTUVASSA MAAILMASSA. Teija Felt Työmarkkinaneuvos
OHJAAMO: NUOREN MUKANA MUUTTUVASSA MAAILMASSA Teija Felt Työmarkkinaneuvos 15.4.2016 Yhteiskunta muuttuu, Ohjaamo tukee Työelämä ja työurat pirstaloituvat, statukset vaihtelevat: työntekijä -> opiskelija
Komiasti opintiellä -hanke. Pohojalaasta kyyditystä
Komiasti opintiellä -hanke Pohojalaasta kyyditystä Nuorten Ystävät järjestökonserni Valtakunnallista järjestötoimintaa ja palveluliiketoimintaa Tehtävänä on toimia alan vaikuttajana ja asiantuntijana sekä
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Maaliskuun lopussa 44 037 44 722
Kajaanin pajan vuosiraportti
Kajaanin pajan vuosiraportti 2014 Kumppaniksi ry 1 Sisällysluettelo s 1 Yleistä 2 2 Kuntoutujat ja valmentautujat 2 3 Henkilöstö 3 4 Palvelut 3 4.1 Nuorten työstartti 3 4.2 Nuorten starttivalmennus 4 4.3
Kumppaniksi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2012
Kumppaniksi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Toiminta- ajatus Kajaanin kaupunki sekä Ristijärven ja Sotkamon kunnat järjestävät Kumppaniksi ry:n toimesta työhön ja koulutukseen tähtäävää valmennusta
TUAS - Nuorten tuettu asuminen
TUAS - Nuorten tuettu asuminen Turun Kaupunkilähetys ry. Liisa Love Mitä TUAS toiminta on? Tukea 18 25 -vuotiaille aikuistuville nuorille itsenäisen elämän ja yksin asumisen alkutaipaleella Nuoria tuetaan
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) 1 Tavoite: Osatyökykyiset ihmiset jatkavat työelämässä tai työllistyvät avoimille työmarkkinoille. Kohderyhmä: Työikäiset osatyökykyiset henkilöt 2 OTE-kärkihankkeen
Suunto projektin matka vuodesta 2013 tähän päivään.
Suunto projektin matka vuodesta 2013 tähän päivään. Tulosten levittäminen ja juurruttaminen Tuotekehitystyön kautta rakentuu Suunto projektin tuetun työvoimakoulutuksen malli Vahva alku tuen ja ohjauksen
Pähee OTE mallit työllistämiseen ja osallisuuteen. Palvelupolku. vammaispalveluiden päiväaikaiset toiminnat. Pähee OTE
Pähee OTE mallit työllistämiseen ja osallisuuteen Palvelupolku vammaispalveluiden päiväaikaiset toiminnat Pähee OTE Palvelutarpeen arviointi ja sosiaalihuollon päätös Alkukartoitus Palvelupolku Päijät-Hämeen
Avoimesti ammattiin joustavasti työelämään
Avoimesti ammattiin joustavasti työelämään 10-11.4.2014 TOTEUTTAJAT: RAHOITTAJA: Etelä-Savon ammattiopisto ja Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto Etelä-Savon ELY-keskus KOKONAISBUDJETTI: 981 761 euroa
Mirja Määttä Tutkija, Kohtaamo
Mirja Määttä mirja.maatta@ely-keskus.fi Tutkija, Kohtaamo Neljännesvuosittain kerättävä tieto (diat 3 6): Palvelun käyttöä koskeva tilasto (kaikki työntekijät kirjaavat) Työn tuloksia koskeva tilasto:
Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat. Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 21.8.2014 Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle
Työhön kuntouttava Green Care Etelä-Suomessa
Työhön kuntouttava Green Care Etelä-Suomessa Kokeilu luontoavusteisten menetelmien hyödyntämisestä työmarkkinoille kuntoutumisessa 18.11.2013 Leini Sinervo 1 Perustiedot hankkeesta Kesto 1.1.2013-31.12.2014
Välityömarkkinat osana työelämää. Pori Petri Puroaho, Vates-säätiö
Välityömarkkinat osana työelämää Pori 11.6.2014 Petri Puroaho, Vates-säätiö Välityömarkkinat osana työelämää projekti Edistää vammaisten ja osatyökykyisten työllisyyttä sekä kehittää työelämän monimuotoisuutta.
Tarmo monialaisen työllisyystoiminnan kehittäminen yhdessä
Tarmo monialaisen työllisyystoiminnan kehittäminen yhdessä 2019-2020 JS 13.12.2018 1 550:n työttömän henkilön työllistymisen tukeminen 35% työllistyy tai pääsee tutkintotavoitteiseen koulutukseen 50:n
SATAOSAA työhönvalmennus
SATAOSAA työhönvalmennus Yhteistyöterveiset SATAOSAA-hankkeesta. Olemme kehittämässä Satakuntalaisten osatyökykyisten työllistymisen ja osallisuuden edistämiseksi maakunnallista, eri toimijat yhdistävää
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä lokakuu
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä lokakuu 8.12. Muutamia linkkejä tilastoihin Tilastokeskuksen työvoimatutkimus: http://www.stat.fi/til/tym.html Kuntoutussäätiön tutkimuksessaan suosittamat nuorisotakuun
Kiipulan urasuuntapalvelut Janakkala Hämeenlinna Riihimäki Tampere Lahti Vantaa Espoo
Kiipulan urasuuntapalvelut Janakkala Hämeenlinna Riihimäki Tampere Lahti Vantaa Espoo Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus PL 13, 14201 Turenki puh. (03) 685 21, www.kiipula.fi 1 Urasuuntapalvelut mitä
Vamos Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten toiminta- ja työkyvyn sekä osallistumismahdollisuuksien tukeminen
Vamos Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten toiminta- ja työkyvyn sekä osallistumismahdollisuuksien tukeminen 2017-2018 3.10.2017 Sari Nyberg Nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan -kärkihanke
Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku
Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Milla Ryynänen, projektipäällikkö, Työelämän päämies projekti, Savon Vammaisasuntosäätiö 17.11.2015 TYÖELÄMÄN
ALUEELLISET OHJAAMOT JA KOHTAAMO -PROJEKTI
ALUEELLISET OHJAAMOT JA KOHTAAMO -PROJEKTI KT, projektipäällikkö Salmia NUORISOTAKUU KOKONAISUUS /TEM Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittäminen TL3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Erityistavoite 6.1
Työpajatoiminta Nuori Tampere
Työpajatoiminta 2015 Nuori2017 - Tampere Ruth Bamming - Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 5.4.2017 1 Nuorten työttömyys 2006 2016* *Työttömät työnhakijat Suomessa keskimäärin kuukauden lopussa
LAPE tilannekatsaus. Työvaliokunta
LAPE tilannekatsaus Työvaliokunta 13.1.2017 LAPE kärkihankkeen toimeenpano 2017 2018 kehittämistyön painopiste siirtyy maakuntiin; maakunnalliset Lape kehittämishankkeet käynnistyvät 2/ 2017 Keskitetty
KP OTE toimintamalli työhönvalmennukseen LUONNOS
KP OTE toimintamalli työhönvalmennukseen LUONNOS 20.6.2018 1 KP OTE toimintamalli Tuki työllistymiseen ja työssä pysymiseen Työn etsintä Perus- tai intensiivinen työhönvalmennus Pitkäkestoinen tuki työssä
ESR TL5 hankekentän tilanne Koko maa / Alueet
ESR TL hankekentän tilanne..06 Koko maa / Alueet..06 Hankkeiden lukumäärät..06 EURA-järjestelmässä on 06 TL:n hanketta Näistä 6 on rinnakkaishankkeita Rinnakkaishankkeet (työllisyyspoliittisten toimien
Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa. Eveliina Pöyhönen
Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa Eveliina Pöyhönen Osatyökykyisyys on yksilöllistä Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä on monenlaista, se voi olla myös
Vates-säätiön ja Välityömarkkinat osana työelämää projektin esittely Vantaa
Vates-säätiön ja Välityömarkkinat osana työelämää projektin esittely Vantaa 3.11.2014 Petri Puroaho Taustani Sosiaaliohjaaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja kouluttaja Pohjanmaa Häme Keski-Suomi Uusimaa
TEO-HANKE/LUONNOS - ASKELMALLI - PÄÄTAVOITTEET
TEO-HANKE/LUONNOS - ASKELMALLI - PÄÄTAVOITTEET 5.6.2019 / Asuntopäällikkö Jonas Nylén, Kiinteistötoimi TYÖKYKYÄ JA ELINVOIMAA OSALLISUUDESTA (TEO) HANKKEEN ASKELMALLI JATKOPOLUT Hankkeen kohderyhmä: Syrjäytymisvaarassa
KASVUPALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa
KASVUALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ. 9.5.2017 Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa KASVUALVELU-UUDISTUS TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi.