Erika Heiskanen ja Jari Salo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Erika Heiskanen ja Jari Salo"

Transkriptio

1 Erika Heiskanen ja Jari Salo Kirjoittajat ovat psykologeja ja työskentelevät konsultteina ja johtamisvalmentajina Novetos Oy:ssä. Eettinen kulttuuri ja johtaminen Kulttuuri muuttuu, paraneeko maailma? Viesti on selvä: etiikka, vastuullisuus, työelämän arvot kiinnostavat nyt kaikkia. Media on pullollaan havaintoja ja pohdintoja oikeasta ja väärästä, eikä valkoisista tennissukista kohise enää kukaan. Mielenkiintoista on, että uutismedian kautta välittyvä eettisyyspohdinta painottuu väärintekojen esiinnostamiseen. On virkamiesten hyllyttämistä rikosepäilyjen vuoksi, tuotantolaitosten lakkauttamisia, irtisanomisia ja työehtotaisteluja, yritysjohdon ylisuuria palkitsemisia. Sen sijaan mainonta ja markkinointiviestintä on napannut roolin oikeiden tekojen puhetorvena. Yritykset yrittävät vakuuttaa kuluttajia ja asiakkaita vastuullisuussertifioidulla kahvilla, vähäpäästöisillä työsuhdeautoilla ja eettisillä puhelinliittymillä. Näin julkisessa keskustelussa, entäpä työpaikoilla ja organisaatioiden johtamisessa? Puskaradiot kertovat, että työyhteisöissä kynnys puuttua epäasialliseen käyttäytymiseen on laskemaan päin ja johtajat pyrkivät tosissaan luomaan uudenlaista käytäntöä johtamiseen. Vanhakantainen hierarkinen ja autoritäärinen johtamistapa on tullut tiensä päähän. Yksi sana ei enää ratkaise, johtajien on pakko kuulla monien tahojen näkökulmia ja mielipiteitä. Monissa suomalaisissa organisaatioissa toteutetaan yhä laajempia arvokeskusteluja ja eettisen linjakkuuden hankkeita toimintakulttuurin kehittämiseksi. Ja on syytäkin, sillä eettisyys ei ole vain mediatrendikästä, epäeettisyys ei nimittäin tutkitusti kannata. Epäeettisyys tulee kalliiksi - eettisyys kannattaa Henkilöstön hyvinvoinnin ja työkyvyn näkökulmasta eettinen johtaminen on korostuneen tärkeää. Tutkimukset osoittavat suoria syy-yhteyksiä oikeudenmukaisen johtamisen ja työntekijöiden hyvinvoinnin välillä. Työministeriön työolobarometrin mukaan työn mielekkyyden kokemus on laskenut koko kuluvan vuosituhannen ajan. Samanaikaisesti ennenaikainen eläköityminen mielenterveyssyistä erityisesti korkeasti koulutettujen keskuudessa kasvaa. Asiantuntijamme voivat siis huonosti. Tämä herättää vakavan kysymyksen suomalaisen johtamisen etiikan tasosta. Samanaikaisesti työväestömme ikääntyy. Vuodesta 2003 lähtien eläköityvä ikäluokka on ollut työmarkkinoille tulevaa ikäluokkaa suurempi. Käynnissä oleva sukupolvenvaihdos asettaa johtamiselle lisähaasteita, sillä eläkkeelle siirtyvien tilalle tulevia nuoria on osattava johtaa uudella tavalla. Universum Communications -tutkimusyrityksen opiskelijabarometrien tulokset näyttävät selvän trendin: materiaalisten arvojen kustannuksella hyvä etiikka ja korkea moraali sekä luottamusta herättävä yritysjohto ovat viime vuosien aikana kasvaneet ensisijaisiksi kriteereiksi työnantajaa valitessa. Työnantajien 6

2 tarjoamat peruspaketit, kuten palkka ja muut edut, ovat alkaneet muistuttaa toisiaan yhä enemmän. Kovat vaatimukset, joita työelämässä olevat akateemiset nuoret asettavat hyvälle yritysetiikalle ja luottamusta herättävälle yritysjohdolle, ovat yhä tärkeämpi kilpailutekijä työntekijämarkkinoilla. Organisaation eettinen taso vaikuttaa myös henkilöstön sitoutumiseen ja motivaatioon. Kuka on ylpeä sellaisesta työpaikasta, joka näkyy ikävässä valossa uutisissa. Ja kuka työpaikkansa eettistä linjaa (tai linjattomuutta) häpeävä tekee parhaansa työsuorituksessaan? Jokainen meistä haluaa kuulua siihen joukkoon, joka toimii oikein. Taloustutkimuksen (2007) selvityksen mukaan asiantuntija- ja keskijohdon tehtävissä työskentelevät näkisivät itsensä mieluiten työskentelemässä yrityksessä, joka arvostaa ammatillista kehittymistä sekä korostaa toiminnan laatua ja työntekijöiden oikeudenmukaista kohtelua. Suurin arvoristiriita näistä kolmesta nähdään olevan työntekijöiden oikeudenmukaisessa kohtelussa. Työntekijät pitävät oikeudenmukaisuutta erittäin tärkeänä, mutta sen ei kuitenkaan koeta toteutuvan nykyisessä työpaikassa kovin hyvin. Talouden ja tehokkuuden näkökulmastakin johtamisen eettisyydellä on merkitystä. Organisaation korkea moraali korreloi taloudellisen tuoton kanssa positiivisesti. Governance Metrics International listasi pörssiyrityksiä niiden toiminnan vastuullisuuden perusteella. Tässä arvioinnissa menestyneet yritykset menestyivät poikkeuksetta myös markkinoilla. Morningstar, maailman johtava rahastoinformaation tuottaja ja -välittäjä, sai tutkimuksessaan samansuuntaisia tuloksia. Arvostetun DePaul yliopiston tutkimus toteaa, että Business Ethics -listan sata parasta yritystä peittosivat S&P 500 -listan (lista viidestäsadasta markkina-arvoltaan suurimmasta yhdysvaltalaisesta pörssiyrityksestä) kymmenellä prosentilla kun tarkasteltiin tuottavuutta, myynnin kasvua ja liikevoiton kasvua. Etiikassa epäonnistuminen voi synnyttää kuluja kolmella tasolla. Ensin tulevat sakot ja rangaistusmaksut. Lisäkuluja syntyy auditoinneista ja hallinnoinnista, oikeudenkäynneistä ja korvauksista, uudelleen kouluttamisesta ja muista korjaavista toimenpiteistä. Kolmannella tasolla realisoituvat asiakkaiden reaktiot ja maineen menetys. Samalla henkilöstö reagoi höllentämällä sitoutumistaan työnantajaan ja asetettuihin pelisääntöihin ja organisaatiokulttuuri muuttuu. Voittoja ja kuluja hahmottelemalla syntyy kolmijako, jossa jotkut voittavat, toiset häviävät ja enemmistä taiteilee neutraalilla maaperällä. Miksi eettinen toiminta tuottaa paremmin? Monet väittävät sen johtuvan siitä, että eettinen yritystoiminta on viesti korkealuokkaisesta johtamisesta ja laadukas johtaminen on tärkein indikaattori ylivertaisesta taloudellisesta tuotosta. Mitä pitäisi tehdä? Me suomalaiset olemme tottuneet pitämään itseämme luotettavina ja lainkuuliaisina. Riippumatta siitä, miten totta uskomus on, siitä on meille haittaa. Se on tarjonnut meille syyn olla haastamatta itseämme ja organisaatiotamme etiikan saralla. Ei tarvitse haastaa omaa ajattelua ja omia periaatteita, kun uskoo olevansa riittävän hyvä. Laiska rehellisyys ei kuitenkaan riitä. Tarvitsemme tietoisuutta siitä, miten eettisyys kehittyy, mihin uusi vaatimustaso on asettumassa. Jos tavoitteena on onnistuminen selviytymisen sijaan, on panostettava ajattelun kehittämiseen ja uusien kestävien ratkaisujen hakemiseen liiketoiminnan ytimessä. Minimissään tarvitsemme tietoa siitä, millainen nykyinen toimintatapamme on. Tulemme hyväksi siinä, mitä teemme paljon. Jo Aristoteles aikoinaan totesi, että kasvamme oikeudenmukaisiksi tekemällä asioita, jotka ovat oikeudenmukaisia samoin kuin tulemme talonrakentajiksi rakentamalla taloja. Kulttuurisesti elämme murroskautta ja silloin syntyy sekä loistavia uudenlaisia ratkaisuja että yli- ja alilyöntejä. Haastavaa on löytää oikea skaala nyt, kun mittakaava ääripäineen hahmottuu vasta vuosien kuluttua. Johtamisen näkökulmasta on iso kysymys, miten hahmottaa omaa ja organisaation linjaa. On ratkaisevaa, että sekä oma että organisaation käsitys rajoista ja suotavista toimintatavoista elää ajassa, eikä pölyty. Se tapa, jolla on hyvässä uskossa ja tarkoituksessa toimittu kymmenen tai kaksikymmentä vuotta voidaan tulkita leväperäiseksi tai suorastaan vääräksi nykyisen eettisen ajattelun mukaan. Kymmenen vuotta sitten 7

3 sellainen tapa ratkaista asioita ei olisi kiinnostanut ketään, mutta nyt samalla tekemisellä pääsee iltapäivälehtien lööppeihin. Miten paljon organisaatioissa sattuu ja tapahtuu? Kuinka suuresta osasta johto saa kuulla ja paljonko asioita hoidellaan selän takana? Kapteinin ja Avelinon (2005) tutkimuksen mukaan 76 % organisaation jäsenistä tietää työtoverinsa rikkoneen joko lakia tai talon sisäisiä sääntöjä ja ohjeita viimeisen vuoden aikana. On pelottava ajatus, että omassa organisaatiossa tapahtuu kaikenlaista ilman että siitä on tietoinen. Riskinhallinnan näkökulmasta tilannetta voitaisiin lähestyä ainakin kahta reittiä: pystyttää valvontakoneisto, jonka avulla pyritään varmistamaan, että johto on kaikseta tietoinen. Tämä on maailmanhistoriassa kokeiltu ja testattu lähestymistapa. Yhtenä haasteena ratkaisumallissa voidaan nähdä se, että johto ja organisaation kansalaiset asettuvat silloin barrikadien eri puolille. Toinen tapa toimia voisi olla sellaisen kulttuurin rakentaminen, jossa talon tapaan ei kuulu minkäänlainen suhmurointi tai asioiden hoitaminen vähän sinne päin. Organisaation eettisyyden vahvistaminen Jokaisen organisaation, joka haluaa vahvistaa eettistä linjakkuuttaan, tulee luoda eettiset pelisäännöt ja toimintamallit, jotta eettisiä harha-askelia toisaalta tapahtuisi vähemmän ja toisaalta silloin kun niitä tapahtuu, niitä ei lakaista maton alle, vaan niihin reagoidaan ja niistä opitaan. Organisaation toiminnan eettisyyttä voidaan vahvistavaa kahden asian yhdistelmänä. Ensinnä tarvitaan selkeät eettiset pelisäännöt, nk. eettinen koodi tai ohjeisto, jotta jokainen työntekijä tietää, millainen toiminta on hyväksyttävää ja tavoiteltavaa. Monimutkaisessa ja kiivastahtisessa työelämässä tämäkään ei ole itsestäänselvää. Toiseksi tarvitaan pitkäjänteistä kehitystyötä eettisen kulttuurin vahvistamiseksi. Eettisellä kulttuurilla tarkoitetaan kaikkia niitä tekijöitä ja käytäntöjä, jotka joko edesauttavat tai haittaavat eettisten pelisääntöjen toteutumista. Eettiset koodit ja ohjeistot ovat hyvin yleisiä erityisesti amerikkalaisissa organisaatioissa, mutta yhä useampi suomalainenkin työpaikka on määritellyt itselleen eettisen ohjeiston. Ohjeistoissa usein määrittellään ne yleiset moraalinormit ja arvot, joihin koko organisaatio on toiminnassaan sitoutunut. Lisäksi ohjeistoissa on eritelty joitain spesifejä tilanteita tai asioita, joiden osalta eettinen toiminta on määritelty varsin tarkkarajaisesti, kuten esimerkiksi minkä arvoisen lahjan työntekijä voi ottaa vastaan yhteistyökumppanilta. Eettinen ohjeisto itsellään ei tietenkään vielä takaa organisaation toiminnan eettisyyttä. Samoin kuin minkä tahansa ohjeen tai pelisäännön osalta, on riski, että eettinen koodi hautautuu organisaation mappivarastoon ja jää kuolleeksi kirjaimeksi. Siksi organisaation eettistä kulttuuria on jatkuvasti arvioitava ja vahvistettava. Kaptein (2007) jäsentää eettisen kulttuurin kattamaan kahdeksan ulottuvuutta: 1. Eettisten periaatteiden selkeys: Tietävätkö kaikki, mitkä työyhteisömme sovitut eettiset pelisäännöt ovat? 2. ja 3. Esimiesten ja ylimmän johdon esimerkillisyys: Toimiiko johto eettisten periaatteiden mukaisesti? 4. Mahdollisuudet toimia eettisten periaatteiden mukaisesti: Onko henkilöstöllä realistiset mahdollisuudet vastata eettisiin odotuksiin, esimerkiksi aika- ja tulospaineen keskellä? 5. Eettisen toiminnan tuki: Onko työntekijöiden saatavilla tukea eettisesti hankaliin tilanteisiin? 6. Eettisen toiminnan läpinäkyvyys: Kuinka hyvin tieto eettisestä tai epäeettisestä toiminnasta kulkee organisaatiossa? 7. Keskustelukulttuuri: Kuinka avoimesti organisaatiossa keskustellaan eettisistä kysymyksistä, myös virheistä? 8. Seuraukset eettisistä virheistä: Millaisiin toimenpiteisiin organisaatiossa ryhdytään, kun epäeettistä toimintaa ilmenee? Näiden ulottuvuuksien toimivuus ratkaisee, onko eettisellä ohjeistolla käytännön ohjaavaa merkitys- 8

4 tä. Eettistä kulttuuria voidaan onneksi arvioida, mitata ja kehittää systemaattisesti aivan kuin mitä tahansa muuta organisatorista ilmiötä. Se vaatii pitkäjänteistä ja kärsivällistä työtä, niin johdon, henkilöstönkehittäjien kuin työntekijöiden osalta. Kaikkein tärkein kestävän eettisen kulttuurin tukipilari on kuitenkin organisaation johto. Yrityksen ja työyhteisön etiikka nousee ja kaatuu johtajansa etiikan myötä. Eettinen johtaja Suurin osa johtajista ja esihenkilöistä pyrkii hyvään ja oikeudenmukaiseen toimintaan. Miksi siitä kuitenkin tuntuu niin usein olevan pulaa työyhteisöissä? Miksei johtajan hyvästä pyrkimyksestä seuraa henkilöstön kokemus reilusta kohtelusta? Hyvien johtamispyrkimysten toteutumista vaikeuttaa moni seikka. Maailma on monimutkainen: päätöksentekoon liittyy yhä suurempi joukko sidosryhmiä, joiden näkökulmat tulisi huomioida. Työelämän vauhti kiihtyy koko ajan: itse kukin meistä lienee ollut tilanteessa, jossa olisi jälkikäteen mietittynä voinut arvioida tilannetta ja mahdollisia seurauksia tarkemmin, mutta kun ei ehtinyt. Eettisen johtajan keskeinen taito on nopeissakin tilanteissa hahmottaa mukana olevat tahot ja omien ratkaisujensa vaikutukset niihin. Eettisyys onkin juuri ajattelun ja näkemisen taitoa. Eettistä johtajuutta voi oppia ja harjaannuttaa. Monet eettisen johtamisen valmennukseemme osallistuneet ovat kuvanneet prosessia työlääksi. Oman tietoisuuden ja ajattelutaitojen kehittäminen ei tapahdu sormia napsauttamalla. Onko niin, että pikavoittojen todennäköisyys johtamisessa pienenee? Mitä eettinen johtaminen on? Eettinen johtaminen on lyhyesti sanottuna Hyvää johtamista. Hyvä johtaja pitää huolta sekä ihmisistä että tuloksista, tekee siis työnsä hyvin. Eettinen johtaja haluaa molemmat, sekä työhyvinvointia että tulosta, koska se on keino kestävään onnistumiseen. Hän haluaa myös olla tekemässä hyvää, rakentamassa parempaa maailmaa. Northouse (2004, s.302) toteaa, että Mitä tulee johtamiseen, etiikka on siinä, mitä johtajat tekevät ja keitä he ovat. Hän lisää vielä, että Missä tahansa päätöksentekotilanteessa eettiset tekijät ovat joko implisiittisesti tai eksplisiittisesti kyseessä. Muutkin ovat nähneet eettisyyden johtamisen ytimessä (Ciulla, 1998). Johtajan merkitys organisaation tuottavuudelle ja työn tuloksellisuudelle on kriittinen. Oman työnsä lisäksi hän vaikuttaa ympärillään työskentelevien motivaatioon ja työhyvinvointiin. (Elovainio, etc., 2002; Webley & More, 2002) Eettisen johtamisen kehittäminen ilman yksittäiseen johtajaan kohdistuvaa valmennusta voi osoittautua tuloksettomaksi, koska järjestelmät tai ihmiset eivät toimi yksinään tai itsestään. Tarvitaan hyvää johtamista ja esimerkkiä. Johtamisen oikeudenmukaisuus näyttäisi olevan keskeinen hyvinvointia lisäävä ja puuttuessaan heikentävä tekijä (Elovainio, etc., 2002). Luottamuksen rakentaminen (Bryman, Stephens & Campo, 1996; Starck, Warner & Kotarba, 1999; Youngs & King, 2002), suosikkijärjestelmien välttäminen kaikin tavoin (Spaulding, 1997), integriteetin osoittaminen eettisesti kestävällä johtamistavalla (Rantz, 2002), sekä monet muut eettisen johtamisen merkit vaikuttavat johtamisen tehokkuuteen ja tuloksellisuuteen. Viime kädessä jokainen johtaja päättää itse, mitä kaikkea eettinen johtaminen käytännössä tarkoittaa. Minkä kukin uskoo rakentavan parempaa maailmaa ja kirkkaampaa tulevaisuutta jälkipolville? Jokainen valitsee itse, keiden etua ajaa. Päätökset ovat aina henkilökohtaisia, kuten myös niistä kannettava vastuu. Eettinen johtaja ymmärtää tämän. Kuinka tullaan hyväksi ja eettiseksi johtajaksi? Kysymyksiä, joiden kanssa asiakkainamme olevat johtajat painiskelevat ovat tämän kaltaisia: Miten varautua tulevaisuuden haasteisiin? Miten kyetä ottamaan huomioon yhä useampia sidosryhmiä? Miten kehittää 9

5 omaa ajattelua, kun muut keinot on jo käytetty ja kiire raastaa? Auttaessamme johtajia löytämään omat vastauksensa näihin kysymyksiin, olemme käytännön valmennuskokemusten ja tutkimustiedon pohjalta rakentaneet viisivaiheisen kehittämisen kehän (Heiskanen & Salo, 2007). Sen avulla johtajat kykenevät hahmottamaan oman johtamisensa ja toimintaympäristönsä eettiset haasteet sekä löytämään niihin ratkaisuja ja työkaluja. Kehittämisen kehä pyörii viiden askelman kautta: Tietoisuuden kasvattaminen Eettisenä johtajana kehittyminen alkaa siitä, että pyrkii näkemään yhä useamman tilanteen valintana ja hahmottamaan, mitä erilaisia arvovalintoja ja problemaattisiakin kohtia asiaan liittyy. Moraalisen mielikuvituksen harjoittaminen Mahdollisia ratkaisuja on aina enemmän kuin yksi. Eettisen johtajan on vaivattava päätään ja etsittävä uusia vaihtoehtoisia ratkaisuja, punnittava ratkaisujen mahdollisia seurauksia ja seurausten seurauksia. Omien arvojen jäsentäminen ja linjakas toiminta Yksi eettisen johtajan tunnusmerkki on johdonmukaisuus. On määriteltävä omat luovuttamattomat periaatteet ja arvot, jotta voi toimia johdonmukaisesti ja tehdä päätöksiä linjakkaasti. Lahjomattomuus käytännössä Tinkimättömyys edellyttää integriteettiä eli selkärankaa ja lahjomattomuutta. Lahjonnalla tarkoitetaan usein tilannetta, jossa rahatukot vaihtavat omistajaa. Useimmiten meitä lahjotaan kuitenkin tunteilla, hymyillä tai kiukuttelulla. Pidämme myös joistakin ihmisistä enemmän kuin toisista. Suoraselkäisyys ja lahjomattomuus tunteiden edessä on haasteellisempaa kuin miljoonatarjouksista kieltäytyminen. Teot Kaikki ajattelu, osaaminen, tahto ja aikomukset ovat turhia ilman niistä johtuvia tekoja. Ei auta, että ajattelet hyvin ja tahdot parasta, jos se ei näy toimissasi ja päätöksissäsi. Kehittämisen kehän vauhdittuessa eettinen johtaja kykenee nostamaan organisaation toiminnan uudelle tasolle, joka ei ole ainoastaan eettisesti kestävää, vaan myös innovatiivista ja muista erottuvaa! Lopuksi Meneillään oleva globaali murros tuo mukanaan ennustamattomia muutoksia mm. siihen, mitä pidämme hyvänä eettisenä toimintatapana. Koska minkä tahansa taidon harjaannuttaminen vie aikaa, omaa ajattelua ja tietoisuutta eettisistä ulottuvuuksista on hyvä ryhtyä kehittämään. Hukkasijoituksen riski on onneksi pieni: vaikka merkit johtaisivat harhaan ja tulevaisuudentutkijat olisivat hakoteillä, oma ajattelu olisi kuitenkin kehittynyt. Haasteena on perspektiivin säilyttäminen muuttuvassa tilanteessa. Miten pitää tolkku ratkaisuissa ja niiden perusteluissa, sekä omassa johtamisessa että organisaatiotason ratkaisuissa? Kuten Operaatio Juuriharjana tunnettuun eettisen johtamisen valmennusohjelmaamme osallistunut osuvasti totesi, keikkuvassa veneessä on hankalaa pitää katse horisontissa. Lenita opetti meidän luopumaan valkoisista tennissukista. Brysselinkävijät tutustuttivat meidät hunajamelonin ja parmankinkun yhdistelmään ja Suomessa opittiin vaatimaan kielitaitoa. Nokian tarina opetti, että suomalainen voi saada aikaan suuria. Onko nyt seuraavan loikan aika? 10

6 Kirjallisuus Bryman, A., Stephens, M., & A Campo, C. (1996). The importance of context: Qualitative research and the study of leadership. The Leadership Quarterly, 7, Ciulla, J.B. (ed.) (1998, 2004). Ethics, the Heart of Leadership. Praeger Publishers. Elovainio, M., Kivimäki, M. & Vahtera, J. (2002) Organizational Justice: Evidence of a New Psychosocial Predictor of Health. American Journal of Public Health, 92, Issue 1: Heiskanen, E. & Salo, J. (2007). Eettinen johtaminen - tie kestävään menestykseen. Talentum. Kaptein, M. (2007). Developing and testing a measure for the ethical culture of organizations: the corporate ethical virtues model. Julkaisematon käsikirjoitus. Kaptein, M. & Avelino, S. (2005). Measuring corporate integrity: a survey-based approach. Corporate Governance, (5)1. Northouse, P.G. (2004). Leaderhip: Theory and practice. 3rd edition. Sage Publications. Plato. (360 B.C.E). Translation D. Lee, The Republic. Penguin Classics. Rantz, R. (2002). Leading urban institutions of higher education in the new millennium. Leadership and Organization Development Journal, 23, Spaulding, A. (1997). Life in schools a qualitative study of teacher perspectives on the politics of principals: Ineffective leadership behaviors and their consequences upon teacher thinking and behavior. School Leadership and Management, 17, Starck, P.L., Warner, A., & Kotarba, J. (1999). 21(st)-century leadership in nursing education: The need for trifocals. Journal of Professional Nursing, 15, Taloustutkimuksen työnantajakuvatutkimus, Universum communications, Young Professional Survey, 2005 The Universum Finnish Graduate Survey, 2007 Youngs, P., & King, M. B. (2002). Principal leadership for professional development to build school capacity. Educational Administration Quaterly, 38, Webley, S. & More, E. (2002). Does Business Ethics Pay?. Institute for Business Ethics, London. 11

Arvot ja eettinen johtaminen

Arvot ja eettinen johtaminen Arvot ja eettinen johtaminen Erika Heiskanen +358 40 7466798 erika.heiskanen@juuriharja.fi Juuriharja Consulting Group Oy Eettinen strategia Eettinen johtaminen Eettinen kulttuuri Valmennamme kestävään

Lisätiedot

Palaute voi koukuttaa oppiva johtaja, oppiva organisaatio

Palaute voi koukuttaa oppiva johtaja, oppiva organisaatio Palaute voi koukuttaa oppiva johtaja, oppiva organisaatio Juuriharja Consulting Group Oy 25.3.2015 Erika Heiskanen erika.heiskanen@juuriharja.fi +358 40 7466798 Kuka on ohjaimissa? Miksi Afrikka on ikuinen

Lisätiedot

Eettinen Johtaminen. To Be or Well Be seminaari 2010 Petteri Lahtela

Eettinen Johtaminen. To Be or Well Be seminaari 2010 Petteri Lahtela Eettinen Johtaminen To Be or Well Be seminaari 2010 Petteri Lahtela ROHKEUS REALISMI TULOS VISIO ETIIKKA Sisältö Eettisyys ja yksilön perustarpeet Ohjaavat periaatteet Eettinen toiminta, tarkoitus ja

Lisätiedot

Organisaation integriteetti ja sen mittaaminen

Organisaation integriteetti ja sen mittaaminen Organisaation integriteetti ja sen mittaaminen FiBS Aamukahvit 11.9.2007 Jari Salo jari.salo@novetos.fi Novetos Oy Kaptein, M. & Avelino, S. (2005). Measuring corporate integrity: a survey-based approach.

Lisätiedot

Ratuke. Onko etiikalla roolia työturvallisuudessa? 30.10.2012. Novetos Oy Tapio Aaltonen

Ratuke. Onko etiikalla roolia työturvallisuudessa? 30.10.2012. Novetos Oy Tapio Aaltonen Ratuke Onko etiikalla roolia työturvallisuudessa? 30.10.2012 Novetos Oy Tapio Aaltonen Taustakysymyksiä Mitä on etiikka Turvallisuuden ulottuvuuksia Työkulttuuri Eettinen johtaminen 29.10.2012 Arvot ja

Lisätiedot

Yrityksen eettinen yhteiskuntavastuu

Yrityksen eettinen yhteiskuntavastuu Yrityksen eettinen yhteiskuntavastuu Ethical Leadership and Management Symposium Laurea Tikkurila Timo Ryynänen www.laurea.fi Workshopin tavoitteina ovat Perehtyä eettisen johtamisen keskeiseen pilariin,

Lisätiedot

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE Maria Ruokonen 10.3.2013 Tunne itsesi ja tunnista unelmasi. Ymmärrä missä olet kaikkein vahvin. Miksi teet sitä mitä teet? Löydä oma intohimosi. Menestymme sellaisissa

Lisätiedot

Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Kaupunginvaltuuston perehdyttämiskoulutus Niina Pietikäinen henkilöstöjohtaja

Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Kaupunginvaltuuston perehdyttämiskoulutus Niina Pietikäinen henkilöstöjohtaja Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet Kaupunginvaltuuston perehdyttämiskoulutus 14.6.2017 Niina Pietikäinen henkilöstöjohtaja Taustaa Kaupungin toimintamallin arvioinnissa ja Henkilöstön työhyvinvointikyselyssä

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

Pidetään selkä suorana

Pidetään selkä suorana Eettinen pelikirja Pidetään selkä suorana Mitä on oikea ja väärä Enveralla? Envera haluaa olla esimerkillinen yritys, jossa työntekijän on hyvä olla ja joka kohtaa asiakkaat ja muut sidosryhmät suoraselkäisesti.

Lisätiedot

Integriteetin loukkaukset: mikä on yritysjohdon vastuu hyvän esimerkin näyttäjänä? Ari Salminen Hyvä yritys ja sen muodot seminaari 10.4.

Integriteetin loukkaukset: mikä on yritysjohdon vastuu hyvän esimerkin näyttäjänä? Ari Salminen Hyvä yritys ja sen muodot seminaari 10.4. Integriteetin loukkaukset: mikä on yritysjohdon vastuu hyvän esimerkin näyttäjänä? Ari Salminen Hyvä yritys ja sen muodot seminaari 10.4.2018 Esitys Muutama sana hyveestä, ja johtamisen hyveistä Johdon

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään 8.5.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

Monimuotoisuuden johtaminen työelämän laadun ja tuottavuuden tekijänä?

Monimuotoisuuden johtaminen työelämän laadun ja tuottavuuden tekijänä? Monimuotoisuuden johtaminen työelämän laadun ja tuottavuuden tekijänä? YES -hanke Helsinki 19.05.2010 Aulikki Sippola, KTT, kehityspäällikkö Tapiola-ryhmä 22.6.2010 1 Esityksen sisältö Miksi tasapuolinen

Lisätiedot

Henkinen työsuojelu hyvinvointia rakennetaan yhdessä

Henkinen työsuojelu hyvinvointia rakennetaan yhdessä Henkinen työsuojelu hyvinvointia rakennetaan yhdessä Yliopistojen työsuojelupäivät 2006 Tulevaisuuden turvallisuutta - NYT Koulutuspäällikkö, työpsykologi Tiina Saarelma-Thiel tiina.saarelma-thiel@ttl.fi

Lisätiedot

Merkityksellisyys. työn uusi trendi. Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Tieke / Slush

Merkityksellisyys. työn uusi trendi. Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Tieke / Slush Merkityksellisyys työn uusi trendi Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto 1.12.2016 Tieke / Slush Suomalaisen Työn Liiton tehtävänä on edistää työn arvostusta. Avainlippu vuodesta 1965 Design from Finland

Lisätiedot

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 Tuottavuutta ja hyvinvointia kannustavalla johtamisella Tuulikki Petäjäniemi Hyvä johtaminen on tuotannon johtamista sekä ihmisten osaamisen ja työyhteisöjen luotsaamista.

