KAAVOITUSKATSAUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAAVOITUSKATSAUS"

Transkriptio

1 KAAVOITUSKATSAUS Kaavoituskatsauksen tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 7 ) mukaisesti kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakuntaliitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista merkittävistä kaava-asioista. Katsauksessa selostetaan lyhyesti ajankohtaiset kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Kuntalain mukaan kunnan on tiedotettava muistakin suunnitelmista, niiden käsittelystä ja keinoista, joilla kuntalaiset voivat vaikuttaa asioiden kulkuun. Ruoveden hallintosäännön mukaan kaavoituskatsauksen valmistelu kuuluu ympäristölautakunnalle. Tulevaisuus on viihtyisä Ruovesi Ruovedelle laaditaan uutta kuntastrategiaa, joka tulee voimaan vuoden 2018 alussa. Kaavoituksessa huomioitavia asioita ovat mahdollistava maankäyttö ja monikäyttöinen toimintaympäristö. 1

2 Alueiden käytön suunnittelujärjestelmä Tärkein yhdyskuntien suunnittelu- ja ohjausväline on alueiden käytön suunnittelujärjestelmä, jonka muodostavat valtakunnalliset alueidenkäytön tavoitteet, maakuntakaava, yleiskaava ja asemakaava. Suunnittelussa yleispiirteisemmät kaavat ovat ohjeena yksityiskohtaisempia kaavoja laadittaessa. Maankäytön suunnittelujärjestelmän lähtökohtana on tarkentuva suunnittelu, jossa valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet sekä yleispiirteiset kaavat, eli maakuntakaava ja yleiskaava, ohjaavat yksityiskohtaisten asemakaavojen suunnittelua. Yleiskaavat ja asemakaavat laaditaan ja hyväksytään kunnissa. Maakuntakaavojen laadinta ja hyväksyminen kuuluu maakuntien liitoille. Pääasiassa loma-asutuksen järjestämiseksi ranta-alueelle laadittavaa asemakaavaa kutsutaan ranta-asemakaavaksi. Sen laatimisesta voi huolehtia myös maanomistaja, vaikka ranta-asemakaavankin käsittely ja hyväksyminen kuuluu kunnalle. 2

3 MAAKUNTAKAAVOITUS Maakuntakaava on koko maakunnan yhteinen, yleispiirteinen maankäytön suunnitelma. Kaavassa ratkaistaan valtakunnallisesti, maakunnallisesti ja seudullisesti merkittävät alueiden käytön kysymykset. Maakuntakaavassa esitetään alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet ja osoitetaan maakunnan kehittämisen kannalta tarpeellisia alueita. Aluevarauksia osoitetaan vain siltä osin ja sillä tarkkuudella, kuin alueiden käyttöä koskevien valtakunnallisten tai maakunnallisten tavoitteiden kannalta taikka useamman kuin yhden kunnan alueiden käytön yhteen sovittamiseksi on tarpeen. Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Pirkanmaan maakuntakaava 2040 vahvistettiin maakuntavaltuustossa ja se astui voimaan maakuntahallituksen päätöksellä. Maakuntakaava ei ole vielä lainvoimainen siitä tehtyjen valitusten vuoksi. Pirkanmaan maakuntakaava korvaa voimaantullessaan aikaisemmat nykyisen Pirkanmaan 1. maakuntakaavan sekä 1. ja 2. vaihemaakuntakaavat. Pirkanmaan maakuntakaavaan 2040 kuuluvat kaikki alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen kannalta tärkeät osa-alueet, muun muassa keskusta-alueet, palveluiden alueet, vähittäiskaupan suuryksiköt, asuin- ja työpaikka-alueet, liikenteen ja logistiikan verkostot ja alueet, teknisen huollon verkostot ja alueet, virkistys- ja suojelualueet, viheryhteydet sekä maisema-alueet ja kulttuuriympäristöt. Maakuntakaava 2040:n kaavaselostus ja taustaselvitykset ovat luettavissa Pirkanmaan liiton maakuntakaavoituksen internetsivuilta osoitteessa: Ruoveden kunnan alueella Pirkanmaan maakuntakaava 2040 ehdotuksessa on muutamia muutoksia verrattuna aikaisempaan maakuntakaavaan. Myös kaavamerkintöjen esitystavassa on jonkin verran eroavaisuuksia. Maakuntakaavojen tarkastelu on esitetty tarkemmin liitteessä. Liitteessä ovat kaavaotteet Ruoveden kirkonkylän, Visuveden, Jäminkipohjan ja Muroleen alueista sekä otteita kaavaselostuksen liitekartoista. (Liite: Maakuntakaavojen tarkastelu) 3

4 Esimerkkinä ote Pirkanmaan maakuntakaava 2040 ehdotuksesta Ruoveden kirkonkylän alueelta: Pirkanmaan maakuntakaava 2040, kaavaote Ruoveden kirkonkylän alue Pirkanmaan maakuntakaava 2040, erot maakuntakaava 1. verrattuna Muutoksia mm.: Työpaikka-aluetta on pienennetty Pihlajalahdentien ja Paarlammintien väliseltä alueelta Maa- ja metsätalousvaltainen alue, joka on ekosysteemipalvelujen kannalta Ruoveden reitin kulttuurimaisemat, valtakunnallisesti arvokkaaksi esitetty maisema-alue. Satama/ venesatama Veneväyliä on merkitty enemmän kuin mkk1:ssä. Maakuntakaavassa on esitetty valtakunnallisesti arvokas maisema-alue, josta ympäristöministeriö pyysi lausuntoa Lausuntonaan (KH ) Ruoveden kunta esitti, että maisema-aluetta ei tule vahvistaa. 4

5 YLEISKAAVOITUS Yleiskaava on kunnan yleispiirteisen maankäytön suunnittelun väline. Se voi käsittää koko kunnan tai osan siitä (yleiskaava tai osayleiskaava). Yleiskaavat ohjaavat kunnan yhdyskuntarakennetta ja maankäyttöä. Yleiskaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa asemakaavaa sekä ryhdyttäessä muutoin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämiseksi. Ruovedellä ei ole koko kunnan kattavaa yleiskaavaa. Osayleiskaavoja ovat Ruoveden kirkonkylän osayleiskaava, Ruhala-Kauttu osayleiskaava ja rantaosayleiskaavat. Ruoveden kirkonkylän osayleiskaava Ruoveden kirkonkylän osayleiskaava on oikeusvaikutteinen ranta-alueita lukuun ottamatta. Yleiskaavan ranta-alueet on yhdistetty rantaosayleiskaava-alueeseen. Kirkonkylän osayleiskaava hyväksyttiin vuonna

6 Ruhala-Kautun osayleiskaava Rantaosayleiskaavat Ruoveden kirkonkylän eteläinen osa, Ruhala-Kautun osayleiskaava on oikeusvaikutteinen. Tällä osayleiskaavalla ohjataan myös ranta-alueiden maankäyttöä. Kaavan laajennuksella muodostettiin myös lisäaluetta jo olemassa olevalle Ruhalan teollisuus-alueelle. Yleiskaava-alueen pinta-ala on 970 ha. Ruhala- Kautun osayleiskaava hyväksyttiin vuonna Rantaosayleiskaavan aluejako. 6

7 Koko kunnan kaavoittamattomat ranta-alueet kattava rantaosayleiskaava laadittiin vuosina Kaavan laatijana toimi Ramboll Finland Oy. Rantaosayleiskaavan 1.osa-alueen kaava hyväksyttiin kunnanvaltuustossa vuonna Kaava sai lainvoiman Rantaosayleiskaavan 2. ja 3 osa-alueiden kaavat hyväksyttiin kunnanvaltuustossa vuonna Kaava sai lainvoiman Rantaosayleiskaavakarttoihin voi tutustua osoitteessa: ASEMAKAAVOITUS Asemakaava on yksityiskohtainen maankäytön suunnitelma, joka perustuu useimmiten yleiskaavan antamiin lähtökohtiin. Asemakaavassa määrätään, mihin tarkoituksiin aluetta voi käyttää ja kuinka paljon saa rakentaa. Ruovedellä asemakaava on voimassa Kirkonkylän, Ruhalan, Visuveden ja Jäminkipohjan taajamissa. Asemakaavalla vaikutetaan erityisesti lähiympäristön toimivuuteen ja laatuun, viihtyisyyteen ja kunta-/kyläkuvaan. Asemakaava luo edellytykset rakentamiselle ja rakennusluvat myönnetään asemakaavan mukaisina. 7

8 Ruoveden kirkonkylän ja Ruhalan asemakaava-alueet Kirkonkylän rakennuskaava on laadittu vuonna Rakennuskaavaa on pidetty ajan tasalla useilla kortteli- ja tonttikohtaisilla kaavamuutoksilla. Kirkonkylän asemakaavaalueen pinta-ala on 540 ha ja Ruhalan 40 ha. Visuveden asemakaava-alueet Visuveden rakennuskaavan muutos ja laajennus vahvistettiin vuonna Niemi-Jarkon asemakaavan muutos- ja laajennus, kunnanvaltuusto hyväksynyt Äijänniemen asemakaavamuutos, kunnanvaltuusto hyväksynyt Visuveden asemakaavaalueen pinta-ala on noin 160 ha. 8

9 Jäminkipohjan asemakaava-alue Jäminkipohjan ensimmäinen rakennuskaava vahvistettiin vuonna Kaavaan tehtiin 1970-luvun loppu-puolella neljä kaavamuutosta luvun alussa kaavaaluetta laajennettiin ja rakennuskaavaa muutettiin. Jäminkipohjan asemakaavaalueen pinta-ala on noin 85 ha. Ranta-asemakaavat Maankäyttö- ja rakennuslain 74 mukaan maanomistaja voi huolehtia rantaasemakaavaa koskevan ehdotuksen laatimisesta omistamalleen ranta-alueelle. Ennen laatimiseen ryhtymistä on oltava yhteydessä kuntaan ja toimitettava kunnalle osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Ruovedellä on voimassa olevia ranta-asemakaavoja 60 kpl, jotka kattavat noin 18 % rantaviivasta. 9

10 TULEVAT TAI VIREILLÄ OLEVAT KAAVOITUSHANKKEET JA KAAVOITUSTA PALVELEVAT SUUNNITELMAT Uudet asemakaavat Asemakaavamuutokset Tällä hetkellä ei ole vireillä eikä tulossa uusia asemakaavahankkeita. Visuveden asemakaavan muutos ja laajennus Vuolleniemessä Vuolleniemen asemakaavahanke oli vireillä Kaavaa ei kuitenkaan koskaan vahvistettu ja kaavatyö päättyi keskeneräisenä. Vuolleniemen asemakaavahankkeesta on tehty maanomistajien taholta uusi aloite. Lähtökohtana on, että aiemmin tehdyt kaavaselvitykset ovat pääosin käytettävissä. Kaavoitustyö tehdään nykyisen Visuveden kaavan muutos- ja laajennushankkeena. Ennen varsinaisen kaavoituspäätöksen tekemistä on selvitettävä mm. liikennejärjestelyt kuten kevyenliikenteen järjestäminen Pusunvuolteen sillan yli sekä päivitettävä luontoselvitys. Kaavoittaminen edellyttää maankäyttösopimusten tekemistä alueen maanomistajien kanssa. Kirkonkylän asemakaava Yläkylälle on muodostunut tarve muuttaa asemakaavaa viiden korttelin osalta. 10

11 Sammaliston asemakaava Ruhalan asemakaava Sammalistossa on valmistunut Kaavaa on päivitetty kahteen otteeseen vv Kaava-alueella on kunnan vanhainkoti. Vanha Ruhala-koti on ollut tyhjillään kaksi vuotta ja entinen nuorisokoti neljä vuotta. Alueella on kaunis ranta, jonka hyödyntäminen asutuksen käyttöön selvitetään vuoden 2018 aikana. Alueella on mahdollista asuinrakentamiseen liittyen mahdollista hyödyntää hakelämpölaitosta ja kunnallistekniikkaa. Visuveden asemakaava / teollisuusalue Visuveden teollisuusalueelle alueelle on syntynyt tarve päivittää nykyistä kaavaa. Muutoksella haetaan lisää tehokkuutta ja selkeytetään esim. kiinteistöjen kulkureitit. 11

12 Teollisuusalue Kunnalla on omistuksessa kaksi teollisuushallia. Vuodelle 2018 tulee selvitettäväksi joko 7-hallin laajentaminen tai uuden hallin rakentaminen. Hallin laajentaminen edellyttää kaavamuutosta tai kaava-alueen laajentamista. RANTA-ASEMAKAAVAT Tällä hetkellä ei ole vireillä olevia ranta-asemakaavahankkeita. Tuuhosen leirikeskuksen ja sitä ympäröivän alueen muuttamiseen loma-asutukselle on varauduttu kaavaselvityksen osalta vuodelle Alueella on voimassa oleva rantayleiskaava. Tavoitteena on saada rantakaavalla alueelle 2-5 lomarakennuspaikkaa. ASEMAKAAVAYHDISTELMÄ JA AJANTASAISUUDEN ARVIOINTI Maankäyttö-ja rakennuslaissa kuntien velvollisuudeksi tuli ylläpitää kartta-yhdistelmää kaikista voimassaolevista asemakaavoista. Ruovedellä sähköiseen karttapalvelu saatiin käyttöön keväällä Karttapalvelusta löytyvät kaikki lainvoimaiset asemakaavat, rantakaavat, yleiskaavat ja rantayleiskaavat kaavakarttoineen ja kaavamääräyksineen. Karttapalvelu löytyy osoitteesta 12

13 ASEMAKAAVOJEN TONTTIVARANTO Asemakaavoitetuilla alueilla on kunnan tonttireservissä pientalotontteja 50 kpl, rivitalotontteja 11 kpl ja yritystontteja 17 kpl. Lisäksi Kautunharjun asemakaavassa on Harjupolun korttelissa 10 kpl pientalotonttia. Asemakaavan tonttivarannossa on lisäksi pientalotontteja, joiden sijainti on melko epäedullinen (mm. Mato-ojan alueella 13 tonttia ja Harakkalassa yksi tontti lähellä kantatietä). Rivitalotontit sijaitsevat pientalovaltaisilla alueilla. Tontille on mahdollista hakea poikkeamispäätöstä pientalon rakentamiselle. Rantaosayleiskaava-alueella on kunnan omistamia rantarakennuspaikkoja 6 kpl. PIENTALOTONTIT RIVITALOTONTIT Karttakaavio myytävistä tonteista Ruoveden kirkonkylän alueella. Tilanne

14 Pientalotontit Ruoveden kunnan omistamia pientalotontteja on myytävänä yhteensä 51 kpl, joista 46 kpl sijaitsee keskustan läheisyydessä, yksi Rajaportin alueella ja 2 kpl Visuveden keskustassa. Rivitalotontit Ruoveden kunnan omistamia rivitalotontteja on myytävänä 11 kpl. Rivitalotontit sijaitsevat kirkonkylän läheisyydessä mm. Sointulassa, Kautussa ja Kotvionniemessä sekä Ruhalassa ja Visuveden keskustassa. Yritystontit Ruoveden kunnan omistamia myynnissä olevia yritys- ja teollisuustontteja on 16 kpl asemakaava-alueella ja yksi TY-alue (15 ha) osayleiskaava-alueella Ruhalassa kantatie 66:n varrella. Tontit sijaitsevat hyvien liikenneyhteyksien varrella keskustan läheisyydessä Kuruntien ja Rajaportin alueilla. Rajaportin alueen tonteista 4 kpl on yhdistettyjä teollisuus- ja asuntotontteja. Rantarakennuspaikat Ruovedellä myynnissä olevat kunnan omistamia rantarakennuspaikkoja on 6 kpl. Rantarakennuspaikat sijaitsevat rantaosayleiskaava-alueilla, pienempien järvien rannoilla. Ajantasaiset tiedot kunnan myytävistä tonteista ovat nähtävissä Ruoveden kunnan internetsivuilla osoitteessa: Näkymä Kautunharjun kaava-alueen Harjukorttelista järven suuntaan. Ruovedellä 12. joulukuuta 2017 Ympäristölautakunta 14

KAAVOITUSKATSAUS 2016 RUOVEDEN KUNTA. Ruoveden keskusta ja näkymä etelän suuntaan. Kuva: Aarno Isomäki (vuosi )

KAAVOITUSKATSAUS 2016 RUOVEDEN KUNTA. Ruoveden keskusta ja näkymä etelän suuntaan. Kuva: Aarno Isomäki (vuosi ) Ruoveden keskusta ja näkymä etelän suuntaan. Kuva: Aarno Isomäki (vuosi 2008 2010) KAAVOITUSKATSAUS 2016 RUOVEDEN KUNTA Ruoveden kunta Ruovedentie 30 34600 RUOVESI www.ruovesi.fi Kaavoituskatsauksen tarkoitus

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015 Ruovedentie 30 RUOVEDEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS 2015 Ruovedentie 30 RUOVEDEN KUNTA Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 7 ) mukaisesti kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakuntaliitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Katsauksessa

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

Tarkemmat tiedot ovat luettavissa Pirkanmaan liiton maakuntakaavoituksen internetsivuilta osoitteessa:

Tarkemmat tiedot ovat luettavissa Pirkanmaan liiton maakuntakaavoituksen internetsivuilta osoitteessa: LIITE Ruoveden kunnan kaavoituskatsaus 2016 MAAKUNTAKAAVOJEN TARKASTELU Pirkanmaalla on valmisteilla uusi kokonaismaakuntakaava, joka voimaan tullessaan korvaa nykyisen Pirkanmaan 1. maakuntakaava n sekä

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015

KAAVOITUSKATSAUS 2015 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoitusjaosto 30.7.2015, 16 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 1 Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 2013 2 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2019 LEMIN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS 2019 LEMIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2019 LEMIN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 25.3.2019 34 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä:

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä: 22.3.2016 Kaavoituskatsaus Tässä kaavoituskatsauksessa selostetaan Valtimon kunnan kaavoitustilanne. Lisäksi kerrotaan yleisesti kaavoituksen ohjauksesta, kaavahankkeiden etenemisestä ja kaavojen ajantasaisuudesta.

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2018 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 2.6.2015 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7.

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. 2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2017 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 23.11.2016 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2016

KAAVOITUSKATSAUS 2016 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2016 Kaavoitusjaosto 16.2.2017, 3 Kunnanhallitus 27.2.2017 62 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS UURAISTEN kunta. Uuraisten kunta Virastotie Uurainen.

KAAVOITUSKATSAUS UURAISTEN kunta. Uuraisten kunta Virastotie Uurainen. KAAVOITUSKATSAUS 2018-2019 UURAISTEN kunta Uuraisten kunta Virastotie 4 41230 Uurainen www.uurainen.fi Ulla Järvinen, aluearkkitehti 11.10.2018 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 1 2. Kaavoitusprosessi ja

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2018 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2018 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2018 SAVITAIPALEEN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 21.1.2019 2 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 15.1.2018 7 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 SAVITAIPALEEN KUNTA YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011

Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011 Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011 PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2011 1.2.2011 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS

KAAVOITUSKATSAUS OULAISTEN KAUPUNKI 21.3.2013 KAAVOITUSKATSAUS 2012-2013 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Rakennusjärjestys 6. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 7. Kaavoitusohjelma 8. Liitekartat

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018 LEMIN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS 2018 LEMIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2018 LEMIN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 19.3.2018 37 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville.

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville. 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014 12.8.2014 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2017

KAAVOITUSKATSAUS 2017 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kaavoitusjaosto 13.9.2017 12 Kunnanhallitus 18.9.2017 318 Kunnanvaltusto 26.9.2017 91 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran

Lisätiedot

SAVUKOSKEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2019

SAVUKOSKEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2019 SAVUKOSKEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2019 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Mikä on kaavoituskatsaus 2 Kaavoitusviranomainen 2 Miten voit osallistua kaavoitukseen 2 2. Maankäytön suunnittelu ja kunnan tavoitteet 3

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2014

KAAVOITUSKATSAUS 2014 1 VIRTAIN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Katsauksessa

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kaavoituskatsaus Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS KUKUNNANHALLI HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS KUNN 2016 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2016 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään

Lisätiedot

Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012

Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012 Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012 Kuva (Tuomas Vasama). 2 Sisällysluettelo 1 KAAVOITUSKATSAUS... 3 2 JOHDANTO... 3 2.1 Maankäytön suunnittelu... 3 2.2 Kaavahierarkia... 3 2.3 Kaavoituksen

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016 SAVITAIPALEEN KUNTA YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta ILOMANTSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2019 Sisällysluettelo KAAVOITUSKATSAUS 2019... 2 KAAVAMUODOT... 2 Maakuntakaava... 2 Yleiskaava... 2 Asemakaava... 2 Ranta-asemakaava... 2 KAAVOITUSPROSESSI... 3 VIREILLÄ

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta ILOMANTSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2018 Sisällysluettelo KAAVOITUSKATSAUS 2018... 2 KAAVAMUODOT... 2 Maakuntakaava... 2 Yleiskaava... 2 Asemakaava... 2 Ranta-asemakaava... 2 KAAVOITUSPROSESSI... 3 VIREILLÄ

Lisätiedot

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2014 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Asemakaavan pohjakartta 6. Rakennusjärjestys 7. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 8. Kaavoitusohjelma

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kunnanhallitus 17.12.2018 232 KAAVOITUSKATSAUS 2018 2 KAAVOITUSKATSAUS 2018 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa antaa katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2019

KAAVOITUSKATSAUS 2019 KAAVOITUSKATSAUS 2019 Kirkonkylän osayleiskaava 2030 Muhoksen kunnanhallitus on hyväksynyt 23.4.2019 139 Asematie 14, PL 39, 91501 Muhos Puh. (08) 5330 111 Faksi (08) 5332 433 muhos@muhos.fi www.muhos.fi

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2010 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014

PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 2 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS

KAAVOITUSKATSAUS OULAISTEN KAUPUNKI 13.2.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2011-2012 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2014

KAAVOITUSKATSAUS 2014 YHTEYSTIEDOT KAAVOITUSASIOISSA: Tekninen virasto Mittaus- ja kaavoitusosasto Hovilankatu 2, 83500 Outokumpu puh. (013) 5591 www.outokummunkaupunki.fi e-mail. etunimi.sukunimi@outokummunkaupunki.fi Va.

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2017

KAAVOITUSKATSAUS 2017 1 VIRTAIN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Katsauksessa

Lisätiedot

Toivakan kunta. Kaavoituskatsaus 2018

Toivakan kunta. Kaavoituskatsaus 2018 Toivakan kunta Kuva: Sirpa Leinonen Tekninen ltk 22.2.2018 17 Kunnanhallitus 5.3.2018 36 Kunnanvaltuusto 23.4.2018 14 Sisällys 1. Yleistä... 1 2. Kaavoitusprosessi... 2 3. Maakuntakaava... 3 4. Yleiskaavat...

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2016

KAAVOITUSKATSAUS 2016 1 VIRTAIN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2016 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Katsauksessa

Lisätiedot

KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012

KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012 KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Lisätietoja kaava-asioista saa maankäyttöinsinööri Päivi Valkamalta puh. 050-32 95 303 tai maankäyttöteknikko

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2015 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kuortaneen kunnassa vuonna 2017 toteutuneet ja vuonna 2018 vireillä olevat kaava-asiat: Maakuntakaavat Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma maakunnan alueiden käytöstä. Siinä

Lisätiedot

PARKANON KAUPUNKI KAAVOITUSLAUTAKUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2016

PARKANON KAUPUNKI KAAVOITUSLAUTAKUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2016 PARKANON KAUPUNKI KAAVOITUSLAUTAKUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2016 Parkanon kaupunki Mittaus- ja kaavoitustoimisto 19.5.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 3 2 KAAVOITUKSEEN VAIKUTTAMINEN... 3 3 MAAKUNTAKAAVOITUS...

Lisätiedot

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2018 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ote rantaosayleiskaavakartasta, kaavamuutosalueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2019

KAAVOITUSKATSAUS 2019 KAAVOITUSKATSAUS 2019 Kaavoituskatsaus Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2019 Keuruu. Kaupunginhallitus Keuruun kaupunki Kaavoituspalvelut

KAAVOITUSKATSAUS 2019 Keuruu. Kaupunginhallitus Keuruun kaupunki Kaavoituspalvelut Liite 5/Kh 21.1.2019 12 KAAVOITUSKATSAUS 2019 Keuruu Kaupunginhallitus..2019 Keuruun kaupunki Kaavoituspalvelut YLEISTÄ Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

Nurmeksen kaupunki Kaupunkirakennepalvelut Maankäyttö KAAVOITUSKATSAUS 2018

Nurmeksen kaupunki Kaupunkirakennepalvelut Maankäyttö KAAVOITUSKATSAUS 2018 Nurmeksen kaupunki Kaupunkirakennepalvelut Maankäyttö KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kaavoituskatsauksen tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa

Lisätiedot

ELY-keskuksen tehtävänä on edistää ja ohjata kunnan alueidenkäytön suunnittelun ja rakennustoimen järjestämistä (MRL 18 ).

ELY-keskuksen tehtävänä on edistää ja ohjata kunnan alueidenkäytön suunnittelun ja rakennustoimen järjestämistä (MRL 18 ). Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 7 ) mukaisesti kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakuntaliitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Katsauksessa

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava Kaavoituskatsaus 2015 Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksessa esitellään vireillä olevat tai lähiaikoina käynnistyvät tärkeimmät kaava asiat. Esiteltyjen kaavatöiden lisäksi voi käynnistyä myös muita hankkeita,

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2013

PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2013 PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2013 2 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS. Kuhmoinen. Hyväksytty Kuhmoisten kunnanvaltuustossa

KAAVOITUSKATSAUS. Kuhmoinen. Hyväksytty Kuhmoisten kunnanvaltuustossa KAAVOITUSKATSAUS Kuhmoinen 2018 Hyväksytty Kuhmoisten kunnanvaltuustossa 14.5.2018 19 1 Sisällysluettelo Yleistä... 3 Maakuntakaavoitus... 3 Keski-Suomen tarkistettu maakuntakaava... 3 Yleiskaavoitus...

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA vv

KAAVOITUSOHJELMA vv LAIHIAN KUNTA 1 KAAVOITUSOHJELMA vv. 2016 2018 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Nurmeksen kaupunki Kaupunkirakennepalvelut Maankäyttö 3/2019 KAAVOITUSKATSAUS 2019

Nurmeksen kaupunki Kaupunkirakennepalvelut Maankäyttö 3/2019 KAAVOITUSKATSAUS 2019 Nurmeksen kaupunki Kaupunkirakennepalvelut Maankäyttö 3/2019 KAAVOITUSKATSAUS 2019 Kaavoituskatsauksen tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus

Lisätiedot

VESANNON KUNTA K A A V O I T U S K A T S A U S 2017 YLEISTÄ

VESANNON KUNTA K A A V O I T U S K A T S A U S 2017 YLEISTÄ VESANNON KUNTA K A A V O I T U S K A T S A U S 2017 YLEISTÄ Kaavoituskatsauksen tavoitteena on antaa kokonaiskuva kunnan tämänhetkisestä kaavoitustilanteesta. Kaavoitus on maankäytön suunnittelua. Sen

Lisätiedot

Kirkonkylän asemakaava-alueen kortteleiden 413, 416 ja 417 asemakaavamuutos

Kirkonkylän asemakaava-alueen kortteleiden 413, 416 ja 417 asemakaavamuutos KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO Puh 0400 356 500, Fax 016-642259 4.2.2009 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaava-alueen kortteleiden 413, 416 ja 417 asemakaavamuutos Osallistumis-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Pyhännän kunta. Kaavoituskatsaus Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat:

Pyhännän kunta. Kaavoituskatsaus Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat: Pyhännän kunta Kaavoituskatsaus 2018 Rakennuslain 7 :n mukaisesti ilmoitetaan seuraavaa: 1. Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat: - Leiviskänkankaan asemakaava laajennuksineen - Kirjavaniemen asemakaava

Lisätiedot

KH , Liite 1. Tekla , liite no 1 LAPINLAHDEN KUNTA

KH , Liite 1. Tekla , liite no 1 LAPINLAHDEN KUNTA KH 23.4.2019 78, Liite 1 Tekla 3.4.2019 23, liite no 1 LAPINLAHDEN KUNTA 1 LAPINLAHDEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2019 YLEISTÄ Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.1.2012 Ilmakuva suunnittelualueesta (2006)

Lisätiedot

K A A V O I T U S K A T S A U S 2014

K A A V O I T U S K A T S A U S 2014 1 PYHTÄÄN KUNTA Kunnaninsinööri 27.05.2014 K A A V O I T U S K A T S A U S 2014 YLEISTÄ Maankäyttö ja rakennuslain mukaan kunnan tulee vuosittain laatia kaavoituskatsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 )

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 ) In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040 833 9275, 0400-234 349, 03-4482 702 email:havanka@kolumbus.fi http://www.kolumbus.fi/havanka

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava Kaavoituskatsaus 2014 Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksessa esitellään vireillä olevat tai lähiaikoina käynnistyvät tärkeimmät kaava asiat. Esiteltyjen kaavatöiden lisäksi voi käynnistyä myös muita hankkeita,

Lisätiedot

KAAVAJÄRJESTELMÄ. Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla.

KAAVAJÄRJESTELMÄ. Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla. KAAVOITUSKATSAUS 2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 Kaavoituskatsauksen tarkoituksena on antaa tietoa kuntalaisille vireillä olevista sekä uusista maankäytön suunnitelmista. Kaavoituskatsauksen tarkoituksena on

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 KAAVOITUSKATSAUS 2018 YHTEYSTIEDOT KAAVOITUSASIOISSA: OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut Mittaus- ja kaavoitus Hovilankatu 2, 83500 Outokumpu puh. (013) 5591 (vaihde) www.outokummunkaupunki.fi

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

KORSNÄSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS

KORSNÄSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 1 KORSNÄSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2017 2 Sisällysluettelo: JOHDANTO 3 KAAVOITUSTASOT.... 3 MAAKUNTAKAAVA.... 3 YLEISKAAVAT... 4 RANTAYLEISKAAVA... 4 ASEMAKAAVAT 4 KORSNÄSIN KUNNAN KAAVAT 2017 4 1 Moikipään

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(6) SAVITAIPALEEN KUNTA SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Aloite ja suunnittelualue Osallistumis-

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA Tekniset palvelut KAAVOITUSKATSAUS 2018

SUOMUSSALMEN KUNTA Tekniset palvelut KAAVOITUSKATSAUS 2018 SUOMUSSALMEN KUNTA Tekniset palvelut KAAVOITUSKATSAUS 2018 KAAVOITUSKATSAUS 2 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot

YRITYSTONTIT. Ruoveden kunta Ruovedentie 30, RUOVESI p

YRITYSTONTIT. Ruoveden kunta Ruovedentie 30, RUOVESI p YRITYSTONTIT Ruovedellä myynnissä olevat kunnan omistamat yritys- ja teollisuustontit sijaitsevat hyvien liikenneyhteyksien varrella keskustan läheisyydessä Kuruntien ja Rajaportin alueilla sekä Ruhalassa

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA Tekniset palvelut KAAVOITUSKATSAUS 2019

SUOMUSSALMEN KUNTA Tekniset palvelut KAAVOITUSKATSAUS 2019 SUOMUSSALMEN KUNTA Tekniset palvelut KAAVOITUSKATSAUS 2019 KAAVOITUSKATSAUS 2 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA vv. 2015 2017

KAAVOITUSOHJELMA vv. 2015 2017 LAIHIAN KUNTA 1 KAAVOITUSOHJELMA vv. 2015 2017 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2017

KAAVOITUSKATSAUS 2017 KAAVOITUSKATSAUS 2017 YHTEYSTIEDOT KAAVOITUSASIOISSA: OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut Mittaus- ja kaavoitusosasto Hovilankatu 2, 83500 Outokumpu puh. (013) 5591 (vaihde) www.outokummunkaupunki.fi

Lisätiedot

Hyväksytty Kuhmoisten kunnanvaltuustossa xx.x.2013, xx

Hyväksytty Kuhmoisten kunnanvaltuustossa xx.x.2013, xx KAAVOITUSKATSAUS 2013 Hyväksytty Kuhmoisten kunnanvaltuustossa xx.x.2013, xx KAAVOITUSKATSAUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO KAAVOITUS KUHMOISISSA 4 MAAKUNTAKAAVA 6 KATSE KUHMOISIIN - MAANKÄYTÖN PERIAATEOHJELMA

Lisätiedot

LIITE 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) , tark , tark Suunnittelualue

LIITE 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) , tark , tark Suunnittelualue 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014, tark.8.5.2014, tark. 26.11.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNENIEMEN KOILLISRANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2013-2014

KAAVOITUSKATSAUS 2013-2014 OULAISTEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2013-2014 OULAISTEN KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS Tekninen lautakunta 27.2.2014 YLEISTÄ KAAVOITUSKATSAUKSESTA Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus

Lisätiedot

TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kärsämäen kunta 1/5 KÄRSÄMÄEN KUNTA TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2017

KAAVOITUSKATSAUS 2017 Alajärven kaupunki Alajärvi Aitoa elämää Aaltojen keskellä Alajärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2017 Alajärven kaupunki Alvar Aallon tie 1 62900 Alajärvi tel (06) 2412 200 www.alajarvi.fi 2(10) SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

Ympäristöministeriö on 16.6.2005 vahvistanut Lapin meri- ja rannikkoalueen tuulivoimamaakuntakaavan.

Ympäristöministeriö on 16.6.2005 vahvistanut Lapin meri- ja rannikkoalueen tuulivoimamaakuntakaavan. KAAVOITUSKATSAUS Kaavoitusasioita valmistelee tekninen lautakunta. Kaavoitukseen kuuluu eriasteisten kaavojen ja niihin liittyvien selvitysten laatiminen, kaavaasioiden valmistelu luottamusmiehille, vuorovaikutteisuuden

Lisätiedot

RISTIJÄRVEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2004, MRL 7

RISTIJÄRVEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2004, MRL 7 LIITE 5 / Khall 11.1.2005 Erillisliite Kvalt 26.1.2005 RISTIJÄRVEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2004, MRL 7 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista

Lisätiedot

PUUMALAN KUNTA LIETVESI-SUUR-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLA PITKÄSAARI Selostus luonnos

PUUMALAN KUNTA LIETVESI-SUUR-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLA PITKÄSAARI Selostus luonnos PUUMALAN KUNTA LIETVESI-SUUR-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLA 623-410-1-41 PITKÄSAARI Selostus 21.2.2018 luonnos Tullut vireille: Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : Ehdotusaineisto nähtävillä MRL

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark EURAJOEN KUNTA Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25179 Turku, 2.5.2012, tark. 3.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400

Lisätiedot

Teollisuusalueen asemakaavan muutos

Teollisuusalueen asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot