Asiakaslähtöistä hoivaa ja hyvinvointia. Strategia Yhtymähallitus
|
|
- Antti Laakso
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Asiakaslähtöistä hoivaa ja hyvinvointia Strategia Yhtymähallitus
2 Strategia Ylä-Savon SOTE aloitti toimintansa ja tämä on kuntayhtymän ensimmäinen strategia. Kuntayhtymä vastaa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä ympäristönsuojelun ja ympäristöterveydenhuollon palvelujen järjestämisestä Iisalmen ja Kiuruveden kaupungille sekä Sonkajärven ja Vieremän kunnille. Strategian valmisteluprosessi toteutettiin vuorovaikutuksessa myös kuntayhtymän sidosryhmien kanssa. Valmistelu alkoi vuoden 2010 keväällä ja valmistelun aikana työskentelyyn osallistui kuntayhtymän oman organisaation lisäksi jäsenkuntien edustajia, vapaaehtoisjärjestöjä, henkilöstön edustajia sekä muita sidosryhmiä ja yhteistyötahoja. Strategia kirjoitettiin tiiviiseen muotoon ja tausta-aineistona käytetyt toimintaympäristön muutosta kuvaavat aineistot ovat liitteinä. Strategia ohjaa kuntayhtymän toiminnan suunnittelua, tavoitteita, päätöksentekoa ja arjen toimintaa. Keskeisenä toimeenpanevana suunnitelmana on palvelujen järjestämissuunnitelma ja vuosittaiset palvelusopimukset. Järjestämissuunnitelman laatimisesta vastaa Iisalmen kaupungin organisaatiossa toimiva yhteislautakunta ja järjestämissuunnitelman hyväksyvät kaupunkien ja kuntien valtuustot sekä yhtymävaltuusto. Strategiaa seurataan hyvinvointikertomuksella, johon sisällytetään strategian tavoitteita kuvaavat indikaattorit. Ennakointi ja ennaltaehkäisevä toimintatapa painottuvat korjaavan toiminnan sijaan. Myös strategian toimeenpanossa korostetaan kokonaisuuden hallintaa ja arviointia osaoptimoinnin sijaan. Strategia sisältää myös kuntayhtymän henkilöstöstrategian. Työhyvinvointi ja työkyvyn ylläpitäminen ovat keskeinen osa pidempiä työuria. Palvelujen turvaamiseksi on kehitettävä uudenlaisia toimintatapoja, sillä todennäköistä on, että kasvavaan palvelutarpeeseen ei ole käytettävissä samassa suhteessa lisääntyviä resursseja. Siksi korostamme strategiassa myös hyvää johtamista kaikilla toiminnan tasoilla. Onnistumisen edellytyksenä on yhteisiin päämääriin ja luottamukseen perustuva yhteistyö niin kuntayhtymän omassa toiminnassa kuin sen toiminnan rahoittajien eli jäsenkuntien kanssa.
3 Lähtökohdat Kuntien toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viiden viimeisen vuoden aikana. Muutoksesta on tullut jatkumo, johon kuntayhtymän toiminta on sopeutettava joko lyhyellä tai pidemmällä aikavälillä. Lähiajan merkittäviä muutoksia ovat uuden terveydenhuoltolain vaatimukset, valmisteilla olevan sosiaali- ja terveydenhuollon hallintolain muutokset sekä mm. tietohallintoon ja tietotekniikkaan sekä muuhun teknologiakehitykseen liittyvät mahdollisuudet. Väestökehityksen ja väestörakenteen muutokset edellyttävät meiltä ennakoivaa ja innovatiivista päätöksenteon ja toiminnan otetta. Myös selkeä työelämän haasteiden ja uuden työelämäkulttuurin omaksuminen ovat selkeä haaste kuntayhtymälle työnantajana. Samalla edellä esitetyt muutokset edellyttävät osaavaa ja ammattimaista johtamista. Kuntayhtymän strategisten linjausten tulee noudattaa myös valtakunnallisia ja maakunnallisia linjauksia.
4 Lähtökohdat Nelikenttäanalyysi kuntayhtymän toimintaympäristöstä vahvistaa strategisten linjausten kohdentumista ennaltaehkäisevään ja terveyttä sekä hyvinvointia edistävään toimintaan. Vahvuudet kehitystä edistäviä asioita Hyvät ja kattavat palvelut Osaamista / Erityisosaamista Yhteinen tahto Kehittämis- ja uudistumismyönteisyys Verkostot Heikkoudet vaikeuttavat tai hidastavat toimintaa Henkilöstön ikärakenne Ajattelutapa osittain kuntakohtaista tai omia lähtökohtia korostavaa Päätöksenteon moniportaisuus Henkilöstön sitoutuminen Uhat riskejä edistymiselle Väestön ikärakenne Väestökehitys aleneva Työntekijöiden ikärakenne Pula työntekijöistä Työelämän uudet vaatimukset Työttömyys Kuntatalous Valtion linjaukset kunta- ja palvelurakenteessa Sosiaaliset ongelmat Mahdollisuudet edistävät kehitystä Verkostomainen toimintatapa Innovointia ja osaamista tukeva toimintaympäristö Monituottajamallien edistäminen tukee julkista palvelutuotantoa (yksityinen, kolmas sektori) Kustannustietoisuus ja toiminnan analysointi SOTEn imago Johtamisen kehittäminen ja päätöksentekoorganisaation kehittämismyönteisyys Palvelurakenteen kehittyminen Paikallinen sosiaali- ja terveydenhuollon koulutustarjonta
5 Arvot Avoimuus Tasa-arvoisuus ja oikeudenmukaisuus Vastuullisuus
6 Toimintaperiaatteet Asiakaslähtöisyys Laadukkaat ja vaikuttavat palvelut Kustannustehokkuus ja taloudellisuus Innovatiivisuus Ammatillisuus Ympäristöystävällisyys
7 Visio Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän palvelut ovat laadukkaita, nykyaikaisia ja vastaavat asiakkaiden tarpeita. Kuntayhtymä on toiminnassaan edelläkävijä ja ennakoi palveluiden muutostarpeet. Kuntayhtymä on vetovoimainen ja arvostettu työnantaja.
8 Strategiset päämäärät 1. Hyvinvoiva kuntalainen (Hyvinvoiva Ylä-Savo) Terveydenhuolto ja sosiaalihuolto muodostavat toiminnallisen, ehyen ja avohoitoa tukevan palvelukokonaisuuden Ennaltaehkäisevä ja terveyttä edistävä toiminta Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen Palveluiden oikea-aikaisuus Syrjäytymisen ehkäiseminen Toimenpiteet Huolehditaan palveluketjujen toimivuudesta Tuetaan kotona asumisen edellytyksiä kaikissa toiminnoissa Tuetaan ja edistetään eri ikäryhmien työllisyyttä Käytetään varhaisen puuttumisen mallia perheiden palveluissa
9 Strategiset päämäärät 2. Asiakaslähtöinen toiminta Potilaan ja asiakkaan aseman ja valinnanvapauden vahvistaminen Yhdenvertaisuuden ja osallisuuden lisääminen Palveluohjaus ja asiakaspalveluosaaminen Toimenpiteet Lisätään potilaan ja asiakkaan valinnanvapautta mm. laajentamalla palvelusetelin käyttöä Pyritään joustavaan palveluiden yhteiskäyttöön yli kuntarajojen Otetaan käyttöön asiakaspalautejärjestelmä Mahdollistetaan asiakkaiden osallistuminen palvelujen kehittämiseen Laajennetaan palveluohjausmallia
10 Strategiset päämäärät 3. Viihtyisä, terveellinen ja turvallinen ympäristö Hyvä elinympäristö, luonnon monimuotoisuus ja hyvä ravinto ovat erittäin merkittäviä hyvinvoinnille Ihmisten ja eläinten hyvinvointi Luonnonvarojen kestävä käyttö Pintavesien ja pohjavesien hyvä tila Luonnon monimuotoisuus Turvallinen ympäristö ja ravinto
11 Strategiset päämäärät Toimenpiteet Ennaltaehkäistään ympäristön pilaantumista Vähennetään elinympäristön terveyshaittoja Valvotaan elintarvikkeiden laatua Keinoja ovat neuvonta, lupien ja ilmoitusten käsittely sekä tarkastukset. Mittareina ovat ympäristön tilaa ja elintarvikkeiden laatua kuvaavat tekijät. Eläinten hyvinvoinnin edistäminen Ennaltaehkäisevä eläinlääkintähuolto, neuvonta ja eläintenhoito Kiinnitetään erityistä huomiota hyvään kohteluun Eläinten hyvinvoinnin mittareina ovat eläinlääkintähuollon suoritteiden ja eläinsuojeluvalitusten määrä.
12 Kriittiset menestystekijät 1. Palvelukyky ja vaikuttavuus Palvelu tukee asiakkaan hyvinvointia ja terveyttä sekä aktiivista terveyden ja toimintakyvyn edistämistä Arvioinnissa käytetään hyvinvointi-indikaattoreita Asiakastyytyväisyyttä arvioidaan palautejärjestelmällä Keskeiset palvelut, tavoitetaso ja palvelukyky Ikääntyvien palvelut Tavoitteena valtakunnallisten suositusten mukainen taso Kotona asuvien osuus Laitoshoidon osuus Palveluasumisen osuus Omaishoidon tuki
13 Kriittiset menestystekijät Lasten ja nuorten sekä perheiden palvelut Perhekeskusmalli otetaan käyttöön palvelutarpeen arviointi tehdään suositusten mukaisesti kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on valtakunnallisen tason mukainen tai alle Työllisyyden edistäminen Tavoitteena valtakunnallisen ja maakunnallisen tason alittava työttömyysaste nuorisotyöttömyys pitkäaikaistyöttömyys
14 Kriittiset menestystekijät 2. Taloudelliset resurssit; riittävät oikein kohdennetut resurssit Toiminnan ja talouden tasapaino Jäsenkuntien tavoitetaso Kustannuskehitys SOTE-menojen osuus kuntien budjeteista Palvelutarpeen ja taloudellisten resurssien yhteensovittaminen Omistajaohjaus Palvelusopimukset Jäsenkuntien omistajaohjaus tapahtuu palvelusopimuksilla Järjestämissuunnitelma Jäsenkuntien omistajaohjaus palvelurakenteeseen ja linjauksiin Toiminnan seuranta ja analysointi Kuntamaiseman raportointi, palvelusopimusten toteutuminen Talousarvio Toteutumat 3 kk välein osavuosikatsaukset Tilinpäätös Kuukausiraportit, talous ja keskeiset suoritteet Alueelliset ja valtakunnalliset vertailut
15 Kriittiset menestystekijät 3. Prosessit ja rakenteet; prosessit ja rakenteet tukevat toiminnan joustavuutta, palvelukykyä ja tehokkuutta Palvelurakenteen linjaukset määritellään järjestämissuunnitelmassa Lähipalvelut Seudulliset palvelut Palvelut tuotetaan monituottajamallilla Sähköinen asiointi ja teknologian hyödyntäminen Toiminnan ohjaus prosessien mukaan Tiedon hallinta, tiedon kulku ja tiedottaminen, viestintä osana toimintaa
16 Kriittiset menestystekijät 4. Henkilöstö; osaaminen, uudistuminen ja työkyvyn ylläpitäminen sekä työhyvinvoinnin edistäminen Haluamme olla työnantaja, jolla on ammattitaitoinen, osaava, uudistuva ja työtyytyväinen henkilöstö, joka on sitoutunut kuntayhtymän arvoihin ja tavoitteisiin. Johtaminen ja esimiestyö Kannustava ja oikeudenmukainen esimiestyö varmistetaan riittävällä esimiesten koulutuksella johtamisella, missä huomioidaan työntekijöiden moninaisuus ja erilaiset tarpeet sekä elämäntilanteet (diversiteettijohtaminen) vuorovaikutteisilla säännöllisillä ja dokumentoiduilla työpaikkakokouksilla säännöllisillä kehityskeskusteluilla jokapäiväisellä yhteistoiminnalla
17 Kriittiset menestystekijät Ammattitaitoisen henkilöstön turvaaminen Ammattitaitoisen henkilöstön sitoutuminen ja saatavuus varmistetaan oikeudenmukaisilla ja joustavilla palvelussuhteen ehdoilla työyhteisötaidoilla osaamisen johtamisen työkaluilla vakinaisilla palvelussuhteilla Fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen työhyvinvointi Osaava ja oma-aloitteinen sekä työkykyinen ja hyvinvoiva henkilöstö varmistetaan asianmukaisella ja riittävällä perehdyttämisellä mentoroinnilla työkiertomahdollisuuksilla varhaisella välittämisellä
18 Kriittiset menestystekijät Työilmapiiri Hyvinvoivat työyhteisöt sekä turvalliset ja kannustavat työyksiköt varmistetaan henkilöstön vahvalla osallistumisella ja sitoutuneisuudella ajanmukaisilla työvälineillä ja osaamisella toimivalla työterveyshuollolla ja työturvallisuustyöllä ilmeellä Kannustava palkkausjärjestelmä ja työsuhteen ehdot Kannustava palkitseminen sekä oikeudenmukaiset ja harmonisoidut palvelussuhteen ehdot varmistetaan työn vaativuuden ja henkilökohtaisen osaamisen huomioon ottavalla palkkauksella valtakunnallisesti kilpailukykyisellä palkkatasolla palkitsemisjärjestelmillä, jotka ovat haluttujen tulosten tukena tasapuolisella VES:n ja TES:n noudattamisella
19 Strategian toimeenpano Strategiaa toteutetaan palvelujen järjestämissuunnitelmassa, kuntien kanssa laadittavissa palvelusopimuksissa sekä talous- ja toimintasuunnitelmassa. Strategian seuranta Strategian toteutumista seurataan vuosittain laadittavalla hyvinvointikertomuksella, joka laaditaan yhteistyössä yhteislautakunnan ja jäsenkuntien kanssa.
20 Pidä huolta itsestäs ja niistä, jotka kärsii. Anna almu sille, joka elääkseen sen tarvii. Muista siellä rakentaa, missä koti maahan sortuu. Koeta niita rohkaista, jotka päätöksissään horjuu. Sillä jokainen, joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa, tajuu myos antaa, tajuu myös antaa. Pidä huolta luonnosta, se susta huolen pitää. Pidä kii päätöksistä, niistä voima itää. Muista, vanhukset ei kuulu vanhainkotiin. Toimi niin, ettei nuorukaiset joudu uusiin sotiin. Pave Maijanen
Kaupunginvaltuusto
Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä
Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia
Liite 2 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Strategia 2010-2015 MISSIO / TOIMINTA-AJATUS Hyvinvoiva ja toimintakykyinen kuntalainen Missio = organisaation toiminta-ajatus, sen olemassaolon syy. Kuvaa sitä, mitä
Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi
Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Vastaa alueen sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudesta. Väestö 132.000 Budjetti 410 M Työntekijöitä 4200 Helsinki tai Pietari
Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille
Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu Henkilöstöstrategia vuosille 2016 2018 1 2 Sisältö 1. Henkilöstöstrategiamme tarkoitus... 4 2. Henkilöstöstrategiamme päämäärä,
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Henkilöstöohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto HENKILÖSTÖOHJELMA 1 Henkilöstöohjelman lähtökohdat Johtamisvisio Linjakas johtajuus ja yhteinen sävel.
2014-2016. Henkilöstöstrategia. Kirkkonummen kunta henkilöstöpalvelut
Dnro:53/01.00.00/2014 t 2014-2016 Henkilöstöstrategia Kunnanvaltuuston hyväksymä 16.6.2014 Kirkkonummen kunta henkilöstöpalvelut 1 Henkilöstöstrategia 2014 2016 Kunnallisen työmarkkinalaitoksen mukaan
KOKKOLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖOHJELMA
KOKKOLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖOHJELMA Hyväksytty kaupunginhallituksessa 18.5. 1 JOHDANTO Henkilöstöohjelmalla tuetaan Kokkolan kaupunkistrategian toteuttamista. Henkilöstöohjelmalla tuodaan näkyväksi kaupunkistrategian
Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016
Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,
Sosiaalilautakunta 4.2.2004 16
1(7) Sosiaalilautakunta 4.2.2004 16 IISALMEN KAUPUNGIN SOSIAALIPALVELUKESKUS STRATEGIA Sosiaalipalvelukeskuksen ammattitaitoinen ja kehittämishaluinen henkilöstö tuottaa laadukkaita sosiaalipalveluja asukkaille.
Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki
Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki Työstä terveyttä ja elinvoimaa! -seminaari 23.4.2015 Kruunupuisto Henkilöstösihteeri Susanna Laine Sisältö Strategia Henkilöstö Työhyvinvointiohjelma
Tiedolla johtamisen ajatuksia Pohjois- ja Ylä- Savosta
Tiedolla johtamisen ajatuksia Pohjois- ja Ylä- Savosta 16.2.2016 Talousjohtaja Tommi Talasterä tommi.talastera@ylasavonsote.fi 040 712 6970 Sisältö Esittäytyminen Esimerkki Pohjois-Savon palvelupakettipilotista
Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö
Visio vuodelle 2025 Marttila on elinvoimainen ja yhteisöllinen, maltillisesti kasvava kunta, joka järjestää asukkailleen laadukkaat ja edulliset palvelut sekä turvaa yrittämisen perusedellytykset. Kunnan
Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx
Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta
ARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko
TOIMINTA-AJATUS Siilinjärvi luo hyvinvointia asukkaille elämän eri vaiheissa laadukkailla peruspalveluilla ja viihtyisällä elinympäristöllä yhteistyössä yritysten, yhteisöjen ja ympäristökuntien kanssa
kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki
Johda kehitystä, kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki TAVOITTEENA SOSIAALISESTI KESTÄVÄ SUOMI 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia yhteiskunnan jäseniä
Sosiaali- ja terveysryhmä
Porin seudun kuntarakenneuudistus TOIMEKSIANTO: Sosiaali- ja terveysryhmä Johtopäätökset sosiaali- ja terveyspalveluiden nykytilan arvioinnista Sosiaalipalvelujen visio ja tavoitteet uudessa kunnassa Sosiaali-
Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon strategia
Luonnos Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon strategia Ympäristöterveyslautakunta Kokkolan kaupungin strategian rakenne (BSC) Toimivat palvelujen järjestämistavat Strategiset päämäärät Kriittiset
TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TUORSNIEMEN KOULU TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016
TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016 Tuorsniemen koulun tehtävänä on tukea oppilaan kokonaisvaltaista kasvua yksilölliset erot huomioon ottaen ja opettaa niitä perustietoja ja taitoja, joita oppilas
Jyväskylä sopimuksen avainkohdat - Henkilöstötoimikunta 8.10.2007 - Pertti Malkki Henkilöstöjohtaja
Jyväskylä sopimuksen avainkohdat - Henkilöstötoimikunta 8.10.2007 - Pertti Malkki Henkilöstöjohtaja Sisältö 1. Miksi Jyväskylä -sopimus? 2. Yhteistoiminta 3. Henkilöstösuunnittelu ja rekrytointi 4. Henkilöstön
HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE
HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE HOITOTYÖN TOIMINTAMALLI VISIOMME VUOTEEN 2019 Tavoitteenamme on, että hoitotyön yhteisömme on alueellisesti vetovoimainen
Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki
Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki TAIKAKUUn valokuvakilpailu Katse tulevaisuuteen Annika Oksa, Raahen lukio OPETUSTOIMEN STRATEGIA VUOSILLE 2016-2020 OPLA 20.1.2016 7 SISA LTO 1. OPETUSTOIMEN KESKEISET
Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit
Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit Esi- ja perusopetuksen kehittämisverkoston päätösseminaari katse kohti tulevaisuutta 11.5.2006 Tampere Veli-Matti Kanerva, kehityspäällikkö Kasvatus- ja
KUNTASTRATEGIA
KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan
TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi
TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008 Hannu.tamminen@ttk.fi Taustaa Ohjausvälineet Lait Asetukset, ministeriön päätökset Keskusviraston suositukset Työmarkkinasopimukset Työmarkkinajärjestöjen
Terve työpaikka -esimerkki suun terveydenhuollosta Anne Nordblad
Terve työpaikka -esimerkki suun terveydenhuollosta 10.02.2011 Anne Nordblad SUHAT - verkosto Strategisen johtamisen kehittäminen terveyskeskusten suun terveydenhuollossa Mikä SUHAT -verkosto on? SUHAT
Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen. johtamiskulttuuriin. Arja Heikkinen
Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen ja vuorovaikutteiseen johtamiskulttuuriin Arja Heikkinen 29.09.2014 Hankkeen tavoitteet: Koko hankkeen tavoitteet: Asiakaslähtöisten toimintamallien ja prosessien
Toimintasuunnitelma 2012
Toimintasuunnitelma 2012 YLEISTÄ Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy toimii Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa. Socomin osakkaina on 15 Kaakkois-Suomen kuntaa ja alueen ammattikorkeakoulut
KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT ,
KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI 2017-2025 / VALT.SEMINAARIT 24.8.17, 5.9.17 MISSIO (MIKÄ ON KUNNAN TEHTÄVÄ? MIKSI OLEMME TÄÄLLÄ?) Kuntalaki 410/2015 Kuntalain mukaan kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja
Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta
Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja
TARKENTAMINEN UUDISTUVA HÄMEENLINNA 2015 STRATEGIA
KAUPUNKISTRATEGIAN TARKENTAMINEN UUDISTUVA HMEENLINNA 2015 STRATEGIA STRATEGIA OHJAA UUDISTUNEEN KAUPUNGIN TOIMINTAA Strategia ohjaa kaupungin kokonaissuunnittelua sekä lautakuntien suunnittelua ja toimintaa
Henkilöstöstrategia 2014-2018
Henkilöstöstrategia 2014-2018 Liite 2: Tausta-aineisto Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Sisältö 1. Perustehtävämme ja arvoperustamme 3 2. Henkilöstövisiomme 2018 ja strategiset tavoitteemme 4 3.
Vaalan kuntastrategia 2030
Vaalan kuntastrategia 2030 Mikä on kuntastrategia? Kuntastrategiassa kunnanvaltuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Strategisen suunnittelun tarkoituksena on etsiä
SAKU-strategia
1 (6) SAKU-strategia 2012 2016 Sisältö: 1. TOIMINTA-AJATUS 2. TOIMINTAPERIAATTEET 3. VISIO 3.1 Visio 2016 3.2 Vision mukaiset päämäärät 3.3 Tavoitteet ja menestystekijät 1. TOIMINTA-AJATUS SAKU ry edistää
IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010
IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010 KAUPUNGIN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT perusturvallisuus tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus asiakaslähtöisyys omatoimisuus ja lähimmäisenvastuu avoimuus ympäristön kunnioitus
Strategiamme Johdanto
Strategia 2015-2016 Strategiamme 2015-2016 Johdanto Ruoveden tuleva kuntastrategia tehdään jäljellä olevalle valtuustokaudelle, jonka jälkeen uusi valtuusto päivittää strategian vastaamaan sen hetken tilannetta.
STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet
STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet Gerontologisen kuntoutuksen seminaari 23.9.2011 Kehitysjohtaja Klaus Halla Sosiaali- ja terveysministeriö Missä toimimme 2010-luvulla Globalisaatio
Hyvinvointipalvelujen organisaatio 1.1.2013
Hyvinvointipalvelujen organisaatio 1.1.2013 Kaupunginhallitus 12.12.2011 Kaupunginvaltuusto 19.12.2011 Annikki Niiranen 1 Hyvinvointipalvelujen organisaatiouudistus 1. 2011-08-19 Laajennettu jory ; muutosvisio
Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI
Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI RAAHEN OPETUSTOIMI Opetustoimen Strategia 2015 Op.ltk. 14.09.2011 131 Sisällysluettelo 1. Opetustoimen keskeiset menestystekijät 3 2. Opetustoimen toimintaa ohjaavat periaatteet
Sosiaali- terveyspalvelujen turvaaminen uudistuvassa Suomessa
Sosiaali- terveyspalvelujen turvaaminen uudistuvassa Suomessa Lähihoitajakoulutuksen 20-vuotisjuhlaseminaari Kuopio, 9.10.2013 sosiaali- ja terveysministeri 2010-luvun toimintaympäristö Globalisaatio Teknologian
Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Uudenmaan Maakuntaparlamentti 23. 24.11.2017 Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja Järvenpää Kuntien nykyisten tehtävien muuttuminen maakunta-
Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen,
Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 -ohjelma Sini Sallinen, erityisasiantuntija, sini.sallinen@kuntaliitto.fi, @SallinenSini Luonnos Kuntaliiton strategisista tavoitteista tulevaisuuden kunnalle 10. Rakennetun
Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto
Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Kaupunginhallitus 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 4.12.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki VETOVOIMA JA KASVU TOIMIVA KAUPUNKIYMPÄRISTÖ JA RAKENTAMINEN Strategiset
Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta
Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön Heli Seppelvirta 5.4.2018 Maakuntalaki Maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden
LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ
LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija
HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä
ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019 Työryhmä Eeva Häkkinen, Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi, Kangasniemen pty Senja Kuiri, Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Aino Mäkitalo,
Perusturvakuntayhtymä Akselin toimintaa koskeva selvitystyö
Perusturvakuntayhtymä Akselin toimintaa koskeva selvitystyö Raportti 5.6.2014 2.6.2014 Page 1 Perusturvakuntayhtymä Akselin selvitystyön kokonaisuudet Palvelurakenteen ja hallintomallin analyysi nykyinen
Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut
Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen 6.11.2014 Eurosafety-messut SISÄLTÖ Työterveys- ja työsuojelutyön strategiset tavoitteet Työkyky ja toimintaympäristö (Työkykytalo) Työtapaturmien ja ammattitautien
Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille
Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille 2009-2030 Tavoitteena hyvinvoinnin tasa-arvo Jokaiselle on turvattava oikeus hyvään vanhuuteen Valtakunnallinen Ikäihmisten palvelujen laatusuositus 2008 Hyvinvoinnin
Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa
Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Työpaja ammattikorkeakouluille ja sidosryhmille kuntousalan koulutuksesta 27.5.2014 Johtaja Päivi Voutilainen Sosiaali- ja terveysministeriö
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Yhteistoiminta-alueverkoston XII tapaaminen 21.10.2010 Toimitusjohtaja Leila Pekkanen Kuntayhtymän toiminta-alue Toiminta-alueen väestö n.40.100 Iisalmi 22.223 Kiuruvesi 9.403
Sipoon kunnan SOSTER osastostrategia 2025
Sipoon kunnan SOSTER osastostrategia 2025 8.12.2008 Sisältö 1. Toimintaympäristön ja kasvun vaatimat muutokset 2. Sipoo 2025 yhteinen tavoite 3. SOSTER strategian päämäärä 4. Strategiaperusta, arvot 5.
Lapuan kaupunki. Henkilöstöstrategia 2015
Lapuan kaupunki Henkilöstöstrategia 2015 Visio Lapua on kasvava, energinen, toimivien palveluiden sekä monipuolisen kulttuurin ja viihtyisän ympäristön kaupunki. Kaupungin henkilöstö on asiantuntevaa,
Green Care vihreä hoiva maaseudulla (VIVA) Taustaselvitys. 1.2.2011 Anne Korhonen
Green Care vihreä hoiva maaseudulla (VIVA) Taustaselvitys 1.2.2011 Anne Korhonen Toteutus etsittiin viitteitä Green Care -malliin soveltuvista palvelutarpeista palvelustrategiat, palvelutarve- ja väestöselvitykset,
SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI
SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI Käsittely: YH 10.11.2016 108 YV 25.11.2016 18 Versio 1.1 Sivu 2 / 8 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Strategiset lähtökohdat... 4 3 Strategiset tavoitteet... 5 4 Kriittiset
Ristijärven kuntastrategia
Ristijärven kuntastrategia 2018-2030 Johdanto Kuntastrategiassa esitetään Ristijärven kunnan tavoitteet kaudelle 2018-2030. Kuntastrategian tavoitteet tarkennetaan vuosittain arvioitaviksi toimenpiteiksi
HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN. Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa
HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa Kaikille oikeus terveelliseen ja turvalliseen elämään Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen lähtökohtana ovat
Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu
Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen Itä- ja Keski-Suomen alueellinen johtoryhmä KASTE-ohjelman
Mittari(t) Nykytaso Tavoitetaso 2021
Toimiala: Hyvät ja toimivat peruspalvelut Kotona asuvien yli 75-vuotiaiden määrä 90% 91% 91,50% 92% 92,50% 93% Laitoshoidossa olevien yli 75-vuotiaiden määrä 2,88% 2,50% 2,50% 2% 2% 1,50% Tehostetussa
Strategiatyö johtamisen välineenä case Porin kaupunki
Strategiatyö johtamisen välineenä case Porin kaupunki Kirjastonjohtajat 23.9.2010 Ydinkysymykset Mitä varten organisaatio on olemassa? (missio) Millaista tulevaisuutta tavoittelemme? (visio) Kuinka saavutamme
ORIMATTILA. Kaupunkistrategia
ORIMATTILA Kaupunkistrategia 2020 Kaupunginvaltuusto 7.6.2011 Kaupunginvaltuusto 18. - 19.11.2011 Kaupunginvaltuusto 20.2.2012 Strategiatyöryhmä 20.5.2013 Kaupunginhallitus 27.5.2013 Kaupunginvaltuusto
Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.
Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle
SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry
SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään
Suomen työelämän kehittäminen Miten voidaan hyödyntää liikunnan mahdollisuuksia?
Suomen työelämän kehittäminen Miten voidaan hyödyntää liikunnan mahdollisuuksia? Työministeri Lauri Ihalainen Arvokas työelämä -seminaari 10.6.2013 Vierumäki Työelämän ja työhyvinvoinnin kehittäminen Suomen
RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Strategia 2020 ja talousarvioperusteet 2016
RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Strategia 2020 ja talousarvioperusteet 2016 Visio Toimintakykyisenä kotona Perustehtävämme Järjestää alueen väestön tarvitsemat sosiaali- ja terveyspalvelut, jotka
Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta
Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön Heli Seppelvirta 23.3.2018 Maakuntalaki Maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden
Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta
Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön Heli Seppelvirta 23.3.2018 Maakuntalaki Maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden
Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus
Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Hallituksen esityksessä Maakuntalaiksi 35 :ssä säädetään, että maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden
HOLLOLAN VALTUUSTO ON VUOSILLE KUNNAN UUSI VISIO ON JUUREVA ARVONA ON VASTUULLISUUS, JOKA TARKOITTAA SITÄ, ETTÄ
HOLLOLAN KUNNAN HENKILÖSTÖOHJELMA 2018-2021 HOLLOLAN VALTUUSTO ON HYVÄKSYNYT STRATEGIAN VUOSILLE 2018 2021. KUNNAN UUSI VISIO ON JUUREVA HOLLOLA PARAS KUNTA. ARVONA ON VASTUULLISUUS, JOKA TARKOITTAA SITÄ,
Palvelut järjestetään monimuotoisesti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa
Ryhmän nimi: Sosiaali- ja terveyskeskus TOIMINTAA OHJAAVAT TAVOITTEET TOIMENPITEET JA SEURANTA TOTEUTUMINEN 25.4.2016 1. Sujuvat arjen palvelut Kuntalaiset saavat lain edellyttämät sotepalvelut Palvelut
Kuntalaisten tarpeiden arviointi
Kuntalaisten tarpeiden arviointi Sähköinen hyvinvointikertomus tutuksi Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Se on tiedolla johtamisen tiimityöväline kuntalaisen hyvinvointi ja kokemus palveluiden toimivuus
Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA
Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA 2012 2016 Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Lähtökohdat ennen: liikunnan kilpailutoimintaa ja kulttuurikisat
Strategia Vapaa-aikalautakunta
Strategia 2016-2020 Vapaa-aikalautakunta Strategiset pääteemat Kasvava, viihtyisä ja vetovoimainen elinympäristö -Houkuttelevat asumisen edellytykset -Monipuoliset, helposti saatavilla olevat ja laadukkaat
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa. Eeva Häkkinen
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa Eeva Häkkinen 25.5.2018 Maakuntalakiluonnoksen linjauksia maakuntien tehtävistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Asukkaiden hyvinvoinnin edistämisen
Lasten ja nuorten ehkäisevät terveyspalvelut kunnissa
Lasten ja nuorten ehkäisevät terveyspalvelut kunnissa Lasten ja nuorten terveyspalvelut ovat kaikille Lasten ja nuorten ehkäisevillä terveyspalveluilla edistetään lasten, nuorten ja perheiden terveyttä
Kieliohjelman päivityksen valmistuminen Kielikylpyopetuksen kehittämissuunnitelma Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus
Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu kriittinen tavoitteet ja hankkeet Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus Monikulttuurisuuden edistäminen ja hyödyntäminen Monikulttuurisuusohjelman
HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2011 2016 KAARINA ON TYÖPAIKKA JOSSA JOKAINEN TIETÄÄ TEHTÄVÄNSÄ JA VASTUUNSA JA ON YLPEÄ TYÖSTÄÄN!
HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2011 2016 KAARINA ON TYÖPAIKKA JOSSA JOKAINEN TIETÄÄ TEHTÄVÄNSÄ JA VASTUUNSA JA ON YLPEÄ TYÖSTÄÄN! HENKILÖSTÖSTRATEGIA Vie kaupunkia kohti visiota Kertoo, millainen työnantaja haluamme
Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4.
Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma 2017-2020 Hyväksytty Yhteistyöryhmä 6.3.2017 Kunnanhallitus 13.3.2017 Valtuusto 3.4.2017 4.4.2017 1 TYÖHYVINVOINNIN VISIO Työhyvinvointi on MEIDÄN
HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2010-2017 ja sen toimintaohjelma 2010-2013
HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2010-2017 ja sen toimintaohjelma 2010-2013 Henkilöstövoimavarojen johtamisen ja kehittämisen strategiset päämäärät ja tavoitteet vuoteen 2017 sekä toimenpiteet vuoteen 2013 HENKILÖSTÖJOHTAMISEN
Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu Markus Pauni. Strateginen päämäärä. Kaupunkistrategian. Sivistystoimen tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle
Elinvoimainen oppiva kaupunkiseutu tavoitteet Kulttuurin liikunnan edelläkävijyys Ohjelma fyysisten olosuhteiden kehittämiseksi nuorisotoimen lautakunnan liikuntalautakunnan toimialalla Järjestö- harrastustoiminnan
POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma
POKAT 2014 Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma 2011-2014 Toimintalinjat: 1. Kilpailukykyiset elinkeinot ja yritystoiminta 2. Menestys viriää osaamisesta 3. Hyvinvoiva ja turvallinen maakunta 4. Puitteet houkutteleviksi
Työkaarityökalulla tuloksia
Työkaarityökalulla tuloksia Asiantuntija Tarja Räty, TTK Työkaariajattelu työpaikan arjessa miten onnistumme yhdessä? Kehittämisen edellytyksiä Työkaarimallin käytäntöön saattamista Työura- ja kehityskeskustelut
Asiakaspalautelaitteiden NPS-tulokset 2018
Asiakaspalautelaitteiden NPS-tulokset 2018 Yleistä 16.1.2019 1 Miksi palautetta kerätään? Julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tehtävänä on parantaa kansalaisten hyvinvointia. Kansalaisilla tulee olla
UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA
UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA #UKI2O3OO Tavoitteena 20300 asukasta vuonna 2030 Oikeenlaista kemiaa korostaa uusikaupunkilaista asukasnäkökulmaa ja yhteisöllisyyttä. Autotehtaan ja muiden yritysten työpaikkojen
Hoitaminen. Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia. Potilas. Potilas. Liite 1, LTK 6/2010. Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu
Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia Liite 1, LTK 6/2010 Potilas Vetovoimaisuus - julkinen kuva -ympäristö Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu Hoitaminen Asiointi ja viestintä - sähköinen asiointi
Kriittinen menestystekijä. Mittari(t) Nykytaso Tavoitetaso 2022
Äänekosken kaupunki Perusturva 1(9) Perusturvalautakunta 26.9.2018 Liite nro 3 Sosiaalityö Mittari(t) Nykytaso 2019 2020 2021 Tavoitetaso 2022 Hyvät ja toimivat peruspalvelut asiakastyytyväisyyskyselu
Keski-Suomen kasvuohjelma
Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen maakuntaohjelma 2011-2014 Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Lähtökohdat Tavoitteena selkeä ja helppokäyttöinen ohjelma toteuttajille konkreettinen! Taustalla maakuntasuunnitelman
Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus
Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus Bjarne Andersson Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos Kuopio 19.11.2009 Miten suositus toimii? KT ja järjestöt
12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista
1 (4) HOITO- JA HOIVATYÖN TOIMINTAOHJELMA 2015-2016 Väestön ikääntyminen, palvelu- ja kuntarakenteen muutos, palveluiden uudistamistarve, väestön tarpeisiin vastaavuus, kilpailu osaavasta työvoimasta ja
VALTUUSTOSEMINAARI POHJAKSI PANEELIKESKUSTELUUN. Sinikka Bots, ylilääkäri Perusterveydenhuollon yksikkö
VALTUUSTOSEMINAARI POHJAKSI PANEELIKESKUSTELUUN Sinikka Bots, ylilääkäri Perusterveydenhuollon yksikkö SOTE JA MAKU TAVOITTEET + Terveys ja hyvinvointi + Yhdenvertaisuus Terveyserot VÄLINEET Digitalisaatiolla
Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle
Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle Vetovoimainen Ylivieska 2021 - hyvinvointia koko alueelle -kaupunkistrategia Ylivieskan kaupunkistrategia perustuu Ylivieskan asemaan alueensa kasvavana
Henkilöstöstrategia Hyvinvoiva henkilöstö 2015 2018
Henkilöstöstrategia Hyvinvoiva henkilöstö 2015 2018 Henkilöstöstrategiaryhmä 7.4.2015 Johtoryhmä 16.4.2015 Johtokunta 24.4.2015 Yhtymäkokous 24.6.2015 JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Henkilöstöstrategia
Sosiaali- ja terveysministeriö
Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ergonomia-asiantuntijoiden työseminaari 6.-7.6.2013 Liisa Hakala Mielekäs työ sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla - Miksi työn mielekkyys
Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus
Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Kotihoidon, tukipalveluiden ja palveluohjauksen henkilökunnalle syksyllä 2014 1. Ikä Vastaajien määrä: 86
HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset
HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Visiomme 2025 Olemme osana Lahden aluetta tulevaisuutta innovatiivisesti rakentava, vetovoimainen ja ammattilaisiaan arvostava työpaikka Strateginen päämäärämme
Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen strategia
Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen strategia 12.8.2009 Visio 2020: Mikkeli modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla Mikkelin uudistuva kaupunkikeskusta sekä vireä maaseutu ja puhtaat vesistöt
Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö
Sosiaali- ja terveydenhuolto uudistuu Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö 16.9.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano
EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84
EURAN KUNTASTRATEGIA 2020 voimaan 1.9.2016 Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto 4.12.2017/84 Kuntastrategia Kuntalaki (410/2015) 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää
Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Kulttuuri-, Museo- ja Nuorisotoimen investointisuunnitelman päivittäminen lautakunnassa
Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu Kaupunkistrategia n Kulttuurin ja liikunnan edelläkävijyys Kulttuuri-, Museo- ja Nuorisotoimen investointisuunnitelman päivittäminen lautakunnassa (08/2010) Asian
Keski-Suomen maakuntaohjelma
Keski-Suomen maakuntaohjelma 2011 2014 LUONNOS Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Lisätiedot ja luonnoksen kommentointi www.luovapaja.fi/keskustelu Lähtökohdat Tavoitteena selkeä ja helppokäyttöinen ohjelma