Lisätiedot

Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Tampereen kaupunki

Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Tampereen kaupunki Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet 1 Taustaa Kaupungin toimintamallin arvioinnin ja henkilöstön kanssa käsiteltyjen Kunta10 - työhyvinvointikyselyn tulosten pohjalta kaupungissa on havaittu

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.

Lisätiedot

Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina

Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina Yhtä jalkaa - Ratsastuksen Reilu Peli Mitä on Reilu Peli? Jokaisen oikeus harrastaa iästä, sukupuolesta, asuinpaikasta, yhteiskunnallisesta asemasta,

Lisätiedot

Henkilöstötuottavuuden johtaminen ja työelämän laadun merkitys organisaation tuottavuudessa Tauno Hepola 11.2.2010

Henkilöstötuottavuuden johtaminen ja työelämän laadun merkitys organisaation tuottavuudessa Tauno Hepola 11.2.2010 Henkilöstötuottavuuden johtaminen ja työelämän laadun merkitys organisaation tuottavuudessa Tauno Hepola 11.2.2010 Organisaatioiden haasteita Työelämän laadun rakentuminen Työhyvinvointi, tuottavuus ja

Lisätiedot

vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat

vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat Kuinka Tapiolan vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat henkilöstöjohtamisessa? ht i Henry Foorumi Veera Lammi 9.11.2010 9.11.2010 1 Agenda Miksi vastuullinen johtaminen on tärkeää? Miten vastuullista

Lisätiedot

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 17.2.2011 Hannele Waltari Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset

Lisätiedot

Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Kaupunginvaltuuston strategiaseminaari

Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Kaupunginvaltuuston strategiaseminaari Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet Kaupunginvaltuuston strategiaseminaari Niina Pietikäinen henkilöstöjohtaja 28.08.2017 Sami Uusitalo työhyvinvointipäällikkö Taustaa Kaupungilla käytössä

Lisätiedot

Suomen Aktuaariyhdistys ry Ammattimaisuusseminaari 28.5.2013. Novetos Oy Tapio Aaltonen

Suomen Aktuaariyhdistys ry Ammattimaisuusseminaari 28.5.2013. Novetos Oy Tapio Aaltonen Suomen Aktuaariyhdistys ry Ammattimaisuusseminaari Yrityksen arvot ja etiikka 28.5.2013 Novetos Oy Tapio Aaltonen Kirjojani Kirjojani Teemoja Mitä on etiikka Ajattelu ja säännöt Arvot, etiikka, kulttuuri

Lisätiedot

Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö

Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015 Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö Mie tahtoisin ihan tavallisen työpaikan semmosen missä pomo on paikalla kun sitä tarvii työkaveri ei

Lisätiedot

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010 MPS Executive Search Johtajuustutkimus Marraskuu 2010 Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö AddValue Internetkyselynä 1....2010. Tutkimuksen kohderyhmänä oli suomalaista yritysjohtoa

Lisätiedot

Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat

Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat Piilotettu osaaminen tunnistammeko kansainväliset osaajat Työpaikoilla tarvitaan uteliaita ja sitkeitä muutoksentekijöitä. Kansainvälisissä osaajissa on juuri näitä ominaisuuksia. Millaista osaamista työelämä

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

TOIMIVA TYÖYHTEISÖ -MITTAUS 1

TOIMIVA TYÖYHTEISÖ -MITTAUS 1 TOIMIVA TYÖYHTEISÖ -MITTAUS 1 Kuinka selviä työyhteisöllenne ovat sen tarkoitus, arvot, visio, prosessit ja roolit? Tämä mittaus soveltuu käytettäväksi esimerkiksi pidemmän valmennuskokonaisuuden alku-

Lisätiedot

Eettinen organisaatiokulttuuri mitä väliä? Maiju Kangas PsT, KTM

Eettinen organisaatiokulttuuri mitä väliä? Maiju Kangas PsT, KTM Eettinen organisaatiokulttuuri mitä väliä? Maiju Kangas PsT, KTM maiju.kangas@hrsadvisors.fi ALUSTUKSEN TEEMAT Organisaatiokulttuurin käsite Eettinen organisaatiokulttuuri ja hyveet Eettisen organisaatiokulttuurin

Lisätiedot

Palveleva johtajuus - vetovoimaa varhaiskasvatukseen. Kirsi Rytkönen

Palveleva johtajuus - vetovoimaa varhaiskasvatukseen. Kirsi Rytkönen Palveleva johtajuus - vetovoimaa Kirsi Rytkönen 25.3.2015 Palveleva johtajuus vetovoimaa Lorem ipsum ja dolor sit amet. Joka ei tunne historiaansa on tuomittu toistamaan sitä - Autoritaarinen, omaa etua

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Henkilöstöohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto HENKILÖSTÖOHJELMA 1 Henkilöstöohjelman lähtökohdat Johtamisvisio Linjakas johtajuus ja yhteinen sävel.

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työhyvinvoinnin tilannekuva - Työnantajan nykyiset tiedot ja taidot toimintaan Rauno Pääkkönen Elina Ravantti Selvityksen tarkoitus ja toteutus Muodostaa käsitys mitä työhyvinvoinnilla

Lisätiedot

TUL:n Seurapäivät 26.-27.11.2011 Turku

TUL:n Seurapäivät 26.-27.11.2011 Turku TUL:n Seurapäivät 26.-27.11.2011 Turku Riitta Hämäläinen-Bister Dirikka Oy Gsm. 050 336 4056 riitta.hamalainen-bister@dirikka.fi Dirikka Oy 1 Ryhmätöiden pelisäännöt: Lennokkaat ja villit näkemykset ovat

Lisätiedot

Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa. Tuula Selonen

Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa. Tuula Selonen Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa Tuula Selonen Mitä ikäjohtamisella tarkoitetaan? 1/3 Ikäjohtaminen on eri-ikäisten ihmisten johtamista eli hyvää henkilöstöjohtamista. Työurien parantamiseen ja pidentämiseen

Lisätiedot

IHMISOIKEUSKASVATUS Filosofiaa lapsille -menetelmällä

IHMISOIKEUSKASVATUS Filosofiaa lapsille -menetelmällä Pohdi! Seisot junaradan varrella. Radalla on 40 miestä tekemässä radankorjaustöitä. Äkkiä huomaat junan lähestyvän, mutta olet liian kaukana etkä pysty varoittamaan miehiä, eivätkä he itse huomaa junan

Lisätiedot

Kuntien tuloksellisuusseminaari 19.11.2009. Titta Jääskeläinen YTM, tutkija Kuopion yliopisto

Kuntien tuloksellisuusseminaari 19.11.2009. Titta Jääskeläinen YTM, tutkija Kuopion yliopisto Kuntien tuloksellisuusseminaari 19.11.2009 Titta Jääskeläinen YTM, tutkija Kuopion yliopisto Kuntien toimintaympäristö Kuntaorganisaatioiden toimintaan ja tavoitteenasetteluun osallistuu monia suorittavia,

Lisätiedot

Työnhakijoiden arvostukset ja ratkaiseeko kulttuuri työnhaussa. Ammattilaisten työnhakututkimus JUHA VAARA & NIILO MÄKELÄ MPS ENTERPRISES 30.1.

Työnhakijoiden arvostukset ja ratkaiseeko kulttuuri työnhaussa. Ammattilaisten työnhakututkimus JUHA VAARA & NIILO MÄKELÄ MPS ENTERPRISES 30.1. Työnhakijoiden arvostukset ja ratkaiseeko kulttuuri työnhaussa Ammattilaisten työnhakututkimus ESITYS MPS ENTERPRISES JUHA VAARA & NIILO MÄKELÄ 30.1.2019 Työ ja elämä muuttuvat Odotukset työlle: Arvot

Lisätiedot

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE 8 ASIAA, JOTKA KANNATTAA HUOMIOIDA, KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA 8 ASIAA, JOKTA KANNATTAA HUOMIOIDA KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA Olen kerännyt

Lisätiedot

Susanna Anglé. PsT, psykoterapeutti Psykologikeskus ProMente, Turku 20.1.2011

Susanna Anglé. PsT, psykoterapeutti Psykologikeskus ProMente, Turku 20.1.2011 Susanna Anglé PsT, psykoterapeutti Psykologikeskus ProMente, Turku 20.1.2011 I Toiveikkuuden määritelmästä ja merkityksestä Mitä toiveikkuus, toivo, on? Miksi toivo on tärkeää? II Toiveikkuuden ylläpitämisestä

Lisätiedot

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi, ulkoasu ja kuvitus: Maria Mitrunen 978-952-14-2411-3 978-952-14-2412-0

Lisätiedot

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot ESIMIESTUTKIMUKSEN RAPORTTI Raportin tekijä ossi.aura@gmail.com www.ossiaura.com FIRMA OY 15.2.2019 Esimiestutkimus toteutettiin osana Työkaari kantaa - työhyvinvointia ja tuottavuutta hanketta. Kyselyyn

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Johdanto Tämä diaesitys ohjaa työyhteisöä lisäämään yhteistä ymmärrystä toimintaan liittyvistä muutoksista ja vähentämään muutoksiin liittyviä pelkoja.

Lisätiedot

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET Oulun kaupungin tavoitteet ja arvot 1. Olemme työyhteisössämme käyneet Oulun kaupunkistrategian läpi ja yhdessä pohtineet sitä, miten

Lisätiedot

Tuhat sikaa ja sata nautaa- Tuotantoeläinten hyvinvointi Suomessa Hollola 30.09.2010

Tuhat sikaa ja sata nautaa- Tuotantoeläinten hyvinvointi Suomessa Hollola 30.09.2010 Tuhat sikaa ja sata nautaa- Tuotantoeläinten hyvinvointi Suomessa Hollola 30.09.2010 30.9.2010 Mitä lihayritykset tekevät sikojen ja nautojen hyvinvoinnin varmistamiseksi? Matti Perälä Suomen lihateollisuusyhdistys,

Lisätiedot

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti

Lisätiedot

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Kokemuksia työnohjauksesta johdon näkökulmasta 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 2 Työnohjauksen peruskysymyksiä

Lisätiedot

1. Sosiaali- ja terveysalan toimijat kunnioittavat asiakkaidensa ja potilaidensa ihmisarvoa ja perusoikeuksia

1. Sosiaali- ja terveysalan toimijat kunnioittavat asiakkaidensa ja potilaidensa ihmisarvoa ja perusoikeuksia 1. Sosiaali- ja terveysalan toimijat kunnioittavat asiakkaidensa ja potilaidensa ihmisarvoa ja perusoikeuksia Ihmisarvon kunnioittaminen ja siihen liittyen yhdenvertaisuus, syrjimättömyys ja yksityisyyden

Lisätiedot

MILLAINEN ON HYVÄ RYHMÄ?

MILLAINEN ON HYVÄ RYHMÄ? MILLAINEN ON HYVÄ RYHMÄ? Miniopas - Itsearvio Tässä oppaassa on kuvattu hyvän, toimivan ryhmän ominaisuuksia. Arvioi oppaan avulla omien ryhmiesi toimintaa. Verratkaa yhdessä arviointejanne. Millainen

Lisätiedot

Rauhala. on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka. Hyvää elämää ihmisille ja eläimille

Rauhala. on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka. Hyvää elämää ihmisille ja eläimille Rauhala on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka Hyvää elämää ihmisille ja eläimille Yrityksen perustiedot Omistajat: Ismo ja Miika Takkunen Ismo vastaa tilanjohtaminen

Lisätiedot

Kun vain paras rekrytointi on kyllin hyvä.

Kun vain paras rekrytointi on kyllin hyvä. Kun vain paras rekrytointi on kyllin hyvä. Rekrytointi voi tulla kalliiksi ilman luotettavaa kumppania. Onnistuneen ja epäonnistuneen rekrytoinnin ero on taloudellisesti merkittävä. Rekrytointi on kriittinen

Lisätiedot

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt 24.4.2013 Hilkka Myllymäki Hollolan kunta Hyvä mieli on osa työhyvinvointia. Mistä se rakentuu ja kuka siihen voi vaikuttaa? HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Muutosta ja tuloksellisuutta yhteistoiminnassa

Muutosta ja tuloksellisuutta yhteistoiminnassa Muutosta ja tuloksellisuutta yhteistoiminnassa Muutospaja-työskentelyn ohjeistus 9.4.2008 Muutoksen ohjaamisen peruskehä Muutosvalmiuden aikaansaaminen Muutoksen tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden arviointi

Lisätiedot

Askel-hanke 09.04.2014 Business-ajattelu ja asiakkaan liiketoimintahaasteiden ymmärtäminen Ilkka Wäck, Faros Group. Huhtikuu.

Askel-hanke 09.04.2014 Business-ajattelu ja asiakkaan liiketoimintahaasteiden ymmärtäminen Ilkka Wäck, Faros Group. Huhtikuu. Askel-hanke 09.04.2014 Business-ajattelu ja asiakkaan liiketoimintahaasteiden ymmärtäminen Ilkka Wäck, Faros Group Huhtikuu Toukokuu Miten ymmärrän asiakkaan liiketoimintahaasteen Miten ratkaisen asiakkaan

Lisätiedot

Henkilöstötuottavuusmiten se rakennetaan? Webinaari

Henkilöstötuottavuusmiten se rakennetaan? Webinaari Henkilöstötuottavuusmiten se rakennetaan? Webinaari 21.6.2016 Äänessä tänään Kati Järvinen Johtava konsultti - Hyvinvointi ja tuottavuus Kokenut henkilöstön ja johtamisen kehittäjä Työtään rakastava ammattivalmentaja

Lisätiedot

Vuorovaikutus koulun työyhteisössä ja oppilaiden vanhempien kanssa. Hannele Cantell ja Ria Kataja Educa Helsinki 27.1.2012

Vuorovaikutus koulun työyhteisössä ja oppilaiden vanhempien kanssa. Hannele Cantell ja Ria Kataja Educa Helsinki 27.1.2012 Vuorovaikutus koulun työyhteisössä ja oppilaiden vanhempien kanssa Hannele Cantell ja Ria Kataja Educa Helsinki 27.1.2012 Mihin työaika hupenee? Mikä opettajan työssä stressaa? Miten ratkoa hankalia tilanteita?

Lisätiedot

Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015. Paula Viljanen

Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015. Paula Viljanen Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015 Paula Viljanen Valmentaja Paula Viljanen Ekonomi LCF Life Coach Mindfulness Tunnetaitovalmentaja NLP Practitioner (NLP Master opiskelija) 10 vuoden

Lisätiedot

Toimiva työyhteisö DEMO

Toimiva työyhteisö DEMO Toimiva työyhteisö DEMO 7.9.6 MLP Modular Learning Processes Oy www.mlp.fi mittaukset@mlp.fi Toimiva työyhteisö DEMO Sivu / 8 TOIMIVA TYÖYHTEISÖ Toimiva työyhteisö raportti muodostuu kahdesta osa alueesta:

Lisätiedot

Kuinka onnellisia suomalaiset ovat työssään? Human@Work 30/09/2014 1

Kuinka onnellisia suomalaiset ovat työssään? Human@Work 30/09/2014 1 Kuinka onnellisia suomalaiset ovat työssään? Human@Work 30/09/2014 1 Human@Work Human@Work auttaa asiakkaitaan rakentamaan innostavasta yrityskulttuurista kestävää kilpailuetua palveluliiketoimintaan.

Lisätiedot

Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas

Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas Valmistaudu kyselyyn vinkkilista esimiehelle vinkkilista työyhteisölle Valmistaudu kyselyyn - vinkkilista esimiehelle Missä tilaisuudessa/palaverissa työyhteisönne

Lisätiedot

Torstai Mikkeli

Torstai Mikkeli Torstai 14.2.2013 Mikkeli OSUVA (2012 2014) - Osallistuva innovaatiotoiminta ja sen johtamista edistävät tekijät sosiaali- ja terveydenhuollossa. hanke tutkii minkälaisilla innovaatiojohtamisen toimintatavoilla

Lisätiedot

arkikielessä etiikka on lähes sama kuin moraali

arkikielessä etiikka on lähes sama kuin moraali Etiikan teoriat Katse s. 133-149 etiikka = 1) moraalin ja moraalikäsitysten tutkimista 2) tavat perustella sitä, mikä on moraalisesti hyvää tai oikein ja pahaa tai väärin arkikielessä etiikka on lähes

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työterveyslaitos www.ttl.fi Ihmisten innostava johtaminen Jalmari Heikkonen, johtava asiantuntija 3.6.2014 Jalmari Heikkonen Työterveyslaitos www.ttl.fi Oikeudenmukaisuus Jaon oikeudenmukaisuus

Lisätiedot

Työhyvinvointi johtaa tuloksiin

Työhyvinvointi johtaa tuloksiin Riitta Hyppänen Työhyvinvointi johtaa tuloksiin Parhaat käytännöt kymmenen vuoden ajalta Talentum Helsinki 2010 Copyright 2010 Talentum Media Oy ja Henkilöstöjohdon ryhmä HENRY ry Kustantaja: Talentum

Lisätiedot

Miten muutoksia johdetaan Itellassa

Miten muutoksia johdetaan Itellassa Miten muutoksia johdetaan Itellassa KaMu Mira Pakarinen Lisätietoja KaMu-mallista antaa: Hankejohtaja Mira Pakarinen mira.pakarinen@itella.com gsm 0400-288 232 Miksi malli? Toimintaympäristön muutosvauhti

Lisätiedot

Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi?

Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi? Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi? Pauli Forma, Keva Toteuttaneet: Kalle Mäkinen & Tuomo Lähdeniemi, Fountain Park Verkkoaivoriihi, taustatietoa Tavoite: selvittää

Lisätiedot

Muutosjohtaminen. Helena Vesaluoma TAMK & Anne Rouhelo Turun AMK

Muutosjohtaminen. Helena Vesaluoma TAMK & Anne Rouhelo Turun AMK Muutosjohtaminen Helena Vesaluoma TAMK & Anne Rouhelo Turun AMK 20.9.2017 1. Muutoksen välttämättömyyden oivaltaminen Muutosprosessi lähtee liikkeelle vasta, kun oivalletaan, että nykytilan mukaisesti

Lisätiedot

It s As u l Ik t Im n An e El y S. E - - - - - - - Aa u a V Ri N Ka U I n 4.9. 0 4

It s As u l Ik t Im n An e El y S. E - - - - - - - Aa u a V Ri N Ka U I n 4.9. 0 4 It s As u l Ik t Im n An e El y S E - - - - - - - Aa u a V Ri N Ka U I n 4.9. 0 4 FIBS! Perustettu vuonna 2000 Suomen ainoa riippumaton ja voittoa tavoittelematon yritysvastuuverkosto Autamme jäseniämme

Lisätiedot

Prosessikonsultaatio. Konsultaatioprosessi

Prosessikonsultaatio. Konsultaatioprosessi Prosessikonsultaatio Lähtötilanteessa kumpikaan, ei tilaaja eikä konsultti, tiedä mikä organisaation tilanne oikeasti on. Konsultti ja toimeksiantaja yhdessä tutkivat organisaation tilannetta ja etsivät

Lisätiedot

Viestinnällä lisäarvoa & tehokkuutta! Työyhteisöviestinnästä kriisi- ja muutosviestintään. Strategisesta vuoropuhelusta henkilöbrändäykseen.

Viestinnällä lisäarvoa & tehokkuutta! Työyhteisöviestinnästä kriisi- ja muutosviestintään. Strategisesta vuoropuhelusta henkilöbrändäykseen. Viestinnällä lisäarvoa & tehokkuutta! Työyhteisöviestinnästä kriisi- ja muutosviestintään. Strategisesta vuoropuhelusta henkilöbrändäykseen. Tutkittua tietoa & punnittuja näkemyksiä. Osallistu, innostu

Lisätiedot

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään. 28.12.2007 HN Palvelun tuotteistaminen, palvelutuote Miksi on oltava tuote? Jotta olisi jotain myytävää! Voiko osaaminen olla tuote? Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta

Lisätiedot

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma 2013-2016 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma 2013-2016 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma 2013-2016 Henkilöstöohjelma Henkilöstöohjelmassa esitetään henkilöstövoimavarojen johtamisen strategiset linjaukset ja keskeiset toimenpiteet. Henkilöstöohjelman lähtökohtana

Lisätiedot

MYR:n koulutusjaoston piknik-seminaari 11.12.2012

MYR:n koulutusjaoston piknik-seminaari 11.12.2012 MYR:n koulutusjaoston piknik-seminaari 11.12.2012 Strategisten verkostojen johtaminen ja organisaatioiden uudistuminen Helena Kuusisto-Ek Metropolia Ammattikorkeakoulu 1 Teemat: - Johtamisen haasteet muuttuvat

Lisätiedot

VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11.2013

VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11.2013 VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11. Meri Vehkaperä, KTL, lehtori, konsultti S-posti: meri.vehkapera@haaga-helia.fi Puh. 040 514 0646 2 Tänään aiheena Vastuullisuuden käsitteitä ja tasoja

Lisätiedot

Ammattimaisuusseminaari 28.5.2013

Ammattimaisuusseminaari 28.5.2013 Ammattimaisuusseminaari 28.5.2013 Aktuaarien eettiset periaatteet Eettiset periaatteet mitä ne ovat? Jari Niittuinperä: Aktuaarien eettiset periaatteet Groupe Consultatifin eettiset periaatteet muuttuvat,

Lisätiedot

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä!

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Reetta Kekkonen Tiimin prosessit Oppiva työprosessi YHTEISÖLLISET PROSESSIT Taidot + valmiudet Reetta Kekkonen Rakenne Foorumit TIIMI / HENKILÖSTÖ VUOROVAIKUTUS

Lisätiedot

Vastuullinen sijoittaja & viestintä. Päivi Sihvola / Procom 18.11.2013

Vastuullinen sijoittaja & viestintä. Päivi Sihvola / Procom 18.11.2013 Vastuullinen sijoittaja & viestintä Päivi Sihvola / Procom 18.11.2013 sisältö 2 Ilmarinen superlyhyesti Vastuullinen omistaja Vastuullinen sijoittaja Näin viestimme Kuumat teemat Asiakkaiden odotukset

Lisätiedot

Mauno Rahikainen 2009-09-29

Mauno Rahikainen 2009-09-29 SISÄLTÖ - Alustus - Tutustutaan toisiimme - Omat odotukset (mitä minä haluan tietää) - Vaalivaliokunnan tehtävät (sääntöjen vaatimat) - Miksi vaalivaliokunta on tärkein vaikuttaja järjestöissä? - Järjestön

Lisätiedot

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala 1 Vetovoimaisia työpaikkoja yhdistäviä tekijöitä: ü Henkilöstön saanti helppoa ü Henkilöstön

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin usein kysytyt kysymykset

Työhyvinvoinnin usein kysytyt kysymykset Hyvällä fiiliksellä homma toimii paljon paremmin! Työhyvinvoinnin usein kysytyt kysymykset Elina Ravantti, Venla Räisänen ja Eeva-Marja Lee Työterveyslaitos 2014 1 Tietopaketti työhyvinvoinnista Apaja-projektissa

Lisätiedot

Code Eettiset of ohjeemme. It s all about values

Code Eettiset of ohjeemme. It s all about values Code Eettiset of ohjeemme Conduct It s all about values JOHDANTO Eettisten ohjeidemme perustana ovat Nordzuckerin arvot, jotka ovat yrityskulttuurimme kulmakivi. Arvot ohjaavat toimintaamme pulmatilanteissa,

Lisätiedot

Työyhteisötaidot Invalidisäätiössä

Työyhteisötaidot Invalidisäätiössä Työyhteisötaidot Invalidisäätiössä Erityisesti Sinulle Työyhteisötaitoja tarvitaan Työpaikka on töiden tekemistä varten. Jokainen varmistaa omalta osalta töiden sujuvuuden. Sujuvaan työn tekemiseen kuuluvat

Lisätiedot

Monimuotoisuuden johtamisella kaikille sopivia työpaikkoja ja työyhteisöjä

Monimuotoisuuden johtamisella kaikille sopivia työpaikkoja ja työyhteisöjä Monimuotoisuuden johtamisella kaikille sopivia työpaikkoja ja työyhteisöjä Aulikki Sippola, KTT, monimuotoisuusjohtamisen asiantuntija Ratko-menetelmä tarjoaa keinoja rakentaa monimuotoisuutta arvostavia

Lisätiedot

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Toivomme, että PRIDE-valmennuksen ensimmäinen tapaaminen vastasi odotuksiasi ja rohkaistuit jatkamaan pohdintojasi. PRIDE-kotitehtävien

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen

Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen Tavoitteet Tämä diaesitys ohjaa työpaikkaa luomaan työpaikalle yhteiset pelisäännöt eli yhteiset toimintatavat. Yhteiset toimintatavat parantavat yhteishenkeä

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Eija Lehto, erityisasiantuntija IKÄTIETOISELLA JOHTAMISELLA KOHTI TYÖHYVINVOINTIA 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut Työhyvinvointi työntekijän omakohtainen kokemus, joka

Lisätiedot

FIBS Suomen johtava yritysvastuuverkosto!

FIBS Suomen johtava yritysvastuuverkosto! FIBS Suomen johtava yritysvastuuverkosto Yritysvastuuverkosto FIBS tarjoaa ajankohtaista tietoa yritysvastuun parhaista käytännöistä, trendeistä ja työkaluista, tukea vastuullisuustoiminnan kehittämiseen,

Lisätiedot

Arviointi ja palaute käytännössä

Arviointi ja palaute käytännössä Arviointi ja palaute käytännössä Merja Ellilä Arvioinnista Oppimista ohjaavan arvioinnin merkitys ohjattavan oppimisen tukemista ja suuntaamista tietojen, taitojen ja asenteiden arvioimista ohjattavan

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Tavoite Oppia menetelmä, jonka avulla työyhteisöt voivat yhdessä kehittää työkäytäntöjään. Milloin työkäytäntöjä kannattaa kehittää? Työkäytäntöjä

Lisätiedot

Muutoksessa elämisen taidot

Muutoksessa elämisen taidot Muutoksessa elämisen taidot Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK paivi.rauramo@ttk.fi Työelämän muutosvirtoja Teknologian kehitys Tietotekniikan ja siihen liittyvien sovellusten kehitys

Lisätiedot

Eveliina Salonen. INTUITIO Ja TUNTEET. johtamisen ytimessä. Alma Talent Helsinki 2017

Eveliina Salonen. INTUITIO Ja TUNTEET. johtamisen ytimessä. Alma Talent Helsinki 2017 Eveliina Salonen INTUITIO Ja TUNTEET johtamisen ytimessä Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa INTUITIO JA TUNTEET johtamisen ytimessä Alma Talent Shopista: https://shop.almatalent.fi Copyright 2017 Talentum

Lisätiedot

Miten voin itse vaikuttaa työhyvinvointiin? Päivi Rautio

Miten voin itse vaikuttaa työhyvinvointiin? Päivi Rautio Miten voin itse vaikuttaa työhyvinvointiin? Päivi Rautio 8.10.2010 ARVOT JA IHANTEET Mikä on minun mielestäni itseni arvo? TUNNE-ELÄMÄN TARPEET Ihmisellä on kaksi tunne-elämän perustarvetta rakastaa ja

Lisätiedot

Mainekortit.fi Avoin työkalu yritysten ja organisaatioiden käyttöön!

Mainekortit.fi Avoin työkalu yritysten ja organisaatioiden käyttöön! Mainekortit.fi Avoin työkalu yritysten ja organisaatioiden käyttöön! Tehty yhdessä päijäthämäläisten yrittäjien kanssa osana EAKR-rahoitteista CleanDesign Center hanketta (LADEC) Minna-Maija Salomaa, kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Keinot kasvuun on tiedossa, mutta se ei riitä. Henkilöstö tekee kasvun.

Keinot kasvuun on tiedossa, mutta se ei riitä. Henkilöstö tekee kasvun. Keinot kasvuun on tiedossa, mutta se ei riitä. Henkilöstö tekee kasvun. Olisiko nyt jo aika kääntää katse henkilöstökustannuksista kasvun tekijöiksi? 11 % suomalaisista työntekijöistä on sitoutunut työnantajaansa

Lisätiedot

Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa

Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa Seinäjoen Lääkäritalo Yksityinen täyden palvelun lääkärikeskus Etelä- Pohjanmaalla, Seinäjoella Ammatinharjoittajien vastaanotot Työterveyshuolto

Lisätiedot

Maineesta ja vastuullisuudesta kasvun veturi? 21.11.2013 Case LähiTapiola Johtaja Anu Pylkkänen, Yhteiskuntavastuu ja edunvalvonta

Maineesta ja vastuullisuudesta kasvun veturi? 21.11.2013 Case LähiTapiola Johtaja Anu Pylkkänen, Yhteiskuntavastuu ja edunvalvonta Maineesta ja vastuullisuudesta kasvun veturi? 21.11.2013 Case Johtaja Anu Pylkkänen, Yhteiskuntavastuu ja edunvalvonta Tämä on Suomalainen, vakavarainen finanssiryhmittymä, joka palvelee henkilö-, maatila-,

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot